Nyt kroppa jumiset vammasi mutiset

Alkuvuosi meni erilaisista vammoista kärsiessä. Jännetuppitulehdus rajoitti salitreenejä yläkropan osalta ja kaikki muu paska elämässä sitten salpasi muuta tekemistä. Vähän näin jälkikäteen (ja tilanteen ollessa päälläkin) mietin, miten jotkut jaksavat tehdä, painaa ja suorittaa elämäänsä normaalisti, kun vaikka lähiomainen on kuollut. Silti tehdään viisi salitreeniä viikossa ja käydään töissä jne. Vähän jopa hävetti, että olenko jotenkin helposti lannistuvaa sorttia, kun "annan" vastoinkäymisten blokata treenaamisen, enkä tee edes sitä, mitä pystyn.

Jos kyse olisi ollut pelkästä jännetuppitulehduksesta, niin ehkä olisin vielä jaksanut hinkata alakroppaa ja käydä juoksemassa jne. Niinhän tein edellisellä kerrallakin. Mutta nyt lemmikkien sairastelu, menetykset ja uusi aikaa sekä energiaa vievä nuori koira olivat kyllä sen verran iso pala purtavaksi, etten saanut siihen kuvioon mitenkään treenejä enää yhdistettyä. Ja uskon, että tein oikean ratkaisunkin, kun vähensin sieltä, mistä pystyin. Vielä nyt heinäkuussakin salilla treenatessa on pitänyt valmiiksi listata asioita, joita mietin salilla, jos keskittyminen herpaantuu, tai vaikka sarjatauoilla. Jos alan miettiä poisnukkuneita, niin eihän treenaamisesta mitään tule. Suru tekee voimattomaksi.

Ranne parani ajan ja kortisonipistosten myötä, eikä häiritse elämää tällä hetkellä millään tavalla. Hauiskääntöjä tehdessä olen kyllä aika varovainen; forkut ottavat herkästi osumaa ja vikainen ranne tuntuu tietyllä tapaa kireämmältä kuin ehjä. Vaikea kuvailla sitä. Ja suora tanko/kapula on pahin. Vasara-asento on parempi, mutta se taas tuntuu kohdistuvan vielä enemmän forkuille kuin kämmenet ylöspäin tehtävät käännöt. Harkitsen vakavasti rannetukien hankkimista.

Oikea lonkankoukistaja on loputon työmaa. Se jumittaa ja hermopuristus pakarassa on silloin äkäinen. Vaikea sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Yksi valistunut arvaus on jalkaterä ja nilkka. Virheaskellus ylläpitää nilkan virheasentoa, jonka seurauksena koko ketju ylös pakaraan ja lantioon saakka tekee töitä väärillä lihaksilla tai väärällä tavoin kuormittuneena. Teen fyssarin ohjeilla harjoituksia, mutta edistystä tulee niin vähän/ei ollenkaan ja vaiva rajoittaa elämää niin vähän/ei ollenkaan, että motivaatio työläisiin harjoituksiin on aika usein kadoksissa. Nyt esimerkiksi tässä istuessa ja konetta näpytellessä ei tunnu missään mitään. Jonain toisena päivänä voi olla niin ärhäkkä puristus, etten istu mielelläni ollenkaan.

Helsingin urheiluhieronnan Auralla olen käynyt nyt kesän aikana muutaman kerran, ja hän saa  todella hyvin kyllä avattua tuota lantiota. Toisaalta on hölmöä maksaa hieronnasta, ja tehdä harjoituksia niin laiskasti.. Ulkoistan seurauksien hoidon, mutta en viitsi paneutua riittävän innokkaasti syyn korjaamiseen. Saliharjoittelu ei pahenna asiaa, ainoastaan juoksulenkit. Ja jos en venyttele lonkankoukistajia ja etureisiä, niin hermopuristus pakarassa on tosi paljon ärsyttävämpi. Ennen salia lämmittelen kyllä huolellisesti; aktivoin pakaroita valakyykyillä ja avaan lonkankoukistajia venyttävillä askelkyykyillä.

Tällä hetkellä siis mitään treenejä rajoittavia vammoja ei ole. Ehkä juoksua vähän tulee välteltyä, mutta sekin enemmän siksi, että juoksukunto on tällä hetkellä niin huono. Kesäkuussa juoksin 3-4 kertaa viikossa, mutta sen jälkeen lenkkipolulla on tullut pyörähdettyä vain pari kertaa. Normaaliarjessa pakaran hermopuristus silloin tällöin häiritsee, mutta sitä pystyy jossain määrin siis kehonhuollolla kontrolloimaan.

Aamun kävelylenkillä Kaapon kanssa

Kuntoutusta

Neljä viikkoa kortisonipistoksesta tuli täyteen perjantaina, ja paluu salitreeneihin tapahtui tänään. Mutta mitä tapahtui edellisen postauksen jälkeen? Kirjaan tähän alkuun ensin eläinten kuulumiset, jos ne jotakin kiinnostavat.

Kuti kävi eläinlääkärissä. Nenää tutkiessa lääkäri mumisi jotakin uv-säteilystä ja "collie nose"-syndroomasta. Nisäpatista ei saatu neulalla irti muuta kuin tulehdusnestettä ja bakteereja. Ontumiseen saatiin Cartrophen-pistoskuuri sekä resepti tulehduskipulääkkeeseen. Antibioottikuurilla kuono ehostui entiselleen parissa päivässä, ja kirsikkatomaatin kokoinen patti nisästäkin laski, en enää tunnustelemalla löydä sitä. Mikä helpotus, jos se olikin vain tulehtunut imusolmuke! Olin jo isän kanssa puhunut, että ei se enää leikattavaksi lähde, jos syöpä on uusiutunut. Kuitenkin 12-vuotias koira kyseessä, ja vaikka suht pirteä onkin, niin ei mikään teräsmuori juuri tuon nivelrikon vuoksi. Ei sillä laadukasta lisäaikaa ostettaisi, ja olisi puhtaasti itsekkäistä syistä tehty päätös.

Eilen käytiin vielä lääkäriasemalla puntarissa ja painoa sillä on nyt 26,7 kg. Se olisi jo ihan passeli, mutta aion vielä kiristää vähän, koska Kuti lähtee näillä näkymin kesäkuun alussa isän luokse, ja sinne on parempi mennä hyvin kapeassa kunnossa. Nuorempana se on sutjakkana tyttönä painanut 25 kiloa, joten ei tässä nyt mitään aliravitsemusta vielä hätyytellä. Luultavasti se tosiaan painoi lähemmäs 30 kiloa (ellei ylikin), kun tuli maaliskuun alussa tänne, eli hyvää tahtia on kyllä karissut.

Ollin vappuasu, suojaa kaulan leikkaushaavaa

Nanna ja Olli kävivät lääkärissä; Nanna hampaidenpuhdistuksessa ja Olli lisäkilpisrauhasen leikkauksessa. Operaatioita voisi melkein verrata toisiinsa, niin nopeasti Olli oli entisellään. Samana iltana se söi jo normaalisti ja oli aivan tolkuissaan. Tulokset tulivat patologilta, ja siellä oli hyvänlaatuista liikakasvua. Nyt saatiin ainakin toistaiseksi jättää kilpparilääke pois. Veriarvotkin olivat mallillaan ensimmäisessä kontrollissa, toinen on loppukuusta.

Ei jäänyt kummoista arpea, ja karvatkin kasvanevat pikaisesti takaisin

Ja sitten - Viiru kävi lääkärissä.
Maksoin lähes 600 euroa aivan kotona hoidettavissa olevasta vaivasta..! Viime kesänä Nannalla oli sama; oli vaisu, ei syönyt ja oksenteli. Röntgenkuvasta selvisi, että suoli on aivan täynnä kakkaa. Ummetus on vanhoilla kissoilla aika tavallista, ja minäkin sain silloin kesällä sieltä mukaani Resolor-tabletteja, joita lääkäri ohjeisti antamaan aina tarvittaessa. Enpä nyt sitten taas tajunnut, että Viirulla on sama vaiva. Mietin jo, että rupean syöttämään noille kaikille eriväristä elintarvikeväriä, jotta tiedän, kuka on milloinkin käynyt hiekkalaatikolla, prkl. No, ei se 600 yksinomaan rtg-kuvista koostunut, joskin taisi olla suurin osa niitä. Tsekattiin nyt samalla veriarvot (täydelliset), se rauhoitettiin, nesteytettiin ja lääkäri kaiveli sen suolesta enimmät pallerot pois (hyi %&## sitä hajua!). Ja samalla nipsaistiin kynnetkin siistiksi.

Nyt olen vuoden ajan käynyt eläinlääkärissä jokaikinen kuukausi, välillä useamman kerran kuukaudessa. Toivottavasti tästä alkaisi mahdollisimman pitkä eläinlääkäritön jakso..

Mitä tulee omaan fysiikkaan, niin välillä pakaran hermokompression aiheuttamat oireet olivat jo lähes olemattomat. Eli sellainen puristava tunne piriformiksen kohdalla, joka säteilee päivästä riippuen takareiteen tai jopa nilkkaan saakka. Mutta heti kun tein fyssarin antamia harjoituksia vähän vähemmän (lue: en juuri tehnyt), oireet alkoivat palata. Kävi myös mielessä, että näinköhän sillä jäsenkorjaajan hoidolla oli sittenkin vaikutusta asiaan, mutta se tuli vain vähän viiveellä ja nyt vaikutus olisi jo lakannut? Jälkeenpäin laskeskelin, että se oireettomampi ajanjakso alkoi reilun viikon kuluttua siellä käymisestä ja sitä iloa kesti varmaan ainakin neljä viikkoa. Voisin ehkä sittenkin käydä ottamassa toisen hoidon, joskin sitten varmaan menen jollekin toiselle. Tämä oli sen verran hankalan matkan päässä ja vaikka ihan mukava ihminen, niin eivät ihan kemiat kuitenkaan kohdanneet.

Mutta puristus ei nyt estä mitään varsinaisesti, vaikka inhottava vaiva onkin. Toiseksi viimeinen teoriatunti autokoulussa kesti yli kaksi tuntia, ja siellä istuessa alkoi olla jo tukala olo, kun teki mieli nousta seisomaan ja jaloitella. Töissähän voin nykyisin seistä aina halutessani, ja hyödynnänkin sitä mahdollisuutta suurimman osan päivästä. Sitkeä yskä hellitti lopulta, se ei koskaan muuttunut nuhaksi, eli taisi olla joku virus keuhkoputkissa. Kyllä se kolme viikkoa kuitenkin otti, ennen kuin pystyi laskemaan itsensä terveen kirjoihin. Vappu ehti olla välissä ja ihan kotosalla oltiin. Käytiin syömässä Orchidissa, olikohan se juuri vappuaattona. Ja kun Brklyn Bakerysta oli Death by Chocolate- cupcaket myyty loppuun, niin harmistuneena tein sitten itse, tadaa.

Maistuivat vielä paljon paremmalle, miltä näyttivät.
Ohje Chocochilistä (hasselpähkinät vaihdettu mantelirouheeseen ja kuorrutteessa vähän oikaistu)

Tällä viikolla pääsin siis takaisin urheilujen pariin. Edellinen juoksulenkki oli 12.4., ja tauko päättyi 5.5. Tällä viikolla juoksin saman 6,4 km lenkin Kaapon kanssa tiistaina, torstaina ja perjantaina. Parhaimmillaan ollaan menty sellaista viiden minuutin kilometrivauhtia, mutta keskiarvo on kuuden pintaan ja vähän päälle, kun koira pysähtyy merkkailemaan tai isommalle hädälle. Sykemittaria en ole käyttänyt lainkaan, en ole jaksanut vaihtaa siihen patteria. Minä, jolle sykemittari oli ennen aivan välttämätön! Hirveä kiukku tuli joskus lenkillä, jos se ei saanut signaalia tai pelittänyt muuten. Ja nyt ei huoleta lainkaan ottaa sitä mukaan ollenkaan. Runtastic-applikaatiolla katson ajan ja matkan.

Pitäisi kyllä keksiä vaihtelua tuohon lenkkiin. Tykkään vaan niin kovin tuosta joenrannan maastosta ja ympäristöstä aamuvarhain. Ja kun siinä pitää miettiä se koiran mielekäs lenkitys samalla, niin mitään mäkijuoksutreeniä tms. ei oikein voi tähän ajatella.

Ei kai aamukuudelta tartte niin
freesinä olla..

No niin, mutta tänään siis läksin salille heti aamutuimaan, kuuden jälkeen. Täytyy sanoa, että olin jo jostain syystä alkanut kerätä pientä salikauhua itselleni, joten halusin mennä sinne niin, että saisin olla yksin ja omassa rauhassa. Eilen jo vähän mietin, mutta kun en sinne heti aamusta päässyt, niin ei tullut enää päivän mittaan lähdettyä kokeilemaan, että olisiko sali tyhjillään. Tänäänkin sinne sitten tuli se aamun vakiotuttu, mutta olin jo ehtinyt päästä treenaamisessa vauhtiin sen verran, ettei haitannut.

Treenasin koko kropan läpi kymmenellä liikkeellä, joista kolme oli enemmänkin ns. kuntouttavia harjoituksia. Alkuun tein vakkarilämmittelyt kuntopyörällä + verryttelyt. Sen jälkeen fysioterapeutin ohjeen mukaisesti forkuille kolme sarjaa kääntöjä molemmille käsille pienellä painolla. Kahden kilon oli pienin, mitä salilla oli, vaikka olisi toki voinut käyttää levykiekkoja, joista olisi löytynyt 250 grammankin kokoisia. Mutta tuo parin kilon puntti oli ihan sopiva. Hämmennystä aiheutti kyynärvarsien naksuminen?! Ei siis ranne, vaan ihan tuo lihas. Naksui ja napsahteli, enkä nyt kyllä tiedä ollenkaan, oliko normaalia. Täytyy kysäistä fyssarilta. Ei se kipua aiheuttanut kuitenkaan.

Varsinaisia työsarjoja tein jokaisessa liikkeessä vain kaksi. Näin se treeni eteni
- prässi
- reiden koukistus laitteessa
- selän ojennus
- ylätalja
- vinopenkki
- ojentajat ez-tangolla niskan takaa
- reiden loitonnus laitteessa seisten (gluteus mediusten vahvistamista)
- vatsat jumppapallolla
+ lopuksi olkapäiden kiertäjäkalvosinten jumppaa kuminauhalla

Edellinen salitreeni oli 14.3., joten taukoa tuli kahdeksan viikkoa. Kotona olen jotain pientä jumppaa tehnyt hyvin satunnaisesti. Käynnistän nyt treenit varovasti, sillä taustalla kytee koko ajan pieni pelko uudelleen vammautumisesta. Työkaverit olivat eilen Tough Viking-kisassa Tukholmassa, ja niitä kuvia katsoessa kiittelin kyllä itseäni, etten reissuun lähtenyt. En sieltä ehjänä olisi kyllä takaisin tullut. Kävin perjantaina hierojalla; se oli klassista hierontaa, mutta tuli silti tarpeeseen. Tuntuu, että kaikki kevään stressi ja kiire oli iskeytynyt selkään, joka oli niin jäykkä, että hieroja sai tosissaan tehdä töitä, että sai sinne mitään joustoa aikaiseksi. Koko tunnin vain nautiskelin. Oli ihanaa pitkästä aikaa olla sellaisessa hieronnassa, ettei tarvinnut itkua vääntää ja kirosanoja päästellä. Rentoutti oivallisesti ja olinkin torkahtaa siihen hierontapöydälle pariin otteeseen.

Nyt ei ole loppukeväälle muuta treenitavoitetta kuin päästä käymään salilla, saada kroppa kuntoutumaan ja pysymään ehjänä, ja saada treenit taas rutiiniksi. Autokoulua on vielä hilppasen jäljellä; yksi teoriatunti ja kahdeksan ajotuntia, joten ne verottavat tässä toukokuun ajan vielä jaksamista. Etenkin nuo ajotunnit ovat henkisesti raskaita, kun alan jännittää niitä jo vuorokautta aikaisemmin.. Tällä hetkellä on vielä sellainen olo, että pitää ehkä muutama extratunti ottaa, eihän nuo kahdeksan riitä alkuunkaan!

Mutta niin, varsinaiselle lihasten kasvattelulle (tai edes haaveille) olen nyt toistaiseksi laittanut pisteen. Kaapon kanssa tulee liikuttua niin paljon, että ruokaa pitäisi lapata järjettömiä määriä, jotta hommassa olisi mitään tolkkua. Työkaveri ehdottikin, että alkaisin harrastaa sen kanssa taakanvetoa, jotta siitä saataisiin mehut pois. Mutta juokseminenhan on se, mille sen sydän sykkii, pieni kaahottaja kun on. 

Etsi kuvasta koira

Kohta lähdetään koirien kanssa Keravalle ulkoilemaan. Oltiin pari viikkoa sitten siellä edellisen kerran, Kutin vanhoilla lenkkihoodeilla. On ihan käsittämättömän liikuttavaa, miten koira syttyy siellä metsissä juoksennellessaan. Täällä lenkkipolkuja hitaasti köpöttelevä mummeli on tiessään ja tilalla on nuori kiville hyppelevä ja polkuja kirmaileva tyttönen <3.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Hello headache my old friend

Ihana ensilumi ja alkutalvi! Ennen tätä postausta kävin siskon kanssa aamulenkillä, hänen koiransa olivat aivan tohkeissaan lumesta ja varsinkin ajokoira veti hullun lailla. Juuri kun toissailtana sitä lenkittäessä mietin, että onpa se rauhoittunut vanhetessaan (nyt noin 9-vuotias). Mitä vielä, kaikki villieläinten jäljet lumen pinnalla saivat sen ihan sekaisin. Hauska sattumus lapsen suusta muuten aiheeseen liittyen: sisko oli kesällä kaksi vuotta täyttäneen poikansa kanssa kävelyllä ja ohitse oli kulkenut pari koirakkoa. Sitten oli mennyt mies ilman koiria ja poika oli huudahtanut hämmästyneenä "pelkkä?!". Ja tarkentanut sitten pyydettäessä, että "pelkkä setä, ei koiria". Käsittämätöntä touhua tuollainen kävely ilman koiria parivuotiaan mielestä :D.

Ajattelin raapustaa eilisen päivän tapahtumat ylös kauttaaltaan. Näitä päivän postauksia aina silloin tällöin näkee blogeissa, ja ne ovat energisiä, täynnä tohinaa ja hyvinvointia, yhdessäoloa ja ystäviä, "elämänmakuisia" kuvia.. No, tämä on vähän inhorealistisempi, ja kuvatonkin vielä. En ole näemmä ottanut koko viikon aikana muita kuvia kuin puolivuotiaasta veljentyttärestäni pari räpsyä.

Aloitan siitä, että olin torstaina töiden jälkeen hierottavana sillä samalla lihaskalvojen avaajalla, jolla kävin toissamaanantaina. Hän ottaa tuolla nykyisin käyttämälläni Ryhdin kuntosalilla vastaan, ja tunnin verran aukoi oikeaa kättäni ja selkää. Ihan kamalan juminen on tuo koko käsivarsi kauttaaltaan. Hauis, ojentaja ja kyynärvarsi ovat kaikki niin tiukkana, että koko kämmensyrjä oli puutunut ja kylmä. Vasenta kättä ei otettu, koska selän työstämisessä meni niin paljon aikaa. Eikä haitannut ollenkaan, vasen käsi ei samalla tavalla oireilekaan, vaikka kyllähän sielläkin jumituksia on.

Eilen perjantaina aamulla heräsin 5:15, ruokin kissat ja laitoin itselleni tuorepuuron jääkaappiin tekeytymään. Jonkin aikaa meni miettiessä, mitä tekisin. Venyttelisikö, lähtisikö lenkille vai salille. Päätin mennä tekemään salitreenin alakropalle ja antaa käsien ja selän enimmäkseen levätä. Kuuden aikaan olin salilla ja sielläkin hieman hitaasti käynnistyin alkulämmittelyjä varten. Rullailin vähän reisiäkin auki, kun siellä sattuu olemaan vielä kauheampi nystyrärulla kuin mitä minulla on kotona.

Olin tehnyt jo yhden alakroppatreenin maanantaina, ja halusin vähän vaihtelua, joten muokkasin ohjelmaa hieman. Jätin prässin pois ja tein sen sijaan hack-kyykkyä. Olkatuet tuntuivat jo ensimmäisessä sarjassa tosi inhottavilta, joten laitoin pienet lisäpehmusteet hartioiden päälle. Niiden avulla pärjäsin kolme sarjaa. Tein lisäksi mm. askelkyykkyä ja yhden jalan maastavetoa smithissä. En tiedä, sainko oikein missään liikkeessä hyvää tuntumaa mihinkään, mutta kyllä nyt vuorokautta myöhemmin särkee alakropassa tasaisesti (paitsi pohkeissa, jotka jätin treenaamatta..).

Seitsemän aikaan lähdin salilta kotiin, kävin suihkussa ja söin sitä tuorepuuroa. Kasasin töihin eväitä; pilkoin salaattiaineksia ja niiden seuraksi tuli tällä kertaa miehen edellisiltana tekemää tofu-pinaattipiirakkaa pieni pala. Lääkitsin kissoja, enkä ottanut mitään paineita siitä, etten suorittanut aamutoimia pää höyryten. Minulle on kertynyt sen verran plussatunteja, että otan nyt ihan rauhassa, jos siltä tuntuu. Töihin on helpompi mennä myöhään kuin lähteä sieltä aikaisin pois, joten polttelen saldoja mieluummin aamusta.

Lähdettiin sitten miehen kanssa yhtä aikaa junalla Helsinkiin, ja ratikkapysäkille päästyä huomattiin, että on vielä seitsemän minuuttia aikaa. Siinä ehti hyvin käydä apteekissa hakemassa Viirulle Multicat-vitamiinia: syötän sille nyt niin paljon täydennysravintoja (Applaws, Almo Nature yms., jotka ovat melkein pelkkää kanaa/kalaa), että vitamiinilisä on tarpeen.

Töissä olin 9.30 jälkeen ja jo tunnin päästä lounaalla, kun olin nälkäinen. Söin yhdessä toisen tiiminvetäjäni kanssa (tiimiini kuuluu 33 työntekijää ja kaksi tiiminvetäjää), ja käytiin läpi päivän asioita samalla. Jatkoin yhden määräaikaisen työntekijän sopimusta, selvittelin reklamaatiota, lähetin yhdelle asiakkaalle lahjakortin yhdistyksen myyjäisiä varten, täyttelin työnantajan selvitystä eräälle opintovapaata hakeneelle, selvittelin vapaaehtoisia erilaisiin asiakastilaisuuksiin, laskin uudelleen ja uudelleen kevään resursseja, laitoin pari nopean tason kehitysehdotusta vireille jne. Välissä aina neuvoin ja keskustelin jonkun huoneeseeni tulleen tai meiliä lähettäneen kanssa.

Iltapäivää kohden alkoi hiljalleen voimistua päänsärky. Hieroin niskoja, söin välipaloja (päärynää, soijajogurttia, pähkinöitä, näkkileipää), join vettä, heiluttelin keppiä. Lopulta neljän aikaan päänsärky oli jo niin voimakas, että aloin voida pahoin ja päätin lähteä kotiin. Ilmeisesti hack-kyykky ja/tai yhden jalan mave sai selkäni niin jumiin, että se aiheutti päänsäryn. Ajatus täpötäyteen ratikkaan änkeämisestä tuntui pahalta, ja vaikka olikin jo melkoinen lumipyry ja huono olo, niin päätin silti kävellä asemalle. Se on hyvällä säällä reippaasti askeltaen noin 20 minuutin kävelymatka.

Raikas ilma ja varmaan vaan ihan liikkuminenkin lievitti särkyä hieman ja junaan päästyäni olin aivan luminen. Helsingistä Tikkurilaan torkuin, siten tunnuin kestävän särkyä paremmin. Kotona ruokin kissat, söin banaanin ja menin nukkumaan. Kello oli n. 17 ja päätin selvitä ilman lihasrelaksanttia. Unen läpi kuulin, kun mies tuli kotiin, mutta en oikein muista reagoineeni siihen mitenkään. Yhdeksän aikaan heräsin siihen, että hän ruokki keittiössä kissoja. Käytin hetken aikaa tens-laitetta ilman mainittavaa apua. Koska jumitus tuntui edelleen pahalta, laitoin selkään Voltacare-laastarin. En tiedä, olenko näistä aiemmin puhunut, mutta jatkossa pidän huolen, että noita on kotona aina. Laitoin sen niskaan ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin yhden aikaan yöllä ja niska tuntui ihanan lämpimältä ja huomattavasti rennommalta. Kyllä sen jumisen kohdan sieltä edelleen pystyi kaivelemaan, mutta särky oli jo väistynyt taka-alalle.

Siirsin laastarin alemmas selkään, jossa jumitus oli alkanut tulla selkeämmin esille. Olo oli paljon parempi ja käytännössä olin jo nukkunut yöunet (17-01, välissä n. puoli tuntia hereillä). Olin niin virkeä, että päätettiin vielä valvoa. Mies paistoi tähtitorttuja (kyllä, kello yhdeltä yöllä) ja keittelin itselleni glögiä. Kaapista löytyi jopa mantelilastuja (parasta ennen 31.5.2014, joten ihan priimaa) ja rusinoita, joten sain glögini kunnolla maustettuna. Söin pari tähtitorttua ja katseltiin komediasarjoja ja Greyn Anatomiaa muutama tunti. Oli ihana tunnelma, kun ulkona satoi hiljalleen lunta ja kaikki kissat nukkuivat tässä aivan vieressä pienille kerille kääriytyneinä.

Neljän aikaan mentiin nukkumaan, ja sain nukuttua reilu pari tuntia vielä. Puoli seitsemän aikaan tänä aamuna heräsin uuteen päivään. Selkä ja niska on edelleen tuhannen jumissa, mutta päänsärky ei ainakaan vielä ole palannut. Ainakin hack jää nyt pois lopullisesti, edes sen tekeminen ei tuntunut hyvältä hartioissa, joten epäilen sen olevan pääsyyllinen tähän särkykohtaukseen. Tänään oli alunperin tarkoitus mennä tekemään selkä-hauis -treeni, mutta se jää nyt väliin. Huomenna mahdollisesti, ja voipi olla, että siitä tuleekin vain hauistreeni; tai sitten hauis-olkapää-ojentaja. Se olisi viikon viides treeni, joten ei häiritse, jos se jää tekemättä kokonaan. Tällä raihnaisella fysiikalla kolme lepopäivää viikossa saattaa olla ihan suotavaakin.

Treenitauko

Jäykkärunko täällä hei. Viime viikko meni sellaista tahtia eteenpäin, että hyvä kun pysyin kyydissä. Maanantaina ja tiistaina ehdin salille, mutta en enää keskiviikkona. Palataan vielä viikon takaiseen tiistaihin..

Tiistaina 4.11. amulla tein suht hyvän selkätreenin. Aloitin leuanvedoilla ja tein kaikki selkäliikkeet 8-10 toistoilla, isommilla painoilla kun edelliskerralla. Normaalisti olen tehnyt siis toistoja pääsääntöisesti 12, mutta nyt tarkoituksella siis pienemmät sarjat ja isommat painot. Forkuissa tuntui ikävältä heti alusta lähtien ja kun lopussa olisi pitänyt tehdä pari liikettä hauiksille, niin teinkin vain pumppaavaa kääntöä myötäotteella forkuille, ja jätin viimeisen hauisliikkeen kokonaan tekemättä. Käsiä kirrasi kovasti ja mietin, että jätän keskiviikon aamun olkapää-ojentaja -treenin väliin. Varasin ajan salin seinällä mainostetulle fysioterapeutille/lihaskalvojen aukaisijalle, ja sain sen nyt tämän viikon maanantaille.

Samaisena tiistaina illalla oli tarkoitus ajella autolla Forssaan ja viedä koirat sinne, mutta kun tultiin töistä kotiin, niin toinen kollikissamme oli sairastunut virtsatietulehdukseen. Se yritti pissata ympäri kämppää. En tiedä, mikä etiäinen oli ollut, mutta kotimatkalla olin soittanut mattopesuun, ja saanut sovittua, että tulevat hakemaan matot pesuun. En siis tiennyt vielä kotona pissivästä kissasta siinä vaiheessa mitään.

Kaikki virtsatietulehdusta sairastaneet tietävät, mitä helvettiä se on. Ihan kuin yrittäisi kusta partateriä. Sain luottoeläinlääkärini kiinni, vaikka hän ei ollut töissä, ja kotona olevilla lääkevarastoilla päästiin saman tien douppaamaan kissan kivuilta pahin pois. Apteekista kävin hakemassa sitten puhelinreseptillä lisää kamaa. Lääkäri oli sitä mieltä, että ei välttämättä kannata aloittaa ab-kuuria samantien, vaan katsotaan, mihin päästään tulehduskipulääkkeellä, opiaatilla ja virtsaputkea relaksoivalla lääkkeellä. Kissojen vt-tulehduksista kun valtaosa on stressiperäisiä. Minä jäin siis kotiin lääkitsemään kissaa ja mies lähti yksinään ajamaan koiria isäni luokse. Seuraavan päivän työmatkakin alkoi ahdistaa, kun täytyi jättää mies kotiin lääkitsemään kaikkia kolmea kissaa (toisella kollilla kilpirauhasen liikatoiminta + kortisonikuuri ja tyttökissalla jatkuva lääkitys munuaisten vajaatoimintaan).

Ke-aamuna en olisi salille ehtinytkään, mutta olin tosiaan muutenkin päättänyt antaa käsille lepoa. Jouduin äkillisesti lähtemään työterveysasioissa (en omissani) työterveyshuoltoon, ja klo 14 aikaan oli tarkoitus olla jo laivalla kokoustamassa. Sinne päästiin ajallaan ja lähdettiin Tukholman risteilylle työmatkalle. Illallista söimme laivan italialaisessa ravintolassa ja minulle oli järjestetty oma vegaaninen kolmen ruokalajin menu, kun olin etukäteen ollut laivan keittiöön yhteydessä.

Alkupalaksi jonkinlainen leipä, päällä mm. mausteöljyä
(TODELLA valkosipulista) ja kirsikkatomaatteja

Pääruoka, ainakin kanttarelleja ja kesäkurpitsaa. Oli kovin mausteista ja hyvää.

Jälkiruoaksi minttusorbettia ja viipaloituja hedelmiä

Ennen puoltayötä menin jo nukkumaan ja aamulla heräsin kuuden aikaan. Luulin, että kello oli siirtynyt itsekseen oikealle aikavyöhykkeelle ja ajattelin sen olevan kuusi Ruotsin aikaa. Päätin tehdä hytissä pikaisen patteritreenin. Nousuja penkille, punnerruksia, vatsalihasliikkeitä, askelkyykkykävelyä jne. Tein neljä kappaletta seitsemän minuutin pattereita, ja kävin suihkussa. Kun olin valmis aamiaiselle, tajusin, että kello oli siinä kohtaa vasta kuusi Ruotsin aikaa, joten kävin vielä aamu-unille, josta kollega sitten parin tunnin päästä herätti aamupalaa syömään.

Ruotsissa päivä oli rentouttava. Ajoimme Yasuragi-kylpylään, joka osoittautui aivan ihanaksi paikaksi. Vastaanotosta saimme uimapuvut, tossut ja Yukatan, eräänlaisen puuvillaisen kylpytakin. Niissä varusteissa päivä sitten vietettiin.

Ensin suihkutiloissa istuttiin pienellä puisella jakkaralla, valutettiin lämmintä vettä puiseen koppaan, ja sillä sitten valeltiin kroppaa. Jo siinä kohtaa tuntui, että keho alkoi rentoutua. Naisporukoiden hiljainen puheensorina taustalla oli sekin oikein rauhoittavan oloista. Saunoihin emme menneet, en ole itse yhtään saunojatyyppiä (alhaisen verenpaineen takia on aina vähän tukalaa saunoissa), eivätkä muutkaan seurueestamme oikein niistä innostuneet.

Suihkutiloista siirryimme sitten kylpylän isoihin tiloihin. Kävin uimassa tuossa isossa altaassa ja totesin taas, kuinka surkea on uintikuntoni, ja kun en oikeastaan edes osaa uida. Räpiköin vaan. Olin aivan hengästynyt päästessäni altaan toiseen päähän :D. Pakko varmaan mennä jonnekin uimakouluun..

Ulkona oli katetun terassin alla lämminvesialtaat, joissa vesi oli 40-asteista. Kylpylä oli havumetsän keskellä ja ulkona satoi hiljalleen lunta. Lilluin lämpöisessä vedessä ja katselin vihreitä puita vasten satavaa lunta, ja tuntui kuin olisin vaipunut johonkin transsiin. Ei niissä pystynyt kuitenkaan kovin pitkään olemaan; sama ongelma kuin saunassa. Liian rentouttavaa :). Parinkymmenen minuutin jälkeen tuntui, että verenpaine laskee kovin alas ja kun nousin altaasta, jalat tuntuivat tosi painavilta ja silmissä vähän musteni, kun huimasi aika lailla.

Yksi syvästi rentouttava kokemus olivat myös makuuasentoon säädettävät isot tuolit, jotka keinuivat todella hiljaa. Siihen kun kiipesi, veti viltin päällensä ja taas katseli ulos isoista ikkunoista, niin ei mennyt montaa minuuttia, kun oli jo nukahtamassa. Tuollaisessa tuolissa vietin tunnin, kun odottelin hierontaani.

Työkaveri nappasi kuvan, kun pötköttelen tuossa (toinen vasemmalla). Vastapäätä olivat isot ikkunat ulos.

Lounasta söimme jossain paikan viidestä ravintolasta, ja listalla oli yksi valmiiksi vegaaninen annos; kevätrullia ja siitakesieniä sekä kasviksia. Lounaan jälkeen kävimme vielä raakakahvilassa syömässä "juustokakkua".

Raakakahvilan herkkuja

Sitten torkuin tosiaan tunnin verran siinä tuolissa ja menin hierontaan. Hieronta oli ihan ok, joskin turhan kevyet otteet. Sanoin kerran, että voi ottaa lujemminkin, mutta hieroja totesi "vasta lämmittelevänsä", ja kun otteet eivät siitä koko aikana juurikaan voimistuneet, niin en sitten viitsinyt enää toistamiseen sanoa.

Paluumatkalla laivalla kokoustettiin taas ensin muutama tunti ja syötiin sitten illallista. Tällä kertaa laivan äyriäisravintolassa, mutta tekivät minulle sitten oman kasvisannoksen; perunasosetta, uunijuureksia ja olikohan siinäkin sieniä.. En tullut ottaneeksi kuvaa, kun puhelin oli hytissä latautumassa. Näillä reissuilla jää proteiinin saanti aina aika olemattomaksi, eikä ollut mitään protskupatukoitakaan mukana. Taas menin nukkumaan jo 23 jälkeen, eikä muukaan porukka ollut ilmeisesti jäänyt viihteelle kovinkaan pitkäksi aikaa.

Aamulla hytissä venyttelin puolisen tuntia ennen aamiaista. Sitä kun nukkuu täysin vieraalla patjalla ja tyynyllä, niin on aina paikat jumissa enemmän tai vähemmän. Molempina aamuina söin muuten saman satsin; puuroa, leipää kasviksilla, soijamaitoa, kaurajogurttia ja hedelmän. Toimistolla en tainnut perjantaina syödä koko päivänä mitään. Ei ollut eväitä, eikä ollut nälkä. Oli jotenkin omituista, kun ei yhtään tehnyt mieli syödä mitään. Vasta iltaa kohden alkoi nälkä tulla.

En tiedä, missä mielenhäiriössä olin sopinut tärskyt ystäväni kanssa perjantaille töiden jälkeen. Olin jo peruuttamassa ne, mutta ei olla nähty aikoihin ja aikataulut tuntuvat menevän molemmilla kovin ristiin, joten en sitten raaskinut. Ja oli kyllä hauskaakin; käytiin keilaamassa ja syömässä sushia. Vasta illalla joskus 21 aikaan olin kotona ja nukahdin miehen kainaloon sohvalle.

Viikonlopun treenit jätin myöskin väliin ihan puhtaasti väsymyksestä. Nukuin pitkään molempina päivinä ja molempina iltoina meillä oli liput stand up-keikalle. Kummallakin keikalla kävi niin, että loppua kohden iski hirveä päänsärky. Sellainen jumissa olevasta selästä lähtöisin, ja kaikki miehen hierontayritykset saada veri kiertämään selkään alkoivat vain enemmän oksettaa. Lauantai-iltana turvauduin lihasrelaksanttiin ja Voltacare-lämpölaastariin. Sunnuntaina sisko muistutti Tens-laitteen olemassaolosta ja surrasin sillä tunnin verran. Niillä keinoilla pääsin pahimman yli ja tämän viikon maanantaille olikin sitten varattuna se fyssari, joka aukoi lihaskalvojani.

Lihaskalvojen käsittely forkuista ja selästä oli sen verran tuskallista, että hikoilin kuin jääkarhu tropiikissa. Hierontapöydän paperilakana oli läpimärkä, kun siitä nousin. Hieroja totesi, että oli korkea aika tulla, eikä kuulemma kyynärvarsissa "liiku mitään", kun olivat niin jumissa. Kädet olivat jääkylmät ja kämmensyrjässä on pidemmän aikaa ollut puutumista ja jäätymisen tunnetta. Aukaisusta oli kuitenkin välitöntä apua ja olen varaamassa uutta aikaa ensi viikolle. Hieroja käy siis tuolla salilla, joka on parempi vaihtoehto; nyt menin hänen kotivastaanotolleen jonnekin jumalan selän taakse. Sieltä kun lähdin pois, niin kuljin jotain pilkkopimeää metsäpolkua pitkin juna-asemalle, ja valaisin tietä kännykän led light -sovelluksella, jotta näin yhtään, mihin astun.

Tiistai-aamuna ei voinut mennä treenaamaan, kun yläkroppa oli edellisillan kalvokäsittelystä niin hajalla. Verenpurkaumia ja kosketusarkuutta siellä täällä, eikä alakropan treenaaminenkaan napannut niin kipeänä. Tänä aamuna puhtaasti väsytti/laiskotti. Heräsin kuudelta ja sain tunnin tuhrattua kaikkeen maleksimiseen. Huomenna en mene treenaamaan, koska lähden aikaisella aamulaivalla päiväksi Tallinnaan; satamassa pitää olla jo 6.30 jälkeen. Perjantaina en varmaan jaksa mennä treenaamaan, kun olen edellisestä päivästä niin väsynyt.. Ja tätä rataa. Siis oikeasti yllätän itseni, jos vielä tällä viikolla salille raahaudun. Olen vaan jotenkin aivan puhkipoikki. Pimeys sai viimeinkin minustakin otteensa. Muistan viime vuonna näihin aikoihin ajatelleeni, että pitäisin seuraavana vuonna (eli tänä vuonna) yhden tai kaksi lomaviikkoa näillä tienoin ja vain nukkuisin. Mutta uupumus tuntuu taas olevan sitä luokkaa, ettei se lähde edes nukkumisella.

Kissan virtsatieinfektio vaati sitten kuitenkin ab-kuurin aloittamisen. Annoin sille tulehduskipulääkettä sunnuntaihin asti, ja maanantain se oli ilman. Viikonloppuna olin aloittanut sille myös Cystaid-ravintolisän syöttämisen ja nesteyttänyt ruiskulla juottamalla. Eilen tiistaina kun tultiin kotiin, sen vointi oli taas huono, ja virtsa oli veristä. Raasu oli pissinyt ympäri kämppää (onneksi matot ovat edelleen siellä pesulassa) :(. Aloitin sitten samantien antibioottikuurin ja annan nyt vielä muutaman päivän kipulääkettä. Tänään vointi on jo onneksi parempi, mutta eiköhän tämä jonkinlaisen kontrollikäynnin vaadi vielä. Hammashoitoon se oli menossa joka tapauksessa loppuvuodesta, niin samaan konkurssiin sitten otetaan nuo labrat..

Tulisipa pian lunta ja valoa.

Köyhä ja kipeä

Teenpä nyt sellaisen pikapostauksen oikein mieltä piristävällä otsikolla :D. Lyhyesti tämän viikon treeneistä: kaksi salia, kaksi hölkkälenkkiä, kössi ja venyttelyä.

Hieronnan puute alkaa näkyä kropassa, enkä ole laiskuuttani jättänyt hierontaa väliin, vaan ihan oikeasti nyt on ollut tiukkaa. Olen kesäkuusta lähtien käynyt eläinlääkärissä joka kuukausi, toisina useampia kertoja ja se todella näkyy finanssipuolella. Nyt selviteltiin kissan kilppariarvoja ensin perusverikokeilla ja sitten vielä erillisellä T3-suppressiotestillä, jonka avulla se (= kilpirauhasen liikatoiminta) sitten paljastui. Ja eläinlääkärien labrathan ovat halpaa kuin saippua.. Liikatoimintaa alettiin epäillä, kun eläinlääkäri täällä meillä käydessä tunnusteli sen rauhaset, ja se oli selkeästi suurentunut.

Täytyypä muuten sivujuonena kertoa omasta eläinlääkäristämme kullanarvoinen juttu: hän on ryhtynyt ottamaan kissojen verikokeet kaulasuonesta ja se on aivan mahtavaa, nopeaa ja näppärää. Verinäytteen otto on suurinpiirtein ohi, ennen kuin kissa on edes tajunnut asiaa. Okei, siinäkin ajellaan karvaton alue (kuten tassuunkin), mutta ei tarvita puristussiteitä tms., ja kissat usein inhoavat tassuun koskemista, niin tässä sitä ei tehdä lainkaan. Ja kun viimeksi suitsutin eläinlääkärille tätä metodia, niin hänkin hehkutti, että on tosi ihanaa, ja on niin onnellinen, että on ryhtynyt ottamaan näytteet kaulasta.

Mutta niin, olen siis karsinut kaikki ylimääräiset menot ja hieronta on kuulunut niihin. Nyt olen kyllä rullaillut palloilla ja rollereilla iltaisin useampaan otteeseen, mutta eihän se kunnon urheiluhierontaa vastaa mitenkään päin. Magnesiumkin on lopussa, ja nyt kun sitä huomenna ostan, niin aivan satavarmaan ensi viikonlopun I love me-messuilla on jotain törkeän hyviä messutarjouksia.. No, sitä kyllä aina kuluu.

Niinpä tänä aamuna kun menin salille, tein alkulämmittelyt, ja siinä selän kiertoja tehdessäni huomasin, että oikealla puolella ison selkälihaksen alaosassa on tiukka ja hieman juiliva kohta. Hylkäsin siis maastavedon heti kättelyssä ohjelmasta, mutta eipä tällä selällä olisi tehty kulmasoutua tai leuanvetojakaan, joita oli molempia ohjelmassa. Selasin treenivihkoa taaksepäin ja löysin ihan hyvän hauis-ojentaja-olkapäätreenin ja ajattelin tehdä sen. Treeni olisi alkanut hauiskäännöillä taljassa, ja jo ensimmäisiä toistoja tehdessäni vasen forkku ilmoitti itsestään hei muistatko minut, oli aika sitkeä tulehdus tässä alkuvuodesta.. prkl.

Selkä pois pelistä, ranne pois pelistä. Poljin pari minuuttia kuntopyörää tuumaillessani, mitä tekisin ja päätin sitten lähteä kotiin, hakea koiran ja mennä lenkille. Jalkatreeniäkään en viitsinyt ruveta tekemään, kun perjantaina askelkyykkäsin ja pakarat ovat siitä vielä hieman palautumatta. Mutta kevyttä hölkkää pystyin kuitenkin jo tekemään, ja koira oli enemmän kuin ilahtunut muuttuneista treenisuunnitelmistani. Kolme varttia tuolla sitten mennä jolkoteltiin.

Tällä viikolla päätin viimein kokeilla töissä seisoma-asennossa työskentelyä. Meillä on siis siitä huonot työpisteet, että niiden korkeutta ei voi itse säätää, ja korkeimmassakin asennossa korkeus ei riitä seisomatyöpisteeksi. Tarvitaan kaksi työmiestä veivaamaan pöytä oikealle korkeudelle, koska ne ovat niin painavia ja pitkiä pöytiä. Oikea järjen ja ergonomian riemuvoitto työpisteeksi siis. Raahasin kotoani sellaisen pienen jalallisen hyllytason siihen pöydän päälle ja iskin läppärini siihen. Tarkoitus oli siis kokeilla, onko seisoma-asennosta helpotusta tuohon pakaraan. Fyssari epäili, että iskiashermo on jotenkin puristuksissa ja siksi kipua säteilee pakaraan ja takareiteen. Pystyn siis kuitenkin treenaamaan, mutta eihän tämä kipuilu normaalia ole.

Seisoma-asennosta todellakin oli apua, vaikka jalat näin tottumattomana väsähtivätkin. Mutta, koska työpiste oli muuten kaukana ergonomisesta, eli näyttö aivan liian matalalla, ja kädet eivät saaneet tukea mistään, niin päivän aikana päänsärky iski ja kotiin päästyä oli jo aivan kamalan voimakas. Oksetti ja kaikki äänet ja valot tuntuivat pahalta. Pimeässä huoneessa makaaminen (ja nukahtaminen lopulta) helpotti, mutta parin tunnin päästä herättyäni sellainen varjosärky oli edelleen. Mies hieroi kevyesti ja ennen yöunia vielä availin jumiutunutta yläkroppaa pallojen avulla. Seuraavana päivänä olikin jo huomattavasti helpompi taas olla.

Työkaverit olivat innoissaan diy-seisomatyöpisteestäni, mutta pomo oli huolissaan ja totesi, että jos sähköpöytä tarvitaan, niin se tilataan. Mutta tiedän itse, että se on tosi kallis ratkaisu (kahdelle tiimiläiselleni olen sellaisen joutunut tilaamaan) ja edellyttää meillä työterveyshuollon lausuntoa. Sen kyllä saan, siitä ei homma jää kiinni. Enemmän se on omassa päässäni, että en haluaisi olla työnantajalle mikään ylimääräinen kustannusrasite. Mutta toisaalta jos joskus joudun jäämään tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi sairaslomalle, niin sittenpä vasta rasite olisinkin. Pitäisi yrittää nyt vaan olla itsekäs tässä asiassa..

Tänään olen aukonut ja rullaillut kroppaa sen verran, että yritänpä mennä huomenna uudelleen salille. Pitkästä aikaa myös vaihdan ohjelmaa, alkoi jo vanha puuduttaa.

Ensimmäistä kertaa urheiluhieronnassa

Tänään kävin aamulla salilla tekemässä intervallitreenin kuntopyörällä. Sen verran fuskasin, että kun vedot (6 x 1 min) olivat ohi, niin en enää pyöräillyt kuin muutaman minuutin, enkä sitä perinteistä kymmenen minsan loppujäähdyttelyä. Puoli tuntia meni siihen. Aamulla oli tosi nihkeää saada itsensä sängystä ylös klo 4:45. Ulkona satoi, joten ilma oli ihanan raikas, joten yöunet olivat oikein makeat ja sikeät. Muutenkin nukun jotenkin tosi hyvin sateenropinassa ja syksyisin on ihanaa, kun öisin sataa usein. Aluksi siirsinkin kelloa tunnilla eteenpäin, mutta sitten joku kissoista kävi levottomaksi, ja nousin kuitenkin jo vähän ennen viittä. Kissat söivät aamupalaa ja istuin pysähtyneenä ajatuksia kasaten. Olin jo lähes varma, etten enää mitään treeniä lähde tekemään, mutta jostain sain kuitenkin kaivettua sen halun mennä.

Nyt olen vähän tuuliajolla treenien suhteen. En tiedä, millaisella ohjelmalla lähtisin salitreeniä tekemään. Haluaisin jonkin muutaman kuukauden mittaisen ohjelman, jossa on riittävästi vaihtelua. Kerran viikkoon voisi olla joku enemmän sykettä nostattava kuntopiiri-/patterityyppinen treeni ja muuten 2-3 kertaa sitten kevyesti lihasmassan kasvattamiseen tähtäävää salitreeniä. Alakroppaan en ehkä niinkään kaipaa massaa, kun siellä on ihan riittävästi sellaista "ikirasvaa", että sen alle jos vielä lihasta tulee lisää niin ei mahdu enää mitkään housut kaapista päälle. Mutta yläkroppa voisi kyllä vielä muokkaantua lihaksikkaampaan suuntaan.

Tämän viikon otan kuitenkin kevyesti ja käyn vaan vähän pumppailemassa lihaksiin eloa edellisviikon treenitauon jäljiltä ja miettiessäni, mitä haluan. Välillä on käynyt PT-palvelut mielessä, mutta nyt olen rehellisesti sanottuna kaikkien eläinten sairastelujen jäljiltä sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, että on pakko laittaa jäihin kaikki ylimääräiset menot toistaiseksi.


Niistä (lemmikkien sairasteluista) puheenollen: koiran leikkaus meni hyvin. Eläinlääkäri sanoi poistaneensa sieltä vierestä myös toisen patin, jonka sanoi olleen harmiton. En tullut kysyneeksi, että miten se harmittomuus todettiin, mutta en pannut pahakseni. Koira ei suostunut ensimmäiseen vuorokauteen käymään ollenkaan pissalla, tuijotti vaan pihalla minua. Lopulta sitten kai oli pakko ja hassua kyllä, mutta se ensimmäinen pissi ei ollut mikään megalammikko, kuten odotin (kun leikkauksessa on kuitenkin nesteytetty). Vasta siitä puoli vuorokautta eteenpäin nesteet alkoivat kai tulla ulos ja koira lorotteli ulkona niin, että hieman jo huvitti ohikulkijoiden mahdolliset mietteet siitä, että eikö toi käytä sen koiraa ulkona riittävän usein?!

Leikkauksessa annetut kipulääkkeet lakkasivat vaikuttamasta lauantaina varhain aamulla, ja siinä oli sellainen puolen tunnin vähän kipeämpi hetki, kun antamani kipulääke ei vielä ehtinyt vaikuttaa. Sain koiran menemään oikealle kyljelle, jotta leikkaushaava tuli päälle, ja pitelin sen tassua ylhäällä, jotta turvotuksen aiheuttama olotila ei olisi ollut liian tukala. Siihen asentoon se sitten nukahti ja sain viriteltyä jonkun tyynyratkaisun tukemaan sen tassua, kun aloin olla jo ihan jumissa itse. Nyt on menty joka päivä parempaan suuntaan, huomenna on viimeinen päivä antibiootteja ja ensi viikolla saadaan tikit pois.

Niin joo, ja kuten kuvasta huomaa, liityin viimein Instagramiin. Olin pitkään nihkeillyt sitä, enkä oikein tiedä, mikä oli nyt se viimeinen silaus, miksi päätin liittyä. En ole sitä nyt edes hirveästi käyttänyt, lisännyt vain muutaman kuvan. Enkä tässä vaiheessa vielä ymmärrä, miten siihen voi jäädä koukkuun. Olen kyllä kuullut, että sieltä voi saada treeni-, ruoka- ja vaatevinkkejä, mutta olen kai vanhanaikainen, kun tykkään vaan ihan googlata ja lukea blogeja.. :P.  Ja kun olen itsekin aika laiska kuvailemaan, niin ehkä minusta ei tule instagramin suurkuluttajaa. Mutta joo, kuvassa koiralla "tyylikäs" väliaikaisratkaisu suojaamaan haavaa. Todettiin, että miehen t-paidat ovat liian isoja ja kävin omalla vaatekaapillani etsimässä istuvampaa puseroa ja sellainen onneksi löytyikin, niin ei ole raasu enää ihan yhtä dorkan näköinen kuin tuossa.

Omia jumituksia kävin tänään hoidattamassa Helsingin urheiluhieronnassa. Tähän asti olen siis vaan käynyt aina klassisessa hieronnassa, mutta se ei ole riittävän tehokasta. Hieroja oli sitä mieltä, että näillä treenimäärillä ja -tehoilla olisi optimaalista käydä ainakin alkuun jopa kerran viikossa hierottavana ja myöhemmin 1-2 krt/kk. Kahden tunnin ajan olin varannut ja se kyllä käytettiin kokonaisuudessaan alakropan työstämiseen. Kerroin alkuun, että oikea raaja on se ongelmatapaus, tukkoinen ja kipeä. Ja että välillä menee ihan ontumiseksi, kun lonkankoukistaja on niin jumissa ja juilii. No, kävi ilmi, ettei se vasen raaja ollut yhtään sen parempi. Olisi varmaan ollut vain ajan kysymys, milloin se olisi alkanut kipuilla yhtä lailla.

Ensin hierottiin niin, että olin selinmakuulla, ja hieroja käsitteli penikat ja nilkan lihakset etupuolelta. Sitten etureidet ja reiden sivuosat. Paikoitellen teki todella kipeää, mutta se ei ollut ihan tauotonta piinaa, joten kestin sen aika hyvin. Hikeä kyllä pukkasi pintaan ihan kuin olisin treenaamassa ollut. Mutta sitten kun käännyin vatsamakuulle ja vuorossa oli pohkeet, takareidet ja pakarat.. voi luoja. Onneksi sain rauhassa irvistellä hierontapöydän kasvoreikään. Oli varmaan sellaisia ilmeitä, että joku pikkulapsi olisi nähnyt painajaisia lopun elämäänsä, jos olisi sattunut konttaamaan siitä alta. Etenkin pohkeiden käsittely oli melkoista kärsimystä. Hieroja pyysi sanomaan, jos otteet on liian voimakkaat, mutta toisaalta totesi, että kovin hellästi ei voi ottaa, tai muuten ei saada oikein mitään edistystä. Joten puristin käsitukia ja irvistelin ja hikoilin.

Tykkäsin kovasti tuosta pelkistetystä vastaanotosta ja betonisesta pöydästä, jonka jalat olivat tukirautaa :)

Toinen oikein paha kohta oli nuo reisi- ja pakaralihasten kiinnityskohdat tuossa lantion sivussa. Mutta niihin on vaikea saada ihan samanlaista kidutusta kuin pohkeisiin, joten niiden hierominen oli lähempänä nautinnollista kuin tuskaa. Kipeäähän se teki, mutta hyvällä tavalla. Se on myös kohta, jota tykkään ehkä eniten myös rullailla.

Hieroja oli nuori ja ollut alalla vasta vähän aikaa, mutta otteet olivat silti erinomaiset ja minulle sopivat. Aion kyllä varata uuden käynnin lähiajoille, jotta saadaan tästä kropasta vähän vetreämpi. Nyt toivon, että tuo pohkeiden aukaisu laittaisi vähitellen myös päkiät kuntoon. Tavallisiin sneakers-tyyppisiin tossuihin palaaminen auttoi jo normalisoimaan kävelyä. Ensi viikolla on fyssarikäynti ja hieman huvittaa, kun menen sinne uuden vamman kanssa. Joo toi piriformis on aika ok tällä hetkellä (kyllä se satunnaisesti oireilee, mutta ei sanottavasti), mutta nyt mulla olis toi päkiä ja nilkka tiltissä.. Herättääköhän kaltaiseni potilaat fysioterapeuteissa mitään epätoivoa ja halua lyödä hanskat tiskiin? "Potilas on toivoton tapaus, ei edistystä edelliskerrasta, sen sijaan löytynyt uusi vamma tai kaksi."

Kas, kevyt viikko

Nyt oli juuri oikea aika pitää kevyt viikko. Treenamisen nälkä on kova, mutta kroppa alkoi olla turhan kireä ja juminen. Maanantaina istuin töissä eri työpisteessä kuin tavallisesti, ja illalla olikin sitten jo vasemman lavan alueen lihaksessa pistävää kipua. Tennispallolla yritin hieroa kipeää kohtaa, mutta jonkinlainen kramppi siellä oli, eikä siitä ollut niin apua. Päätäkään ei voinut kivuttomasti kääntää vasemmalle. Olan yli kurkkiminen olisi ollut täysin mahdotonta. Mies hieroi, minkä taisi ja keskiviikkoiltana kokeilin laittaa siihen myös Voltarenia. Joogassa tehtiin muutamia liikkeitä, jotka sitä ehkä hieman avasivat, mutta varasin silti hierojan eiliselle.

Hieroja mutisi jotain subscapulariksesta, en saanut ihan selvää. Olin ekaa kertaa tuolla hierojalla (mutta siis vakituinen hierontapaikkani); virolainen mies, joka on aika paljon vaihtoehtohoitoihin kallellaan. Puhui energiavirroista ja tekee ilmeisesti myös kuppausta, akupunktiota, reikihoitoja jne. Vähän ehkä turhan lempeät otteet minun makuuni, olisi saanut olla ehkä aavistuksen voimakkaampi käsittely. Mutta pyysin häntä hieromaan myös piriformiksen aluetta, kun se nyt vaan edelleen kirrailee. Hänen näkemyksensä oli se, että nuo vanhat välilevyn pullistumat ovat ehkä jättäneet iskiashermon hieman alttiiksi kipeytymiselle.

Hauskasti murtaen hän kysyi, että kun vaikutan niin kehotietoiselta (??) ihmiseltä, niin miten ihmeessä minulla on näitä kolotuksia ja jumeja eri puolilla kroppaa. Trapezius-lihaskin on tosi tiukka, istumatyöläisen perusharmeja. Pohdin, että syynä voisi olla se, kun olen niin laiska venyttelemään, ja olen kauttaaltaan niin jäykkä ihminen muutenkin (plus se istumatyö). Hän totesi, että minulla on aika kuivat lihakset, "mutta se ei ole paha eikä hyvä vaan se on niinkuin on, se on ominaisuus". En sitten tiedä, mitä se tarkoittaa, että on kuivat lihakset? Pitäisikö olla enemmän nestettä kehossa?

Googlasin "kuivat lihakset" :D, ja päädyin mm. lukemaan Nyyssölän kirjoitusta siitä, että kuivat lihakset ovat alttiit loukkaantumiselle, mutta tämä tarkoitti ilmeisesti dieetin aikana kuivuvia lihaksia. Sitten oli joku saitti, missä mainittiin, että kuivat lihakset ovat alttiita krampeille. Mielenkiintoista. En tosin tiedä, pitäisikö tälle "ominaisuudelle" yrittää tehdä jotain? Hieroja käsitteli myös kyynärvarret ja olkavarren lihakset ja päivitteli sitä, kun käteni ovat niin kylmät. Hän kysyi, mikä mahtaa olla leposykkeeni ja se on nyt viime aikoina mitattuna ollut siinä 50-56 välillä. Ja onhan toki nuo alhaiset verenpaineet. Repeilin melkein ääneen, kun löysin googlatessani tällaisen toteamuksen:

"Lääkäri Väänänen vääntää mieluusti asian ihan päälaelleen: "Kylmät jalat ja kädet ovat itse asiassa hyvä ominaisuus. Tällaisilla naisilla pulssitaajuus ja verenpaine ovat matalia. He ovat myös yleensä hoikkia." He voivat mahdollisesti myös olla tasaluonteisia, eli jatkuvasti motkottamassa miehen tekemättömistä töistä." (lähde)

Kylmien käsien kanssa olen jo oppinut elämään, ja esim. tänäänkin aamulenkillä oli hanskat kädessä, vaikka vastaan tuli ihmisiä t-paita päällä. Kun jos kädet pääsevät jäähtymään liikaa, niin sitten niitä jo kolottaa ikävästi.

Kevyt viikko alkoi maanantaina hölkkälenkillä, kun teki tosiaan mieli kokeilla, miten se sujuu pakaran kanssa. Kipeytyykö lisää, tai tuleeko mitään oireita. Kyllä se otti itseensä. Ei pahasti, mutta jo lenkin aikana alkoi vähän tuntua. Maanantaina töissä kävely oli sitten vähän jäykkää, mutta venyttelin ja hieroin tennispallolla joka päivä, ja se meni pikkuhiljaa paremmaksi. Ei lainkaan niin paha kuin toukokuisten pitkien lenkkien jälkeen. Mutta ei se siis parantunut ole. Kun se ei eilisestä hieronnasta oikein miksikään muuttunut, niin taitaa olla aika hakeutua fysioterapiaan. Art-Fysion Filippa on hoitanut alakroppaani aiemmin, joten varmaan yritän saada ajan hänelle, kun nyt näyttää palanneen äitiyslomalta.

Tiistaina lepäsin, enkä tehnyt intervallitreeniä. Menen nyt suurinpiirtein Haikaraiselta saamani kevyen viikon ohjeilla: intervallitreeni jää pois, ja salilla teen 10-20% kevyemmillä painoilla, kaksi sarjaa per liike. Vaikka en dieetillä olekaan, niin tuo intervalli ei oikein istu kevyen viikon ajatteluun. Keskiviikkona tein selkä-hauis -treenin kyllä kolmella sarjalla per liike, mutta pienemmillä painoilla ja jätin pari toistoa tekemättä. Ajattelin kevyen treenin auttavan tuohon yläselän tiukkuuteen. Että jos siinä saisi verryteltyä sen aukinaisemmaksi. Eikä se pahaa kyllä tehnytkään. Tein kolme liikettä selälle: leuanvedot (no, niitä ei oikein kevennetysti voinut tehdä, mutta tein vain kaksi sarjaa), pull downia ja kulmasoutua tangolla. Samoin hauiksille tein kolme liikettä.

Ennen treeniä nopea räpsäisy

Tuntui hölmöltä vaan heilutella painoja, mutta yritin pitää mielessäni, että tällä on tarkoituksensa. Silti teki mieli vähän selitellä muille treenaajille - joita oli yllättävän paljon siihen aikaan aamusta - että normaalisti kyllä treenaan ihan kunnon painoilla. Ajattelin, että jotain muka kiinnostaa, tai edes katsoo, että "eihän tosta ton treenistä oo mitään hyötyä".  Keskiviikkona illalla oli sitten taas jooga. Täytyy myöntää, että oli aikamoisen psyykkaamisen takana mennä sinne. Vaikka tiesin sen tekevän hyvää. Mutta koti houkutteli enemmän. Sitten sisuunnuin: neljä kertaa tätä kaiken kaikkiaan edes on, millainen laiskuri ei siitä selviä? Ei vaan ole löytynyt sopivaa joogaa minulle. Kaipaisin sellaista rentoa, iloista, normaalia; jotain, mistä on kaikki hörhöily riisuttu pois. Ehkä jotkut syvävenyttelytunnit voisivat olla enemmän minun juttuni.

Mutta tarpeeseenhan se joogaaminen tuli taas. Tehtiin erilaisia selkä- ja rintarankaa kiertäviä ja avaavia liikkeitä, ja niitä takareiteen kohdistuvia venytyksiä. Tällä tunnilla yritin erityisesti keskittyä hengityksen tarkkailuun ja se sitoi jotenkin ajatuksetkin. Monesti tuntuu, että ne karkaavat työasioihin tms. Mutta nyt vähän upposin siihen hengityksen ajattelemiseen. Välillä näin ikkunasta pilvet taivaalla, mutta ne vain olivat, en ajatellut niitä yhtään.

Eilen torstaina pidin taas treeneistä lepopäivää, ja kävin illalla siellä hieronnassa. Tänään kävin aamulla treenaamassa alakroppaa kevyesti. Alkuun pakarapotkuja, kun kyykkypaikka oli varattu. Sitten kyykkyä, suorin jaloin mavea, vaakaprässiä, ak-kävelyä ja hip thrustia. Loppuun treenasin vielä vähän vatsalihaksia. Tänään kevyesti treenailu ei tuntunut yhtään niin hölmöltä. Jotenkin alakropan treenaaminen normaalisti on henkisesti aina raskaampaa, liikutellaan isoja(...) rautoja ja jos viimeiset toistot esim. kyykyssä eivät onnistuisi, niin tilanne on vähän erilainen kuin vaikkapa hauiskääntöjen kanssa.

Huomenna tai sunnuntaina käyn vielä treenailemassa ojentajat, olkapäät ja vähän rintaa. Nyt olen melkein päivittäin venytellyt rintalihaksia, ja eilen hieroja näytti vielä pari venytystä lisää, niihin tosin tarvitsee avustajan. Ja siinä missä takareisien venytys on tuskaa, niin rintalihasten on aivan ihanan rentouttavaa. Tänään olisi pitänyt ottaa ryhdistä ennen ja jälkeen -kuvat, kun salilla taas penkillä maaten tein pitkät venytykset sekä isoille että pienille rintalihaksille. Ja ihan selvä ero näkyi olkapään asennossa sivuttain tarkasteltuna! Se ei kiertynyt lainkaan niin sisäänpäin kuin normaalisti.

Tänään aamupäivällä keiteltiin riisipuuro ja huomenna on tarkoitus väsäillä siitä karjalanpiirakoita. Iltapäivällä syötiin lämmintä perunasalaattia, jonka ohjeen bongasin joskus viisi vuotta sitten, ja vähintään kerran kesässä tätä tulee tehtyä. Koska siskon perhe oli kylässä, niin unohdin räpsiä kuvan ruoasta, mutta tässä ohjeesta (ja meidän tekemänä se ei kyllä näytä noin aneemiselta kuin tuossa kuvassa olevassa kuvassa :)).

Tänään käytettiin jääsalaattia ja tammenlehtisalaattia, koska tuossa hemmetin lähikaupassa ei tunnu koskaan olevan rucolaa, kun sitä tarvitsee. Mutta ei se mitään, tammenlehti ajoi asiansa ihan yhtä mallikkaasti. Salaatin seuraksi paistettiin tofukuutioita seesamiöljyssä.

Mieli tekisi huomenna hölkkäilemään, mutta uskaltaisikohan sitä?

Varovainen paluu treenien pariin

Tämän viikon alussa sain ilokseni todeta, että ranne on täysin oireeton. Kävelin aamulla töihin ja tein tapani mukaan, vähän ajatuksissani, jokapäiväisen testin kädelle. Painoin peukaloa alaspäin kohti kämmentä ja odotin, missä kohtaa kipu tuli. Havahduin siihen, ettei sitä tullut ollenkaan. Painelin innoissani sitä yhä uudelleen ja varovasti vähän eri suuntiinkin ja käsi oli täysin kivuton! Melkein otin pari hyppyaskelta siinä keskellä tietä, kun innostuin niin paljon. Salille paluu alkaa olla ajankohtaista ihan näillä näppäimillä! Tasan neljä viikkoa kortisonin pistämisestä käsi oli siis korjaantunut. Nyt vain harmittaa, etten mennyt ottamaan pistosta ajoissa, jo heti tammikuussa. No, ajassa en voi palata taaksepäin, joten jääköön harmitus tuohon lauseeseen.

Keskiviikkona olin hierojalla, ja todettiin, että yläselkä on niin jumissa, että on parempi kuitenkin olla ihan normaalisti hierojan pöydällä makuulla, eikä istuvassa asennossa. Sain tyynyn rintakehän alle ja hieroja otti hieman kevyemmin tuolta oikealta puolelta, jossa ruhjoutunut kylkiluu on. Selässä ja niskassa oli aivan hirvittäviä kipupisteitä, eikä yhtään ihme, että oli sitä voimakasta päänsärkyä. Vaikutti siltä, että päänsärky uhkasi tulla myös torstaina, hieronnan jälkeisenä päivänä, mutta tein niitä hölmön näköisiä rintauintiliikkeitä pitkin päivää, ja selvisin vain lievällä jomotuksella.

Mutta niin, se kylkiluu. Ensi viikolla tulee neljä viikkoa sen ruhjoutumisesta ja tällä viikolla kipu on tuntunut hälvenevän päivä päivältä. Koirat lähtivät isän luokse, joten tänään aamulla pohdin, että lähden vähän pidemmälle kävelylenkille, ja hölkkäilen siellä varovasti tuntemusten mukaan. Jos kylki alkaa antaa merkkejä kivusta, niin vaihdan heti kävelyyn.

Ihana aurinkoinen ilma oli, joskin vähän kylmä tuuli. Alkuun hölkkäilin harvakseltaan puolen minuutin pätkiä, kun kylki vierasti vähän tärinää. Mutta mitä useampi hölkkäpätkä oli takana, sen helpommaksi se muuttui. Joko totuin siihen lievään "mustelmaiseen" oloon tai sitten se oikeasti muuttui hieman kivuttomammaksi, ehkä lämpenemisen myötä? Puoliväliä kohden hölkkäilin jo enemmän kuin kävelin ja varmaan loppujen lopuksi koko lenkistä noin puolet sitten oli reipasta kävelyä.

Satelliittikuvaa lenkistä

Pituutta oli se kymmenisen kilometriä ja aikaa meni kaikkiaan 1h 21 min. Sykemittaria ei ollut käytössä, mutta ei tuo mikään hengästyttävä suoritus ollut, enemmänkin sellaista tunnustelua ja pääkopan tuulettamista. Valoisa sää, lintujen laulu, bongatut leskenlehdet ja lukuisat vastaantulleet ja ohitetut koirat nostattivat mielialan kattoon ja tuntui, kuin olisin käynyt tankkaamassa jotain onnikaasua; niin hyvä mieli lenkistä jäi.

Ruokana tänään oli hernesosekeittoa. Lenkin jälkeen olin tankannut niin tukevan aamiaisen, ettei nälkä tullut ennen kuin vasta nyt illalla. Tähän väliin mahtui kaupassakäyntiä, päikkärit ja kummilapsen kanssa ulkoilua. Sieltä palattuani teki mieli jotain lämmintä mutta kevyttä. Niinpä googlasin vähän pakasteherneistä tehtyjen hernekeittojen ohjeita, ja löysin yhden, jota pikkasen muuntelin, ja loppuresepti oli tällainen:

2 pss pakasteherneitä
1 iso jauhoinen peruna
1 sipuli
litra vettä
2 kasviliemikuutiota
mausteita; tällä kertaa timjamia, meiramia, suolaa, mustapippuria

Sipuli kuullotettiin, joukkoon pieneksi paloiteltu peruna ja herneet sekä vesi + kasviliemikuutiot. Annoin kiehua noin vartin ja sitten soseutin ja lisäsin mausteet. Oli nopea tehdä ja maukas. Tuntui kuitenkin, että ei ole tarpeeksi suolaa, joten ripottelin sitä vielä vähän keiton päälle :P. Mulla on verenpaineet sen verran alhaalla, että läträän suolan kanssa ihan huoletta (alin mitattu 90/60, äsken mitattu 107/65). Tosin kyllä kai tuollaisella tavallisella pöytäsuolalla on muitakin haitallisia vaikutuksia kuin verenpaineen nosto, voisin ehkä perehtyä asiaan. Ostin I love me-messuilta syksyllä jotakin Ruususuolaa, mutta en ole tullut käyttäneeksi sitä mihinkään, taitaa olla kaapin perällä..

Ensi viikolla aion käydä kokeilemassa salitreeniä. Mitään kovin paljon painetta rintakehään aiheuttavia liikkeitä en aio tehdä, eli kyykkytanko niskaan tai prässi saa vielä odottaa. Mutta kyllä tässä jo varovaisen salitreenin saa tehtyä, aloitetaan kevyempääkin kevyellä viikolla!

Hei hei herkuttelu

Aamulla keitin itselleni pannullisen teetä ja ajattelin ehtiä ainakin aloittamaan tämän postauksen, ennen kuin lähdin siskon kanssa tunnin päästä lenkittämään koiria. No, koko päivän olen tätä pätkissä kirjoitellut, ja tekstistäkin saattaa huomata, että sen pariin on palattu silloin tällöin, kun on ollut hetki aikaa.

Takana on viikko, jolloin flunssa ei enää vaivannut, mutta rintakehän kipu estää edelleen tekemästä treeniä. Se hajosi siis 5.-6.3. välisenä yönä (edit: päivä korjattu yhtä aiemmaksi), eli nyt on kulunut reilut kaksi viikkoa tapahtuneesta. Erilaisten arvioiden mukaan korjaantuminen vie vähintään nelisen viikkoa. Toivon, että kahden viikon päästä pääsen jo kokeilemaan varovaista lihaskuntotreeniä. Tulevalla viikolla aion kokeilla sen verran kevyttä pyöräilyä, että se ei hengästytä. Aamulla tein ihan kokeeksi omalla painolla kyykkyjä. Askelkyykkyjäkin yritin, mutta en voinut jatkaa, sillä askeleen tärähdys ja paluu takaisin lähtöasentoon tuntuivat kivuliailta; jälkimmäisessä kun syvät vatsalihakset aktivoituvat tiukasti, niin se tuotti kipua ruhjoutuneen luun alueella.

Kolmen viikon kuluttua olen talvilomalla, pääsiäisen ympärillä. Mitään ohjelmaa en ole vielä loman ajaksi suunnitellut, mutta jos silloin pääsen jo normaalisti treenaamaan, se olisi parasta lomailua. Nyt on kulunut 3,5 viikkoa siitä, kun ranteeseen laitettiin kortisonipistos, ja jos rintakehä/kylki ei olisi kipeä, niin ensi viikolla olisin ranteen puolesta lähtenyt kokeilemaan treeniä. Nyt ilmeisesti odotellaan vielä pari viikkoa. Mutta sitä pyöräilyä ajattelin tosiaan kokeilla, eli huomenaamulla pitkästä aikaa salille.

Siitä puheen ollen, kävin nyt sitten irtisanomassa salijäsenyyteni. Nyt on aikaa treenata siellä vielä ensi kuun loppuun saakka, ja toukokuusta lähtien ajattelin kokeilla tuota toista salia, jonne pääsen sitten halutessani jo aamuviidestä treenaamaan. Joka päivä, vaikka viikonloppuna! Nykyinen salihan aukeaa sunnuntaisin vasta klo 10. Toukokuussa varmaan alkuvuoden ruuhkatkin ovat jo hellittäneet? ;) Toisaalta biitsikunnon metsästäjät saattavat vielä aiheuttaa kävijäpiikkejä, mutta tuskinpa tosiaan niin aikaisin aamulla?

Viime viikon tapahtumiin kirjattakoon myös hirvittävä jännityspäänsärky keskiviikko-iltapäivällä. Se antoi itsestään ennakkovaroituksen jo tiistaina, mutta en tajunnut noteerata sitä ja varautua. Olin tiistaina palaverissa, jossa näyttö on pitkän pöydän päässä. Vaihdoin kesken palaveria pöydän toiselle puolelle, koska niska tuntui ikävän kireältä. Siinä pitkin päivää sitä ajatuksissani sitten itse hieroin. Seuraavana päivänä kireyttä olikin jo enemmän, ja verryttelin töissä kepin kanssa. Kuitenkin iltapäivää kohden alkoi särky, ja kotimatkalla se yltyi todella voimakkaaksi. Oksetti, ja kasvojen toista puolta kihelmöi, ikään kuin puolet kasvoista olisi puutunut. Selvisin kotiin, vein koirat nopeasti ulos ja suoraan sänkyyn pimeään makuuhuoneeseen. Otin yhden 500 mg:n parasetamolin, mutta eipä se oikeastaan auttanut mitään. Kun mies tuli kotiin, hän alkoi hieroa hartioita ja niskaa, ja kipeät kohdat laittoivat melkein itkua vääntämään.

Hieronnastakaan ei ollut apua särkyyn, joka vaan moukaroi päätä. Mitään en pystynyt syömäänkään kuvotuksen ja säryn vuoksi, mikä pahensi tilannetta. Pitkään jatkunut nälkä nimittäin jo yksistään laukaisee minulla usein päänsäryn. Siskon neuvosta uskalsin ottaa vielä kaksi buranaa (400 mg), joten särkylääkkeitä tuli siis illan aikana syötyä yli gramman edestä, kun se aiemmin napsaistu parasetamoli lasketaan mukaan. Olen vähän arka ottamaan paljon tai vahvoja lääkkeitä, vaikka ei kai siitä päänsäryn kärsimisestäkään mitään hyötyä ole. Buranat otettuani menin nukkumaan ja kun aamuyöstä heräsin, niin oli vain enää sellainen “muistosärky”: tietää, että on ollut päänsärkyä, mutta sitä ei enää tunne varsinaisesti. Jos se jättäisi arven, niin se näkyisi, mutta ei olisi enää kipua.

Ensi viikolle minulla on varattuna hieronta, ja laitoin hierojalle kyselyä, onko hänellä sellaista pöytää, mitä käytetään raskaana olevia hierottaessa. Siinä voi siis istua etukenossa. Kun tuo kylki ei oikein salli vatsamakuulla olemista, mutta hartioiden, niskan ja yläselän kireyden vuoksi en haluaisi hierontaa siirtää eteenpäinkään. Hän vastasi, että sellainen löytyy, ja voidaan katsoa sitten tilanteen mukaan. Työkaveri kävi kertomassa, että oli joskus saanut kuulla toimivan jännityspäänsäryn ehkäisijän: heti, kun alkaa tuntua siltä, että on kireyttä hartioissa, niskassa tms., ja se saattaa johtaa päänsärkyyn, niin tulee kuulemma tehdä 2 x 25 "rintauintiliikettä" käsillä :D. No, enpä siinä mitään menettänyt, kun torstaina työhuoneessani kauhoin menemään. Kyllähän tuo määrä yksistään jo laittaa lavat lämpimäksi, ja ainakaan tuona päivänä jännityspäänsärkyä ei tullut, vaikka kireyttä ja lukkoja on edelleen. Onneksi on tosiaan hieronta muutaman päivän vastassa.

Asiasta toiseen: nyt mun on PAKKO ryhdistäytyä syömisten kanssa. Ei huvita edes käydä puntarissa tsekkaamassa, missä mennään. Joo, vaatteet mahtuu päälle, mutta ei mulla nyt niin tiukkoja vaatteita olekaan, etteikö ne antaisi anteeksi muutaman lisäkilon. Onhan se nyt tosi tyhmää, että kun ei pääse liikkumaan, niin sitten millään syömisilläkään ei muka olisi mitään väliä. Töihin vein edelleen viime viikolla tosi köykäiset eväät ja aina illan mittaan taas ratsasin kaikki kaapit kotona ja laitoin miehelle torstaina viestiä: “tuo keksejä”. Ja sehän toi, kolme erilaista pakettia, jotka olen jo syönyt. Ja paketin jäätelöä.  Eilen leivottiin korvapuusteja siskon synttäreiden kunniaksi, ja niitä mussutin hartaudella. Niin, ja eilen kävin myös Kippo:ssa syömässä kaksi isoa pestoleipää.

Tänä aamuna heräsin sellaiseen päättäväisyyden tunteeseen, jota en ole pitkään aikaan kokenut. Sellaiseen “usko siirtää vuoria” –järkähtämättömyyteen. Kai tuo lähenevä toipuminen (tai lähitulevaisuudessa siintävä) ja pitkään jatkunut “syön mitä sattuu” –kierre yhdessä saavuttivat jonkinlaisen maksimipisteen, ja päässä kuului vain iso KLANGGGGGGGggggggg! Nautin tästä fiiliksestä, sillä olen kokenut sen ennenkin ja sen taika on siinä itsepintaisuudessa ja tahdonvoimassa, jonka se tuo mukanaan. Sen avulla vältän ne karilleajot, joita syntyy, kun olen ollut muutamia päiviä herkuttelematta ja mieleen alkaa hiipiä kaikennäköisiä “mutta kyllähän elämästä pitää nauttia silloin tällöin..” –ajatuksia. Eli nyt herkut sivuun joksikin aikaa tyystin.

Tänään jo harjoittelin ruotuun palaamista syömisten osalta, vakioin sapuskat terveelliseksi ja säännölliseksi ja suunnittelin ensi viikon eväät töihin. Kun syön kunnolla, niin herkuttelun tarve vähenee. Näin se varmaan menee suurimmalla osalla meistä. Oma kompastuskiveni on laiskuus. En millään jaksaisi tehdä ja valmistella ruokia työpäiviksi. Työpäivän jälkeen varsinkin on ihan turha toivo. Viikonloppuna se on tehtävä, jos aikoo saada tehdyksi.

Joten tänään teinkin miehen kanssa kolmea eri ruokaa. Parissa tunnissa kokkailtiin peruna-purjo-linssisosekeittoa, pinaatti-tofupiirakkaa, ja “tofuronia” (Torinon kalsium-pastaa, tofua ja sipulia: vähän kuin makaronilaatikon ainekset ennen uuniin menoa). Kunhan sapuskat jäähtyvät, niin pakkailen ne pakastimeen ja sieltä otan sitten mukaan töihin evääksi. Keittoakin tehtiin seitsemän litran kattilallinen, hetkeksi riittää.

Kaikki tekemäni sosekeitot näyttää aina samalta..

Spelttijauhoihin tehty pohja = terveyspiirakka

Mitenkään erityisen kauniiltahan nuo sapuskat eivät kuvissa näytä. Ehkä joskus voisin oikein panostaa esillepanoon ja näpsiä kuvia järkkärillä jalustan kanssa. Mutta toistaiseksi kännykkäräpsyt saavat havainnollistaa tuotoksia.

Iltaunet kutsuvat!

Nukkuu koirien kanssa

Rannevamma ja ruokaonnea, koostetta viikon tapahtumista

Nyt ei sitten pariin viikkoon treenata salilla. Mikähän siinä on, että jos / kun vammaudun, se tapahtuu yleensä loma-aikaan? Joululomalla 2010 reväytin rintalihaksen, kun innostuin punnertelemaan. Kesällä 2011 olin mukana paikallisen kuntosalin treeniryhmässä ja onnistuin venäyttämään selkälihaksen leuanvetoja treenatessa liian innokkaasti. Talvilomalla 2012 sain välilevyn pullistuman kahvakuulatessa kotona.  Ja nyt jouluna 2013 ranne tulehtunut joogan seurauksena. En tiedä, olisiko täyslepo auttanut heti, olen nimittäin käynyt salilla tämän kipeän ranteen kanssa, kun ei se treenatessa häirinnyt. Ainoa, missä se tuntui, oli kapea penkki, ja siinäkin ihan viimeisissä toistoissa vaan. Mutta kun siirtää ja puristaa raskaita tankoja, niin ranne ei ole päässyt lepäämään.

Oma teoriani on, että forkut ovat olleet niin kireät, että kun väkisin väänsin kämmenet selän taakse vastakkain, jollain jänteillä/nivelillä ei ollut tilaa taipua ja sain vamman aikaiseksi. Se ei ihan samana päivänä tuntunut, vaan vasta seuraavana päivänä vähän. Siten, että tiesi tehneensä ja ajattelin sen olevan ihan normaalia. Sitten päivä päivältä se kipeytyi yhä enemmän ja viime viikon lopulla alkoi häiritä jo yöunia. Aamut olivat pahimpia, ja pelkäsin jo nivelrikkoa. Pukeminen sattui, pelkästään jo paidan laittaminen päälle, kun hiha osui ranteeseen. Torstaina aamulla katselin, kuinka vasen käsi oli ranteen kohdalta tuplasti sen, mitä oikea käsi ja mietin, että nyt ei ehkä enää kannata odotella sen paranemista. Varasin ajan työterveyslääkärille, joka totesi, että käsi tarvitsee rannetuen ja tulehduskipulääkettä geelinä. Tuo ranne kun on niin ohkainen, niin siitä kipulääke imeytyisi geelinä hyvin, toisin kuin vaikkapa pakaraan laitettuna. Hoitajalta sain rannetuen, jota olen pitänyt nyt päivin ja öin. Ainoastaan koirien kanssa lenkkeillessä olen jättänyt sen kotiin, kun ei siihen päälle mahdu mikään lapanen.

Sain myös lähetteen käsikirurgille, joka tuntui mielestäni hieman liioittelulta. Mutta tarkoitus oli, että jos nämä toimenpiteet eivät auta, niin hän sitten laittaisi kortisonipistoksen ranteeseen. Se tuntuu ajatuksena niin kammottavalta, että riitti jo yksistään motivoimaan olemaan rasittamatta kättä yhtään enempää. Kipugeeliä en ehtinyt vielä apteekista hakemaankaan, kun tuo rannetuki (ja lepo salitreeneistä) auttoi saman tien. Heti ensimmäisen yön jälkeen tuntui käsi paljon paremmalta, ja nyt ollaan sunnuntaissa, ja pientä edistystä on tapahtunut koko ajan. Turvotus on laskenut lähes kokonaan. Ei se täysin kivuton vielä ole, mutta kipua on vain tietyissä liikkeissä ja esim. koiria kun ulkoilutin ja siirsin taluttimia kädestä toiseen hieman kiertäen, niin siinä tuntuu vihlontaa.

Työterveyslääkäriltä tullessani kävin siinä lähistöllä olevassa lounasruokalassa syömässä, ja huomasin, että meidän työpaikalta siihen ripeästi kävelee noin 10 minuuttia, joten hyvällä säällä tuolla voisi käydä useamminkin syömässä, niin ei tarvitsisi aina kantaa omia eväitä. Edellyttäen tietysti, että tarjolla on jotain syötäväksi kelpaavaa. Tällä kertaa oli tofu-wokkia ja riisiä. Riisiä en juuri koskaan itse keitä. Kavahdan hieman sen epäekologisuutta, mutta suurempi syy on kyllä laiskuuteni. Kestää niin kauan.. Miehen tekemässä "festariruoassa" sitä kyllä syön aina silloin tällöin. Nytkin mietin jälkikäteen, että olisin voinut jättää koko riisin ottamatta, sillä wokki oli itsessään oikein hyvää koostumukseltaan. Ikään kuin pataa, olisi voinut syödä sellaisenaan. Se oli myös tosi hyvää, oikein hyvin maustettua.

Lounasta Sodexholla

Treeneistä sen verran, että tälle viikolle ehdin tehdä olkapää-ojentaja -treenin ja jalkatreenin. Maanantaina ja eilen kävin juoksemassa vakkarini, 10 kilsan lenkin kirkonkylään ja takaisin. Tänään sunnuntaina ajattelin mennä sotkemaan kuntopyörällä intervallitreenin. Sain jopa venyteltyä alkuviikosta, ja pieniä venytyksiä olen tehnyt silloin tällöin pitkin viikkoa lähinnä lonkankoukistajille ja rintalihaksille, jotka minulla on ne ikuisesti kireät paikat. Tälle viikolle on siis tullut ihan mukavasti liikuntaa, ja vaikka sali nyt onkin ainakin osittain tauolla vielä pari viikkoa, niin juoksemassahan voin käydä.

Keskiviikkona aamulla vanhempi koira oli niin uninen ja haluton, että poikkeuksellisesti annoin sen jäädä kotiin nukkumaan. Kokeilin kaikki tavalliset “Lähdetkö mukaan?!” (innostuneesti). “Tänne nyt sieltä!” (käskevämmin) “No, me mennään sitten, heippa!” (päättäväisesti ja samalla vilkuilin, vaikuttaako mitenkään). Voin vaikka vannoa, että se työnsi kuononsa vain syvemmin hännän sisään, joten annoin olla ja lähdin vain juniorin kanssa lenkille. Tehtiin tosi reipastahtinen tunnin kävelylenkki; noin 5,5 kilometriä, mikä on tosi hyvin tuossa ajassa, etenkin kun rämmittiin paikoitellen vähän hankalissa maastoissa. Tultiin kotiin, missä vanhempi koira oli sitä mieltä, että "no nyt voisin ehkä käydä vähän oikomassa koipiani". Vein sen vartin pyrähdykselle tekemään tarpeensa ja lähdin sitten salille tekemään jalkatreeniä. Vähän mietin, että mitä siitä tulee, kun alla on jo sen verran lenkkeilyä, mutta ihan hyvinhän se sujui. Vähän horjuen tein askelkyykkyä 40 kilolla, mutta on se jo reilusti enemmän lastia kuin edellisellä kerralla, eli alkaa vähitellen kroppa tottua sen tangon kanssa tasapainoiluun.

"Ulos? Näytänkö siltä, että nappaa yhtään?"

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen hierojalla, ja yläselkä tuntuu vaan olevan ikuisesti jumissa. Kuinkahan usein sitä pitäisi hieroa, että se pysyisi auki? Silti nautin hieronnasta ja oli ihanaa, kun loppuilta kotona oli rentoutunut ja hieman pöhnäinen olo.

Torstaina oli ohjelmassa lepoa ja käden vuoksi sitten perjantain selkä-hauis -treeni jäi tekemättä. Eilen aamulla kävin juoksemassa koiran kanssa, ja sain pujotettua rannetuen juoksuhanskojeni päälle minimoimaan mahdollisen tärinän aiheuttamia haittoja. Juostessa ei kyllä ollut minkäänlaista oireilua. Ulkona oli jo sellainen lumisateen tuoksu aamulla, ja jostain syystä koirat alkavat aina pakkasella tuoksua vähän savulle. Iltapäivällä alkoikin lumisade ja nyt on maa valkoisena.

Pari postausta takaperin kerroin tehneeni energiapatukoita, joita teinkin sitten uudelleen heti toisen satsin, kun edellinen loppui ja tällä kertaa tein samantien kaksinkertaisen annoksen. Nuo säilyvät hyvin jääkaapissa, ja olen ottanut niitä mukaan evääksi työmatkalle. Usein kun käyn aamulla salilla, en ehdi syödä tarpeeksi tukevaa aamupalaa palkkarin päälle, joten junassa alkaa olla jo uudelleen nälkä. Noista saa helposti lisää energiaa, muutama tuollainen rasiaan mukaan. Ja sopivat tosi hyvin esim. lounaan päälle jälkkäriksi. Toissapäivänä söin viimeiset noin 30 kpl annoksesta, ja tänään ajattelin pyöräyttää uuden satsin. Alkuperäisissä Nakdeissahan on cashew-pähkinöitä, mutta olen itse tehnyt mantelijauhoon. Viime viikonloppuna ostin kokeeksi Nakdeja neljää eri makua ja täytyy kyllä sanoa, että omat “nakdini” ovat parempia! Ainoa, mikä pääsi lähelle oli cocoa & orange, ja jossain vaiheessa ehkä teenkin erän appelsiiniaromilla. Mutta toistaiseksi tuo piparminttu on vaan niin hyvä, että sillä mennään.

Kuin karkkia

Muita keittiöonnistumisia on viime aikoina ollut cashew-levite, jota tehtiin ensimmäisen kerran joskus ehkä vuosi tai puolitoista takaperin. Ei enää muistettu, mitä siihen tulee, joten nyt mentiin mutulla. Cashew-pähkinät runsaaseen veteen likoamaan vähintään 3-4 tunniksi, nyt annettiin olla työpäivän yli. Sitten laitettiin ne tehosekoittimeen (jonka tulee olla oikeasti tehokas), sinne sitruunamehua, valkosipulin kynsi, tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä. Halutessaan voi toki laittaa suolaa tai muita mausteita. Tästä tulee aivan ihanan paksua mössöä, jota olen syönyt leivän päällä ja “kastikkeena”. Yhtenä päivänä päivälliseni koostui porkkanatikuista, isosta palasta kylmäsavutofua ja tästä tahnasta. Dippailin porkkanoita ja tofukuutioita cashew-tahnaan, aivan järjettömän hyvää!

Purkki täynnä ruokarakkautta

Ensi viikon treenaamisista en oikein osaa sanoa. Toisaalta jotain kevyttä jalkatreeniä laitteissa voisi käydä tekemässä, pakarapotkua taljassa, porrasnousua tms., joka ei niin vaadi puristusotetta tai käsivoimaa. Mutta toisaalta voisin vaan käydä juoksemassa erilaisia lenkkejä. Taidan mennä ihan fiiliksen mukaan.

Olen tosi iloinen siitä, että kun nyt tuli tämä parin viikon tauko treenaamiseen, niin se ei aiheuttanut minkäänlaisia häiritseviä tunteita. Voisin lyödä vetoa, että syksyllä olisin vielä ollut kohtuullisen ärtynyt samanlaisessa tilanteessa. Nyt luulen sen johtuvan ainakin osittain siitä, että osasin jo odottaa tätä, ja jollain tapaa olin jo sopeutunut siihen ajatukseen alitajuisesti. Mutta silti sellaisesta on matkaa siihen, että nyt tunnen myös hyväksyväni tilanteen, eikä se aiheuta minulle mitään stressiä tai ahdistusta. Ennen olisi ollut heti sellainen “ääh, lihakset lähtee ja plösähdän saman tien” -nurina taustalla koko ajan enemmän tai vähemmän. Nyt en usko, että parin viikon tauko aiheuttaa mitään katastrofia, ja maltan parannella kättä rauhassa ennen kuin salille ryntään. En todellakaan halua jäädä käsipuoleksi, tai että tuo ranne tulee aina jatkossa reistailemaan jollain tavalla. Kunhan tämä akuutti vaihe on ohi kokonaan, varaan ajan fyssarille ja jatketaan noiden forkkujen työstämistä.

Patukkapuuhissa jälleen

Huomaa tyylikkäät kumpparit
lahkeiden päällä

Tänään oli kolmas hieronta kahden viikon sisään, ja koko ajan näköjään löytyy uusia kipeitä paikkoja. Lohduttavaa kuitenkin, että jotkut vanhat jumit sieltä myös alkavat pikkuhiljaa kaikotakin. Tänään hieroja työsti pitkään trapezius-lihasta vasemmalta puolelta, ja se oli niin ihanan kamalaa, että toivoin ajan pysähtyvän ja hieronnan jatkuvan ikuisuuden. Oikea puoli ei ollut lainkaan niin kiukkuinen. Pyysin, että käsi- ja kyynärvarret saisivat erikoishuomiota ja oli jopa hämmentävää huomata, miten kämmenen lihakset voivat olla kireät. Kämmenien ja sormien hieronta tuntui yllättävän intiimiltä, ja alkoi jopa siinä pöydällä maatessa ihan ujostuttaa :D. Heti kun otteet siirtyivät kyynärvarsiin, niin rentouduin taas. Hassua! Veri alkoi kyllä kiertää mukavasti, kädet ja sormet lämpenivät hyvin.

Ensi viikolle varasin vielä hieronnan ja sitten alan harventaa tahtia ensin kahden viikon välein jonkin aikaa, ja sitten jatkossa aina kerran kuukaudessa vähintään. Ei se nyt ihan ilmaista ole, mutta sarjakorteilla saa pudotettua yhden kerran hintaa alle viiteenkymppiin, joten täytyy kyllä tuon verran itseensä satsata.

Tämän päivän liikunnaksi jäi siis vain yksi tunnin ja yksi 1,5 tunnin lenkki koirien kanssa (ja kohtapuoliin tehtävä viimeinen iltakävely, mutta se jäänee alle puoleen tuntiin). Ulkona on kyllä ihan samanlainen sää ollut kohta viimeiset kolme kuukautta. Koko ajan +5 tuntumassa ja harmaata. Onneksi olen nyt lomaillut. On tehnyt tosi hyvää vaan olla kotosalla lepäämässä, kun tällainen sää on kaikkea muuta kuin energisoiva.

Kuvista välittyvä kärsivällisyys on hämäystä

Voisi yhtä hyvin olla lokakuu.. Toivottavasti saadaan pian lunta!

Kävin viikonloppuna kaupungilla ja ostin Punnitse&Säästä -myymälästä Nākd:n choco mint-patukan. Koska olen tunnettu timanttisista patukantekotaidoistani, innostuin heti kokeilemaan tuontyyppisten valmistamista itse. Kuinka pieleen voi mennä, kun kääreessä kerrotaan jo yksityiskohtaisesti tuotesisältö ja määrät? Dates (48%), Cashews (29%), Raisins (17%), Cocoa (6%), natural flavour

Varmuudeksi googlasin "home made nakd bars" ja löysin hyvän ohjeen, jota en sitten ihan tismalleen noudattanut kuitenkaan. Siis nuo ainesosat kyllä, mutta kun ei ole mitään jenkkimittoja käytössä, niin käytin ihan tavallista Teeman kahvikuppia vaan.

Raaka-aineet valmiiksi

Eli:

En tiedä, saako tätä muuna
kuin öljypohjaisena

- 1 kuppi taateleita
- 1 kuppi mantelijauhoja
- loput rusinapaketista (turhan hankalaa mitata rusinoita lusikkamitalla), eli oisko rusinoita ollut joku 30-40g
- pari ruokalusikallista vettä
- 3-4 rkl kaakaojauhetta (pitääpä ostaa luomua/reilukauppaa seuraavaksi, kun tuo paketti viimein tuosta tyhjenee, oli jo mennyt vanhaksikin)
- 1,5 tl piparminttuaromia

Tuo minttuaromi olikin aivan uusi tuttavuus, en ole sitä koskaan aiemmin käyttänyt. Mutta se teki näihin "patukoihin" aivan ihanan raikkaan maun. Siitä tuli heti uusi suosikkimausteeni. Ainesosat ovat piparminttuaromi ja auringonkukkaöljy. Taidan käyttää jatkossakin, jos teen vaikka suklaamuffineja.

Googlaamani ohjeen neuvoa noudattaen en edes yrittänyt muotoilla noista patukoita, vaan tein sellaisia kolikon muotoisia, pikkuleipämäisiä. Nämä valmistuivat tosi näpsäkästi, mittasin vain kaikki ainekset tehosekoittimeen, surrautin hetken ja muotoilin sitten valmiista taikinasta nuo "kolikot."

Tosi hyviä! Juuri sellaisia, mitä voi pakata muutaman mukaan vaikka kaupunkireissulle tai ottaa töihin välipalaksi. Vähän kuin terveellisiä After Eightejä :). Oi että. Aion kokeilla kyllä myös cashew-pähkinöillä ja joskus voisi kokeilla myös appelsiiniaromilla.

Taikina juuri blendattuna

 

Valmiita "patukoita"

Millähän nimellä noita nyt sitten kutsuisi..? Energialantit? Energiatäplät? Taatelikolikot? Feikkinakdit?