Festarileskenä

Sekalaisia biisejä soi päässä, esim. Mad World Adam Lambertin laulamana. Pohdin tälle postaukselle otsikkoa ja jäinkin Youtubeen selailemaan menneiden vuosien American Idol-kohokohtia. Taisin yhden kauden katsoa sen jälkeen kun Simon lähti tuomaristosta, mutta sitten en enää jaksanut. Tuntui, että kaikki oli jo nähty. Mutta vielä vaan jaksaa nuo jotkut mieleen jääneet huippuhetket liikuttaa.

Janne lähti Flow-festivaaleille, joten olen festarileskenä kotona. Kävin Flowssa kuusi vuotta putkeen ja viime vuonna tuli sitten katko, kun Kuti leikattiin juuri festareiden alla, enkä halunnut jättää toipilasta yksin kotiin. Kun tämän vuoden liput tulivat heti edellisvuoden tapahtuman jälkeen myyntiin ns. early bird-hintaan, en laittanut rahaa kiinni, kun oli sellainen olo, että jotain voi taas sattua. Tällä viikolla sitten mietin, että no jos lauantaina menisin sinne, mutta se olikin jo loppuunvarattu.

Olisin lipun vielä sitten onnistunut hankkimaan, kun niitä vapautui myyntiin, mutta onneksi en hankkinut. Tässä muutaman kilometrin päässä on Malmin lentokenttä, jossa järjestetään tänään ja huomenna joku helvetin Hornet-hävittäjälentonäytös. Siitä oli esimakua eilen puolenpäivän aikaan, kun lentäjä harjoitteli. Onneksi Janne on lomalla, sillä Kaapo oli pelännyt lentomelua todella paljon. Se oli kuulemma niin kova, ettei omia ajatuksiakaan kotona kuullut. Lentoja on tänään ja huomenna 17.45-18.30 (eli ihan kohta alkaa, mrr!), ja en olisi millään voinut olla festareilla tietäen, että koira pelkää kotona. Turha lähteä mihinkään poiskaan, sillä meteli kuuluu Keravalle asti.

Ja, no, kun luin, että festareille odotetaan 70 000 kävijää, niin ei ihan hirveästi harmita. Se on noin 10 000 enemmän kuin parina viime vuonna, jolloin jo väenpaljous ahdisti. Kuulostan nyt ihan kärttyiseltä hipsteriltä, mutta silloin ensimmäisinä Suvilahden vuosina se 30 000-40 000 kävijää oli vielä sopiva ja festari tuntui sopivan pikkuiselta ja kotikutoiselta. Nyt se on enemmän sellainen maailmanluokan juhla, mikä tietysti on varmaan ihan huippujuttu järjestäjille ja valtaosalle yleisöä. Ja sinne tulee paljon ulkomailta festarivieraita ihan jo tunnelman vuoksi.

Flow 2013

Elokuun illan Suvilahti on kyllä kaunis ja valoilla sinne on saatu niin ihana tunnelma. Mutta itse olen tainnut tosiaan jollain tapaa kasvaa eroon festareista. Kotona on hyvä olla. Kesäiltapäivän kaupungin raukeat äänet kantautuvat parvekkeen kautta sisään ja aurinko paistaa verhojen lomasta. Kaapo kuorsaa sohvalla ja Viiru kiipeilypuun pesässä. Nautin siitä, että kukaan ei tallo varpaille, eikä tarvitse tuntea toisten ihmisten hikisiä käsivarsia omalla iholla, kun jonotan hirveänhintaista (joskin yleensä hirveän hyvää) ruokaa. Kuuntelen Belle ja Sebastiania, vaikka eihän se nyt ihan sama asia ole kuin livenä..

Treeniviikko ei vielä ole ohi, mutta tänään on lepopäivä. Maanantain salitreenistä mainitsinkin jo toissapostauksessa. Tiistaina kävin tekemässä intervallitreenin juoksumatolla. Kuntopyörän päälle kapuaminen ei houkutellut. Juoksumatolla tein kuitenkin saman syklittelyn mukaisesti ja jo iltapäivällä alkoi tuntua etureisissä ihan mojovaa lihaskipua. Venyttelin heti juoksun päälle pitkät venytykset lonkankoukistajille ja etureisille. Yleensähän varoitellaan venyttelemästä pitkään heti treenin päälle, mutta näin superjäykkänä ihmisenä viittaan kintaalla niille varoituksille. Minulle heti treenin perään venyttely tarkoittaa kahta asiaa: 1) olen tarpeeksi lämmin ja 2) venyttely tulee tehtyä. Pikkuisen hermopinne pakarassa päivän mittaan muistutteli, mutta ei lainkaan niin pahasti, kuin mitä pelkäsin ennakkoon.

Tiimiläisiltä saatu bonsaipuu
työhuoneen ikkunalla voi hyvin

Matolla juokseminen pitkästä aikaa oli kivaa. Nopeus pysyy vakiona sekä palautteluissa että vedoissa. Ja kun pakottaa nopeuden tietylle tasolle, niin ei pysty himmailemaan. Syke nousi 197:ään viimeisissä vedoissa. Kuntopyörällä se on tainnut jäädä viime aikoina sinne 190 kieppeille.

Keskiviikkoaamulle olin suunnitellut salia, mutta ensimmäinen työpäivä loman jälkeen oli tosi rankka. Sain heti aamusta kuulla erään tiimiläiseni löytyneen kotoaan kuolleena. Hän oli jo lähellä eläkeikää ja sairas, ja olin jo lomalle jäädessäni aavistellut, että pitkään hän ei enää ole keskuudessamme. Mutta ihan näin nopeaa kuolemaa en osannut odottaa. Suru-uutinen tuli sitten keskusteltua monen kanssa läpi, ja sekavissa fiiliksissä lähdin päivän päätteeksi kotiin.

Torstaina heräsin puoli viiden aikaan aamulla, ja lähdin Kaapon kanssa lenkille. Rusakoita oli paljon liikkeellä tuohon aikaan ja muutenkin kaikki aamuyön tuoksut saivat pojan pään ihan pyörälle. Se veti vimmatusti kuono maassa vihikoiran lailla, vikisi ja päästi pari kertaa ajohaukahduksiakin, vaikka mitään ei näkynyt missään; jälki oli vain niin voimakas. Hassu touhottaja. Tuollaisen lenkin jälkeen se onkin yleensä tavallista väsyneempi, vaikka ajallisesti ulkoiltaisiinkin ihan normaalin verran. Se vaan kiskoo minua perässään ja prosessoi jälkeä pienessä koiranpäässään, niin uuvuttaahan tuo. Aamuissa tuntuu jo hieman lähestyvää syksyä; lämpötila oli kymmenen asteen paikkeilla ja usva niittyjen yllä oli jotenkin syksyisen kolea.

Aamulenkin varrelta

Lenkin jälkeen menin tekemään jalkatreenin. Olin syönyt alle vain hieman jogurttia, ja energiavaje näkyi kyllä treenitehoissa. Tein pitkästä aikaa suorin jaloin maastavetoa, kun on turhauttanut se, etten laitteessa juuri saa takareisiin osumaa. Pitäisi käydä Ryhdillä, kun siellä voi tehdä laitteessa maaten. Tuossa Elixian laitteessa istutaan. Tai sitten voisin kokeilla pudottaa vähän painoja ja tehdä pidempää sarjaa.. hm. Mutta sjmv joka tapauksessa otti juuri sinne minne pitikin ja vielä tänään on vähän tuntunut koukkukävelyltä, kun jalka ei tunnu suoristuvan lyhentyneen takareiden vuoksi riittävästi.

Salihan aukeaa nykyisin jo kuudelta, ja siellä on siihen aikaan vain muutama hassu aamuvirkku. Aika rauhassa saa treenailla. Aamuaurinko paistaa laitesaliin niin, että melkein tarvitsisi olla aurinkolasit päässä, kun treenaa. Yläkerrassa on taljat ja vapaat painot, sinne ei aurinko paista.

Matkalla salin yläkertaan, tyhjää on..

Eilen perjantaina tein yläkropan treenin, jossa tein pari liikettä selälle, yhden hauiksille ja ojentajalle ja muuten keskityin olkapäihin. Ne ovatkin nyt kosketusarat, eli hyvin meni perille. Suosikkiliike olkapäille on nykyisin viparikombo, jossa nostan käsipainot ensin eteen-alas ja sitten sivulle alas. Tsaijai, kuinka viimeiset toistot polttelevatkaan!

Selkätreeni tuntuu myös purreen viime aikoina oikein hyvin. Kehityskuvia en ole ottanut, mutta huomasin, kuinka yksi ohut pusero kirraa latseista(!), vaikka se oli vielä alkukesästä ihan kevyt ja hulmuava. Heinäkuussa kun palasin salille, niin keskityin hakemaan selkään tuntumaa ihan tosissaan, jottei kaikki liikkeet menisi enimmäkseen hauiksille tai forkuille. Olen vaihdellut vähän kahvoja ylätaljassa, ja koittanut pitää käsiä rentoina, ja uusaloittelijanahan vähensin painoja aika lailla. Tekniikasta sen verran, että Haikaraisen Timo pari vuotta sitten neuvoi työntämään rintaa ylös kahvaa kohden, ja siinä puristuksessa olen hetken koittanut pysyä paikallaan ja keskittää ajatusta selkään ja siihen, kuinka lavat liikkuvat.

Olen aina ollut hieman alapainoitteinen ruumiinrakenteeltani, niin innostaa ajatus, että saisi vähän harteikkuutta ja leveyttä yläkroppaan, ja sen myötä ainakin omaan silmään sopusuhtaisempi kroppa. Noin muuten olen hirveän tyytyväinen omaan kroppaani, joskin vähemmän vammaherkkä se saisi olla. Salaisuus taitaa olla siinä, etten juuri peilaile tai jos peilailen, niin en etsi ongelmakohtia siitä.

Huomisesta treenistä en vielä tiedä, mitä teen. Täytyy katsoa varmaan, mistä kohtaa olen vähiten kipeä ja mennä sen mukaan. Tai menenkö ollenkaan, who knows. Kolme salitreeniä ja yksi hiit tälle viikolle on jo ihan riittävä määrä sekin. Tiedän vaan, etten maanantaina ehdi aamusta salille, niin ei houkuta kolme treenitöntä päivää putkeen.

Joulun ajan treenejä, koirajuttuja ja syöpämietintää

Elämä on muuttunut vuodessa paljon.. Muistelin viime joulua, kun kotona oli kaiken kaikkiaan seitsemän lemmikkiä. Entisen koulukaverini koira Alma (joka oli ollut hoidossa koko vuoden 2013), neljä kissaa sekä Kuti ja Luto. Nekku-kissa ja Luto-koira ovat nyt poissa lopullisesti, enkä ole Almaakaan nähnyt enää vuoteen (päihteitä käyttänyt kaveri pisti välit poikki, kun tein -muistaakseni kolmannen kerran- lastensuojeluilmoituksen hänen perheestään; ihan omalla nimellä toki ja kerroin siitä myös hänelle). Kovasti ikävöin kaikkia poissaolevia :(. Näin muuten n. 1-2 viikkoa ennen Luton kuolemaa unta, että Kuti liukastui rantapenkereellä, ajautui Vantaanjoen virran vietäväksi ja menehtyi. Nyt jos olisin joku semijulkkis, iltapäivälehden viihdesivuilla olisi otsikko kuinka "Eikku näki enneunen koiransa kuolemasta" (väärä koira, mutta sehän ei klikkejä vähentäisi).

Evirasta oli soitettu isälle ruumiinavaustuloksia, ja paperitkin ovat jo tulleet (mutta en ole vielä nähnyt). Isä kertoi tutkijan sanoneen, että "syöpä oli ollut todella aggressiivinen ja levinnyt nopeasti koko koiraan". Odotan nyt vielä papereita nähtäväksi, että mitä tuo lääketieteellisessä mielessä tarkoittaa, mutta niin karmivalta kuin se kuulostaakin, niin tavallaan myös helpottaa ajatella, että lopetus oli ainoa vaihtoehto. Kauheasti vaan ajatukset pyörivät syövässä ja siinä pelossa, että joku nykyisistä tai mahdollisesti tulevista lemmikeistä sen saa. Google johdatti minut hiljattain lukemaan Strictly Style-blogin tekstiä siitä, kuinka bloggari menetti keväällä rottweilerinsa osteosarkoomaan (luusyöpään) ja sekin on kyllä lähes aina toivoton sairaus. Kutin vatsaa tulee näpelöityä päivittäin, ja kaikki pahkurat ja patit mietityttävät. Ohutneulanäytteestä ei ole välttämättä mitään hyötyä, kun se voi osua terveeseen kudokseen. Se Kutilta poistettu kasvainkin oli todella pieni, eikä alustavissa tutkimuksissa oltu löydetty mitään pahanlaatuisuuteen viittavaa. Vasta aivan viimeisissä analyyseissa sieltä löytyi adenokarsinooma.

Tälle joululle sain hoitoon toisen kaverin kaksi koiraa, kun omistajat itse lähtivät pariksi yöksi reissuun. Nuori portugalinvesikoira-uros ja vanha sekarotuinen narttu, jossa on puolet dalmatiankoiraa ja puolet bokseria. Molemmat aivan hurmaavia luonteiltaan, kilttejä ja hiljaisia. Arvelutti, että Kuti ei tulisi niiden kanssa toimeen, mutta tehtiin niin, että Kuti oli siskollani kun koirat tulivat tänne. Sitten lähdin hakemaan sitä lenkille ja Janne tuli kaverin koirien kanssa vastaan. Nähtiin puolueettomalla maaperällä ja pienten alkuärinöiden (Kuti lähinnä) jälkeen koirat mennä pöhisivät eteenpäin iloisesti. Kuti jopa innostui leikkimään tuon nuoren uroksen kanssa ihan kunnolla <3. Haastoi sitä jatkuvasti ja kirmaili sen vierellä kuin nuori tyttönen. Paras joululahja minulle on nähdä vanha muori noin terhakkana ja iloisena :). Nyt kaikki kolme ottavat päivätorkkuja ja lattialla lojuu koiranvonkaleita siellä täällä.

Tiri

Raki

Tällä viikolla palasin treenien pariin. Viikonloppuna sitä jo suunnittelin ja olin molempina päivinä menossa, mutta en vain jaksanut / saanut aikaiseksi. Maanantaina aamulla sitten lähdin Elixialle tekemään selkä-hauis -treeniä ja tietysti jouduin taas kohtaamaan kaikki viimeksi kun olin täällä, Luto oli vielä elossa -ajatukset. Voimatasotkin olivat pikkuisen parissa viikossa laskeneet ja olo oli heikko. Hyvin vähän oli Elixialla mitään muutoksia tapahtunut. Samat laitteet ja hanat olivat rikki kuin keväälläkin :P. Oli jotain pieniä hankintoja tehty, uusia köysiä taljaan ja T-kulmasoutupaikka ainakin. Jotenkin en saanut sitä itselläni pelittämään, ja nyt kun katsoin tutorialia Youtubesta, niin olen ollut aivan väärässä kulmassakin. Vähän on tekniikoissa hakemista heti, kun vaihtuu suorituspaikka. Amatöörejähän tässä vielä ollaankin. Tein sitten kulmasoutua ihan tavalliseen tapaan tangolla. En tajua, miksen siitä hiffannut oikeaa suoritusasentoa tuohon T-kulmaan.

Se tuolla on tietty mukavaa, että nyt näkee ihan kilomäärät, millä toistoja tulee tehtyä taljaliikkeissä. Luulin kiskovani ylätaljasta enemmänkin, mutta pah. Puhtaasti mentiin 35-37 kilolla, plääh. Joskus keväällä tein neljänkympin paremmalla puolellakin leveällä otteella, mutta taisi silloin olla jonkun verran heilumista? En enää muista.. Nyt siis teen kapealla otteella V-kahvalla.

Eilen tiistaina kävin tekemässä jalkatreenin. Tarkoitus oli käynnistää se reidenkoukistuksia laitteessa tehden, mutta laite oli rikki. Vähän harmitti, mutta toisaalta tykkään tehdä koukistusta muutenkin makuulla, enkä istuen, joten harmitus meni nopsaan ohi. Niinpä tein sitten kolme kappaletta kolmenkympin sarjoja pallolla takareisiä rullaten. Sen päälle kokeilin vielä tehdä yhden jalan mavea kahvakuulalla, mutta en löydä siinä oikein sopivaa asentoa ja hermot menee. Lisäksi tein mm. askelkyykkyä smithissä, prässiä ja  sumokyykkyä. Tuosta Elixian prässistä tykkään kyllä, en osaa sanoa miksi. Se Ryhdin prässi on vähän turhan askeettinen minun makuuni, mutta kyllä se asiansa ajaa. Saattaa kuitenkin olla, että seuraavan jalkatreenin teen Ryhdillä.

Tänään tein viimein olkapää-ojentaja-rinta -treenin. Edellisestä treenistä olikin jo ihan liikaa aikaa, treenipäivyrin mukaan 29.11.! Sen jälkeen olen tehnyt kahtena viikkona vaan selkä-hauis -treenin ja jalkatreenin. Joulukuun ekalla viikolla oli näemmä tullut tehtyä aerobinen intervallitreeni ja ollut vähän nihkeä treenifiilis (oli työmatkaa yms.) ja tokalla viikolla sitten kuoli koira. Ja sen jälkeen kertyi kaksi viikkoa täysin taukoa treeneistä.

Olkapäille tuli tehtyä neljä eri liikettä; pystypunnerrusta, face pullia taljassa, yhden käden viparia kylkimakuulla ja koko treenin loppuun Ida Jeminan vipari-comboa, kolmen kilon painoilla :P. Rintalihaksille tein vain ristikkäistaljaa ja ojentajille ranskalaista punnerrusta mutkatangolla sekä rutistusta taljassa. Tein yhden vuorosarjan (face pull + ojentajarutistus), ja vipari-combossa pidin yli minuutin pituiset sarjatauot, kun olkapäitä poltti niin älyttömästi.

Takapiha 24.12.2014

Huomenna Elixia on kiinni, ja vaikka Ryhdille kyllä pääsisin treenaamaan, niin pidän lepopäivän kolmen perättäisen treenin päälle. Venyttelen ja ulkoilen koirien kanssa. Aamulenkki tulee varmaan tehtyä tuon nuorukaisen kanssa erikseen, ja mummelit pääsevät sitten kun jaksavat kammeta itsensä ylös patjalta.

Outoa oli kyllä taas treenata salilla siten, että siellä on muita ihmisiä. Vähän ne muut jopa tuppasivat häiritsemään keskittymistä. Piti oikeasti orientoitua siihen, että nyt en treenaakaan yksin. Mutta tänään jopa jo vähän pidin siitä, että muita oli siellä. Ainakin niin kauan, kuin pysyivät kauempana minusta :). Sellaista taustahälinää oli vaihteeksi ihan kiva kuulla. Hiljaisuus on joskus tuolla Ryhdillä niin korviinpistävää.

Meillä joulu menee aika matalalla profiililla. Ei olla vielä syöty varsinaista päivällistä. Aamulla söin riisipuuroa, joka on tehty kauramaitoon. Päivällisellä on luvassa peruna-persiljasosetta ja tofu-pähkinämureketta. Mutta viime viikonlopun Kouvolan reissulta toin tuomisina porkkanalaatikkoa ja punajuuri-tofu-ananaslaatikkoa.

Miehen äiti kokeilee meille aina kaikkia vegaanireseptejä ja jättää nykyisin itsekin lihat ja kalat syömättä meidän aikana, ja syö tyytyväisenä kasvisruokia. Nuo laatikot olivat molemmat tosi hyviä, vaikka en ole juuri joululaatikoista perustanut. Lanttulaatikkoa tai imellettyä perunalaatikkoa en suostu edelleenkään syömään. Pipareita ei leivottu, mutta tähtitorttuja kyllä, ja glögin kanssa ne ovat hyviä. Huomenna tai ylihuomenna tehdään karjalanpiirakoita, joista on fitness todella kaukana.

Rauhallista joulun aikaa kaikille.

Kun ei jaksaisi syödä eikä ajatella syömistä

Onneksi ei ole mitään tulevaisuuteen näkemiskykyä, koska viime sunnuntaina olisin suhtautunut tosi nihkeästi aloittamaan tämän viikon, jos olisin nähnyt, millainen se tulee olemaan. Liikaa pimeyttä, latteutta ja huonoja uutisia, ja vain jotain yksittäisiä valonpilkahduksia siellä täällä. Koirat ovat isän luona, ja nuorempi niistä oli torstaina sairastunut. Lääkäri arveli sen syöneen pihalta jotain, mahdollisesti myrkyllistä. Maksa-arvot olivat koholla, korkea kuume, keuhkoissa tiiviyttä. Se sai kaksi voimakasta antibioottikuuria, ja nesteytystä klinikalla. Nyt illalla juttelin isän kanssa, niin iltapäivästä tänään oli tapahtunut käänne parempaan. Ehdin jo olla ihan huolesta harmaa, ja kuulin tästä siis vasta eilen. Isäkin oli kai odottanut, että menee parempaan suuntaan, ennen kuin ilmoittelee minulle, mrr.. Olin jo ottamassa Onnibussia Forssaan, mutta nyt kun koira oli alkanut jo itse syömään, niin ehkä maltan vielä.

Maanantain starttasin selkätreenillä ja se oli kyllä hyvä, jopa erinomainen. Selkä on ollut aina haasteellinen treenata, vaikea löytää tuntumaa ja hauikset väsyvät, ja vain harvoin on selkä ollut kipeänä / tuntunut treenaltulta jälkikäteen. Siirsin ylätaljan ensimmäisen liikkeen paikalta pois ja tein t-kulmasoutua kapealla otteella. Sen jälkeen yhden käden kulmasoutua ja sitten vasta ylätaljaa, ja sekin kapealla v-kahvalla. Kapea ote tuntui olevan jonkinlainen avain siihen tuntuman löytämiseen. Viimeisenä selkäliikkeenä tein ns. hiihtoliikettä, jonka bongasin täältä. Noiden neljän liikkeen jälkeen on selkälihakset tuntuneet hyvin treenatuilta. Loppuun sitten vielä pari hauisliikettä, ja tuonne treenin loppupuolen liikkeiden väliin olen ripotellut lankkua, vuorikiipeilyä ja vatsarutistuksia.

Tiistaina treenasin jalat, ja olen nyt jonkun aikaa aloittanut jalkatreenit takareisiliikkeillä, koska ne vaan laahavat niin paljon jäljessä. Ensin koukistuksia laitteessa ja sitten ham raisea lattialla. Muuten menee sitten aika peruskaavalla; askelkyykkyä, prässiä jne. Tiistai oli huono päivä jalkatreenille, kun oli palaveria toisensa perään ja syömisten ajoittaminen oli hankalaa. Niinpä inhottava päänsärky alkoi taas iltapäivällä hiipiä, mutta onnistuin taltuttamaan sen ajoissa.

Tässä liikkeessä riittää treenattavaa loppuelämäksi..

Keskiviikkona oli lepopäivä, sillä olin työmatkalla Tallinnassa, ja nyt tulevan viikon keskiviikkona on onneksi viimeinen reissu tänä vuonna. Aika kuluttavia nuo päivät, kun lähdetään aikaisin aamulla ja ruokailupuoli on heikkoa. Omia energiapatukoita olen kantanut mukana, joskin hiilarin saanti ei näillä reissuilla ole se suurin ongelma.. Tämä oli taas näitä viikkoja, kun olisin toivonut voivani kuitata ruokailut vaan jollain pillereillä, joissa olisi kaikki tarvittava.

Torstaina ei huvittanut salitreeni, enkä olisi töiden vuoksi ehtinytkään aamulla kunnon treeniä tehdä, joten kävin vain tekemässä nopean intervallitreenin kuntopyörällä pitkästä aikaa. Olisiko ollut elokuussa edellinen? Huh, miten aerobinen kuntoni on laskenut kuin lehmän häntä, ihan hirveä puuskutus ja kiukulla tein vedot läpi. Nyt pyrin tekemään 1-2 aerobista treeniä viikkoon, jotta ei ihan rapistuisi se puoli.

Perjantaina oli joku ihmeellinen eijaksahuvitapystykiinnosta -fiilis. En mennyt salille ja töistäkin lähdin jo aikaisin pois. Mies oli puolestaan Tallinnassa työmatkalla silloin, ja tuli vasta myöhään illalla kotiin.

Lauantaina tein ikään kuin aerobisen treenin, kun kävin siivoamassa kuntosalin. Tuo on siis yhdistyksen ylläpitämä sali, ja jäsenet ovat vastuussa sen siisteydestä. Minulle ei ole vielä kertaakaan merkitty siivousvuoroa, joten reippaana tyttönä rustasin itse nimeni listaan itsenäisyyspäivälle ja siellä sitten aamukahdeksalta olin ja tutkin siivousohjeita. Ensin imuri käteen ja reilu puoli tuntia meni, kun olin sen imuroinut. Sitten oli aika pestä lattiat. Salilla ei ole omaa vesipistettä, eli ämpärit käteen ja tie vei parkkihallin toisella puolella sijaitseviin sosiaalitiloihin, jotka sijaitsivat useamman (lukitun) oven takana. Sieltä kannoin kaksi ämpärillistä vettä, truuttasin niihin pesuaineet ja aloin luuttuamaan lattioita. Ohje oli, että toinen ämpärillinen menee puoleen väliin salia, ja toinen puolivälistä loppuun. Ja kyllähän sen ensimmäisen ämpärin vesi olikin aika mustaa puoliväliin saavuttaessa.

Toinen reilu puoli tuntia meni lattioita pestessä, mutta olipas kiva katsoa puhdasta salia sen jälkeen, kun mustat muovimatot lattioilla kiiltelivät. Kieltämättä kävi välillä ajatus mielessä, että voisihan sitä salista enemmän maksaa, jos sitä ei tarvitsisi itse siivota. Mutta tuollakin jäseniä on sen verran, että jos jokainen sen oman siivousvuoronsa hoitaisi, niin se nakki napsahtaisi ehkä kerran vuodessa. Ei siis paha. Ja tykkään kyllä tuosta kellarisalin fiiliksestä, jotenkin sellainen rento ja salliva. Tuntuu, että nuo ketjusalit ovat täynnä kieltoja ja ohjeita; kirjoitettuja ja kirjoittamattomia. Ethän tee sitä, tätä ja tuota ja nipotinipoti. Tuolla ainoat säännöt ovat suurinpiirtein että painot paikoilleen, älä nojaa peiliin, äläkä käytä nyrkkiä sammuttaessasi valoja :D.

Tänään sunnuntaina kävin sitten tekemässä viikon kolmannen salitreenin, ja tein uudelleen selkä&hauis-treenin. Korkkasin ikään kuin ensi viikon päivää etuajassa. Ihanteellinen treenisyklitys mulla menee tällä hetkellä seuraavasti: selkä&hauis - jalat - olkapäät & rinta/ojentaja. Kolme päivää putkeen ja lepo. Joten koska keskiviikkona on työmatka, niin ehdin saada nämä kolme treeniä sen alta pois.

Aamun salitreenin jälkeen vein siskon koirat lenkille, ja kun olin saanut aamiaisen syötyä, nukahdin nojatuoliin. Heräsin siihen, että mies paistoi lounaaksi pinaattilättyjä, ja voi veljet niistä tuli hyviä. Puolukkahillon kanssa natustelin ne pelkältään ja pyysin tekemään toisen satsin huomenna töihin lounaaksi. Noissa on pinaatin lisäksi kaurahiutaleita ja soijarouhetta. Voisin syödä niitä koko ensi viikon!

Heidi kirjoitteli taannoin siitä, ettei jaksaisi nyt olla plussakaloreilla. En ole seurannut omaa energiansaantiani aikoihin, mutta fiilisten perusteella kuvittelisin, että olen viikot aika lievästi miinuksella, ja viikonloppuisin kun lauantaina tai sunnuntaina on herkkupäivä, niin viikko heilahtaa tasapainoon. Punnitsin itseni tällä viikolla pitkästä aikaa ja painoa oli 54 kg. Ja kun olen käynyt tänä vuonna silloin tällöin puntarissa, paino on heilunut 53-54 kilon välillä. Joten siitäkin kertoisi se, että energiansaanti on aika lailla tasapainossa. Siksi ei salillakaan mitään ihmeellisempää kehitystä tule, kun en jaksaisi syödä (puhtaasti) niin paljon kuin pitäisi. Varmaan siis oikeasti pitäisi vetää se +500 kcal päivässä lisää, että alkaisi mitään oikeaa lihaskasvua näkyä niin peilissä kuin puntarissakin. Ja silloin kun koirat ovat täällä, niin varmaan toiset +500 siihen vielä lisää.

Ajattelin vuoden loppuun mennessä yrittää syklittää ensi kevään tavoitteet. Tyyliin tammi-maaliskuu plussalla ja kunnolla treeniä, ja jos sitten huhti-toukokuun kiristelisi, kun on jo valoisampaa ja energiaa alkaa olla enemmän. En ajatellut edelleenkään mitään sikabulkkia, mutta yrittäisin laskeskella, että olen koko ajan kuitenkin plussan puolella energiansaannissa. Toukokuun alussa on se Tough Viking -kisa Tukholmassa, joten sitäkin pitää vähän miettiä tässä ajoituksessa. Siellä pitää kuitenkin juosta se 12 kilometriä, joten olisi hyvä olla energiaa, mutta ei mikään talipallo. Vaikeita juttuja nämä, ja ehkä tosiaan otan yhteyttä johonkin valmennustahoon (sitä Athleticaa olin miettinyt), jotta en itse sörssi kevään treenejä poukkoilemalla päätöksestä toiseen.

Kapinaa

Luin Fitfashionin blogeista postauksen siitä, kannattaako tavoitteet lausua ääneen. Itse ajattelin vielä joku aika sitten, että ehdottomasti, sillä siten niistä saa sosiaalista painetta toteuttamiseen. Kuitenkin kun katson menneisyyttäni, niin parhaiten olen onnistunut kaikissa niissä projekteissa, joissa olen pitänyt matalaa profiilia, ja jopa lähtenyt liikkeelle hieman vähätellen "no, katsotaan mitä tästä nyt tulee" -asenteella. Vasta nyt olen pikkuhiljaa tajunnut sen, että itselleni tuo tavoitteiden julkaiseminen aiheuttaa lähinnä vain ahdistusta ja painostavaa tarkkailun alaisena olemisen fiiliksiä. Olen kaikessa muussakin tekemisessäni yksinäinen puurtaja, niin miksi edes haluaisin mitään sosiaalista painetta? Hieman nyt harmittaa se, että olen kuitenkin tavallaan tiennyt tuon jo aikaisemminkin, mutta vasta nyt aloin ajatella asiaa enemmän, ja se konkretisoitui.

Pari vuotta sitten, kun juoksin enemmän, minulta kyseltiin usein, treenaanko johonkin juoksutapahtumaan tai aionko juosta maratonin. Vastasin aina, että en. Juoksin satunnaisesti 20-22 kilometrin lenkkejä yksinäni, osittain myös todistaakseni itselleni, että voin juosta pitkiä matkoja ilman, että tarvitsen siihen mitään kilpailua tai juoksutapahtumaa. Yhden ainoan kerran elämässäni olen osallistunut Naisten kympille joskus lukioikäisenä, kun juostiin hyväntekeväisyysprojektissa, ja se riitti. Mutta tosi usein vastaukseksi ei riittänyt se, että juoksen vain omaksi huvikseni. "Kyl sun kantsis." "Sit sulla ois joku tavoite, mikä motivois." Kai sitä on vaikea käsittää, että en tarvinnut mitään tavoitteita.

En kaipaa juoksuun mitään ylimääräisiä paineita tai tavoitteita. Toki ilahdun, kun (jos) huomaan juosseeni jonkun lenkin nopeammin ja/tai kevyemmin kuin aiemmin. Mutta en silti mittaa ajan lisäksi muuta kuin juostuja kilometrejä; en seuraile sykkeitäni säännöllisesti tai pyri pysyttelemään tietyllä sykealueella. Jossain vaiheessa en edes mitannut matkoja. Päätin, että teen vain tunnin lenkin. Tai kolmen vartin. Ja sitten vain juoksin välittämättä siitä, minne asti. Utelias luonteeni kuitenkin voitti tässä asiassa, ja niin aloin taas mittailla matkoja. Aiemmin en edes juossut kovin monipuolisesti, enkä tekisi sitä varmasti vieläkään, ellei yksipuolinen harjoittelu kuormittaisi kroppaani liikaa. Fyysisen pakon edessä siis teen juoksulenkeistä vaihtelevampia, mieli ei vaihtelua siellä juuri kaipaa.

Huomasin syksyllä, että kun asetin saliharjoittelulle tavoitteita, ne alkoivat vähitellen hiertää ja ärsyttää. Melkein saman tien, kun olin lausunut ne ääneen. Jopa niitä julkaistessa oli sellainen olo, että sydän ei ole ihan täysillä mukana. Halusin treenata enemmänkin fiiliksen mukaan. Olkoonkin, että se olisi kehityksen hidasteena. Eikö liikunnasta saatava hyvä olo ole kuitenkin tärkeämpää? Toisinaan saattoi käydä niin, että jos treeniohjelmassa oli vähänkin vastenmielinen treeni, tein sen pahantuulisena. Kiinnitin salilla huomiota negatiivisiin asioihin: "no niin, nyt on tuokin paikka varattu, ei tästä tule mitään..". Helposti jäi joku viimeinen liike ohjelmasta tekemättä. Tai tein kolmen sarjan sijasta kaksi, kun ärsytti vaan koko treeni ja halusin sen loppuvan. Vaikka olin itse oman treeniohjelmani itselleni laatinut!

Nyt kun olen taas käynyt enemmän juoksemassa, olen saanut taas maistiaisia siitä mielentilasta, missä tavoitteet eivät ole taustalla olemassa vain sen vuoksi, että pitää olla tavoitteita. Voi vain lähteä juoksemaan, antaa ajatusten virrata ja nauttia raikkaasta ilmasta. Huonoja juoksulenkkejä on onneksi todella harvoin! (En voi sanoa, että en edes muista, milloin viimeksi. Koska muistan. Mutta sitä edellistä en muista!)

Haluan antaa itselleni sen saman vapauden tunteen myös saliharjoitteluun. Vaikka treenaaminen on erilaista, niin asenne voi olla sama. Salilla joudun keskittymään, ja se tekee hyvää harhailevalle mielelleni. Mutta salilla voin tehdä myös sellaisen treenin, jonka haluan, enkä sellaisen, mikä minun pitää. Toki haluan pitää tietyn säännöllisyyden treeneissä, ja että eri lihasryhmät saavat säännöllisesti ärsykettä. Muutenhan treenaus olisi vain lähinnä kalorien kulutusta ja muuten tuloksetonta heiluttelua. Mutta voin silti antaa itselleni nykyistä enemmän vapauksia. Tiedän ja hyväksyn sen asian, että joskus salitreeni voi olla vain velvollisuus, ja se ehkä(?) on hyväkin asia itsekurin kannalta. Kuten Lassin isällä (Lassi ja Leevi -sarjakuva) on tapana sanoa: se kasvattaa luonnetta.

Eilen tein salilla hyvän selkä&hauis -treenin. Tämänhetkisen selkä-hauis -treenini olenkin kirjoittanut tähän postaukseen. Eilen tajusin, että mikään ei estä minua tekemästä jotkut salitreenit pienemmillä painoilla huolellisesti tuntumaa hakien, ja toiset treenit isoilla romuilla tekniikan vähän kärsiessä. Välillä voin hifistellä ja välillä riuhtoa, en ole siitä kenellekään tilivelvollinen. Pääasia, etten hajota itseäni ja saan hyvän olon treenaamisesta (tavoite, jonka itse asiassa asetinkin itselleni kuukausi sitten).

On minulla joka tapauksessa nyt tavoitteita asetettuna, ja sitä mukaa kun niissä onnistun, voin niistä julkisestikin iloita. Mutta sen olen nyt oppinut, että ennalta käsin en käy niistä uhoamaan missään tai kenellekään. 

Jouluviikon treenit paketissa

Tämän viikon treenit menivät kutakuinkin suunnitellusti, eli treenipäiväkirjamainen postaus, olkaa hyvät.

Ma	lepo ja hieronta
Ti	Jalat ja vatsat
Ke	jooga 15 min palauttava 35 min pk-lenkki
To	Olkapäät ja ojentajat + penkki
Pe	Intervallitreeni kuntopyörällä + vk-lenkki 33 min
La	Selkä ja hauis pk-lenkki 25 min
Su	Jalat ja vatsat

Huomiselle olin alunperin suunnitellut olkapää + ojentajatreenin, mutta hieroja on aamulla klo 10, ja mietin, josko ottaisin kuitenkin varman päälle ja pitäisin huomenna ihan lepopäivän, kun edellinenkin lepo oli maanantaina (vaikka ei tuota keskiviikkoa voi oikein treenipäiväksi kutsua, niin ei se täyttä lepoakaan ollut). Olisin siis mennyt treenaamaan ennen hierontaa, mutta taidan nyt kuitenkin pitää lepopäivän. Aion pyytää hierojaa käsittelemään nuo käsivarret huomenna ihan kauttaaltaan, sillä ne ovat hauiksista ranteisiin saakka jumissa ja kosketusarat. Äsken koira hypähti sohvalle viereen ja väkersi ynisten päätään kainaloon, niin sattui kuin olisin mustelmilla ollut.

Tälle viikolle tuli tehtyä kaksi jalkatreeniä ja kaksi treeniä yläkropalle. Kävin muutamaan otteeseen hölkkäilemässäkin, ja ensi viikolla on tarkoitus tehdä yksi pidempikin lenkki. Nyt kun on tällainen "talvi", niin täytyy hyödyntää nuo ulkojuoksumahdollisuudet. Muutenkin reidet ovat syksyn mittaan kasvaneet sen verran, että kohta ei löydy enää housuja kaapista. Kaivoin eilen kaapista yhdet sellaiset väljemmät farkut ja jouduin tekemään vähän Conan O'Brien -string dancea, että sain ne jalkaani kunnialla :D. Eivät enää ole väljät, paitsi vyötäröstä, kun olen tällainen eriparia ylä- ja alavartaloltani. En siis toivo, että jalat tästä ainakaan toistaiseksi tämän enempää keräävät massaa, yläkroppa saisi nyt ottaa kasvussa kiinni.

Tänään teinkin salilla vähän pidempää sarjaa (15-20 toistoa) jalkatreenissä joissain liikkeissä. Pudotin kyykyssä painot 35 kiloon ja kyykkäsin syvemmälle kuin 90 astetta. Tuo 35 kg tuntui turhan helpolta, mutta laiskuuttani en jaksanut säätää lukkojen ja kiekkojen kanssa enempää, ja kun joku kyykkypaikkaa jonottava hengitti niskaan siinä, niin tein sitten kaikki sarjat sillä samalla lastilla. Seuraavalla kerralla laitan sen 40 kiloa taakaksi ja videokuvaan taas, jotta näen, menenkö todella niin syvälle kuin kuvittelen.

Kyykyn jälkeen tein askelkyykkyä, sjmv:a, askelkyykkykävelyä kahvakuulien kanssa, prässiä, takareisien koukistusta laitteessa ja lopuksi vielä nopeita penkille nousuja/askelluksia 3 x 15/15. Yritin tehdä ne nousut oikein räjähtävästi, mutta varsinkin viimeiset olivat jo aika tahmeita, kun jaloista oli otettu jo kaikki mehut irti. Vatsoille tein vielä loppuun kolme settiä hooveria ja rutistuksia; pitäisi ehkä vähän monipuolistaa vatsalihastreeniä, kun aina noita samoja teen.

Selkä/hauis -treeniä sentään muutin rohkeasti, ja nyt alkaa ohjelma olla kasassa seuraaville kuukausille. Otin mukaan Arnoldin(?) 21:n toiston hauiskäännöt, jossa 7 toistoa tehdään alhaalta puoliväliin, 7 toistoa puolivälistä ylös ja 7 toistoa alhaalta ylös saakka. Tein sen mutkatangolla, jotta sain ranteet parempaan asentoon ja oli ihan tervetullutta vaihtelua ainaisiin hauisliikkeisiin. Muut pelkät hauisliikkeet ohjelmassani ovat vasarakäännöt ja lopuksi teen vielä eristettynä joko käsipainoilla tai taljassa maaten niin, että käsivarret on tuettu lattiaan. Lisäksi hauikset tietysti tekevät töitä myös leuanvedoissa, ylätaljassa, alataljassa ja kulmasoudussa, jotka ovat ohjelman selkäliikkeet. Niinpä kun tein lopuksi taljassa eristävää liikettä hauiksille, en enää jaksanut suurempaa painoa pakassa kuin 10 kiloa. Siinäkin piti oikein keskittyä, että ojentajat pysyivät lattiassa kiinni.

Otin myös vähän uutta toistomäärää ainaiseen 3*12, 3*8-10 -jakoon. Nyt selkä/hauis -päivän ohjelma on seuraava:

Leuanveto jarruttaen	3*max
Leveä ylätalja	1 *20, 2*10-12, 1*max
Alatalja 1.	3*10, 1*max
Vasarakäännöt 2.	4*8-12
Kulmasoutu kp	3*12, 1*max
Hauiskääntö tangolla	3-4*21
Hauiskääntö taljassa maaten	2*12
Yläselän ojennus pallolla	2-3*12

Saa kysyä/kommentoida, jos tulee mieleen jotain tai on vaikka hyviä ehdotuksia. Tuo 1./2. tarkoittaa vuorosarjaa, eli yksi sarja alataljaa, sitten 30 sek tauko (mikä menee lähes väkisinkin siinä, kun vaihdan suorituspaikkaa) ja yksi sarja vasarakääntöjä. Tuo max-toistomäärä on psykologisesti kyllä haastava. Kun ensimmäiset sarjat ovat vaikka 10 toistoa, niin siinä viimeisessäkin tähtään vähintään 10:een, mutta sarjan loputtua on vähän epävarma olo siitä, olisiko vielä mennyt kuitenkin vaikka yksi toisto, jos olisin oikein pakottanut itseni. Neuvot, kuten "teet niin isoilla painoilla, että jaksat tasan sen 12 toistoa etkä yhtään enempää" ovat minulle aina olleet hieman vaikeita käsittää, kun tuntuu, että se jaksaminenkin vaihtelee niin paljon, ainakin minulla.

Leuanvetoja menee tällä hetkellä päivästä riippuen 4-5 per sarja. Tekniikka vaihtelee myös, eli välillä menee suoremmilta käsiltä ja välillä hieman koukkukäsiltä. Välillä täytyy pompata jossain kohtaa, ja välillä menee viisi putkeen oikein nätisti. Leuanvetojen onnistumiseen tuntuukin vaikuttavan lähes kaikenlaiset tekijät; onko elopainoa kilo enemmän tai vähemmän, takana hyvin nukuttu yö tai stressaava työpäivä, tähtien asento ja tuulen suunta..

Baby got back

Koska reidet on paksut ja lihaserottuvuus on sellainen nolla, niin tässä kuva selästä, jossa sentään näkyy vähän pattia. Omaan silmään en kyllä huomaa juuri mitään eroa elokuussa otettuun kuvaan verrattuna, mutta toisaalta nämä kuvat eivät ole kovin vertailukelpoisetkaan. Joten en vertaile, niin en pety :P.

Aamulla varhain pienen pieni treenari, sihisi ja puhisi

Kylläpä tuohon jarruttavaan vaiheeseen keskittyminen vaatii keskittymistä! Aina 1-2 ekaa toistoa tahtoo lähteä yhtäaikaisella temmolla, mutta sitten taas muistan ja alan himmailla jarrutuksissa. Tänään treenasin hieman selkää sekä ojentajia + hauiksia. Parasta oli kuitenkin, että kesä on viimein saapunut salille, ja olin käytännössä yksin treenaamassa. Joku mies huhki crossarissa, mutta muuten sain levittäytyä tekemään settejäni justiinsa niin itsekkäästi kuin mieli teki.

Alkuverkan jälkeen tein vuorosarjana ylätaljaa ja kapeaa penkkiä, vuoronvaihdoissa 30 sekunnin palauttelu. Jälkimmäinen oli aivan uusi liike, joten kuukkeli laulamaan suoritustekniikasta. Rintalihasten eliminointi ei ollut ongelma, meni täydellisesti ojentajille. Räjähtävästi ylös ja hitaasti kiduttaen alas. Tein liikkeen smithissä varmuuden vuoksi. Katsotaan, josko ensi kerralla uskaltaisin tehdä sen tangon kanssa. Ojentajista puheenollen, entinen työkaveri piipahti joitain päiviä sitten vierailemassa työpaikallani ja totesi, että käsivarsiin on tullut selvästi näkyvää lihasta. Ja pitihän siinä sitten vähän pullistellakin kehuja kalastellen :P.


Toinen uusi liike oli alatalja yhdellä kädellä. Ei tahtonut oikein löytyä sellaista kahvaa, mistä saisi hyvän otteen, ettei käsi väsyisi ennen aikojaan. Alatalja on yleensäkin suosikkiliikkeitäni selälle, koska se tosiaan tuntuu menevän perille sinne, minne pitääkin. Ylätaljassa olen löytänyt myös pt:n vinkeillä aiempaa paremman tuntuman, kun työnnän rintakehää tankoa vasten, ylikorostetusti "rinta rottingilla". Mutta kyllä alatalja ottaa selkään paremmin, ja siinä sarjapainot ovatkin 47 kiloa tällä hetkellä (10-12 toiston sarjat), kun ylätaljassa samanpituisia sarjoja jaksan tehdä puhtaasti vain 33-35 kilolla.

Muuten olikin sitten tuttua settiä; vipareita, takaolkapäitä, ja pari sarjaa ojentajarutistuksia ja hauiskääntöjä vasaroiden.
 

Takaolkapäitä 24,5 kilolla..

Treeni päättyi yhteen vatsalihasliikkeeseen, ja pitkästä aikaa liikkeenä oli sivutaivutukset. En yhtään muistanut, minkäkokoisilla painoilla olen heijannut viimeksi joskus alkuvuonna, joten valkkasin ensin 16 kilon kahvakuulan. Liian kevyt. Sitten 20 kilon kahvakuula, joka oli ihan ok, mutta ei vielä tarpeeksi raskas. Näppivoimat eivät jaksaneet kuitenkaan 24 kilon kahvakuulaa enää tuossa vaiheessa salitreeniä, enkä jaksanut alkaa säätää vetoremmien kanssa. Tein kaksikymppisellä sitten ja päätin seuraavan kerran tehdä sivutaivutukset taljassa, niin saan pakkaan painoa justiinsa sen verran kuin mieli tekee, eikä tarvitse murehtia käsivoimista.

Muutama sana vielä syömisistä tähän loppuun..
Eilen oli lepopäivä, venyttelin huolellisesti yli puoli tuntia ja rullailin hieman reisiä auki. Tuli myös hieman tankkailtua, kun mies teki illalla lämpöisiä leipiä. Olin eilen kaikista syömisistäni huolimatta kovin nälkäinen koko illan. Töissä söin mielestäni runsaasti ja pupelsin jotain muutaman tunnin välein. Tuoreita kasviksiakin tuli 750 grammaa eiliselle. Työpäivän aikana ei ollut nälkä oikein missään vaiheessa, jopa vähän turhankin kylläinen olo ja täysi vatsa. Mutta kotiin kun pääsin, niin tuntui siltä, että nälkä vaan kasvoi sitä mukaa kun söin. Pistelin sitten ruokaa suuhuni tuon tuosta, enkä ajautunut mässäilemään herkkukaapille. Otin parin tunnin iltaunetkin, kun olo oli väsynyt ja sen jälkeen olikin vähän vähemmän nälkäinen olo, joten ehkä osa ruokahalusta selittyi vain väsymyksellä (jolle ei pitäisi olla mitään syytä, yöt on nukuttu hyvin ja unta on ollut riittävästi).

Yritän pikkuhiljaa irtautua kalorien laskemisesta, ja tsekata vain silloin tällöin, että tulee syötyä riittävästi. Toisaalta olen kovin numerofiksautunut ihminen, joten en koe kalorien laskentaa mitenkään ahdistavana tai rajoittavana, vaan enemmänkin mielenkiintoisena. Voin syödä ulkona ja muualla stressaantumatta siitä, että en tiedä annoksen energiasisältöjä. Luotan siihen, että silmä kertoo suurinpiirtein, miten terveellisestä / epäterveellisestä pöperöstä on kyse, ja se riittää.

Vaikka kaloreita onkin ihan mielenkiintoista tsekkailla, niin se johtaa ainakin itselläni helposti siihen, että syön makroja enkä ruokaa. Ja koska käytännössä kyse on aina arvioista, niin helposti numeroiden kyttääminen johtaa harhaan, ja saattaa ohittaa oman kroppansa antamat signaalit. Oikeastaan pääperiaatteina voisin katsoa, että proteiinia tulee riittävästi, hiilari on hyvälaatuista ja samoin rasva. Ja kun kasviksia siihen päälle vielä kunnolla, niin eiköhän lihasmassan ja voiman kasvulle ole luotu riittävän hyvät edellytykset.