Kuukausi ehti vaihtua edellisen postauksen jälkeen. Salille en ole päässyt vieläkään, en vaan ole saanut kaivettua itsestäni jaksamista. Kävelyä tulee arkipäivään niin paljon, että perjantaihin päästyä olen aivan puhki. Vähän jopa hävettää, kun menneellä viikolla Facebookissa pyöri eri medioihin linkattua juttua Yhdysvalloissa asuvasta miehestä, joka kävelee päivittäin 33 kilsaa töihin ja takaisin. Tai jotain sinne päin, en tiedä, oliko vähän liioiteltua. Ja minä täällä hajoan omiin surkeisiin kilometreihini.
Kaveri vinkkasi kompressiosukista edellisen postauksen jälkeen ja nehän tulivat saman tien käyttöön ja ihan todella iso apu on ollut niistä. Enää eivät ole jalat väsyneet päivän päätteeksi, on vaan koko kropan totaaliuupumus ;). Ja voin sanoa, ettei ole univaikeuksista tietoakaan. Illalla simahdan ennen yhdeksää ja nukun sikeästi aamuviiteen. Vaikka koirakin nukkuu välillä sängyssä ja on hieman ahdasta, niin ei ole uni kummemmin häiriintynyt.
Nyt näiden resurssien puitteissa tuntuu siltä, että salille pääsee vain viikonloppuna. Tänään mietin, että onko siitä mitään hyötyä, mutta edellämainittu kaveri oli sitä mieltä, että on. Kerta viikkoon salille vaan tuntuu jotenkin turhalta, mutta aloitetaan nyt sillä edes. Olen tässä yrittänyt pyöritellä vaihtoehtoja, miten järjestää arkipäivään tuo saliharjoittelu. Töiden jälkeen en vain jaksa, se ei ole vaihtoehto. Töistä tullessa vien koiran lenkille ja syön, sitten kello on jo lähes 19. Pitäisi odottaa hetki, että ruoka laskeutuu ja sitten treenaamaan, vaikka vuorokausirytmini mukaan lähestytään jo nukkumaanmenoa. Treenin jälkeen suihkuun, joten sänkyyn pääsisin vasta joskus 22 jälkeen, mikä on liian myöhään.
Aamutreenit puolestaan.. Miltä kuulostaa:
- herätys 4.30 ja salille viideksi
- kotona noin kuudelta, suihku ja aamupala
- seiskan aikaan koiran kanssa lenkille ja siitä jatketaan suoraan kahdeksan junalle
- koira hoitoon ja itse olen töissä noin yhdeksän maissa
Tässä on pari hiertävää seikkaa. Kun lähden Kaapon kanssa lenkille ja siitä suoraan töihin, niin saliharjoittelun jäljiltä minulla on rakko aina aivan täysi :D. Eli toisin sanoen jumalaton kupla otsassa, kun olen juonut 6-7 dl vettä tunnin treenin aikana ja palkkarin päälle. Isän koirien kanssa tein noin 45-50 minuutin aamulenkkejä, ja kotiin palatessa oli aina tuskakiire vessaan. Tuohon päälle sitten vielä toinen tunti sitä työmatkaa, niin en selviä millään.
Se toinen ongelma liittyy juniin. Nyt kun lähdemme 6.58 junalla Tikkurilasta, niin mahdumme vielä hyvin kyytiin. Tuntia myöhemmin junat alkavat olla jo paljon täydempiä. Voisin tietysti ryhtyä käyttämään I-junia, joiden lähtöasema on Tikkurila, niin mahduttaisiin paremmin, mutta se taas pidentää matka-aikaa. Mikä on huono, koska pissahätä.
Sitten mietin myös kokeilla seuraavaa:
- herätys 4.30 ja salille viideksi
- kotona noin kuudelta, siitä suoraan koiran kanssa lenkille (palkkarin lisäksi täytynee hotkaista joku banaani tms.)
- seiskalta lenkin jälkeen aamupala ja suihku
- kasin junalla koira hoitoon ja itse olen töissä noin yhdeksän maissa
Tässä ei vältytä junaongelmilta, mutta selvitään ehkä rakon halkeamiselta. Ja tämä olisi ehkä kahtena arkipäivänä viikossa, jos yhden salitreenin ajoitan aina jatkossa viikonlopulle. Kolme treeniä olisi hyvä.
Ehkä pitäisi vaan mennä sinne salille ja lakata vatvomasta asiaa. Mutta kun oon niin väsynyt. Nyt on lauantaiaamu klo 10 ja oon ollut muutaman tunnin hereillä. Taidan painua takaisin nukkumaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kävely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kävely. Näytä kaikki tekstit
lauantai 7. helmikuuta 2015
tiistai 27. tammikuuta 2015
Verikokeiden tulokset ja koirallisen elämää
Uupunut koiralapsen omistaja täällä hei.. Flunssahan se sieltä sitten kuitenkin pamahti päälle. Viime keskiviikkona olin jo niin räkäinen ja väsynyt, että kävin työterveyslääkärillä hakemassa sairaslomaa. Olin vuosilomalla, ja nykyisinhän nuo lomapäivät voi sitten pitää myöhemmin, jos on sairastunut. Melkoisen keskustelun itseni kanssa kävin, että kehtaanko hakea saikkua lomalla, mutta hittovie: en minä sillä olisi mitään saavuttanut, että olisin jättänyt saavutetun edun käyttämättä.
Koko viikko meni Kaapoa kouluttaessa talon tavoille. Kissat kiinnostivat aluksi ihan luvattoman paljon, mutta joka päivä edistyttiin mukavasti. Viirukin taitaa jo ymmärtää naksautuksen merkityksen. Nanna muutti viikoksi työhuoneemme vaatekaappiin murjottamaan, mutta on nyt alkanut jälleen hengailla kanssamme samoissa tiloissa. Alkuviikosta jo väsyneenä itkua tihrustinkin Jannelle, että mitä olen mennyt tekemään, kun näin pilaan kissojen rauhalliset eläkepäivät. Oli myös muutenkin vähän puppy bluesia ilmassa. Ahdisti taas yhtäkkiä olla sidottu koiraan kokoaikaisesti. Olin jo niin tottunut mukavaan koirallisen elämään, missä isän kanssa jaetaan vastuuta, ja on myös sitä omaa aikaa. Mutta kääntöpuolensa silläkin oli. Nyt alkaa blues jo helpottaa. Silti odotan kovasti, että tuo rekku kasvaa ja aikuistuu.
Kaapo on nyt päivät koirien päiväkodissa. Laitoin oman alueemme FB-kirppikselle työilmoituksen, jonka pohjalta muutamakin yksityinen henkilö otti yhteyttä ja tarjosi apua, mutta ne sitten kuivuivat kasaan syystä tai toisesta. Jannen mielestä oli turvallisempaa laittaa koira ammattilaisten hoiviin, joten nyt sitten kuljen sen kanssa tuolla aamu- ja iltapäiväjunissa :D. Päiväkoti on Helsingin Eirassa, ja arki on nyt mennyt niin, että aamulla tehdään pieni lenkki, jonka päätteeksi suunnataan suoraan junalle, sieltä n. 1,5 kilometrin matka päiväkotiin, ja sieltä kävelen reilun parin kilometrin matkan töihin. Ja sama toisinpäin iltapäivällä. Kuulostaako hullun hommalta..? Välillä kyllä itse henkisesti puistelen päätä itselleni, kuinka hankalaksi elämäni teen, mutta kaikkeen tottuu. Enkä siis todellakaan halua ottaa mitään riskiä siitä, että kissat olisivat täällä yhtään stressissä, tai että joku Jannen ziljardi euroa maksanut hifi-kaapeli on pureskeltu päivän aikana tuhannen päreiksi.
Täytyy vielä sanoa siitä päiväkodista, että aika hauska paikka: iso avara tila, missä on sohvia koirille köllötellä. Päiväohjelmaan kuuluu aktivointia, rauhoittumista ja lenkki. Koiria on päivästä riippuen 10-20. Siellä on lisäksi oma "senioriosasto" ikääntyneille, jotka haluavat enemmän tarkkailla kuin osallistua. Koirat saavat siis olla vapaana keskenään, joten edellytys on, että hurtta tulee toisten kanssa toimeen. Kaapo kävi lomani aikana yhden päivän kokeilemassa päivähoidossa olemista, ja kaikki oli mennyt hyvin, joten se kelpasi asiakkaaksi.
Flunssa alkaa olla loppusuoralla. Vaikka ei olisi koiraakaan, niin en vielä ihan salille palaisi. Mutta jos toipuminen edistyy suotuisasti, niin viikonloppuna on tarkoitus treenaamaan mennä. Nyt on tullut ihan tuhoton määrä aerobista tuon kävelyn vuoksi. Noiden työmatkojen lisäksi kävelyä tulee tietysti koiran kanssa lenkkeilystä, ja nuo noin 30 000 askeleen päivät ovat nyt olleet ihan jokapäiväisiä, ja jaloissa kyllä tuntuu päivän päätteeksi. Tuolta dagikselta ei mene mitään järkevää julkista yhteyttä työpaikalle. Siinä on silti sen verran käveltävää, että ajallisesti en voittaisi mitään; todennäköisesti jopa häviäisin, jos rupeaisin sompailemaan ratikoilla. Mietin, että hommaisin kevättä kohden jonkun halvan mummokonkelin, jolla pyöräilisin nuo välit, mutta on jo valmiiksi vähän lannistunut olo, että joku urpo sen kuitenkin pöllii. Ehkä kuitenkin annan sille ajatukselle mahdollisuuden.
Hah, ja syömisetkin on menneet aika lailla huolettomasti. Kaikki resurssit tuntuvat nyt olevan muussa käytössä, eikä ruoanlaitolle ole tullut uhrattua ajatuksia sitäkään vähää, mitä normaalisti. Olen elänyt energia- ja protskupatukoilla (sain Buildereita synttärilahjaksi <3) sekä muroilla, myslillä ja maustamattomalla jogurtilla.. Tuoreiden kasvisten käyttö on ollut lähellä nollaa, kipeänä ei jaksanut yhtään panostaa. Vaikka silloin olisi ehkä nimenomaan pitänyt syödä mahdollisimman ravinnerikkaasti. Viikonloppuna jaksoin tehdä linssikeittoa ja sämpylöitä, mutta sämpylöistä unohtui kokonaan suola! Byhyy. Suolaton leipä on plääh.
Sain labratuloksetkin. Tyreotropiini-arvo on täysin viitearvojen keskellä, eikä nyt ole muutenkaan ollut mitään oireita, mitkä viittaisivat kilpirauhasen toimintahäiriöön, joten saattaa olla, että koko juttu oli ihan omaa kuvitelmaani.. D-vitamiinin arvo oli 78, ja työterveyshoitaja oli kirjoittanut kommentin, että "Luuston hyvinvoinnin kannalta suosituspitoisuus on yli 80 nmol/l." Syön D-vitamiinia 20 mikrogrammaa päivässä, ja olen kyllä ajatellut, että se on aika vähän. Tuo veriarvo on kuitenkin aika hyvä odotuksiini nähden näin keskellä talvea. Ehkäpä nyt nappaan jonkin aikaa toisenkin kaksikymppisen.
Hemoglobiini oli hyvä, 131. Ja B12-vitamiinin pitoisuus 955! Hihhei! Siinä viiteväli on 138 - 652 pmol/l. Eipä se ole minulla koko vegaanielämäni aikana kovin alas laskenut, olisiko ollut jossain vajaan 400 tuntumassa joskus alimmillaan. Mutta: ferritiini oli 44, ja labrahoitaja sanoi, että infektio nostaa sitä usein huomattavasti (olin flunssassa, kun verikoe otettiin). Viitearvot ovat 13-150, eli tämän tuloksen valossa jatkan siis raudan syömistä. Olen nyt syksystä lähtien syönyt rautaa päivittäin, eikä hemoglobiinikaan ole tuon korkeammalle näköjään noussut.
Tällä viikolla on vielä ohjelmassa oikeudenkäynti (melkein kaksi vuotta sitten tapahtuneesta eläinrääkkäystapauksesta, josta alkaa kyllä olla muistikuvat jo hiukan haaleat..) ja kissojen eläinlääkäri (veriarvojen kontrollia heiltäkin). Ei tässä siis salille ehtisi ennen viikonloppua terveiden kirjoissakaan.
Koko viikko meni Kaapoa kouluttaessa talon tavoille. Kissat kiinnostivat aluksi ihan luvattoman paljon, mutta joka päivä edistyttiin mukavasti. Viirukin taitaa jo ymmärtää naksautuksen merkityksen. Nanna muutti viikoksi työhuoneemme vaatekaappiin murjottamaan, mutta on nyt alkanut jälleen hengailla kanssamme samoissa tiloissa. Alkuviikosta jo väsyneenä itkua tihrustinkin Jannelle, että mitä olen mennyt tekemään, kun näin pilaan kissojen rauhalliset eläkepäivät. Oli myös muutenkin vähän puppy bluesia ilmassa. Ahdisti taas yhtäkkiä olla sidottu koiraan kokoaikaisesti. Olin jo niin tottunut mukavaan koirallisen elämään, missä isän kanssa jaetaan vastuuta, ja on myös sitä omaa aikaa. Mutta kääntöpuolensa silläkin oli. Nyt alkaa blues jo helpottaa. Silti odotan kovasti, että tuo rekku kasvaa ja aikuistuu.
Kaapo on nyt päivät koirien päiväkodissa. Laitoin oman alueemme FB-kirppikselle työilmoituksen, jonka pohjalta muutamakin yksityinen henkilö otti yhteyttä ja tarjosi apua, mutta ne sitten kuivuivat kasaan syystä tai toisesta. Jannen mielestä oli turvallisempaa laittaa koira ammattilaisten hoiviin, joten nyt sitten kuljen sen kanssa tuolla aamu- ja iltapäiväjunissa :D. Päiväkoti on Helsingin Eirassa, ja arki on nyt mennyt niin, että aamulla tehdään pieni lenkki, jonka päätteeksi suunnataan suoraan junalle, sieltä n. 1,5 kilometrin matka päiväkotiin, ja sieltä kävelen reilun parin kilometrin matkan töihin. Ja sama toisinpäin iltapäivällä. Kuulostaako hullun hommalta..? Välillä kyllä itse henkisesti puistelen päätä itselleni, kuinka hankalaksi elämäni teen, mutta kaikkeen tottuu. Enkä siis todellakaan halua ottaa mitään riskiä siitä, että kissat olisivat täällä yhtään stressissä, tai että joku Jannen ziljardi euroa maksanut hifi-kaapeli on pureskeltu päivän aikana tuhannen päreiksi.
Täytyy vielä sanoa siitä päiväkodista, että aika hauska paikka: iso avara tila, missä on sohvia koirille köllötellä. Päiväohjelmaan kuuluu aktivointia, rauhoittumista ja lenkki. Koiria on päivästä riippuen 10-20. Siellä on lisäksi oma "senioriosasto" ikääntyneille, jotka haluavat enemmän tarkkailla kuin osallistua. Koirat saavat siis olla vapaana keskenään, joten edellytys on, että hurtta tulee toisten kanssa toimeen. Kaapo kävi lomani aikana yhden päivän kokeilemassa päivähoidossa olemista, ja kaikki oli mennyt hyvin, joten se kelpasi asiakkaaksi.
Flunssa alkaa olla loppusuoralla. Vaikka ei olisi koiraakaan, niin en vielä ihan salille palaisi. Mutta jos toipuminen edistyy suotuisasti, niin viikonloppuna on tarkoitus treenaamaan mennä. Nyt on tullut ihan tuhoton määrä aerobista tuon kävelyn vuoksi. Noiden työmatkojen lisäksi kävelyä tulee tietysti koiran kanssa lenkkeilystä, ja nuo noin 30 000 askeleen päivät ovat nyt olleet ihan jokapäiväisiä, ja jaloissa kyllä tuntuu päivän päätteeksi. Tuolta dagikselta ei mene mitään järkevää julkista yhteyttä työpaikalle. Siinä on silti sen verran käveltävää, että ajallisesti en voittaisi mitään; todennäköisesti jopa häviäisin, jos rupeaisin sompailemaan ratikoilla. Mietin, että hommaisin kevättä kohden jonkun halvan mummokonkelin, jolla pyöräilisin nuo välit, mutta on jo valmiiksi vähän lannistunut olo, että joku urpo sen kuitenkin pöllii. Ehkä kuitenkin annan sille ajatukselle mahdollisuuden.
Hah, ja syömisetkin on menneet aika lailla huolettomasti. Kaikki resurssit tuntuvat nyt olevan muussa käytössä, eikä ruoanlaitolle ole tullut uhrattua ajatuksia sitäkään vähää, mitä normaalisti. Olen elänyt energia- ja protskupatukoilla (sain Buildereita synttärilahjaksi <3) sekä muroilla, myslillä ja maustamattomalla jogurtilla.. Tuoreiden kasvisten käyttö on ollut lähellä nollaa, kipeänä ei jaksanut yhtään panostaa. Vaikka silloin olisi ehkä nimenomaan pitänyt syödä mahdollisimman ravinnerikkaasti. Viikonloppuna jaksoin tehdä linssikeittoa ja sämpylöitä, mutta sämpylöistä unohtui kokonaan suola! Byhyy. Suolaton leipä on plääh.
Sain labratuloksetkin. Tyreotropiini-arvo on täysin viitearvojen keskellä, eikä nyt ole muutenkaan ollut mitään oireita, mitkä viittaisivat kilpirauhasen toimintahäiriöön, joten saattaa olla, että koko juttu oli ihan omaa kuvitelmaani.. D-vitamiinin arvo oli 78, ja työterveyshoitaja oli kirjoittanut kommentin, että "Luuston hyvinvoinnin kannalta suosituspitoisuus on yli 80 nmol/l." Syön D-vitamiinia 20 mikrogrammaa päivässä, ja olen kyllä ajatellut, että se on aika vähän. Tuo veriarvo on kuitenkin aika hyvä odotuksiini nähden näin keskellä talvea. Ehkäpä nyt nappaan jonkin aikaa toisenkin kaksikymppisen.
Hemoglobiini oli hyvä, 131. Ja B12-vitamiinin pitoisuus 955! Hihhei! Siinä viiteväli on 138 - 652 pmol/l. Eipä se ole minulla koko vegaanielämäni aikana kovin alas laskenut, olisiko ollut jossain vajaan 400 tuntumassa joskus alimmillaan. Mutta: ferritiini oli 44, ja labrahoitaja sanoi, että infektio nostaa sitä usein huomattavasti (olin flunssassa, kun verikoe otettiin). Viitearvot ovat 13-150, eli tämän tuloksen valossa jatkan siis raudan syömistä. Olen nyt syksystä lähtien syönyt rautaa päivittäin, eikä hemoglobiinikaan ole tuon korkeammalle näköjään noussut.
Tällä viikolla on vielä ohjelmassa oikeudenkäynti (melkein kaksi vuotta sitten tapahtuneesta eläinrääkkäystapauksesta, josta alkaa kyllä olla muistikuvat jo hiukan haaleat..) ja kissojen eläinlääkäri (veriarvojen kontrollia heiltäkin). Ei tässä siis salille ehtisi ennen viikonloppua terveiden kirjoissakaan.
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Terveisiä Berliinistä
 |
| Lähtötunnelmissa Hki-Vantaalla sisarenpojan kanssa |
Fitness room oli melko suppea sisällöltään. Siellä oli yksi kuntopyörä, kaksi juoksumattoa, kolme crossaria sekä jonkinlainen stairmaster. Niiden lisäksi siellä oli ylätalja, ja samassa pystyi tekemään myös takaolkapäitä ja rintalihaksia. Vapaita painoja ei ollut, ellei yhden kilon kokoisia pehmustettuja pikkupunnuksia lasketa. Jumppapallo ja tasapainolauta huoneesta löytyi myös. Siinäpä se sitten olikin.
Kävi vasta matkan lopulla mielessä, että hotellin lähistöllä olisi varmaan ollut joku ihan kunnon kuntosalikin suht edullisella kertamaksulla? Vaikka muutama päivä erossa salitreeneistä ei varmaan ollut yhtään pahitteeksi. Ja muutenkin kun tuli käveltyä niin paljon, niin ainakaan mitään jalkatreeniä ei olisi ollut järkevää tehdä sen alle.
Olisin voinut tietysti treenailla jotain oman kehon painolla, mutta mielikuvitukseni ei oikein riittänyt siihen, joten päädyin tekemään kaikkina kolmena aamuina tunnin mittaisen aerobisen treenin. Ensimmäisenä aamuna poljin pelkästään kuntopyörää, mutta alkoi kyllästyttää se kuntopyörän veivaaminen, enkä saanut satulan asentoa muutettua. Se oli jotenkin eteen ja alaspäin kalteva, joten olin liukua koko ajan pois siitä. Joten kahtena seuraavana aamuna miksasin joukkoon myös juoksumattoa ja crossaria. Taitaa olla yhden käden sormilla luetut ne kerrat, kun olen elämässäni crossaria käyttänyt, nämä kaksi aamua mukaanlukien. Oikeastaan en muista kunnolla edes yhtään kertaa. Jokin hämärä mielikuva on siitä, että olen sitä joskus muutama vuosi sitten Elixialla kokeillut. Onneksi olin joskus jotain crossaamisesta lukenut, koska aika nopeasti tajusin korjata ryhtini siitä "hanuri pitkällä takana" -köyrystä pystysuoraan ja siistiin asentoon.Minulla ei ollut normaalisti käyttämiäni juoksulenkkareita mukana, vaan salilla käyttämäni New Balancen minimum-tossut, joten en niidenkään takia uskaltanut paljon juoksumattoa käyttää kumpanakaan aamuna, 10-15 minuuttia vaan. Noiden kanssa juoksu meni pakostikin päkiätyylillä, eikä se nyt mitenkään kovasti tuntunut eroavan normaalista askelluksestani. Tavallisten tossujeni kanssa askel on hieman vähemmän päkiällä, mutta en ole kyllä koskaan ollut mikään kantapääryskääjä. Ehkä siksi olen juoksussa enimmiltä vammoilta välttynyt? Koskaan ei esim. ole ollut polvet tai nilkat kipeänä, mitä usein kuulen ja luen juoksua aloittavilta.
Säät suosivat meitä, ja vain ensimmäisenä päivänä tuli illalla hieman vettä. Muuten oli poutaista, joskin paikoitellen vähän viileää. Jokainen päivä oli kuitenkin edellistä lämpimämpi ja lähtöpäivänä oli jo aivan helteistä. Kävelimme paljon ympäri kaupunkia, ja FitBit hakkasi tosiaan noin 30 000 askeleen päivälukemat. Olen kyllä menettänyt sydämeni Berliinille ihan täysin, ja jonain päivänä vielä juoksen siellä. Ihanaa oli kuitenkin tulla kotiin ja rutistella kisumisut pahki ja puhki. Miehen veli asui meillä tuon muutaman päivän ja on aivan paras kissanhoitaja. Menee rutiinilla kaikki lääkkeet (jotka oli valmiina kahdessa dosetissa) ja astmasuihkeet. Eläinrakkaana hän jaksaa myös silitellä ja rapsuttaa, joten ei ollut mitään erityisen hellyyden- ja huomionkipeitä otuksia vastassa kotiovella.
Nyt on palattu arkeen, painoa tuli reissussa kokonaista kilon verran lisää, mutta taisi olla enimmäkseen vain nesteitä. Eilen oli periaatteessa lepopäivä, mutta kävin sittenkin illalla kävelemässä tunnin lenkin, kun oli jotenkin liian joutilas olo, ja päätä särki. Viikko ehti mennä edellisestä kuntosalitreenistä. Niinpä tein tänä aamuna taas yksijakoisen salitreenin. Vähän kultaista kuusikkoa mukaillen, mutta hieman omilla lisäyksillä ja palautusaikoja rukkaamalla. Tältä näytti tämän aamun treeni:
- maastaveto 4 x 8 + lämmittelysarjat
- leuanveto 4 x 5 (tänään 5, 3+2p, 1+4p, 5p. Tuo p siis tarkoittaa pompun kautta)
- kapea penkki 3 x 10 ja vuorosarjana köyden läpiveto taljassa 3 x 10
- pystypunnerrus käsipainoilla 3 x 10
- vasarakääntö hauiksille istuen 3 x 10
- istumaannousut 3 x 20
- hoover 3 x 60s ja vuorosarjana uudelleen köyden läpiveto taljassa 3 x 10
Tänään sain aivan omassa rauhassani treenailla salilla, joten otin pitkästä aikaa köyden läpivetoa taljassa. Ja siis tosiaan jopa kahteen otteeseen. Suorituspaikka oli siinä "tarjottimella", joten kun kapean penkin palautteluajat tuntuivat niin pitkiltä, niin päätin aktivoida vähän pakaralihaksia. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuo piriformis tuosta tuumaa. Saanpa sitten vähän tutkimustietoa fysioterapiaa varten (joka on siis ensi torstaina).
Palautusajat pidin 1-1½ minuutissa ja mavessa siinä parin minuutin paikkeilla. Mitä tiukemmin viimeiset toistot menivät, sen pidemmän palautusajan otin seuraavaa sarjaa varten. Aika tasan tunti tuohon meni ja sen verran hyvä fiilis on nyt ollut näistä muutamasta yksijakoisesta salitreenistä, että taidanpa ainakin heinäkuun ajan mennä sillä, ja tosiaan vähän kyykkyä ja mavea vaihdellen. Kapeassa penkissä vasen olkapää ei tuntunut kovin hyvältä, joten sen joudun varmaan jättämään pois. Leveällä otteella en tänään kokeillut, mutta siinä ei ole ainakaan aiemmin tuntunut samalla tavalla ilkeältä. Täytyy siitäkin fyssarin kanssa puhua, että mitä sille voisi tehdä.
Nyt voisi olla pienten aamupäivätorkkujen aika. Aurinkoista viikonloppua!
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Vaihtelevat energiatasot
Sunnuntaille suunniteltu kolmen vartin pk-lenkki vaihtui parin tunnin kävelylenkiksi, kun sain miehen seuraksi. Käppäiltiin kymmenen kilsan lenkki ja oli kamerakin mukana, mutta vähän laiskasti tuo miekkonen räpsi niitä kuvia :). Oltiin kyllä molemmat vähän väsähtäneitä kun päästiin kotiin, janotti ja oli liikaa päällä. Mutta muuten kiva lenkki! Oli aurinkoista ja nähtiin monia hauskoja koiria. Hetkeksi istuttiin yhdelle joen varressa olevalle puiselle terassille(?) tai mikälie näköalapaikka paistattelemaan päivääkin.Vähän ihmetytti tuo väsähtäminen, kun kävelen kuitenkin muutenkin päivittäin niin paljon, niin en kuvittelisi olevani yhden parin tunnin kävelyn jälkeen noin tiltissä.
Maanantaina olinkin aamusta lähtien täynnä energiaa. Kävin salilla hyvässä pöhinässä ja kun se ainoa kyykkypaikka oli varattu, niin tein askelkyykkykävelyä kahvakuulat käsissä. Siinä mietin, että voisin useamminkin vaihdella tuota ensimmäistä liikettä, ja ehkä parin viikon päästä muutenkin vähän modailla ohjelmaa. Nyt on vielä sen verran hyvä nousujohteisuus käynnissä, että se riittää motivoimaan. Leuanvedot eivät tosin vieläkään onnistu ilman hyppyä. Kaiholla vaan muistelen, kun vuosi sitten 4-5 kiloa kevyempänä kiskoin niitä viisikin kappaletta ilman pomppua ja nyt ei mene edes sitä yhtä. Mutta on pientä edistystä kyllä tapahtunut, kun ei pompun kauttakaan tunnu enää niin raskaalta.
Edelliskerralla olin ottanut salilla vähän videonpätkää selkätreenistä ja kauhistuin kun näin tuota pull down -laitteessa tekemääni selkäliikettä. Vasen olkapää on kääntynyt reippaasti sisäänpäin ja muutenkin heijasin siinä aika lailla. Nyt sitten päätin tehdä selälle jotain muuta ja pull downin sijaan tein elämäni ensimmäistä kertaa ylätaljaa seisten. Otin reippaasti etukumaran asennon, jotta sain liikkeen kohdistumaan paremmin selkälihaksiin. Ja eipä ole aikoihin ollut latsit niin arkana kuin eilen, eli hyvin meni perille. Paremmin kuin ikinä istuen tehdessä, väittäisin.
Maanantaisen työpäivän jälkeen olin edelleen tosi energinen ja siivoilin kotona hieman. Tarkoitus oli tiistaina siivota koko kämppä yhdessä miehen kanssa ja pestä pyykkiä tavallista enemmän (vuodevaatteita jne.), joten tein vähän ennakkosiivousta sitä varten. Sitten käytiin lenkittämässä siskon koirat ja sieltä vielä tehokkaasti kauppaan juuri ennen sulkemisaikaa. Aivan poikkeuksellisen reipas olin siis :). Mutta eilen tiistaina se kostautui.
Eilen aamulla herätys oli normaalisti hieman ennen viittä, mutta siirsin tunnilla eteenpäin, kun olin niin väsynyt. Oli jotenkin ihan outoa itsellenikin olla niin väsähtänyt ja pienen hetken jo pelkäsin, että olen tulossa kipeäksi. Hyvin pienen, koska nukahdin varmaan ennen kuin olin saanut ajatusta loppuun. Kuudelta nousin, olo oli normaali ja lähdin salille tekemään intervallitreeniä kuntopyörällä. Jokainen minuutin veto tuntui kymmenen minuutin pituiselta ja jouduin psyykkaamaan itseäni ihan kunnolla, että sain kaikki vedot tehtyä. Kotiin päästyä oli tosi huono olo ja ajatuskin aamupuurosta kuvotti. Söin sitten maustamatonta jogurttia lisäprotskulla, myslillä ja banaanilla, ja kyllähän se olo siitä sitten koheni. Teen aina lenkit ja muut aerobiset tyhjällä mahalla, koska en ole kokenut syömisestä mitään etua, enkä jaksa nousta sitä varten aikaisemmin. Aamusalitreenitkin tein ennen syömättä, mutta nykyisin sentään jotain sinne alle syön, banaanin vähintään.
Työpäivä meni ihan normaalisti, paitsi että koko ajan oli nälkä. Olisin voinut syödä jatkuvasti. Ja kotiin päästyä oli tarkoitus siivota, mutta olin ihan rikkipoikkiväsynyt. Söin kahteen otteeseen, kun nälkä ei hellittänyt. Menin 19 aikaan nukkumaan ja pyykkivuoro jäi miehen hoidettavaksi. Klo 21 aikaan heräsin, söin taas ja menin taas nukkumaan. En tajua, miten olinkaan niin väsynyt ja nälkäinen koko päivän. Mietin jo, että kun en koiria lenkitä, niin voiko väsymys johtua siitä? Ettei ole sellaista "energisoivaa" arkiliikuntaa. Mene ja tiedä. Tosin olisihan se nyt aika säälittävää, ettei yhtä päivää voisi olla lenkittämättä koiria (kun maanantaina siis ne siskon koirat lenkitettiin) ilman, että kroppa protestoi.
Tänään olo on onneksi ollut kokolailla normaali. Ohjelmassa olisi ollut lepoa + venyttelyä, mutta eilisen nukkumis-syömis -rupeaman jäljiltä teki mieli juoksemaan ja meninkin heti aamulla herättyäni. Askel oli kevyt ja syke pysyi matalalla, kun hölkkäilin niin rauhakseen. Ja tein jotain aivan ennenkuulumatonta: alkulämmittelyn, rullailun ja kevyet venytykset ennen lenkille lähtöä! Edellisen lenkin jälkeen kipeytynyt piriformis toimi jonkinlaisena varoitusmerkkinä, ja kun pakarat ovat edelleen vähän arat maanantain askelkyykkykävelystä, niin halusin verrytellä lihakset hyvin. Täytyy myöntää, että juoksukin kulki kyllä astetta mukavammin tuon ansiosta heti alusta lähtien. Jännä juttu.
Huomenna menen aamulla salille, ja jotta ehdin ajoissa töihin, niin siellä onkin oltava jo sitten viideltä. Edessä onkin hieman poikkeava työpäivä. Tulee mm. testattua Scandicin "healthy breakfast".
 |
 |
| "Ruusu tarjous". Mitä sitä mainostekstauskursseja turhaan käymään! |
Edelliskerralla olin ottanut salilla vähän videonpätkää selkätreenistä ja kauhistuin kun näin tuota pull down -laitteessa tekemääni selkäliikettä. Vasen olkapää on kääntynyt reippaasti sisäänpäin ja muutenkin heijasin siinä aika lailla. Nyt sitten päätin tehdä selälle jotain muuta ja pull downin sijaan tein elämäni ensimmäistä kertaa ylätaljaa seisten. Otin reippaasti etukumaran asennon, jotta sain liikkeen kohdistumaan paremmin selkälihaksiin. Ja eipä ole aikoihin ollut latsit niin arkana kuin eilen, eli hyvin meni perille. Paremmin kuin ikinä istuen tehdessä, väittäisin.
 |
| Olkapää kääntyneenä kuin korkkiruuvi :/ |
Eilen aamulla herätys oli normaalisti hieman ennen viittä, mutta siirsin tunnilla eteenpäin, kun olin niin väsynyt. Oli jotenkin ihan outoa itsellenikin olla niin väsähtänyt ja pienen hetken jo pelkäsin, että olen tulossa kipeäksi. Hyvin pienen, koska nukahdin varmaan ennen kuin olin saanut ajatusta loppuun. Kuudelta nousin, olo oli normaali ja lähdin salille tekemään intervallitreeniä kuntopyörällä. Jokainen minuutin veto tuntui kymmenen minuutin pituiselta ja jouduin psyykkaamaan itseäni ihan kunnolla, että sain kaikki vedot tehtyä. Kotiin päästyä oli tosi huono olo ja ajatuskin aamupuurosta kuvotti. Söin sitten maustamatonta jogurttia lisäprotskulla, myslillä ja banaanilla, ja kyllähän se olo siitä sitten koheni. Teen aina lenkit ja muut aerobiset tyhjällä mahalla, koska en ole kokenut syömisestä mitään etua, enkä jaksa nousta sitä varten aikaisemmin. Aamusalitreenitkin tein ennen syömättä, mutta nykyisin sentään jotain sinne alle syön, banaanin vähintään.
Työpäivä meni ihan normaalisti, paitsi että koko ajan oli nälkä. Olisin voinut syödä jatkuvasti. Ja kotiin päästyä oli tarkoitus siivota, mutta olin ihan rikkipoikkiväsynyt. Söin kahteen otteeseen, kun nälkä ei hellittänyt. Menin 19 aikaan nukkumaan ja pyykkivuoro jäi miehen hoidettavaksi. Klo 21 aikaan heräsin, söin taas ja menin taas nukkumaan. En tajua, miten olinkaan niin väsynyt ja nälkäinen koko päivän. Mietin jo, että kun en koiria lenkitä, niin voiko väsymys johtua siitä? Ettei ole sellaista "energisoivaa" arkiliikuntaa. Mene ja tiedä. Tosin olisihan se nyt aika säälittävää, ettei yhtä päivää voisi olla lenkittämättä koiria (kun maanantaina siis ne siskon koirat lenkitettiin) ilman, että kroppa protestoi.
Tänään olo on onneksi ollut kokolailla normaali. Ohjelmassa olisi ollut lepoa + venyttelyä, mutta eilisen nukkumis-syömis -rupeaman jäljiltä teki mieli juoksemaan ja meninkin heti aamulla herättyäni. Askel oli kevyt ja syke pysyi matalalla, kun hölkkäilin niin rauhakseen. Ja tein jotain aivan ennenkuulumatonta: alkulämmittelyn, rullailun ja kevyet venytykset ennen lenkille lähtöä! Edellisen lenkin jälkeen kipeytynyt piriformis toimi jonkinlaisena varoitusmerkkinä, ja kun pakarat ovat edelleen vähän arat maanantain askelkyykkykävelystä, niin halusin verrytellä lihakset hyvin. Täytyy myöntää, että juoksukin kulki kyllä astetta mukavammin tuon ansiosta heti alusta lähtien. Jännä juttu.
Huomenna menen aamulla salille, ja jotta ehdin ajoissa töihin, niin siellä onkin oltava jo sitten viideltä. Edessä onkin hieman poikkeava työpäivä. Tulee mm. testattua Scandicin "healthy breakfast".
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Varovainen paluu treenien pariin
Tämän viikon alussa sain ilokseni todeta, että ranne on täysin oireeton. Kävelin aamulla töihin ja tein tapani mukaan, vähän ajatuksissani, jokapäiväisen testin kädelle. Painoin peukaloa alaspäin kohti kämmentä ja odotin, missä kohtaa kipu tuli. Havahduin siihen, ettei sitä tullut ollenkaan. Painelin innoissani sitä yhä uudelleen ja varovasti vähän eri suuntiinkin ja käsi oli täysin kivuton! Melkein otin pari hyppyaskelta siinä keskellä tietä, kun innostuin niin paljon. Salille paluu alkaa olla ajankohtaista ihan näillä näppäimillä! Tasan neljä viikkoa kortisonin pistämisestä käsi oli siis korjaantunut. Nyt vain harmittaa, etten mennyt ottamaan pistosta ajoissa, jo heti tammikuussa. No, ajassa en voi palata taaksepäin, joten jääköön harmitus tuohon lauseeseen.
Keskiviikkona olin hierojalla, ja todettiin, että yläselkä on niin jumissa, että on parempi kuitenkin olla ihan normaalisti hierojan pöydällä makuulla, eikä istuvassa asennossa. Sain tyynyn rintakehän alle ja hieroja otti hieman kevyemmin tuolta oikealta puolelta, jossa ruhjoutunut kylkiluu on. Selässä ja niskassa oli aivan hirvittäviä kipupisteitä, eikä yhtään ihme, että oli sitä voimakasta päänsärkyä. Vaikutti siltä, että päänsärky uhkasi tulla myös torstaina, hieronnan jälkeisenä päivänä, mutta tein niitä hölmön näköisiä rintauintiliikkeitä pitkin päivää, ja selvisin vain lievällä jomotuksella.
Mutta niin, se kylkiluu. Ensi viikolla tulee neljä viikkoa sen ruhjoutumisesta ja tällä viikolla kipu on tuntunut hälvenevän päivä päivältä. Koirat lähtivät isän luokse, joten tänään aamulla pohdin, että lähden vähän pidemmälle kävelylenkille, ja hölkkäilen siellä varovasti tuntemusten mukaan. Jos kylki alkaa antaa merkkejä kivusta, niin vaihdan heti kävelyyn.
Ihana aurinkoinen ilma oli, joskin vähän kylmä tuuli. Alkuun hölkkäilin harvakseltaan puolen minuutin pätkiä, kun kylki vierasti vähän tärinää. Mutta mitä useampi hölkkäpätkä oli takana, sen helpommaksi se muuttui. Joko totuin siihen lievään "mustelmaiseen" oloon tai sitten se oikeasti muuttui hieman kivuttomammaksi, ehkä lämpenemisen myötä? Puoliväliä kohden hölkkäilin jo enemmän kuin kävelin ja varmaan loppujen lopuksi koko lenkistä noin puolet sitten oli reipasta kävelyä.
Pituutta oli se kymmenisen kilometriä ja aikaa meni kaikkiaan 1h 21 min. Sykemittaria ei ollut käytössä, mutta ei tuo mikään hengästyttävä suoritus ollut, enemmänkin sellaista tunnustelua ja pääkopan tuulettamista. Valoisa sää, lintujen laulu, bongatut leskenlehdet ja lukuisat vastaantulleet ja ohitetut koirat nostattivat mielialan kattoon ja tuntui, kuin olisin käynyt tankkaamassa jotain onnikaasua; niin hyvä mieli lenkistä jäi.
Ruokana tänään oli hernesosekeittoa. Lenkin jälkeen olin tankannut niin tukevan aamiaisen, ettei nälkä tullut ennen kuin vasta nyt illalla. Tähän väliin mahtui kaupassakäyntiä, päikkärit ja kummilapsen kanssa ulkoilua. Sieltä palattuani teki mieli jotain lämmintä mutta kevyttä. Niinpä googlasin vähän pakasteherneistä tehtyjen hernekeittojen ohjeita, ja löysin yhden, jota pikkasen muuntelin, ja loppuresepti oli tällainen:
2 pss pakasteherneitä
1 iso jauhoinen peruna
1 sipuli
litra vettä
2 kasviliemikuutiota
mausteita; tällä kertaa timjamia, meiramia, suolaa, mustapippuria
Sipuli kuullotettiin, joukkoon pieneksi paloiteltu peruna ja herneet sekä vesi + kasviliemikuutiot. Annoin kiehua noin vartin ja sitten soseutin ja lisäsin mausteet. Oli nopea tehdä ja maukas. Tuntui kuitenkin, että ei ole tarpeeksi suolaa, joten ripottelin sitä vielä vähän keiton päälle :P. Mulla on verenpaineet sen verran alhaalla, että läträän suolan kanssa ihan huoletta (alin mitattu 90/60, äsken mitattu 107/65). Tosin kyllä kai tuollaisella tavallisella pöytäsuolalla on muitakin haitallisia vaikutuksia kuin verenpaineen nosto, voisin ehkä perehtyä asiaan. Ostin I love me-messuilta syksyllä jotakin Ruususuolaa, mutta en ole tullut käyttäneeksi sitä mihinkään, taitaa olla kaapin perällä..
Ensi viikolla aion käydä kokeilemassa salitreeniä. Mitään kovin paljon painetta rintakehään aiheuttavia liikkeitä en aio tehdä, eli kyykkytanko niskaan tai prässi saa vielä odottaa. Mutta kyllä tässä jo varovaisen salitreenin saa tehtyä, aloitetaan kevyempääkin kevyellä viikolla!
Keskiviikkona olin hierojalla, ja todettiin, että yläselkä on niin jumissa, että on parempi kuitenkin olla ihan normaalisti hierojan pöydällä makuulla, eikä istuvassa asennossa. Sain tyynyn rintakehän alle ja hieroja otti hieman kevyemmin tuolta oikealta puolelta, jossa ruhjoutunut kylkiluu on. Selässä ja niskassa oli aivan hirvittäviä kipupisteitä, eikä yhtään ihme, että oli sitä voimakasta päänsärkyä. Vaikutti siltä, että päänsärky uhkasi tulla myös torstaina, hieronnan jälkeisenä päivänä, mutta tein niitä hölmön näköisiä rintauintiliikkeitä pitkin päivää, ja selvisin vain lievällä jomotuksella.
Mutta niin, se kylkiluu. Ensi viikolla tulee neljä viikkoa sen ruhjoutumisesta ja tällä viikolla kipu on tuntunut hälvenevän päivä päivältä. Koirat lähtivät isän luokse, joten tänään aamulla pohdin, että lähden vähän pidemmälle kävelylenkille, ja hölkkäilen siellä varovasti tuntemusten mukaan. Jos kylki alkaa antaa merkkejä kivusta, niin vaihdan heti kävelyyn.
Ihana aurinkoinen ilma oli, joskin vähän kylmä tuuli. Alkuun hölkkäilin harvakseltaan puolen minuutin pätkiä, kun kylki vierasti vähän tärinää. Mutta mitä useampi hölkkäpätkä oli takana, sen helpommaksi se muuttui. Joko totuin siihen lievään "mustelmaiseen" oloon tai sitten se oikeasti muuttui hieman kivuttomammaksi, ehkä lämpenemisen myötä? Puoliväliä kohden hölkkäilin jo enemmän kuin kävelin ja varmaan loppujen lopuksi koko lenkistä noin puolet sitten oli reipasta kävelyä.
 |
| Satelliittikuvaa lenkistä |
Ruokana tänään oli hernesosekeittoa. Lenkin jälkeen olin tankannut niin tukevan aamiaisen, ettei nälkä tullut ennen kuin vasta nyt illalla. Tähän väliin mahtui kaupassakäyntiä, päikkärit ja kummilapsen kanssa ulkoilua. Sieltä palattuani teki mieli jotain lämmintä mutta kevyttä. Niinpä googlasin vähän pakasteherneistä tehtyjen hernekeittojen ohjeita, ja löysin yhden, jota pikkasen muuntelin, ja loppuresepti oli tällainen:
2 pss pakasteherneitä
1 iso jauhoinen peruna
1 sipuli
litra vettä
2 kasviliemikuutiota
mausteita; tällä kertaa timjamia, meiramia, suolaa, mustapippuria
Sipuli kuullotettiin, joukkoon pieneksi paloiteltu peruna ja herneet sekä vesi + kasviliemikuutiot. Annoin kiehua noin vartin ja sitten soseutin ja lisäsin mausteet. Oli nopea tehdä ja maukas. Tuntui kuitenkin, että ei ole tarpeeksi suolaa, joten ripottelin sitä vielä vähän keiton päälle :P. Mulla on verenpaineet sen verran alhaalla, että läträän suolan kanssa ihan huoletta (alin mitattu 90/60, äsken mitattu 107/65). Tosin kyllä kai tuollaisella tavallisella pöytäsuolalla on muitakin haitallisia vaikutuksia kuin verenpaineen nosto, voisin ehkä perehtyä asiaan. Ostin I love me-messuilta syksyllä jotakin Ruususuolaa, mutta en ole tullut käyttäneeksi sitä mihinkään, taitaa olla kaapin perällä..
Ensi viikolla aion käydä kokeilemassa salitreeniä. Mitään kovin paljon painetta rintakehään aiheuttavia liikkeitä en aio tehdä, eli kyykkytanko niskaan tai prässi saa vielä odottaa. Mutta kyllä tässä jo varovaisen salitreenin saa tehtyä, aloitetaan kevyempääkin kevyellä viikolla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)