Pärskii yskii aivastaa että raikuu taivas maa

Kuinka ollakaan, universumi aavisti, etten malttaisi pysyä pois salilta forkkuja parantelemassa, joten lykkäsi riesakseni flunssan. Tuttua kaavaa menee, eli eilen kova kurkkukipu, tänään ärsyttävän tukkoinen ja yhtäaikaa vuotava nokka, huomenna todennäköisesti yskä - nyt on jo pieni köhä alkanut. Uskon olevani jälleen iskussa loppuviikosta. Mutta levätään nyt sitten pakon edessä. Viime viikolla kävi mielessä ajatus, että nyt olisi sopiva sauma sairastaa flunssakin, ja "toiveeni" toteutui. Mielen voima?

Flunssa vie minulta joskus myös ruokahalun. Näin näköjään myös tällä kertaa. Mikään ei oikein maistu millekään, mutta kun jotain syö, niin mieluusti jotain kuumaa. Eilen Kouvolassa vieraillessa söin tosi yksinkertaista keittoa, joka oli aivan älyttömän hyvää. Resepti meni kuulemma jotakuinkin niin, että kolme isoa porkkanaa, kaksi perunaa, kasviliemikuutio, rose-pippuria ja jeeraa. Keitetään ja soseutetaan. Oli tosi hyvää ja kaikotti hetkeksi kurkkukivulta pahimman terän. Yritän itse kokkailla sitä tässä joku päivä, ei voi mennä pieleen noin helpolla ohjeella. Keiton ohella söin vadillisen salaattia, yksinäni melkein hoitelin sellaisen pari punttia lehtisalaattia+rucolaa, kirsikkatomaatteja (paikallisia, ja aivan älyttömän makeita!), cashew-pähkinöitä ja pinjansiemeniä. Ajattelin, että on saatava kunnolla suojaravintoaineita taisteluun flunssaa vastaan. Pääruoaksi oli sitten keitettyä riisiä ja tomaattikastiketta, jossa oli kasviksia, herkkusieniä ja soijarouhetta. Ihan ok setti, ei erityisen mieleenpainuva, mutta oikein kelpo lounas.

Mutta noin muuten ei ole oikein tänään missään vaiheessa ollut nälkä ja syöminen on tuntunut hyvin monotoniselta. Kun ei pääse treenaamaan ja sairastaa, niin ruokahalukin sammuu. Tämän viikon torstaina on tiedossa työpaikan porukan kanssa tiimi-ilta, jossa tarjolla pizzaa (punnitsen vielä, tilaanko itselleni gluteenittoman pizzan ilman juustoa vai en, kuulostaa niin aneemiselta että todennäköisesti en) ja kaikenlaista muuta mässyteltävää. Ajattelin pilkkoa sinne dippivihanneksia, niitä nyt vähän tekee mieli. En ole muutenkaan yhtään huolissani siitä, että "sortuisin" syömään jotain sokeripitoista siellä. Ainakin nyt tämä sokerin välttely menee ihan omalla painollaan ilman sen kummempaa yrittämistä.

Vaikka tällaiset kertaluontoiset "rutistukset", x-ajan kestävät herkkulakot yms. eivät ehkä pidemmän päälle opeta tervettä ja kohtuullista suhtautumista herkutteluun ja diipadaapapäläpälä, niin silti tämä tuntuu sopivan minulle paremmin kuin hyvin. Kontrollifriikkinä pidän tästä hallinnan tunteesta, mikä syntyy, kun huomaan taas yhden päivän kuluneen ja herkkujen jääneen syömättä. Vaikka olen monesti herkutellut enemmän kuin omaan tarpeeseen, en ole vajonnut epätoivoon ja ruoskinut itseäni päiväkausia. Kyllä minä itseäni moitin ja paheksun, mutta en vello tai kieriskele syytöksissä, vaan otan korjaavan liikkeen mahdollisimman nopeasti. Itsehän teen ne valinnat herkutella, joten itse valitsen myös, milloin päätän ryhdistäytyä.

Niin, ja tämän päivän Hesarissa oli taas yksi syy lisää vältellä sokeripitoisia tuotteita:

Köyhyyden kitkemiseen keskittyvä Oxfam-järjestö varoitti keskiviikkona ilmestyneessä raportissa, että maakaupat kääntyvät pahimmassa tapauksessa maa-alueen sieppauksiksi. Kärsijöinä ovat alueen asukkaat ja köyhät pienviljelijät, joiden oikeudet ovat vaarassa. Erityisesti naisten on usein mahdotonta todistaa omistus- tai käyttöoikeuttaan maahan. Kiistat maasta ovat johtaneet myös useihin konflikteihin.

Oxfam nostaa keskiöön sokerinviljelyn ja sokeria runsaasti käyttävän globaalin virvoitusjuoma- ja elinkeinoteollisuuden. Yhtiöt tarvitsevat halpaa sokeria. Suuret sokerimaakaupat liittyvät YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan lähinnä sokeriruokoon, jota kasvatetaan 26 miljoonalla hehtaarilla. (HS 7.10.2013)

Luomua, Reilun Kaupan sokeria ja erilaisten pientuottajien sokeria saa ainakin Ruohonjuuresta. Mutta elintarvikkeissa, makeissa herkuissa ja virvoitusjuomissa käytetty sokeri tuskin on mitään luomua tai eettisesti kestävää. Nyt ostan ainakin kuukauden ajaksi omatuntoni puhtaaksi..

Ei kädet kivuitta vahvoiksi tulla

Kävin pari päivää sitten fysioterapiassa Art-Fysiossa. Vakkarifyssarini Filippa on perhevapaalla, joten päädyin Joni Honkaniemeen ihan vain nettisivujensa perusteella. Vastaanotolla Joni totesi, että tekemäni diagnoosi oli oikea, eli kyynärvarren lihaskalvot olivat todella tiukat ja tosiaankin aiheuttavat osittain myös tuon jäätymisen tunteen kämmenen ulkosyrjässä. Suuri syypää on kuitenkin edelleen sisäänpäin kiertynyt olkapää, jonka vuoksi rintalihakset ovat jumissa, eikä hermotus toimi kunnolla käsivarressa.

Fyssari aukoi lihaskalvoja forkuista, ja pukkasi oikein nestettä silmäkulmaan kun sattui niin paljon. Mutta sen jälkeen kädet tuntuivat koko päivän kevyiltä ja rennoilta. Lisäksi hän hieroi rintalihaksia ja totesi, että kun penkkitreenin jälkeen menee toimistoon koko päiväksi etukumarassa istumaan, niin eiväthän ne lihakset sieltä pääse palautumaan, kun ovat koko ajan pienessä supistuneessa tilassa. Prkl. Suivaantuneena tuosta ajatuksesta venyttelin eilen toimistolla peräti kolmesti, 5-10 minuuttia kerrallaan. Kauankohan tätäkin innostusta taas kestää? Onkohan mitään toivoa, että tuo olkapää tuosta joskus oikenisi? Pitäisi päästä johonkin liikkuvampaan työhön. Venytellessäni keksin köyhän miehen ratkaisun seisovaan työasentoon. Työpöytäni on siis sellainen, että sen korkeuden säätämiseen vaatii kaksi henkilöä ja työkalut, joten sitä ei noin vain työpäivän aikana nostella eri korkeuksille. Joten yritänpä nikkaroida kehitellä jonkun irtotason, jonka päälle isken läppärin, jos haluan seistä päivän aikana.

Uuden fysioterapia-ajan varasin parin viikon päähän. Kotiohjeeksi tuli parit tutut rintalihaksen venytykset ja yksi uudempi pienille rintalihaksille, lisäksi kyynärvarsien venytyksiä ja ranteille pumppaavaa lihaskuntotreeniä esim. tangolla. Fyssari näytti myös perin omituisen hermotusta parantavan käden kiertoliikkeen, jota en kyllä vielä vastaanotolla ollessani saanut tehtyä yhtään samalla tavalla kuin hän itse, mutta eilen alkoi jo sujua paremmin. Alla olevassa kuvassa teen sitä, eli etusormi ja peukalo laitetaan vastakkain ja koko käsi kierretään niin, että ikään kuin kurkistan siitä sormien muodostamasta aukosta. Kolme muuta sormea käyvät kasvoilla. Liikettä siis vain tehdään muutamia kertoja edes takaisin, eli ei jätetä mihinkään venytysasentoon.

Nyt pitäisi jonkin aikaa malttaa raskaiden puristusvoimaa vaativien liikkeiden kanssa, eli mave, hauiskääntö tangolla, leuanvedot ja penkki on ainakin nyt muutaman päivän pannassa. Eilen vielä tein voimatreenin ja mavessa onneksi vetoremmit pelastavat paljon. Läpivedossa puristus tuntui aika ikävältä; etenkin loppuvaiheessa, kun irrotin kädet köysistä, niin tuntui siltä, että kipeä sähköisku juoksee läpi kyynärvarsien.

Sain tuossa romanialaisessa mavessa painot nostettua 55 kiloon. Painavampiakin menisi, mutta se liike vaan lähtee sitten enemmän selälle. Tästä kuvastakin huomaa, että lavat eivät pysy nätisti ylhäällä, mutta näissä painoissa nyt joka tapauksessa mennään ja tuntuma on onneksi pakaroissa ja takareisissä. Jotenkin ottaa vähän itsetunnon päälle pudottaa painoja, jotta saa tuntuman oikean paikkaan. Ja tuo edellinen taas tuntuu tyhmältä ajatellakin, ideahan on tottakai saada se tuntuma sinne minne pitääkin. Ääh! Kärsimättömyys meinaa välillä hyökyä päälle tämän hitaan kehittymisen kanssa.

No mutta sokeriton lokakuu rullaa kuitenkin edelleen ihan mallikkaasti. Nyt on kuudes päivä menossa, eikä vielä ole ollut yhtään kunnolla tiukkoja tilanteita. Pari päivää sitten sisko kävi kylässä ja nuo rennot sosiaaliset tilanteet ovat itselleni vähän haastavia, kun  hyvässä seurassa syöminen on niin mukavaa. Mutta tilanne ratkesi parilla kourallisella sipsejä (niitä ei tule mussuteltua yli tarpeen, kun en ole niin sipsien ystävä) ja illalliskeitolla. Gluteeniakaan en ole syönyt aamukaurapuuroa enempää. Huomenna vielä vedän viimeiset gluteenikaurapuurot, ja sisko toikin Provenan gluteenittomia hiutaleita, jotka menevät maanantaista lähtien kokeiluun.

Huomenna ollaan myös menossa miehen äidin luokse kylään. Siellä en ajatellut nirsoilla, että "onhan tää nyt sit gluteenitonta", vaan syön sitä mitä tarjotaan. Käydään siellä pari kolme kertaa vuodessa, kun välimatkaa kuitenkin on parisataa kilometriä. Miehen äiti on koko 13-vuotisen yhdessäolomme ajan todella panostanut kasvisruoan laittamiseen ja kehittynyt siinä oikein hyvin. Yleensä hän bongaa jostain sanomalehdestä tai ruokaliitteestä jonkun reseptin, jonka sitten muuntaa vegaaniseksi. Takavuosina hän saattoi vielä soitella kaupasta varmistaakseen, oliko joku tietty valmiste sellainen, mikä meille sopii, mutta nykyisin jo muistaa ne kaurakermat, tartexit sun muut.

Tällä hetkellä on edelleen sellainen fiilis, että ei tuo gluteenin pois jättäminen ole vaikuttanut mitenkään vointiini, mutta on kyllä laittanut ajattelemaan leivän pupellustani taas kerran. Helposti on tullut korvattua päivällistä leivällä, vaikka olen kyllä ruisleivän päälle kasannut salaattia, kurkkua, tomaattia ja tofua, ettei se sinänsä hirveästi häviä ravintoarvoissa niille lämpimille aterioille, joita olen syönyt. Farkut tuntuivat tänä aamuna hivenen väljemmiltä, mutta se on odotettavissakin, kun sokerin määrä vähenee. Energiansaanti on kyllä ollut ihan kohdillaan, olen heittänyt kunnon kourallisen pähkinöitä ja rusinoita aamu- ja välipala"rahkani" joukkoon.

Tällä hetkellä siis syömispuoli kohdallaan, mutta treenaaminen takkuaa kipeiden käsien vuoksi. Kun taas pääsen siihen tilanteeseen, että molemmat asiat ovat reilassa, pysähdyn nautiskelemaan siitä tunteesta kunnolla.

”Pyri löytämään ne osa-alueet suuremmasta kokonaisuudesta, joissa homma toimii ja kopio sitä konseptia ja siinä käytettyjä yksityiskohtia sinne missä tekeminen ja tulokset sakkaavat.” - See more at: http://joni.optimalperformance.fi/bright-spots/#sthash.VrT3v5by.dpuf

”Pyri löytämään ne osa-alueet suuremmasta kokonaisuudesta, joissa homma toimii ja kopio sitä konseptia ja siinä käytettyjä yksityiskohtia sinne missä tekeminen ja tulokset sakkaavat.” - See more at: http://joni.optimalperformance.fi/bright-spots/#sthash.VrT3v5by.dpuf

Spontaanin kausiortorektikon kipeät forkut

Forkut ovat nyt niin arat, että heräsin viime yönä kipuun, kun käsi osui mieheen, kun käännyin unissani. Nämä ovat jo pidemmän aikaa oireilleet lievästi, lähinnä saliharjoittelun yhteydessä, kun olen tehnyt hauiskääntöjä tangolla. Torstaille varasin fysioterapia-ajan, ja pyysin puhelimessa, että fyssari avaa noita forkkujen lihaskalvoja. Tiedän jo etukäteen, että se tulee sattumaan aivan helvetisti, ja melkein jo sitä kuvitellessani tulee kylmät väreet ja vedet silmiin. Yritin itse niitä vähän availla äsken piikkipallolla ja tennispallolla, mutta kun ovat niin kipeät, en pysty painamaan niin kovasti, että siitä olisi hyötyä.

Huomisen selkä&rinta -treeni vaihtuu lepopäivään. Menisin muuten juoksemaan, mutta tein tänään tappotreenin alakropalle, joten kävely koirien kanssa saa riittää huomenna. Hetken ehdin jo miettiä, että pystyisinkö kuitenkin tekemään huomisen treenin, mutta sitten kyynärvarsi osui tuolin käsinojaan ja naama vääntyi sen verran irvistykselle, että ehkäpä siinä oli vastaukseni. Loppuviikon salitreeneistä en nyt osaa vielä sanoa sitten mitään, kun ei tiedä, miten pääsen treenaamaan näiden käsien kanssa.

Kävi mielessä, että forkkujen kireys saattaisi olla syynä siihen, että viime aikoina oikean käteni kämmensyrjä on koko ajan aivan kylmä ja tuntuu jollain tapaa jäätyneeltä. Aluksi luulin sen johtuvan uudesta läppäristäni, mutta kun töissäkin on sellainen jäätynyt olo, niin kotikone taitaa olla syytön. Mutta senhän näkee sitten, onko fyssarin käsittelyn jälkeen muutosta.

Jatkan vielä hieman ajatuksista, joita Hulmin ja Haikaraisen semmapäivä herätti. Hulmi mainitsi pariinkin otteeseen Patrik "Pöperöproffa" Borgin luennoineen Jyväskylässä viime viikolla, ja Borg oli luennolla puhunut rennosta sallivuudesta ruokavaliossa. Toisin sanoen toimiva ruokavalio (niin psyykkisesti kuin fyysisestikin) on sellainen, joka ei aseta liikaa kieltoja ja rajoituksia. Kun ruokavaliosta karsitaan yhtä sun toista, ihan vaikka varmuudeksi, niin syömiset muuttuvat helposti liian yksipuoliseksi ja energiansaanti alkaa olla haasteellista. Tästä on enää lyhyt askel ortoreksiaan. Ortorektikolle usein vain itse tehty ruoka on kelvollista, sillä mikäli ei tiedä täsmälleen, mitä ruoka sisältää, se aiheuttaa epävarmuutta ja jopa ahdistusta. Sosiaalinen elämä saattaa kärsiä ja arki pyörii ravitsemuksen ympärillä.

Huomaan itsessäni välillä lieviä ortorektisiä piirteitä. Ne tulevat ja menevät kausittain, ja ruokkivat itse itseään. Nytkin ehdin miettiä ja vatvoa sokerin poisjättämistä ja vähentämistä niin, että oma sisäinen ääneni alkoi jo kyllästyttää. Eilen oli siis ensimmäinen päivä kuukauden sokeri"lakosta", eikä sokerinhimo ole ehtinyt vielä iskeä. Kun innostun kyyläämään jotain kohtaa ruokavaliossani, niin sisäinen ääneni alkaa muistuttaa Ostos-TV:tä "Eikä siinä vielä kaikki! Nyt voit samalla vaivalla vähentää ruokavaliostasi myös tämän toisen, Myöskin Tosi Epäterveellisenä pidetyn jutun!" Ja siitä alkaakin sitten ortorektisyyttä lähentelevä arki, jossa tunnen syyllisyyttä, jos vähänkin rikon itse itselleni asettamia sääntöjä. Sitten jossain vaiheessa kyllästyn, palaan maltilliseen arkeen ja jossain vaiheessa heittäydyn sitten toiseen ääripäähän ja vedän suklaakeksejä monta päivää putkeen uhmakkaasti. Because I can.

Kävin siskon kanssa viikonloppuna lenkillä ja hän oli kokeillut gluteenitonta ruokavaliota toista viikkoa. Eikä ole kuulemma koskaan ollut niin energinen ja niin vähän väsynyt. Hänen ystävänsä oli imettäessään joutunut noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota, ja on todennut olleensa tuolloin elämänsä parhaassa vireystilassa, mikä on aika paljon sanottu ensimmäistä lastaan hoitavalta äidiltä. Muuallakin vouhkataan siitä, kuinka gluteenin poisjättäminen on tuonut energisen ja pirteän olon.

Minä olen mielestäni kohtuullisen energinen ihminen, ja joidenkin mielestä jopa ärsyttävän energinen. Nämä käsitykset varmaan pohjautuvat siihen, että olen hyvin aamuvirkku, joten minulle ei tuota ongelmaa herätä viideltä, lenkittää koiria tunnin verran, lähteä salille, mennä töihin ja lenkkeillä taas töiden jälkeen. Jos joutuisin tekemään tuon kaiken ilta-aikaan, vireystasoni olisi aivan toista luokkaa. Mutta tietysti jos menee nukkumaan 23 aikaan, niin töihin tullessa voi tuntua siltä, että se viideltä lenkille herännyt aamuvirkku kollega on ärsyttävän ylienerginen pirteäpeippo. Itsehän simahtelen pääsääntöisesti siinä klo 21 aikaan.

Takaisin gluteeniin: en siis tarvitse lisäenergiaa, mutta kenellepä se ei kelpaisi, jos sitä on tarjolla? Ja kuten olen aiemminkin maininnut, olen hyvin vaikutteille altis, ja tuon siskon mainospuheen jälkeen olin aika lailla valmis kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota. Ja tässä sitä nyt ollaan sitten toista päivää (lähes) gluteenittomalla ja sokerittomalla ruokavaliolla. Lähes gluteeniton siksi, että jotta elämä ei menisi ankeaksi kieltämiseksi ja korvikkeeksi, en sentään aamuista kaurapuuroani hylännyt. Kaupasta ostin jotain gluteenittomia näkkäreitä, jotka maksoivat pienen afrikkalaisen valtion bruttokansantuotteen verran ja maistuvat sille, mille näyttävätkin, haalealle aaltopahville. Reilusti kun laittoi porkkanahummusta päälle, niin meni ihan mukavasti alas. Mutta noin muuten olen syönyt sitä, mitä yleensäkin. Tänään lounaaksi hernekeittoa ja savutofua (+ niitä pahvinäkkäreitä), töiden jälkeen perunasosetta ja tofupihvin. Välipaloina omenaa ja kirsikkatomaatteja sekä maustamatonta jogurttia, jonka sekaan soijaprotskua, rusinoita ja pähkinöitä.

Eli tällainen tuuliviiri siis olen, hohhoijaa. Vähän kyllästyttää, kun olen näin "spontaani" (huomatkaa sävy). Mutta katsotaan nyt päivä kerrallaan. Ainakin toistaiseksi olen sitä mieltä, että ruisleipä ja korvapuustit ovat ruokavaliossani jatkossakin, eli kokonaan en aio kyllä gluteenittomalle heittäytyä. (Paitsi jos joku sen oikein hyvin saa myytyä minulle..) Kannattaisiko tätä nyt kuitenkin kokeilla ainakin viikon pari, että voi sanoa mitään vaikutuksista?

Kun jätin gluteenin ja sokerin pois, pienennyin parissa päivässä monta kokoa! True story.

Sokerista sen verran, että palkkaria varten hankin lähikaupasta puhdasta rypälesokeria, eli sitä glukoosia. Sen tehtävä palkkarissa on kuljettaa kreatiini perille, ja aloitin kyllä aika maltillisesti, eli ihan teelusikallisen vaan laitoin sitä. En vielä tsekannut, että millaisia määriä ihmiset yleensä käyttävät. Syön kuitenkin tunnin sisällä treenien päättymisestä hiilaripitoisen aterian, joten en viitsi palkkariin hirveitä määriä hiilaria ympätä. Palkkaria lukuunottamatta on sokerit jääneet nyt syömättä, eikä ole onneksi vielä mitään mielitekoja ollut, ja johan tässä on siis tosiaan jo kaksi (2!!!) päivää oltu ilman mitään makeaa.


ps. Nyt pitäisi mennä johonkin ravintolaan ja tilata vegaanista, sokeritonta sekä gluteenitonta syötävää. Miten niin rajoittunut??

Sugar Pie, Honey Bunch

Facebookissa pyörii Docventuresin Lihaton lokakuu -haaste, johon hämmentävää kyllä moni kasvissyöjäkin on liittynyt. Syitä en tiedä, jotenkin tuntuu itselleni yhtä erikoiselta ajatukselta liittyä savuton syyskuu tai tipaton tammikuu -haasteeseen. Mikä haaste se on, jos se on jo normaaliarkeasi?

Vaikka lihaton lokakuu voi meistä kasvissyöjistä tuntua ajatuksena sellaiselta, että c'mon, kuka tahansa pystyy tuohon, niin ei se välttämättä ole sekaruokaa syövälle mikään yksinkertainen juttu. Tarkoitushan ei vain ole jättää lihaa syömättä, kuvittelisin, vaan syödä kunnon ruokaa, joka ei sisällä lihaa. Kun useimpien kasvisruokakäsitys on kaksi porkkanaa ja pala lanttua, niin ei siinä varmaan hirveästi houkuttele olla kokonaista kuukautta ilman lihaa. Vuosi sitten käytiin Helsingin koulujen kasvisruokapäivästä keskustelua, ja ymmärsin, että monet ihmiset eivät edes hahmota, mikä kaikki voidaan laskea kasvisruoaksi. Jos koulut olisivat päättäneet pitää kerran viikossa puuropäivän ja perustelleet sitä taloudellisilla syillä, niin samat tahot olisivat varmaankin vain hymisseet tyytyväisenä, että no niin, suomalaista lähiruokaa, höhhöh, nykyajan nuorille. Mutta että kasvisruoka, hippien hapatusta!

Joka tapauksessa ajattelin itse haastaa itseäni myös lokakuun ajaksi. Olen jo pitkään puntaroinut sokerin määrää ruokavaliossani ja ollut hieman tyytymätön itseeni, kun olen melkoinen sokerihiiri. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksien mukaan sokerista tulisi saada enintään kymmenen prosenttia ravinnon kokonaisenergiasta. (Lähde). Omalla kohdallani tämä tarkoittaisi noin kahtasataa kaloria päivässä, sokerista!! Eli sokeria voisi olla noin viitisenkymmentä grammaa, mikä tuntuu aika hurjalta määrältä, jos sen mittaisi kuppiin puhtaana sokerina. Desilitra sokeria painaa noin 85 g, eli hieman yli puoli desiä, huh! En ole kuitenkaan ongelmani kanssa yksin, alle 45-vuotiaat suomalaisnaiset yleisesti kuluttavat eniten sokeria.

Välipalavarasto työhuoneella

Olen suhtautunut sokerihössötykseen myös hieman tympääntyneenä, koska rakastan makeaa, pidän leipomisesta, ja syön silmilläni (myös epävegaanisia) kauniita leivoksia aina konditorioiden ikkunoissa ja vitriineissä. Tosin olen kyllä oppinut senkin, että moni kakku on todellakin päältä kaunis ja kun siitä haukkaa palasen, seuraa pettymys. Oma sokeriaddiktioni on aika lailla verrannollinen alkoholismiin. Olen läheltä seurannut erään ihmisen vastahakoista raitistumista, ja omat fiilikseni tuntuvat melko samanlaisilta. Uskon koko ajan, että voin oppia jonkinlaisen kohtuukäytön, enkä edes halua elää täysin sokerittomasti (ja tarkoitan tällä nyt siis ilman herkkuja jne. sokerisia tuotteita, lienee itsestäänselvyys lukijoille, mutta mainitaan nyt kuitenkin). Halutessani tai päättäessäni menee pitkiäkin aikoja ihan kohtuullisesti tai jopa kokonaan ilman, mutta sitten jonain päivänä helvetti repeää ja ratsaan kaapit etsien kaikkea makeaa. Nyt ei ole viime päivinä enää ollut oikein mitään kaapeissa, kun olen viisaasti jättänyt ostamatta, joten eilen sitten söin ainakin vuoden vanhoja virolaisia suklaakarkkeja (Kalev Oravake), jotka löysin, kun oikein kaappeja kaivelin. Huvittaa ja säälittää yhtä aikaa oma epätoivoni, joka tosin on selitettävissä ihan hormoneilla.

Minulla ei ole mitään ahmimishäiriöitä, eli en syö niin, että alkaisin voida pahoin. Mutta kyllä sitä makeaa silti menee aika paljon, kun sen pariin pääsen. Tuoreita korvapuusteja vaikka 3-4 jättimäistä, ei tuota ongelmaa! Ja kun olen jotain saanut päähäni, niin korvikkeet eivät kelpaa. Herkun voin yrittää korvata omenalla, mutta todennäköisesti päädyn sekä syömään omenan että vähän ajan päästä sen herkun.

Googlaillessani vähäsokerisesta ruokavaliosta löysin Facebook-eventin tällekin, tosin se oli jo mennyt: Vähäsokerinen tammikuu 2013. Mutta tuolta sain hyviä vinkkejä tähän omaan tempaukseeni, ja näillä ajattelin edetä:

Seuraavia tuotteita vältetään täysin:
• makeiset ja jäätelöt
• leivonnaiset ja keksit
• sokeroidut jälkiruoat
• virvoitusjuomat ja mehut

• makeat välipalat, eli myös proteiinipatukkani jätän nyt tauolle (jaix)
• sokeriset murot & myslit
• jogurtit, vanukkaat

Mietin, että voisin asettaa itselleni jonkinlaisen rajan, eli bannata lokakuun ajaksi esimerkiksi tuotteet, joissa on sokeria 5g/100g tai enemmän. Suoraan sanottuna en tässä kohtaa edes kunnolla hahmota, mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta sittenpähän näen. Voin kai itse luomiani sääntöjä tarvittaessa muuttaakin, kunhan alkuperäinen idea sokerin karsimisesta minimiin säilyy? Tavoitteeni on nyt päästä tämän riippuvuuden herraksi ja todennäköisesti se onnistuu vain, kun en ruoki addiktiotani pienilläkään määrillä.

Starttaan jo maanantaina, syyskuun puolella, joskaan en aio tätä viimeistä viikonloppuakaan viettää sokerilla mässäillen. Yritän purkaa tänne blogin puolelle fiiliksiäni, koska voin kuvitella, että ainakin jossain vaiheessa tulee tekemään tiukkaa.