Neljän salitreenin viikko toistamiseen

Tämä viikko meni treenien puolesta aivan samalla tavalla kuin edellinenkin. Maanantaina tein 30 min hiit-treenin salin kuntopyörällä ja varsinaiset salitreenit sitten ti, ke, pe ja tänään. Kaksi yläkropan treeniä, yksi alakropan treeni ja äsken kotiuduin salilta koko kropan treenistä. Tai no, tuo koko kropan treenikin on aika yläpainoitteinen, tällaisella ohjelmalla sitä olen nyt tehnyt:

- maastaveto 4 x 10
- vuorosarjana kulmasoutu tangolla ja punnerrukset (3 x 12 molempia)
- vuorosarjana leuanveto (3 x max) ja pystypunnerrus käsipainoilla (3 x 12)
- vuorosarjana ojentajarutistus taljassa ja hauiskääntö käsipainoilla (3 x 12)
- loppuun vielä takareidet laitteessa

Maastaveto on kyllä niin ässä liike koko kropalle. Harvoin saan siitä lihaksia kipeiksi, mutta väsyneeksi kyllä. Suhtaudun maveen edelleen hieman pelonsekaisella kunnioituksella, vaikka kyllä se vähemmän vaatii omalta mieleltä kuin esim. takakyykky (jota teen nykyisin hyvinhyvin harvoin siitä aiheutuvan päänsäryn vuoksi). Mutta edelleen kun sieltä ala-asennosta lähden nostamaan, niin pitää oikein erikseen keskittyä pyyhkimään kaikki muut ajatukset pois mielestä ja ladata ajatukset siihen nostoon. Vähänkin jos pykii joku tunteikas ajatus (oli se sitten surua tai iloa) mieleen, niin ovi kiinni sen edestä äkkiä. Mitkään hurjat raudat mulla ei ole, mutta enemmän kuitenkin kuin itse painan :P. Ja tarkoitus on kuitenkin nousujohteisesti treenata tuon suhteen, vaikka syömiset onkin nyt aika normaalit, enkä mitenkään erityisesti panosta plussakaloreihin. Siinä mielessä mitään hirveän nopeaa kehitystä on turha odottaa, mutta on tässä jo tämän vuoden aikana saanut vähän lisätä painoja.

Eilen korkkasin pyöräilykauden, kun aloitin vapaaehtoistyöt vastaanottokeskuksessa ja sinne menee vähän huonosti busseja. Kävin kuun alussa SPR:n ja seurakunnan yhteistyössä järjestämän starttikoulutuksen (yksi ilta), kun olin lukenut Facesta paikallisesta ryhmästä, että viikonloppuisin tarvittaisiin lasten kerhoon lisää vetäjiä, ja ei tarvitsisi sitoutua edes joka viikonlopuksi, vaan vaikka tuuraajaksi. Kuulosti niin matalan kynnyksen velvoitteelta, että ajattelin siihen riittävän paukkuja. Starttikoulutuksen päätteeksi huomasinkin ilmoittautuneeni suomen kielen opettajaksi, joten nyt sitten käyn 1-2 krt/viikossa opettamassa turvapaikanhakijoille suomea. Ja kahden kerran kokemuksella voin sanoa, että on ollut ihan älyttömän hauskaa. Toisessa ryhmässä oli miehiä, toisessa naisia (järjestelyjen puolesta ei olisi mitään estettä sekoittaa sukupuolia, mutta ovat itse ilmeisesti vähän nihkeitä tulemaan sekaryhmiin).

Heti tuli kauhea into tehdä lisää, mutta yritän toppuutella itseäni, koska sitten helposti palan loppuun, kun alan kahmia kaikkea ekstraa. Huomasin vastaanottokeskuksessa pianon, jota lapset rämpläsivät tohkeissaan, ja sen verran ehkä haluaisin tehdä lisää, että voisin opettaa pianonsoittoa joillekin siitä kiinnostuneille lapsille. Pitää vielä kysellä SPR:ltä lisää, miten sitä järjestäisi. Tällä hetkellä tuo suomen opetus vie aikaani muutaman tunnin viikonlopuista, joten vielä ei ole niin isot resurssit kiinni tässä, että olisi vaarana väsähtää, enkä sitä tietysti tavoittelekaan.

Eilen oli pyöräilyä varten kelit kohdallaan; aivan ihana aurinkoinen päivä, ja vaikka tämä aamu alkoi vähän harmaampana, niin nyt se kevätaurinko tuolta paistaa taas. Jottei olisi ihan kuvaton postaus, niin tähän loppuun Jannen räpsäisemä kuva eiliseltä lounaalta. Kaapo on kiinnostunut porkkana-appelsiini -raasteestani (jota syön moukkamaisesti suoraan tehosekoittimen purkista..). Mä päästän sen usein tuohon tuolille taakseni katselemaan ulos ikkunasta samalla kun syön. On kiva, kun se nojailee mun selkään :).

Kun jotain jää pois ja toista tulee tilalle

Nyt loppuviikosta on ollut jotenkin vähän haikea olo. Tällä viikolla töissä on ollut niin kova kiire, että olen jatkanut päivää kotona, ja sivusta noteerannut, kun mies on katsellut tanskalais-ruotsalaista poliisisarjaa "The Bridge". Sen alussa soi Choir of Young Believersin "Hollow Talk", jonka melodia on heijastanut omaa olotilaani tosi hyvin.


Torstai-iltana väsymys oli jo niin mittava, etten laittanut herätystä perjantaiaamuksi ollenkaan, vaan päätin nukkua niin pitkään kuin väsyttää. Eipä sitä sitten tullut nukuttua kuin kuuteen saakka, mutta olihan se jo 1-2 tuntia enemmän kuin muina aamuina tällä viikolla. Joinakin aamuina tuli siis noustua jo neljältä, ja olin salilla treenaamassa jo hieman ennen kuin se virallisesti avautuukaan. Joinain aamuina en edes ole ollut yksin, vaan joku mies siellä yhtä aamuvirkkuna, ja teki vielä ihan kunnon voimatreeniä. 

Tällä viikolla tein siis neljä varsinaista salitreeniä ja kotona yhden kiertoharjoittelu-lihaskunto -treenin, jossa käytin mm. kahvakuulaa ja käsipainoja. Kaikki salitreenit olivat yläkropan treenejä ja tuo kiertoharjoittelu sitten enemmänkin alakropalle suunnattu. Nyt kun en ole käynyt lainkaan juoksemassa, ei piriformiskaan oireile lainkaan. Kyllä sieltä kipeitä kohtia löytyy, jos rupean rullailemaan pallolla tai putkella, mutta noin muuten ei mitään. Se on siis laittanut miettimään, että ovatko juoksulenkit nyt omalta kohdaltani historiaa kokonaan vai paraneeko tuo riesa ikinä niin, että voisin juosta oireetta.

Ihan vaan vesilasia menin hakemaan ennen kotitreenin aloittamista, niin välineet oli omittu muuhun käyttöön.

Nyt ei ole mikään hinku tai kiire juoksupoluille, mutta tietysti kun joku vaihtoehto elämässä on poissuljettu, niin juuri se askarruttaa. Nyt tällä hetkellä viihdyn salilla hyvin, mutta en haluaisi menettää kokonaan juoksukuntoanikaan. Koirien kanssa tulee tehtyä onneksi sekä reippaita lenkkejä että hissutteluja, joten sellaisen ulkonaliikkumisen tarpeen saan hyvin tyydytettyä. Ja kyllä välillä varsinkin nuoremman koiran kanssa tulee otettua jotain yksittäisiä juoksuaskelia, parin lampputolpan välin mittaisia pyrähdyksiä. Mutta sellainen kunnollinen, ainakin tunnin kestävä hikilenkki edes silloin tällöin tekisi pääkopalle enemmän kuin hyvää.

Saliharjoittelu ei piriformista kipeytä, vaikka tekisin mitä askelkyykky-hip thruster-köyden läpiveto -komboja. Tai siis toki pakaroihin tulee normaalia lihasarkuutta, mutta se on erilaista kuin se juoksun seurauksena tuleva vihlova vammailukipu. Nyt juoksulenkit on jäissä ainakin loppuvuoden, ja katson, saanko rullailulla, venyttelyllä ja juoksutauolla tuon vamman tuolta häädettyä. Siihen yleiseen lantion kireyteen se on kai jotenkin yhteydessä, koska tuolla kaikella kehonhuollolla ja venyttelyllä oireet lievenevät.

Tämän viikon viisi treeniä kertyivät näin kiireisenä viikkonakin niin kivuttomasti, että sitä piti ihan pohdiskella. Jotenkin vasta nyt olen tajunnut sen, että jos en tykkää joidenkin liikkeiden tekemisestä, niin miksi ihmeessä väen väkisin niitä saliohjelmaani ymppään? En ole 1,5 vuoden aikana oppinut maastavetoa rakastamaan, vaikka se on kuinka "kuningasliike". Sen tekeminen on yhtä henkistä takkuamista, ja salille meno on tuntunut välillä tervanjuonnilta, kun treenit ovat startanneet mavella. Nyt kun mavea ei ole "pakko" tehdä, vaan ohjelmassa on vaan lähestulkoon pelkkiä kivoja liikkeitä, niin treenit maistuvat aivan eri tavalla.

Ylätaljan runttaaminen on aina maistunut

En aio mavesta kokonaan luopua ihan siitä syystä, että se tosiaan on niin kuningasliike. Se kuormittaa koko kroppaa mukavasti ja sitä tehdessä olen aivan siellä oman epämukavuusalueeni ytimessä. Siksi aion sitä välillä silloin tällöin tehdä, mutta en kuitenkaan sisällytä erikseen saliohjelmaani, vaan se saa olla siellä bonuksena. Teen kun siltä tuntuu, ja joskus ihan oikeasti tuntuu siltä, että nyt voisi tehdä muutaman sarjan. Kun se on vapaaehtoista, eikä ohjelmaan kirjattua, olo on paljon huolettomampi, eikä ole suorituspaineita. Teen vaikka sillä iänikuisella 50-60 kilolla, mitä väliä.

Perinteinen takakyykky on myös jäänyt pois kokonaan. Minulla se on aina mennyt etureisiin 80-90%:sti. Pakarat eivät ole tuossa liikkeessä aktivoituneet tarpeeksi, ja erilaisilla aktivointiharjoituksillakaan en ole saanut niitä tarpeeksi heräteltyä. Sen sijaan askelkyykky kuormittaa tasaisemmin sekä pakaroita että etureisiä. Kyykkäämistäkään en koskaan oikein oppinut rakastamaan, joten jatkossa se saa olla myös bonusliikkeenä. Eikä haittaa yhtään, että teen sitä smithissä.

Ihanaa olla tällainen harrastelija, jonka ei tarvitse suhtautua Oikean Saliharjoittelun Hyväksyttyihin Sääntöihin ryppyotsaisesti. Käytän huoletta vetoremmejä, salihanskoja, niskapehmustetta, smithiä, kolmen kilon käsipainoja jne. Istuisin loitontajalaitteessakin lukemassa KuntoPlussasta viidestä parhaasta kaloreja kuluttavasta arkiaskareesta, jos siltä tuntuisi. Joskus voi mieleen hiipiä ajatus, että joku (? en edes tiedä, kuka tämä kuvitteellinen joku voisi olla) ei ottaisi mun salitreenaamista näiden ulkoisten seikkojen vuoksi vakavasti. Että kun haluan tehdä treenit niin, että ei hierrä, satu tai tunnu ikävältä siellä, missä ei pitäisi, niin se on vaan neitimäistä nitkuttelua. Kevätjuhlaliikkeitä tai mitä lie puuhastelua. Mutta se on voivoi, jos tällainen tyyli jotain häiritsee.

Lueskelen tuota BC-porukan Facebook-ryhmää ja aina välillä kirjoitankin sinne jotain. Moni ottaa valmennuksen ruokavalio-ohjeet kirjaimellisesti ja suurinpiirtein pelkää vihreän paprikan vaihtamista keltaiseksi romuttavan koko jutun. Kärjistys, mutta kuitenkin. Että keskitytään siihen, mitkä ovat sallittuja kasviksia. SALLITTUJA KASVIKSIA. Luit oikein. Koska ne "kielletyt" kasvikset varmaan on suurin syy siihen nykyiseen pöhöttyneeseen olotilaan tai kymmeneen liikakiloon? Haaveillaan herkuista ja mitä kaikkea voi jouluna mässätä, kun valmennus päättyy sopivasti sitä ennen. Rahka tökkii ja kaikkia lisäravinteita ei ole varaa ostaa. Tulee sellainen olo, että voi itku. Ei se superlesitiinispirulinachlorellapakuri-mix ole tässä se ratkaiseva tekijä. Liikaa keskitytään yksityiskohtiin ja unohdetaan kokonaisuus.

Nyt en kyllä tiedä, oliko noi sipulirenkaat sallittu kasvis. Söin ne silti.
Paistettua tofua ja riisiä ravintola Sävelessä tiistaina tiimi-illassa.

Mietin, että joskus oma ajatusmaailma muistuttaa merenrannan aaltoliikettä. Vähän kuin aallot käyvät välillä rannassa, omatkin ajatukset tunnustelevat jotain ja perääntyvät sitten taaksepäin. Nyt syksyn aikana olen paljon miettinyt ns. herkuttelua. Sellaista perinteistä pullaa-karkkia-piirakkaa-leivoksia. Töissä on vähän väliä jotkut kestitykset, kun on vieraita tai läksiäisiä tai muuten vaan joku tulee lomalta tai lähtee lomalle. Vegaanina olen jo vuosia ollut immuuni eläinperäisiä ainesosia sisältäville herkuille. Ei ole mikään viisari värähtänyt, kun pöytään on katettu juustokakkua, pims-keksejä, täytekakkua jne. En osaa sanoa, mikä sen viestin sinne aivojen mielihyväkeskukseen blokkaa. Saatan kuulla itseni sanovan vähän small talkin vuoksi, että "oi, onpa täällä herkullisen näköinen pöytä", mutta oikeasti ajattelen "meh". Sitten jos pöydässä onkin vaikka Marianne-karkkeja, niin sellainen ohikiitävä ajatus on ollut, että "nam, noitahan mä voin syödä". Mutta nyt jo keväästä lähtien, kun siirryimme miehen kanssa yhteen viikottaiseen herkkupäivään, on sekin ajatus jo jäänyt vaillinaiseksi. Siitä on jäänyt kokonaan pois se nam.

Olen ihan pikkuisen hämmentynyt saadessani itseni kiinni tällaisesta ajattelusta. Että enää ei tee oikein herkkuja mieli. Mietin yhä useammin, mitä kroppa siitä saa, ja mistä se on pois. Ja millainen olo siitä tulee. Yhdestä Marianne-karkista - no ei siitä mitään sokeriövereitä tule. Mutta se on turhaa energiaa, ja kaikki sadat artikkelit sokerin vaarallisuudesta vilisevät päässä sellaisena lukulaitteen kelana. Muistan kun istun Kansallisarkiston salissa lukien vanhoja sanomalehtiä, ja pyöritin lukulaitteen vipuvartta ja siitä kuului sellainen puinen ontto kolina-kitinä. Sellainen kitinä käy päässä ja karkki ei houkuttele yhtään.

Mutta meren aaltojen tavoin se ajatus tuntuu perääntyvän. Tulee sellainen olo, että "apua, tuleeko musta nyt sellainen elitistinen superfood-raakaherkku -dorka, jonka ylenkatse herkkujen syöntiin pilaa kaikkien ilon". Ihan oikeasti myös vähän huolestuttaa, että ajaudun jonkinasteiseen ortoreksiaan, jossa mietin jokaisesta ruoka-aineesta, mitä kehoni siitä saa irti. En halua ahdistua siitä, että syön korvapuustin, jos sitä tekee joskus mieli.

Työkaverin äitiyslomalle lähtöä juhlistettiin loppuviikosta ja hän oli yötä myöten leiponut tuulihattuja ja kuivakakkuja. Oli sitten ihanasti tehnyt minulle ruisnappeja, joiden päällä oli ihan yksinkertaisesti oliiviöljyä, valkosipulia, kirsikkatomaattia ja basilikaa. Olin aivan superliikuttunut tästä eleestä, ja ne maistuivat tosi hyvälle. Tosin olin pilkkonut itselleni myös jättikokoisen omenan mukaan (läksiäisiä vietettiin normaalin viikkopalaverimme yhteydessä), kun tiesin, että lounaalle lähtö tulee viivästymään ja nälkä ehtii tulla ennen. Siinä muiden mussuttaessa kakkuja ja leivoksia söin omenaani, ja parille vieruskaverille kommentoinkin sarkastisesti sitä omaa erinomaisuuttani. "Syökää te vaan noita baakkelseja, siis nää omenat on niin makeita et ei mun tee nykyisin mieli karkkeja lainkaan. Natures own candy!" Ja totta toinen puoli. Kun ei tehnyt mieli. Mutta ei sitä voi oikein ääneen sanoa edes kysyttäessä, tai on se party pooper.

Onneksi on tämä veganismi, jonka taakse voi aina suojautua. Mutta jos äitiyslomalle lähtijä olisi väsännyt mulle jonkun vegaanisen suklaamuffinin, olisinko varmaan ihan vain kohteliaisuuttani sen syönyt? En tiedä. Sosiaalisia paineita kuulkaas! En tiedä, miksei tällaista oloa ollut silloin, kun lopetin alkoholin käytön. Ei mua kiinnostanut, mitä muut ajattelivat, kun en ottanut "edes sitä yhtä huikkaa". Alkoholiahan voisi käyttää kohtuudella, mutta en ole löytänyt yhtään hyvää syytä sille. Jos syön herkkuja sosiaalisissa tilanteissa seuran vuoksi, onko se sitten hyvä syy?

Ei kai tässä tarvitse tehdä mitään päätöstä, että en enää koskaan syö herkkuja. Syön, jos tekee mieli. Mutta jos vähänkin tuntuu siltä, että ottaisin niitä vain miellyttääkseni jotakuta muuta, niin jätän väliin. Ja kai minä opin kuulostelemaan itseäni oikein siinä asiassa.

Oh tavoitteet wherefore art ye?

Sovittiin isän kanssa, että koirat lähtevät hänen luokseen perjantaina. Johan ne tällä kertaa ovat olleetkin täällä jo kahdeksan viikkoa. Nyt niiden on ihan hyvä sauma vaihtaakin taas tukikohtaa sinne hetkeksi, koska tiedossa on pari työreissua lähiviikkoina. Ja niin karulta kuin tämä kuulostaakin, niin kun tässä nyt näyttää kissan eutanasia olevan tulossa lähitulevaisuudessa, niin parempi että nuo kaksi sählää ovat pois jaloista (eläinlääkäri tulee siis kotiin, mutta mitään päivää ei ole vielä sovittu, kun nyt tehdään saattohoitoa päivä kerrallaan). Tämä kieltämättä valtaa päivittäisistä ajatuksista suurimman osan, mutta en nyt koe tarvetta vatvoa sitä tässä blogissa enää sen enempää. No, woman, no cry.

Mutta viikonlopusta lähtien uhkaa siis tulla arkiliikuntavaje! Työmatkat tulee kyllä käveltyä rautatieasemalta toimistolle ja takaisin, ainakin hyvällä säällä. Mutta niistäkin kertyvä edestakainen matka on vain yhden aamulenkin verran.. Siskon koiria saan luultavasti tarvittaessa liikuttaa sydämeni kyllyydestä, mutta ei se ole ihan sama asia, kun lähteä spontaanisti ulos omien rakkien kanssa juuri silloin kun mieli halajaa. Ilman koiria käveleminen taas on tyyyyylsää.

Toisaalta nyt meille avautuu mahdollisuus käydä pelaamassa kössiä arki-iltaisin töiden jälkeen. Kun minulla on sellainen periaate, että koiria ei jätetä työpäivän jälkeen enää yksin (eli kaupassakin käy aina vaan toinen meistä, jos on tarve arkena käydä). Nyt se este poistuu hetkeksi, niin saadaan toivottavasti aikaiseksi mentyä pelaamaan. Tarjouksesta jo ostin pari kössipalloa lisää siltä varalta, että tulee läimittyä niitä taas salin kattoon.

Tälle viikolle pyrin nyt saamaan kolme salitreeniä. Ensimmäiselle pääsin vasta tänään, koska kroppa oli sunnuntain treenin jäljiltä vielä eilen aivan moukaroitu. Eilen kävin koiran kanssa aamulla verryttelyhölkkäilemässä paikkoja vetreämmäksi (as if). Ei olisi tänäänkään varsinaisesta jalkatreenistä vielä tullut mitään, kun takapuolen palautuminen on vielä kesken. Mutta ainahan sitä voi huolellisten lämmittelyjen jälkeen vähän mavea puristaa? Painoa lastasin edelleen vaan sen 50 kiloa (siis yhteensä), vaikka paukkuja olisi enempäänkin. Viime vuonnahan tein 70 kilollakin, mutta oon jotenkin forkkujen vammautumisten jälkeen nössöillyt noissa puristusvoimaa vaativissa liikkeissä. Ja yritän nyt vaan panostaa tuohon tekniikkaan, enkä ainoastaan laittaa egolaattoja tankoon. Tänään yritin erityisesti keskittyä siihen, että lähtöasento olisi ollut tarpeeksi syvä. Tuossa alla olevassa kuvassa se on mielestäni aika kohdillaan. Sen lisäksi pitäisi yrittää muistaa pitää yläselkä tiukassa paketissa, se minulla pyöristyy ehkä liikaa (ja sitä ei nyt tuosta kuvasta näy, kun on videolta kuvakaappaus, enkä huomannut sijoitella kameraa niin, että olisin mahtunut kokonaan kuvaan..).

Maven jälkeen tein reippaan yläkropan treenin; penkkiä, leuanvetoja, kulmasoutua, pystypunnerrusta, ojentajarutistusta, hauiskääntöjä, vipareita ja takaolkapäitä. Oli keskittynyt ja suorituskykyinen olo, enkä itse asiassa edelleenkään kaivannut yhtään musiikkia. Taustamusiikiksi murisin mavea tehdessä, ja laskin toistoja ääneen yläkropan liikkeissä, tsempatakseni itseäni. Ehkä jossain vaiheessa hiljaisuus alkaa kyllästyttää liikaa, mutta ei vielä nyt ainakaan. Ja tuolla on siis todella hiljaista, kun sali on siellä kellarissa. Sinne ei kantaudu mitään kadun ääniäkään - ei niin että niitä arkiaamuna ennen kuutta hirveästi edes olisi. Putkista silloin tällöin saattaa joku ääni kuulua, mutta aika harvakseltaan.

Voiko olo olla samaan aikaan vähän apaattinen mutta suorituskykyinen? Koska sellainen olo nyt on treenatessa. Teen, mitä olen suunnitellut, saatan yllättää itseni positiivisesti, mutta en tunne siitä juurikaan iloa. Odottelen jotakin inspiraatiota ja halua asettaa tavoitteita, mutta en odota malttamattomasti. Nyt vain suoritan treenejä monotonisesti, koska liikkumattomuus vaan ei ole mitenkään vaihtoehto. En koe nyt tarvetta levätä tms. Kellun nyt tällaisessa jonkinlaisessa ylläpitotilassa ja uskon, että se halu tavoitteelliseen tekemiseen herää jossain vaiheessa. Vaikka sitä en edes tällä hetkellä hirveästi kaipaa. On jotenkin omituisen tyhjä olo.

Ruoka onneksi maistuu. Salin jälkeen söin taas tuorepuuron aamiaiseksi ja lounaaksi Postitalon K-kaupan salaattitiskistä keräämäni runsaan salaatin. Tuolla on kyllä minun makuuni paras valikoima, ja olen useammasta K-kaupassa niitä lounassalaatteja kuitenkin ostanut. Kasvissyöjälle protskupuoli on vähän yksipuolinen; herneitä ja papusekoitusta, mutta tuo papusekoitus on oikeasti hyvää. Ja töissä lisään siihen kuitenkin aina joko tofua tai sitten niitä Palirrian jättipapuja, kuten tänään. Työhuoneeni kaapin papupurkkivarasto alkaakin huveta, pitää muistaa ostaa täydennystä. Töissä söin lisäksi välipalaksi banaanin ja Leaderin appelsiini-raakakaakaopatukan. Löysin niitä viikonloppuna paikallisesta Prismasta tarjoushintaan 99 snt kappale ja hamstrasin muutamat itselleni.

Töiden jälkeen mies "teki" intialaista illalliseksi. Käytännössä siis paistoi Alpron tofua kuutioituna jossain valmiissa intialaisessa kastikkeessa. Riisin kanssa sitä söin ja oli kyllä ihan maukasta, mutta olisin kaivannut naan-leipää seuraksi. Pirkalla oli yhdessä vaiheessa vegaaninen naan, mutta sitä ei enää löytynyt kaupasta, eikä näköjään netistä Pirkka-tuotteiden joukosta. Hmph! Pitää ehkä itse leipoa, ellei joltain muulta valmistajalta löydy.

Olen jonkun aikaa miettinyt, että pitäisi päivittää uusi teksti tuosta vegaanin proteiininsaannista, näin siis omasta näkökulmastani. Nyt kun en ole lisäprotskua jauheista haalinut, niin voisin joku päivä ottaa asiakseni vähän laskeskella makroja, ja tsekkailla, mistä kaikesta se protsku kertyy. En ole huolissani protskun saannista, kun sitä tuli jauheiden kanssa niin helposti se päälle sata grammaa. Jos nyt tavoitteellisemmin pattia kasvattaisin, niin ottaisin taas soijaprotskun käyttöön. Mutta nyt kun olen tällaisessa kondiksen ylläpitovaiheessa, niin en koe tarvitsevani ylimääräistä proteiinilisää. Olen aika varma, että protskua tulee nykyisillä syömisillä ainakin se 1,5g/painokilo (hm, pitäisikin varmaan muuten käydä puntarissa pitkästä aikaa?) ja se riittää ihan mukavasti. Mutta siis ehkä tässä lähiaikoina rustaan proteiinipostaus osa kakkosen.

Terveisiä Berliinistä

Lähtötunnelmissa Hki-Vantaalla
sisarenpojan kanssa

Alkuviikosta vietimme muutaman päivän Berliinissä, ja reissun tarkoitus oli lähinnä syödä hyvin ja nautiskella vegaanisista herkuista. Siitä voit lukea lisää täältä. Majoituimme Swissôtelissa, jossa oli "fitness room". Kuvittelin sen tarkoittavan pienimuotoista kuntosalia, ja pakkasin treenikamat mukaan, mutta se oli kyllä todellakin enemmän kuntoiluhuone kuin varsinainen kuntosali. Kovasti olisin halunnut tehdä jonkinlaisen juoksulenkinkin, mutta en uskaltanut, ettei piriformis kipeydy ja pilaa koko reissua.

Fitness room oli melko suppea sisällöltään. Siellä oli yksi kuntopyörä, kaksi juoksumattoa, kolme crossaria sekä jonkinlainen stairmaster. Niiden lisäksi siellä oli ylätalja, ja samassa pystyi tekemään myös takaolkapäitä ja rintalihaksia. Vapaita painoja ei ollut, ellei yhden kilon kokoisia pehmustettuja pikkupunnuksia lasketa. Jumppapallo ja tasapainolauta huoneesta löytyi myös. Siinäpä se sitten olikin.

Kävi vasta matkan lopulla mielessä, että hotellin lähistöllä olisi varmaan ollut joku ihan kunnon kuntosalikin suht edullisella kertamaksulla? Vaikka muutama päivä erossa salitreeneistä ei varmaan ollut yhtään pahitteeksi. Ja muutenkin kun tuli käveltyä niin paljon, niin ainakaan mitään jalkatreeniä ei olisi ollut järkevää tehdä sen alle.

Olisin voinut tietysti treenailla jotain oman kehon painolla, mutta mielikuvitukseni ei oikein riittänyt siihen, joten päädyin tekemään kaikkina kolmena aamuina tunnin mittaisen aerobisen treenin. Ensimmäisenä aamuna poljin pelkästään kuntopyörää, mutta alkoi kyllästyttää se kuntopyörän veivaaminen, enkä saanut satulan asentoa muutettua. Se oli jotenkin eteen ja alaspäin kalteva, joten olin liukua koko ajan pois siitä. Joten kahtena seuraavana aamuna miksasin joukkoon myös juoksumattoa ja crossaria. Taitaa olla yhden käden sormilla luetut ne kerrat, kun olen elämässäni crossaria käyttänyt, nämä kaksi aamua mukaanlukien. Oikeastaan en muista kunnolla edes yhtään kertaa. Jokin hämärä mielikuva on siitä, että olen sitä joskus muutama vuosi sitten Elixialla kokeillut. Onneksi olin joskus jotain crossaamisesta lukenut, koska aika nopeasti tajusin korjata ryhtini siitä "hanuri pitkällä takana" -köyrystä pystysuoraan ja siistiin asentoon.

Minulla ei ollut normaalisti käyttämiäni juoksulenkkareita mukana, vaan salilla käyttämäni New Balancen minimum-tossut, joten en niidenkään takia uskaltanut paljon juoksumattoa käyttää kumpanakaan aamuna, 10-15 minuuttia vaan. Noiden kanssa juoksu meni pakostikin päkiätyylillä, eikä se nyt mitenkään kovasti tuntunut eroavan normaalista askelluksestani. Tavallisten tossujeni kanssa askel on hieman vähemmän päkiällä, mutta en ole kyllä koskaan ollut mikään kantapääryskääjä. Ehkä siksi olen juoksussa enimmiltä vammoilta välttynyt? Koskaan ei esim. ole ollut polvet tai nilkat kipeänä, mitä usein kuulen ja luen juoksua aloittavilta.

Säät suosivat meitä, ja vain ensimmäisenä päivänä tuli illalla hieman vettä. Muuten oli poutaista, joskin paikoitellen vähän viileää. Jokainen päivä oli kuitenkin edellistä lämpimämpi ja lähtöpäivänä oli jo aivan helteistä. Kävelimme paljon ympäri kaupunkia, ja FitBit hakkasi tosiaan noin 30 000 askeleen päivälukemat. Olen kyllä menettänyt sydämeni Berliinille ihan täysin, ja jonain päivänä vielä juoksen siellä. Ihanaa oli kuitenkin tulla kotiin ja rutistella kisumisut pahki ja puhki. Miehen veli asui meillä tuon muutaman päivän ja on aivan paras kissanhoitaja. Menee rutiinilla kaikki lääkkeet (jotka oli valmiina kahdessa dosetissa) ja astmasuihkeet. Eläinrakkaana hän jaksaa myös silitellä ja rapsuttaa, joten ei ollut mitään erityisen hellyyden- ja huomionkipeitä otuksia vastassa kotiovella.

Nyt on palattu arkeen, painoa tuli reissussa kokonaista kilon verran lisää, mutta taisi olla enimmäkseen vain nesteitä. Eilen oli periaatteessa lepopäivä, mutta kävin sittenkin illalla kävelemässä tunnin lenkin, kun oli jotenkin liian joutilas olo, ja päätä särki. Viikko ehti mennä edellisestä kuntosalitreenistä. Niinpä tein tänä aamuna taas yksijakoisen salitreenin. Vähän kultaista kuusikkoa mukaillen, mutta hieman omilla lisäyksillä ja palautusaikoja rukkaamalla. Tältä näytti tämän aamun treeni:

- maastaveto 4 x 8 + lämmittelysarjat
- leuanveto 4 x 5 (tänään 5, 3+2p, 1+4p, 5p. Tuo p siis tarkoittaa pompun kautta)
- kapea penkki 3 x 10 ja vuorosarjana köyden läpiveto taljassa 3 x 10
- pystypunnerrus käsipainoilla 3 x 10
- vasarakääntö hauiksille istuen 3 x 10
- istumaannousut 3 x 20
- hoover 3 x 60s ja vuorosarjana uudelleen köyden läpiveto taljassa 3 x 10

Tänään sain aivan omassa rauhassani treenailla salilla, joten otin pitkästä aikaa köyden läpivetoa taljassa. Ja siis tosiaan jopa kahteen otteeseen. Suorituspaikka oli siinä "tarjottimella", joten kun kapean penkin palautteluajat tuntuivat niin pitkiltä, niin päätin aktivoida vähän pakaralihaksia. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuo piriformis tuosta tuumaa. Saanpa sitten vähän tutkimustietoa fysioterapiaa varten (joka on siis ensi torstaina).

Palautusajat pidin 1-1½ minuutissa ja mavessa siinä parin minuutin paikkeilla. Mitä tiukemmin viimeiset toistot menivät, sen pidemmän palautusajan otin seuraavaa sarjaa varten. Aika tasan tunti tuohon meni ja sen verran hyvä fiilis on nyt ollut näistä muutamasta yksijakoisesta salitreenistä, että taidanpa ainakin heinäkuun ajan mennä sillä, ja tosiaan vähän kyykkyä ja mavea vaihdellen. Kapeassa penkissä vasen olkapää ei tuntunut kovin hyvältä, joten sen joudun varmaan jättämään pois. Leveällä otteella en tänään kokeillut, mutta siinä ei ole ainakaan aiemmin tuntunut samalla tavalla ilkeältä. Täytyy siitäkin fyssarin kanssa puhua, että mitä sille voisi tehdä.

Nyt voisi olla pienten aamupäivätorkkujen aika. Aurinkoista viikonloppua!

Yksijakoista treenailua, monijakoista tuumailua

Onpahan uupunut olo tällä hetkellä. Viikko oli arvioitua hektisempi ja isä hakikin koirat itselleen jo keskiviikkona. Vaikka se oli hyvä koirien kannalta, ja sain vuorokauteen tarvittavia lisätunteja, niin kova ikävä iski samantien, kun auto tästä lähti koirat mukanaan. Aina kun ne ovat isän luona, niin muutun ihan crazy dog ladyksi. Hymyilen typerän näköisenä kaikille vastaantuleville koirille ja sormet oikein huutavat päästä rapsuttamaan jotakin. Perjantaina käytiin paikallisessa P&S:ssä, ja sieltä lähtiessä kaupan ulkopuolella oli tyttö kahden aivan ihanan sekarotuisen koiran kanssa odottamassa. Kysyin sen klassisen jokaisen 6-vuotiaan esittämän kysymyksen: "saaks noita koiria silittää" ja luvan saatuani vällytin niitä pakahduksiin saakka. Onneksi etenkin toinen oli aivan yhtä huomionkipeä kuin minä olin huomionjakokipeä, niin siinä kaksi tarvetta blokkasi toisensa.

Arvelin jo sunnuntaina, etten ehdi salille välttämättä kovin montaa kertaa, joten päätin tällä viikolla pitkästä aikaa tehdä vanhaa kunnon yksijakoista treeniä. Ja ensimmäistä kertaa kokeiluun pääsi Arnoldin kultainen kuusikko. Tiistaiaamuna salilla oli taas yllättävän paljon porukkaa, joten tein vähän eri järjestyksessä kuin olin ajatellut, mutta ei se oikeastaan haitannut yhtään.

- Penkkipunnerrus 3 x 10
- Pull down 3 x 10 (leuanvetopaikka oli varattuna)
- Kyykky 4 x 10
- Pystypunnerrus 4 x 10
- Hauiskääntö vasara, istuen 3 x 10
- Vatsarutistuksia:
    * jalkojen nostoa penkillä x 20
    * rutistuksia taljassa 2 x 20
    * istumaannousu x 20

Perushyviä liikkeitä, mutta itse ohjelman suorittaminen oli TYLSÄÄ!! Meinasin hajota niihin kahden minuutin palautuksiin sarjojen välillä. Toki sitten seuraavan sarjan tekeminen oli mukavaa, kun oli voimakas ja suorituskykyinen olo, mutta ei hitto. Ei ole minun juttuni noin pitkät palauttelut ollenkaan. Vuorosarjat ovat enemmän minun makuuni. En tiedä, mistä johtui, mutta enpä juuri kipeytynyt tuosta treenistä, vaikka tein kyllä ihan viimeisillä voimillani nuo työsarjat. Voiko sitten olla ainakin osasyy noissa pitkissä palautuksissa?

Viikon toinen salitreeni oli eilen lauantaina, ja Golden six ei napannut kyllä laisinkaan. Niinpä kirjoittelin itse oman treenini, joka ei kyllä paljon eronnut tiistain treenistä, mutta joissain kohtaa lyhensin palautusaikoja 1-1,5 minuuttiin (mavessa pidin kahden minuutin palautukset). Mutta näin treenasin eilen:

- Maastaveto 5 x 5 (pitkästä aikaa!)
- Leuanveto 3 x 5
- Penkkipunnerrus 3 x 10
- Pystypunnerrus 4 x 10
- Hauiskääntö vasara, istuen 3 x 10
- Viparit sivuille 3 x 10
- Vatsarutistuksia:
    * istumaannousu 3 x 20

Mavessa tein pari lämppärisarjaa ja sitten viisi työsarjaa 60 kilolla. Tangossa oli kympin minikiekot, joten oli hakemista siinä lähtöasennossa, kun tanko oli niin alhaalla: muutama senttikin vaikuttaa jo aika paljon. Se paikka tuolla, missä voisi mavea fiksummin tehdä, on myös kyykkypaikka ja leuanvetopaikka, ja niitä on vain yksi. Ja se oli tietenkin varattu. Joten tuunasin ryhmäliikuntasaliin oman mavepaikkani: laminaatille asettelin riittävästi mattoja, ja siihen sitten tanko painoineen. Rakenteluun meni oma aikansa, mutta olin mavea päättänyt tehdä, niin piru vie, sitten tehdään. Semmoinen pistos ei kovin usein ilmaannu, joten olihan se hyödynnettävä.

Mavetellessa huomasin jo aina palautuksen jälkeen, kun rupesin laittamaan remmejä tangon ympärille, että juuri siinä kohtaa päätä särki vasemmassa ohimossa jyskyttäen. Seistessä tai itse treeniä tehdessä en sitä huomannut. Mutta kun rupesin vetämään leukoja, niin alkoi jo vähän huolestuttaa, kun kipu siirtyi silmän taakse takomaan. Pelotti, että kohta joku verisuoni päästä puhkeaa, ja kun se kipu ja jyskytys paheni aina leuanvedon työsarjojen aikana, niin jätin leuanvedot kesken. Tein vain 3 x 5, vaikka olin alunperin suunnitellut 5 x 5 tekeväni.

Ehkä nuo viparit tuolla lopussa oli vähän liikaa. Alkoi olla jo aika kuitti olo. Tai sitten olisi vaihtoehtoisesti voinut jättää hauiskäännöt pois. Turhaan ahnehdin. Penkistä sen verran, että tiistaina tein kymppejä 27½ kilolla, ja nyt rehvakkaasti päätin, että teen 30 kilolla. Koska kyllähän Arnoldin G6:lla kasvaa lihas ja voima parissa päivässä nyt ainakin tuon erotuksen verran! Kaksi ensimmäistä sarjaa menivätkin suht ok: ekassa sain kympin ja tokassa yhdeksän tuli puhtaasti. Mutta kolmannessa jäin kutoseen, joten viimeiseen sarjaan vähensin sitten painoja.

Nyt olo on tosiaan hyvin moukaroidun oloinen. Maastaveto pitkästä aikaa laittoi kropan aika koville ja olihan ohjelmassa muutenkin raskaita liikkeitä. Olkapäät ovat hellänä joka suunnasta, ja oikein tunnen, kuinka palautuminen on aivan puolitiessään. Eilen oli koko ajan nälkä ja tankkailinkin ruokaa kunnolla ja tekaisin myös vihersmoothien. Tein sellaisen muuten myös tänään, joskin taas hieman lisää tuunaten. Tällä kertaa:

- omena
- päärynä
- mangokuutioita pari kourallista
- 6-7 pakastepinaattikuutiota
- ruukku tammenlehtisalaattia
- avokado
- pala inkivääriä
- n. 0,5-1 dl appelsiinimehua

Tästä tuli nyt kermaisempaa (avokadon ansiosta) ja siihen tuli vähän potkua inkivääristä. Ei myöskään ollut ihan niin hedelmäinen kuin aiemmin, vaan enemmän tosiaan sellainen kasvis. Mutta kyllä tämäkin vielä aavistuksen makea oli. Tuosta satsista tulee hieman vajaa litran verran, eli minun tapauksessani kaksi annosta.

Olen tällä viikolla tehnyt salitreenien lisäksi muutaman aerobisen: maanantaina intervallitreenin ja tänään ja keskiviikkona tunnin pituiset pk-treenit, kaikki kuntopyörällä. Sain fyssarille ajan vasta 10.7., joten en ole uskaltanut nyt käydä juoksemassa, jos tuo hanuri tuosta kovasti kipeytyy. Ensi viikon treeneistä en osaa vielä sanoa mitään, kun on lomaviikko, ja osa siitä menee muualla kuin kotiympyröissä.

Tähän postaukseen ei nyt oikein liikene kuvia. Olen aika vähän niitä ottanut viime aikoina, ja mietinkin, että voisin itse muuttaa omat Flickriin lataamani kuvat Creative Commons-lisenssille, vapaasti muiden epäkaupalliseen käyttöön sen sijaan, että pitäisin nihkeästi kaikki oikeudet itselläni. Ei nyt ehkä omaa pärstää, mutta siis muita yleisiä kuvia; eläimistä, luonnosta jne. Mun ottamat kuvat nyt ei ole mitään hirveän hyvälaatuisia, kun yleensä aika hämärässä niitä näpsin pokkarilla tai kännykällä. Mutta noita järkkärilläkin kuvattuja toki voisi muut halutessaan käyttää - sikälimikäli joku kaipaa collie tai saksanpaimenmixien kuvia johonkin :D. Aloin niitä eilen käymään läpi, mutta tähän projektiin tulee kyllä menemään aikaan, kun tietysti haluan sitten muuttaa tiedostojen nimetkin vähän fiksummiksi ja laittaa tagitukset kohdalleen jajajaja..

Tähän ajatusvirran loppuun vielä: jostain Fitfashion-blogista bongasin tuollaisen "pätevän ja tarkan" persoonallisuustestin ja tekaisin sen. Olen sen perusteella Tehokas Suorittaja (kas, kuka olisi arvannut) ja Vahva Vaikuttaja. Olihan noissa paljon tutunkuuloista juttua, mutta tosi paljon myös sellaista en oo kyllä yhtään tommonen! Ehkä mielenkiintoisempaa kuitenkin oli tehdä itse testiä kuin lukea tuloksia. Piti oikein kunnolla pohtia eri vaihtoehtojen välillä.

Mukavaa alkavaa viikkoa, olipa se sitten työn, loman tai muun olemisen merkeissä! Loppuun sentään yksi kuva: tarpeeksi lämmintä näin kesäkuun lopulla, kun päällä on huppari, peitto ja kissa.

Viikkokoostetta treeneistä ja mavemurheita

Yhyy, koirat lähtivät tänään isän luokse, ja kai ne ovat siellä kuun loppuun saakka. Ensi viikonloppuna on pari stand up-keikkaa ja parin viikon päästä olen viikonlopun Tukholmassa (stand up -keikalla sielläkin), joten tässä oli hyvä sauma niille päästä tsekkaamaan Forssan hoodit ja viettämään laatuaikaa isän kanssa. Toivottavasti nyt tulisi oikein kauniit säät, koska koirat niin tykkäävät olla pihalla. Isä asuu vanhassa puutalokorttelissa, ja talon piha on sellainen kauniisti sanottuna luonnontilassa oleva. Oikein passeli siis kahdelle termiitille, joista toinen hautaa luita ja toinen kuopii, pylleröi ja riehuu muuten vaan ilokseen.

Mutta ikävä on jo nyt, vaikka ne vasta pari tuntia sitten lähtivät. Parin päivän päästä tiedän kuitenkin olevani taas jo helpottunut, kun ei ole minuuttiaikataululla kiire kotiin töistä.

Tällä viikolla treenit ovat edelleen sujuneet mukavasti. Tältä näyttää kulunut viikko:

maanantai: salitreeni, A-ohjelma
tiistai: intervallitreeni kuntopyörällä, eli tuttuun tapaan 6 x 1 min vedot ja välissä 2 min palauttelut. Alussa ja lopussa 10 minuuttia lämmittelyä/palauttelua. Voisin kyllä joskus kokeilla jotain muutakin syklittelyä..
keskiviikko: lepo. Tarkoitus oli venytellä kunnolla, mutta venyttelinkin ja rullailin vain kireimmät paikat alakropasta.
torstai: salitreeni, B-ohjelma. Meni hyvällä sykkeellä. Olin vähän tavallista myöhemmin salilla, olisinko aloittanut joskus 5:40 aikaan? Siellä oli jo muutama muukin nainen siihen aikaan.
perjantai: lepo
lauantai: salitreeni, A-ohjelma. Ja nyt päästiin harjoittelemaan niitä leuanvetojakin. Sort of.. Tästä lisää jäljempänä.
sunnuntai: tarkoitus on käydä hölkkäämässä kolmen vartin lenkki, sillä päivä- ja iltalenkit koirienkin kanssa jäivät nyt tekemättä. Aamulla sentään ehdittiin tehdä pitkä lenkki tihkusateessa.

Oikein hyvältä ja tasapainoiselta näyttää siis tämä viikko. Eilen oli veljentyttären ristiäiset, joihin leivoin kakun. Mitä yhteistä on fitness-urheilijoilla ja vegaaneilla? Molemmat menevät juhliin omien eväiden kanssa. Ehhhee. No mutta tästä syystä sunnuntain herkkupäivä siirtyi tällä viikolla lauantaiksi.

Reunat vähän räjähtäneet, mutta on se silti siistein kakku, jonka olen tehnyt.
Ja päällä on I-kirjain, niin kuin Iiris.

Eilen lauantaina salilla oli kuuden aikaan treenaamassa taas muutamia naisia minun lisäkseni. Miehelle kotona sanoin, että nuoria naisia, eli olen nyt virallisesti ihan hiton vanha, kun käytän tuollaista ilmaisua. Mutta siis näyttivät kaikki aivan häthätää parikymppisiltä. Olisinpa itsekin silloin käynyt salilla. Muutakin kuin sanomassa, että voisitteko jo lopettaa? Vuosina 2001-2004 asuimme  opiskelija-asunnossa, joka oli kyseisen opiskelija-asuntokohteen kuntosalin yläpuolella, ja sali oli käytettävissä klo 21 saakka. Sieltä kantautui kaikki äänet tosi kovalla meidän kämppään; paska kasarirokki, jokainen hauiskäännön murahdus ja tehostepieru, mutta kaikkein pahimpana nyrkkeilysäkki. Se oli katossa (eli meidän lattiassa) kiinni kolisevalla jousella ja kun sitä alettiin hakata, kissat ja koira juoksivat peloissaan toiseen huoneeseen. Niinpä kun kello tuli 21, kävin ilmoittamassa, että treenit ohi. Kauhea salinatsi olin :D. Sanoin kyllä siis aina aivan asiallisesti siitä, ja kerroin syynkin, ja kaikki ymmärsivät. Mutta siis harmi, etten itse hyödyntänyt ilmaista salia silloin kun sellainen vielä aivan oman kodin alakerrassa oli. Ei se kyllä mitenkään hyvin varusteltu ollut, mutta olisi siellä treenit tehty. Kävin kai kahdesti kokeilemassa, mutta ei minulla ollut mitään hajua treenaamisesta, niin tein vaan jotain vatsoja ja selkää.

Eilen oli oikein supervahva olo. Penkkiin ja kulmasoutuun voi taas ensi kerralla lisätä painoja, jos tämä meno jatkuu. Pääsisin penkissä viimein kolmenkympin paremmalle puolelle :D (kasin toistoissa). Leuanvetopaikka oli varattuna kun olisi pitänyt tehdä sitä vuorosarjana pystypunnerruksen kanssa, joten tein sitten selkää pull down-laitteessa. Nyt kun oli kasin toistoja, niin laitoin 50 kilon edestä painoja ja se meni mielestäni hyvin. Mutta en oikein hahmota tuota tekniikkaa, että pitäisikö sen olla ihan sama kuin ylätaljassa? Periaatteessa asento ja liikerata on sama, mutta en kyllä ikinä ole ylätaljasta vetänyt 50 kilon painoja alas.

Siinä vuorosarjani ollessa lopuillaan leuanvetopaikkakin vapautui ja päätin tehdä leuat vielä ekstrana, 3 x 3. Edelliskerrasta viisastuneena hain nyt jakkaran avuksi. Ei oikeastaan muuta valitettavaa ole, mutta ihan ylhäällä saa hieman varoa, ettei pää kolahda kattoon :D. Kädensijat ovat siis aika lähellä kattoa. Mutta kyllä siinä saa siis ihan täyden liikeradan tehtyä, katto vaan on häiritsevän lähellä.

Sieltä sitä tullaan jarrutellen alas..

Hauiskääntöihinkin saan ensi kerralla ottaa seuraavat painot. Nyt meni 12 toistoa, kun olisi pitänyt mennä vaan kahdeksan. Ja ensimmäisessä sarjassa olisi ehkä mennyt enemmänkin, mutta en tullut kokeilleeksi.

Tuosta A-ohjelmasta vaan jäi vähän kaivelemaan sumo-mave. Tuo leuanvetokuvassa näkyvä paikka on siis oikeastaan ainoa, missä sitä voi tuolla tehdä, kai. Ja se on sellainen pieni lava. Kyllä siinä mahtuu sen tekemään, mutta tällä kertaa erehdyin laittamaan pienet painot, 15 kg molempiin päihin, ja ne olivat siis pienikokoiset kymppi ja vitonen. Joten liikerata tuntui oudolta ja hankalalta; liian alhaalta olisi pitänyt lähteä, kun ei ollut isot kiekot päissä. Viimeisen sarjan teinkin sitten suorin jaloin, kun ei tuntunut löytyvän oikeaa tekniikkaa sitten millään. Siellä oli kyllä isompia 15 kilon kiekkoja, joita kokeilen seuraavaksi, ja muutenkin täytyy varmaan vaan harjoitella pelkän tangon kanssa tuota mavettelua. Joku mavekurssi varmaan olisi ihan poikaa. Jospas meistä vielä bestikset tulisi?

Raskas treeni vaatii raskaat ruoat ja vähän vappupurnausta

Tänään on ensimmäinen päivä, kun jäsenyyteni Elixialle ei ole enää voimassa. Tuntuu oudolta olla nyt "saliton". Toissapäivänä kävin tekemässä siellä viimeiset treenit ja palautin kortin vastaanottoon. Eilen oli lepopäivä ja tänään kävin koiran kanssa aamulla juoksemassa.

Mutta jos palataan vielä viime kirjoituksen jälkeisiin tapahtumiin kronologisessa järjestyksessä.. Perjantaina 25.4. palasin siis töihin ja pidin treeneistä lepopäivää. Samoin lauantaina, sillä olinkin yllättävän rikki torstain treeneistä. Sumomaven tekniikka tuntuu olevan aina hakusessa ja välillä näemmä fuskaan ihan tarkoituksella, eli en vaan jaksa/viitsi työntää liikettä käyntiin niin alhaalta kuin pitäisi. Jokunen toisto siellä välissä siis lähtee vähän turhan pystyasennosta. Kipeimmin treeni otti kuitenkin olkapäihin, joita tuli treenattua penkissä ja pystypunnerruksissa. Koska A-ohjelmassa toistot ovat kaseja, otin pystypunnerrukseenkin isommat painot kuin aiemmin 12 toistoja tehdessäni. Vielä lauantaina olkapäät olivat aivan kosketusarat. Eipä näemmä tosiaan tarvitse vaihtaa kuin toistojen määrää (+ taakkaa siinä sivussa), niin lihas saa uutta ärsykettä. Tarkoitan siis, että vaikka liike on sama, niin silti sieltä on saatavissa uudenlaista tuntumaa.

Viimeisiä alkulämmittelyjä Elixialla

 Sunnuntaina oli taas B-ohjelman vuoro ja kieltämättä mukavuudenhaluinen mieleni pitää siitä enemmän. Siitä palautuminenkin on nopeampaa. Askelkyykky smithissä on henkisesti lastenleikkiä maveen verrattuna. Mutta kyllä tuossakin ohjelmassa on hetkiä, kun askarruttaa, teenkö oikein. Meneekö punnerrukset riittävän syvälle? Entä onko kroppa tarpeeksi suorana? Ja vipareissa sorrun usein ottamaan liian isot painot tekniikan kustannuksella.

Sunnuntaina tehtiin Chocochilin ohjeella Italialaista pastavuokaa. Siskon perhe oli päivällisvieraana ja sai kyllä aikamoisia ylistyksiä tämä ruoka, se oli niin hyvää. Tosin cashew-ricottaa tehdessä pääsi pari ärräpäätä, kun itsepintaisesti sotkin sitä sauvasekoittimella, vaikka se olisi ehkä meidän tehosekoittimessa tullut helpommin.

Itse tehty tomaattikastike, Setaron pasta ja cashew-ricotta tekivät tästä kyllä aivan verrattoman hyvää. Tehtiin ohje puolitoistakertaisena, joten siitä jäi vieraista huolimatta vielä evästäkin töihin seuraavaksi päiväksi. Työkaveri oli aivan varma, että vetelen jotain gourmet-lasagnea, kun lämmitin sitä mikrossa ja tuoksu valtasi taukotilan. Vakuuttelin sitten siinä, että ei tosiaan ole maitotuotteita tässä. Hassua, miten cashew-pähkinöistä ja tofusta voi saada niin juustoista :).

Tähän aikaan vuodesta alkaa normaalisti tehdä mieli kaikkia perunasalaatteja, varhaiskaaliwokkeja ja yleensäkin raikkaampaa ruokaa. Mutta nyt on ollut niin koleita päiviä, että mieli on tehnyt raskaampaa ja lämpimämpää ruokaa. Kulutuskin tuntuu olevan tällä hetkellä aika suurta, vaikka olen vähän leikannut aerobista puolta pois palautuakseni riittävästi salitreeneistä. Nyt uuden ohjelman alkuun palautuminen taas tuntuu ottavan aikansa ja etenkin mavepäivinä nälkää puskee tuon tuosta. Juoksulenkeille on tehnyt mieli, mutta olen yllättävän hyvin pystynyt nyt keskittymään riittävään lepoon varmistaakseni palautumisen. Ehkä monet rikkoontumiset ja ylilyönnit treeneissä ovat sittenkin opettaneet jotain.

Tiistaina tein siis viimeiset treenit Elixialla, ja ei se mave ehkä arkiaamuna klo 6.30 aikaan ihan yhtä vaivatonta ole kuin viikonloppuna klo 10-11 aikaan.. Tiistaina lounaan virkaa toimitti puolikas Subin patonki tofulla tuunattuna. Ei se nyt ihan riittänyt nälkää pitämään loitolla, mutta mukana oli onneksi välipaloja, nakdeja, omenaa jne. Ai niin! Sovittiin miehen kanssa, että nyt syödään herkkuja vain sunnuntaisin. Ja onpa muuten älyttömän paljon helpompaa pysyä itse ruodussa, kun mies on mukana tässä. Hän on vielä niin itsepintainen ja ehdoton, että kun jotain päättää, niin sen myös toteuttaa. Eihän siinä itsekään kehtaa sitten napostella töiden jälkeen edes sitä jotain pientä hyvää ruoan päätteeksi, kun toisen itsekuri on noin rautainen.

Tähän toki lähdettiin minun aloitteestani ja jouduin sitä vähän hänen kanssaan työstämäänkin, mutta kun totuus on se, että hänellä se herkuttelu oli alkanut muuttua jokapäiväiseksi ja näkyä jo fysiikassa, niin lähti mukaan. Ensin mutisten ja sitten se muuttui ehdottomaksi. Aloitettiin tämä siis ennen pääsiäistä, eli nyt on pari sunnuntaita takana. Viime sunnuntaina tuon pastavuoan päätteeksi syötiin korvapuustit, ja kyllä pulla maistui ansaitulta :). Mennään nyt näin ainakin kuukauden verran. Toukokuun lopussa vietetään viikonloppu Tukholmassa, joten siellä kyllä varmaan tulee höllättyä tästä. Mutta ei se sunnuntaisin ja matkoilla olisi lainkaan paha linjaus pysyvästi!

Nyt näiden parin sunnuntain pohjalta olen huomannut, että se herkuttelu ei jää päälle, vaikka aluksi sitä vähän pelkäsinkin. Että sitten sitä sunnuntaita valmistelee suurinpiirtein koko viikon ja kasaan kauheat odotukset ja herkut kaappiin odottamaan. Mutta eipä nyt ole ainakaan niin käynyt. Ehdotin miehelle vielä, että pyritään siihen, että herkutellaan jollain itse tehdyllä. Että ei kannettaisi mitään irttarisäkkejä joka sunnuntai tänne. Itse tehdyt korvapuustit tai marjapiirakka on jotenkin ajatuksena kivempi; sen eteen on nähnyt hieman vaivaa ja onhan se nyt hyvänen aika paljon parempaakin ihan heittämällä! Tai riippuu tietysti, mitä tekee mieli, mutta itsellä aika harvoin on nimenomaan irtokarkkimielitekoja, vaan yleensä vain jotain makeaa. Mutta ei nyt tehty siitä mitään päätöstä, enkä ole tässä suunnitellut ensi sunnuntaiksi yhtään mitään. Onneksi olen spontaani luonne, eli katson sitten sunnuntaina, tekeekö mieli mitään ja jos tekee, niin mitä. Ei ole tarvetta käydä hamstraamassa herkkuvarastoja. Niin, ja ensi sunnuntain olenkin hoitamassa parin kuukauden ikäistä veljentytärtäni koko päivän, eli siitä tulee vähän erilainen sunnuntai muutenkin.

Eilen oli taas välipäivä treeneistä ja tänään kävin aamulla koiran kanssa juoksemassa seitsemän kilsan lenkkimme. Oli aika kolea ilma, ja aamupuuron ohella piti juoda iso muki teetä, jotta sulaisin. Ei sentään satanut ja aurinkokin vielä silloin vähän pilkahteli. Kyllä kulki askel kevyemmin kuin edellisellä juoksulenkillä, josta olikin jo yli viikko. Loman päättyessä olivat nimittäin viimein nytkähtäneet nesteet tästä kropasta liikkeelle, niin kuin ounastelinkin. Paino hulahti alas pari kiloa kahdessa vuorokaudessa. Erikoinen tuollainen yli viikon kestänyt tiukka nestejumi. Tänään tein hieman omasta päästä soveltaen suolaisen piirakan. Keskustassa jakoivat pääsiäisen alla Alpron soijapohjaisia kasvis"kermoja", ja niitä oli kaapissa muutama, niin käytin tällaiseen piirakkaan.

Täytteenä on purjoa, paprikaa ja savutofua ja tuo päällä oleva mössö on siis Cheezlyn mozzarella-soijajuustoa ja soijakermaa. Mies sai tästä hieman kuulemma kinkkupiirakkaviboja, mutta minua se ei haitannut (en koskaan lopettanut lihansyöntiä siksi, että se olisi pahaa. Päinvastoin, söin vaikka raakaa jaukkista suoraan paketista.. ).

Mausteena tuossa on mustapippuria, timjamia ja persiljaa, jotka sopivat kaikki oikein hyvin. Paprikaa olisi saanut olla enemmänkin, mutta vaikka ei sitä tuossa kuvassa kauheasti näy, niin kyllä sitä tasaisesti ympäri piirakkaa kuitenkin oli. Ehkä voisi seuraavalla kerralla laittaa kaikkia erivärisiä paprikoita, vihreää, keltaista ja punaista. Hyvää tuosta joka tapauksessa tuli meidän molempien mielestä ja siitä voisi tulla vaikka vappuperinne.

Eipä me juuri vappua juhlisteta mitenkään. Juuri sitä itsekseni tuossa mietin, kuinka turha juhla se on nykyisin. On tietysti kiva, että on erilaisia arkipyhiä ja niihin liittyy varmaan ihmisillä erilaisia perinteitä ja fiiliksiä. Mutta sanotaanko nyt näin, että vappu on minun makuuni aivan liian kostea juhla, ja tuntuu kurjalta ajatella kaikkia niitä lapsia (ja myös lemmikkejä), joille vappu on vain yksi ahdistava päivä kun isä/äiti juo liikaa ja käyttäytyy oudosti tai jopa aggressiivisesti. Sorry, ei ole tarkoitus kenenkään vappufiiliksiä tässä latistaa, mutta itse tosiaan suhtaudun tällaisiin alkoholinhuuruisiin juhliin vähän varauksella. Toki mikä tahansa muukin juhlapyhä tai viikonloppu on aivan yhtä hyvä syy juoda, mutta kyllähän vappu ja juhannus ovat suomalaisille ne isoimmat ryyppäysbileet. Olisi kiva, jos oikeasti juhlistettaisiin kevään alkua ja keskikesää ja perinteet olisivat tervehenkisiä ja positiivisia.

Mutta se siitä angstista.. Kuten mainitsin, niin olen vähän aerobisia karsinut. Olen ajatellut, että yksi pk-lenkki ja yksi intervallitreeni viikossa voisi olla ihan maksimi nyt kun haluan salitreenien kulkevan jouhevasti. Toistan itseäni, mutta hyötyliikunta ja koirien kanssa lenkkeily kuluttaa niin paljon, että siihen päälle useampi aerobinen harjoitus viikossa söisi kehitystä liikaa. Viime vuonna PT-Timpan valmennuksessa kiristellessänihän tein sen virheen, että en huomioinut tuota koirien kanssa liikkumista lainkaan, joten dieetti oli aivan liian ankara, vaikka sitä paria yksittäistä repsahdusta lukuunottamatta tunnollisesti noudatinkin. Rasvaprosentti oli viimeisessä mittauksessamme alle 19, ja se oli minulle liian alhainen. On hämmentävää lukea välillä joidenkin bloggareiden Inbody-tuloksia, kun rasvat ovat jossain 15 tuntumassa ja silti kaikki pelaa ihan normaalisti. Kyllä on ihmisten kropat erilaisia..

Minullahan siis hormonitoiminta alkoi kiukutella jo siinä vaiheessa, kun olin kiristellyt kuusi viikkoa ja paino oli hieman alle 50 kiloa. Lopulta kesti syksyyn asti, ennen kuin se normalisoitu. Vain yhdet menkat jäivät pois, mutta kesti siis puolisen vuotta, ennen kuin kierto palautui säännölliseksi. Se vähän herätti. Etenkin kun kiristelyn lopputulos ei ollut oikeasti mikään kisakunto tai tiukka lihapaketti. Olo oli enemmänkin sellainen kuiva ja hintelä "suonet-näkyy-ja-pari-vatsapalaa". Nyt en pidä tiukkaa kalorivajetta, vaan yritän vain syödä puhtaasti suurinpiirtein kulutuksen mukaan ja jättää ne herkut sunnuntaihin. Tavoitteenani on maltillinen kropan muokkaus, eli jos vaikka puolen vuoden päästä olisi jo jonkin verran enemmän lihasta tässä rungossa ja rasvat voisivat pysyä nykytasolla. En siis tiedä rasvaprosenttiani, eikä ole tarkoitus sitä mittauttaakaan, vaan ajattelin ihan peilistä seurata kropan muuttumista. Tällä hetkellä painan 53 kiloa, eikä ole minkäänlaisia aikeita pudottaa siitä yhtään pois.

Tarkoitus on pitää erillinen 1-2 viikon pituinen voimajakso aina silloin tällöin ohjelmaa vaihtaessa. Viime loppukesän ja syksyn voimaharjoittelusta jäi vähän pelko oman fysiikan kanssa. Tuntui, ettei kroppa kestänyt voimaharjoittelua ihan odotetusti ja forkut alkoivat reistailla. Joten nyt en ainakaan alkuun ota sen pidempiä voimajaksoja, ja noilla viikoillakin taidan pitää treenimäärät maltillisina, esim. kaksi treeniä viikkoon ja kunnolla ruokaa tankkiin. Kropan muokkauksen ohella ja/tai oikeastaan ensisijainen tavoitteni onkin pysyä vain terveenä.

Hei, ja olen tänään venytellyt kelloon katsomatta alakropan lihaksia! Pieni askel minulle (tosi pieni, koska olen niin jumissa), mutta iso henkisesti. Huomenna olen vapaalla ja lähden etsimään itselleni uutta salia, toivottavasti löydän hyvän ratkaisun.

Parit joulun ajan treenit

Jouluaattona sai aika rauhassa treenata salilla. Se oli avoinna klo 6:30-13, ja olin puoli yhdeksän aikaan aloittelemassa treeniä. Ajatus oli tehdä oikein raskas treeni ja vaikka varsinaisesti oli jalkapäivä, niin maastavetoa oli tarkoitus myös harjoittaa pitkästä aikaa. Tein parit lämmittelysarjat ja varsinaiset työsarjat tällä kertaa 50-60 kilolla. Huomaa kyllä, että kun säännöllisempi harjoittelu on jäänyt välistä, niin heti sen huomaa myös sarjapainoista. Kesällä kun treenasin mavea kerran viikossa, niin sarjapainot olivat parhaimmillaan 70 kilossa. Nyt en uskaltanut niin paljon tankoon lastata, kun en uskonut tekniikan pysyvän siistinä.

Alkuun kuitenkin tein köyden läpivetoa neljä sarjaa, hain vähän tuntumaa perslihaksiin. Sitten siirryin kyykkypaikalle, ja sain viriteltyä kameran juomapullon päälle niin, että sain otettua kuvaa kyykystäni. Vähän petyin, kun olin kuvitellut kyykyn olevan syvempi. Kun istun penkillä jalkapohjat maassa, niin jalat ovat 90 asteen kulmassa. Mutta tuossa kyykyssä nyt kyllä ollaan ehkä 80 asteen kulmassa? Ja tankokin näyttää olevan ihan niskaan runtattu. Hmph.

Tein viidelläkympillä kolme 10 toiston sarjaa, mutta nyt mietin, pitäisikö pudottaa romuja reilusti ja alkaa vain kyykätä vieläkin syvempään? Jotenkin tuntuu siltä, että selkä pyöristyy liikaa, jos menen syvemmälle, mutta kai sitäkin voi harjoittaa? Löysin tuollaisen applikaation, jolla voisi kyykyn syvyyttä varmistaa, mutta äh.. juuri kun kirjoitin, etten jaksa kikkailla salilla puhelimen kanssa. Ehkä pitää vain etsiä sieltä matalampi boksi kuin tuo penkki.

Mutta tosiaankin, kyykyn jälkeen tein mavea ensin perinteisellä tyylillä, ja sitten sjmv:tä vielä perään. Videokuvasin molempia ja ihan hyödyllistä oli nähdä tuota omaa tekemistään nauhoitettuna. Sjmv:ssä saisi kyllä pyllistää vieläkin reilummin taakse ja edellee perinteisessä mavessa pitäisi saada yläselkä tiukemmaksi ja suoremmaksi paketiksi. Nyt yläselkä näyttää omaan silmääni pyöristyvän liikaa, eli lavan tuki ei pidä yhtään, joten en saa kaikkea voimakapasiteettiani käytettyä selvästikään. Tekniikkaharjoittelua tarvitaan siis lisää.

Maven lähtöasento

ja loppuasento

Eilen joulupäivänä sali oli kiinni, ja muutenkin olisi ollut salista lepopäivä. Mavetreenin jälkeen minun on annettava kropan palautua kunnolla, sillä vaikka varsinaisia lihaskipuja ei olisikaan, niin hermostollehan tuo on iso rasitus. Joulupäivän aamuna yllätin itseni vartin aamujoogalla ja illalla kävin hölkkäilemässä koiran kanssa reilun puolen tunnin kevyen lenkin. Molemmat - jooga ja hölkkä - toimivat mukavasti palauttelevana kevyenä harjoituksena. Aurinkotervehdyksiä tehdessä keho lämpenee nopeasti ja kun ensimmäistä tehdessä on vielä jäykkä ja kankea yön jäljiltä, niin harjoituksen edetessä huomaa koko ajan vetreytyvänsä lisää ja lopuksi kroppa tuntuu jo suorastaan joustavalta ja virkistyneeltä. Huomasin miettiväni, että voisin joogata useamminkin. Normaali venyttely tuntuu puisevalta, mutta tuo ei ollut lainkaan niin pakkopullaa.

Tänään tapaninpäivän aamuna kävin sitten salilla tekemässä olkapää+ojentajatreenin. Tällä kertaa aloitin dipin sijaan penkkipunnerruksilla. Tein tangolla kaksi 12 toiston lämmittelysarjaa, lisäsin vitoset päihin ja kolme työsarjaa: 8, 6 ja 6. Ei ne viimeiset toistot kovin räjähtävästi siitä rinnalta lähde, ja nyt jälkeenpäin taas mietin, että eipä tullut lavan tukeen taas kiinnitettyä lainkaan huomiota.

Penkin jälkeen tein melko saman setin kuin viimeksi: pystysoutua ja -punnerrusta vuorosarjana, ranskalaista käsipainoilla, face pullia, vipareita eteen + sivulle, ojentajarutistusta taljassa ja vipareita kylkimakuulla. Treeni sujui hyvin: viimeksi 10 toiston sarjat olivat nyt 12 toiston ja esim. taljassa tehtävää ojentajarutistusta varten sai laittaa lisää painoa pakkaan. Viparit eteen + sivulle olivat tänään oikeastaan supersarja viparit eteen ja viparit sivuille. Ensin tein 5 kg:n käsipainoilla eteen 12 toiston sarjan ja sen jälkeen 2 kg:n (! :D ) painoilla sivuille. Nuo kakkoset siksi, että kolmoset olivat varattuna, mutta enpä tiedä, miten kaunista jälkeä niillä olisi tullut, kun kakkosetkin hapottivat niin hemmetisti. Mutta; kuten kuntosaliharjoittelu-sivustollakin sanotaan, kyseessä ei ole voimaliike. Pitää vain niellä se ylpeytensä ja muistuttaa itselleen, että tuntuma on tärkeintä. Kyllä se pieni ääni siellä silti nakertaa, että herran tähden, kakkoset! Olisko ollut sama jättää ne painot kokonaan pois..

Treeni tuntui kuitenkin oikein onnistuneelta ja edelleen tykkään tästä jaosta ihan himputisti. Tykkään siitä, että yksi lihasryhmä tuntuu kunnolla muussatulta.

Huomenna ohjelmassa sitten intervallitreeni, joko kuntopyörällä taikka juosten. Aamulla aion taas joogata kroppani vetreäksi. Hahmottelin itselleni viiden liikkeen joogaohjelman, jonka voisin yrittää vaikka kuvata, niin näen vähän itsekin, että miten vänkyrät asanat saan aikaiseksi. Tällainen se on näin paperilla:

- aurinkotervehdys x 5 (syvät hengitykset 5 sisään, 5 ulos)
(kuva täältä)

- utthita parsva konasana 1x/puoli (syvät hengitykset 5 sisään, 5 ulos)
(kuva täältä)

- parsvottanasana (syvät hengitykset 5 sisään, 5 ulos). Etenkin tuo käsien asento on tällä hetkellä mahdottomuus, mutta kokemuksesta muistan, että äkkiä ne ranteet alkavat joustaa.
(kuva täältä)

- prasarita padottanasana (syvät hengitykset 5 sisään, 5 ulos)
(kuva täältä)

- virabhadrasana (syvät hengitykset 5 sisään, 5 ulos)
(kuva täältä)

Kertaalleen tämän siis olen jo tehnyt ja oli ihanaa huomata, että tällainen rautakankikin vetreytyy ja keho lämpenee kauttaaltaan. Noin vartissa tein tämän suurin piirtein, en ihan tarkkaan kelloa katsonut, joten saattoi mennä parikymmentäkin minuuttia.

Vielä viikon verran lomaa, ihanaa! 

Koko kropan voimatreeni ja salin vaihto mielessä

Eilen aamulla oli nihkeää lähteä salille. Ärsyttää, kun pitää aamusta odotella, että pääsisi treenaamaan; vire ja into laskee sitä mukaa, kun aikaa kuluu. Mietin taas kerran salille kävellessäni, että hankkisin salikortin paikalliseen EasyFitiin, joka olisi auki päivittäin klo 5-23. Yritin katsoa paikan nettisivuilta saliesittelyä, ja vaikuttaa pahasti siltä, että salilla olisi vain laitteita, eikä oikein vapaita painoja lainkaan paria penkkipunnerruspaikkaa lukuunottamatta. Tiedän, että pelkällä yksittäisellä tutustumiskäynnillä en saa kunnon tuntumaa siellä treenaamiseen, joten ajatus oli, että tammikuun ajaksi ottaisin kortin sinne ja pitäisin silti vielä jäsenyyteni Elixiassa voimassa. Voisin treenata tammikuun EasyFitillä, ja jos treenit sujuvat ilman kummempia mutkia, niin vaihtaa sitten sinne kokonaan.

EasyFitissä maksetaan aina kuukausi kerrallaan, ja minulla on myös Elixiaan toistaiseksi voimassa oleva sopimus ihan hyvään hintaan. Siirryin sinne aikoinaan vanhana jäsenenä, kun Elixia osti Finnbodyn ja uudet sopparit ovat useamman kympin kalliimpia kuukaudessa kuin mitä itse maksan. Niinpä EasyFit tulisi yhden (ensimmäisen) kuukauden ajalta jopa kalliimmaksi, mutta sittenpähän sen näkisi. Jatkossa siellä käyminen maksaisi 29,90 euroa/kk ja ihan niin edullinen ei jäsenyyteni Elixiaan kuitenkaan ole. En kuitenkaan käytä ryhmäliikuntapalveluja, lapsiparkkia jne, niin maksaisin mielelläni vain pelkästä kuntosalista.

Toisaalta houkuttaisi jäädä odottamaan ja katsomaan, tuoko Elixian ja Satsin yhdistyminen jotain uutta tarjottavaa. Täällä Tikkurilassa on nimittäin molemmat salit, ja mahdollisuus treenata Satsillakin ei olisi yhtään paha. Mutta edelleen ne aukioloajat hiertävät. Lauantaisin molemmat salit avautuvat klo 9 ja sunnuntaisin Elixia klo 10 ja Sats vasta klo 11. En usko, että yhdistäminen (joka taitaa edelleen olla kilpailuviranomaisten tutkittavana) muuttaisi tilannetta mihinkään suuntaan. Tiedän, että meitä aamuvirkkuja on vähemmän, mutta olen joskus salilla jutellut parin aamutreenaajan kanssa, ja oltiin kaikki samaa mieltä siitä, että sali voisi etenkin viikonloppuna avautua aikaisemmin. On meitä siis muitakin.

Sain kuitenkin sitten itseni sinne salillekin, kun olin ensin käynyt siskon ja siskon koirien kanssa lenkillä. Sitten sitä oli jo liikkeellä muutenkin, niin jatkoin samalla draivilla salille suoraan. Tein seuraavanlaisen koko kropan voimatreenin:

maastaveto: lämmittelysarjoja kaksi, tangolla *12 ja 50 kg*12. Työsarjat 60 kg*8, ja 65 kg * 5,5,5,5
leuanveto: 5, 5, 5, 3+2, 3+2 (eli kolme suoraan ja kaksi pompun kautta)
leuanvetojen kanssa tein vuorosarjana dippiä: 8, 8, 7, 5, 5. Vuoronperään siis ensin yksi sarja leukoja, 40 sekunnin palautus ja yksi sarja dippejä.
ham raisea tein penkissä, ensin yhden lämppäsarjan 10 kilon painolla * 12 ja kolme 12 toiston työsarjaa 20 kilon painolla.
Lopuksi rullasin voimapyörällä 3 * 15 ja joka setin jälkeen minuutiksi hooveriin.

Tällä hetkellä oikein tunnen, kuinka palautuminen on kesken. Etenkin kropan takaosa on kireänä ja uupuneen oloinen, mutta vatsalihaksetkin ottivat voimapyörästä itseensä ja ovat ihan kosketusarkana. Tänään siis otetaan rauhassa. Kävin taas siskon & koiriensa kanssa heittämässä hieman yli tunnin kävelylenkin ja lupasin viedä koirat myös illalla lenkille. Päivemmällä voisi käydä muuten vaan ulkona valokuvailemassa ja kävelyllä miehen kanssa. Ei olla pitkään aikaan menty kunnolla järkkärin kanssa ulos kuvailemaan.

Ensi viikosta on tulossa melko kiireinen, kun olen tiistain ja keskiviikon Tallinnassa. Hotellissa on kuntosali, mutta en yhtään tiedä millainen ja mitä siellä saa tehtyä. Ajattelin joka tapauksessa käydä tsekkaamassa sen. Varaudun kuitenkin siihen, että salitreenit menevät loppuviikkoon, mikä on toisaalta hyväkin, koska ehdinpä ainakin kunnolla palautua eilisestä. Huomenna teen jotain aerobista, en ole vielä päättänyt mitä. Tällä hetkellä vaihtoehtoina ovat intervalli-juoksutreeni tai sitten kuntopyörällä. Tiistaina lähdemme niin aikaisin, etten edes minä lähde siihen aikaan aamuyöstä (klo 3-4) treenailemaan.

Jos tämän sunnuntain voi kiteyttää yhteen kuvaan, se olkoon tässä

Ei kädet kivuitta vahvoiksi tulla

Kävin pari päivää sitten fysioterapiassa Art-Fysiossa. Vakkarifyssarini Filippa on perhevapaalla, joten päädyin Joni Honkaniemeen ihan vain nettisivujensa perusteella. Vastaanotolla Joni totesi, että tekemäni diagnoosi oli oikea, eli kyynärvarren lihaskalvot olivat todella tiukat ja tosiaankin aiheuttavat osittain myös tuon jäätymisen tunteen kämmenen ulkosyrjässä. Suuri syypää on kuitenkin edelleen sisäänpäin kiertynyt olkapää, jonka vuoksi rintalihakset ovat jumissa, eikä hermotus toimi kunnolla käsivarressa.

Fyssari aukoi lihaskalvoja forkuista, ja pukkasi oikein nestettä silmäkulmaan kun sattui niin paljon. Mutta sen jälkeen kädet tuntuivat koko päivän kevyiltä ja rennoilta. Lisäksi hän hieroi rintalihaksia ja totesi, että kun penkkitreenin jälkeen menee toimistoon koko päiväksi etukumarassa istumaan, niin eiväthän ne lihakset sieltä pääse palautumaan, kun ovat koko ajan pienessä supistuneessa tilassa. Prkl. Suivaantuneena tuosta ajatuksesta venyttelin eilen toimistolla peräti kolmesti, 5-10 minuuttia kerrallaan. Kauankohan tätäkin innostusta taas kestää? Onkohan mitään toivoa, että tuo olkapää tuosta joskus oikenisi? Pitäisi päästä johonkin liikkuvampaan työhön. Venytellessäni keksin köyhän miehen ratkaisun seisovaan työasentoon. Työpöytäni on siis sellainen, että sen korkeuden säätämiseen vaatii kaksi henkilöä ja työkalut, joten sitä ei noin vain työpäivän aikana nostella eri korkeuksille. Joten yritänpä nikkaroida kehitellä jonkun irtotason, jonka päälle isken läppärin, jos haluan seistä päivän aikana.

Uuden fysioterapia-ajan varasin parin viikon päähän. Kotiohjeeksi tuli parit tutut rintalihaksen venytykset ja yksi uudempi pienille rintalihaksille, lisäksi kyynärvarsien venytyksiä ja ranteille pumppaavaa lihaskuntotreeniä esim. tangolla. Fyssari näytti myös perin omituisen hermotusta parantavan käden kiertoliikkeen, jota en kyllä vielä vastaanotolla ollessani saanut tehtyä yhtään samalla tavalla kuin hän itse, mutta eilen alkoi jo sujua paremmin. Alla olevassa kuvassa teen sitä, eli etusormi ja peukalo laitetaan vastakkain ja koko käsi kierretään niin, että ikään kuin kurkistan siitä sormien muodostamasta aukosta. Kolme muuta sormea käyvät kasvoilla. Liikettä siis vain tehdään muutamia kertoja edes takaisin, eli ei jätetä mihinkään venytysasentoon.

Nyt pitäisi jonkin aikaa malttaa raskaiden puristusvoimaa vaativien liikkeiden kanssa, eli mave, hauiskääntö tangolla, leuanvedot ja penkki on ainakin nyt muutaman päivän pannassa. Eilen vielä tein voimatreenin ja mavessa onneksi vetoremmit pelastavat paljon. Läpivedossa puristus tuntui aika ikävältä; etenkin loppuvaiheessa, kun irrotin kädet köysistä, niin tuntui siltä, että kipeä sähköisku juoksee läpi kyynärvarsien.

Sain tuossa romanialaisessa mavessa painot nostettua 55 kiloon. Painavampiakin menisi, mutta se liike vaan lähtee sitten enemmän selälle. Tästä kuvastakin huomaa, että lavat eivät pysy nätisti ylhäällä, mutta näissä painoissa nyt joka tapauksessa mennään ja tuntuma on onneksi pakaroissa ja takareisissä. Jotenkin ottaa vähän itsetunnon päälle pudottaa painoja, jotta saa tuntuman oikean paikkaan. Ja tuo edellinen taas tuntuu tyhmältä ajatellakin, ideahan on tottakai saada se tuntuma sinne minne pitääkin. Ääh! Kärsimättömyys meinaa välillä hyökyä päälle tämän hitaan kehittymisen kanssa.

No mutta sokeriton lokakuu rullaa kuitenkin edelleen ihan mallikkaasti. Nyt on kuudes päivä menossa, eikä vielä ole ollut yhtään kunnolla tiukkoja tilanteita. Pari päivää sitten sisko kävi kylässä ja nuo rennot sosiaaliset tilanteet ovat itselleni vähän haastavia, kun  hyvässä seurassa syöminen on niin mukavaa. Mutta tilanne ratkesi parilla kourallisella sipsejä (niitä ei tule mussuteltua yli tarpeen, kun en ole niin sipsien ystävä) ja illalliskeitolla. Gluteeniakaan en ole syönyt aamukaurapuuroa enempää. Huomenna vielä vedän viimeiset gluteenikaurapuurot, ja sisko toikin Provenan gluteenittomia hiutaleita, jotka menevät maanantaista lähtien kokeiluun.

Huomenna ollaan myös menossa miehen äidin luokse kylään. Siellä en ajatellut nirsoilla, että "onhan tää nyt sit gluteenitonta", vaan syön sitä mitä tarjotaan. Käydään siellä pari kolme kertaa vuodessa, kun välimatkaa kuitenkin on parisataa kilometriä. Miehen äiti on koko 13-vuotisen yhdessäolomme ajan todella panostanut kasvisruoan laittamiseen ja kehittynyt siinä oikein hyvin. Yleensä hän bongaa jostain sanomalehdestä tai ruokaliitteestä jonkun reseptin, jonka sitten muuntaa vegaaniseksi. Takavuosina hän saattoi vielä soitella kaupasta varmistaakseen, oliko joku tietty valmiste sellainen, mikä meille sopii, mutta nykyisin jo muistaa ne kaurakermat, tartexit sun muut.

Tällä hetkellä on edelleen sellainen fiilis, että ei tuo gluteenin pois jättäminen ole vaikuttanut mitenkään vointiini, mutta on kyllä laittanut ajattelemaan leivän pupellustani taas kerran. Helposti on tullut korvattua päivällistä leivällä, vaikka olen kyllä ruisleivän päälle kasannut salaattia, kurkkua, tomaattia ja tofua, ettei se sinänsä hirveästi häviä ravintoarvoissa niille lämpimille aterioille, joita olen syönyt. Farkut tuntuivat tänä aamuna hivenen väljemmiltä, mutta se on odotettavissakin, kun sokerin määrä vähenee. Energiansaanti on kyllä ollut ihan kohdillaan, olen heittänyt kunnon kourallisen pähkinöitä ja rusinoita aamu- ja välipala"rahkani" joukkoon.

Tällä hetkellä siis syömispuoli kohdallaan, mutta treenaaminen takkuaa kipeiden käsien vuoksi. Kun taas pääsen siihen tilanteeseen, että molemmat asiat ovat reilassa, pysähdyn nautiskelemaan siitä tunteesta kunnolla.

”Pyri löytämään ne osa-alueet suuremmasta kokonaisuudesta, joissa homma toimii ja kopio sitä konseptia ja siinä käytettyjä yksityiskohtia sinne missä tekeminen ja tulokset sakkaavat.” - See more at: http://joni.optimalperformance.fi/bright-spots/#sthash.VrT3v5by.dpuf

”Pyri löytämään ne osa-alueet suuremmasta kokonaisuudesta, joissa homma toimii ja kopio sitä konseptia ja siinä käytettyjä yksityiskohtia sinne missä tekeminen ja tulokset sakkaavat.” - See more at: http://joni.optimalperformance.fi/bright-spots/#sthash.VrT3v5by.dpuf

Ainahan se on mielessä?

Onpa tänään ollut outo olo, kun aamulla tein pt:n kanssa suht raskaan treenin, mutta en ole ollut oikeastaan nälkäinen koko päivänä. Söin aamiaista jo ennen aamulenkkiä (= koirien kanssa rauhallinen tunnin kävely); banaania ja soijajogurttia soijaprotskulla. Treenin jälkeen join palkkarin ja kun pääsin toimistolle, söin aika pian kunnon ruoan: luomu-hernekeittoa, johon pilkoin reilusti savutofua päälle ja keiton kylkeen reissumiehen molemmat puolikkaat porkkanahummuksella päällystettynä.

Yhden aikaan söin protskupatukan ja kun tulin kotiin, kävin koirien kanssa kolmen vartin lenkillä. Tässä vaiheessa patukan syömisestä oli kulunut jo nelisen tuntia, eikä vieläkään nälättänyt. Söin sitten puuroa marjoilla. Kun ei oikein mitään tehnyt mieli, niin en viitsinyt alkaa kokkailemaankaan (eipä sillä, että muutenkaan sillä saralla erityisesti kunnostautuisin :D ).

Punaherukat ja mansikat, killeri-yhdistelmä!

Olen niin tottunut siihen, että treenipäivinä kroppa huutaa ruokaa, että olen aivan hämilläni. Treeni oli vielä tosiaan melko raskas, mavea kolmella eri tyylillä (perinteinen, sumo ja romanialainen), ja lisäksi penkkiä ja leuanvetoja superina 8 x 3 sarjoilla.  Viimeisessä leuanvedoissa meni kyllä jo ihan koukkukäsillä ja niukin naukin leuka ylitti tangon.

Mavessa tsekattiin tekniikka ja sain tosi havainnollistavan selvityksen siitä, miltä sen pitäisi näyttää ja miltä se nyt näyttää. Pienillä romuilla (60 kg) lantion seutu ja takapuoli tekee töitä kuten pitää. 70 kilossa selkä lähtee liikaa aktivoitumaan. Se pysyy kyllä suorassa, eli ei köyristy sentään, mutta lähtee dominoimaan liikettä ja takapuoli laiskottelee. Mur! Sain tähän hyvän vahvistavan apuliikkeen tiedoksi, jota en osaa YHTÄÄN kuvailla, mutta taljassa köydellä kuitenkin tehtävä, takapuolta aika muikeasti aktivoiva liike. Teen sen maven sarjatauolla, joten saan heti tuntumaa oikeaan paikkaan. Pt lupaili, että aktivointiharjoitteiden ansiosta romut voisivat lähteä jo kuukauden sisällä nousuun. Mavea teen nyt sitten romanialaisella tyylillä (+ perinteisellä), ja se olikin ihan uusi liike.

Asiasta toiseen ja alkuperäiseen.. olen miettinyt, missä vaiheessa olen kehittänyt syömisestä itselleni näin ison ongelman. Tai no, iso ja iso, mutta kuitenkin se pyörii mielessä jatkuvasti. Yhtenä syynä olen pitänyt kevään kiristelyä, toisena syynä erilaisten blogien lukemista (en siis syytä blogeja, olen vain vaikutteille altis ja turhan spontaanisti hyppään kokeilemaan kaikenlaista, mikä näyttää jollain toimivan). Tänään kun olen mielestäni syönyt kunnollista ruokaa, eikä mitään mielitekoja ole, suhtaudun omaan hössötykseeni jopa vähän ihmetellen, ulkopuolisena. Tämän päivän aikana on tullut jotenkin sellainen rauhallinen olo, että ei mun tarvitse enää laskeskella kaloreita tai miettiä makroja.

Yhtenä taustavaikuttajana on kieltämättä Rahkamuijan taannoinen kirjoitus (niin, vaikutteille altis) ja yhtenä tekijänä se, että olen jo niin pitkään syömisiäni tarkkaillut, että eiköhän se terveellinen syöminen pitäisi tulla jo ilman kontrolliakin, suoraan jostain alitajunnasta. Kolmas tekijä (nämä eivät ole missään järjestyksessä) on se, että kun olen opetellut juomaan vettä, mulla on nykyisin jopa jano, mikä on outoa. Siis, että tunnistan janon muutenkin kuin jonkun 10 kilometrin hikilenkin jälkeen. Kaikkea sitä voi oppia näinkin vanhana ;). Juon aamulla herättyäni, juon ennen kuin lähden salille, juon ennen kuin lähden koirien kanssa lenkille, juon lenkiltä tultuani. Kyllä mulla puhelimen sovellus edelleen muistuttaa siitä ja logitan juomiseni, mutta olen viimeinkin oppinut kantapään kautta, että jano voi ilmetä myös mielitekoina. Tai olen oppinut toisinpäin; kun olen juonut riittävästi, mielitekoja ei ole yhtään niin paljon.

Neljäs tekijä on se, että ymmärsin hiljattain syöväni tylsyyteen. Koirat olivat lähes kolme viikkoa isäni luona, ja tuntui, ettei päivissä ole riittävästi mielekästä sisältöä. Kun tämän tunnesyömisen tajusin, niin olen pystynyt tekemään asialle jotain ja etsimään muuta tekemistä päiviini. Olen jopa päässyt lempiharrastukseni pariin, vienyt siskon koiraa eläinlääkäriin. Edesmenneen koiran kanssa rampattiin eläinlääkärissä aivan jatkuvasti ja se tiedon määrä, jonka niillä käynneillä sain, oli jotenkin addiktoivaa. Googlasin ja selvittelin, kyselin lääkäriltä lisää tietoja ja kun löysin hyvän ja perusteellisen eläinlääkärin, en enää muualle mennytkään.

No, sivupoluille eksyin, mutta kuitenkin. Tällä hetkellä on mukava sisäinen rauha näiden ravintoasioiden kanssa (voisin kuvitella, että uskoon tulleista tuntuu vähän tältä). Tänään pt otti mittoja ja rasvaprosentin pihdeillä, ja sanoi laittavansa ne meilillä vielä uuden ohjelman mukana. En siis tällä hetkellä vielä tiedä niitä, mutta kyllä itsekin näen, että rasvaa on tullut lisää, joskaan en ole ihan lähtömittoihin palannut. Tästäkään en kuitenkaan enää stressaa, sillä en halunnut niin pieneksi ja hinteläksi jäädäkään, etenkin kun yläkroppa oli jotenkin tosi luisevan oloinen. Haluan pehmustetta ja lihaa, jäntevän atleettisen kropan, mutta haluan ennen kaikkea voimaa. Sen sanoin tänään ykköstavoitteekseni. Kehonkoostumus on sivuseikka, enkä halua siihen enää keskittyä. Toki se on mukava bonus, kun kropasta näkyy, että on treenattu. Lihaserottuvuus on varmaan jatkossakin mukana jonkinlaisena sivutavoitteena, miksikään power bellyksi en sentään ajatellut ryhtyä. Eli ehkä jatkossakin tässä blogissa saattaa vilahtaa kuva tai pari kropastani.

Kirsikka- tai luumutomaatteja menee nykyisin rasiallinen joka päivä

Olin jotenkin ajatellut, että ruokien punnitseminen, puntarissa ramppaaminen ja kalorien laskeminen ehkäisee sen, että en kerryttäisi rasvaa tähän kroppaan liiemmälti, vaan mahdollistaisi painon kertymisen nimenomaan lihaksena. Kävi kuitenkin niin, että noista toimenpiteistä huolimatta (no, puntarissa käymisen lopetinkin jo loppukesästä) rasvaa kertyy silti, sillä joka tapauksessa söin tylsyyteeni liikaa. Nyt aion vain luottaa maalaisjärkeeni ja syödä sen, mitä hyvältä tuntuu. Keskityn puhtaaseen ruokaan, tuoreisiin kasviksiin ja riittävään veden juontiin ja luotan, että tulosta syntyy sillä.

Tuntuupa tämä postaus sekavalta.. no, ehkä tästä ajatuksesta saa silti kiinni.

(Helsinki Comedy Festivalin ensimmäinen setti nähty ja huomenna toinen. Ihana viikonloppu!)

Santsaa rauhassa?

Lattea ja jopa hieman apea fiilis on jatkunut lähes koko viikon. Eilen kuitenkin tuli käytyä sarjisfestareilla ja ensi viikolla on Helsinki Comedy -festarit, niin alkoi jo vähän mieli piristyä. Tänään on tarkoitus mennä leffaan tsekkaamaan Woody Allenin Blue Jasmine (ihan sen takia, että siinä on Louis C.K., eikä Allenin leffat nyt muutenkaan ihan paskoja ole olleet).

Perjantaina aamulla erehdyin ennen salille menoa vilkaisemaan blogeja ja huomasin, että yhden seuraamani bloggarin kissa on kuollut. Siinä sitten hetken vetistelin, ja salille meno tuntui jotenkin ihan turhalta ja tuhoon tuomitulta reissulta jo ennakkoon. Kuka sitä nyt itku silmässä maastavetoa saa aikaiseksi. Sain koottua itseni ja menin sitten kuitenkin. Jalkatreeniä oli ohjelmassa.

Kiskoin 70 kiloa mavea kahdessa viitosen sarjassa lämmittelysarjojen jälkeen. Tuntui oudolta, kun olin sitä nostamassa, mutta se ei tuntunut millään lähtevän maasta. Uusi yritys, eikä vieläkään liikkunut. Jo nyt on prkl. Päätin, että vielä kerran yritän ja jostain taka-alalta mieleeni putkahti se, kun kiskoin taannoin sen sekakäyttäjän sieltä aamukasteiselta nurmikolta. Hassua, mutta whatever works ja niin se rauta lähti liikkeelle kolmannella yrityksellä. Ja nousi nätisti viisi kertaa putkeen. Seuraavassa työsarjassa ei tarvinnutkaan sitten mitään henkiä manata.

Maastavetoa sumotyyliin

Maven jälkeen tein monotonisesti askelkyykkyä tangon kanssa. Ohjelmassa oli juoksijan askelkyykkyä, jonka teen kiskotangolla, kun se vaatii vähän enemmän tasapainoa. Mutta joku nainen oli siinä juuri tekemässä takaolkapäitä, joten suunnitelmaan tuli muutos. Askelkyykkykävelyt tein kahden 16 kilon kahvakuulan kanssa. Prässiin en latonut viime kertaista enempää, koska sarjat ovat aika pitkiä, 20 toistolla. Kelkka painaa sen 53 kiloa ja tein kolme sarjaa +60, +80 ja +90 kg. Jotenkin en jaksanut hirveästi laskeskella saati etsiä kiekkoja, joten ladoin siihen niitä painoja, mitä nyt läheltä löytyi.

Etu- ja takareisiä treenasin vielä lopuksi laitteessa ja molempiin sain lisätä painoja. Etureisillä nostin kaikki kolme sarjaa 55 kilolla, mutta en osannut oikein edes iloita siitä, kuten tavallisesti “JES!” kun saan tehtyä jotain isommilla painoilla. Nyt oli vain sellainen “aha, no hyvä kai näin.” -olo.

Mave-sarjojen loppupuolella huomasin, että selkä on aika jumissa, joten eilinen rinta+selkätreeni jää tekemättä. Selkä on oikeastaan kipeytynyt eilisen aikana vielä lisää, vasemman latsin alaosassa on kipeä pahkura, jota mies yritti eilen vähän hieroa. Kävin eilen aamulla sitten hölkkäilemässä  perjantaina muussatut reiteni lämpöiseksi. Selkää ei parane yhtään liikarasittaa, ja nyt on juuri sellainen olo, että sen palautuminen on pahasti kesken. Tämä päivä meneekin siis lepopäivänä, ja se onkin sitten ensimmäinen kahteen viikkoon. Huomenna jatkuu voimatreenit ohjelman mukaisesti. Tällä viikolla olen venytellyt peräti 20 minuuttia, joten tänään on venyteltävä. Ei ole ihmekään, että tulee lihasjumeja ja kolotuksia, kun olen niin laiminlyönyt tuon kehonhuollon.

Kahden viikon runttaus on nyt sitten päättynyt. Ajatuksenahan oli alunperin olla ihan pienesti kevyemmillä kaloreilla, mutta ei siitä mitään tullut, kun kroppa vaatii sapuskaa. Olen varmaan nyt niin massiivinen lihaskimppu, että peruskulutuskin on kasvanut :D. Ei vaan, tuleehan tuota liikuntaa sen verran paljon ja kun voimanhankinta on tavoitteena, niin ei auta näemmä yhtään kevennellä. Naisena on muutenkin työlästä saada lihasmassaa ja kun kehoni on valmiiksi tällainen suht hintelänpuoleinen ja vegaaniruokavalio vielä siihen päälle, niin tällaisen sählärin pitää tuohon ravintopuoleen ihan oikeasti keskittyä.

On jotenkin sellainen olo, että vielä vähän hukassa olen noiden syömisteni kanssa. Että himmailen liikaa "kunnon ruoan" kanssa, kun olen tottunut kevyen toimistotyöläisen annoskokoihin. Kun valittelen syömisen vaikeutta tyyliin "pitää syödä niin paljon", niin ihmiset eivät meinaa aina ihan ymmärtää ongelmaani. Pitäisi ilmaista itseään tarkemmin, että "kun pitää syödä niin paljon puhdasta kunnon ruokaa". Nyt yritän opetella vetämään niitä rekkamiehen annoksia, eikä se oikeastaan ole ongelma silloin, kun on hyvää ruokaa ja seuraa. Viime viikolla siskon ja miehen laittamasta punajuuri-peruna-savutofusalaatista upposi varmasti yli neljännes meikäläisen ahneeseen napaan (meitä oli siis neljä kokonaista + yksi mini-ihminen jakamassa isoa satsia), joten kyllä minä syömisen osaan jos haluan osata. Taustalla vaan edelleen naputtaa sellainen pieni syyllisyydentuntoinen fitness-ihminen naputtamassa kaloreista. Kun saisin sen olemaan hiljaa silloin kun syön oikeaa ruokaa, niin se olisi jo edistysaskel.

Eilen ennen kaupungille lähtöä kokkailin ja sain viimein aikaiseksi testata Jonnan blogissa ollutta kukkakaali-"riisiä". Kukkikset mikroon, blenderiin ja pannulle. Helppoa ja nopeaa. Tuli hyvää, valkosipulin maku tuli mukavasti läpi. Mausteiksi heitin mustapippuria, basilikaa ja persiljaa. Sipulijauhetta ei ollut, mutta kävin eilen kokkailujen jälkeen ostamassa, joten seuraavalla kerralla on.

Tämän seuraksi tein sitten jälleen Chocochilin kesäkurpitsa-kikhernepihvejä, ja tyytyväisenä voin todeta, että olen kyllä oppinut paljon rohkeammaksi mausteiden kanssa. Noihinkin tuli heitettyä ohjeessa olleiden mausteiden lisäksi muitakin mausteita, esim. valkosipulijauhetta, valkopippuria sekä timjamia.

En oikeastaan mittaile muita aineksia kuin nuo gluteenijauhot ja korppujauhot sekä veden + soijakastikkeen. Kikherneitä heitän yhden purkin, raastan puolikkaan kesäkurpitsan ja mausteita laitan "sopivasti". Gluteenijauhot tekevät taikinasta sitkoisaa ja helppoa käsitellä ja valmiit pihvit ovat oikeasti pihvimäisiä, eli niihin tarvitsee jo vähän veistäkin. Pannulle laitoin rypsiöljyä ja pihveihin ripottelen grillausmaustetta.

Mies osti joskus reilu vuosi sitten kaksi tuollaista DeBuyerin hiiliteräspannua, syvän wokkimaisen "maalaispannun" (jossa kukkakaaliriisin paistoin) ja sitten tuollaisen vähän vähemmän syvän, jossa nuo pihvit paistuvat kuvassa. Tykkään laadukkaista tuotteista (no, kukapa ei) ja nuo pannut ovat kyllä vieneet ruoanlaiton ilon uudelle askeleelle. Nuo ovat käytännössä ikuisia, kunhan niistä pitää huolta. Mies on hommannut meille myös Macin veitsiä ja Kyoceran keraamisia veitsiä, enkä enää ikinä taatusti leikkaa millään perttiperusveitsellä. En edes tiennyt, miten kevyesti paksukuorisinkin tomaatti silpoutuu, ennen kuin olin kokeillut keraamista veistä. Näistä keittiön laatutyökaluista voisin joskus tehdä ihan oman postauksensa.

Kikhernepihvit söin sitten perunamuhennoksen ja kukkakaaliriisin kanssa. Tuo "riisi" on hyvä lisäke sellaisenaankin, mutta nyt pihvit kaipasivat kylkeensä perunaa ja sitä myös sitten syötiin.

 

Taisin eilisen päivän aikana syödä viisi tuollaista pihviä kaiken kaikkiaan. Ruokaa kyllä uppoaa nykyisin melko paljon. Kikherneitä kannan tällä hetkellä kaupasta sellaista tahtia, että pitänee katsoa, josko tulisi halvemmaksi hakea kunnon säkki niitä jostain etno-/luomukaupasta ja keittää itse + pakastaa. Ajatuksenani on tässä syyskuun aikana kokeilla yksi päivä kokonaan ilman soijaproteiinia (ja laskea päivän proteiininsaanti); jos se menee helposti ja kivuttomasti, niin miksei myös useampi päivä. Mutta ensin pupellan nuo soijajogurtit kaapista pois, niin eivät mene hukkaan. Muutama resepti onkin jo mielessä ja raportoin sitten tänne blogiin kokeiluistani.

Maastaveto, otaksun?

Nykyisessä saliohjelmassani on maastavetoa kerran viikossa. Viisi kappaletta viiden toiston sarjoja vaatii minulta henkistä valmistautumista varmaan pari päivää ennakkoon. Sarjojen väliset palautusajat 1,5-2 minuuttia käytän aika lailla siihen, että psyykkaan itseni seuraavaan sarjaan. Mikä siinä on niin henkisesti vaativaa sitten?

Suoraan sanottuna jännitän liikkeen suorittamista, koska alaselkäni välilevy on pari kertaa pullahtanut, ja toisella kerralla siitä toipuminen oli muutaman kuukauden pituinen kivulias prosessi. Pelkään, että keskittymiseni herpaantuu ja jossain naksahtaa ei-toivotusti. En oikein koskaan tiedä, onko tekniikkani kunnossa. Sen on ammattitaitoinen pt katsonut, ja lisäksi olen yrittänyt perehtyä liikkeeseen katsomalla monia tekniikkavideoita ja seurata salilla asiansa osaavien kaverien mavettelua. Siltikin on sellainen tunne, että jonkun ammattilaisen pitäisi olla vieressä katsomassa jokaisen sarjan jokainen toisto. Pitkään tein mavea niskat kenossa, ja vasta viime aikoina olen tajunnut ruveta suuntaamaan katseen alas etuviistoon, jotta niska pysyy suorassa linjassa selän kanssa. Ehkäisee ainakin päänsärkyä, jos ei muuta.

Käytän aina vetoremmejä, koska pystyn siten paremmin keskittymään itse nostamiseen, kun ei tarvitse koko ajan miettiä puristusotteen pitävyyttä. Teen yleensä yhden 10-12 toiston sarjan pelkällä tangolla, sitten lisään pari kympin kiekkoa ja teen toisen lähestymissarjan. Sen jälkeen aloitan työsarjat, 5 x 5 ja lisään painoja, jos tuntuu siltä, että ensimmäiset 2-3 sarjaa menevät hallitusti. Viimeksi tein ensimmäiset kolme sarjaa 65 kilolla, sitten nostin 67,5 kiloon ja viimeisen sarjan taas 65 kilolla. Ennätyskuormani on edelleen kolme toistoa 70 kilolla ja uskallan toivoa, että hätyyttelen sitä 70 kiloa sarjapainona tässä vielä alkusyksystä.

Jännittämisestä ja tekniikkaepäröinnistä huolimatta haluan mavea tehdä, sillä onhan se aivan ässä liike, kun lähes koko keho tekee työtä. Mavepäivän iltana ja treenin jälkeisenä päivänä lihassärkyä onkin vähän joka puolella kroppaa, mutta erityisesti takareisissä, pakaroissa ja selässä. Eilen piti pyytää miestä hieromaan selkää ja hierontaöljynä käytettiin magnesium-suihketta. Se tuntuikin lämmittävän mukavasti ja helpottavan pahimpia kireyksiä. Mies totesi hieroessaan, että selkähän näyttää jo tosi lihaksikkaalta. Sitä omaa selkää kun ei tule juurikaan peilailtua, niin pitihän sitten pyytää räpsäisemään kuva siitä. Selkä on aika luomikas (sukuvika isän puolelta) ja pientä näppyä on siellä täällä. Lisäksi hieronnan jälkeen se tietysti punoitti.

Ennen-kuvia ei ole, mutta voisin veikata, ettei siellä aiemmin juuri minkäännäköistä pahkuraa ollut missään kohtaa, paitsi ehkä törröttävät lapaluut. Hyvin tuosta kuvasta muuten huomaa, miten selkärankani viettää alhaalta vähän vinoon vasemmalle. Tästä ovat kaikki kehonhuoltajat (fyssari, kiropraktikko, osteopaatti ja hieroja) maininneetkin.
 
Girls Gone Strong-sivustolla on listattu erilaisia mave-variaatioita, ja tällä hetkellä teen siis perinteiseen tyyliin, kun vielä keväällä tein sumo-mavea. Se tuntui ehkä teknisesti helpommalta. Myös suorin jaloin maastavedosta tykkään, sillä se kurittaa takareisiä niin tehokkaasti ja jostain syystä on itselleni helpompi liike jo henkisestikin, vaikka yhtä lailla alaselkä voisi siinä kosahtaa tekniikan pettäessä.

Onneksi eilen oli mave-treenit, sillä tänään onnistuin töissä viiltämään käteni neukkaripöytään. Kyllä. Neuvotteluhuoneen pöydän keskellä kulkee pituussuunnassa kolo, jonne voi piilottaa verkkopiuhat, laturit jne. Sitä ympäröi (esteettisistä syistä?) teräslevy, joka onkin sitten suunnittelukukkasena oikein terävä. Kurotin ottamaan kaukosäädintä, jolla saan näytön päälle seinältä, ja viilsin kämmeneni teräslevyn reunaan. Verenvuoto ei ottanut millään tyrehtyäkseen, vaikka pidin kättä koholla ja puristin sitä tiukasti. Nyt harmittaa, sillä huomenna oli tarkoitus tehdä yläkroppatreeni ja mitä siitäkin tulee tällä vammakädellä? Menen joka tapauksessa salille ja teen sitten vaikka vain vasemmalla puolella, se kaipaakin vahvistusta. Hmph!