Makeaa syksyä

Antibiootit tepsivät ja varvas parantui. On se omituisen punainen kyllä edelleen, mutta ei turvonnut eikä kipeä. En kyllä tiedä, mitä tekisin näiden räpylöideni kanssa. Muutamana edellisenä talvena käyttämäni Haglöfsin ulkoilukengät (kahdet eri, mutta samaa mallia) eivät tunnu vasemmassa jalassa enää yhtään hyviltä. Tuntuu kuin vasen jalka olisi puolen vuoden aikana kasvanut leveyttä, ja ne puristavat juuri siitä varpaan kohdalta. Nyt painelen koiran kanssa juoksulenkkareissa koko ajan, ja ne ovat vähän viileät jo joinain aamuina.

Tässä iässä(?) vamma seuraa toistaan. Olen käynyt nyt vähän enemmän juoksemassa, kun salilla käynti ei maistu, ja on ollut aikaisia aamuja töissä. Kaapon kanssa ollaan juostu aamuisin 9,5-10 km:n lenkki tuonne pitäjän kirkonkylälle. On muuten näkynyt ihan hurjasti supikoiria viime aikoina. Ne ovat hauskan näköisiä, kun yhtäkkiä jostain hämärästä puskasta tuijottaa valkoinen maski ja katoaa äkkiä, kun tajuaa tulleensa huomatuksi. Samanaikaisesti sen kaveri jolkotteli tietä pitkin vastaan ja pujahti sinne samaan puskaan. Yksi lähti uimaan Vantaanjokeen, kun ei muutakaan keksinyt. Kaapo tietysti aivan pöhkönä tempoilee niiden perään, kurnuttaa ja lopulta kimakka ajohaukku alkaa. Pahin oli ehkä tilanne, kun Kaapo ryntäsi hihnan mitalla johonkin ryteikköön, jossa supi veteli juuri aamiaistaan, ja kiukkuisena alkoi murista ja sähistä Kaapolle. Sain koiran onneksi käskytettyä pois sieltä ja aika vikkelästi jatkettiin matkaa.

Yhtenä aamuna pari viikkoa sitten juostessa mietin, että onpa ihanaa, kun mihinkään ei satu ja juoksu kulkee. Oikein nautiskelin siitä tunteesta, ja tuntui siltä, että leijailen kaksi senttiä maanpinnan yläpuolella. Ehkä kaksi minuuttia sen ajatuksen jälkeen alkoi pohjetta kirrata ihan kunnolla. Oltiin jo lähellä kotia ja pystyin osittain kävelemään ja jonkun verran hölkkäämään loppumatkan kotiin. Pari päivää sitä katselin ja yritin itse aukoa, mutta lopulta varasin ajan Auralle (Hgin urheiluhieronta) ja saatiin pohje kertakäynnillä kuntoon. Se oli todennäköisesti jumiutunut siitä, kun tulehtuneen varpaan vuoksi onnuin jonkun aikaa sitä jalkaa. Huomasin silloin jo kävellessä, että akillesjänteen ja pohkeen alueilla oli pientä oireilua siitä ontumisesta.

Tällä hetkellä on ihan perusjumitukset päällä; tuo oikea lonkanseutu on kestojumissa. Sitäkin Aura aukoi, mutta ongelma on ilmeisesti jossain askelluksessani, ja olen jo luovuttanut. En noilla fyssarin harjoituksilla saa sitä ikinä muutettua, ja jos se venyttelyllä ja hieronnalla pysyy sellaisessa kunnossa, että voin juosta, niin olkoon. Ja kuten taisin jo joskus aiemmin mainita, niin keskimmäisen pakaralihaksen vahvistaminen on vähentänyt pakaran hermopuristusoireita niin paljon, että sitä on enää todella harvakseltaan. Lähinnä silloin, jos olen juossut useampana päivänä peräkkäin, ja venyttely on jäänyt tekemättä.

Mutta niin, juoksu kulkee enimmäkseen ihan kivasti, vaikka samaa lenkkiä aina mennäänkin. En enää jaksa ottaa paineita siitä, että olisi vaihtelevia lenkkejä. En kuitenkaan treenaa mihinkään kilpailuun tms., vaan juoksen lähinnä lyödäkseni kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Saan lenkkeilytettyä koiran samalla kun kuntoilen. (Kylläpä sana kuntoilla kuulostaa vanhanaikaiselta. "Woimistelu ja ruumiin wetreäksi tegemine".) Ja nautin siitä, kun koira nauttii juoksemisesta. Se pöhisee ja piippailee, kun laitan juoksukamoja päälle. Viimeistään, kun vyötän juoksuvyön päälleni, se on jo aivan maantiekiitäjänä paikoillaan; savu nousee koivista.

Töissä on ollut ikävä flunssa-aalto, ja vaikka jynssäsin käsiä huolella, vedin vitamiinit ja probiootit nassuun, ja söin kasviksia kilokaupalla joka päivä, niin viimein se pöpö minuunkin iski. Keskiviikkona vielä olin töissä, kun vasta vähän aivastutti, mutta torstaiksi jäin lepäämään. Vilutti fleecepusakka päällä kahden täkin alla ja pää oli aivan tukossa. Mutta sitten kun yhden päivän heti alkuun lepäsin, niin perjantaina jaksoin hyvin mennä töihin. Tällä hetkellä on vain nuhaa ja pientä köhää. Sellainen olo, että ei voi urheilla, mutta muu normaalielämä kyllä onnistuu. Onneksi flunssa tuli nyt, kun seuraavat viikot ovat aika hektisiä.

Aloitan työn ohella johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) suorittamisen, ja ensi viikolla pitäisi olla iskussa sitä varten. Tutkinto kestää kaksi vuotta ja enimmäkseen opiskelen työajalla. Vuosia sitten kun olin vielä asiantuntijatehtävissä, en suurin surminkaan halunnut esimieshommiin. Ja vaikka nytkin päivät ovat ajoittain raskaita ison tiimin kanssa, niin kyllä tämä tällä hetkellä vielä tuntuu omalta jutulta, ja haluan kehittyä ja oppia lisää. Ihmisten (oman ja muiden) käyttäytymisen ymmärtäminen, ja etenkin viestinnän ja kommunikaation kehittäminen on tässä vuosien aikana osoittautunutkin yllättävän mielenkiintoiseksi. Toisaalta sitten taas vastapainoksi kaipaan ihan kunnolla koneiden kanssa nyhräämistä. Ettei tarvitse ymmärtää kuin pelkkää kylmää dataa vaan. Onneksi(?) saan excelöidä ihan riittävästi ja mietin jopa, jos pyytäisin miestä opettamaan mulle jotain pieniä koodausjuttuja.

Salikärpästä odottelen, olen viimeksi käynyt 4.10. sunnuntaiaamuna Ryhdillä treenaamassa, joten huomenna tulee jo kolme viikkoa salitonta elämää. Tuntuu pidemmältä. Ajatuskin salille menemisestä on jotenkin kaukainen. Mutta kyllä se kipinä sieltä taas tulee, pakottamattakin toivottavasti. Yleensä flunssan jälkeen tulee sellainen “uuteen nousuun” -fiilis, ehkä nytkin. Ja kun juokseminen on nyt kuitenkin sujunut niin mukavasti, niin ei haittaa. Salilla en ole enää aikoihin käynyt mitenkään lihaksenkasvatusmielessä. Vähän harteikkuutta kaipaisin edelleen, etten olisi niin henkarimallinen, mutta enpä enempää oikeastaan massaa kaipaa. Kun olen koko aikuisikäni ollut niin kirppu, olen jo tottunut elämään tällaisena. Jos sitä lihasta tulisi ilman suuria ponnisteluita, niin fine. Salitreenistä haluan kuitenkin pitää kiinni ihan sen vuoksi, että se auttaa näihin jumituksiin. Nyt kun on useampi saliton viikko takana, niin niska-hartiaseutu rasittuu töissä ihan eri tavalla, ja alkaa jumittaa.

Loppuun lemmikeistä sen verran, että meidän 17-vuotias Nanna-kissan vointi on kesän ja syksyn aikana hiipunut. Se on monta vuotta jo sairastanut munuaisten vajaatoimintaa, ja nyt viime käynnillä lokakuun alussa krea oli pompannut aika korkealle. Ollaan nyt tällä viikolla aloitettu sille nahanalaiset nesteytykset. Ollin vielä eläessä kokeilin Nannalle pari kertaa, mutta se oli niin äkäinen, että ei viitsitty stressata sitä enää. Nyt kuitenkin se alkoi kuivua niin pahasti, että käytin sen kerran klinikalla nesteytettävänä ja kun se vointi niin dramaattisesti siitä koheni, päätin, että sen on vain nyt onnistuttava myös kotioloissa. Ja niinhän se onnistui. Ei se enää tappele vastaan. Pari maukua protestina, mutta muuten se pötköttelee ja jaksaa odottaa, että toimenpide on ohi. Huomasin, että virtauksen kannattaa olla hidas. Heti kun nopeutin sitä, niin Nanna hermostui.

Nanna 💕 #calicocat #polydactylcat #sixtoedcat #seniorcat #sweetseventeen

A photo posted by @ms_eikku on Oct 18, 2015 at 2:45am PDT

Mielenkiintoista, että Yhdysvalloissa kissojen nahanalainen nesteytys kotioloissa on aika yleistä, mutta Suomessa sitä ei juurikaan edes ehdoteta asiakkaille. Onneksi meidän kissojen lääkäri Teija on kiertänyt maailmaa, ja ollut mm. Espanjassa ja Texasissa töissä, ja tuo sieltä hyviä oppeja tännekin. Jos satut olemaan Helsingissä päin 17.11., niin Teija luennoi Helsingin kissakahvilassa vanhoista kissoista. Lisää tietoa Animagi Felinan FB-sivuilta. Menisin itse, jos en olisi silloin työmatkalla.

Viime aikoina on tullut kuvattua lähinnä herkkuja. On niitä kyllä syötykin, eipä sen puoleen. Mutta jotenkin sen normaalin ruoan kuvaaminen on jäänyt, kun syö viikon putkeen kaalilaatikkoa tai makaronilaatikkoa.. Ne ovat vielä niin epämääräisen mössön näköisiä lautasella, että ei jaksa vaivautua kuvaamaan. Joten tässä hieman herkkukuvia, instassa nämä taitaa olla jo nähtykin.

Sushia Hulluilla päivillä

Raakakakkua miehen äidin luona Kouvolassa

Kansallinen korvapuustipäivä (on meillä aika usein..)

Minttusuklaabrownieita (ohje Vegeherkut-kirjasta)

Festarileskenä

Sekalaisia biisejä soi päässä, esim. Mad World Adam Lambertin laulamana. Pohdin tälle postaukselle otsikkoa ja jäinkin Youtubeen selailemaan menneiden vuosien American Idol-kohokohtia. Taisin yhden kauden katsoa sen jälkeen kun Simon lähti tuomaristosta, mutta sitten en enää jaksanut. Tuntui, että kaikki oli jo nähty. Mutta vielä vaan jaksaa nuo jotkut mieleen jääneet huippuhetket liikuttaa.

Janne lähti Flow-festivaaleille, joten olen festarileskenä kotona. Kävin Flowssa kuusi vuotta putkeen ja viime vuonna tuli sitten katko, kun Kuti leikattiin juuri festareiden alla, enkä halunnut jättää toipilasta yksin kotiin. Kun tämän vuoden liput tulivat heti edellisvuoden tapahtuman jälkeen myyntiin ns. early bird-hintaan, en laittanut rahaa kiinni, kun oli sellainen olo, että jotain voi taas sattua. Tällä viikolla sitten mietin, että no jos lauantaina menisin sinne, mutta se olikin jo loppuunvarattu.

Olisin lipun vielä sitten onnistunut hankkimaan, kun niitä vapautui myyntiin, mutta onneksi en hankkinut. Tässä muutaman kilometrin päässä on Malmin lentokenttä, jossa järjestetään tänään ja huomenna joku helvetin Hornet-hävittäjälentonäytös. Siitä oli esimakua eilen puolenpäivän aikaan, kun lentäjä harjoitteli. Onneksi Janne on lomalla, sillä Kaapo oli pelännyt lentomelua todella paljon. Se oli kuulemma niin kova, ettei omia ajatuksiakaan kotona kuullut. Lentoja on tänään ja huomenna 17.45-18.30 (eli ihan kohta alkaa, mrr!), ja en olisi millään voinut olla festareilla tietäen, että koira pelkää kotona. Turha lähteä mihinkään poiskaan, sillä meteli kuuluu Keravalle asti.

Ja, no, kun luin, että festareille odotetaan 70 000 kävijää, niin ei ihan hirveästi harmita. Se on noin 10 000 enemmän kuin parina viime vuonna, jolloin jo väenpaljous ahdisti. Kuulostan nyt ihan kärttyiseltä hipsteriltä, mutta silloin ensimmäisinä Suvilahden vuosina se 30 000-40 000 kävijää oli vielä sopiva ja festari tuntui sopivan pikkuiselta ja kotikutoiselta. Nyt se on enemmän sellainen maailmanluokan juhla, mikä tietysti on varmaan ihan huippujuttu järjestäjille ja valtaosalle yleisöä. Ja sinne tulee paljon ulkomailta festarivieraita ihan jo tunnelman vuoksi.

Flow 2013

Elokuun illan Suvilahti on kyllä kaunis ja valoilla sinne on saatu niin ihana tunnelma. Mutta itse olen tainnut tosiaan jollain tapaa kasvaa eroon festareista. Kotona on hyvä olla. Kesäiltapäivän kaupungin raukeat äänet kantautuvat parvekkeen kautta sisään ja aurinko paistaa verhojen lomasta. Kaapo kuorsaa sohvalla ja Viiru kiipeilypuun pesässä. Nautin siitä, että kukaan ei tallo varpaille, eikä tarvitse tuntea toisten ihmisten hikisiä käsivarsia omalla iholla, kun jonotan hirveänhintaista (joskin yleensä hirveän hyvää) ruokaa. Kuuntelen Belle ja Sebastiania, vaikka eihän se nyt ihan sama asia ole kuin livenä..

Treeniviikko ei vielä ole ohi, mutta tänään on lepopäivä. Maanantain salitreenistä mainitsinkin jo toissapostauksessa. Tiistaina kävin tekemässä intervallitreenin juoksumatolla. Kuntopyörän päälle kapuaminen ei houkutellut. Juoksumatolla tein kuitenkin saman syklittelyn mukaisesti ja jo iltapäivällä alkoi tuntua etureisissä ihan mojovaa lihaskipua. Venyttelin heti juoksun päälle pitkät venytykset lonkankoukistajille ja etureisille. Yleensähän varoitellaan venyttelemästä pitkään heti treenin päälle, mutta näin superjäykkänä ihmisenä viittaan kintaalla niille varoituksille. Minulle heti treenin perään venyttely tarkoittaa kahta asiaa: 1) olen tarpeeksi lämmin ja 2) venyttely tulee tehtyä. Pikkuisen hermopinne pakarassa päivän mittaan muistutteli, mutta ei lainkaan niin pahasti, kuin mitä pelkäsin ennakkoon.

Tiimiläisiltä saatu bonsaipuu
työhuoneen ikkunalla voi hyvin

Matolla juokseminen pitkästä aikaa oli kivaa. Nopeus pysyy vakiona sekä palautteluissa että vedoissa. Ja kun pakottaa nopeuden tietylle tasolle, niin ei pysty himmailemaan. Syke nousi 197:ään viimeisissä vedoissa. Kuntopyörällä se on tainnut jäädä viime aikoina sinne 190 kieppeille.

Keskiviikkoaamulle olin suunnitellut salia, mutta ensimmäinen työpäivä loman jälkeen oli tosi rankka. Sain heti aamusta kuulla erään tiimiläiseni löytyneen kotoaan kuolleena. Hän oli jo lähellä eläkeikää ja sairas, ja olin jo lomalle jäädessäni aavistellut, että pitkään hän ei enää ole keskuudessamme. Mutta ihan näin nopeaa kuolemaa en osannut odottaa. Suru-uutinen tuli sitten keskusteltua monen kanssa läpi, ja sekavissa fiiliksissä lähdin päivän päätteeksi kotiin.

Torstaina heräsin puoli viiden aikaan aamulla, ja lähdin Kaapon kanssa lenkille. Rusakoita oli paljon liikkeellä tuohon aikaan ja muutenkin kaikki aamuyön tuoksut saivat pojan pään ihan pyörälle. Se veti vimmatusti kuono maassa vihikoiran lailla, vikisi ja päästi pari kertaa ajohaukahduksiakin, vaikka mitään ei näkynyt missään; jälki oli vain niin voimakas. Hassu touhottaja. Tuollaisen lenkin jälkeen se onkin yleensä tavallista väsyneempi, vaikka ajallisesti ulkoiltaisiinkin ihan normaalin verran. Se vaan kiskoo minua perässään ja prosessoi jälkeä pienessä koiranpäässään, niin uuvuttaahan tuo. Aamuissa tuntuu jo hieman lähestyvää syksyä; lämpötila oli kymmenen asteen paikkeilla ja usva niittyjen yllä oli jotenkin syksyisen kolea.

Aamulenkin varrelta

Lenkin jälkeen menin tekemään jalkatreenin. Olin syönyt alle vain hieman jogurttia, ja energiavaje näkyi kyllä treenitehoissa. Tein pitkästä aikaa suorin jaloin maastavetoa, kun on turhauttanut se, etten laitteessa juuri saa takareisiin osumaa. Pitäisi käydä Ryhdillä, kun siellä voi tehdä laitteessa maaten. Tuossa Elixian laitteessa istutaan. Tai sitten voisin kokeilla pudottaa vähän painoja ja tehdä pidempää sarjaa.. hm. Mutta sjmv joka tapauksessa otti juuri sinne minne pitikin ja vielä tänään on vähän tuntunut koukkukävelyltä, kun jalka ei tunnu suoristuvan lyhentyneen takareiden vuoksi riittävästi.

Salihan aukeaa nykyisin jo kuudelta, ja siellä on siihen aikaan vain muutama hassu aamuvirkku. Aika rauhassa saa treenailla. Aamuaurinko paistaa laitesaliin niin, että melkein tarvitsisi olla aurinkolasit päässä, kun treenaa. Yläkerrassa on taljat ja vapaat painot, sinne ei aurinko paista.

Matkalla salin yläkertaan, tyhjää on..

Eilen perjantaina tein yläkropan treenin, jossa tein pari liikettä selälle, yhden hauiksille ja ojentajalle ja muuten keskityin olkapäihin. Ne ovatkin nyt kosketusarat, eli hyvin meni perille. Suosikkiliike olkapäille on nykyisin viparikombo, jossa nostan käsipainot ensin eteen-alas ja sitten sivulle alas. Tsaijai, kuinka viimeiset toistot polttelevatkaan!

Selkätreeni tuntuu myös purreen viime aikoina oikein hyvin. Kehityskuvia en ole ottanut, mutta huomasin, kuinka yksi ohut pusero kirraa latseista(!), vaikka se oli vielä alkukesästä ihan kevyt ja hulmuava. Heinäkuussa kun palasin salille, niin keskityin hakemaan selkään tuntumaa ihan tosissaan, jottei kaikki liikkeet menisi enimmäkseen hauiksille tai forkuille. Olen vaihdellut vähän kahvoja ylätaljassa, ja koittanut pitää käsiä rentoina, ja uusaloittelijanahan vähensin painoja aika lailla. Tekniikasta sen verran, että Haikaraisen Timo pari vuotta sitten neuvoi työntämään rintaa ylös kahvaa kohden, ja siinä puristuksessa olen hetken koittanut pysyä paikallaan ja keskittää ajatusta selkään ja siihen, kuinka lavat liikkuvat.

Olen aina ollut hieman alapainoitteinen ruumiinrakenteeltani, niin innostaa ajatus, että saisi vähän harteikkuutta ja leveyttä yläkroppaan, ja sen myötä ainakin omaan silmään sopusuhtaisempi kroppa. Noin muuten olen hirveän tyytyväinen omaan kroppaani, joskin vähemmän vammaherkkä se saisi olla. Salaisuus taitaa olla siinä, etten juuri peilaile tai jos peilailen, niin en etsi ongelmakohtia siitä.

Huomisesta treenistä en vielä tiedä, mitä teen. Täytyy katsoa varmaan, mistä kohtaa olen vähiten kipeä ja mennä sen mukaan. Tai menenkö ollenkaan, who knows. Kolme salitreeniä ja yksi hiit tälle viikolle on jo ihan riittävä määrä sekin. Tiedän vaan, etten maanantaina ehdi aamusta salille, niin ei houkuta kolme treenitöntä päivää putkeen.

Taidonsiirtoa

Kun pari vuotta sitten treenasin Timo Haikaraisen PT-valmennuksessa, hän puhui muutamaankin kertaan siitä, kuinka salilla opitut kognitiiviset taidot voivat siirtyä osaksi muuta elämää. Salitreenit vaativat esimerkiksi vahvaa keskittyneisyyttä, jotta kehitystä voi syntyä. Paljon näkee sellaista heiluttelua, että treenaaja katselee samalla ympärilleen ja koko sali on ikään kuin hänen telkkarinaan. Mutta ihan yhtä paljon - ellei enemmänkin - näkee sitä, kuinka suoritusta tehdään keskittyneesti: silmät kiinni puristaen, naama irveessä, tai totinen ilme tyhjyyteen tuijottaen. Kuinka jokainen ajatuksen murunenkin on kiinni siinä, miten suorituksen saa tehtyä.

Itse huomasin nopeasti, että kun keskityin keskittymään, ja harjoittelin nimenomaan keskittymistä (vaikka en toki aiemminkaan ollut mikään ympäristöön tuijottelija), niin treenin lopussa oli tyhjempi olo. Treeni oli kuormittanut myös henkisesti. Vähitellen kuormitus tasaantui, eikä vienyt enää samalla tavalla väsymykseen. Olin oppinut keskittymään optimaalisesti. Huomasin sen myös silloin työelämässä ja kotonakin; jaksoin keskittyä aiempaa paremmin. Vaikkapa joku nettisivu, jossa oli pitkät jorinat sinänsä ihan kiinnostavasta aiheesta. Muistan kuinka huomasin, että sen kahlaaminen loppuun ei ollut enää niin ponnisteluja vaativaa kuin aiemmin. Töissä luin pitkiä raportteja yhdeltä istumalta, kun aiemmin pompin kaikkien eri ohjelmien välillä katsomassa, olisiko tullut jotain mielenkiintoisempaa tekemistä.

Nyt kun olen vajaat kaksi kuukautta käynyt autokoulua, jossa puhutaan koko ajan ennakoinnista (välillä tuntuu, ettei mistään muusta puhutakaan..), olen alkanut siirtää sitä ensin myös muuhun liikennekäyttäytymiseeni - jalankulkijana, koirien taluttajana, pyöräilijänä - ja nyt pikkuhiljaa nähtävästi myös työelämään. Olen huomannut ilokseni tässä muutaman viikon ajan, että tutkin kalenteriani yhä pidemmälle, presikset ja palaverit ovat aiempaa aikaisemmin valmisteltuja, bongaan porsaan mentäviä reikiä tulevaisuudesta ja ehdin tilkitä ne.

Toki elämässä on nyt paljon muutakin, että on ollut pakko tehostaa omaa toimintaansa, jotta arki yleensä rullaa. Yksi asia sakkaa vielä, ja se on ruokien tekeminen. Tässäkin istun nyt, kello on 21.22 ja ei ole mitään tietoa siitä, mitä söisin huomenna töissä evääksi. Koko päivän olen sitä jahkaillut, ja sitten taas tehnyt jotain muuta. Harjoittelin jopa autokoulun teoriakokeeseen sitkeästi ja tein puolen tunnin kahvakuulatreenin, kun vetkuttelin ajatusta ruoanlaitosta. Plääh. Tänään syötiin hampurilaisia itse tekemästäni soijarouhepihvitaikinasta, ja niistä ei oikein mukana kannettavaksi evääksi ole. Salaatit, kurkut ja tomaatit liiskaantuvat ja se pakkaaminen olisi turhan työlästä. Ehkä tästä nyt tämän kirjoituksen myötä ryhdistäydyn ja teen huomiseksi jotakin. Pakko. Aamulla menen kuitenkin Kaapon kanssa juoksemaan, joten töissä on oltava murkinaa mukana.

Tässä vielä kuva juoksulenkkini varrelta. Tuolla ulkona on kevät kauneimmillaan!

Sisäinen ääni ja kehon puhetta

Olen tässä syksyn mittaan yrittänyt opetella kuuntelemaan kroppaani. Kaikenlaisissa hyvinvointia käsittelevissä jutuissa ja blogeissa siitä aina rummutetaan, kuuntele kehoasi. Se lausahdus on ollut jotenkin ympäripyöreää lätinää mulle. En muista, missä lehdessä tai nettisivulla oli juttu, jossa toimittaja halusi kokeilla rentoutumista ja stressin lievennystä. Häntä oli neuvomassa asiantuntijana Villa Mandalan Mia Jokiniva (joka btw oli lapsuudessa pari vuotta luokkakaverini). Toimittaja siinä totesi, että ei keho puhu hänelle mitään ja Mia tyrmäsi väitteen vastaamalla, että kyllähän se kertoo koko ajan. Kun istut, onko tarve vaihtaa asentoa? Tai nälkä, pitäisikö syödä. Aika selkeitä signaaleja, eikö? Ryhdyin tuon artikkelin myötä enemmän kuuntelemaan kehoani, tai oikeastaan reagoimaan noihin tarpeisiin. Joskus sitä esim. lojuu epämukavassa asennossa pitkään, laiskuuttaan tms.

Tänä aamuna olin lähdössä salille. Vähän innottomana raapustin treeniä valmiiksi vihkoon. Arvoin hieman jalka- ja selkä&hauis -treenin välillä, mutta jälkimmäisestä oli useampi päivä, joten päädyin siiihen. Päätin taas vaihdella vähän liikkeitä, ja aloin jo innostua enemmän. Kuitenkin taka-alalla raksutti jotain, joka pani vastaan. En saanut siitä oikein selvää, mikä se oli ja yritin kuulostella yläkroppaani. Eilisen rinta-olkapäätreenin jäljiltä rintalihakset ovat kovin kipeät, mutta myös teres major otti kunnolla osumaa sivuvipareissa, jotka tein yksi käsi kerrallaan penkkiä vasten nojaten aika isoilla painoilla. Ja ehkä halonhakkaajaliike taljassa myös kipeytti. Rintaranka tuntui jäykältä ja aralta. Laitoin silti palkkarin valmiiksi, puin kamat päälle. Olin jo ulkovaatteet päällä käsi ovenkahvassa, kun tuli sellainen pahaa aavistava tunne. Halusin silti mennä salille tekemään treeniä, ja menin jo rappukäytävään ajatellen, että kököt minä mitään pahaa aavistan. Se on vain mukavuudenhaluinen ja laiskotteleva mieli, joka haluaa jäädä kotiin.

Halonhakkausta

En tiedä, mikä se oli se viimeinen niitti, mutta päätin antaa periksi tunteelle ja menin takaisin sisälle. Eteisessä pahvilaatikon päällä pötköttävä kissa katsoi ihmeissään sompailuani ovenraossa. Mietin, että tässä on nyt tuhannen taalan paikka kuunnella sitä omaa sisäistä ääntään, joka kai yrittää varoittaa, että treeni kipeällä yläkropalla ei ole viisasta. Fitfarmin BC-ohjelmaanhan kuuluu viisi treeniä viikossa, ja tälle viikolle salitreenejä on kertynyt neljä kappaletta. Olisin voinut treenata alakroppaa, sillä edellinen treeni oli torstaina ja olen siitä jo palautunut. Mutta ei yhtään huvittanut. Toisin sanoen tässä voittivat nyt vähän molemmat; sekä laiskottelunhalu että järjen ääni.

Laiskottelulle en kuitenkaan halunnut antaa niin periksi, joten "määräsin" itseni venyttelemään, kun kerran olen niin jäykkä, ettei treeneihin ole asiaa. Ja 40 minuutin ajan tosiaan sitten teinkin erilaisia jooga- ja venytysliikkeitä. Aurinkotervehdyksillä sain kropan lämpimäksi ja sitten ihan tavallisia pitkiä venytyksiä koko kropalle.

Tämän viikon treeneiksi kertyi siis seuraavaa:

MA: salitreeni selkä & hauis
TI: lepo (työmatka Tallinnaan)
KE: salitreeni olkapää & ojentaja 
TO: salitreeni jalat
PE: venyttely 30 min
LA: salitreeni olkapää & rinta
SU: venyttely 40 min

Tällä palautumiskapasiteetilla, mitä minulle on jaettu, ei näemmä auta treenailla yläkroppaa kahtena päivänä peräkkäin, vaikka treeni olisi jaoteltukin. Nyt kun katson treeniviikkoa taaksepäin, niin ehkä olisi eilen voinut tehdä selkätreenin, mutta olkoon. Halusin punnertaa ja tehdä ristikkäistaljaa, ja trust me, sellaisia mielitekoja tulee ehkä kerran vuodessa :D, joten ne pitää hyödyntää.

Tällä viikolla muuta tapahtunutta: mies oli ostanut hyvästä alennuksesta Vitamix-tehosekoittimen, joten vihersmoothieiden tekokin muuttui juuri astetta helpommaksi. Ja sattumalta käyttämästäni reseptistä jäi pois kokonaan appelsiinimehu, jota olen aina desin verran sinne lorauttanut, koska vanha tehosekoitin ei oikein pyörinyt ilman. Se olikin hyvä sattuma, sillä ilman appelsiinimehua tämä on paljon pehmeämpää! Reseptihän on siis:

- 1 päärynä
- 1 (Jonagold) omena
- 6-7 palaa pakastepinaattia
- kourallinen pakastemangoa
- tammenlehtisalaatti
- puolen peukalon pituinen pala inkivääriä (enkä Vitamixin myötä enää edes kuori sitä)

Hyvää ja raikasta! Googlailin tässä joku päivä myös lämpöisien smoothieiden reseptejä, ja tämä lämmin banaanismoothie kuulosti niin ihanalta, että meni tänään testiin. Lopputulos oli ihan ok. Ei mikään täydellinen herkku, mutta join kyllä koko annoksen mukisematta. Kouluarvosana sille sellainen kasimiikka. Tosin meillä ei ollut saksanpähkinöitä, joten käytin pekaanipähkinöitä. Ehkä siitä tuli ratkaiseva ero :). Vähän piparkakkutaikinamaista, kun siihen tuli kuitenkin inkivääriä ja kanelia.

Vihersmoothie valmistumassa ja banaanismoothieta kupissa. Kaunista..

Eilen olin elämäni ensimmäistä kertaa pelaamassa laserpeliä Megazonessa työporukalla. Oli aika hauskaa! Harmi, että peli kesti vain reilu parikymmentä minuuttia. Olin juuri päässyt oikein kunnolla jyvälle pelistä, kun se jo loppui. Jäi kyllä nälkä mennä uudelleen pelaamaan.

Tämä päivä on mennyt pääsääntöisesti koiravahtina siskon luona. Hän lähti reissuun koko päiväksi perheensä kanssa ja vaikka asummekin samassa korttelissa, niin koirat eivät oikein voi tulla meille. Vanhempi, Kreikan kaduilta kotiutettu ajokoira-mix pelkää kissoja, eikä sitä nyt halua yksinkään tänne jättää. Eihän minun täällä koko päivää tarvitse niille seuraa pitää, mutta en myöskään halua, että niillä on liian pitkä päivä keskenään. Käydään lenkeillä, ja yhtä hyvin tämä datailu täältä käsin onnistuu.

Hommasin muuten Sats-Elixiaan kuukausikortin Groupon-tarjouksesta. Se maksoi 25 euroa, ja pitää lunastaa viimeistään 10.12. Ajatus on, että käyn joulun aikaan siellä treenailemassa, kun ei ole niin kiire töihin. Jään lomalle 17.12. ja palaan sitten 29.12. töihin. Silloinkin siellä on niin hiljaista, että ei ole aamulla kiire sinne..

Ensi viikolla ja sitäkin seuraavalla on molempina viikkoina yksi päivän työreissu Tallinnaan. Muuten työstressi on pääsemässä jo hallintaan, sillä pääsin työnohjaukseen! Aivan mahtava tilaisuus ja ensimmäinen sessio on jo ohi, ja avautui jo monta solmukohtaa. Kotona Viiru-kissakin alkaa olla parempaan päin. Like a boss, kuten kuvat kertovat..

En ole päässyt purkamaan maanantaina tullutta 168 kg kissanhiekkalähetystä, koska Viiru on rakastunut laatikkopinoon..

Hello headache my old friend

Ihana ensilumi ja alkutalvi! Ennen tätä postausta kävin siskon kanssa aamulenkillä, hänen koiransa olivat aivan tohkeissaan lumesta ja varsinkin ajokoira veti hullun lailla. Juuri kun toissailtana sitä lenkittäessä mietin, että onpa se rauhoittunut vanhetessaan (nyt noin 9-vuotias). Mitä vielä, kaikki villieläinten jäljet lumen pinnalla saivat sen ihan sekaisin. Hauska sattumus lapsen suusta muuten aiheeseen liittyen: sisko oli kesällä kaksi vuotta täyttäneen poikansa kanssa kävelyllä ja ohitse oli kulkenut pari koirakkoa. Sitten oli mennyt mies ilman koiria ja poika oli huudahtanut hämmästyneenä "pelkkä?!". Ja tarkentanut sitten pyydettäessä, että "pelkkä setä, ei koiria". Käsittämätöntä touhua tuollainen kävely ilman koiria parivuotiaan mielestä :D.

Ajattelin raapustaa eilisen päivän tapahtumat ylös kauttaaltaan. Näitä päivän postauksia aina silloin tällöin näkee blogeissa, ja ne ovat energisiä, täynnä tohinaa ja hyvinvointia, yhdessäoloa ja ystäviä, "elämänmakuisia" kuvia.. No, tämä on vähän inhorealistisempi, ja kuvatonkin vielä. En ole näemmä ottanut koko viikon aikana muita kuvia kuin puolivuotiaasta veljentyttärestäni pari räpsyä.

Aloitan siitä, että olin torstaina töiden jälkeen hierottavana sillä samalla lihaskalvojen avaajalla, jolla kävin toissamaanantaina. Hän ottaa tuolla nykyisin käyttämälläni Ryhdin kuntosalilla vastaan, ja tunnin verran aukoi oikeaa kättäni ja selkää. Ihan kamalan juminen on tuo koko käsivarsi kauttaaltaan. Hauis, ojentaja ja kyynärvarsi ovat kaikki niin tiukkana, että koko kämmensyrjä oli puutunut ja kylmä. Vasenta kättä ei otettu, koska selän työstämisessä meni niin paljon aikaa. Eikä haitannut ollenkaan, vasen käsi ei samalla tavalla oireilekaan, vaikka kyllähän sielläkin jumituksia on.

Eilen perjantaina aamulla heräsin 5:15, ruokin kissat ja laitoin itselleni tuorepuuron jääkaappiin tekeytymään. Jonkin aikaa meni miettiessä, mitä tekisin. Venyttelisikö, lähtisikö lenkille vai salille. Päätin mennä tekemään salitreenin alakropalle ja antaa käsien ja selän enimmäkseen levätä. Kuuden aikaan olin salilla ja sielläkin hieman hitaasti käynnistyin alkulämmittelyjä varten. Rullailin vähän reisiäkin auki, kun siellä sattuu olemaan vielä kauheampi nystyrärulla kuin mitä minulla on kotona.

Olin tehnyt jo yhden alakroppatreenin maanantaina, ja halusin vähän vaihtelua, joten muokkasin ohjelmaa hieman. Jätin prässin pois ja tein sen sijaan hack-kyykkyä. Olkatuet tuntuivat jo ensimmäisessä sarjassa tosi inhottavilta, joten laitoin pienet lisäpehmusteet hartioiden päälle. Niiden avulla pärjäsin kolme sarjaa. Tein lisäksi mm. askelkyykkyä ja yhden jalan maastavetoa smithissä. En tiedä, sainko oikein missään liikkeessä hyvää tuntumaa mihinkään, mutta kyllä nyt vuorokautta myöhemmin särkee alakropassa tasaisesti (paitsi pohkeissa, jotka jätin treenaamatta..).

Seitsemän aikaan lähdin salilta kotiin, kävin suihkussa ja söin sitä tuorepuuroa. Kasasin töihin eväitä; pilkoin salaattiaineksia ja niiden seuraksi tuli tällä kertaa miehen edellisiltana tekemää tofu-pinaattipiirakkaa pieni pala. Lääkitsin kissoja, enkä ottanut mitään paineita siitä, etten suorittanut aamutoimia pää höyryten. Minulle on kertynyt sen verran plussatunteja, että otan nyt ihan rauhassa, jos siltä tuntuu. Töihin on helpompi mennä myöhään kuin lähteä sieltä aikaisin pois, joten polttelen saldoja mieluummin aamusta.

Lähdettiin sitten miehen kanssa yhtä aikaa junalla Helsinkiin, ja ratikkapysäkille päästyä huomattiin, että on vielä seitsemän minuuttia aikaa. Siinä ehti hyvin käydä apteekissa hakemassa Viirulle Multicat-vitamiinia: syötän sille nyt niin paljon täydennysravintoja (Applaws, Almo Nature yms., jotka ovat melkein pelkkää kanaa/kalaa), että vitamiinilisä on tarpeen.

Töissä olin 9.30 jälkeen ja jo tunnin päästä lounaalla, kun olin nälkäinen. Söin yhdessä toisen tiiminvetäjäni kanssa (tiimiini kuuluu 33 työntekijää ja kaksi tiiminvetäjää), ja käytiin läpi päivän asioita samalla. Jatkoin yhden määräaikaisen työntekijän sopimusta, selvittelin reklamaatiota, lähetin yhdelle asiakkaalle lahjakortin yhdistyksen myyjäisiä varten, täyttelin työnantajan selvitystä eräälle opintovapaata hakeneelle, selvittelin vapaaehtoisia erilaisiin asiakastilaisuuksiin, laskin uudelleen ja uudelleen kevään resursseja, laitoin pari nopean tason kehitysehdotusta vireille jne. Välissä aina neuvoin ja keskustelin jonkun huoneeseeni tulleen tai meiliä lähettäneen kanssa.

Iltapäivää kohden alkoi hiljalleen voimistua päänsärky. Hieroin niskoja, söin välipaloja (päärynää, soijajogurttia, pähkinöitä, näkkileipää), join vettä, heiluttelin keppiä. Lopulta neljän aikaan päänsärky oli jo niin voimakas, että aloin voida pahoin ja päätin lähteä kotiin. Ilmeisesti hack-kyykky ja/tai yhden jalan mave sai selkäni niin jumiin, että se aiheutti päänsäryn. Ajatus täpötäyteen ratikkaan änkeämisestä tuntui pahalta, ja vaikka olikin jo melkoinen lumipyry ja huono olo, niin päätin silti kävellä asemalle. Se on hyvällä säällä reippaasti askeltaen noin 20 minuutin kävelymatka.

Raikas ilma ja varmaan vaan ihan liikkuminenkin lievitti särkyä hieman ja junaan päästyäni olin aivan luminen. Helsingistä Tikkurilaan torkuin, siten tunnuin kestävän särkyä paremmin. Kotona ruokin kissat, söin banaanin ja menin nukkumaan. Kello oli n. 17 ja päätin selvitä ilman lihasrelaksanttia. Unen läpi kuulin, kun mies tuli kotiin, mutta en oikein muista reagoineeni siihen mitenkään. Yhdeksän aikaan heräsin siihen, että hän ruokki keittiössä kissoja. Käytin hetken aikaa tens-laitetta ilman mainittavaa apua. Koska jumitus tuntui edelleen pahalta, laitoin selkään Voltacare-laastarin. En tiedä, olenko näistä aiemmin puhunut, mutta jatkossa pidän huolen, että noita on kotona aina. Laitoin sen niskaan ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin yhden aikaan yöllä ja niska tuntui ihanan lämpimältä ja huomattavasti rennommalta. Kyllä sen jumisen kohdan sieltä edelleen pystyi kaivelemaan, mutta särky oli jo väistynyt taka-alalle.

Siirsin laastarin alemmas selkään, jossa jumitus oli alkanut tulla selkeämmin esille. Olo oli paljon parempi ja käytännössä olin jo nukkunut yöunet (17-01, välissä n. puoli tuntia hereillä). Olin niin virkeä, että päätettiin vielä valvoa. Mies paistoi tähtitorttuja (kyllä, kello yhdeltä yöllä) ja keittelin itselleni glögiä. Kaapista löytyi jopa mantelilastuja (parasta ennen 31.5.2014, joten ihan priimaa) ja rusinoita, joten sain glögini kunnolla maustettuna. Söin pari tähtitorttua ja katseltiin komediasarjoja ja Greyn Anatomiaa muutama tunti. Oli ihana tunnelma, kun ulkona satoi hiljalleen lunta ja kaikki kissat nukkuivat tässä aivan vieressä pienille kerille kääriytyneinä.

Neljän aikaan mentiin nukkumaan, ja sain nukuttua reilu pari tuntia vielä. Puoli seitsemän aikaan tänä aamuna heräsin uuteen päivään. Selkä ja niska on edelleen tuhannen jumissa, mutta päänsärky ei ainakaan vielä ole palannut. Ainakin hack jää nyt pois lopullisesti, edes sen tekeminen ei tuntunut hyvältä hartioissa, joten epäilen sen olevan pääsyyllinen tähän särkykohtaukseen. Tänään oli alunperin tarkoitus mennä tekemään selkä-hauis -treeni, mutta se jää nyt väliin. Huomenna mahdollisesti, ja voipi olla, että siitä tuleekin vain hauistreeni; tai sitten hauis-olkapää-ojentaja. Se olisi viikon viides treeni, joten ei häiritse, jos se jää tekemättä kokonaan. Tällä raihnaisella fysiikalla kolme lepopäivää viikossa saattaa olla ihan suotavaakin.

Ajatuksia leuanvedosta

Keväällä 2013 sain vedettyä elämäni ensimmäisen leuan, vasaraotteella. Sitä riemastuneisuuden tunnetta en varmaan ikinä unohda. Siitä sitten kun kiristely jatkui ja painokin putosi alle 50 kiloon, niin leukoja meni parhaimmillaan jo 5-6 putkeen vasta- tai vasaraotteella. Myötäotteella en saanut yhtään, edes pompun kautta ei mennyt, kun oli jotenkin niin jäykkä koko yläselkä. Sitten taas kun painoi alkoi nousta normaaleihin lukemiin, enkä harjoitellut leuanvetoja enää niin aktiivisesti, niin tulokset alkoivat taas laahata. Heikoimmillaan tässä ei mennyt yhtään ilman pomppua, mutta nyt taas loppukesästä lähtien on mennyt pari kappaletta.

Viime aikoina olen treenannut leuanvetoja aktiivisemmin. Varsinaisessa saliohjelmassa niitä ei ole, ja otin yhden sarjan aina selkä&hauis -treenin loppuun. Siinä vaiheessa oli yläkroppa kuitenkin jo niin väsytetty, että oli ihan takkuamista se leukojen vetäminen. Hypyn kautta siis tein ja jarruttaen kymmeneen laskemalla alas. Tällä viikolla siirsin sarjan selkätreenin alkuun ja tulihan sitä tulosta taas. Kolme suorilta ja kaksi pompun kautta. Toisessa treenissä perjantaina 3+3. Tänään ohjelmassa oli olkapää-rinta-ojentaja -treeni, mutta päätin siihenkin alkuun taas harjoitella. Ja nyt kokeilin tehdä myötäotteella ja pompun kautta. Kolme kappaletta meni sillä tekniikalla ja sitten vielä kolme vastaotteella ilman pomppua. Tuli hyvä fiilis, että kyllä tämä tästä koko ajan kehittyy. Nyt yritänkin vetää leukoja aina kun siihen on mahdollisuus. Luin Lihastohtori-blogista Tuomas Rytkösen kirjoituksen aiheesta, ja sieltä mielenkiintoinen toteamus: "Horisontaalisouduilla voi siis korjata yleistä eteen kääntyneiden olkapäiden syndroomaa." Tämän tajuaminen toi myös alataljan vääntämiseen ihan uutta puhtia samantien.

Haluaisin hankkia kotiinkin leuanvetotangon, mutta meidän ovenkarmit ovat jotenkin niin onnettoman heikon oloiset, ettei niihin uskalla mitään kiinnittää. Liikaa olen nähnyt netissä videoita, missä tullaan alas tangon kanssa. Sitten on yksi leveämpi aukko, missä ei ole ovea. Toisella puolella on olohuoneen kiviseinä ja toisella jokin pieni kulmaseinä, joka kuulostaa vähän ontolta. Ei siihenkään arvaa mitään laittaa kiinni, kun arveluttaa, että porataan johonkin putkeen.. Olisi kiva, kun tässä vaikka kotikadun leikkipuistolla "ulkokuntosalissa" olisi joku rekki. Siinä on siis tällä hetkellä joku hassu soutulaite, "ylätalja" ja vatsalihaspenkki. Laitoin kaupungin puisto-osastoon viestiä, että jos sinne sellaisen saisi. Olenpahan ainakin yrittänyt :).

Tämä päättynyt työviikko on ollut henkisesti tosi raskas, ja jatkuu osittain vielä ensi viikon puolelle. Välillä koko esimiestyö ottaa niin koville, että toivoisin voivani olla vaikka puoli vuotta jossain täysin aivot narikkaan -hommassa lepäämässä; ilman vastuuta kenenkään hyvinvoinnista tai tulevaisuudesta. Ensi viikolla lähdemme työporukalla Tukholmaan ja saattaa olla, että pääsen päiväksi Yasuragi-kylpylään, ja jos niin onnellisesti käy, bookkaan itselleni kyllä jonkun ikuisuuden kestävän hieronnan lievittämään stressiä. Tuolla on kuulemma alueita, joissa pitää olla täysin hiljaa, eli niissä ei saa edes puhua. Kuulostaa luksukselta.

Alkuviikosta treenit ja työt vielä normaaliin tapaan ja loppuviikosta siis chillaan. Tiistaina ajellaan isän luokse viemään koirat sinne muutamaksi viikoksi. Täytyy yrittää neuvotella, josko ne joulukuussa sitten heti kuun alussa tulisivat takaisin. Tälle viikolle salitreenejä kertyi taas viisi kappaletta, joista viimeisen teinkin tänään eilisen sijaan. Jotenkin vaan olin niin työviikosta puhki, että nukuin eilen pitkään. Heräsin vasta 8.30 aikaan ja koirien lenkittämisen jälkeen väsytti vaan edelleen. Siirsin sovinnolla treenin tälle päivälle, ja tänään sitten olinkin jo aamuvarhain salilla treenailemassa.

Tein tällä viikolla taas yhden alakropan treenin, kaksi selkä-hauis -treeniä ja kaksi rinta-olkapää-ojentaja -treeniä. Ensimmäisellä ojentajatreenillä otin taas kokeeksi mutkatangon. Olen sitä aina välillä kokeillut, ja jotenkin tuntunut hankalalta koko liikerata. Nyt se on alkanut sujua. Ensimmäistä sarjaa tehdessä oli kuitenkin käydä köpelösti, kun yhtä aikaa tuli sekä näkö- että tunnehavainto ojentajassa kipittävästä hämähäkistä. Kiljaisin niin kovaa, että peilit olivat särkyä. Mutkatanko lensi kiivaassa kaaressa lattialle, ja törmäsi taljatelineeseen. Onneksi salilla ei ollut ketään muuta, eikä mitään rikkoutunut. Jos minulta kysytään, mitä inhoan tai pelkään, en koskaan sano hämähäkkejä tai ötököitä, kun eivät ne tule yleensä mieleen. Niin harvoja kohtaamisia on ollut niiden kanssa. Mutta sitäkin säikyttävämpiä kyllä; just tuollaisia, että kiipeää omassa kropassa tai on yhtäkkiä aivan lähietäisyydellä silmien edessä. Ja että pitääkin aina kiljua, nolottaa jälkikäteen oma hysteerisyys.. Vielä tämänkin päivän treenissä silmäilin mutkatankoa epäluuloisesti, ravistelin sitä ja kopautin pari kertaa lattiaa. Olen aika varma, että sen tangon mukana se viimeksi kipitteli, kun noita tankoja säilytetään sellaisissa metallisissa lattiatötteröissä, jotka ovat pimeitä ja pölyisiä, oikein passeleita pikku hämsyn kodiksi. HRRH.

Nyt saisivat nuo tuulet laantua huomattavasti, jotta ensi viikon laivamatkailusta jää muutakin mieleen kuin hytin katto. Ja siis reissu toteutuu, jos edeltävän yön ohjelmistopäivitys menee putkeen. Jos ei, niin sitten jäädään toimistolle..

Köyhä ja kipeä

Teenpä nyt sellaisen pikapostauksen oikein mieltä piristävällä otsikolla :D. Lyhyesti tämän viikon treeneistä: kaksi salia, kaksi hölkkälenkkiä, kössi ja venyttelyä.

Hieronnan puute alkaa näkyä kropassa, enkä ole laiskuuttani jättänyt hierontaa väliin, vaan ihan oikeasti nyt on ollut tiukkaa. Olen kesäkuusta lähtien käynyt eläinlääkärissä joka kuukausi, toisina useampia kertoja ja se todella näkyy finanssipuolella. Nyt selviteltiin kissan kilppariarvoja ensin perusverikokeilla ja sitten vielä erillisellä T3-suppressiotestillä, jonka avulla se (= kilpirauhasen liikatoiminta) sitten paljastui. Ja eläinlääkärien labrathan ovat halpaa kuin saippua.. Liikatoimintaa alettiin epäillä, kun eläinlääkäri täällä meillä käydessä tunnusteli sen rauhaset, ja se oli selkeästi suurentunut.

Täytyypä muuten sivujuonena kertoa omasta eläinlääkäristämme kullanarvoinen juttu: hän on ryhtynyt ottamaan kissojen verikokeet kaulasuonesta ja se on aivan mahtavaa, nopeaa ja näppärää. Verinäytteen otto on suurinpiirtein ohi, ennen kuin kissa on edes tajunnut asiaa. Okei, siinäkin ajellaan karvaton alue (kuten tassuunkin), mutta ei tarvita puristussiteitä tms., ja kissat usein inhoavat tassuun koskemista, niin tässä sitä ei tehdä lainkaan. Ja kun viimeksi suitsutin eläinlääkärille tätä metodia, niin hänkin hehkutti, että on tosi ihanaa, ja on niin onnellinen, että on ryhtynyt ottamaan näytteet kaulasta.

Mutta niin, olen siis karsinut kaikki ylimääräiset menot ja hieronta on kuulunut niihin. Nyt olen kyllä rullaillut palloilla ja rollereilla iltaisin useampaan otteeseen, mutta eihän se kunnon urheiluhierontaa vastaa mitenkään päin. Magnesiumkin on lopussa, ja nyt kun sitä huomenna ostan, niin aivan satavarmaan ensi viikonlopun I love me-messuilla on jotain törkeän hyviä messutarjouksia.. No, sitä kyllä aina kuluu.

Niinpä tänä aamuna kun menin salille, tein alkulämmittelyt, ja siinä selän kiertoja tehdessäni huomasin, että oikealla puolella ison selkälihaksen alaosassa on tiukka ja hieman juiliva kohta. Hylkäsin siis maastavedon heti kättelyssä ohjelmasta, mutta eipä tällä selällä olisi tehty kulmasoutua tai leuanvetojakaan, joita oli molempia ohjelmassa. Selasin treenivihkoa taaksepäin ja löysin ihan hyvän hauis-ojentaja-olkapäätreenin ja ajattelin tehdä sen. Treeni olisi alkanut hauiskäännöillä taljassa, ja jo ensimmäisiä toistoja tehdessäni vasen forkku ilmoitti itsestään hei muistatko minut, oli aika sitkeä tulehdus tässä alkuvuodesta.. prkl.

Selkä pois pelistä, ranne pois pelistä. Poljin pari minuuttia kuntopyörää tuumaillessani, mitä tekisin ja päätin sitten lähteä kotiin, hakea koiran ja mennä lenkille. Jalkatreeniäkään en viitsinyt ruveta tekemään, kun perjantaina askelkyykkäsin ja pakarat ovat siitä vielä hieman palautumatta. Mutta kevyttä hölkkää pystyin kuitenkin jo tekemään, ja koira oli enemmän kuin ilahtunut muuttuneista treenisuunnitelmistani. Kolme varttia tuolla sitten mennä jolkoteltiin.

Tällä viikolla päätin viimein kokeilla töissä seisoma-asennossa työskentelyä. Meillä on siis siitä huonot työpisteet, että niiden korkeutta ei voi itse säätää, ja korkeimmassakin asennossa korkeus ei riitä seisomatyöpisteeksi. Tarvitaan kaksi työmiestä veivaamaan pöytä oikealle korkeudelle, koska ne ovat niin painavia ja pitkiä pöytiä. Oikea järjen ja ergonomian riemuvoitto työpisteeksi siis. Raahasin kotoani sellaisen pienen jalallisen hyllytason siihen pöydän päälle ja iskin läppärini siihen. Tarkoitus oli siis kokeilla, onko seisoma-asennosta helpotusta tuohon pakaraan. Fyssari epäili, että iskiashermo on jotenkin puristuksissa ja siksi kipua säteilee pakaraan ja takareiteen. Pystyn siis kuitenkin treenaamaan, mutta eihän tämä kipuilu normaalia ole.

Seisoma-asennosta todellakin oli apua, vaikka jalat näin tottumattomana väsähtivätkin. Mutta, koska työpiste oli muuten kaukana ergonomisesta, eli näyttö aivan liian matalalla, ja kädet eivät saaneet tukea mistään, niin päivän aikana päänsärky iski ja kotiin päästyä oli jo aivan kamalan voimakas. Oksetti ja kaikki äänet ja valot tuntuivat pahalta. Pimeässä huoneessa makaaminen (ja nukahtaminen lopulta) helpotti, mutta parin tunnin päästä herättyäni sellainen varjosärky oli edelleen. Mies hieroi kevyesti ja ennen yöunia vielä availin jumiutunutta yläkroppaa pallojen avulla. Seuraavana päivänä olikin jo huomattavasti helpompi taas olla.

Työkaverit olivat innoissaan diy-seisomatyöpisteestäni, mutta pomo oli huolissaan ja totesi, että jos sähköpöytä tarvitaan, niin se tilataan. Mutta tiedän itse, että se on tosi kallis ratkaisu (kahdelle tiimiläiselleni olen sellaisen joutunut tilaamaan) ja edellyttää meillä työterveyshuollon lausuntoa. Sen kyllä saan, siitä ei homma jää kiinni. Enemmän se on omassa päässäni, että en haluaisi olla työnantajalle mikään ylimääräinen kustannusrasite. Mutta toisaalta jos joskus joudun jäämään tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi sairaslomalle, niin sittenpä vasta rasite olisinkin. Pitäisi yrittää nyt vaan olla itsekäs tässä asiassa..

Tänään olen aukonut ja rullaillut kroppaa sen verran, että yritänpä mennä huomenna uudelleen salille. Pitkästä aikaa myös vaihdan ohjelmaa, alkoi jo vanha puuduttaa.

Kehon lukkoja auki

Tälle viikolle tuli kaksin kappalein kaikenlaista. Oli kaksi salitreeniä, kaksi kössipeliä, kaksi kehonhuoltopäivää, kaksi lepopäivää. Ja sitten vielä yksi hölkkälenkki.

Maanantaina kävimme pelaamassa kössiä illalla töiden jälkeen ja peli sujui aivan ällistyttävän hyvin. Ei oikein uskallettu pelin aikana siitä mitään sanoakaan, ettei jinksata. Pitkiä hyviä palloja, laatusyöttöjä ja hyvällä sykkeellä koko peli. Vasta pelin päätyttyä rohjettiin ääneen todeta, miten hyvin se sujui. Lähdettiin pelihallista rinta rottingilla ja varattiin sitten tälle sunnuntaille uusi peli. Me ostettiin siis elokuun alussa kymppikortti ja siitä on nyt vasta puolet käytetty, niin pitää vauhdittaa nyt vähän pelitahtia, kun kortti on vaan 2.11. asti voimassa.

Tiistaina venyttelin melkein tunnin. En tiedä, onko tuo piriformis jäämässä jonkinlaiseksi ikiriesaksi, mutta venyttelin ja rullailin tosi huolellisesti etenkin koko lantion seudun, mutta myös yläkropasta mm. rintalihakset. Mies usein avustaa erilaisissa rintalihasvenytyksissä esim. siten, että istun lattialla hänen edessään ja hän istuu sohvalla, pistää säären mun selkää vasten ja vain vetää olkapäitä taakse. Välillä pikkuisen säkenöi silmissä, kun etenkin tuo toinen rintalihas on niin tiukka ja olkapää sisäänpäin kiertynyt.

Keskiviikko ja torstai meni työmatkan merkeissä, joten ei tullut treenattua mitään. Perjantaina aamulla kävin juoksemassa. Tai oli tarkoitus juosta, mutta sykkeet nousivat ihan tosi korkeiksi jopa kevyestä hölkästä. En tiedä, missä oikein mätti, mutta lenkin keskisyke taisi olla joku 159 ja juoksin/hölkkäsin vaan 42 minuuttia. Se ei kuitenkaan tuntunut yhtään niin pahalta, eli hengästyminen ei tuntunut lainkaan korreloivan sykemittarin kanssa.

Eilen lauantaina vietin kaksi tuntia "Yamuna Body Rolling" workshopissa, jossa erikokoisilla palloilla availtiin lihaskalvoja ja tehtiin tilaa lihaksille. Se oli ihan uskomattoman rentouttavaa ja välillä kun oltiin tehty esim. toisen jalan takaosan lihakset, niin tuntuma rullatussa ja rullaamattomassa raajassa oli aivan erilainen! Otettiin muutamia askelia ja tunnusteltiin fiilistä, niin monikin sanoi, että ihan kuin toinen jalka olisi pidempi. Itse huomasin vaan sen, että toinen jalka oli kevyt ja vapaa, toinen tukkoisen oloinen. Välillä sitten otettiin pientä palautusta ja rentoutusta vaan ihan matolla maaten selinmakuulla ja huomasin niissä pariin otteeseen, että alkoi vähän itkettää. Jonkinlainen suru nousi pintaan, enimmäkseen Nekun ikävöintiä.

Kun lähdin workshopista, niin piriformis ja takareisi tuntui pitkästä aikaa melkein normaalilta. Asteikolla 1-10 kivun/jäykkyyden tuntemukset olivat ykkösen luokkaa. Illalla sitten tuli riehuttua (juoksuspurtteja ja leikkimistä) koiran kanssa ulkona, niin siellä taas vähän kipeytyi, mutta ei pahasti. Sain kuitenkin noilla palloilla rullailuista tosi hyviä vinkkejä kotioloissa rullailuun. Jos tuolla jatkossa järjestetään viikkotunteja, niin aion kyllä mennä. Workshopin vetäjä käytti paljon lihasten ja nivelten nimiä, eli ainakin jonkinlainen kevyt anatomian tuntemus auttaa paljon. Onneksi kyllä sitten myös näyttikin, että mitä tarkoittaa harjannelihaksella tai missä on kaksipäisen reisilihaksen kiinnityskohta..

En huomannut laittaa valoja tähän salin nurkkaan, joten tässä pimeää treenikuvaa..

Tänään kävin aamulla salilla treenaamassa ja treeni kulki oikein hyvin. Sain jopa ihan kelvollisia puhtaita punnerruksia suorin jaloin tehtyä kaksi 12 toiston sarjaa; kolmannessa meni neljä viimeistä polvet maassa. Treenin jälkeen koirien kanssa lenkille ja nyt illalla käytiin pelaamassa vielä kössiä. Peli ei tänään kyllä yhtään sujunut, rumia palloja ja vinoja syöttöjä. Mutta joskus näitäkin, niin arvostaa sitten enemmän kun menee hyvin?

Otin vielä 20 minuutin päikkärit ennen kuin lähdettiin ja oli jo vähän luovutusolo, että tuleeko sinne mentyä. Mieskin sanoi yllättyneensä, että sain itseni sängystä ylös ja liikkeelle. Hyvä, että mentiin, koska naisten pukuhuoneesta löysin vyöhyketerapiamainoksen. Kai sitäkin voi käydä kokeilemassa, jotenkin tuntuu keho tarvitsevan nyt tosi paljon kaikkea terapeuttista hierontaa ja avaamista. Body rolling workshopin vetäjäkin sanoi tekevänsä niillä palloilla terapiaa, ja se kuulosti aivan luksusjutulta. Mutta nyt kun tässä on käyty kesästä lähtien joka kuukausi useiden satojen eurojen edestä eläinlääkärissä, niin pitää hieman lykätä vielä. Tuo workshop oli muuten ihan hyvänhintainen, se järjestettiin Somatic Studiolla ja 35 euroa reilusta kahdesta tunnista ei ollut paha; etenkin kun sen pystyi maksamaan vielä liikuntaetuseteleillä. Meitä oli pieni, 11 hengen porukka, joten vetäjä ehti hyvin vähän korjailemaankin pallojen paikkoja, jos ei ollut ihan hahmottanut, että mihin asti edettiin. Rintalihaksissa ja lavan ympärillä oli myös ihan hemmetin tiukkoja paikkoja, pelkkä pallon päällä makaaminen oli jo melko hardcorea, saati sitten että olisi pitänyt johonkin suuntaan vielä rullatakin.

Asiasta toiseen; FitBitistä hajosi muuten näin 8 kk:n (? muistaakseni) jälkeen ranneke. Suomesta ei tunnu mistään saavan yksittäisiä, joten tilasin Amazonilta. Vähän harmittaa tuollainen huono laatu, vaikka kyllähän tuota voisi pitää esim. taskussakin, niin kuin nyt teenkin.

Ensi viikon treenisuunnitelmat muuten auki, mutta tavoite on tosiaan mennä taas salille ti, pe ja su (ja lauantaina on kössivuoro). Tällä viikolla perjantain salitreeni jäi välistä, kun työmatkalla tuli syötyä ja nukuttua suht köykäisesti, eikä tuntunut olevan yhtään energiaa perjantaina aamulla salitreeneihin. Kävin sitten tosiaan vaan hölkkäilemässä, ja nyt kun kirjoitin tuon, niin tuon työreissun uuvuttaman fysiikan takiahan ne sykkeetkin tosiaan olivat varmaan korkealla lenkin aikana..

Koirat tulivat perjantaina tänne, ja niiden lenkittäminen taas rytmittää mukavasti ensi viikkoa. Toivottavasti olisi mahdollisimman kuivaa ja auringonvalokin olisi ihan mukava juttu.

Sisäinen valmentaja ja henkistä kanttia hakemassa

Huh, on ollut sellainen viikko, että on pää ihan pökkeryksissä. Tiiminvetäjien kanssa pakkasimme tämän viikon niin täyteen, että tilaa yllätyksille ei olisi ollut ja silti niitä tuli. Tuli mm. kutsu poliisikuulusteluihin, olen silminnäkijätodistajana koiran pahoinpitelyssä. Töissä oli selviteltäviä hr-asioita ja jatkoin työpäivää tällä viikolla kotonakin moneen otteeseen, kun tunnit vain loppuivat kesken ja päivät olivat pirstaleisia.

Torstai-aamuna kävin kuuntelemassa Ben Furmanin (Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus -kirjan kirjoittanut psykologi) ja hänen serkkunsa, yritysvalmentaja Mika Rubanovitshin luennon itsensä valmentamisesta. Kävin marraskuussa kuuntelemassa heidän edellisen luentonsa. Nämä molemmat olivat maksuttomia tilaisuuksia Tennispalatsissa, ja aivan tosi innostavaa ja henkisesti eteenpäin potkivaa puhetta. Molemmilla on positiivinen asenne ja elämänkatsomus, ja tämänkertaisessa tilaisuudessa Mika painotti paljon sitä, miten onnistuminen muissa elämänalueilla on kiinni hyvästä fyysisestä kunnosta. Kun kehostaan pitää huolta, se on jaksamisen lähde. Tilaisuuteen osallistuneet saivat ladata Mikan kirjan "Bisnesatleetti" (hirveä nimi, mutta anyway), jossa käsitellään uran ja fyysisen kunnon yhdistämistä.

Tilaisuudessa Mika puhui ajankäytön hallinnasta ja siitä, kuinka usein tingitään väärästä paikasta. Karkeasti arvioituna on perhe, minä ja työ, joiden kesken pitäisi aika jakaa. Ja välillä kun työelämässä on vaativa projekti, se syö joltain aikaa. Silloin on ihan ok ja pitääkin hellittää ja joustaa muilla osa-alueilla. Mutta pitää nähdä myös se väliaikaisuus. Pitkällä tähtäimellä näiden osa-alueiden tulisi toki olla tasapainossa. Mutta hän mainitsi esimerkkinä ylisuorittamisen, johon jotkut sortuvat. Kun töissä tosiaan on hektistä ja vaativaa, niin silti yritetään mahduttaa kalenteriin se sama treeniohjelma, mihin pystytään hyvin silloin, kun on aikaa. Ja sitten aivan piipussa tunnetaan syyllisyyttä siitä, ettei ole laatuaikaa perheen kanssa.

Itse olen sitä mieltä, että kun töissä on kiireistä, niin silloin hyvän fyysisen kunnon merkitys korostuu. Mutta se on perusta, joka on hankittu silloin, kun työ ei vie ylimääräistä aikaa. Niitä ajanjaksoja on paljon enemmän. Ja sitten kun tulee ne hektiset kiireiset viikot, niin treeniohjelma joustaa. Kunto ei silloin rapise pohjalukemiin. Omassa työssäni on useimmiten onneksi niin, että se on joku yksittäinen viikko, mikä on paha, eikä jatku yleensä sen pidempään. Näitä kiireviikkoja on minulla karkeasti arvioituna noin 6-7 vuodessa, eli ei edes joka kuukausi. Suurimpaan osaan pystyn varautumaan ennalta, ja tuollakin seminaarissa opin lisää ajankäytön hallinnasta. Kalenteriin on vain raivattava tilaa niille yllätyksillekin.

Tähän viikkoon tämä liittyy siten, että treeniohjelma tosiaan jousti. Ohjelman aerobisia en tehnyt, koska kävelyä tuli tähän viikkoon jopa normaaliakin enemmän; oli sen verran paikasta toiseen siirtymistä, mikä oli tehokkaampaa hoitaa jalan. Lisäksi koirien lenkitykset tietysti päivittäin. Koin, että on tärkeämpää pitää kiinni salitreenistä. Tiistaina tein ohjelman mukaisen ensimmäisen treenin.  Tässähän treenataan siis koko kropan isot lihasryhmät läpi kolme kertaa viikossa.

Tofusalaatti on ollut tämän viikon vakioruoka

Aloitin kyykkäämällä, jonka jälkeen tein haasteliikkeinä juoksijan askelkyykyn ja yhden jalan maastavedon smithissä. Sitten penkkiä, leuanvetoa (josta siirryinkin ensimmäisen sarjan jälkeen ylätaljaan) ja pystypunnerrusta. Leuanveto oli aivan järkyttävää räpiköintiä. Kaiholla muistelin viime vuoden loppukesää, kun sujuvasti meni viisi leukaa. Nyt on elopainoa muutama kilo enemmän, kehonkoostumus hieman pehmeämpi, ja takana pitkä harjoittelematon kausi. En edes muista, koska vedin viimeksi leukoja, varmaan joskus joulukuussa? Mutta tästä se taas lähtee! Viisi leukaa vedin pompun kautta ja alastullessa jarruttaen. Sitten tein kolme sarjaa ylätaljassa. Siinäkin painot ovat tulleet roimasti alaspäin.

Vaikka sarjapainot ja suorituskyky on laskenut, niin minua potkii eteenpäin se, että tiedän, mihin olen pystynyt ja että pystyn siihen edelleenkin, kun vain sitkeästi harjoittelen. Tiistain treenin jälkeen olin niin kipeä joka paikasta, että jouduin pitämään kaksi välipäivää, ennen kuin olin riittävän palautunut uuteen treeniin. Perjantaina treeni sujuikin jo jouhevammin. Penkissä sain enemmän toistoja ja leuanveto meni pikkuisen paremmin.

Viikon viimeinen treeni oli tarkoitus tehdä tänään, mutta salin tyhmät aukioloajat eivät sopineet yhteen päivän muiden suunnitelmien (työnteon ohella mm. lapsimessut, kyllä vain.. ) kanssa. Toisaalta selkä ja hauikset ovat edelleen perjantain jäljiltä kipeät, niin eipä olisi ollut niitä järkeä käydä rasittamassakaan. Toivon, että palautuminen vähän nopeutuisi tässä nyt, kunhan kroppa alkaa taas tottua treenaamiseen.

Sitä olen miettinyt, että miksi jotkut liikkeet vaativat henkisesti niin paljon? Maastaveto ja leuanveto ovat minulla tällaisia. Ennen suoritusta joudun tekemään itselleni huolellisen pikapsyykkauksen ja tsempin. En tarvitse sellaista missään muissa liikkeissä. Ylätalja, pystypunnerrus jne., siitä vaan suorittamaan. Penkissäkin on vielä niin pienet painot, että ei sen tekemisessä ole mitään epävarmuutta. Mutta leuanvetotelineen äärellä on pakko aina hetkeksi sulkea silmänsä ja tehdä edes yksi onnistunut veto pään sisällä. Samoin maastavedossa. Se hetki ei kestä kuin muutaman sekunnin, mutta sinä aikana vilisee filminä se suoritus mielessä: tarttuminen, nosto, puristus, lasku. Ikään kuin sanoisin itse itselleni, että näin yksinkertaista se on, älä ole huolissasi.

Palaan vielä Benin ja Mikan luentoon, jossa he puhuivat sisäisestä valmentajasta. Sisäinen valmentaja osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Niitä, joita ehkä oikeakin valmentaja kysyisi. Sellaisia, kuten missä asioissa olet hyvä? Ja kun olet saanut muutaman kohdan mietittyä, et lopetakaan siihen. Lopeta vasta, kun sinulla on oikeasti listattuna vaikkapa kolmekymmentä asiaa, joissa olet hyvä. Luennon tärkein anti oli ehkä juuri tämä, miten omaa sisäistä valmentajaa voi hyödyntää. Usein kysymme itseltämme kysymyksiä, mutta emme tarpeeksi. Luovutamme ensimmäiseen vastaukseen.

Kun kymmenien vahvuuksien lista on valmiina, kysy seuraavaksi itseltäsi, mitä haluat oppia. Ja viimeiseksi: miten voisit hyödyntää niitä vahvuuksiasi uuden asian oppimisessa? Mikan esimerkki oli se, että hän on hyvä kestävyysjuoksija. Mitä hän sitten haluaisi oppia? Pianonsoittoa. Mitä hyvän kestävyysjuoksijan ominaisuuksia voisi hyödyntää pianonsoiton opiskelussa? Itse ajattelin heti rytmitajua. Mutta myös ja ennen kaikkea kestävyyttä, sitkeyttä, pitkäjänteisyyttä. Sitä kaikkea tarvitaan minkä tahansa uuden asian opettelussa.

(Mika oli muuten taannoin saanut jonkun rasitusvamman jalkaansa juuri ennen maratonia, mutta kolmen kuukauden liikuntakiellon aikana hän oli opetellut uimaan ja pyöräilemään ja suunnittelee nyt ilmeisesti triathonia. Ja oli sitten myöhemmin juossut muuten sen maratoninkin alle kolmeen tuntiin.)

En voi treenata kaikkea, mutta treenaan kaikkea mitä voin?

Eipä ole oikein treenikuvia, kun en ole treenannut. Matolla olen käynyt juoksemassa, ja onhan siitä kyllä työstressiin suuri apu, mutta en olisi jotenkin ennalta osannut ajatellakaan, kuinka paljon kaipaan salitreeniä. Tähän saumaan osui tälle päivälle kuin tilauksesta kaksi lehtijuttua: Fit-lehden artikkeli liikuntatauosta pakon edessä ja Iltalehden (tai Iltasanomien) jonkun liitteen sivuilla ollut lyhyt juttu siitä, miten treenata, kun on käsi paketissa. Liite oli työpaikan lounastilan pöydällä, enkä tullut katsoneeksi, oliko se edes tämän päivän. Joka tapauksessa molemmissa jutuissa oli hyviä vinkkejä.

Fit-lehdessä PT Timo Haikarainen sanoi, että ehjän käden treenaaminen saattaa edistää voimien säilymistä loukatussakin kädessä. "Tästä voi kiittää monimutkaisia hermostollisia mekanismeja". Toispuoleiseen treeniin pitäisi kuitenkin kysyä fysioterapeutin mielipidettä mahdollisista lihasepätasapainoista. Itselläni kun tuo vasen ranne on nyt rikki, niin sehän on juuri se käsi, mikä on muutenkin heikompi. Mutta tuskin saan parissa viikossa kasvatettua massiivisen voima-/lihaseron oikeaan ja vasempaan käteen, vai? Fysioterapeutille sain ajan vasta parin viikon päähän, sillä tämä viikko oli jo bookattu täyteen, ja ensi viikolla hän on *jonkun lajin* maajoukkueen kanssa *jossain* päin maailmaa (en kuullut kunnolla puhelimessa).

Ajattelin nyt kuitenkin vielä tällä viikolla aloitella tekemään salilla edes sitä, mitä pystyn. Kyykätä ainakin voin, nostelen vain painokiekot ehjällä kädellä tankoon. Askelkyykkyäkin voin tehdä tangon kanssa. Ja jos sitten treenaisi tuota oikean käden hauista.. Sitten salilla taisi olla käsille joku laite, jossa ei puristeta vaan voi painaa. Olisiko joku ojentajalaite, hm. Täytyy tutkia niitä härveleitä. Ja vatsalihaksia tietysti pystyn treenaamaan monellakin eri tavalla. Tuossa edellämainitussa iltapäivälehden liitteen ohjeissa neuvottiin tekemään lihassupistuksia esim. ihan vain tennispallojen kanssa. Pitää varmaan vielä huomenna kaivella se liite ja ottaa ohjeet talteen.

Töissä on tällä hetkellä erittäin stressaavaa, ja huomasin, että nyt jos koskaan on paras pysyä liikkeellä. Eilen ja tänään aamulla kävin juoksemassa matolla; eilen vk-lenkin ja tänään kevyen pk-lenkin. Mattojuoksu ei kyllä mitenkään korvaa ulkona juoksua, mutta minulla ei ole kunnollisia talvijuoksuvarusteita toistaiseksi, niin matolla mennään nyt. Varsinkin eilen aamulla vauhdikas juoksulenkki tuntui niin hyvältä. Yhtään liioittelematta se toimi kuin täsmälääke stressiin. Tunnen, että hälytysvalo palaa tällä hetkellä lievästi punoittaen, ja joudun tekemään iltaisin varsinaisia rentoutusharjoituksia, jotta happi kulkee normaalisti ja saan työmurheet karistettua mielestä.

Yleensä stressi on aiheuttanut minulla ensimmäisenä hengitysvaikeuksia. Tuntuu, että en saa tarpeeksi happea ja sen seurauksena haukottelen tai huokailen koko ajan ja öisin saatan herätä siihen, että haukon happea. Nyt on kyllä niitäkin, mutta niiden lisäksi on tullut tämä närästys ihan uutena oireena. Tällä hetkellä sen kanssa eletään varovaisessa tilassa. Se on ikään kuin koko ajan tuolla väijymässä, mutta pysyy kurissa, kun syön miedosti ja kevyesti useamman kerran päivässä. Ja juon paljon! Näin paljon en ole koskaan saanut vettä alas, mutta nyt se menee, kun sillä ehkäisee kuvotusta ja poltetta.

Mutta tiukkatahtinen juoksulenkki sai elimistöön hyvän olon eilen koko päiväksi. En tiedä, oliko se vain endorfiiniryöppy vai mitä, mutta pitkäksi venähtäneen työpäivän jälkeenkään ei tullut mitään ylikuormittunutta oloa, vaan ihan normaali siirtyminen vapaalle.

Voi olla, että tammikuu menee pääasiassa juoksutreeneillä, mutta olen hyvilläni, että pystyn tekemään edes niitä. Toivon vain, että tuo ranne tuosta pian paranee, kovin kipeä se on edelleen.

Miehen tarrakokoelmista löytynyt friikki tarra jostain 80-90 -lukujen taitteesta.
Omistettu kaikille sokeritonta tammikuuta viettäville.

Huolenaiheiden vaikutuspiiri

Seuraa treeneihin suoranaisesti liittymätöntä avautumista. Kellokin on 3:08..

Viimeinen viikko on ollut raskas. Kerroinkin jo, että työpäivät olivat pitkiä ja stressaavia, ja tänään putki viimein päättyi. Odotin, että pääsen rauhoittumaan ja laittamaan joulua kotona. En ole erityisen jouluihminen päällisin puolin: en sisusta kämppää joulukrääsällä enkä soittele joululauluja, mutta se rauha ja pysähtyminen on sellaista, mitä joulussa kaipaan. Lahjoja ostan vain lähipiirin lapsille, joita on muutama. Heillekin vain jotain pientä, koska kaikilla on leluja aivan järkyttävät määrät ja lahjoja tulee muutenkin joka suunnasta.

Hain tänään työpäivän jälkeen pikkukoiran hoitoon ja tuon koiran omistajan (entinen koulukaveri) elämäntilanne veti mielen matalaksi. Syksyn aikana olen nähnyt merkkejä siitä, mutta olen nähnyt myös merkkejä paremmasta. Tai ainakin halunnut nähdä. En tiedä enää, oliko niitä alkuunkaan. Nyt valvon keskellä yötä, kun en saa unta. Otin jo yhteyttä viranomaisiin, mutta aika vähän on mitään, mitä voi tehdä auttaakseen toista. Onko teille tuttu huolenaiheiden vaikutuspiiri / ympyrä / kehä?

Huolenaiheiden vaikutuspiiri

Kehän uloimmalla reunalla on murheet ja huolet, joihin emme voi vaikuttaa, emmekä voi niistä päättää. Tällaisia ovat sää, luonnonmullistukset, maailman taloudellinen tilanne, lainsäädäntö jne. Eipä paljon voi vaikuttaa siihen, sataako vai paistaako. Kyllä kaikki nämä asiat silti vaikuttavat elämäämme, olemiseemme ja niitä tulee ainakin hetkellisesti vatvottua.

Keskikehällä on aiheet, joihin voimme vaikuttaa, mutta joista emme voi päättää. Käytännössä tässä ovat kaikki elämäsi ihmiset. Perhe, puoliso, lapset, ystävät, työkaverit, asiakkaat, muut salillakävijät, kanssamatkustajat joukkoliikenteessä, kaupan kassa jne. Voit vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi lapsesi viettää vapaa-aikaansa. Loppupeleissä et voi päättää sitä hänen puolestaan, ellet kirjaimellisesti kahlitse häntä kotiin ja valvo 24/7. Myyntityötä tekevä voi vaikuttaa asiakkaan ostopäätökseen, mutta ei päättää hänen puolestaan. Voit tarjota paikkaasi bussissa kanssamatkustajalle, mutta hän päättää itse, istuuko siihen vai ei.

Sisin kehä pitää sisällään kaiken sen, johon voit vaikuttaa, josta voit päättää, ja ne asiat, joita voit siis muuttaa. Oma asenne, teot, tulkinnat, ajatukset. Et voi vaikuttaa siihen, sataako ulkona vai onko aurinkoista. Mutta voit päättää, että et anna sadesään vaikuttaa mielialaasi ja voit vaikuttaa säänmukaiseen pukeutumiseesi. Tällä kehällä joutuu tekemään välillä enemmän töitä ja välillä asiat soljuvat kuin itsestään.

Mitä enemmän käyttää energiaa ulkokehän asioiden vatvomiseen, sen enemmän se kuluttaa resursseja pois niistä asioista, joihin voi vaikuttaa. Mielestäni hallitsen ulkokehän hyvin. Välillä ottaa päähän vaikka jatkuva sadekausi, kun koiria saa olla jatkuvasti kuivaamassa ja pesemässä tassuja hiekasta ja kurasta. Mutta noin pääsääntöisesti se ei vaikuta käyttäytymiseeni negatiivisesti: en pilaa muiden päivää kiukuttelemalla ja marmattamalla säästä. Siihen voisin helposti sortua, etenkin jos on muitakin ärsytyksenaiheita. Mutta omilla teoillani voin vaikuttaa siihen; kun tiedän, että lenkiltä palattuani on massiivinen tassupesu-/kuivausoperaatio edessä, järjestelen asiat valmiiksi niin, että se operaatio on mahdollisimman kivuton.

Keskikehällä onkin sitten heikko kohtani. Murehdin toisten ihmisten asioista niin, että yöunet menee. Elämässäni on pari ihmistä, joilla on ongelma alkoholin kanssa. He eivät ole perheenjäseniä, mutta kuitenkin eri yhteyksien kautta elämääni tulleita ihmisiä, joihin on muodostunut jonkinlainen sidos. En ole vastuussa heidän juomisestaan tai niiden seurauksista, mutta olen silti roolissa, jossa kannan huolta ja yritän auttaa; se on myös jollain tapaa velvollisuutenikin. Olen ollut tekemisissä viranomaisten ja terveydenhuollon kanssa, tehnyt yhteistyötä auttaakseni näitä henkilöitä. En voi kuitenkaan tehdä päätöksiä näiden ihmisten puolesta. Kummankin tapauksen kanssa olen paininut jo reilun vuoden verran. Välillä näkyy valonpilkahdusta ja sitten se taas sammuu.

Nyt taas tuntuu, että omat resurssit ovat aivan lopussa. En vain enää jaksa. Teen jonkinlaista surutyötä päästääkseni irti ainakin tästä toisesta tapauksesta. Murhe on vaihtunut kiukuksi, kiukku raivoksi, raivo alakuloksi ja se aaltoilee nyt näiden tunteiden välillä. Luultavasti vielä jonkinlainen purkaus on edessä. Mutta sen jälkeen - on vain annettava olla, hyväksyttävä tilanne.

jk. treenaamiseen tämä ei liity muuten kuin siten, että nämä asiat ovat vieneet kaikki, aivan kaikki voimavarat, ja salilla olen tosiaan käynyt viimeksi viikko sitten. Eilen aamulla kävin koiran kanssa juoksemassa ja huomenna yritän kasata ajatukseni, keskittyä ja mennä salille. Onneksi pääsen myös hierontaan viimein. Luultavasti kaikki tämä murhe ja stressi on kasautunut myös hartioihin. Istuessa huimaa, käsi on jäätynyt ja yläkroppa on kova, joustamaton ja kireä. Jos joku näppäisi minua rintalihaksiin, sieltä kuuluvan äänen kanssa voisi varmaan virittää jonkun soittimen.

Närästää?!!

En ole koskaan, siis oikeasti koskaan kärsinyt närästyksestä. En tiennyt, mitä se edes on. Ihmiset yrittivät selittää, että "no sillein kun tuntuu polttavalta tuolla nielussa / ruokatorvessa / rintakehässä". ?? Olin vaan aina yhtä ymmälläni. Ei mulla vaan sellaista.

Tämä viikko on ollut ihan super-stressaava. Töissä tapahtui isompi kriisitilanne, joka aiheutti pitkää päivää loppuviikkoon, joka oli muutenkin jo pakattu täyteen menoa. Alkuviikko oli jo ennestään muuten kiireinen Tallinnan reissuineen yms. Olen jo aiemmin oppinut, että kalenteri on hyvä pitää suht väljänä, eikä sopia liikaa yhteen päivään, mutta välillä tulee lipsuttua ja sitten huomaakin, että koko viikko on buukattu aivan täyteen niin, ettei edes lounastauolle ole aikaa. Mutta nyt kun vuosi lähenee loppuaan ja olen vielä jäämässä lomalle, niin kaikki haluavat hoitaa sen ziljardi asiaa "vielä ennen pyhiä". Ja sitten tosiaan asiaa pahentavat vielä tuollaiset yllättävät tilanteet, joiden vuoksi on pakko siirtää kaikki suunnitellut asiat sivuun.

Tällä viikolla syömiset ja urheilut ovat menneet aivan poskelleen. Yksi sali ja yksi juoksulenkki on vasta plakkarissa ja nyt ollaan jo sunnuntaissa. Eilen vain lepäsin palautuakseni tästä viikosta; en edes ajatellut treenailua, vaikka olisi ollut aikaa. Voimia ei ollut kerrassaan yhtään. Nukuin useaan otteeseen pätkissä ja söin, mitä kaapista löysin = appelsiinisuklaalevitettä. (No, söin keittoa ja leipääkin..)

Osasyyllinen!

Lähdin miehen kanssa iltapäivällä käymään kaupungilla tarkoituksena ostaa pari joululahjaa. Olo oli muuten ihan ok, mutta rintakehää alkoi poltella, eikä helpottanut, vaikka joi vettä. Yhtäkkiä melkein tunsin, kuinka pääni päälle syttyi hehkulamppu: onko TÄMÄ närästystä? Kuvailin oireita miehelle, joka sanoi, että sitähän tuo vaikuttaisi olevan. Illalla juttelin vielä siskon kanssa, ja hän sanoi, että suklaa on yleinen närästyksen aiheuttaja. Miten niin muka? Ei ole ikinä ennen suklaa minua närästänyt. Tai mikään muukaan! Mutta näemmä stressi + liikunnan puute + suklaa = toimiva kombo närästyksen luomiseksi. Kun en pääse liikkumaan, niin stressi kasaantuu entistä suuremmaksi. Tällä viikolla on koirien kanssa lenkkeilykin jäänyt parina päivänä muiden harteille, kun en ole töiden vuoksi ehtinyt käydä kotona kuin nukkumassa.

Olipa tuo närästys muuten niin inhottava tunne, että se toimi vallan jonkinlaisena herätyksenä. Nyt on suunniteltava ajankäyttö jatkossa entistä paremmin, eikä katsottava vaan kalenteria, että "tuossa on tyhjä kohta". On pakko pohtia, mitä sen ympärille on sovittu, ja mitkä niiden vaikutukset ovat. En halua saada mahahaavaa tai vetää itseäni piippuun töiden takia.

Tällä viikolla oli tosiaan jonkinlainen pikkujoulukin oman yksikköni ja eräänlaisen "rinnakkaisyksikön" kanssa. Meitä oli 40 henkilöä syömässä ja stand uppia katsomassa. Olihan muuten harvinaisen huono show! Jos voin jotain suomalaista koomikkoa epäsuositella, niin Ilari Johansson on ilman muuta number 1. Näin hänet ensimmäisen kerran vuonna 2008, ja tyypillä on edelleen aivan samat jutut! Olen siis nähnyt hänet ehkä noin 10+ kertaa ja joka kerta sama setti! Muistan jo hänen juttunsa niin hyvin, että voisin heittää ne hänen puolestaan. Ihmisen evoluutio, savolainen konduktööri, saisko teidän tyttöä saatille (jos se ei lähde, lähde sinä) jne.. Miten alta riman voi vetää? En siis todellakaan ole väen vängällä käynyt häntä katsomassa toistakymmentä kertaa. Syy, miksi olen nähnyt hänet niin monta kertaa, on lähinnä siinä, että hän on sitten ollut osa kokonaisuutta, jossa on ollut muita parempia koomikoita tai minulle entuudestaan tuntemattomia. Tuollakin piti olla alunperin täysin eri esiintyjät (mm. Anders Helenius), mutta muutoksia tulee ja tällä kertaa nyt sitten näin huonompaan suuntaan.

Ammattilaisen meikkaamana.
Tukka onkin sitten itse "laitettu" :D

Meille tarjoiltu buffet-illallinen oli tietysti kasvissyöjälle aika köyhä. Onneksi kasvikset olivat rapeita ja hyvin maustettuja; raikasta salaattia, erilaisia juurestikkuja ja marinoituja oliiveja / artisokkaa / paprikaa. Niiden kylkeen kun söi hieman leipää, niin sai siitä ihan lautasellisen kasattua, mutta eihän siinä tietysti mitään proteiinia ollut.

Tänään olen jo sen verran iskussa, että lähden kohta salille, kunhan se aukeaa. Ajattelin tehdä koko kropan treenin, koska huomenna ja tiistaina on oltava niin aikaisin töissä, että ainakin aamusali jää tekemättä. Mutta yritän ainakin toisena päivänä käydä sitten illalla (jos vaikka saisin siskosta seuraa, juhuu?), jos tämän päivän treenistä palaudun. Keskiviikosta alkaa parin viikon loma, ja se on enemmän kuin tervetullut.

Täytyy sanoa vielä näin negatiivissävyisen postauksen loppuun, että jokaisesta päivästä olen tälläkin viikolla löytänyt useita positiivisia asioita ihan ilman kaivamatta. Tavoite on, että päivän päätteeksi mietin vähintään kolme hyvää asiaa kuluneesta päivästä, mutta on käynyt niin, että jo aamulla matkalla junassa ilman kummempia miettimisiä on mieleen putkahtanut viisikin asiaa siitä kyseisestä päivästä. Ja siitä tulee jo itsessään hyvä mieli, että pystyy näkemään ne hyvät puolet, vaikka sitten olisi kuinka kiireinen ja stressaava päivä hyvänsä.

Stand-uppia ja muuta menoa

Eilen, tänään ja huomenna päivät vierähtävät sen verran pitkiksi erilaisen työ- ja viihdeohjelman merkeissä, että en todennäköisesti ehdi treenaamaan. Eilen menin aamulla töihin aikaisin, joten en ehtinyt salille ennen työpäivää. Töistä suoraan nopeasti koirat lenkille ja isä tuli niiden seuraksi, kun lähdimme stand up -keikalle Savoyhin.

Bill Burr on koomikko, jonka "löysin" siskon ansiosta Netflixistä muistaakseni keväällä/alkukesästä. Riemastuin kesällä, kun kuulin hänen esiintyvän Suomessa nyt loppuvuodesta ja buukattiin heti liput. Näytös myytiinkin sitten melko pikaisesti loppuun. Show alkoi eilen klo 19 ja reilu puolitoista tuntia sellaista tykitystä, että alkoi jo vähän vatsaa krampata lopussa. Miehenkin silmistä valui kyyneliä keikan kuluessa. Tuollaisen jälkeen on kyllä jotenkin takki aivan tyhjä, hieman haikeakin olo ja jollain tapaa terapeuttistahan se on nauraa niin paljon, että melkein itkettää.

Saliin siirtyessämme löysimme istumapaikoiltamme dvd:t, jotka oli jaettu jokaiselle. Olen tuon keikan jo Netflixistä katsonutkin, mutta silti jee, tästä saan hyvän joululahjan ystävälleni :D. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille stand-upin ystäville, jotka eivät hätkähdä roisia ja paikoitellen aggressiivistakin tykitystä. Jos kotimaisista esim. Niko Kivelä uppoaa (oli lämppärinä tuolla), niin Bill Burr kannattaa ehdottomasti tsekata.

Siskokset kuin.. discokset?

Nenävakka löytänyt nenäkantensa

Kirjoittelen tätä postausta hotellin kokoustilassa, odotellaan vielä osan porukkaa saapumista, kun on taas eri maista osallistujia tulossa. Tallinna on harmaa ja sateinen, samanlaista kuin Helsingistä lähtiessä. Olen kotona vasta 19.30 aikaan ja koska syömiset tänään ovat aika huterat, niin vaikka ajallisesti ehkä ehtisin salille tänään, niin tiedän, ettei treenaamisesta tulisi mitään. Väsynyt ja nälkäinen kun on, niin vaikka saisin itsestäni kaivettua sisun mennä illalla treenaamaan, niin se olisi todennäköisesti suoritus, joka vain suututtaisi enemmän. Vai olisiko kokonaan skippaamisen sijaan parempi mennä tekemäänkin joku ihan kevyt treeni? Kyykkäisi pelkällä tangolla, tekisi askelkyykyt omalla painolla jne.? Olisiko se lihaksille tervetullutta vaihtelua?

Huomenna taas on oltava töissä aamulla ennen kukonlaulua, ja töistä päivä jatkuu suoraan Virgin Oiliin, jossa taas luvassa stand uppia. Normaalisti kökin kaikki illat kotona ja nyt sitten tulee yhdelle viikolle tällainen rysäys kaikkea. Huomenna saattaisin kyllä ehtiä juoksulenkille aamulla, jos heräilen taas todella aikaisin.. Tänään heräsin itsekseni hieman neljän jälkeen, mutta nyt torkuin sitkeästi vielä kolme varttia. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin kyllä voinut nousta tuolloinkin, olisi ehtinyt tehdä koirien kanssa kunnon pituisen aamulenkin. Kun tiesin kuitenkin, että mammakoira nihkeilee taas lenkille lähtöä siihen aikaan, ja kun satoi ja oli aivan superliukasta, niin päätin sitten itsekin kääntää kylkeä. Kun sen pakottaa pihalle, niin lenkkeily on kuin suossa juoksemista. Taas näin jälkiviisaana pohdin, että olisi voinut lähteä pelkästään juniorin kanssa kahdestaan, kun se on valmis ulos mihin aikaan tahansa.

Aamulenkki typistyi siis 20 minuuttiin, kun satamassa piti olla viimeistään 7 aikaan ja kotoa lähdin siis noin kolme varttia ennen. Mies sitten pyöräytti koiria vielä herätessään toisen samanmoisen, ja käy niiden kanssa vielä töistä palattuaankin. Tällaisilla keleillä saan itsekin usein lonkankoukistajat jumiin, kun köpöttelen tuolla vesijäällä, mutta mies onnistuu usein saamaan itsensä aivan kramppiin, harjoituksen puutetta ;).

Vuosi ei ole ihan vielä lopuillaan, mutta tässä vähän dataa tämän vuoden treenimääristä. Hieman vajaa 12 salitreeniä kuukaudessa ja juoksukilometrithän ovat täysin romahtaneet aiemmista vuosista. Parhaimmillaan juoksin sataa kilometriä kuussa, mutta silloinpa ei sitten salilla tullut käytyä juuri lainkaan. Sitten alkoivat erilaiset ongelmat; lonkankoukistajien kireydet ja sitä kautta alaselkäkivut. Kun viimein aloitin saliharjoittelun, sain jo siitä pelkästään apua lihaskipuihin. Liikaa yksipuolista kuormitusta oli siis siihen mennessä.

Kävelykilometrejä en ole tainnut merkitä kuin yhdestä lenkistä, ja käveltyä tulee muutenkin niin paljon koirien kanssa. Mutta huomatkaa, top kolmosena venyttely :D. Olen venytellyt tänä vuonna melkein keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa! Pakko suhtautua huumorilla, koska muuten melkein itkettäisi. Tosin puolustuksekseni on sanottava, että olen merkinnyt vain vähintään puolen tunnin venyttelyt tuonne. Eli olen kuitenkin töissä salipäivinä venytellyt rintalihaksia ja lonkankoukistajia; en aina, mutta monesti kuitenkin. Ehkä pitäisi merkitä nekin kerrat, niin näkisi niistäkin kylmän totuuden. Tuossa pitäisi näkyä myös minuuttimäärät: stretching, 21 times, 21 minutes.. No, sitten on nuo intervallitreenit kuntopyörällä ja listan ulkopuolelle jää sulkikset ja kiipeily, joita on siis harrasteltu alle seitsemän kertaa kumpaistakin.

---
Nyt ollaankin jo paluumatkalla, ja kotona ehkä jo alle kahden tunnin päästä. Merellä verkko toimii aina vähän huonosti, mutta yritänpä postata tämän joka tapauksessa..

Arkinen maanantai

Jospa minäkin avaisin yhden normaalin arkipäiväni tarkemmin? Vai jaksaakohan näitä kukaan lukea.. No, tämä on joka tapauksessa aika tavallinen päivä minulla.

Aamu:
Heräsin tänään klo 4:28. Olo oli virkeä, mutta ennen kuin kurotin katsomaan, mitä kello on, toivoin sen olevan noin kolme, että saisi vielä pari tuntia nukkua. Herätyksen olin asettanut viideksi. Mutta koska se oli jo puoli viisi, niin puolen tunnin takia ei kannattanut enää yrittää nukahtaa, sillä olisin vain tokkuraisempi uudelleen herätessäni.

Nousin ylös, ja ajattelin että nyt on hyvin aikaa ehtiä tekemään kaikki aamutoimet oikein rauhassa. Join lasin vettä ja ruokin kaksi keittiössä norkoilevaa kissaa neljästä, kaksi muuta vielä nukkuivat. Tämä varhaisempi ruokinta tulee arvatenkin kostautumaan tulevina aamuina, kun aamiaista odotetaan jatkossakin tähän aikaan.. Kirjoitin päivän treenin salivihkoon siinä kissojen syödessä. Yläkropan treeni oli vuorossa. Olin tyytyväinen siihen, että sain kirjoitettua sen ylös ennen aamulenkkiä, niin ehtisin käydä sen mielessäni läpi lenkin aikana, ennen salille menoa.

Söin pienen annoksen mysliä ja lähdin koirien kanssa lenkille. Mammakoira yritti olla pieni ja huomaamaton kerä nojatuolissa, mutta kampesin sen ylös armotta. Ulkona oli kuuden asteen pakkanen ja olin vetänyt toppahousut jalkaan. Ketään ei näkynyt, saatiin ihan keskenämme lenkkeillä koirapuistolle ja takaisin. Eilen nähtiin saman reitin varrella joen pintaa pitkin juoksennellut saukko, ja kun päästiin niille hoodeille, mammakoirakin terästäytyi ja alkoi kulkea rivakammin joelle tähyillen. Lenkin pituus oli 50 minuuttia, mutta matkaa ei tuolla taida olla kuin vajaa nelisen kilometriä, eli aika rauhallisesti mentiin, kuten aina, kun molemmat ovat mukana.

Salitreeni:
Kotiin päästyämme ruokin koirat, sekoitin palkkarin ja lähdin salille. Joulukuu, maanantai ja kello 6.30, eli ainoastaan muutama vakituinen aamutreenaaja paikalla: yhdessä treenaava pariskunta, rauhallista tahtia yläkroppaa treenaava suht hyväkuntoisen oloinen mies ja juoksumatolla juokseva nuori pienikokoinen tyttö. Nämä samat henkilöt ovat hyvin usein samaan aikaan kanssani treenaamassa. Jos joku puuttuu, niin sen heti huomaa.

Treeni meni hyvin, olin tyytyväinen. Piirsin vihkoon hymynaaman ja vaikka en ollut mitenkään erityisen riemastunut, niin positiivisen puolella kuitenkin reilusti. Ohjelma oli seuraava:

• ylätalja 3*12 (44.4kg), ja sen kanssa vuorosarjana kapea penkki 3*12 (25kg)
• kulmasoutu käsipainoilla 3*8/puoli (20 kg)
• viparit sivulle ja eteen 3*12 (5kg), ja vuorosarjana takaolkapäille face pull, 3*12 (23¾ kg)
• ojentajarutistus taljassa 2*12 (21¼ kg), vuorosarjana vasarakääntö käsipainoilla 2*12 (8 kg)
• loppuun vatsalihastreeniä: rutistuksia ja hooveria

Vipareita olen tehnyt kylkimakuulla, enkä pitkään aikaan seisten normaalisti. Kylkimakuulla painot ovat olleet 8-9 kg yhdellä kädellä kerrallaan tehtyä, joten oli vähän egolle kolahdus ottaa nuo vitoset. Ja hauiskäännöissä en tunnu edistyvän ollenkaan, painot seilaavat kasien ja kymppien välillä. Tänään halusin keskittyä siihen, että tekniikka olisi puhdas, eikä sitä tarvitsisi erikseen ajatella, joten tein kaseilla ja ihan riittävän raskasta oli.

Valotus ja asettelu onnistunut.. (arkistokuvaa)

Työpäivä:
Salilta palattuani nopea suihku, aamiainen, kissoille lääkkeitä ja koirat vielä pikaisesti pissalle, ja sen jälkeen lähdin asemalle. Junat olivat taas myöhässä, omani onneksi vain pari minuuttia. Ja kun se tuli rautatieasemalle Helsinkiin, kävelin siitä käytännössä suoraan ratikkaan.

Tässä yritin kuvata aikataulunäyttöä..

Päivä oli rauhallinen. Yksi semiturha ja lyhyt palaveri, mutta muuten normaalisti koneella istuen. Lounaaksi söin aikamoisen läjän peruna-persiljasosetta ja paistettua tofua. Iltapäivällä soijajogurttia, johon olen tehnyt oman "myslisekoitukseni": pieni kourallinen pähkinöitä ja rusinoita + soijaprotskua.

Ilta kotona:
Tein vähän lyhyemmän päivän, sillä isä oli tulossa tuomaan meille keittiön pöytää, joka jäi isoveljeltäni tarpeettomaksi ja halusin ehtiä lenkittämään koirat ennen sitä. Vanha keittiön pöytä + tuolit olikin isosiskon vanhaa perua ja vaikka ei todellakaan mikään trendikäs, niin minulle kelpaava. Mies on sille enemmänkin nenää nyrpistellyt :D. Minulla ei ole oikein mitään sisustussilmää, mutta yhdessä ollaan saatu tästä kämpästä ihan viihtyisä.

Ja tämä kuva on veljen ottama, veljen kotoa..

Tein koirien kanssa tunnin lenkin ja kotiin palattuani tein kaksi voikkaria: ruisrealia, päälle hummusta, kurkkua, kylmäsavutofua ja tyhjenevästä pakkauksesta viimeinen pieni pala Wilmersburgerin juustoa toiselle leivälle. Sitten isä jo tulikin tuomaan pöytää ja koirat menivät ilosta sekaisin, hänen koiriaanhan ne ovat. Huomenna mennään katsomaan Savoy-teatteriin Bill Burrin stand up-keikkaa (mahtavaa!!!!) ja isä tulee koiravahdiksi meille kotiin. En raaski niitä jättää illaksi yksin, kun ne ovat jo olleet koko työpäivän ajan keskenään. Alunperin oli ajatus tehdä etäpäivä, mutta kalenteriin oli sovittu jo sen verran toimistolla setvittävää, ettei onnistu.

Nyt ollaan iltaa istuttu tässä koneella, mies datailee omiaan ja minä kirjoitan tätä postausta. En taaskaan saanut otettua kuvia oikein mistään, vaikka kuvan paikkoja olisi ollut ehkä useampikin? Koirat nukkuvat ja kissat alkavat pikkuhiljaa odotella iltaruokaa. Nukuttaa jo armottomasti, ja taidankin napata pienet iltaunet ja käyttää koirat sitten yöllä kävelyllä muutaman tunnin iltaunien jälkeen.