Palautumista ja tankkausta

Toissaviikosta tulikin sitten nollan salitreenin viikko. Neljän tiukemman treeniviikon jälkeen kroppa kaipasi lepoa ihan kunnolla. Aamuisin heräsin pitkien (7-8h) yöunien jälkeen ja olin silti väsynyt. Joinain aamuina pystyin vielä nukkumaan tunnin verran lisää, mutta en kaikkina, joten jätin salitreenit suosiolla tekemättä. Se olikin hyvä päätös, vaikka koko viikon ehkä pikkuisen myös harmitti ja nakersi. Vasta oikeastaan joskus torstaina (17.3.) tein lopullisesti sen päätöksen, että pidän täysin salittoman viikon ja olin sinut asian kanssa.

Sitten kun tämän viikon maanantaiaamulla menin salille tekemään yläkropan treeniä, ymmärsin lepoviikon olleen todella tarpeen. Oli voimakas ja suorituskykyinen olo. Leukoja paukutin menemään niin kuin kahvat olisivat olleet nenän korkeudella (Elixialla teen vasaraotteella leukoja eteenpäin sojottavilla kahvoilla). Ensimmäisen sarjan aikana tuntui kuin olisin lentänyt ylös. Se aiheutti pitkästä aikaa oikein kunnon endorfiiniryöpyn elimistöön. En edes muista, koska viimeksi oli sellainen niin voimakas mielihyvän tunne tullut treenaamisesta. Kontrastina oli vielä se, että olin heti maanantaina herätessäni todella pahalla tuulella. Niin kärttyinen, että näytin varmasti Kaapon kanssa aamulenkkeillessäni mustalta pilveltä, josta kuuluu pieniä jyrähdyksiä ja näkyy pieniä salamavälähdyksiä. Ja kuinka se kireän äkäinen olo hävisi kuin tuhka tuuleen ensimmäistä leuanvetosarjaa tehdessä. Tilalle tuli kuin kohisten onnellinen ja voimakas fiilis. Jos olisin uskonnollinen, niin lähes tuolta se varmaan tuntuisi, kun kokee jonkun hurmostilan?

Muutenkin maanantain treeni sujui mukavasti loppuun saakka, ja kroppa vaikutti palautuneen hyvin. Tiistaina pidin lepopäivän aikaisen työpäivän vuoksi. Keskiviikkona tein sitten alakropan treenin ja siihen olisin kyllä kaivannut vähän paukkuja lisää. Lisäksi sain loppupäivästä inhottavan jännityspäänsäryn riesakseni, vaikka en tehnyt mitään tanko-niskassa -liikkeitä. Harmitti, kun takareisilaite oli rikki, joten tein pitkästä aikaa takareisien rullausta jumppapallolla. Kolme pitkää, polttavaa sarjaa ja vieläkin näin sunnuntaina on takareisissä kipua. Torstaina kävin kevyellä hölkällä jalkoja aukomassa, mutta vasta perjantaina se pahin lihaskipu vasta alkoi tuntuakin.

Tämän viikon treenit jäivät nyt noihin kahteen salitreeniin ja yhteen 50 min hölkkään Kaapon kanssa. Perjantaina ja eilen lauantaina kävin opettamassa taas suomea vokissa ja olivat kyllä molemmat tunnit niin palkitsevia. Minähän olen koulutukseltani aineenopettaja, mutta jo sijaisuuksia tehdessäni turhauduin siihen, että yläkoulussa suuri osa tunnista menee siihen, että kasvattaa ja paimentaa teini-ikäisiä, ja varsinainen opetustyö ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Vokissa pääsee kyllä täysillä toteuttamaan sitä ja oppilaat ovat supermotivoituneita, tiedonnälkäisiä ja kehittyvät huimaa vauhtia. Harvoinpa sitä opettaja saa niin kiitollista palautetta tuntien jälkeen, mitä näiltä. Ja oma maailmantuskani on kyllä helpottunut noin 600% sen jälkeen, kun aloitin tuon vapaaehtoistyön. Kannattaa muuten lukea Imagen juttu "kotouttamisesta". Kaikkien ei todellakaan tarvitse tehdä vapaaehtoistyötä, mutta on ironista, että jotkut luulevat, että selkänsä kääntämällä, silmät sulkemalla ja "rajat kiinni" -jankutuksella maailman siirtolaisongelma on ratkaistu.

No, se siitä yhteiskunnallisesta syrjähypystä tällä kertaa. Paitsi vielä sen verran, että kun perjantaina käsittelin miesten ryhmän kanssa harrastuksia, niin tuli puheeksi kuntosali ja he olivat aivan innoissaan, kun kerroin käyväni kuntosalilla. Siellä oli pari kolme tyyppiä, jotka halusivat harrastaa "bodybildingiä" ja näyttivät siltä, että joskus on myös jotain treenattukin. Tuli mieleen, että voisin viedä heitä läheiselle salille tutustumaan tässä kevään aikana. Silloin ehkä tulkki voisi olla hyvä, onneksi tuolla on sellainen tarvittaessa käytössä.

Toissaviikon palautumista edisti varmaan tankkauskin. En enää edes muista, mitä kaikkea söin menemään, mutta viikko sitten käytiin lauantaina taas Umeshussa. Nyt ei 50 palaa riittänyt, vaan otettiin päälle vielä setti nigirejä. Olihan taas itkettävän hyvää. Tarjoilija ei aluksi meinannut tehdä meille tilausta 50 palan vegaanisesta sushilajitelmasta, mutta kun näytin instasta tammikuista kuvaa, että viimeksikin onnistui, niin hän kävi vielä tarkistamassa kokilta. Myöhemmin hän sanoi sitten (englanniksi käytiin tämä keskustelu), että he kokevat, että se on vähän yksitoikkoinen ja boring, kun siinä on niin paljon samoja. Sanottiin sitten, että meille se ei ole lainkaan liian boring, vaan just sopiva, kun on kaikkia hyviä niin paljon :).

Pääsiäisenä on tullut kans vähän herkuteltua, eilen tehtiin karjalanpiirakoita (no okei, Janne teki tällä kertaa melkein yksin. Itse kaulitsin ehkä kuusi piirakkaa..) ja viikolla syötiin parit Arnoldsin pääsiäiskuorrute -donitsit. Tipumarmeladeja vein vokkiin ja ne saavuttivat suuren suosion.

Huomenna uusi treeniviikko alkaa, ja josko sitä nyt ottaisi taas sellaisen 3-4 salitreenin viikon, kun on noita vapaapäiviäkin kolme kappaletta.

Raskas treeni vaatii raskaat ruoat ja vähän vappupurnausta

Tänään on ensimmäinen päivä, kun jäsenyyteni Elixialle ei ole enää voimassa. Tuntuu oudolta olla nyt "saliton". Toissapäivänä kävin tekemässä siellä viimeiset treenit ja palautin kortin vastaanottoon. Eilen oli lepopäivä ja tänään kävin koiran kanssa aamulla juoksemassa.

Mutta jos palataan vielä viime kirjoituksen jälkeisiin tapahtumiin kronologisessa järjestyksessä.. Perjantaina 25.4. palasin siis töihin ja pidin treeneistä lepopäivää. Samoin lauantaina, sillä olinkin yllättävän rikki torstain treeneistä. Sumomaven tekniikka tuntuu olevan aina hakusessa ja välillä näemmä fuskaan ihan tarkoituksella, eli en vaan jaksa/viitsi työntää liikettä käyntiin niin alhaalta kuin pitäisi. Jokunen toisto siellä välissä siis lähtee vähän turhan pystyasennosta. Kipeimmin treeni otti kuitenkin olkapäihin, joita tuli treenattua penkissä ja pystypunnerruksissa. Koska A-ohjelmassa toistot ovat kaseja, otin pystypunnerrukseenkin isommat painot kuin aiemmin 12 toistoja tehdessäni. Vielä lauantaina olkapäät olivat aivan kosketusarat. Eipä näemmä tosiaan tarvitse vaihtaa kuin toistojen määrää (+ taakkaa siinä sivussa), niin lihas saa uutta ärsykettä. Tarkoitan siis, että vaikka liike on sama, niin silti sieltä on saatavissa uudenlaista tuntumaa.

Viimeisiä alkulämmittelyjä Elixialla

 Sunnuntaina oli taas B-ohjelman vuoro ja kieltämättä mukavuudenhaluinen mieleni pitää siitä enemmän. Siitä palautuminenkin on nopeampaa. Askelkyykky smithissä on henkisesti lastenleikkiä maveen verrattuna. Mutta kyllä tuossakin ohjelmassa on hetkiä, kun askarruttaa, teenkö oikein. Meneekö punnerrukset riittävän syvälle? Entä onko kroppa tarpeeksi suorana? Ja vipareissa sorrun usein ottamaan liian isot painot tekniikan kustannuksella.

Sunnuntaina tehtiin Chocochilin ohjeella Italialaista pastavuokaa. Siskon perhe oli päivällisvieraana ja sai kyllä aikamoisia ylistyksiä tämä ruoka, se oli niin hyvää. Tosin cashew-ricottaa tehdessä pääsi pari ärräpäätä, kun itsepintaisesti sotkin sitä sauvasekoittimella, vaikka se olisi ehkä meidän tehosekoittimessa tullut helpommin.

Itse tehty tomaattikastike, Setaron pasta ja cashew-ricotta tekivät tästä kyllä aivan verrattoman hyvää. Tehtiin ohje puolitoistakertaisena, joten siitä jäi vieraista huolimatta vielä evästäkin töihin seuraavaksi päiväksi. Työkaveri oli aivan varma, että vetelen jotain gourmet-lasagnea, kun lämmitin sitä mikrossa ja tuoksu valtasi taukotilan. Vakuuttelin sitten siinä, että ei tosiaan ole maitotuotteita tässä. Hassua, miten cashew-pähkinöistä ja tofusta voi saada niin juustoista :).

Tähän aikaan vuodesta alkaa normaalisti tehdä mieli kaikkia perunasalaatteja, varhaiskaaliwokkeja ja yleensäkin raikkaampaa ruokaa. Mutta nyt on ollut niin koleita päiviä, että mieli on tehnyt raskaampaa ja lämpimämpää ruokaa. Kulutuskin tuntuu olevan tällä hetkellä aika suurta, vaikka olen vähän leikannut aerobista puolta pois palautuakseni riittävästi salitreeneistä. Nyt uuden ohjelman alkuun palautuminen taas tuntuu ottavan aikansa ja etenkin mavepäivinä nälkää puskee tuon tuosta. Juoksulenkeille on tehnyt mieli, mutta olen yllättävän hyvin pystynyt nyt keskittymään riittävään lepoon varmistaakseni palautumisen. Ehkä monet rikkoontumiset ja ylilyönnit treeneissä ovat sittenkin opettaneet jotain.

Tiistaina tein siis viimeiset treenit Elixialla, ja ei se mave ehkä arkiaamuna klo 6.30 aikaan ihan yhtä vaivatonta ole kuin viikonloppuna klo 10-11 aikaan.. Tiistaina lounaan virkaa toimitti puolikas Subin patonki tofulla tuunattuna. Ei se nyt ihan riittänyt nälkää pitämään loitolla, mutta mukana oli onneksi välipaloja, nakdeja, omenaa jne. Ai niin! Sovittiin miehen kanssa, että nyt syödään herkkuja vain sunnuntaisin. Ja onpa muuten älyttömän paljon helpompaa pysyä itse ruodussa, kun mies on mukana tässä. Hän on vielä niin itsepintainen ja ehdoton, että kun jotain päättää, niin sen myös toteuttaa. Eihän siinä itsekään kehtaa sitten napostella töiden jälkeen edes sitä jotain pientä hyvää ruoan päätteeksi, kun toisen itsekuri on noin rautainen.

Tähän toki lähdettiin minun aloitteestani ja jouduin sitä vähän hänen kanssaan työstämäänkin, mutta kun totuus on se, että hänellä se herkuttelu oli alkanut muuttua jokapäiväiseksi ja näkyä jo fysiikassa, niin lähti mukaan. Ensin mutisten ja sitten se muuttui ehdottomaksi. Aloitettiin tämä siis ennen pääsiäistä, eli nyt on pari sunnuntaita takana. Viime sunnuntaina tuon pastavuoan päätteeksi syötiin korvapuustit, ja kyllä pulla maistui ansaitulta :). Mennään nyt näin ainakin kuukauden verran. Toukokuun lopussa vietetään viikonloppu Tukholmassa, joten siellä kyllä varmaan tulee höllättyä tästä. Mutta ei se sunnuntaisin ja matkoilla olisi lainkaan paha linjaus pysyvästi!

Nyt näiden parin sunnuntain pohjalta olen huomannut, että se herkuttelu ei jää päälle, vaikka aluksi sitä vähän pelkäsinkin. Että sitten sitä sunnuntaita valmistelee suurinpiirtein koko viikon ja kasaan kauheat odotukset ja herkut kaappiin odottamaan. Mutta eipä nyt ole ainakaan niin käynyt. Ehdotin miehelle vielä, että pyritään siihen, että herkutellaan jollain itse tehdyllä. Että ei kannettaisi mitään irttarisäkkejä joka sunnuntai tänne. Itse tehdyt korvapuustit tai marjapiirakka on jotenkin ajatuksena kivempi; sen eteen on nähnyt hieman vaivaa ja onhan se nyt hyvänen aika paljon parempaakin ihan heittämällä! Tai riippuu tietysti, mitä tekee mieli, mutta itsellä aika harvoin on nimenomaan irtokarkkimielitekoja, vaan yleensä vain jotain makeaa. Mutta ei nyt tehty siitä mitään päätöstä, enkä ole tässä suunnitellut ensi sunnuntaiksi yhtään mitään. Onneksi olen spontaani luonne, eli katson sitten sunnuntaina, tekeekö mieli mitään ja jos tekee, niin mitä. Ei ole tarvetta käydä hamstraamassa herkkuvarastoja. Niin, ja ensi sunnuntain olenkin hoitamassa parin kuukauden ikäistä veljentytärtäni koko päivän, eli siitä tulee vähän erilainen sunnuntai muutenkin.

Eilen oli taas välipäivä treeneistä ja tänään kävin aamulla koiran kanssa juoksemassa seitsemän kilsan lenkkimme. Oli aika kolea ilma, ja aamupuuron ohella piti juoda iso muki teetä, jotta sulaisin. Ei sentään satanut ja aurinkokin vielä silloin vähän pilkahteli. Kyllä kulki askel kevyemmin kuin edellisellä juoksulenkillä, josta olikin jo yli viikko. Loman päättyessä olivat nimittäin viimein nytkähtäneet nesteet tästä kropasta liikkeelle, niin kuin ounastelinkin. Paino hulahti alas pari kiloa kahdessa vuorokaudessa. Erikoinen tuollainen yli viikon kestänyt tiukka nestejumi. Tänään tein hieman omasta päästä soveltaen suolaisen piirakan. Keskustassa jakoivat pääsiäisen alla Alpron soijapohjaisia kasvis"kermoja", ja niitä oli kaapissa muutama, niin käytin tällaiseen piirakkaan.

Täytteenä on purjoa, paprikaa ja savutofua ja tuo päällä oleva mössö on siis Cheezlyn mozzarella-soijajuustoa ja soijakermaa. Mies sai tästä hieman kuulemma kinkkupiirakkaviboja, mutta minua se ei haitannut (en koskaan lopettanut lihansyöntiä siksi, että se olisi pahaa. Päinvastoin, söin vaikka raakaa jaukkista suoraan paketista.. ).

Mausteena tuossa on mustapippuria, timjamia ja persiljaa, jotka sopivat kaikki oikein hyvin. Paprikaa olisi saanut olla enemmänkin, mutta vaikka ei sitä tuossa kuvassa kauheasti näy, niin kyllä sitä tasaisesti ympäri piirakkaa kuitenkin oli. Ehkä voisi seuraavalla kerralla laittaa kaikkia erivärisiä paprikoita, vihreää, keltaista ja punaista. Hyvää tuosta joka tapauksessa tuli meidän molempien mielestä ja siitä voisi tulla vaikka vappuperinne.

Eipä me juuri vappua juhlisteta mitenkään. Juuri sitä itsekseni tuossa mietin, kuinka turha juhla se on nykyisin. On tietysti kiva, että on erilaisia arkipyhiä ja niihin liittyy varmaan ihmisillä erilaisia perinteitä ja fiiliksiä. Mutta sanotaanko nyt näin, että vappu on minun makuuni aivan liian kostea juhla, ja tuntuu kurjalta ajatella kaikkia niitä lapsia (ja myös lemmikkejä), joille vappu on vain yksi ahdistava päivä kun isä/äiti juo liikaa ja käyttäytyy oudosti tai jopa aggressiivisesti. Sorry, ei ole tarkoitus kenenkään vappufiiliksiä tässä latistaa, mutta itse tosiaan suhtaudun tällaisiin alkoholinhuuruisiin juhliin vähän varauksella. Toki mikä tahansa muukin juhlapyhä tai viikonloppu on aivan yhtä hyvä syy juoda, mutta kyllähän vappu ja juhannus ovat suomalaisille ne isoimmat ryyppäysbileet. Olisi kiva, jos oikeasti juhlistettaisiin kevään alkua ja keskikesää ja perinteet olisivat tervehenkisiä ja positiivisia.

Mutta se siitä angstista.. Kuten mainitsin, niin olen vähän aerobisia karsinut. Olen ajatellut, että yksi pk-lenkki ja yksi intervallitreeni viikossa voisi olla ihan maksimi nyt kun haluan salitreenien kulkevan jouhevasti. Toistan itseäni, mutta hyötyliikunta ja koirien kanssa lenkkeily kuluttaa niin paljon, että siihen päälle useampi aerobinen harjoitus viikossa söisi kehitystä liikaa. Viime vuonna PT-Timpan valmennuksessa kiristellessänihän tein sen virheen, että en huomioinut tuota koirien kanssa liikkumista lainkaan, joten dieetti oli aivan liian ankara, vaikka sitä paria yksittäistä repsahdusta lukuunottamatta tunnollisesti noudatinkin. Rasvaprosentti oli viimeisessä mittauksessamme alle 19, ja se oli minulle liian alhainen. On hämmentävää lukea välillä joidenkin bloggareiden Inbody-tuloksia, kun rasvat ovat jossain 15 tuntumassa ja silti kaikki pelaa ihan normaalisti. Kyllä on ihmisten kropat erilaisia..

Minullahan siis hormonitoiminta alkoi kiukutella jo siinä vaiheessa, kun olin kiristellyt kuusi viikkoa ja paino oli hieman alle 50 kiloa. Lopulta kesti syksyyn asti, ennen kuin se normalisoitu. Vain yhdet menkat jäivät pois, mutta kesti siis puolisen vuotta, ennen kuin kierto palautui säännölliseksi. Se vähän herätti. Etenkin kun kiristelyn lopputulos ei ollut oikeasti mikään kisakunto tai tiukka lihapaketti. Olo oli enemmänkin sellainen kuiva ja hintelä "suonet-näkyy-ja-pari-vatsapalaa". Nyt en pidä tiukkaa kalorivajetta, vaan yritän vain syödä puhtaasti suurinpiirtein kulutuksen mukaan ja jättää ne herkut sunnuntaihin. Tavoitteenani on maltillinen kropan muokkaus, eli jos vaikka puolen vuoden päästä olisi jo jonkin verran enemmän lihasta tässä rungossa ja rasvat voisivat pysyä nykytasolla. En siis tiedä rasvaprosenttiani, eikä ole tarkoitus sitä mittauttaakaan, vaan ajattelin ihan peilistä seurata kropan muuttumista. Tällä hetkellä painan 53 kiloa, eikä ole minkäänlaisia aikeita pudottaa siitä yhtään pois.

Tarkoitus on pitää erillinen 1-2 viikon pituinen voimajakso aina silloin tällöin ohjelmaa vaihtaessa. Viime loppukesän ja syksyn voimaharjoittelusta jäi vähän pelko oman fysiikan kanssa. Tuntui, ettei kroppa kestänyt voimaharjoittelua ihan odotetusti ja forkut alkoivat reistailla. Joten nyt en ainakaan alkuun ota sen pidempiä voimajaksoja, ja noilla viikoillakin taidan pitää treenimäärät maltillisina, esim. kaksi treeniä viikkoon ja kunnolla ruokaa tankkiin. Kropan muokkauksen ohella ja/tai oikeastaan ensisijainen tavoitteni onkin pysyä vain terveenä.

Hei, ja olen tänään venytellyt kelloon katsomatta alakropan lihaksia! Pieni askel minulle (tosi pieni, koska olen niin jumissa), mutta iso henkisesti. Huomenna olen vapaalla ja lähden etsimään itselleni uutta salia, toivottavasti löydän hyvän ratkaisun.

Rannevamma ja ruokaonnea, koostetta viikon tapahtumista

Nyt ei sitten pariin viikkoon treenata salilla. Mikähän siinä on, että jos / kun vammaudun, se tapahtuu yleensä loma-aikaan? Joululomalla 2010 reväytin rintalihaksen, kun innostuin punnertelemaan. Kesällä 2011 olin mukana paikallisen kuntosalin treeniryhmässä ja onnistuin venäyttämään selkälihaksen leuanvetoja treenatessa liian innokkaasti. Talvilomalla 2012 sain välilevyn pullistuman kahvakuulatessa kotona.  Ja nyt jouluna 2013 ranne tulehtunut joogan seurauksena. En tiedä, olisiko täyslepo auttanut heti, olen nimittäin käynyt salilla tämän kipeän ranteen kanssa, kun ei se treenatessa häirinnyt. Ainoa, missä se tuntui, oli kapea penkki, ja siinäkin ihan viimeisissä toistoissa vaan. Mutta kun siirtää ja puristaa raskaita tankoja, niin ranne ei ole päässyt lepäämään.

Oma teoriani on, että forkut ovat olleet niin kireät, että kun väkisin väänsin kämmenet selän taakse vastakkain, jollain jänteillä/nivelillä ei ollut tilaa taipua ja sain vamman aikaiseksi. Se ei ihan samana päivänä tuntunut, vaan vasta seuraavana päivänä vähän. Siten, että tiesi tehneensä ja ajattelin sen olevan ihan normaalia. Sitten päivä päivältä se kipeytyi yhä enemmän ja viime viikon lopulla alkoi häiritä jo yöunia. Aamut olivat pahimpia, ja pelkäsin jo nivelrikkoa. Pukeminen sattui, pelkästään jo paidan laittaminen päälle, kun hiha osui ranteeseen. Torstaina aamulla katselin, kuinka vasen käsi oli ranteen kohdalta tuplasti sen, mitä oikea käsi ja mietin, että nyt ei ehkä enää kannata odotella sen paranemista. Varasin ajan työterveyslääkärille, joka totesi, että käsi tarvitsee rannetuen ja tulehduskipulääkettä geelinä. Tuo ranne kun on niin ohkainen, niin siitä kipulääke imeytyisi geelinä hyvin, toisin kuin vaikkapa pakaraan laitettuna. Hoitajalta sain rannetuen, jota olen pitänyt nyt päivin ja öin. Ainoastaan koirien kanssa lenkkeillessä olen jättänyt sen kotiin, kun ei siihen päälle mahdu mikään lapanen.

Sain myös lähetteen käsikirurgille, joka tuntui mielestäni hieman liioittelulta. Mutta tarkoitus oli, että jos nämä toimenpiteet eivät auta, niin hän sitten laittaisi kortisonipistoksen ranteeseen. Se tuntuu ajatuksena niin kammottavalta, että riitti jo yksistään motivoimaan olemaan rasittamatta kättä yhtään enempää. Kipugeeliä en ehtinyt vielä apteekista hakemaankaan, kun tuo rannetuki (ja lepo salitreeneistä) auttoi saman tien. Heti ensimmäisen yön jälkeen tuntui käsi paljon paremmalta, ja nyt ollaan sunnuntaissa, ja pientä edistystä on tapahtunut koko ajan. Turvotus on laskenut lähes kokonaan. Ei se täysin kivuton vielä ole, mutta kipua on vain tietyissä liikkeissä ja esim. koiria kun ulkoilutin ja siirsin taluttimia kädestä toiseen hieman kiertäen, niin siinä tuntuu vihlontaa.

Työterveyslääkäriltä tullessani kävin siinä lähistöllä olevassa lounasruokalassa syömässä, ja huomasin, että meidän työpaikalta siihen ripeästi kävelee noin 10 minuuttia, joten hyvällä säällä tuolla voisi käydä useamminkin syömässä, niin ei tarvitsisi aina kantaa omia eväitä. Edellyttäen tietysti, että tarjolla on jotain syötäväksi kelpaavaa. Tällä kertaa oli tofu-wokkia ja riisiä. Riisiä en juuri koskaan itse keitä. Kavahdan hieman sen epäekologisuutta, mutta suurempi syy on kyllä laiskuuteni. Kestää niin kauan.. Miehen tekemässä "festariruoassa" sitä kyllä syön aina silloin tällöin. Nytkin mietin jälkikäteen, että olisin voinut jättää koko riisin ottamatta, sillä wokki oli itsessään oikein hyvää koostumukseltaan. Ikään kuin pataa, olisi voinut syödä sellaisenaan. Se oli myös tosi hyvää, oikein hyvin maustettua.

Lounasta Sodexholla

Treeneistä sen verran, että tälle viikolle ehdin tehdä olkapää-ojentaja -treenin ja jalkatreenin. Maanantaina ja eilen kävin juoksemassa vakkarini, 10 kilsan lenkin kirkonkylään ja takaisin. Tänään sunnuntaina ajattelin mennä sotkemaan kuntopyörällä intervallitreenin. Sain jopa venyteltyä alkuviikosta, ja pieniä venytyksiä olen tehnyt silloin tällöin pitkin viikkoa lähinnä lonkankoukistajille ja rintalihaksille, jotka minulla on ne ikuisesti kireät paikat. Tälle viikolle on siis tullut ihan mukavasti liikuntaa, ja vaikka sali nyt onkin ainakin osittain tauolla vielä pari viikkoa, niin juoksemassahan voin käydä.

Keskiviikkona aamulla vanhempi koira oli niin uninen ja haluton, että poikkeuksellisesti annoin sen jäädä kotiin nukkumaan. Kokeilin kaikki tavalliset “Lähdetkö mukaan?!” (innostuneesti). “Tänne nyt sieltä!” (käskevämmin) “No, me mennään sitten, heippa!” (päättäväisesti ja samalla vilkuilin, vaikuttaako mitenkään). Voin vaikka vannoa, että se työnsi kuononsa vain syvemmin hännän sisään, joten annoin olla ja lähdin vain juniorin kanssa lenkille. Tehtiin tosi reipastahtinen tunnin kävelylenkki; noin 5,5 kilometriä, mikä on tosi hyvin tuossa ajassa, etenkin kun rämmittiin paikoitellen vähän hankalissa maastoissa. Tultiin kotiin, missä vanhempi koira oli sitä mieltä, että "no nyt voisin ehkä käydä vähän oikomassa koipiani". Vein sen vartin pyrähdykselle tekemään tarpeensa ja lähdin sitten salille tekemään jalkatreeniä. Vähän mietin, että mitä siitä tulee, kun alla on jo sen verran lenkkeilyä, mutta ihan hyvinhän se sujui. Vähän horjuen tein askelkyykkyä 40 kilolla, mutta on se jo reilusti enemmän lastia kuin edellisellä kerralla, eli alkaa vähitellen kroppa tottua sen tangon kanssa tasapainoiluun.

"Ulos? Näytänkö siltä, että nappaa yhtään?"

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen hierojalla, ja yläselkä tuntuu vaan olevan ikuisesti jumissa. Kuinkahan usein sitä pitäisi hieroa, että se pysyisi auki? Silti nautin hieronnasta ja oli ihanaa, kun loppuilta kotona oli rentoutunut ja hieman pöhnäinen olo.

Torstaina oli ohjelmassa lepoa ja käden vuoksi sitten perjantain selkä-hauis -treeni jäi tekemättä. Eilen aamulla kävin juoksemassa koiran kanssa, ja sain pujotettua rannetuen juoksuhanskojeni päälle minimoimaan mahdollisen tärinän aiheuttamia haittoja. Juostessa ei kyllä ollut minkäänlaista oireilua. Ulkona oli jo sellainen lumisateen tuoksu aamulla, ja jostain syystä koirat alkavat aina pakkasella tuoksua vähän savulle. Iltapäivällä alkoikin lumisade ja nyt on maa valkoisena.

Pari postausta takaperin kerroin tehneeni energiapatukoita, joita teinkin sitten uudelleen heti toisen satsin, kun edellinen loppui ja tällä kertaa tein samantien kaksinkertaisen annoksen. Nuo säilyvät hyvin jääkaapissa, ja olen ottanut niitä mukaan evääksi työmatkalle. Usein kun käyn aamulla salilla, en ehdi syödä tarpeeksi tukevaa aamupalaa palkkarin päälle, joten junassa alkaa olla jo uudelleen nälkä. Noista saa helposti lisää energiaa, muutama tuollainen rasiaan mukaan. Ja sopivat tosi hyvin esim. lounaan päälle jälkkäriksi. Toissapäivänä söin viimeiset noin 30 kpl annoksesta, ja tänään ajattelin pyöräyttää uuden satsin. Alkuperäisissä Nakdeissahan on cashew-pähkinöitä, mutta olen itse tehnyt mantelijauhoon. Viime viikonloppuna ostin kokeeksi Nakdeja neljää eri makua ja täytyy kyllä sanoa, että omat “nakdini” ovat parempia! Ainoa, mikä pääsi lähelle oli cocoa & orange, ja jossain vaiheessa ehkä teenkin erän appelsiiniaromilla. Mutta toistaiseksi tuo piparminttu on vaan niin hyvä, että sillä mennään.

Kuin karkkia

Muita keittiöonnistumisia on viime aikoina ollut cashew-levite, jota tehtiin ensimmäisen kerran joskus ehkä vuosi tai puolitoista takaperin. Ei enää muistettu, mitä siihen tulee, joten nyt mentiin mutulla. Cashew-pähkinät runsaaseen veteen likoamaan vähintään 3-4 tunniksi, nyt annettiin olla työpäivän yli. Sitten laitettiin ne tehosekoittimeen (jonka tulee olla oikeasti tehokas), sinne sitruunamehua, valkosipulin kynsi, tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä. Halutessaan voi toki laittaa suolaa tai muita mausteita. Tästä tulee aivan ihanan paksua mössöä, jota olen syönyt leivän päällä ja “kastikkeena”. Yhtenä päivänä päivälliseni koostui porkkanatikuista, isosta palasta kylmäsavutofua ja tästä tahnasta. Dippailin porkkanoita ja tofukuutioita cashew-tahnaan, aivan järjettömän hyvää!

Purkki täynnä ruokarakkautta

Ensi viikon treenaamisista en oikein osaa sanoa. Toisaalta jotain kevyttä jalkatreeniä laitteissa voisi käydä tekemässä, pakarapotkua taljassa, porrasnousua tms., joka ei niin vaadi puristusotetta tai käsivoimaa. Mutta toisaalta voisin vaan käydä juoksemassa erilaisia lenkkejä. Taidan mennä ihan fiiliksen mukaan.

Olen tosi iloinen siitä, että kun nyt tuli tämä parin viikon tauko treenaamiseen, niin se ei aiheuttanut minkäänlaisia häiritseviä tunteita. Voisin lyödä vetoa, että syksyllä olisin vielä ollut kohtuullisen ärtynyt samanlaisessa tilanteessa. Nyt luulen sen johtuvan ainakin osittain siitä, että osasin jo odottaa tätä, ja jollain tapaa olin jo sopeutunut siihen ajatukseen alitajuisesti. Mutta silti sellaisesta on matkaa siihen, että nyt tunnen myös hyväksyväni tilanteen, eikä se aiheuta minulle mitään stressiä tai ahdistusta. Ennen olisi ollut heti sellainen “ääh, lihakset lähtee ja plösähdän saman tien” -nurina taustalla koko ajan enemmän tai vähemmän. Nyt en usko, että parin viikon tauko aiheuttaa mitään katastrofia, ja maltan parannella kättä rauhassa ennen kuin salille ryntään. En todellakaan halua jäädä käsipuoleksi, tai että tuo ranne tulee aina jatkossa reistailemaan jollain tavalla. Kunhan tämä akuutti vaihe on ohi kokonaan, varaan ajan fyssarille ja jatketaan noiden forkkujen työstämistä.

Patukkapuuhissa jälleen

Huomaa tyylikkäät kumpparit
lahkeiden päällä

Tänään oli kolmas hieronta kahden viikon sisään, ja koko ajan näköjään löytyy uusia kipeitä paikkoja. Lohduttavaa kuitenkin, että jotkut vanhat jumit sieltä myös alkavat pikkuhiljaa kaikotakin. Tänään hieroja työsti pitkään trapezius-lihasta vasemmalta puolelta, ja se oli niin ihanan kamalaa, että toivoin ajan pysähtyvän ja hieronnan jatkuvan ikuisuuden. Oikea puoli ei ollut lainkaan niin kiukkuinen. Pyysin, että käsi- ja kyynärvarret saisivat erikoishuomiota ja oli jopa hämmentävää huomata, miten kämmenen lihakset voivat olla kireät. Kämmenien ja sormien hieronta tuntui yllättävän intiimiltä, ja alkoi jopa siinä pöydällä maatessa ihan ujostuttaa :D. Heti kun otteet siirtyivät kyynärvarsiin, niin rentouduin taas. Hassua! Veri alkoi kyllä kiertää mukavasti, kädet ja sormet lämpenivät hyvin.

Ensi viikolle varasin vielä hieronnan ja sitten alan harventaa tahtia ensin kahden viikon välein jonkin aikaa, ja sitten jatkossa aina kerran kuukaudessa vähintään. Ei se nyt ihan ilmaista ole, mutta sarjakorteilla saa pudotettua yhden kerran hintaa alle viiteenkymppiin, joten täytyy kyllä tuon verran itseensä satsata.

Tämän päivän liikunnaksi jäi siis vain yksi tunnin ja yksi 1,5 tunnin lenkki koirien kanssa (ja kohtapuoliin tehtävä viimeinen iltakävely, mutta se jäänee alle puoleen tuntiin). Ulkona on kyllä ihan samanlainen sää ollut kohta viimeiset kolme kuukautta. Koko ajan +5 tuntumassa ja harmaata. Onneksi olen nyt lomaillut. On tehnyt tosi hyvää vaan olla kotosalla lepäämässä, kun tällainen sää on kaikkea muuta kuin energisoiva.

Kuvista välittyvä kärsivällisyys on hämäystä

Voisi yhtä hyvin olla lokakuu.. Toivottavasti saadaan pian lunta!

Kävin viikonloppuna kaupungilla ja ostin Punnitse&Säästä -myymälästä Nākd:n choco mint-patukan. Koska olen tunnettu timanttisista patukantekotaidoistani, innostuin heti kokeilemaan tuontyyppisten valmistamista itse. Kuinka pieleen voi mennä, kun kääreessä kerrotaan jo yksityiskohtaisesti tuotesisältö ja määrät? Dates (48%), Cashews (29%), Raisins (17%), Cocoa (6%), natural flavour

Varmuudeksi googlasin "home made nakd bars" ja löysin hyvän ohjeen, jota en sitten ihan tismalleen noudattanut kuitenkaan. Siis nuo ainesosat kyllä, mutta kun ei ole mitään jenkkimittoja käytössä, niin käytin ihan tavallista Teeman kahvikuppia vaan.

Raaka-aineet valmiiksi

Eli:

En tiedä, saako tätä muuna
kuin öljypohjaisena

- 1 kuppi taateleita
- 1 kuppi mantelijauhoja
- loput rusinapaketista (turhan hankalaa mitata rusinoita lusikkamitalla), eli oisko rusinoita ollut joku 30-40g
- pari ruokalusikallista vettä
- 3-4 rkl kaakaojauhetta (pitääpä ostaa luomua/reilukauppaa seuraavaksi, kun tuo paketti viimein tuosta tyhjenee, oli jo mennyt vanhaksikin)
- 1,5 tl piparminttuaromia

Tuo minttuaromi olikin aivan uusi tuttavuus, en ole sitä koskaan aiemmin käyttänyt. Mutta se teki näihin "patukoihin" aivan ihanan raikkaan maun. Siitä tuli heti uusi suosikkimausteeni. Ainesosat ovat piparminttuaromi ja auringonkukkaöljy. Taidan käyttää jatkossakin, jos teen vaikka suklaamuffineja.

Googlaamani ohjeen neuvoa noudattaen en edes yrittänyt muotoilla noista patukoita, vaan tein sellaisia kolikon muotoisia, pikkuleipämäisiä. Nämä valmistuivat tosi näpsäkästi, mittasin vain kaikki ainekset tehosekoittimeen, surrautin hetken ja muotoilin sitten valmiista taikinasta nuo "kolikot."

Tosi hyviä! Juuri sellaisia, mitä voi pakata muutaman mukaan vaikka kaupunkireissulle tai ottaa töihin välipalaksi. Vähän kuin terveellisiä After Eightejä :). Oi että. Aion kokeilla kyllä myös cashew-pähkinöillä ja joskus voisi kokeilla myös appelsiiniaromilla.

Taikina juuri blendattuna

 

Valmiita "patukoita"

Millähän nimellä noita nyt sitten kutsuisi..? Energialantit? Energiatäplät? Taatelikolikot? Feikkinakdit?

Koko kropan voimatreeni ja salin vaihto mielessä

Eilen aamulla oli nihkeää lähteä salille. Ärsyttää, kun pitää aamusta odotella, että pääsisi treenaamaan; vire ja into laskee sitä mukaa, kun aikaa kuluu. Mietin taas kerran salille kävellessäni, että hankkisin salikortin paikalliseen EasyFitiin, joka olisi auki päivittäin klo 5-23. Yritin katsoa paikan nettisivuilta saliesittelyä, ja vaikuttaa pahasti siltä, että salilla olisi vain laitteita, eikä oikein vapaita painoja lainkaan paria penkkipunnerruspaikkaa lukuunottamatta. Tiedän, että pelkällä yksittäisellä tutustumiskäynnillä en saa kunnon tuntumaa siellä treenaamiseen, joten ajatus oli, että tammikuun ajaksi ottaisin kortin sinne ja pitäisin silti vielä jäsenyyteni Elixiassa voimassa. Voisin treenata tammikuun EasyFitillä, ja jos treenit sujuvat ilman kummempia mutkia, niin vaihtaa sitten sinne kokonaan.

EasyFitissä maksetaan aina kuukausi kerrallaan, ja minulla on myös Elixiaan toistaiseksi voimassa oleva sopimus ihan hyvään hintaan. Siirryin sinne aikoinaan vanhana jäsenenä, kun Elixia osti Finnbodyn ja uudet sopparit ovat useamman kympin kalliimpia kuukaudessa kuin mitä itse maksan. Niinpä EasyFit tulisi yhden (ensimmäisen) kuukauden ajalta jopa kalliimmaksi, mutta sittenpähän sen näkisi. Jatkossa siellä käyminen maksaisi 29,90 euroa/kk ja ihan niin edullinen ei jäsenyyteni Elixiaan kuitenkaan ole. En kuitenkaan käytä ryhmäliikuntapalveluja, lapsiparkkia jne, niin maksaisin mielelläni vain pelkästä kuntosalista.

Toisaalta houkuttaisi jäädä odottamaan ja katsomaan, tuoko Elixian ja Satsin yhdistyminen jotain uutta tarjottavaa. Täällä Tikkurilassa on nimittäin molemmat salit, ja mahdollisuus treenata Satsillakin ei olisi yhtään paha. Mutta edelleen ne aukioloajat hiertävät. Lauantaisin molemmat salit avautuvat klo 9 ja sunnuntaisin Elixia klo 10 ja Sats vasta klo 11. En usko, että yhdistäminen (joka taitaa edelleen olla kilpailuviranomaisten tutkittavana) muuttaisi tilannetta mihinkään suuntaan. Tiedän, että meitä aamuvirkkuja on vähemmän, mutta olen joskus salilla jutellut parin aamutreenaajan kanssa, ja oltiin kaikki samaa mieltä siitä, että sali voisi etenkin viikonloppuna avautua aikaisemmin. On meitä siis muitakin.

Sain kuitenkin sitten itseni sinne salillekin, kun olin ensin käynyt siskon ja siskon koirien kanssa lenkillä. Sitten sitä oli jo liikkeellä muutenkin, niin jatkoin samalla draivilla salille suoraan. Tein seuraavanlaisen koko kropan voimatreenin:

maastaveto: lämmittelysarjoja kaksi, tangolla *12 ja 50 kg*12. Työsarjat 60 kg*8, ja 65 kg * 5,5,5,5
leuanveto: 5, 5, 5, 3+2, 3+2 (eli kolme suoraan ja kaksi pompun kautta)
leuanvetojen kanssa tein vuorosarjana dippiä: 8, 8, 7, 5, 5. Vuoronperään siis ensin yksi sarja leukoja, 40 sekunnin palautus ja yksi sarja dippejä.
ham raisea tein penkissä, ensin yhden lämppäsarjan 10 kilon painolla * 12 ja kolme 12 toiston työsarjaa 20 kilon painolla.
Lopuksi rullasin voimapyörällä 3 * 15 ja joka setin jälkeen minuutiksi hooveriin.

Tällä hetkellä oikein tunnen, kuinka palautuminen on kesken. Etenkin kropan takaosa on kireänä ja uupuneen oloinen, mutta vatsalihaksetkin ottivat voimapyörästä itseensä ja ovat ihan kosketusarkana. Tänään siis otetaan rauhassa. Kävin taas siskon & koiriensa kanssa heittämässä hieman yli tunnin kävelylenkin ja lupasin viedä koirat myös illalla lenkille. Päivemmällä voisi käydä muuten vaan ulkona valokuvailemassa ja kävelyllä miehen kanssa. Ei olla pitkään aikaan menty kunnolla järkkärin kanssa ulos kuvailemaan.

Ensi viikosta on tulossa melko kiireinen, kun olen tiistain ja keskiviikon Tallinnassa. Hotellissa on kuntosali, mutta en yhtään tiedä millainen ja mitä siellä saa tehtyä. Ajattelin joka tapauksessa käydä tsekkaamassa sen. Varaudun kuitenkin siihen, että salitreenit menevät loppuviikkoon, mikä on toisaalta hyväkin, koska ehdinpä ainakin kunnolla palautua eilisestä. Huomenna teen jotain aerobista, en ole vielä päättänyt mitä. Tällä hetkellä vaihtoehtoina ovat intervalli-juoksutreeni tai sitten kuntopyörällä. Tiistaina lähdemme niin aikaisin, etten edes minä lähde siihen aikaan aamuyöstä (klo 3-4) treenailemaan.

Jos tämän sunnuntain voi kiteyttää yhteen kuvaan, se olkoon tässä

Jag gillar min fillar

Viime viikko heilahti hieman enemmän aerobisen puolella. En ollut suunnitellut sitä niin, mutta nyt on sellainen  vaihe, että harvoin suunnittelen mitään ihan tiukasti ja pitäydyn siinä. Sanon vaihe siksi, että tiedän (tai ainakin uskon) jossain edessäpäin olevan taas sellainen vaihe, kun teen tiukkaa viikko-ohjelmaa ja pitäydyn siinä. Ja palkitsen itseni henkisin papukaijamerkein, kun saan kaiken suoritettua.

Maanantai: juoksu-/hölkkälenkki, 10 kilometriä. 63 minuuttia kesto ja pk-sykkeillä mentiin
Tiistai: yläkroppatreeni salilla. Ylätaljaa, penkkiä ja niin pois päin.
Keskiviikko: alakroppatreeni salilla. Kyykkyjä, sjmv, askelkyykkykävelyä ja juoksijan askelkyykkyö, pari eristävää liikettä loppuun ja inhottava vatsalihastreeni loppuun: 20 perinteistä nousurutistusta, jonka jälkeen heti minuutiksi lankkuun.
Torstai: puolen tunnin palautteleva juoksulenkki. Sen jälkeen vein vielä siskon koirat noin tunnin kävelylenkille. Nähtiin kettu ja jänis, siinäpä tulikin sitten koirille kiire. Kettu sai vielä mennä menojaan, mutta rusakon perään tehtiin sellaista kuopimista ja ulvomista, että oli aikamoinen piteleminen. En ole varmaan koskaan nähnyt näitä koiria noin kimpaantuneina. Kaiketi se johtui siitä, että itsestään varma rusakko odotti, että pääsimme siihen 10 metrin päähän, ennen kuin se ampaisi liikkeelle.
Perjantai: Oli muistaakseni suunnitelmia mennä salille, mutta heräsin niin aikaisin, etten jaksanut odottaa salin avautumista ja lähdin taas juoksemaan. 43 minuutin intervalli-lenkki, jonka aikana matkaa ehti kertyä 7,2 kilometriä. Max-syke oli 198, eli lähes kaikkeni kyllä annoin.

Lauantaina oli tarkoitus pitää lepopäivä, illalla treffata ystäviä töistä ja ihastella kimpassa kolmen kuukauden ikäistä ystävän vauvaa. Mutta kun katselin kulkureittiä reittioppaasta, se näytti turhauttavalta. Olisi pitänyt mennä vähintään kahdella bussilla ja ärsyttää odotella vaihtoa. Muutenkin luottamus mennyt tähän julkisen liikenteen toimivuuteen, joten päätin fillaroida paikan päälle, sillä meiltä näytti olevan vain 11 kilometriä matkaa. Reitti oli karkeasti sanottuna sateenvarjon muotoinen, eli meiltä Kehä III:lle ja sieltä käännös Itäväylälle, jonka varrella ystävän koti on. Eli päivän liikkuminen oli vauhdikasta fillarointia 2 x 11 kilometriä. Menomatka taittui 45 minuutissa, kun pysähdyin vähän väliä tutkimaan karttaa, että olenko nyt oikealla reitillä. Lisäksi sinne päin mentäessä oli hemmetin paljon todella veemäisiä ylämäkiä. Olin jo paluumatkasta ihan innoissani, että pääsen huristelemaan alamäkiä.

Maisemaa Itäväylän varrelta

Kotiin lähtiessä oli kuitenkin jo pimeää, ja olen niin urpo-rebel, että minulla ei ole kypärää, eikä pyörässä myöskään valoja. Liikenneturvallisuuskäyttäytymiseni on muutenkin ajalta ennen syntymääni, mutta nyt riskitekijät (kypärän ja valojen puute) laittoivat arvioimaan omaa käyttäytymistäni hieman kriittisemmin. Kotimatkaan kului 36 minuuttia, kun en pistellyt mutkia suoriksi ylittäessäni esim. siltaa Kehä III yläpuolella tai ajaessani aivan vapaalla kaikkia hieman mutkaisia alamäkiä. Pelkäsin, että juuri kun vauhti on hurjimmillaan, tien yli päättää juosta joku kissa / kettu / supi / mäyrä, jonka kanssa sitten kolaroin, lennän Kehälle ja joku itärekka ajaa ylitseni, eikä edes huomaa.

Sunnuntaina jätin itseni kotiin. Houkutteli mennä salille, mutta tykkään aloittaa viikon (eli tänään maanantaina) aamulla salilla, ja en halunnut sitten mitään kahdeksan päivän treeniputkea, kun ei tuolla ollut kuin yksi vähän rennompi treenipäivä (torstai). Haluan reagoida ajoissa, ennen kuin palautuminen taas alkaa takkuilla ja flunssat iskevät. Liian usein kuuntelen jaksamistani, eli jos mitään paikkaa ei erityisemmin kolota tai särje, niin tulee sellainen olo, että miksipä ei salille tai juoksemaan? Ja sitten taas manailen omaa tyhmyyttäni, kun se liika urheilu kostautuu. Niinpä sunnuntaina ulkoilutin vain koiria. Aamulla kävelin pikkukoiran kanssa tunnin lenkki ja päivällä sen + siskon koirien kanssa reilun puolen tunnin ajan.

Viikon liikunnoista hauskimmaksi jäi mieleen pyöräily. Oli kiva liikkua siksi, että sillä oli oikeasti saavutettavissa välitön ja konkreettinen hyöty: pääsin nopeammin perille kuin julkisilla, vaikka matkaa oli tuonkin verran. Se vapauden hurma oli lievästi huumaavaa! En joutunut katsomaan aikatauluja tai pohtimaan, olisinko nopeammin perillä/kotona jollain toisella reittioppaan tarjoamalla vaihtoehdolla, tuleeko bussi vai jättikö pysäkille, tuleeko joku "elämän kovan koulun" käynyt heittämään läppää ja niin edelleen. Kotoa lähtiessäni mietin hetken, laittaisinko sykemittarin päälle, mutta onneksi en laittanut! Olisin tehnyt tästä vain suorittamista; yrittänyt saavuttaa jonkun tietyn ajan / energiankulutuksen / sykkeen tms. Nyt olin sellaisesta vapaa ja se tuntui mukavalta.

Tällä viikolla tarkoituksenani on käydä salilla kolmesti. Ehkä jopa neljästi, jos innostuisin taas menemään tekemään erillisen vatsalihastreenin. Tänään treenasin yläkroppaa, keskiviikkona aion käydä muussaamassa alakropan. Vihdoinkin sain viime viikolla aikaiseksi raahata penkin siihen kyykkypaikan ääreen varmistaakseni, että kyykky ei jää vajaaksi. Ja aloinpa siinä kyykkysarjojen aikana epäillä, että aiemmin on jäänyt ainakin jokunen toisto siellä sarjojen keskellä hieman pinnalliseksi niiaukseksi, sillä sen verran se penkille kyykkääminen otti perseeseen. Mitään syväkyykkyjä en aiokaan harrastaa kehnon liikkuvuuteni vuokse: huomaan jo pelkän kepin kanssa valakyykkyä tehdessäni, että selkä on siinä ja siinä pyöristymässä, kun käyn syvällä. Parempi pysytellä omalle keholle turvallisilla liikeradoilla.

Hiphei, marraskuu on yli puolenvälin!

Sisältö kateissa

Tämän viikon treenit jäivät määrällisesti vähäiseksi, mutta liikuntaa on tullut ihan reippaasti, kun koirat nyt viimeinkin saapuivat ja pääsen taas lenkkeilemään niiden kanssa. Mutta muuten tuli tehtyä kolme salitreeniä ja yksi juoksulenkki. Ja nolla venyttelyä.. (harmi kun jokapäiväisellä venyttelyn ajattelulla ei ole vaikutuksia venyvyyteen). Syyskuu on jo puolivälissä ja olen laiminlyönyt venyttelyn ihan kokonaan, vaikka se oli yksi tavoitteistani. Olen saanut siitä itselleni tehtyä nyt niin ison asian, etten tule venytelleeksi ollenkaan, jos en ehdi/jaksa venytellä vähintään puolta tuntia kerrallaan. Hmph. Löydän tähänkin kyllä ratkaisun ja motivointikeinon itselleni, mutta nyt en jaksa edes ajatella asiaa.

Into ja puhku on edelleen kateissa, vaikka toivoin loppuviikosta löytyvän inspiraatiota pt:n tapaamisen ja Helsinki Comedy-festareiden avulla, niin silti on edelleen tyhjä ja turhautunut olo. Enkä oikein tiedä miksi. Se nyt näkyy väistämättä tässä blogissakin, en oikein saa tännekään tuotettua mitään järkevää.

Tänään kokkailtiin, hernekeittoa ja porkkanasämpylöitä. Mies teki keiton, minä sämpylät. Sämpylätaikinaan laitoin kaurahiutaleita, vaaleaa soijarouhetta ja porkkanaa, oikein rouskuvia ja rapsakoita sämpylöitä tuli.

Viikonlopun olen vain lepäillyt. Mielessä kävi lähteä juoksemaan, mutta tyydyin sitten vain lenkkeilemään koirien kanssa. Jotenkin pitäisi saada vaan iskostettua mieleen, että voimatyyppisessä treenissä ei riehuta menemään pitkin viikkoa, vaan pitää malttaa mielensä ja todella antaa niille lepopäiville (monikossa!) paikkansa treeniohjelmassa. Pt sanoikin jossain vaiheessa, että minun kaltaisia ihmisiä valmennettaessa on usein kyse siitä, että mitä lähdetään karsimaan, eikä niinkään liikunnan lisäämisestä. Raskaiden voimatreenien jälkeen palautuminen voi vaatia jopa kolme vuorokautta, toki monet asiat vaikuttavat palautumiseen.

Kissat, koska internet

Viikonloppu meni hujauksessa ohi. Komediafestarit takana, kaksi näytöstä käytiin katsomassa. Tämä oli festarien viides vuosi ja ollaan oltu joka vuosi mukana, joka kerta taidettu käydä vähintään kahdessa näytöksessä, jonain vuonna useammassakin. Ilahduttavan monipuolista juttua oli tänä vuonna, vaikka kyllä turhan monia suomalaisia koomikoita vaivaa jonkinlainen laiskuus uuden matskun tuottamisessa. Tai vaikea se kai on laiskuudesta moittia, hyvän läpän hiominen esiintymiskelpoiseksi on varmaan ihan hemmetin vaikeaa. Tänä vuonna erityisesti Niko Kivelä ja Andre Wickström täytyy mainita siinä, että yhtään aiemmin kuultua juttua ei tullut. Jape Grönroosin näin ensimmäistä kertaa ja hänellä oli ihan hyvä tatsi, myös yleisöön.

Tuli ostettua myös uusi jääkaappi. Meni lopullisesti hermo tuohon nykyiseen, joka sirisee ja särisee. Tänään kiskoin sen kolostaan, imuroin hillittömät karvakerääntymät pois ja työnsin takaisin paikoilleen. Hetken se hurisi tyytyväisenä, kunnes alkoi taas särisemään. Mutta kaupat uudesta on jo tehty ja parin viikon päästä saadaan se. Ei ollut halvimmasta päästä, mutta kerranhan se vain kirpaisee ja kun se on saapunut, en tule muistelemaan sitä hintaa, mitä siitä maksettiin.

Treeneihinhän nuo edellämainitut jutut eivät liity sitten mitenkään, mutta näin ne lepopäivät vietettiin. Huomenna taas salille, toivottavasti takareidet alkaisivat olla jo toipuneet perjantain treeneistä.

Varusteurheilua, linkkivyöryä ja vähän (netti)kaupoista

Viime lauantain painonnostosalilla käynti herätti erilaisia ajatuksia mm. varusteista. Minähän olen salilla aina ollut juoksutossuissa, koska ostin pari vuotta sitten talvisia juoksumattotreenejä varten lenkkarit, enkä kokenut tarvetta erillisille salikengille. Painonnostoa harrastava ystäväni ja hänen seuratoverinsa olivat kuitenkin sitä mieltä, että tasapohjaiset kengät ilman mitään iskunvaimennuksia olisivat paikallaan, kun tehdään raskaita nostoja ja työntöjä. Samaa sanoivat pakkikselle kirjoittelevat "asian tuntiat".

Googlailin vähän, ja näyttää siltä, että synteettisiä painonnostokenkiä ei juurikaan ole. Adidaksen nahkaiset Power Perfect II -kengät miellyttävät silmää, mutta eivät kukkaroa. Kaverilla oli useamman kympin halvemmat Urheilu Kiiluselta hommatut Flying Finnit, jotka näyttivät livenä paremmilta kuin tuossa kuvassa. Mutta nahkaa nekin. Vegan bodybuilding -foorumilla joku kehui barefoot -tossuja, ja nehän periaatteessa kyllä ajavat saman asian. Eivät ole tuettu, mutta on jonkinlainen suoja kuitenkin, ettei tarvitse paljain jaloin salilla liikuskella. Tai sukkasillaan. Olen kyllä nähnyt siellä jengiä ihan paljain jaloin tekemässä mavea, mutta jotenkin itseäni ajatus arveluttaa. Palelen muutenkin jaloista aina, niin tuntuisi siltä, ettei siinä voi keskittyä muuhun kuin varpaiden lämmittelyyn.

Viime kesän lopulla ostin brittiläiseltä Wiggleltä New Balancen tossut, jotka on tarkoitettu siis barefoot-juoksuun. (Barefoot -juoksusta hassu video tässä; Shit Barefoot-runners say. "I don't care if it's wedding or not, I'm not going to wear those foot coffins you call "shoes"! :D :D :D)

Ulkona en ole noita kertaakaan käyttänyt, mutta tänä aamuna korkkasin ne salilla sitten. En tiedä, oliko puoli tuntia aiemmin nautitun kreatiinin ansiota vai tossuista johtuvaa, mutta ihan siististi nousi 50 kg sumo-maastavedon kaikki neljä kappaletta 8 toiston sarjaa. Tuntui siltä, että ainakin ekassa sarjassa jäi ehkä 1-2 toistoa varastoonkin, aivan kuten pt:n mukaan tässä vaiheessa kuuluukin, ja varsinkin näissä raskaissa moninivelliikkeissä. Aiemminhan vedin lähes kaikissa treeneissä sarjat aina failureen saakka. Jotenkin olin oppinut, että painot ovat oikean kokoiset, kun "jaksaa juuri ja juuri vetää ne viimeiset toistot". Ja kun tekemieni sarjojen pituudetkin vaihtelivat treenistä toiseen, niin olin vähän hukassa kyllä koko ajan. En nyt voi sanoa vieläkään olevani asiantuntija, mutta vähän enemmän hajulla kuitenkin. Ehkä? Iloista oli myös se, että kaikki kolme sarjaa penkkiä menivät puhtaasti 25 kilolla, ja olkapää ei kiukutellut yhtään. Tavoitteeni on, että tänä keväänä penkistä nousee vielä 30 kiloa, toukokuun viimeisenä päivänä viimeistään! (Tarkistetaan tavoitetta tarvittaessa matkan varrella ylöspäin, jos alkaa näyttää siltä, että liian köykäinen tavoite.. ;) )

Painonnostokaverilta sain nahkaiset vetoremmit, vaihtariksi annan hänelle ostamani rannetuet. Nuo vetoremmit ovat kyllä niin pehmeät, että ovat varmaan jotain kiinalaista ihmissikiön nahkaa, hyvin epäilyttävää. En ole vielä testannut, mutta otan kyllä seuraavalle mave-kerralle mukaan; nyt tuntuu käsissä pientä arkuutta tuossa otollisimmassa känsöittymispaikassa sormien juuressa.

Tuo edellä linkkaamani keravalainen urheiluliike Urheilu Kiilunen on kyllä ehkä maailman sympaattisin urheilukauppa! Se sijaitsee Savion syrjämailla (noin parin kilsan päässä vanhasta lapsuudenkodistani Aurinkokylästä), sellaisessa teollisuusalueen parakkityylisessä hallissa. Sinne kun sisään astuu, niin on ihan toisessa maailmassa. Kaikki mahdolliset varusteet löytyy mitä kuvitella saattaa ja jotenkin organisoidun iloisessa kaaoksessa. Siellä on mahtavaa vain katsella, mitä kaikkea he myyvät. Ostin sieltä noin 1,5 vuotta sitten Comfy Pilates-rullani ja kun pankkikortti ei heillä käynytkään ja lähin automaatti olisi ollut siellä parin kilsan päässä Saviolla, niin myyjä totesi, että hänpä laittaa laskun. Samoin oli kuulemma käynyt kaverille, joka oli ollut ihan hämillään moisesta luottamuksesta ja oli kuulemma tullut sellainen olo, että "haluaisitsä edes katsoa mun henkkarit tai jotain?!" Ja siis sieltä voi tilata myös postitse ja tämä lause kenkäsivuilla on niin symppis, ettei mitään rajaa: "Mikäli et pääse paikanpäälle, ei hätää. Astu mitan päälle ja mittaa jalkaterän max.pituus (kantapäästä ison varpaan päähän) ja ilmoita mitta, niin laitan 90% varmuudella oikean koon matkahuoltoon tai postiin (vaihto-oikeus)."  Aww <3!

Sitten taas Wiggleltä tilaan käyttämäni proteiinipatukat, Clif Buildersit. Syön pääasiassa tuota chocolate peanut butteria, mutta menee myös minttusuklaan makuinen versio. Tämä on toistaiseksi ainoa kelvollinen vegaaninen protskupatukka. Organic food barilla on myös yksi, mutta se maistuu mielestäni kuivan sahajauhon ja mämmin sekoitukselle, joten..

Kuva täältä

Nyt nämä Builderit vaan ovat olleet jo kuukauden verran lopussa Wigglellä (lupasivat, että uusi satsi olisi tulossa "Mid-April"), joten epätoivoisena tilasin erän jenkeistä saakka, Vegan Essentialsilta. Ne saattavat siis jäädä tulliin, mutta kerrankos sitä sitten vähän enemmän maksaa.. Siihen satsiin sain tilattua myös kahta uutta makua, S'mores ja Chocolate Chip. Molempia tilasin 6 kpl, jotta riittää parille kaverillekin näyte. Paketin seuranta on pysähtynyt Chicagoon 28.3., josta ne ovat lähteneet, enkä tiedä, kuka kuriiri täällä puolen Atlantin valtamerta niitä nyt kuskaa. Aargh!! "Still in Memphis!"

Erityisen ilahtunut olin, kun pt ei tuominnut näitä patukoita, eikä muutenkaan soijan käyttöä. Hän sanoi jotenkin hauskasti, että "ei usko yhden yrtin ratkaisevan asioita suuntaan tai toiseen", viitaten niihin, jotka demonisoivat soijaa mm. estrogeenin tai aminohappoprofiilin vuoksi.

Ihana lomapäivä, tänään en aio tehdä yhtikäs mitään. Eilen siivottiin miehen kanssa koko kämppä, pyykättiin ja käytiin kaupassa ja koiria varten liha-autolla. Nyt relataan. Aion lukea lehtipinon, joka on kasautunut ja jatkaa Culture Clashin parissa.

Lepään

Lepopäivä. Piti ihan tarkistaa ohjelmasta, että tänään ei siis tehdä mitään.

scary kettlebells

Lepopäivä on siinä mielessä tervetullut, että selkäni on aivan jumissa. Ei ikävä kyllä mitään salitreenijumitusta, vaan jokin lievä venähdys todennäköisesti. Tiistai-iltana olin lähdössä pikkukoiran kanssa kävelylle ja nostin lattialle pudonneen puseron, kun tunsin kevyen muljahduksen alaselässä oikealla puolella. Säikähdin aika lailla, vaikka kivuntunne oli todella lievä. Juuri tältä se nimittäin tuntui vuosi sitten, kun nostin kahvakuulaa lattialta. Silloin menin hierojalle samana päivänä, ja sieltä pöydältä lähdinkin sitten kaksinkerroin, enkä voinut juosta/kävellä normaalisti pariin kuukauteen.

Nyt en mennyt hierojalle, mutta hieman pelottaa, että välilevy olisi taas vähän pullahtanut. Kipu ei onneksi säteile alaraajoihin, eli toivoa on, jos se olisi sittenkin vain venähdys. Eilen pystyin normaalisti salitreenin tekemään, koska ohjelmassa oli askelkyykkyä smithissä. Huomisen saliohjelmassa on sumo-maastavetoa , jonka kanssa mun täytyy olla äärimmäisen varovainen, etten lähde nostamaan yhtään selällä. Maanantaina sumomavea oli siis ohjelmassani, ja mietin, että oliko tekniikkani ihan kohdillaan kuitenkaan? Jospa kuitenkin vähän rasitin alaselkää turhaan ja se ei sitten enää tiistaina vaatinut kuin puseron nostamisen lattialta ja naps? Tai jos takareidet olivat niin tiukat, että kumartuminen meni liikaa selälle, kun takareidet totesivat, että "ei pysty venymään"? Toisaalta oikea lonkankoukistaja tuntuu nyt hieman tiukalta, että sitä voisin kyllä availla. Eilen istuin toista tuntia Omronin Tens -laite selässäni (siirtelin vähän padien paikkoja vartin välein) ja se hieman helpotti.

Ottaa päähän, mutta onneksi vielä pystyn treenaamaan.

Paino on tullut alas 700g viikossa, mikä oli kyllä odotettavissakin näin alhaisilla kalorimäärillä. Odotin kyllä pienempää pudotusta, koska viime viikonloppuna Tukholmassa en todellakaan kaloreita laskenut, joskaan en kyllä sairaalloisesti mässännytkään. Tällä hetkellä painoa on 50,8 kg ja otinpa mittanauhan mielenkiinnosta käteen ja reidestä (!!!!) on kadonnut yksi sentti. Huutomerkit siksi, että tuo reisi-perse-lantio -osasto tuntuu olleen vuosia se, joka pysyy samankokoisena, vaikka paino heittelisi mihin suuntaan. Mietinkin eilen salilla, että ihan kuin uudet salihousut tuntuisivat väljemmiltä. Tunsin sen kadonneen sentin jo siinä, varmasti! Vyötärö-lantio -akseli on ilmeisesti myös hieman kutistunut, koska farkkujen kanssa käyttämäni (20 vuotta vanha, mutta silti iskemättömässä kunnossa oleva) vyö siirtyi yhden reiän melkein huomaamattani. Normaali vyönkiinnivetoliikerata ei loppunutkaan siihen kohtaan kuin odotin ja piti ihan kurkata, että mitä siellä alakropan puolella oikein tapahtuu. Vyönreikä tuijotti ilmeettömänä takaisin, että "so?"

Vähän on ristiriitaiset fiilikset tästä kyllä. Toisaalta valmentaja sanoi, että paino saattaa liikkua kilon, kaksi suuntaan tai toiseen. Tottakai olisi ollut hienompaa, jos paino olisi noussut JA silti sentti olisi kadonnut. Tuntuisi siltä, että tässä ollaan ihan kuivan lihaksikkaassa kunnossa tuota pikaa. Kovin paljon alle viidenkympin en haluaisi välttämättä mennä, kun ihanteellinen naisvartalo on enemmänkin Mel B kuin Courteney Cox.