Näytetään tekstit, joissa on tunniste piriformis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piriformis. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kehon lukkoja auki

Tälle viikolle tuli kaksin kappalein kaikenlaista. Oli kaksi salitreeniä, kaksi kössipeliä, kaksi kehonhuoltopäivää, kaksi lepopäivää. Ja sitten vielä yksi hölkkälenkki.

Maanantaina kävimme pelaamassa kössiä illalla töiden jälkeen ja peli sujui aivan ällistyttävän hyvin. Ei oikein uskallettu pelin aikana siitä mitään sanoakaan, ettei jinksata. Pitkiä hyviä palloja, laatusyöttöjä ja hyvällä sykkeellä koko peli. Vasta pelin päätyttyä rohjettiin ääneen todeta, miten hyvin se sujui. Lähdettiin pelihallista rinta rottingilla ja varattiin sitten tälle sunnuntaille uusi peli. Me ostettiin siis elokuun alussa kymppikortti ja siitä on nyt vasta puolet käytetty, niin pitää vauhdittaa nyt vähän pelitahtia, kun kortti on vaan 2.11. asti voimassa.

Tiistaina venyttelin melkein tunnin. En tiedä, onko tuo piriformis jäämässä jonkinlaiseksi ikiriesaksi, mutta venyttelin ja rullailin tosi huolellisesti etenkin koko lantion seudun, mutta myös yläkropasta mm. rintalihakset. Mies usein avustaa erilaisissa rintalihasvenytyksissä esim. siten, että istun lattialla hänen edessään ja hän istuu sohvalla, pistää säären mun selkää vasten ja vain vetää olkapäitä taakse. Välillä pikkuisen säkenöi silmissä, kun etenkin tuo toinen rintalihas on niin tiukka ja olkapää sisäänpäin kiertynyt.

Keskiviikko ja torstai meni työmatkan merkeissä, joten ei tullut treenattua mitään. Perjantaina aamulla kävin juoksemassa. Tai oli tarkoitus juosta, mutta sykkeet nousivat ihan tosi korkeiksi jopa kevyestä hölkästä. En tiedä, missä oikein mätti, mutta lenkin keskisyke taisi olla joku 159 ja juoksin/hölkkäsin vaan 42 minuuttia. Se ei kuitenkaan tuntunut yhtään niin pahalta, eli hengästyminen ei tuntunut lainkaan korreloivan sykemittarin kanssa.

Eilen lauantaina vietin kaksi tuntia "Yamuna Body Rolling" workshopissa, jossa erikokoisilla palloilla availtiin lihaskalvoja ja tehtiin tilaa lihaksille. Se oli ihan uskomattoman rentouttavaa ja välillä kun oltiin tehty esim. toisen jalan takaosan lihakset, niin tuntuma rullatussa ja rullaamattomassa raajassa oli aivan erilainen! Otettiin muutamia askelia ja tunnusteltiin fiilistä, niin monikin sanoi, että ihan kuin toinen jalka olisi pidempi. Itse huomasin vaan sen, että toinen jalka oli kevyt ja vapaa, toinen tukkoisen oloinen. Välillä sitten otettiin pientä palautusta ja rentoutusta vaan ihan matolla maaten selinmakuulla ja huomasin niissä pariin otteeseen, että alkoi vähän itkettää. Jonkinlainen suru nousi pintaan, enimmäkseen Nekun ikävöintiä.

Kun lähdin workshopista, niin piriformis ja takareisi tuntui pitkästä aikaa melkein normaalilta. Asteikolla 1-10 kivun/jäykkyyden tuntemukset olivat ykkösen luokkaa. Illalla sitten tuli riehuttua (juoksuspurtteja ja leikkimistä) koiran kanssa ulkona, niin siellä taas vähän kipeytyi, mutta ei pahasti. Sain kuitenkin noilla palloilla rullailuista tosi hyviä vinkkejä kotioloissa rullailuun. Jos tuolla jatkossa järjestetään viikkotunteja, niin aion kyllä mennä. Workshopin vetäjä käytti paljon lihasten ja nivelten nimiä, eli ainakin jonkinlainen kevyt anatomian tuntemus auttaa paljon. Onneksi kyllä sitten myös näyttikin, että mitä tarkoittaa harjannelihaksella tai missä on kaksipäisen reisilihaksen kiinnityskohta..

En huomannut laittaa valoja tähän salin nurkkaan, joten tässä pimeää treenikuvaa..
Tänään kävin aamulla salilla treenaamassa ja treeni kulki oikein hyvin. Sain jopa ihan kelvollisia puhtaita punnerruksia suorin jaloin tehtyä kaksi 12 toiston sarjaa; kolmannessa meni neljä viimeistä polvet maassa. Treenin jälkeen koirien kanssa lenkille ja nyt illalla käytiin pelaamassa vielä kössiä. Peli ei tänään kyllä yhtään sujunut, rumia palloja ja vinoja syöttöjä. Mutta joskus näitäkin, niin arvostaa sitten enemmän kun menee hyvin?

Otin vielä 20 minuutin päikkärit ennen kuin lähdettiin ja oli jo vähän luovutusolo, että tuleeko sinne mentyä. Mieskin sanoi yllättyneensä, että sain itseni sängystä ylös ja liikkeelle. Hyvä, että mentiin, koska naisten pukuhuoneesta löysin vyöhyketerapiamainoksen. Kai sitäkin voi käydä kokeilemassa, jotenkin tuntuu keho tarvitsevan nyt tosi paljon kaikkea terapeuttista hierontaa ja avaamista. Body rolling workshopin vetäjäkin sanoi tekevänsä niillä palloilla terapiaa, ja se kuulosti aivan luksusjutulta. Mutta nyt kun tässä on käyty kesästä lähtien joka kuukausi useiden satojen eurojen edestä eläinlääkärissä, niin pitää hieman lykätä vielä. Tuo workshop oli muuten ihan hyvänhintainen, se järjestettiin Somatic Studiolla ja 35 euroa reilusta kahdesta tunnista ei ollut paha; etenkin kun sen pystyi maksamaan vielä liikuntaetuseteleillä. Meitä oli pieni, 11 hengen porukka, joten vetäjä ehti hyvin vähän korjailemaankin pallojen paikkoja, jos ei ollut ihan hahmottanut, että mihin asti edettiin. Rintalihaksissa ja lavan ympärillä oli myös ihan hemmetin tiukkoja paikkoja, pelkkä pallon päällä makaaminen oli jo melko hardcorea, saati sitten että olisi pitänyt johonkin suuntaan vielä rullatakin.

Asiasta toiseen; FitBitistä hajosi muuten näin 8 kk:n (? muistaakseni) jälkeen ranneke. Suomesta ei tunnu mistään saavan yksittäisiä, joten tilasin Amazonilta. Vähän harmittaa tuollainen huono laatu, vaikka kyllähän tuota voisi pitää esim. taskussakin, niin kuin nyt teenkin.

Ensi viikon treenisuunnitelmat muuten auki, mutta tavoite on tosiaan mennä taas salille ti, pe ja su (ja lauantaina on kössivuoro). Tällä viikolla perjantain salitreeni jäi välistä, kun työmatkalla tuli syötyä ja nukuttua suht köykäisesti, eikä tuntunut olevan yhtään energiaa perjantaina aamulla salitreeneihin. Kävin sitten tosiaan vaan hölkkäilemässä, ja nyt kun kirjoitin tuon, niin tuon työreissun uuvuttaman fysiikan takiahan ne sykkeetkin tosiaan olivat varmaan korkealla lenkin aikana..

Koirat tulivat perjantaina tänne, ja niiden lenkittäminen taas rytmittää mukavasti ensi viikkoa. Toivottavasti olisi mahdollisimman kuivaa ja auringonvalokin olisi ihan mukava juttu.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Just a spoonful of sugar..

Loma on alkanut lämpöisissä merkeissä. Maanantaina kävin moikkaamassa kaverin vauvaa ja koiria. Perheen koiratulokas, portugalinvesikoira oli itselleni rotuna uusi tuttavuus ja se oli trimmattu niin söpöksi, että jos ne pysyisivät aina tuollaisina, niin sellaista voisin jopa itsellenikin harkita. Mutta noin muuten ei kiitos mitään turkkirotuja, olen liian laiska. Vanhempi koira on bokserin ja dalmatialaisen sekoitus, ja sillä on niin ihana luonne, että sitä ei voi olla rakastamatta! Käytiin uittamassa koiria ja istuskeltiin pihalla, jonne tuli puista juuri mukavasti varjoa, ettei käynyt liian tukalaksi.
Portugalinvesikoira malttoi hetkeksi keskeyttää barefoot-tossun järsimisen
Bokseri-dalmis -ikäneito päivätorkuillaan
Maanantai oli treeneistä lepoa. Tiistaina aamulla kävin tekemässä bootcamp-treenin yläkropalle, ja tällä(kin) kertaa tein suurimman osan punnerruksista polvet maassa. Noissa treeneissä kun tehdään aikaa vastaan, niin välillä tahtoo mennä vähän hosumiseksi. Pitää sitten aina muistuttaa itseään siitä tekniikasta. Varsinkin hyvän punnerrusasennon löytäminen ottaa pari sekuntia, eikä pitäisi häslätä niin, että se punnertaminen näyttää joltain mittarimadon sätkimiseltä. Mutta treenin jälkeen oli kyllä taas niin voittajafiilis itsensä kanssa.

Keskiviikkona pidin kuumuuden vuoksi ihan sovinnolla lepopäivän varsinaisista treeneistä, mutta silloinkin tuli pyöräiltyä puoli tuntia. En ole helteiden ystävä, ja viime vuoden kesä oli mielestäni yksi parhaista ikinä. Oli sopivan lämmintä päivisin, ja yöt viileitä. Yksittäisiä hellepäiviä oli siellä täällä. Nyt on vanhemmalla koiralla ollut koko viikon sitkeä ripuli, ja sen kanssa on täytynyt käydä ulkona tuon tuosta, yölläkin pariin otteeseen. Suurempaa alakuloa aiheuttaa myös vanhan kissani voinnin hiipuminen :(. Sillä kun on sydänvika (ja munuais- ja maksavika), niin helteet ovat sille tosi raskaita. Olen joutunut nyt juottamaan ja syöttämään sitä käsin, kun ruokahalua ei paljon ole kortisonilääkityksestä huolimatta. Se on jo alkuvuoden aikana menettänyt melkein puoli kiloa painoa, joten ei tässä ole enää varmaan kovin paljon yhteistä aikaa jäljellä. Tässä blogissa en oikein enempää jaksa siihen paneutua, kun omakin sydän on kovin kipeänä asiasta.

Torstaina tein sitten bootcampin koko kropalle ja oli kiva huomata, että treenikestävyys on parantunut huimasti koko ajan. Olen voinut ottaa isompia painoja käyttöön, ja muutenkin jaksan tehdä kaikki sarjat loppuun saakka siinä missä ekoissa treeneissä piti ottaa välillä hieman paussia, kun loppui kunto kesken. Tämä on sitten vaikuttanut myös siihen, että ehdin tehdä enemmän. Tuossa tehdään siis yhtä neljän liikkeen settiä kahdeksan minuuttia (ensi viikolla 9) ja ekoissa treeneissä ehdin hätäiseen aloittamaan toista kierrosta, kun aika loppui. Nyt teen lähes kaksi kierrosta loppuun saakka ennen kuin aika loppuu. Se tietysti motivoi lisää treeneissä, kun huomaa, että jaksaa paremmin. Salin puolella sitä kehitystä ei ole pitkään aikaan tullut tällaisia harppauksia, vaikka pieniä edistysaskeleita aina silloin tällöin sielläkin - nyt kevään ja alkukesän aikana ainakin leuanveto oli sellainen, että joka kerta sujui pikkuisen paremmin.

Perjantainkin pidin lepoa. Tälle viikolle tulee kaiken kaikkiaan siis kolme bootcamp-treeniä (huomenna alkaa 9 minuutin treenit) ja yksi kuntopyörällä tehty intervallitreeni, jonka kävin tekemässä tänään. Lepopäivät ovat olleet todellakin paikallaan näillä helteillä ja etenkin siksi, kun on ollut tuota stressiä lemmikkien kanssa. Yhdessä vaiheessa tuntui jo ihan joltain animal hospital-tositv:ltä, kun päivä menee niin, että käytän koiraa parin tunnin välein ulkona, keittelen sille riisiä ja kanaa, pyöräilen paahteessa ostamaan tietynmerkkistä maitohappobakteeria vartin ajomatkan päästä, annan kuitutabletteja, taas käydään ulkona, juotetaan kissaa, sulatetaan sille seitiä, annetaan sille kolmea sorttia lisäravinteita ja neljää eri lääkettä, siivotaan toisen kissan närästyksen aiheuttamat oksennukset, toimitaan ruokarauhapoliisina (sen kerran kun vanhus jaksaa itse syödä, niin kolme muuta kissaa + kaksi koiraa hönkivät taustalla turhankin kiinnostuneina lokkeina).. Eilen illalla vielä viilensin sitä kylmällä pyyhkeellä ja se kehräsi silmät ummessa. Parit päikkärit tuli vedeltyä joinain päivinä, kun olin jo ihan kuitti kaikesta säädöstä. Mutta semmoista se on, kun on seniori-ikäisiä eläimiä. Onneksi sentään toisen koiran tassussa oleva viiltohaava näyttää paranevan hienosti. Ja onneksi on loma, että ehdin rauhassa toimia hoitajana!

Eilen perjantaina tein siskon ja siskonpojan kanssa lyhyen retken Mustasaareen, jonne menee Hietsusta lautta. Ihana pikkuinen saari, jossa oli juuri sopivan kompakti uimaranta ja pieni leikkialue. Otettiin maukkaita eväitä mukaan ja vietettiin saaressa pari tuntia.

Kaksivuotias tarkisti alueen leikkimestat
Saaren päärakennus oli piknik-
paikkamme taustalla.
Rasvasin itseni suojakertoimella 50 varustetulla lasten aurinkorasvalla, mutta unohdin kokonaan kaula-aukon: minulla oli siis ohut v-aukkoinen pusero ja tietysti sitten juuri tuo alue pikkuisen kärähti. En kyllä huomannut sitä ennen kuin kotona vessan peilistä näin, että vähän punoittaa. Mutta ei se muuten sitten oikein tuntunutkaan. Kokeilin vedellä sipaista, että kirveleekö ja ihan aavstuksen sellainen hento kihelmöinti oli. Bepanthenilla sitten rasvasin ja sillä se meni sitten ohi. Harmittaa vain oma tyhmyys, että noin itsestäänselvän alueen unohdin suojata. Mutta oltiin tosiaan pari tuntia veden äärellä, joten aika hyvin tämä ihoni kestää aurinkoa, kun noin pienellä vauriolla selvisin. 

Ennen loman alkua mietittiin miehen kanssa, että joustetaanko loman aikana siitä kerran viikossa saa herkutella -säännön kanssa. Mies ehdotti, että jos vaikka joka toinen päivä olisi lupa. Ettei menisi joka päivä mässyttämiseksi. No, alkuun suostuin siihen, vaikka tuntui aika lepsulta. Olinkin siis koko alkuviikon ilman herkkuja. Torstaina kävin Helsingissä Kanavarannassa sijaitsevassa Café Kokko -kahvilassa, josta sai erilaisia raakakakkuja. Ostin palan Lemon Pie-kakkua, joka oli ihan ok (sivumennen sanoen: miehen mielestä raakakakkuja ei lasketa herkuiksi, koska hänellä on niistä hieman huonoja kokemuksia :D). Meidän oli torstaina alunperin ollut tarkoitus mennä sinne Mustasaareen, mutta siskonpoika oli alkuviikon kipeänä, joten pidettiin vielä yksi toipilaspäivä väliä ja kierreltiin vain kaupungilla.

Lemon pie-raakakakkua Cafe Kokko -kahvilasta
Päätin sitten tiukentaa sääntöä itselleni; että jos arkena voi nauttia kerran viikossa herkkuja, niin lomalla voin tuplata sen, eli kahdesti viikossa :). Minulle sopii paremmin tällaiset säännöt ja rutiinit, kuin sellainen no otetaan nyt rennosti vaan ja fiiliksellä. Että aina ei tarvitse ottaa, kun tekee mieli. Lapsilla on vanhemmat, jotka asettavat rajat, mutta näin aikuisena täytyy itse olla oma holhoojansa. Ja siihen helpottaa se, että on jonkinlainen ohjenuora olemassa, jota minun on helppoa noudattaa. Sitten taas tuo miehen ehdottama joka toinen päivä tuntui vähän turhan tiheältä, vaikka tarkensikin sen sitten kolmeen kertaan viikossa..

Joka tapauksessa: söin Mustasaaressa hyvällä omatunnolla yhden korvapuustin ja vähän irtokarkkeja. Muuten meillä oli eväänä tekemääni valkopapukeittoa ja sen kyytipojaksi Pågenin Oivallus-leipiä ja Tartex-kasvistahnaa (paahdettu sipuli-rosepippuri) sekä Too Big to Be Me-blogista löytämääni rypäle-cashew-mustikka -"salaattia", jonka sisko imuroi melkein yhdeltä istumalta, kun ihastui siihen niin kovasti. Anna oli omassa versiossaan käyttänyt pensasmustikkaa, mutta itse heitin vain pakastimesta jäiset metsämustikat tuonne joukkoon, niin ne tietysti värjäsivät koko salaatin.


Tuota valkopapukeittoa olen nyt syönyt parina päivänä muutenkin. Resepti on niinkin yksinkertainen, että kuullotetaan sipulia ja valkosipulia, lisätään joukkoon valkoiset pavut (säilyke, jos ei ole itse keitettyjä), kasvilientä ja mausteita (itse laitan timjamia ja persiljaa). Kiehutetaan hetken ja lopuksi surrataan sauvasekoittimella soseeksi. Itse tykkään jättää vielä vähän papusattumia joukkoon. Ekalla kerralla tuli vähän litkua, niin suurustin vielä perunajauhoilla, mutta toisella kerralla osasin jo annostella kasvilientä maltillisemmin. Tämä on siis päästä sovellettu resepti, kun en pikaisella ja nälkäisellä googletuksella löytänyt netistä mitään tarpeeksi nopeaa ja yksinkertaista.

Valkopapukeittoa
Nyt on siis tämän lomaviikon herkkupäivät käytetty. Olen huomannut, että makeanhimo on pienentynyt ihan huomattavasti tässä pääsiäisen jälkeen, kun tälle linjalle lähdettiin. Ja herkut saavat niille kuuluvan arvon, kun niille on oma aika ja ehkä jopa paikkakin - kuten eilinen retki saareen tai toissapäivän kahvilakäynti. Herkuttelu ei jää ns. "päälle", eikä viikollakaan niitä kaipaa. Tosiaan on jäänyt ainakin pari herkkupäivää "käyttämättäkin", kun ei ole vaan tehnyt mieli. Töissä joka viikko joku on jäänyt lomalle, ja välillä on ollut mielitekoja, mutta ne eivät ole vaatineet mitään ponnisteluja, ja ovat menneet ohi, kun on syönyt lounasta tai välipalaa. Olen tosi tyytyväinen tähän nykytilaan ja tosi iso kiitos siitä kuuluu kyllä miehelleni, jonka itsepäisyys kannatteli minutkin tähän pisteeseen. Nyt uskon jo, että pärjäisin omillanikin, jos hän ei jostain syystä enää jatkaisi näin. (Hah, kuulostan ihan joltain addiktilta :D!)

Liikkumisesta vielä sen verran, että huomenna pyörähtää käyntiin siis kolmas viikko bootcamp-treenejä, ja kesto nousee yhdeksään minuuttiin. Hiukan hirvittää, mutta hyvin tässä käy. Neljännellä viikolla kesto onkin jo sitten 10 minuuttia. Sitten vaihtuu ohjelma, ja alkaa uudet neljä viikkoa taas 7 minuutista. Tämä on ainakin toistaiseksi ollut tosi kivaa vaihtelua. Varmaan sitten sen toisen neljän viikon jälkeen palaan ainakin hetkeksi normaalin salitreenin pariin, mutta mietin jo jonkinlaista jaksottelua, että aina välillä tekisi jatkossakin tämäntyyppisiä vauhdikkaampia ketteryyttä kehittäviä treenejä.

Piriformis on pikkuisen juilinut joidenkin treenien jälkeen, mutta siihen on selkeästi yhteydessä tuo koko lonkan alueen jumitus. Kun vaan jaksan aukoa, venytellä, ja vetreyttää, niin oireilu katoaa. Tänään intervallitreenin jälkeen jäin vartiksi salille venyttelemään, ja vaikka sinne mennessä pakara oli sen verran jumissa, että kävellessäkin tuntui, niin nyt se on loppupäivän ollut taas ihan oireeton.

Tällä viikolla kävelyä on tullut muutenkin paljon, suuri osa niistä on noita pikahyppelyjä koiran kanssa ulos, mutta muutenkin olen lomilla aina paljon aktiivisempi kuin työpäivien aikana. Keskimäärin olen tepastellut 26 608 askelta nyt lomapäivien aikana ja huippulukemat kävelin torstaina. Ei nuo lepopäivät ole ihan lepoa siis olleet..


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kössi kenguruna pompin

Ensi viikolla jään parin viikon lomalle. Maanantaina menen vielä töihin, mutta sitten heinäkuun viimeisiä päiviä vietän loman merkeissä. Jätän yhden lomaviikon joulun alle, kun silloin meillä on töissä taas niin hiljaista, että aika ei meinaa kulua millään. On kyllä nytkin: 35 tiimiläisestäni on paikalla 6-7, ja muut olen patistellut pitämään mahdollisimman paljon lomiaan pois nyt (ja itse noudattaisin myös omaa käskyäni, ellen olisi nyt vastuussa lomalla olevan kollegani yksiköstä myös..).


Lomalla olen ihan kotiympyröissä. Tosin suunnittelin, että olisin voinut käväistä Tallinnassa ihan päiväseltään yksin vain, mutta saattaa jäädä ajatuksen asteelle. Jotain on jo sovittu ensi viikolle: käynti Mustasaareen siskon ja siskonpojan kanssa. Sain idean Jennien blogista, ja nyt ollaan jo siskon kanssa fiilistelty, että mitä eväitä otetaan sinne mukaan. Lisäksi käyn moikkaamassa ystävää, joka on saanut vauvan pari kuukautta sitten; ulkoilutin hänen koiraansa muutama vuosi sitten kesän ajan, ja tutustuimme sillä tavalla. Nyt kyseinen koira on jo mennyt nurmen alle, mutta talossa on uusi tulokas, jonka tapaamista odotan vähintään yhtä paljon kuin vauvankin :).

Omat/isän koirat tulivat keskiviikkoaamuna tänne, kun isä hälytettiin töihin eläkepäiviltään kesälomia tuuraamaan. Toisella kauhea vekki tassussa, polkuanturassa ja toinen alkoi tänään ripuloida.. Saanpa oikein kunnolla taas tatsia koiranomistamisen onneen. Mutta kylläpä oli maalla (Forssassa) ollut edullinen eläinlääkäri: antibiootit 10 päiväksi, kipulääke ja käyntimaksu + toimenpiteet yhteensä alle 60 euroa! Taidan olla viimeksi joskus 90-luvulla nähnyt vastaavansuuruisia eläinlääkärilaskuja. Onneksi haava on niin ylhäällä, ettei se vaikeuta kävelyä. Ja onneksi tuo koira ei tykkää lutrata missään vesistöissä, niin ei tule surkeita tilanteita, kun pitää yrittää estää toista kahlailemasta.

Risatassu katselee mieluummin rannalla...
... kun mamma käy kahlaamassa
Tämän viikon treeneistä: jatkoin siis viime sunnuntaina korkkaamaani bootcampia tiistaina. Keskiviikkona tein intervallitreenin kuntopyörällä, ja ehdin juuri käydä suihkussa ja aloittaa aamiaisen, kun isä kurvasi pihaan koirien kanssa. Lähdin niitä lenkittämään saman tien, kun ne ovat aina parin tunnin automatkan jäljiltä hieman vatsat sekaisin. Kolme varttia käppäiltiin, ja tehtiin sitten illalla vähän pidempi lenkki. Sain illalla fysioterapeutilta tekstarin, että seuraavalle päivälle olisi peruutusaika, joten torstaina pidin lepopäivää ja menin fyssarille.

Siellä sain kuulla, että oikea nilkka on sen verran lukossa, että se vie väkisinkin jalkaa virheasentoihin, ja aiheuttaa jumeja lonkan ja pakaran lihaksiin. Fyssari aukoi nilkkaa, ja käytiin läpi venytyksiä sen liikkuvuuden lisäämiseksi. Jonna olikin kirjoittanut hyviä vinkkejä aiheesta myös. Sen lisäksi fyssari käsitteli pohkeen ja reiden lihaskalvoja ja lihasten kiinnityskohtia pakarassa ja lonkan alueella. Teki sen verran kipeää, että aloin hikoilla tosi voimakkaasti, ja paita kastui. Koko ajan joustoa tuli lisää, ja kun kapusin hierontapöydältä alas, oli oudon kevyt olo, ja asento näytti ihan erilaiselta peilissä. Fyssarikin oli tyytyväinen. Sovittiin, että menen elokuussa uudelleen, kun näillä vaivoilla on tapana ainakin alkuvaiheessa uusiutua, kun liikeratoja ei yleensä saa heti korjattua täydellisesti, vaikka tunnollisesti olenkin nyt harjoitellut kävelyä ja noudattanut muita saamiani ohjeita.
Kyykky + pystypunnerrus
Eilen perjantaina kävin sitten tekemässä ensimmäisen viikon viimeisen bootcamp-treenin, vuorossa oli treeni koko kropalle. Huhhuh. Oli taas sykkeet huipussaan, kun hypin kirppuhyppyjä ja mitä lie olikaan ohjelmassa. Nyt tein kaikki punnerrukset polvet maassa, jotta pääsin riittävän syvälle (nenä maahan) ja vaikka ne tuntuivatkin vähän liian helpoilta, niin sitten taas välillä kokeilemani punnerrukset jalat suorana eivät vaan luonnistuneet puhtaasti. Oli mukavaa kuitenkin huomata, etten ollut aivan tekemässä kuolemaa, kuten ekassa treenissä. Ja kun ekassa setissä askelkyykkyhyppyjä jouduin ottamaan pienen välihypyn, että tasapaino säilyi, niin jo tokassa setissä koordinaatio oli jo sen verran hyvä, ettei välihppyjä tarvittu.


Kuvat ovat kuvakaappauksia suht rakeiselta videolta. Tuolla on aika hämärää, valaistus ei ihan riitä selkeän videon kuvaamiseen. Mutta noista kyllä käy ilmi kaikki tekniikkavirheet. Huomasin nyt katsoessani, että askelkyykkyhypyissä olen välillä aivan liian etukumarassa. Sitä täytyy korjata. Ja toivon, että nilkan liikkuvuusharjoittelua lisäämällä pääsen pian syvempään kyykkyyn. Tuossa ylempänä olevassa kuvassa en ole ihan siinä alimmassa pisteessä, mihin pääsen, mutta sekin on kuitenkin aika korkea.

Kaikkein parasta oli kuitenkin tänään squashia pelatessa huomata, että sekä ketteryys että pallosilmä olivat edelliskerrasta ottaneet huiman harppauksen eteenpäin. Nyt tuli jo käytettyä kenttää koko laajudeltaan, ryntäiltiin pallon perässä kulmasta toiseen ja pelattiin aika pitkiäkin palloja. Tästä ei enää ole pitkä matka siihen, että voidaan jo alkaa laskea vähän pisteitäkin - nyt ei ole vielä ollut järin mielekästä.. Olisi huippua, jos kehitys olisi yhtä suurta jokaisen käyntikerran väillä, oltaisiin ammattilaisia jouluun mennessä ;).

Tänään jo katseltiin vähän mailoja, kierreltiin urheilukaupoissa. Valikoimat eivät ole kovin ihmeelliset, mutta halvimmillaan vähän päälle parillakympillä saisi jotkut aloittelijan mailat, jotka kyllä välttäisivät ainakin näin alkuun (vaikka vähän jo ihastelin sellaista megakevyttä Dunlopin kirkkaankeltaista pro-mailaa..). Nyt ollaan vuokrattu mailat tuolla klubilla, ja maksu niistä on kolme euroa. Suht pian omat mailat siis maksaisivat itsensä takaisin.

Huomenna starttaa bootcampin toinen kierros, kun molempia circuitteja tehdään 8 minuutin ajan (tällä viikolla 7 min). Hieman hirvittää, mutta eiköhän siitä selvitä. On tuo kuitenkin ollut tosi kivaa vaihtelua tavalliseen saliharjoitteluuni. Erityisesti kaikki hypyt, kun olen niissä niin huono; on tosi kova nälkä oppia tekemään ne paremmin ja puhtaammin.

Meinaan nukahtaa tähän nojatuoliin tätä kirjoittaessani, joten hilpaisen iltaunille. Mukavaa viikonlopun loppua :)!

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Terveisiä Berliinistä

Lähtötunnelmissa Hki-Vantaalla
sisarenpojan kanssa
Alkuviikosta vietimme muutaman päivän Berliinissä, ja reissun tarkoitus oli lähinnä syödä hyvin ja nautiskella vegaanisista herkuista. Siitä voit lukea lisää täältä. Majoituimme Swissôtelissa, jossa oli "fitness room". Kuvittelin sen tarkoittavan pienimuotoista kuntosalia, ja pakkasin treenikamat mukaan, mutta se oli kyllä todellakin enemmän kuntoiluhuone kuin varsinainen kuntosali. Kovasti olisin halunnut tehdä jonkinlaisen juoksulenkinkin, mutta en uskaltanut, ettei piriformis kipeydy ja pilaa koko reissua.

Fitness room oli melko suppea sisällöltään. Siellä oli yksi kuntopyörä, kaksi juoksumattoa, kolme crossaria sekä jonkinlainen stairmaster. Niiden lisäksi siellä oli ylätalja, ja samassa pystyi tekemään myös takaolkapäitä ja rintalihaksia. Vapaita painoja ei ollut, ellei yhden kilon kokoisia pehmustettuja pikkupunnuksia lasketa. Jumppapallo ja tasapainolauta huoneesta löytyi myös. Siinäpä se sitten olikin.

Kävi vasta matkan lopulla mielessä, että hotellin lähistöllä olisi varmaan ollut joku ihan kunnon kuntosalikin suht edullisella kertamaksulla? Vaikka muutama päivä erossa salitreeneistä ei varmaan ollut yhtään pahitteeksi. Ja muutenkin kun tuli käveltyä niin paljon, niin ainakaan mitään jalkatreeniä ei olisi ollut järkevää tehdä sen alle.




Olisin voinut tietysti treenailla jotain oman kehon painolla, mutta mielikuvitukseni ei oikein riittänyt siihen, joten päädyin tekemään kaikkina kolmena aamuina tunnin mittaisen aerobisen treenin. Ensimmäisenä aamuna poljin pelkästään kuntopyörää, mutta alkoi kyllästyttää se kuntopyörän veivaaminen, enkä saanut satulan asentoa muutettua. Se oli jotenkin eteen ja alaspäin kalteva, joten olin liukua koko ajan pois siitä. Joten kahtena seuraavana aamuna miksasin joukkoon myös juoksumattoa ja crossaria. Taitaa olla yhden käden sormilla luetut ne kerrat, kun olen elämässäni crossaria käyttänyt, nämä kaksi aamua mukaanlukien. Oikeastaan en muista kunnolla edes yhtään kertaa. Jokin hämärä mielikuva on siitä, että olen sitä joskus muutama vuosi sitten Elixialla kokeillut. Onneksi olin joskus jotain crossaamisesta lukenut, koska aika nopeasti tajusin korjata ryhtini siitä "hanuri pitkällä takana" -köyrystä pystysuoraan ja siistiin asentoon.

Minulla ei ollut normaalisti käyttämiäni juoksulenkkareita mukana, vaan salilla käyttämäni New Balancen minimum-tossut, joten en niidenkään takia uskaltanut paljon juoksumattoa käyttää kumpanakaan aamuna, 10-15 minuuttia vaan. Noiden kanssa juoksu meni pakostikin päkiätyylillä, eikä se nyt mitenkään kovasti tuntunut eroavan normaalista askelluksestani. Tavallisten tossujeni kanssa askel on hieman vähemmän päkiällä, mutta en ole kyllä koskaan ollut mikään kantapääryskääjä. Ehkä siksi olen juoksussa enimmiltä vammoilta välttynyt? Koskaan ei esim. ole ollut polvet tai nilkat kipeänä, mitä usein kuulen ja luen juoksua aloittavilta.

Säät suosivat meitä, ja vain ensimmäisenä päivänä tuli illalla hieman vettä. Muuten oli poutaista, joskin paikoitellen vähän viileää. Jokainen päivä oli kuitenkin edellistä lämpimämpi ja lähtöpäivänä oli jo aivan helteistä. Kävelimme paljon ympäri kaupunkia, ja FitBit hakkasi tosiaan noin 30 000 askeleen päivälukemat. Olen kyllä menettänyt sydämeni Berliinille ihan täysin, ja jonain päivänä vielä juoksen siellä. Ihanaa oli kuitenkin tulla kotiin ja rutistella kisumisut pahki ja puhki. Miehen veli asui meillä tuon muutaman päivän ja on aivan paras kissanhoitaja. Menee rutiinilla kaikki lääkkeet (jotka oli valmiina kahdessa dosetissa) ja astmasuihkeet. Eläinrakkaana hän jaksaa myös silitellä ja rapsuttaa, joten ei ollut mitään erityisen hellyyden- ja huomionkipeitä otuksia vastassa kotiovella.

Nyt on palattu arkeen, painoa tuli reissussa kokonaista kilon verran lisää, mutta taisi olla enimmäkseen vain nesteitä. Eilen oli periaatteessa lepopäivä, mutta kävin sittenkin illalla kävelemässä tunnin lenkin, kun oli jotenkin liian joutilas olo, ja päätä särki. Viikko ehti mennä edellisestä kuntosalitreenistä. Niinpä tein tänä aamuna taas yksijakoisen salitreenin. Vähän kultaista kuusikkoa mukaillen, mutta hieman omilla lisäyksillä ja palautusaikoja rukkaamalla. Tältä näytti tämän aamun treeni:

- maastaveto 4 x 8 + lämmittelysarjat
- leuanveto 4 x 5 (tänään 5, 3+2p, 1+4p, 5p. Tuo p siis tarkoittaa pompun kautta)
- kapea penkki 3 x 10 ja vuorosarjana köyden läpiveto taljassa 3 x 10
- pystypunnerrus käsipainoilla 3 x 10
- vasarakääntö hauiksille istuen 3 x 10
- istumaannousut 3 x 20
- hoover 3 x 60s ja vuorosarjana uudelleen köyden läpiveto taljassa 3 x 10

Tänään sain aivan omassa rauhassani treenailla salilla, joten otin pitkästä aikaa köyden läpivetoa taljassa. Ja siis tosiaan jopa kahteen otteeseen. Suorituspaikka oli siinä "tarjottimella", joten kun kapean penkin palautteluajat tuntuivat niin pitkiltä, niin päätin aktivoida vähän pakaralihaksia. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuo piriformis tuosta tuumaa. Saanpa sitten vähän tutkimustietoa fysioterapiaa varten (joka on siis ensi torstaina).

Palautusajat pidin 1-1½ minuutissa ja mavessa siinä parin minuutin paikkeilla. Mitä tiukemmin viimeiset toistot menivät, sen pidemmän palautusajan otin seuraavaa sarjaa varten. Aika tasan tunti tuohon meni ja sen verran hyvä fiilis on nyt ollut näistä muutamasta yksijakoisesta salitreenistä, että taidanpa ainakin heinäkuun ajan mennä sillä, ja tosiaan vähän kyykkyä ja mavea vaihdellen. Kapeassa penkissä vasen olkapää ei tuntunut kovin hyvältä, joten sen joudun varmaan jättämään pois. Leveällä otteella en tänään kokeillut, mutta siinä ei ole ainakaan aiemmin tuntunut samalla tavalla ilkeältä. Täytyy siitäkin fyssarin kanssa puhua, että mitä sille voisi tehdä.

Nyt voisi olla pienten aamupäivätorkkujen aika. Aurinkoista viikonloppua!

torstai 29. toukokuuta 2014

Tukholmaan ja takaisin

Olen onnistunut saamaan tuon oikean piriformikseni ja lonkankoukistajan niin kiukkuiseksi, että kipu säteilee takareiteen, ja koko kävely on jäykkää ja hieman kipeää. Tuo on kyllä yksi ikuinen riesa, joka aina välillä pääsee vähän liian pahaksi. Se oli jo viikonloppuna vähän ärtynyt Tukholman reissulla. Liikaa juoksua ja kävelyä, liian vähän venyttelyä ja rullailua: tämä on oma arvioni vaivan syistä (ja taustalla vaikuttanevat myös ne pari välilevynpullistumaa 2011-2012).  Tuossa jokunen viikko sitten alkoi juoksulenkillä oma heikentynyt juoksukunto ärsyttää, ja olen nyt toukokuun aikana käynyt seitsemän kertaa juoksemassa. Viimeksi eilen aamulla tein intervallitreenin, siitä lisää postauksen lopussa. Olisi pitänyt olla fiksumpi ja jättää lenkki väliin, koska eilisen työpäivän aikana istuessa koko raaja sitten tosiaan alkoi vähitellen mennä yhä enemmän jumiin.

Sunnuntaina kävin Tukholmassa juoksemassa. Heräsin sekä lauantai-aamuna laivalla että sunnuntaina Tukholmassa molempina aamuina tasan klo 4:25, ja mitä sitä sänkyyn jäisi pyörimään, kun ei yhtään nukuta. Sunnuntaiaamuna hämärässä hotellihuoneessa miehen vielä nukkuessa yritin selvittää kartalta hyvää juoksureittiä, ja kävi ilmi, että Södermalmin ympäri olisi kymmenen kilometriä; se olisi just passeli. Edellinen päivä oltiin kierrelty helteistä Tukholmaa ympäri, ja sunnuntaista näytti tulevan yhtä lämmin, niin tuohon aikaan aamusta olisi vielä ihan hyvät olosuhteet juosta. Viiden aikaan starttasin ja otin myös kännykän mukaan kuvien ottamista varten, ja laitoin MyTracksin mittaamaan matkaa (ja näyttämään karttaa siltä varalta, että eksyn :D). Pari kertaa tulikin tarkistettua, että olenhan nyt menossa oikeaan suuntaan, vaikka periaatteessa piti vain mennä rantaa pitkin koko ajan.

🎶 On taas kevät, kuljen Södermalmin rantaa.. 🎶
Lenkille lähtiessäni oli vielä auringonnousu kesken ja hieman sellaista aamuhämärää. Kohtasin lenkin aikana rantojen varrella muutamia juhlimasta palaavia porukoita, laskuhumalassa he siellä rannoilla jatkoivat vielä illanviettoaan. Yksi seurue istui puvut päällä laulamassa, toisessa porukassa riideltiin ja rakastettiin yhtä aikaa, kolmannesta seurueesta yksi innostui kirittämään ja tsemppaamaan minua.. Mutta pääosin kaikki kohtaamani porukat (sitä yhtä riitaisaa pariskuntaa lukuunottamatta) tuntuivat olevan hyväntuulisia ja hilpeitä.

Aamuhämärissä alkumatkaa
Fåfängan -näköalakahvilalla
Rusakot saivat vielä rauhassa pörräillä tuohon aikaan

Lenkistä tulikin lopulta hieman pidempi, kun käväisin korkealla sijaitsevan Fåfängan-kesäkahvilan pihassa räpsimässä pari kuvaa ja hölkkäilin sieltä puuportaita pitkin alas. Lisäksi tuosta hotellista oli pikkuisen matkaa rantaan ja takaisin, niin se kymppi olisi ylittynyt jo siinä. Kävin myös kokeilemassa leuanvetoja, kun reitin varrella oli parikin ulkokuntoilupaikkaa. Takaisin hotellille tultaessa aikaa oli mennyt 1,5 tuntia ja matkaa kertynyt 12 kilometriä. Mutta kuvia tuli räpsittyä kymmeniä. Aivan ihanat maastot oli juosta tuolla. Södermalm on muutenkin kivan oloinen paikka, rento ja sopivasti luontoa sekä kaupunkia. Siellä voisi olla kiva joskus asua pidempäänkin.

Aurinko alkoi jo paistaa lämpimämmin
Maisemat vaihtelivat pikkupoluista citynäkymiin
Tämmöiset uimamökit toivat mieleen Muumilaakson
Eriksbadetin maauimala
Ulkokuntosali


Treeniohjelma ulkosalille
Koko reissu oli ihana, kun oli niin aurinkoista ja lämmintä. Siskon kanssa päätettiin tehdä tästä perinteinen kevätmatka, olimme viime keväänäkin, mutta vain päiväseltään. Ensi vuodeksi katselin jo, että helatorstai osuu mukavasti toukokuun puoliväliin, niin voisi viettää pitkän viikonlopun tuolla. Toisaalta ollaan myös reissattu tuolla joulun aikaan, ja sekin on ollut ihanan tunnelmallista. Tukholma <3. Laivallakin oli yhdessä ravintolassa vegaaninen ruoka-annos, jonka söimme kaikki, ja ihan tyytyväisiä olimme.

Silja Symphonyn El Capitan-ravintolassa tofuannos, jossa mm. kesäkurpitsaa ja palmunsydäntä (siitä lisää vaikka täällä )

Yövyimme Clarion Hotel Stockholmissa, joka oli aivan Skanstullin metroaseman vieressä. Päädyin valitsemaan hotellin Kemikaalicocktailin kirjoituksen perusteella, ja vaikka yöpyminen oli melko hintava, se oli sen arvoista. Kerrankin hotelliaamiainen, josta vegaani sai koostettua itselleen ihanan kokonaisuuden. Oli erilaisia kasvimaitoja, soijajogurtteja kolmea eri makua, ihania terveellisiä leipiä ja siemensämpylöitä, hedelmiä vaikka mitä erilaisia ja erillinen teepöytä.. Tuonne menen kyllä uudestaankin. Kuntosalia en käynyt tsekkaamassa. Huoneet olivat tilavia ja sinne olisi voinut yhteen huoneeseen majoittua koko porukkamme (neljä aikuista, yksi taapero).

Reissussa räpsin kuvia ainoastaan kännykän kameralla, lähinnä eläimiä ja maisemia. Sekin on Tukholmassa aina niin kiva, kun koirat ovat niin luonteva osa kaupunkikuvaa. Yksikin onnellinen labradorinnoutaja pulahti puistossa suihkulähteeseen ja nautiskeli siellä niin, että melkein vierähti onnenkyynel sitä katsellessa. Ja linnut! Kiljuin mielessäni kuin pikkulapsi, kun näin joutsenpariskunnan, joista toinen purjehti poikaset perässään ja osa poikasista oli kiivennyt sen selkään siipien väliin lepohetkeä viettämään. Sillä hetkellä kyllä kadutti, ettei ollut parempaa kameraa matkassa.

🎶 Pienet hanhenpoikaset (kvak), paistatteli päivää.. 🎶
 
Selässä olevia joutsenenpoikasia ei pahemmin tästä kuvasta erota :D
(alaoikealla varpuset hiekkakylvyssä, toinen sisäinen AWW IIK)
SL-trafik hyödyntää doge-memeä :D


*** 


No, mutta nyt ollaan siis oltu kotosalla ja palattu arkeen. Tämän viikon treeneistä sen verran, että maanantainakin kävin juoksemassa. Sääennuste näytti vielä mukavan lämmintä ja aurinkoista maanantaille, joten päätin siirtää salitreenit seuraaville päiville, jotka näyttivät olevan ennusteen mukaan toistakymmentä astetta hyisempiä päiviä. 
Hrrh
Virhehän tuo lenkillelähtö oli, kun en ollut vielä palautunut siitä Tukholman lenkistä. Ei kai juoksukuntoa nosteta ravaamalla joka päivä. Tein kyllä tosi maltillisen vajaan 6 km:n lenkin, ja pidin sykkeet pk-alueella. Mutta tuolle rasittuneelle jalalle/pakaralle se ei tehnyt hyvää. Illalla venyttelin jonkun verran, mutta aika huolimattomasti ja pikaisesti. 


Tiistaina aloitin bfl (body for life) -ohjelmalla salitreenin tekemällä yläkroppaa. Kirjoitin treeniohjelman vihkoon, mutta olin salilla vasta kuuden jälkeen, jolloin siellä on jo muitakin treenaamassa ja jouduin vähän modaamaan paikan päällä, kun osa paikoista oli varattuna. Ohjelma alkaa penkillä, mutta vaihdoin selkään, kun joku oli varannut molemmat penkkipaikat itselleen. Tässä ohjelma, niin kuin sen sitten tein:

Alkuun kuntopyörällä 5 min + perinteinen alkuverkka
+ negatiiviset leuat x 5 (tämä ei kuulunut ohjelmaan, mutta halusin kokeilla. Ja kehitystä on tullut, jipii! Ensimmäinen meni puhtaasti ylös, loput sitten pompun kautta, mutta niissäkin jarruttelin hyvän aikaa alastullessa)

- pulldown 12/10/8/6/12 (40-50 kg)
- kulmasoutu tangolla 30 kg x 12

- penkkipunnerrus 12/10/8/6/12 (25-32½ kg)
- tästä jäi toinen liike, flyes, pois kokonaan

- pystypunnerrus käsipainoilla 12/10/6/6/12 (7-9 kg)
- viparit 12 (käsissä vaan 3 kilon painot, oli olkapäät jo aivan muussia :D)

- hauiskääntö käsipainoilla 12/10/8/5/12 (7-10 kg)
- vasarakääntö käsipainoilla 12 (ei enää noussut kuin vitoset)

- ranskalainen punnerrus käsipainoilla maaten 12/10/8/5/12
- dippi penkillä 12

Tosiaan painot nousevat aina joka sarjassa ja toistot laskevat. Toiseksi viimeisessä 12 toiston sarjassa palataan ensimmäisiin painoihin. Ja sitten aivan viimeisessä vaihdetaan liike, mutta tehdään vielä 12 toistoa samalle lihasryhmälle. Kaikissa sarjoissa en päässyt ihan tavoiteltavaan toistomäärään. Joissain jäi kutonen vitoseksi ja kasi kutoseksi.

Ojentajille olin merkinnyt ojentajarutistuksen taljassa ykkösliikkeeksi ja ranskiksen kakkosliikkeeksi. Mutta salin ainoa talja oli varattu, joten suunnitelma muuttui. Ja tuolla ei ole varsinaista dippitelinettä, niin tein sitten penkkiä vasten dippejä, ja se oli ihan riittävä tuossa vaiheessa, kun koko yläkroppa alkoi olla jo väsynyt.

Eilen keskiviikkona kävin sitten tekemässä intervallitreenin uudella tavalla. Jo alkulenkistä hölkätessäni pohjia kävi ilmi, että sykkeet pyrkivät nousemaan turhan korkealle, ja piti himmailla aika lailla. Olin tehny ennen lähtöä alkuverryttelyt (5 min) ja pikaiset venytykset, koska jo herätessä tuo takareiden ja pakaran alue tuntui kankealta ja tiukalta. Nyt tässä istuessakin pakaraa särkee niin, että se säteilee jalkaterään saakka. Mrr! (Rullailutauko). Reilun kymmenen minuutin jälkeen lähdin tekemään vetoja siten, että nostin intensiteettiä aina minuutin välein, ja aina neljä vetoa putkeen. Neljännessä minuutin mittaisessa vedossa mentiin sitten jo täysillä resonanssiäänet keuhkoissa. Mua aina huvittaa mielikuvat itsestäni tekemässä vetoja. Luulisin, että maksiminopeus on ihan korkeimmillaan jotain 20 km/h luokkaa? Täysillä mennään :D. Jonkun pikajuoksijan silmissä se näyttää varmaan siltä kuin juoksisin tervassa. Mutta noita neljän settejä tein kaiken kaikkiaan kolme ja sitten hölkkäilin takaisin kotiin.

Tänään oli tarkoitus tehdä jalkatreeni salilla tuolla bfl-ohjelmalla, mutta on pakko pitää tuo toinen raaja niin täyslevossa tänään kuin mahdollista. Mietin, että jos kävisin kokeilemassa salin infrapunasaunaa, se saattaisi tehdä tuolle pyrstölle ihan hyvää?

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Vaihtelevat energiatasot

Sunnuntaille suunniteltu kolmen vartin pk-lenkki vaihtui parin tunnin kävelylenkiksi, kun sain miehen seuraksi. Käppäiltiin kymmenen kilsan lenkki ja oli kamerakin mukana, mutta vähän laiskasti tuo miekkonen räpsi niitä kuvia :). Oltiin kyllä molemmat vähän väsähtäneitä kun päästiin kotiin, janotti ja oli liikaa päällä. Mutta muuten kiva lenkki! Oli aurinkoista ja nähtiin monia hauskoja koiria. Hetkeksi istuttiin yhdelle joen varressa olevalle puiselle terassille(?) tai mikälie näköalapaikka paistattelemaan päivääkin.Vähän ihmetytti tuo väsähtäminen, kun kävelen kuitenkin muutenkin päivittäin niin paljon, niin en kuvittelisi olevani yhden parin tunnin kävelyn jälkeen noin tiltissä.


"Ruusu tarjous". Mitä sitä mainostekstauskursseja turhaan käymään!
Maanantaina olinkin aamusta lähtien täynnä energiaa. Kävin salilla hyvässä pöhinässä ja kun se ainoa kyykkypaikka oli varattu, niin tein askelkyykkykävelyä kahvakuulat käsissä. Siinä mietin, että voisin useamminkin vaihdella tuota ensimmäistä liikettä, ja ehkä parin viikon päästä muutenkin vähän modailla ohjelmaa. Nyt on vielä sen verran hyvä nousujohteisuus käynnissä, että se riittää motivoimaan. Leuanvedot eivät tosin vieläkään onnistu ilman hyppyä. Kaiholla vaan muistelen, kun vuosi sitten 4-5 kiloa kevyempänä kiskoin niitä viisikin kappaletta ilman pomppua ja nyt ei mene edes sitä yhtä. Mutta on pientä edistystä kyllä tapahtunut, kun ei pompun kauttakaan tunnu enää niin raskaalta.

Edelliskerralla olin ottanut salilla vähän videonpätkää selkätreenistä ja kauhistuin kun näin tuota pull down -laitteessa tekemääni selkäliikettä. Vasen olkapää on kääntynyt reippaasti sisäänpäin ja muutenkin heijasin siinä aika lailla. Nyt sitten päätin tehdä selälle jotain muuta ja pull downin sijaan tein elämäni ensimmäistä kertaa ylätaljaa seisten. Otin reippaasti etukumaran asennon, jotta sain liikkeen kohdistumaan paremmin selkälihaksiin. Ja eipä ole aikoihin ollut latsit niin arkana kuin eilen, eli hyvin meni perille. Paremmin kuin ikinä istuen tehdessä, väittäisin.

Olkapää kääntyneenä kuin korkkiruuvi :/
Maanantaisen työpäivän jälkeen olin edelleen tosi energinen ja siivoilin kotona hieman. Tarkoitus oli tiistaina siivota koko kämppä yhdessä miehen kanssa ja pestä pyykkiä tavallista enemmän (vuodevaatteita jne.), joten tein vähän ennakkosiivousta sitä varten. Sitten käytiin lenkittämässä siskon koirat ja sieltä vielä tehokkaasti kauppaan juuri ennen sulkemisaikaa. Aivan poikkeuksellisen reipas olin siis :). Mutta eilen tiistaina se kostautui.

Eilen aamulla herätys oli normaalisti hieman ennen viittä, mutta siirsin tunnilla eteenpäin, kun olin niin väsynyt. Oli jotenkin ihan outoa itsellenikin olla niin väsähtänyt ja pienen hetken jo pelkäsin, että olen tulossa kipeäksi. Hyvin pienen, koska nukahdin varmaan ennen kuin olin saanut ajatusta loppuun. Kuudelta nousin, olo oli normaali ja lähdin salille tekemään intervallitreeniä kuntopyörällä. Jokainen minuutin veto tuntui kymmenen minuutin pituiselta ja jouduin psyykkaamaan itseäni ihan kunnolla, että sain kaikki vedot tehtyä. Kotiin päästyä oli tosi huono olo ja ajatuskin aamupuurosta kuvotti. Söin sitten maustamatonta jogurttia lisäprotskulla, myslillä ja banaanilla, ja kyllähän se olo siitä sitten koheni. Teen aina lenkit ja muut aerobiset tyhjällä mahalla, koska en ole kokenut syömisestä mitään etua, enkä jaksa nousta sitä varten aikaisemmin. Aamusalitreenitkin tein ennen syömättä, mutta nykyisin sentään jotain sinne alle syön, banaanin vähintään.

Työpäivä meni ihan normaalisti, paitsi että koko ajan oli nälkä. Olisin voinut syödä jatkuvasti. Ja kotiin päästyä oli tarkoitus siivota, mutta olin ihan rikkipoikkiväsynyt. Söin kahteen otteeseen, kun nälkä ei hellittänyt. Menin 19 aikaan nukkumaan ja pyykkivuoro jäi miehen hoidettavaksi. Klo 21 aikaan heräsin, söin taas ja menin taas nukkumaan. En tajua, miten olinkaan niin väsynyt ja nälkäinen koko päivän. Mietin jo, että kun en koiria lenkitä, niin voiko väsymys johtua siitä? Ettei ole sellaista "energisoivaa" arkiliikuntaa. Mene ja tiedä. Tosin olisihan se nyt aika säälittävää, ettei yhtä päivää voisi olla lenkittämättä koiria (kun maanantaina siis ne siskon koirat lenkitettiin) ilman, että kroppa protestoi.

Tänään olo on onneksi ollut kokolailla normaali. Ohjelmassa olisi ollut lepoa + venyttelyä, mutta eilisen nukkumis-syömis -rupeaman jäljiltä teki mieli juoksemaan ja meninkin heti aamulla herättyäni. Askel oli kevyt ja syke pysyi matalalla, kun hölkkäilin niin rauhakseen. Ja tein jotain aivan ennenkuulumatonta: alkulämmittelyn, rullailun ja kevyet venytykset ennen lenkille lähtöä! Edellisen lenkin jälkeen kipeytynyt piriformis toimi jonkinlaisena varoitusmerkkinä, ja kun pakarat ovat edelleen vähän arat maanantain askelkyykkykävelystä, niin halusin verrytellä lihakset hyvin. Täytyy myöntää, että juoksukin kulki kyllä astetta mukavammin tuon ansiosta heti alusta lähtien. Jännä juttu.

Huomenna menen aamulla salille, ja jotta ehdin ajoissa töihin, niin siellä onkin oltava jo sitten viideltä. Edessä onkin hieman poikkeava työpäivä. Tulee mm. testattua Scandicin "healthy breakfast". 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Fiiliksiä uudesta ohjelmasta

Uuden ohjelman treeniviikko on puolessavälissä. Nyt treenataan siis kolmijakoisella ohjelmalla, kierto on noin viisi päivää ja viikkoon mahtuu myös jonkin verran aerobista. Tänä aamuna tein pitkästä aikaa intervallitreenin juosten. Jos en väärin muista, niin viime syksystä lähtien olen tehnyt niitä ainoastaan kuntopyörällä. Aamulla hieman ennen kuutta lähdin siis, alkuun kymmenen minuuttia hölkkäilyä ja sen jälkeen kuusi kappaletta minuutin vetoja täysillä juosten, parin minuutin palautteluilla. Loppuun taas reilu 10 minuuttia hölkkäilyä kotiinpäin. Sykkeet olivat viimeisessä vedossa 199, mutta nopeasti ne sieltä alaskin tulivat.

Jalkatreenistä

Maanantain jalkapäivässä hain kyllä vielä vähän painoja, ensi kerralla tulee varmaan lisättyä joihinkin liikkeisiin, ainakin maveen (nyt tein 60 kg:lla). Hassua, kun olin tähän asti taas kuvitellut työntäväni 45 asteen prässissä 70-80 kg, enkä taas ollut ottanut kelkan painoa huomioon lainkaan, kuten aiemmin kävi smithin kanssa, kun en laskenut tangon painoa mukaan. Prässin kelkkapa onkin niin paljon kuin 53 kg, joten yhtäkkiä sarjapainoissa tapahtuikin melkoinen harppaus. Yhteensä kelkka + painot olivat tässä treenissä 133 kg, ja vaikka tuntui siltä, että enemmänkin olisi voinut mennä, niin jäin nyt kuitenkin miettimään liikeratojen puhtautta. Ehkäpä teen ensi kerralla ensimmäisen sarjan oikein huolella alas asti hitaasti ja mietitään sitten sitä painojen lisäämistä :D.

legpress legpress

Olin kyllä treenin jälkeen puhkipoikki, ja pukkarissa teki tuskaa keräillä kamoja, piti oikein istahtaa alas pakkaamaan kuin mikäkin seniori.

Rinta + selkä

Vaikka viime postauksessa mainitsinkin, että “kukapa jalkapäiviä rakastaisi”, niin kyllä ne silti itselläni vievät voiton selkä/rintapäivästä. Selkään kun ei tunnu mikään menevän perille ja rintalihasten treenaus on muuten vaan ärsyttävää, kun kyseinen lihasryhmä on minulla niin heikko ja hintelä. Penkkiä pitäisi tehdä nyt 30 kilolla 5-6 toiston sarjoja, mutta en vaan pysty tekemään puhtaasti (tanko kiinni rintaan), kun en saa sitä sieltä enää ylös. Voisi tietysti kysyä, jos joku lähellä treenaava voisi varmistaa sarjatauollaan, mutta kaikki aamutreenaajat tuntuvat treenaavan napit korvissa, niin en ole raaskinut häiritä. Tai sitten ovat jo sen verran iäkkäämpiä, etten luota :).

Käsipainoilla vinopenkki on jotenkin turvallisemman oloinen. Nyt tein 10 kilon painoilla, mutta ottaisin 11-kiloiset, jos salilla semmoiset olisi. Taidan katsoa ensi kerralla, miten monta toistoa noilla 12-kiloisilla nousee. Ja en tiedä, kannattaako edes mainita ristikkäistaljasta.. voi hyvää päivää, miten säälittävää on tehdä sarjat pienimmillä mahdollisilla painoilla. Tein ensin 10 kilolla (siis vitoset molemmissa päissä), mutta ei niillä mene kuin 5-6 toistoa, kun 15 pitäisi tehdä. Joten jatkoin siitä sitten 7 kilolla (3,5 kg molemmissa päissä) niin monta kuin jaksoin ja aivan viimeiset sitten 2,5-kilon levyillä. En vaan tykkää rintalihastreenistä yhtään. En yhtään.

Selkätreeni on ihan ok, mutta varsinkaan ylätaljassa ei ole kehitystä juuri tapahtunut. Nyt uudessa ohjelmassa on alataljaa, eikä lainkaan kulmasoutua, byääh. Leuanvetoja on myös, ja niissä kyllä kehitystä on tapahtunut, mutta en osaa sanoa, mikä on hauisten ansiota ja mikä tekniikan. Selän osuus tuntuu olevan edelleen mitätön, kun leveällä myötäotteella roikun tangossa aivan yhtä ressukkana kuin aina ennenkin.. :D.

leuanvetoteline
Näissä niitä leukoja vedetään.Vielä on lisäpainovyöt saaneet roikkua telineissään..
Huomenna on tiedossa käsipäivä, mutta tuo rinta-hartiaseutu on vielä eilisestä treenistä niin kovin kipeä, että saapa nähdä, mitä siitäkin tulee. Menen kyllä poikkeuksellisesti salille vasta illalla, niin ehkäpä ehtii vielä päivän aikana toeta. Ohjelma on kyllä lupaava, siinä on vauhtipunnerrusta tangolla, mistä saa jo vähän painonnostofiilistä. En hirveästi välitä tehdä salilla mitään kovin huomiotaherättäviä liikkeitä. Leuanvetojen kanssakin on vähän niin ja näin, kun se on sellainen voimaliike ja itse olen tällainen kirppu. Mikäs niitä leukoja on vedellessä, jos ne jo hallitsee, nih. Mutta tämmöinen amatöörimäinen räpistely ottaa itsetunnon päälle. (Tämä ei ole yhtään ristiriidassa edellisen postaukseni kanssa, ei!)

pukkarirapsy
Ei kai kukaan nää..
Mainittakoon vielä lopuksi, että potkulautailusesonki on alkanut, eli kesä on nurkan takana! Viime kesän kuljin potkulaudalla töihin keskustasta muutaman kilometrin matkan joka päivä edestakaisin. Matka kesti noin 10 minuuttia ja varsinkin ekojen potkuttelupäivien jälkeen todella tunsi tehneensä “muutaman” kyykyn. Se potkuttelu teki myös viime vuonna hyvää piriformikselleni, joka oli keväisen välilevynpullistuman jäljiltä heikossa hapessa, kun olin kulkenut useamman kuukauden kaikkea tärähtävää varoen, enkä voinut oikein jalkaosastoa treenata kipujen vuoksi. Tänä keväänä/kesänä tilanne on eri, ja aerobista liikuntaa ei nyt oikein tarvitsisi lisätä yhtään, mutta en haluaisi uskoa, että nuo satunnaiset 2 x 10 minuutin potkuttelut päivän aikana kehitystäni kamppaavat. Ei kai?

potkulauta
Mun menopeli <3
Täytyy tässä joku päivä kirjoitella ajatuksiani palautumisesta, nyt kun on tällainen ohjelma, ettei lepopäiviä juurikaan ole. Palautumista käsitellään myös Lihastohtori-blogissa julkaistussa valmentajani todella mielenkiintoisessa vieraskynäkirjoituksessa, jonka seuraavaa osaa odotan innolla. Harmi, että tuota RecoAppia ei ole Androidille (oman puhelimeni käyttis), mutta kotona on kyllä iPad, joten taidan sen siihen ladata.

torstai 20. joulukuuta 2012

Miksi käyn salilla, note to self

Kävin eilenkin juoksemassa, 60 minuuttia matolla. Juoksun loppupuolella piriformis muistutteli, että saliharjoittelun on syytä pysyä mukana treeniohjelmassa. Jos urheilemiseni menee pelkäksi juoksemiseksi, lonkankoukistajat kiristyvät ja tosiaan tuo vasen piriformis alkaa jomotella. Fysioterapeutti on kyllä neuvonut erilaisia aktivoivia lihasharjoituksia ja mielikuvia, joita pitäisi työstää juoksussa, mutta tehokkaampi tapa pitää kipu poissa on ollut ihan salitreeni. Se onkin sitten vanhuuden peikon ohella se toinen asia, joka motivoi menemään salille. Äässi toimii herätyskellona; kun jomottaa, on liian pitkä aika kulunut edellisestä kyykkytreenistä.

Tänään olin siis tekemässä alakroppatreenin salilla. Kyykkyä, mavea, takareisien koukistusta laitteessa, selän ojennusta, askelkyykkyä. Tein myös ns. "single leg raise with ball" -liikettä, eli sama lähtöasetelma kuin "leg curl on ball" -liikkeessä, mutta pallon rullauksen sijaan nostin aina toista jalkaa suorana kohti kattoa. Aika rapsakka fiilis tuolla ahterin ja takareisien tuntumassa. Plussakaloreiden saannin varmistin mutustelemalla treenin jälkeen tekemääni piparkakkutaikinaa, nam!

Ostin viimein uudet salihousut. Vanhat ovat jo 12 vuoden takaa, toki ihan näpsäkät edelleen. Perusmustat lököttävät ja jotain teknistä materiaalia. Jossain mielenhäiriössä olen kuitenkin ostanut kokoa M olevat housut tuolloin ja ne ovat nyt hieman turhan isot, kun lahkeiden ja vyötärön kiristysnauhat ovat hajonneet. Stockkalla oli 20% alennuksessa kaikki urheiluvaatteet, joten satsasin Casallin tyylikkäisiin lökäpöksyihin ja maksoin niistä mukisematta kuutisenkymppiä (lähtöhinta siis melkein 80 euroa). Minähän en missään trikoissa treenaa. Prismasta nappasin mukaani sovittamatta 30% alennuksessa olleen Puman puseron. Sovitus olisi ehkä ollut paikallaan, sillä se istuu vähän oudosti hartioista. No, olisin saattanut sen ostaa silti, joten väliäkö tuolla.