Syksyn pikakelaus

Parin kuukauden blogitauko ei ollut harkittu, mutta en ottanut siitä mitään paineitakaan. Kun en kerran juuri treenannut, niin ei treeniblogiin ollut mitään kerrottavaa. Olen toki kirjoitellut tänne muitakin asioita kuin treeneihin liittyviä, mutta ei ole ollut tarkoitus, että niistä tulisi pääsisältöä.

Kulunut syksy ja loppuvuosi on jatkanut 2014 syksyllä alkaneita surullisia tunnelmia. Nanna-kissamme jouduttiin nukuttamaan pois 9.12.; se oli myös Luton kuoleman vuosipäivä. Nannan syöminen oli ollut pidemmän aikaa huonoa, ja huomasin, että sen kuivuminen alkoi kiihtyä. Syksyn mittaan nesteytettiin sitä 2-3 kertaa viikossa, mutta marras-joulukuun vaihteessa sitä piti nesteyttää joka päivä, että siitä olisi apua. Nesteyttämisen avulla kissa siis söi itse, kävi hiekkalaatikolla normaalisti, oleskeli meidän seurassa ja hakeutui syliin; oli normaali oma itsensä. Kun se kuivui, se alkoi oksennella, oli huonovointinen, ei halunnut syödä, hakeutui piilopaikkoihinsa. Nestevajauksessa on paljon samoja oireita kuin krapulassa, lääkäri sanoi. Kiihtyvästä kuivumisesta arvelin, että munuaiset alkavat olla jo aivan finaalissa, ja otin lääkäriin yhteyttä. Toki olisin voinut nesteyttää sitä joka päivä, jos siitä olisi hyötyä, mutta eiväthän ne munuaiset loputtomiin toimi senkään avulla. Tutkimuksissa ilmeni, että Nannalla oli haimassa kasvain, joten se yksistään jo riitti aiheuttamaan heikon ruokahalun. Viimeiselle matkalle mentiin autolla, Nanna minun sylissäni, hyvinkin valppaana ja kiinnostuneena valojen ja varjojen liikkeestä. Oli sillä jo ikää (ainakin) 17 vuotta, mutta silti en pitänyt sitä mitenkään ikäloppuna, kun kissoissa tuo vanheneminen ei samalla tavalla näy kuin koirissa. Ja on paljon kissoja, jotka elävät lähelle kahtakymppiä tai päällekin.

Siskokset yhdessä vuonna 2004, kumpikin vielä soman pyöreä ja elämänsä kunnossa.
(Vasemmalla Nekku, oikealla Nanna)

Nyt meillä on siis vain Kaapo-koira ja Viiru-kissa. Tällaista kokoonpanoa ei ole koskaan ollutkaan. On ollut yksi koira, sitten oli koira ja kaksi kissaa, koira ja kolme kissaa, kaksi koiraa ja kolme kissaa, koira ja neljä kissaa jne. Parhaimmillaan tässä talossa vilisti kolme koiraa (joista yksikään ei virallisesti omani) ja neljä kissaa. Silloin onneksi kukaan ei vaatinut erityisiä hoitotoimenpiteitä tai ylimääräistä huolenpitoa. Nyt kun on muutaman kissan ja yhden koiran saattohoidon käynyt läpi, niin tuntuu oikein sopivalta omalle kantokyvylle tämä nykyinen määrä. Joitakin sana “saattohoito” kavahduttaa, kun puhutaan lemmikeistä. Että eikö voisi jo päästää irti ja kun se kuolee kohta kumminkin. Itse olen kuitenkin kokenut, että sen oikean hetken kyllä tietää. Saattohoito voi olla itselle raastavaa aika ajoin, mutta se on myös samalla surutyötä. Ja niin kauan kuin hyviä päiviä on paljon enemmän kuin huonoja, minun ei tarvitse kiirehtiä eutanasiapäätöstä vain siksi, että en itse kestä. Olen onnellinen hyvistä päivistä ja teen kaikkeni helpottaakseni huonoja. On kuitenkin hyvä, että on joku - ehkä vähän ulkopuolinenkin - jonka kanssa jutella asiasta; jolta saa sitten vähän perspektiiviä. En usko olevani tilanteelle sokeutumisen yläpuolella ja siksi on tarpeellista, että on luottolääkärit, lemmikillisiä ystäviä ja sisaruksia, jotka osaavat ottaa kantaa asiaan hienotunteisesti mutta kuitenkin realistisesti.

Luin taannoin artikkelin naisesta, joka oli lapsena menettänyt veljensä ja vanhempansa tsunamissa 2004. Artikkelista opin käsitteen resilientistä ihmistyypistä, joka selviää vastoinkäymisistä tavanomaista paremmin. Pystyin hyvin samaistumaan tuohon ja olin jotenkin iloinen, että tälle on oma terminsä. Suren voimakkaasti, mutta en menetä toimintakykyäni, vaan ponnistelen pysyäkseni pinnalla. Ok, en ole menettänyt koko perhettäni, enkä vertaakaan nyt vanhenevien lemmikkien nopeatahtistakaan menettämistä siihen. Mutta esimerkiksi työelämässä kun on ollut vaativia haasteita ja rankkojakin muutoksia, olen huomannut, että selviän niistä ympärilläolevia nopeammin, ja ryhdyn aika pian laatimaan uusia suunnitelmia ja “selviämisstrategioita”. Vaikka koen olevani herkkä ja reagoin kyynelehtimällä niin onnellisille kuin surullisillekin uutisille, niin käsittelen ne kuitenkin melko nopeasti mielessäni.

Esimerkiksi tämän syksyn maahanmuuttokeskustelussa ärsyttää eniten sen paikallaan vellominen, ja samojen kliseiden ja argumenttien toistelu uudestaan ja uudestaan. Inspiroidun valtavasti ihmisistä, jotka tarttuvat toimeen ja yrittävät sopeutua ja sopeuttaa rakentavasti uuteen tilanteeseen; järjestävät turvapaikanhakijoille aktiviteettia, perehdytystä jne. Sen sijaan, että vaan itketään ja päivitellään somessa kuinka kamalaa ja turvatonta nyt on ja maailma/Suomi/tms kulkee kohti tuhoaan.

Sen verran suru ja stressi kuitenkin vaikuttaa toimintakykyyn, että salitreenit eivät ole koko syksynä oikeastaan maistuneet. Tai voiko siitä syyttää surua? Ei ihan kokonaan, vaikka on sillä suuri osa. Surutyön ollessa jatkuvasti päällä ei löydy tästä kropasta sitä energiaa ja positiivista puhtia, joka painojen nosteluun vaaditaan. Salilla olen käynyt koko tänä vuonna Heiaheian mukaan vain 44 kertaa. Alle kerran viikossa siis. Jotain kotijumppaa olen kyllä tehnyt sitten välillä vähän lisäksi. Tänä vuonna  jaksamiseen on vaikuttanut merkittävästi myös Kaapo, jonka kanssa lenkkeilyn määrä ja intensiteetti on kohonnut aika paljon aiemmista vuosista. Muita koiriani olen halutessani pystynyt pitämään paljon vapaana esimerkiksi niityillä ja pelloilla, ja oma liikkumiseni on ollut sitten kevyttä höntsäilyä siinä sivussa. Kaapon kanssa olen nyt joutunut itsekin laittamaan tassua toisen eteen sen kolme tuntia päivässä, joten siinä on paukut salitreeniin olleet aika tiukassa. Oma kroppakin on joutunut uudenlaisen haasteen eteen, kun aika ajoin on lonkankoukistaja jumissa, joku varvas hiertynyt/tulehtunut, etureisi kramppaa, pohje kipeytyy jne. Ei mitään sellaista, mistä ei selviäisi, mutta kekseliäisyyttä, kehonhuoltoa ja välillä vähän fysioterapiaakin on tarvittu.

Joten juokseminen on tänä syksynä syrjäyttänyt salitreenit. Sitä samaa tasavauhtista juoksulenkkiä on tullut tahkottua yhtenä sun toisenakin aamuna. Marraskuussa kävin muutaman kerran salilla, ja joka kerta ajattelin, että pääsisinpä tänne useammin. Laitoin kellon soimaan aamulla 4.30, että ehtisin lääkitä Nannan, ruokkia kissat, lähteä lenkille Kaapon kanssa ja pääsisin salille kuuden aikaan, jotta ehtisin ajoissa töihin. Työmatkaan minulla menee nopeimmillaan noin 40 minuuttia, yleensä 45-50 minuuttia. Kun kello sitten aamulla soi, ulkoa kuului sateen ropina tai myrskytuuli ja uni painoi silmää, laitoin tunnilla eteenpäin ja skippasin salin. Ei siihen muuta tarvittu. Iltaisin kuitenkin nukahdin siinä 20-21 välillä, eli periaatteessa yöunet olisivat riittäneet. Mutta jokin puhti vain puuttui, sillä vielä viime vuonna noin aikaisin herääminen ei tuottanut lainkaan samanlaisia vaikeuksia. Ja sitten kun salitreenit vain alkoivat jäädä pois, aloin sopia töissä aamulle palavereja ja tapaamisia, joten en enää niidenkään vuoksi olisi ehtinyt salille.

Ensi viikolla jään lomalle hetkeksi aikaa ja aloitan taas treenit tauon jälkeen. Yritän löytää sen sopivan balanssin Kaapon kanssa lenkkeilyn ja salitreenien välille. Fillaria olen välillä jo hyödyntänytkin, joten se on ainakin yksi vaihtoehto salipäivien aamulenkeiksi. Tunnin kevyt pyöräily tasamaalla väsyttää aika paljon vähemmän kuin juoksu- tai kävelylenkki.

Voisi olla keväiseltä parvekkeelta, mutta on ihan tapaninpäivänä 2015 räpäsäisty kuva..

Sisäinen ääni ja kehon puhetta

Olen tässä syksyn mittaan yrittänyt opetella kuuntelemaan kroppaani. Kaikenlaisissa hyvinvointia käsittelevissä jutuissa ja blogeissa siitä aina rummutetaan, kuuntele kehoasi. Se lausahdus on ollut jotenkin ympäripyöreää lätinää mulle. En muista, missä lehdessä tai nettisivulla oli juttu, jossa toimittaja halusi kokeilla rentoutumista ja stressin lievennystä. Häntä oli neuvomassa asiantuntijana Villa Mandalan Mia Jokiniva (joka btw oli lapsuudessa pari vuotta luokkakaverini). Toimittaja siinä totesi, että ei keho puhu hänelle mitään ja Mia tyrmäsi väitteen vastaamalla, että kyllähän se kertoo koko ajan. Kun istut, onko tarve vaihtaa asentoa? Tai nälkä, pitäisikö syödä. Aika selkeitä signaaleja, eikö? Ryhdyin tuon artikkelin myötä enemmän kuuntelemaan kehoani, tai oikeastaan reagoimaan noihin tarpeisiin. Joskus sitä esim. lojuu epämukavassa asennossa pitkään, laiskuuttaan tms.

Tänä aamuna olin lähdössä salille. Vähän innottomana raapustin treeniä valmiiksi vihkoon. Arvoin hieman jalka- ja selkä&hauis -treenin välillä, mutta jälkimmäisestä oli useampi päivä, joten päädyin siiihen. Päätin taas vaihdella vähän liikkeitä, ja aloin jo innostua enemmän. Kuitenkin taka-alalla raksutti jotain, joka pani vastaan. En saanut siitä oikein selvää, mikä se oli ja yritin kuulostella yläkroppaani. Eilisen rinta-olkapäätreenin jäljiltä rintalihakset ovat kovin kipeät, mutta myös teres major otti kunnolla osumaa sivuvipareissa, jotka tein yksi käsi kerrallaan penkkiä vasten nojaten aika isoilla painoilla. Ja ehkä halonhakkaajaliike taljassa myös kipeytti. Rintaranka tuntui jäykältä ja aralta. Laitoin silti palkkarin valmiiksi, puin kamat päälle. Olin jo ulkovaatteet päällä käsi ovenkahvassa, kun tuli sellainen pahaa aavistava tunne. Halusin silti mennä salille tekemään treeniä, ja menin jo rappukäytävään ajatellen, että kököt minä mitään pahaa aavistan. Se on vain mukavuudenhaluinen ja laiskotteleva mieli, joka haluaa jäädä kotiin.

Halonhakkausta

En tiedä, mikä se oli se viimeinen niitti, mutta päätin antaa periksi tunteelle ja menin takaisin sisälle. Eteisessä pahvilaatikon päällä pötköttävä kissa katsoi ihmeissään sompailuani ovenraossa. Mietin, että tässä on nyt tuhannen taalan paikka kuunnella sitä omaa sisäistä ääntään, joka kai yrittää varoittaa, että treeni kipeällä yläkropalla ei ole viisasta. Fitfarmin BC-ohjelmaanhan kuuluu viisi treeniä viikossa, ja tälle viikolle salitreenejä on kertynyt neljä kappaletta. Olisin voinut treenata alakroppaa, sillä edellinen treeni oli torstaina ja olen siitä jo palautunut. Mutta ei yhtään huvittanut. Toisin sanoen tässä voittivat nyt vähän molemmat; sekä laiskottelunhalu että järjen ääni.

Laiskottelulle en kuitenkaan halunnut antaa niin periksi, joten "määräsin" itseni venyttelemään, kun kerran olen niin jäykkä, ettei treeneihin ole asiaa. Ja 40 minuutin ajan tosiaan sitten teinkin erilaisia jooga- ja venytysliikkeitä. Aurinkotervehdyksillä sain kropan lämpimäksi ja sitten ihan tavallisia pitkiä venytyksiä koko kropalle.

Tämän viikon treeneiksi kertyi siis seuraavaa:

MA: salitreeni selkä & hauis
TI: lepo (työmatka Tallinnaan)
KE: salitreeni olkapää & ojentaja 
TO: salitreeni jalat
PE: venyttely 30 min
LA: salitreeni olkapää & rinta
SU: venyttely 40 min

Tällä palautumiskapasiteetilla, mitä minulle on jaettu, ei näemmä auta treenailla yläkroppaa kahtena päivänä peräkkäin, vaikka treeni olisi jaoteltukin. Nyt kun katson treeniviikkoa taaksepäin, niin ehkä olisi eilen voinut tehdä selkätreenin, mutta olkoon. Halusin punnertaa ja tehdä ristikkäistaljaa, ja trust me, sellaisia mielitekoja tulee ehkä kerran vuodessa :D, joten ne pitää hyödyntää.

Tällä viikolla muuta tapahtunutta: mies oli ostanut hyvästä alennuksesta Vitamix-tehosekoittimen, joten vihersmoothieiden tekokin muuttui juuri astetta helpommaksi. Ja sattumalta käyttämästäni reseptistä jäi pois kokonaan appelsiinimehu, jota olen aina desin verran sinne lorauttanut, koska vanha tehosekoitin ei oikein pyörinyt ilman. Se olikin hyvä sattuma, sillä ilman appelsiinimehua tämä on paljon pehmeämpää! Reseptihän on siis:

- 1 päärynä
- 1 (Jonagold) omena
- 6-7 palaa pakastepinaattia
- kourallinen pakastemangoa
- tammenlehtisalaatti
- puolen peukalon pituinen pala inkivääriä (enkä Vitamixin myötä enää edes kuori sitä)

Hyvää ja raikasta! Googlailin tässä joku päivä myös lämpöisien smoothieiden reseptejä, ja tämä lämmin banaanismoothie kuulosti niin ihanalta, että meni tänään testiin. Lopputulos oli ihan ok. Ei mikään täydellinen herkku, mutta join kyllä koko annoksen mukisematta. Kouluarvosana sille sellainen kasimiikka. Tosin meillä ei ollut saksanpähkinöitä, joten käytin pekaanipähkinöitä. Ehkä siitä tuli ratkaiseva ero :). Vähän piparkakkutaikinamaista, kun siihen tuli kuitenkin inkivääriä ja kanelia.

Vihersmoothie valmistumassa ja banaanismoothieta kupissa. Kaunista..

Eilen olin elämäni ensimmäistä kertaa pelaamassa laserpeliä Megazonessa työporukalla. Oli aika hauskaa! Harmi, että peli kesti vain reilu parikymmentä minuuttia. Olin juuri päässyt oikein kunnolla jyvälle pelistä, kun se jo loppui. Jäi kyllä nälkä mennä uudelleen pelaamaan.

Tämä päivä on mennyt pääsääntöisesti koiravahtina siskon luona. Hän lähti reissuun koko päiväksi perheensä kanssa ja vaikka asummekin samassa korttelissa, niin koirat eivät oikein voi tulla meille. Vanhempi, Kreikan kaduilta kotiutettu ajokoira-mix pelkää kissoja, eikä sitä nyt halua yksinkään tänne jättää. Eihän minun täällä koko päivää tarvitse niille seuraa pitää, mutta en myöskään halua, että niillä on liian pitkä päivä keskenään. Käydään lenkeillä, ja yhtä hyvin tämä datailu täältä käsin onnistuu.

Hommasin muuten Sats-Elixiaan kuukausikortin Groupon-tarjouksesta. Se maksoi 25 euroa, ja pitää lunastaa viimeistään 10.12. Ajatus on, että käyn joulun aikaan siellä treenailemassa, kun ei ole niin kiire töihin. Jään lomalle 17.12. ja palaan sitten 29.12. töihin. Silloinkin siellä on niin hiljaista, että ei ole aamulla kiire sinne..

Ensi viikolla ja sitäkin seuraavalla on molempina viikkoina yksi päivän työreissu Tallinnaan. Muuten työstressi on pääsemässä jo hallintaan, sillä pääsin työnohjaukseen! Aivan mahtava tilaisuus ja ensimmäinen sessio on jo ohi, ja avautui jo monta solmukohtaa. Kotona Viiru-kissakin alkaa olla parempaan päin. Like a boss, kuten kuvat kertovat..

En ole päässyt purkamaan maanantaina tullutta 168 kg kissanhiekkalähetystä, koska Viiru on rakastunut laatikkopinoon..

Treenitauko

Jäykkärunko täällä hei. Viime viikko meni sellaista tahtia eteenpäin, että hyvä kun pysyin kyydissä. Maanantaina ja tiistaina ehdin salille, mutta en enää keskiviikkona. Palataan vielä viikon takaiseen tiistaihin..

Tiistaina 4.11. amulla tein suht hyvän selkätreenin. Aloitin leuanvedoilla ja tein kaikki selkäliikkeet 8-10 toistoilla, isommilla painoilla kun edelliskerralla. Normaalisti olen tehnyt siis toistoja pääsääntöisesti 12, mutta nyt tarkoituksella siis pienemmät sarjat ja isommat painot. Forkuissa tuntui ikävältä heti alusta lähtien ja kun lopussa olisi pitänyt tehdä pari liikettä hauiksille, niin teinkin vain pumppaavaa kääntöä myötäotteella forkuille, ja jätin viimeisen hauisliikkeen kokonaan tekemättä. Käsiä kirrasi kovasti ja mietin, että jätän keskiviikon aamun olkapää-ojentaja -treenin väliin. Varasin ajan salin seinällä mainostetulle fysioterapeutille/lihaskalvojen aukaisijalle, ja sain sen nyt tämän viikon maanantaille.

Samaisena tiistaina illalla oli tarkoitus ajella autolla Forssaan ja viedä koirat sinne, mutta kun tultiin töistä kotiin, niin toinen kollikissamme oli sairastunut virtsatietulehdukseen. Se yritti pissata ympäri kämppää. En tiedä, mikä etiäinen oli ollut, mutta kotimatkalla olin soittanut mattopesuun, ja saanut sovittua, että tulevat hakemaan matot pesuun. En siis tiennyt vielä kotona pissivästä kissasta siinä vaiheessa mitään.

Kaikki virtsatietulehdusta sairastaneet tietävät, mitä helvettiä se on. Ihan kuin yrittäisi kusta partateriä. Sain luottoeläinlääkärini kiinni, vaikka hän ei ollut töissä, ja kotona olevilla lääkevarastoilla päästiin saman tien douppaamaan kissan kivuilta pahin pois. Apteekista kävin hakemassa sitten puhelinreseptillä lisää kamaa. Lääkäri oli sitä mieltä, että ei välttämättä kannata aloittaa ab-kuuria samantien, vaan katsotaan, mihin päästään tulehduskipulääkkeellä, opiaatilla ja virtsaputkea relaksoivalla lääkkeellä. Kissojen vt-tulehduksista kun valtaosa on stressiperäisiä. Minä jäin siis kotiin lääkitsemään kissaa ja mies lähti yksinään ajamaan koiria isäni luokse. Seuraavan päivän työmatkakin alkoi ahdistaa, kun täytyi jättää mies kotiin lääkitsemään kaikkia kolmea kissaa (toisella kollilla kilpirauhasen liikatoiminta + kortisonikuuri ja tyttökissalla jatkuva lääkitys munuaisten vajaatoimintaan).

Ke-aamuna en olisi salille ehtinytkään, mutta olin tosiaan muutenkin päättänyt antaa käsille lepoa. Jouduin äkillisesti lähtemään työterveysasioissa (en omissani) työterveyshuoltoon, ja klo 14 aikaan oli tarkoitus olla jo laivalla kokoustamassa. Sinne päästiin ajallaan ja lähdettiin Tukholman risteilylle työmatkalle. Illallista söimme laivan italialaisessa ravintolassa ja minulle oli järjestetty oma vegaaninen kolmen ruokalajin menu, kun olin etukäteen ollut laivan keittiöön yhteydessä.

Alkupalaksi jonkinlainen leipä, päällä mm. mausteöljyä
(TODELLA valkosipulista) ja kirsikkatomaatteja

Pääruoka, ainakin kanttarelleja ja kesäkurpitsaa. Oli kovin mausteista ja hyvää.

Jälkiruoaksi minttusorbettia ja viipaloituja hedelmiä

Ennen puoltayötä menin jo nukkumaan ja aamulla heräsin kuuden aikaan. Luulin, että kello oli siirtynyt itsekseen oikealle aikavyöhykkeelle ja ajattelin sen olevan kuusi Ruotsin aikaa. Päätin tehdä hytissä pikaisen patteritreenin. Nousuja penkille, punnerruksia, vatsalihasliikkeitä, askelkyykkykävelyä jne. Tein neljä kappaletta seitsemän minuutin pattereita, ja kävin suihkussa. Kun olin valmis aamiaiselle, tajusin, että kello oli siinä kohtaa vasta kuusi Ruotsin aikaa, joten kävin vielä aamu-unille, josta kollega sitten parin tunnin päästä herätti aamupalaa syömään.

Ruotsissa päivä oli rentouttava. Ajoimme Yasuragi-kylpylään, joka osoittautui aivan ihanaksi paikaksi. Vastaanotosta saimme uimapuvut, tossut ja Yukatan, eräänlaisen puuvillaisen kylpytakin. Niissä varusteissa päivä sitten vietettiin.

Ensin suihkutiloissa istuttiin pienellä puisella jakkaralla, valutettiin lämmintä vettä puiseen koppaan, ja sillä sitten valeltiin kroppaa. Jo siinä kohtaa tuntui, että keho alkoi rentoutua. Naisporukoiden hiljainen puheensorina taustalla oli sekin oikein rauhoittavan oloista. Saunoihin emme menneet, en ole itse yhtään saunojatyyppiä (alhaisen verenpaineen takia on aina vähän tukalaa saunoissa), eivätkä muutkaan seurueestamme oikein niistä innostuneet.

Suihkutiloista siirryimme sitten kylpylän isoihin tiloihin. Kävin uimassa tuossa isossa altaassa ja totesin taas, kuinka surkea on uintikuntoni, ja kun en oikeastaan edes osaa uida. Räpiköin vaan. Olin aivan hengästynyt päästessäni altaan toiseen päähän :D. Pakko varmaan mennä jonnekin uimakouluun..

Ulkona oli katetun terassin alla lämminvesialtaat, joissa vesi oli 40-asteista. Kylpylä oli havumetsän keskellä ja ulkona satoi hiljalleen lunta. Lilluin lämpöisessä vedessä ja katselin vihreitä puita vasten satavaa lunta, ja tuntui kuin olisin vaipunut johonkin transsiin. Ei niissä pystynyt kuitenkaan kovin pitkään olemaan; sama ongelma kuin saunassa. Liian rentouttavaa :). Parinkymmenen minuutin jälkeen tuntui, että verenpaine laskee kovin alas ja kun nousin altaasta, jalat tuntuivat tosi painavilta ja silmissä vähän musteni, kun huimasi aika lailla.

Yksi syvästi rentouttava kokemus olivat myös makuuasentoon säädettävät isot tuolit, jotka keinuivat todella hiljaa. Siihen kun kiipesi, veti viltin päällensä ja taas katseli ulos isoista ikkunoista, niin ei mennyt montaa minuuttia, kun oli jo nukahtamassa. Tuollaisessa tuolissa vietin tunnin, kun odottelin hierontaani.

Työkaveri nappasi kuvan, kun pötköttelen tuossa (toinen vasemmalla). Vastapäätä olivat isot ikkunat ulos.

Lounasta söimme jossain paikan viidestä ravintolasta, ja listalla oli yksi valmiiksi vegaaninen annos; kevätrullia ja siitakesieniä sekä kasviksia. Lounaan jälkeen kävimme vielä raakakahvilassa syömässä "juustokakkua".

Raakakahvilan herkkuja

Sitten torkuin tosiaan tunnin verran siinä tuolissa ja menin hierontaan. Hieronta oli ihan ok, joskin turhan kevyet otteet. Sanoin kerran, että voi ottaa lujemminkin, mutta hieroja totesi "vasta lämmittelevänsä", ja kun otteet eivät siitä koko aikana juurikaan voimistuneet, niin en sitten viitsinyt enää toistamiseen sanoa.

Paluumatkalla laivalla kokoustettiin taas ensin muutama tunti ja syötiin sitten illallista. Tällä kertaa laivan äyriäisravintolassa, mutta tekivät minulle sitten oman kasvisannoksen; perunasosetta, uunijuureksia ja olikohan siinäkin sieniä.. En tullut ottaneeksi kuvaa, kun puhelin oli hytissä latautumassa. Näillä reissuilla jää proteiinin saanti aina aika olemattomaksi, eikä ollut mitään protskupatukoitakaan mukana. Taas menin nukkumaan jo 23 jälkeen, eikä muukaan porukka ollut ilmeisesti jäänyt viihteelle kovinkaan pitkäksi aikaa.

Aamulla hytissä venyttelin puolisen tuntia ennen aamiaista. Sitä kun nukkuu täysin vieraalla patjalla ja tyynyllä, niin on aina paikat jumissa enemmän tai vähemmän. Molempina aamuina söin muuten saman satsin; puuroa, leipää kasviksilla, soijamaitoa, kaurajogurttia ja hedelmän. Toimistolla en tainnut perjantaina syödä koko päivänä mitään. Ei ollut eväitä, eikä ollut nälkä. Oli jotenkin omituista, kun ei yhtään tehnyt mieli syödä mitään. Vasta iltaa kohden alkoi nälkä tulla.

En tiedä, missä mielenhäiriössä olin sopinut tärskyt ystäväni kanssa perjantaille töiden jälkeen. Olin jo peruuttamassa ne, mutta ei olla nähty aikoihin ja aikataulut tuntuvat menevän molemmilla kovin ristiin, joten en sitten raaskinut. Ja oli kyllä hauskaakin; käytiin keilaamassa ja syömässä sushia. Vasta illalla joskus 21 aikaan olin kotona ja nukahdin miehen kainaloon sohvalle.

Viikonlopun treenit jätin myöskin väliin ihan puhtaasti väsymyksestä. Nukuin pitkään molempina päivinä ja molempina iltoina meillä oli liput stand up-keikalle. Kummallakin keikalla kävi niin, että loppua kohden iski hirveä päänsärky. Sellainen jumissa olevasta selästä lähtöisin, ja kaikki miehen hierontayritykset saada veri kiertämään selkään alkoivat vain enemmän oksettaa. Lauantai-iltana turvauduin lihasrelaksanttiin ja Voltacare-lämpölaastariin. Sunnuntaina sisko muistutti Tens-laitteen olemassaolosta ja surrasin sillä tunnin verran. Niillä keinoilla pääsin pahimman yli ja tämän viikon maanantaille olikin sitten varattuna se fyssari, joka aukoi lihaskalvojani.

Lihaskalvojen käsittely forkuista ja selästä oli sen verran tuskallista, että hikoilin kuin jääkarhu tropiikissa. Hierontapöydän paperilakana oli läpimärkä, kun siitä nousin. Hieroja totesi, että oli korkea aika tulla, eikä kuulemma kyynärvarsissa "liiku mitään", kun olivat niin jumissa. Kädet olivat jääkylmät ja kämmensyrjässä on pidemmän aikaa ollut puutumista ja jäätymisen tunnetta. Aukaisusta oli kuitenkin välitöntä apua ja olen varaamassa uutta aikaa ensi viikolle. Hieroja käy siis tuolla salilla, joka on parempi vaihtoehto; nyt menin hänen kotivastaanotolleen jonnekin jumalan selän taakse. Sieltä kun lähdin pois, niin kuljin jotain pilkkopimeää metsäpolkua pitkin juna-asemalle, ja valaisin tietä kännykän led light -sovelluksella, jotta näin yhtään, mihin astun.

Tiistai-aamuna ei voinut mennä treenaamaan, kun yläkroppa oli edellisillan kalvokäsittelystä niin hajalla. Verenpurkaumia ja kosketusarkuutta siellä täällä, eikä alakropan treenaaminenkaan napannut niin kipeänä. Tänä aamuna puhtaasti väsytti/laiskotti. Heräsin kuudelta ja sain tunnin tuhrattua kaikkeen maleksimiseen. Huomenna en mene treenaamaan, koska lähden aikaisella aamulaivalla päiväksi Tallinnaan; satamassa pitää olla jo 6.30 jälkeen. Perjantaina en varmaan jaksa mennä treenaamaan, kun olen edellisestä päivästä niin väsynyt.. Ja tätä rataa. Siis oikeasti yllätän itseni, jos vielä tällä viikolla salille raahaudun. Olen vaan jotenkin aivan puhkipoikki. Pimeys sai viimeinkin minustakin otteensa. Muistan viime vuonna näihin aikoihin ajatelleeni, että pitäisin seuraavana vuonna (eli tänä vuonna) yhden tai kaksi lomaviikkoa näillä tienoin ja vain nukkuisin. Mutta uupumus tuntuu taas olevan sitä luokkaa, ettei se lähde edes nukkumisella.

Kissan virtsatieinfektio vaati sitten kuitenkin ab-kuurin aloittamisen. Annoin sille tulehduskipulääkettä sunnuntaihin asti, ja maanantain se oli ilman. Viikonloppuna olin aloittanut sille myös Cystaid-ravintolisän syöttämisen ja nesteyttänyt ruiskulla juottamalla. Eilen tiistaina kun tultiin kotiin, sen vointi oli taas huono, ja virtsa oli veristä. Raasu oli pissinyt ympäri kämppää (onneksi matot ovat edelleen siellä pesulassa) :(. Aloitin sitten samantien antibioottikuurin ja annan nyt vielä muutaman päivän kipulääkettä. Tänään vointi on jo onneksi parempi, mutta eiköhän tämä jonkinlaisen kontrollikäynnin vaadi vielä. Hammashoitoon se oli menossa joka tapauksessa loppuvuodesta, niin samaan konkurssiin sitten otetaan nuo labrat..

Tulisipa pian lunta ja valoa.

Kehon lukkoja auki

Tälle viikolle tuli kaksin kappalein kaikenlaista. Oli kaksi salitreeniä, kaksi kössipeliä, kaksi kehonhuoltopäivää, kaksi lepopäivää. Ja sitten vielä yksi hölkkälenkki.

Maanantaina kävimme pelaamassa kössiä illalla töiden jälkeen ja peli sujui aivan ällistyttävän hyvin. Ei oikein uskallettu pelin aikana siitä mitään sanoakaan, ettei jinksata. Pitkiä hyviä palloja, laatusyöttöjä ja hyvällä sykkeellä koko peli. Vasta pelin päätyttyä rohjettiin ääneen todeta, miten hyvin se sujui. Lähdettiin pelihallista rinta rottingilla ja varattiin sitten tälle sunnuntaille uusi peli. Me ostettiin siis elokuun alussa kymppikortti ja siitä on nyt vasta puolet käytetty, niin pitää vauhdittaa nyt vähän pelitahtia, kun kortti on vaan 2.11. asti voimassa.

Tiistaina venyttelin melkein tunnin. En tiedä, onko tuo piriformis jäämässä jonkinlaiseksi ikiriesaksi, mutta venyttelin ja rullailin tosi huolellisesti etenkin koko lantion seudun, mutta myös yläkropasta mm. rintalihakset. Mies usein avustaa erilaisissa rintalihasvenytyksissä esim. siten, että istun lattialla hänen edessään ja hän istuu sohvalla, pistää säären mun selkää vasten ja vain vetää olkapäitä taakse. Välillä pikkuisen säkenöi silmissä, kun etenkin tuo toinen rintalihas on niin tiukka ja olkapää sisäänpäin kiertynyt.

Keskiviikko ja torstai meni työmatkan merkeissä, joten ei tullut treenattua mitään. Perjantaina aamulla kävin juoksemassa. Tai oli tarkoitus juosta, mutta sykkeet nousivat ihan tosi korkeiksi jopa kevyestä hölkästä. En tiedä, missä oikein mätti, mutta lenkin keskisyke taisi olla joku 159 ja juoksin/hölkkäsin vaan 42 minuuttia. Se ei kuitenkaan tuntunut yhtään niin pahalta, eli hengästyminen ei tuntunut lainkaan korreloivan sykemittarin kanssa.

Eilen lauantaina vietin kaksi tuntia "Yamuna Body Rolling" workshopissa, jossa erikokoisilla palloilla availtiin lihaskalvoja ja tehtiin tilaa lihaksille. Se oli ihan uskomattoman rentouttavaa ja välillä kun oltiin tehty esim. toisen jalan takaosan lihakset, niin tuntuma rullatussa ja rullaamattomassa raajassa oli aivan erilainen! Otettiin muutamia askelia ja tunnusteltiin fiilistä, niin monikin sanoi, että ihan kuin toinen jalka olisi pidempi. Itse huomasin vaan sen, että toinen jalka oli kevyt ja vapaa, toinen tukkoisen oloinen. Välillä sitten otettiin pientä palautusta ja rentoutusta vaan ihan matolla maaten selinmakuulla ja huomasin niissä pariin otteeseen, että alkoi vähän itkettää. Jonkinlainen suru nousi pintaan, enimmäkseen Nekun ikävöintiä.

Kun lähdin workshopista, niin piriformis ja takareisi tuntui pitkästä aikaa melkein normaalilta. Asteikolla 1-10 kivun/jäykkyyden tuntemukset olivat ykkösen luokkaa. Illalla sitten tuli riehuttua (juoksuspurtteja ja leikkimistä) koiran kanssa ulkona, niin siellä taas vähän kipeytyi, mutta ei pahasti. Sain kuitenkin noilla palloilla rullailuista tosi hyviä vinkkejä kotioloissa rullailuun. Jos tuolla jatkossa järjestetään viikkotunteja, niin aion kyllä mennä. Workshopin vetäjä käytti paljon lihasten ja nivelten nimiä, eli ainakin jonkinlainen kevyt anatomian tuntemus auttaa paljon. Onneksi kyllä sitten myös näyttikin, että mitä tarkoittaa harjannelihaksella tai missä on kaksipäisen reisilihaksen kiinnityskohta..

En huomannut laittaa valoja tähän salin nurkkaan, joten tässä pimeää treenikuvaa..

Tänään kävin aamulla salilla treenaamassa ja treeni kulki oikein hyvin. Sain jopa ihan kelvollisia puhtaita punnerruksia suorin jaloin tehtyä kaksi 12 toiston sarjaa; kolmannessa meni neljä viimeistä polvet maassa. Treenin jälkeen koirien kanssa lenkille ja nyt illalla käytiin pelaamassa vielä kössiä. Peli ei tänään kyllä yhtään sujunut, rumia palloja ja vinoja syöttöjä. Mutta joskus näitäkin, niin arvostaa sitten enemmän kun menee hyvin?

Otin vielä 20 minuutin päikkärit ennen kuin lähdettiin ja oli jo vähän luovutusolo, että tuleeko sinne mentyä. Mieskin sanoi yllättyneensä, että sain itseni sängystä ylös ja liikkeelle. Hyvä, että mentiin, koska naisten pukuhuoneesta löysin vyöhyketerapiamainoksen. Kai sitäkin voi käydä kokeilemassa, jotenkin tuntuu keho tarvitsevan nyt tosi paljon kaikkea terapeuttista hierontaa ja avaamista. Body rolling workshopin vetäjäkin sanoi tekevänsä niillä palloilla terapiaa, ja se kuulosti aivan luksusjutulta. Mutta nyt kun tässä on käyty kesästä lähtien joka kuukausi useiden satojen eurojen edestä eläinlääkärissä, niin pitää hieman lykätä vielä. Tuo workshop oli muuten ihan hyvänhintainen, se järjestettiin Somatic Studiolla ja 35 euroa reilusta kahdesta tunnista ei ollut paha; etenkin kun sen pystyi maksamaan vielä liikuntaetuseteleillä. Meitä oli pieni, 11 hengen porukka, joten vetäjä ehti hyvin vähän korjailemaankin pallojen paikkoja, jos ei ollut ihan hahmottanut, että mihin asti edettiin. Rintalihaksissa ja lavan ympärillä oli myös ihan hemmetin tiukkoja paikkoja, pelkkä pallon päällä makaaminen oli jo melko hardcorea, saati sitten että olisi pitänyt johonkin suuntaan vielä rullatakin.

Asiasta toiseen; FitBitistä hajosi muuten näin 8 kk:n (? muistaakseni) jälkeen ranneke. Suomesta ei tunnu mistään saavan yksittäisiä, joten tilasin Amazonilta. Vähän harmittaa tuollainen huono laatu, vaikka kyllähän tuota voisi pitää esim. taskussakin, niin kuin nyt teenkin.

Ensi viikon treenisuunnitelmat muuten auki, mutta tavoite on tosiaan mennä taas salille ti, pe ja su (ja lauantaina on kössivuoro). Tällä viikolla perjantain salitreeni jäi välistä, kun työmatkalla tuli syötyä ja nukuttua suht köykäisesti, eikä tuntunut olevan yhtään energiaa perjantaina aamulla salitreeneihin. Kävin sitten tosiaan vaan hölkkäilemässä, ja nyt kun kirjoitin tuon, niin tuon työreissun uuvuttaman fysiikan takiahan ne sykkeetkin tosiaan olivat varmaan korkealla lenkin aikana..

Koirat tulivat perjantaina tänne, ja niiden lenkittäminen taas rytmittää mukavasti ensi viikkoa. Toivottavasti olisi mahdollisimman kuivaa ja auringonvalokin olisi ihan mukava juttu.

Just a spoonful of sugar..

Loma on alkanut lämpöisissä merkeissä. Maanantaina kävin moikkaamassa kaverin vauvaa ja koiria. Perheen koiratulokas, portugalinvesikoira oli itselleni rotuna uusi tuttavuus ja se oli trimmattu niin söpöksi, että jos ne pysyisivät aina tuollaisina, niin sellaista voisin jopa itsellenikin harkita. Mutta noin muuten ei kiitos mitään turkkirotuja, olen liian laiska. Vanhempi koira on bokserin ja dalmatialaisen sekoitus, ja sillä on niin ihana luonne, että sitä ei voi olla rakastamatta! Käytiin uittamassa koiria ja istuskeltiin pihalla, jonne tuli puista juuri mukavasti varjoa, ettei käynyt liian tukalaksi.

Portugalinvesikoira malttoi hetkeksi keskeyttää barefoot-tossun järsimisen

Bokseri-dalmis -ikäneito päivätorkuillaan

Maanantai oli treeneistä lepoa. Tiistaina aamulla kävin tekemässä bootcamp-treenin yläkropalle, ja tällä(kin) kertaa tein suurimman osan punnerruksista polvet maassa. Noissa treeneissä kun tehdään aikaa vastaan, niin välillä tahtoo mennä vähän hosumiseksi. Pitää sitten aina muistuttaa itseään siitä tekniikasta. Varsinkin hyvän punnerrusasennon löytäminen ottaa pari sekuntia, eikä pitäisi häslätä niin, että se punnertaminen näyttää joltain mittarimadon sätkimiseltä. Mutta treenin jälkeen oli kyllä taas niin voittajafiilis itsensä kanssa.

Keskiviikkona pidin kuumuuden vuoksi ihan sovinnolla lepopäivän varsinaisista treeneistä, mutta silloinkin tuli pyöräiltyä puoli tuntia. En ole helteiden ystävä, ja viime vuoden kesä oli mielestäni yksi parhaista ikinä. Oli sopivan lämmintä päivisin, ja yöt viileitä. Yksittäisiä hellepäiviä oli siellä täällä. Nyt on vanhemmalla koiralla ollut koko viikon sitkeä ripuli, ja sen kanssa on täytynyt käydä ulkona tuon tuosta, yölläkin pariin otteeseen. Suurempaa alakuloa aiheuttaa myös vanhan kissani voinnin hiipuminen :(. Sillä kun on sydänvika (ja munuais- ja maksavika), niin helteet ovat sille tosi raskaita. Olen joutunut nyt juottamaan ja syöttämään sitä käsin, kun ruokahalua ei paljon ole kortisonilääkityksestä huolimatta. Se on jo alkuvuoden aikana menettänyt melkein puoli kiloa painoa, joten ei tässä ole enää varmaan kovin paljon yhteistä aikaa jäljellä. Tässä blogissa en oikein enempää jaksa siihen paneutua, kun omakin sydän on kovin kipeänä asiasta.

Torstaina tein sitten bootcampin koko kropalle ja oli kiva huomata, että treenikestävyys on parantunut huimasti koko ajan. Olen voinut ottaa isompia painoja käyttöön, ja muutenkin jaksan tehdä kaikki sarjat loppuun saakka siinä missä ekoissa treeneissä piti ottaa välillä hieman paussia, kun loppui kunto kesken. Tämä on sitten vaikuttanut myös siihen, että ehdin tehdä enemmän. Tuossa tehdään siis yhtä neljän liikkeen settiä kahdeksan minuuttia (ensi viikolla 9) ja ekoissa treeneissä ehdin hätäiseen aloittamaan toista kierrosta, kun aika loppui. Nyt teen lähes kaksi kierrosta loppuun saakka ennen kuin aika loppuu. Se tietysti motivoi lisää treeneissä, kun huomaa, että jaksaa paremmin. Salin puolella sitä kehitystä ei ole pitkään aikaan tullut tällaisia harppauksia, vaikka pieniä edistysaskeleita aina silloin tällöin sielläkin - nyt kevään ja alkukesän aikana ainakin leuanveto oli sellainen, että joka kerta sujui pikkuisen paremmin.

Perjantainkin pidin lepoa. Tälle viikolle tulee kaiken kaikkiaan siis kolme bootcamp-treeniä (huomenna alkaa 9 minuutin treenit) ja yksi kuntopyörällä tehty intervallitreeni, jonka kävin tekemässä tänään. Lepopäivät ovat olleet todellakin paikallaan näillä helteillä ja etenkin siksi, kun on ollut tuota stressiä lemmikkien kanssa. Yhdessä vaiheessa tuntui jo ihan joltain animal hospital-tositv:ltä, kun päivä menee niin, että käytän koiraa parin tunnin välein ulkona, keittelen sille riisiä ja kanaa, pyöräilen paahteessa ostamaan tietynmerkkistä maitohappobakteeria vartin ajomatkan päästä, annan kuitutabletteja, taas käydään ulkona, juotetaan kissaa, sulatetaan sille seitiä, annetaan sille kolmea sorttia lisäravinteita ja neljää eri lääkettä, siivotaan toisen kissan närästyksen aiheuttamat oksennukset, toimitaan ruokarauhapoliisina (sen kerran kun vanhus jaksaa itse syödä, niin kolme muuta kissaa + kaksi koiraa hönkivät taustalla turhankin kiinnostuneina lokkeina).. Eilen illalla vielä viilensin sitä kylmällä pyyhkeellä ja se kehräsi silmät ummessa. Parit päikkärit tuli vedeltyä joinain päivinä, kun olin jo ihan kuitti kaikesta säädöstä. Mutta semmoista se on, kun on seniori-ikäisiä eläimiä. Onneksi sentään toisen koiran tassussa oleva viiltohaava näyttää paranevan hienosti. Ja onneksi on loma, että ehdin rauhassa toimia hoitajana!

Eilen perjantaina tein siskon ja siskonpojan kanssa lyhyen retken Mustasaareen, jonne menee Hietsusta lautta. Ihana pikkuinen saari, jossa oli juuri sopivan kompakti uimaranta ja pieni leikkialue. Otettiin maukkaita eväitä mukaan ja vietettiin saaressa pari tuntia.

Kaksivuotias tarkisti alueen leikkimestat

Saaren päärakennus oli piknik-
paikkamme taustalla.

Rasvasin itseni suojakertoimella 50 varustetulla lasten aurinkorasvalla, mutta unohdin kokonaan kaula-aukon: minulla oli siis ohut v-aukkoinen pusero ja tietysti sitten juuri tuo alue pikkuisen kärähti. En kyllä huomannut sitä ennen kuin kotona vessan peilistä näin, että vähän punoittaa. Mutta ei se muuten sitten oikein tuntunutkaan. Kokeilin vedellä sipaista, että kirveleekö ja ihan aavstuksen sellainen hento kihelmöinti oli. Bepanthenilla sitten rasvasin ja sillä se meni sitten ohi. Harmittaa vain oma tyhmyys, että noin itsestäänselvän alueen unohdin suojata. Mutta oltiin tosiaan pari tuntia veden äärellä, joten aika hyvin tämä ihoni kestää aurinkoa, kun noin pienellä vauriolla selvisin. 

Ennen loman alkua mietittiin miehen kanssa, että joustetaanko loman aikana siitä kerran viikossa saa herkutella -säännön kanssa. Mies ehdotti, että jos vaikka joka toinen päivä olisi lupa. Ettei menisi joka päivä mässyttämiseksi. No, alkuun suostuin siihen, vaikka tuntui aika lepsulta. Olinkin siis koko alkuviikon ilman herkkuja. Torstaina kävin Helsingissä Kanavarannassa sijaitsevassa Café Kokko -kahvilassa, josta sai erilaisia raakakakkuja. Ostin palan Lemon Pie-kakkua, joka oli ihan ok (sivumennen sanoen: miehen mielestä raakakakkuja ei lasketa herkuiksi, koska hänellä on niistä hieman huonoja kokemuksia :D). Meidän oli torstaina alunperin ollut tarkoitus mennä sinne Mustasaareen, mutta siskonpoika oli alkuviikon kipeänä, joten pidettiin vielä yksi toipilaspäivä väliä ja kierreltiin vain kaupungilla.

Lemon pie-raakakakkua Cafe Kokko -kahvilasta

Päätin sitten tiukentaa sääntöä itselleni; että jos arkena voi nauttia kerran viikossa herkkuja, niin lomalla voin tuplata sen, eli kahdesti viikossa :). Minulle sopii paremmin tällaiset säännöt ja rutiinit, kuin sellainen no otetaan nyt rennosti vaan ja fiiliksellä. Että aina ei tarvitse ottaa, kun tekee mieli. Lapsilla on vanhemmat, jotka asettavat rajat, mutta näin aikuisena täytyy itse olla oma holhoojansa. Ja siihen helpottaa se, että on jonkinlainen ohjenuora olemassa, jota minun on helppoa noudattaa. Sitten taas tuo miehen ehdottama joka toinen päivä tuntui vähän turhan tiheältä, vaikka tarkensikin sen sitten kolmeen kertaan viikossa..

Joka tapauksessa: söin Mustasaaressa hyvällä omatunnolla yhden korvapuustin ja vähän irtokarkkeja. Muuten meillä oli eväänä tekemääni valkopapukeittoa ja sen kyytipojaksi Pågenin Oivallus-leipiä ja Tartex-kasvistahnaa (paahdettu sipuli-rosepippuri) sekä Too Big to Be Me-blogista löytämääni rypäle-cashew-mustikka -"salaattia", jonka sisko imuroi melkein yhdeltä istumalta, kun ihastui siihen niin kovasti. Anna oli omassa versiossaan käyttänyt pensasmustikkaa, mutta itse heitin vain pakastimesta jäiset metsämustikat tuonne joukkoon, niin ne tietysti värjäsivät koko salaatin.

Tuota valkopapukeittoa olen nyt syönyt parina päivänä muutenkin. Resepti on niinkin yksinkertainen, että kuullotetaan sipulia ja valkosipulia, lisätään joukkoon valkoiset pavut (säilyke, jos ei ole itse keitettyjä), kasvilientä ja mausteita (itse laitan timjamia ja persiljaa). Kiehutetaan hetken ja lopuksi surrataan sauvasekoittimella soseeksi. Itse tykkään jättää vielä vähän papusattumia joukkoon. Ekalla kerralla tuli vähän litkua, niin suurustin vielä perunajauhoilla, mutta toisella kerralla osasin jo annostella kasvilientä maltillisemmin. Tämä on siis päästä sovellettu resepti, kun en pikaisella ja nälkäisellä googletuksella löytänyt netistä mitään tarpeeksi nopeaa ja yksinkertaista.

Valkopapukeittoa

Nyt on siis tämän lomaviikon herkkupäivät käytetty. Olen huomannut, että makeanhimo on pienentynyt ihan huomattavasti tässä pääsiäisen jälkeen, kun tälle linjalle lähdettiin. Ja herkut saavat niille kuuluvan arvon, kun niille on oma aika ja ehkä jopa paikkakin - kuten eilinen retki saareen tai toissapäivän kahvilakäynti. Herkuttelu ei jää ns. "päälle", eikä viikollakaan niitä kaipaa. Tosiaan on jäänyt ainakin pari herkkupäivää "käyttämättäkin", kun ei ole vaan tehnyt mieli. Töissä joka viikko joku on jäänyt lomalle, ja välillä on ollut mielitekoja, mutta ne eivät ole vaatineet mitään ponnisteluja, ja ovat menneet ohi, kun on syönyt lounasta tai välipalaa. Olen tosi tyytyväinen tähän nykytilaan ja tosi iso kiitos siitä kuuluu kyllä miehelleni, jonka itsepäisyys kannatteli minutkin tähän pisteeseen. Nyt uskon jo, että pärjäisin omillanikin, jos hän ei jostain syystä enää jatkaisi näin. (Hah, kuulostan ihan joltain addiktilta :D!)

Liikkumisesta vielä sen verran, että huomenna pyörähtää käyntiin siis kolmas viikko bootcamp-treenejä, ja kesto nousee yhdeksään minuuttiin. Hiukan hirvittää, mutta hyvin tässä käy. Neljännellä viikolla kesto onkin jo sitten 10 minuuttia. Sitten vaihtuu ohjelma, ja alkaa uudet neljä viikkoa taas 7 minuutista. Tämä on ainakin toistaiseksi ollut tosi kivaa vaihtelua. Varmaan sitten sen toisen neljän viikon jälkeen palaan ainakin hetkeksi normaalin salitreenin pariin, mutta mietin jo jonkinlaista jaksottelua, että aina välillä tekisi jatkossakin tämäntyyppisiä vauhdikkaampia ketteryyttä kehittäviä treenejä.

Piriformis on pikkuisen juilinut joidenkin treenien jälkeen, mutta siihen on selkeästi yhteydessä tuo koko lonkan alueen jumitus. Kun vaan jaksan aukoa, venytellä, ja vetreyttää, niin oireilu katoaa. Tänään intervallitreenin jälkeen jäin vartiksi salille venyttelemään, ja vaikka sinne mennessä pakara oli sen verran jumissa, että kävellessäkin tuntui, niin nyt se on loppupäivän ollut taas ihan oireeton.

Tällä viikolla kävelyä on tullut muutenkin paljon, suuri osa niistä on noita pikahyppelyjä koiran kanssa ulos, mutta muutenkin olen lomilla aina paljon aktiivisempi kuin työpäivien aikana. Keskimäärin olen tepastellut 26 608 askelta nyt lomapäivien aikana ja huippulukemat kävelin torstaina. Ei nuo lepopäivät ole ihan lepoa siis olleet..

Kas, kevyt viikko

Nyt oli juuri oikea aika pitää kevyt viikko. Treenamisen nälkä on kova, mutta kroppa alkoi olla turhan kireä ja juminen. Maanantaina istuin töissä eri työpisteessä kuin tavallisesti, ja illalla olikin sitten jo vasemman lavan alueen lihaksessa pistävää kipua. Tennispallolla yritin hieroa kipeää kohtaa, mutta jonkinlainen kramppi siellä oli, eikä siitä ollut niin apua. Päätäkään ei voinut kivuttomasti kääntää vasemmalle. Olan yli kurkkiminen olisi ollut täysin mahdotonta. Mies hieroi, minkä taisi ja keskiviikkoiltana kokeilin laittaa siihen myös Voltarenia. Joogassa tehtiin muutamia liikkeitä, jotka sitä ehkä hieman avasivat, mutta varasin silti hierojan eiliselle.

Hieroja mutisi jotain subscapulariksesta, en saanut ihan selvää. Olin ekaa kertaa tuolla hierojalla (mutta siis vakituinen hierontapaikkani); virolainen mies, joka on aika paljon vaihtoehtohoitoihin kallellaan. Puhui energiavirroista ja tekee ilmeisesti myös kuppausta, akupunktiota, reikihoitoja jne. Vähän ehkä turhan lempeät otteet minun makuuni, olisi saanut olla ehkä aavistuksen voimakkaampi käsittely. Mutta pyysin häntä hieromaan myös piriformiksen aluetta, kun se nyt vaan edelleen kirrailee. Hänen näkemyksensä oli se, että nuo vanhat välilevyn pullistumat ovat ehkä jättäneet iskiashermon hieman alttiiksi kipeytymiselle.

Hauskasti murtaen hän kysyi, että kun vaikutan niin kehotietoiselta (??) ihmiseltä, niin miten ihmeessä minulla on näitä kolotuksia ja jumeja eri puolilla kroppaa. Trapezius-lihaskin on tosi tiukka, istumatyöläisen perusharmeja. Pohdin, että syynä voisi olla se, kun olen niin laiska venyttelemään, ja olen kauttaaltaan niin jäykkä ihminen muutenkin (plus se istumatyö). Hän totesi, että minulla on aika kuivat lihakset, "mutta se ei ole paha eikä hyvä vaan se on niinkuin on, se on ominaisuus". En sitten tiedä, mitä se tarkoittaa, että on kuivat lihakset? Pitäisikö olla enemmän nestettä kehossa?

Googlasin "kuivat lihakset" :D, ja päädyin mm. lukemaan Nyyssölän kirjoitusta siitä, että kuivat lihakset ovat alttiit loukkaantumiselle, mutta tämä tarkoitti ilmeisesti dieetin aikana kuivuvia lihaksia. Sitten oli joku saitti, missä mainittiin, että kuivat lihakset ovat alttiita krampeille. Mielenkiintoista. En tosin tiedä, pitäisikö tälle "ominaisuudelle" yrittää tehdä jotain? Hieroja käsitteli myös kyynärvarret ja olkavarren lihakset ja päivitteli sitä, kun käteni ovat niin kylmät. Hän kysyi, mikä mahtaa olla leposykkeeni ja se on nyt viime aikoina mitattuna ollut siinä 50-56 välillä. Ja onhan toki nuo alhaiset verenpaineet. Repeilin melkein ääneen, kun löysin googlatessani tällaisen toteamuksen:

"Lääkäri Väänänen vääntää mieluusti asian ihan päälaelleen: "Kylmät jalat ja kädet ovat itse asiassa hyvä ominaisuus. Tällaisilla naisilla pulssitaajuus ja verenpaine ovat matalia. He ovat myös yleensä hoikkia." He voivat mahdollisesti myös olla tasaluonteisia, eli jatkuvasti motkottamassa miehen tekemättömistä töistä." (lähde)

Kylmien käsien kanssa olen jo oppinut elämään, ja esim. tänäänkin aamulenkillä oli hanskat kädessä, vaikka vastaan tuli ihmisiä t-paita päällä. Kun jos kädet pääsevät jäähtymään liikaa, niin sitten niitä jo kolottaa ikävästi.

Kevyt viikko alkoi maanantaina hölkkälenkillä, kun teki tosiaan mieli kokeilla, miten se sujuu pakaran kanssa. Kipeytyykö lisää, tai tuleeko mitään oireita. Kyllä se otti itseensä. Ei pahasti, mutta jo lenkin aikana alkoi vähän tuntua. Maanantaina töissä kävely oli sitten vähän jäykkää, mutta venyttelin ja hieroin tennispallolla joka päivä, ja se meni pikkuhiljaa paremmaksi. Ei lainkaan niin paha kuin toukokuisten pitkien lenkkien jälkeen. Mutta ei se siis parantunut ole. Kun se ei eilisestä hieronnasta oikein miksikään muuttunut, niin taitaa olla aika hakeutua fysioterapiaan. Art-Fysion Filippa on hoitanut alakroppaani aiemmin, joten varmaan yritän saada ajan hänelle, kun nyt näyttää palanneen äitiyslomalta.

Tiistaina lepäsin, enkä tehnyt intervallitreeniä. Menen nyt suurinpiirtein Haikaraiselta saamani kevyen viikon ohjeilla: intervallitreeni jää pois, ja salilla teen 10-20% kevyemmillä painoilla, kaksi sarjaa per liike. Vaikka en dieetillä olekaan, niin tuo intervalli ei oikein istu kevyen viikon ajatteluun. Keskiviikkona tein selkä-hauis -treenin kyllä kolmella sarjalla per liike, mutta pienemmillä painoilla ja jätin pari toistoa tekemättä. Ajattelin kevyen treenin auttavan tuohon yläselän tiukkuuteen. Että jos siinä saisi verryteltyä sen aukinaisemmaksi. Eikä se pahaa kyllä tehnytkään. Tein kolme liikettä selälle: leuanvedot (no, niitä ei oikein kevennetysti voinut tehdä, mutta tein vain kaksi sarjaa), pull downia ja kulmasoutua tangolla. Samoin hauiksille tein kolme liikettä.

Ennen treeniä nopea räpsäisy

Tuntui hölmöltä vaan heilutella painoja, mutta yritin pitää mielessäni, että tällä on tarkoituksensa. Silti teki mieli vähän selitellä muille treenaajille - joita oli yllättävän paljon siihen aikaan aamusta - että normaalisti kyllä treenaan ihan kunnon painoilla. Ajattelin, että jotain muka kiinnostaa, tai edes katsoo, että "eihän tosta ton treenistä oo mitään hyötyä".  Keskiviikkona illalla oli sitten taas jooga. Täytyy myöntää, että oli aikamoisen psyykkaamisen takana mennä sinne. Vaikka tiesin sen tekevän hyvää. Mutta koti houkutteli enemmän. Sitten sisuunnuin: neljä kertaa tätä kaiken kaikkiaan edes on, millainen laiskuri ei siitä selviä? Ei vaan ole löytynyt sopivaa joogaa minulle. Kaipaisin sellaista rentoa, iloista, normaalia; jotain, mistä on kaikki hörhöily riisuttu pois. Ehkä jotkut syvävenyttelytunnit voisivat olla enemmän minun juttuni.

Mutta tarpeeseenhan se joogaaminen tuli taas. Tehtiin erilaisia selkä- ja rintarankaa kiertäviä ja avaavia liikkeitä, ja niitä takareiteen kohdistuvia venytyksiä. Tällä tunnilla yritin erityisesti keskittyä hengityksen tarkkailuun ja se sitoi jotenkin ajatuksetkin. Monesti tuntuu, että ne karkaavat työasioihin tms. Mutta nyt vähän upposin siihen hengityksen ajattelemiseen. Välillä näin ikkunasta pilvet taivaalla, mutta ne vain olivat, en ajatellut niitä yhtään.

Eilen torstaina pidin taas treeneistä lepopäivää, ja kävin illalla siellä hieronnassa. Tänään kävin aamulla treenaamassa alakroppaa kevyesti. Alkuun pakarapotkuja, kun kyykkypaikka oli varattu. Sitten kyykkyä, suorin jaloin mavea, vaakaprässiä, ak-kävelyä ja hip thrustia. Loppuun treenasin vielä vähän vatsalihaksia. Tänään kevyesti treenailu ei tuntunut yhtään niin hölmöltä. Jotenkin alakropan treenaaminen normaalisti on henkisesti aina raskaampaa, liikutellaan isoja(...) rautoja ja jos viimeiset toistot esim. kyykyssä eivät onnistuisi, niin tilanne on vähän erilainen kuin vaikkapa hauiskääntöjen kanssa.

Huomenna tai sunnuntaina käyn vielä treenailemassa ojentajat, olkapäät ja vähän rintaa. Nyt olen melkein päivittäin venytellyt rintalihaksia, ja eilen hieroja näytti vielä pari venytystä lisää, niihin tosin tarvitsee avustajan. Ja siinä missä takareisien venytys on tuskaa, niin rintalihasten on aivan ihanan rentouttavaa. Tänään olisi pitänyt ottaa ryhdistä ennen ja jälkeen -kuvat, kun salilla taas penkillä maaten tein pitkät venytykset sekä isoille että pienille rintalihaksille. Ja ihan selvä ero näkyi olkapään asennossa sivuttain tarkasteltuna! Se ei kiertynyt lainkaan niin sisäänpäin kuin normaalisti.

Tänään aamupäivällä keiteltiin riisipuuro ja huomenna on tarkoitus väsäillä siitä karjalanpiirakoita. Iltapäivällä syötiin lämmintä perunasalaattia, jonka ohjeen bongasin joskus viisi vuotta sitten, ja vähintään kerran kesässä tätä tulee tehtyä. Koska siskon perhe oli kylässä, niin unohdin räpsiä kuvan ruoasta, mutta tässä ohjeesta (ja meidän tekemänä se ei kyllä näytä noin aneemiselta kuin tuossa kuvassa olevassa kuvassa :)).

Tänään käytettiin jääsalaattia ja tammenlehtisalaattia, koska tuossa hemmetin lähikaupassa ei tunnu koskaan olevan rucolaa, kun sitä tarvitsee. Mutta ei se mitään, tammenlehti ajoi asiansa ihan yhtä mallikkaasti. Salaatin seuraksi paistettiin tofukuutioita seesamiöljyssä.

Mieli tekisi huomenna hölkkäilemään, mutta uskaltaisikohan sitä?

Jäykkis puntilla

Viikon treenit on nyt todennäköisesti tehty. Todennäköisesti siksi, että hieman houkuttaisi tänään käydä kokeilemassa, miten pakara kestää juoksua. Pari alakroppatreeniä se on nimittäin tässä juoksutauon aikana ottanut vastaan sen kummemmin hermostumatta.

Tällä viikolla treenasin vähän eri tavalla. Oli aikaa ja jaksamista, niin jaottelin yläkroppaa vähän eri päiville. Maanantaina treenasin pelkästään olkapäät ja ojentajat, ja painotus oli reippaasti olkapäillä. Niihin haluaisin kyllä lisää lihaa. Tämmöisen setin tein:

- pystypunnerrus käsipainoilla
- viparit sivuille
- pystysoutu käsipainoilla
- viparit eteen

- kapea penkki käsipainoilla
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla
- dippi jalat penkillä

- takaolkapäät käsipainoilla istuen (vasten penkin nojaa)
- viparit sivuille kylkinojaten

Lopuksi tein vielä vatsalihaksille jalkojen nostoa penkillä kolme sarjaa.

Treeniin meni hieman alle tunti ja oli kiva pitkästä aikaa tuntea seuraavana päivänä kunnolla arkuutta olkapäissä, kun oli niitä veivattukin joka kulmasta.

Tiistaina tein tavallisen intervallitreenin kuntopyörällä, ei siitä sen kummempaa.
Keskiviikkona sitten treenasin selkää ja hauista seuraavasti:

- alkuun leuanvetoja 3 x 5 (muutama siellä menee jo puhtaasti ylös, mutta enimmäkseen negatiivisia)
- pull down viisi sarjaa: nousevat painot, laskevat toistot
- kulmasoutua heti perään yksi sarja tangolla
- vaakasoutua tein ensimmäistä kertaa tuolla salilla, oli vähän hakemista painojen ja asennon kanssa.

- hauiksille vasarakääntöjä
- hauiskääntöjä yksi käsi kerrallaan penkkiä vasten
- hauiskääntö taljassa kyykyssä

Lopuksi kaksi vatsalihasliikettä; jalkojen nostoa penkillä aina yksi 20 sarja ja heti perään lankkuun. Ja tämä setti kolmesti.

Keskiviikkoiltana menin taas joogaamaan. Siellä keskityttiin tällä kertaa aika paljon takareisiin, eikä se kyllä helpottanut yhtään itselleen nauramista. Olen varmasti maailman jäykin. Sekin yksi nainen, joka ekalla kerralla sanoi olevansa "tosi jäykkä ja kankea", paineli siellä kämmeniä lattiaan aivan kevyen näköisesti. Minullahan siis pelkkä istuma-asento (jossa jalat ovat suorana edessä) tuntuu hieman tukalalta. Siitä levitettiin jalat hieman leveälle v-asentoon ja olisi pitänyt liu'uttaa käsiä pitkin kohti nilkkaa. Ja taas opettaja ähellystäni vilkaisten: "tai voi ottaa vaikka polvesta kiinni.." No, mutta hyvää se teki.

Torstaille pidin lepopäivän. Nuo lepopäivät ovat aina aikataulullisesti vähän hankalia (silloin kun koirat ovat täällä), kun herään kuitenkin samaan aikaan kuin muinakin päivinä. Ja se on siis ennen viittä. Eikä vanhempi koira ole yhteistyökykyinen lenkkeilyyn siihen aikaan. No nyt kävi niin "onnellisesti", että satoi, joten lähdin sitten vain juniorin kanssa lenkille ja päätin armahtaa mammakoiran pitkältä lenkiltä sinä aamuna. Kotiin palattuamme heitin sen vain erikseen tuohon joenrantaan pienelle vartin pyrähdykselle.

Mutta muuten lepopäivä oli paikallaan. Vaikka mieli poltteli treenaamaan, niin keho tarvitsi kyllä yhden välipäivän siihen kohtaan. Tällä viikolla on ollut niin tarmokas olo, että olisin voinut vetää vaikka 5-jakoisella läpi koko kropan kahdesti.

Perjantaina treenasin alakropan. Silloin kyllä salille lähtö kieltämättä vaati vähän (mutta vain vähän) tsemppausta. Tein täsmälleen saman treenin kuin viimeksi:

1. takakyykky
2. suorin jaloin maastaveto
3. potkuja taaksepäin laitteessa ("rear kick")
4. vaakaprässi
5. askelkyykkykävely
6. lantionnostoja tangolla

Mutta tällä kerralla kyllä nostin jo painoja ja muutenkin oli vähän enemmän varmuutta tekemisessä. Kyykkäämisessä tajusin viimein, että nilkat ovat sen verran jäykät, että syvemmälle kuin boksikyykkyyn meno on omalta kohdaltani melko lailla mahdottomuus. Ja muistin fysioterapeutin neuvoman nilkan joustavuutta lisäävän liikkeen, jonka otan nyt päiväohjelmaan. 

Aika kipeäksihän tuo treeni veti taas koivet ja pakarat, niin otin sitten eiliselle lauantaille heti toisen lepopäivän, jotta saan palautumisen kunnolla käyntiin. Käytiin eilen testaamassa kotimme viereen avattu kiinalainen ravintola. Ennakkoaavistukseni osui oikeaan: aika latteaa ruokaa, ei mikään elämys.

Alkupaloja: salaattia, ananasta, tomaattia, maissia, sushia

Pääruoaksi riisiä ja tofua kasviksilla

Tuo pääruoka tuntui olevan aika turha. Kastike tuntui olevan pelkkää kasvilientä ja maizenaa. Kasvikset eivät oikein maistuneet muulle kuin suolalle. Mies keskittyikin sitten sushibuffetin puoleen, jossa taisi olla kaikkiaan viisi vegaanista vaihtoehtoa. No, eipä tullut syötyä liikaa, kun en niin lämmennyt tuolle ruoalle. Mutta toivon silti, että paikka pysyy pystyssä, koska sen paikalla on aiemmin ollut pelkkä lähiöbaari (jonka nimi ja omistaja on vain vaihtunut muutaman kerran ajan kuluessa), ja etenkin kesäiltaisin sieltä kuului aiemmin kännistä karaokemölinää tänne meille asti.

Tänään kävin sitten treenaamassa taas yläkroppaa. Yhdistelin noita viikolla tekemiäni treenejä seuraavasti:

- leuanvetoja 3 x 5
- pull down viisi sarjaa: nousevat painot, laskevat toistot
- kulmasoutu tangolla heti perään yksi sarja

- pystypunnerrus käsipainoilla
+ viparit sivuille
Tämä siis vuorosarjana, liikkeiden välissä 30 s. palautukset.

- pystysoutu käsipainoilla
- viparit eteen

- hauiksille vasarakääntöjä kolme sarjaa ja heti perään
- yhden käden hauiskääntö penkkiä vasten yksi sarja
- hauiskääntö taljassa kyykyssä

Loppuun vatsalihaksille kaksi liikettä: jalkojen nosto penkillä ja vatsarutistus taljassa; tämä vuorosarjana, kolme sarjaa.

Paljon oli siis liikkeitä, mutta tosiaan joitakin tein vain sen yhden sarjan. Jotenkin iski ahneus, kun ohjelmaa kirjoitin ylös ja olisin halunnut vielä viparit sivuillekin, mutta jostain piti karsia. Nyt meni aikaa tunti ja kaksi minuuttia, mikä on ihan ok; siihen sisältyy kuitenkin 12 minuutin lämmittelyt. Viparit eteen tuntui vasemmassa olkapäässä vähän ilkeältä ja siinä pitikin sarjojen välissä venyttää rintalihaksia. Kävin penkille makaamaan pienet parin kilon painot käsissä ja levitin kädet auki. Ihanasti rintalihas kyllä venyi. Olisin voinut nukahtaa siihen asentoon, niin hyvältä se venytys tuntui. Ja sen avulla sain tehtyä liikkeen loppuun.

Niin, rintaa en tällä viikolla treenannut lainkaan. Tosiaan rintalihakset ovat nyt niin kireät, että yritän niitä vähän availla ja rentouttaa, ennen kuin seuraavaa treeniä niille teen. Ja tarkoitus on yrittää ajoittaa rintalihastreenit jatkossa viikonloppuun. Mielessä kaikuu vaan fyssarin sanat siitä, kuinka ensin teen penkkitreenit ja sitten meen toimistolle istumaan koneen ääreen, niin rintalihas on vaan supistuneena koko päivän, kiristyy ja vetää olkapäät sisäänpäin. Eipä ihme, jos treenatessa siis olkapää vähän kiukustuu.

Tänään sain treenata salilla aivan yksin. Ei ollut seuraa sunnuntaiaamuna klo 7 aikaan. Ja siellä ei jostain syystä ollut edes musat päällä, joten aivan aavemaisessa hiljaisuudessa treenasin. Painot vain kilahtelivat ja kaiku vastasi. Laskin toistoja ääneen, kun ei ollut ketään kuuntelemassa. Aamuaurinko paistoi kaihtimien takaa ja tuulettimet hurisivat hiljalleen. Ihanan tunnelmallinen sunnuntaiaamun treenihetki. Jotenkin olen alkanut tuntea tuon salin jo omakseni, ja on tosi sääli, että rakennus puretaan. Kaikessa rumuudessaan siinä on kuitenkin jotain kasarinostalgiaa. Tikkurilasta halutaan nyt "kaupunkimaisempaa", mikä tarkoittaa korkeampia rakennuksia ja tiheästi rakennettua maisemaa. Se vähän ahdistaa itseäni, kun matalat rakennukset ja tietty väljyys jättävät kuitenkin kaupunkiin jotain henkireikää. Ei mitään puistoplänttiä missään :(. Minulle kelpaisi oikein hyvin asuinpaikaksi joku Stars Hollown (Gilmore Girls) tyylinen pikkukaupunki.

Tänään on sunnuntai, mikä tarkoittaisi herkkupäivää. Viime sunnuntain herkuttelut jätin väliin ihan tarkoituksella. Ei vaan tehnyt mieli, niin en viitsinyt väkisin lapata, "kun kerran saa". Tänäänkään ei ole vielä muuten ollut mitään mielitekoja, mutta ostin eilen vahingossa kaupasta Alpron sitruunajogurttia. Piti ostaa kaksi purkkia maustamatonta, mutta toinen purkki olikin sitten tuo sitruuna-lime. Ei siinä mitään, ihan hyvää se on ja tulee syötyä. Mutta sitä söin sitten tuossa jälkiruoaksi. Aamupuuroa tuunasin vähän: banaania, mustikkaa, kanelia ja kardemummaa. Mutta se kaipaa kyllä vielä jotain särmää. Useimmiten puuron lempeys on paikallaan, mutta tänään kaipasin kyllä jotain kipakkuutta siihen. Huippunopeasti tuo satsi kyllä salin ja palkkarin jälkeen upposi, ei ongelmaa!

Mukavaa ja rentouttavaa sunnuntaita!

Pieniä edistysaskeleita

Toista viikkoa jatkunut kevätsää vaihtui eilen taas talviseksi. Aamulla herätessä lunta oli tullut jo sen verran, että lumiaurat lähtivät liikenteeseen. Tänä aamuna lenkillä oli niin liukasta, että pelkäsin kaatuvani ja rikkovani taas jotain. Tällä tuurilla se olisi ollut varmaan vain ihan odotettavissa. Selvisin ehjänä takaisin kotiin, vaikkakin kylkiluun alue otti hittiä, kun pari kertaa oli ihan kunnolla tasapainoilua. Tuollaisissa tilanteissa sitä aina huomaa syvien vatsalihasten ja ns. korsetin merkityksen; normaalistihan sitä ei sillä tavalla tunne, mutta nyt kun on kipua kylkiluussa, niin coren olemassaolon todellakin huomaa tuolla liukastellessa!

Aamuinen näkymä

Tällä viikolla olen alkanut toipua flunssasta vauhdikkaammin. Jokainen päivä on ollut selvästi edellistä parempi. Mutta siis kylkiluu on kuitenkin tosi kipeä vieläkin. Särkylääkkeet jätin viikolla pois, mutta alkuviikosta ei oikein unikaan olisi tullut ilman, kun pelkkä paikallaan makaaminen teki kipeää. Tajusin onneksi iltaisin ruveta hautomaan tuota kipeää aluetta kylmäpussilla, ja se auttoi niin hyvin, että särkylääkkeet sain jätettyä pois. Nyt ollaan siinä pisteessä, että hengästyminen ja yskiminen sattuu, etenkin yskiminen aivan hirvittävästi. Mutta muuten esimerkiksi juuri nukkuminen on vaivatonta - kunhan en kääntyile. Herään heti kivun vuoksi, jos yritän kääntyä. Olen siis pääsääntöisesti nukkunut yhdessä asennossa koko yön ja aamulla olenkin vähän puuduksissa. En tiedä, johtuuko tuosta, vai mistä, mutta olen nähnyt aivan käsittämättömiä unia joka yö, ja jotenkin todella selkeitä. Muistan ne kirkkaasti vielä pitkälle seuraavaan päivään.

Olen miettinyt tätä tässä viikon aikana useamminkin, mutta viimeksi eilen, että luultavasti tämä kylkiluun särky on minulle vain hyväksi. Ranne on nimittäin hyvää vauhtia toipumassa, enkä saa siihen enää kipua tuntumaan muuten kuin painamalla peukaloa rystysestä alaspäin, ja siis aivan siellä loppuasennossa. Mutta, kun siskonpoika oli täällä perjantaina kylässä, ja häntä nostelin syliin useampaan otteeseen, niin iltaa kohden rannetta alkoi taas särkeä. Yön yli lepo kuitenkin auttoi ja eilen käsi oli taas oireetoon. Eilen sisko kävi tässä pikaisesti hakemassa pesukoneen ja nostin pikkupoikaa ihan vain pari kertaa syliin, ja kiinnitin samalla huomiota ranteen asentoon, niin eipä tuosta käsi hermostunut. (Olen iloinen kun päästiin pesukoneesta eroon: meillä kun on ihan huippu pyykkitupa, niin oma kone on viimeiset 10 vuotta ollut lähes käyttämättä.)

Mutta siis särky hyväksi siksi, että jos kylkiluukipua ei olisi, niin olisin varmaan ensi viikolla jo salilla kokeilemassa kevyttä treeniä. Se voisi olla liian aikaista ranteelle. Nyt ei voi edes juosta, koska se tärinä ja hengästyminen sattuu. Joten odotellaan vielä tovi treenauksen kanssa. Kurjaa on pitää näin pitkiä taukoja, mutta muistuttelen itseäni siitä parin vuoden takaisesta puolen vuoden liikuntatauosta. Selvisin siitäkin, niin kyllä tästäkin.

Syömiset kyllä ovat vähän turhankin rentoja. Flunssasta johtuen ei ole ollut oikein ruokahalua, joten en ole töihin ottanut eväitä kuin pari kertaa viime viikolla. Ja sitten illalla nälkäisenä olen syönyt tyyliin ruisleipää ja karkkia.. Varsinkin kipeänä pitäisi nimenomaan panostaa siihen, että ruoka olisi mahdollisimman ravinnetiheää ja puolustuskyvyn toimintaa boostaavaa, niin mitä tekee tyhmä ihminen? Viime viikon tuoreiksi kasviksiksi laskettakoon muutamana aamuna syödyt mustikat ja banaanit, sekä pari hassua tomaattia. Pyh.

Eilen jatkettiin rentoilua ja tehtiin pizzaa. Ei muistettu ostaa kaupasta hiivaa, ja olen muutenkin aina vähän vieroksunut hiivan makua pizzapohjassa (lienenkö laittanut sitten liikaa), joten tein tällä kertaa leivinjauheeseen pohjan:

6 dl hiivaleipäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl merisuolaa (lipesi vähän enemmän, joten oli oikeasti varmaan 1,5 tl, joten pohjasta tuli minun makuuni turhan suolainen, mutta miehen makuun se oli kuulemma juuri sopiva)
1 dl oliiviöljyä
2 dl vettä

Mies tekee aina jonkun spesiaali tomaattikastikkeen, johon tulee sekalainen joukko mausteita ja eilen myös sipulit pilkottiin sinne joukkoon. Sen levitin ohuen pohjan päälle ja sitten muut täytteet: kylmäsavutofua, paprikaa ja ananasta. Juustona käytimme Cheezlyn Mozzarellaa, joka sulaa ihan kivasti siihen päälle.

Vegaanipizzan jämät

Oli tosi hyvää, vaikka niinhän se kotona tehty pizza aina on. Suurin osa syötiin jo eilen illalla ja tänään söin kakkosaamupalaksi loput. Mulla on viikonloppuisin tapana jakaa aamiainen kahteen osaan: ennen kuin vien koirat lenkille, syön osan ja sieltä palatessani pienen ajan kuluttua toisen osan. Nälkähän tuolla ulkona raittiissa ilmassa aina tulee. Tosin treeniaamuinahan syön myös kahdesti, kotona ja töihin päästyäni. 

Paikoitellen mieli on ollut vähän alakuloinen, kun ei pääse kunnolla hikiliikkumaan ja hengästymään, mutta toisaalta kaikki sairastelu on nyt vienyt niin paljon voimia, että olen vain nukkunut paljon ja keskittynyt odottelemaan sitä, että olen taas terve. Eilen tajusin, että nyt kun ei muuta pysty oikein tekemään, niin voisin sentään venytellä. Lonkankoukistajat tuttuun tapaan vähän ilmoittelevat itsestään, ja koirien kanssa lenkkeillessä olen pysähtynyt niitä vähän pumppailemaan auki sillä aikaa kun rakit haistelevat. Tälle päivälle ohjelmassa on siis venyttelyä, ja tällä kertaa vältetään kaikkea hampaat irvessä vääntöä :P.

Kärttyinen ja kireä bitch

Uuden vuoden aattona olin kotona, niin kuin olen ollut viimeiset 17 vuotta, koirien vuoksi ja muutenkin. Jos jaksaisin, olisin fanaattisempi rakettien ja räjähteiden vastustaja, mutta nyt tyydyn vain murisemaan itsekseni ja vähän tässä blogissakin. Ilotulitteet ovat karsea ekokatastrofi jo valmistusvaiheessa sekä täällä jätteen määrän vuoksi. Lisäksi siitä tietysti aiheutuu stressiä kotieläimille, luonnon eläimille sekä joillekin muistisairaille vanhuksille, jotka uskovat sodan syttyneen. Viime vuosilta muistan useammankin tämäntyyppisen uutisen, ja jotenkin mielikuvat noista Aasian maiden tehtaiden työoloista eivät vaikuta siltä, että sitä toimintaa haluaisin millään tavalla muutenkaan tukea.

Näistä koirista toinen pelkää niin, että kirjaimellisesti sen hampaat kalisevat. Soitettiin musiikkia kovalla, ja sen ansiosta se pystyy olemaan suhteellisen rauhallisena. Mutta ei toivoakaan, että voisi käyttää ulkona tarpeillaan. Vielä uuden vuoden päivänä mentiin juoksulenkille illalla, ja satunnainen kaukaa kuuluva pauke sai koiran sen verran vauhkoksi, että juoksin 10 kilsan lenkin nopeammin kuin koskaan pk-sykkeillä. Eipä tarvinnut juuri itse muuta tehdä kuin jarrutella. Vanhempi koirista on ihan ok, ei oikeastaan välitä, kunhan vain ollaan kotosalla ja musiikki soi. Ystävillä ja työkavereilla on koiria, jotka tarvitsevat maksimiannostuksen rauhoittavia lääkkeitä, musiikin kovalle ja silti ne ovat kauhuissaan.

Kissat eivät tänä vuonna pelänneet: viime uutena vuotena punainen kolli oli peloissaan sängyn alla, mutta tänä vuonna ehkä pauke oli sen verran kaukaisempaa, ettei se häiriintynyt. Kyllä nekin kuulostelivat jotain yksittäisiä kovempia laukauksia, mutta selvää pelkoa eivät osoittaneet, vaan söivät illan aikana ja hengailivat kanssamme normaalisti.

Seuraava aamu olikin lenkkireiteillä lohduton näky. Jostain syystä uutena vuotena roskaaminen on ihan ok. Normaalistihan kukaan valopää ei kanna kassillista jätteitä mukana ja levittele niitä pitkin teitä ja nurmikoita, mutta vuodenvaihde on ilmeisen hyvä syy olla idiootti. Olen jo vuosia ottanut tavakseni keräillä noita roskia matkan varrelta ja tiputella niitä roskiksiin. Tänne on myös hyvin järjestetty jätesäkkejä lampputolppiin, joten siivoaminen on kyllä tehty helpoksi. Mutta silti välillä nousee ärsyyntyminen siitä, että paukuttelevat dorkat eivät itse korjaa jälkiään.

No, se siitä vuodenvaihteesta. Olen kai tällä hetkellä hieman tavallista ärtyneempi, kun palasin torstaina töihin, ja menin saman tien aivan jumiin. Tällä hetkellä oikea lonkankoukistaja on älyttömän kireä ja vasen hartia kirraa niin, että päätä särkee. Lisäksi onnistuin ilmeisesti joogatessani vääntämään oikean ranteeni niin kestämättömään solmuun, että nyt siellä on joku niveltulehdus. Nice.

Kävin tänään ostamassa MSM-jauhetta, jota syötin edesmenneelle koiralle aikoinaan, kun sen nivelet olivat kipeät, ja siitä oli selvästi apua. Se pärjäsi pitkään ilman kipulääkkeitä ja pelkällä MSM-jauheella. Usko tuon toimivuuteen on siis kova!

Mutta tällä viikolla treenit ovat jääneet vähiin. Koko joulun ajaksi tekemäni suunnitelma piti hienosti lukuunottamatta hieronnan aiheuttamia poikkeuksia. Heti kun arki alkoi, treenimotivaatio lopahti. En mennyt edes tänään, vaan lähdin kaupungille shoppailemaan ja nythän sali onkin jo kiinni. Nuo salin huonot aukioloajat ottavat päähän myös ja kävinkin eilen nopsasti illalla tsekkaamassa tuon EasyFitin, joka on auki 5-23. Siellä oli 19.30 aikaan tupa täynnä treenaajia ja tiloja esitellyt poika sanoikin tammikuun ryntäyksen olevan täysillä päällä. Mutta uskon silti, että aamulla 5-6 aikaan siellä saisi treenata aika rauhassa. Heikommin varusteltu se on, ja paljon oli laitteita, joita käytetään muistikortin avulla. Onneksi sentään vapaita painojakin löytyi, kuten myös kyykky- ja penkkipaikka, ja kyllä siellä siis ihan treenin saisi tehtyä.

Tänään kaupungilla käydessäni haaveilinkin, että olisi jotain "instant"-hierontapisteitä, joihin voisi vain kävellä sisään ja ostaa vartin niskahartiahieronnan siinä shoppailun lomassa. Onneksi ensi viikolla on hierontaa luvassa.

Erityisiä tammikuun "herkuton, sokeriton, kaloriton jne"-päätöksiä en tehnyt. Uutena vuonna napostelin kunnon terveysfasistin tavoin porkkanalohkoilla, kun mies oli tehnyt niin hyvää dippiä ja jääkaapissa on muutaman kilon porkkanapussi viemässä tilaa. Se jäi kyllä päälle, ja olen nyt joka päivä pilkkonut itselleni kulhollisen porkkanoita dipattavaksi. Tuollaisina suikaleina ne hujahtavat niin, että tuntuvat loppuvan kesken.

Toivottavasti lukijoilla vuosi on alkanut mukavammissa merkeissä. Ensi viikolla sitten treeneistä taas postausta..

Huolenaiheiden vaikutuspiiri

Seuraa treeneihin suoranaisesti liittymätöntä avautumista. Kellokin on 3:08..

Viimeinen viikko on ollut raskas. Kerroinkin jo, että työpäivät olivat pitkiä ja stressaavia, ja tänään putki viimein päättyi. Odotin, että pääsen rauhoittumaan ja laittamaan joulua kotona. En ole erityisen jouluihminen päällisin puolin: en sisusta kämppää joulukrääsällä enkä soittele joululauluja, mutta se rauha ja pysähtyminen on sellaista, mitä joulussa kaipaan. Lahjoja ostan vain lähipiirin lapsille, joita on muutama. Heillekin vain jotain pientä, koska kaikilla on leluja aivan järkyttävät määrät ja lahjoja tulee muutenkin joka suunnasta.

Hain tänään työpäivän jälkeen pikkukoiran hoitoon ja tuon koiran omistajan (entinen koulukaveri) elämäntilanne veti mielen matalaksi. Syksyn aikana olen nähnyt merkkejä siitä, mutta olen nähnyt myös merkkejä paremmasta. Tai ainakin halunnut nähdä. En tiedä enää, oliko niitä alkuunkaan. Nyt valvon keskellä yötä, kun en saa unta. Otin jo yhteyttä viranomaisiin, mutta aika vähän on mitään, mitä voi tehdä auttaakseen toista. Onko teille tuttu huolenaiheiden vaikutuspiiri / ympyrä / kehä?

Huolenaiheiden vaikutuspiiri

Kehän uloimmalla reunalla on murheet ja huolet, joihin emme voi vaikuttaa, emmekä voi niistä päättää. Tällaisia ovat sää, luonnonmullistukset, maailman taloudellinen tilanne, lainsäädäntö jne. Eipä paljon voi vaikuttaa siihen, sataako vai paistaako. Kyllä kaikki nämä asiat silti vaikuttavat elämäämme, olemiseemme ja niitä tulee ainakin hetkellisesti vatvottua.

Keskikehällä on aiheet, joihin voimme vaikuttaa, mutta joista emme voi päättää. Käytännössä tässä ovat kaikki elämäsi ihmiset. Perhe, puoliso, lapset, ystävät, työkaverit, asiakkaat, muut salillakävijät, kanssamatkustajat joukkoliikenteessä, kaupan kassa jne. Voit vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi lapsesi viettää vapaa-aikaansa. Loppupeleissä et voi päättää sitä hänen puolestaan, ellet kirjaimellisesti kahlitse häntä kotiin ja valvo 24/7. Myyntityötä tekevä voi vaikuttaa asiakkaan ostopäätökseen, mutta ei päättää hänen puolestaan. Voit tarjota paikkaasi bussissa kanssamatkustajalle, mutta hän päättää itse, istuuko siihen vai ei.

Sisin kehä pitää sisällään kaiken sen, johon voit vaikuttaa, josta voit päättää, ja ne asiat, joita voit siis muuttaa. Oma asenne, teot, tulkinnat, ajatukset. Et voi vaikuttaa siihen, sataako ulkona vai onko aurinkoista. Mutta voit päättää, että et anna sadesään vaikuttaa mielialaasi ja voit vaikuttaa säänmukaiseen pukeutumiseesi. Tällä kehällä joutuu tekemään välillä enemmän töitä ja välillä asiat soljuvat kuin itsestään.

Mitä enemmän käyttää energiaa ulkokehän asioiden vatvomiseen, sen enemmän se kuluttaa resursseja pois niistä asioista, joihin voi vaikuttaa. Mielestäni hallitsen ulkokehän hyvin. Välillä ottaa päähän vaikka jatkuva sadekausi, kun koiria saa olla jatkuvasti kuivaamassa ja pesemässä tassuja hiekasta ja kurasta. Mutta noin pääsääntöisesti se ei vaikuta käyttäytymiseeni negatiivisesti: en pilaa muiden päivää kiukuttelemalla ja marmattamalla säästä. Siihen voisin helposti sortua, etenkin jos on muitakin ärsytyksenaiheita. Mutta omilla teoillani voin vaikuttaa siihen; kun tiedän, että lenkiltä palattuani on massiivinen tassupesu-/kuivausoperaatio edessä, järjestelen asiat valmiiksi niin, että se operaatio on mahdollisimman kivuton.

Keskikehällä onkin sitten heikko kohtani. Murehdin toisten ihmisten asioista niin, että yöunet menee. Elämässäni on pari ihmistä, joilla on ongelma alkoholin kanssa. He eivät ole perheenjäseniä, mutta kuitenkin eri yhteyksien kautta elämääni tulleita ihmisiä, joihin on muodostunut jonkinlainen sidos. En ole vastuussa heidän juomisestaan tai niiden seurauksista, mutta olen silti roolissa, jossa kannan huolta ja yritän auttaa; se on myös jollain tapaa velvollisuutenikin. Olen ollut tekemisissä viranomaisten ja terveydenhuollon kanssa, tehnyt yhteistyötä auttaakseni näitä henkilöitä. En voi kuitenkaan tehdä päätöksiä näiden ihmisten puolesta. Kummankin tapauksen kanssa olen paininut jo reilun vuoden verran. Välillä näkyy valonpilkahdusta ja sitten se taas sammuu.

Nyt taas tuntuu, että omat resurssit ovat aivan lopussa. En vain enää jaksa. Teen jonkinlaista surutyötä päästääkseni irti ainakin tästä toisesta tapauksesta. Murhe on vaihtunut kiukuksi, kiukku raivoksi, raivo alakuloksi ja se aaltoilee nyt näiden tunteiden välillä. Luultavasti vielä jonkinlainen purkaus on edessä. Mutta sen jälkeen - on vain annettava olla, hyväksyttävä tilanne.

jk. treenaamiseen tämä ei liity muuten kuin siten, että nämä asiat ovat vieneet kaikki, aivan kaikki voimavarat, ja salilla olen tosiaan käynyt viimeksi viikko sitten. Eilen aamulla kävin koiran kanssa juoksemassa ja huomenna yritän kasata ajatukseni, keskittyä ja mennä salille. Onneksi pääsen myös hierontaan viimein. Luultavasti kaikki tämä murhe ja stressi on kasautunut myös hartioihin. Istuessa huimaa, käsi on jäätynyt ja yläkroppa on kova, joustamaton ja kireä. Jos joku näppäisi minua rintalihaksiin, sieltä kuuluvan äänen kanssa voisi varmaan virittää jonkun soittimen.

Tavoitetyhjiö ja treenaamisen tehokkuudesta

Lokakuun alkupuolella asetin itselleni treenitavoitteita, mutta rehellisesti sanottuna en ole hirveästi panostanut niihin. Penkkipunnerruksen sarjapainot ovat edelleen 32,5 - 35 kg (5 toistoa) ja maastavetoa treenailen harvakseltaan, noin joka toinen viikko. Viimeksi tein kaseja 65 kilolla: tekniikka pysyi puhtaana, mutta oli silti sen verran raskas, etten vielä raaski sarjapainoja nostaa.

Painoa on tullut lisää reilun kilon verran, mutta ei ole aavistustakaan, miten suurelta osin se on lihasta ja rasvaa, eikä oikeastaan hirveästi kiinnostakaan. Herkuttelu on ollut hyvin maltillista ja koostunut lähinnä itse tekemistäni leivonnaisista; omenapiirakkaa, mustikkapiirakkaa jne., ja ne on jaettu pienellä porukalla hyvässä seurassa. Irtokarkkien kanssa sanoin toistaiseksi sopimuksen irti, joulun aikaan tulee muutenkin syötyä hyvää ihan riittävästi. Kroppa tuntuu nyt oikein sopivan kokoiselta, ja se onkin saanut miettimään harjoitteluani ja tavoitteita aika ajoin. Tällä hetkellä elän sellaisessa tyytyväisyyden kuplassa, että on vaikea asettaa itseä motivoivia tavoitteita. Voiko tavoite olla yksinkertaisesti se, että haluan mahdollisimman monen treenin sujuvan niin, että olen itse niihin tyytyväinen? Minulla on sellainen käsitys, että suurin osa treeneistä on onnistuneita, mutta ajattelin ryhtyä merkitsemään jollain hymiöllä tai vastaavalla sen fiiliksen ihan treenipäiväkirjaan treenin jälkeen, jotta saisin siitä jotain faktaakin.

Välillä luen eri blogeista, kuinka kirjoittaja on tavannut personal trainerinsa, ja sitten on vedetty sellaiset treenit, että itku ja oksennus tulee, ja kuolemakin on lähellä. Suhtaudun hieman kyynisesti noihin kirjoituksiin. On vähän sellainen olo, että joko kirjoittajan omat treenit ovat nössöjä tai sitten valmentaja on joku egoilija, jonka pitää todistella maksavalle asiakkaalleen jotakin. Kyllä, omat treenit pt:n kanssa olivat myös raskaita, mutta eivät mitään sotilasleirejä. Joissain liikkeissä ehkä tehtiin ne pari rutistusta enemmän, mitä itse suorittaessa saattaisi jäädä vajaaksi, mutta suureksi osaksi treeni oli yhtä tehokasta, kuin mitä itse treenatessakin saan parhaimmillaan aikaiseksi. Pt:n kanssa tavatessa käytiin läpi tekniikkaa, uuden ohjelman rakennetta ja mikä merkitys milläkin liikkeellä ja ohjelmalla kokonaisuudessaan on. Treeni ja analyysi samassa paketissa; jouduin itse pohtimaan paljon vastauksia pt:n asettamiin kysymyksiin. Olin kovin kovin tyytyväinen. (Valmennus on päättynyt, joten olen tällä hetkellä omillani, mutta jos jokin askarruttaisi, en epäröisi ottaa häneen yhteyttä ja sopia yhteistreenit johonkin kohtaan.)

Nyt tällä hetkellä olen tosiaan jonkinlaisessa tavoitetyhjiössä. En hae treeniltäni suurensuurta lihaskasvua, enkä kropan kiristymistäkään. Voimaa saa tulla lisää, eli nuo lokakuussa asettamani tavoitteet ovat taustalla edelleen, mutta tärkeämpää on se, että kroppa pysyy terveenä ja että itse pysyn terveenä. Olen hyvässä kunnossa ja haluan pysyäkin siinä. Tänä syksynä olen onnistunut torjumaan useampia mahdollisuuksia saada flunssa, vaikka ympärillä on koko ajan joku pärskimässä ja yskimässä. Ehkä se yksi flunssa lokakuussa oli sitten riittävä. Uskon, että kun treenaaminen, lepo ja ravinto ovat olleet melko hyvällä mallilla, niin ajoittainen työstressikään ei ole saanut vastustuskykyä liian alas. Sen sijaan kroppahan on ilmoitellut nyt itsestään: kireä ja juminen olo sekä erilaiset tiukat krampit ovat haitanneet etenkin yläkropan treenaamista.

Lapsena harrastin pianonsoittoa. Ei minulla silloin mitään tavoitteita ollut, paitsi ehkä soittaa läksyksi saatu kappale sen verran hyvin, ettei soitonopettajalta tullut moitteita = rangaistuksen pelko (soitonopettaja ei ollut siis mikään hirviö, mutta kukapa haluaa kuulla nuhteita). Hiljalleen mentiin eteenpäin harrastuksessa ja edettiin vaikeampiin kappaleisiin. Muistan edelleen, että hyvin menneen soittotunnin jälkeen into harjoitella kotona oli paljon suurempi kuin silloin, kun soittotunti meni täysin mönkään. Odotellessani bussia kotiin haaveilin soittavani jonain päivänä suurella konserttilavalla ja kotiin päästyäni olisin saman tien halunnut alkaa treenata. No, muu perhe oli vähän eri mieltä asiasta.. Saman fiiliksen tunnistan itsessäni edelleen: kun treeni sujuu salilla hyvin ja napakasti, jään jo odottamaan seuraavaa treeniä. Kun taas johonkin särkee ja joutuu sumplimaan hirveästi tai on heikko olo, niin lannistaa, ja saan tosissani psyykata, että teen treenin loppuun.

Nyt kun yläkroppa on jumissa, niin alakroppaa olen sitten treenannut senkin edestä. Tämän viikon saldoiksi jäi kaksi jalkatreeniä ja yksi yläkroppatreeni (+ aerobisina intervallitreeni kuntopyörällä, yksi juoksulenkki ja lukuisat lenkit koirien kanssa).  Alakroppa tuntuu vahvalta ja suorituskykyiseltä. Kyykyt, askelkyykyt ja eristävät liikkeet tuntuvat sujuvan puhtaasti ja raskaasti. Tunnen ja tiedän, että viimeinen toisto oli nyt tässä, ja enempää ei olisi puhtaasti tullut.

Sen sijaan yläkroppaa treenatessa on lähes jokaisen liikkeen kohdalla olo, että eikö tämä takkuaminen koskaan lopu?? Koko ajan mietityttää tekniikka, ja kireydet varmasti vaikuttavat sen puhtauteen. Ylätalja otti viimeksi sen verran kivuliaasti suurten selkälihasten sivuihin, että jouduin lopettamaan kesken ja vaihtamaan alataljaan. Leuanvedot ovat samasta syystä pois laskuista. Hauiskääntöjä en ole koskaan erityisesti rakastanut, ja melkein kaikki ojentajaliikkeet ovat perseestä :D (dipit ja ranskalainen punnerrus maaten ihan ok). Ojentajat minulla vielä palautuvat tosi hitaasti, joten yläkropan treenissä joudun silloin tällöin jättämään erilliset ojentajaliikkeet kokonaan pois ihan sen vuoksi, että palautuminen on kesken. Ainoastaan olkapäiden treenaaminen on tällä hetkellä mielekästä, mutta siinäkin alkaa jo liikepankin suppeus tylsistyttää. Aina sitä samaa viparia, pystypunnerrusta, pystysoutua, face pullia.. plaah. Mutta tuntuma on ainakin hyvä ja toistaiseksi olen onnistunut treenaamaan olkapäitä niin, etteivät lihaskireydet erityisesti haittaa suoritusta.

Kävin torstaina työpaikan osteopaatti-hierojalla, kun sain peruutusajan. Hänkin marmatti kireydestä ja sai kyllä sille jotain tehtyä, mutta en ollut ihan tyytyväinen käyntiin. Hän tuntui hieman poissaolevalta ja otteet olivat jotenkin hutiloivia; ihan kuin hän ei oikein olisi tiennyt, mistä aloittaa, kun työstettävää oli niin paljon. Vähän sieltä täältä paineli ja hieroi, ja siirtyi muutaman painalluksen jälkeen hakemaan uutta kohtaa. Omalle hierojalle sain ajan vasta 18.12., joten siihen asti kärvistelen, ja mies onneksi hieroo tässä välillä sen, minkä osaa ja pystyy.

Mutta joka tapauksessa: tällä hetkellä tavoitteena on ainoastaan se, että salitreeneistä jää hyvä fiilis (= olen tyytyväinen suoritukseeni), ja katsotaan niitä konkreettisempia tavoitteita sitten myöhemmin, jos/kun taas jostain erityisesti innostun.