Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä kuin Espoon keskus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä kuin Espoon keskus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. joulukuuta 2013

Mieli ja kroppa jumissa

Ehti vallan kuukausi vaihtumaan postauksien välissä; en ole sitä ihan vielä ehtinyt edes sisäistää, että vuoden viimeisiä päiviä mennään jo. Viime viikolla treenasin viidesti, joista kaksi kertaa tuli lauantaille. Kävin ensin aamulla hölkkäilemässä vähän jalkoja vetreämmäksi perjantain jalkatreenin jäljiltä. Sitten tein muutamia tunteja töitä ja menin salille tekemään yläkroppatreenin. Sepä ei sujunutkaan niin kuin Strömsön kuntosalilla. Voimat olivat kateissa ja niska-hartiaseudun jumitukset tuntuivat rajoittavan kaikkia liikeratoja. Mikään nosto ei tuntunut hyvältä mihinkään suuntaan. Neljänkymmenen minuutin räpistelyn jälkeen luovutin ja lähdin pois.

Sunnuntaina lepäsin, tein mustikkapiirakan (jota leipoessa toivoin, että minulla olisi Narrative-kamera blogiin otettavia kuvia varten), ja yritin availla tennispallolla tukkoisia hartioitani. Tuntuu muuten todella ilkeän ihanalta, kun käy pallon päälle makaamaan selinmakuulle, pallo johonkin oikein tiukkaan kipupisteeseen ja siitä käy nostelemaan käsiä kaaressa pään taakse ja takaisin kyljen viereen. Tähtiä näin!  Mieskin on yrittänyt näitä tiukimpia kohtia pariin otteeseen hieroa, mutta taitaa vaatia nyt ammattilaista. Olen käynyt paikallisessa Hierontaotteessa, mutta paikan nettivarausjärjestelmä oli muuttunut tosi kökön oloiseksi ja näköiseksi, ja hierojalleni ei ollut vapaita aikoja kuin vasta joskus joulua edeltävälle viikolle. Vaikka minulla ei muuten ole mitään puhelinkammoa, niin tuollaiset ajanvarausasiat tykkään hoitaa mieluiten netin kautta, kun voin rauhassa katsoa omaa kalenteria ja ajanvarausta vuorotellen ja miettiä eri vaihtoehtoja.

Kun en ole vielä hierojalle päässyt, on alkuviikko keskittynyt jalkoihin. Eilen maanantaina tein kuntopyörällä intervallitreenin ja tänään salin puolella jalkatreenin. Kiireen vuoksi oli tehtävä vähän vähemmän sarjoja ja toistoja: viime aikoina olen tehnyt esim. kyykyssä 4 x 15 ja nyt tänään 3 x 12. Huomenna haluaisin mennä treenaamaan yläkroppaa, mutta vähän huolestuttaa, että tuleeko siitä mitään. Tässä koneella istuessanikin vasen hartianseutu kirraa koko ajan.

marraspose
Perusarkilookki tältä päivältä
Jumitukset eivät sinällään masenna, pitäisi nyt vain päästä pian sinne hierojalle, jotta saadaan hoito alkuun. Sen sijaan muuten on ollut vähän alakuloinen olo. Onneksi koirat tulevat torstaina, ja pikkukoirakin perjantaina. Luin Body Gossipin postauksesta tavasta miettiä jokaisesta päivästä muutama hyvä asia, josta on iloinen tai kiitollinen. Joskus olen sitä satunnaisesti tehnytkin. Tänään kun lähdin töistä, oli tosiaan apea mieli ja jostain syystä kyynelkin pyki vähän silmäkulmaan. Mitään varsinaista isompaa syytä ei ollut, oli ehkä ikävä koiria ja vähän väsyttää pitkät päivät töissä. Niinpä sitten kotimatkalla junassa ja ratikassa kirjoittelin kännykän päiväkirjaan asioita, joista olin tänään iloinen. Huomasin, että näinkin allapäin löysin kuitenkin useita asioita, jotka oikeasti olivat ilahduttaneet. Mm. sen, että töissä kävi vierailemassa  huumekoira, jota vällyytin hetken aikaa, ja se oli niin nuori ja elämäniloinen, että se oli kerrassaan päivän kohokohta. Menomatkalla töihin juttelin kivan työkaverin kanssa, joka on eri osastolla töissä, mutta jonka kanssa tehtiin aikoinaan aika paljon yhteistyötä. Lisäksi oli muutamia muita juttuja, joiden koin tuoneen parempaa mieltä. Yritän muistaa ottaa tuon nyt ihan tavaksi.

Kotona vielä ilahdutti kissa, josta on viime aikoina tullut kovin hellyyden- ja huomionkipeä. Se seurailee aamulla, tulee ovelle vastaan kun tulen töistä, pyörii jaloissa, tulee mukaan suihkuun ja nukkuu pesukoneen tai vessanpöntön kannen päällä, nukkuu kanssani päiväunet ja tulee sohvalle viereen polkemaan sohvatyynyjä pikku tassuillaan ja kehrää niin lujaa, että voisi luulla täällä hurisevan jonkun isommankin teknisen vempeleen.

Vimpula
You talking to me?

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Elämä kuin Espoon keskus

Jotenkin on ollut vähän tyhjä olo jonkin aikaa, ja tuntuu ettei ole mitään tuotettavaa tänne blogiin. Ehkä energiani lähti koirien mukana Forssan seudulle, sillä ne rytmittävät päiväni niin touhukkaaksi, että ilman niitä en saa oikein rutiineista otetta. Töistäkään en saa lähdettyä ajoissa pois, kun ei ole kiire ulkoiluttamaan rakkeja. Joten vastaan vielä yhteen meiliin ja toiseen, teen presiksen palaveriin, jotan raportteja, tutkin ja analysoin, kuuntelen puheluja, teen yhtä ja toista pientä iltatunneille asti.

Tylsyyteen, hormonaalisista syistä ja ties mistä välinpitämättömyydestä johtuen olen myös viime päivät syönyt mitä sattuu (äsken iltapalaksi kaksi munkkia). Tiedän, että tämä on ohimenevää, joten en ole jaksanut kauheasti skarpata, vaan annan tämän olotilan mennä ohi sen kummemmin stressaamatta. Pätkäpaastoilustahan kirjoittelin taannoin, alkuhuumaa kesti jonkin aikaa, mutta väsyin siihen, että katselin liikaa kelloa, ja pohdin syömisikkunoita yms. Tuo yön yli kestävä paasto on minulla aika luonnostaan 12-13 tuntia muutenkin, niin en jaksa sen kummemmin nyt kelloa kyttäillä.

Salitreenit kulkevat kyllä hyvin, ja koko ajan pientä kehitystä tapahtuu. Tänään tein vipareita 7 kilon käsipainoilla ja takaolkapäät menivät puhtaasti, ja ensimmäinen sarja jopa hieman kevyestikin 24,5 kilolla. Ja olisikin ihan hemmetin ikävää, jos kaikki tämä syöminen ja hiilarin pupeltaminen ei näkyisi lainkaan treeneissä.


Tämän viikon veivaan siis vielä kolmijakoisella ja ensi viikosta sitten palaan taas voimaharjoittelun pariin. Eilen ja tänään aamulla olen käynyt lenkillä siskon koirien kanssa, ja onkin tullut käveltyä aika paljon reippaampaa vauhtia kuin omien hoidokkieni kanssa. Tunnissa tehtävän kävelylenkin vedän tuon vauhtikaksikon kanssa kolmeen varttiin, joten se menee jo ihan urheilusta. Tänään kävin lenkillä salin jälkeen ja olkapäät oli niin hyvin muussattu salilla, että pelkkä talutushihnojen pitely tuntui aralta. Sellaisen huomion tein, että kun normaalisti teen koirien kanssa sen tunnin mittaisen aamulenkin ennen salille menoa, niin vaikka se onkin rauhallista köpöttelyä, on sillä silti hieman negatiivinen vaikutus salilla jaksamiseen. Ajankäyttösyistä ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä toisinpäin, kun sali aukeaa vasta 6.30. Toki voisin ajatella herääväni vasta kuudelta, käyväni salilla ja sen jälkeen koirien kanssa lenkillä ja lähtisin salipäivinä töihin vasta klo 10:ksi. Hm.

Viikon päästä perjantaina treenitreffit pt:n kanssa ja tämän kuun lopussa on Lihaskasvun optimointi -seminaari aivan tässä kotinurkilla, luvassa varmasti paljon hyvää tietoa.

Äh, pakko kai kinuta koirat isältä tänne viikonloppuna. Veli on menossa sinne, niin hän voisi ottaa piskit kyytiin ja toisi ne tänne. Eihän tästä ajelehtimisesta tule muuten loppua.