Kipittäen kohti kevättä

Tänään aamulla tein ensin koiran kanssa seitsemän kilometrin reippaan juoksulenkin. Tiet ovat täällä melko lailla sulana, mutta onnistuin kuitenkin siinä ainoassa alamäessä liukastumaan ja lentämään pyrstölleni, ja tietenkin juuri sillä kipeällä ranteella otin tukea. Hetken verran sattui niin, että näin tähtiä, ja olin aivan varma, että käsi meni lopullisesti palasiksi, mutta hiljalleen pahin jomotus lakkasi ja taisin selvitä säikähdyksellä. Muuten lenkki meni sutjakkaasti. Vähän (siis todella lievästi) polvea jomotteli, ja luulen, että alkaa olla aika hankkia uudet tossut. Tosi keväinen olo noin muuten, linnutkin lauloivat ja varsinkin nyt iltapäivällä töistä tullessa lenkkipoluilla oli juoksijoita yhtä paljon kuin normaalisti joskus huhtikuussa.

Tulin kotiin suihkuun ja aamiaiselle, ja lähdin sitten molempien rakkien kanssa kävelylle vielä. Tuo 11-vuotias vanha rouva on alkanut suhtautua lenkkeihin entistäkin nihkeämmin. Se kyllä kuvattiin vuodenvaihteessa perusteellisesti ja nivelrikkoa löytyi, joten levon jälkeenhän sillä voi olla kankeutta ja kipua. Tällä hetkellä sillä ei ole kipulääkettä käytössä, mutta harkitsen, että voisi ehkä sille muutaman päivän syöttää ja katsoa, muuttuuko tilanne. Mutta toisaalta se voi myös olla ihan vanhenemistakin vaan. Se siis haluaisi vain teputtaa hyyyyvin verkkaista tahtia ja haistella tarkkaan lumikikkareet ja kivenmurikat jokaiselta kantilta. Joten tuo kävelylenkki kesti sitten vain puolisen tuntia, ja koirilla oli jo kiire aamupalalle.

Nyt kun treenaamiseni on lähes yksinomaan juoksemista, syömiset hakevat vähän sitä optimaalista tasapainoa. Tänään taas jotenkin aliarvioin energiankulutukseni, ja yliarvioin eväideni energiapitoisuuden. Aamiaiseksi söin puuroa mansikoilla ja herukoilla, sekä maustamatonta soijajogurttia soijaprotskulla. Tiesin, että parin tunnin päästä tarvitsee jo lisää polttoainetta tankkiin, niin otin aamupäivän evääksi kaapissa pitkään lojuneen Trekin kaakao-kaurapatukan. Olen jotenkin vähän hylkinyt sitä, kun se ei kuulostanut eikä näyttänyt yhtään hyvältä. Mutta olinpa tosi väärässä, sehän oli aivan älyttömän hyvää.

Kuva täältä

Lounaalle nappasin pakastimesta bataattikeittoa mukaani, ja työpaikalla oli kaapissa tofua sekä näkkileipää, joita söin keiton lisäksi. Iltapäivällä söin Builders-patukan ja hemmetin ison Jonagoldin. Tosin eilinen oli vielä isompi, se painoi ennen pilkkomista 480 grammaa! Pilkon omenan siis lohkoiksi ja siitä keskeltä menee aina se sormen paksuinen siemenkota ja ranka biojätteisiin. Mutta jäihän tuosta vielä syötävää, ja olin ihan varma, että illan mittaan on vatsa kipeä. Apple a day keeps everyone away. Mutta ei tullut mitään vatsanpuruja siitä, vaan tuli oikein hyvä ja kylläinen fiilis.

Toisin kuin tänään. Vaikka omena oli tänäänkin hieman normaalia isompi, niin iltapäivällä alkoi ihan levoton päänsärky. En ole ihan satavarma, mutta mielestäni tunnistan tämän päänsäryn liian heikon syömisen seurauksena, tähän liittyy myös vähän huono olo, joka osittain helpottaa, kun syö. Jännityspäänsärky saattaisi olla myös mahdollinen, mutta tänään nälkä ehti päästä pari kertaa niin pahaksi, että syytän sitä. Toisaalta taas niska-hartiaseutu ei tunnu erityisesti kipeältä/kireältä, mutta niitä tekee kuitenkin mieli hieroa/venyttää koko ajan. Ehkä särkysyyllinen onkin näiden kombo; syy on sekä huonossa syömisessä että hartioiden jumituksessa? Kotiin päästyäni tankkailin hiilareita mm. ruisleivällä ja riisikakuilla, mutta päänsärky helpotti vasta, kun kävin koirien kanssa äsken kävelemässä vajaan tunnin lenkin. Kyllä tässä koneella istuessa edelleen jomottaa lievästi, mutta ei ole enää mitään pahoinvoinnin rajamailla käyvää särkyä.

Rannekipu on tällä hetkellä muuttanut hieman sijaintiaan. Eilen ja tänään särky on paikallistunut enemmän peukalon alueelle. Mietin toiveikkaasti, onko se lähdössä viimein parantumaan. Aamuisin kipu on edelleen viiltävää, ja en esimerkiksi voi tällä vasemmalla peukalolla painaa mitään, koska kipu on niin voimakasta. Välillä unohdan sen ja liikun ajatusta nopeammin, ja sitten käy niin kuin eilen aamulla rappukäytävässä; painoin lukosta alaoven auki ja kivun vihlaistessa kiroilin kuin turkkilainen merimies, jolloin takanani tullut naapuri jäi epävarmasti seisomaan hissin ovelle ikään kuin paetakseen tarvittaessa takaisin hissiin ja siitä omaan asuntoonsa. Mutta kun kiroileva kilari osoittautuikin harmittomaksi koiratyttönaapuriksi, niin hän uskaltautui samalla ovenavauksella ulos.

Ensi viikolle olen buukannut itselleni hammaslääkärin, fysioterapian ja käsikirurgin. Noiden lisäksi vielä sukulaisen kanit eläintohtorille, niin tulee tavattua terveydenhuollon ammattilaisia oikein laajana kattauksena. En jaksaisi millään odottaa, että pääsen taas salille. Tässä on kohta kaksi kuukautta vammakättä takana ja näyttää siltä, että ainakin kuukausi voisi hyvinkin mennä vielä pelkkien juoksutreenien kanssa. No, ehkä saleilla on sitten rauhallista, kun sinne joskus keskikesällä pääsen palaamaan.. [/hapan sarkasmi].

Loppuun tunnustus: en seuraa mitään urheilua mistään mediasta, enkä siis olympialaisiakaan. Mulle selvisi vasta noin 1-2 viikkoa ennen olympialaisten alkua, että sellaiset on tänä vuonna jossain Sotshissa, joka siis kai on Venäjällä. Yleissivistykseni on siis aukkoinen kuin Ponnenjärven jää miljoonapilkin jäljiltä. Enkä ole ylpeä tästä, mutta en nyt erityisesti häpeäkään. Ei vaan jotenkin nappaa. Yksi lysti häviääkö Suomi tai voittaako, se ei herätä mitään fiiliksiä. Jotenkin tosi vaikeaa siis samaistua, kun töissä viereisistä huoneista kuuluu ilon kiljahduksia ja karjahduksia, ja Facebook on täynnä "mie romahan"-tyylisiä statuksia (toinen juttu, josta olen yhtä pihalla kuin olympialaisista). Mutta kiva homma varmaan teille, jotka tykkäätte!

Energiankulutuksestani (Fitbit)

Edellisessä postauksessa mainitsin FitBit Flexistä, joka on nyt muutaman päivän kulkenut ranteessa mukana. Sen suurin hyöty minulle on ehkäpä se, että varmistuin ja sain ymmärrystä päivittäisestä energiankulutuksestani. Ensimmäisen kokonaisen päivän se oli ylläni perjantaina, jolloin tein salilla jalkatreenin, ja kävelin jonkin verran (osan työmatkoista), mutta muuten oli aika rento päivä. Perjantain kulutukseksi tuli hieman alle 2100 kcal. Todellinen kulutus saattoi olla aavistuksen suurempi, mutta aika lailla noissa lukemissa kuitenkin.

Eilen lauantaina olikin sitten aktiivinen päivä, vaikka en varsinaisesti treenannutkaan. Kaksi tuntia (siskon) koirien kanssa reipasta lenkkeilyä ja viisi tuntia kaupungilla kulkemista tuottivat kulutuksen lukemiksi päälle 2500 kcal. Olikin koko ajan melkoinen nälkä, ja käytiin syömässä lounasta kurdilaisessa buffetissa, Kaisaniemen Mesopotamiassa.

Paikan omistaja oli aivan äärettömän sympaattinen ja tuli heti neuvomaan, mitkä kaikki olivat kasvisruokia. Kylmistä vaihtoehdoista vain 1-2 taisi olla sellaisia, etteivät sopineet meille. Lappasin lautaselle mausteista pastaa, marinoituja kikherneitä, linssisalaattia, hummusta, tavallista salaattia (lehtisalaattia, kurkkua, tomaattia) ja tuota leipää, joka oli mausteista ja lämmintä. Niin hyvää, että melkein silmät ummessa söin.

Lämpimien vaihtoehtojen puolella oli jonkinlainen kasvis-papu-padan tyyppinen, riisiä, paistettuja perunoita sekä tomaattinen linssikeitto. Olin tuosta alkupalalautasesta niin täynnä jo, että hain vain hieman keittoa ja lisää leipää. Buffetin hinta oli 8,90 euroa, mikä on Helsingissä erittäin kohtuullista. Olisi vielä saanut teetä tai kahvia samaan hintaan, mutta olo oli niin kylläinen ja piti jatkaa matkaa, että jätettiin väliin. Suosittelen kuitenkin paikkaa, jos yhtään tuontyyppinen ruoka maistuu. Aion itsekin käydä sen tsekkaamassa vielä uudelleen, että oliko vain onnellinen sattuma. Mies on käynyt tuolla aiemminkin lounaalla, ja syönyt mm. falafeleja.

Lauantain dataa

Illalla, kun katsoin FitBitin lukemia, yllätyin ensin vähän. Mutta sitten kun mietin koko päivän menemisiä ja tekemisiä, ne tuntuivatkin aivan järkeenkäyviltä. Mielessä kävi, kuinka viime keväänä kiristellessäni lepopäivien kalorit olivat 1500 luokkaa, ja tällaiset viikonlopun päivät olivat silloinkin ihan normaaleja. Ei ihmekään, että silloin välillä oli niin nälkä, että olisi voinut vastaantulijalta syödä pään! Ja muistan, kuinka ensimmäisen kuukauden jälkeen sorruin syömään yhden päivän aikana melkein 4000 kcal. PT:hän sanoikin heti aluksi, että aerobisen määrää tulisi rajoittaa, mutta enhän nyt voinut tuosta noin vaan koirista hommautua eroon (tai olisin kai voinut pitää niitä isän luona kolme kuukautta, jos oikein olisin halunnut keskittyä projektiin). Ja en lainkaan tajunnut, miten suuri kokonaiskulutukseni on tuollaisina päivinä, kun ollaan koko ajan liikkeellä.

Olen aina arvioinut kulutukseni alakanttiin. Se johtuu osittain myös erilaisista laskureista, jotka ilmeisesti arvioivat kulutuksen hieman normaalia alemmaksi. Esimerkiksi kalorilaskurissa voi arvioida päivän aktiivisuudeksi todella kevyt = "istumatyö tai oleilua", kevyt = "hieman istumatyötä aktiivisempaa" tai kohtalainen = "seisomista/liikkumista jonkin verran". Jos on vielä tästä raskaampi päivä, se tulisi merkitä todella kevyenä ja merkitä liikunta erikseen. Ja kun olen kokeillut muita erityyppisiä laskureita netissä, niin saan aina päivän keskikulutukseksi suurinpiirtein 1600-1800 kcal. Nyt tätä kirjoittaessani en sitten tiedä, olenko itse aliarvioinut aktiivisuuteni vai nuo laskurit, mutta joka tapauksessa käsitys todellisesta kulutuksestani on ollut alimitoitettu.

Nyt jos lähtisin kiristelemään uudelleen, tekisin hyvin paljon maltillisemman kalorivajeen, ja söisin enemmän tuollaisina päivinä, kun kevyttä kaupungilla kävely -tyyppistä liikuntaa tulee runsaasti. Muutama vuosi sitten, kun olin kuntosalin treeniryhmässä, söimme noin 1800 kcal päivässä ja se tuntui oikein sopivalta määrältä. Jaksoin treenata, mutta oli kevyt olo, ja kroppa kiristyi 12 viikon aikana ihan kivasti. Rasvaprosentti putosi siinä ajassa 4 %-yksikköä ja lihasmassa kasvoi 3 %-yksikköä. Eiväthän nuo tietenkään mitään eksakteja lukemia olleet, mutta vaaka kertoi, että paino pysyi samana, housut väljenivät ja hauis tuli esille. Missään vaiheessa ei ollut nälkä ja olin koko 12 viikon ajan täysin herkuitta ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Se kertoo siitä, että vaje oli oikein mitoitettu.

Mielenkiintoista nähdä, miltä tuleva viikko näyttää FitBitissä. Salilla tulee varmasti tehtyä 1-3 treeniä (suunnitelmissa on kaksi jalkatreeniä ja yksi vatsatreeni) ja pari juoksulenkkiä. Lisäksi olen lupautunut lenkittämään siskon koirat ensi viikon arki-iltoina, ja lenkkien pituus tulee olemaan mitä tahansa 30-90 minuutin väliltä jaksamiseni mukaan. Tällä hetkellä en ole kasvattamassa lihasta, kun en voi täysipainoisesti treenatakaan salilla, mutta en ole myöskään miinuksilla, vaan pyrin syömään kulutukseni mukaan. Liikunta on tällä hetkellä terveysliikkumista niin kauan, kunnes tuo käsi saadaan terveeksi. Ensi perjantaina onkin fysioterapia, viimein! Ranne kipeytyi eilen taas, kun sisarenpoikaa nostelin kaupungilla ja on tänäänkin vähän jomotellut. Silti mieli on valoisampi ihan vain sen vuoksi, että käsi oli perjantaina niin oireeton. Uskon, että niitä päiviä tulee vielä lisää!

Pakkanen kipristelee ja vatsani myös

Tämän blogin nimen voi kai kohta muuttaa "How I said goodbye to my muscles". Seuraa ikävä tilannekatsaus paskaan fysiikkaani.

Ranne on edelleen kipeä. Tänään vasta kävin ostamassa kipugeeliä, kun muutenkin jouduin apteekissa käymään. Keskiviikkona vein kissat eläinlääkäriin (toisella sydänkontrolli ja toiselta lähti kolme hammasta), ja niitä kantokoppia kantaessahan se ranne sitten hermostui lisää. Otin jopa vetoremmit mukaan :D, mutta ei niistä oikein ollut apua. Miehen sain avuksi viimeiselle pätkälle kantamaan koppia, mutta siinä vaiheessa kättä jomotteli jo ihan kunnolla. Takapakkia otettiin siis. No, mutta ostin tuota kipugeeliä ja rannetuki on nyt ahkerassa käytössä. Ehkä parin viikon päästä uskaltaisi varovaista treeniä jo aloitella. Ensi viikolla tuskin vielä :(.

Työpaikalla on tällä viikolla ollut vaikea poikkeustilanne, ja vaikka kuinka joka aamu (ja päivän mittaan) puhuin itselleni, että "tästä selvitään, asia kerrallaan", niin kroppa ilmeisesti oli eri mieltä. Eilen söin töissä tosi epäsäännöllisesti ja köykäisesti; eväänä oli vain reissumiestä tofulla ja Yosan Sport-jogurtti sekä parin tunnin päästä protskupatukka. Kotiin päästyäni nälkä oli jo niin järkyttävä, että vatsa tuntui kipristyvän koveraksi. Nappasin kaapista yhden syntymäpäivälahjaksi saamistani Nakdeista mukaan ja lähdin viemään koiria lenkille. Tunnin lenkiksi tarkoitettu matka typistyi puoleen tuntiin, kun oli niin heikko olo. Kotona en enää jaksanut laittaa mitään ruokaa vaan söin yhden kotitekoisen sämpylän ja hieman soijajogurttia soijaprotskulla. Pahin nälkä helpotti. Ajatuksena oli syödä kunnollinen ruoka, kun mies tulee kotiin. Siihen asti ei ikinä päästy.

Olisiko mennyt vartti tai hieman päälle, kun tuli todella huono olo, kuvotti. Sanoin juuri kotiin saapuneelle miehelle miehelle, että menen hetkeksi lepäämään. Kello oli varmaan jotain puoli kahdeksan aikaan. Nukahdin ja heräsin parin tunnin päästä aivan hirvittävään ylävatsakipuun. Koko yläkroppa jomotti niin, että särky säteili lapojen väliin saakka. En yhtään tiennyt mistä on kyse, ja olin aivan kaksinkerroin kivusta. Mies huolestui, mutta itsepintaisesti kiskoin ulkovaatteet päälle ja lähdin viemään koiria pikaiselle iltapissalle. Sanoin, että jos ei tulla kymmeneen minuuttiin takaisin, niin lähtee perään.

[Sivuraide]Mun on äärimmäisen vaikea pyytää minkäänlaista apua pahasti sairaanakaan, jos ihmettelette, miksi mies ei lähtenyt koiria ulkoiluttamaan. Joskus vuosia sitten, kun vanhat koirat vielä elivät, oltiin lähdössä illalla viemään niitä ulos, ja pyörtyä kosahdin eteisen lattialle niin, että löin pääni kynnykseen. Siitä taas tolkkuihin tullessani olisin siitä vaan jatkanut lenkityspuuhia normaalisti, mutta mies laittoi niille ajatuksille jyrkän stopin. Tuohon liittyy myös yksi hellyttävimmistä muistoista noista koirista, kun ne eivät olisi millään halunneet lähteä ja jättää minua. Parkittivat peppunsa siihen mun viereen (jäin siis makuuhuoneen lattialle hengittelemään jalat nostettuna sängylle) ja tapittivat minua huolestuneena (tai näin ainakin tulkitsin niiden ilmeet..). [/Sivuraide]

No eilen iltakävelylle kuitenkin päättäväisesti lähdin ja sieltä ihan ajallani takaisin tulin. Kylmä ulkoilma tuntui jopa ihan snadisti helpottavan. Mutta sisälle päästyäni kivut taas pahenivat. Sisuskaluja kärvensi ja korvensi ja tuntui siltä, että jos juon tai syön jotain, se tulee saman tien ulos. Kävin makuulle ja hengittelin syvään. Mikään asento ei tuntunut hyvältä. Lopulta keksin, että kyseessä voisi olla närästys. Hain yhden Antepsinin (jota talossa on koiran vuoksi), ja otin sen. Lumevaikutus vai mikä lie, mutta se vei poltteelta pahimman terän. Kivut jäivät kyllä.

Koko yö meni vaikeasti, heräilin särkyyn vähän väliä, enkä uskaltanut ottaa mitään särkylääkettä, kun ajattelin sen pahentavan vatsan oireilua. Oli nälkä, mutta en pystynyt syömään; ruokahalu oli pahasti pakkasen puolella kuvotuksen vuoksi. Samalla kuitenkin ajattelin, että syömättömyys todennäköisesti vaan pahentaa tilannetta. Aamuyöstä otin toisen Antepsinin ja join lasin vettä. Ajattelin että noin tunnin kuluttua syön jotain. En laittanut mitään herätyskelloa soimaan, kun kuitenkin kivut estivät syvään uneen vaipumisen. Heräsinkin sitten reilun tunnin päästä ja yritin syödä hieman muroja, mutta en pystynyt kahta lusikallista enempää. Se taisi kuitenkin riittää, koska herätessni uudelleen seuraavan kerran alkoi olla jo hieman parempi olo.

Työkunnossa en kuitenkaan ollut, joten soitto töihin ja toisen osaston esimiehet lupasivat ottaa vastuulleen meidänkin jengin tältä päivältä. Varasin ajan lääkäriin, ja onpa onni asua näin keskustassa, että kaikki lääkäriasemat ovat tuossa parin minuutin matkan päässä. Meillä on  Diacorissa työterveyshuolto, ja se on todella kattava. Lääkäri palpoi vatsan alueen ja vedet nousivat silmiin kun teki niin kipeää. Sain lähetteen labraan, pieni verenkuva ja crp. Muuten arvot olivat ihan ok, mutta crp oli 12, joka lääkärin mukaan viittasi lievään tulehdustilaan. Helikobakteeri tai muu ärtsympi nostaisi sen kuulemma lukemiin 60-70. Lääkäri mainitsi, että stressi saattaa nostaa arvoa myös, ja sitähän tässä nyt on ollut. Nyt kuukauden sisään jo toisen kerran närästystä, tällä kertaa noin voimakkaana.

Hemoglobiini on noin hyvä varmaan vain siksi, että olin ihan kuivunut

Kokeeksi tämmöistä

Sain reseptillä Somac-nimistä vatsansuojalääkettä kuukauden kuurin. Sen päätyttyä pitäisi kuulemma tarkkailla, palaavatko oireet. Jos palaavat, niin sitten tähystykseen.

Itse mietin tässä jo, josko sijoittaisin tuollaiseen Gastropanel-tutkimukseen. Kun kerran eläintenkin terveydenhoitoon laitan niin surutta rahaa, niin voisin kai tuonkin käydä teettämässä ja ostamassa itselleni mielenrauhaa.

Mutta joka tapauksessa taas kerran: liikunnan puute + stressi = kammottava närästys. Jokohan tästä tällä kertaa opittiin? Pakko käydä nyt sitten vaikka iltaisin hölkällä, että saan johonkin purettua tuota (todennäköisesti puhtaasti työperäistä) stressiä. Viime yö oli kyllä sellainen kauhukokemus, etten halua toistuvan. Hikoilutti, paleli, sattui, kuvotti.. Yöllä asioilla on vielä taipumus suurentua omassa mielessä moninkertaiseksi. Lieväkin vatsakipu on vähintään mahahaava, ja noin voimakkaat kivut on tottakai osoitus kasvaimesta jossain sisäelimissä. Päänsärky on ilman muuta aivokasvain ja jos jotain raajaa särkee, niin amputointiinhan se todennäköisesti menee.. Oma mieli on pahin vihollinen. Ja kun on itse päättänyt, että pahin on kyseessä, niin toisten lohdutukset kuulostavat vain vähättelyltä ja mitätöinniltä. EIKÖ TOI TIEDÄ, MITEN VAKAVAA TÄÄ ON?! No, mies ei onneksi yrittänyt lohduttaa, vaan myötäeli vaan kipujeni kanssa ja oli valmis lähtemään sairaalaan, jos tarve tulee.

Nyt toivutaan viikonloppu. Tätä kirjoitettaessa vatsaa kipristelee inhottavasti, ja pientä poltetta on nielussa. Ostin kaupasta kaurajuomaa (mango-appelsiini) ja riisiproteiinijauhoa. En nyt uskalla syödä mitään soijavalmisteitakaan, ettei vatsa ärsyynny. Inhottavan heikko olo, haluan voimani ja toimivan, kivuttoman kroppani takaisin!

Patukkatrilogian toinen osa

Trilogia siksi, että toinen kerta onnistui niin hyvin, että kolmannella kerralla tuotekehittelyn on pakko huipentua. Nyt olin vain sen verran spontaanilla tuulella, etten juurikaan mittaillut aineksia, vaan heitin ne sekoituskulhoon aika lailla mutu-tuntumalla. Tällä kertaa aineksina olivat:

- maustamaton soijaproteiinijauho
- mantelijauho
- mantelitahna
- mantelimaito
- piparkakkumauste
- taatelit
- rusinat

Laitoin kaikki ainekset piparkakkumaustetta lukuunottamatta monitoimikoneen kulhoon, jossa on s-terä ja sillä hurrautin sekaisin. Kun maistoin taikinaa, huomasin, että se maistuu ihan piparitaikinalle, joten päätin voimistaa vielä makua ja lisäsin joukkoon piparkakkumaustetta. Sitten muotoilin niistä tällä kertaa littanoita patukoita (vähentääkseni koirankakkamaista fiilistä patukoiden ulkonäössä) ja laitoin pakastimeen muutamaksi tunniksi. Näistä tuli oikeasti maukkaita ja tosiaan aivan kuin piparitaikinaa söisi.

Arvion pohjalta tein kuitenkin jonkinlaisen laskelman näiden ravintoarvoista ja päädyin siihen, että ovat enempi energiapatukoita kuin proteiinipatukoita; sen verran taatelit ja rusinat kuitenkin toivat hiilaria. Joten siksi tuotekehittely vielä jatkuu. Näissä nimittäin on sitä protskua vain arviolta viitisen grammaa per pieni pötkylä. Mutta esim. eilen aamulla söin yhden tällaisen ennen kuin lähdin koiria viemään lenkille ja sen jälkeen suoraan salille, niin se oli tosi näppärä pika-aamiainen. Ei tullut mentyä salille tyhjällä vatsalla ja toisaalta tuossa sai tiiviissä muodossa hyvin energiaa.

Pääkaupunkiseudun junaliikenne oli eilen pysähdyksissä lakon vuoksi, joten viestittelin pomolle salikäynnin jälkeen, että en taida lähteä sompailemaan töihin, vaan teen etäpäivän. Työpäivä kotona sujuikin rattoisasti ja tehokkaasti. Aika harvakseltaan teen etätöitä, ehkä maksimissaan kymmenen päivää vuodessa (+ joskus teen viikonloppuisin ihan vain tunteja sisään ja pidän sitten tarvittaessa arkivapaata), sillä työni luonne on kuitenkin sellainen, että toimistolla on parempi olla.

Lounaaksi paistoin itselleni "festariruokaa", niin kuin tätä miehen bravuuria kutsun. Pilkoin tofun ja paistoin tofukuutioita seesamiöljyssä. Lorautin niiden päälle hieman (gluteenitonta) soijakastiketta ja sen jälkeen pakastekasviksia. Tällä kertaa Apetitin aurinkokasviksia, joissa oli porkkanaa, vihreitä papuja ja keltaista porkkanaa. Kun pussi oli hieman vajaa, jatkoin vielä herne-maissi-paprikalla. Taas paistoin hetken ja lopuksi lisäsin vielä joukkoon keitettyä riisiä. Kaiken tämän vielä maustoin ketjap manis -kastikkeella, eli vähän paksumpaa ja makeampaa soijakastiketta joukkoon pieni tujaus. Valmista!

Enää oli puolet jäljellä siinä vaiheessa kun muistin ottaa kuvan

Tuo oli oikein hyvä tankkaussatsi, sillä aamun salitreeni oli ollut melko tyhjentävä. Eilen oli koko päivän nälkäinen olo ja vierailin keittiössä melkoisen tiheään. Yksi varteenotettava syy välttää etäpäiviä; liian helppo pääsy ruoan pariin. Aamulla salilla tein maastavetoa, dippejä, leuanvetoja, vauhtipunnerrusta ja vipareita. Nyt on etenkin hauislihaksen kiinnityskohta olkapäässä kipeä ja kireä, ja pitkästä aikaa peräti hauiskin on kosketusarka. Sinänsä hassua, koska yhtään eristävää liikettä en hauiksille tehnyt, mutta kyllä ne leuanvedossa ottavat ihan hyvin osumaa ja tekevät toki töitä vauhtipunnerruksessakin.

Hieman harmittaa, kun kesällä tein hyvinkin viisi leukaa putkeen ja nyt tällä hetkellä menee vain kolme, eli jossain nyt mättää. En tiedä sitten, voiko tuo kyynärvarren kipuilu heikentää suoritusta, mutta luulen kyllä, että ei se ole ainoa syyllinen. Pidin fyssarin laittamaa kinesioteippiä kädessä koko viikon ja oikea käsi ei olekaan ollut yhtään kipeä. Sen sijaan vasen forkku on rasittunut, kipukohdat löytyvät hakemattakin, kun vähän painelee. Onneksi ei kuitenkaan leposärkyä ole, eli olen noita fyssarin venyttely- ja harjoitusohjeita kuitenkin jonkun verran malttanut noudattaa. Vielä pitäisi muistaa salitreenin yhteydessä tehdä forkuille erikseen pumppaavaa treeniä, se tuppaa aina unohtumaan.

Tänään kävin aamusta heittämässä kuntopyörällä intervallitreenin ja eilisen tankkauksen ansiosta syke nousi viimeisissä vedoissa vain 190:een, normaalistihan siis hätyyttelee kahtasataa. Muutenkin varsinkin ensimmäiset vedot tuntuivat alkuun jopa hieman (mutta vain ihan inasen!) kevyiltä, eli oli oikein energinen olo.

Tänään olen menossa illalla kaverini tupareihin, jotka ovat myös yhdistetyt naamiaisbileet. Tyypillisenä alisuorittajana minulla ei ole mitään asua.. Olin miettinyt Marioksi pukeutumista ja ajatus oli koko viikon käydä jostain kirpparilta hakemassa siniset lappuhaalarit ja punainen paita + lippis, mutta enpä tietysti saanut aikaiseksi. Äsken googlailin "simple halloween costumes" ja jossain ehdotettiin Britney Spearsiksi pukeutumista Baby One More Time -biisin videon tyyliin. Harmaa neuletakki, valkoinen paita ja lyhyt hame ainakin löytyisi vaatekaapista..

Ainahan se on mielessä?

Onpa tänään ollut outo olo, kun aamulla tein pt:n kanssa suht raskaan treenin, mutta en ole ollut oikeastaan nälkäinen koko päivänä. Söin aamiaista jo ennen aamulenkkiä (= koirien kanssa rauhallinen tunnin kävely); banaania ja soijajogurttia soijaprotskulla. Treenin jälkeen join palkkarin ja kun pääsin toimistolle, söin aika pian kunnon ruoan: luomu-hernekeittoa, johon pilkoin reilusti savutofua päälle ja keiton kylkeen reissumiehen molemmat puolikkaat porkkanahummuksella päällystettynä.

Yhden aikaan söin protskupatukan ja kun tulin kotiin, kävin koirien kanssa kolmen vartin lenkillä. Tässä vaiheessa patukan syömisestä oli kulunut jo nelisen tuntia, eikä vieläkään nälättänyt. Söin sitten puuroa marjoilla. Kun ei oikein mitään tehnyt mieli, niin en viitsinyt alkaa kokkailemaankaan (eipä sillä, että muutenkaan sillä saralla erityisesti kunnostautuisin :D ).

Punaherukat ja mansikat, killeri-yhdistelmä!

Olen niin tottunut siihen, että treenipäivinä kroppa huutaa ruokaa, että olen aivan hämilläni. Treeni oli vielä tosiaan melko raskas, mavea kolmella eri tyylillä (perinteinen, sumo ja romanialainen), ja lisäksi penkkiä ja leuanvetoja superina 8 x 3 sarjoilla.  Viimeisessä leuanvedoissa meni kyllä jo ihan koukkukäsillä ja niukin naukin leuka ylitti tangon.

Mavessa tsekattiin tekniikka ja sain tosi havainnollistavan selvityksen siitä, miltä sen pitäisi näyttää ja miltä se nyt näyttää. Pienillä romuilla (60 kg) lantion seutu ja takapuoli tekee töitä kuten pitää. 70 kilossa selkä lähtee liikaa aktivoitumaan. Se pysyy kyllä suorassa, eli ei köyristy sentään, mutta lähtee dominoimaan liikettä ja takapuoli laiskottelee. Mur! Sain tähän hyvän vahvistavan apuliikkeen tiedoksi, jota en osaa YHTÄÄN kuvailla, mutta taljassa köydellä kuitenkin tehtävä, takapuolta aika muikeasti aktivoiva liike. Teen sen maven sarjatauolla, joten saan heti tuntumaa oikeaan paikkaan. Pt lupaili, että aktivointiharjoitteiden ansiosta romut voisivat lähteä jo kuukauden sisällä nousuun. Mavea teen nyt sitten romanialaisella tyylillä (+ perinteisellä), ja se olikin ihan uusi liike.

Asiasta toiseen ja alkuperäiseen.. olen miettinyt, missä vaiheessa olen kehittänyt syömisestä itselleni näin ison ongelman. Tai no, iso ja iso, mutta kuitenkin se pyörii mielessä jatkuvasti. Yhtenä syynä olen pitänyt kevään kiristelyä, toisena syynä erilaisten blogien lukemista (en siis syytä blogeja, olen vain vaikutteille altis ja turhan spontaanisti hyppään kokeilemaan kaikenlaista, mikä näyttää jollain toimivan). Tänään kun olen mielestäni syönyt kunnollista ruokaa, eikä mitään mielitekoja ole, suhtaudun omaan hössötykseeni jopa vähän ihmetellen, ulkopuolisena. Tämän päivän aikana on tullut jotenkin sellainen rauhallinen olo, että ei mun tarvitse enää laskeskella kaloreita tai miettiä makroja.

Yhtenä taustavaikuttajana on kieltämättä Rahkamuijan taannoinen kirjoitus (niin, vaikutteille altis) ja yhtenä tekijänä se, että olen jo niin pitkään syömisiäni tarkkaillut, että eiköhän se terveellinen syöminen pitäisi tulla jo ilman kontrolliakin, suoraan jostain alitajunnasta. Kolmas tekijä (nämä eivät ole missään järjestyksessä) on se, että kun olen opetellut juomaan vettä, mulla on nykyisin jopa jano, mikä on outoa. Siis, että tunnistan janon muutenkin kuin jonkun 10 kilometrin hikilenkin jälkeen. Kaikkea sitä voi oppia näinkin vanhana ;). Juon aamulla herättyäni, juon ennen kuin lähden salille, juon ennen kuin lähden koirien kanssa lenkille, juon lenkiltä tultuani. Kyllä mulla puhelimen sovellus edelleen muistuttaa siitä ja logitan juomiseni, mutta olen viimeinkin oppinut kantapään kautta, että jano voi ilmetä myös mielitekoina. Tai olen oppinut toisinpäin; kun olen juonut riittävästi, mielitekoja ei ole yhtään niin paljon.

Neljäs tekijä on se, että ymmärsin hiljattain syöväni tylsyyteen. Koirat olivat lähes kolme viikkoa isäni luona, ja tuntui, ettei päivissä ole riittävästi mielekästä sisältöä. Kun tämän tunnesyömisen tajusin, niin olen pystynyt tekemään asialle jotain ja etsimään muuta tekemistä päiviini. Olen jopa päässyt lempiharrastukseni pariin, vienyt siskon koiraa eläinlääkäriin. Edesmenneen koiran kanssa rampattiin eläinlääkärissä aivan jatkuvasti ja se tiedon määrä, jonka niillä käynneillä sain, oli jotenkin addiktoivaa. Googlasin ja selvittelin, kyselin lääkäriltä lisää tietoja ja kun löysin hyvän ja perusteellisen eläinlääkärin, en enää muualle mennytkään.

No, sivupoluille eksyin, mutta kuitenkin. Tällä hetkellä on mukava sisäinen rauha näiden ravintoasioiden kanssa (voisin kuvitella, että uskoon tulleista tuntuu vähän tältä). Tänään pt otti mittoja ja rasvaprosentin pihdeillä, ja sanoi laittavansa ne meilillä vielä uuden ohjelman mukana. En siis tällä hetkellä vielä tiedä niitä, mutta kyllä itsekin näen, että rasvaa on tullut lisää, joskaan en ole ihan lähtömittoihin palannut. Tästäkään en kuitenkaan enää stressaa, sillä en halunnut niin pieneksi ja hinteläksi jäädäkään, etenkin kun yläkroppa oli jotenkin tosi luisevan oloinen. Haluan pehmustetta ja lihaa, jäntevän atleettisen kropan, mutta haluan ennen kaikkea voimaa. Sen sanoin tänään ykköstavoitteekseni. Kehonkoostumus on sivuseikka, enkä halua siihen enää keskittyä. Toki se on mukava bonus, kun kropasta näkyy, että on treenattu. Lihaserottuvuus on varmaan jatkossakin mukana jonkinlaisena sivutavoitteena, miksikään power bellyksi en sentään ajatellut ryhtyä. Eli ehkä jatkossakin tässä blogissa saattaa vilahtaa kuva tai pari kropastani.

Kirsikka- tai luumutomaatteja menee nykyisin rasiallinen joka päivä

Olin jotenkin ajatellut, että ruokien punnitseminen, puntarissa ramppaaminen ja kalorien laskeminen ehkäisee sen, että en kerryttäisi rasvaa tähän kroppaan liiemmälti, vaan mahdollistaisi painon kertymisen nimenomaan lihaksena. Kävi kuitenkin niin, että noista toimenpiteistä huolimatta (no, puntarissa käymisen lopetinkin jo loppukesästä) rasvaa kertyy silti, sillä joka tapauksessa söin tylsyyteeni liikaa. Nyt aion vain luottaa maalaisjärkeeni ja syödä sen, mitä hyvältä tuntuu. Keskityn puhtaaseen ruokaan, tuoreisiin kasviksiin ja riittävään veden juontiin ja luotan, että tulosta syntyy sillä.

Tuntuupa tämä postaus sekavalta.. no, ehkä tästä ajatuksesta saa silti kiinni.

(Helsinki Comedy Festivalin ensimmäinen setti nähty ja huomenna toinen. Ihana viikonloppu!)

Santsaa rauhassa?

Lattea ja jopa hieman apea fiilis on jatkunut lähes koko viikon. Eilen kuitenkin tuli käytyä sarjisfestareilla ja ensi viikolla on Helsinki Comedy -festarit, niin alkoi jo vähän mieli piristyä. Tänään on tarkoitus mennä leffaan tsekkaamaan Woody Allenin Blue Jasmine (ihan sen takia, että siinä on Louis C.K., eikä Allenin leffat nyt muutenkaan ihan paskoja ole olleet).

Perjantaina aamulla erehdyin ennen salille menoa vilkaisemaan blogeja ja huomasin, että yhden seuraamani bloggarin kissa on kuollut. Siinä sitten hetken vetistelin, ja salille meno tuntui jotenkin ihan turhalta ja tuhoon tuomitulta reissulta jo ennakkoon. Kuka sitä nyt itku silmässä maastavetoa saa aikaiseksi. Sain koottua itseni ja menin sitten kuitenkin. Jalkatreeniä oli ohjelmassa.

Kiskoin 70 kiloa mavea kahdessa viitosen sarjassa lämmittelysarjojen jälkeen. Tuntui oudolta, kun olin sitä nostamassa, mutta se ei tuntunut millään lähtevän maasta. Uusi yritys, eikä vieläkään liikkunut. Jo nyt on prkl. Päätin, että vielä kerran yritän ja jostain taka-alalta mieleeni putkahti se, kun kiskoin taannoin sen sekakäyttäjän sieltä aamukasteiselta nurmikolta. Hassua, mutta whatever works ja niin se rauta lähti liikkeelle kolmannella yrityksellä. Ja nousi nätisti viisi kertaa putkeen. Seuraavassa työsarjassa ei tarvinnutkaan sitten mitään henkiä manata.

Maastavetoa sumotyyliin

Maven jälkeen tein monotonisesti askelkyykkyä tangon kanssa. Ohjelmassa oli juoksijan askelkyykkyä, jonka teen kiskotangolla, kun se vaatii vähän enemmän tasapainoa. Mutta joku nainen oli siinä juuri tekemässä takaolkapäitä, joten suunnitelmaan tuli muutos. Askelkyykkykävelyt tein kahden 16 kilon kahvakuulan kanssa. Prässiin en latonut viime kertaista enempää, koska sarjat ovat aika pitkiä, 20 toistolla. Kelkka painaa sen 53 kiloa ja tein kolme sarjaa +60, +80 ja +90 kg. Jotenkin en jaksanut hirveästi laskeskella saati etsiä kiekkoja, joten ladoin siihen niitä painoja, mitä nyt läheltä löytyi.

Etu- ja takareisiä treenasin vielä lopuksi laitteessa ja molempiin sain lisätä painoja. Etureisillä nostin kaikki kolme sarjaa 55 kilolla, mutta en osannut oikein edes iloita siitä, kuten tavallisesti “JES!” kun saan tehtyä jotain isommilla painoilla. Nyt oli vain sellainen “aha, no hyvä kai näin.” -olo.

Mave-sarjojen loppupuolella huomasin, että selkä on aika jumissa, joten eilinen rinta+selkätreeni jää tekemättä. Selkä on oikeastaan kipeytynyt eilisen aikana vielä lisää, vasemman latsin alaosassa on kipeä pahkura, jota mies yritti eilen vähän hieroa. Kävin eilen aamulla sitten hölkkäilemässä  perjantaina muussatut reiteni lämpöiseksi. Selkää ei parane yhtään liikarasittaa, ja nyt on juuri sellainen olo, että sen palautuminen on pahasti kesken. Tämä päivä meneekin siis lepopäivänä, ja se onkin sitten ensimmäinen kahteen viikkoon. Huomenna jatkuu voimatreenit ohjelman mukaisesti. Tällä viikolla olen venytellyt peräti 20 minuuttia, joten tänään on venyteltävä. Ei ole ihmekään, että tulee lihasjumeja ja kolotuksia, kun olen niin laiminlyönyt tuon kehonhuollon.

Kahden viikon runttaus on nyt sitten päättynyt. Ajatuksenahan oli alunperin olla ihan pienesti kevyemmillä kaloreilla, mutta ei siitä mitään tullut, kun kroppa vaatii sapuskaa. Olen varmaan nyt niin massiivinen lihaskimppu, että peruskulutuskin on kasvanut :D. Ei vaan, tuleehan tuota liikuntaa sen verran paljon ja kun voimanhankinta on tavoitteena, niin ei auta näemmä yhtään kevennellä. Naisena on muutenkin työlästä saada lihasmassaa ja kun kehoni on valmiiksi tällainen suht hintelänpuoleinen ja vegaaniruokavalio vielä siihen päälle, niin tällaisen sählärin pitää tuohon ravintopuoleen ihan oikeasti keskittyä.

On jotenkin sellainen olo, että vielä vähän hukassa olen noiden syömisteni kanssa. Että himmailen liikaa "kunnon ruoan" kanssa, kun olen tottunut kevyen toimistotyöläisen annoskokoihin. Kun valittelen syömisen vaikeutta tyyliin "pitää syödä niin paljon", niin ihmiset eivät meinaa aina ihan ymmärtää ongelmaani. Pitäisi ilmaista itseään tarkemmin, että "kun pitää syödä niin paljon puhdasta kunnon ruokaa". Nyt yritän opetella vetämään niitä rekkamiehen annoksia, eikä se oikeastaan ole ongelma silloin, kun on hyvää ruokaa ja seuraa. Viime viikolla siskon ja miehen laittamasta punajuuri-peruna-savutofusalaatista upposi varmasti yli neljännes meikäläisen ahneeseen napaan (meitä oli siis neljä kokonaista + yksi mini-ihminen jakamassa isoa satsia), joten kyllä minä syömisen osaan jos haluan osata. Taustalla vaan edelleen naputtaa sellainen pieni syyllisyydentuntoinen fitness-ihminen naputtamassa kaloreista. Kun saisin sen olemaan hiljaa silloin kun syön oikeaa ruokaa, niin se olisi jo edistysaskel.

Eilen ennen kaupungille lähtöä kokkailin ja sain viimein aikaiseksi testata Jonnan blogissa ollutta kukkakaali-"riisiä". Kukkikset mikroon, blenderiin ja pannulle. Helppoa ja nopeaa. Tuli hyvää, valkosipulin maku tuli mukavasti läpi. Mausteiksi heitin mustapippuria, basilikaa ja persiljaa. Sipulijauhetta ei ollut, mutta kävin eilen kokkailujen jälkeen ostamassa, joten seuraavalla kerralla on.

Tämän seuraksi tein sitten jälleen Chocochilin kesäkurpitsa-kikhernepihvejä, ja tyytyväisenä voin todeta, että olen kyllä oppinut paljon rohkeammaksi mausteiden kanssa. Noihinkin tuli heitettyä ohjeessa olleiden mausteiden lisäksi muitakin mausteita, esim. valkosipulijauhetta, valkopippuria sekä timjamia.

En oikeastaan mittaile muita aineksia kuin nuo gluteenijauhot ja korppujauhot sekä veden + soijakastikkeen. Kikherneitä heitän yhden purkin, raastan puolikkaan kesäkurpitsan ja mausteita laitan "sopivasti". Gluteenijauhot tekevät taikinasta sitkoisaa ja helppoa käsitellä ja valmiit pihvit ovat oikeasti pihvimäisiä, eli niihin tarvitsee jo vähän veistäkin. Pannulle laitoin rypsiöljyä ja pihveihin ripottelen grillausmaustetta.

Mies osti joskus reilu vuosi sitten kaksi tuollaista DeBuyerin hiiliteräspannua, syvän wokkimaisen "maalaispannun" (jossa kukkakaaliriisin paistoin) ja sitten tuollaisen vähän vähemmän syvän, jossa nuo pihvit paistuvat kuvassa. Tykkään laadukkaista tuotteista (no, kukapa ei) ja nuo pannut ovat kyllä vieneet ruoanlaiton ilon uudelle askeleelle. Nuo ovat käytännössä ikuisia, kunhan niistä pitää huolta. Mies on hommannut meille myös Macin veitsiä ja Kyoceran keraamisia veitsiä, enkä enää ikinä taatusti leikkaa millään perttiperusveitsellä. En edes tiennyt, miten kevyesti paksukuorisinkin tomaatti silpoutuu, ennen kuin olin kokeillut keraamista veistä. Näistä keittiön laatutyökaluista voisin joskus tehdä ihan oman postauksensa.

Kikhernepihvit söin sitten perunamuhennoksen ja kukkakaaliriisin kanssa. Tuo "riisi" on hyvä lisäke sellaisenaankin, mutta nyt pihvit kaipasivat kylkeensä perunaa ja sitä myös sitten syötiin.

 

Taisin eilisen päivän aikana syödä viisi tuollaista pihviä kaiken kaikkiaan. Ruokaa kyllä uppoaa nykyisin melko paljon. Kikherneitä kannan tällä hetkellä kaupasta sellaista tahtia, että pitänee katsoa, josko tulisi halvemmaksi hakea kunnon säkki niitä jostain etno-/luomukaupasta ja keittää itse + pakastaa. Ajatuksenani on tässä syyskuun aikana kokeilla yksi päivä kokonaan ilman soijaproteiinia (ja laskea päivän proteiininsaanti); jos se menee helposti ja kivuttomasti, niin miksei myös useampi päivä. Mutta ensin pupellan nuo soijajogurtit kaapista pois, niin eivät mene hukkaan. Muutama resepti onkin jo mielessä ja raportoin sitten tänne blogiin kokeiluistani.

Aamulla varhain pienen pieni treenari, sihisi ja puhisi

Kylläpä tuohon jarruttavaan vaiheeseen keskittyminen vaatii keskittymistä! Aina 1-2 ekaa toistoa tahtoo lähteä yhtäaikaisella temmolla, mutta sitten taas muistan ja alan himmailla jarrutuksissa. Tänään treenasin hieman selkää sekä ojentajia + hauiksia. Parasta oli kuitenkin, että kesä on viimein saapunut salille, ja olin käytännössä yksin treenaamassa. Joku mies huhki crossarissa, mutta muuten sain levittäytyä tekemään settejäni justiinsa niin itsekkäästi kuin mieli teki.

Alkuverkan jälkeen tein vuorosarjana ylätaljaa ja kapeaa penkkiä, vuoronvaihdoissa 30 sekunnin palauttelu. Jälkimmäinen oli aivan uusi liike, joten kuukkeli laulamaan suoritustekniikasta. Rintalihasten eliminointi ei ollut ongelma, meni täydellisesti ojentajille. Räjähtävästi ylös ja hitaasti kiduttaen alas. Tein liikkeen smithissä varmuuden vuoksi. Katsotaan, josko ensi kerralla uskaltaisin tehdä sen tangon kanssa. Ojentajista puheenollen, entinen työkaveri piipahti joitain päiviä sitten vierailemassa työpaikallani ja totesi, että käsivarsiin on tullut selvästi näkyvää lihasta. Ja pitihän siinä sitten vähän pullistellakin kehuja kalastellen :P.


Toinen uusi liike oli alatalja yhdellä kädellä. Ei tahtonut oikein löytyä sellaista kahvaa, mistä saisi hyvän otteen, ettei käsi väsyisi ennen aikojaan. Alatalja on yleensäkin suosikkiliikkeitäni selälle, koska se tosiaan tuntuu menevän perille sinne, minne pitääkin. Ylätaljassa olen löytänyt myös pt:n vinkeillä aiempaa paremman tuntuman, kun työnnän rintakehää tankoa vasten, ylikorostetusti "rinta rottingilla". Mutta kyllä alatalja ottaa selkään paremmin, ja siinä sarjapainot ovatkin 47 kiloa tällä hetkellä (10-12 toiston sarjat), kun ylätaljassa samanpituisia sarjoja jaksan tehdä puhtaasti vain 33-35 kilolla.

Muuten olikin sitten tuttua settiä; vipareita, takaolkapäitä, ja pari sarjaa ojentajarutistuksia ja hauiskääntöjä vasaroiden.
 

Takaolkapäitä 24,5 kilolla..

Treeni päättyi yhteen vatsalihasliikkeeseen, ja pitkästä aikaa liikkeenä oli sivutaivutukset. En yhtään muistanut, minkäkokoisilla painoilla olen heijannut viimeksi joskus alkuvuonna, joten valkkasin ensin 16 kilon kahvakuulan. Liian kevyt. Sitten 20 kilon kahvakuula, joka oli ihan ok, mutta ei vielä tarpeeksi raskas. Näppivoimat eivät jaksaneet kuitenkaan 24 kilon kahvakuulaa enää tuossa vaiheessa salitreeniä, enkä jaksanut alkaa säätää vetoremmien kanssa. Tein kaksikymppisellä sitten ja päätin seuraavan kerran tehdä sivutaivutukset taljassa, niin saan pakkaan painoa justiinsa sen verran kuin mieli tekee, eikä tarvitse murehtia käsivoimista.

Muutama sana vielä syömisistä tähän loppuun..
Eilen oli lepopäivä, venyttelin huolellisesti yli puoli tuntia ja rullailin hieman reisiä auki. Tuli myös hieman tankkailtua, kun mies teki illalla lämpöisiä leipiä. Olin eilen kaikista syömisistäni huolimatta kovin nälkäinen koko illan. Töissä söin mielestäni runsaasti ja pupelsin jotain muutaman tunnin välein. Tuoreita kasviksiakin tuli 750 grammaa eiliselle. Työpäivän aikana ei ollut nälkä oikein missään vaiheessa, jopa vähän turhankin kylläinen olo ja täysi vatsa. Mutta kotiin kun pääsin, niin tuntui siltä, että nälkä vaan kasvoi sitä mukaa kun söin. Pistelin sitten ruokaa suuhuni tuon tuosta, enkä ajautunut mässäilemään herkkukaapille. Otin parin tunnin iltaunetkin, kun olo oli väsynyt ja sen jälkeen olikin vähän vähemmän nälkäinen olo, joten ehkä osa ruokahalusta selittyi vain väsymyksellä (jolle ei pitäisi olla mitään syytä, yöt on nukuttu hyvin ja unta on ollut riittävästi).

Yritän pikkuhiljaa irtautua kalorien laskemisesta, ja tsekata vain silloin tällöin, että tulee syötyä riittävästi. Toisaalta olen kovin numerofiksautunut ihminen, joten en koe kalorien laskentaa mitenkään ahdistavana tai rajoittavana, vaan enemmänkin mielenkiintoisena. Voin syödä ulkona ja muualla stressaantumatta siitä, että en tiedä annoksen energiasisältöjä. Luotan siihen, että silmä kertoo suurinpiirtein, miten terveellisestä / epäterveellisestä pöperöstä on kyse, ja se riittää.

Vaikka kaloreita onkin ihan mielenkiintoista tsekkailla, niin se johtaa ainakin itselläni helposti siihen, että syön makroja enkä ruokaa. Ja koska käytännössä kyse on aina arvioista, niin helposti numeroiden kyttääminen johtaa harhaan, ja saattaa ohittaa oman kroppansa antamat signaalit. Oikeastaan pääperiaatteina voisin katsoa, että proteiinia tulee riittävästi, hiilari on hyvälaatuista ja samoin rasva. Ja kun kasviksia siihen päälle vielä kunnolla, niin eiköhän lihasmassan ja voiman kasvulle ole luotu riittävän hyvät edellytykset.

Itsekurista ja riskienhallinnasta

Välillä olen sitä mieltä, että minulla on keskimääräistä parempi itsekuri. Työpäivän aikana ja yleensäkään päiväsaikaan ei tee mieli herkutella, lähes koskaan. Nyt kesälomakaudella tämä tuntuu vielä korostuvan, kun aivan jatkuvasti on jonkun lomapullat tarjolla. Jotenkin nämä "loma lähestyy" -tarjoilut tuntuvat koko ajan muuttuvan vain älyttömämmäksi. Jos lomalle lähtijöitä on samalta osastolta useita, kuten meillä taannoin, lomapulla on muuttunut buffetiksi, joka vetää vertoja kakkugallerialle. Viimeksi osaston herkkupöydällä (jep, siellä on sellainen) oli tarjolla prinsessakakkua, jotain toista kakkua, korvapuusteja, mokkapaloja, erilaisia karkkeja, sipsejä ja popcornia.

Osatekijä itsekurissani on luonnollisesti vegaaniruokavalio. Lomatarjoiluissa kun on lähes poikkeuksetta maitotuotteita ja kananmunia, niin en niitä tule edes maistelleeksi. Mutta vaikka leivonnaiset tänäänkin näyttivät "ihan kivoilta", ne eivät herättäneet mitään fiiliksiä. Ei mitään. Työpäivän aikana tarjolla voi olla vaikka mitä ihmeellisimpiä vegaaniherkkuja, eikä tee tiukkaa kieltäytyä.

Mutta mitä hittoa sitten tapahtuu klo 16 jälkeen? Kotiin saavuttuani rautainen itsekuri on muuttunut höttöpumpuliksi, jota koetellaan ihan kaikin mahdollisin tavoin. Meillä on tälläkin hetkellä herkkukaapissa (jep, meillä on sellainen) jos jonkin sortin karkkeja ja keksejä. Useimmiten olen kohtuukäyttäjä ja saatan syödä jälkiruoaksi yhden keksin tai pari karkkia. Useimpina päivinä en syö mitään herkkuja. Mutta joskus tapahtuu niin, että lappaan lautaselle kaikkia laatuja ja homma jos ei nyt ihan riistäydy käsistä, niin etenee aika villisti kuitenkin.

Eilen oli tällainen miserable failure -päivä. Double failure, sanoisinko, koska mätön lisäksi myös salitreeni jäi välistä. 

Olen yrittänyt analysoida syitä, miksi näin oikein tapahtui, jotta voisin eliminoida riskit jatkossa.

• aamiainen oli hyvä ja ravitseva; kaurapuuroa mansikoilla ja sen lisäksi söin aamurahkani (maustamatonta soijajogurttia, mansikkaprodejauhoa, mantelitahnaa). Aamiaisen söin 6.30 aikaan
• ensimmäinen "error" tapahtui siinä, että minulla ei ollut eväitä töissä mukanani. Vähän 11 jälkeen söin protskupatukan. Tässä kohtaa tapahtui toinen error, sillä aamiaisesta oli kulunut jo yli 4,5 tuntia, joten ateriaväli oli venynyt aivan liian pitkäksi
• puolenpäivän jälkeen kärvistelin jo ihan tosi kovassa nälässä ja menin Subwayhin. Ostin puolikkaan kokojyväpatongin vegetäytteellä, eli 15 cm patonki sisältäen kaikki kasvikset lukuunottamatta oliiveja ja jalapenoja. En käytä mitään kastikkeita, mutta öljyä ja etikkaa pyydän aina vähän. Tämän väliin viipaloin työpaikan jääkaapista kylmäsavutofua (noin viidesosan paketista, eli n. 50 g). Patongin söin n. 12.30 aikaan. Patonki itsessään ei ollut ehkä niinkään järkyttävä virhesiirto, mutta olisivat omat evääni olleet huomattavasti parempi vaihtoehto.
• lähdin töistä hieman aiemmin ja olin kotona neljän jälkeen. Tein koirien kanssa lenkin ja nälkä oli taas melkoinen, kun pääsin syömään n. 17 aikaan. Laiskana ruoanlaittajana päädyin taas keittelemään pastaa ja soijarouhetta. Tällä kertaa mukaan pääsi myös puolikas kasvisliemikuutio, mutta edelleen tuo seos oli aika mautonta, eli ensi kerralla tuhdimmin mausteita joukkoon. Ruokailuväli "lounaaseen" oli kuitenkin venähtänyt taas 4,5 tuntiin ja hotkin ruoan hirmuisella vauhdilla. Nälkähän sen päätteeksi vielä oli ja tein ruisleipävoikkarin; päälle hummusta, kurkkua ja savutofua.
• sisko pyysi mukaansa luomumansikkatilalle mansikanpoimintaan ja lähdin ruokailun päätteeksi sinne. Ennen lähtöäni mies mainitsi ohimennen avanneensa herkkukaapissa olleen salmiakkimakeisrasian, ja napsin niitä pari kourallista mukaani. Olin hotkinut päivällisen ja ruokailuvälit olivat olleet niin pitkät, että mieliteot tässä vaiheessa päivää olivat jo melkoiset.
• mansikoita tuli syötyä poimiessa, mutta se nyt kuului asiaan, enkä pidä minkäänkokoisena katastrofina, kunhan mainitsen. 
• siskolla oli mukanaan mini-Oreo -keksejä, joita mussutin autossa
• kotiin päästyäni olinkin jo päässyt vauhtiin ja korkkasin normaalikokoisen Oreo-paketin, ja napostelin keksejä tyytyväisenä vaniljajäätelön (Tofuline Smooth vanilla) ja salmiakkikarkkien kanssa. 

Kyllä, ilmaantui juuri se klassinen "what the hell" -fiilis. Eli kun nyt on jo aloitettu, niin mennään sitten loppuun saakka.

Pitkien ruokailuvälien lisäksi eilisessä päivässä oli se herkuttelulle ja nälkäiselle ololle altistava seikka, että en ollut syönyt tarpeeksi tuoreita kasviksia. Subin välissä niitä on kourallinen, aamiaisella ja luomutilalla söin mansikoita, ja päivällisen yhteydessä hieman kurkkuviipaleita leivän päällä. Kaiken kaikkiaan kasviksia ja marjoja+hedelmiä tuli eilen alle 300 grammaa, alle puolet päivän saantisuosituksesta.

En ole kuitenkaan niitä ihmisiä, jotka heittävät läskiksi useana päivänä peräkkäin. Tuollaisen sokeritankkauksen jälkeen olo on niin turpea, että se toimii jo itsessään vastalääkkeenä cheattailun jatkamiseen. Tänään on siis palattu täysin ruotuun ja tosiaan mietitty näitä asioita ehkä aiempaa enemmän. Halusin myös kirjoittaa näistä blogiini, koska tuntuu siltä, että muissa treeniblogeissa aiheesta ei juurikaan puhuta, tai sitten "mässypäivästä" puhutaan ohimennen ja saa sen käsityksen, että okei, kirjoittaja on syönyt yhden munkin, hui kauhistus. Ehkä omista epäonnistumisistaan ei sitten haluta hirveästi julkisesti puhua? Tai sitten muilla bloggareilla ei tällaista vain tapahdu. En kuitenkaan koe, että minulla olisi jokin ahmimishäiriö tai ongelma sen vuoksi, että joskus tulee sorruttua ylilyönteihin.

Harmittaako? No kyllä vain, vaikka tiedänkin, että muutaman päivän päästä olo on täysin normalisoitunut. Harmittaa se, että viritin itselleni tuollaisen ansan suunnittelemalla päivän syömiset huonosti. Tai siis jättämällä ne suunnittelematta kokonaan. Ja kun tultiin mansikkatilalta, selkää ja jalkoja tietysti väsytti se kyykkiminen, niin sehän oli hyvä syy jättää salitreeni välistä. Vuorossa olisi ollut kädet ja olkapäät, jotka kävin sitten treenaamassa tänään. Lisäsin treeniin myös selkä- ja rintalihasliikkeitä, sillä hiilaritankkauksesta oli nyt otettava kaikki ilo irti ja leuanvedot eivät olekaan vähään aikaan tuntuneet yhtä kevyiltä. Niin, ja aamulla tein katumusharjoituksia hyödynsin tankkausta myös käymällä juoksemassa koiran kanssa. Heitettiin vajaa kymmenen kilometrin lenkki ja olin kyllä hyvillä mielin siitä, että juoksukunto ei ole romahtanut, vaikka nyt on niin harvakseltaan tullut käytyä lenkillä ja pidemmät lenkit jääneet liki kokonaan.

Tällaisten mättöpäivien jälkeen on kyllä aina jonkinasteinen morkkis. Koska pystyn herkuttelemaan myös kohtuudella, niin tällaisista päivistä tulee itseensä pettynyt olo. Mielessä käy, pitäisikö lopettaa kokonaan ns. herkkujen syönti, koska en kohtuukäytöstäkään saa oikein mitään iloa irti. Plussakaloreita en sinänsä kavahda, sillä tietenkin toivon, että lihaksilleni on rakennusmateriaalia, mutta puhtaasta ruoastahan ne saadaan, eikä mistä tahansa sokeribulkista.

Olen karsinut elämästäni jo 90-luvun puolella alkoholin ja eläinkunnan tuotteet, niin ehkäpä tämä ei olisi sen kummallisempi juttu? Aikoinani lopetin alkoholin käytönkin juuri siksi, että en saanut siitä mitään iloa. Tuntui turhalta tuhlata rahaa ja kiusata elimistöään jollain "nautintoaineella", josta ei saa mitään nautintoa. Tällä hetkellä tuntuu hieman samalta kuin hirvittävässä krapulassa kuulee vannottavan: "yhyy, mä en juo enää ikinä". Äitini on tavannut sanoa, että juopon itku ja huoran nauru ovat kaksi yhtä uskottavaa asiaa. Eli sokerikrapulassa tehty päätös herkkujen syömättä jättämisestä ei välttämättä ole kovin vankka.

Mutta herkutellahan voi niin monin eri tavoin ja ehkä hyvä ruoka olisi se, millä voisin jatkossa korvata herkutteluntarpeeni? Tavoite on kuitenkin pitää nyt ruokailuvälit säännöllisinä ja kiinnittää huomiota tuoreiden kasvisten syöntiin, jotta en altista itseäni mieliteoille.

Kevyt viikko (eikä kiiiristä pinna, syyt' on olla iloinen!)

On hieman tuskainen viikko takana. Toissalauantainahan vedin ne hiilariöverit (ja sunnuntaina elämäni ensimmäisen leuan. Tulen mainitsemaan siitä aina sopivassa välissä.). Viikko jatkui niin, että aina pari päivää jaksoin olla sovituissa kalorirajoissa (lepopäivänä 1500, salipäivänä 1650), mutta sitten taka-alalla oleva alituinen nälkä kiristi pinnaa niin paljon, että kolmantena päivänä tuli aina syötyä enemmän. Ei mitään järkyttäviä määriä, mutta päälle kahdentuhannen kalorin kuitenkin. Eli kroppa huusi ruokaa ja kalorit tuntuivat olevan liian alhaiset kulutukseen nähden.

Aamiaista Koppsissa

Torstain ja sunnuntain treenit eivät oikein tuntuneet miltään. Ei ollut blaah-olo, eikä kaikkensa antanut. Sitä vain meni monotonisena salille suorittamaan. Treenin jälkeen oli uupunut olo, mutta ei mitenkään valoisa tai go me! -fiilis. Mainittakoon nyt vielä - jos ketä kiinnostaa - että ensimmäistä kertaa sitten 90-luvun menkatkin ovat myöhässä. Vaikka raskaus ei nyt olisi ihan lääketieteellinen ihme, niin aika lähellä sitä kuitenkin. En ole siis rynnännyt raskaustestiä ostamaan, vaan syyllinen taitaa olla treenaus. Paino on keikkunut siinä 50 kilon molemmin puolin ja rasvaa kadonnut kropasta. Maaliskuun lopusta lähtien koko kroppa on nyt treenattu läpi kolmesti viikossa melko raskaalla ohjelmalla, joten oireilu taitaa olla puhdasta treeniväsymystä.

Mies pyöritteli maki-rullia

Olin yhteydessä valmentajaan, jonka kanssa sovittiin, että tällä viikolla tankataan hiilareita ja kevennetään treeniä. Intervalli jää tältä viikolta pois ja salitreenit vedetään kevyempänä. Psyykkinen vaikutus alkoi tuntua jo heti päivällä, kun söin ylimääräisen proteiinipatukan (30 g hh siinäkin). Melkein kuulin kroppani huokaisevan onnellisena. Tässä illan mittaan olen nyt mutustellut rusinoita ja söin jopa paahtoleipää.

Miehen aikaansaamia nämäkin..

Vanne pään ympärillä ei kiristä enää ollenkaan niin pahasti.  Laskeskelin, että ensimmäiset viisi viikkoa sujuivat suht kivuttomasti, joten jatkoa ajatellen tuntuisi loogiselta, että viisi viikkoa treeniä + kevyt viikko voisi olla sopiva sykli. Ehkä jopa niin, että viides viikko on jo hitusen neljää edeltäjäänsä keveämpi ja kuudes viikko sitten se aivan täysin kevyt. Jää nähtäväksi. Elimistöhän toki muuttuu koko ajan; kehittyy vastaamaan treeniin eri tavalla kuin aiemmin. Turha siis tehdä mitään kauaskantoisia suunnitelmia, vaan seurata tilannetta ja toimia sen mukaisesti.