Nesteinen treenari

Tammikuun aikana olen saanut treenaamisen taas säännölliseksi. Koko kroppaa kuormittavia lihaskuntotreenejä salilla ja kotona tein kahdesti viikossa. Lisäksi kävin muutaman kerran juoksemassa ja tein intervallitreeniä kuntopyörällä. Ihan tyytyväinen olen. Huomasin vaan taas, että kun on paljon vetoliikkeitä (mave, leuanveto jne.), niin forkut alkoivat kiristää ja vanha rannevamma muistutteli, että ei kannata jatkaa ihan tällaisella valitulla tiellä. Nyt jaottelen treeneissä liikkeitä vähän eri tavalla, etten kisko saman treenin aikana eri liikkeissä koko kropan painon edestä tai enemmänkin.

Tällä viikolla seuranani on ollut ehkä elämäni ensimmäistä kertaa aivan jäätävä turvotus. Olen kuin pallokala. Luultavasti hormonaalista, koska ruokailujen tms. suhteen mikään ei ollut muuttunut. Oli vähän tukalaa, kun normivaatteet puristivat päällä, ja töihin mieli mennä verkkareissa. Epätoivo sai jopa tekemään vihersmoothien, jossa on selleriä :D. Nyt alkaa jo helpottaa, mutta smoothie tuli kyllä jäädäkseen. Googlasin erilaisia reseptejä, ja tästä tuli ihan kelvollista:

- päärynä
- pinaattia (pakastepinaattia laitoin n. 6-7 palaa)
- 10-15 cm pätkä kurkkua
- tammenlehtisalaatti tai romaine-salaatti
- 1-2 vartta selleriä
- banaania sen verran kuin haluaa: pieni banaani on ihan sopiva määrä ja jäisenä vielä parempaa
- inkivääriä
- puolikas sitruuna
- tuoretta minttua
- kurkumaa
- kanelia

Oikein raikasta ja samalla vähän tulista (inkiväärin kautta), ja menee kyllä ihan nikottelematta alas. Nappaan rautaa tuota hörppiessäni, niin sen imeytyminen tehostuu samalla toivoakseni. En ole vähään aikaan mittauttanut rauta-arvojani, mutta suurinpiirtein koko aikuisikäni se on ollut alakantissa, eikä rautalisän nauttiminen ole koskaan aiheuttanut minulle mitään ongelmia.

Tammikuun aikana täytin vuosia ja juhlin miehen ja siskon perheen kanssa Umeshu Sushissa syömällä jättiannoksen sushia. Mies oli sitä mieltä, että seuraavalla kerralla syödään 70 palaa, mutta tuo 50 palaa oli kyllä ihan riittävä meille kahdelle :D. Oli kyllä niin hyvää ja laadukasta sushia, että ei tee mieli enää missään muualla sitä syödäkään. Ja sympaattinen paikka muutenkin.

Töiden puolesta tuli reissattua taas kerran Tukholmaan, tällä kertaa JET-valmennuksen merkeissä. En ollut muistanutkaan, että olin ilmoittautumislomakkeeseen merkinnyt erikoisruokavalion, kun en aina sitä jaksa laittaa, jos ruokailut on buffetissa. Noukin sieltä sitten jotain syötäväksi kelpaavaa. Mutta meillä oli myös kokouslounas ja kokoustarjoilut, ja siellä oli oikein nähty vaivaa! En enää muista kumpana päivänä oli mitäkin, mutta toisena päivänä kokoustarjoiluna oli eräänlaisia rieskarullia, joissa oli täytteenä vähän itämaiseen tyyliin wokattuja kasvissuikaleita. Ne olivat vähän säpsäkän makuisia, mutta se rieska sitten lievitti tulisuutta. Juuri sopivia, tykkäsin kovasti! Ja toisena päivänä oli sitten sämpylä, jossa oli täytteenä Violifen vegaanista juustoa. Kun nuo Violifen ja Wilmersburgerin juustot pari vuotta sitten(?) tulivat Suomeen, niin ostin niitä aika usein ja sitten kyllästyin. Mutta nyt ilahduin kyllä, kun ei ollutkaan pelkkää salaattia leivän sisällä!

Toisena iltana en käynyt illallisella ollenkaan, kun kokouslounas oli niin tuhti. En enää muista pääruokaa, mutta alkuruoaksi oli ihan järkyttävän iso hyvänmakuinen salaatti, jossa oli kaikenlaisia kasviksia, oliiveja ja artisokkaa ja jotain hyvänmakuista mausteöljyä. Ei minulla mitään kuvia ruoista ole, kun en jaksa enää kaivella kännykkää esiin. Olen vähän väsynyt kaikkeen somettamiseen, ja aika harvakseltaan mitään enää päivitän mihinkään. Nyt olen jopa ehtinyt lukea kirjoja (no okei, yhden kirjan). Mutta laivan päälle palatakseni vielä: kiertelin illalla pitkin laivaa miettien, mihin illalliskuponkini käyttäisin. Laivan Promenade-kadulle oli avattu Fast Lane-ravintola, josta olisi saanut tofuwokkia tai vaikka falafelejä. Ja taisi olla joku kasvishampparikin, jossa kai juuri tuota Violifen juustoa, voi että. Mutta kun ei ollut yhtään nälkä, niin menin tuliaisostosten jälkeen sitten vain hyttiin ja nukahdin sinne jo yhdeksältä.

Tässä tällainen kuulumispostaus, tylsästi yhdellä kuvalla mennään. Hyvää alkavaa helmikuuta!

Ilmeellä nousee, jos ei muuten..

Lomalla ainakin ehtii treenata

Vietän loman viimeisiä päiviä, ja on ollut aivan ihanan rentouttavaa lomailla nyt kun tuli kunnon talvi. Ei ole tarvinnut änkeytyä aamulla myöhässä kulkeviin juniin, ja olen saanut lenkkeillä Kaapon kanssa keskellä päivää ja nauttia auringosta (ja viimasta..). Olen nukkunut pitkiä 12 tunnin yöunia kahden peiton alla lämpimässä, käynyt salilla, tapittanut Solsidania ja tapasinpa ystävääkin eilen lounaan ja teen merkeissä.

Viime sunnuntaina kävin siskon kanssa yhdessä Ryhdin salilla. Pyysin häntä mukaan, jotta saisin itsekin viimeinkin palattua treenien pariin. Treenien väliin jääminen tuntuu (tässä iässä?) etenkin niska-hartia -seudun jumituksina ja kipuina. Ajatuksissani olen kiskonut ylätaljaa vaikka kuinka, mutta ei se oikein riitä. Oli vähän sellainen höntsäilytreeni, kun koutsasin siskoa siinä samalla, mutta pääasia, että tuli lähdettyä. Tein tarkoituksella todella kevyillä painoilla, kun tiesin, että sekin riittää kipeyttämään paikat jo ihan riittävän pahasti. Tehtiin aika perusliikkeitä: maastavetoa, ylätaljaa, pystypunnerrusta, hauiskääntöä ja askelkyykkyä.

Maanantaina kävin Elixialla tekemässä intervallitreenin kuntopyörällä. Siinäkin vähän normaalia kevyemmin; kun yleensä olen tehnyt minuutin vedot kahden minuutin palautuksilla, niin nyt tein 45 sekunnin vedot 1,5 minuutin palautuksilla. Kuusi vetoa kuitenkin, kuten normaalistikin olen tehnyt. Aika paljon oli porukkaa maanantaina aamulla yhdeksän aikaan salilla. Tiistaina en treenaillut mitään, kun oli vielä melko kipeät lihakset sunnuntain treenistä.

Keskiviikkona tein Elixialla lyhyen selkä-olkapäätreenin, kolme liikettä kummallekin lihasryhmälle ja siinä kaikki. Eilen sitten taas oli välipäivä ja tänään tein koko kropan salitreenin kiertoharjoitteluna Ryhdillä. Kyykky-alatalja-pystypunnerrus / mave-ylätalja-vinopenkki. Kaksi pappaa oli samaan aikaan treenaamassa, ja radiosta tuli Bangladeshin tehdastyöläisten tuotanto-olosuhteista (ja tuli sellainen olo, että nyt viimeistään lopullisesti boikottiin kaikki HM:t, Lindexit yms., vaikka en ole niistä juuri mitään enää vuosiin ostanutkaan). Papat päivittelivät, että kyllä hekin tekivät aikoinaan 16-tuntista päivää, ja se vissiin sitten tarkoitti sitä, että  Bangladeshissä ei tartte ruikuttaa. Teki mieli kysyä pari tarkentavaa kysymystä palkasta ja vessaan pääsemisestä työaikana, mutta tyydyin sitten vaan pyörittelemään silmiäni. Kuka jaksaa kinastella pappojen kanssa.

En tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, vaikka tällainen vuodenvaihde onkin kaltaiselleni  rajoittuneelle ihmiselle herkullinen kohta. Onhan se nyt paljon helpompaa muistaa, että "olen ollut vuoden 2016 alusta asti.." kuin joku maaliskuun 9. päivänä aloitettu juttu. Tavoitteena on nyt vain  saada edes jonkin verran lisää voimaa tähän kroppaan ja käydä säännöllisesti salilla, ilman isompia taukoja. Kun jäin lomalle ja siirtelin täällä kotona jotain tavaroita, niin oikein kimmastuin itselleni, kun jonkun ison laatikon siirtäminen tuntui niin raskaalta. Sillä raivollahan se sitten siirtyikin näpsäkästi.. :D.

Vuosi vaihtui lentokenttähotellissa Kaapon kanssa. Sillä oli jo 31.12. aamupäivällä maha sekaisin satunnaisista paukahduksista, joten päätös lähteä hiljaisuuteen oli aivan oikea ratkaisu. Olin vähän huolissani, että tuleeko juostua koko yö ulkona, jos sillä on ripuli, mutta turhaan. Saavuttiin hotellille 17.30 aikaan ja vaikka lentokentän alueella ei saakaan ilotulitteita räjäytellä, niin asutusta on kuitenkin siinä 2-3 kilometrin päässä, ja sieltä kaukaa alkoi jo kuulua enenevässä määrin paukahduksia. Koira päätti siltä seisomalta aloittaa ummetuksen ja iski myös rakkonsa umpeen. Itse hotellissa oli hiirenhiljaista, ei kuulunut mitään ääniä. Kaapolla oli aktivointileluja mukana, joiden kanssa se vähän touhuili, ja itse tein pikkuisen läksyjä JET-tutkintoa varten.

Yöllä kokeilin vielä kolmen aikaan käydä Kaapon kanssa ulkona, mutta se ei suostunut mitään tarpeitaan tekemään. Edes nurmikkoalueilla loikkivat citykanit eivät saaneet sitä vakuuttuneeksi siitä, että normaalielämä on mahdollista. Vasta aamulla kahdeksan jälkeen se sitten kävi pissalla, kun edellisestä kerrasta oli jo 16 tuntia. Eikä sitäkään todellakaan tehnyt heti ulos päästessään, vaan ensin piti noin vartin ajan kuljeskella häntä koipien välissä varmistamassa, että karmea paukuttelu on todellakin ohi. Hotellissa oli muuten parikymmentä muutakin koiraa meidän lisäksemme, monilla oli kaksi tai kolmekin mukanaan. Voisivat markkinoida sitä uuden vuoden turvakotina koirille :). Hotelliyöpymisestä oli (rauhallisen koiran ohella) se hyöty, että Kaapo ei nyt yhdistä tuttuja lenkkireittejä paukutteluun. Syksyllä kun sattui yksi nopea ilotulitus tässä lähialueella ja satuttiin olemaan ulkona juuri silloin, niin Kaapo ei suostunut moneen viikkoon menemään siihen kortteliin, missä oltiin sillä hetkellä.

"Pakkasta 25 astetta ja tyyppi pysähtyy ottamaan selfien.."

Minulla ei ole ikinä ollut näin (ääni)arkaa koiraa, joten tulee kyllä opittua kaikennäköistä aran koiran käyttäytymisestä tämän kanssa touhutessa. Kaikkia muita koiria olen voinut pitää vapaana tai pitkässä hihnassa kulkemassa edessä/takanani, ja olen voinut luottaa niiden normaaleihin yhteiskuntataitoihin tässä ihmisten maailmassa. Kaapo on siinä mielessä hyvin tyypillinen rescue, että siltä puuttuu paljon sellaisia palikoita, joita tarvittaisiin perusarjessa. Esimerkiksi tutut ihmiset se hyväksyy ehdoitta, mutta ihan tavallisilla kävelylenkeillä pidän sen aina vierellä, kun tulee ihmisiä vastaan tai takaa ohi. Sille jokainen vieras ihminen on potentiaalinen uhka, ja mitä erikoisemmin pukeutunut, sen pahempi. Nyt pakkasilla on vielä paljon epäilyttävämpää, kun ihmisistä ei näy kuin silmät karvareuhkojen kehystäminä ja kävelevät lumien narskuttaessa kenkien pohjia. Jos antaisin sen mennä pitkässä hihnassa, se haukkuisi ihmisille pelkoaggressiivisesti. Paljon kuljetaankin tuolla namien kanssa, mutta en usko, että saan ikinä kokonaan kytketyksi kaikkia sen epäluuloja pois. Vaadin koirilta aika vähän (en juuri mitään), mutta toki haluan tehdä arjen sen itsensä takia sille helpommaksi.

Sain vähän lisää tietoa sen menneisyydestä, ja se ei ollut mitään iloista kuultavaa. Kaapo on tosiaan huostaanotettu edelliseltä omistajaltaan eläinlääkärin päätöksellä, ja yhdistykselle se meni kotia etsimään pahasti aliravittuna. Sijaiskodissa se oli suhtautunut ruokaan niin fanaattisesti, että oli syönyt ostoskassista tippuilleet tomaatit ja sipulit ahneesti valonnopeudella peläten, että ei saa ruokaa. Ei tarvitse olla kaksinen Einstein päätellessään, että alkutaipaleella ei ole juuri sosiaalistettu tai muutenkaan koulutettu, jos perustarpeistakaan ei ole pidetty huolta. Se on ollut meillä kohta vuoden ja on rauhoittunut kyllä aika tavalla. Löydettiin hyvä (ja tosi kallis) probiootti, jolla sen suolisto-ongelmatkin pysyvät kurissa (sillä diagnosoitiin krooninen koliitti marraskuun alussa). Kotioloissa Kaapo on leikkisä, ja etenkin vinkuleluja "hellästi" hoitava iloinen ja vekkuli koirapoikanen.

Ensi viikolla palaan töihin ja tammikuu onkin aika kiireinen eri reissujen muodossa, joten pitää suunnitella varmaan aina koko seuraava viikko (treenit yms.) aina edeltävänä viikonloppuna, ja siltikin varmaan tulee muutoksia..