Hello headache my old friend

Ihana ensilumi ja alkutalvi! Ennen tätä postausta kävin siskon kanssa aamulenkillä, hänen koiransa olivat aivan tohkeissaan lumesta ja varsinkin ajokoira veti hullun lailla. Juuri kun toissailtana sitä lenkittäessä mietin, että onpa se rauhoittunut vanhetessaan (nyt noin 9-vuotias). Mitä vielä, kaikki villieläinten jäljet lumen pinnalla saivat sen ihan sekaisin. Hauska sattumus lapsen suusta muuten aiheeseen liittyen: sisko oli kesällä kaksi vuotta täyttäneen poikansa kanssa kävelyllä ja ohitse oli kulkenut pari koirakkoa. Sitten oli mennyt mies ilman koiria ja poika oli huudahtanut hämmästyneenä "pelkkä?!". Ja tarkentanut sitten pyydettäessä, että "pelkkä setä, ei koiria". Käsittämätöntä touhua tuollainen kävely ilman koiria parivuotiaan mielestä :D.

Ajattelin raapustaa eilisen päivän tapahtumat ylös kauttaaltaan. Näitä päivän postauksia aina silloin tällöin näkee blogeissa, ja ne ovat energisiä, täynnä tohinaa ja hyvinvointia, yhdessäoloa ja ystäviä, "elämänmakuisia" kuvia.. No, tämä on vähän inhorealistisempi, ja kuvatonkin vielä. En ole näemmä ottanut koko viikon aikana muita kuvia kuin puolivuotiaasta veljentyttärestäni pari räpsyä.

Aloitan siitä, että olin torstaina töiden jälkeen hierottavana sillä samalla lihaskalvojen avaajalla, jolla kävin toissamaanantaina. Hän ottaa tuolla nykyisin käyttämälläni Ryhdin kuntosalilla vastaan, ja tunnin verran aukoi oikeaa kättäni ja selkää. Ihan kamalan juminen on tuo koko käsivarsi kauttaaltaan. Hauis, ojentaja ja kyynärvarsi ovat kaikki niin tiukkana, että koko kämmensyrjä oli puutunut ja kylmä. Vasenta kättä ei otettu, koska selän työstämisessä meni niin paljon aikaa. Eikä haitannut ollenkaan, vasen käsi ei samalla tavalla oireilekaan, vaikka kyllähän sielläkin jumituksia on.

Eilen perjantaina aamulla heräsin 5:15, ruokin kissat ja laitoin itselleni tuorepuuron jääkaappiin tekeytymään. Jonkin aikaa meni miettiessä, mitä tekisin. Venyttelisikö, lähtisikö lenkille vai salille. Päätin mennä tekemään salitreenin alakropalle ja antaa käsien ja selän enimmäkseen levätä. Kuuden aikaan olin salilla ja sielläkin hieman hitaasti käynnistyin alkulämmittelyjä varten. Rullailin vähän reisiäkin auki, kun siellä sattuu olemaan vielä kauheampi nystyrärulla kuin mitä minulla on kotona.

Olin tehnyt jo yhden alakroppatreenin maanantaina, ja halusin vähän vaihtelua, joten muokkasin ohjelmaa hieman. Jätin prässin pois ja tein sen sijaan hack-kyykkyä. Olkatuet tuntuivat jo ensimmäisessä sarjassa tosi inhottavilta, joten laitoin pienet lisäpehmusteet hartioiden päälle. Niiden avulla pärjäsin kolme sarjaa. Tein lisäksi mm. askelkyykkyä ja yhden jalan maastavetoa smithissä. En tiedä, sainko oikein missään liikkeessä hyvää tuntumaa mihinkään, mutta kyllä nyt vuorokautta myöhemmin särkee alakropassa tasaisesti (paitsi pohkeissa, jotka jätin treenaamatta..).

Seitsemän aikaan lähdin salilta kotiin, kävin suihkussa ja söin sitä tuorepuuroa. Kasasin töihin eväitä; pilkoin salaattiaineksia ja niiden seuraksi tuli tällä kertaa miehen edellisiltana tekemää tofu-pinaattipiirakkaa pieni pala. Lääkitsin kissoja, enkä ottanut mitään paineita siitä, etten suorittanut aamutoimia pää höyryten. Minulle on kertynyt sen verran plussatunteja, että otan nyt ihan rauhassa, jos siltä tuntuu. Töihin on helpompi mennä myöhään kuin lähteä sieltä aikaisin pois, joten polttelen saldoja mieluummin aamusta.

Lähdettiin sitten miehen kanssa yhtä aikaa junalla Helsinkiin, ja ratikkapysäkille päästyä huomattiin, että on vielä seitsemän minuuttia aikaa. Siinä ehti hyvin käydä apteekissa hakemassa Viirulle Multicat-vitamiinia: syötän sille nyt niin paljon täydennysravintoja (Applaws, Almo Nature yms., jotka ovat melkein pelkkää kanaa/kalaa), että vitamiinilisä on tarpeen.

Töissä olin 9.30 jälkeen ja jo tunnin päästä lounaalla, kun olin nälkäinen. Söin yhdessä toisen tiiminvetäjäni kanssa (tiimiini kuuluu 33 työntekijää ja kaksi tiiminvetäjää), ja käytiin läpi päivän asioita samalla. Jatkoin yhden määräaikaisen työntekijän sopimusta, selvittelin reklamaatiota, lähetin yhdelle asiakkaalle lahjakortin yhdistyksen myyjäisiä varten, täyttelin työnantajan selvitystä eräälle opintovapaata hakeneelle, selvittelin vapaaehtoisia erilaisiin asiakastilaisuuksiin, laskin uudelleen ja uudelleen kevään resursseja, laitoin pari nopean tason kehitysehdotusta vireille jne. Välissä aina neuvoin ja keskustelin jonkun huoneeseeni tulleen tai meiliä lähettäneen kanssa.

Iltapäivää kohden alkoi hiljalleen voimistua päänsärky. Hieroin niskoja, söin välipaloja (päärynää, soijajogurttia, pähkinöitä, näkkileipää), join vettä, heiluttelin keppiä. Lopulta neljän aikaan päänsärky oli jo niin voimakas, että aloin voida pahoin ja päätin lähteä kotiin. Ilmeisesti hack-kyykky ja/tai yhden jalan mave sai selkäni niin jumiin, että se aiheutti päänsäryn. Ajatus täpötäyteen ratikkaan änkeämisestä tuntui pahalta, ja vaikka olikin jo melkoinen lumipyry ja huono olo, niin päätin silti kävellä asemalle. Se on hyvällä säällä reippaasti askeltaen noin 20 minuutin kävelymatka.

Raikas ilma ja varmaan vaan ihan liikkuminenkin lievitti särkyä hieman ja junaan päästyäni olin aivan luminen. Helsingistä Tikkurilaan torkuin, siten tunnuin kestävän särkyä paremmin. Kotona ruokin kissat, söin banaanin ja menin nukkumaan. Kello oli n. 17 ja päätin selvitä ilman lihasrelaksanttia. Unen läpi kuulin, kun mies tuli kotiin, mutta en oikein muista reagoineeni siihen mitenkään. Yhdeksän aikaan heräsin siihen, että hän ruokki keittiössä kissoja. Käytin hetken aikaa tens-laitetta ilman mainittavaa apua. Koska jumitus tuntui edelleen pahalta, laitoin selkään Voltacare-laastarin. En tiedä, olenko näistä aiemmin puhunut, mutta jatkossa pidän huolen, että noita on kotona aina. Laitoin sen niskaan ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin yhden aikaan yöllä ja niska tuntui ihanan lämpimältä ja huomattavasti rennommalta. Kyllä sen jumisen kohdan sieltä edelleen pystyi kaivelemaan, mutta särky oli jo väistynyt taka-alalle.

Siirsin laastarin alemmas selkään, jossa jumitus oli alkanut tulla selkeämmin esille. Olo oli paljon parempi ja käytännössä olin jo nukkunut yöunet (17-01, välissä n. puoli tuntia hereillä). Olin niin virkeä, että päätettiin vielä valvoa. Mies paistoi tähtitorttuja (kyllä, kello yhdeltä yöllä) ja keittelin itselleni glögiä. Kaapista löytyi jopa mantelilastuja (parasta ennen 31.5.2014, joten ihan priimaa) ja rusinoita, joten sain glögini kunnolla maustettuna. Söin pari tähtitorttua ja katseltiin komediasarjoja ja Greyn Anatomiaa muutama tunti. Oli ihana tunnelma, kun ulkona satoi hiljalleen lunta ja kaikki kissat nukkuivat tässä aivan vieressä pienille kerille kääriytyneinä.

Neljän aikaan mentiin nukkumaan, ja sain nukuttua reilu pari tuntia vielä. Puoli seitsemän aikaan tänä aamuna heräsin uuteen päivään. Selkä ja niska on edelleen tuhannen jumissa, mutta päänsärky ei ainakaan vielä ole palannut. Ainakin hack jää nyt pois lopullisesti, edes sen tekeminen ei tuntunut hyvältä hartioissa, joten epäilen sen olevan pääsyyllinen tähän särkykohtaukseen. Tänään oli alunperin tarkoitus mennä tekemään selkä-hauis -treeni, mutta se jää nyt väliin. Huomenna mahdollisesti, ja voipi olla, että siitä tuleekin vain hauistreeni; tai sitten hauis-olkapää-ojentaja. Se olisi viikon viides treeni, joten ei häiritse, jos se jää tekemättä kokonaan. Tällä raihnaisella fysiikalla kolme lepopäivää viikossa saattaa olla ihan suotavaakin.

Köyhä ja kipeä

Teenpä nyt sellaisen pikapostauksen oikein mieltä piristävällä otsikolla :D. Lyhyesti tämän viikon treeneistä: kaksi salia, kaksi hölkkälenkkiä, kössi ja venyttelyä.

Hieronnan puute alkaa näkyä kropassa, enkä ole laiskuuttani jättänyt hierontaa väliin, vaan ihan oikeasti nyt on ollut tiukkaa. Olen kesäkuusta lähtien käynyt eläinlääkärissä joka kuukausi, toisina useampia kertoja ja se todella näkyy finanssipuolella. Nyt selviteltiin kissan kilppariarvoja ensin perusverikokeilla ja sitten vielä erillisellä T3-suppressiotestillä, jonka avulla se (= kilpirauhasen liikatoiminta) sitten paljastui. Ja eläinlääkärien labrathan ovat halpaa kuin saippua.. Liikatoimintaa alettiin epäillä, kun eläinlääkäri täällä meillä käydessä tunnusteli sen rauhaset, ja se oli selkeästi suurentunut.

Täytyypä muuten sivujuonena kertoa omasta eläinlääkäristämme kullanarvoinen juttu: hän on ryhtynyt ottamaan kissojen verikokeet kaulasuonesta ja se on aivan mahtavaa, nopeaa ja näppärää. Verinäytteen otto on suurinpiirtein ohi, ennen kuin kissa on edes tajunnut asiaa. Okei, siinäkin ajellaan karvaton alue (kuten tassuunkin), mutta ei tarvita puristussiteitä tms., ja kissat usein inhoavat tassuun koskemista, niin tässä sitä ei tehdä lainkaan. Ja kun viimeksi suitsutin eläinlääkärille tätä metodia, niin hänkin hehkutti, että on tosi ihanaa, ja on niin onnellinen, että on ryhtynyt ottamaan näytteet kaulasta.

Mutta niin, olen siis karsinut kaikki ylimääräiset menot ja hieronta on kuulunut niihin. Nyt olen kyllä rullaillut palloilla ja rollereilla iltaisin useampaan otteeseen, mutta eihän se kunnon urheiluhierontaa vastaa mitenkään päin. Magnesiumkin on lopussa, ja nyt kun sitä huomenna ostan, niin aivan satavarmaan ensi viikonlopun I love me-messuilla on jotain törkeän hyviä messutarjouksia.. No, sitä kyllä aina kuluu.

Niinpä tänä aamuna kun menin salille, tein alkulämmittelyt, ja siinä selän kiertoja tehdessäni huomasin, että oikealla puolella ison selkälihaksen alaosassa on tiukka ja hieman juiliva kohta. Hylkäsin siis maastavedon heti kättelyssä ohjelmasta, mutta eipä tällä selällä olisi tehty kulmasoutua tai leuanvetojakaan, joita oli molempia ohjelmassa. Selasin treenivihkoa taaksepäin ja löysin ihan hyvän hauis-ojentaja-olkapäätreenin ja ajattelin tehdä sen. Treeni olisi alkanut hauiskäännöillä taljassa, ja jo ensimmäisiä toistoja tehdessäni vasen forkku ilmoitti itsestään hei muistatko minut, oli aika sitkeä tulehdus tässä alkuvuodesta.. prkl.

Selkä pois pelistä, ranne pois pelistä. Poljin pari minuuttia kuntopyörää tuumaillessani, mitä tekisin ja päätin sitten lähteä kotiin, hakea koiran ja mennä lenkille. Jalkatreeniäkään en viitsinyt ruveta tekemään, kun perjantaina askelkyykkäsin ja pakarat ovat siitä vielä hieman palautumatta. Mutta kevyttä hölkkää pystyin kuitenkin jo tekemään, ja koira oli enemmän kuin ilahtunut muuttuneista treenisuunnitelmistani. Kolme varttia tuolla sitten mennä jolkoteltiin.

Tällä viikolla päätin viimein kokeilla töissä seisoma-asennossa työskentelyä. Meillä on siis siitä huonot työpisteet, että niiden korkeutta ei voi itse säätää, ja korkeimmassakin asennossa korkeus ei riitä seisomatyöpisteeksi. Tarvitaan kaksi työmiestä veivaamaan pöytä oikealle korkeudelle, koska ne ovat niin painavia ja pitkiä pöytiä. Oikea järjen ja ergonomian riemuvoitto työpisteeksi siis. Raahasin kotoani sellaisen pienen jalallisen hyllytason siihen pöydän päälle ja iskin läppärini siihen. Tarkoitus oli siis kokeilla, onko seisoma-asennosta helpotusta tuohon pakaraan. Fyssari epäili, että iskiashermo on jotenkin puristuksissa ja siksi kipua säteilee pakaraan ja takareiteen. Pystyn siis kuitenkin treenaamaan, mutta eihän tämä kipuilu normaalia ole.

Seisoma-asennosta todellakin oli apua, vaikka jalat näin tottumattomana väsähtivätkin. Mutta, koska työpiste oli muuten kaukana ergonomisesta, eli näyttö aivan liian matalalla, ja kädet eivät saaneet tukea mistään, niin päivän aikana päänsärky iski ja kotiin päästyä oli jo aivan kamalan voimakas. Oksetti ja kaikki äänet ja valot tuntuivat pahalta. Pimeässä huoneessa makaaminen (ja nukahtaminen lopulta) helpotti, mutta parin tunnin päästä herättyäni sellainen varjosärky oli edelleen. Mies hieroi kevyesti ja ennen yöunia vielä availin jumiutunutta yläkroppaa pallojen avulla. Seuraavana päivänä olikin jo huomattavasti helpompi taas olla.

Työkaverit olivat innoissaan diy-seisomatyöpisteestäni, mutta pomo oli huolissaan ja totesi, että jos sähköpöytä tarvitaan, niin se tilataan. Mutta tiedän itse, että se on tosi kallis ratkaisu (kahdelle tiimiläiselleni olen sellaisen joutunut tilaamaan) ja edellyttää meillä työterveyshuollon lausuntoa. Sen kyllä saan, siitä ei homma jää kiinni. Enemmän se on omassa päässäni, että en haluaisi olla työnantajalle mikään ylimääräinen kustannusrasite. Mutta toisaalta jos joskus joudun jäämään tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi sairaslomalle, niin sittenpä vasta rasite olisinkin. Pitäisi yrittää nyt vaan olla itsekäs tässä asiassa..

Tänään olen aukonut ja rullaillut kroppaa sen verran, että yritänpä mennä huomenna uudelleen salille. Pitkästä aikaa myös vaihdan ohjelmaa, alkoi jo vanha puuduttaa.

Hei hei herkuttelu

Aamulla keitin itselleni pannullisen teetä ja ajattelin ehtiä ainakin aloittamaan tämän postauksen, ennen kuin lähdin siskon kanssa tunnin päästä lenkittämään koiria. No, koko päivän olen tätä pätkissä kirjoitellut, ja tekstistäkin saattaa huomata, että sen pariin on palattu silloin tällöin, kun on ollut hetki aikaa.

Takana on viikko, jolloin flunssa ei enää vaivannut, mutta rintakehän kipu estää edelleen tekemästä treeniä. Se hajosi siis 5.-6.3. välisenä yönä (edit: päivä korjattu yhtä aiemmaksi), eli nyt on kulunut reilut kaksi viikkoa tapahtuneesta. Erilaisten arvioiden mukaan korjaantuminen vie vähintään nelisen viikkoa. Toivon, että kahden viikon päästä pääsen jo kokeilemaan varovaista lihaskuntotreeniä. Tulevalla viikolla aion kokeilla sen verran kevyttä pyöräilyä, että se ei hengästytä. Aamulla tein ihan kokeeksi omalla painolla kyykkyjä. Askelkyykkyjäkin yritin, mutta en voinut jatkaa, sillä askeleen tärähdys ja paluu takaisin lähtöasentoon tuntuivat kivuliailta; jälkimmäisessä kun syvät vatsalihakset aktivoituvat tiukasti, niin se tuotti kipua ruhjoutuneen luun alueella.

Kolmen viikon kuluttua olen talvilomalla, pääsiäisen ympärillä. Mitään ohjelmaa en ole vielä loman ajaksi suunnitellut, mutta jos silloin pääsen jo normaalisti treenaamaan, se olisi parasta lomailua. Nyt on kulunut 3,5 viikkoa siitä, kun ranteeseen laitettiin kortisonipistos, ja jos rintakehä/kylki ei olisi kipeä, niin ensi viikolla olisin ranteen puolesta lähtenyt kokeilemaan treeniä. Nyt ilmeisesti odotellaan vielä pari viikkoa. Mutta sitä pyöräilyä ajattelin tosiaan kokeilla, eli huomenaamulla pitkästä aikaa salille.

Siitä puheen ollen, kävin nyt sitten irtisanomassa salijäsenyyteni. Nyt on aikaa treenata siellä vielä ensi kuun loppuun saakka, ja toukokuusta lähtien ajattelin kokeilla tuota toista salia, jonne pääsen sitten halutessani jo aamuviidestä treenaamaan. Joka päivä, vaikka viikonloppuna! Nykyinen salihan aukeaa sunnuntaisin vasta klo 10. Toukokuussa varmaan alkuvuoden ruuhkatkin ovat jo hellittäneet? ;) Toisaalta biitsikunnon metsästäjät saattavat vielä aiheuttaa kävijäpiikkejä, mutta tuskinpa tosiaan niin aikaisin aamulla?

Viime viikon tapahtumiin kirjattakoon myös hirvittävä jännityspäänsärky keskiviikko-iltapäivällä. Se antoi itsestään ennakkovaroituksen jo tiistaina, mutta en tajunnut noteerata sitä ja varautua. Olin tiistaina palaverissa, jossa näyttö on pitkän pöydän päässä. Vaihdoin kesken palaveria pöydän toiselle puolelle, koska niska tuntui ikävän kireältä. Siinä pitkin päivää sitä ajatuksissani sitten itse hieroin. Seuraavana päivänä kireyttä olikin jo enemmän, ja verryttelin töissä kepin kanssa. Kuitenkin iltapäivää kohden alkoi särky, ja kotimatkalla se yltyi todella voimakkaaksi. Oksetti, ja kasvojen toista puolta kihelmöi, ikään kuin puolet kasvoista olisi puutunut. Selvisin kotiin, vein koirat nopeasti ulos ja suoraan sänkyyn pimeään makuuhuoneeseen. Otin yhden 500 mg:n parasetamolin, mutta eipä se oikeastaan auttanut mitään. Kun mies tuli kotiin, hän alkoi hieroa hartioita ja niskaa, ja kipeät kohdat laittoivat melkein itkua vääntämään.

Hieronnastakaan ei ollut apua särkyyn, joka vaan moukaroi päätä. Mitään en pystynyt syömäänkään kuvotuksen ja säryn vuoksi, mikä pahensi tilannetta. Pitkään jatkunut nälkä nimittäin jo yksistään laukaisee minulla usein päänsäryn. Siskon neuvosta uskalsin ottaa vielä kaksi buranaa (400 mg), joten särkylääkkeitä tuli siis illan aikana syötyä yli gramman edestä, kun se aiemmin napsaistu parasetamoli lasketaan mukaan. Olen vähän arka ottamaan paljon tai vahvoja lääkkeitä, vaikka ei kai siitä päänsäryn kärsimisestäkään mitään hyötyä ole. Buranat otettuani menin nukkumaan ja kun aamuyöstä heräsin, niin oli vain enää sellainen “muistosärky”: tietää, että on ollut päänsärkyä, mutta sitä ei enää tunne varsinaisesti. Jos se jättäisi arven, niin se näkyisi, mutta ei olisi enää kipua.

Ensi viikolle minulla on varattuna hieronta, ja laitoin hierojalle kyselyä, onko hänellä sellaista pöytää, mitä käytetään raskaana olevia hierottaessa. Siinä voi siis istua etukenossa. Kun tuo kylki ei oikein salli vatsamakuulla olemista, mutta hartioiden, niskan ja yläselän kireyden vuoksi en haluaisi hierontaa siirtää eteenpäinkään. Hän vastasi, että sellainen löytyy, ja voidaan katsoa sitten tilanteen mukaan. Työkaveri kävi kertomassa, että oli joskus saanut kuulla toimivan jännityspäänsäryn ehkäisijän: heti, kun alkaa tuntua siltä, että on kireyttä hartioissa, niskassa tms., ja se saattaa johtaa päänsärkyyn, niin tulee kuulemma tehdä 2 x 25 "rintauintiliikettä" käsillä :D. No, enpä siinä mitään menettänyt, kun torstaina työhuoneessani kauhoin menemään. Kyllähän tuo määrä yksistään jo laittaa lavat lämpimäksi, ja ainakaan tuona päivänä jännityspäänsärkyä ei tullut, vaikka kireyttä ja lukkoja on edelleen. Onneksi on tosiaan hieronta muutaman päivän vastassa.

Asiasta toiseen: nyt mun on PAKKO ryhdistäytyä syömisten kanssa. Ei huvita edes käydä puntarissa tsekkaamassa, missä mennään. Joo, vaatteet mahtuu päälle, mutta ei mulla nyt niin tiukkoja vaatteita olekaan, etteikö ne antaisi anteeksi muutaman lisäkilon. Onhan se nyt tosi tyhmää, että kun ei pääse liikkumaan, niin sitten millään syömisilläkään ei muka olisi mitään väliä. Töihin vein edelleen viime viikolla tosi köykäiset eväät ja aina illan mittaan taas ratsasin kaikki kaapit kotona ja laitoin miehelle torstaina viestiä: “tuo keksejä”. Ja sehän toi, kolme erilaista pakettia, jotka olen jo syönyt. Ja paketin jäätelöä.  Eilen leivottiin korvapuusteja siskon synttäreiden kunniaksi, ja niitä mussutin hartaudella. Niin, ja eilen kävin myös Kippo:ssa syömässä kaksi isoa pestoleipää.

Tänä aamuna heräsin sellaiseen päättäväisyyden tunteeseen, jota en ole pitkään aikaan kokenut. Sellaiseen “usko siirtää vuoria” –järkähtämättömyyteen. Kai tuo lähenevä toipuminen (tai lähitulevaisuudessa siintävä) ja pitkään jatkunut “syön mitä sattuu” –kierre yhdessä saavuttivat jonkinlaisen maksimipisteen, ja päässä kuului vain iso KLANGGGGGGGggggggg! Nautin tästä fiiliksestä, sillä olen kokenut sen ennenkin ja sen taika on siinä itsepintaisuudessa ja tahdonvoimassa, jonka se tuo mukanaan. Sen avulla vältän ne karilleajot, joita syntyy, kun olen ollut muutamia päiviä herkuttelematta ja mieleen alkaa hiipiä kaikennäköisiä “mutta kyllähän elämästä pitää nauttia silloin tällöin..” –ajatuksia. Eli nyt herkut sivuun joksikin aikaa tyystin.

Tänään jo harjoittelin ruotuun palaamista syömisten osalta, vakioin sapuskat terveelliseksi ja säännölliseksi ja suunnittelin ensi viikon eväät töihin. Kun syön kunnolla, niin herkuttelun tarve vähenee. Näin se varmaan menee suurimmalla osalla meistä. Oma kompastuskiveni on laiskuus. En millään jaksaisi tehdä ja valmistella ruokia työpäiviksi. Työpäivän jälkeen varsinkin on ihan turha toivo. Viikonloppuna se on tehtävä, jos aikoo saada tehdyksi.

Joten tänään teinkin miehen kanssa kolmea eri ruokaa. Parissa tunnissa kokkailtiin peruna-purjo-linssisosekeittoa, pinaatti-tofupiirakkaa, ja “tofuronia” (Torinon kalsium-pastaa, tofua ja sipulia: vähän kuin makaronilaatikon ainekset ennen uuniin menoa). Kunhan sapuskat jäähtyvät, niin pakkailen ne pakastimeen ja sieltä otan sitten mukaan töihin evääksi. Keittoakin tehtiin seitsemän litran kattilallinen, hetkeksi riittää.

Kaikki tekemäni sosekeitot näyttää aina samalta..

Spelttijauhoihin tehty pohja = terveyspiirakka

Mitenkään erityisen kauniiltahan nuo sapuskat eivät kuvissa näytä. Ehkä joskus voisin oikein panostaa esillepanoon ja näpsiä kuvia järkkärillä jalustan kanssa. Mutta toistaiseksi kännykkäräpsyt saavat havainnollistaa tuotoksia.

Iltaunet kutsuvat!

Nukkuu koirien kanssa

Kipittäen kohti kevättä

Tänään aamulla tein ensin koiran kanssa seitsemän kilometrin reippaan juoksulenkin. Tiet ovat täällä melko lailla sulana, mutta onnistuin kuitenkin siinä ainoassa alamäessä liukastumaan ja lentämään pyrstölleni, ja tietenkin juuri sillä kipeällä ranteella otin tukea. Hetken verran sattui niin, että näin tähtiä, ja olin aivan varma, että käsi meni lopullisesti palasiksi, mutta hiljalleen pahin jomotus lakkasi ja taisin selvitä säikähdyksellä. Muuten lenkki meni sutjakkaasti. Vähän (siis todella lievästi) polvea jomotteli, ja luulen, että alkaa olla aika hankkia uudet tossut. Tosi keväinen olo noin muuten, linnutkin lauloivat ja varsinkin nyt iltapäivällä töistä tullessa lenkkipoluilla oli juoksijoita yhtä paljon kuin normaalisti joskus huhtikuussa.

Tulin kotiin suihkuun ja aamiaiselle, ja lähdin sitten molempien rakkien kanssa kävelylle vielä. Tuo 11-vuotias vanha rouva on alkanut suhtautua lenkkeihin entistäkin nihkeämmin. Se kyllä kuvattiin vuodenvaihteessa perusteellisesti ja nivelrikkoa löytyi, joten levon jälkeenhän sillä voi olla kankeutta ja kipua. Tällä hetkellä sillä ei ole kipulääkettä käytössä, mutta harkitsen, että voisi ehkä sille muutaman päivän syöttää ja katsoa, muuttuuko tilanne. Mutta toisaalta se voi myös olla ihan vanhenemistakin vaan. Se siis haluaisi vain teputtaa hyyyyvin verkkaista tahtia ja haistella tarkkaan lumikikkareet ja kivenmurikat jokaiselta kantilta. Joten tuo kävelylenkki kesti sitten vain puolisen tuntia, ja koirilla oli jo kiire aamupalalle.

Nyt kun treenaamiseni on lähes yksinomaan juoksemista, syömiset hakevat vähän sitä optimaalista tasapainoa. Tänään taas jotenkin aliarvioin energiankulutukseni, ja yliarvioin eväideni energiapitoisuuden. Aamiaiseksi söin puuroa mansikoilla ja herukoilla, sekä maustamatonta soijajogurttia soijaprotskulla. Tiesin, että parin tunnin päästä tarvitsee jo lisää polttoainetta tankkiin, niin otin aamupäivän evääksi kaapissa pitkään lojuneen Trekin kaakao-kaurapatukan. Olen jotenkin vähän hylkinyt sitä, kun se ei kuulostanut eikä näyttänyt yhtään hyvältä. Mutta olinpa tosi väärässä, sehän oli aivan älyttömän hyvää.

Kuva täältä

Lounaalle nappasin pakastimesta bataattikeittoa mukaani, ja työpaikalla oli kaapissa tofua sekä näkkileipää, joita söin keiton lisäksi. Iltapäivällä söin Builders-patukan ja hemmetin ison Jonagoldin. Tosin eilinen oli vielä isompi, se painoi ennen pilkkomista 480 grammaa! Pilkon omenan siis lohkoiksi ja siitä keskeltä menee aina se sormen paksuinen siemenkota ja ranka biojätteisiin. Mutta jäihän tuosta vielä syötävää, ja olin ihan varma, että illan mittaan on vatsa kipeä. Apple a day keeps everyone away. Mutta ei tullut mitään vatsanpuruja siitä, vaan tuli oikein hyvä ja kylläinen fiilis.

Toisin kuin tänään. Vaikka omena oli tänäänkin hieman normaalia isompi, niin iltapäivällä alkoi ihan levoton päänsärky. En ole ihan satavarma, mutta mielestäni tunnistan tämän päänsäryn liian heikon syömisen seurauksena, tähän liittyy myös vähän huono olo, joka osittain helpottaa, kun syö. Jännityspäänsärky saattaisi olla myös mahdollinen, mutta tänään nälkä ehti päästä pari kertaa niin pahaksi, että syytän sitä. Toisaalta taas niska-hartiaseutu ei tunnu erityisesti kipeältä/kireältä, mutta niitä tekee kuitenkin mieli hieroa/venyttää koko ajan. Ehkä särkysyyllinen onkin näiden kombo; syy on sekä huonossa syömisessä että hartioiden jumituksessa? Kotiin päästyäni tankkailin hiilareita mm. ruisleivällä ja riisikakuilla, mutta päänsärky helpotti vasta, kun kävin koirien kanssa äsken kävelemässä vajaan tunnin lenkin. Kyllä tässä koneella istuessa edelleen jomottaa lievästi, mutta ei ole enää mitään pahoinvoinnin rajamailla käyvää särkyä.

Rannekipu on tällä hetkellä muuttanut hieman sijaintiaan. Eilen ja tänään särky on paikallistunut enemmän peukalon alueelle. Mietin toiveikkaasti, onko se lähdössä viimein parantumaan. Aamuisin kipu on edelleen viiltävää, ja en esimerkiksi voi tällä vasemmalla peukalolla painaa mitään, koska kipu on niin voimakasta. Välillä unohdan sen ja liikun ajatusta nopeammin, ja sitten käy niin kuin eilen aamulla rappukäytävässä; painoin lukosta alaoven auki ja kivun vihlaistessa kiroilin kuin turkkilainen merimies, jolloin takanani tullut naapuri jäi epävarmasti seisomaan hissin ovelle ikään kuin paetakseen tarvittaessa takaisin hissiin ja siitä omaan asuntoonsa. Mutta kun kiroileva kilari osoittautuikin harmittomaksi koiratyttönaapuriksi, niin hän uskaltautui samalla ovenavauksella ulos.

Ensi viikolle olen buukannut itselleni hammaslääkärin, fysioterapian ja käsikirurgin. Noiden lisäksi vielä sukulaisen kanit eläintohtorille, niin tulee tavattua terveydenhuollon ammattilaisia oikein laajana kattauksena. En jaksaisi millään odottaa, että pääsen taas salille. Tässä on kohta kaksi kuukautta vammakättä takana ja näyttää siltä, että ainakin kuukausi voisi hyvinkin mennä vielä pelkkien juoksutreenien kanssa. No, ehkä saleilla on sitten rauhallista, kun sinne joskus keskikesällä pääsen palaamaan.. [/hapan sarkasmi].

Loppuun tunnustus: en seuraa mitään urheilua mistään mediasta, enkä siis olympialaisiakaan. Mulle selvisi vasta noin 1-2 viikkoa ennen olympialaisten alkua, että sellaiset on tänä vuonna jossain Sotshissa, joka siis kai on Venäjällä. Yleissivistykseni on siis aukkoinen kuin Ponnenjärven jää miljoonapilkin jäljiltä. Enkä ole ylpeä tästä, mutta en nyt erityisesti häpeäkään. Ei vaan jotenkin nappaa. Yksi lysti häviääkö Suomi tai voittaako, se ei herätä mitään fiiliksiä. Jotenkin tosi vaikeaa siis samaistua, kun töissä viereisistä huoneista kuuluu ilon kiljahduksia ja karjahduksia, ja Facebook on täynnä "mie romahan"-tyylisiä statuksia (toinen juttu, josta olen yhtä pihalla kuin olympialaisista). Mutta kiva homma varmaan teille, jotka tykkäätte!

Aamulenkki Tallinnassa ja snobistista paheksuntaa juopottelusta

Kulunut viikko on ollut hurjan kiireinen, ja vielä parin viikon ajan jatkuu niin, että kalenteri on aivan tupaten täyteen bookattu. Joulua edeltävällä viikolla jään lomalle puolessa välin viikkoa ja sitä onkin odotettu!

Viime viikon lauantain tiukasta voimatreenistä hermostui taas kyynärvarsi. Kylmän tunne palasi kämmensyrjään, vaikka muuten ei mitään särkyä ollutkaan. Kävin maanantaina fysioterapiassa ja fyssari oli sitä mieltä, että jos haluan jatkaa näin kovaa treenaamista, on syytä alkaa käydä säännöllisesti hierojalla. Koko yläkroppa oli niin tiukka ja jumissa, että hyvä kun veri siellä kulki. Epäilin itse, että leuanvetotekniikassani on vikaa; että vedän liikaa hauiksilla ja liian vähän selällä ja kädet rasittuisivat siinä. Fyssari pyysi näyttämään, kuinka leukoja vedän ja niinpä mentiin Somatic Studion laitesaliin, jonka ovella vedin muutamat leuat. Fysioterapeutti sanoi, että tekniikka näyttää ihan siistiltä, eli nyt on sitten vain aloitettava säännölliset hierojakäynnit. Eilen jumitus oli jo niin pahana, että päätä särki ja oksetti.

Kuten viime postauksessa ounastelinkin, varsinaiset salitreenit jäivät nyt tähän loppuviikkoon. Maanantaina kävin salilla aamulla tekemässä intervallitreenin kuntopyörällä. Se menee samalla kaavalla kuin juostenkin: alkuun 10 minuuttia pk-sykkeillä, ja sen jälkeen kuusi kappaletta minuutin vetoja, välissä kahden minuutin palauttelut. Loppuun taas 10 minuuttia palauttelua.

Tiistaina laiva lähti kohti Tallinnaa aamulla klo 7:30 ja perille päästiin pari tuntia myöhemmin. Oli onneksi tyyntä, eikä keinuttanut juuri lainkaan. Kirjauduttiin hotelliin ja seminaari alkoi. Kahvitauolla ja lounaalla napsin hedelmiä ja teetä; toisen tauon aikana kävin huoneessani syömässä yhden protskupatukan. Kun päivä päättyi neljän aikaan, alkoi olla jo hervoton nälkä. Suurin osa porukasta lähti järjestetylle retkelle katsomaan Tallinnan TV-tornia, minä suuntasin vanhaan kaupunkiin Aed-ravintolaan, jossa kävin pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran. Söin saman annoksen muuten, mutta jätin jälkkärin syömättä, kun se ei enää mahtunut. Jouduin jättämään hieman pääruoastakin, kun olin niin täynnä.

Tämän myöhäisen lounaani jälkeen sompailin kaupungilla, ja kun aikaa oli, piipahdin hetken mielijohteesta kampaajalle. Kampaaja varmisti moneen kertaan, että halusin todella pätkäistä hiuksistani 15 senttiä pois, ja näytti, mihin asti hiukset sitten olisivat. Sanoin, että antaa mennä vaan. Hiuksissa oli kuitenkin sitä kuivaa ja surkeakuntoista latvaa ainakin viisi senttiä ja kun nyt kerran siellä olin, niin samalla pätkäisee vähän enemmän, niin ei tarvitse yhtenään rampata. Hintaa operaatiolle tuli 23 euroa, joten ihan kohtuullista.

Palattuani hotellille illan ohjelmassa oli buffet-illallinen. Vegaanille siellä oli perussalaattiainesten (salaatti, kurkku, tomaatti) lisäksi höyrytettyjä vihanneksia ja leipää ilman levitettä.. Perunatkin oli paistettu voissa. Onneksi olin tosiaan syönyt niin tuhdisti Aedissa, etten mitään oikeastaan kaivannut ja mutustin vain hieman salaattia seuran vuoksi. Ilta jatkui hotellin lobbyssa, josta suurin osa sitten hajaantui keskustan ravintoloihin viihteelle. Itse kun en alkoholia käytä, niin join yhden glögin, juttelin hetken aikaa työkavereiden kanssa ja menin nukkumaan.

Aamulla heräsin hieman ennen kuutta, ennen kellonsoittoa. Olin ottanut juoksukamat mukaan, joten en edes käynyt katsomassa hotellin kuntosalia, vaan lähdin juoksemaan. Olin hieman katsonut reittiä kartalta, mutta lopulta menin aika fiiliksen mukaan. Ajatuksena oli juosta puoli tuntia jonnekin suuntaan ja sitten kääntyä takaisin. En halunnut mennä vanhaan kaupunkiin juoksemaan pitkin mukulakivisiä mäkiä, vaan pysyttelin ihan normaaleilla kevyen liikenteen reiteillä. Oli pimeää ja paikoitellen katuvalotkin puuttuivat. Lisäksi tihkusade koristeli silmälasit niin, että piti välillä pysähtyä kuivailemaan niitä, että näin eteeni. Mutta hyvä lenkki tuli tehtyä; ohitin ainakin rautatieaseman, kansalliskirjaston, oikeusministeriön ja teknillisen korkeakoulun. Matkaa tuli kaikkiaan 9,2 kilometriä ja Tallinna tuli taas hieman tutummaksi. Olen käynyt siellä viime vuosina todella usein työasioissa ja ilmeisesti parin viikon päästä pitää taas mennä.

Vähän outolintuhan sitä on, kun työmatkoilla urheilee, ja jotenkin jopa pikkuisen nolottaa. Siksi en lenkkeilysuunnitelmistani kenellekään maininnut. Sosiaalisesti hyväksyttävämpää olisi mennä vetämään muiden kanssa perseet ja skipata suurin osa seuraavan päivän ohjelmasta. Mutta kun näki niitä paluulaivaan hiipineitä huonovointisia ja kalpeita kollegoja, niin ei siinä ollut mitään sellaista, mitä olisi kaivannut. Olen joskus 90-luvun lopulla juonut viimeksi, enkä enää oikein edes muista, miten sitä hyväksyi sen kokonaisen päivän hukkaanmenon, mikä seurasi yleensä viihdeiltoja. Elämässäni ei kai ollut tarpeeksi muuta sisältöä. Nyt tuntuu tosi pahalta jo pelkkä ajatus siitä, että joutuisi riekkumaan yömyöhään asti päissään ja kärsimään kaikki ne lieveilmiöt: taksiin jäänyt käsilaukku (heihei kännykkä ja lompakko), korkkareissa tai muuten vaan liukastuminen (käsi murtunut, tervetuloa viikkojen treenitauko), pahoinvointi ja krapula (jota hoidetaan roskaruoalla), morkkis kaikesta, mitä tuli sanottua ja tehtyä.. (Esimerkit oikeasta elämästä; ei omastani). Mielestäni on ihan ok, jos joku ottaa ruoan kanssa lasillisen viiniä tai olutta, mutta humalahakuinen juominen ja siitä aiheutuva kännisekoilu on vain todella idioottimaista.

Reissusta olin niin väsynyt, että menin jo kahdeksan aikaan nukkumaan. Torstai oli palaveria aamusta iltaan, ja mojova päänsärky heitti sänkyyn jo 19 jälkeen. Tänä aamuna olin ehtinyt palautua, kun untakin oli takana lähes 10 tunnin verran. Menin salille tekemään jalkatreenin (sjmv vaihtui ham raise-penkkiin, kun hartianseutu on edelleen kireän ja kipeän oloinen) ja viikonloppuna on tarkoitus treenata sitten yläkroppaa. Koska ensi viikkokin on yhtä täyteen pakattu, niin teen hieman töitä pois alta viikonloppuna, jotta pääsen viikolla treenailemaankin. Onneksi perjantai on vapaapäivä! Nyt viikonlopun aikana teen ensi viikon treenisuunnitelman valmiiksi kokonaan ja mietin myös eväät ja lounastaukojen paikat, jotta korttitalo pysyy kasassa. Parempi valmistautua huolella; kokemus on osoittanut, että kun jätän jotkut asiat vain epämääräisiksi lillukanvarsiksi mielen päälle roikkumaan, niin eivät ne sieltä sitten useinkaan konkretisoidu teoiksi.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin Grouponissa on vielä parin vuorokauden ajan Elixiaan kk-kortti 25 eurolla. Sisko osti tuollaisen, joten päästään yhdessä treenailemaan kuukauden ajan, jee!

Viron reissu ja pari sanaa treeneistäkin

Viime viikolla pidin kolme kokonaista lepopäivää, mutta varsinaista aktiivista liikuntaa ("heiaheia-liikuntaa") silti viidesti. Kolmesti kävin kuntosalilla, kerran juoksemassa ja viikonloppuna Vihulassa lähdin aamulla lenkille hiljaisissa länsi-Viron maalaismaisemissa. Se oli ihan vain kävelylenkki, sillä en ollut pakannut juoksukamoja mukaan.

Lepopäiviinhän minulla normaalisti sisältyy kuitenkin parin tunnin verran kävelyä koirien kanssa, eli täysin liikkumattomia päiviä minulla ei ole kuin hyvin sairaana ollessani, en edes muista koska viimeksi. Nyt koirat lähtivät isäni luokse muutamaksi viikoksi ja pikkukoirakin lähti omalle omistajalleen. Se sentään tulee jo nyt viikonloppuna parin päivän visiitille ja muuten tällä viikolla todennäköisesti käyn lenkittämässä siskon koiria. Eilen jo tehtiinkin kevyt kolmen vartin iltalenkki.

Vaikka rapasäällä ja sateessa lenkkeily välillä onkin melkoista kärvistelyä, niin sen sijaan kuivalla säällä tallustelu suorastaan hoitaa mieltä ja fysiikkaa. Eilenkin lähtiessäni oli niin kova päänsärky, että paine tuntui päässä pahalta ja oksetti. Sanoinkin miehelle, että jos ei ala kuulua, olen tuupertunut joenrantaan. Mies kehotti laittamaan gps:n päälle, että löytävät helpommin.. :D. Mutta kävellessä olo helpottui huomattavasti, hengitin syvään raikasta ilmaa ja koirat teputtivat tavallista kiltimmin aivan lähellä. Särky ei kadonnut, mutta siirtyi paljon pienemmälle alueelle, ja puristava tunne lieveni hieman. Pahoinvointi katosi kokonaan lenkin aikana.

Mutta takaisin viime viikkoon. Salitreeneistä en enää muista mitään mainittavaa, eli menivät ilmeisesti aika lailla normaalisti. Se jäi mieleen, että painoja sai taas nostaa joissain liikkeissä: alataljaa yhdellä kädellä tein jo 28 kilolla ja viparit kylkimakuulla nousivat jopa kahdeksaan kiloon (15 toiston sarjoja). Tarkoitus ei ole noin pitkiä sarjoja tehdä, joten tänään sitten otin yhdeksän kilon puntin ja heiluttelin sillä kasin sarjat vipareissa. Noin 40 asteen kylkimakuulla ja yhdellä kädellä kerrallaan siis. Tänään myös ylätaljassa sarjat tehtiin 47 kilolla, niissäkin on nousua tullut tasaisesti ja varmasti.

Ja taas takaisin viime viikkoon.. vaikea pysyä kronologisessa järjestyksessä, kun oma mieli ei tunnu kulkevan siten :). Salitreenit tein kaikki viikolla, koska viikonlopuksi oli varattu reissu Vihulan Country Club & Spa- hotelliin länsi-Viroon. Sekalainen porukka koostui enimmäkseen työkavereista ja heidän perheenjäsenistään, ja itse olin liikenteessä siskoni perheen kanssa. Matka taitettiin ensin pika-aluksella Tallinnaan, kahdessa tunnissa ja onneksi oli tyyntä. Siitä sitten bussilla Vihulaan, ja se kesti tunnin ja 20 minuuttia. Perille päästyämme majoittauduimme vanhoihin kivirakennuksiin, joihin on 2000-luvun lopussa rempattu hotellihuoneet, ja kaikki huoneet olivat hieman erilaisia. Osassa oli lankkulattia, osassa kokolattiamatto, toisissa puukatto tai -seinät ja toisissa rapatut.

Vihulan kartanoaluetta

Paikka on keskellä ei-mitään. Lähistöllä on metsästysmaja ja siinäpä se. Tuolla voisi hyvin pitää esimerkiksi jonkun joogaretriitin tai muun vastaavan rentoutumisjutun. Omalle aktiiviselle luonteelleni yksi yö siellä oli ihan riittävä. Etenkin kun vegaaniruoka oli käytännössä liharuokaa ilman lihaa. Siis ihan hyvänmakuistahan se lihakeitto ilman lihaa on, osasivat maustaa kasvikset hyvin ja käyttivät paikallisia luomuaineksia. Mutta aika köyhää noin proteiinipitoisuutta ajatellen. Lisäksi en ihan uskaltanut juoda hanavettä, joten olin hieman janoinen koko viikonlopun.

Kartanoalueen rakennuksia: kylpylä, karjasuoja ja saunapaja

Kartanoalue on kuitenkin aika kaunis, iltaisin todella kauniisti valaistettu. Ja voisin kuvitella, että tuo on aivan ihana lomailupaikka esim. heinä-elokuussa kun illat alkavat jo olla vähän hämärämpiä, mutta on kuitenkin vielä lämmintä. Muu seurue viihtyi hyvin, kävivät erilaisissa spa-hoidoissa ja hieronnoissa. Itse kävin tosiaan pariin otteeseen kävelylenkillä, ja muu viihdyke rajoittuikin sitten kartanon omaan "eco-farmin" eläimiin: kanoja, kaneja ja lampaita.

Toisella kävelylenkillä tuli ohitettua metsästysmaja, jossa hirvestyksen päättymistä skoolanneet miehet istuivat iltaa. Neljä hirveä roikkui ulkovajan katosta valumassa verta ja ukot ryyppäsivät majalla, vaikka olivat autoilla reissuissa. Ei se niin tarkkaa ole..?

Tuulimylly iltavalaistuksessa

Hotellin aamiaisella söin tummaa siemenpatonkileipää kasviksilla ja tuoremehua, muuta vegaanista ei ollut. Muroja ja myslejä olisi ollut, mutta ei oikein mitään niiden kanssa. Puurokin oli tehty maitoon. Lounaalla oli tarkoitus syödä hummus-kvinoa -salaattia, mutta paikan menu olikin vaihtunut, eikä listalla ollut mitään vegaanista. Söin sitten ankkarisottoa ilman ankkaa.. ei se annos varmaan vegaaninen siltikään ollut, mutta jotain piti saada syötäväksi.

Huoneiden luovutuksen jälkeen nokka kohti Tallinnaa, jossa oli aikaa muutama tunti. Bussi vei meidät satamaan, josta otettiin taksi parin kilometrin päähän vanhaan kaupunkiin Von Krahli Aed-ravintolaan (ei tiedetty tarkalleen missä se on, joten ei haluttu tärvätä pienen lapsen kanssa aikaa etsimällä sitä; käveltiin kyllä takaisin satamaan). Bongasin ravintolan tämän bloggauksen kautta aikoinaan ja nyt pääsin viimein testaamaan. Paikassa oli ihana tunnelma, tarjoilijat olivat ystävällisiä ja musiikkikin oli erinomaista, Kings of Conveniencen levy soi taustalla. Se oli oikea vanhan kaupungin paikka parhaimmillaan. Söin alkuruoaksi kurpitsa-linssikeittoa ja pääruoaksi kikherne-linssipihvit. Jälkiruokana oli tummasuklaakakkua piparminttujäätelöllä. Koko hoito kustansi 13,50 euroa eli tuonne melkein kannattaa lähteä Helsingistä varta vasten!

Von Krahli Aed: ihana valaistus, musiikki, palvelu, ruoka ja tunnelma!
Nappivalinta sateisena sunnuntai-iltana Vanhassa Kaupungissa

 

Alkuruoka: kurpitsalinssikeitto

Pääruoka: kikherne-linssipihvit, "kermaisa" kastike ja uunijuureksia

Jälkiruoka: tummasuklaakakku ja piparminttusoijajäätelö

Kotona olin sunnuntaina vasta 22.30 aikaan ja aika uupunut. Merenkäynti oli paluumatkalla melkoista, onneksi matka kesti tosiaan vain kaksi tuntia ja sen vietin tiiviisti hytissä istumalla. Kotiin päästyäni menin melkein suoriltaan nukkumaan, ja matkalaukku on edelleen purkamatta.. Maanantaiaamuna lähdin kyllä puoli kuuden jälkeen juoksemaan. Kymmenen kilometrin lenkki meni suht kevyesti, vaikka koira ei ollutkaan veturina mukana. Kuiva keli, parin asteen lämpötila ja tyyni sää, eli oikein otolliset juoksuolosuhteet. Vaikka toisaalta odotan lumen tuloa, niin toisaalta toivon, että ulkona voi juosta mahdollisimman pitkään. Mieluiten koko marraskuun ainakin. En käsitä, miten olen vielä jokin aika sitten juossut lähes ympärivuotisesti juoksumatolla.

Tänä aamuna salilla yläkroppa sai kyytiä jälleen. Tällainen oli tämän päivän treeni:

- alkulämmittely 5 min aerobinen + 5 min verryttely
- ylätalja: yksi kevyt lämmittelysarja ja työsarjat: 44,4 kg * 12,   47 kg * 8, 8
- leveä penkki: 27 ½ kg * 10, 8, 8, 8
- yhden käden alatalja 28,2 kg * 12/puoli  x3 sarjaa
- vasarakääntö käsipainoilla 2 x 9 kg * 12, 10, 10
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla 2 x 7 kg * 12, 12, 12
- pystypunnerrus istuen käsipainoilla 2 x 9 kg * 12, 10, 10
- face pull -> tässä pudotin painot 23 kilosta 18 kiloon, koska halusin seistä suoremmassa. Sarjat 3*12
- viparit kylkimakuulla käsi kerrallaan 9 kg * 8/puoli * 3 sarjaa

Olkapäät olivat aivan muussina kun lähdin kotiin. Hauiksille olikin vain yksi eristävä liike, kun ne ottavat ylä- ja alataljassa osumaa ihan riittävästi. Samoin ojentajat tekevät töitä penkatessa sen verran, että yksi oma liike niille saa riittää.

Huomenna aamulla on tarkoitus käydä tekemässä jalkatreeni. Kyykkäämistä luvassa!

Jumissa

Olin sunnuntaiaamuna reippaana metsässä puoli kymmenen aikaan ja poimin mustikoita kolme ja puoli tuntia. Saalis oli reilu kolme litraa, eli 10% tavoitteesta täynnä. Tosin tutkiessani pakastustilojamme totesin, että 30 litraa mustikkaa ei todennäköisesti tule mahtumaan minnekään. Meillä on arkkupakastin jääkaapin alla olevan pienen pakastimen lisäksi, mutta koirien lihat ja luut vievät tilaa sieltä ja toki pakastimessa on koko ajan kaikkea muutakin; pakastekasviksia, ruokapakasteita (keittoja yms.), ja leipää. Joten kerään nyt sen verran kuin sinne mahtuu.

Kävipä kuitenkin niin, että mustikanpoiminnan seurauksena yläkroppa meni vasemmalta puolelta aivan jumiin ja sen seurauksena eilen maanantaina alkoi puoliltapäivin hiipiä päänsärky, joka paheni iltapäivää kohden. Töistä kotiin lähtiessäni särky oli jo niin voimakas, että kuvotti ja voin pahoin. Jokainen askel tuntui moukaroivan pääparkaa ja kotiin päästyäni vein vain nopeasti koirat lyhyelle lenkille ja painuin nukkumaan.

Toivoin, että särky olisi herätessä ohi, mutta katin kontit. Meillä on kotona jotakin lihasrelaksantteja, joita sain pari vuotta sitten, kun reväytin selkälihakseni, mutta ne alkavat auttaa vasta kun pitoisuus on tietyllä tasolla elimistössä ja muistaakseni siihen meni pari kolme päivää. Akuuttiin hätään niistä ei oikein ole. Sen sijaan turvauduin vuosi sitten hankkimaani Omronin Tens-laitteeseen. Lätyskät selkään ja sähköä lihakseen. Yksi hoito-ohjelma kestää aina 15 minuuttia, ja annoin laitteen surrata viisi ohjelmaa putkeen, sillä se tuntui auttavan niin paljon. Tuntuu hassulta, kun lihas nytkähtelee aivan kuin siellä olisi maailman vahvin elohiiri. Laite lähettää siis erilaisia impulsseja; sykäyksiä ja aaltomaista värinää eri tiheyksillä. Isompiin lihasryhmiin (reidet, pakarat) sillä ei ole niin hyvää tehoa, mutta niska-hartia -jumituksiin aion käyttää sitä jatkossakin.

Nyt on ensimmäinen viikko voimapainotteista ohjelmaa takana ja olen tyytyväinen. Viime viikolla tuli jopa venyteltyä useampaan otteeseen. Merkitsin heiaheiaan myös marjojenpoiminnan, vaikkei se hikiliikuntaa olekaan. Tuo berry picking -kuvake on oikein havainnollistava yläkropan jumitusta ajatellen :).

Tällä hetkellä paino on tasan kilon enemmän kuin kuukausi sitten, kun laitoin kuntokuvia kiristelyn jäljiltä. Ajattelin jatkossa seurailla painoa vain kk-tasolla, koska tuntuu siltä, että alan himmailla syömisten kanssa, kun vaaka alkaa näyttää isompia lukemia. Tarkoitushan on kuitenkin saada lihasmassaa, joten ei sitä voi oikein 50 kilon tuntumaan jäädä. Uskaltaisiko sitä tavoitella sellaista, että vuoden lopussa painoa olisi jo 55 kiloa..?

Pakkasenpurema viikko

Kulunut viikko on ollut hyisen kylmä ja kiireinen. Maanantaina olin tosiaan edellisessä postauksessa mainitulla saaristoristeilyllä. Herätys oli ollut aamulla neljältä ja kaaduin omaan sänkyyni 23 aikaan illalla. Luultavasti nukahdin jo ennen kuin pää osui tyynyyn, niin puhkipoikki olin. Tiistaina ei kuitenkaan ollut mikään ongelma herätä viiden aikaan. Olen huomannut, että jos yhtenä aamuna herään tiettyyn aikaan, niin seuraavana aamuna keho alkaa valmistautua heräämään samoihin aikoihin. Toki väsymyksestä ja unen määrästä riippuen, mutta noin pääpiirteissään. Loppuviikko meni ihan normaalisti, eli muutkin aamuherätykset olivat tuttuun tapaan viideltä. Aikaisten työkiireiden vuoksi en päässyt kuitenkaan urheilemaan kuin vasta keskiviikkona.

Keskiviikkoaamuna kävin koiran kanssa juoksemassa. Pakkasta oli vaivaiset yksi aste, mutta tuuli oli niin ankara, että uskoin jäätyväni pystyyn ennen kuin pääsen kotiin. Juoksin normaalin vajaakympin ja kärvistelin taas loppupäivästä kevyessä päänsäryssä. Urheilupäänsärkyni johtuu todennäköisesti useammasta tekijästä, mutta suurimmat syylliset lienevät:
- liian vähäinen juominen
- liian vähän hiilareita aamupäivällä
- liian pitkä tauko aterioiden välillä (4h on jo liikaa, jos aamulla on ollut raskas treeni)
- niskahartiaseudun jumitukset

Keskiviikkona oli viimeinen kerta, kun juoksin koiran kanssa fleksiä pidellen. Kun käsi on koko ajan hieman etukenossa, ei yläkroppa liiku puolelta toiselle normaalin rennosti, ja niskahartiaseudun jännitystä tulee liikaa. Torstaina kävin taas työpaikan osteopaatilla, joka avasi lihaskireyksiä ja lukkiutuneita nikamia. Sain häneltä myös hyvät ohjeet olan/hartian syvien lihasten vahvistamiseen kuminauhalla ja olen nyt pari kertaa tehnyt niitä harjoituksia. Lisäksi olen venytellyt joka ilta lonkankoukistajia, rintalihaksia, avannut rintarankaa ja venyttänyt olkapään takaosaa. Nyt otin venytysohjelmaan mukaan myös takareidet, joiden venyttämistä olen aina inhonnut, koska olen lapsesta lähtien ollut jäykkä kuin sahapukki. Sain ohjeen mennä makaamaan oviaukkoon, toinen jalka ovenkarmia vasten ylös ja toinen oviaukosta ulos suorana lattialla. Tuskallista, mutta tehokasta.

Eilen kävin koiran kanssa iltapäivällä juoksemassa siten, että koira oli sidottuna juoksuvyöhön, jonka sain siskolta. Vyö vei juoksun mielekkyyden aivan uudelle tasolle! Koira veti välillä ihan pienesti, ja tahti pysyi koko matkan ajan todella rivakkana. Asentokin tuntui olevan parempi, kun vaistomaisesti tuli pidettyä syvissä vatsalihaksissa parempi pito vyön ansiosta (ettei koira kiskaise nurin). Vyö napsaisi lenkin kestosta joitakin minuutteja pois, vaikka takaisinpäin tullessa oli aivan järkyttävän jäinen vastatuuli. Keskisyke oli 165 ja maksimi 186. Kotiin saavuttaessa olisin voinut lähteä tekemään vielä toisen samanlaisen, kun oli niin innostunut ja energinen olo. Auringonpaiste teki niin hyvää ja pakkastakin oli vain muutama aste, vaikka aamulla oli ollut lähes -15.

Vakiolenkkini pituus on 9.8 km ja nopeimmillani olen hölkännyt sen joskus kesällä 53 minuuttiin. Nykyisin, kun juoksen koiran kanssa ja se pysähtyy välillä asioilleen ja välillä haistelemaan, kestää näin talviaikaan tuossa matkassa hieman päälle tunti, yleensä 65-67 minuuttia. Eilen kellotin ajaksi 62 minuuttia, vaikka pysähdeltiin tavallista enemmän liukkaiden kohtien vuoksi ja pari kertaa odotettiin, että päästiin ohi ahtaassa paikassa, missä tuli toinen koirakko vastaan. Maltan tuskin odottaa kesää ja uusia aika-ennätyksiä tuon vyön kanssa!

Kaloreita eiliseen lenkkiin kului kaikkiaan 578, ja se tuntuu aika hyvin vastaavan todellisuutta; ainakin siitä päätellen, kuinka paljon pitää syödä. Päätin ottaa kalorilaskurin nyt pariksi viikoksi käyttöön, jotta saan näytettyä personal trainerille hieman faktaa siitä, miten ja mitä syön näin urheilevana vegaanina. Uusin tuttavuuteni on mantelitahna, josta luin aikoinaan ensimmäiseksi Heidiltä. Se oli ollut ostoslistallani jo jonkun aikaa, mutta eilen törmäsin siihen Aitokaupassa ja tulin ostaneeksi. Sekoitin sitä teelusikallisen verran iltapalaani (maustamatonta soijajogurttia pari desiä, loraus mansikkajogurttia tuomaan makeutta ja soijaproteiinijauhetta) ja olipas hyvän makuinen kombo. Hyviä rasvojahan tuosta saa ja jonkin verran proteiinia, ja koostumus on aivan ihanan paksuinen mousse.

Tämän päivän urheilusuunnitelmat ovat vielä auki. Kello on vasta kymmenen ja olen kahden aamulenkin - tunti isojen koirien kanssa, puoli tuntia pikkukoiran kanssa - jäljiltä vielä vähän kohmeessa. Ulkona oli 16 astetta pakkasta ja sama pureva tuuli, joten vein koirat erikseen, kun pikkukoiralle tunti näin arktisissa olosuhteissa voi olla hieman liikaa. Nyt keitän pannun teetä ja käperryn sohvalle viltin alle.

Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy

Maanantaina pidin lepopäivän ja tiistaina menin aamulla into piukeana salille. Lämmittelyn jälkeen tuli tehtyä seuraavanlainen treeni:
- penkki (25 kg, joojoo..): 12,10,8,8,6,6
- kevyitä dippejä 20,15,15
- ojentajat taljassa 16,25 kg: 12,10,10
- pystypunnerrus käsipainoilla (2x6 kg): 12,10,10
- pystysoutu tangolla 15 kg: 12,12,10

Lopuksi tuli tehtyä vatsalihaksia, hooverit 66,60,60 ja 40 sek (viimeinen oli ihan vain siksi, että saisin sykemittariin tasaminuutit, öh..), jalkojen nostoa dippitelineessä (4x20) sekä sivutaivutuksia 20 kg:n kahvakuulalla (kolme 15 toiston sarjaa molemmille puolille).

Hooverit tuntuivat ihan todella raskailta olkapää-/ojentajatreenin jälkeen. Välillä teen kahdenkin minuutin hoovereita ihan kevyesti, mutta nyt tosiaan olivat aika väsähtäneet kädet. Sen lisäksi maanantaina tuli syötyä ihan liian kevyesti: oltiin illalla leffassa ja kotiintulo venähti yli nukkumaanmenoaikani, joten en jaksanut enää syödä illalla ja menin suoraan nukkumaan. Aamulla ennen salia vedin banaania ja soijajogurttia, mutta ei se nyt oikein korvannut menetettyjä energiavarastoja.

Aiemmin en kirjannut käyttämiäni painoja ollenkaan ylös, mutta nyt olen kirjannut ja se tuo kyllä paljon mielekkyyttä treeniin, kun ei jää junnaamaan samoilla "viimeks mä tein varmaan näillä" -painoilla koko ajan.

Tänään aamulla kävin juoksemassa vauhdikkaan lenkin, 32 min ja 32 sek. Olinpas tyytyväinen kun sain sykemittarin pysäytettyä tuollaiseen lukemaan. Näin taas ketun (megasöpö <3), se tulla jolkotteli perässäni samalle sillalle. Niin, siis lenkin keskisyke oli 180 ja maksimi 197. Noin kovilla sykkeillä en mene kuin 1-2 krt/kk, yleensä pysytellään 130-140 tuntumassa, välillä vauhtikestävyysalueella 150 paremmalla puolella.

Jostain syystä nuo kovavauhtiset lenkit tuppaavat aiheuttamaan loppupäivästä pahenevaa päänsärkyä. En ole ihan varma mistä johtuu, mutta todennäköisesti niukasta juomisesta. Tänään yritin ennaltaehkäistä sitä ja normaalien juomisten (muutama lasillinen vettä päivän aikana) söin lounaaksi keittoa ja ostin magnesiumia sisältävää kivennäisvettä 0,5l pullollisen. Hieman hiipi orastava päänsärky työpäivän lopussa, mutta ei lainkaan niin paha kuin monesti aiemmin (jokainen askel tuntuu siltä, että lauma virolaisia raksaäijiä hakkaa päässä lekalla).

Huomenna menen aamulla fysioterapiaan, joten selkä/hauis-treeni salilla siirtyy iltaan.

(otsikko viittaa tähän videoon, josta työkaveri ystävällisesti vinkkasi ja joka jäi sitten koko päiväksi soimaan päähän..)

(jk. ei helvetti. tajusin, että edellisenkin bloggauksen otsikko oli Mattia ja Teppoa. Onko liian myöhäistä yrittää vakuuttaa ketään siitä, että en todellakaan ole mikään fani?)