Huolenaiheiden vaikutuspiiri

Seuraa treeneihin suoranaisesti liittymätöntä avautumista. Kellokin on 3:08..

Viimeinen viikko on ollut raskas. Kerroinkin jo, että työpäivät olivat pitkiä ja stressaavia, ja tänään putki viimein päättyi. Odotin, että pääsen rauhoittumaan ja laittamaan joulua kotona. En ole erityisen jouluihminen päällisin puolin: en sisusta kämppää joulukrääsällä enkä soittele joululauluja, mutta se rauha ja pysähtyminen on sellaista, mitä joulussa kaipaan. Lahjoja ostan vain lähipiirin lapsille, joita on muutama. Heillekin vain jotain pientä, koska kaikilla on leluja aivan järkyttävät määrät ja lahjoja tulee muutenkin joka suunnasta.

Hain tänään työpäivän jälkeen pikkukoiran hoitoon ja tuon koiran omistajan (entinen koulukaveri) elämäntilanne veti mielen matalaksi. Syksyn aikana olen nähnyt merkkejä siitä, mutta olen nähnyt myös merkkejä paremmasta. Tai ainakin halunnut nähdä. En tiedä enää, oliko niitä alkuunkaan. Nyt valvon keskellä yötä, kun en saa unta. Otin jo yhteyttä viranomaisiin, mutta aika vähän on mitään, mitä voi tehdä auttaakseen toista. Onko teille tuttu huolenaiheiden vaikutuspiiri / ympyrä / kehä?

Huolenaiheiden vaikutuspiiri

Kehän uloimmalla reunalla on murheet ja huolet, joihin emme voi vaikuttaa, emmekä voi niistä päättää. Tällaisia ovat sää, luonnonmullistukset, maailman taloudellinen tilanne, lainsäädäntö jne. Eipä paljon voi vaikuttaa siihen, sataako vai paistaako. Kyllä kaikki nämä asiat silti vaikuttavat elämäämme, olemiseemme ja niitä tulee ainakin hetkellisesti vatvottua.

Keskikehällä on aiheet, joihin voimme vaikuttaa, mutta joista emme voi päättää. Käytännössä tässä ovat kaikki elämäsi ihmiset. Perhe, puoliso, lapset, ystävät, työkaverit, asiakkaat, muut salillakävijät, kanssamatkustajat joukkoliikenteessä, kaupan kassa jne. Voit vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi lapsesi viettää vapaa-aikaansa. Loppupeleissä et voi päättää sitä hänen puolestaan, ellet kirjaimellisesti kahlitse häntä kotiin ja valvo 24/7. Myyntityötä tekevä voi vaikuttaa asiakkaan ostopäätökseen, mutta ei päättää hänen puolestaan. Voit tarjota paikkaasi bussissa kanssamatkustajalle, mutta hän päättää itse, istuuko siihen vai ei.

Sisin kehä pitää sisällään kaiken sen, johon voit vaikuttaa, josta voit päättää, ja ne asiat, joita voit siis muuttaa. Oma asenne, teot, tulkinnat, ajatukset. Et voi vaikuttaa siihen, sataako ulkona vai onko aurinkoista. Mutta voit päättää, että et anna sadesään vaikuttaa mielialaasi ja voit vaikuttaa säänmukaiseen pukeutumiseesi. Tällä kehällä joutuu tekemään välillä enemmän töitä ja välillä asiat soljuvat kuin itsestään.

Mitä enemmän käyttää energiaa ulkokehän asioiden vatvomiseen, sen enemmän se kuluttaa resursseja pois niistä asioista, joihin voi vaikuttaa. Mielestäni hallitsen ulkokehän hyvin. Välillä ottaa päähän vaikka jatkuva sadekausi, kun koiria saa olla jatkuvasti kuivaamassa ja pesemässä tassuja hiekasta ja kurasta. Mutta noin pääsääntöisesti se ei vaikuta käyttäytymiseeni negatiivisesti: en pilaa muiden päivää kiukuttelemalla ja marmattamalla säästä. Siihen voisin helposti sortua, etenkin jos on muitakin ärsytyksenaiheita. Mutta omilla teoillani voin vaikuttaa siihen; kun tiedän, että lenkiltä palattuani on massiivinen tassupesu-/kuivausoperaatio edessä, järjestelen asiat valmiiksi niin, että se operaatio on mahdollisimman kivuton.

Keskikehällä onkin sitten heikko kohtani. Murehdin toisten ihmisten asioista niin, että yöunet menee. Elämässäni on pari ihmistä, joilla on ongelma alkoholin kanssa. He eivät ole perheenjäseniä, mutta kuitenkin eri yhteyksien kautta elämääni tulleita ihmisiä, joihin on muodostunut jonkinlainen sidos. En ole vastuussa heidän juomisestaan tai niiden seurauksista, mutta olen silti roolissa, jossa kannan huolta ja yritän auttaa; se on myös jollain tapaa velvollisuutenikin. Olen ollut tekemisissä viranomaisten ja terveydenhuollon kanssa, tehnyt yhteistyötä auttaakseni näitä henkilöitä. En voi kuitenkaan tehdä päätöksiä näiden ihmisten puolesta. Kummankin tapauksen kanssa olen paininut jo reilun vuoden verran. Välillä näkyy valonpilkahdusta ja sitten se taas sammuu.

Nyt taas tuntuu, että omat resurssit ovat aivan lopussa. En vain enää jaksa. Teen jonkinlaista surutyötä päästääkseni irti ainakin tästä toisesta tapauksesta. Murhe on vaihtunut kiukuksi, kiukku raivoksi, raivo alakuloksi ja se aaltoilee nyt näiden tunteiden välillä. Luultavasti vielä jonkinlainen purkaus on edessä. Mutta sen jälkeen - on vain annettava olla, hyväksyttävä tilanne.

jk. treenaamiseen tämä ei liity muuten kuin siten, että nämä asiat ovat vieneet kaikki, aivan kaikki voimavarat, ja salilla olen tosiaan käynyt viimeksi viikko sitten. Eilen aamulla kävin koiran kanssa juoksemassa ja huomenna yritän kasata ajatukseni, keskittyä ja mennä salille. Onneksi pääsen myös hierontaan viimein. Luultavasti kaikki tämä murhe ja stressi on kasautunut myös hartioihin. Istuessa huimaa, käsi on jäätynyt ja yläkroppa on kova, joustamaton ja kireä. Jos joku näppäisi minua rintalihaksiin, sieltä kuuluvan äänen kanssa voisi varmaan virittää jonkun soittimen.

Vahingollinen naiskuva vai itseaiheutettu stressi?

Koska omassa blogissani saan inttää niin paljon kuin haluan, niin jatkan vielä täällä aloittamaani väittelyä (käytän sanaa väittely neutraalissa sävyssä). Olen huomannut, että en useinkaan saa pointtiani selväksi lyhyesti ja ytimekkäästi, vaan sorrun jaarittelemaan ja poimimaan näkökulmia sieltä täältä. Blogeihin kommentointi pitäisi kai lopettaa kokonaan, kun tuntuu siltä, että saan usein vihaisen lauman alkuperäistä kirjoittajaa puolustavia kommentaattoreita kimppuuni, kun erehdyn inisemään oman eriävän mielipiteeni. Välillä mietin, että onko vika omassa päässäni, vai näenkö asiat muka niin eri tavalla kuin muut?

Blogikommentoinnissa olen huomannut myös sen huvittavan piirteen, että joku alkuperäistä kirjoittajaa puolustava viittaa epäsuorasti aiempiin, eri mieltä oleviin kommentoijiin. Tuossakin keskustelussa on yksi esimerkki aiheesta, mutta muistelen nähneeni tämäntyyppistä kommentointia aiemminkin. Miksi ei voi vastata minulle suoraan, että hei Eikku, olen sun kanssa kyllä tosi eri mieltä tästä asiasta x? Sen sijaan vastataan alkuperäiselle kirjoittajalle ja verhoillaan vittuilu minulle vaan jotenkin tyyliin "on se kumma kun ERÄÄT täällä eivät ymmärrä" tai "joidenkin mielestä näköjään vaan voi sanoa plaaplaa" ja käytetään termejä, joita olen juuri käyttänyt. Sitten pitää itse mennä siihen puolustautumaan kaikenlaisia tahallisia väärintulkintoja vastaan, että niin tarkoitat ilmeisesti tuota minun kommenttiani vai? Pyritäänkö tuollaisella epäsuoralla huutelulla sitten jotenkin välttämään konfliktia? Että kun tuo kommentoija on niin ärhäkkä, niin minäpäs vihjailen turvallisesti täältä alkuperäisen kirjoittajan selän takaa.. ?

Mutta jospa itse aiheesta sitten. Minun mielestäni median tarjoilemaa epärealistista naiskuvaa vastaan voi hyvinkin suojautua. Jos alkaa kokea ulkonäköpaineita, niin ei niihin tarvitse alistua. Eikä se tarkoita, että sinun tulee sitten olla aktiivinen naisasianainen, joka nousee barrikadeille ja polttaa H&M:n bikinijulisteita. Voi vain ihan yksinkertaisesti lakata välittämästä. Ihan oikeasti se on juuri niin yksinkertaista kuin miltä kuulostaa ja täysin oma valinta.

Minulla oli jossain vaiheessa vaihe, että muotiin ja kauneuteen keskittyvät lehdet alkoivat ahdistaa. Ehkä joskus 20-25 -vuotiaana, en enää muista tarkalleen. Nuo lehdet kun ovat täynnä juttuja tyyliin miten tehdä vaatekaapista käytännöllinen, klassinen & trendikäs, onko kulmakarvat/otsatukka/polkkatukka/kiharat hiukset/juurikasvu jne. tänä syksynä in vai out, hame housujen päälle vai ei, kopio tästä julkkisten hiustyyli jne. Päätin lopettaa lehtien lukemisen kokonaan, kun tuli niin riittämätön olo. Ei ollut aikaa eikä jaksamista panostaa ulkonäköön niin paljon, ei edes sitä "tee edes tämä" (vaikka jollekin meikkityylille 5 min, 15 min, tunnin kestävät vaihtoehdot). Olisin kyllä halunnut, mutta kun en pystynyt. Se ei tullut minulta luontevasti ja intressit olivat muualla (koirassa ja opiskelussa lähinnä). Ja kun se olisi ihan oikeasti vaatinut aikaa enemmän kuin sen viisi minuuttia. Olisihan pitänyt selvittää, mistä ne kaikki meikkituotteet saa ostettua, käydä ostamassa ne ja opetella niiden käyttö. Sitten ehkä puolen vuoden päästä se uusi, opeteltu aamu-rutiini olisi kestänyt päivittäin sen viisi minuuttia.

Päätös oli helppo, lehtitilaukset loppuivat yksi toisensa jälkeen enkä enää jatkanut niitä. Joskus erehdyin tilaamaan jonkun uuden lehden todetakseni, että samat jutut eri kuoressa. Olivia, Evita, Kauneus ja Terveys, Trendi jne.. Samaa "hyvää ja onnellisempaa elämää kunhan vain teet nämä asiat" -juttua kaikissa. Niitä lukiessa alkaa päähän hiipia ajatuksia, että miksei mulla ole rempattavaa kansakoulua maalla ja miksi mä en käy joogaamassa joka aamu. Tai pitäiskö opetella itse huovuttamaan ja tekemään kynttilöitä? Tai molempia? Jos hankkisi lauman lampaita ja kanoja..? Vitsi toi rintasyövän sairastanut nainen lopetti työnteon ja lähti Peruun hiihto-oppaaksi, pitäisköhän munkin repäistä ja muuttaa elämäni?

Ehkä myös hieman tylsistyin. Tosiaan kun oli samat jutut joka lehdessä. Sama julkisuuden henkilö vuoronperään eri lehdissä kertomassa elämäntapamuutoksestaan. Lehdet jäähylle ja johan paineet helpottivat vähitellen. Muistan vieläkin sen olon, mikä tuli pikkuhiljaa, kun ei koko ajan ollut olo, että omalle elämälle täytyy tehdä koko ajan jotain, että se täyttää kriteerit.

Nykyisin tuntuu siltä, että olen jo ihan immuuni "naiskuvalle", mikä se sitten onkaan. Tiedän, millainen olen ja mihin tämänhetkiset resurssini riittävät. Välillä laiskottaa ja välillä olen hurjan reipas. Tiedän aika hyvin, mistä motivoidun ja mistä lannistun. Kun on laatinut itselleen tavoitteet ja tietää suurinpiirtein keinot niihin pääsemiseen, niin ei enää säntäile jokaisen trendin perässä. Kun kerran haluan lisää voimaa ja penkkituloksen paremmaksi, niin joku Fit-lehden pepputreeni ei aiheuta välitöntä reaktiota tyyliin "pakko saada tuollaiset pikajuoksijan pakarat, kun tässä sanotaan että kun teen tän 3 kertaa viikossa niin saan kuukaudessa tuloksia!" Kun se ei liity omiin tavoitteisiin, se ei liity minuun. Maria Kangin "what's your excuse" -kuvaa katsoessa on siis vähän samanlainen olo kuin jotain Hesarin ruokatorstain liharuokareseptejä silmäillessä. Että ei ole tekosyitä, eipähän vaan ole mun juttu.

Jos treenaaminen kiinnostaa ja omat tavoitteet ovat selkeät, niin minusta asia on yksinkertainen. Joko kuva toimii kannustavana / paineistavana roolimallina (jos tavoitteet ovat sen suuntaiset) tai se ei aiheuta mitään reaktiota (kun se ei liity omiin tavoitteisiin). Mutta jos se aiheuttaa närkästystä, niin kehottaisin kaivelemaan niitä fiiliksiä sen närkästyksen takana. Onko se ihan aitoa huolestuneisuutta esimerkiksi vaikutteille alttiiden nuorten naisten puolesta vai olisiko se sittenkin vain oma riittämättömyyden tunne, joka kalvaa? Jos haluat näyttää Maria Kangilta ja uskot sen olevan mahdollista, tee suunnitelma sen eteen. Jos et edes halua näyttää häneltä tai se ei sinulle ole mahdollista, käytä aikasi johonkin muuhun kuin siitä asiasta murehtimiseen.

Niin, kävikö tästä jo selväksi, että uskon voimakkaasti omiin valintoihin ja niiden seurauksiin?

Sun valinnat on tuonut sut siihen. Sä oot siinä, koska sä haluut olla siinä. Sä siis oot siellä missä haluut olla ja siksi sä olet siinä.
— Ajokoirat 2008 (@Ajokoirat2008) October 17, 2013