Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisäravinteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisäravinteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Loppukesä ja kellarisali

"Tykkäätsäkin enemmän kesästä kuin syksystä?" kysyi paikallinen kylänmies Pate kerran mieheltäni asemalla. Minulta Pate ei olisi saanut ihan yksiselitteistä vastausta, sillä se taitekohta, eli loppukesä / alkusyksy on aina ollut minulle sitä ihan parasta aikaa vuodessa. Lapsena odotin malttamattomana koulun alkua ja ne ensimmäiset viikot koulussa olivat aivan mahtavaa, kun ulkona oli vielä päivisin lämmintä, ja aamuisin kirpeän kuulasta. Oli uusia kirjoja, kyniä, kumeja, vaatteita.. Harrastukset alkoivat - itse kävin koulun näytelmäkerhossa ja soitin pianoa - ja oli paljon ohjattua tekemistä. Voin sanoa rakastaneeni koulunkäyntiä ihan täysin palkein. Jopa niin paljon, että sitten tosiaan kouluttauduin itsekin opettajaksi (ja tein jopa Suomen historian graduni kouluaiheesta), huomatakseni vain, että aikuisen näkökulmasta se ei enää ollutkaan niin huippua..


Syksyllä on kiva aloittaa uusia juttuja ja projekteja. Tuntuu, että kesän jäljiltä on niin paljon virtaa, ettei tiedä, mihin kaikkialle sen kanavoisi. Aikuisopistojen opinto-oppaat tulee selailtua useaan kertaan ja tuntuu siltä, että jokaiselle viikonpäivälle olisi jotain mielenkiintoista opiskeltavaa tai harrastusta. Kokemuksesta olen kuitenkin viisastunut sen verran, että tiedän sen kesän aikana varastoituneen energian hupenevan yllättävänkin nopeasti. Ei kannata ilmoittautua kolmelle kurssille, joista kaksi jää kesken parin kerran jälkeen, ja kolmas sitkutellaan läpi jotenkuten puoliksi osallistuneena.

Tänä syksynä aion satsata tuon mahdollisesti ylimääräisen energian ihan vain treenaamiseen ja kehonhuoltoon. Kun kotia asuttaa lauma vanhenevia lemmikkejä, niin niistä huolehtiminen riittää harrastukseksi nyt toistaiseksi. Koiralta poistetaan tikit ensi viikolla, ja kävi niin, että se sai korviinsa hiivatulehduksen. Ilmeisesti antibioottien seurauksena vastustuskyky oli sen verran alhaalla, että korvat alkoivat töhnäämään. Joten vielä piti käydä eläinlääkärissä, viidettä kertaa nyt muutaman viikon sisällä. Koirahan pisti jarrut pohjaan jo puolessa välissä matkaa kohti eläinlääkäriasemaa (jonne meiltä on siis noin 400 metriä), ja käveli vapisevin tassuin sinne sisälle. Onneksi korvien puhdistaminen ja tipat helpottivat korvien kutinaan lähes välittömästi, niin oli sillä tavalla mukava käynti.

Tällä viikolla olen vielä ottanut kevyesti treenien kanssa ja antanut jalkapohjan toipua rauhassa. Se alkaakin olla mukavasti parempi, pohkeiden ja nilkkojen hieronta tosiaan tepsi siihen kuin lääke! Tiistaina kävin tekemässä edellisessä postauksessa mainitsemani intervallitreenin kuntopyörällä. Sitten oli se hieronta iltapäivällä ja loppuviikon relasin vain, kävin kyllä koirien kanssa normaalisti lenkkeilemässä. Eilen aamulla heräsin virkeänä viiden aikaan ja päätin suunnata salille. Yhdistelin noista Ainon bikinibody-bootcamp -treeneistä sellaisen sopivan kombon, jossa ei ollut hyppyjä, ja otin lisäksi kahvakuula-etuheilautuksen yhdeksi liikkeeksi. Tein neljä patteria, jokaista 10 minuuttia, ja parin minuutin tauot välissä:

1. circuit
- kahvakuulaheilautus eteen x 20
- 4 x vuorikiipeily + 2 x ojentajapunnerrus x 10
- juoksijan askelkyykky steppilaudalla x 15/puoli
- vatsalihasliikkeenä jalkojen ojennus eteen ja lantion nosto x 20
(tällä saan vatsalihakset tosi kipeiksi, ihan paras liike)

2. circuit
- kyykky + pystypunnerrus x 15
- 4 x hauiskääntö + 2 x punnerrus x 8
- askelkyykky taakse, jalan ojennus sivulle ja pystypunnerrus x 10/puoli
- vatsarutistus kierrolla jalat ylhäällä x 30

Vähän oli olkapäät kovilla, kun oli joka välissä pystypunnerrusta ja punnerrusta. Huomaa, etten ole mikään ekspertti suunnittelemaan tasaisesti kuormittavaa ohjelmaa. Mutta silti tykkäsin tästä tosi paljon. Tämäntyyppisen patteritreenin aion kyllä jatkossakin tehdä säännöllisesti salitreenin ohella, niin saa vähän vaihtelua ja nopeatempoisuutta treeniohjelmaan.

Nyt on koko kroppa hieman arka, ja tänään kävin kaverin kanssa katsastamassa potentiaalista saliehdokasta. Siellä ei nyt mitään kunnon treeniä tullut tehtyä, kun palautuminen on näin kesken, mutta aina sitä voi vähän jotain vemputtaa ja tuli yleisesti ottaen silmäiltyä, että miten treenaaminen siellä onnistuu. Innostuin sitten vähän etukyykkyä harjoittelemaan, kun en ole koskaan sitä tehnyt. Kaveri opasti tekniikan kanssa ja täytyy kyllä sanoa, että yksinkertaiselta näyttävä liike on monimutkainen. Kyynärpäät ylhäällä, katse ylhäällä, vatsa sisään, lantio alas, jalat ulkokiertoon, leveälle vai kapealle, tangon asento sormien päällä ja niin poispäin. Huh. Sitten vedin muutamaan otteeseen leukoja (pari kerrallaan), tein vähän penkkiä, vipareita eteen ja sivuille, kalvosinkiertäjiä jne. Lähinnä tutustuin suorituspaikkoihin.

Kuvakaappausta videolta: elämäni ensimmäisiä etukyykkyjä, joten kaikki tekniikka on vielä vähän hakusessa.
Vaikeinta oli pitää kyynärpäät ylhäällä!
Mutta varsinainen sali oli sympaattisen askeettinen. Siellä oli kaikki tarvittava, ja kokonaisuudessaan se oli paremmin varusteltu kuin Easyfit. Jotkut laitteet olivat vähän erikoisia, ja piti oikeasti tutkailla, että miten päin niissä ollaan. Esimerkiksi alataljaa tehdään kirjaimellisesti alhaalta ylöspäin, puoliksi seisovassa ja puoliksi istuvassa asennossa. Ja sitten pakarapotkua pystyi tekemään "multihip" -nimisessä laitteessa, jossa siis tehtiin reiden ojennusta ja loitonnusta samassa laitteessa seisten.  Käsipainoista sellainen hauska yksityiskohta, että tuolla oli 11 kilon painot (joita ei juuri missään koskaan näe), mutta ei kymppejä :). Ja smithissä oli ihan oikea parinkymmenen kilon tanko. Lämmittelyt pystyi tekemään kuntopyörillä, jotka olivat täysin mekaanisia kaikin tavoin. Juoksumatto siellä on, soutulaite ja sellainen 80-luvun Tunturi-merkkinen stepperi.

Salia ylläpitää yhdistys, Tikkurilan Ryhti. Eikö ole ihanan reippailuhenkinen nimi? Ja yhdistyksen päämies vaikuttaa tosi mukavalta. Yhden kerran olen hänet viime vuonna tavannut, kun olin kaverin kanssa treenailemassa urheilupuiston salilla. Laitoin postia, että olisin kiinnostunut tuolla treenailemaan, niin hän vastasi ja kertoi maksuista, säännöistä yms., ja loppuun: "Taidankin suoria salille ja tehdä kortin heti." Ihana! Salilla ei ollut ketään muita kuin me, ja silti tai ehkä juuri siksi se tuntui heti kotoisalta. Ei yhtään sellainen rautakanki-perseessä -meininki, kuten ketjusaleilla, joissa tuntuu tärkeämmältä se fitness, spa ja pakaroiden pyöreys, kuin sellainen vanhanaikainen liikkumisen ilo ja hikinen meininki. Siis toki kärjistän nyt aika rankasti, mutta ymmärtänette idean.

Syyskuun treenaan siis siellä kellarisalissa, kun sinne pääsee tyyliin koska vaan. Ai niin, ja siellä oli sellainen Arnoldinkin käyttämä hauisvyö :D! Tämä vakuutti lopullisesti ;). Salilla on ihan hyvät aukioloajat, päivittäin 5.30-22. Ehkä joku pikkuinen jännitysmomentti on mennä sinne yksin ihan hirveän aikaisin, kun se tosiaan on parkkihallin perällä liikekiinteistössä..

Ravintopuolesta sen verran, että minulta loppuivat maustetut soijaproteiinijauheet tässä tällä viikolla ja päätin nyt olla ostamatta lisää ainakin toistaiseksi. Kaapissa on vielä maustamatonta pussinpohjallisen verran ja sitten kaksi lähes täyttä pakkausta riisiproteiinia. Jos en nyt noita riisiprotskuja käytä, niin en varmaan koskaan, eli nyt pieni stoppi soijaprotskuun ja käytän nuo riisit pois. Muutenkin olen alkuvuoden kuluessa koko ajan vähentänyt proteiininsaantiani niistä runsaimmista ajoista, kun sitä tuli melkein 130-150 g/päivässä. Vähemmällä pärjään oikein mainiosti. Nykyisin en yhtään tiedä makroista tai kaloreista, mutta en syö sellaisia määriä jauheita, mitä pahimmillaan/parhaimmillaan. Tällä hetkellä protskut tulee käytännössä ainoastaan ruoasta. Ja kun nyt nuo salitreenit taas aloitan, niin palkkarista sitten vielä lisäksi.


Suklaanmakuisen soijaprotskun loput tuli käytettyä kotitekoiseen jäätelöön. Laitoin pakastettua banaania, soijamaitoa ja protskujauhetta blenderiin ja surrasin soseeksi. Oli ihan älyttömän hyvää! Dippailin sitä vielä maapähkinävoihin, ja olin aivan hurmaantunut. Se oli raikasta, makeaa, kylmää ja pehmeää. Monta kertaa parempaa kuin kaupan soija- tai riisijäätelöt (joista varsinkin R-Ice on tosi hyvää).

Nyt on energinen ja hyvä olo, olen toiveikas syksyn treenien suhteen!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Viikon ensimmäinen maanantai

Vähän ounastelen näin ennakkoon, että tälle viikolle pakkautuu kolme maanantaita. Ensimmäinen on tänään, ja toinen huomenna, kun arki oikeasti alkaa pyöriä. Ympärillä siis, koska minähän olen lomalla, hähää. Mutta se kolmas maanantai on varmaan sitten perjantaina, kun palaan töihin loman jälkeen.  Ihana aurinkoinen sää on kyllä hellinyt lomalaista.

Parveke on ollut pop näinä päivinä. Ja tämä sininen lurjus on turkasen kuuma aina sieltä sisälle tullessaan.
Kävin aamulla juoksemassa koiran kanssa. Tehtiin taas seitsemän kilometrin lenkkimme kirkonkylään päin. Aurinko häikäisi niin, että taas kerran pohdin vakavasti aurinkolasien hankkimista; sellaiset, joissa olisi vahvuudet. Olen siis sen verran likinäköinen, että tarvitsen laseja, ja arkisin käytän piilolinssejä. Mutta juoksulenkeille en niitä ole viitsinyt laittaa, ja aurinkolasit vahvuuksilla olisi varmaan helpoin vaihtoehto.

Aikaa meni nyt 46 minuuttia, mutta pysähdyttiin muutamaksi minuutiksi juttelemaan aamulenkeiltä tuttujen koiranomistajien kanssa, enkä huomannut pysäyttää sykemittaria siksi ajaksi. Kaksi ihanaa isoa ruskeaa nöffiä, niin pehmoisia nallekarhuja, että teki mieli vaan upottaa pää sinne turkkiin ja rutistaa ihan kunnolla. Vaikka toisella on ikää jo kymmenen vuotta, niin se oli niin leikkisä ja iloinen otus, että sitä jättikokoista koiraa tuntui olevan joka puolella, kun se pomppi ja hyppeli puolelta toiselle.

Juoksu kulki todella raskaasti. Mietin sitä, että jos joku aloitteleva juoksija luulee juoksemisen olevan aina sellaista, kun se oli minulla tänään, niin ei ihmekään, jos into lopahtaa ensimmäisen lenkin jälkeen. Olen jostain syystä kärsinyt muutaman päivän aika tykistä turvotuksesta. Tuntuu, että kaikki mitä otetaan sisään, pysyy myös siellä. Ja sitten kun tätä lastia raahaa tuolla lenkillä mukanaan, niin jippii. Nuorempana olisin ollut tosi ärtynyt tästä tukalasta olotilasta ja kiukutellut ympärillä oleville. Olisin hypännyt puntarissa tuon tuosta, valittanut "lihoamistani" ja ryhtynyt "en syö mitään" -dieetille pariksi päiväksi.

Nyt kun olen seesteinen (ehe) aikuinen, niin laitoin tänään vain vähän löysempää ja mukavampaa vaatetta päälle, kun lähdettiin leffaan. Ei kriisiä tai kiukuttelua, tämä on ohimenevää. Sen verran kuitenkin halusin olla pahentamatta oloani, että en ostanut mitään naposteltavaa mukaan. Suolainen popcorn ja irtokarkit eivät varmaan olisi toimineet nesteenpoistajina.. Käytiin katsomassa Spike Jonzen "Her", ihan kelvollinen pätkä. Huomasin taannoin, että meillä on kahdeksan leffalippua menossa vanhaksi ensi kuun lopussa, joten niitä piti nyt sitten käyttää pois.

Torstaina menen siskon kanssa katsomaan Saving Mr. Banks, ihan vain siksi, että Maija Poppanen oli lapsuudessani minulle tärkeä kirja. Olin sairaalassa, kun sain jonkinlaisen myrkytyksen munuaisiini. Olin monta päivää korkeassa kuumeessa ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että sairaalan sänkyni viereisellä pöydällä oli kirja. Kysyin hoitajilta, kenen se on, ja sanoivat äitini jättäneen sen siihen. Luin paksun, Maija Poppasesta kertovan kirjan sairaalassa kokonaan, ja tykkäsin siitä niin paljon, että luin sen kotiin päästyäni uudelleen. Kirja on vieläkin hyllyssäni, ja neljä vuotta sitten edesmennyt koirani nakerteli sitä pentuna, joten siinä näkyy myös meidän yhteiselon jäljet <3. Minulla ei ole elokuvalle mitään odotuksia; olkoonkin Disney-hömppää, haluan nähdä sen silti.

Leffan jälkeen piipahdimme thai-buffassa syömässä. Lautaselle kasasin salaattia, riisiä ja curry-tofua. Tänään teki hirmuisesti tuollaista ruokaa mieli, mutta tosi moni paikka oli pääsiäisen vuoksi suljettu.


Tofupalat olivat mukavan isokokoisia ja niitä oli runsaasti. Välillä saa buffet-paikkojen tofukastikkeista etsiä palaa sieltä, toista täältä.

Palatakseni tuohon turvotukseen, niin epäilen sen aiheuttajaksi kreatiinia. Vaikka en ole siinä aiemmin huomannut mitään sivuvaikutuksia, niin nyt kun taas salille palasin ja kreaa maltillisesti olen palkkariin laittanut, niin sillä saattaa olla sormensa pelissä. Jätän sen nyt pois muutenkin, kun en ole mitään positiivista buustiakaan huomannut.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Spontaanin kausiortorektikon kipeät forkut

Forkut ovat nyt niin arat, että heräsin viime yönä kipuun, kun käsi osui mieheen, kun käännyin unissani. Nämä ovat jo pidemmän aikaa oireilleet lievästi, lähinnä saliharjoittelun yhteydessä, kun olen tehnyt hauiskääntöjä tangolla. Torstaille varasin fysioterapia-ajan, ja pyysin puhelimessa, että fyssari avaa noita forkkujen lihaskalvoja. Tiedän jo etukäteen, että se tulee sattumaan aivan helvetisti, ja melkein jo sitä kuvitellessani tulee kylmät väreet ja vedet silmiin. Yritin itse niitä vähän availla äsken piikkipallolla ja tennispallolla, mutta kun ovat niin kipeät, en pysty painamaan niin kovasti, että siitä olisi hyötyä.

Huomisen selkä&rinta -treeni vaihtuu lepopäivään. Menisin muuten juoksemaan, mutta tein tänään tappotreenin alakropalle, joten kävely koirien kanssa saa riittää huomenna. Hetken ehdin jo miettiä, että pystyisinkö kuitenkin tekemään huomisen treenin, mutta sitten kyynärvarsi osui tuolin käsinojaan ja naama vääntyi sen verran irvistykselle, että ehkäpä siinä oli vastaukseni. Loppuviikon salitreeneistä en nyt osaa vielä sanoa sitten mitään, kun ei tiedä, miten pääsen treenaamaan näiden käsien kanssa.

Kävi mielessä, että forkkujen kireys saattaisi olla syynä siihen, että viime aikoina oikean käteni kämmensyrjä on koko ajan aivan kylmä ja tuntuu jollain tapaa jäätyneeltä. Aluksi luulin sen johtuvan uudesta läppäristäni, mutta kun töissäkin on sellainen jäätynyt olo, niin kotikone taitaa olla syytön. Mutta senhän näkee sitten, onko fyssarin käsittelyn jälkeen muutosta.

Jatkan vielä hieman ajatuksista, joita Hulmin ja Haikaraisen semmapäivä herätti. Hulmi mainitsi pariinkin otteeseen Patrik "Pöperöproffa" Borgin luennoineen Jyväskylässä viime viikolla, ja Borg oli luennolla puhunut rennosta sallivuudesta ruokavaliossa. Toisin sanoen toimiva ruokavalio (niin psyykkisesti kuin fyysisestikin) on sellainen, joka ei aseta liikaa kieltoja ja rajoituksia. Kun ruokavaliosta karsitaan yhtä sun toista, ihan vaikka varmuudeksi, niin syömiset muuttuvat helposti liian yksipuoliseksi ja energiansaanti alkaa olla haasteellista. Tästä on enää lyhyt askel ortoreksiaan. Ortorektikolle usein vain itse tehty ruoka on kelvollista, sillä mikäli ei tiedä täsmälleen, mitä ruoka sisältää, se aiheuttaa epävarmuutta ja jopa ahdistusta. Sosiaalinen elämä saattaa kärsiä ja arki pyörii ravitsemuksen ympärillä.

Huomaan itsessäni välillä lieviä ortorektisiä piirteitä. Ne tulevat ja menevät kausittain, ja ruokkivat itse itseään. Nytkin ehdin miettiä ja vatvoa sokerin poisjättämistä ja vähentämistä niin, että oma sisäinen ääneni alkoi jo kyllästyttää. Eilen oli siis ensimmäinen päivä kuukauden sokeri"lakosta", eikä sokerinhimo ole ehtinyt vielä iskeä. Kun innostun kyyläämään jotain kohtaa ruokavaliossani, niin sisäinen ääneni alkaa muistuttaa Ostos-TV:tä "Eikä siinä vielä kaikki! Nyt voit samalla vaivalla vähentää ruokavaliostasi myös tämän toisen, Myöskin Tosi Epäterveellisenä pidetyn jutun!" Ja siitä alkaakin sitten ortorektisyyttä lähentelevä arki, jossa tunnen syyllisyyttä, jos vähänkin rikon itse itselleni asettamia sääntöjä. Sitten jossain vaiheessa kyllästyn, palaan maltilliseen arkeen ja jossain vaiheessa heittäydyn sitten toiseen ääripäähän ja vedän suklaakeksejä monta päivää putkeen uhmakkaasti. Because I can.

Kävin siskon kanssa viikonloppuna lenkillä ja hän oli kokeillut gluteenitonta ruokavaliota toista viikkoa. Eikä ole kuulemma koskaan ollut niin energinen ja niin vähän väsynyt. Hänen ystävänsä oli imettäessään joutunut noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota, ja on todennut olleensa tuolloin elämänsä parhaassa vireystilassa, mikä on aika paljon sanottu ensimmäistä lastaan hoitavalta äidiltä. Muuallakin vouhkataan siitä, kuinka gluteenin poisjättäminen on tuonut energisen ja pirteän olon.

Minä olen mielestäni kohtuullisen energinen ihminen, ja joidenkin mielestä jopa ärsyttävän energinen. Nämä käsitykset varmaan pohjautuvat siihen, että olen hyvin aamuvirkku, joten minulle ei tuota ongelmaa herätä viideltä, lenkittää koiria tunnin verran, lähteä salille, mennä töihin ja lenkkeillä taas töiden jälkeen. Jos joutuisin tekemään tuon kaiken ilta-aikaan, vireystasoni olisi aivan toista luokkaa. Mutta tietysti jos menee nukkumaan 23 aikaan, niin töihin tullessa voi tuntua siltä, että se viideltä lenkille herännyt aamuvirkku kollega on ärsyttävän ylienerginen pirteäpeippo. Itsehän simahtelen pääsääntöisesti siinä klo 21 aikaan.

Takaisin gluteeniin: en siis tarvitse lisäenergiaa, mutta kenellepä se ei kelpaisi, jos sitä on tarjolla? Ja kuten olen aiemminkin maininnut, olen hyvin vaikutteille altis, ja tuon siskon mainospuheen jälkeen olin aika lailla valmis kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota. Ja tässä sitä nyt ollaan sitten toista päivää (lähes) gluteenittomalla ja sokerittomalla ruokavaliolla. Lähes gluteeniton siksi, että jotta elämä ei menisi ankeaksi kieltämiseksi ja korvikkeeksi, en sentään aamuista kaurapuuroani hylännyt. Kaupasta ostin jotain gluteenittomia näkkäreitä, jotka maksoivat pienen afrikkalaisen valtion bruttokansantuotteen verran ja maistuvat sille, mille näyttävätkin, haalealle aaltopahville. Reilusti kun laittoi porkkanahummusta päälle, niin meni ihan mukavasti alas. Mutta noin muuten olen syönyt sitä, mitä yleensäkin. Tänään lounaaksi hernekeittoa ja savutofua (+ niitä pahvinäkkäreitä), töiden jälkeen perunasosetta ja tofupihvin. Välipaloina omenaa ja kirsikkatomaatteja sekä maustamatonta jogurttia, jonka sekaan soijaprotskua, rusinoita ja pähkinöitä.

Eli tällainen tuuliviiri siis olen, hohhoijaa. Vähän kyllästyttää, kun olen näin "spontaani" (huomatkaa sävy). Mutta katsotaan nyt päivä kerrallaan. Ainakin toistaiseksi olen sitä mieltä, että ruisleipä ja korvapuustit ovat ruokavaliossani jatkossakin, eli kokonaan en aio kyllä gluteenittomalle heittäytyä. (Paitsi jos joku sen oikein hyvin saa myytyä minulle..) Kannattaisiko tätä nyt kuitenkin kokeilla ainakin viikon pari, että voi sanoa mitään vaikutuksista?

TivoliEikku
Kun jätin gluteenin ja sokerin pois, pienennyin parissa päivässä monta kokoa! True story.
Sokerista sen verran, että palkkaria varten hankin lähikaupasta puhdasta rypälesokeria, eli sitä glukoosia. Sen tehtävä palkkarissa on kuljettaa kreatiini perille, ja aloitin kyllä aika maltillisesti, eli ihan teelusikallisen vaan laitoin sitä. En vielä tsekannut, että millaisia määriä ihmiset yleensä käyttävät. Syön kuitenkin tunnin sisällä treenien päättymisestä hiilaripitoisen aterian, joten en viitsi palkkariin hirveitä määriä hiilaria ympätä. Palkkaria lukuunottamatta on sokerit jääneet nyt syömättä, eikä ole onneksi vielä mitään mielitekoja ollut, ja johan tässä on siis tosiaan jo kaksi (2!!!) päivää oltu ilman mitään makeaa.


ps. Nyt pitäisi mennä johonkin ravintolaan ja tilata vegaanista, sokeritonta sekä gluteenitonta syötävää. Miten niin rajoittunut??

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

HO2CCH(NH2)CH2CH(CH3)2

Oli ilmeisen kannattavaa koota edelliseen postaukseen kehitystä. Uskon, että sillä oli merkitystä eilisessä käsi-/olkapäätreenissä, jossa ensimmäistä kertaa vipareita 6 kg:n painoilla. Vauhtipunnerrukseen otin tangon penkkipunnerruspaikalta, eli 20 kilon tankoa tuli heiluteltua edelliskerran 17,5 kg:n sijaan. Jälkimmäisessä tosin toistui mielestäni se ilmiö, minkä olen aiemminkin huomannut, että kun tekee jotain liikettä ensimmäistä kertaa, niin voimatasoista osa ikään kuin "katoaa" siihen liikeradan opetteluun. Toisella kerralla liike on jo tuttu, niin omat voimansa pystyy paremmin hapuilematta hyödyntämään.

Mutta viparit ei ole mikään tuntematon liike ja kutosen painot tuntuvat todelliselta kehitykseltä, kun ei ole pitkäkään aika siitä, kun olen tehnyt niitä 4 kg:n painoilla. Hirmuisen pieniltähän nuo painot tuntuvat edelleen, mutta ajatuksissa siintää jo se päivä, kun teen vipareita kympeillä.

En tiedä, mikä merkitys kreatiinilla ja BCAA:lla on ollut kehitykseeni, mutta mahdollisesti jotain vaikutusta on. Ainakin Lihastohtori ja oma valmentajani ovat sitä mieltä, että vegaani hyötyy näistä sekaravintoa nauttivaa enemmän. Taannoin kirjoittelinkin Fastin BCAA:sta, kun sain tietää heiltä, että se ei ole vegaanista, vaan valmistetaan ankan höyhenistä. Nyt kun ostamani purkki alkaa olla jo kohta lopuillaan, etsiskelin vegaanista versiota. Löysin Allmaxin leusiinin, jonka laitoin nyt tilaukseen Bodybuilding.comista. Allmaxin sivuilla kerrotaan (kohtuullisen yököttävää):

BEWARE OF YOUR LEUCINE SOURCE: While ALLMAX Essentials provides you with the ultimate in high-grade ingredients, there are other cheaper ways to get your LEUCINE. Most LEUCINE, frequently of Chinese origin, comes to you from a source of HUMAN HAIR (typically from barber shop floor waste), DUCK feathers – or both!
Ajatuskin siitä, että ravinnossani olisi jotain jonkun hiusten jäänteistä, saa pienen kuvotuksen tunteen. Brrh. No, tuo Allmax lupaa muuta:
Our pure, German Source, Pharmaceutical Grade LEUCINE crystalline powder is a 100% Animal-Free source! Derived from a pure vegetable (corn), the complex fermentation process yields a clean, white crystalline LEUCINE powder. There are zero binders, excipients, additives or preservatives in our LEUCINE product.
Tuo tuli paljon edullisemmaksi postikuluineenkin kuin suomalaisten verkkokauppojen leusiinit, joista yhdestäkään ei selvinnyt, ovatko synteettisiä vai jotain parturikamaa. 


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Depiksen nujerrusta ja lisäravinteista

Kurkkukipua ei tällä hetkellä ole, tai se on hyvin vaimeaa. Tajusin juuri tätä kirjoittaessani, että olen taas juonut todella huonosti ja näin toipilaana kai nesteen saanti olisi entistä tärkeämpää. Kävinkin hakemassa nyt ison lasin vettä ja yritän tänään juoda oikein urakalla vauhdittaakseni paranemistani. Nuhainen olen edelleen, mutta toivottavasti huomenna voisi jo salilla käydä tekemässä edes kevyen treenin. Liikunnan puute vaikuttaa hurjasti mielialaan, tulee lähes masentunut olo, kun ei pääse liikkumaan siten, kuin haluaisi.

levyhylly
Tänne piti kuulemma saada täytettä..
ja tuossa vain osa miehen levyistä.
Eilen lähdin miehen kanssa kaupungille. Hänellä oli suunnitelmissa viettää Record Store Day:ta shoppaillen ja lähdin hoitelemaan omia asioitani; piti ostaa muutama peruspusero ja leusiinia.

Paidat löytyivätkin saman tien ja koska mies vielä liikkui levykaupoilla, niin kiertelin muita vaatekauppoja ajatuksena ostaa jokin vähän parempi pusero tai tunika, joka saisi maksaakin vähän enemmän, jos löytyisi joku oikein kiva, jota varmasti tulisi pidettyä ja joka olisi laadukas. Kävin mm. Gantin, Benettonin ja Guessin myymälät läpi, mutta en minä mitään kivaa löytänyt. Espritillä oli alerekissä muutama paita, joita sovitin, mutta ei niistä tullut sellaista "pakko saada" -tunnetta, joka joskus jostain vaatteesta vaan saman tien kolahtaa.

puserot
Neljä ihan tavallista trikoopuseroa lyhyillä hihoilla.
Täsmäshoppausta!
Päällä oleva nuha, alhainen aamupaino, shoppailun tuloksettomuus ja pari muuta taustalla olevaa asiaa (kirjoittelin niistä toiseen blogiini, joka täytti hiljattain 9 vuotta!!) painoivat mieltä alas ja laahustin Forumin käytävää eteenpäin. Tamarin-ravintolan kohdalla pysähdyin lukemaan ruokalistaa ja totesin, että edellisestä ruokailusta alkaa olla sen verran aikaa, että jotain voisi syödäkin. Arvoin hetken salaatin ja curryruokien välillä, ja tulin siihen tulokseen, että törsään päivän loput kalorit tofu-kookoscurryyn. Soitin miehen seuraksi ja menimme syömään. Kuvaa annoksesta ei tullut räpsäistyä, mutta söin melko maltilla riisiä ja sen seuraksi tosiaan kookoscurrya, jossa oli sipulia, perunaa, kookosmaitoa ja tofua. Rasvan määrää en halua edes ajatella, mutta ruoka oli älyttömän hyvää ja mieliala kohosi noin 120%. Vaikka en ollut lähelläkään mitään ähkyä, niin kylläinen kuitenkin ja varmaan rasvan määrän vuoksi ei sitten ollut edes iltaa kohti nälkäkään, tuli syötyä enää iltapala"rahka". Kasvisten osuus jäi eilen todella minimaaliseksi, mutta enpä tuota jaksa nyt stressata. Niin, ja illalla tuli juotua vielä pieni lasillinen colaa, ihan vain varmistaakseni päivän hiilarit :D.

Tänä aamuna paino olikin sitten tasan 50 kiloa. Ehkä jossain kohtaa olen maininnutkin, että tavoite on pysyä verenluovuttajakelpoisena, eli tuon viidenkympin paremmalla puolella kuitenkin. Muistan, kuinka joskus parikymppisenä painoa tuli lukion jälkeisenä vuotena muutama kilo lisää: lakkiaisissa olin mallia tikku47kg ja vuoden päästä oli tullut painoa 2-3 kiloa lisää. Silloin alkoi tulla kriisinpoikasta, että ei voi paino alkaa vitosella, apuaargh! Kuusi vuotta vanhempi kämppikseni oli onneksi järjen äänenä tuolloin, kun yritin noita "liikakiloja" laihduttaa pois jollain törkeän pahanmakuisilla dieettijuomilla. Ja nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että "ei voi paino alkaa nelosella, apuaargh!".

Valmentajalle eilen aamulla meilasinkin, kun hän oli pyytänyt pitämään ajan tasalla painon kehityksen kanssa. Hän vastasi, ettei ole aihetta paniikkiin, sillä alussa kreatiini nostaa nestevarastoja ja nyt rasvan häviäminen alkaa näkyä. Ja että jos painon putoaminen jatkuu yhtä rivakkana, niin katsotaan tilannetta uudelleen. Huomaan kyllä, että vaikka en varsinaisesti panikoi, niin on silti levoton olo ja kaipuu normaaliolotilaan. Ja mitä enemmän sitä tässä blogissakin vatvon, niin sen pahempi varmaan. Pitäisi keskittää nyt ajatukset ihan muuhun.

Nekku
Lisägrammat eivät olisi haitaksi Nekullekaan
Eilen kaupungilta tarttui paitojen lisäksi mukaan myös leusiinia (tai tarkemmin BCAA:ta), jota valmentaja ehdotti, että voisin kokeilla. Kasvisruokavaliolla tätä ei saa samalla tavalla kuin sekaruokavaliosta. Nyt tietysti kun tulin jo ostaneeksi ensimmäisen vastaantulevan tuotteen hyväuskoisena luottaen siihen, että synteettistähän tuo on, niin netissä liikkuu kahta tietoa siitä, onko Fastin BCAA sopiva vegaaniruokavalioon. Laitoin Fastille suoraan kysymystä, katsotaan sitten sen pohjalta. Vegaanisiakin BCAA-valmisteita on, että täytyy sitten etsiä sellainen.

vitamiinit
Makes you stronger, eh? Soijaprotskujauhe-pussikin kurkkii taustalla.
Lihastohtorin taannoisessa bloggauksessa on hyvin kerrottu näiden lisäravinteiden hyödyistä kasvissyöjätreenarille:

Aminohapoista leusiini on ainoa, joka pystyy suoraan viestittämään lihaksille, että “kasva”.[---] Kasvissyöjän ei ole pakko katsella lihaksikkaampia lihansyöjiä kateudesta VIHREINÄ. Esimerkiksi soija on melko hyvä proteiininlähde. Optimitilannetta hakiessa suosittelemme kuitenkin rikastamaan soijaa tai muuta kasviproteiinia esimerkiksi palautusjuomassa haaraketjuisilla aminohapoilla (BCAA) tai leusiinilla.
Tämän yksinkertaisen leusiinirikastuksen avulla on mahdollisuus saada kasvikunnan proteiini lähelle eläinkunnan proteiinin kykyä stimuloida lihasproteiinisynteesiä [---] Kasvissyöjän kannattaa myös rikastaa ruokavaliotaan ainakin kreatiinilla [---] Kreatiini, joka siis tehostaa lihasmassan, maksimi-, nopeus- ja kestovoiman kehittymistä, on lihaksissa havaittu olevan vähemmän vegaaneilla.
Kreatiinia olenkin nyt muutaman viikon syönyt, ja sovittiin valmentajan kanssa viime tapaamisessa, että otan sitä päivittäin. Sekaravinnolla olevat saavat ilmeisesti näitä (kreatiini ja leusiini esim.) niin hyvin ilmankin - ainakin, jos koostavat ruokavalionsa suht optimaalisesti - että heillä lisäravinteiden hyödyt eivät välttämättä ole niin merkittäviä. Nyt on sitten päivittäinen pilleriarsenaali taas ainakin jonkin aikaa melkoinen: d-vitamiinia, sinkkiä, rautaa, b-vitamiinia (no okei, b:tä nappailen laiskanlaisesti) ja sitten tuota BCAA:ta. Se saattanee tässä muuttua vielä jauhemaiseksi, kuten käytössä oleva kreatiinikin, kunhan selvitän vielä tuon vegaanisuuden. Mielenkiintoista kyllä nähdä, miten nuo lisäravinteet treeniä tehostavat, kunhan tämän flunssan selätän ja salille taas pääsen.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Alkuviikon pöhinät

Maanantain kello 4.45 herätys taitaa vieläkin painaa, tai sitten hemppa on päässyt tipahtamaan alas. On sellainen syvempi väsymys painanut maanantai-illasta lähtien, eikä ota oikein helpottaakseen. Äsken nukuin pari tuntia 19-21, ja unen saanti tuntui vähän kestävän, vaikka normaalisti silmät ovat painuneet umpeen ennen kuin pää on tyynyssä. Rautaa en ole vähään aikaan syönyt, kun en muistanut ostaa uutta pakkausta edellisen tyhjennyttyä. Huomenna apteekkiin siis.

Maanantain aikataulun olin sunnuntaina ohjelmoinut minuutilleen, jotta ehdin syödä. Työpäiväkin oli nimittäin aikataulutettu siten, että yhdestä paikasta ja/tai palaveristä toiseen piti siirtyä mieluiten teleportin avulla. No, 16 aikaan olin kuitenkin jo kotona ja jatkoin töiden tekemistä muutaman tunnin vielä, kunnes sitten oli aika lähteä salille. Siellä olikin suhteellisen rauhallista ja sain tehdä maven, penkin ja kulmasoudun aivan rauhassa kenenkään hengittämättä niskaan paikkojen suhteen. Ekaa kertaa kokeilin myös kaverilta saatuja vetoremmejä, kun mavessa olin päättänyt tehdä 55 kg:lla. Ja sehän meni. Täytyy sanoa, että neljännen sarjan pari viimeistä toistoa menivät kyllä enemmän tahdonvoimalla kuin voimalla, mutta nousivat silti!

Mutta olen kyllä eittämättä maailman koordinaatiovammaisin ihminen. Taannoin painonnostosalilla yksi äijistä korjasi mavetekniikkaani, että jalat leveämmälle ja kädet jalkojen väliin tankoon kiinni. Ei pitäisi olla vaikeaa, ja siis aivan kuten pt näyttikin. MUTTA SILTI TAAS tein väärin päin; kädet lantion leveydellä. Enkä edes tajunnut sitä, ennen kuin rupesin tekemään kulmasoutua tangolla ja arvoin siinä raajojeni kanssa (ihan kuin niitä olisi yhtäkkiä ylimääräisiä kappaleita), että mitenkäs nämä nyt asetellaan. Päin helvettiähän se mave meni. Kaverille sitä purnasin, niin hän totesi, että voihan sen niinkin tehdä, mutta on vaan aika paljon raskaampaa..

Eilen tiistaina sain sitten pt:ltä tekstarin, että mitenkäs treenit pe tai su. Vastasin, että kumpikin käy, ja ajattelin, että siirrän sitten torstain salitreenin keskiviikolle, jotta ehdin perjantaiksi palautua. Ja tänään kipin kapin aamulla salille tekemään tehokkaan treenin, jonka päätteeksi sain tekstarin, että nähdään sunnuntaina. Tässä tulee nyt sitten useampi välipäivä salien välillä. Ensin mietin, että jos menisin perjantainakin tekemään koko kropan treenin, mutta neljä treeniä koko kropalle viikon sisällä on kyllä liikaa ja en halua tapaamisessakaan olla sitten aivan piipussa. Noh, viikon intervallitreeni on tekemättä ja ajattelin venytellä parina päivänä putkeen oikein huolella. Mutta jee, pt-tapaaminen!!

Patukat jäivät tulliin ja jouduin maksamaan niistä arvonlisäveron, joka ei onneksi ollut paljon, alle 19 euroa. Yhden patukan hinnaksi tuli nyt sitten noin 2,6 euroa. Mutta on niitä odotettukin kuin kuuta nousevaa, nyt ne on tulliselvitetty ja varmaankin huomenna tai toivottavasti todellakin viimeistään perjantaina saan ne. Tällä hetkellä on menty OFB:llä, se mämmin ja sahajauhon sekoitus:

organicfoodbar
100 % Raw. Ja sen huomaa. 


Ei mitään herkkua, mutta kyllä se nälän vie 300 kilokalorillaan, 21 g proteiinia ja 31 g hiilareita. Vettä tuon kanssa uppoaa kyllä oikein kunnon tuoppi. Koostumus on hyvin piparkakkutaikinamainen, maku valitettavasti ei.

Tähän saumaan loppui myös mantelitahna, joten pitää apteekin ohella kipaista huomenna myös johonkin, mistä saan sitä.

“krea”
Ruokavalioni mausteet
Kreatiinia olen popsinut valmentajan ohjeen mukaisesti. En ole vetänyt dieettikolan kanssa, kuten Testoman, Raudo ja kaverit, vaan yrittänyt pitää huolta, että sen mukana menee hiilareita. Tuo mantelitahna on ollut siitä oivallinen, että sillä olen mukavasti saanut illalla korjattua vähän makroravinnesuhdetta, kun päivän päätteeksi helposti huomaa, ettei rasvaa ole tullut toivottua 1g/painokilo. Tänäänkin sitä oli kertynyt vain 40 g, mutta illallisella ja iltapalalla mussutin hieman tahnaa "rahkani" joukossa, niin sain oikaistua vinouman :).

Nyt nukkumaan, huomenna taas herätys käsittämättömän aikaisin töiden vuoksi.