Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Hiljaisia treenejä kellarisalilla

Tämän viikon treeneiksi kertyi kaksi juoksulenkkiä ja kaksi salitreeniä. Sen lisäksi liikettä päiviin toivat normaalit koirien kanssa lenkkeilyt, vaan kössiä ei tällä viikolla ehditty mennä pelaamaan (nyt tänä viikonloppuna ollaan luuhattu Design Market -messuilla Kaapelilla). Salitreenit tein Haikaraisen ohjelmalla, jossa ensimmäinen liike on alakropalle, ja lopputreeni omistetaan yläkropalle.

Molemmat juoksulenkit olivat tällä viikolla kolmen vartin tasavauhtisia rallatteluja koiran kanssa. Ajatus oli, että toinen olisi ollut reippaampi ja toinen matalasykkeisempi, mutta kun yritin hölläillä, niin koira vilkuili koko ajan minua, kuin ihmetelläkseen, että "mitä tämä hissuttelu nyt oikein meinaa?" Paljon on rusakoita ja muuta elämää aamuviideltä tuolla maisemissa. Tällä viikolla nähtiin kissoja ja supikoira, mutta olen varma, että siellä maastossa meitä tuijottaa yhdet jos toisetkin ketunsilmät ja kärpät, kun ollaan niitäkin silloin tällöin bongailtu.

Keskiviikkoaamuna olin Ryhdin salilla puoli kuuden aikaan ja ihan yksin sain treenailla. Oli tosi hiljaista, kun en tiennyt, mistä radio tulee päälle, eikä ollut omaa usb-tikkua nakata soittimeen. Mutta jotenkin tykkäsin siitä hiljaisuudesta, keskityin ihan eri tavalla kuin EasyFitillä. Kyllä sielläkin totuin tauotta soivaan soittolistaan, mutta silti siihen kiinnitti huomiota (ja jotkut biisit jäivät koko päiväksi soimaan päähän). Pikkuisen jännää oli mennä kaupan parkkihallin läpi salille, kytkeä valot sinne ja alkaa treenailla. Siellä parkkihallissa kulkiessani mietin, että nyt jos joku alkaisi vihellellä sitä Kill Billistä tuttua melodiaa, niin jalat olisivat varmaan muuttuneet ihan hyytelöksi. Mielikuvitus laukkaa :D.

Keskiviikon treeni käynnistyi mavella. Oli mukavaa mavetella kunnon alustalla ja ihan sukkasillani treenasin. Ja leukojakin pystyi vetämään ilman, että pää pamahteli kattoon, luksusta. Tuolla on kyllä treenipuitteet kohdillaan. Melkein kaikki löytyy, mitä tarvitsen ja vaikka ei ole iso sali, niin silti tilaa on ihan riittävästi. On siellä puutteensakin, mutta halpa hinta ja hyvät aukioloajat korvaavat moninkerroin.


Tänään sunnuntaina en sentään ihan viiden aikaan sinne paukannut, vaan vasta puoli kahdeksan maissa. Treenin alkuun tein askelkyykkyä smithissä, pitkää sarjaa hapottamalla ja sen jälkeen sitten yläkropan treeniä; punnerruksia, kulmasoutua jne. Askelkyykkyä tehdessä muuten mietin kaverin mielikuvavinkkiä kyykkyyn: kuvittelee työntävänsä lattiaa jaloilla. Auttoi ihan huomattavasti siihen, että paino pysyi koko jalkapohjalla ja kantapäillä varsinkin, eikä pyrkinyt varpaille! Tuollaiset mielikuvat ovat kyllä ihan parhaita, kun heti loksahtaa ajatus kohdalleen ja siirtyy toimintaan. Mielenkiinnolla odotan vaikutusta varsinaisessa taka- tai etukyykkäämisessä, kun nyt jo tuossa askelkyykyssä siitä oli iso apu, enkä tarvinnut mitään kiiloja varpaiden alle.

Salille mennessä potkin yhden ojaan sammuneen nuoren miehen ylös. Tyypillä oli jo huulet siniharmaat ja pari muurahaista käveli pitkin naamaa. Hetken pelkäsin, että hän on jo vainaa, mutta heräsi sitten kuitenkin ja lähti lopulta kävelemään jonnekin. Oli sillä onneksi ihan hyvin vaatetta yllä, ettei pelkässä t-paidassa ollut, mutta ulkona oli siinä vaiheessa alle 10 astetta ja kostean märässä ojassa makaaminen ei varmaan ihan parasta hoitoa ole krapulaiselle kropalle.

Suoraan mittakannusta lusikoituna nassuun vaan
Ruokapuolesta sen verran, että olin jo pitkään miettinyt aamiaiselle uusia vaihtoehtoja, kun ainainen puuro marjoilla alkoi vähän kyllästyttää. Sitten muistin tuorepuuron! Joskus hesarista leikkaamallani ohjeella tein pitkään, siihen tuli julmettu määrä sokeria, puolukoita ja banaania, maustamatonta jogurttia, leseitä. Nyt kehittelin vähän terveellisemmän kombon ja hassua kyllä, yhtäkkiä monissa blogeissa tuntui olevan myös tuorepuurointoilua. Tämmöisellä reseptillä olen nyt syönyt tuorepuuroa monta päivää putkeen:

- 1 dl soijamaitoa
- 1 dl maustamatonta soijajogurttia
- 1 dl kaurahiutaleita
- 1 banaani
- ruokalusikallinen Valon paahdettu&rouhittu pellava-mustikkaa (noita on muutama pussukka kotiin kertynyt, ja vasta nyt aloin kunnolla käyttää)
- ruokalusikallinen auringonkukansiemeniä
- mustaherukoita kourallinen

Lisäksi olen välillä laittanut pikkuisen mantelilastuja tai sitten mantelitahnaa reilun teelusikallisen. Kaikki sekaisin ja yön yli turpoamaan jääkaappiin, niin on aamulla syötäväksi valmis aamupala. Jokainen säästetty minuutti aamulla on tarpeen :). Ja tuolla on pysynyt nälkäkin töissä paremmin kuin tavallisella puuroaamiaisella, kun onhan tuossa nyt energiaa ja ravintoaineitakin aika lailla enemmän.

Ensi viikon treenit menee varmaan taas ihan fiiliksen mukaan, mikä milloinkin tuntuu sopivalta. Tähän viikkoon olen ihan tyytyväinen, vaikka treenitunteja ei määrällisesti tullutkaan paljon. Kuitenkin sen verran urheiltu, että pysyy jonkinlainen kondis yllä.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Just a spoonful of sugar..

Loma on alkanut lämpöisissä merkeissä. Maanantaina kävin moikkaamassa kaverin vauvaa ja koiria. Perheen koiratulokas, portugalinvesikoira oli itselleni rotuna uusi tuttavuus ja se oli trimmattu niin söpöksi, että jos ne pysyisivät aina tuollaisina, niin sellaista voisin jopa itsellenikin harkita. Mutta noin muuten ei kiitos mitään turkkirotuja, olen liian laiska. Vanhempi koira on bokserin ja dalmatialaisen sekoitus, ja sillä on niin ihana luonne, että sitä ei voi olla rakastamatta! Käytiin uittamassa koiria ja istuskeltiin pihalla, jonne tuli puista juuri mukavasti varjoa, ettei käynyt liian tukalaksi.
Portugalinvesikoira malttoi hetkeksi keskeyttää barefoot-tossun järsimisen
Bokseri-dalmis -ikäneito päivätorkuillaan
Maanantai oli treeneistä lepoa. Tiistaina aamulla kävin tekemässä bootcamp-treenin yläkropalle, ja tällä(kin) kertaa tein suurimman osan punnerruksista polvet maassa. Noissa treeneissä kun tehdään aikaa vastaan, niin välillä tahtoo mennä vähän hosumiseksi. Pitää sitten aina muistuttaa itseään siitä tekniikasta. Varsinkin hyvän punnerrusasennon löytäminen ottaa pari sekuntia, eikä pitäisi häslätä niin, että se punnertaminen näyttää joltain mittarimadon sätkimiseltä. Mutta treenin jälkeen oli kyllä taas niin voittajafiilis itsensä kanssa.

Keskiviikkona pidin kuumuuden vuoksi ihan sovinnolla lepopäivän varsinaisista treeneistä, mutta silloinkin tuli pyöräiltyä puoli tuntia. En ole helteiden ystävä, ja viime vuoden kesä oli mielestäni yksi parhaista ikinä. Oli sopivan lämmintä päivisin, ja yöt viileitä. Yksittäisiä hellepäiviä oli siellä täällä. Nyt on vanhemmalla koiralla ollut koko viikon sitkeä ripuli, ja sen kanssa on täytynyt käydä ulkona tuon tuosta, yölläkin pariin otteeseen. Suurempaa alakuloa aiheuttaa myös vanhan kissani voinnin hiipuminen :(. Sillä kun on sydänvika (ja munuais- ja maksavika), niin helteet ovat sille tosi raskaita. Olen joutunut nyt juottamaan ja syöttämään sitä käsin, kun ruokahalua ei paljon ole kortisonilääkityksestä huolimatta. Se on jo alkuvuoden aikana menettänyt melkein puoli kiloa painoa, joten ei tässä ole enää varmaan kovin paljon yhteistä aikaa jäljellä. Tässä blogissa en oikein enempää jaksa siihen paneutua, kun omakin sydän on kovin kipeänä asiasta.

Torstaina tein sitten bootcampin koko kropalle ja oli kiva huomata, että treenikestävyys on parantunut huimasti koko ajan. Olen voinut ottaa isompia painoja käyttöön, ja muutenkin jaksan tehdä kaikki sarjat loppuun saakka siinä missä ekoissa treeneissä piti ottaa välillä hieman paussia, kun loppui kunto kesken. Tämä on sitten vaikuttanut myös siihen, että ehdin tehdä enemmän. Tuossa tehdään siis yhtä neljän liikkeen settiä kahdeksan minuuttia (ensi viikolla 9) ja ekoissa treeneissä ehdin hätäiseen aloittamaan toista kierrosta, kun aika loppui. Nyt teen lähes kaksi kierrosta loppuun saakka ennen kuin aika loppuu. Se tietysti motivoi lisää treeneissä, kun huomaa, että jaksaa paremmin. Salin puolella sitä kehitystä ei ole pitkään aikaan tullut tällaisia harppauksia, vaikka pieniä edistysaskeleita aina silloin tällöin sielläkin - nyt kevään ja alkukesän aikana ainakin leuanveto oli sellainen, että joka kerta sujui pikkuisen paremmin.

Perjantainkin pidin lepoa. Tälle viikolle tulee kaiken kaikkiaan siis kolme bootcamp-treeniä (huomenna alkaa 9 minuutin treenit) ja yksi kuntopyörällä tehty intervallitreeni, jonka kävin tekemässä tänään. Lepopäivät ovat olleet todellakin paikallaan näillä helteillä ja etenkin siksi, kun on ollut tuota stressiä lemmikkien kanssa. Yhdessä vaiheessa tuntui jo ihan joltain animal hospital-tositv:ltä, kun päivä menee niin, että käytän koiraa parin tunnin välein ulkona, keittelen sille riisiä ja kanaa, pyöräilen paahteessa ostamaan tietynmerkkistä maitohappobakteeria vartin ajomatkan päästä, annan kuitutabletteja, taas käydään ulkona, juotetaan kissaa, sulatetaan sille seitiä, annetaan sille kolmea sorttia lisäravinteita ja neljää eri lääkettä, siivotaan toisen kissan närästyksen aiheuttamat oksennukset, toimitaan ruokarauhapoliisina (sen kerran kun vanhus jaksaa itse syödä, niin kolme muuta kissaa + kaksi koiraa hönkivät taustalla turhankin kiinnostuneina lokkeina).. Eilen illalla vielä viilensin sitä kylmällä pyyhkeellä ja se kehräsi silmät ummessa. Parit päikkärit tuli vedeltyä joinain päivinä, kun olin jo ihan kuitti kaikesta säädöstä. Mutta semmoista se on, kun on seniori-ikäisiä eläimiä. Onneksi sentään toisen koiran tassussa oleva viiltohaava näyttää paranevan hienosti. Ja onneksi on loma, että ehdin rauhassa toimia hoitajana!

Eilen perjantaina tein siskon ja siskonpojan kanssa lyhyen retken Mustasaareen, jonne menee Hietsusta lautta. Ihana pikkuinen saari, jossa oli juuri sopivan kompakti uimaranta ja pieni leikkialue. Otettiin maukkaita eväitä mukaan ja vietettiin saaressa pari tuntia.

Kaksivuotias tarkisti alueen leikkimestat
Saaren päärakennus oli piknik-
paikkamme taustalla.
Rasvasin itseni suojakertoimella 50 varustetulla lasten aurinkorasvalla, mutta unohdin kokonaan kaula-aukon: minulla oli siis ohut v-aukkoinen pusero ja tietysti sitten juuri tuo alue pikkuisen kärähti. En kyllä huomannut sitä ennen kuin kotona vessan peilistä näin, että vähän punoittaa. Mutta ei se muuten sitten oikein tuntunutkaan. Kokeilin vedellä sipaista, että kirveleekö ja ihan aavstuksen sellainen hento kihelmöinti oli. Bepanthenilla sitten rasvasin ja sillä se meni sitten ohi. Harmittaa vain oma tyhmyys, että noin itsestäänselvän alueen unohdin suojata. Mutta oltiin tosiaan pari tuntia veden äärellä, joten aika hyvin tämä ihoni kestää aurinkoa, kun noin pienellä vauriolla selvisin. 

Ennen loman alkua mietittiin miehen kanssa, että joustetaanko loman aikana siitä kerran viikossa saa herkutella -säännön kanssa. Mies ehdotti, että jos vaikka joka toinen päivä olisi lupa. Ettei menisi joka päivä mässyttämiseksi. No, alkuun suostuin siihen, vaikka tuntui aika lepsulta. Olinkin siis koko alkuviikon ilman herkkuja. Torstaina kävin Helsingissä Kanavarannassa sijaitsevassa Café Kokko -kahvilassa, josta sai erilaisia raakakakkuja. Ostin palan Lemon Pie-kakkua, joka oli ihan ok (sivumennen sanoen: miehen mielestä raakakakkuja ei lasketa herkuiksi, koska hänellä on niistä hieman huonoja kokemuksia :D). Meidän oli torstaina alunperin ollut tarkoitus mennä sinne Mustasaareen, mutta siskonpoika oli alkuviikon kipeänä, joten pidettiin vielä yksi toipilaspäivä väliä ja kierreltiin vain kaupungilla.

Lemon pie-raakakakkua Cafe Kokko -kahvilasta
Päätin sitten tiukentaa sääntöä itselleni; että jos arkena voi nauttia kerran viikossa herkkuja, niin lomalla voin tuplata sen, eli kahdesti viikossa :). Minulle sopii paremmin tällaiset säännöt ja rutiinit, kuin sellainen no otetaan nyt rennosti vaan ja fiiliksellä. Että aina ei tarvitse ottaa, kun tekee mieli. Lapsilla on vanhemmat, jotka asettavat rajat, mutta näin aikuisena täytyy itse olla oma holhoojansa. Ja siihen helpottaa se, että on jonkinlainen ohjenuora olemassa, jota minun on helppoa noudattaa. Sitten taas tuo miehen ehdottama joka toinen päivä tuntui vähän turhan tiheältä, vaikka tarkensikin sen sitten kolmeen kertaan viikossa..

Joka tapauksessa: söin Mustasaaressa hyvällä omatunnolla yhden korvapuustin ja vähän irtokarkkeja. Muuten meillä oli eväänä tekemääni valkopapukeittoa ja sen kyytipojaksi Pågenin Oivallus-leipiä ja Tartex-kasvistahnaa (paahdettu sipuli-rosepippuri) sekä Too Big to Be Me-blogista löytämääni rypäle-cashew-mustikka -"salaattia", jonka sisko imuroi melkein yhdeltä istumalta, kun ihastui siihen niin kovasti. Anna oli omassa versiossaan käyttänyt pensasmustikkaa, mutta itse heitin vain pakastimesta jäiset metsämustikat tuonne joukkoon, niin ne tietysti värjäsivät koko salaatin.


Tuota valkopapukeittoa olen nyt syönyt parina päivänä muutenkin. Resepti on niinkin yksinkertainen, että kuullotetaan sipulia ja valkosipulia, lisätään joukkoon valkoiset pavut (säilyke, jos ei ole itse keitettyjä), kasvilientä ja mausteita (itse laitan timjamia ja persiljaa). Kiehutetaan hetken ja lopuksi surrataan sauvasekoittimella soseeksi. Itse tykkään jättää vielä vähän papusattumia joukkoon. Ekalla kerralla tuli vähän litkua, niin suurustin vielä perunajauhoilla, mutta toisella kerralla osasin jo annostella kasvilientä maltillisemmin. Tämä on siis päästä sovellettu resepti, kun en pikaisella ja nälkäisellä googletuksella löytänyt netistä mitään tarpeeksi nopeaa ja yksinkertaista.

Valkopapukeittoa
Nyt on siis tämän lomaviikon herkkupäivät käytetty. Olen huomannut, että makeanhimo on pienentynyt ihan huomattavasti tässä pääsiäisen jälkeen, kun tälle linjalle lähdettiin. Ja herkut saavat niille kuuluvan arvon, kun niille on oma aika ja ehkä jopa paikkakin - kuten eilinen retki saareen tai toissapäivän kahvilakäynti. Herkuttelu ei jää ns. "päälle", eikä viikollakaan niitä kaipaa. Tosiaan on jäänyt ainakin pari herkkupäivää "käyttämättäkin", kun ei ole vaan tehnyt mieli. Töissä joka viikko joku on jäänyt lomalle, ja välillä on ollut mielitekoja, mutta ne eivät ole vaatineet mitään ponnisteluja, ja ovat menneet ohi, kun on syönyt lounasta tai välipalaa. Olen tosi tyytyväinen tähän nykytilaan ja tosi iso kiitos siitä kuuluu kyllä miehelleni, jonka itsepäisyys kannatteli minutkin tähän pisteeseen. Nyt uskon jo, että pärjäisin omillanikin, jos hän ei jostain syystä enää jatkaisi näin. (Hah, kuulostan ihan joltain addiktilta :D!)

Liikkumisesta vielä sen verran, että huomenna pyörähtää käyntiin siis kolmas viikko bootcamp-treenejä, ja kesto nousee yhdeksään minuuttiin. Hiukan hirvittää, mutta hyvin tässä käy. Neljännellä viikolla kesto onkin jo sitten 10 minuuttia. Sitten vaihtuu ohjelma, ja alkaa uudet neljä viikkoa taas 7 minuutista. Tämä on ainakin toistaiseksi ollut tosi kivaa vaihtelua. Varmaan sitten sen toisen neljän viikon jälkeen palaan ainakin hetkeksi normaalin salitreenin pariin, mutta mietin jo jonkinlaista jaksottelua, että aina välillä tekisi jatkossakin tämäntyyppisiä vauhdikkaampia ketteryyttä kehittäviä treenejä.

Piriformis on pikkuisen juilinut joidenkin treenien jälkeen, mutta siihen on selkeästi yhteydessä tuo koko lonkan alueen jumitus. Kun vaan jaksan aukoa, venytellä, ja vetreyttää, niin oireilu katoaa. Tänään intervallitreenin jälkeen jäin vartiksi salille venyttelemään, ja vaikka sinne mennessä pakara oli sen verran jumissa, että kävellessäkin tuntui, niin nyt se on loppupäivän ollut taas ihan oireeton.

Tällä viikolla kävelyä on tullut muutenkin paljon, suuri osa niistä on noita pikahyppelyjä koiran kanssa ulos, mutta muutenkin olen lomilla aina paljon aktiivisempi kuin työpäivien aikana. Keskimäärin olen tepastellut 26 608 askelta nyt lomapäivien aikana ja huippulukemat kävelin torstaina. Ei nuo lepopäivät ole ihan lepoa siis olleet..


tiistai 6. toukokuuta 2014

Arkiaamun aikataulut

Nyt just on hyvin balanssissa koko elämä: treenit, työ, syömiset, kaikki oleminen! Alkuvuosi oli sellaista räpiköimistä vammojen kanssa, että nautiskelen tästä fiiliksestä ihan kunnolla. Mihinkään ei satu tällä hetkellä, ja salin vaihto mahdollisti aamutreenit entistä paremmin. Suvi kommentoi edelliseen postaukseen, että ennen aamutreenejä en varmaan ulkoiluttanut koiria. En tosiaan, ja se olikin yksi syy aiempien aamuaikataulujen takkuamiseen ja merkittävä tekijä salin vaihtumisessa.

Minullahan on siis kaksi koiraa, jotka virallisesti ovat isäni, mutta myönnettäköön, että ovat ne viimeisen vuoden aikana enemmän täällä olleet kuin isälläni. Toinen on 11-vuotias narttu ja toinen sen (huomenna 6-vuotispäiväänsä viettävä) urosjälkeläinen. Narttu on aivan mahdottoman aamu-uninen! En ole ennen tavannut noin aamutorkkua koiraa. Uros olisi siis valmis lenkille mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä ja sen kanssa olenkin käynyt juoksemassa. Mutta en vaan raaski pakottaa vanhaa mammakoiraa ulos viiden aikaan aamusta. Ennen tein niin: koirat lenkitin aamulla 5-6 välillä ja sitten 6:30 salille treenaamaan. Mutta tunnin lenkki söi vähän puhtia treenaamisesta, vaikka kevyttä kävelyä olikin. Huomasin eron etenkin jalkapäivissä.

I got 99 problems but a walk ain't one
Lenkkeily tuohon aikaan oli nartulle niin kamalaa myrkkyä ja tervanjuontia, että se söi fiilikset itseltänikin. Koko ajan jouduin kiskomaan sitä ja hoputtamaan. Uros piippasi hiljaa, että mennäääääääään jo! ja narttu vaan tuijotti minua väsyneesti onks pakko mä vihaan tätä. Välillä luen jostain eläinaiheisilta palstoilta, kuinka (jostain syystä etenkin palvelus-)koiraihmiset vaahtoavat, että heillä ei ainakaan koira päätä, mihin aikaan lenkkeillään, eikä mistään muustakaan. No, ei meilläkään koirat päätä. Jos on pakko mennä, niin mennään. Mutta en rupea pilaamaan omia lenkkeilyfiiliksiäni itsepintaisella pakottamisella. Tykkään koirien lenkittämisestä, ja haluan tehdä sitä silloin, kun se on koirillekin kivaa, jotta siitä saavat parhaan hyödyn kaikki :)!

Ja koska Elixia aukeaa vasta 6:30, niin treenin jälkeen en enää ehtisi koiria kunnolla lenkittämään ennen töihin menoa. Minulla on periaatteessa liukuva työaika, mutta käytännössä on niin paljon palavereja ja muuta välttämätöntä läsnäoloa vaativaa jo 9:30 alkaen, että olen töissä viimeistään siihen aikaan. Työmatkaan menee hyvässä lykyssä 40 minuuttia, huonossa tunti. Aamuisin ohjelmassa on normaalien aamutoimien lisäksi kissojen lääkitsemistä, ruokkimista, hiekkalaatikkojen siivousta.. Haluan lisäksi tehdä koirien kanssa kunnon lenkin, sillä olen aina inhonnut ajatusta siitä, että koirat pääsevät pitkän levon (= yöunien) jälkeen jaloittelemaan vain vartiksi ja tekemään tarpeensa ja sitten taas työpäivän ajaksi tylsistymään. Aamuisin paheksunkin kaikkia korttelilenkittäjiä syvästi :D. (Tosin mistä sitä tietää, jos niiden kaikkien koirat vain inhoavat aamulenkkejä..)
Tuolla se sali vielä yläkerrassa toistaiseksi on (kuva google mapsista)
Nyt siis Easyfitille vaihto mahdollisti sen, että pääsen treenaamaan rauhalliselle salille ajoissa, ja kotiin päästyäni saan rauhassa tehdä aamutoimet, ja lähteä koirien kanssa lenkille siihen aikaan, että se sopii mummelillekin. Tänään tein intervallitreenin kuntopyörällä, joten aikaa meni hieman salitreeniä vähemmän. Olin pyörän selässä jo 5:10, kotona 5:50, ja lenkille lähdettiin 6:40. Sekin taisi olla hieman liian aikaisin, mutta ei kuitenkaan ilmeisesti niin kohtuutonta kuin viiden aikaan. Koira piristyi melko pian, ja vähän syrjemmälle ja avarammille maastoille saavuttuamme päästän sen muutenkin aina vapaaksi (hyi minua), joten se sai tänäänkin haistella ja lampsia perässä omaan tahtiin. Kytken kyllä sen aina kun joku tulee vastaan, vaikka tuo tosiaan ei kenestäkään piittaa ja muutenkin kulkee hyvin rauhallisesti.

Tällä hetkellä kaikki on siis tosi hyvin. Piriformis on edelleen jumissa, mutta huomattavasti parempi, kiitos rullailun ja venyttelyn. Sunnuntai herkkupäivänä toimii niin hyvin, että ihmetyttää, voiko se olla näin yksinkertaista. Töissä työtahti muuttuu kesää kohden aina vain rennommaksi. Heinäkuussa hajoilen tylsyyteen siellä.. Lomaakin tietysti on. Treenaamaan on ihanaa lähteä, kun tietää salilla olevan rauhallista ja aamun soljuvan muutenkin mukavaan rytmiin kaiken suhteen. Treeniohjelma on hyvä, reipastempoinen ja tehokas, ja kokonaisuudessaan treenien viikko-ohjelma sellainen, että siinä on oikein sopivassa suhteessa lepoa ja treeniä. Nyt nautiskelen tästä elämän tämänhetkisestä yksinkertaisuudesta kyllä täysillä!

Loppuun mainittakoon vielä, että väsäsin tänään elämäni ensimmäisen vihersmoothien. Olin viime perjantaina Jumbossa ja ostin Jungle Juice Barista Green Gorilla-nimisen smoothien. Siihen tuli mangoa, päärynää, pinaattia, tammenlehtisalaattia, taatelia, minttua ja appelsiinimehua. Se oli niin hyvää, että päätin kokeilla itse tehdä, vaikka en määristä osannut sanoa yhtään mitään. Aloitin varman päälle ja laitoin suhteessa hieman enemmän noita makeita ainesosia. Vähän sekoilin meidän tehosekoittimen kanssa ja keittiö oli hetken aikaa vihreälaikukas.

Mutta hyvää tästä tuli joka tapauksessa, joskin taatelia pujahti ehkä vähän liikaa. Seuraavaan satsiin osaan jo annostella vähän paremmin, ajattelin tehdä uusintayrityksen jo huomenna. Täytyy kokeilla muitakin Juice Barin sekoituksia. Talvella join siellä pari kertaa Flu Fighterin, johon tuli ainakin mangoa ja inkivääriä. Tuota inkivääriä voisin lisätä tähänkin, sillä jostain syystä siihen on nyt iskenyt melkein himo. Luin hyvän vinkin inkiväärin käytöstä: kuori koko inkivääri, vaikka tarvisit sitä vain vähän. Kääri se kelmuun ja laita pakkaseen. Siitä voit sitten jäisenä raastaa aina haluamasi määrän ja laittaa loput taas kelmuun ja pakkaseen. Jäistä inkivääriä on helpompi raastaa, eikä jää yhtään käyttämättä. Minulla on nimittäin aina välillä päässyt inkiväärin palanen nahistumaan, enkä ollut tajunnut, että sitä voisi pakastaa. Tässä siis muillekin tietämättömille vinkki jakoon :).


maanantai 30. joulukuuta 2013

Patukkapuuhissa jälleen

Huomaa tyylikkäät kumpparit
lahkeiden päällä
Tänään oli kolmas hieronta kahden viikon sisään, ja koko ajan näköjään löytyy uusia kipeitä paikkoja. Lohduttavaa kuitenkin, että jotkut vanhat jumit sieltä myös alkavat pikkuhiljaa kaikotakin. Tänään hieroja työsti pitkään trapezius-lihasta vasemmalta puolelta, ja se oli niin ihanan kamalaa, että toivoin ajan pysähtyvän ja hieronnan jatkuvan ikuisuuden. Oikea puoli ei ollut lainkaan niin kiukkuinen. Pyysin, että käsi- ja kyynärvarret saisivat erikoishuomiota ja oli jopa hämmentävää huomata, miten kämmenen lihakset voivat olla kireät. Kämmenien ja sormien hieronta tuntui yllättävän intiimiltä, ja alkoi jopa siinä pöydällä maatessa ihan ujostuttaa :D. Heti kun otteet siirtyivät kyynärvarsiin, niin rentouduin taas. Hassua! Veri alkoi kyllä kiertää mukavasti, kädet ja sormet lämpenivät hyvin.

Ensi viikolle varasin vielä hieronnan ja sitten alan harventaa tahtia ensin kahden viikon välein jonkin aikaa, ja sitten jatkossa aina kerran kuukaudessa vähintään. Ei se nyt ihan ilmaista ole, mutta sarjakorteilla saa pudotettua yhden kerran hintaa alle viiteenkymppiin, joten täytyy kyllä tuon verran itseensä satsata.

Tämän päivän liikunnaksi jäi siis vain yksi tunnin ja yksi 1,5 tunnin lenkki koirien kanssa (ja kohtapuoliin tehtävä viimeinen iltakävely, mutta se jäänee alle puoleen tuntiin). Ulkona on kyllä ihan samanlainen sää ollut kohta viimeiset kolme kuukautta. Koko ajan +5 tuntumassa ja harmaata. Onneksi olen nyt lomaillut. On tehnyt tosi hyvää vaan olla kotosalla lepäämässä, kun tällainen sää on kaikkea muuta kuin energisoiva.

Kuvista välittyvä kärsivällisyys on hämäystä
Voisi yhtä hyvin olla lokakuu.. Toivottavasti saadaan pian lunta!

Kävin viikonloppuna kaupungilla ja ostin Punnitse&Säästä -myymälästä Nākd:n choco mint-patukan. Koska olen tunnettu timanttisista patukantekotaidoistani, innostuin heti kokeilemaan tuontyyppisten valmistamista itse. Kuinka pieleen voi mennä, kun kääreessä kerrotaan jo yksityiskohtaisesti tuotesisältö ja määrät? Dates (48%), Cashews (29%), Raisins (17%), Cocoa (6%), natural flavour

Varmuudeksi googlasin "home made nakd bars" ja löysin hyvän ohjeen, jota en sitten ihan tismalleen noudattanut kuitenkaan. Siis nuo ainesosat kyllä, mutta kun ei ole mitään jenkkimittoja käytössä, niin käytin ihan tavallista Teeman kahvikuppia vaan.

Raaka-aineet valmiiksi
Eli:
En tiedä, saako tätä muuna
kuin öljypohjaisena
- 1 kuppi taateleita
- 1 kuppi mantelijauhoja
- loput rusinapaketista (turhan hankalaa mitata rusinoita lusikkamitalla), eli oisko rusinoita ollut joku 30-40g
- pari ruokalusikallista vettä
- 3-4 rkl kaakaojauhetta (pitääpä ostaa luomua/reilukauppaa seuraavaksi, kun tuo paketti viimein tuosta tyhjenee, oli jo mennyt vanhaksikin)
- 1,5 tl piparminttuaromia

Tuo minttuaromi olikin aivan uusi tuttavuus, en ole sitä koskaan aiemmin käyttänyt. Mutta se teki näihin "patukoihin" aivan ihanan raikkaan maun. Siitä tuli heti uusi suosikkimausteeni. Ainesosat ovat piparminttuaromi ja auringonkukkaöljy. Taidan käyttää jatkossakin, jos teen vaikka suklaamuffineja.

Googlaamani ohjeen neuvoa noudattaen en edes yrittänyt muotoilla noista patukoita, vaan tein sellaisia kolikon muotoisia, pikkuleipämäisiä. Nämä valmistuivat tosi näpsäkästi, mittasin vain kaikki ainekset tehosekoittimeen, surrautin hetken ja muotoilin sitten valmiista taikinasta nuo "kolikot."

Tosi hyviä! Juuri sellaisia, mitä voi pakata muutaman mukaan vaikka kaupunkireissulle tai ottaa töihin välipalaksi. Vähän kuin terveellisiä After Eightejä :). Oi että. Aion kokeilla kyllä myös cashew-pähkinöillä ja joskus voisi kokeilla myös appelsiiniaromilla.

Taikina juuri blendattuna


Valmiita "patukoita"


Millähän nimellä noita nyt sitten kutsuisi..? Energialantit? Energiatäplät? Taatelikolikot? Feikkinakdit?