Äkäinen varvas ja viikon kolme treeniä

Kävin Kaapon kanssa keskiviikkona juoksemassa, perjantaina kävelin sen kanssa kahden tunnin lenkin töiden jälkeen ja eilenkin askelia kertyi lenkkeilystä ja kaupungilla palloilusta yli 30 000. Varvas suuttui ja turposi taas järkyttäväksi palloksi. Kävin sitten hakemassa apteekista sen ab-kuurin ja aloitin eilen illalla. Yölläkin heräsin kipuun vielä, vaikka olin pari tuntia aiemmin ottanut 800 mg ibuprofeenia. Hauduttelin sitä hetken kylmäpussilla ja laitoin pumpulia varpaiden väliin. Nyt se on rauhoittumaan päin.

Tämän päivän aamulenkki tehtiin fillarilla. Se on hullun hommaa, mutta tänään ajoitus oli täydellinen. Lähdettiin siten, että aurinko oli juuri noussut ja rusakot alkoivat olla jo siirtyneet aamu-unille. Mutta kuitenkin siten, että muita lenkkeilijöitä ei vielä ollut, ja sain ajella keskeytyksettä. Jos tulee muita vastaan, niin yleensä hyppään pois pyörän selästä ja talutan, kun ei voi koskaan olla varma, mitä tuo koira saa yhtäkkiä päähänsä; mennä haistelemaan tms. Ja etenkin, jos on muita koiria, niin ohittaminen on astetta jännempää.

Kaapo ei onneksi ole mikään remmirähjä, enää. Tammikuussa meille tullessaan se hyppi ja pomppi kuin kenguru, ja piti hirveää mekkalaa muita koiria nähdessään. Mutta se ei ollut oikeastaan koskaan sellaista aggressiivista vaan enemmänkin hirveää intoa mennä tapaamaan kaikkia. Ja onneksi se on niin ahne, niin makupaloilla koulutin sen aika pian pois siitä tavasta. Nykyisin ohitukset menevät 97%:sti nätisti. Jos vastaantuleva koira aloittaa rähinän, niin joissain tapauksissa Kaapo siihen myös vastaa, mutta ei aina silloinkaan.

Ikkunaprinssi

Löysin muuten hyvän koiranulkoiluttajan lähempää kuin arvasinkaan! Tutustuin koirapuistossa keväällä erääseen noin kuusikymppiseen naiseen ja juteltiin juoksemisesta. Hän harrastaa maratonjuoksua ja hänellä itsellään on kolmevuotias vilkas paimenkoira. Puhuin hänelle vaan, että olen laittanut ilmoituksen, ja että ensimmäinen ehdokas teki heti oharit. Hän suoraan tarjoutui, että hänpä voisi käyttää. Hän asuu ja on tässä lähellä töissä, ja voisi kuulemma työmatkalla kotiin tullessaan käydä viemässä Kaapon pissalle. Antoi puhelinnumeronsa ja sitä sitten jäin miettimään, kunnes taas hän tuli lenkillä vastaan ja kehotti ottamaan yhteyttä, ja totesi ettei se olisi hänelle mikään vaiva. Nyt hän on parin viikon ajan käynyt täällä, ja tulevat Kaapon kanssa hyvin juttuun. Ihanaa tulla töistä kotiin, kun tietää, että koiralla ei ole rakko pullistelemassa.

Tosiaan tiistaina tein koko kropan salitreenin ja keskiviikkona kävin juoksemassa. Torstaina oli välipäivä ja perjantaina taas tein uudelleen (noin) koko kropan treenin. Vähän erilaisen taas tällä kertaa, kun päätin, että teenpä lähes koko treenin salin alakerrassa laitteilla.

Alkuun tein yläkerrassa askelkyykkyä smithissä, ja sen jälkeen:

- loitontajat laitteessa
- pulldown eli ylätalja laitteessa
- rintaprässi
- vaakasoutu laitteessa (ikään kuin alatalja siis)
- takareidet laitteessa
+ loppuun vipunostot käsipainoilla eteen ja sivulle -kombona

Vatsat (ja pohkeet, kuten aina) jäivät treenaamatta, enkä tehnyt erikseen liikkeitä ojentajille ja hauiksille, kun ne nyt saivat jonkun verran osumaa noissa selkä- ja rintaliikkeissäkin. Mutta oli kiva tehdä erilainen treeni. En kyllä jokaista treeniä jaksaisi laitteilla tehdä, mutta ihan virkistävää vaihtelua. Ja etenkin, kun yläkerran taljat ja muut harjoittelupaikat olivat vähän ruuhkaisia jostain syystä siihen aikaan perjantaiaamusta.

Eilen lauantaina liikuin sitten ihan sitä jokapäiväistä koiran ulkoilutusta (kolme tunnin lenkkiä tehtiin) ja kaupungilla käveltiin jonkun verran. Yhteensä 30 283 askelta FitBit laski, ja tänään mennään sitten hissukseen varpaan takia. Olin ajatellut tehdä kotona kahvakuulatreenin, mutta olen hieman aivastellut ja palelee. Olisiko syytä siis treenata vielä kun voi, vai antaa kropan levätä ja keskittyä kaikin voimin flunssan torjuntaan? Flunssakausi on nyt tällä viikolla alkanut täällä ihan kunnolla. Töistä oli muutama poissa ja autokoulun opettaja oli räkäinen kuin mikä (ällötti koskea rattiin..). Ei yhtään kiinnosta sairastua, yllätys.

Aamulla kävin ajamassa äidin työpaikalleen vankimielisairaalaan, jossa hänellä oli viimeinen työpäivä, ja tarvitsi kyytiä läksiäiskakkujen vuoksi. Isoveli lähti apukuskiksi, ja ajelin hänen autollaan siis. Oli kivaa, kun veli neuvoi ja antoi kuitenkin sopivasti itse tehdä ratkaisuja. Ja näki, että kyllä mulle uskaltaa autoa lainata. Pientä arpomista se vaihteiden käyttö edelleen on, mutta huomaa kyllä nyt, että kun saman viikon aikana ajaa useamman kerran ilman ongelmia, niin jännityskin pysyy kurissa.

Sain tällä viikolla viimein katkaistua päivittäisen herkuttelukierteen. Söin tosi siististi kaikki arkipäivät. Tehtiin lasagnea viime viikonloppuna taas iso seitsemän kilon vuoallinen. Meillä lasagneen tulee linssejä, ruskeita papuja, valkoisia isoja papuja ja tofua, niin siinä on hyvin erilaisia palkokasveja. Sitä söin sitten kaikki arkipäivät töissä. Eilen sitten varmaan tuon suuren kävelymäärän vuoksi oli vähän isompi ruokahalukin, niin söin lakuja pari kourallista. Eipä enempää tehnyt mieli ja fiksusti lopetin kun alkoi tökkiä. Mutta jos nyt taas edes jonkun aikaa saisi ylläpidettyä tätä, että ei tarvitse joka päivä siellä herkkulaatikolla käydä. Vaikka löydettiinkin Tokmannilta Apple Pie Cookies-keksejä, joita syötiin viimeksi joskus 10 vuotta sitten. Hassu etiäinen, sillä olin juuri pari viikkoa sitten haaveillut niistä ääneen, kun löysin Hong Kongista jotain vähän saman tyyppisiä, jotka eivät sitten kuitenkaan olleet yhtä hyviä, alkuunkaan. Sanoin miehelle, että nyt lakkaan etsimästä niiden keksien korvaajaa, kun ei kuitenkaan löydy. Ja melkein saman tien ne tupsahtivat nenän eteen :).

Ensi viikon evääksi on luvassa kaalilaatikkoa, jota tein nyt sunnuntai-iltana. Vasta tehtyäni laatikon googlasin muitakin ohjeita, ja joku oli laittanut vegaaniseen kaalilaatikkoon texmex-maustetta. Olisinpa itse tajunnut saman. Tuosta tuli kyllä oikein hyvää, mutta seuraavaan satsiin taidan kokeilla vähän mausteisempaa versiota.

Mukavaa syksyistä alkavaa viikkoa, olkoon se kuiva ja aurinkoinen :)!

Kehon lukkoja auki

Tälle viikolle tuli kaksin kappalein kaikenlaista. Oli kaksi salitreeniä, kaksi kössipeliä, kaksi kehonhuoltopäivää, kaksi lepopäivää. Ja sitten vielä yksi hölkkälenkki.

Maanantaina kävimme pelaamassa kössiä illalla töiden jälkeen ja peli sujui aivan ällistyttävän hyvin. Ei oikein uskallettu pelin aikana siitä mitään sanoakaan, ettei jinksata. Pitkiä hyviä palloja, laatusyöttöjä ja hyvällä sykkeellä koko peli. Vasta pelin päätyttyä rohjettiin ääneen todeta, miten hyvin se sujui. Lähdettiin pelihallista rinta rottingilla ja varattiin sitten tälle sunnuntaille uusi peli. Me ostettiin siis elokuun alussa kymppikortti ja siitä on nyt vasta puolet käytetty, niin pitää vauhdittaa nyt vähän pelitahtia, kun kortti on vaan 2.11. asti voimassa.

Tiistaina venyttelin melkein tunnin. En tiedä, onko tuo piriformis jäämässä jonkinlaiseksi ikiriesaksi, mutta venyttelin ja rullailin tosi huolellisesti etenkin koko lantion seudun, mutta myös yläkropasta mm. rintalihakset. Mies usein avustaa erilaisissa rintalihasvenytyksissä esim. siten, että istun lattialla hänen edessään ja hän istuu sohvalla, pistää säären mun selkää vasten ja vain vetää olkapäitä taakse. Välillä pikkuisen säkenöi silmissä, kun etenkin tuo toinen rintalihas on niin tiukka ja olkapää sisäänpäin kiertynyt.

Keskiviikko ja torstai meni työmatkan merkeissä, joten ei tullut treenattua mitään. Perjantaina aamulla kävin juoksemassa. Tai oli tarkoitus juosta, mutta sykkeet nousivat ihan tosi korkeiksi jopa kevyestä hölkästä. En tiedä, missä oikein mätti, mutta lenkin keskisyke taisi olla joku 159 ja juoksin/hölkkäsin vaan 42 minuuttia. Se ei kuitenkaan tuntunut yhtään niin pahalta, eli hengästyminen ei tuntunut lainkaan korreloivan sykemittarin kanssa.

Eilen lauantaina vietin kaksi tuntia "Yamuna Body Rolling" workshopissa, jossa erikokoisilla palloilla availtiin lihaskalvoja ja tehtiin tilaa lihaksille. Se oli ihan uskomattoman rentouttavaa ja välillä kun oltiin tehty esim. toisen jalan takaosan lihakset, niin tuntuma rullatussa ja rullaamattomassa raajassa oli aivan erilainen! Otettiin muutamia askelia ja tunnusteltiin fiilistä, niin monikin sanoi, että ihan kuin toinen jalka olisi pidempi. Itse huomasin vaan sen, että toinen jalka oli kevyt ja vapaa, toinen tukkoisen oloinen. Välillä sitten otettiin pientä palautusta ja rentoutusta vaan ihan matolla maaten selinmakuulla ja huomasin niissä pariin otteeseen, että alkoi vähän itkettää. Jonkinlainen suru nousi pintaan, enimmäkseen Nekun ikävöintiä.

Kun lähdin workshopista, niin piriformis ja takareisi tuntui pitkästä aikaa melkein normaalilta. Asteikolla 1-10 kivun/jäykkyyden tuntemukset olivat ykkösen luokkaa. Illalla sitten tuli riehuttua (juoksuspurtteja ja leikkimistä) koiran kanssa ulkona, niin siellä taas vähän kipeytyi, mutta ei pahasti. Sain kuitenkin noilla palloilla rullailuista tosi hyviä vinkkejä kotioloissa rullailuun. Jos tuolla jatkossa järjestetään viikkotunteja, niin aion kyllä mennä. Workshopin vetäjä käytti paljon lihasten ja nivelten nimiä, eli ainakin jonkinlainen kevyt anatomian tuntemus auttaa paljon. Onneksi kyllä sitten myös näyttikin, että mitä tarkoittaa harjannelihaksella tai missä on kaksipäisen reisilihaksen kiinnityskohta..

En huomannut laittaa valoja tähän salin nurkkaan, joten tässä pimeää treenikuvaa..

Tänään kävin aamulla salilla treenaamassa ja treeni kulki oikein hyvin. Sain jopa ihan kelvollisia puhtaita punnerruksia suorin jaloin tehtyä kaksi 12 toiston sarjaa; kolmannessa meni neljä viimeistä polvet maassa. Treenin jälkeen koirien kanssa lenkille ja nyt illalla käytiin pelaamassa vielä kössiä. Peli ei tänään kyllä yhtään sujunut, rumia palloja ja vinoja syöttöjä. Mutta joskus näitäkin, niin arvostaa sitten enemmän kun menee hyvin?

Otin vielä 20 minuutin päikkärit ennen kuin lähdettiin ja oli jo vähän luovutusolo, että tuleeko sinne mentyä. Mieskin sanoi yllättyneensä, että sain itseni sängystä ylös ja liikkeelle. Hyvä, että mentiin, koska naisten pukuhuoneesta löysin vyöhyketerapiamainoksen. Kai sitäkin voi käydä kokeilemassa, jotenkin tuntuu keho tarvitsevan nyt tosi paljon kaikkea terapeuttista hierontaa ja avaamista. Body rolling workshopin vetäjäkin sanoi tekevänsä niillä palloilla terapiaa, ja se kuulosti aivan luksusjutulta. Mutta nyt kun tässä on käyty kesästä lähtien joka kuukausi useiden satojen eurojen edestä eläinlääkärissä, niin pitää hieman lykätä vielä. Tuo workshop oli muuten ihan hyvänhintainen, se järjestettiin Somatic Studiolla ja 35 euroa reilusta kahdesta tunnista ei ollut paha; etenkin kun sen pystyi maksamaan vielä liikuntaetuseteleillä. Meitä oli pieni, 11 hengen porukka, joten vetäjä ehti hyvin vähän korjailemaankin pallojen paikkoja, jos ei ollut ihan hahmottanut, että mihin asti edettiin. Rintalihaksissa ja lavan ympärillä oli myös ihan hemmetin tiukkoja paikkoja, pelkkä pallon päällä makaaminen oli jo melko hardcorea, saati sitten että olisi pitänyt johonkin suuntaan vielä rullatakin.

Asiasta toiseen; FitBitistä hajosi muuten näin 8 kk:n (? muistaakseni) jälkeen ranneke. Suomesta ei tunnu mistään saavan yksittäisiä, joten tilasin Amazonilta. Vähän harmittaa tuollainen huono laatu, vaikka kyllähän tuota voisi pitää esim. taskussakin, niin kuin nyt teenkin.

Ensi viikon treenisuunnitelmat muuten auki, mutta tavoite on tosiaan mennä taas salille ti, pe ja su (ja lauantaina on kössivuoro). Tällä viikolla perjantain salitreeni jäi välistä, kun työmatkalla tuli syötyä ja nukuttua suht köykäisesti, eikä tuntunut olevan yhtään energiaa perjantaina aamulla salitreeneihin. Kävin sitten tosiaan vaan hölkkäilemässä, ja nyt kun kirjoitin tuon, niin tuon työreissun uuvuttaman fysiikan takiahan ne sykkeetkin tosiaan olivat varmaan korkealla lenkin aikana..

Koirat tulivat perjantaina tänne, ja niiden lenkittäminen taas rytmittää mukavasti ensi viikkoa. Toivottavasti olisi mahdollisimman kuivaa ja auringonvalokin olisi ihan mukava juttu.

Just a spoonful of sugar..

Loma on alkanut lämpöisissä merkeissä. Maanantaina kävin moikkaamassa kaverin vauvaa ja koiria. Perheen koiratulokas, portugalinvesikoira oli itselleni rotuna uusi tuttavuus ja se oli trimmattu niin söpöksi, että jos ne pysyisivät aina tuollaisina, niin sellaista voisin jopa itsellenikin harkita. Mutta noin muuten ei kiitos mitään turkkirotuja, olen liian laiska. Vanhempi koira on bokserin ja dalmatialaisen sekoitus, ja sillä on niin ihana luonne, että sitä ei voi olla rakastamatta! Käytiin uittamassa koiria ja istuskeltiin pihalla, jonne tuli puista juuri mukavasti varjoa, ettei käynyt liian tukalaksi.

Portugalinvesikoira malttoi hetkeksi keskeyttää barefoot-tossun järsimisen

Bokseri-dalmis -ikäneito päivätorkuillaan

Maanantai oli treeneistä lepoa. Tiistaina aamulla kävin tekemässä bootcamp-treenin yläkropalle, ja tällä(kin) kertaa tein suurimman osan punnerruksista polvet maassa. Noissa treeneissä kun tehdään aikaa vastaan, niin välillä tahtoo mennä vähän hosumiseksi. Pitää sitten aina muistuttaa itseään siitä tekniikasta. Varsinkin hyvän punnerrusasennon löytäminen ottaa pari sekuntia, eikä pitäisi häslätä niin, että se punnertaminen näyttää joltain mittarimadon sätkimiseltä. Mutta treenin jälkeen oli kyllä taas niin voittajafiilis itsensä kanssa.

Keskiviikkona pidin kuumuuden vuoksi ihan sovinnolla lepopäivän varsinaisista treeneistä, mutta silloinkin tuli pyöräiltyä puoli tuntia. En ole helteiden ystävä, ja viime vuoden kesä oli mielestäni yksi parhaista ikinä. Oli sopivan lämmintä päivisin, ja yöt viileitä. Yksittäisiä hellepäiviä oli siellä täällä. Nyt on vanhemmalla koiralla ollut koko viikon sitkeä ripuli, ja sen kanssa on täytynyt käydä ulkona tuon tuosta, yölläkin pariin otteeseen. Suurempaa alakuloa aiheuttaa myös vanhan kissani voinnin hiipuminen :(. Sillä kun on sydänvika (ja munuais- ja maksavika), niin helteet ovat sille tosi raskaita. Olen joutunut nyt juottamaan ja syöttämään sitä käsin, kun ruokahalua ei paljon ole kortisonilääkityksestä huolimatta. Se on jo alkuvuoden aikana menettänyt melkein puoli kiloa painoa, joten ei tässä ole enää varmaan kovin paljon yhteistä aikaa jäljellä. Tässä blogissa en oikein enempää jaksa siihen paneutua, kun omakin sydän on kovin kipeänä asiasta.

Torstaina tein sitten bootcampin koko kropalle ja oli kiva huomata, että treenikestävyys on parantunut huimasti koko ajan. Olen voinut ottaa isompia painoja käyttöön, ja muutenkin jaksan tehdä kaikki sarjat loppuun saakka siinä missä ekoissa treeneissä piti ottaa välillä hieman paussia, kun loppui kunto kesken. Tämä on sitten vaikuttanut myös siihen, että ehdin tehdä enemmän. Tuossa tehdään siis yhtä neljän liikkeen settiä kahdeksan minuuttia (ensi viikolla 9) ja ekoissa treeneissä ehdin hätäiseen aloittamaan toista kierrosta, kun aika loppui. Nyt teen lähes kaksi kierrosta loppuun saakka ennen kuin aika loppuu. Se tietysti motivoi lisää treeneissä, kun huomaa, että jaksaa paremmin. Salin puolella sitä kehitystä ei ole pitkään aikaan tullut tällaisia harppauksia, vaikka pieniä edistysaskeleita aina silloin tällöin sielläkin - nyt kevään ja alkukesän aikana ainakin leuanveto oli sellainen, että joka kerta sujui pikkuisen paremmin.

Perjantainkin pidin lepoa. Tälle viikolle tulee kaiken kaikkiaan siis kolme bootcamp-treeniä (huomenna alkaa 9 minuutin treenit) ja yksi kuntopyörällä tehty intervallitreeni, jonka kävin tekemässä tänään. Lepopäivät ovat olleet todellakin paikallaan näillä helteillä ja etenkin siksi, kun on ollut tuota stressiä lemmikkien kanssa. Yhdessä vaiheessa tuntui jo ihan joltain animal hospital-tositv:ltä, kun päivä menee niin, että käytän koiraa parin tunnin välein ulkona, keittelen sille riisiä ja kanaa, pyöräilen paahteessa ostamaan tietynmerkkistä maitohappobakteeria vartin ajomatkan päästä, annan kuitutabletteja, taas käydään ulkona, juotetaan kissaa, sulatetaan sille seitiä, annetaan sille kolmea sorttia lisäravinteita ja neljää eri lääkettä, siivotaan toisen kissan närästyksen aiheuttamat oksennukset, toimitaan ruokarauhapoliisina (sen kerran kun vanhus jaksaa itse syödä, niin kolme muuta kissaa + kaksi koiraa hönkivät taustalla turhankin kiinnostuneina lokkeina).. Eilen illalla vielä viilensin sitä kylmällä pyyhkeellä ja se kehräsi silmät ummessa. Parit päikkärit tuli vedeltyä joinain päivinä, kun olin jo ihan kuitti kaikesta säädöstä. Mutta semmoista se on, kun on seniori-ikäisiä eläimiä. Onneksi sentään toisen koiran tassussa oleva viiltohaava näyttää paranevan hienosti. Ja onneksi on loma, että ehdin rauhassa toimia hoitajana!

Eilen perjantaina tein siskon ja siskonpojan kanssa lyhyen retken Mustasaareen, jonne menee Hietsusta lautta. Ihana pikkuinen saari, jossa oli juuri sopivan kompakti uimaranta ja pieni leikkialue. Otettiin maukkaita eväitä mukaan ja vietettiin saaressa pari tuntia.

Kaksivuotias tarkisti alueen leikkimestat

Saaren päärakennus oli piknik-
paikkamme taustalla.

Rasvasin itseni suojakertoimella 50 varustetulla lasten aurinkorasvalla, mutta unohdin kokonaan kaula-aukon: minulla oli siis ohut v-aukkoinen pusero ja tietysti sitten juuri tuo alue pikkuisen kärähti. En kyllä huomannut sitä ennen kuin kotona vessan peilistä näin, että vähän punoittaa. Mutta ei se muuten sitten oikein tuntunutkaan. Kokeilin vedellä sipaista, että kirveleekö ja ihan aavstuksen sellainen hento kihelmöinti oli. Bepanthenilla sitten rasvasin ja sillä se meni sitten ohi. Harmittaa vain oma tyhmyys, että noin itsestäänselvän alueen unohdin suojata. Mutta oltiin tosiaan pari tuntia veden äärellä, joten aika hyvin tämä ihoni kestää aurinkoa, kun noin pienellä vauriolla selvisin. 

Ennen loman alkua mietittiin miehen kanssa, että joustetaanko loman aikana siitä kerran viikossa saa herkutella -säännön kanssa. Mies ehdotti, että jos vaikka joka toinen päivä olisi lupa. Ettei menisi joka päivä mässyttämiseksi. No, alkuun suostuin siihen, vaikka tuntui aika lepsulta. Olinkin siis koko alkuviikon ilman herkkuja. Torstaina kävin Helsingissä Kanavarannassa sijaitsevassa Café Kokko -kahvilassa, josta sai erilaisia raakakakkuja. Ostin palan Lemon Pie-kakkua, joka oli ihan ok (sivumennen sanoen: miehen mielestä raakakakkuja ei lasketa herkuiksi, koska hänellä on niistä hieman huonoja kokemuksia :D). Meidän oli torstaina alunperin ollut tarkoitus mennä sinne Mustasaareen, mutta siskonpoika oli alkuviikon kipeänä, joten pidettiin vielä yksi toipilaspäivä väliä ja kierreltiin vain kaupungilla.

Lemon pie-raakakakkua Cafe Kokko -kahvilasta

Päätin sitten tiukentaa sääntöä itselleni; että jos arkena voi nauttia kerran viikossa herkkuja, niin lomalla voin tuplata sen, eli kahdesti viikossa :). Minulle sopii paremmin tällaiset säännöt ja rutiinit, kuin sellainen no otetaan nyt rennosti vaan ja fiiliksellä. Että aina ei tarvitse ottaa, kun tekee mieli. Lapsilla on vanhemmat, jotka asettavat rajat, mutta näin aikuisena täytyy itse olla oma holhoojansa. Ja siihen helpottaa se, että on jonkinlainen ohjenuora olemassa, jota minun on helppoa noudattaa. Sitten taas tuo miehen ehdottama joka toinen päivä tuntui vähän turhan tiheältä, vaikka tarkensikin sen sitten kolmeen kertaan viikossa..

Joka tapauksessa: söin Mustasaaressa hyvällä omatunnolla yhden korvapuustin ja vähän irtokarkkeja. Muuten meillä oli eväänä tekemääni valkopapukeittoa ja sen kyytipojaksi Pågenin Oivallus-leipiä ja Tartex-kasvistahnaa (paahdettu sipuli-rosepippuri) sekä Too Big to Be Me-blogista löytämääni rypäle-cashew-mustikka -"salaattia", jonka sisko imuroi melkein yhdeltä istumalta, kun ihastui siihen niin kovasti. Anna oli omassa versiossaan käyttänyt pensasmustikkaa, mutta itse heitin vain pakastimesta jäiset metsämustikat tuonne joukkoon, niin ne tietysti värjäsivät koko salaatin.

Tuota valkopapukeittoa olen nyt syönyt parina päivänä muutenkin. Resepti on niinkin yksinkertainen, että kuullotetaan sipulia ja valkosipulia, lisätään joukkoon valkoiset pavut (säilyke, jos ei ole itse keitettyjä), kasvilientä ja mausteita (itse laitan timjamia ja persiljaa). Kiehutetaan hetken ja lopuksi surrataan sauvasekoittimella soseeksi. Itse tykkään jättää vielä vähän papusattumia joukkoon. Ekalla kerralla tuli vähän litkua, niin suurustin vielä perunajauhoilla, mutta toisella kerralla osasin jo annostella kasvilientä maltillisemmin. Tämä on siis päästä sovellettu resepti, kun en pikaisella ja nälkäisellä googletuksella löytänyt netistä mitään tarpeeksi nopeaa ja yksinkertaista.

Valkopapukeittoa

Nyt on siis tämän lomaviikon herkkupäivät käytetty. Olen huomannut, että makeanhimo on pienentynyt ihan huomattavasti tässä pääsiäisen jälkeen, kun tälle linjalle lähdettiin. Ja herkut saavat niille kuuluvan arvon, kun niille on oma aika ja ehkä jopa paikkakin - kuten eilinen retki saareen tai toissapäivän kahvilakäynti. Herkuttelu ei jää ns. "päälle", eikä viikollakaan niitä kaipaa. Tosiaan on jäänyt ainakin pari herkkupäivää "käyttämättäkin", kun ei ole vaan tehnyt mieli. Töissä joka viikko joku on jäänyt lomalle, ja välillä on ollut mielitekoja, mutta ne eivät ole vaatineet mitään ponnisteluja, ja ovat menneet ohi, kun on syönyt lounasta tai välipalaa. Olen tosi tyytyväinen tähän nykytilaan ja tosi iso kiitos siitä kuuluu kyllä miehelleni, jonka itsepäisyys kannatteli minutkin tähän pisteeseen. Nyt uskon jo, että pärjäisin omillanikin, jos hän ei jostain syystä enää jatkaisi näin. (Hah, kuulostan ihan joltain addiktilta :D!)

Liikkumisesta vielä sen verran, että huomenna pyörähtää käyntiin siis kolmas viikko bootcamp-treenejä, ja kesto nousee yhdeksään minuuttiin. Hiukan hirvittää, mutta hyvin tässä käy. Neljännellä viikolla kesto onkin jo sitten 10 minuuttia. Sitten vaihtuu ohjelma, ja alkaa uudet neljä viikkoa taas 7 minuutista. Tämä on ainakin toistaiseksi ollut tosi kivaa vaihtelua. Varmaan sitten sen toisen neljän viikon jälkeen palaan ainakin hetkeksi normaalin salitreenin pariin, mutta mietin jo jonkinlaista jaksottelua, että aina välillä tekisi jatkossakin tämäntyyppisiä vauhdikkaampia ketteryyttä kehittäviä treenejä.

Piriformis on pikkuisen juilinut joidenkin treenien jälkeen, mutta siihen on selkeästi yhteydessä tuo koko lonkan alueen jumitus. Kun vaan jaksan aukoa, venytellä, ja vetreyttää, niin oireilu katoaa. Tänään intervallitreenin jälkeen jäin vartiksi salille venyttelemään, ja vaikka sinne mennessä pakara oli sen verran jumissa, että kävellessäkin tuntui, niin nyt se on loppupäivän ollut taas ihan oireeton.

Tällä viikolla kävelyä on tullut muutenkin paljon, suuri osa niistä on noita pikahyppelyjä koiran kanssa ulos, mutta muutenkin olen lomilla aina paljon aktiivisempi kuin työpäivien aikana. Keskimäärin olen tepastellut 26 608 askelta nyt lomapäivien aikana ja huippulukemat kävelin torstaina. Ei nuo lepopäivät ole ihan lepoa siis olleet..

Terveisiä Berliinistä

Lähtötunnelmissa Hki-Vantaalla
sisarenpojan kanssa

Alkuviikosta vietimme muutaman päivän Berliinissä, ja reissun tarkoitus oli lähinnä syödä hyvin ja nautiskella vegaanisista herkuista. Siitä voit lukea lisää täältä. Majoituimme Swissôtelissa, jossa oli "fitness room". Kuvittelin sen tarkoittavan pienimuotoista kuntosalia, ja pakkasin treenikamat mukaan, mutta se oli kyllä todellakin enemmän kuntoiluhuone kuin varsinainen kuntosali. Kovasti olisin halunnut tehdä jonkinlaisen juoksulenkinkin, mutta en uskaltanut, ettei piriformis kipeydy ja pilaa koko reissua.

Fitness room oli melko suppea sisällöltään. Siellä oli yksi kuntopyörä, kaksi juoksumattoa, kolme crossaria sekä jonkinlainen stairmaster. Niiden lisäksi siellä oli ylätalja, ja samassa pystyi tekemään myös takaolkapäitä ja rintalihaksia. Vapaita painoja ei ollut, ellei yhden kilon kokoisia pehmustettuja pikkupunnuksia lasketa. Jumppapallo ja tasapainolauta huoneesta löytyi myös. Siinäpä se sitten olikin.

Kävi vasta matkan lopulla mielessä, että hotellin lähistöllä olisi varmaan ollut joku ihan kunnon kuntosalikin suht edullisella kertamaksulla? Vaikka muutama päivä erossa salitreeneistä ei varmaan ollut yhtään pahitteeksi. Ja muutenkin kun tuli käveltyä niin paljon, niin ainakaan mitään jalkatreeniä ei olisi ollut järkevää tehdä sen alle.

Olisin voinut tietysti treenailla jotain oman kehon painolla, mutta mielikuvitukseni ei oikein riittänyt siihen, joten päädyin tekemään kaikkina kolmena aamuina tunnin mittaisen aerobisen treenin. Ensimmäisenä aamuna poljin pelkästään kuntopyörää, mutta alkoi kyllästyttää se kuntopyörän veivaaminen, enkä saanut satulan asentoa muutettua. Se oli jotenkin eteen ja alaspäin kalteva, joten olin liukua koko ajan pois siitä. Joten kahtena seuraavana aamuna miksasin joukkoon myös juoksumattoa ja crossaria. Taitaa olla yhden käden sormilla luetut ne kerrat, kun olen elämässäni crossaria käyttänyt, nämä kaksi aamua mukaanlukien. Oikeastaan en muista kunnolla edes yhtään kertaa. Jokin hämärä mielikuva on siitä, että olen sitä joskus muutama vuosi sitten Elixialla kokeillut. Onneksi olin joskus jotain crossaamisesta lukenut, koska aika nopeasti tajusin korjata ryhtini siitä "hanuri pitkällä takana" -köyrystä pystysuoraan ja siistiin asentoon.

Minulla ei ollut normaalisti käyttämiäni juoksulenkkareita mukana, vaan salilla käyttämäni New Balancen minimum-tossut, joten en niidenkään takia uskaltanut paljon juoksumattoa käyttää kumpanakaan aamuna, 10-15 minuuttia vaan. Noiden kanssa juoksu meni pakostikin päkiätyylillä, eikä se nyt mitenkään kovasti tuntunut eroavan normaalista askelluksestani. Tavallisten tossujeni kanssa askel on hieman vähemmän päkiällä, mutta en ole kyllä koskaan ollut mikään kantapääryskääjä. Ehkä siksi olen juoksussa enimmiltä vammoilta välttynyt? Koskaan ei esim. ole ollut polvet tai nilkat kipeänä, mitä usein kuulen ja luen juoksua aloittavilta.

Säät suosivat meitä, ja vain ensimmäisenä päivänä tuli illalla hieman vettä. Muuten oli poutaista, joskin paikoitellen vähän viileää. Jokainen päivä oli kuitenkin edellistä lämpimämpi ja lähtöpäivänä oli jo aivan helteistä. Kävelimme paljon ympäri kaupunkia, ja FitBit hakkasi tosiaan noin 30 000 askeleen päivälukemat. Olen kyllä menettänyt sydämeni Berliinille ihan täysin, ja jonain päivänä vielä juoksen siellä. Ihanaa oli kuitenkin tulla kotiin ja rutistella kisumisut pahki ja puhki. Miehen veli asui meillä tuon muutaman päivän ja on aivan paras kissanhoitaja. Menee rutiinilla kaikki lääkkeet (jotka oli valmiina kahdessa dosetissa) ja astmasuihkeet. Eläinrakkaana hän jaksaa myös silitellä ja rapsuttaa, joten ei ollut mitään erityisen hellyyden- ja huomionkipeitä otuksia vastassa kotiovella.

Nyt on palattu arkeen, painoa tuli reissussa kokonaista kilon verran lisää, mutta taisi olla enimmäkseen vain nesteitä. Eilen oli periaatteessa lepopäivä, mutta kävin sittenkin illalla kävelemässä tunnin lenkin, kun oli jotenkin liian joutilas olo, ja päätä särki. Viikko ehti mennä edellisestä kuntosalitreenistä. Niinpä tein tänä aamuna taas yksijakoisen salitreenin. Vähän kultaista kuusikkoa mukaillen, mutta hieman omilla lisäyksillä ja palautusaikoja rukkaamalla. Tältä näytti tämän aamun treeni:

- maastaveto 4 x 8 + lämmittelysarjat
- leuanveto 4 x 5 (tänään 5, 3+2p, 1+4p, 5p. Tuo p siis tarkoittaa pompun kautta)
- kapea penkki 3 x 10 ja vuorosarjana köyden läpiveto taljassa 3 x 10
- pystypunnerrus käsipainoilla 3 x 10
- vasarakääntö hauiksille istuen 3 x 10
- istumaannousut 3 x 20
- hoover 3 x 60s ja vuorosarjana uudelleen köyden läpiveto taljassa 3 x 10

Tänään sain aivan omassa rauhassani treenailla salilla, joten otin pitkästä aikaa köyden läpivetoa taljassa. Ja siis tosiaan jopa kahteen otteeseen. Suorituspaikka oli siinä "tarjottimella", joten kun kapean penkin palautteluajat tuntuivat niin pitkiltä, niin päätin aktivoida vähän pakaralihaksia. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuo piriformis tuosta tuumaa. Saanpa sitten vähän tutkimustietoa fysioterapiaa varten (joka on siis ensi torstaina).

Palautusajat pidin 1-1½ minuutissa ja mavessa siinä parin minuutin paikkeilla. Mitä tiukemmin viimeiset toistot menivät, sen pidemmän palautusajan otin seuraavaa sarjaa varten. Aika tasan tunti tuohon meni ja sen verran hyvä fiilis on nyt ollut näistä muutamasta yksijakoisesta salitreenistä, että taidanpa ainakin heinäkuun ajan mennä sillä, ja tosiaan vähän kyykkyä ja mavea vaihdellen. Kapeassa penkissä vasen olkapää ei tuntunut kovin hyvältä, joten sen joudun varmaan jättämään pois. Leveällä otteella en tänään kokeillut, mutta siinä ei ole ainakaan aiemmin tuntunut samalla tavalla ilkeältä. Täytyy siitäkin fyssarin kanssa puhua, että mitä sille voisi tehdä.

Nyt voisi olla pienten aamupäivätorkkujen aika. Aurinkoista viikonloppua!

Hyvää ja huonoa tyytymättömyyttä

Keskiviikkona jäin talvilomalle ja töihin palaan ensi viikon perjantaina. Tykkään sijoitella lomani niin, että ne päättyvät keskelle viikkoa. Tulee pehmeä lasku töihin, kun ei tarvitse heti loman jälkeen puskea viittä päivää putkeen ;).

Heti ensimmäisen lomapäivän aamuna heräsin kuudelta ja olo oli tosi energinen. Ruokin kissat, söin yhden banaanin, laitoin palkkarin valmiiksi ja lähdin salille. Olin aivan innoissani siitä, että olen vapaapäivänä näin aikaisin liikkeellä ja mietin jo, miten ihanan tehokas päivä tästä tulee! Suunnitelmissa oli salitreeni, koirien lenkitys, siivoamista, kaupassa käyntiä, siskonpojan tapaamista ja ehkä leffaan.

Alkulämmittelyn jälkeen suuntasin kyykkäämään. Boksikyykky ja 42,5 kg lastia. Tein 3x12, ja viimeiset toistot olivat kyllä niin paljon tahdonvoimalla puskemista, että ei ollut epäilystäkään siitä, oliko painoa riittävästi. Olo oli kuitenkin edelleen hyvä ja energinen. Siitä sitten smithiin tekemään juoksijan askelkyykkyä. Siinähän minulla sykkeet nousevat aina lähelle kahtasataa (tänään 193). Ensimmäisen sarjan jälkeen keräilin itseäni hetken, join, kirjasin sarjan ylös, ja aloin tehdä toista. Oikea jalka kykkää, vasen käy takana. Huimaa, kylläpä huippaa tosiaan päästä. Mietin, puuskutanko liikaa ja aiheutan itse itselleni kohta pyörtymisen.

Pieni tauko ennen toista jalkaa, annoin hengityksen tasaantua. Sitten jatkoin, ja yritin sitkeästi tehdä sarjan loppuun, vaikka silmissä alkoi jo mustua. Sain juuri ja juuri tangon lukittua paikoilleen, kun jalat pettivät alta. Jollain konstilla onnistuin kierähtämään telineen toiselle puolelle, missä oli penkki, ja pääsin istumaan. Korvissa humisi. Tuttu aamutreenari oli vastapäätä tekemässä ristitaljaa ja sain sanotuksi, että pyörryttää. Mies tuli lähemmäksi ja kysyi jotain, mutta en oikein kuullut.

Pikkuhiljaa aloin palautua normaalien kirjoihin, ja sain sanottua, että eiköhän tämä tästä. Mies kysyi, olinko syönyt mitään ja mikä on olo. Vilkaisin itseäni peilistä ja olin aivan vitivalkoinen. (Höh, olisi pitänyt ottaa saliselfie siitä!). Istuin muutaman minuutin, hörpin vettä ja tuntui siltä, että jalat kantavat taas. Vähensin painoja telineestä ja mietin, että teen kevyttä yhden jalan maastavetoa. Kaksi sarjaa sain tehtyä, mutta huono olo paheni koko ajan, enkä nähnyt mitään järkeä jatkaa treeniä. Vuorossa olisi ollut penkkipunnerrusta, leuanvetoja/ylätaljaa, ja lopuksi pystypunnerrusta ja vatsalihastreeniä. Ei paljon huvittanut kokeilla, jäänkö penkissä tangon alle tai tipahdanko leuanvetotelineestä.

Lähdin pois ja harmitti, että hyvä aamupössis sai tuollaisen kolauksen. Join palkkaria matkalla kotiin ja huono olo hälveni pikkuhiljaa. Oliko se sitten vain yhdistelmä liian alhaiset verensokerit + alhaiset verenpaineet, jotka aiheuttivat moisen..? En halunnut jäädä murehtimaan tyngäksi jäänyttä treeniä sen enempää ja löysinkin hopeareunan: seuraavana päivänä voisin mennä uudestaan salille, tällä kertaa tekemään yläkropan!

Narukädet naruolkaimissa kaipaavat lihaa tositarkoituksella

Torstain statseja Fitbitistä

Lenkitin koirat ja kävin kaupassa. Samalla vireellä ostin leffaliput illaksi (Miyazakin Tuuli nousee - oli tylsä tarina, mutta kaunis katsella) ja lähdin puistoilemaan pienen siskonpoikani kanssa.

Eilen torstaina olin pakannut päivän niin täyteen ohjelmaa, että salikäyntiin ei riittänyt enää energiaa. Kävin aamupäivällä isosiskon luona Keravalla ja otin siskonpojan mukaan. Sitä ennen olin lenkittänyt ensin omat koirat ja sitten siskon koiran (sisko, sisko, sisko.. sana alkaa näyttää jo omituiselta). Eiliselle kävelyä tuli niin runsaasti, että Keravalta palattuani klo 13 aikaan olin jo aivan sippi ja painuin päiväunille. Heräsin parin tunnin kuluttua siihen, että kissanhiekkalähetys tuli, ja kannoin 168 kiloa kissanhiekkaa alaovelta tänne asuntoon sisälle (edit: luku korjattu, 12 x 14kg..). Asumme ensimmäisessä kerroksessa, eli vain yhdet portaat (tai kolmet välitasanteineen) oli noustavana, niin en viitsinyt hissiä käyttää, kun olisi vaan kestänyt kauemmin, ja turhaan pitänyt hissiä varattuna juuri siihen aikaan, kun naapurit tulevat töistä. Tulipahan tehtyä eräänlaista maastavetoa ja taakankantoa + porrasnousua. Tällaisissa tilanteissa sitä kiittelee itseään, että on edes jonkinlainen peruskunto, eikä tarvitse nostaa käsiä pystyyn avuttomana.

Salille menon sijaan kävin sitten illalla vielä koiran kanssa juoksemassa/hölkkäilemässä seitsemän kilometrin lenkin. Aikaa hurahti 43 minuuttia, koiralla oli taas kevättä rinnassa ja sen piti tuon tuosta  jäädä tutkailemaan tyttökoirien viestejä huulet väpättäen. Tosi kylmä vastatuuli oli menosuunnassa, vaikka ilta-aurinko paistoikin ja oli muuten kaunis ilma.

Juoksulenkillä mietin paljon tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä treenitavoitteisiin liittyen. Olen sitä joskus aiemminkin blogissa pohdiskellut ja tullut siihen tulokseen, että lausahdukset kuten kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen ovat jotenkin ärsyttävän idioottimaisia. Tavallaan olen sitä mieltä, että jos koko ajan elää pienessä tyytymättömyydessä, elää jonkinlaista sitku-elämää. Mutta nyt kun omat treenini ovat lähteneet vähän yskien käyntiin, niin ajatukset tästä ovat jatkojalostuneet. Tällä hetkellä näen asian niin, että on hyvää ja huonoa tyytymättömyyttä. Hyvä tyytymättömyys on sellainen pieni motivaation lähde. Se ei ammenna siitä, mikä nyt on huonosti / heikkoa, vaan mitä voi kehittää. Sama asia kenties, mutta eri näkökulmasta. Hyvä tyytymättömyys työntää tavoittelemaan parannuksia keskittyen siihen, miten asiat voisivat olla. Olen ehkä tähän asti ajatellut asiaa niin, että jos on tyytymätön, niin sitä vaan märehtii heikkouksia ja katsoo peilikuvaansa harmistuneen kriittisesti. Se on sitä huonoa tyytymättömyyttä, joka ei johda mihinkään.

Olen nyt siis päätynyt siihen lopputulokseen ainakin omalla kohdallani, että kehitys tosiaan pysähtyy tyytyväisyyteen. Olen antanut itselleni vähän ehkä liikaakin armoa, ja ajatellut, että tämä on vain vaihe (kun treenit takkuilevat ja laiskottaa). Ja yhtäkkiä vaihe onkin muuttunut uudeksi normiksi. Koko ajan taustalla kuitenkin nakertaa tyytymättömyys vallitsevaan olotilaan, vaikka kuinka mutisisi itselleen, että kyllä se tästä vielä lähtee sujumaan. Ei se välttämättä lähde ihan itsestään, vaan joskus sitä pitää hieman pakottaa. Työntää vanha auto käyntiin..

Tällä hetkellä en ole tyytyväinen ajankäyttööni. Tälle viikolle on kertynyt vasta kaksi treeniä ja ollaan jo perjantaissa. Tiedän pystyväni parempaan, vaikka en haluakaan mennä takaisin niihin aikoihin (2008-2010), kun sain kicksejä pelkästään suurista treenimääristä. Juoksin kymmenen tuntia viikossa, joskus enemmänkin, ja olin tyytyväinen, kun sykemittarin aktiivisuustaso näytti koko ajan kasvavia lukemia. Fitbitin kanssa ei onneksi ole enää samanlaista pakkomielteisyyttä, eli ei haittaa yhtään, jos joku päivä tai viikko jää rennommaksi.

Aiemmin on toiminut sellainen, että olen merkinnyt parin viikon treenit valmiiksi kalenteriin, ja sitten sijoittanut aina muut menot ja tapaamiset sen mukaan. Otan sen nyt taas tavaksi, jotta saan vähennettyä fiilispohjalta menoa ja lisättyä suunnitelmallisuutta. Hyvä viikko on sellainen, johon mahtuu 2-3 salitreeniä ja 2-3 juoksulenkkiä, joten tavoitteena sellainen ensi viikosta. Eikä tämäkään viikko ole vielä menetetty tapaus. Tänään on treenitauko, mutta la + su ehtii oikein hyvin vielä salille ja juoksemaan.

Uuden puhelimen selfie-testailua..

Liikutko määrä edellä vai liikkumisen ilosta?

Olen vähän lipsunut tavoitteestani olla tekemättä samoja lenkkejä perätysten. Samaa matkaa tulee nykyisin juostua, ja viime viikolla kaikki aika lailla samaan tahtiinkin koiran kanssa, joka joinain aamuna on enemmän nuuskuttelevalla tuulella ja toisina taas tekee vaan pikaiset tsekkaukset. Yhtään intervallitreeniä en tehnyt. Tässä viime viikon liikkumiset:

Ja tältä viikko näytti FitBitin koosteessa:

En tiedä, onko tuota FitBitiä nyt tänne tarpeen joka viikko laittaa tai enää ollenkaan? Nyt olen kolme viikkoraporttia saanut ja aika lailla samoja lukemia ne kaikki näyttävät. Noissa kilometreissä ja askeleissa on siis mukana kaikki juoksulenkit, koirien ulkoilutukset ja kaikki arkinen kävely, oli se sitten työpaikan taukohuoneeseen ja takaisin tai pidempi pyrähdys.

Viime viikolle tuli vain yksi salitreeni, ja sinnekin piti lähteä heti kun inspiraatio iski, koska se ei hirveän usein ja voimakkaasti tällä hetkellä ilmaannu. Olin jo vähän luovuttanut sen suhteen, että viime viikolla pääsisin salille kertaakaan. Ja kun kirjoitan "pääsisin" tarkoitan "saisin aikaiseksi mentyä". Mutta sunnuntaina aamulenkin ja aamupalan jälkeen oli hetken aikaa sellainen olo, että nyt. Ja tartuin siihen tunteeseen samantien. Päivälle oli muuta ohjelmaa suunnitteilla (veljen vastasyntynyttä tytärtä oli tarkoitus käydä moikkaamassa), joten treenille ei olisi ollut myöhemmin päivällä enää aikaa. Tai no, illalla ehkä sitten taas olisi ehtinyt, mutta todennäköisyys sen toteutumiselle olisi ollut aika minimaalinen.

Vaihdoin treenivaatteet ja laitoin itseni liikkeelle niin nopeasti, etten jäänyt edes palkkaria valmistelemaan. Ajattelin, että niidenkin jauhojen mittailemiseen kuluva aika olisi aikapommin tavoin tikittänyt ja syönyt vähitellen sitä tarmokkuutta, jonka kaikki rippeet tarvitsin päästäkseni salille. Nyt kun kaikki salipäivät ovat jalkapäiviä ja niissäkin liiikkeet aika lailla niitä samoja toistuvia, niin salilla käyminen on tällä hetkellä kuin olisin päiväni murmelina-elokuvassa päähenkilönä.

Salilla tein siis viime aikojen tapaan askelkyykkyä, tällä kertaa smithissä. Siinä kyllä sai keskittyä vähemmän tasapainoon, mutta sen vuoksi kai liike tuntui jotenkin liian kevyeltä, vaikka taakkaa olikin 50 kiloa (tai no, 49 jos tarkkoja ollaan). Siirryin sitten vapaalla tangolla kyykkäämään, sieltä prässiin, ja lopuksi tein laitteessa reiden ojentajia ja koukistajia. Painoja sain laittaa tällä kertaa lisää prässiin ja koukistajiin (eli takareisilaitteessa). Näköjään kerran viikossakin voi jalat treenata, tehdä juoksulenkkejä ja syödä ihan normaalisti ja silti salitreenissä voi tulla kehitystä. Ja aika masentavaahan se olisikin, jos kehityksen eteen pitäisi jatkuvasti tehdä hulluna töitä.

Viime viikko sai miettimään omia treenimääriä ja sitä, kuinka usein varsinkin treeniblogeissa näkee ajatusta, että tulisin hulluksi, jos en pääsisi liikkumaan. Jotenkin tuntuu siltä, että osa siitä sellaisesta sekoaisin -puheesta on tekemällä tehtyä; on niin hienoa olla riippuvainen liikunnasta ja treenata 16 tuntia viikossa. Vaikka oikeastaanhan tarkemmin ajateltuna siinä ei ole mitään hienoa, että treenaaminen on pakkomielteistä ja on niin henkisesti heikoilla, että kevennetty viikko tai ajanjakso elämässä ajaa heti ranteet auki -fiiliksiin. Olisin itsekin joskus pitänyt tätä nyt kulunutta viikkoa treenimääriltään heikkona tai vähäisenä ja tuhahdellut, että ei tämä mitään ole. Nyt olen ihan tyytyväinen, hei - sentään neljä treeniä ja siihen päälle arkiaktiivisuus, luomuliikunta. Monipuolisempaa liikkumiseni voisi olla, sillä nythän se painottuu tuohon jalkapuoleen kaikilla tavoilla. Mutta olosuhteiden pakostahan se nyt on näin. Sulkapalloakaan en ole päässyt pelailemaan, kun treenikaveri ei ole ehtinyt. Sitä sentään voisi tällä hetkellä pelata.

Viime vuonna kun aloitin treenit pt:n kanssa, yllätyin siitä liikunnan määrän vähäisyydestä. Kolme salitreeniä viikossa, yksi 30-45 minuutin juoksulenkki ja yksi puolen tunnin venyttely oli muistaakseni siinä ihan ensimmäisessä ohjelmassa, jonka mukaan mentiin 6-8 viikkoa. Tuollaisilla määrillä kuitenkin tuli jo ihan kunnon kehitystä. Ja aikaa jää kaikkeen muuhun kivaan elämässä. Toki liikkuminen itsessään on kivaa, ja sinänsä hyvä syy. Mutta jos liikkumisen määrät tuntuvat itseisarvolta ja vähentäminen ahdistaa ajatuksena, niin on varmaan hyvä tarkastella suhtautumistaan treenaamiseen kriittisesti. Itse kävin tuon keskustelun itseni kanssa vuosi sitten, ja eihän se mukavaa ollut tajuta, että olin ollut ylpeä nimenomaan harrastamani liikunnan määrästä enkä niinkään laadusta. Ja kyllä välillä vieläkin fiksaudun liikaa numeroihin, kun olen sen tyyppinen luonteeltani, että kiinnostaa kaikenlainen mittaaminen.

Pakollinen fysiikkaraportti: ranne on tosi kipeä. Koiria taluttelen tällä hetkellä enimmäkseen yhdellä kädellä, koska talutushihnojen siirtely kädestä toiseen särkee. Ikävää on ollut huomata, että kipuun tavallaan turtuu, se tulee osaksi elämää ja lannistaa. Eilinen fyssarikäynti peruuntui, kun tuli viesti, että hän on jumissa Torinossa ja pääsi Suomeen vasta tänään. Uusi aika ei sopinut omaan aikatauluuni, kun olen hammaslääkärissä. Mutta huomenna olen menossa käsikirurgin vastaanotolle (jonne näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt mennä jo tammikuun alussa), se sitten tarkentaa jatkotoimenpiteet fyssarin suhteen. Huomenna olen ottanut työpäivän vapaaksi muutenkin, sillä ohjelmassa on operaatio Kanit 2 - lauma harvenee.

Huoltamolla: teippausta ja tankkausta

Kuluneella viikolla olen temmeltänyt muualla somessa (blogien kommenteissa, Facebookissa ja Twitterissä), joten oma blogi on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Toki päivätkin ovat menneet aika haipakkaa tahtia, kun olen tehnyt pitkää päivää töissä ja iltaisin lenkkeilyttänyt siskon koiria.

Eilen pääsin viimein pitkän odotuksen jälkeen fysioterapeutille, joka heti bongasi turvonneen ranteen. Tunnin verran hän käsitteli molempia kyynärvarsia ja sillä Graston-raudalla myös tuota rannetta. Juteltiin anatomiasta, ja ihan oikein olin paikallistanut tuon kipukohdan lihakset ja jänteet, ja hoitanut niitä oikein niillä De Quervain -taudin harjoituksilla. Varattiin uusi aika kuun loppuun, ja tarkoitus oli perua se, jos ranne käsittelystä oikein hermostuisi. Mutta ei se ole ollut eilen eikä tänään merkittävästi kipeämpi kuin aikaisemminkaan. Ehkä aavistuksen parempi. Fyssari teippasi sen vielä, ja pidän tuota teippiä nyt niin pitkään kuin se pysyy siinä. Ajattelin, että voisin teipata sen sitten itse miehen avustuksella uudelleen, kun nyt näin, miten teippi laitettiin.

Tällä viikolla olen juossut ja kyykännyt. Varsinaista erillistä vatsalihastreeniä en ole tehnyt, mutta treenasin vatsoja jalkojen ohessa. Juoksulenkit ovat olleet vaihtelevia intensiteetiltään, vaikka matka onkin ollut sama seitsemän kilometriä. Se on vain niin mukava lenkki juosta tuonne kirkonkylään, kääntyä puusillalla takaisin ja hölkkäillä pitkin joenrantaa. Maanantaina aamulla juoksin sen normaalina peruskestävyyslenkkinä ja tiistaina aamulla tein intervallitreenin. Alunperin oli tarkoitus mennä salille, mutta heräsin taas klo 5, joten se siitä. Jalkatreeni siirtyi keskiviikolle. Menin tiistaina tarkoituksella hieman myöhemmin nukkumaan, jottei sama toistuisi. Aamulla heräsinkin kuuden aikaan, joten siinä ehti hyvin haukata vähän banaania nassuun, laittaa palkkarin valmiiksi ja mennä salille.

Salilla tuttu mies kyseli, että mikä rannetta vaivaa, kun rannetuen kanssa ähelsin menemään. Kovasti symppasi ja tsemppasi, ja tuntui kivalta, että sai jollekin siellä vähän selittää, miksi en nyt niin usein näy siellä. Heidin vinkistä inspiroituneena vaihtelin vähän liikkeiden järjestystä ja aloitin nyt askelkyykyllä. Yleensä olen siis aina kyykännyt alkuun. Mutta tuo askelkyykky alkuun olikin hyvä, koska siinä on aina sitä tasapainon hakemista. Nyt keskityin erityisesti pitämään coren tiukkana pakettina ja katse vakaana edessä tietyssä pisteessä, joten sain tehtyä liikettä oikein tasaiseen, rauhalliseen ja tappavan polttavaan tahtiin. Kyykkääminen tuntui sen jälkeen oikein rennolta puuhalta :D.

Takareisiä treenailin taas puhtaasta tekemisen ilosta kuusi sarjaa, ja niissä huomasin jo selvää kehitystä, kun painoja sai laittaa pakkaan enemmän. Ajattelin siinä, että voisinkin joku kerta aloittaa takareisien treenillä, kun niihin tahdon enemmän voimaa. Harmi, että mielikuvitukseni liikkeiden kanssa on niin huono ja fysiikka asettaa nyt lisää rajoituksia. Takareisiä voin oikeastaan treenata tällä hetkellä vain laitteella. Sjmv ei onnistu ranteen vuoksi, eikä ham raise muuten kuin ilman lisäpainoa (= tyhjän kanssa). Leg curl jumppapallolla on kyllä toinen ihan passeli liike, sitä voisi hapotella seuraavaksi takareisilaitteen jälkeen.

Torstaina oli lepopäivä ja illan koiralenkki teki vain hyvää jumissa olevalle hanurille ja reisille. Eilen perjantaina kävin aamulla juoksemassa tasasykkeisen vk-lenkin ilman mitään intervalleja. Tänään aamulla sitten menin sen saman reitin aivan peruskestävyyden alarajoilla, eli paikoitellen jouduin ihan kävelemään, että syke pysyi tarpeeksi matalana. Loppulenkistä alkoi sataa räntää, mutta muuten oli oikein hyvä sää juosta, tarpeeksi hapekas ja askel tarttui hyvin pintaan, eikä tullut mitään turhia sutimisia.

FitBitin laskeman kulutuksen mukaan olen nyt syönyt, ja pyrkinyt kasvattamaan energiansaantiani. Aikaisemmin olen tosiaan syönyt turhan kevyesti ja etenkin viikonloppua kohden liian matala energiansaanti on aiheuttanut ongelmia, kun olen sitten pois normaalista työrytmistä ja kotona napostelen koko ajan. Mutta nyt ei ole ollut sitä ongelmaa! Alla olevassa graafissa näkyy tuo FitBitin arvioima kulutus päivittäin ja olen yrittänyt syödä yhtä paljon.

Paino ei ole juurikaan liikkunut mihinkään suuntaan tässä reilun viikon kuluessa, ehkä se on hieman laskusuunnassa, mutta se menee osittain varmaan sen piikkiin, että arvioin vielä syömisiäni vähän yläkanttiin. Ja toisaalta taas ainakin itselläni säännöllinen salitreeni pitää painon koholla, kun nestettä on kertyneenä lihaksissa vähän koko ajan viikon aikana. Kevyillä viikoilla sen huomaa, ja silloin kun juoksutreenejä on enemmän. Hassua toisaalta, että tässä graafissa keskiviikon kulutus on liki sama kuin torstain, vaikka keskiviikkona oli salitreeni ja torstai lepopäivä. Molempina päivinä tein koirien kanssa täsmälleen saman lenkin ja muukin arkinen liikkuminen oli aika lailla identtistä.

Eilen perjantaina olinkin sitten liikkeellä vähän enemmän; juoksulenkin ohella kävin siellä fyssarilla, kävelin sieltä töihin ja töistä asemalle (molemmat matkat jotain 2,5-3 km väliltä) + se illan koiralenkki. Illalla olikin sellainen olo, että jalat voisi heittää kattoa kohden. Kävellessäni fyssarilta töihin nappasin pari kuvaa, kun Helsinki oli niin paksun sumun peitossa, että näkyvyys oli muutaman metrin luokkaa. Sumu oli jotenkin ihanan pehmoinen ja rauhoittava. Satama-alueella kulkiessani ympärillä kuului rakennustyömaan kilke ja jotain virolaisia ja puolalaisia huutoja, joten tuli oikein kansainvälinen fiilis :).



Tein taas alkuviikosta omia "nakdejani", ja niistä saa kyllä kätevästi lisää energiaa päiviin, kun ei ehdi muuten olla koko ajan syömässä. Noita voin ottaa mukaan kokouksiin ja napostella työn ohessa. Ostinpa muuten myös riisikakkuja, kun niistä nyt niin monessa blogissa puhutaan. Työkaverilta sain lopullisen kimmokkeen, kun hän oli syönyt riisikakkua avokadolla ja oli siitä aivan innoissaan. Kerrankin joku herkullinen juttu, jota hän saattoi hehkuttaa minulle hyvällä omatunnolla :D. Usein ihmiset hehkuttavat jotain "ihanaa kylmäsavulohipastaa", kunnes sitten jotenkin kiusaantuneena muistavat kasvissyöntini, ja yrittävät paikkailla hehkutustaan jotenkin tyyliin "nii sähän et kyl söis sitä.." ja sitten kuumeisesti miettivät, millä fiksauksella se sopisi minulle: "mut voisko sen lohen korvata vaik jollain.. pavuilla?" No, mutta riisikakusta löysimme nyt yhteisen puheenaiheen :).

Tämän päivän ohjelmassa on aamulla tehdyn juoksulenkin lisäksi kaupungilla surffailua, joten sinne siis, ennen kuin kaupat sulkeutuvat. Mukavaa viikonloppua!

Energiankulutuksestani (Fitbit)

Edellisessä postauksessa mainitsin FitBit Flexistä, joka on nyt muutaman päivän kulkenut ranteessa mukana. Sen suurin hyöty minulle on ehkäpä se, että varmistuin ja sain ymmärrystä päivittäisestä energiankulutuksestani. Ensimmäisen kokonaisen päivän se oli ylläni perjantaina, jolloin tein salilla jalkatreenin, ja kävelin jonkin verran (osan työmatkoista), mutta muuten oli aika rento päivä. Perjantain kulutukseksi tuli hieman alle 2100 kcal. Todellinen kulutus saattoi olla aavistuksen suurempi, mutta aika lailla noissa lukemissa kuitenkin.

Eilen lauantaina olikin sitten aktiivinen päivä, vaikka en varsinaisesti treenannutkaan. Kaksi tuntia (siskon) koirien kanssa reipasta lenkkeilyä ja viisi tuntia kaupungilla kulkemista tuottivat kulutuksen lukemiksi päälle 2500 kcal. Olikin koko ajan melkoinen nälkä, ja käytiin syömässä lounasta kurdilaisessa buffetissa, Kaisaniemen Mesopotamiassa.

Paikan omistaja oli aivan äärettömän sympaattinen ja tuli heti neuvomaan, mitkä kaikki olivat kasvisruokia. Kylmistä vaihtoehdoista vain 1-2 taisi olla sellaisia, etteivät sopineet meille. Lappasin lautaselle mausteista pastaa, marinoituja kikherneitä, linssisalaattia, hummusta, tavallista salaattia (lehtisalaattia, kurkkua, tomaattia) ja tuota leipää, joka oli mausteista ja lämmintä. Niin hyvää, että melkein silmät ummessa söin.

Lämpimien vaihtoehtojen puolella oli jonkinlainen kasvis-papu-padan tyyppinen, riisiä, paistettuja perunoita sekä tomaattinen linssikeitto. Olin tuosta alkupalalautasesta niin täynnä jo, että hain vain hieman keittoa ja lisää leipää. Buffetin hinta oli 8,90 euroa, mikä on Helsingissä erittäin kohtuullista. Olisi vielä saanut teetä tai kahvia samaan hintaan, mutta olo oli niin kylläinen ja piti jatkaa matkaa, että jätettiin väliin. Suosittelen kuitenkin paikkaa, jos yhtään tuontyyppinen ruoka maistuu. Aion itsekin käydä sen tsekkaamassa vielä uudelleen, että oliko vain onnellinen sattuma. Mies on käynyt tuolla aiemminkin lounaalla, ja syönyt mm. falafeleja.

Lauantain dataa

Illalla, kun katsoin FitBitin lukemia, yllätyin ensin vähän. Mutta sitten kun mietin koko päivän menemisiä ja tekemisiä, ne tuntuivatkin aivan järkeenkäyviltä. Mielessä kävi, kuinka viime keväänä kiristellessäni lepopäivien kalorit olivat 1500 luokkaa, ja tällaiset viikonlopun päivät olivat silloinkin ihan normaaleja. Ei ihmekään, että silloin välillä oli niin nälkä, että olisi voinut vastaantulijalta syödä pään! Ja muistan, kuinka ensimmäisen kuukauden jälkeen sorruin syömään yhden päivän aikana melkein 4000 kcal. PT:hän sanoikin heti aluksi, että aerobisen määrää tulisi rajoittaa, mutta enhän nyt voinut tuosta noin vaan koirista hommautua eroon (tai olisin kai voinut pitää niitä isän luona kolme kuukautta, jos oikein olisin halunnut keskittyä projektiin). Ja en lainkaan tajunnut, miten suuri kokonaiskulutukseni on tuollaisina päivinä, kun ollaan koko ajan liikkeellä.

Olen aina arvioinut kulutukseni alakanttiin. Se johtuu osittain myös erilaisista laskureista, jotka ilmeisesti arvioivat kulutuksen hieman normaalia alemmaksi. Esimerkiksi kalorilaskurissa voi arvioida päivän aktiivisuudeksi todella kevyt = "istumatyö tai oleilua", kevyt = "hieman istumatyötä aktiivisempaa" tai kohtalainen = "seisomista/liikkumista jonkin verran". Jos on vielä tästä raskaampi päivä, se tulisi merkitä todella kevyenä ja merkitä liikunta erikseen. Ja kun olen kokeillut muita erityyppisiä laskureita netissä, niin saan aina päivän keskikulutukseksi suurinpiirtein 1600-1800 kcal. Nyt tätä kirjoittaessani en sitten tiedä, olenko itse aliarvioinut aktiivisuuteni vai nuo laskurit, mutta joka tapauksessa käsitys todellisesta kulutuksestani on ollut alimitoitettu.

Nyt jos lähtisin kiristelemään uudelleen, tekisin hyvin paljon maltillisemman kalorivajeen, ja söisin enemmän tuollaisina päivinä, kun kevyttä kaupungilla kävely -tyyppistä liikuntaa tulee runsaasti. Muutama vuosi sitten, kun olin kuntosalin treeniryhmässä, söimme noin 1800 kcal päivässä ja se tuntui oikein sopivalta määrältä. Jaksoin treenata, mutta oli kevyt olo, ja kroppa kiristyi 12 viikon aikana ihan kivasti. Rasvaprosentti putosi siinä ajassa 4 %-yksikköä ja lihasmassa kasvoi 3 %-yksikköä. Eiväthän nuo tietenkään mitään eksakteja lukemia olleet, mutta vaaka kertoi, että paino pysyi samana, housut väljenivät ja hauis tuli esille. Missään vaiheessa ei ollut nälkä ja olin koko 12 viikon ajan täysin herkuitta ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Se kertoo siitä, että vaje oli oikein mitoitettu.

Mielenkiintoista nähdä, miltä tuleva viikko näyttää FitBitissä. Salilla tulee varmasti tehtyä 1-3 treeniä (suunnitelmissa on kaksi jalkatreeniä ja yksi vatsatreeni) ja pari juoksulenkkiä. Lisäksi olen lupautunut lenkittämään siskon koirat ensi viikon arki-iltoina, ja lenkkien pituus tulee olemaan mitä tahansa 30-90 minuutin väliltä jaksamiseni mukaan. Tällä hetkellä en ole kasvattamassa lihasta, kun en voi täysipainoisesti treenatakaan salilla, mutta en ole myöskään miinuksilla, vaan pyrin syömään kulutukseni mukaan. Liikunta on tällä hetkellä terveysliikkumista niin kauan, kunnes tuo käsi saadaan terveeksi. Ensi perjantaina onkin fysioterapia, viimein! Ranne kipeytyi eilen taas, kun sisarenpoikaa nostelin kaupungilla ja on tänäänkin vähän jomotellut. Silti mieli on valoisampi ihan vain sen vuoksi, että käsi oli perjantaina niin oireeton. Uskon, että niitä päiviä tulee vielä lisää!