maanantai 21. huhtikuuta 2014

Viikon ensimmäinen maanantai

Vähän ounastelen näin ennakkoon, että tälle viikolle pakkautuu kolme maanantaita. Ensimmäinen on tänään, ja toinen huomenna, kun arki oikeasti alkaa pyöriä. Ympärillä siis, koska minähän olen lomalla, hähää. Mutta se kolmas maanantai on varmaan sitten perjantaina, kun palaan töihin loman jälkeen.  Ihana aurinkoinen sää on kyllä hellinyt lomalaista.

Parveke on ollut pop näinä päivinä. Ja tämä sininen lurjus on turkasen kuuma aina sieltä sisälle tullessaan.
Kävin aamulla juoksemassa koiran kanssa. Tehtiin taas seitsemän kilometrin lenkkimme kirkonkylään päin. Aurinko häikäisi niin, että taas kerran pohdin vakavasti aurinkolasien hankkimista; sellaiset, joissa olisi vahvuudet. Olen siis sen verran likinäköinen, että tarvitsen laseja, ja arkisin käytän piilolinssejä. Mutta juoksulenkeille en niitä ole viitsinyt laittaa, ja aurinkolasit vahvuuksilla olisi varmaan helpoin vaihtoehto.

Aikaa meni nyt 46 minuuttia, mutta pysähdyttiin muutamaksi minuutiksi juttelemaan aamulenkeiltä tuttujen koiranomistajien kanssa, enkä huomannut pysäyttää sykemittaria siksi ajaksi. Kaksi ihanaa isoa ruskeaa nöffiä, niin pehmoisia nallekarhuja, että teki mieli vaan upottaa pää sinne turkkiin ja rutistaa ihan kunnolla. Vaikka toisella on ikää jo kymmenen vuotta, niin se oli niin leikkisä ja iloinen otus, että sitä jättikokoista koiraa tuntui olevan joka puolella, kun se pomppi ja hyppeli puolelta toiselle.

Juoksu kulki todella raskaasti. Mietin sitä, että jos joku aloitteleva juoksija luulee juoksemisen olevan aina sellaista, kun se oli minulla tänään, niin ei ihmekään, jos into lopahtaa ensimmäisen lenkin jälkeen. Olen jostain syystä kärsinyt muutaman päivän aika tykistä turvotuksesta. Tuntuu, että kaikki mitä otetaan sisään, pysyy myös siellä. Ja sitten kun tätä lastia raahaa tuolla lenkillä mukanaan, niin jippii. Nuorempana olisin ollut tosi ärtynyt tästä tukalasta olotilasta ja kiukutellut ympärillä oleville. Olisin hypännyt puntarissa tuon tuosta, valittanut "lihoamistani" ja ryhtynyt "en syö mitään" -dieetille pariksi päiväksi.

Nyt kun olen seesteinen (ehe) aikuinen, niin laitoin tänään vain vähän löysempää ja mukavampaa vaatetta päälle, kun lähdettiin leffaan. Ei kriisiä tai kiukuttelua, tämä on ohimenevää. Sen verran kuitenkin halusin olla pahentamatta oloani, että en ostanut mitään naposteltavaa mukaan. Suolainen popcorn ja irtokarkit eivät varmaan olisi toimineet nesteenpoistajina.. Käytiin katsomassa Spike Jonzen "Her", ihan kelvollinen pätkä. Huomasin taannoin, että meillä on kahdeksan leffalippua menossa vanhaksi ensi kuun lopussa, joten niitä piti nyt sitten käyttää pois.

Torstaina menen siskon kanssa katsomaan Saving Mr. Banks, ihan vain siksi, että Maija Poppanen oli lapsuudessani minulle tärkeä kirja. Olin sairaalassa, kun sain jonkinlaisen myrkytyksen munuaisiini. Olin monta päivää korkeassa kuumeessa ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että sairaalan sänkyni viereisellä pöydällä oli kirja. Kysyin hoitajilta, kenen se on, ja sanoivat äitini jättäneen sen siihen. Luin paksun, Maija Poppasesta kertovan kirjan sairaalassa kokonaan, ja tykkäsin siitä niin paljon, että luin sen kotiin päästyäni uudelleen. Kirja on vieläkin hyllyssäni, ja neljä vuotta sitten edesmennyt koirani nakerteli sitä pentuna, joten siinä näkyy myös meidän yhteiselon jäljet <3. Minulla ei ole elokuvalle mitään odotuksia; olkoonkin Disney-hömppää, haluan nähdä sen silti.

Leffan jälkeen piipahdimme thai-buffassa syömässä. Lautaselle kasasin salaattia, riisiä ja curry-tofua. Tänään teki hirmuisesti tuollaista ruokaa mieli, mutta tosi moni paikka oli pääsiäisen vuoksi suljettu.


Tofupalat olivat mukavan isokokoisia ja niitä oli runsaasti. Välillä saa buffet-paikkojen tofukastikkeista etsiä palaa sieltä, toista täältä.

Palatakseni tuohon turvotukseen, niin epäilen sen aiheuttajaksi kreatiinia. Vaikka en ole siinä aiemmin huomannut mitään sivuvaikutuksia, niin nyt kun taas salille palasin ja kreaa maltillisesti olen palkkariin laittanut, niin sillä saattaa olla sormensa pelissä. Jätän sen nyt pois muutenkin, kun en ole mitään positiivista buustiakaan huomannut.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäistreenejä: sulkista ja salia

Kävin tänä aamuna kaverin kanssa pelaamassa sulkista. Merihaan "retro" urheilutalo oli lähestulkoon pimeänä, ja saatiin olla hallissa aivan omin nokkinemme. 15 euron ryöstöhinnan maksettuamme (olisi kyllä voinut olla joku pääsiäisalennus, kun 90% helsinkiläisistä on poissa kaupungista) siirryimme hallin puolelle, pallottelimme jonkun aikaa ja aloimme sitten pelata ihan kunnon matsia pisteistä.

Matsin jälkeen pukkarissa
Neljästä erästä hävisin kolme.. Mutta en nyt aivan hirvittäviä murskatappioita ottanut; häviöerät päättyivät 21-16, 21-14 ja 21-18. Sen neljännen erän sitten voitinkin 21-18 johtaen pitkään yli kahdeksalla pisteellä. Taktiikkani oli harhauttaa vastustajan huomio kyselemällä kuulumisia. Itse pelasin silloin paremmin ja huolettomammin, kun juttelin. Vastustaja puolestaan pelasi silloin huonommin, eli win-win, molemmat winit minulle! Yhteensä tuli pelattua tunti ja vartti. Minä olisin jaksanut vielä pidempäänkin, mutta kaveri ei, ja kun oltiin maksettu kuitenkin vain tunnista, niin ei siellä kehdannut loputtomiin notkua, vaikka tyhjä halli olikin.

Sulkiksen pelaaminen on kyllä kivaa. Joka kerta kun käyn, tulee hyvä mieli. Ajattelen aina, että pitäisi mennä useammin, mutta pelikavereita on vähän niukassa. Taidanpa yrittää houkutella tuon miekkosen mukaani joku kerta. Meillä on vain vähän erilainen vuorokausirytmi; minä aamusirkkuna olisin valmis matsiin sunnuntaiaamuna jo vaikka kahdeksalta, kun hän kiskaisee vielä peittoa korviin muutaman tunnin ajan.. Olemme yhdessä käyneet kokeilemassa ju-jutsua aikoinaan, hänellä on siinä (Hokutoryu ju-jutsu) suoritettuna sininen vyö ja vei minut sitten myöskin pari kertaa treenailemaan. Inhosin sydämeni pohjasta :D. Kontaktilajit eivät todellakaan ole minua varten. Keilaamassa olemme myös käyneet, mutta ei se nyt oikein ole sellaista urheilua, ainakaan tällaisille amatöörikeilaajille. Kyllä siinä aina kyykkäävä pakara kipeytyy, mutta siinäpä se. Ihan mukavaa ajanvietettä kuitenkin. Mutta sulkista voisimme tosiaan käydä yhdessä kokeilemassa. Siinäpä tavoite tälle keväälle :).

Nyt pääsiäisen aikaan on ollut aivan ihanat ilmat ja täällä on ollut tosi rauhallista, kun ihmiset ovat tehneet joukkopaon mökeille ja maalle. Eilen meninkin salille siinä uskossa, että yksinäni saan treenailla, mutta mitä vielä. Onneksi oli tarkoitus treenata yläkroppaa, niin siihen löytyy suorituspaikkoja ja variaatioita. Lämmittelyn jälkeen aloitin penkillä, ja tein neljä sarjaa. Taannoin taisin mainitakin, että penkissä minulla usein loppuu voimat tosi nopeasti. Ensimmäisen sarjan paukutan helposti 15 toistoa ja jää vaikka pari vielä varastoonkin. Mutta toistomäärät hupenevat nopeasti seuraavissa sarjoissa. Eilen toistot olivat sen ensimmäisen kevyeltä tuntuneen sarjan jälkeen 13, 9, 8. Eli viimeinen neljästä sarjasta on toistoiltaan puolet siitä, mitä jaksan ensimmäisessä sarjassa.

Penkin jälkeen psyykkasin itseäni hetken leuanvetotelineen edessä ja tein kaksi sarjaa, 5 ja 3, pompun kautta ja jarruttaen taas. Pikkuisen enemmän meni siis kuin edellisellä kerralla. Kyllä se tästä! Ja siitä jatkoin ylätaljaan. Tuntuma on sitä tehdessä aina hieman parempi, kun on käynyt tekemässä edes pari leuanvetoa alle. Ylätaljan jälkeen tein ojentajille ranskalaista punnerrusta maaten käsipainoilla, hauiskääntöä taljassa kyykyssä ja loppuun vielä vatsarutistuksia taljassa. Olenkohan ainoa, jolla tuo liike tuntuu aina menevän enemmän etureisille(!) kuin vatsalihaksiin? Kyseessä on siis tämä liike:

Kuva: Bodybuilding.com
Nyt kuitenkin kun googlailin, huomasin, että suurimmassa osassa kuvia ihmiset tekevät sen kasvot taljaan päin. Itse olen aina ollut selin taljaan, kun se vie vähemmän tilaa, ja sitten siinä vastapäisessä taljapakassa mahtuu joku muu paremmin tekemään jotain liikettä. Ehkäpä pitääkin seuraavaksi kokeilla kasvot taljaan päin olemista.

Tyytyväisyys treeniin ei ehkä ollut ihan kaikkein paras. Pari viikkoa sittenhän meinasin, että alan tehdä uusimman Fit-lehden mukana tulleen ohjelman mukaisesti. Eka viikko ei mennyt kiireiden ja huonon palautumisen vuoksi ihan putkeen, tein kaksi treeniä kolmesta. Toka viikkokaan ei nyt ole mennyt ihan suunnitellusti, sen keskiviikkoisen tiltin johdosta jaoin yläkropan nyt eri päivälle. Ja sitten kun huvittaa juostakin.. Ää-ä! Olen tosi huono pysymään missään ohjelmissa, jos en ole niistä vastuussa kenellekään muulle kuin itselleni! Tosin en tiedä, miksi pitäisi pysyä ohjelmassa, jos se ei nappaa? Ei tässä kuitenkaan avaudu mitään bonussisältöä tähän elämään, kun noudatan x ajan x ohjelmaa.

Kaivelin nyt viime kevään treeniohjelmia, joita sain Haikaraiselta. Aloitimme silloin kahdella erilaisella saliohjelmalla, jotka vuorottelivat. Kolme kertaa viikossa salitreenit ja tosiaan aina vuoronperään ohjelma A ja ohjelma B. Jospa jaksaisin noita noudattaa edes pari viikkoa :P.

Ohjelma A menee näin:

- sumomave 4*8
loput liikkeet vuorosarjana:
- kulmasoutu tangolla 3*8 + penkkipunnerrus 3*8
- leuanveto jarruttaen 3*3 + pystypunnerrus käsipainoilla 3*8
- ojentajarutistus taljassa 3*8 + hauiskääntö käsipainoilla 3*8

Ja loppuun pari erilaista vatsalihasliikettä.

Ohjelma B menee seuraavasti (kaikki vuorosarjana):

- kulmasoutu käsipainoilla 3*12 +  etunojapunnerrus 3*12
- ylätalja leveällä otteella 3*12 + vipunostot sivulle 3*12
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla 3*12 + vasarakääntö hauiksille 3*12

Nyt jo, kun kirjoitin sen tähän ylös, hotsittaa hirveästi päästä ohjelman kimppuun! Itseni tuntien saatan hyvinkin olla kyllä parin viikon päästä jo taas tässä miettimässä vaihtelua.. Mies sanookin aina, että olen hemmetin hyvä aloittamaan asioita (kääntäen: jätän projektit levälleen kuin Jokisen Ellun kanojen eväät..).

Loppuun vähän viime päivien sapuskoja. Tuunasin tofusalaattia lisäämällä siihen purkillisen valkoisia jättipapuja tomaattikastikkeessa. Nämä Palirrian jättipavut ovat tosi hyviä, joskus lykkään niitä vain leivän päälle ja syön sellaisenaan.


Mutta siis jääsalaattia, kurkkua, paprikaa ja maustekurkkua on salaatin pohjana ja siihen lisäksi marinoitua tofua kuutioituna ja tuo purkki papuja. Tuossa papupurkin kastikkeessa on mausteita; persiljaa, tilliä ja pippuria, joten salaatti saa siitä lisää makua. Tosi hyvää ja tarpeeksi nopea valmistaa tällaiselle kärsimättömälle kokillekin.


Täksi viikonlopuksi valmistettiin iso kattilallinen perunasosetta, siihen tulee aina puntti persiljaa pieneksi hakattuna. Sen lisukkeena syödään sitten milloin mitäkin; tänä viikonloppuna eilen porkkana-kikhernepihvejä ja tänään Anamman kasvispyöryköitä.


Lopuksi laitan tähän vielä tuorepuuron ohjeen. Tässä on tuhti annos, jota voi tuunailla oman makunsa mukaan paljonkin. Alla olevassa annoksessa on banaani, 3 dl maustamatonta soijajogurttia, reilu desilitra kauraleseitä ja mustikoita. Mustikoiden tilalla voi käyttää puolukoita, ne tuovat mukavaa kirpakkuutta. Pakastimestani löysin pari rasiaa puolukoita, mutta ne olivat vuodelta 2008, joten en enää uskaltanut niitä käyttää.. Muutenkin tuolla on vielä marjoja sen verran, että alkaa tulla kiire, että ehtii seuraavien marjojen kypsymiseen mennessä ne syödä pois.

Puuro laitetaan vähintään pariksi tunniksi jääkaappiin turpoamaan. Itse annan yleensä olla yön yli ja se on sitten seuraavana aamuna juuri sopivaa.


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Blogilistani

Monissa blogeissa olen nähnyt tällaisen postauksen ja päätin tehdä sellaisen nyt sitten myös itse. Mitä blogeja luen?

Luen blogeja feedly-readerin kautta, joten minua ei haittaa, vaikka blogi päivittyisikin harvemmin. Uudet postaukset tulevat, kun tulevat. Ja koska lukulistalla on useampia blogeja, niin siellä on aina luettavaa. Jos omalta listalta lukeminen loppuu kesken, surffailen Lilyssä ja Fitfashionissa. Listalla on treeniblogeja 26 ja parikymmentä muihin aiheisiin keskittyviä blogeja.

Treeniblogeista mainittakoon seuraavat:

Endorfiinikoukussa
  • Löysin tämän blogin Fitfashionilta ja aluksi selailin satunnaisesti, mutta kun huomasin, että kävin varta vasten katsomassa, onko tullut uusia postauksia, niin kirjasin blogin feedlyyni. Tämä on jotenkin mukavan maanläheinen blogi, missä keskitytään nimenomaan siihen liikkumisen iloon, eikä liikuta fitness-/ulkonäkö-/kalorit -akselilla.
You either want it or you don't
  • Olin viime vuonna niin iloinen, ettei tämä blogi lähtenyt Fitfashionille. Vaikka olenkin jo tottunut FF:n ulkoasuun ja hyväksynyt sen olemassaolon (:D), niin silti blogspotissa blogit säilyttävät paremmin persoonallisuutensa. Jättisuuri plussa on se, että tässä blogissa ei ole mainoksia! Heidi kirjoittaa hyvin ja postaukset tuntuvat aina hyvin jäsennellyiltä. Sopivasti kuvia, jotka tukevat tekstiä, eivätkä nouse postauksen ainoaksi anniksi. Koukuttava yhdistelmä fiksua pohdintaa ja ärsyttävää itsepäisyyttä :D.
Keppijumppaa ja porkkanaa
  • Elina pitää nyt taukoa keittokirjakiireiden vuoksi, mutta ei haittaa. Luen myös Chocochiliä, ja kyllähän toisen vegaanikuntoilijan kuulumiset aina kiinnostavat. Elina on tavallaan tuttu jo vuosien takaa eläinoikeusaiheiselta keskustelupalstalta ja monet lempiruokaresepteistäni ovat Chocochilin tuotoksia. Keppiksessä on myös tosi maanläheinen ote ja Elina kirjoittaa hyvin. 
Anu treenaa
  • Olin tosi hämmästynyt, kun jostain kävi ilmi Anun ikä. Vaikuttaa tosi paljon ikäistään vanhemmalta / kypsemmältä. Treenaaminen vaikuttaa pitkäjänteiseltä, järkevältä ja sellaiselta, että siitä on turha hössötys kaukana. Anu on rakentanut kropastaan mahtavan lihaksikkaan! Tässä esimerkkipostaus, joka vakuutti minut lopullisesti blogin erinomaisuudesta :).
My project is me
  • Jennien blogi oli ihan ensimmäinen treeniblogi, jota aloin pari vuotta sitten lueskella. Joskus 2000-luvun alussa olin lukenut blogeja edellisen kerran ja silloin lähinnä aika vakavista ja yhteiskunnallisista aiheista. Sitten blogien lueskelu jäi, ja uusi aalto tuli nyt pari vuotta sitten. Iltalehden sivuilta bongasin Jennien viikon laihduttajana, ja työn jäljestä vakuuttuneena luin koko blogin melkein yhdeltä istumalta. Sieltä sitten kommenteista löysin jo mainitun Heidinkin blogin :). Ja siitä avautui kokonainen treeniblogien maailma, ja aloin itsekin kirjoittaa tätä omaani.

    Jennie asuu täällä samoilla seuduilla ja on hauska bongailla tuttuja kulmia kuvista välillä. Tämäkin blogi on eräänlainen raikas tuulahdus Fitfashionilla. Mielenkiintoisia pohdintoja ja realistisia ajatuksia kehityksestä, takkuamisesta ja erilaisista pinnalla olevista asioista (maidoton kokeilu, gluteeniton kokeilu jne.). 
Rahkamuija
  • Kukapa ei Rahkiksesta tykkäisi? Miten voi yhtä aikaa olla niin hauska ja hyvä kirjoittamaan? Kuvatekstit kutkuttelevat nauruhermoja ja paintin käyttö on opeteltu jossain komediakurssilla. Täälläkään ei tarvitse pelätä "saimme kokeiltavaksi ihanan huikean värikkään rahkapurkinavaajan! Kommentoi tänne, niin arvon kaikkien kesken sellaisen. Jatkossa avaan kaikki rahkapurkkini tällä.." -mainospostauksia.

    Jos blogia täytyisi kuvata yhdellä sanalla, niin se olisi leikkisä. Tai kujeileva. Joka tapauksessa se on iloinen ja ilahduttava, hyvän mielen blogi. Kommentteja myöten!
Juoksemattomuusblogi
  • Suvin kanssa tunnun usein olevan samaa mieltä asioista, ja löydän itseni nyökyttelemästä blogissa esiintyville ajatuksille. Kantapään kautta, jos silloinkaan, eli meitä yhdistää vammojen harrastaminen, ja on mielenkiintoista lukea, millaisilla vaikutuksia eri hoitomuodoilla on.

Pidän tärkeänä, että kirjoittaja vastaa kommentteihin, etenkin jos niitä ei ole kymmeniä. Vastavuoroisuus on minulle blogien parasta antia, ja kun kommentteihin vastataan oikeasti ajatuksella, niin siitä tulee sellainen olo, että kirjoittaja oikeasti haluaa keskustella, eikä vain räiskiä ajatuksiaan muiden luettavaksi. Toki joihinkin "onnea", "ihana kroppa" tai "<3" -kommentteihin nyt on vaikea vastata mitään hirveän syvällistä, mutta siis muuten.

Näiden treenaamiseen tai liikkumiseen liittyvien blogien lisäksi luen tietysti Pöperöproffaa, Lihastohtoria, Sami Sundvikia (vaikka osaakin olla jotenkin tosi ärsyttävä :D), TH-valmennuksen blogia ja silloin tällöin Kukka Laakson blogia. Kukan blogia ei saa readeriin, joten siellä tulee käytyä harvemmin.

Ja satunnaisesti tosiaan luen Fitfashionin muitakin blogeja ja käyn välillä kommentoimassakin. Mutta välillä puuduttaa, kun huomaa jonkun kamppiksen olevan käynnissä ja kaikkien postaukset ovat jostain kahvinkeittimestä tai vedenkeittimestä tai munankeittimestä tai protskujauhekeittimestä tms. Tai nyt viime viikonlopun jäljiltä sen ziljardi postausta Fitness-kisoista. En oikein edes erota monia FF:n blogeja toisistaan, kun ovat niin samanlaisia keskenään. Kun blogissa on jotain särmää, se houkuttelee lukemaan ja palaamaan uudestaan.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hyvää ja huonoa tyytymättömyyttä

Keskiviikkona jäin talvilomalle ja töihin palaan ensi viikon perjantaina. Tykkään sijoitella lomani niin, että ne päättyvät keskelle viikkoa. Tulee pehmeä lasku töihin, kun ei tarvitse heti loman jälkeen puskea viittä päivää putkeen ;).

Heti ensimmäisen lomapäivän aamuna heräsin kuudelta ja olo oli tosi energinen. Ruokin kissat, söin yhden banaanin, laitoin palkkarin valmiiksi ja lähdin salille. Olin aivan innoissani siitä, että olen vapaapäivänä näin aikaisin liikkeellä ja mietin jo, miten ihanan tehokas päivä tästä tulee! Suunnitelmissa oli salitreeni, koirien lenkitys, siivoamista, kaupassa käyntiä, siskonpojan tapaamista ja ehkä leffaan.

Alkulämmittelyn jälkeen suuntasin kyykkäämään. Boksikyykky ja 42,5 kg lastia. Tein 3x12, ja viimeiset toistot olivat kyllä niin paljon tahdonvoimalla puskemista, että ei ollut epäilystäkään siitä, oliko painoa riittävästi. Olo oli kuitenkin edelleen hyvä ja energinen. Siitä sitten smithiin tekemään juoksijan askelkyykkyä. Siinähän minulla sykkeet nousevat aina lähelle kahtasataa (tänään 193). Ensimmäisen sarjan jälkeen keräilin itseäni hetken, join, kirjasin sarjan ylös, ja aloin tehdä toista. Oikea jalka kykkää, vasen käy takana. Huimaa, kylläpä huippaa tosiaan päästä. Mietin, puuskutanko liikaa ja aiheutan itse itselleni kohta pyörtymisen.


Pieni tauko ennen toista jalkaa, annoin hengityksen tasaantua. Sitten jatkoin, ja yritin sitkeästi tehdä sarjan loppuun, vaikka silmissä alkoi jo mustua. Sain juuri ja juuri tangon lukittua paikoilleen, kun jalat pettivät alta. Jollain konstilla onnistuin kierähtämään telineen toiselle puolelle, missä oli penkki, ja pääsin istumaan. Korvissa humisi. Tuttu aamutreenari oli vastapäätä tekemässä ristitaljaa ja sain sanotuksi, että pyörryttää. Mies tuli lähemmäksi ja kysyi jotain, mutta en oikein kuullut.

Pikkuhiljaa aloin palautua normaalien kirjoihin, ja sain sanottua, että eiköhän tämä tästä. Mies kysyi, olinko syönyt mitään ja mikä on olo. Vilkaisin itseäni peilistä ja olin aivan vitivalkoinen. (Höh, olisi pitänyt ottaa saliselfie siitä!). Istuin muutaman minuutin, hörpin vettä ja tuntui siltä, että jalat kantavat taas. Vähensin painoja telineestä ja mietin, että teen kevyttä yhden jalan maastavetoa. Kaksi sarjaa sain tehtyä, mutta huono olo paheni koko ajan, enkä nähnyt mitään järkeä jatkaa treeniä. Vuorossa olisi ollut penkkipunnerrusta, leuanvetoja/ylätaljaa, ja lopuksi pystypunnerrusta ja vatsalihastreeniä. Ei paljon huvittanut kokeilla, jäänkö penkissä tangon alle tai tipahdanko leuanvetotelineestä.

Lähdin pois ja harmitti, että hyvä aamupössis sai tuollaisen kolauksen. Join palkkaria matkalla kotiin ja huono olo hälveni pikkuhiljaa. Oliko se sitten vain yhdistelmä liian alhaiset verensokerit + alhaiset verenpaineet, jotka aiheuttivat moisen..? En halunnut jäädä murehtimaan tyngäksi jäänyttä treeniä sen enempää ja löysinkin hopeareunan: seuraavana päivänä voisin mennä uudestaan salille, tällä kertaa tekemään yläkropan!

Narukädet naruolkaimissa kaipaavat lihaa tositarkoituksella
Torstain statseja Fitbitistä
Lenkitin koirat ja kävin kaupassa. Samalla vireellä ostin leffaliput illaksi (Miyazakin Tuuli nousee - oli tylsä tarina, mutta kaunis katsella) ja lähdin puistoilemaan pienen siskonpoikani kanssa.

Eilen torstaina olin pakannut päivän niin täyteen ohjelmaa, että salikäyntiin ei riittänyt enää energiaa. Kävin aamupäivällä isosiskon luona Keravalla ja otin siskonpojan mukaan. Sitä ennen olin lenkittänyt ensin omat koirat ja sitten siskon koiran (sisko, sisko, sisko.. sana alkaa näyttää jo omituiselta). Eiliselle kävelyä tuli niin runsaasti, että Keravalta palattuani klo 13 aikaan olin jo aivan sippi ja painuin päiväunille. Heräsin parin tunnin kuluttua siihen, että kissanhiekkalähetys tuli, ja kannoin 168 kiloa kissanhiekkaa alaovelta tänne asuntoon sisälle (edit: luku korjattu, 12 x 14kg..). Asumme ensimmäisessä kerroksessa, eli vain yhdet portaat (tai kolmet välitasanteineen) oli noustavana, niin en viitsinyt hissiä käyttää, kun olisi vaan kestänyt kauemmin, ja turhaan pitänyt hissiä varattuna juuri siihen aikaan, kun naapurit tulevat töistä. Tulipahan tehtyä eräänlaista maastavetoa ja taakankantoa + porrasnousua. Tällaisissa tilanteissa sitä kiittelee itseään, että on edes jonkinlainen peruskunto, eikä tarvitse nostaa käsiä pystyyn avuttomana.

Salille menon sijaan kävin sitten illalla vielä koiran kanssa juoksemassa/hölkkäilemässä seitsemän kilometrin lenkin. Aikaa hurahti 43 minuuttia, koiralla oli taas kevättä rinnassa ja sen piti tuon tuosta  jäädä tutkailemaan tyttökoirien viestejä huulet väpättäen. Tosi kylmä vastatuuli oli menosuunnassa, vaikka ilta-aurinko paistoikin ja oli muuten kaunis ilma.

Juoksulenkillä mietin paljon tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä treenitavoitteisiin liittyen. Olen sitä joskus aiemminkin blogissa pohdiskellut ja tullut siihen tulokseen, että lausahdukset kuten kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen ovat jotenkin ärsyttävän idioottimaisia. Tavallaan olen sitä mieltä, että jos koko ajan elää pienessä tyytymättömyydessä, elää jonkinlaista sitku-elämää. Mutta nyt kun omat treenini ovat lähteneet vähän yskien käyntiin, niin ajatukset tästä ovat jatkojalostuneet. Tällä hetkellä näen asian niin, että on hyvää ja huonoa tyytymättömyyttä. Hyvä tyytymättömyys on sellainen pieni motivaation lähde. Se ei ammenna siitä, mikä nyt on huonosti / heikkoa, vaan mitä voi kehittää. Sama asia kenties, mutta eri näkökulmasta. Hyvä tyytymättömyys työntää tavoittelemaan parannuksia keskittyen siihen, miten asiat voisivat olla. Olen ehkä tähän asti ajatellut asiaa niin, että jos on tyytymätön, niin sitä vaan märehtii heikkouksia ja katsoo peilikuvaansa harmistuneen kriittisesti. Se on sitä huonoa tyytymättömyyttä, joka ei johda mihinkään.

Olen nyt siis päätynyt siihen lopputulokseen ainakin omalla kohdallani, että kehitys tosiaan pysähtyy tyytyväisyyteen. Olen antanut itselleni vähän ehkä liikaakin armoa, ja ajatellut, että tämä on vain vaihe (kun treenit takkuilevat ja laiskottaa). Ja yhtäkkiä vaihe onkin muuttunut uudeksi normiksi. Koko ajan taustalla kuitenkin nakertaa tyytymättömyys vallitsevaan olotilaan, vaikka kuinka mutisisi itselleen, että kyllä se tästä vielä lähtee sujumaan. Ei se välttämättä lähde ihan itsestään, vaan joskus sitä pitää hieman pakottaa. Työntää vanha auto käyntiin..

Tällä hetkellä en ole tyytyväinen ajankäyttööni. Tälle viikolle on kertynyt vasta kaksi treeniä ja ollaan jo perjantaissa. Tiedän pystyväni parempaan, vaikka en haluakaan mennä takaisin niihin aikoihin (2008-2010), kun sain kicksejä pelkästään suurista treenimääristä. Juoksin kymmenen tuntia viikossa, joskus enemmänkin, ja olin tyytyväinen, kun sykemittarin aktiivisuustaso näytti koko ajan kasvavia lukemia. Fitbitin kanssa ei onneksi ole enää samanlaista pakkomielteisyyttä, eli ei haittaa yhtään, jos joku päivä tai viikko jää rennommaksi.

Aiemmin on toiminut sellainen, että olen merkinnyt parin viikon treenit valmiiksi kalenteriin, ja sitten sijoittanut aina muut menot ja tapaamiset sen mukaan. Otan sen nyt taas tavaksi, jotta saan vähennettyä fiilispohjalta menoa ja lisättyä suunnitelmallisuutta. Hyvä viikko on sellainen, johon mahtuu 2-3 salitreeniä ja 2-3 juoksulenkkiä, joten tavoitteena sellainen ensi viikosta. Eikä tämäkään viikko ole vielä menetetty tapaus. Tänään on treenitauko, mutta la + su ehtii oikein hyvin vielä salille ja juoksemaan.

Uuden puhelimen selfie-testailua..

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sisäinen valmentaja ja henkistä kanttia hakemassa

Huh, on ollut sellainen viikko, että on pää ihan pökkeryksissä. Tiiminvetäjien kanssa pakkasimme tämän viikon niin täyteen, että tilaa yllätyksille ei olisi ollut ja silti niitä tuli. Tuli mm. kutsu poliisikuulusteluihin, olen silminnäkijätodistajana koiran pahoinpitelyssä. Töissä oli selviteltäviä hr-asioita ja jatkoin työpäivää tällä viikolla kotonakin moneen otteeseen, kun tunnit vain loppuivat kesken ja päivät olivat pirstaleisia.

Torstai-aamuna kävin kuuntelemassa Ben Furmanin (Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus -kirjan kirjoittanut psykologi) ja hänen serkkunsa, yritysvalmentaja Mika Rubanovitshin luennon itsensä valmentamisesta. Kävin marraskuussa kuuntelemassa heidän edellisen luentonsa. Nämä molemmat olivat maksuttomia tilaisuuksia Tennispalatsissa, ja aivan tosi innostavaa ja henkisesti eteenpäin potkivaa puhetta. Molemmilla on positiivinen asenne ja elämänkatsomus, ja tämänkertaisessa tilaisuudessa Mika painotti paljon sitä, miten onnistuminen muissa elämänalueilla on kiinni hyvästä fyysisestä kunnosta. Kun kehostaan pitää huolta, se on jaksamisen lähde. Tilaisuuteen osallistuneet saivat ladata Mikan kirjan "Bisnesatleetti" (hirveä nimi, mutta anyway), jossa käsitellään uran ja fyysisen kunnon yhdistämistä.

Tilaisuudessa Mika puhui ajankäytön hallinnasta ja siitä, kuinka usein tingitään väärästä paikasta. Karkeasti arvioituna on perhe, minä ja työ, joiden kesken pitäisi aika jakaa. Ja välillä kun työelämässä on vaativa projekti, se syö joltain aikaa. Silloin on ihan ok ja pitääkin hellittää ja joustaa muilla osa-alueilla. Mutta pitää nähdä myös se väliaikaisuus. Pitkällä tähtäimellä näiden osa-alueiden tulisi toki olla tasapainossa. Mutta hän mainitsi esimerkkinä ylisuorittamisen, johon jotkut sortuvat. Kun töissä tosiaan on hektistä ja vaativaa, niin silti yritetään mahduttaa kalenteriin se sama treeniohjelma, mihin pystytään hyvin silloin, kun on aikaa. Ja sitten aivan piipussa tunnetaan syyllisyyttä siitä, ettei ole laatuaikaa perheen kanssa.

Itse olen sitä mieltä, että kun töissä on kiireistä, niin silloin hyvän fyysisen kunnon merkitys korostuu. Mutta se on perusta, joka on hankittu silloin, kun työ ei vie ylimääräistä aikaa. Niitä ajanjaksoja on paljon enemmän. Ja sitten kun tulee ne hektiset kiireiset viikot, niin treeniohjelma joustaa. Kunto ei silloin rapise pohjalukemiin. Omassa työssäni on useimmiten onneksi niin, että se on joku yksittäinen viikko, mikä on paha, eikä jatku yleensä sen pidempään. Näitä kiireviikkoja on minulla karkeasti arvioituna noin 6-7 vuodessa, eli ei edes joka kuukausi. Suurimpaan osaan pystyn varautumaan ennalta, ja tuollakin seminaarissa opin lisää ajankäytön hallinnasta. Kalenteriin on vain raivattava tilaa niille yllätyksillekin.

Tähän viikkoon tämä liittyy siten, että treeniohjelma tosiaan jousti. Ohjelman aerobisia en tehnyt, koska kävelyä tuli tähän viikkoon jopa normaaliakin enemmän; oli sen verran paikasta toiseen siirtymistä, mikä oli tehokkaampaa hoitaa jalan. Lisäksi koirien lenkitykset tietysti päivittäin. Koin, että on tärkeämpää pitää kiinni salitreenistä. Tiistaina tein ohjelman mukaisen ensimmäisen treenin.  Tässähän treenataan siis koko kropan isot lihasryhmät läpi kolme kertaa viikossa.

Tofusalaatti on ollut tämän viikon vakioruoka


Aloitin kyykkäämällä, jonka jälkeen tein haasteliikkeinä juoksijan askelkyykyn ja yhden jalan maastavedon smithissä. Sitten penkkiä, leuanvetoa (josta siirryinkin ensimmäisen sarjan jälkeen ylätaljaan) ja pystypunnerrusta. Leuanveto oli aivan järkyttävää räpiköintiä. Kaiholla muistelin viime vuoden loppukesää, kun sujuvasti meni viisi leukaa. Nyt on elopainoa muutama kilo enemmän, kehonkoostumus hieman pehmeämpi, ja takana pitkä harjoittelematon kausi. En edes muista, koska vedin viimeksi leukoja, varmaan joskus joulukuussa? Mutta tästä se taas lähtee! Viisi leukaa vedin pompun kautta ja alastullessa jarruttaen. Sitten tein kolme sarjaa ylätaljassa. Siinäkin painot ovat tulleet roimasti alaspäin.

Vaikka sarjapainot ja suorituskyky on laskenut, niin minua potkii eteenpäin se, että tiedän, mihin olen pystynyt ja että pystyn siihen edelleenkin, kun vain sitkeästi harjoittelen. Tiistain treenin jälkeen olin niin kipeä joka paikasta, että jouduin pitämään kaksi välipäivää, ennen kuin olin riittävän palautunut uuteen treeniin. Perjantaina treeni sujuikin jo jouhevammin. Penkissä sain enemmän toistoja ja leuanveto meni pikkuisen paremmin.

Viikon viimeinen treeni oli tarkoitus tehdä tänään, mutta salin tyhmät aukioloajat eivät sopineet yhteen päivän muiden suunnitelmien (työnteon ohella mm. lapsimessut, kyllä vain.. ) kanssa. Toisaalta selkä ja hauikset ovat edelleen perjantain jäljiltä kipeät, niin eipä olisi ollut niitä järkeä käydä rasittamassakaan. Toivon, että palautuminen vähän nopeutuisi tässä nyt, kunhan kroppa alkaa taas tottua treenaamiseen.

Sitä olen miettinyt, että miksi jotkut liikkeet vaativat henkisesti niin paljon? Maastaveto ja leuanveto ovat minulla tällaisia. Ennen suoritusta joudun tekemään itselleni huolellisen pikapsyykkauksen ja tsempin. En tarvitse sellaista missään muissa liikkeissä. Ylätalja, pystypunnerrus jne., siitä vaan suorittamaan. Penkissäkin on vielä niin pienet painot, että ei sen tekemisessä ole mitään epävarmuutta. Mutta leuanvetotelineen äärellä on pakko aina hetkeksi sulkea silmänsä ja tehdä edes yksi onnistunut veto pään sisällä. Samoin maastavedossa. Se hetki ei kestä kuin muutaman sekunnin, mutta sinä aikana vilisee filminä se suoritus mielessä: tarttuminen, nosto, puristus, lasku. Ikään kuin sanoisin itse itselleni, että näin yksinkertaista se on, älä ole huolissasi.

Palaan vielä Benin ja Mikan luentoon, jossa he puhuivat sisäisestä valmentajasta. Sisäinen valmentaja osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Niitä, joita ehkä oikeakin valmentaja kysyisi. Sellaisia, kuten missä asioissa olet hyvä? Ja kun olet saanut muutaman kohdan mietittyä, et lopetakaan siihen. Lopeta vasta, kun sinulla on oikeasti listattuna vaikkapa kolmekymmentä asiaa, joissa olet hyvä. Luennon tärkein anti oli ehkä juuri tämä, miten omaa sisäistä valmentajaa voi hyödyntää. Usein kysymme itseltämme kysymyksiä, mutta emme tarpeeksi. Luovutamme ensimmäiseen vastaukseen.

Kun kymmenien vahvuuksien lista on valmiina, kysy seuraavaksi itseltäsi, mitä haluat oppia. Ja viimeiseksi: miten voisit hyödyntää niitä vahvuuksiasi uuden asian oppimisessa? Mikan esimerkki oli se, että hän on hyvä kestävyysjuoksija. Mitä hän sitten haluaisi oppia? Pianonsoittoa. Mitä hyvän kestävyysjuoksijan ominaisuuksia voisi hyödyntää pianonsoiton opiskelussa? Itse ajattelin heti rytmitajua. Mutta myös ja ennen kaikkea kestävyyttä, sitkeyttä, pitkäjänteisyyttä. Sitä kaikkea tarvitaan minkä tahansa uuden asian opettelussa.

(Mika oli muuten taannoin saanut jonkun rasitusvamman jalkaansa juuri ennen maratonia, mutta kolmen kuukauden liikuntakiellon aikana hän oli opetellut uimaan ja pyöräilemään ja suunnittelee nyt ilmeisesti triathonia. Ja oli sitten myöhemmin juossut muuten sen maratoninkin alle kolmeen tuntiin.)