Virheasentojen korjausta ja uusi lajikokeilu

Tämä viikko on liikkumisten puolesta ollut vähän erilainen taas, ja enemmän tuonne aerobisen puolelle on menty. Yhden koko kropan salitreenin kävin tiistaina tekemässä töiden jälkeen (!), mutta sali oli tosi ruuhkainen. Olin kirjoittanut treenin valmiiksi, mutta jouduinkin soveltamaan sitä sitten aika lailla, kun paikat olivat varattuja. Muutenkin treeni sakkasi jotenkin oudosti. Ei ollut nälkä, mutta olin ehkä aika huonosti nesteyttänyt sinä päivänä ja oli kuuma. Kropalle erilainen treeniajankohta saattoi sekin vaikuttaa, ei ollut oma vireystila enää parhaimmillaan. Jopa alkulämmittelyn kuntopyöräosuus (5min) tuntui sekin tavallista työläämmältä.

Tein alkuun vaakasoutua pakkalaitteessa, ja raskasta oli. Kolme sarjaa kiskoin sitä huonolla tekniikalla ja kyllästyin itseeni ja meinasin jo jättää koko treenin siihen. Siitä sitten menin tekemään kapeaa penkkiä tangolla (vaikkei enää pitänyt) ja olkapää taas paukahteli kuin papattipakkaus. En päässyt tekemään pystypunnerrustakaan käsipainoilla, joten tein pitkästä aikaa vauhtipunnerrusta tangolla. Ja eikös siihen tule joku talon kokoinen äijä jo hiillostamaan, että teetsä vielä? No, oli yksi sarja enää tekemättä, mutta en tykkää siitä, että joku hönkii siellä niskaan koko ajan odottaen paikan vapautumista (aamutreeni, kaipasin sinua siinä vaiheessa tosi paljon). Mitäs vielä.. pääsin sitten lopulta kyykkäämään ja reisillehän se meni ihan täysin. Ei mitään tuntumaa hanurissa ja 50 kilon kuorma painoi tuplasti tavallista enemmän. Hauiskääntöjä tein taljassa ja lopuksi vatsarutistuksia vatsalihaspenkissä.

Jotenkin turha treeni kaiken kaikkiaan, aikaa meni kolme varttia ja lähdin turhautuneena pois. Tuntui siltä, ettei siitä ollut yhtään mitään hyötyä. Käytiin sitten vielä illalla kävelemässä (oikeastaan kaikkina iltoina tällä viikolla), ja se vähän paransi fiiliksiä. Oltiin aika myöhään liikkeellä, n. 23.30 aikaan ja käveltiin yhden matalan kerrostalon ohi, kun ihmettelin, mitä pihan yllä lentelevä aikuinen lokki oikein kiljuu ja syöksähtelee. Pihalle pysäköidyn auton alla oli laiha musta kissa, jonka läsnäolosta lokki oli kiukustunut, sillä pihan toisella puolella oli lokinpoikanen, joka piipitti lujaa ja hermostuneesti. Sain kissan maaniteltua auton alta pois ja nappasin sen kaulapannasta kiinni. Siinä oli pieni säiliö, jonka sisällä luki:

- Nuppu, vanha, virtsakidepotilas
- 15 (tai 18) -vuotias (oli sutattu, en saanut selvää)
- ei hätyyttele lintuja
- osoite.. 

Kuvan kissa ei liity tapaukseen (mutta oli aika samannäköinen). Copyright: I'm just Ducky

Kissa oli sylissä ihan nätisti, kun mies googlasi osoitteen, joka oli ihan korttelin päässä. Päätin viedä kissan kotikulmilleen, koska tuossa oli riskinä se, että lokki olisi hätyyttänyt sen autotielle. Mua närästää muutenkin, että täällä keskellä kaupunkia annetaan kissan kulkea valvomatta ja vapaana, kun niillä on niin paljon vaaroja. Eipä ole jäänyt päänahkalaskuri yhteen tai kahteen kuolleeseen kissanraatoon näiden teiden varsilla, niinä vuosina kun ollaan täällä asuttu :/. Kissa matkusti sylissä ja kotipihan lähestyessä se alkoi kevyesti rimpuilla. Laskin sen pihan eteen ja se kipitti omalle takapihalleen. Ärsytti muutenkin tuo "ei hätyyttele lintuja"-maininta. Ihan kuin linnut sen tietäisivät, hmpfh. "Ai kato, sehän on vain Nuppu, no eihän tässä hätäpäivää poikaseni".

Keskiviikkoaamuna kävin salilla kuntopyöräilemässä ja haaveilin ulkona juoksemisesta. Torstaina oli lepopäivä ja menin illalla fysioterapiaan. Siellä tulikin osittain tuttua ja osittain uutta juttua. Fyssari tarkasteli kävelyäni, ja totesi, että vasen jalka tekee nyt vähän oikeankin hommia. Oikean jalan jalkaterä pyrkii ulkosyrjälle, mikä aiheuttaa pakaroissa ja lonkan alueella väärien lihasten (yli)kuormitusta. Huomaan sen tässä kotonakin nyt kävellessä, että pitää keskittyä siihen, että olisi kokonaan jalkapohjalla se paino, eikä tulisi tallusteltua ulkosyrjällä. Harjoiteltiin siis kävelyä niin, että saan painon koko jalkapohjalle: lähtöasento oli aina vähän sellainen, että kaadun eteenpäin ja aktivoin painon 1.-2. varpaille. Lisäksi harjoiteltiin kyykkäämistä niin, että sain kunnolla lähentäjät aktivoitua, jolloin alkoi kuulkaas tuntua myös pakaroissa ihan uudella tavalla. PT:hän sitä pakaroiden aktivointia jo yritti mulle saada sen köyden läpivedon kautta. Lisäksi fyssari oli sitä mieltä, että nyt pitää saada tuota vasenta puolta kropasta rentoutettua, jotta oikea rupeaa tekemään sille kuuluvat työt.

Tunnin vastaanotolla ei siis tehty muuta oikeastaan, kun käveltiin, kyykättiin (ilman painoa), kiivettiin portaita ja aktivoitiin lähentäjiä pilatesrenkaan avulla. Ja seuraavana päivänä (perjantai) mulla oli pakarat arat. Ei nyt ihan salitreeni-arat, mutta kuitenkin työtä tehneen oloiset. Nyt yritän treenata noita kotiharjoituksia mielikuvien avulla, ja parin viikon päästä on uusi käynti, jossa fyssari sanoi sitten vähän aukovansa noita mahdollisia kireyksiä ja katsotaan, miten on mennyt. Sain luvan juosta ja kehotti käyttämään noita barefoot-tossuja ja tekemään ihan lyhyitä, vartin pituisia juoksulenkkejä ja mieluiten jollain pehmeällä pururata-alustalla. Kävelyssä pitää harjoitella rentouttamaan nilkkoja ja sitä harjoiteltiin sellaisella laahustavalla keharikävelyllä; ihan kuin siis nilkassa ei olisi mitään tahtoa, vaan se vain laahaisi perässä. Pitää myös venytellä nilkkoja. Mutta tuli paljon uusia oivalluksia kyllä tuolla käynnillä.

Salitreeneistä juteltiin sen verran, että sain nyt kehotuksen tehdä alakropalla pitkiä pumppaavia sarjoja, ja pitää painot aika kevyenä. Että saisi paremmin keskityttyä siihen oikeaan asentoon ja oikeiden lihasten aktivoimiseen, kun ei vain treenaisi liikettä raskailla (...) painoilla. Yritän nyt miettiä itselleni saliohjelmaa sen pohjalta. Lisäksi haluaisin nyt tuohon alakroppaan viimeinkin sitä räjähtävyyttä lisää.

Olin nimittäin miehen kanssa pelaamassa eilen sulkapalloa ja tänään squashia. Sulkapallossa olen haka, ja sitähän nyt suurinpiirtein kaikki osaavat pelata. Mutta kössiä pelasin ensimmäistä kertaa elämässäni ja voi pojat, että olen jähmeä. Jopa tuo iso äijänköriläskin juoksi kentällä vikkelämmin kuin minä. Kestävyysjuoksu (syytän sitä! :D) on tehnyt musta hitaan puupökkelön, joka vain katseli kuin laiska kissa pallon perään. Jäi kyllä kova nälkä tuossa kehittymiseen ja yritin jo etsiä jotain kursseja tai squash-valmennusta netistä; en kyllä vielä löytänyt. Syöttää osasin mielestäni aika kivasti, kunhan pääsin vauhtiin, mutta muuten tosiaan oli aivan liian sulkapallopelimäinen ote ihan mailan pitelystä lähtien. Ja vaikka sulkapallossakin tulee juostua kenttää ristiin rastiin, niin tuolla syöksähtelyt jäivät ihan satunnaisiin kertoihin, vahinkoihin suorastaan.

Mutta uskon kyllä, että sitä räjähtävyyttä on mahdollista saada lisää, ja pallosilmä kehittyy ihan satavarmasti, kun vaan treenaa. Aiotaan nyt käydä pelailemassa jonkun verran keskenämme ennen kuin hakeudutaan jollekin trainerille. Jos joku tietää kössiä osaavan tyypin, jolla olisi kiinnostusta valmentaa kahta aloittelijaa vaikka kerran viikossa, niin saa vinkata. Ehkä joku kurssikin löytyy, kun jatkan etsimistä. Kivaa oli, tykkäsin kyllä!

Oltiin pelaamassa Hiekkaharjun Foreverissä, ja siellä olisi myös fustraa tarjolla, sitäkin kiinnostaisi käydä kokeilemassa, kun se tekisi varmaan tällaiselle ikuisesti krampissa olevalle toimistotyöläiselle aivan hunajaa. Siellä oli tarjolla erilaisia paketteja, 10, 20 jne. kerran ratkaisuja, eikä tarvitse olla jäsen. Mutta vähän närästää se, ettei nettisivuilla ole oikein mitään hintaesimerkkejä yms. muutenkin niukanlaisesti tietoa.

Tällä viikolla olen toimistolla syönyt taas salaatteja, ja parina päivänä olen ostanut myös mansikoita sinne. Kotiinkin ostettiin 15 kiloa ja pakastettiin ne. Mustikkaan polttelisi mieli, mutta ei siellä metsässä vielä mitään ole. Suomen luonto uutisoi jo aiemmin keväällä, että vähäluminen talvi oli mustikkasadolle kohtalokas, mutta täytyy toivoa, josko tuolta jotain marjaa saisi. Ja runsasluminen talvi ensi vuonna on tietysti toiveissa.

Tällaista parsakaali-savutofupiirakkaa tehtiin tänään, päivitetty ohje on Viiden tähden vegaani -keittokirjassa (Chocochili-bloggari Elinan käsialaa), ja uusi keittokirja on kuulemma tulossa syksyllä, jippii! Tässä vähän oikaistiin ja käytettiin pakasteparsakaalin nuppuja, kun kaupassa oli niin nahkeita parsoja ja kalliitakin..

Hirmuinen ikävä alkaa olla jo koiria, ja noin viikon päästä pitäisi saada ne taas tänne. Nyt tuo kävely ilman koiria on ollut kyllä hieman puisevaa, mutta toisaalta kissan kotiuttamisoperaatio ei olisi kyllä onnistunut oman kahden haukkupyllyn kanssa ollenkaan. Yhtenä iltana taas rapsuttelin jotain husky-malamuuttisekoitusta, kun se tsekkaili meitä niin uteliaasti. Yhtäkkiä vain kadunkulman takaa kurkisti pää, ja se oli niin huvittava, että täytyi käydä tarkistamassa tapaus. Ja aivan mielettömän kiltti ja ihmisrakas nuori koirahan se siellä.

Kohta lähdetään taas iltakävelylle, toivottavasti ei ole mitään eläinhämminkejä missään..

Sairastava marjastaja

Viimeisiä lomapäiviä viedään. Kävin eilen jälleen mustikassa, ja kun koiran tassu alkoi olla jo sen verran hyvä, niin sekin pääsi mukaan. Alunperin tarkoitukseni oli taittaa matka junalla + pyörällä, mutta koira oli tarkkana ja huomasi, että pakkaan marjastamisvälineet reppuun, ja alkoi ulvoa ja pyöriä innosta väkkärää. En hennonut jättää sitä kotiin ja kun se oli kerran ontumatta pärjännyt aamulenkinkin, niin annoin periksi.

Kuva täältä

Mustikkametsässä oli joku mummo minun lisäkseni. Kävelin polulla ohi, ja kysyin, oliko koira käynyt häntä häiritsemässä (se oli juoksennellut polkua edestakaisin, kun keräsin marjoja). Mummo oikein ilahtuneena selvitti, että "ei lainkaan, tästä se paineli ohi ja oli niin hyväkäytöksinen, aijai! Tuolla se vilkkaa, on kyllä mahdottoman kiltti koira!" Tuli hyvä mieli, kun pikkurakki sai vähän kehuja, sillä kilttihän se on kuin mikä, sydänkäpynen <3. Kolme litraa taas keräsin, joten nyt on pakastimessa kaikkiaan yhdeksän litraa mustikkaa, jos en tästä enää jaksa keräämään mennä. Tänään sataa (ja on muutenkin ihan synkkä, kolea ja harmaa päivä), joten metsä on varmaan huomennakin vielä ihan märkä, mutta viikonloppuna voisin vielä ehkä mahdollisesti mennä. Mustikkaa riittää ja eilen keräämäni olivat niin isoja - pensasmustikoiden kokoluokkaa - ja kypsiä, että melkein itsekseen tipahtelivat kämmenelle. Ne herukat pitäisi vielä jostain saada, ja ajattelinkin viikonloppuna käydä katsomassa torin tarjonnan. Keravalla on jotkut kansainväliset torimarkkinat, joten jos on hyvä sää, niin piipahdan sinne.

 photo credit: kahvikisu via photopin cc

Eilen mustikoita poimiessani ajatus virtasi taas vapaasti ja kevyesti. Marjastamisen huono puoli on mielestäni vain satunnainen puutuminen ja jäykistyminen ennen kuin vaihtaa asentoa. Kävi mielessä, että mustikanpoiminta on kyllä jonkinlaista mindfulnessia parhaimmillaan. Sitä keskittyy niin täydellisesti saamaan ne marjat sieltä varvikosta, ja koko ajan kevyesti havainnoi, miten niitä kannattaa riipiä. Luin juuri Tiede-lehdestä neurologi Kiti Mülleristä, joka työskentelee Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorina. Hän mainitsee haastattelussa keksineensä mustikassa, miten marjastus trimmaa aivojen toimintaa. Hän oli ensin opetellut käyttämään poimuria niin, ettei siihen tule roskia, ja kun se alkoi toimia, ajatus vapautui vaeltamaan ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Jos haluaa lisähaastetta, voi ottaa poimurin kumpaankin käteen. Itse en ole noin hc-poimija, mutta kieltämättä alkoi kiinnostaa kehitys marjastajana :).

Tänään on kurkku kovin kipeä, ja salipäivä olisi ohjelmassa. Harmittaa, mutta todennäköisesti jätän salin väliin, ellei olo kohene iltaan mennessä, kuten kävi viime viikon maanantaina. Nyt on kuitenkin kipeämpi olo kuin silloin, joten en uskalla toivoa parannusta ihan iltaan mennessä, mutta jos huomenna pääsisi salille, kun tänään fiksusti lepää? Tänään piti olla pienen sisarenpojan syntymäpäivätkin, mutta sekin raasu on kipeä, ja kekkerit siirtyvät. Tänään olin jo syntymäpäivien vuoksi katkaisemassa herkkulakkonikin, joka on kestänyt onnistuneet viisi päivää, mutta taidanpa jatkaa sitä nyt pieni askel kerrallaan. Otan tällaisia välietappeja, eli nyt tavoite on pysyä irti herkuista vielä tänään ja huomenna. Viikonloppuna on lupa herkutella kohtuudella, mutta vain jos olen terve. (Ja jos ei tee mieli herkutella, niin ei väkisin.)

Flunssaan meillä kaikilla taitaa liittyä uskomuksia siitä, mitkä itsellä altistavat sille ja mitkä taas tepsivät oireisiin. Itse olen sitä mieltä, että sokerin syönti pahentaa flunssaoireita. Näen mielessäni, kuinka nielun bakteerit juhlivat, kun saavat ravintoa. En tiedä, onko tällä yhtikäs mitään tieteellistä pohjaa, mutta tältä minusta tuntuu :). Samoin olen päättänyt, että sinkin syönti lieventää oireitani ja lyhentää oireilun kestoa, mutta tällä sentään on jonkinlaista tutkimuspohjaa. Mm. lääkäri Jan Sundell kirjoittaa siitä kirjassaan Hanki lihasta, polta rasvaa. Vegaanina minun on suositeltavaa syödä sinkkiä muutenkin, joten nykyisin napsin joka aamu 30 mg sinkkivalmisteen, jossa on myös B6-vitamiinia, joka edistää sinkin imeytymistä. Oli miten oli, olen mielestäni pari kertaa onnistuneesti katkaissut alkavan flunssan sinkin ansiosta. Eilen en aamulla sinkkiä muistanut ottaa, ja hetihän se flunssa pukkasi päälle ;).

Lasi on puoliksi täynnä (lomamerkintöjä, osa 2)

Viime viikon mustikkareissu tulikin sitten odotettua arvokkaammaksi, kun jouduttiin hakemaan apua eläinlääkäristä. Mustikkareissun päätteeksi koira pulahti kahlailemaan paikalliseen pikkulampeen ja nousi sieltä tassua ontuen. Se käveli kuitenkin ihan reippaasti asemalle sen parin kilometrin matkan sieltä metsästä. Sisko veikkaili sitä ensin hotspotiksi, kun seuraavana päivänä tassu oireili aina vedessä käytyä, mutta se kipeytyi vuorokauden aikana sen verran, että lääkärireissu oli tarpeen.

Tämmöiset pienet jutut tekee paikasta symppiksen:
kyltti kassapöydällä toteaa, että "kissasi on
mieluummin korkealla kuin lattialla. Tälle
penkille voit laskea kissa- ja jyrsijäboksin
asioinnin ajaksi"

Edesmenneen Ilja-koirani kanssa löysin aikoinani Vallilan eläinlääkäriaseman, kun etsittiin pääkaupunkiseudulta akupunktiohoitoa sen nivelrikkoon. Miellyin aseman ystävälliseen palveluun ja pk-seutulaisittain ihan kohtuulliseen hintatasoon, joten olen käynyt siellä myös muiden koirien kanssa sittemmin. Varsinkin Anne Markkola on todella hyvä lääkäri: perusteellinen (sekä hoitotoimenpiteissä että selvittäessään tilannetta asiakkaalle), empaattinen ja mukava ihminen. Hän tuli meille aikanaan myös kotiin hoitamaan Iljan eutanasian.

Siinä missä Ilja oli eläinlääkärien toiveasiakas, rauhallinen ja kiltti vaikka solmuun väännettäessä, niin nämä hoitokoirat ovat suhtautuneet eläinlääkäriasemiin kuin kauhujen taloon. Niinpä nytkin sitten odotushuoneessa kulutettu aika meni niin, että istuin penkillä ja koira hyppäsi taakseni yrittäen olla niin pieni ja huomaamaton kuin mahdollista. Sen hermostunut läähätys kyllä teki selväksi kaikille paikallaolijoille, että paikka on pelottava!

Tassussa ei ollut hotspottia, vaan viiltohaava polkuanturassa. Saatiin antibiootit, tulehduskipulääke ja sienilääke hillitsemään mahdollista kutinaa ja sieni-infektiota. Onneksi koira antaa aika kiltisti tassun olla rauhassa, eikä yritä sitä juurikaan nuolla (ja niillä harvoilla yrityksillä lopettaa heti nuolemisen, kun kieltää). Nyt ei ole päästy tekemään pidempää lenkkiä, koska haava on sen verran arka, että koira ontuu. Käynti eläinlääkärillä maksoi 61 euroa ja lääkkeet 83 euroa, joten tyyriiksi tuli marjareissu tällä kertaa. Tosin noista lääkkeistä kipulääkettä jää käyttämättä, ja se onkin hyvä, että sitä on jatkossa pieni varasto itsellä valmiiksi, jos tulee venähdyksiä tai jotakin selittämätöntä ontumista, jumituksia tms.

Jumituksista puheen ollen: kävin itse viime viikolla kahden tunnin kokovartalohieronnassa. Hieroja aloitti nilkoista ja pohkeista, joiden en edes tiennyt olevan niin jumissa. Sattui aivan hirmuisesti, mutta onneksi rentouttavaa hierontaa oli joukossa, joten kokonaisuus jäi kuitenkin miellyttävän puolelle. Takareidet ja reiden sivuosat ovat sen verran isompaa tavaraa, että sieltä hierottaessa ei sattunut aivan niin paljon. Sitten selän alaosa, selän isot lihakset ja niskahartiaseutu. Siinä kohtaa toivoin lähes, ettei hieronta ikinä loppuisi, oli aivan käsittämättömän ihanaa. Kun hieroja oli käsitellyt vartalon takapuolen, luulin että kaksi tuntia meni jo, mutta vielä olikin kolme varttia jäljellä etupuolta varten. Ja taas; nilkan ja säären etuosat aiheuttivat kylmiä väreitä kipeillä paikoillaan, ja mitä ylemmäs tultiin, sen miellyttävämpää hieronta oli.

Hierontapöydältä noustessa pohkeet olivat kuin hakatut. Toiseen pohkeeseen nousikin ihan näyttävä mustelma hieronnan jälkeen.

Kahden tunnin hieronta oli uusi kokemus, mutta aion mennä toistekin. Oli niin selkeä ero koko kropassa ennen ja jälkeen hieronnan; tai siinä vaiheessa kun tokenin hierontapökkeröstäni. Hierontaan mennessä tunsin olevani kauttaaltaan kireä ja tukkoinen, mutta hierontaa seuraavana päivänä olo oli kevyt ja raajatkin tuntuivat taas ylettyvän asentoihin, joista ennen hierontaa oli vain kalpea muistikuva, esimerkiksi ihan sellainen pieni juttu kuin oman selän raaputtaminen. Olka- ja rintalihakset olivat niin kireät, että käsi taipui kyllä selän taakse, mutta jäykästi ja matalalle. Hieronnan jälkeen tuntui, kuin olisi asennettu uusi olkanivel ja vaivattomasti rapsuttelin hyttysenpuremaa yläselän keskiosassa :).

Hieronta vaikutti kyllä seuraavan päivän salitreeniin, kun lihakset tuntuivat olevan vähän turhankin rennot ja paineettomat. Kyykyssä jouduin nöyrtymään 45 kiloon, eikä muissakaan liikkeissä ollut varaa lisäillä painoja. 

Sen sijaan viiden päivän herkkulakko etenee kuin rasvattu juna, nyt kolmatta päivää siis. Nyt onkin jo tiedossa, että se jää viiden päivän mittaiseksi, sillä torstaina juhlitaan pienen sisarenpoikani yksivuotispäiviä ja tiedossa on kakkua meikäläisellekin. Nyt olenkin jaksanut panostaa taas perusruokaan. Silvoplee-käynnin inspiroimana tein kotonakin salaattia, johon laitoin jääsalaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, herneenversoja, appelsiinia ja rypäleitä. Raikasta ja sopivan makeaa, toimi sekä lisäkkeenä että tofun kanssa ruokaisampana salaattina.

Perunasosetta persiljalla, salaattia ja savutofua

"SÄ olet herkkulakossa, mä en. Täytettä kuppiin, kiitos!"

Olen huomannut toimivaksi keinoksi kieltäytyä ajattelemasta herkkuja lainkaan. Pois silmistä ja pois mielestä. En kiusaa itseäni katselemalla kaupoissa karkkihyllyjä tai mieti, mitä sitten syön, kun herkkulakko on ohi. Ensimmäinen päivä meni itselleen muistutellessa, mistä olikaan kyse. Joku pikkuruinen ääni yritti puhua ympäri kaikilla mahdollisilla argumenteilla:
"nyt on loma, pitäähän siitä nauttia, c'mon!"
"ihan hyvin voit siirtää herkkulakon aloituksen huomiselle, neljäkin päivää on tosi hyvin!"
"entä jos opettelisit nyt taas sitä kohtuukäyttöä suoraan, eli tänään vain pari kolme karkkia?"

Lomasta on jo nautittu herkkujen osalta hieman liikaakin. Neljä päivää on joo hyvin, jos on itselleen sopinut neljästä päivästä. Mutta jos on sopinut viidestä ja se jää neljään, niin ei voi olla oikein tyytyväinen. Ja kohtuukäyttöä on tarkoitus opetella, mutta pitää myös palautella sitä rautaisempaa itsekuria ja sortumalla ensimmäisenä päivänä - vaikka sitten pariin kolmeen namuseen - ei voi oikein itsekuriaan kehua.

Lopuksi vain vaimensin houkuttelevat argumentit kieltäytymällä ajattelemasta koko asiaa ja keskitin huomioni ihan muuhun. Siihen kätevä apu tulikin koiraparan loukkaantuneesta tassusta. En ole nyt käynyt myöskään puntarissa turhautumassa, vaan keskitän ajatukseni puhtaan ruoan syömiseen ja kunnolla treenaamiseen.

Tänään salille mennessä olin hieman turhautunut paikallaolijoiden runsaaseen määrään, mutta päätin taas, etten anna sen häiritä omaa treeniäni ja pienellä improvisoinnilla sain tehtyä kaiken, mitä pitikin. Kotiin tultaessani huomasin vain, että nyt piti olla kevyt viikko, mutta lykkään sen vielä ensi viikolle, sillä tämän ohjelman ensimmäinen viikko meni suht koht kevyesti, kuten myös edellisen ohjelman viimeinen viikko muistaakseni. Tämä viikko paahdetaan täysillä!

Kapean penkin tein tänään ihan vapaalla tangolla smithin sijaan ja olipas outo tunne, kun 25 kg nousi niin kevyesti ojentajilla. Viimeksi olen keväällä penkkipunnerruspaikalla suurin piirtein itkua vääntänyt 27,5 kg:n kanssa, kun olen rintaa tehnyt. Pakkiksen gymlogeista löysinkin hyvän vinkin rintalihasten treenaamiseen penkissä tällaiselle ihmiselle kuin minä, jolla ojentajat tuppaavat tekemään kaiken työn. Tangon rinnaltalähtö takkuilee, mutta kun tanko pääsee tietyn rajan yli, niin ojentajien voima tempaisee loppuojennuksen kevyesti. Toisilla ihmisillä taas rintalihakset ovat suhteessa vahvemmat kuin ojentajat ja heillä rinnaltalähtö onnistuu räjähtävästi, mutta loppuojennus tahmaa. Minun tapauksessani rintalihaksiin saisi gymlogin mukaan lisää voimaa jarruttamalla koko alastulon, etenkin sen viimeiset 15 senttiä, joissa rintalihakset tekevät suurimman osan työstä. Jarruttavaa palautusta olenkin nyt rintaprässissä harjoittanut, sehän (jarruttelu) oli yksi heinäkuun tavoitteistani.

Päivän ilonaihe oli se, että otin salille mukaan keittiövaakamme ja punnitsin pakkapainojen lisäpainolevyn. Kyllä! Treenikassissa keittiövaaka kulki näpsäkästi, tosin en kehdannut sitä siinä muiden aikana punnailla, vaan alkuverryttelyä toisessa tilassa tehdessäni punnitsin sen. Olin luullut, että se on kilon, mutta vaaka näytti 2240 grammaa. Tämä tarkoitti, että aika monet tulokset treenivihkossani nousivat mukavasti saman tien :D. Kotisalillani on esim. ylätaljassa pakan painot 19 kg, 26 kg, 33 kg jne. aina seitsemän kilon välein. Noilla lisäpainoilla saa sitten tasoitettuja välejä, sillä harvempi nostaa sarjapainoja seitsemällä kilolla yks kaks. Olin tähän asti ajatellut tekeväni ylätaljaa 36 kilolla, kun pakassa oli 33 kg ja lisäsin siihen kolme lisäpainoa. Nyt sitten oikea lukema olikin lisäpainojen kanssa 39,7 kg, joten laitoin ne takaisin koukkuun ja siirsin hakasen suoraan 40 kiloon. Jippii! Ylätalja viimeinkin 40 kilossa! Olinkin välillä ihmetellyt, miten alataljassa teen niin paljon isommilla (47 kg) painoilla, mutta en ollut asiaa sen kummemmin jäänyt pohtimaan.

Tälle lomaviikolle on tarkoitus vielä joku päivä pujahtaa päiväseltään leffaan ja torstaina tuleekin pikkukoira jälleen hoitoon, pariksi viikoksi näillä näkymin <3.

Mustikkametsässä

Asuin lähestulkoon koko lapsuuteni täydellisten mustikkametsien vieressä, mutta enpä juuri tullut poimineeksi marjan marjaa. Se ei taida olla lapsien suosikkipuuhaa noin yleensäkään, mutta luulen, että omalla kohdallani kiinnostus marjojen poimimiseen tapettiin kesälomamatkoilla, joilla isä iski huuhdellun maitopurkin käteen ja käski poimia sen täyteen. Jos nyt kerään noin litran tunnissa, niin lapsena en taatusti kerännyt sitä vauhtia, joten toista tuntia hyttysten syömänä marjametsässä kyykkiminen oli aivan syvältä.

Aloin arvostaa marjoja vasta muutettuani mieheni kanssa yksiin. Hänen äitinsä keräsi marjoja niin paljon, että niistä riitti meillekin. Jossain vaiheessa marjavirta häneltä meille tyrehtyi, joten oli pakko mennä itse metsään. Viime vuonna pakastin mansikoita noin 10 kiloa ja mustikoita noin 10 litraa, joista puolet ostin. Tänä kesänä olen nyt kerännyt kuusi litraa (n. 4,2 kg) ja näyttäisi siltä, että pakastimeen mahtuisi vielä toinen mokoma. Koska lomaa on vielä puolitoista viikkoa jäljellä ja mustikkaa metsässä riittää, en vielä sorru ostamaan, koska itse kerätty on aina parempaa :).

Käyn keräämässä marjoja lapsuudenkotini maisemissa, ja matka sinne taittuu junalla, joten ihan ilmaisia marjoja nämä eivät ole. Eikä omalle työlleen kannata laskea tuntipalkkaa, muuten kaupan marjat tuntuvat äkkiä edullisilta. Metsässä oleminen on kuitenkin suurimmaksi osaksi ihan miellyttävää, jopa terapeuttista. Mitä nyt jokunen hyttynen silloin tällöin yrittää iskeä kiinni herkulliseen O-veriryhmäni muodostamaan buffetiin. Minkäänlaista jatkuvaa ininää korvan juuressa ei kuitenkaan ole ollut, enkä huido heikkopäisenä, vaikka mitään hyttysmyrkkyjä en käytäkään. Metsän vihreys ja luonnon äänet tekevät kuitenkin poimimisesta omanlaisensa kokemuksen, ja tuntuu siltä, että pään sisäinen kakofoniakin vähenee ja harvat ajatukset virtaavat miellyttävää tahtia. Joka vuosi otan ensimmäiselle poimintakerralle mp3-soittimen mukaan, mutta kun pääsen metsään, en haluakaan kuunnella sitä, koska metsän rauha tuntuu vain niin paljon paremmalta. Siihen jopa jollain tavalla addiktoituu.

Eilen nappasin koiran mukaani, kun lähdin poimimaan. Tästä koirasta kuoriutuu aivan eri tyyppi, kun päästään metsään. Kaupungissa se teputtaa katuja ja polkuja tasaiseen tahtiin vähän tylsistyneenä. Metsässä sen kannukset iskevät kipinää, ja se juoksee polkuja edestakaisin silmät loistaen ja kieli pitkällä. Välillä se säntää jonkun äänen perään syvemmälle metsään. Lopulta se väsähti ja kävi pitkin pituuttaan polulle nukkumaan tuulen humistessa puissa. Näki se jotain uniakin, kun tassut nytkähtelivät silloin tällöin. Eilen oli vielä mukavan pilvinen sää, joten aurinko ei porottanut turhan kuumasti.

Seuralaiseni mustikkametsässä

Saalis

Mustikoilla on hyvän maun lisäksi todella paljon erilaisia terveysvaikutuksia. 66-vuotiaalla isälläni on kaihi, ja lääkäri oli kehottanut häntä lisäämään mustikoita ruokavalioonsa. Mustikat sisältävät antosyaani-väriaineita, jotka vahvistavat verisuonten seinämien sidekudosta. Ilmeisesti hiusverisuoniin kohdistuvan vaikutuksen myötä mustikoiden nauttiminen voi alentaa silmänpainetta ja vähentää silmien rasitusoireita. Mustikoilla on myös korkea karotenoidipitoisuus, joka voi parantaa hämäränäköä. Runsas karotenoidien saanti on myös yhdistetty alhaiseen syöpäsairastuvuuteen. Fitness-ihmisiä kiinnostanee myös, että jenkkitutkijoiden mukaan mustikoiden syönti hävittää tehokkaasti rasvakudosta. Lisäksi mustikoissa on painoonsa nähden todella paljon vitamiineja ja hivenaineita.

Mustikka on siis todellinen superfood. Mustikoiden lisäksi ajattelin poimia talven varalle vielä mustaherukoita, jos niitä jostain itsepoimintana löydän. Punaisista en niin välitä, mutta syön niitä kyllä, jos on tarjolla. Mansikkaa pakastimessa onkin jo kymmenisen kiloa, joten ensi talvena marjojen pitäisi riittää pitkälle kevääseen. Pyrkimykseni on tuhota niitä vähintään 100 gramman päivävauhdilla, joten voi olla, että loppukeväästä käydäänkin taas kaupan pakastealtaalla. Aamupuuron seassa jäiset marjat maistuvat mielettömän hyvälle, ja kuten sanoin, jotenkin se itsekerätty marja vain on parempaa.

Lomamerkintöjä

Loma on alkanut vähän alavireisissä tunnelmissa. Meillähän on ollut pieni coton-tyttö hoidossa tammikuun alusta lähtien ja nyt viime perjantaina se lähti takaisin omalle omistajalleen. Melkoinen parkuhan siitä itselleni tuli, vaikka tietysti olen koko ajan tiennyt, mitä tuleman pitää. Sovittiin omistajan kanssa, että nyt jouluun saakka koira olisi meillä aina n. puolet kuukaudesta, koska hänelläkin on elämäntilanne muuttumassa (aloittaa opiskelut), niin saa sitten vähän hengähtää aina koiran hoitovastuusta.

Tuo pikkukoira on kyllä aivan älyttömän kiintynyt meihin molempiin ja se on ollut niin tottelevainen ja kiltti, että sitä on voinut pitää vapaana aina lenkeillä. Remmissä se ei ole siis ollut puoleen vuoteen. Kaikki vastaantulijat ovat olleet ihan myytyjä tavatessaan pikkiksen ja se on hurmannut massoittain turisteja Heurekalla, jonka kautta kaikki vakiolenkkireittimme kulkevat.

hei hei pikkis :(

Isäni koirakaksikosta juniori jäi meille ja mammakoira olikin heinäkuun alussa lähtenyt jo isän luokse. Nyt isä halusi tehdä vaihdon ja yhden iltapäivän oli talo ihan tyhjänä ilman koiraa. Koiraton koti on kolkko! Kun tulee sisälle, eikä kukaan ole innokkaana häntä heiluen tervehtimässä, tulee sellainen olo, että itse Ikävä on asettautunut taloksi. Kissammekin ovat jo niin vanhoja, että ne eivät ovelle tule vastaan, ellei satu tulemaan sisään juuri ruoka-aikaan.

Luto - vauhdin hurmaa jo vuodesta 2008

Nyt mammakoira Kuti nukkuu tuossa jaloissa, se on aivan erilainen kuin jälkeläisensä. Luto (5-vuotias uros) on Hessu Hopo, iloinen höseltäjä ja valmis lenkille mihin vuorokauden aikaan tahansa. Mitä reippaampi lenkki sen parempi! Parasta on, kun laitetaan juoksuvyö, se tietää rapsakkaa menoa. Tänä aamuna puolestaan, kun laitoin juoksukamoja ylle, Kuti vilkaisi minua ja tassutteli makuuhuoneeseen. Sitä ei juokseminen nappaa laisinkaan. Se on muutenkin rauhallisempi - jo ikänsäkin puolesta - ja jotenkin aina vähän surumielisen oloinen. Lutollakin on blues-hetkensä, mutta ne kestävät noin puolitoista sekuntia.

Yhden koiran kanssa elämä on liian helppoa, kaipaan vähän enemmän haastetta. Olen kuin lapsi, jolle on annettu ihan liian helppo palapeli kasattavaksi. Hihnat lenkillä solmuun vaan!

Tänään vietin siskon kanssa Helsinki-päivää ja huonona bloggarina en tullut ottaneeksi yhden yhtä kuvaa. Aluksi seikkailtiin vähän Konalassa varuste.netissä ja sen jälkeen kävimme Sinebrychoffin taidemuseossa katsomassa Puut ovat runoja -näyttelyn. Jännä, miten paljon kauniita kuvia voi saada puista. Suosikkejani olivat Pentti Sammallahden kuvat; aavistelin joistain kuvista, että kyseessä on koiraihminen, ja niinpä taitaa olla, sillä hänellä on ihan kokonainen koira-aiheinen kokoelma. Tämän sivun ensimmäinen kuva, awww!!!!

Lounaalla kävimme Silvopleessä. Söin ihanan raikasta salaattia, jossa oli tumman lehtisalaatin lisäksi herneenversoja, appelsiinilohkoja, rypäleitä, minitomaatteja ja mitä vielä.. Muita lisukkeita lautasellani oli kylmä perunasalaatti ja omena-sipulisalaatti. Lämpimänä ruokana söin tempeh-tandoria, hirssiä ja curry-perunoita, nam! Jälkiruoaksi tuoretta ananasta, mansikoita ja kiiviä. Hyvää oli, oijoi. Sieltä siirryimme seuraavalle ovelle Ekoloon, jossa päätin kerrankin törsätä ja ostin mm. kurpitsansiemenlevitettä ja tummaa appelsiini-suklaalevitettä (jälkimmäistä kun maistoin, niin tuli ihan joulusuklaakonvehdit mieleen).

Ekolosta mentiin Kipon kautta kirjakauppaan, josta tarttui kaksi kasviskeittokirjaa mukaani: Vegeherkut ja Maailman parhaat kasvisruoat. Kaupassa oli alennusmyynti, joten nämä maksoivat yhteensä vain 28 euroa. Tuossa jälkimmäisessä on ohjeiden lisäksi runsaasti luettavaa eri maiden ruokakulttuurista ja ruoanvalmistustavoista. Mausteita käytetään reippaasti, ja nopean selailun perusteella bataattia, kurpitsaa, linssejä, papuja ja tempehiä on monissa ohjeissa. Olen lomallani ajatellut nyt testailla erilaisia reseptejä, kun on kerrankin aikaa kokkailla, niin tuosta lähtee kyllä joku ohje kokeiluun saman tien.

Treenit kulkevat entiseen malliin. Eilen aamulla oli vähän kurkku kipeä, joten melkein skippasin salin koko päivältä. Ajattelin kuitenkin vielä katsoa päivän mittaan, mihin suuntaan se lähtee, ja illalla näyttikin siltä jo, että ei se treeniä estä, joten salille vaan. Pahimpaan ruuhkaan, tottakai.. Alatalja jäi tekemättä, kun se oli aivan jatkuvasti varattu. Ensin siirsin sitä ohjelmassa eteenpäin ja kun näin tilaisuuteni tulleen, käännyin ottamaan treenikassiani, ja eikös siinä taas istunut joku. Ohjelmassa oli yhden käden alatalja, niin en jotenkin rohjennut mennä kysymään, voinko tehdä välissä, kun molempien käsien treenaaminen erikseen ottaa aikaa. Ja kun joku odottaa koko ajan vieressä, keskittyminen häiriintyy. Nyt tätä kirjoittaessani hakkaan itseäni otsaan - olisin varmaan voinut tehdä molemmilla käsillä mieluummin kuin skipata kokonaan..

Painoja en eilen nostanut kuin kapeassa penkissä, jossa nyt oli 9 kilon tangon lisäksi 15 kiloa lastia. Viimeinen sarja jäi sitten pari toistoa vajaaksi, kun ei vain enää noussut. Muissa liikkeissä - ylätalja, ojentajarutistus, vasarakäännöt, viparit, takaolkapäät ja sivutaivutukset - mentiin samoilla kuin viimeksikin, kun ei nostonvaraa vielä ollut.

Mustikkaan pitäisi nyt päästä, polttelee mielessä koko ajan. Huomenna on hieronta, varasin kahden tunnin ajan, kun olen niin kauttaaltaan juminen. Mutta jos illemmalla saisin aikaiseksi lähteä metsään, nappaisin tuon mammakoiran mukaani ja mentäisiin marjaan..

Jumissa

Olin sunnuntaiaamuna reippaana metsässä puoli kymmenen aikaan ja poimin mustikoita kolme ja puoli tuntia. Saalis oli reilu kolme litraa, eli 10% tavoitteesta täynnä. Tosin tutkiessani pakastustilojamme totesin, että 30 litraa mustikkaa ei todennäköisesti tule mahtumaan minnekään. Meillä on arkkupakastin jääkaapin alla olevan pienen pakastimen lisäksi, mutta koirien lihat ja luut vievät tilaa sieltä ja toki pakastimessa on koko ajan kaikkea muutakin; pakastekasviksia, ruokapakasteita (keittoja yms.), ja leipää. Joten kerään nyt sen verran kuin sinne mahtuu.

Kävipä kuitenkin niin, että mustikanpoiminnan seurauksena yläkroppa meni vasemmalta puolelta aivan jumiin ja sen seurauksena eilen maanantaina alkoi puoliltapäivin hiipiä päänsärky, joka paheni iltapäivää kohden. Töistä kotiin lähtiessäni särky oli jo niin voimakas, että kuvotti ja voin pahoin. Jokainen askel tuntui moukaroivan pääparkaa ja kotiin päästyäni vein vain nopeasti koirat lyhyelle lenkille ja painuin nukkumaan.

Toivoin, että särky olisi herätessä ohi, mutta katin kontit. Meillä on kotona jotakin lihasrelaksantteja, joita sain pari vuotta sitten, kun reväytin selkälihakseni, mutta ne alkavat auttaa vasta kun pitoisuus on tietyllä tasolla elimistössä ja muistaakseni siihen meni pari kolme päivää. Akuuttiin hätään niistä ei oikein ole. Sen sijaan turvauduin vuosi sitten hankkimaani Omronin Tens-laitteeseen. Lätyskät selkään ja sähköä lihakseen. Yksi hoito-ohjelma kestää aina 15 minuuttia, ja annoin laitteen surrata viisi ohjelmaa putkeen, sillä se tuntui auttavan niin paljon. Tuntuu hassulta, kun lihas nytkähtelee aivan kuin siellä olisi maailman vahvin elohiiri. Laite lähettää siis erilaisia impulsseja; sykäyksiä ja aaltomaista värinää eri tiheyksillä. Isompiin lihasryhmiin (reidet, pakarat) sillä ei ole niin hyvää tehoa, mutta niska-hartia -jumituksiin aion käyttää sitä jatkossakin.

Nyt on ensimmäinen viikko voimapainotteista ohjelmaa takana ja olen tyytyväinen. Viime viikolla tuli jopa venyteltyä useampaan otteeseen. Merkitsin heiaheiaan myös marjojenpoiminnan, vaikkei se hikiliikuntaa olekaan. Tuo berry picking -kuvake on oikein havainnollistava yläkropan jumitusta ajatellen :).

Tällä hetkellä paino on tasan kilon enemmän kuin kuukausi sitten, kun laitoin kuntokuvia kiristelyn jäljiltä. Ajattelin jatkossa seurailla painoa vain kk-tasolla, koska tuntuu siltä, että alan himmailla syömisten kanssa, kun vaaka alkaa näyttää isompia lukemia. Tarkoitushan on kuitenkin saada lihasmassaa, joten ei sitä voi oikein 50 kilon tuntumaan jäädä. Uskaltaisiko sitä tavoitella sellaista, että vuoden lopussa painoa olisi jo 55 kiloa..?

Sunnuntaiaamun pyöräilylenkki

Huomenna starttaan uuden saliohjelman kanssa, joten tänään pidän salista välipäivän. Huomisessa ohjelmassa kun on voimaliikkeitä sekä ylä- että alakropalle, niin ei parane mennä tänään podailemaan itseään kipeäksi mistään kohtaa.

Jotain kuitenkin halusin tehdä, ja kun olen jo pitkään tuntenut huonoa omatuntoa siitä, että pyöräkellarissa lojuu kolme vuotta sitten hankittu kallis fillari lähes käyttämättömänä, niin päätin ottaa sen alleni ja lähteä ajelemaan jonnekin. Ei ollut mitään suunnitelmaa, minne päin lähtisin, mutta ajatuksena oli pyöräillä jotakin tunnin ja puolentoista välillä. Tikkurilasta starttasin ja lähdin ajelemaan kohti vanhaa Lahdentietä, koska siellä päin on ihan kelvolliset pyöräilyreitit. Sitä pitkin ajellessa päätin, etten ihan Keravalle asti kuitenkaan fillaroi, ja käännyin Nikinmäen jälkeen Korson suuntaan. Sain päähäni käydä katsomassa vanhaa lapsuudenkotiani, jossa asuin neljä ensimmäistä elinvuotta 1980-luvun alussa, Korson Mikkolassa Marsinkujalla.

Tuo punainen katos on rakennettu myöhemmin. Lapsuuden-
kotini on tuossa ensimmäisessä kerroksessa aivan päädyssä.

Täältä ajelin pikkuteitä pitkin kohti Rekolaa, olin hetken hieman eksyksissä, kunnes tajusin tulleeni Koivukylään ja jatkoin siitä Jokiniemen kautta Tikkurilaan. Mikkolan ja Rekolan välisellä alueella - jossa kaikki tiety oli nimetty naisten nimillä, tyyliin Pirjontie, Leenantie jne. - oleva asuinalue oli erikoisella tavalla viehättävä. Talot eivät olleet jotenkin yhtään suomalaisia, joistakin tuli vähän Sveitsiläiset alppiasunnot mieleen. En kehdannut jäädä näppäilemään kuvia, mutta hetken aikaa oli kuin olisi ollut tosiaan kauempanakin kuin kymmenen kilometrin päässä kotoa.

Oli ihanan aurinkoinen sää pyöräillä, eikä liian hiostava. Pieni tuulenvire oli koko ajan ja eilisen iltapäivän sateet olivat puhdistaneet ilman raikkaaksi. Muita pyöräilijöitä tuli välillä vastaan, etenkin Lahdentiellä, mutta panin merkille, että vain yksi kymmenestä oli nainen. Miehet olivat yliedustettuina ja lähes kaikki jotain tosiharrastajia / puoliammattilaisia varustetasosta ja vaatetuksesta päätellen.

 Opiskeluaikojen kotikulmilta

Kaiken kaikkiaan matkaa kertyi hieman alle 22 kilometriä, ja ajelin todella rauhallisesti. Ylämäissä puskin hieman enemmän, mutta korkeimmillaan sykkeet kävivät 173:ssa, mikä on hyvän matkan päässä omista maksimeistani. Tältä reitti kartalla näytti, aikaa kului 1h 15min, kun pysähtelin juomaan välillä ja nappaamaan kuvia.

Tänään tehtiin lounaaksi pizzaa kotona pitkästä aikaa. Tällä kertaa oltiin laiskoja ja kokeiltiin kaupan valmiita pizzapohjia. Päälle sipulia, paprikaa, ananasta, savutofua, tomaattia ja Cheezlyn Mozzarella-juustoa. Hyvää oli! Halusin tietää, paljonko tuossa on energiaa, ja miten se jakautuu, joten syötin ainekset kalorilaskuriin. Yhdessä kuvassa näkyvässä pizzapuolikkaassa on energiaa noin 238 kcal; proteiinia 10 g, hiilareita 28 g ja rasvaa 9 grammaa. 

Jään kahden viikon kuluttua parin viikon kesälomalle ja koska lomailen nyt yksin, niin olen jo tehnyt alustavia suunnitelmia kyykkiä kaikki päivät metsässä poimimassa pakastimen täydeltä mustikkaa. Mansikoita olen jo 7-8 kiloa pakastanut, mutta saan kyllä kaikki marjat kulumaan talven aikana, mitä pakastimeen mahtuu, joten laitan poimurin laulamaan lomallani. Aiemmilta vuosilta muistan, että ilman poimuria poimin noin litran tunnissa, ja nelisen tuntia jaksoi metsässä olla yhtä soittoa, ainakin ensimmäisinä päivinä. Kunnianhimoinen tavoitteeni on poimia 30 litraa mustikkaa noilla kahdella lomaviikolla. Jos noita edellämainittuja laskelmia katsoo, niin voisi poimia reilusti enemmänkin, mutta ounastelen vähän, että lomalla voisin tehdä muutakin kuin treenata salilla ja poimia marjoja. 30 litraa on kuitenkin jo melko mukava marjasaalis ja pakastustilatkin ovat rajalliset.