perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hyvää ja huonoa tyytymättömyyttä

Keskiviikkona jäin talvilomalle ja töihin palaan ensi viikon perjantaina. Tykkään sijoitella lomani niin, että ne päättyvät keskelle viikkoa. Tulee pehmeä lasku töihin, kun ei tarvitse heti loman jälkeen puskea viittä päivää putkeen ;).

Heti ensimmäisen lomapäivän aamuna heräsin kuudelta ja olo oli tosi energinen. Ruokin kissat, söin yhden banaanin, laitoin palkkarin valmiiksi ja lähdin salille. Olin aivan innoissani siitä, että olen vapaapäivänä näin aikaisin liikkeellä ja mietin jo, miten ihanan tehokas päivä tästä tulee! Suunnitelmissa oli salitreeni, koirien lenkitys, siivoamista, kaupassa käyntiä, siskonpojan tapaamista ja ehkä leffaan.

Alkulämmittelyn jälkeen suuntasin kyykkäämään. Boksikyykky ja 42,5 kg lastia. Tein 3x12, ja viimeiset toistot olivat kyllä niin paljon tahdonvoimalla puskemista, että ei ollut epäilystäkään siitä, oliko painoa riittävästi. Olo oli kuitenkin edelleen hyvä ja energinen. Siitä sitten smithiin tekemään juoksijan askelkyykkyä. Siinähän minulla sykkeet nousevat aina lähelle kahtasataa (tänään 193). Ensimmäisen sarjan jälkeen keräilin itseäni hetken, join, kirjasin sarjan ylös, ja aloin tehdä toista. Oikea jalka kykkää, vasen käy takana. Huimaa, kylläpä huippaa tosiaan päästä. Mietin, puuskutanko liikaa ja aiheutan itse itselleni kohta pyörtymisen.


Pieni tauko ennen toista jalkaa, annoin hengityksen tasaantua. Sitten jatkoin, ja yritin sitkeästi tehdä sarjan loppuun, vaikka silmissä alkoi jo mustua. Sain juuri ja juuri tangon lukittua paikoilleen, kun jalat pettivät alta. Jollain konstilla onnistuin kierähtämään telineen toiselle puolelle, missä oli penkki, ja pääsin istumaan. Korvissa humisi. Tuttu aamutreenari oli vastapäätä tekemässä ristitaljaa ja sain sanotuksi, että pyörryttää. Mies tuli lähemmäksi ja kysyi jotain, mutta en oikein kuullut.

Pikkuhiljaa aloin palautua normaalien kirjoihin, ja sain sanottua, että eiköhän tämä tästä. Mies kysyi, olinko syönyt mitään ja mikä on olo. Vilkaisin itseäni peilistä ja olin aivan vitivalkoinen. (Höh, olisi pitänyt ottaa saliselfie siitä!). Istuin muutaman minuutin, hörpin vettä ja tuntui siltä, että jalat kantavat taas. Vähensin painoja telineestä ja mietin, että teen kevyttä yhden jalan maastavetoa. Kaksi sarjaa sain tehtyä, mutta huono olo paheni koko ajan, enkä nähnyt mitään järkeä jatkaa treeniä. Vuorossa olisi ollut penkkipunnerrusta, leuanvetoja/ylätaljaa, ja lopuksi pystypunnerrusta ja vatsalihastreeniä. Ei paljon huvittanut kokeilla, jäänkö penkissä tangon alle tai tipahdanko leuanvetotelineestä.

Lähdin pois ja harmitti, että hyvä aamupössis sai tuollaisen kolauksen. Join palkkaria matkalla kotiin ja huono olo hälveni pikkuhiljaa. Oliko se sitten vain yhdistelmä liian alhaiset verensokerit + alhaiset verenpaineet, jotka aiheuttivat moisen..? En halunnut jäädä murehtimaan tyngäksi jäänyttä treeniä sen enempää ja löysinkin hopeareunan: seuraavana päivänä voisin mennä uudestaan salille, tällä kertaa tekemään yläkropan!

Narukädet naruolkaimissa kaipaavat lihaa tositarkoituksella
Torstain statseja Fitbitistä
Lenkitin koirat ja kävin kaupassa. Samalla vireellä ostin leffaliput illaksi (Miyazakin Tuuli nousee - oli tylsä tarina, mutta kaunis katsella) ja lähdin puistoilemaan pienen siskonpoikani kanssa.

Eilen torstaina olin pakannut päivän niin täyteen ohjelmaa, että salikäyntiin ei riittänyt enää energiaa. Kävin aamupäivällä isosiskon luona Keravalla ja otin siskonpojan mukaan. Sitä ennen olin lenkittänyt ensin omat koirat ja sitten siskon koiran (sisko, sisko, sisko.. sana alkaa näyttää jo omituiselta). Eiliselle kävelyä tuli niin runsaasti, että Keravalta palattuani klo 13 aikaan olin jo aivan sippi ja painuin päiväunille. Heräsin parin tunnin kuluttua siihen, että kissanhiekkalähetys tuli, ja kannoin 168 kiloa kissanhiekkaa alaovelta tänne asuntoon sisälle (edit: luku korjattu, 12 x 14kg..). Asumme ensimmäisessä kerroksessa, eli vain yhdet portaat (tai kolmet välitasanteineen) oli noustavana, niin en viitsinyt hissiä käyttää, kun olisi vaan kestänyt kauemmin, ja turhaan pitänyt hissiä varattuna juuri siihen aikaan, kun naapurit tulevat töistä. Tulipahan tehtyä eräänlaista maastavetoa ja taakankantoa + porrasnousua. Tällaisissa tilanteissa sitä kiittelee itseään, että on edes jonkinlainen peruskunto, eikä tarvitse nostaa käsiä pystyyn avuttomana.

Salille menon sijaan kävin sitten illalla vielä koiran kanssa juoksemassa/hölkkäilemässä seitsemän kilometrin lenkin. Aikaa hurahti 43 minuuttia, koiralla oli taas kevättä rinnassa ja sen piti tuon tuosta  jäädä tutkailemaan tyttökoirien viestejä huulet väpättäen. Tosi kylmä vastatuuli oli menosuunnassa, vaikka ilta-aurinko paistoikin ja oli muuten kaunis ilma.

Juoksulenkillä mietin paljon tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä treenitavoitteisiin liittyen. Olen sitä joskus aiemminkin blogissa pohdiskellut ja tullut siihen tulokseen, että lausahdukset kuten kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen ovat jotenkin ärsyttävän idioottimaisia. Tavallaan olen sitä mieltä, että jos koko ajan elää pienessä tyytymättömyydessä, elää jonkinlaista sitku-elämää. Mutta nyt kun omat treenini ovat lähteneet vähän yskien käyntiin, niin ajatukset tästä ovat jatkojalostuneet. Tällä hetkellä näen asian niin, että on hyvää ja huonoa tyytymättömyyttä. Hyvä tyytymättömyys on sellainen pieni motivaation lähde. Se ei ammenna siitä, mikä nyt on huonosti / heikkoa, vaan mitä voi kehittää. Sama asia kenties, mutta eri näkökulmasta. Hyvä tyytymättömyys työntää tavoittelemaan parannuksia keskittyen siihen, miten asiat voisivat olla. Olen ehkä tähän asti ajatellut asiaa niin, että jos on tyytymätön, niin sitä vaan märehtii heikkouksia ja katsoo peilikuvaansa harmistuneen kriittisesti. Se on sitä huonoa tyytymättömyyttä, joka ei johda mihinkään.

Olen nyt siis päätynyt siihen lopputulokseen ainakin omalla kohdallani, että kehitys tosiaan pysähtyy tyytyväisyyteen. Olen antanut itselleni vähän ehkä liikaakin armoa, ja ajatellut, että tämä on vain vaihe (kun treenit takkuilevat ja laiskottaa). Ja yhtäkkiä vaihe onkin muuttunut uudeksi normiksi. Koko ajan taustalla kuitenkin nakertaa tyytymättömyys vallitsevaan olotilaan, vaikka kuinka mutisisi itselleen, että kyllä se tästä vielä lähtee sujumaan. Ei se välttämättä lähde ihan itsestään, vaan joskus sitä pitää hieman pakottaa. Työntää vanha auto käyntiin..

Tällä hetkellä en ole tyytyväinen ajankäyttööni. Tälle viikolle on kertynyt vasta kaksi treeniä ja ollaan jo perjantaissa. Tiedän pystyväni parempaan, vaikka en haluakaan mennä takaisin niihin aikoihin (2008-2010), kun sain kicksejä pelkästään suurista treenimääristä. Juoksin kymmenen tuntia viikossa, joskus enemmänkin, ja olin tyytyväinen, kun sykemittarin aktiivisuustaso näytti koko ajan kasvavia lukemia. Fitbitin kanssa ei onneksi ole enää samanlaista pakkomielteisyyttä, eli ei haittaa yhtään, jos joku päivä tai viikko jää rennommaksi.

Aiemmin on toiminut sellainen, että olen merkinnyt parin viikon treenit valmiiksi kalenteriin, ja sitten sijoittanut aina muut menot ja tapaamiset sen mukaan. Otan sen nyt taas tavaksi, jotta saan vähennettyä fiilispohjalta menoa ja lisättyä suunnitelmallisuutta. Hyvä viikko on sellainen, johon mahtuu 2-3 salitreeniä ja 2-3 juoksulenkkiä, joten tavoitteena sellainen ensi viikosta. Eikä tämäkään viikko ole vielä menetetty tapaus. Tänään on treenitauko, mutta la + su ehtii oikein hyvin vielä salille ja juoksemaan.

Uuden puhelimen selfie-testailua..

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sisäinen valmentaja ja henkistä kanttia hakemassa

Huh, on ollut sellainen viikko, että on pää ihan pökkeryksissä. Tiiminvetäjien kanssa pakkasimme tämän viikon niin täyteen, että tilaa yllätyksille ei olisi ollut ja silti niitä tuli. Tuli mm. kutsu poliisikuulusteluihin, olen silminnäkijätodistajana koiran pahoinpitelyssä. Töissä oli selviteltäviä hr-asioita ja jatkoin työpäivää tällä viikolla kotonakin moneen otteeseen, kun tunnit vain loppuivat kesken ja päivät olivat pirstaleisia.

Torstai-aamuna kävin kuuntelemassa Ben Furmanin (Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus -kirjan kirjoittanut psykologi) ja hänen serkkunsa, yritysvalmentaja Mika Rubanovitshin luennon itsensä valmentamisesta. Kävin marraskuussa kuuntelemassa heidän edellisen luentonsa. Nämä molemmat olivat maksuttomia tilaisuuksia Tennispalatsissa, ja aivan tosi innostavaa ja henkisesti eteenpäin potkivaa puhetta. Molemmilla on positiivinen asenne ja elämänkatsomus, ja tämänkertaisessa tilaisuudessa Mika painotti paljon sitä, miten onnistuminen muissa elämänalueilla on kiinni hyvästä fyysisestä kunnosta. Kun kehostaan pitää huolta, se on jaksamisen lähde. Tilaisuuteen osallistuneet saivat ladata Mikan kirjan "Bisnesatleetti" (hirveä nimi, mutta anyway), jossa käsitellään uran ja fyysisen kunnon yhdistämistä.

Tilaisuudessa Mika puhui ajankäytön hallinnasta ja siitä, kuinka usein tingitään väärästä paikasta. Karkeasti arvioituna on perhe, minä ja työ, joiden kesken pitäisi aika jakaa. Ja välillä kun työelämässä on vaativa projekti, se syö joltain aikaa. Silloin on ihan ok ja pitääkin hellittää ja joustaa muilla osa-alueilla. Mutta pitää nähdä myös se väliaikaisuus. Pitkällä tähtäimellä näiden osa-alueiden tulisi toki olla tasapainossa. Mutta hän mainitsi esimerkkinä ylisuorittamisen, johon jotkut sortuvat. Kun töissä tosiaan on hektistä ja vaativaa, niin silti yritetään mahduttaa kalenteriin se sama treeniohjelma, mihin pystytään hyvin silloin, kun on aikaa. Ja sitten aivan piipussa tunnetaan syyllisyyttä siitä, ettei ole laatuaikaa perheen kanssa.

Itse olen sitä mieltä, että kun töissä on kiireistä, niin silloin hyvän fyysisen kunnon merkitys korostuu. Mutta se on perusta, joka on hankittu silloin, kun työ ei vie ylimääräistä aikaa. Niitä ajanjaksoja on paljon enemmän. Ja sitten kun tulee ne hektiset kiireiset viikot, niin treeniohjelma joustaa. Kunto ei silloin rapise pohjalukemiin. Omassa työssäni on useimmiten onneksi niin, että se on joku yksittäinen viikko, mikä on paha, eikä jatku yleensä sen pidempään. Näitä kiireviikkoja on minulla karkeasti arvioituna noin 6-7 vuodessa, eli ei edes joka kuukausi. Suurimpaan osaan pystyn varautumaan ennalta, ja tuollakin seminaarissa opin lisää ajankäytön hallinnasta. Kalenteriin on vain raivattava tilaa niille yllätyksillekin.

Tähän viikkoon tämä liittyy siten, että treeniohjelma tosiaan jousti. Ohjelman aerobisia en tehnyt, koska kävelyä tuli tähän viikkoon jopa normaaliakin enemmän; oli sen verran paikasta toiseen siirtymistä, mikä oli tehokkaampaa hoitaa jalan. Lisäksi koirien lenkitykset tietysti päivittäin. Koin, että on tärkeämpää pitää kiinni salitreenistä. Tiistaina tein ohjelman mukaisen ensimmäisen treenin.  Tässähän treenataan siis koko kropan isot lihasryhmät läpi kolme kertaa viikossa.

Tofusalaatti on ollut tämän viikon vakioruoka


Aloitin kyykkäämällä, jonka jälkeen tein haasteliikkeinä juoksijan askelkyykyn ja yhden jalan maastavedon smithissä. Sitten penkkiä, leuanvetoa (josta siirryinkin ensimmäisen sarjan jälkeen ylätaljaan) ja pystypunnerrusta. Leuanveto oli aivan järkyttävää räpiköintiä. Kaiholla muistelin viime vuoden loppukesää, kun sujuvasti meni viisi leukaa. Nyt on elopainoa muutama kilo enemmän, kehonkoostumus hieman pehmeämpi, ja takana pitkä harjoittelematon kausi. En edes muista, koska vedin viimeksi leukoja, varmaan joskus joulukuussa? Mutta tästä se taas lähtee! Viisi leukaa vedin pompun kautta ja alastullessa jarruttaen. Sitten tein kolme sarjaa ylätaljassa. Siinäkin painot ovat tulleet roimasti alaspäin.

Vaikka sarjapainot ja suorituskyky on laskenut, niin minua potkii eteenpäin se, että tiedän, mihin olen pystynyt ja että pystyn siihen edelleenkin, kun vain sitkeästi harjoittelen. Tiistain treenin jälkeen olin niin kipeä joka paikasta, että jouduin pitämään kaksi välipäivää, ennen kuin olin riittävän palautunut uuteen treeniin. Perjantaina treeni sujuikin jo jouhevammin. Penkissä sain enemmän toistoja ja leuanveto meni pikkuisen paremmin.

Viikon viimeinen treeni oli tarkoitus tehdä tänään, mutta salin tyhmät aukioloajat eivät sopineet yhteen päivän muiden suunnitelmien (työnteon ohella mm. lapsimessut, kyllä vain.. ) kanssa. Toisaalta selkä ja hauikset ovat edelleen perjantain jäljiltä kipeät, niin eipä olisi ollut niitä järkeä käydä rasittamassakaan. Toivon, että palautuminen vähän nopeutuisi tässä nyt, kunhan kroppa alkaa taas tottua treenaamiseen.

Sitä olen miettinyt, että miksi jotkut liikkeet vaativat henkisesti niin paljon? Maastaveto ja leuanveto ovat minulla tällaisia. Ennen suoritusta joudun tekemään itselleni huolellisen pikapsyykkauksen ja tsempin. En tarvitse sellaista missään muissa liikkeissä. Ylätalja, pystypunnerrus jne., siitä vaan suorittamaan. Penkissäkin on vielä niin pienet painot, että ei sen tekemisessä ole mitään epävarmuutta. Mutta leuanvetotelineen äärellä on pakko aina hetkeksi sulkea silmänsä ja tehdä edes yksi onnistunut veto pään sisällä. Samoin maastavedossa. Se hetki ei kestä kuin muutaman sekunnin, mutta sinä aikana vilisee filminä se suoritus mielessä: tarttuminen, nosto, puristus, lasku. Ikään kuin sanoisin itse itselleni, että näin yksinkertaista se on, älä ole huolissasi.

Palaan vielä Benin ja Mikan luentoon, jossa he puhuivat sisäisestä valmentajasta. Sisäinen valmentaja osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Niitä, joita ehkä oikeakin valmentaja kysyisi. Sellaisia, kuten missä asioissa olet hyvä? Ja kun olet saanut muutaman kohdan mietittyä, et lopetakaan siihen. Lopeta vasta, kun sinulla on oikeasti listattuna vaikkapa kolmekymmentä asiaa, joissa olet hyvä. Luennon tärkein anti oli ehkä juuri tämä, miten omaa sisäistä valmentajaa voi hyödyntää. Usein kysymme itseltämme kysymyksiä, mutta emme tarpeeksi. Luovutamme ensimmäiseen vastaukseen.

Kun kymmenien vahvuuksien lista on valmiina, kysy seuraavaksi itseltäsi, mitä haluat oppia. Ja viimeiseksi: miten voisit hyödyntää niitä vahvuuksiasi uuden asian oppimisessa? Mikan esimerkki oli se, että hän on hyvä kestävyysjuoksija. Mitä hän sitten haluaisi oppia? Pianonsoittoa. Mitä hyvän kestävyysjuoksijan ominaisuuksia voisi hyödyntää pianonsoiton opiskelussa? Itse ajattelin heti rytmitajua. Mutta myös ja ennen kaikkea kestävyyttä, sitkeyttä, pitkäjänteisyyttä. Sitä kaikkea tarvitaan minkä tahansa uuden asian opettelussa.

(Mika oli muuten taannoin saanut jonkun rasitusvamman jalkaansa juuri ennen maratonia, mutta kolmen kuukauden liikuntakiellon aikana hän oli opetellut uimaan ja pyöräilemään ja suunnittelee nyt ilmeisesti triathonia. Ja oli sitten myöhemmin juossut muuten sen maratoninkin alle kolmeen tuntiin.)

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ihana Orchid

Eilen olimme siis Lönnrotinkadun Orchidissa syömässä kasvismaistelumenua. Lähdin vähän sillä fiiliksellä liikenteeseen, että mennään nyt kokeilemaan, mutta en odottanut mitään rakkautta ensilusikallisella. Mutta vaikka pöytäseurueessa oli myös kaksi muuta skeptikkoa, niin lähdimme kaikki pois niin hyvillä mielin, että melkein jo sovittiin seuraavasta kerrasta.

Ravintola oli hyvin harmoninen paikka, thaimaalaisittain sisustettu, mutta ei todellakaan mitään kitschiä. Jouluvaloissa vilkkuvat Mount Everest-taulut eivät tähän paikkaan kuuluneet. Palvelu oli lämmintä ja ystävällistä, ja pöytäseurueemme nuorin, kesällä kaksi täyttävä siskonpoika otettiin iloisena vastaan. Se, mikä kielitaidossa hävittiin, korvattiin moninkerroin ystävällisyydellä.

Menu oli taidokkaasti valmistettu ja ruokaa oli niin paljon, että teki jo vähän tiukkaa lopussa. Tottakai unohdin ottaa alkupaloista kuvia.. Alkuun tuli siis jokaiselle yksi kevätrulla pienessä ja söpössä friteerauskorissa, ja sen kanssa jotakin aivan älyttömän hyvää salaattia pienestä ruukusta. Siinä oli varmaan kymmeniä eri makuja, jotka sopivat niin hyvin yhteen. Siemeniä ja pähkinärouhetta oli käytetty varoen, ja pääosassa oli enemmänkin vihreät versot ja lehdet, joista en edes yrittänyt arvailla mitä ne olivat, lappasin vain suuhuni nautiskellen. Jälkikäteen tarkistin, että se oli Meang Tauhu Tod: "Cha-Plu lehtiä ja rapeaa bataattia, tofua, paahdettua kookospähkinää, maapähkinää, chiliä, limeä ja salottisipulia erityisessä kotitekoisessa tamarindi-inkivääri-chili –siirapissa."

Sen jälkeen tulleista alkuruoista toinen oli aivan järkyttävän tulinen raaste, jossa oli myös pähkinöitä. Som Tam Thai: Vihreää papaijaa, chiliä, minttu, palmusokeria, lime-mehua ja paahdettua maapähkinää. En pystynyt ensimmäisen haarukallisen jälkeen syömään kuin pähkinät, kun poltteli niin :D. Toinen oli sienikeitto. Sekin oli melko tulinen, joten jäi vähemmälle. Sienet noukin suuhuni ja mies hoiteli liemen.

Mutta sitten alkoi tulla pääruokia, kolmea erilaista. Tässä alla yksi niistä, Phad Thai Phak: Pad thai riisinuudeleita, kasviksia, ituja, murskattua maapähkinää, ruohosipulia, tofua ja tamarinkastiketta. Siihen olisi kuulunut myös kananmunaa, mutta pyysimme sen ilman, eikä ollut mikään ongelma.





Tofupalat olivat isoja, porkkanat, pavut ja sokeriherneet rapsakoita ja kastikkeet ihanan makuisia. Puristin limestä vielä vähän mehua nuudeleiden päälle.

Toinen pääruoka oli Tauhu Tod Samunprai Krop Raad Nammakam: rapeaa tofua ja yrttejä tamarindikastikkeessa. Tämä oli ehkä suosikkini koko illan annoksista, tamarindikastike oli tosi hyvää. Hieman suolaista ja makeaa yhtä aikaa. Tässäkin oli isokokoiset tofupalat ja kaikki päällä olevat yrtit olivat freesejä.


Ja sitten oli vielä kolmas pääruoka, josta en pystynyt kovin paljon syömään, olin jo niin täynnä. Grillattua tofua ja vihreää nuorta parsaa punaisessa Panang-currykastikkeessa. Kastike oli ehkä aavistuksen liian makeaa minun makuuni, mutta muut tykkäsivät tosi paljon.


Jälkiruoka-annokset olivat onneksi niin pieniä ja muutenkin tarjoilussa oli mukavasti väljyyttä. Koko aterian syömiseen oli varattu 2,5 tuntia, joten siinä ehti vähän sulatella aina edellistä settiä, ennen kuin piti käydä seuraavaan käsiksi. Jälkiruokana oli raikasta litsi-sitruunaruohosorbettia, marjoja ja hedelmiä tämännäköisessä annoksessa:


Oli niin kauniisti laitettu esille, että juuri ja juuri raaski syödä sen. Mutta se oli tosiaan niin pikkuinen annos, että se kruunasi koko aterian kuin piste i-kirjaimen päälle.

Nyt koirien kanssa iltalenkille, palasivat tänään isän luota. Ja huomenna uusi viikko, uusi treeniohjelma starttaa!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Korvat lukkoon treenatessa

Tiistaisen salikäynnin jälkeen toinen korva meni lukkoon ja sitä kesti kolme päivää. Eilen aamulla vasta kuulo oli palautunut normaaliksi. Oli aika ärsyttävää, kun olin käytännössä puolikuuro. Jos laitoin kuulevan korvan kiinni, niin en kuullut juuri mitään. Eilen sitten menin tekemäään aamulla jalkatreenin ja taas se sama korva pamahti lukkoon. Johan se oli ehtinyt ollakin tunnin verran normaali..

Tällä kertaa ei näemmä kestä niin kauan, eli nyt eilisen treenin jälkeen se on tänä aamuna enää kevyesti lukossa. Mutta harvinaisen ärsyttävää. Huppu päässä kun kävelin ulkona ja juttelin miehelle, niin oma puhe kaikui omituisesti. Näppärästi sitten googlailin eilen tällaista vaivaa, ja ilmeisesti se on ihan joku juttu, että korvat voivat mennä treenatessa lukkoon. Nenänielusta menee pieni "ilmastointiputki" korviin ja siinä putkessa saattaa treenatessa esiintyä limakalvoturvotusta ja tämän seurauksena korva lukkiintuu. Toivottavasti on ohimenevää. On ollut ihan lievästi flunssainen olo tällä viikolla. Haju- ja makuaisti tiessään, hieman palelee ja nieluun kertyy limaa. Mutta ei mitään muita perinteisiä flunssaoireita; nuhaa tai yskää. Sellainen 99%:sti terve olo kuitenkin, ei edes treeniä tule mieleen jättää väliin.

Ja kevyesti on nyt treenattukin. Eilen siis kävin alakropan treenaamassa, ja alkulämmittelyissä oli pakko ottaa varovasti, kun olin aivan hemmetin kankea. Puuttui vain narisevan ladonoven äänitehosteet, kun liikuttelin raajojani ja kääntelin päätä ja kylkiä. Otin lämmittelyyn kunnolla aikaa ja aloitin aika varovaisilla liikeradoilla. Siitä sitten kropan lämmetessä vähän lisää venytystä ja kiertoa. Olo oli kuin vanhalla kuplavolkkarilla, jota käynnistellään 20 asteen pakkasessa. Alkuverryttelyliikkeistä suosikkini on ehdottomasti venyttävä askelkyykky. Lonkankoukistajani ovat harvoin täysin vetreät, ja tuossa niihin tulee mukavasti liikettä ja venytystä.

Tämmöisellä suunnittelemattomalla setillä mentiin alkulämmittelyiden jälkeen:
- kyykky
- sjmv
- hip thrust
- askelkyykkykävely
- "hip extension"
- takareidet pallolla; leg curl on ball

Alkuun siis vähän raskaampia liikkeitä ja loppua kohden kehon painolla. Kyykkyä tein vain 30(!) kilolla, koska edellisestä treenistä on tosiaan aikaa, ja halusin mennä kevyesti. Äsken vasta sain muuten aikaiseksi lukea jo aikoja sitten tulleen uusimman Fit-lehden, ja siinä tuo 30 kg oli aloittelijan paino :D. No aloittelijoitahan tässä tauon jälkeen taas ollaankin. Mavea suorin jaloin tehdessä se "otetaan kevyesti" ajatus sitten unohtui vähän ja tein lämmittelysarjan jälkeen työsarjat 50 kilolla, mikä oli kyllä ihan liikaa. Tuntuma oli aivan kateissa ja liikerata niin pieni, että joku olisi saattanut mun luulla treenaavan staattista tangon pitelyä.. En kuitenkaan jaksanut purkaa lastia, seuraavalla kerralla fiksummin.

Hip thrust tuli ohjelmaan, kun joku tyttö sitä teki ja jätti kaikki systeemit lojumaan ja purkamatta. Kun ne siinä nyt olivat valmiiksi, niin iskin itseni penkkiä vasten ja tein muutaman sarjan. Tangon alta poistuminen on kyllä aina omaa luokkaansa olevaa ähellystä, onneksi oli tyhjä sali. En ole tuota hip thrustia kyllä tehnytkään kuin ihan muutamia kertoja joskus syksyllä. Mitenkään säännöllisesti se ei ole ohjelmassa. Se on aina sellaista säätöä ja rakentelua, että tuntuu kaikkiin valmisteluihin ja purkamisiin menevän kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa itse liikkeen suorittamiseen nähden.

Askelkyykkykävely sujui perinteiseen tapaan 12 kilon kahvakuulat käsissä ja pari pientä pumppausta aina liikkeen pysähdysvaiheessa. Mutta kyllä tuossakin huomasi, että on vahvempia aikoja ollut. Sykkeet nousivat lähelle kahtasataa viimeisessä sarjassa ja puristusvoimassa oli toivomisen varaa loppua kohden.

Noiden neljän liikkeen jälkeen alkoi olla tehot jo sen verran vähissä, että improvisoin loppuun pari liikettä. Toinen oli hip extension, josta saa ehkä käsityksen alla olevasta vasemmanpuoleisesta kuvasta, ja toinen sitten takareisien rullausta pallolla.




Kevyitä liikkeitä sinänsä, mutta kun oli jo väsytetty kroppaa raskaammalla työllä, niin tuohon loppuun tuollainen pumppailu sopi kuin nenä päähän. Varsinkin kun oikein keskittyy pitämään kropan tiukkana pakettina, eikä anna lantion laskeutua, niin käy ihan työstä.

Tyytyväinen olo treenin jälkeen
Nyt on tarkoitus lisätä pikkuhiljaa tahtia salilla, mutta tosiaan varovasti etenen, etten taas hajota itseäni jostain kohtaa uudelleen. Kieltämättä on tullut hieman rimakauhua ja kammoa joihinkin liikkeisiin, kun on niin monta kertaa jo itsensä rikkonut. Pelottaa, että ei ole mitään kontrollia siihen, että jotain vammautuu. Toki voin aina keskittyä puhtaaseen tekniikkaan ja varovaiseen harjoitteluun, mutta tuntuu siltä, että kaikesta huolimatta voi jotain tapahtua ja olen taas rikki. En toki anna pelon estää harjoittelua, koska voin vaikka kaatua ihan kadulla kävellessä ja rikkoa jotain, mutta kyllä se siellä taka-alalla koko ajan nakertaa. Toissapäivänä, kun talutin siskon koiria, ja toinen säntäsi sorsan/rusakon/minkälieriistan perään, niin treenistä kipeä ojentaja ei yhtään tykännyt siitä ja olin heti aivan varma, että nyt se revähti!!! No, säikähdyksellä selvittiin, mutta tällainen vammautumisen pelko on koko ajan enemmän tai vähemmän kaikessa liikkumisessa mukana.

On ollut vähän mietinnässä, minkälaisella ohjelmalla tässä nyt ryhtyisi treenaamaan. Viime vuonna pt:n kanssa treenatessa ohjelma vaihtui sopivin väliajoin. Tuossa aamulla luin tosiaan uusimman Fit-lehden ja siinä oli aika alussa 8 viikon "tehokuuri", jonka treeniohjelman voisin ottaa testattavakseni. Ohjelma näytti mukavan tiiviiltä ja napakalta. Perusrunkoon sisältyi seuraavat liikkeet:

- prässi tai kyykky
- punnerrus tai penkkipunnerrus
- ylätalja tai leuanveto
- pystypunnerrus kp
- lankku

Ja lisäksi oli muutama lisäliike hauiksille, vatsalle ja reisille&pakaroille, jotka tuovat ohjelmaan vähän maustetta. Neljän viikon päästä toistomäärät muuttuvat, mutta muuten sama paketti. Aika samanlainen viikko-ohjelma kuin Haikaraisen valmennuksessa oli; kolme salitreeniä, yksi intervalli ja yksi matalatehoinen aerobinen. Mennään nyt ainakin seuraavat kahdeksan viikkoa tuolla, joskin tosiaan alkuun varoen ja pikkuhiljaa intensiteettiä nostaen.

Tänään menemme syömään thaimaalaisen maistelumenun ravintola Orchidiin, juhlistetaan miehen syntymäpäivää. Thaikkuruoka on yleensä minun makuuni liian tulista, mutta tuo kuulosti niin herkulliselta, että haluan kyllä kokeilla. Ruokalistalla on mm.
- Cha-Plu lehtiä ja rapeaa bataattia, tofua, paahdettua kookospähkinää, maapähkinää, chiliä, limeä ja salottisipulia erityisessä kotitekoisessa tamarindi-inkivääri-chili –siirapissa.               
- Rapeaa tofua ja yrttejä tamarindikastikkeessa.                   
- Wokattua vesipinaattia chili ja valkosipuli soija-papu kastikkeessa 
    

Ja oli monia muitakin ruokalajeja. Käsittääkseni nuo tulevat pöytään (meitä on neljän aikuisen ja yhden innokkaan 1,5 -vuotiaan seurue) isoilla lautasilla ja niistä saa sitten jokainen maistella. Tai sitten ne tulevat omina annoksinaan. Alkuruokia on neljä, pääruokia kolme, lisukkeita kaksi ja jälkiruokia kaksi. Yritän nyt kerrankin muistaa ottaa kuvia pöperöistä!

Aurinkoista viikonloppua!

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Let's go to the gym, today!

Voihan kuntosali, kuinka olinkaan sinua kaivannut, vai olinko? Tänä aamuna kipitin klo 6.30 Elixialle, jossa oli hyyyyvin hiljaista ja rauhallista. "Sairaslomani" aikana näemmä kaikki alkuvuoden kiireet ovat kaikonneet. Paikalla oli 2-4 treenaria minun lisäkseni, jakaantuneena eri saleihin ja lämmittelylaitteisiin. Yhden vakkarikävijän kanssa oltiin samassa salissa ja mikä rauha oli tehdä treeniä!

Alkulämmittelyt tein perinteiseen tyyliin. Kuitenkin rintarangan kierto tuntui sen verran inhottavalta, että tein sen aika pienellä liikeradalla.

Vielä hymyilyttää, kun ei ole tehnyt yhtään hauisposea
Kyljen ja rintakehän tuntemuksia kuunnellen tein treenin ja painot olivat noin 60-80 % normaalista, ennen kaikkia vammautumisia tehdyillä painoista laskettuna. Tein jokaista liikettä 3x15; tai siihen tähtäsin, mutta parissa liikkeessä kävi niin, että kolmannen sarjan alussa tuli uupumus kuin kirkkaalta taivaalta ja toistot jäivät esim. kahdeksaan (penkki) tai yhteentoista (pystypunnerrus).

Tällaisella set-upilla mentiin tänään:

Ylätalja 3 x15
Penkki 15,15,8
Vasarakääntö hauiksille 15,15,15/14 (vasen jaksoi yhden vähemmän)
Ranskalainen punnerrus maate käsipainoilla 12,12,12
Pystypunnerrus käsipainoilla 15,15,11

Lopuksi yritin tehdä vatsarutistuksia, mutta siinä kohtaa kylki alkoi jo kiukutella sen verran pahasti, että olivat vähän sinnepäin -vatsoja. Tein kaksi viidentoista sarjaa jalkojen nostoa ja kaksi viidentoista sarjaa kummallekin kyljelle nostoja lattiasta kylkimakuulla.

Treenin tehokkuus oli arvioituna sellaista 70-75% luokkaa. Lämmin tuli, vaikka hiki ei virtana valunutkaan. Voimatasojen laskun huomasi selvästi. Ei ollut sellainen heikottava olo, mikä oli joskus syksyllä, kun treeni joskus takkusi esim. huonon syömisen vuoksi. Nyt oli vain sellainen yleisesti ei-vahva -olo. Että tämän parempaan minusta ei tällä hetkellä olisi, vaikka kuinka olisin syönyt ja nukkunut hyvin ja tankannut kaikki maailman doupit. Mutta en antanut sen häiritä itseäni. Ohimeneväähän tämä on, kun treenaan maltilla ja pääsen taas vähitellen vauhtiin.

Kotiin päästyä kyllä kädet tuntuivat kaikkensa antaneelta. Nostaessani puurolautasta mikroon (joka on noin pääni korkeudella) oli sellainen fiilis, että viimeisiä energianrippeitä viedään. Kuten viimeksi mainitsin, aloitan tämän treenaamisen nyt kevyellä viikolla, eli tällä viikolla mennään todella varovasti ja kevyesti. Tänään tuntui siltä, että pääsin tavoitteeseen. Treeni oli kehittävää, mutta ei liian raskasta toipuvalle fysiikalleni. Ranne oli täysin kunnossa, ei haitannut treeniä yhtään! Mutta tosiaan se kylki/rintakehä irvisteli vatsan pitoa tai rutistuksia vaativissa liikkeissä. Penkkipunnerruksessa rintarangan selän puolella tuntui pientä ikävää juilimista, mutta pahinta oli lopulta kuitenkin vain nousta siitä penkiltä ylös. Olisi vain pitänyt kierähtää lattialle kaikkensa antaneen näköisenä :D.

Nyt tavoitteena on takoa tähän kroppaan lisää lihasta kesään mennessä ja kasvatella voimatasot ennalleen.
Vain muisto entisestään :/


p.s. otsikko (kuten koko blogin nimikin) mukailee tänään/eilen päättynyttä lempisarjaani, johon uskoin loppuun saakka, enkä pettynyt!