Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevyt viikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevyt viikko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Etana etana näytä sarves, tuleeko mulle lihasta?

Oivoi, eilen tuli syötyä karjalanpiirakoita niin, että olin haljeta. Kolme tuntia niitä väsättiin, minä pyöritin pohjia ja mies täytti ja paistoi. Söin ainakin kaksitoista, yli puoli kiloa :D. Lisäksi oltiin juhannuksen ja piirakoiden kunniaksi siirretty herkuttelupäivä sunnuntailta lauantaille, niin söin pari kourallista myös irtokarkkeja samaan konkurssiin. Iltaseitsemän aikaan kömmin masun viereen köllöttelemään ja heräsin siitä vähän ennen yhtätoista. Oli niin tukala olo, että oli pakko päästä vähän liikkumaan ja karistamaan kaikkea sitä kerrytettyä energiaa. Lähdin siis ihan rehellisesti sanottuna kalorienkulutuslenkille. Koira juoksuvyöhön ja tassua toisen eteen. Ihana valoisa juhannusyö, sopivan viileä juosta ja kulki tosi hyvin. Syke pysyi tosi alhaalla koko ajan, vaikka vauhti oli ihan reipas. Kunnon tankkauksen ansiotahan se oli. Välillä otettiin vähän tahattomia spurtteja, kun rusakot olivat aktivoituneet ja pari kissaakin bongattiin.

Ei juostu kuin seitsemän kilsan lenkki, mutta se teki ihan älyttömän hyvää sekä pääkopalle että muutenkin olemukselle. Piriformiksen kipu/kireys ei tuntunut pahenevan, mutta siellä se on edelleen ja jotain sille täytyy tehdä. Huomenissa soittelen siis aikaa fyssarille. Maltoin kuitenkin venytellä ennen yöunille menoa ja lenkin allekin olin pyörähtänyt vanhemman koiran kanssa pienen kävelylenkin, menköön se lämmittelystä. Mitään verryttelyjä en tehnyt, kun en malttanut. Ja niin, täällä viikolla olen venytellyt vähän melkein joka päivä, eikä ole ollut mitään tarvetta kirjata niitä ylös Heiaheiaan, enkä ole edes katsonut koko venyttelyyn kuluvaa aikaa. Yksittäisen venytyksen kestoa olen kyllä katsonut kellosta, että pysyn siinä tarpeeksi pitkään. In your face, suoritusminä!

Yöllä lenkin ja venyttelyjen jälkeen menin suihkuun ja sukelsin sieltä puhtaisiin lakanoihin. Mies oli nimittäin aamulla herännyt siihen, että oli läimäissyt kätensä lakanalla olevaan kissan (ruoho-)oksennukseen. Olin itse ollut koirien kanssa aamulenkillä ja tullessani kotiin olin vähän hämilläni, kun hän ei ollutkaan nukkumassa. Mies oli siltä silmänräpäykseltä marssinut pyykkitupaan muutaman tunnin yöunien jälkeen pesemään lakanoita ja petauspatjaa. Kissat <3.

Tänään aamulla puoli seitsemän maissa kävin vetäisemässä kevyen viikon viimeiset salitreenit. Tällaisen ohjelman kirjoittelin ennen salille menoa:

- penkkipunnerrus
- ristikkäistalja
- ojentajarutistus taljassa
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla
- pystypunnerrus käsipainoilla
- pystysoutu käsipainoilla
- viparit eteen + sivulle






Kaikkia liikkeitä tein 2 x 12 ja painot olivat taas pikkuisen pienemmät kuin normaalisti. Penkkiä tein esimerkiksi pelkällä tangolla ja vipareita kolmen kilon käsipainoilla. Vähän hölmöltähän se painojen heiluttelu taas tuntui, mutta nyt olin yksin salilla, niin ei ollut mitään selittelypaineita kenellekään. Vähän yli puoli tuntia meni tuohon kaiken kaikkiaan ja tein lopuksi vielä vatsoille taas pari sarjaa jalkojen nostoa penkillä. Se on niin kiva liike ja tuntuma tosi hyvä, kun malttaa vaan tosiaan nostaa jalat suoraan ylös ja nimenomaan alavatsalla. Välillä näkee sellaista heilumista, ettei tiedä, yrittääkö liikkeen tekijä mennä siitä niskaseisontaan, vai mikä on homman nimi. Olen tietysti juuri paras henkilö arvostelemaan muiden suorituksia, superasiantuntija!

Eilen muuten tein karjalanpiirakoiden lisäksi taas jonkinmoisen vihersmoothien. Olin jo viikko sitten ostanut kaupasta omenan evääksi töihin, mutta en ollut sitä syönyt ja se alkoi jo olla vähän pehmeä. Päätin soseuttaa sen smoothien joukkoon. Jääkaapissa oli myös tammenlehtisalaatti, joka oli jo paremmat päivänsä nähnyt, niin nypin siitä pari huonompaa lehteä pois ja ymppäsin mukaan. Näillä aineksilla mentiin:

- yksi keskikokoinen omena
- yksi keskikokoinen päärynä
- ruukku tammenlehtisalaattia
- 4-6 pakastepinaattikuutiota (en muista tarkalleen)
- pari kourallista pakastettua mangoa
- loraus appelsiinimehua (laitoin alkuun, kun ei meinannut lähteä tehosekoitin pyörittämään. Noin 0,5-1dl)

Näistä määristä tuli kaksi isoa lasillista, yhteensä n. 8-9 dl. Harmitti myöhemmin kun olin jo kaapinut smoothien pois tehosekoittimen kulhosta, että unohdin inkiväärin. Mutta hyvää tästä tuli, siskokin tykkäsi. Parivuotias siskonpoika nyrpisti nenäänsä maistaessaan, mutta kohteliaasti ilmoitti, että "kylmää" :D.  Se oli oikein raikasta ja hedelmäistä. Nyt voisi jatkossa tuunata sitä vähän vihreämmäksi vielä, eli lisätä vaikka pinaatin osuutta. Hyvin tuossa saa nostettua päivän kasvismäärää. Ei oliisi tullut mieleen syödä samaa määrää ilman soseutusta. Pelkkä ruukullinen tammenlehtisalaattia olisi jo ollut työlästä :D.

Aikoinaan pyöräytin koiralle usein kasvissoseita lihan joukkoon. Silloin opin, että koirat pystyvät käsittelemään kasviksia nimenomaan soseena, kun kasvisten solukko rikkoutuu soseutuksen (tai pakastuksen) yhteydessä. Mietin, että ehkäpä herkkävatsaiset ihmisetkin kestäisivät paremmin vaikka omenaa juuri soseutettuna? Töissä nimittäin omenaa syödessäni on pari ihmistä sanonut, että heillekin kelpaisi, mutta tulee vatsanpuruja. Ja joskus itsekin olen huomannut, että kun olen syönyt oikein ison omenan, sellaisen 400-500g, niin kyllä se saattaa siellä vatsassa jotain iskulauseita huudella.

Nyt kevyen viikon päätteeksi olen miettinyt taas kerran, että mihin suuntaan haluaisin treenejä viedä. Että saisi jotain suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä näihin treeneihin. Lihaksen kasvatus kiinnostaisi, etenkin yläkroppaan haluaisin lisää lihaa. Mutta en kuitenkaan jaksa syödä niin kurinalaisesti ja siististi, että kroppaan kertyisi nimenomaan sitä lihasta eikä joka lihasgramman kylkiäisenä tulisi pari(kymmentä) grammaa rasvaa. Sitten taas toisaalta olen ihan tyytyväinen kroppaani. Tänään aamulla salilta lähtiessäni olin tosi tyytyväinen sekä sen ulkomuotoon että toimivuuteen. Joo, on kireyksiä ja toistuvia vanhoja kremppoja, mutta en niitä sillä hetkellä murehtinut lainkaan.

Lisää lihasta meinaisi lisää painoa, ja arveluttaa sitten, että miten se vaikuttaa juoksuun. Entä jos mun kropan nivelet ei tykkää lisäpainosta? Suurenevan vaakalukeman kanssa varmaan pystyisin elämään (vaikka kyllä sitäkin täytyisi työstää mielessä, sen verran hupakko olen), jos se ei heikentäisi juoksuvauhtia ja jos ulkomuoto pysyisi siistissä kunnossa. Välillä jo mietin taas yhteydenottoa Haikaraiseen, mutta ensin olisi varmaan hyvä selvittää itselleen, mitä haluaa. EN TIEDÄ! Ja kellun tässä päättämättömyyden tilassa varmaan vielä syksylläkin.. Onneksi salilla käymisestä on kuitenkin terveydellistä hyötyä, vaikka se ei suunnitelmallista ja tavoitteellista olisikaan: lihaskunnon ylläpito ja yleensä liikkuminen niin että hengästyy ja hikoilee. Ja teen salitreenit sopivan raskailla painoilla, eli en himmaile tai fuskaa.

Ehkä mä vielä keksin, mitä haluan.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kas, kevyt viikko

Nyt oli juuri oikea aika pitää kevyt viikko. Treenamisen nälkä on kova, mutta kroppa alkoi olla turhan kireä ja juminen. Maanantaina istuin töissä eri työpisteessä kuin tavallisesti, ja illalla olikin sitten jo vasemman lavan alueen lihaksessa pistävää kipua. Tennispallolla yritin hieroa kipeää kohtaa, mutta jonkinlainen kramppi siellä oli, eikä siitä ollut niin apua. Päätäkään ei voinut kivuttomasti kääntää vasemmalle. Olan yli kurkkiminen olisi ollut täysin mahdotonta. Mies hieroi, minkä taisi ja keskiviikkoiltana kokeilin laittaa siihen myös Voltarenia. Joogassa tehtiin muutamia liikkeitä, jotka sitä ehkä hieman avasivat, mutta varasin silti hierojan eiliselle.

Hieroja mutisi jotain subscapulariksesta, en saanut ihan selvää. Olin ekaa kertaa tuolla hierojalla (mutta siis vakituinen hierontapaikkani); virolainen mies, joka on aika paljon vaihtoehtohoitoihin kallellaan. Puhui energiavirroista ja tekee ilmeisesti myös kuppausta, akupunktiota, reikihoitoja jne. Vähän ehkä turhan lempeät otteet minun makuuni, olisi saanut olla ehkä aavistuksen voimakkaampi käsittely. Mutta pyysin häntä hieromaan myös piriformiksen aluetta, kun se nyt vaan edelleen kirrailee. Hänen näkemyksensä oli se, että nuo vanhat välilevyn pullistumat ovat ehkä jättäneet iskiashermon hieman alttiiksi kipeytymiselle.

Hauskasti murtaen hän kysyi, että kun vaikutan niin kehotietoiselta (??) ihmiseltä, niin miten ihmeessä minulla on näitä kolotuksia ja jumeja eri puolilla kroppaa. Trapezius-lihaskin on tosi tiukka, istumatyöläisen perusharmeja. Pohdin, että syynä voisi olla se, kun olen niin laiska venyttelemään, ja olen kauttaaltaan niin jäykkä ihminen muutenkin (plus se istumatyö). Hän totesi, että minulla on aika kuivat lihakset, "mutta se ei ole paha eikä hyvä vaan se on niinkuin on, se on ominaisuus". En sitten tiedä, mitä se tarkoittaa, että on kuivat lihakset? Pitäisikö olla enemmän nestettä kehossa?

Googlasin "kuivat lihakset" :D, ja päädyin mm. lukemaan Nyyssölän kirjoitusta siitä, että kuivat lihakset ovat alttiit loukkaantumiselle, mutta tämä tarkoitti ilmeisesti dieetin aikana kuivuvia lihaksia. Sitten oli joku saitti, missä mainittiin, että kuivat lihakset ovat alttiita krampeille. Mielenkiintoista. En tosin tiedä, pitäisikö tälle "ominaisuudelle" yrittää tehdä jotain? Hieroja käsitteli myös kyynärvarret ja olkavarren lihakset ja päivitteli sitä, kun käteni ovat niin kylmät. Hän kysyi, mikä mahtaa olla leposykkeeni ja se on nyt viime aikoina mitattuna ollut siinä 50-56 välillä. Ja onhan toki nuo alhaiset verenpaineet. Repeilin melkein ääneen, kun löysin googlatessani tällaisen toteamuksen:
"Lääkäri Väänänen vääntää mieluusti asian ihan päälaelleen: "Kylmät jalat ja kädet ovat itse asiassa hyvä ominaisuus. Tällaisilla naisilla pulssitaajuus ja verenpaine ovat matalia. He ovat myös yleensä hoikkia." He voivat mahdollisesti myös olla tasaluonteisia, eli jatkuvasti motkottamassa miehen tekemättömistä töistä." (lähde)
Kylmien käsien kanssa olen jo oppinut elämään, ja esim. tänäänkin aamulenkillä oli hanskat kädessä, vaikka vastaan tuli ihmisiä t-paita päällä. Kun jos kädet pääsevät jäähtymään liikaa, niin sitten niitä jo kolottaa ikävästi.

Kevyt viikko alkoi maanantaina hölkkälenkillä, kun teki tosiaan mieli kokeilla, miten se sujuu pakaran kanssa. Kipeytyykö lisää, tai tuleeko mitään oireita. Kyllä se otti itseensä. Ei pahasti, mutta jo lenkin aikana alkoi vähän tuntua. Maanantaina töissä kävely oli sitten vähän jäykkää, mutta venyttelin ja hieroin tennispallolla joka päivä, ja se meni pikkuhiljaa paremmaksi. Ei lainkaan niin paha kuin toukokuisten pitkien lenkkien jälkeen. Mutta ei se siis parantunut ole. Kun se ei eilisestä hieronnasta oikein miksikään muuttunut, niin taitaa olla aika hakeutua fysioterapiaan. Art-Fysion Filippa on hoitanut alakroppaani aiemmin, joten varmaan yritän saada ajan hänelle, kun nyt näyttää palanneen äitiyslomalta.

Tiistaina lepäsin, enkä tehnyt intervallitreeniä. Menen nyt suurinpiirtein Haikaraiselta saamani kevyen viikon ohjeilla: intervallitreeni jää pois, ja salilla teen 10-20% kevyemmillä painoilla, kaksi sarjaa per liike. Vaikka en dieetillä olekaan, niin tuo intervalli ei oikein istu kevyen viikon ajatteluun. Keskiviikkona tein selkä-hauis -treenin kyllä kolmella sarjalla per liike, mutta pienemmillä painoilla ja jätin pari toistoa tekemättä. Ajattelin kevyen treenin auttavan tuohon yläselän tiukkuuteen. Että jos siinä saisi verryteltyä sen aukinaisemmaksi. Eikä se pahaa kyllä tehnytkään. Tein kolme liikettä selälle: leuanvedot (no, niitä ei oikein kevennetysti voinut tehdä, mutta tein vain kaksi sarjaa), pull downia ja kulmasoutua tangolla. Samoin hauiksille tein kolme liikettä.

Ennen treeniä nopea räpsäisy
Tuntui hölmöltä vaan heilutella painoja, mutta yritin pitää mielessäni, että tällä on tarkoituksensa. Silti teki mieli vähän selitellä muille treenaajille - joita oli yllättävän paljon siihen aikaan aamusta - että normaalisti kyllä treenaan ihan kunnon painoilla. Ajattelin, että jotain muka kiinnostaa, tai edes katsoo, että "eihän tosta ton treenistä oo mitään hyötyä".  Keskiviikkona illalla oli sitten taas jooga. Täytyy myöntää, että oli aikamoisen psyykkaamisen takana mennä sinne. Vaikka tiesin sen tekevän hyvää. Mutta koti houkutteli enemmän. Sitten sisuunnuin: neljä kertaa tätä kaiken kaikkiaan edes on, millainen laiskuri ei siitä selviä? Ei vaan ole löytynyt sopivaa joogaa minulle. Kaipaisin sellaista rentoa, iloista, normaalia; jotain, mistä on kaikki hörhöily riisuttu pois. Ehkä jotkut syvävenyttelytunnit voisivat olla enemmän minun juttuni.

Mutta tarpeeseenhan se joogaaminen tuli taas. Tehtiin erilaisia selkä- ja rintarankaa kiertäviä ja avaavia liikkeitä, ja niitä takareiteen kohdistuvia venytyksiä. Tällä tunnilla yritin erityisesti keskittyä hengityksen tarkkailuun ja se sitoi jotenkin ajatuksetkin. Monesti tuntuu, että ne karkaavat työasioihin tms. Mutta nyt vähän upposin siihen hengityksen ajattelemiseen. Välillä näin ikkunasta pilvet taivaalla, mutta ne vain olivat, en ajatellut niitä yhtään.

Eilen torstaina pidin taas treeneistä lepopäivää, ja kävin illalla siellä hieronnassa. Tänään kävin aamulla treenaamassa alakroppaa kevyesti. Alkuun pakarapotkuja, kun kyykkypaikka oli varattu. Sitten kyykkyä, suorin jaloin mavea, vaakaprässiä, ak-kävelyä ja hip thrustia. Loppuun treenasin vielä vähän vatsalihaksia. Tänään kevyesti treenailu ei tuntunut yhtään niin hölmöltä. Jotenkin alakropan treenaaminen normaalisti on henkisesti aina raskaampaa, liikutellaan isoja(...) rautoja ja jos viimeiset toistot esim. kyykyssä eivät onnistuisi, niin tilanne on vähän erilainen kuin vaikkapa hauiskääntöjen kanssa.

Huomenna tai sunnuntaina käyn vielä treenailemassa ojentajat, olkapäät ja vähän rintaa. Nyt olen melkein päivittäin venytellyt rintalihaksia, ja eilen hieroja näytti vielä pari venytystä lisää, niihin tosin tarvitsee avustajan. Ja siinä missä takareisien venytys on tuskaa, niin rintalihasten on aivan ihanan rentouttavaa. Tänään olisi pitänyt ottaa ryhdistä ennen ja jälkeen -kuvat, kun salilla taas penkillä maaten tein pitkät venytykset sekä isoille että pienille rintalihaksille. Ja ihan selvä ero näkyi olkapään asennossa sivuttain tarkasteltuna! Se ei kiertynyt lainkaan niin sisäänpäin kuin normaalisti.

Tänään aamupäivällä keiteltiin riisipuuro ja huomenna on tarkoitus väsäillä siitä karjalanpiirakoita. Iltapäivällä syötiin lämmintä perunasalaattia, jonka ohjeen bongasin joskus viisi vuotta sitten, ja vähintään kerran kesässä tätä tulee tehtyä. Koska siskon perhe oli kylässä, niin unohdin räpsiä kuvan ruoasta, mutta tässä ohjeesta (ja meidän tekemänä se ei kyllä näytä noin aneemiselta kuin tuossa kuvassa olevassa kuvassa :)).


Tänään käytettiin jääsalaattia ja tammenlehtisalaattia, koska tuossa hemmetin lähikaupassa ei tunnu koskaan olevan rucolaa, kun sitä tarvitsee. Mutta ei se mitään, tammenlehti ajoi asiansa ihan yhtä mallikkaasti. Salaatin seuraksi paistettiin tofukuutioita seesamiöljyssä.

Mieli tekisi huomenna hölkkäilemään, mutta uskaltaisikohan sitä?

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Let's go to the gym, today!

Voihan kuntosali, kuinka olinkaan sinua kaivannut, vai olinko? Tänä aamuna kipitin klo 6.30 Elixialle, jossa oli hyyyyvin hiljaista ja rauhallista. "Sairaslomani" aikana näemmä kaikki alkuvuoden kiireet ovat kaikonneet. Paikalla oli 2-4 treenaria minun lisäkseni, jakaantuneena eri saleihin ja lämmittelylaitteisiin. Yhden vakkarikävijän kanssa oltiin samassa salissa ja mikä rauha oli tehdä treeniä!

Alkulämmittelyt tein perinteiseen tyyliin. Kuitenkin rintarangan kierto tuntui sen verran inhottavalta, että tein sen aika pienellä liikeradalla.

Vielä hymyilyttää, kun ei ole tehnyt yhtään hauisposea
Kyljen ja rintakehän tuntemuksia kuunnellen tein treenin ja painot olivat noin 60-80 % normaalista, ennen kaikkia vammautumisia tehdyillä painoista laskettuna. Tein jokaista liikettä 3x15; tai siihen tähtäsin, mutta parissa liikkeessä kävi niin, että kolmannen sarjan alussa tuli uupumus kuin kirkkaalta taivaalta ja toistot jäivät esim. kahdeksaan (penkki) tai yhteentoista (pystypunnerrus).

Tällaisella set-upilla mentiin tänään:

Ylätalja 3 x15
Penkki 15,15,8
Vasarakääntö hauiksille 15,15,15/14 (vasen jaksoi yhden vähemmän)
Ranskalainen punnerrus maate käsipainoilla 12,12,12
Pystypunnerrus käsipainoilla 15,15,11

Lopuksi yritin tehdä vatsarutistuksia, mutta siinä kohtaa kylki alkoi jo kiukutella sen verran pahasti, että olivat vähän sinnepäin -vatsoja. Tein kaksi viidentoista sarjaa jalkojen nostoa ja kaksi viidentoista sarjaa kummallekin kyljelle nostoja lattiasta kylkimakuulla.

Treenin tehokkuus oli arvioituna sellaista 70-75% luokkaa. Lämmin tuli, vaikka hiki ei virtana valunutkaan. Voimatasojen laskun huomasi selvästi. Ei ollut sellainen heikottava olo, mikä oli joskus syksyllä, kun treeni joskus takkusi esim. huonon syömisen vuoksi. Nyt oli vain sellainen yleisesti ei-vahva -olo. Että tämän parempaan minusta ei tällä hetkellä olisi, vaikka kuinka olisin syönyt ja nukkunut hyvin ja tankannut kaikki maailman doupit. Mutta en antanut sen häiritä itseäni. Ohimeneväähän tämä on, kun treenaan maltilla ja pääsen taas vähitellen vauhtiin.

Kotiin päästyä kyllä kädet tuntuivat kaikkensa antaneelta. Nostaessani puurolautasta mikroon (joka on noin pääni korkeudella) oli sellainen fiilis, että viimeisiä energianrippeitä viedään. Kuten viimeksi mainitsin, aloitan tämän treenaamisen nyt kevyellä viikolla, eli tällä viikolla mennään todella varovasti ja kevyesti. Tänään tuntui siltä, että pääsin tavoitteeseen. Treeni oli kehittävää, mutta ei liian raskasta toipuvalle fysiikalleni. Ranne oli täysin kunnossa, ei haitannut treeniä yhtään! Mutta tosiaan se kylki/rintakehä irvisteli vatsan pitoa tai rutistuksia vaativissa liikkeissä. Penkkipunnerruksessa rintarangan selän puolella tuntui pientä ikävää juilimista, mutta pahinta oli lopulta kuitenkin vain nousta siitä penkiltä ylös. Olisi vain pitänyt kierähtää lattialle kaikkensa antaneen näköisenä :D.

Nyt tavoitteena on takoa tähän kroppaan lisää lihasta kesään mennessä ja kasvatella voimatasot ennalleen.
Vain muisto entisestään :/


p.s. otsikko (kuten koko blogin nimikin) mukailee tänään/eilen päättynyttä lempisarjaani, johon uskoin loppuun saakka, enkä pettynyt!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kevyt viikko, reisille meni

Keskiviikon saliruuhkasta viisastuneena menin eilen torstaina salille 12.30 aikaan. Sain siltikin sumo-maven jälkeen hieman odotella smithin vapautumista. Joku mies siinä oli tekemässä kymmeniä sarjoja penkkipunnerrusta, mutta käytin aikani hyväksi ja testasin bosun päällä takareisiliikettä, jota olin nähnyt erään miehen tekevän kerran, glute ham raisea. Päädyin lopulta tekemään jopa viisi sarjaa, 20, 18 ja 3 x 15, kun sujui niin helposti ja sainkin noilla pidemmillä sarjoilla kivan pumpin takareisiin.

5891671272407551762 5891671152447631234

Tuossa tuli jonkun verran autettua ylävartalolla, joten liikkeestä saisi varmaan raskaamman ja takareisilihaksia eristävämmän, kun tukisi jalat jonnekin, esim. tangon alle, ja pitäisi kädet vaikka rinnalla tai niskassa. Mutta halusin näin ensimmäisellä kerralla testata liikerataa yleensäkin ja hakea vähän tuntumaa takareisiin, ennen kuin lisään haastetta.

Tämän jälkeen pääsin tekemään ohjelman mukaista juoksijan askelkyykkyä ja sen aikana ehdin jo unohtaa, että piti olla kevyt viikko. Tein kaikki kolme sarjaa 12+12 ja sen jälkeen pumppaava askelkyykkykävely, kolme sarjaa, 12+12 ja molemmissa käsissä 12 kilon kahvakuulat.

Treenivihkoa kaivelin vasta tässä vaiheessa, ja kevyen viikon jalkatreenistä ainoa kevyt osuus meni prässissä. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin tietysti voinut jättää sen vaikka tekemättä, jotta treeni olisi ollut tavallista kevyempi. Mutta tein sen nyt sitten yhden jalan prässinä, enkä lastannut 53 kg:n kelkkaan lainkaan lisäpainoa.

Nyt on alakerta juntturassa ja kävin hieman hölkkäilemässä, että välttyisin kauheammilta jumeilta. Tulipa eilen ostettua toiveikkaasti tällaistakin:

5891673623691095186

Magnesium-öljyä, jota voi levittää ennen ja/tai jälkeen treenin. Tämän pitäisi ilmeisesti imeytyä hyvin ja edistää palautumista ja ties mitä kaikkia mankan hyviä vaikutuksia vielä lisää. Tuo on valittu vuoden 2012 terveystuotteeksi ja kun sitä googlailin, niin huomasin, että samalta valmistajalta on myös B12-vitamiinisuihke, jota täytynee kokeilla myös ihan mielenkiinnosta.

Mies levitti eilen tuota suihketta selkälihaksiini, sillä ranka oli hieman kipeänä vatsalihaskierroista. Yön aikana se siellä vaikutti ja kivut tuntuivat kyllä siedettävämmiltä melkein heti levityksen jälkeen. Placeboa, ehkä, mutta taisi jäädä vakiokäyttöön. Ruohonjuuressa oli myynnissä muutamaa erilaista, tuo oli "sport spray", mutta sieltä löytyi myös kipu-spray ja uni-spray, joihin oli sitten lisätty erilaisia aineita. Uni-sprayssa oli muistaakseni kamomillaa ja laventelia.

Toinen ostoslöytö oli myskikurpitsa, jota Heidi on hehkuttanut jo jonkin aikaa. Tunnustan tulleeni aivopestyksi ja huhuilin jokin aika sitten fb:ssä, että mistä hitosta tuota oikein löytää. Työkaveri sitten bongasi omasta paikallisesta Itä-Helsingissä sijaitsevasta K-marketistaan sitä ja kun oltiin matkalla sinne, tajusin kipaista vielä Kampin K-kauppaan. Sieltä löytää jostain syystä aina kaiken, ihan älytön valikoima. En tajua, miksen ollut aiemmin tullut ajatelleeksi koko kauppaa. Nappasin ison myskikurpitsan mukaani ja tänään sitten sitä valmistin. Virhe oli siinä, että olin nälkäinen, enkä oikein tiennyt, mitä olisin tehnyt, joten sähelsin vähän kaikkea.

5891676099211638274
Kurpitsanpuolikkaat menossa uuniin
Paistoin kurpitsanpuolikkaat 45 minuuttia 200 asteessa ja kun ne tulivat uunista ja olivat hieman jäähtyneet, maistoin. Olisin kyllä voinut siltä seisomalta syödä kummankin sellaisenaan, hyvää!! Kuori irtosi helposti, olin varautunut pidempäänkin taisteluun niiden kovertamisessa. Mutta veitsellä vaan irrotin kuoret ja sain kaksi mötikkää valmiina odottamaan survomistaan.

Siemenet odottavat vielä valmistamistaan. Löysin hyvän ohjeen niiden valmistamiseen ja ajattelin huomenna kokeilla. Noissa on kuulemma paljon hyviä hivenaineita, mm. sinkkiä ja magnesiumia. Muistan myös  lukeneeni aikoinaan, että kurpitsansiemeniä käytetään eturauhasongelmien hoitoon ja syötinkin niitä vanhalle pappakoiralle aikoinani kasvissoseen joukossa, sillä sen eturauhanen välillä villiintyi. Omasta eturauhasestani en ole niin huolissani ;). Mutta siis jonkinmoista superfoodia siis nuo siemenet!

Takaisin kurpitsaan.. Survoin sen soseeksi ja maustoin paprikalla, korianterilla, chilillä ja ripauksella suolaa. Lopputulos oli ihan ok. Kokeeksi sotkin muutaman haarukallisen mössöä maustamattomaan soijajogurttiin ja nyt tuloksena oli ihan kuin joku jälkiruoka?? Todella hyvää, mutta en oikein tiennyt miten suhtautua :D. Kärsimätön ja nälkäinen kun olin, päädyin heivaamaan soseeseen vielä erilaisia yrttejä; basilikaa, oreganoa, meiramia ja timjamia. Sitten söin sen sellaisenaan kylmäsavutofun kanssa.

Seuraavalla kerralla täytynee kokeilla jotakin reseptiä, koska en selvästikään ole mikään spontaani kokkailija-onnistuja. Ainakin tämä linssi-kurpitsa-pata näyttää herkulliselta, samoin tämä lisäke. Kuolaan jo katsoessani noita kuvia. Muistan myös, että 90-luvun lopulla New Yorkissa söin to-die-for -kurpitsakeittoa, joten jonkinlaista keittoa ajattelin tuosta myös tehdä.

Nyt koirat lenkille ja sitten yöunille (osa 2). Aamulla (perjantai siis, kello on tätä kirjoitettaessa jo yli puolen yön) menen aikaisin salille tekemään kevyen selkä-rintatreenin ja sen jälkeen siivoamaan ystäväni kämppää hänen kanssaan. Juhannusta ei varsinaisesti vietetä mitenkään ihmeellisesti; istumme iltaa siskon luona tuossa viereisessä korttelissa ja luvassa on kuulemma herkullista punajuuri-savutofu -salaattia. Elämä olisi aika paljon ankeampaa ilman Chocochiliä!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Light mode

Lomailen tämän viikon ja hieman seuraavaakin, niin salille ei tarvitse hilpaista heti aamuvarhaisella. Tänään tosin vuorossa olisi intervallitreeni, jonka olen tehnyt nyt joka kerta juosten, joten salin aukioloajat eivät sinänsä rajoita mitään.

Kalorien nosto näkyy treenissä jo jonkin verran. En tiedä, uskaltaako tätä sanoa edes, mutta varovaista edistystä etenkin rintalihastreenissä on nyt tullut. Ristikkäistaljassa tein eilen puolitoista sarjaa (12 toiston sarjoja) 15 kilolla, mikä tuntuu huimalta, kun vielä pari viikkoa sitten voimat uupuivat kesken sarjan kymmenessä kilossakin. Rintaprässissä saa tehdä ihan tosissaan töitä, että vasen hartia pysyy kurissa, eikä lähde kiertämään vinkuralleen. Tyhmä tunne, kun oikea puoli pusertaa ihan tyylikkäästi yläviistoon ja vasen hyytyy puoliväliin.

5890380103904817074
Hello chest press, my darkest enemy.
Kuitenkin lihakset tuntuvat kauttaaltaan hieman tukkoisilta, olkapäitä kivistää ja samoin vasenta polvea. Palautuminen ottaa ehkä hieman tavallista enemmän aikaa, sillä eilen selkä-rinta -treeniä tehdessä kädet eivät olleet vieläkään palautuneet torstain käsipäivästä. Selasin kalenteria, niin kevyt viikko oli viimeksi viikolla 19, eli 6.5. alkaneella viikolla. Sen jälkeen olen treenannut käytännössä katsoen joka päivä ja treeni on ollut korkeatehoista. Joku lepopäivä tuolla oli taannoin, kun yhdistin palauttavan lenkin samalle päivälle kuin jalkatreenin, mutta yhtä kaikki siihenkin viikkoon tuli useampi raskas treeni.

Laitoinkin nyt valmentajalle viestiä, että olisiko syytä vetää kevyempi viikko tähän väliin. Mieli kyllä jaksaa, ja intoa riittää, mutta (tai ehkä juuri) siksi olisikin hyvä nyt ottaa hieman rauhallisemmin. Voin ihan suoraan myöntää, että yhdistelmä kalorien nosto ja kevyt viikko on sellainen, mitä pitää hieman työstää. Vaikka tarkoitus onkin saada lihasmassaa, niin välillä jokin pieni epäilys nostaa päätään, ja tulee sellainen olo, että "yhyy, kerään vain rasvaa tätä menoa". Ja seuraavassa hetkessä pyörittelen itselleni silmiä ja läpsäisen henkisesti poskelle, että "nyt ihan oikeesti!" En ole vielä tehnyt päätöstä tämän päivän intervallistakaan, että teenkö sen vai en. Jos teen, niin todennäköisesti kuntopyörällä ja annan polvien vähän levätä.

Tällä viikolla aion keskittyä kehon huoltoon ihan todella. Tavoite on venytellä vähintään kolme kertaa tämän viikon aikana huolellisesti, eli noin puoli tuntia per venyttelykerta. Katselin tuossa myös jo vapaita hieronta-aikoja. Haluaisin mennä ihan kunnolliseen klassiseen hierontaan pitkästä aikaa. Työpaikan osteopaattinen hieronta on kyllä ollut ihan paikallaan, mutta ei siellä nauttimaan pääse. Kolmantena kehonhuoltokeinona ajattelin mennä uimaan, edellisestä kerrasta onkin vuosi aikaa..

Yllätin lisäksi itseni ja kävin nyt aamusta Terve Selkä -nimisellä ryhmäliikuntatunnilla, jossa keski-ikä oli varmaan 63 vuotta. Tunti sopi tähän viikkoon ja fiilikseen kuin nenä päähän; paljon lämmittelyä, verryttelyä ja selän + rintarangan liikkuvuutta lisääviä harjoituksia. Juuri sopivassa määrin palautteleva tunti.