Näytetään tekstit, joissa on tunniste makrot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makrot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. lokakuuta 2013

Olen vegaani, mistä saan proteiinia?!

Noin, oliskohan tuossa sellainen otsikko, että kerrankin kattaisi kaiken sen, mitä yritän postauksellani sanoa? Tässä en aio jakaa mitään suosituksia tai neuvoja, vaan kerron, miten itse huolehdin riittävästä proteiinin saannista.

Aiemmin pyrin siihen, että päivän energiansaannistani noin 30% tulisi proteiinista. Treenipäivinä kiinnitän kuitenkin nykyisin enemmän huomiota hyvien hiilihydraattien saantiin, ja suurempi osa päivän energiasta tulee hiilareista, arviolta puolet. Lepopäivinä syön hieman vähemmän hiilareita. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lepopäivinä en syö esim. banaaneja enkä rusinoita tms. Päivittäin syön reilun puoli kiloa tuoreita kasviksia ja hedelmiä, ja lepopäivinä pyrin siihen, että se muodostuu enemmän kasviksista, ja treenipäivinä syön huolettomammin hedelmiä. Nämä ovat siis pyrkimyksiä, mitään orjallista ohjesääntöä en ole tästä itselleni tehnyt. Jatkossa noudatan varmaan viljatuotteidenkin kanssa samantyyppistä ajatusta, eli ne ovat mukana enemmän treenipäivinä ja pienemmässä roolissa lepopäivinä.

aamupala
Aamu"rahka": mustikoita, banaania, soijajogurttia ja -maitoa, soijaprodea, pähkinöitä

Mutta takaisin proteiiniin; oli lepopäivä tai ei, niin vähintään 2g/painokilo sitä tulee helpostikin, eli hieman päälle sata grammaa, useimmiten enemmänkin. Syyskuussa oli ajatus viettää yksi kokonaan soijaton päivä, mutta lykkäsin sitä koko ajan, koska se tuntui ajatuksena tosi hankalalta. Olen muutenkin laiska miettimään erilaisia ruokia ja välipaloja, niin en saanut tuota toteutettua. Varsinaisia ruokia ilman soijaa olisi vaikka mitä, kun käyttää seitania, linssejä, papuja sekä kikherneitä. Mutta niitä saa syödä aika paljon, että saa riittävästi proteiinia. Tässä kuitenkin muutamia hyviä soijattomia ohjeita:

seitan-saksanpähkinäsalaatti
seitanviipaleet
kikherne-kesäkurpitsapihvit (soijakastikkeen voi korvata maustamalla muuten huolella)
lämmin kvinoa-kikhernesalaatti

Itse olen useasti kokkaillut pastakastiketta tällä ohjeella:

7-8 dl (keittämättömänä) Myllyn Paras Pestopastaa (protskuhifistelijät käyttää proteiinipastaa)
rypsiöljyä

sipuli
yksi pussi (150g) pakasteherneitä

purkki (380g) kikherneitä
1 purkki kaurakermaa
2-3 rkl Pirkka paprika-cashew Välimeren tahnaaoreganoa 

aurinkokuivattuja tomaatteja

Pilko sipuli ja kuullota pannulla. Keitä samaan aikaan pasta kypsäksi. Lisää pannulle herneet + kikherneet ja paista jonkin aikaa. Lisää pannulle kaurakerma ja sekoita mukaan välimeren tahna.

Kippaa sekaan kypsä pasta sekä silputut aurinkokuivatut tomaatit ja mausta oreganolla, sekoita.


Alkuperäinen ohje on Eläinoikeusfoorumilta ja siihen tulee paketti tofua, mutta tofun sijaan voi tosiaan käyttää purkillisen kikherneitä.

Aiemmin uskottiin, että kasvissyöjien tulisi yhdistellä samalla aterialla esimerkiksi palkokasveja ja viljaa saadakseen "täydellisen" aminohappokoostumuksen. Täydellisellä tarkoitetaan sitä, että ateria sisältäisi kaikkia niitä ihmisen tarvitsemia kahdeksaa aminohappoa, joita keho ei pysty itse valmistamaan: tryptofaani, lysiini, metioniini, fenyylialaniini, treoniini, valiini, leusiini ja isoleusiini. Viljoissa on niukasti lysiiniä mutta runsaasti metioniinia. Palkokasveissa taas on runsaasti lysiiniä, joten yhdistelemällä näitä ravinnossaan kasvissyöjä saa aminohappokoostumusta fiksattua optimaalisemmaksi. Nykyisin kuitenkin tiedetään, että kaikkia välttämättömiä aminohappoja ei ole tarpeen saada samalla aterialla, vaan riittää, kun niitä saa 1-2 päivän aikana. Syömällä siis monipuolisesti kasvissyöjä varmistaa proteiinin saantinsa. 

veganProteincare

Itse käytän aika paljon soijaproteiinijauheita, sillä saan niillä helposti parannettua välipalojeni ravintoarvoa. Tässä esimerkki eilisistä syömisistäni:

aamiainen:
Provenan gluteenittomia kaurahiutaleita
mansikoita + punaherukoita
maustamatonta Alpron soijajogurttia, johon sekaan hassel- ja cashewpähkinöitä sekä manteleita +  soijaprotskua + leusiinia
(proteiinia n. 35 g)

lounas:
Jalostajan kasvishernekeittoa
marinoitua tofua (n. 100 g)
kirsikkatomaatteja
(proteiinia n. 26 g)

välipala:
kaksi pientä suomalaista omenaa
maustamatonta Alpron soijajogurttia, johon sekaan hassel- ja cashewpähkinöitä sekä manteleita +  soijaprotskua
(proteiinia n. 26 g)

Töiden jälkeen syömiset menivät sitten hieman heikommin, kun ei ollut erityinen nälkä (flunssa vaivaa edelleen, vaikka onkin jo menossa pois), enkä jaksanut laittaa ruokaa. Söin kotiin päästyäni kaksi gluteenitonta näkkäriä tofulla ja join lasin soijamaitoa (yhteensä n. 16 g proteiinia).
Loppuillasta söinkin sitten siskon luona läjän dippivihanneksia; porkkanaa, kurkkua, paprikaa, luumutomaatteja, joita dipattiin soijajogurttiin sekoitettuun mausteseokseen. Niistä ei kummoista protskun määrää siis enää kertynyt, mutta kaiken kaikkiaan hieman yli sata grammaa proteiinia eiliseltä, kun kotiin palattuani illalla söin vielä kourallisen pähkinöitä ja rusinoita. 

Eiliseltä kertyi lähemmäs 800 g kasviksia ja ihan hyvä määrä pähkinöitä. Jonkun mielestä syömiseni ovat ehkä ankeita, ja ehkä eilinen nyt ei ollut mikään gourmet-esimerkki, mutta kuitenkin aika tavallinen päiväni. Syön lounaaksi paljon keittoja, koska niitä on helppo kantaa mukana. Mutta keitoista on vaikea saada tarpeeksi energiaa ja protskua, niin tuunaan niitä usein tofulla. Lisään joko keiton sekaan (esim. hernekeiton sekaan sopii tosi hyvin savutofu!) tai pilkon kuutioiksi lautaselle ikään kuin lisukkeeksi.

Normaalisti olen syönyt myös Clif Builders-proteiinipatukan, josta saa 20 g protskua, mutta siitä saa myös 20 g erilaisia sokereita, joten sen olen jättänyt nyt tältä lokakuulta pois. Se on kuitenkin muuten mielestäni ihan kelpo patukka ilman mitään lisäaineita ja ainesosat ovat luomua, joten en aio suhtautua hysteerisesti sen sisältämään sokerin määrään jatkossakaan. Todennäköisesti kuitenkin syön sellaisen jatkossa vain treenipäivinä.

Jos joutuisin jättämään soijaproteiinijauhot pois, hankkisin varmaan jonkun toisen protskujauhon (riisiprotsku esim.) tilalle, sillä ne ovat kuitenkin tosi näppäriä. Tiedän, että monet ajattelevat, että proteiini pitäisi saada "kunnon ruoasta" eikä "pelleillä jauheiden kanssa", mutta se on minulle yhdentekevää. Jos nyt pitäisi sitten saada protskut ainoastaan siitä "kunnon ruoasta" ilman mitään protskujauhoja, niin panostaisin erilaisiin papukastikkeisiin, joita söisin kvinoan tai proteiinipastan kanssa. Leiväksi valitsisin jotain proteiinipitoisempaa ja päälle hummusta + tofua tai seitania. Muutama lasillinen soijamaitoa päivässä ja pari kourallista pähkinöitä ja kun söisin keittoa, se olisi jotain kasviproteiinipitoista, kuten hernekeittoa tai linssikeittoa. Erilaisia lisäkkeitä saa käyttämällä marinoituja papu- ja linssisekoituksia, amaranttia ja kikherneitä eri tavoilla valmistamalla, esim. salaatteja.

Tänä vuonna löysin viimein tempehin. Silvopleessä olen sitä aina silloin tällöin maistellut, mutta nyt vasta hiljattain sydän alkoi sykkiä sille, kun söin siellä itkettävän hyvää tempeh-kastiketta, siinä oli kaurakermaa ja kasviksia (ainakin parsaa, en muista mitä muuta) sekä hernetempehiä. Suomessa tempeh-tuotteita valmistaa esimerkiksi Palkuainen, jolta saa kaura-, herne- ja lupiinitempehiä. Käytän itsepintaisesti muotoa tempeh, koska opin tuntemaan sen sillä nimellä jo kymmenen vuotta sitten, enkä vanhana jääränä enää pudota tuota h-kirjainta pois :). Ostin äskettäin paketin hernetempehiä, mutta en ole vielä ehtinyt valmistaa siitä mitään. Todennäköisesti yritän kokkailla siitä jonkun soosin Silvopleen tyyliin.

-----

Tänä syksynä on ollut ihan älyttömän kaunis ruska, koko kotikatumme hehkuu ja kylpee parhaillaan auringon valaisemien punaruskeiden vaahteroiden loisteessa. Onneksi tällä viikolla on ollut niin kauniit kuulaat syyspäivät, niin flunssan poteminen on ollut astetta vähemmän tuskaisaa. Rauhalliset kävelylenkit koirien kanssa ovat olleet varmasti hyvää hoitoa. Nyt ulos!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hiilari kaipaa kaveria tositarkoituksella

En ole matalahiilihydraattisen ruokavalion ystävä, mutta myönnän kuitenkin, että minulla nopeiden ja makeiden hiilihydraattien nauttiminen saattaa helposti johtaa ylilyönteihin. Helposti käy niin, että runsashiilihydraattisen aterian jälkeen tuntuu siltä, että kaipaa jälkkäriksi jotain, edes pientä hyvää. Saatan nappaista muutaman rusinan tai palan tummaa suklaata, joskus jogurtin. En stressaa tuosta, sillä toisinaan pystyn hyvinkin vastustamaan kiusausta, eikä kyseessä ole piintynyt tapa. Nuo määrätkin ovat todella kohtuullisia.

Kiristellessäni pyrin pitämään hiilarien saannin lähempänä 40 % päivittäisestä energiansaannistani, mutta nyt olen nostanut hiilarin määrää etenkin treenipäivinä, ja tällöin se muodostaakin noin puolet päivän energiansaannista. Perunaa, ruisleipää, kaurapuuroa, mysliä, banaania, marjoja..  Pastaa ja riisiä en ole syönyt vähään aikaan, mutta en niitä ole erityisesti pois karsinut. Paitsi tosiaan lasagne, sitä tehtiin nyt parina viikonloppuna putkeen sellainen satsi, että olisi riittänyt kaikille naapureillekin. Sitä olen töissä syönyt eväänä, pastaruokiinhan se menee. Mutta tuo 40% tuntuu yleisesti ottaen sopivan minulle paremmin ja vähentävän kaikenlaisia lisähiilarihimoja. Näin treenipäivinä tuntuu, että saisi lappaa kaksin käsin ruokaa ja mikään ei riitä.

Tämä viikonloppu on kulunut aika tiiviisti keittiön puolella. Eilen kokkasin kaksia erilaisia kasvispihvejä, joista kikherne-kesäkurpitsapihvit nousivat välittömästi suosikkiruokalistalleni. Sen sijaan kikherne-tofupihvit eivät olleen niin iso suksee, sillä käytin pestona Pirkan Arrabiataa, jossa olikin chiliä, eikä se ihan iskenyt. Nämä eivät pysyneet niin hyvin kasassakaan, gluteenijauhot olivat noiden toisien pihvien salaisuus ja tekivät niistä jopa sopivasti sitkeitä. Epämuodikkaasti en karttele gluteenia lainkaan, ja hieman jopa huvitti, kun eräällä keskustelupalstalla ennakoitiin, että kyllä siitä minulle vielä ongelmia koituu. Suolinukkani tulee tuhoutumaan ja ties mitä vielä. No, niitä ongelmia odotellessa nautin seitanistani ja muista gluteenipitoisista ruoista hyvällä ruokahalulla.

Lisäksi tein jälleen kerran bataatti-kookoskeittoa pakastimeen, joten nyt on eväät valmiina taas vähäksi aikaa. Mies keitteli illalla vielä kuusi litraa riisipuuroa (kauramaitoon), ja tehtiin tänään karjalanpiirakoita. Minä pyörittelen pohjat ja mies täyttää, rypyttää ja paistaa (+ käyttää rasvasulassa). Itse tehdyt karjalanpiirakat ovat kyllä jotain niin käsittämättömän hyviä. Niiden kanssa vielä pannu Jääomena-teetä, niin ei voi kuin vain huokaista syvään tyytyväisyydestä.

karjikset jaaomena

Nyt onkin sitten edessä arviolta parin viikon mittainen tyystin koiraton aika. Koirien kanssa tulee niin paljon oltua ulkona, että harmittaa jo ennalta se hyötyliikunnan määrä, minkä menetän. Sillä on ihan kunnon merkitys päivittäiseen energiankulutukseen. Tokihan voin lähteä itsekseni kävelemään tai käydä lainaamassa siskon koiria, tai täyttää vajeen muulla liikunnalla, mutta ei se nyt vaan ole yhtään niin kätevää, kuin tässä yks kaks kotona ollessa vaan päättää, että nyt kipaisen noiden kanssa lenkillä. Aamutkin alkavat niin hyvin kirpakassa loppukesän/alkusyksyn kuulaudessa, että on varmaan ihan pakko ottaa jonkinlainen oma aamulenkki nyt ohjelmaan täksi aikaa. Tuolla kypsien omenoiden tuoksussa on vain niin oma fiiliksensä kävellä.

Tänäänkin olen kävellyt koirien kanssa jo lähemmäs kolme tuntia (kaksi tunnin lenkkiä ja yksi reilun puolen tunnin) ja iltalenkki on vielä tekemättä. Tultiin puoli kuuden aikaan edelliseltä lenkiltä ja loppuiltapäivän aurinko paistoi vielä todella lämpimästi. Joku pikkupoika oli ongella pelkät uimahousut päällä ja istuessaan siinä aurinkoisella rantatörmällä ruskettuneena ja laihana tuli vain jotenkin nostalginen ja haikea fiilis lapsuuden kesistä, ja niistä ajoista kun oli vielä lämmintä ja illat valoisia, mutta koulupäivinä piti kuitenkin olla aikaisin nukkumassa.. Tämä aika on kyllä nyt just ihan parasta aikaa! Suomen vuodenajat ja ilmasto ovat minun makuuni. Kulunut kesä oli jotenkin aivan täydellinen; ei ollut pitkiä kärsimyshellejaksoja,  mutta silti riittävän lämmintä ja helteitäkin oli sopivasti. Yöt olivat mukavan viileitä ja sain nukuttua hyvin. Ei ollut liian kuivaa (vaikkakin juuri siinä rajoilla), ja silloin tällöin tuli sadettakin. Mansikat kypsyivät nopeasti ja mustikallekin ehdin.

Tällä viikolla en ole ihan tyytyväinen hikiliikunnan määrään, vaikka ulkona on tullut oltua todella paljon. Kolme salitreeniäni suoritin ihan ohjelman mukaan ja siihen olen tyytyväinen. Palauttava lenkki jäi kuitenkin tekemättä ja venyttelyt (vielä ehtisin tänä iltana kyllä venytellä oikein hyvin!), ja siinä suhteessa annan itselleni sapiskaa. Ensi viikkoon lataan kaikki paukut: kun ei kerran ole koiriakaan täällä, niin on sitä suurempi syy latoa liikuntaa tiskiin.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Aamulla varhain pienen pieni treenari, sihisi ja puhisi

Kylläpä tuohon jarruttavaan vaiheeseen keskittyminen vaatii keskittymistä! Aina 1-2 ekaa toistoa tahtoo lähteä yhtäaikaisella temmolla, mutta sitten taas muistan ja alan himmailla jarrutuksissa. Tänään treenasin hieman selkää sekä ojentajia + hauiksia. Parasta oli kuitenkin, että kesä on viimein saapunut salille, ja olin käytännössä yksin treenaamassa. Joku mies huhki crossarissa, mutta muuten sain levittäytyä tekemään settejäni justiinsa niin itsekkäästi kuin mieli teki.

Alkuverkan jälkeen tein vuorosarjana ylätaljaa ja kapeaa penkkiä, vuoronvaihdoissa 30 sekunnin palauttelu. Jälkimmäinen oli aivan uusi liike, joten kuukkeli laulamaan suoritustekniikasta. Rintalihasten eliminointi ei ollut ongelma, meni täydellisesti ojentajille. Räjähtävästi ylös ja hitaasti kiduttaen alas. Tein liikkeen smithissä varmuuden vuoksi. Katsotaan, josko ensi kerralla uskaltaisin tehdä sen tangon kanssa. Ojentajista puheenollen, entinen työkaveri piipahti joitain päiviä sitten vierailemassa työpaikallani ja totesi, että käsivarsiin on tullut selvästi näkyvää lihasta. Ja pitihän siinä sitten vähän pullistellakin kehuja kalastellen :P.


Toinen uusi liike oli alatalja yhdellä kädellä. Ei tahtonut oikein löytyä sellaista kahvaa, mistä saisi hyvän otteen, ettei käsi väsyisi ennen aikojaan. Alatalja on yleensäkin suosikkiliikkeitäni selälle, koska se tosiaan tuntuu menevän perille sinne, minne pitääkin. Ylätaljassa olen löytänyt myös pt:n vinkeillä aiempaa paremman tuntuman, kun työnnän rintakehää tankoa vasten, ylikorostetusti "rinta rottingilla". Mutta kyllä alatalja ottaa selkään paremmin, ja siinä sarjapainot ovatkin 47 kiloa tällä hetkellä (10-12 toiston sarjat), kun ylätaljassa samanpituisia sarjoja jaksan tehdä puhtaasti vain 33-35 kilolla.

Muuten olikin sitten tuttua settiä; vipareita, takaolkapäitä, ja pari sarjaa ojentajarutistuksia ja hauiskääntöjä vasaroiden.
 
5899446014078727346
Takaolkapäitä 24,5 kilolla..
Treeni päättyi yhteen vatsalihasliikkeeseen, ja pitkästä aikaa liikkeenä oli sivutaivutukset. En yhtään muistanut, minkäkokoisilla painoilla olen heijannut viimeksi joskus alkuvuonna, joten valkkasin ensin 16 kilon kahvakuulan. Liian kevyt. Sitten 20 kilon kahvakuula, joka oli ihan ok, mutta ei vielä tarpeeksi raskas. Näppivoimat eivät jaksaneet kuitenkaan 24 kilon kahvakuulaa enää tuossa vaiheessa salitreeniä, enkä jaksanut alkaa säätää vetoremmien kanssa. Tein kaksikymppisellä sitten ja päätin seuraavan kerran tehdä sivutaivutukset taljassa, niin saan pakkaan painoa justiinsa sen verran kuin mieli tekee, eikä tarvitse murehtia käsivoimista.

Muutama sana vielä syömisistä tähän loppuun..
Eilen oli lepopäivä, venyttelin huolellisesti yli puoli tuntia ja rullailin hieman reisiä auki. Tuli myös hieman tankkailtua, kun mies teki illalla lämpöisiä leipiä. Olin eilen kaikista syömisistäni huolimatta kovin nälkäinen koko illan. Töissä söin mielestäni runsaasti ja pupelsin jotain muutaman tunnin välein. Tuoreita kasviksiakin tuli 750 grammaa eiliselle. Työpäivän aikana ei ollut nälkä oikein missään vaiheessa, jopa vähän turhankin kylläinen olo ja täysi vatsa. Mutta kotiin kun pääsin, niin tuntui siltä, että nälkä vaan kasvoi sitä mukaa kun söin. Pistelin sitten ruokaa suuhuni tuon tuosta, enkä ajautunut mässäilemään herkkukaapille. Otin parin tunnin iltaunetkin, kun olo oli väsynyt ja sen jälkeen olikin vähän vähemmän nälkäinen olo, joten ehkä osa ruokahalusta selittyi vain väsymyksellä (jolle ei pitäisi olla mitään syytä, yöt on nukuttu hyvin ja unta on ollut riittävästi).

Yritän pikkuhiljaa irtautua kalorien laskemisesta, ja tsekata vain silloin tällöin, että tulee syötyä riittävästi. Toisaalta olen kovin numerofiksautunut ihminen, joten en koe kalorien laskentaa mitenkään ahdistavana tai rajoittavana, vaan enemmänkin mielenkiintoisena. Voin syödä ulkona ja muualla stressaantumatta siitä, että en tiedä annoksen energiasisältöjä. Luotan siihen, että silmä kertoo suurinpiirtein, miten terveellisestä / epäterveellisestä pöperöstä on kyse, ja se riittää.

Vaikka kaloreita onkin ihan mielenkiintoista tsekkailla, niin se johtaa ainakin itselläni helposti siihen, että syön makroja enkä ruokaa. Ja koska käytännössä kyse on aina arvioista, niin helposti numeroiden kyttääminen johtaa harhaan, ja saattaa ohittaa oman kroppansa antamat signaalit. Oikeastaan pääperiaatteina voisin katsoa, että proteiinia tulee riittävästi, hiilari on hyvälaatuista ja samoin rasva. Ja kun kasviksia siihen päälle vielä kunnolla, niin eiköhän lihasmassan ja voiman kasvulle ole luotu riittävän hyvät edellytykset.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Saisiko olla hiilihydraatteja?

Kalorien lisäyksen jälkeen treenitehot salilla ovat odotetusti nousseet, ja tänään huomasin sen myös tehdessäni kuntopyörällä intervallitreeniä. Vedot eivät tuntuneet siltä, että kuolema korjaa viimeisen jälkeen, vaan siltä, että olisi mennyt seitsemäskin piikki vielä ihan mukavasti. Sykkeetkin olivat vedoissa muutaman pykälän alempana kuin aiemmin.

Paino ei ole vielä lähtenyt nousuun, vaikka tällä hetkellä syön n. 2300 kcal päivässä ja se sisältää usein pari lämmintä ateriaa. Paino nousi heti silloin kiristelyn päätyttyä puoli kiloa ja on jäänyt siihen viiteenkymppiin pyörimään. Odottelen nyt tovin vielä, ennen kuin lähden mahdollisesti nostamaan kalorimäärää, sillä ensi viikolla treeniohjelma muuttuu. Nyt on viimeisen kahdeksan viikon aikana salikertoja ollut 4-5/viikko + intervallitreeni ja palautteleva hölkkä viikko-ohjelmassa. Ensi viikosta lähtien salitreenejä on kolmesti viikossa, ja treeni on muutenkin erilaista, niin tehdään sen pohjalta sitten tarvittavat muokkaukset energiansaantiin.

Vajaa puolet päivän kaloreista tulee hiilihydraateista ja protskujen + rasvojen osuus on kumpikin 26-27%. Hiilarit saan puurosta, weetabixeistä, myslistä (syön usein jopa kaikkia kolmea samana päivänä, vaikka ovatkin ns. aamiaisruokaa), hedelmistä (omena, banaani), rusinoista, ruisleivästä (pari palaa päivässä), ja pastasta (täysjyvä-/protskupastat). Niin joo, ja nyt kesällä varsinkin uusia perunoita tulee popsittua usein. Mutta kyllä perunat, bataatit ja muut juurekset sisältyvät ympäri vuoden muutenkin ruokavaliooni.
Mysliin kuuluvat rusinat! Mutta voisin
kokeilla vaikka mulpereitakin.. Kuva täältä.

Kaurapuuron syön jäisillä mansikoilla ja/tai mustikoilla terästettynä, mutta sitä voisi jatkossa tuunailla vielä vähän lisää. Voisilmää puurossa en ole ikinä tajunnut, hyi olkoon. Puuron "keitän" aina mikrossa, kolme minuuttia 700 watilla (koska 850 w:ssä se räjähtelee pitkin mikroa) ja isolla pastalautasella (koska pienestä kulhosta se kiehuu yli). Hiutaleet ovat jotain kaupan halvimpia luomuhiutaleita. Myslin voisin yrittää ainakin joskus koostaa itse, täytyy tehdä tutkimusmatka  vaikkapa Punnitse&Säästä-myymälään.

Puuroon voisi rouhia pähkinöitäkin. Kuva täältä.
Eilen saavutin laiskuuteni tähänastisen huipun ruoanlaitossa, kun keittelin pastaa. Tarkoitus oli syödä se kylmäsavutofun kanssa, mutta en jaksanut pilkkoa tofua ja olin sitä paitsi syönyt sitä jo töissä. Niinpä heitin pastakattilaan soijarouhetta ja keittelin sen yhdessä pastojen kanssa. Hyvin upposi, kun laittoi vielä vähän ketsuppia päälle.

Hiilarien mussuttaminen on kyllä mukavaa, etenkin, kun kaikki tuntuu menevän suoraan kulutukseen, eivätkä jää turvottelemaan mihinkään kohtaan kroppaa. Hiilareita tulee tällä hetkellä semmoinen n. 270 g päivässä, kun kiristellessä jäi päivästä riippuen jopa 150 grammaan. Nyt on pitänyt omaksua ihan uusi linja, ja aluksi rasvojen + protskun osuus tuppasi edelleen nousemaan siihen lähelle 30 pinnaa, mutta nyt olen jo oppinut lisäämään hiilarin osuutta. Uni on ollut nyt sikeämpää, sillä illan viimeisillä aterioilla tulee syötyä hiilaria ihan yhtä lailla kuin aamullakin. 

Karppaushysteria alkaa olla jo takanapäin, ja olenkin aina ollut antikarppaajan perikuva. Nyt puskee paleota sieltä sun täältä, eikä minusta kyllä mihinkään luolamiesdieettiinkään olisi. Viljat <3.