Kävelystä kongiin

Viimeisen parin viikon aikana olen ryhtynyt hyödyntämään läheistä koirapuistoa ihan kunnolla. Minulla on aina ennen ollut koiria, joista ei oikein ole ollut puistoilemaan, kun ovat olleet sen verran epäsosiaalisia. Mutta Kaapo on tähän mennessä tullut toimeen kaikkien tapaamiensa lajitovereiden kanssa, eikä se tietysti siellä päivähoidossa voisi muuten ollakaan. Puistoon kun sattuu sopivasti samanhenkinen koirakaveri, niin eipä tarvitse itse tehdä juuri mitään, kun koirat väsyttävät toisensa. Viime viikonloppuna siellä oli saksanseisoja-narttu, jonka kierrokset olivat vielä Kaapoakin korkeammat, ja 40 minuutin riehumisen jälkeen sain melkein kantaa koiran kotiin.

Saan tuolla puistoilulla siis hieman vähennettyä omaa askelmäärääni ja sitä kautta kevennettyä päivän rasitusta. Toinen pelastukseni on ollut Kong, jonka täytän mureketyyppisellä ruoalla ja annan koiralle. Oi sitä rauhaa kotona, kun se puuhaa tuon kanssa toista tuntia. Sen jälkeen se nukkuu tassut kohti taivasta, kun on niin väsähtänyt kaiken sen keskittymisen jälkeen.

Eilen tuli neljä viikkoa siitä, kun Kaapo tuli meille, ja vähitellen se alkaa ilmeisesti tottua siihen, että me ollaan nyt ne tyypit, joiden kanssa se elelee. Koettiin tässä alkuviikosta myös kauhunhetkiä, kun Janne lähti illalla 23 aikaan viemään sitä vielä ulos tarpeilleen. En tiedä mistä ihmeestä sain sellaisen karmaisevan ajatuksen, että koira pääsee siltä karkuun (tai se oli sellainen puistattava toivottavasti se ei karkaa). Ja se karkasi! Nahkainen vuosia vanha hihna katkesi, kun Kaapo sai rusakosta vainun, ja hetken päästä se viipottikin jo Vantaanjoen yli (jaix) ristihuulen perässä. Janne soitti minulle, enkä tiedä, koska olen vetänyt vaatteet niin nopeasti päälle. En ehtinyt kuin takapihalle, kun kuulin koiran haukkua, ja näinkin sen jo tulevan autotien toiselta puolelta kohti minua. Huolestutti, ettei se vielä pidä minua "omana" ihmisenään, eikä anna ottaa kiinni, mutta kyllä se juoksi luokse, vaikka vähän tuumaillen, ja sain sen sitten lopulta leikkimällä houkuteltua takaovesta sisään.

Se nahkainen hihna on ollut minulla kohta 10 vuotta ja sain sen aikoinaan työkaverilta, joka oli käyttänyt sitä kahdella koiralla. Eli varmaan ainakin 20 vuotta vanha hihna, ja olin sen kertaalleen paikkauttanut suutarissa. Ja siitä paikan vierestähän se sitten katkesi. Nyt ei oteta enää tuollaisia riskejä, köytän koiran tarvittaessa vaikka kirurginteräksestä tehdyllä kettingillä itseeni. Karkureissullaan se olisi voinut tippua jäihin (Vantaanjoki on paikoitellen aivan täysin sulaa), jäädä auton alle, tai kiinni valjaista johonkin. Tuon riistavietin kun saisi napsautettua pois päältä, niin elämä olisi aika paljon helpompaa.. Mutta siihenkin olen tottunut, kaikki koirani ovat olleet enemmän tai vähemmän saalistavaa sorttia.

Mutta se koirajutuista. Kaikenlaisia salipohdintoja kävin tässä kuluneella viikolla mielessäni läpi. Tässä kuussa aion nyt kokeilla kahta vaihtoehtoa. Huomenna otan kokeiluun tämän: herään aikaisin, menen Ryhdille, teen koiran kanssa hieman lyhyemmän aamulenkin, suihku ja töihin sillä samalla junalla kuin nytkin.

Jos vaikuttaa siltä, ettei toimi, niin seuraavaksi kokeiluun lähtee sitten se, että menen työmatkalla salille. Se tarkoittaisi salin vaihtoa keskustaan. Eli koira ensin hoitoon, sitten salille ja siitä töihin. Sijainniltaan paras olisi aivan dagiksen vieressä oleva IdealFit Eira, mutta ei hotsita maksaa 56 euroa/kk jäsenmaksuja ja sen päälle 29 euroa vuodessa vielä vuosimaksua. Nyt kun on tottunut näin edulliseen.. Toinen vaihtoehto olisi Fitness24seven Albertinkadulla, ja se olisi ainakin halpa, vain kympin kuussa jos käyttää päiväkorttia (= pääsy salille 6-16 välisenä aikana). Mutta olen jo jotenkin niin kiintynyt Ryhtiin, että haluaisin ehkä kuitenkin saada sen järjestelyn toimimaan. Ei se olisi kuin pari aikaisempaa heräämistä viikolla. Aamuihmisenä se ei luultavasti ole ongelma.

Viime sunnuntaina kävin salilla tekemässä koko kropan treenin ja viikolla en mitään. Tiistain olin sen verran ajoissa kotona, että olisin päässyt salille jo joskus 18 aikaan, mutta en millään jaksanut ja rehellisesti sanottuna laiskottikin. Ei vain ollut puhtia enää päivän päätteeksi. Joskus EasyFitillähän kävin kerran tekemässä iltapäivätreenin, ja se oli aivan sutta ja sekundaa. Eilen lauantaina kävin tekemässä yläkroppatreenin joskus 10 aikaan aamulla, ja salillahan oli porukkaa vaikka kuinka. Ainakin neljä tai viisi minun lisäkseni. Salille mennessä seuran puheenjohtaja oli puhelimessa ja selosti jollekin, että tämä on vähän sellainen erakkojen paikka.

Tein eilen vinopenkkiä (kun tavallinen oli varattuna), ylätaljaa, alataljaa yhdellä kädellä kerrallaan, ojentajarutistuksia, vipareita, pystypunnerruksia ja hauiskääntöjä. Kaikkia tylsästi 3 x 12. Illalla laiskotti, ja venyttelin vaan rintalihakset nukkumaan mennessä. Huomenna maanantaina tarkoitus on treenata alakroppa. Viikolla treenailen sitten ne lihakset, mitkä ovat palautuneet. Nyt en jaksa tähän miettiä mitään saliohjelmaa, katson ensin, miten tuo aikataulutus pelaa. Laitan kaiken mahdollisen valmiiksi, niin että aamu sujuu sutjakasti, eikä aikaa mene mihinkään turhaan.

Syömiset ovat olleet kyllä aivan retuperällä. Yhtenä päivänä mietin, että pitäisi tehdä ruokapäiväkirjapostaus siitä kyseisestä päivästä, kun oli aivan päin metsää sapuskat. Aamulla muroja, päivällä töissä mysliä, protskupatukka, omena ja illalla muistaakseni vaan jotain sämpylää. Olisko ollut keskiviikko. Sitten torstaiksi jo ryhdistäydyinkin moisesta pohjanoteerauksesta, ja tein porkkana-linssikeittoa evääksi ja söin aamiaiseksi tuorepuuroa. En kyllä todellakaan tajua, miten perheenäidit (ja -isät) jaksaa töiden jälkeen laittaa ruokaa lapsille, ulkoilla niiden kanssa, tehdä kotitöitä jne. Onneksi koiran ruokinta ei vaadi mitään ihmeellisiä kokkaussessioita. Voisin itsekin useimmiten vaan kauhoa nappulaa kuppiin.

Hirmu vähän tulee nykyisin otettua mitään kuvia.. Tässä kuva Kaaposta tänään, kun käytiin vähän treenailemassa luoksetuloa, ja toinen kuva käsivarresta n. kk sitten salilla. Ettei mene ihan kuvattomaksi koko ajan tämä postailu.

omistaja 5 - rusakon jäljet 10

pientä pumppia

Jouluviikon treenit paketissa

Tämän viikon treenit menivät kutakuinkin suunnitellusti, eli treenipäiväkirjamainen postaus, olkaa hyvät.

Ma	lepo ja hieronta
Ti	Jalat ja vatsat
Ke	jooga 15 min palauttava 35 min pk-lenkki
To	Olkapäät ja ojentajat + penkki
Pe	Intervallitreeni kuntopyörällä + vk-lenkki 33 min
La	Selkä ja hauis pk-lenkki 25 min
Su	Jalat ja vatsat

Huomiselle olin alunperin suunnitellut olkapää + ojentajatreenin, mutta hieroja on aamulla klo 10, ja mietin, josko ottaisin kuitenkin varman päälle ja pitäisin huomenna ihan lepopäivän, kun edellinenkin lepo oli maanantaina (vaikka ei tuota keskiviikkoa voi oikein treenipäiväksi kutsua, niin ei se täyttä lepoakaan ollut). Olisin siis mennyt treenaamaan ennen hierontaa, mutta taidan nyt kuitenkin pitää lepopäivän. Aion pyytää hierojaa käsittelemään nuo käsivarret huomenna ihan kauttaaltaan, sillä ne ovat hauiksista ranteisiin saakka jumissa ja kosketusarat. Äsken koira hypähti sohvalle viereen ja väkersi ynisten päätään kainaloon, niin sattui kuin olisin mustelmilla ollut.

Tälle viikolle tuli tehtyä kaksi jalkatreeniä ja kaksi treeniä yläkropalle. Kävin muutamaan otteeseen hölkkäilemässäkin, ja ensi viikolla on tarkoitus tehdä yksi pidempikin lenkki. Nyt kun on tällainen "talvi", niin täytyy hyödyntää nuo ulkojuoksumahdollisuudet. Muutenkin reidet ovat syksyn mittaan kasvaneet sen verran, että kohta ei löydy enää housuja kaapista. Kaivoin eilen kaapista yhdet sellaiset väljemmät farkut ja jouduin tekemään vähän Conan O'Brien -string dancea, että sain ne jalkaani kunnialla :D. Eivät enää ole väljät, paitsi vyötäröstä, kun olen tällainen eriparia ylä- ja alavartaloltani. En siis toivo, että jalat tästä ainakaan toistaiseksi tämän enempää keräävät massaa, yläkroppa saisi nyt ottaa kasvussa kiinni.

Tänään teinkin salilla vähän pidempää sarjaa (15-20 toistoa) jalkatreenissä joissain liikkeissä. Pudotin kyykyssä painot 35 kiloon ja kyykkäsin syvemmälle kuin 90 astetta. Tuo 35 kg tuntui turhan helpolta, mutta laiskuuttani en jaksanut säätää lukkojen ja kiekkojen kanssa enempää, ja kun joku kyykkypaikkaa jonottava hengitti niskaan siinä, niin tein sitten kaikki sarjat sillä samalla lastilla. Seuraavalla kerralla laitan sen 40 kiloa taakaksi ja videokuvaan taas, jotta näen, menenkö todella niin syvälle kuin kuvittelen.

Kyykyn jälkeen tein askelkyykkyä, sjmv:a, askelkyykkykävelyä kahvakuulien kanssa, prässiä, takareisien koukistusta laitteessa ja lopuksi vielä nopeita penkille nousuja/askelluksia 3 x 15/15. Yritin tehdä ne nousut oikein räjähtävästi, mutta varsinkin viimeiset olivat jo aika tahmeita, kun jaloista oli otettu jo kaikki mehut irti. Vatsoille tein vielä loppuun kolme settiä hooveria ja rutistuksia; pitäisi ehkä vähän monipuolistaa vatsalihastreeniä, kun aina noita samoja teen.

Selkä/hauis -treeniä sentään muutin rohkeasti, ja nyt alkaa ohjelma olla kasassa seuraaville kuukausille. Otin mukaan Arnoldin(?) 21:n toiston hauiskäännöt, jossa 7 toistoa tehdään alhaalta puoliväliin, 7 toistoa puolivälistä ylös ja 7 toistoa alhaalta ylös saakka. Tein sen mutkatangolla, jotta sain ranteet parempaan asentoon ja oli ihan tervetullutta vaihtelua ainaisiin hauisliikkeisiin. Muut pelkät hauisliikkeet ohjelmassani ovat vasarakäännöt ja lopuksi teen vielä eristettynä joko käsipainoilla tai taljassa maaten niin, että käsivarret on tuettu lattiaan. Lisäksi hauikset tietysti tekevät töitä myös leuanvedoissa, ylätaljassa, alataljassa ja kulmasoudussa, jotka ovat ohjelman selkäliikkeet. Niinpä kun tein lopuksi taljassa eristävää liikettä hauiksille, en enää jaksanut suurempaa painoa pakassa kuin 10 kiloa. Siinäkin piti oikein keskittyä, että ojentajat pysyivät lattiassa kiinni.

Otin myös vähän uutta toistomäärää ainaiseen 3*12, 3*8-10 -jakoon. Nyt selkä/hauis -päivän ohjelma on seuraava:

Leuanveto jarruttaen	3*max
Leveä ylätalja	1 *20, 2*10-12, 1*max
Alatalja 1.	3*10, 1*max
Vasarakäännöt 2.	4*8-12
Kulmasoutu kp	3*12, 1*max
Hauiskääntö tangolla	3-4*21
Hauiskääntö taljassa maaten	2*12
Yläselän ojennus pallolla	2-3*12

Saa kysyä/kommentoida, jos tulee mieleen jotain tai on vaikka hyviä ehdotuksia. Tuo 1./2. tarkoittaa vuorosarjaa, eli yksi sarja alataljaa, sitten 30 sek tauko (mikä menee lähes väkisinkin siinä, kun vaihdan suorituspaikkaa) ja yksi sarja vasarakääntöjä. Tuo max-toistomäärä on psykologisesti kyllä haastava. Kun ensimmäiset sarjat ovat vaikka 10 toistoa, niin siinä viimeisessäkin tähtään vähintään 10:een, mutta sarjan loputtua on vähän epävarma olo siitä, olisiko vielä mennyt kuitenkin vaikka yksi toisto, jos olisin oikein pakottanut itseni. Neuvot, kuten "teet niin isoilla painoilla, että jaksat tasan sen 12 toistoa etkä yhtään enempää" ovat minulle aina olleet hieman vaikeita käsittää, kun tuntuu, että se jaksaminenkin vaihtelee niin paljon, ainakin minulla.

Leuanvetoja menee tällä hetkellä päivästä riippuen 4-5 per sarja. Tekniikka vaihtelee myös, eli välillä menee suoremmilta käsiltä ja välillä hieman koukkukäsiltä. Välillä täytyy pompata jossain kohtaa, ja välillä menee viisi putkeen oikein nätisti. Leuanvetojen onnistumiseen tuntuukin vaikuttavan lähes kaikenlaiset tekijät; onko elopainoa kilo enemmän tai vähemmän, takana hyvin nukuttu yö tai stressaava työpäivä, tähtien asento ja tuulen suunta..

Baby got back

Koska reidet on paksut ja lihaserottuvuus on sellainen nolla, niin tässä kuva selästä, jossa sentään näkyy vähän pattia. Omaan silmään en kyllä huomaa juuri mitään eroa elokuussa otettuun kuvaan verrattuna, mutta toisaalta nämä kuvat eivät ole kovin vertailukelpoisetkaan. Joten en vertaile, niin en pety :P.

Tankki täyteen

Tiesittekö että sana marras tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan? Sivistin itseäni lyhyesti Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilla. Nyt on ollut ihan pari päivää, kun aurinko on paistanut vuodenaikaan nähden melko kirkkaasti ja onneksi toimistossani on iso ikkuna merelle päin. Mutta pääsääntöisesti on ollut niin pimeää, että olen oikeasti välillä vähän sekaisin siitä, mitä kello on. Joinain päivinä olen mennyt työpaikan keittiöön, jossa mikrojen kellot näyttävät puoltapäivää ja olen ollut siinä käsityksessä, että kello on vasta kymmenen.

Saamelaisten entistä elämää tutkinut T. I. Itkonen kertoo, että pimeimpään aikaan saattoi pysyä ajan tasalla vaikkapa seuraamalla porojen syönti- ja  lepohetkiä, sillä ne toistuivat säännöllisin väliajoin.

Fiksuja eläimiä nuo porot. Omat hiilihydraattihimot ovat nyt tähän aikaan vuodesta niin voimakkaat, että onneksi kukaan ei yritä pysyä ajasta perillä seuraamalla minun syöntihetkiäni. Sen verran tiheät ja epäsäännölliset ne tällä hetkellä ovat. Lepohetket ehkä antaisivatkin vielä jotain osviittaa; olen herännyt päivittäin noin viiden aikaan ja nukahtanut 21-22 aikaan. Viiden aikaan heräämisessä on se ongelma, että sali avautuu vasta 6.30, joten olen tällä viikolla käynytkin kolmesti juoksemassa ja pari kertaa salilla.

Syömisistä sen verran, että pahimmat hiilarihimot ajoittuvat aamuun, päivään ja iltaan. Eli siis käytännössä koko ajan tekee mieli jotain. Onneksi olen työssäkäyvä ihminen! Kotiäitinä tai työttömänä söisin itseni varmaan satakiloiseksi parissa kuukaudessa. Toisaalta olisin hyväkuntoinen satakiloinen, koska varmasti saisin liikuttuakin paljon enemmän kuin nyt :P. Herkkuihin en kuitenkaan ole sortunut mitenkään älyttömissä määrin. Tällä viikolla söin torstaina pari pientä täytelakupatukkaa (Pandan Pepe-patukat ovat vegaanisia) ja eilen pari annosta vaniljavanukasta. Mutta muuten olen kyllä mättänyt itseeni ihan huoletta perusruokaa; perunasosetta, ruisleipää, kaurapuuroa, hedelmiä jne. Päivittäinen kulutus on tällä hetkellä tavallista pienempi, kun koiria ei tule lenkitettyä, joten energiansaanti on varmasti reippaasti plussan puolella.

Ylenmääräisen herkuttelun ehkäisyyn on itsellä tällä viikolla auttanut seuraavat keinot:

• isokokoisen omenan syönti päivällä. Kun vetäisee tuollaisen 300 gramman Jonagoldin, saa makeutta riittävästi, eikä vähään aikaan tarvitse muutenkaan syödä mitään.
• reipas vedenjuonti. Itse olen nyt vaivoin saanut nostettua päivittäisen vesimääräni kahteen litraan.
• kaupasta ei tuoda kotiin mitään herkkuja. Kuinka ollakaan, torstaina tuotiin nuo lakupatukat. Mutta en minä niiden syömistä todellakaan kadu tai murehdi. Pointti vaan on se, että kun kotona ei ole mitään karkkeja tai leivoksia, niin niitä ei sitten tule syötyäkään. Heti kun niitä on, niin katoavat nopeasti. Ja kyllä: olen ainakin jossain vaiheessa ollut juuri niitä ihmisiä, jotka pahimmassa herkkuhorkassa ratsaavat koko kaapin ja ryhtyvät tarvittaessa vaikka leipomaan jotain pientä. Nyttemmin olen laiskistunut huomattavasti. Tuntuu, ettei se herkkuhetki ole vaivan arvoista.

Paras ulkomainen omena! Kuva wikipediasta.

Tänään taitaa olla ravintolapäivä. Pitkästä aikaa en ole yhtään tutustunut tarjontaan, eikä taideta kyllä lähteä liikenteeseenkään, sillä pikkukoira tuli tosiaan viikonloppuhoitoon ja ei sitä raaski tänne yksin jättää. Silloin kun koko koirajengi on paikalla, niiden kotiin jättäminen ei ole niin raskasta, koska niillä on kuitenkin toisensa seuranaan. Mutta ruoka pyörii mielessä, mitä sitä söisi tänään? Tekee mieli jotain lämmintä ja raskaampaa mättöä tyyliin Shepherds Pie. Tai anarko pie, senkin tekemisestä on jo hieman aikaa vierähtänyt. Anarko pien väliin laitamme yleensä soijarouhetta, vihreää paprikaa ja kesäkurpitsaa. Välillä voisi ehkä kokeilla muitakin täytteitä, mutta kun tuo on niin onnistunut kombinaatio, niin ei ole raaskinut.

Kaikesta syömisestä huolimatta en ole onneksi mitenkään erityisen turvonneessa kunnossa. Tietenkin tämän hetkisessä ulkomuodossa on selkeä ero siihen, miltä kroppa näytti kesällä kuivassa kunnossa. Nyt on hieman lisää pyöreyttä lihaksissa ja tissitkin taas kasvaneet takaisin :D. Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä tyytyväisempi ulkoiseen olemukseeni, vaikka rasvaa onkin hieman kertynyt. Treenitehot ovat erinomaiset ja suhde syömiseen on rennompi.

Kaukana ratakireästä, mutta kelpaa itselleni.

Palautuminenkin on taas normaalia, ehkä jopa normaalia nopeampaa. Kyllä se saliohjelman rukkaaminen oli oikea ratkaisu tähän väliin. Kyynärvarret ovat nyt kivuttomat, ja lihaskalvot paljon rennommat. Luin jostain, että lihaskalvojen palautuminen voi kestää jopa 3-4 vuorokautta, mitä nyt näin jälkeenpäin ajateltuna olisi tarvittu voimatreenien perään, vaikka en mitään ykkösiä kiskonutkaan. Fysioterapeutti totesikin viime käynnillä (nyt en jaksa tarkistaa, kirjoitinko jo tästä), että kädenpuristukseen (tervehdittäessä) oli tullut kunnolla lujuutta. Hävetti oikein, että aiemmilla kerroilla puristukseni on siis ollut tietämättäni aivan voimaton; inhoan itse sellaisia kättelyjä yli kaiken, kun toisen puristus tuntuu löyhältä ja löperöltä. Siihen jos vielä yhdistyy kylmä tai hikinen käsi, niin yäk! Mutta onpa mielenkiintoista, miten arkiseen asiaan tuollainenkin lihaskalvon tiukkuus ja jumi vaikuttaa, kun ei saa edes normaalia puristusotetta tehtyä. Vielä yksi kontrollikerta on sovittu fyssarin kanssa.

Lähdössä aamulenkille Vihulassa viime viikonloppuna.
Heikkojen kyynärvarsien kaikki voimat menivät kameran
pitelyyn, joten keskittyminen ei ilmeisesti enää riittänyt
kasvojen ilmeen kurissapitoon. Tyhmä virne siis sensuroitu :P

Maastaveto, otaksun?

Nykyisessä saliohjelmassani on maastavetoa kerran viikossa. Viisi kappaletta viiden toiston sarjoja vaatii minulta henkistä valmistautumista varmaan pari päivää ennakkoon. Sarjojen väliset palautusajat 1,5-2 minuuttia käytän aika lailla siihen, että psyykkaan itseni seuraavaan sarjaan. Mikä siinä on niin henkisesti vaativaa sitten?

Suoraan sanottuna jännitän liikkeen suorittamista, koska alaselkäni välilevy on pari kertaa pullahtanut, ja toisella kerralla siitä toipuminen oli muutaman kuukauden pituinen kivulias prosessi. Pelkään, että keskittymiseni herpaantuu ja jossain naksahtaa ei-toivotusti. En oikein koskaan tiedä, onko tekniikkani kunnossa. Sen on ammattitaitoinen pt katsonut, ja lisäksi olen yrittänyt perehtyä liikkeeseen katsomalla monia tekniikkavideoita ja seurata salilla asiansa osaavien kaverien mavettelua. Siltikin on sellainen tunne, että jonkun ammattilaisen pitäisi olla vieressä katsomassa jokaisen sarjan jokainen toisto. Pitkään tein mavea niskat kenossa, ja vasta viime aikoina olen tajunnut ruveta suuntaamaan katseen alas etuviistoon, jotta niska pysyy suorassa linjassa selän kanssa. Ehkäisee ainakin päänsärkyä, jos ei muuta.

Käytän aina vetoremmejä, koska pystyn siten paremmin keskittymään itse nostamiseen, kun ei tarvitse koko ajan miettiä puristusotteen pitävyyttä. Teen yleensä yhden 10-12 toiston sarjan pelkällä tangolla, sitten lisään pari kympin kiekkoa ja teen toisen lähestymissarjan. Sen jälkeen aloitan työsarjat, 5 x 5 ja lisään painoja, jos tuntuu siltä, että ensimmäiset 2-3 sarjaa menevät hallitusti. Viimeksi tein ensimmäiset kolme sarjaa 65 kilolla, sitten nostin 67,5 kiloon ja viimeisen sarjan taas 65 kilolla. Ennätyskuormani on edelleen kolme toistoa 70 kilolla ja uskallan toivoa, että hätyyttelen sitä 70 kiloa sarjapainona tässä vielä alkusyksystä.

Jännittämisestä ja tekniikkaepäröinnistä huolimatta haluan mavea tehdä, sillä onhan se aivan ässä liike, kun lähes koko keho tekee työtä. Mavepäivän iltana ja treenin jälkeisenä päivänä lihassärkyä onkin vähän joka puolella kroppaa, mutta erityisesti takareisissä, pakaroissa ja selässä. Eilen piti pyytää miestä hieromaan selkää ja hierontaöljynä käytettiin magnesium-suihketta. Se tuntuikin lämmittävän mukavasti ja helpottavan pahimpia kireyksiä. Mies totesi hieroessaan, että selkähän näyttää jo tosi lihaksikkaalta. Sitä omaa selkää kun ei tule juurikaan peilailtua, niin pitihän sitten pyytää räpsäisemään kuva siitä. Selkä on aika luomikas (sukuvika isän puolelta) ja pientä näppyä on siellä täällä. Lisäksi hieronnan jälkeen se tietysti punoitti.

Ennen-kuvia ei ole, mutta voisin veikata, ettei siellä aiemmin juuri minkäännäköistä pahkuraa ollut missään kohtaa, paitsi ehkä törröttävät lapaluut. Hyvin tuosta kuvasta muuten huomaa, miten selkärankani viettää alhaalta vähän vinoon vasemmalle. Tästä ovat kaikki kehonhuoltajat (fyssari, kiropraktikko, osteopaatti ja hieroja) maininneetkin.
 
Girls Gone Strong-sivustolla on listattu erilaisia mave-variaatioita, ja tällä hetkellä teen siis perinteiseen tyyliin, kun vielä keväällä tein sumo-mavea. Se tuntui ehkä teknisesti helpommalta. Myös suorin jaloin maastavedosta tykkään, sillä se kurittaa takareisiä niin tehokkaasti ja jostain syystä on itselleni helpompi liike jo henkisestikin, vaikka yhtä lailla alaselkä voisi siinä kosahtaa tekniikan pettäessä.

Onneksi eilen oli mave-treenit, sillä tänään onnistuin töissä viiltämään käteni neukkaripöytään. Kyllä. Neuvotteluhuoneen pöydän keskellä kulkee pituussuunnassa kolo, jonne voi piilottaa verkkopiuhat, laturit jne. Sitä ympäröi (esteettisistä syistä?) teräslevy, joka onkin sitten suunnittelukukkasena oikein terävä. Kurotin ottamaan kaukosäädintä, jolla saan näytön päälle seinältä, ja viilsin kämmeneni teräslevyn reunaan. Verenvuoto ei ottanut millään tyrehtyäkseen, vaikka pidin kättä koholla ja puristin sitä tiukasti. Nyt harmittaa, sillä huomenna oli tarkoitus tehdä yläkroppatreeni ja mitä siitäkin tulee tällä vammakädellä? Menen joka tapauksessa salille ja teen sitten vaikka vain vasemmalla puolella, se kaipaakin vahvistusta. Hmph!

Kiristelyn jälkeen

Olen aika nihkeästi esitellyt ruhoani tässä blogissa, ja ajattelin pääsääntöisesti pysyä valitsemallani linjalla. Nyt kun parin kuukauden kiristely on päättynyt ja numeraalisia tuloksia tuossa jo aiemmin laittelinkin, niin tässä muutama kuvakin. "Ennen" -kuvia ei itselläni ole. Voisin niitä ehkä PT:ltä  pyytää, mutta en kyllä esittele täällä :D.

Oikea käsivarsi on ihan eri muotoinen kuin vasen. Siinä on muutenkin enemmän voimaa, sillä vasen olkapää on ahdas ja sisäänpäin kääntynyt, ja sen vuoksi vasemman käsivarren lihakset eivät pääse treenissä samalla tavalla aktivoitumaan kuin oikean. Ja kylläpä käteni muuten ovat ison ja kolhon näköiset :). Tuota olkapään takakapselia yritän venytellä useamman kerran viikossa, mutta samaan aikaan tietysti tapahtuu päivittäistä damagea työpaikalla koneen äärellä istuessa.

Mitähän tästä kuvasta sanoisi.. No ainakin sen, että käsivarteni ovat nykyisin entistä suonikkaammat. Ei ole kiristyssideongelmia verikokeissa. Ja tissit ovat pienentyneet (sori, ei niistäkään "ennen"-kuvia ;) ).

Vatsalihakset erottuvat nykyisin entistä selkeämmin, ja yläkroppa on yleisesti ottaen suht kuiva. Oikeassa kädessä hauiksen päällä kulkeva suoni on välillä käsipäivänä niin pinkeä ja pullea, että tuntuu, ettei missään muualla kropassa verta olekaan kuin siinä. Tavoitteena on, että loppuvuodesta kuvissa alkaisi näkyä jo hieman enemmän lihasmassaa. Nälkä ei ole ainakaan tällä viikolla vaivannut (muuta kuin ennen ruokailua, jolloin sen pitääkin), joten energiansaanti alkaa ainakin olla kohdillaan.

Hyvin vähän olen uhrannut ajatuksia sille, miten vaivattomasti tämä siirtymä kestävyysjuoksusta saliharjoitteluun loppujen lopuksi on käynyt. Tällä hetkellä oikeastaan harvoja asioita, mitä juoksussa kaipaan, on se vapaus lähteä koska vaan juoksemaan. Juoksulenkithän minulla ovat aina ajoittuneet hyvin aikaiseen aamuun; startti on ollut yleensä klo 5-5.30 välillä. Nyt kun sali aukeaa vasta 6.30, niin siinä on jo tunti hyvää treeniaikaa mennyt hukkaan. Toki olen saanut sen nyt käännettyä niin, että vien koirat ensin lenkille ja sitten vasta salille. Mutta jotenkin aerobinen treeni on kuitenkin sujunut aamuvarhaisella paremmin kuin saliharjoittelu.

Toinen, mitä juoksusta kaipaan, on sen stressiä lievittävä vaikutus. Tunnin ravi raikkaassa ulkoilmassa on ollut aina tehokas pään tyhjentäjä, eikä koirien kanssa liikkuessa ihan samaan meditatiiviseen tilaan pääse, kun rekkuja pitää kuitenkin ohjailla ja pitää silmällä.

Salitreenistä sen verran, että treeniaika on nyt ohjelman rukkaamisen myötä pikkuisen kasvanut. Aika samanahan ohjelma pysyi, mutta yksittäisiä liikkeitä vaihdettiin ja jokaiseen päivään taisi tulla yksi liike lisää. Aiemmin meni päivästä riippuen aika lailla 50-55 minuuttia alkulämmittelyineen. Alkulämppä mulla jakautuu kuntopyörään, jota poljen 5 minuuttia ja liikkuvuusverryttelyyn, johon menee aika tarkkaan 7 minuuttia.

Nyt tänään jalkapäivä otti kokonaisuudessaan jopa tunnin ja neljä minuuttia. Toki siinä on useampia raskaita liikkeitä parin minuutin palautuksilla, joten iso osa treeniajasta menee ihan palautteluun. Ja liikkeet, joissa kumpikin raaja treenataan erikseen, vievät tietty enemmän aikaa kuin esim. mavessa ja prässissä, joissa koko alakerta tekee työtä yhtä aikaa. Yritän käyttää sarjatauot hyödykseni ja vetreyttää rintarankaa siinä samalla kepin kanssa. Juoksijan askelkyykkyä tehdessä palautusaika menee kyllä ihan siihen, että tasaan hengitystä :D. Tänäänkin sykkeet kävivät 193:ssa.

Mutta: palautteluaikana voi aina sivusilmällä seurata muiden treeniä. Niinpä tänäänkin verkkokalvoille tarttui tyttö, joka teki liikettä, jolle hip thrust kalpenee härskiydessään. What has been seen cannot be unseen.. En tiedä, millä hakusanoilla edes googlaisin, jotta löytäisin siitä kuvan vai oliko tämä hänen joku ihkaoma muuvinsa.. Mutta yritänpä selittää..

Penkki oli 45 asteen kulmassa ja hän kävi makaamaan siihen siten, että oli ikään kuin alaspäin etukenossa. Käsillä pidettiin kiinni istuinosasta ja vatsa oli siis penkin selkänojaa vasten. Siitä sitten jalkojen nosto yläviistoon, niiden levitys auki - siis todella AUKI - jalat takaisin yhteen ja alas. Kroppa oli siis liikkeen ajan samassa kulmassa penkin kanssa. Tytön takana scottipenkkiä pusertanut mies saikin synkattua sarjataukonsa mukavasti vuorotahtiin hänen kanssaan. Varmasti tehokas liike johonkin (peräosastoon? coreen?), mutta en usko, että oma pokkani riittäisi sen tekemiseen. Jos joku tietää tämän liikkeen nimen, kerrohan. Voisin kuvitella, että tämä on lähtenyt jostain pilates-laitetunnilta, niissä voi tehdä vaikka millaisia liikkeitä, ja pilates-ympäristössä ne näyttävät vain steriileiltä ja kuntouttavilta. Saliympäristöön siirrettynä ne vain yksinkertaisesti muuttuvat irvokkaiksi :).