Kävelystä kongiin

Viimeisen parin viikon aikana olen ryhtynyt hyödyntämään läheistä koirapuistoa ihan kunnolla. Minulla on aina ennen ollut koiria, joista ei oikein ole ollut puistoilemaan, kun ovat olleet sen verran epäsosiaalisia. Mutta Kaapo on tähän mennessä tullut toimeen kaikkien tapaamiensa lajitovereiden kanssa, eikä se tietysti siellä päivähoidossa voisi muuten ollakaan. Puistoon kun sattuu sopivasti samanhenkinen koirakaveri, niin eipä tarvitse itse tehdä juuri mitään, kun koirat väsyttävät toisensa. Viime viikonloppuna siellä oli saksanseisoja-narttu, jonka kierrokset olivat vielä Kaapoakin korkeammat, ja 40 minuutin riehumisen jälkeen sain melkein kantaa koiran kotiin.

Saan tuolla puistoilulla siis hieman vähennettyä omaa askelmäärääni ja sitä kautta kevennettyä päivän rasitusta. Toinen pelastukseni on ollut Kong, jonka täytän mureketyyppisellä ruoalla ja annan koiralle. Oi sitä rauhaa kotona, kun se puuhaa tuon kanssa toista tuntia. Sen jälkeen se nukkuu tassut kohti taivasta, kun on niin väsähtänyt kaiken sen keskittymisen jälkeen.

Eilen tuli neljä viikkoa siitä, kun Kaapo tuli meille, ja vähitellen se alkaa ilmeisesti tottua siihen, että me ollaan nyt ne tyypit, joiden kanssa se elelee. Koettiin tässä alkuviikosta myös kauhunhetkiä, kun Janne lähti illalla 23 aikaan viemään sitä vielä ulos tarpeilleen. En tiedä mistä ihmeestä sain sellaisen karmaisevan ajatuksen, että koira pääsee siltä karkuun (tai se oli sellainen puistattava toivottavasti se ei karkaa). Ja se karkasi! Nahkainen vuosia vanha hihna katkesi, kun Kaapo sai rusakosta vainun, ja hetken päästä se viipottikin jo Vantaanjoen yli (jaix) ristihuulen perässä. Janne soitti minulle, enkä tiedä, koska olen vetänyt vaatteet niin nopeasti päälle. En ehtinyt kuin takapihalle, kun kuulin koiran haukkua, ja näinkin sen jo tulevan autotien toiselta puolelta kohti minua. Huolestutti, ettei se vielä pidä minua "omana" ihmisenään, eikä anna ottaa kiinni, mutta kyllä se juoksi luokse, vaikka vähän tuumaillen, ja sain sen sitten lopulta leikkimällä houkuteltua takaovesta sisään.

Se nahkainen hihna on ollut minulla kohta 10 vuotta ja sain sen aikoinaan työkaverilta, joka oli käyttänyt sitä kahdella koiralla. Eli varmaan ainakin 20 vuotta vanha hihna, ja olin sen kertaalleen paikkauttanut suutarissa. Ja siitä paikan vierestähän se sitten katkesi. Nyt ei oteta enää tuollaisia riskejä, köytän koiran tarvittaessa vaikka kirurginteräksestä tehdyllä kettingillä itseeni. Karkureissullaan se olisi voinut tippua jäihin (Vantaanjoki on paikoitellen aivan täysin sulaa), jäädä auton alle, tai kiinni valjaista johonkin. Tuon riistavietin kun saisi napsautettua pois päältä, niin elämä olisi aika paljon helpompaa.. Mutta siihenkin olen tottunut, kaikki koirani ovat olleet enemmän tai vähemmän saalistavaa sorttia.

Mutta se koirajutuista. Kaikenlaisia salipohdintoja kävin tässä kuluneella viikolla mielessäni läpi. Tässä kuussa aion nyt kokeilla kahta vaihtoehtoa. Huomenna otan kokeiluun tämän: herään aikaisin, menen Ryhdille, teen koiran kanssa hieman lyhyemmän aamulenkin, suihku ja töihin sillä samalla junalla kuin nytkin.

Jos vaikuttaa siltä, ettei toimi, niin seuraavaksi kokeiluun lähtee sitten se, että menen työmatkalla salille. Se tarkoittaisi salin vaihtoa keskustaan. Eli koira ensin hoitoon, sitten salille ja siitä töihin. Sijainniltaan paras olisi aivan dagiksen vieressä oleva IdealFit Eira, mutta ei hotsita maksaa 56 euroa/kk jäsenmaksuja ja sen päälle 29 euroa vuodessa vielä vuosimaksua. Nyt kun on tottunut näin edulliseen.. Toinen vaihtoehto olisi Fitness24seven Albertinkadulla, ja se olisi ainakin halpa, vain kympin kuussa jos käyttää päiväkorttia (= pääsy salille 6-16 välisenä aikana). Mutta olen jo jotenkin niin kiintynyt Ryhtiin, että haluaisin ehkä kuitenkin saada sen järjestelyn toimimaan. Ei se olisi kuin pari aikaisempaa heräämistä viikolla. Aamuihmisenä se ei luultavasti ole ongelma.

Viime sunnuntaina kävin salilla tekemässä koko kropan treenin ja viikolla en mitään. Tiistain olin sen verran ajoissa kotona, että olisin päässyt salille jo joskus 18 aikaan, mutta en millään jaksanut ja rehellisesti sanottuna laiskottikin. Ei vain ollut puhtia enää päivän päätteeksi. Joskus EasyFitillähän kävin kerran tekemässä iltapäivätreenin, ja se oli aivan sutta ja sekundaa. Eilen lauantaina kävin tekemässä yläkroppatreenin joskus 10 aikaan aamulla, ja salillahan oli porukkaa vaikka kuinka. Ainakin neljä tai viisi minun lisäkseni. Salille mennessä seuran puheenjohtaja oli puhelimessa ja selosti jollekin, että tämä on vähän sellainen erakkojen paikka.

Tein eilen vinopenkkiä (kun tavallinen oli varattuna), ylätaljaa, alataljaa yhdellä kädellä kerrallaan, ojentajarutistuksia, vipareita, pystypunnerruksia ja hauiskääntöjä. Kaikkia tylsästi 3 x 12. Illalla laiskotti, ja venyttelin vaan rintalihakset nukkumaan mennessä. Huomenna maanantaina tarkoitus on treenata alakroppa. Viikolla treenailen sitten ne lihakset, mitkä ovat palautuneet. Nyt en jaksa tähän miettiä mitään saliohjelmaa, katson ensin, miten tuo aikataulutus pelaa. Laitan kaiken mahdollisen valmiiksi, niin että aamu sujuu sutjakasti, eikä aikaa mene mihinkään turhaan.

Syömiset ovat olleet kyllä aivan retuperällä. Yhtenä päivänä mietin, että pitäisi tehdä ruokapäiväkirjapostaus siitä kyseisestä päivästä, kun oli aivan päin metsää sapuskat. Aamulla muroja, päivällä töissä mysliä, protskupatukka, omena ja illalla muistaakseni vaan jotain sämpylää. Olisko ollut keskiviikko. Sitten torstaiksi jo ryhdistäydyinkin moisesta pohjanoteerauksesta, ja tein porkkana-linssikeittoa evääksi ja söin aamiaiseksi tuorepuuroa. En kyllä todellakaan tajua, miten perheenäidit (ja -isät) jaksaa töiden jälkeen laittaa ruokaa lapsille, ulkoilla niiden kanssa, tehdä kotitöitä jne. Onneksi koiran ruokinta ei vaadi mitään ihmeellisiä kokkaussessioita. Voisin itsekin useimmiten vaan kauhoa nappulaa kuppiin.

Hirmu vähän tulee nykyisin otettua mitään kuvia.. Tässä kuva Kaaposta tänään, kun käytiin vähän treenailemassa luoksetuloa, ja toinen kuva käsivarresta n. kk sitten salilla. Ettei mene ihan kuvattomaksi koko ajan tämä postailu.

omistaja 5 - rusakon jäljet 10

pientä pumppia

Elämä kuin Espoon keskus

Jotenkin on ollut vähän tyhjä olo jonkin aikaa, ja tuntuu ettei ole mitään tuotettavaa tänne blogiin. Ehkä energiani lähti koirien mukana Forssan seudulle, sillä ne rytmittävät päiväni niin touhukkaaksi, että ilman niitä en saa oikein rutiineista otetta. Töistäkään en saa lähdettyä ajoissa pois, kun ei ole kiire ulkoiluttamaan rakkeja. Joten vastaan vielä yhteen meiliin ja toiseen, teen presiksen palaveriin, jotan raportteja, tutkin ja analysoin, kuuntelen puheluja, teen yhtä ja toista pientä iltatunneille asti.

Tylsyyteen, hormonaalisista syistä ja ties mistä välinpitämättömyydestä johtuen olen myös viime päivät syönyt mitä sattuu (äsken iltapalaksi kaksi munkkia). Tiedän, että tämä on ohimenevää, joten en ole jaksanut kauheasti skarpata, vaan annan tämän olotilan mennä ohi sen kummemmin stressaamatta. Pätkäpaastoilustahan kirjoittelin taannoin, alkuhuumaa kesti jonkin aikaa, mutta väsyin siihen, että katselin liikaa kelloa, ja pohdin syömisikkunoita yms. Tuo yön yli kestävä paasto on minulla aika luonnostaan 12-13 tuntia muutenkin, niin en jaksa sen kummemmin nyt kelloa kyttäillä.

Salitreenit kulkevat kyllä hyvin, ja koko ajan pientä kehitystä tapahtuu. Tänään tein vipareita 7 kilon käsipainoilla ja takaolkapäät menivät puhtaasti, ja ensimmäinen sarja jopa hieman kevyestikin 24,5 kilolla. Ja olisikin ihan hemmetin ikävää, jos kaikki tämä syöminen ja hiilarin pupeltaminen ei näkyisi lainkaan treeneissä.

Tämän viikon veivaan siis vielä kolmijakoisella ja ensi viikosta sitten palaan taas voimaharjoittelun pariin. Eilen ja tänään aamulla olen käynyt lenkillä siskon koirien kanssa, ja onkin tullut käveltyä aika paljon reippaampaa vauhtia kuin omien hoidokkieni kanssa. Tunnissa tehtävän kävelylenkin vedän tuon vauhtikaksikon kanssa kolmeen varttiin, joten se menee jo ihan urheilusta. Tänään kävin lenkillä salin jälkeen ja olkapäät oli niin hyvin muussattu salilla, että pelkkä talutushihnojen pitely tuntui aralta. Sellaisen huomion tein, että kun normaalisti teen koirien kanssa sen tunnin mittaisen aamulenkin ennen salille menoa, niin vaikka se onkin rauhallista köpöttelyä, on sillä silti hieman negatiivinen vaikutus salilla jaksamiseen. Ajankäyttösyistä ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä toisinpäin, kun sali aukeaa vasta 6.30. Toki voisin ajatella herääväni vasta kuudelta, käyväni salilla ja sen jälkeen koirien kanssa lenkillä ja lähtisin salipäivinä töihin vasta klo 10:ksi. Hm.

Viikon päästä perjantaina treenitreffit pt:n kanssa ja tämän kuun lopussa on Lihaskasvun optimointi -seminaari aivan tässä kotinurkilla, luvassa varmasti paljon hyvää tietoa.

Äh, pakko kai kinuta koirat isältä tänne viikonloppuna. Veli on menossa sinne, niin hän voisi ottaa piskit kyytiin ja toisi ne tänne. Eihän tästä ajelehtimisesta tule muuten loppua.

Hallittua herkuttelua ja liikkumislusmuilua

Olin ajatellut tänään käydä testaamassa ravintolapäivässä vegaanista raaka"juusto"kakkua, mutta koko aamupäivän oli todella saamaton ja vetämätön olo. Otin parin tunnin päikkärit, mutta niiden jälkeen olin vain entistä nuutuneempi. Viiden koiran kanssa tehty päivälenkki piristi sen verran, että saatiin aikaiseksi lähteä miehen kanssa kaupungille. Ravintolapäivän antimia oli vielä monin paikoin myynnissä, mutta tällä kertaa oli jotenkin poikkeuksellisen vähän vegaanisia ravintoloita avattu, joten ei edes yritetty enää mennä katsomaan, oliko jotain myynnissä vielä.

Vegaaninen appelsiini-suklaaleivos Mayralta

Päädyttiin Kippoon, jossa ostin soijajogurttijäätelön mustikalla, ananaksella ja banaanilla. Kylmää oli ja niin hyvää! Sen päälle löydettiin vielä Stockmannilta Mayran vegaaniset appelsiini-suklaaleivokset, joten tulipa herkuteltua sitten tänään.

Tällä viikolla herkuttelin kolmena päivänä, kun eilen tehtiin omenapiirakkaa. Kävin myös ystäväni syntymäpäivillä, jossa oli tarjolla todella hyvää marjapiirakkaa. Torstaina sisko oli kylässä, ja ratsasin kaapeista tarjolle tummaa suklaata teen kanssa. Edelleenkin tummasta suklaasta - myös näistä leivoksista - tuli huono olo, joten on siinä ja siinä, laskenko tuon torstain edes herkutteluksi. Vaikka söisin vain 1-2 palaa, niin vähän ajan kuluttua pahoinvoinnin tunne velloo sisuskaluissa. Oksentamiseen asti ei sentään enää mene, kuten joskus n. 15 vuotta sitten, kun en vielä ollut tajunnut, mistä se johtui, sillä söin tummaa suklaata todella harvoin. Mutta tuolloin 90-luvun lopulla söin pariin otteeseen tummaa suklaata niin paljon - en siis oikeasti PALJON paljon, vaan ehkä n. 50-60 grammaa - , että päädyin kaulailemaan vessanpönttöä. Jonkinlainen lievän myrkytystilan tyyppinen siis. Onni onnettomuudessa, että satuin tosiaan melko lyhyen ajan sisällä toistamaan typeryyteni, ja kun taas lensi laatta, niin pystyin päättelemään, mistä se johtui.

Mutta näyttää varovasti siltä, että herkuttelu pysyttelee hyvin hallinnassa, kun en uhraa sille juurikaan ajatuksia. Joka viikko ei tosiaan tarvitse kolmena päivänä herkutella, mutta kun näitä viikkoja tulee satunnaisesti, niin se on mielestäni ihan kohtuullista.

Liikunnat tällä viikolla sitten jäivät neljään kertaan, eli yksi salikerta jäi välistä. Tänään oli tarkoitus mennä, mutta jätin menemättä tuon postauksen alussa mainitsemani väsyneen&saamattoman olon vuoksi. Ensi viikolla ajattelin kokeilla rytmittää salikerrat niin, ettei viikonloppuna tarvitse mennä salille. Sali aukeaa lauantaisin vasta klo 9 ja sunnuntaisin nyt kesäaikaan klo 11(!), ja se on minulle jo myöhään. Siihen aikaan ovat kaikki muutkin jo saaneet kammettua itsensä ylös ja sali on viikonloppuisin turhan ruuhkainen heti aamusta. Joten ensi viikolla sali on ma, ke ja pe. Viikonloppuna pidän yhden lepopäivän ja toisena päivänä käyn juoksemassa.

Tällä viikolla kävin siis kahdesti juoksemassa ja kahdesti salilla. Toinen juoksulenkki oli intervallitreeni torstaina, kun juniorikoira Luto palasi isän luota lomailemasta huomattavan turvonneessa kunnossa. Sääliä tuntematta vein sen juoksemaan samana päivänä, ja hoputin spurteissa armotta. Nyt sillä alkaa jo vyötärölinja taas pilkottaa, eli onneksi tosiaan suuri osa kertymästä oli silkkaa nestettä.

Tsekkasin heiaheiasta, että tämä oli jo nyt kolmas kevyempi viikko putkeen liikkumisten puolesta. Ensimmäinen lomaviikko oli tehokas, mutta sitten tosiaan iski se ärsyttävä kurkkukipu ja flunssa. Sen jälkeen kaksi viikkoa on jäänyt neljään liikuntakertaan, mikä on tietenkin peruskuntoilijalle ihan asiallinen suoritus. Mutta kun viikko-ohjelmassa on kaksi aerobista ja kolme salia, niin 80% toteutus kahtena viikkona putkeen ei ole kovin onnistunut suoritus. Nyt palautan itseni ruotuun! Ihan hyvä, että tulee pidettyä tuota liikuntapäiväkirjaa; heiaheiassakin näkee suoraan statsit koko kuukaudelta yhdellä silmäyksellä. Eipä tule valheellista tunnetta itselle, että "suurinpiirtein viikko-ohjelman mukaan tässä on liikuttu, mitä nyt joskus jäi joku kerta muistaakseni välistä.."