Huonosti treenattu huhtikuu

Höh, edellisen postauksen aikoihin olin vielä niin hyvässä draivissa treenien suhteen. Se lopahti sitten siihen kuin veitsellä leikaten. Huhtikuun aikana olen käynyt juoksemassa Heiaheian mukaan kuusi kertaa, ja kahdesti salilla silloin alkukuusta. Että aika laimeaa on ollut tämä treenaaminen. On väsyttänyt oikeasti, on laiskotuttanut, välillä olen ajatellut tulevani kipeäksi (kun aamuisin paleltaa ja on semmoinen köh köh niisk-olo), muutamaksi päiväksi otin kaverin koiran hoitoon Kaapon seuraksi, ja sitten on vielä ollut reissua ihan riittämiin. Tukholmassa kävin silloin alkukuusta, ja viime viikolla pari koulutuspäivää Tallinnassa. Odotin tätä tämän viikon lomaa, että no nyt pääsen treeneihin käsiksi, mutta kilinkakat.

Maanantaina olin lupautunut hoitamaan siskon lapsia. Saisin vähän tätiaikaa niiden kanssa ja sisko saisi apua. Huh, mikä päivä. Koiran kanssa lenkkeilyt ja lasten kanssa ulkoilut veivät kyllä mehut ihan täysin. Ja lasten isä sentään hoiti niiden lounaan ja nuoremman vaipanvaihdon. Olin ihan kuitti päivän jälkeen. En tajua, miten äidit jaksavat :D. Pahinta oli ehkä kesken päivän tajuta, että en hemmetti voi mennä päikkäreille, vaikka väsyttää ihan hulluna.

Tiistaina oli heti aamusta jalkaterapia, ja kun ei aamulla pääse salille treenaamaan, niin se päivä on jo menetetty. Tänään sitten kävin juoksemassa, kun ei vieläkään salille meno napannut. Kohta en saa taas enää yhtään leukaa, kun kaikki voimat hupenee :/. Nyt loppuviikosta ollaan taas reissussa. Miehen veli tulee Viirun seuraksi ja Kaapo lähtee veljeni luokse hoitoon.

Tällaisina aikoina toivon, että olisi salikaveri. Joku, jonka kanssa sopia salitreffit, niin ei ilkeäisi jättää menemättä niin helposti. Eilen juttelin jalkaterapeutin kanssa siitä, että treenimotivaatioksi ei kyllä riitä millään ulkonäkö. Ei lihaksen kasvatus tai kropan kiristely. Joskus siitä sai ehkä vähän ainakin lisäkipinää, mutta nyt ei yhtään. Enemmän minua kiinnostaisi kykyjen ja taitojen kehittäminen salitreenin avulla. Leuanvedot, punnerrukset, human flagit ja sen sellaiset kevyet temppuilut. Sellaisia liikkeitä, joilla saisi kroppaan voimaa ja kehonhallintaa. Vähän toiminnallisempaa treeniä, mutta ei kuitenkaan mitään crossfitiä; siinä vaan hajottaisin itseni. Jos en olisi niin vammautumisaltis ja epäsosiaalinen, niin varmaan olisin mennyt crossfitiä kokeilemaan. Muistan, kun luin siitä jo joskus 2008 ja ehdotin työkaverille, että aletaanko harrastaa. Silloin se ei vielä ollut oikein tullut Suomeen, ja nyt vähän vieroksuttaa se treenin ympärille muodostunut alakulttuuri tunnnuslauseineen ja paleohifistelyineen.

Toiminnallinen treenikin saisi omalla kohdallani olla aika maltillista, koska en usko, että näin neljääkymppiä lähestyessä kannattaa enää alkaa totuttaa toimistotyön runtelemaa kroppaa käsilläseisontaan (ranteet ja olkapäät jo valmiiksi paskana) tai kiusata vaivaisenluu-jalkoja rankoilla loikkatreeneillä. Sellaista kropalle armeliasta, mutta kuitenkin hikistä hommaa.

Sitten muihin hommeleihin: Suomen kielen opettaminen on ollut tosi antoisaa hommaa, mutta olen myös ollut tosi naatti aina niiden tuntien jälkeen. Onneksi tunnit ovat lauantaisin (ja perjantaisin), niin siinä on sunnuntai aikaa toipua. Jotenkin kai se on tällaiselle omissa oloissaan viihtyvälle intrikselle henkisesti vaativaa jutella ihmisten kanssa 1,5 tuntia putkeen, ja yrittää koko ajan miettiä, miten mikäkin asia/lause/sana menisi parhaiten perille. Tuntuu, että aivot oikein savuavat niiden tuntien jälkeen. Mutta silti se on niin palkitsevaa, ja saan siitä kuitenkin jollain tapaa enemmän, kuin mitä siihen itsestäni annan. Välillä joku ei enää ilmesty tunnille, ja joidenkin kohdalla tiedänkin, että on saanut myönteisen päätöksen. Mutta sitten väkisinkin joidenkin kohdalla miettii, että onko palannut takaisin vapaaehtoisesti tai saanut kielteisen päätöksen. Oppilaat ovat pyytäneet minua Facebookissa ystävikseen ja välillä onkin news feed ollut yhtä arabiaa. Meillä oli kevätjuhla viime lauantaina, ja oli tanssia, laulua ja iloista yhdessäoloa. Oli kyllä aika erilainen meno kuin suomalaisissa bileissä :D.

Autoilusta sen verran, että ehti olla parin kuukauden tauko kokonaan ajamisessa ja alkoihan se kynnys mennä ratin taakse taas olla melkoinen. Mutta sitkeästi vaan pakotin itseni ajamaan, ja nyt olen tässä viikon sisällä kolmesti käynyt ajelemassa. Eka kerta oli kyllä aikamoinen sekoilunäytös. Ajelin tuolta Oulunkylästä Siltamäen kautta kotiin pitkää tietä, jossa oli sen sata liikenneympyrää. Aina vilkutin väärässä kohdassa ja ajelin vapaalla kaikki mutkat ja kaarteet, hohhoijaa. Joku jännityskramppi iski siihen kytkinjalkaan, enkä tajunnut/uskaltanut nostaa sitä, ennen kuin mies rupesi huomauttelemaan siitä. No, toinen ajo sujui jo paljon mallikkaammin, ja tänään oli jo ihan rento ote siinä ajamisessa, ja muistin jopa katsella vähän liikennemerkkejäkin :D.

Nyt tulee ajamisia vähän enemmänkin, kun otin asiakseni yhden vaatekeräyksen organisoinnin, ja olen hakenut siihen liittyen henkareita ja muita lahjoituksia. Mutta sehän on vain hyvä, että tulee ajeltua, kun on joku tarkoitus. On ollut vähän ongelmana tuo harjoituksen puute siksi, että ei ole ollut syytä lähteä ajamaan mihinkään. Eikä viitsi keksimällä keksiä niitä, kun ekologinen omatunto soimaa.

Ensi viikolla reissun jälkeen ja arjen taas alettua otan salitreenit takaisin viikko-ohjelmaan, sellaisen lupauksen nyt teen itselleni.

Lomalla ainakin ehtii treenata

Vietän loman viimeisiä päiviä, ja on ollut aivan ihanan rentouttavaa lomailla nyt kun tuli kunnon talvi. Ei ole tarvinnut änkeytyä aamulla myöhässä kulkeviin juniin, ja olen saanut lenkkeillä Kaapon kanssa keskellä päivää ja nauttia auringosta (ja viimasta..). Olen nukkunut pitkiä 12 tunnin yöunia kahden peiton alla lämpimässä, käynyt salilla, tapittanut Solsidania ja tapasinpa ystävääkin eilen lounaan ja teen merkeissä.

Viime sunnuntaina kävin siskon kanssa yhdessä Ryhdin salilla. Pyysin häntä mukaan, jotta saisin itsekin viimeinkin palattua treenien pariin. Treenien väliin jääminen tuntuu (tässä iässä?) etenkin niska-hartia -seudun jumituksina ja kipuina. Ajatuksissani olen kiskonut ylätaljaa vaikka kuinka, mutta ei se oikein riitä. Oli vähän sellainen höntsäilytreeni, kun koutsasin siskoa siinä samalla, mutta pääasia, että tuli lähdettyä. Tein tarkoituksella todella kevyillä painoilla, kun tiesin, että sekin riittää kipeyttämään paikat jo ihan riittävän pahasti. Tehtiin aika perusliikkeitä: maastavetoa, ylätaljaa, pystypunnerrusta, hauiskääntöä ja askelkyykkyä.

Maanantaina kävin Elixialla tekemässä intervallitreenin kuntopyörällä. Siinäkin vähän normaalia kevyemmin; kun yleensä olen tehnyt minuutin vedot kahden minuutin palautuksilla, niin nyt tein 45 sekunnin vedot 1,5 minuutin palautuksilla. Kuusi vetoa kuitenkin, kuten normaalistikin olen tehnyt. Aika paljon oli porukkaa maanantaina aamulla yhdeksän aikaan salilla. Tiistaina en treenaillut mitään, kun oli vielä melko kipeät lihakset sunnuntain treenistä.

Keskiviikkona tein Elixialla lyhyen selkä-olkapäätreenin, kolme liikettä kummallekin lihasryhmälle ja siinä kaikki. Eilen sitten taas oli välipäivä ja tänään tein koko kropan salitreenin kiertoharjoitteluna Ryhdillä. Kyykky-alatalja-pystypunnerrus / mave-ylätalja-vinopenkki. Kaksi pappaa oli samaan aikaan treenaamassa, ja radiosta tuli Bangladeshin tehdastyöläisten tuotanto-olosuhteista (ja tuli sellainen olo, että nyt viimeistään lopullisesti boikottiin kaikki HM:t, Lindexit yms., vaikka en ole niistä juuri mitään enää vuosiin ostanutkaan). Papat päivittelivät, että kyllä hekin tekivät aikoinaan 16-tuntista päivää, ja se vissiin sitten tarkoitti sitä, että  Bangladeshissä ei tartte ruikuttaa. Teki mieli kysyä pari tarkentavaa kysymystä palkasta ja vessaan pääsemisestä työaikana, mutta tyydyin sitten vaan pyörittelemään silmiäni. Kuka jaksaa kinastella pappojen kanssa.

En tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, vaikka tällainen vuodenvaihde onkin kaltaiselleni  rajoittuneelle ihmiselle herkullinen kohta. Onhan se nyt paljon helpompaa muistaa, että "olen ollut vuoden 2016 alusta asti.." kuin joku maaliskuun 9. päivänä aloitettu juttu. Tavoitteena on nyt vain  saada edes jonkin verran lisää voimaa tähän kroppaan ja käydä säännöllisesti salilla, ilman isompia taukoja. Kun jäin lomalle ja siirtelin täällä kotona jotain tavaroita, niin oikein kimmastuin itselleni, kun jonkun ison laatikon siirtäminen tuntui niin raskaalta. Sillä raivollahan se sitten siirtyikin näpsäkästi.. :D.

Vuosi vaihtui lentokenttähotellissa Kaapon kanssa. Sillä oli jo 31.12. aamupäivällä maha sekaisin satunnaisista paukahduksista, joten päätös lähteä hiljaisuuteen oli aivan oikea ratkaisu. Olin vähän huolissani, että tuleeko juostua koko yö ulkona, jos sillä on ripuli, mutta turhaan. Saavuttiin hotellille 17.30 aikaan ja vaikka lentokentän alueella ei saakaan ilotulitteita räjäytellä, niin asutusta on kuitenkin siinä 2-3 kilometrin päässä, ja sieltä kaukaa alkoi jo kuulua enenevässä määrin paukahduksia. Koira päätti siltä seisomalta aloittaa ummetuksen ja iski myös rakkonsa umpeen. Itse hotellissa oli hiirenhiljaista, ei kuulunut mitään ääniä. Kaapolla oli aktivointileluja mukana, joiden kanssa se vähän touhuili, ja itse tein pikkuisen läksyjä JET-tutkintoa varten.

Yöllä kokeilin vielä kolmen aikaan käydä Kaapon kanssa ulkona, mutta se ei suostunut mitään tarpeitaan tekemään. Edes nurmikkoalueilla loikkivat citykanit eivät saaneet sitä vakuuttuneeksi siitä, että normaalielämä on mahdollista. Vasta aamulla kahdeksan jälkeen se sitten kävi pissalla, kun edellisestä kerrasta oli jo 16 tuntia. Eikä sitäkään todellakaan tehnyt heti ulos päästessään, vaan ensin piti noin vartin ajan kuljeskella häntä koipien välissä varmistamassa, että karmea paukuttelu on todellakin ohi. Hotellissa oli muuten parikymmentä muutakin koiraa meidän lisäksemme, monilla oli kaksi tai kolmekin mukanaan. Voisivat markkinoida sitä uuden vuoden turvakotina koirille :). Hotelliyöpymisestä oli (rauhallisen koiran ohella) se hyöty, että Kaapo ei nyt yhdistä tuttuja lenkkireittejä paukutteluun. Syksyllä kun sattui yksi nopea ilotulitus tässä lähialueella ja satuttiin olemaan ulkona juuri silloin, niin Kaapo ei suostunut moneen viikkoon menemään siihen kortteliin, missä oltiin sillä hetkellä.

"Pakkasta 25 astetta ja tyyppi pysähtyy ottamaan selfien.."

Minulla ei ole ikinä ollut näin (ääni)arkaa koiraa, joten tulee kyllä opittua kaikennäköistä aran koiran käyttäytymisestä tämän kanssa touhutessa. Kaikkia muita koiria olen voinut pitää vapaana tai pitkässä hihnassa kulkemassa edessä/takanani, ja olen voinut luottaa niiden normaaleihin yhteiskuntataitoihin tässä ihmisten maailmassa. Kaapo on siinä mielessä hyvin tyypillinen rescue, että siltä puuttuu paljon sellaisia palikoita, joita tarvittaisiin perusarjessa. Esimerkiksi tutut ihmiset se hyväksyy ehdoitta, mutta ihan tavallisilla kävelylenkeillä pidän sen aina vierellä, kun tulee ihmisiä vastaan tai takaa ohi. Sille jokainen vieras ihminen on potentiaalinen uhka, ja mitä erikoisemmin pukeutunut, sen pahempi. Nyt pakkasilla on vielä paljon epäilyttävämpää, kun ihmisistä ei näy kuin silmät karvareuhkojen kehystäminä ja kävelevät lumien narskuttaessa kenkien pohjia. Jos antaisin sen mennä pitkässä hihnassa, se haukkuisi ihmisille pelkoaggressiivisesti. Paljon kuljetaankin tuolla namien kanssa, mutta en usko, että saan ikinä kokonaan kytketyksi kaikkia sen epäluuloja pois. Vaadin koirilta aika vähän (en juuri mitään), mutta toki haluan tehdä arjen sen itsensä takia sille helpommaksi.

Sain vähän lisää tietoa sen menneisyydestä, ja se ei ollut mitään iloista kuultavaa. Kaapo on tosiaan huostaanotettu edelliseltä omistajaltaan eläinlääkärin päätöksellä, ja yhdistykselle se meni kotia etsimään pahasti aliravittuna. Sijaiskodissa se oli suhtautunut ruokaan niin fanaattisesti, että oli syönyt ostoskassista tippuilleet tomaatit ja sipulit ahneesti valonnopeudella peläten, että ei saa ruokaa. Ei tarvitse olla kaksinen Einstein päätellessään, että alkutaipaleella ei ole juuri sosiaalistettu tai muutenkaan koulutettu, jos perustarpeistakaan ei ole pidetty huolta. Se on ollut meillä kohta vuoden ja on rauhoittunut kyllä aika tavalla. Löydettiin hyvä (ja tosi kallis) probiootti, jolla sen suolisto-ongelmatkin pysyvät kurissa (sillä diagnosoitiin krooninen koliitti marraskuun alussa). Kotioloissa Kaapo on leikkisä, ja etenkin vinkuleluja "hellästi" hoitava iloinen ja vekkuli koirapoikanen.

Ensi viikolla palaan töihin ja tammikuu onkin aika kiireinen eri reissujen muodossa, joten pitää suunnitella varmaan aina koko seuraava viikko (treenit yms.) aina edeltävänä viikonloppuna, ja siltikin varmaan tulee muutoksia..

Viimeinen lomaviikko, autokoulua ja vähäisiä treenejä

Palaan huomenna töihin muutaman viikon loman jäljiltä. Olen ollut oikein tyytyväinen kesän säihin ja lomasäihin. En yleensäkään jaksa hirveästi säästä murehtia, kun sille ei juuri mitään voi. Pitkä märkä ja pimeä loskakausi kyllä vetää olon yleensä aika väsyneeksi. Mutta en ole mikään helteiden ystävä, ja kun viimeiset 10 vuotta on ollut kotona koko ajan vanhuseläimiä, niin olen aina niidenkin voinnin puolesta toivonut maltillisia lämpötiloja. Minulle riittää, kun ei sada. Ja jos sataakin, niin kunhan ei sada montaa päivää putkeen aamusta iltaan.

Viimeinen lomaviikko meni treenien puolesta ihan toisin kuin hahmottelin. Autokoulu sotki vähän viime viikon kuvioita. Maanantaina kävin tekemässä kuntopyörällä tiukan intervallitreenin, kuusi minuutin vetoa ja parin minuutin palautukset välissä + alku- ja lopputasoittelut. Hiki virtasi ja psyykkasin itseäni oikein kunnolla, että sain tehtyä neljännen vedon jälkeen myös kaksi viimeistä.

Maanantaina iltapäivällä oli ajotunti, ja se meni aivan käsittämättömän surkeasti. Takana oli kuuden viikon tauko ja tiesin olevani ruosteessa, ja sanoinkin sen opettajalle. Ja sanoin jo hänen jäädessään kesälomalle, että unohdan tauon aikana kaiken. Hän oli sitä mieltä, että kukaan ei tauon aikana ruostu. Eipä! Ei varmaan, jos takana on vuosien ajokokemus. Mutta jos on sellainen parikymmentä tuntia, niin asia on hieman toinen. Tunnin aikana ja sen jälkeen opettaja sitten moittikin ja päivitteli suoritustani oikein kunnolla. Illalla kertasin mielessäni tehtyjä virheitä (ajelin mm. liikenneympyrään kolmion takaa melko lujaa, enkä juuri katsellut muuta liikennettä) ja tein ihan kunnolla mielikuvaharjoittelua ajamisesta. Tein myös teoriakoeharjoituksia netissä, jotta sain vähän liikennetilanteisiin taas tuntumaa. Teoriakokeen kävin siis jo kesäkuussa tekemässä.

Tiistaille oli sovittu toinen ajotunti, ja kun lihakset olivat vielä melko kipeät sunnuntain salitreeneistä, niin päätin pitää tiistain lepopäivänä ja keskittyä vain ajelemiseen. Tiistain tunti menikin tosi hyvin ja opettajakin oli lauhkeampi. Mainittakoon tässä, että mun ajo-opettaja on melko jyrkkä ja paikoitellen äkäinenkin vanhempi mies, jolta ei juuri kehuja tule, moitteita sitäkin enemmän. Jos tulee joskus kehu, niin sekin on puoliksi moite. Esimerkiksi kun tiistaina suoriuduin hyvin sellaisista paikoista, missä maanantaina mokasin, niin hän totesi äreällä äänellä, että “no niin, NÄIN ne pitää hoitaa eikä silleen, että mennään vaan suin päin päläpäläpälä”. Noita kuunnellessa tulee vaan fiilis, että “öh, kiitos..?” Jos olisin kymmenisen vuotta nuorempi, pillahtaisin varmaan itkuun joka ajotunnin jälkeen, mutta nyt osaan enimmäkseen valuttaa toisesta korvasta ulos hänen äksyilynsä. Vinkki autokoulua valitseville: älkää ottako lähintä/halvinta/tms, vaan sellainen, missä on hyvä maine opettajien suhteen. Itsehän en yhtään selvitellyt, vaan menin vaan tuohon viereiseen rappuun.

Keskiviikolle oli sovittu inssiajo aamupäiväksi ja olin niin hermostunut aamusta lähtien, että en mennyt treenaamaankaan. Inssiajossa mokasin kahdesti, kun en huomioinut kevyttä liikennettä yhdessä käännöksessä, ja sitten oli liian luja tilannenopeus tasa-arvoiseen risteykseen (tyhjään) tultaessa. Ajelin toki vain kahtakymppiä, kun oli sellainen nukkumalähiö, jossa oli koko ajan suojateitä ja lapsia, mutta silti nopeus oli liian kova, eikä pääni kääntyillyt riittävästi. Joten suoritus hylättiin. Jännitystä ehkä vähän lisäsi se, että inssin valvoja ei puhunut koko ajon aikana juuri mitään, oli hieman hyinen tunnelma autossa. Mutta antoi sentään positiivistakin palautetta ja merkitsi ihan papereihin että kiihdytyskaista oli hyvä suoritus. Posottelin Itäväylälle reippaasti kaasuttaen, enkä hannaillut. Siitä täytyy kyllä antaa propsit opettajalleni, että hän on noissa kiihdyttelyissä mua rohkaissut alusta lähtien oikein. Tosin vilkkua muistin laittaa vasta sitten, kun olin jo puoliksi omalla kaistallani..

Autokoulukämmäily ja -jännitys sotki siis viime viikon treenejä. Harmitti tuo inssin mokaus niin pirusti, mutta en koe arvostelua epäoikeudenmukaisena. Ihan aiheesta nuo K (konflikti)-merkinnät paperiin tuli, ei vaan ollut riittävästi sitä vuorovaikutusta muun liikenteen kanssa. Kyllä huomioin kevyen liikenteen enimmäkseen, mutta kun se yksikin huomioimattomuus voi olla kohtalokas.. Ja se vielä, että tämä oli jo toinen yritys. Ekan inssin tein kesäkuun lopussa, ja se meni oikein paljon paremmin kuin tämä toka, kun alla oli tiheästi ajotunteja. Mutta siellä tuli hylsy, kun ajoin liian lähellä pysäköityjä autoja, valvoja sanoi siitä pari kertaa. Tunnin päätteeksi hän pahoitellen totesi, että "jos olisin joutunut sanomaan vain kerran, ja olisit ottanut autoa lähemmäs keskikaistaa, niin tämä olisi mennyt läpi". Hmph. Kallistahan tämä mokailu on. Kummallakin kerralla on mätkäisty kaksi ajotuntia lisää.

Torstaina kävin sitten tekemässä salitreenin; pääpaino oli yläkropassa, mutta tein askelkyykkyä smithissä alkuun. Ajatus oli sitten loppuviikko treenata ahkerasti, lisää intervallitreeniä ja jotain oman kehon painolla tehtävää, mutta laiskotti aika lailla. Lupauduin kaverin kissanhoitajaksi, ja siellä tuli ravattua to-la sitten kahdesti vuorokaudessa oman koiran lenkitysten lisäksi ja tämän raskaan lomailun ohella, niin en stressannut treenaamattomuudesta. Annoin vaan itselleni luvan olla möllöttää.

Hoidokit valtasivat reppuni vuoron perään

Perjantaina tuli käveltyä kaupungilla ja koiran kanssa niin, että askelmittari näytti päivän päätteeksi lähes 32 000 ja jalatkin olivat sen tuntuiset. Ihan en ehtinyt syödä sen kulutuksen mukaisesti, ja lauantaiaamuna heräsinkin siihen, että vatsa teki tietään kohti selkärankaan julmetun kurinan säestyksellä.

Lauantaina kävin aamusta hoitelemassa kissoja, ja lenkkeilin koiran kanssa ennen kuin aurinko oli kovin korkealla kärventämässä. Iltapäivästä hyppäsin pyörän kanssa junaan, jäin parin pysäkin jälkeen Rekolassa pois ja poljin siitä reilun 5 kilometrin matkan Sipoon puolelle entisen työkaverin omakotitalon tupaantuliaisiin. Siellä mutustelin lastenpöydästä suikaloituja porkkanoita, kurkkuja, mansikoita ja viinirypäleitä, ja tein saman matkan takaisin. Oli tosi painostava ja hiostava ilma, ja oli kiire kotiin, ennen kuin mahdollinen ukkosmyräkkä alkaa.

Tupareista kotiuduttuani lähdin heti lenkille siskon ja Kaapon kanssa, mutta ei ehditty kävellä kuin kymmenisen minuuttia, kun huomasin, että Kaapo ontuu ja sen tassu oli aivan veressä. En tiedä, mihin se on astunut, mutta aivan kuin juustohöylä olisi silpaissut palan sen polkuanturasta pois :/. Vitutti kyllä aivan armottomasti, energinen koira joutuu nyt himmailemaan. Hihnalenkkejä voidaan tehdä tossun avulla, mutta koirapuistoilu jää nyt kyllä varmaan pariksi viikoksi ainakin pois kuvioista; riippuen siitä, miten nopsaan tuo nyt paranee. Entisillä koirilla kun on ollut anturoissa haavoja, niin aika hitaastihan ne paranevat. Onneksi Kaapo tuntuu tajuavan oman tilanteensa, ja on muutenkin tässä aikuistunut aika lailla, niin ei tarvitse hössöttää vaikka vähän ylimääräistä lepoa tuleekin. Mutta joka tapauksessa ottaa päähän. Onneksi löysin Musti&Mirristä tossuja, jotka kestävät ja pysyvät paikoillaan, niin antura saa suojaa ulkona.

Tämä viikko on korkattu käyntiin tänään aamulla yläkropan treenillä salilla. Aikaa meni vajaa tunti ja treenissä oli seuraavat liikkeet (pääsääntöisesti 3*12):

- ylätalja
- penkkipunnerrus
- alatalja
- pystypunnerrus
- hauiksille vasarakääntö istuen
- ojentajarutistus taljassa eteen
- viparit eteen+sivulle -kombo
- vatsat jumppapallolla (pallon nosto jaloilla)
- kyljen nostot makuulla

Olin salilla vasta klo 10 aikaan, ja se oli sen verran ruuhkainen, että tein kaikki liikkeet peräkkäin ilman mitään vuorottelua. Silloin kun salilla on rauhallista, niin yleensä vähän tehostan ja teen vuoroparina ylätaljaa+penkkiä, alataljaa + pystypunnerrusta jne. Pysyy syke paremmin ylhäällä ja tulee sellainen tekemisen meininki muutenkin. Ja kestää vähemmän aikaa. Nyt tällä hetkellä treenin tavoite on saada suorityskyky kohennettua entiselleen; mm. viisi leukaa on joskus tullut vedettyä. Kokeilin viime viikolla dippitelinettäkin ja voi että hävetti se oma räpiköinti siinä. Kolmen hyvin epäpuhtaan toiston jälkeen luovutin ja menin nöyrästi tekemään dippiä penkille jalat maassa.

Kotona tehtyä vegaanipizzaa

Nyt kun loma loppui, niin tuli vähän siivottua ruokapuolta. Loman aikana on syöty mm. pizzaa ja toteutin viimeinkin vuosia kestäneen suunnitelmani leipoa pieniä marjapiiraita. Lapsena Fazerin marjapiirasvuoat olivat suurta herkkua, äiti niitä aina joskus osti ja vegaanina olen kaihonnut sellaisten perään. Olen suunnitellut niiden leipomista varmaan koko aikuisikäni ja nyt niitä sitten viimein sain tehtyä. Mutta nyt siis herkuttelu saa taas jäädä vähän taka-alalle (= viikonloppuihin), ja ruokapuoli siistiytyä sen myötä.

Valmistusvaiheessa

 

 

Valmiita piiraita, vanilja-riisijäätelön kanssa täydellisiä..

Helle ei helli kaikkia

En varsinaisesti rakasta tämän laitteen olemusta
mutta hommansa se toistaiseksi hoitaa.

Tänään on ollut sellainen päivä, että olen vain oikeastaan odottanut sen loppumista. On kuuma ja väsyttää. Eilen kävimme ostamassa ilmastointilaitteen. Jokin päässä napsahti viikonlopun aikana. Inhoan ja vähän pelkäänkin isoja sähkölaitteita (liikaa lukenut tulipaloista, vesivahingoista jne.) ja mm. siitä syystä meillä ei ole astianpesukonetta tai pyykinpesukonetta - hyvä pyykkitupa mahdollistaa jälkimmäisen. Mutta en vaan enää kestänyt katsella, kun lemmikit ovat aivan tiltissä. Joten käytiin sitten ostamassa tuollainen äänekäs huriseva pömpeli, joka jaksaa pyörittää edes makuuhuoneeseen viileyttä.

Illalla sitä pidettiin päällä muutaman tunnin ajan, ja katselin energiayhtiön sivuilta tänään kulutusta, niin olihan siinä heti piikki. Mutta jos tuosta mukavuudesta ja stressin vähenemisestä joutuu vaikka kesän ajalta parikymppiäkin enemmän sähköstä maksamaan, niin on se sen arvoista. Tuossa on myös kosteutta poistava toiminto, ja yksistään sen päällä pitäminen madalsi huonelämptilaa ja teki olemisen siedettävämmäksi.

Dataa nörteille: löydä graafista ilmastointilaitteen päällekytkemisaika.

Kätevänä puuhapetenä tuunasin myös vähän parveketta. Meillä on parvekelasit, ja kissojen vuoksi niitä ei voi pitää ihan auki. Ainakin yksi olisi sen verran tyhmä, että tepastelisi reunalla, jos se sallittaisiin. Pienet rakoset niissä on siis olleet öisin, jotta saadaan viileää ilmaa kotiin. Kyllästyin, kun ei sitä viileyttä tullut tarpeeksi, ja muistin käyttämättömänä olevan lapsiportin (hankittiin hoidossa ollutta pikkukoiraa varten viime vuonna), ja sehän napsahti kuin valettu tuohon. Marssin toissailtana olohuoneen halki se kainalossani, ja näin kuinka sohvalla istunut mies pyöritti silmiään ja huokaisi itsekseen tyyliin jaahas, taas sillä on kohtaus päällä. (Ja myönnettäköön, että aika moni projektini on päättynyt kesken; epärealistisiin odotuksiin, suunnittelun puutteeseen tai muuten vaan leipääntymiseen..) Mutta hänkin kyllä myönsi sitten, että ratkaisu oli oikein onnistunut. Nyt saadaan ainakin öisin viileää ilmaa enemmän myös kotimme "länsisiipeen".

Kuin hansikas!

Kissan vointi on onneksi hieman kohentunut. Kaupan pakastealtaan seiti- ja lohikuutiot ovat olleet aivan pop. Nyt se jo napottaa keittiössä, kun sulatan niitä mikrossa, ja onneksi kelpaa vähän myös muukin ruoka. Mutta kuten sanottua, syökööt vaikka pelkkää kalaa, kunhan syö. Vaarallisempaa se syömättömyys on. Koiran yhdeksättä päivää kestänyt ripuli sen sijaan vaati toisen käynnin lääkärissä ja nyt kun on maksettu sadan euron ulostenäytetutkimukset valmiiksi, niin se taisi kokea ihmeparantumisen.. Koiran ei siis ole tarvinnut tänään enää aamupäivän jälkeen käydä ripaskalla. No, onpahan nyt suolistoantibiootit valmiina, jos toipuminen ottaa takapakkia.

Olin ajatellut tänään käydä tekemässä jotain kevyttä aerobista; kuntopyöräilyä tai muuta, mutta helle tosiaan on nyt vienyt voimat ja vireyden. Sain sentään kotona siivottua kuiva-ainekaappiamme, johon tuntuu aina kertyvän päiväykseltään vanhaa tavaraa.. Pakastimessakin on vaikka mitä, kun vaan jaksaisin kokkailla. Mutta ei ole nyt huvittanut liettäkään lämmittää. Vihersmoothieita olen tehnyt, ja ne kyllä ihanasti virkistävät. Täytyy oikein erikseen kehua mangokuutioita, miten paljon ne smoothie-elämää helpottaa! Tuoreena ostettu mango maksaa paljon enemmän, vaatii perkaamisen ja sen, että löydät juuri sopivan kypsän (ja ajoituksen, että milloin se sitten tulee käytettyä). Nuo pakastekuutiot vaan ovat älyttömän paljon kätevämpiä ja kilohinnaltaan halvempia, ja voi napata pakastimesta silloin kun inspiraatio iskee. Pakastemango <3!

Tällainen treenaamattomuuspäivitys siis tähän väliin. Tilattiin nyt viimein omat kössimailat Sportsdirectiltä, toivottavasti ne tulevat jo tällä viikolla. On muuten hemmetin ärsyttävä nettikauppa, kun sieltä tulee päivässä pahimmillaan viisi mainospostia. No, halvoilla hinnoilla on kääntöpuolensa.

Just a spoonful of sugar..

Loma on alkanut lämpöisissä merkeissä. Maanantaina kävin moikkaamassa kaverin vauvaa ja koiria. Perheen koiratulokas, portugalinvesikoira oli itselleni rotuna uusi tuttavuus ja se oli trimmattu niin söpöksi, että jos ne pysyisivät aina tuollaisina, niin sellaista voisin jopa itsellenikin harkita. Mutta noin muuten ei kiitos mitään turkkirotuja, olen liian laiska. Vanhempi koira on bokserin ja dalmatialaisen sekoitus, ja sillä on niin ihana luonne, että sitä ei voi olla rakastamatta! Käytiin uittamassa koiria ja istuskeltiin pihalla, jonne tuli puista juuri mukavasti varjoa, ettei käynyt liian tukalaksi.

Portugalinvesikoira malttoi hetkeksi keskeyttää barefoot-tossun järsimisen

Bokseri-dalmis -ikäneito päivätorkuillaan

Maanantai oli treeneistä lepoa. Tiistaina aamulla kävin tekemässä bootcamp-treenin yläkropalle, ja tällä(kin) kertaa tein suurimman osan punnerruksista polvet maassa. Noissa treeneissä kun tehdään aikaa vastaan, niin välillä tahtoo mennä vähän hosumiseksi. Pitää sitten aina muistuttaa itseään siitä tekniikasta. Varsinkin hyvän punnerrusasennon löytäminen ottaa pari sekuntia, eikä pitäisi häslätä niin, että se punnertaminen näyttää joltain mittarimadon sätkimiseltä. Mutta treenin jälkeen oli kyllä taas niin voittajafiilis itsensä kanssa.

Keskiviikkona pidin kuumuuden vuoksi ihan sovinnolla lepopäivän varsinaisista treeneistä, mutta silloinkin tuli pyöräiltyä puoli tuntia. En ole helteiden ystävä, ja viime vuoden kesä oli mielestäni yksi parhaista ikinä. Oli sopivan lämmintä päivisin, ja yöt viileitä. Yksittäisiä hellepäiviä oli siellä täällä. Nyt on vanhemmalla koiralla ollut koko viikon sitkeä ripuli, ja sen kanssa on täytynyt käydä ulkona tuon tuosta, yölläkin pariin otteeseen. Suurempaa alakuloa aiheuttaa myös vanhan kissani voinnin hiipuminen :(. Sillä kun on sydänvika (ja munuais- ja maksavika), niin helteet ovat sille tosi raskaita. Olen joutunut nyt juottamaan ja syöttämään sitä käsin, kun ruokahalua ei paljon ole kortisonilääkityksestä huolimatta. Se on jo alkuvuoden aikana menettänyt melkein puoli kiloa painoa, joten ei tässä ole enää varmaan kovin paljon yhteistä aikaa jäljellä. Tässä blogissa en oikein enempää jaksa siihen paneutua, kun omakin sydän on kovin kipeänä asiasta.

Torstaina tein sitten bootcampin koko kropalle ja oli kiva huomata, että treenikestävyys on parantunut huimasti koko ajan. Olen voinut ottaa isompia painoja käyttöön, ja muutenkin jaksan tehdä kaikki sarjat loppuun saakka siinä missä ekoissa treeneissä piti ottaa välillä hieman paussia, kun loppui kunto kesken. Tämä on sitten vaikuttanut myös siihen, että ehdin tehdä enemmän. Tuossa tehdään siis yhtä neljän liikkeen settiä kahdeksan minuuttia (ensi viikolla 9) ja ekoissa treeneissä ehdin hätäiseen aloittamaan toista kierrosta, kun aika loppui. Nyt teen lähes kaksi kierrosta loppuun saakka ennen kuin aika loppuu. Se tietysti motivoi lisää treeneissä, kun huomaa, että jaksaa paremmin. Salin puolella sitä kehitystä ei ole pitkään aikaan tullut tällaisia harppauksia, vaikka pieniä edistysaskeleita aina silloin tällöin sielläkin - nyt kevään ja alkukesän aikana ainakin leuanveto oli sellainen, että joka kerta sujui pikkuisen paremmin.

Perjantainkin pidin lepoa. Tälle viikolle tulee kaiken kaikkiaan siis kolme bootcamp-treeniä (huomenna alkaa 9 minuutin treenit) ja yksi kuntopyörällä tehty intervallitreeni, jonka kävin tekemässä tänään. Lepopäivät ovat olleet todellakin paikallaan näillä helteillä ja etenkin siksi, kun on ollut tuota stressiä lemmikkien kanssa. Yhdessä vaiheessa tuntui jo ihan joltain animal hospital-tositv:ltä, kun päivä menee niin, että käytän koiraa parin tunnin välein ulkona, keittelen sille riisiä ja kanaa, pyöräilen paahteessa ostamaan tietynmerkkistä maitohappobakteeria vartin ajomatkan päästä, annan kuitutabletteja, taas käydään ulkona, juotetaan kissaa, sulatetaan sille seitiä, annetaan sille kolmea sorttia lisäravinteita ja neljää eri lääkettä, siivotaan toisen kissan närästyksen aiheuttamat oksennukset, toimitaan ruokarauhapoliisina (sen kerran kun vanhus jaksaa itse syödä, niin kolme muuta kissaa + kaksi koiraa hönkivät taustalla turhankin kiinnostuneina lokkeina).. Eilen illalla vielä viilensin sitä kylmällä pyyhkeellä ja se kehräsi silmät ummessa. Parit päikkärit tuli vedeltyä joinain päivinä, kun olin jo ihan kuitti kaikesta säädöstä. Mutta semmoista se on, kun on seniori-ikäisiä eläimiä. Onneksi sentään toisen koiran tassussa oleva viiltohaava näyttää paranevan hienosti. Ja onneksi on loma, että ehdin rauhassa toimia hoitajana!

Eilen perjantaina tein siskon ja siskonpojan kanssa lyhyen retken Mustasaareen, jonne menee Hietsusta lautta. Ihana pikkuinen saari, jossa oli juuri sopivan kompakti uimaranta ja pieni leikkialue. Otettiin maukkaita eväitä mukaan ja vietettiin saaressa pari tuntia.

Kaksivuotias tarkisti alueen leikkimestat

Saaren päärakennus oli piknik-
paikkamme taustalla.

Rasvasin itseni suojakertoimella 50 varustetulla lasten aurinkorasvalla, mutta unohdin kokonaan kaula-aukon: minulla oli siis ohut v-aukkoinen pusero ja tietysti sitten juuri tuo alue pikkuisen kärähti. En kyllä huomannut sitä ennen kuin kotona vessan peilistä näin, että vähän punoittaa. Mutta ei se muuten sitten oikein tuntunutkaan. Kokeilin vedellä sipaista, että kirveleekö ja ihan aavstuksen sellainen hento kihelmöinti oli. Bepanthenilla sitten rasvasin ja sillä se meni sitten ohi. Harmittaa vain oma tyhmyys, että noin itsestäänselvän alueen unohdin suojata. Mutta oltiin tosiaan pari tuntia veden äärellä, joten aika hyvin tämä ihoni kestää aurinkoa, kun noin pienellä vauriolla selvisin. 

Ennen loman alkua mietittiin miehen kanssa, että joustetaanko loman aikana siitä kerran viikossa saa herkutella -säännön kanssa. Mies ehdotti, että jos vaikka joka toinen päivä olisi lupa. Ettei menisi joka päivä mässyttämiseksi. No, alkuun suostuin siihen, vaikka tuntui aika lepsulta. Olinkin siis koko alkuviikon ilman herkkuja. Torstaina kävin Helsingissä Kanavarannassa sijaitsevassa Café Kokko -kahvilassa, josta sai erilaisia raakakakkuja. Ostin palan Lemon Pie-kakkua, joka oli ihan ok (sivumennen sanoen: miehen mielestä raakakakkuja ei lasketa herkuiksi, koska hänellä on niistä hieman huonoja kokemuksia :D). Meidän oli torstaina alunperin ollut tarkoitus mennä sinne Mustasaareen, mutta siskonpoika oli alkuviikon kipeänä, joten pidettiin vielä yksi toipilaspäivä väliä ja kierreltiin vain kaupungilla.

Lemon pie-raakakakkua Cafe Kokko -kahvilasta

Päätin sitten tiukentaa sääntöä itselleni; että jos arkena voi nauttia kerran viikossa herkkuja, niin lomalla voin tuplata sen, eli kahdesti viikossa :). Minulle sopii paremmin tällaiset säännöt ja rutiinit, kuin sellainen no otetaan nyt rennosti vaan ja fiiliksellä. Että aina ei tarvitse ottaa, kun tekee mieli. Lapsilla on vanhemmat, jotka asettavat rajat, mutta näin aikuisena täytyy itse olla oma holhoojansa. Ja siihen helpottaa se, että on jonkinlainen ohjenuora olemassa, jota minun on helppoa noudattaa. Sitten taas tuo miehen ehdottama joka toinen päivä tuntui vähän turhan tiheältä, vaikka tarkensikin sen sitten kolmeen kertaan viikossa..

Joka tapauksessa: söin Mustasaaressa hyvällä omatunnolla yhden korvapuustin ja vähän irtokarkkeja. Muuten meillä oli eväänä tekemääni valkopapukeittoa ja sen kyytipojaksi Pågenin Oivallus-leipiä ja Tartex-kasvistahnaa (paahdettu sipuli-rosepippuri) sekä Too Big to Be Me-blogista löytämääni rypäle-cashew-mustikka -"salaattia", jonka sisko imuroi melkein yhdeltä istumalta, kun ihastui siihen niin kovasti. Anna oli omassa versiossaan käyttänyt pensasmustikkaa, mutta itse heitin vain pakastimesta jäiset metsämustikat tuonne joukkoon, niin ne tietysti värjäsivät koko salaatin.

Tuota valkopapukeittoa olen nyt syönyt parina päivänä muutenkin. Resepti on niinkin yksinkertainen, että kuullotetaan sipulia ja valkosipulia, lisätään joukkoon valkoiset pavut (säilyke, jos ei ole itse keitettyjä), kasvilientä ja mausteita (itse laitan timjamia ja persiljaa). Kiehutetaan hetken ja lopuksi surrataan sauvasekoittimella soseeksi. Itse tykkään jättää vielä vähän papusattumia joukkoon. Ekalla kerralla tuli vähän litkua, niin suurustin vielä perunajauhoilla, mutta toisella kerralla osasin jo annostella kasvilientä maltillisemmin. Tämä on siis päästä sovellettu resepti, kun en pikaisella ja nälkäisellä googletuksella löytänyt netistä mitään tarpeeksi nopeaa ja yksinkertaista.

Valkopapukeittoa

Nyt on siis tämän lomaviikon herkkupäivät käytetty. Olen huomannut, että makeanhimo on pienentynyt ihan huomattavasti tässä pääsiäisen jälkeen, kun tälle linjalle lähdettiin. Ja herkut saavat niille kuuluvan arvon, kun niille on oma aika ja ehkä jopa paikkakin - kuten eilinen retki saareen tai toissapäivän kahvilakäynti. Herkuttelu ei jää ns. "päälle", eikä viikollakaan niitä kaipaa. Tosiaan on jäänyt ainakin pari herkkupäivää "käyttämättäkin", kun ei ole vaan tehnyt mieli. Töissä joka viikko joku on jäänyt lomalle, ja välillä on ollut mielitekoja, mutta ne eivät ole vaatineet mitään ponnisteluja, ja ovat menneet ohi, kun on syönyt lounasta tai välipalaa. Olen tosi tyytyväinen tähän nykytilaan ja tosi iso kiitos siitä kuuluu kyllä miehelleni, jonka itsepäisyys kannatteli minutkin tähän pisteeseen. Nyt uskon jo, että pärjäisin omillanikin, jos hän ei jostain syystä enää jatkaisi näin. (Hah, kuulostan ihan joltain addiktilta :D!)

Liikkumisesta vielä sen verran, että huomenna pyörähtää käyntiin siis kolmas viikko bootcamp-treenejä, ja kesto nousee yhdeksään minuuttiin. Hiukan hirvittää, mutta hyvin tässä käy. Neljännellä viikolla kesto onkin jo sitten 10 minuuttia. Sitten vaihtuu ohjelma, ja alkaa uudet neljä viikkoa taas 7 minuutista. Tämä on ainakin toistaiseksi ollut tosi kivaa vaihtelua. Varmaan sitten sen toisen neljän viikon jälkeen palaan ainakin hetkeksi normaalin salitreenin pariin, mutta mietin jo jonkinlaista jaksottelua, että aina välillä tekisi jatkossakin tämäntyyppisiä vauhdikkaampia ketteryyttä kehittäviä treenejä.

Piriformis on pikkuisen juilinut joidenkin treenien jälkeen, mutta siihen on selkeästi yhteydessä tuo koko lonkan alueen jumitus. Kun vaan jaksan aukoa, venytellä, ja vetreyttää, niin oireilu katoaa. Tänään intervallitreenin jälkeen jäin vartiksi salille venyttelemään, ja vaikka sinne mennessä pakara oli sen verran jumissa, että kävellessäkin tuntui, niin nyt se on loppupäivän ollut taas ihan oireeton.

Tällä viikolla kävelyä on tullut muutenkin paljon, suuri osa niistä on noita pikahyppelyjä koiran kanssa ulos, mutta muutenkin olen lomilla aina paljon aktiivisempi kuin työpäivien aikana. Keskimäärin olen tepastellut 26 608 askelta nyt lomapäivien aikana ja huippulukemat kävelin torstaina. Ei nuo lepopäivät ole ihan lepoa siis olleet..

Viikon ensimmäinen maanantai

Vähän ounastelen näin ennakkoon, että tälle viikolle pakkautuu kolme maanantaita. Ensimmäinen on tänään, ja toinen huomenna, kun arki oikeasti alkaa pyöriä. Ympärillä siis, koska minähän olen lomalla, hähää. Mutta se kolmas maanantai on varmaan sitten perjantaina, kun palaan töihin loman jälkeen.  Ihana aurinkoinen sää on kyllä hellinyt lomalaista.

Parveke on ollut pop näinä päivinä. Ja tämä sininen lurjus on turkasen kuuma aina sieltä sisälle tullessaan.

Kävin aamulla juoksemassa koiran kanssa. Tehtiin taas seitsemän kilometrin lenkkimme kirkonkylään päin. Aurinko häikäisi niin, että taas kerran pohdin vakavasti aurinkolasien hankkimista; sellaiset, joissa olisi vahvuudet. Olen siis sen verran likinäköinen, että tarvitsen laseja, ja arkisin käytän piilolinssejä. Mutta juoksulenkeille en niitä ole viitsinyt laittaa, ja aurinkolasit vahvuuksilla olisi varmaan helpoin vaihtoehto.

Aikaa meni nyt 46 minuuttia, mutta pysähdyttiin muutamaksi minuutiksi juttelemaan aamulenkeiltä tuttujen koiranomistajien kanssa, enkä huomannut pysäyttää sykemittaria siksi ajaksi. Kaksi ihanaa isoa ruskeaa nöffiä, niin pehmoisia nallekarhuja, että teki mieli vaan upottaa pää sinne turkkiin ja rutistaa ihan kunnolla. Vaikka toisella on ikää jo kymmenen vuotta, niin se oli niin leikkisä ja iloinen otus, että sitä jättikokoista koiraa tuntui olevan joka puolella, kun se pomppi ja hyppeli puolelta toiselle.

Juoksu kulki todella raskaasti. Mietin sitä, että jos joku aloitteleva juoksija luulee juoksemisen olevan aina sellaista, kun se oli minulla tänään, niin ei ihmekään, jos into lopahtaa ensimmäisen lenkin jälkeen. Olen jostain syystä kärsinyt muutaman päivän aika tykistä turvotuksesta. Tuntuu, että kaikki mitä otetaan sisään, pysyy myös siellä. Ja sitten kun tätä lastia raahaa tuolla lenkillä mukanaan, niin jippii. Nuorempana olisin ollut tosi ärtynyt tästä tukalasta olotilasta ja kiukutellut ympärillä oleville. Olisin hypännyt puntarissa tuon tuosta, valittanut "lihoamistani" ja ryhtynyt "en syö mitään" -dieetille pariksi päiväksi.

Nyt kun olen seesteinen (ehe) aikuinen, niin laitoin tänään vain vähän löysempää ja mukavampaa vaatetta päälle, kun lähdettiin leffaan. Ei kriisiä tai kiukuttelua, tämä on ohimenevää. Sen verran kuitenkin halusin olla pahentamatta oloani, että en ostanut mitään naposteltavaa mukaan. Suolainen popcorn ja irtokarkit eivät varmaan olisi toimineet nesteenpoistajina.. Käytiin katsomassa Spike Jonzen "Her", ihan kelvollinen pätkä. Huomasin taannoin, että meillä on kahdeksan leffalippua menossa vanhaksi ensi kuun lopussa, joten niitä piti nyt sitten käyttää pois.

Torstaina menen siskon kanssa katsomaan Saving Mr. Banks, ihan vain siksi, että Maija Poppanen oli lapsuudessani minulle tärkeä kirja. Olin sairaalassa, kun sain jonkinlaisen myrkytyksen munuaisiini. Olin monta päivää korkeassa kuumeessa ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että sairaalan sänkyni viereisellä pöydällä oli kirja. Kysyin hoitajilta, kenen se on, ja sanoivat äitini jättäneen sen siihen. Luin paksun, Maija Poppasesta kertovan kirjan sairaalassa kokonaan, ja tykkäsin siitä niin paljon, että luin sen kotiin päästyäni uudelleen. Kirja on vieläkin hyllyssäni, ja neljä vuotta sitten edesmennyt koirani nakerteli sitä pentuna, joten siinä näkyy myös meidän yhteiselon jäljet <3. Minulla ei ole elokuvalle mitään odotuksia; olkoonkin Disney-hömppää, haluan nähdä sen silti.

Leffan jälkeen piipahdimme thai-buffassa syömässä. Lautaselle kasasin salaattia, riisiä ja curry-tofua. Tänään teki hirmuisesti tuollaista ruokaa mieli, mutta tosi moni paikka oli pääsiäisen vuoksi suljettu.

Tofupalat olivat mukavan isokokoisia ja niitä oli runsaasti. Välillä saa buffet-paikkojen tofukastikkeista etsiä palaa sieltä, toista täältä.

Palatakseni tuohon turvotukseen, niin epäilen sen aiheuttajaksi kreatiinia. Vaikka en ole siinä aiemmin huomannut mitään sivuvaikutuksia, niin nyt kun taas salille palasin ja kreaa maltillisesti olen palkkariin laittanut, niin sillä saattaa olla sormensa pelissä. Jätän sen nyt pois muutenkin, kun en ole mitään positiivista buustiakaan huomannut.

Lomailijan ravintoa

Lomalla ollessani olen kieltämättä vähän höllännyt ja jos rehellisiä ollaan, niin koko heinäkuun ajan. Havahduin tällä viikolla siihen, että joka päivä menee jotain "pientä hyvää", ja on mennyt jo varmaan 2-3 viikkoa. On siellä jokunen ryhdikkäämpi päivä joukossa, mutta tosiaan vain jokunen. Mitä herkkuja sitä on sitten nautiskeltu?

- leffassa käydessä popcornia ja karkkeja
- Kipossa soijajogurttijäätelöä
- kotona pakastimesta miehen leipomia korvapuusteja
- kotona karkkeja, lakritsia ja keksejä kaapista
- ravintolassa jälkiruokaa (raakakakkua)

Silvopleessä, ja mikäs se siellä taustalla pilkottaa..

Kävin tällä viikolla torstaina raskaan punttitreenin jälkeen Silvopleessä syömässä ihan hervottoman nälkäisenä. Söinkin sitten oikein pitkän kaavan mukaan: alkuruoaksi keittoa, jossa oli kookosmaitoa/kermaa, currya, maissia, porkkanaa ja tofua. Siihen oli ihana dipata sämpylää. Pääruokalautaselle kasasin lähes kaikkea: kvinoaa, tandooritempehiä, lupiinitempehiä, papusalaattia, omena-sipulisalaattia, kasvis-hedelmäsalaattia ja timjamiperunoita. Jälkiruokia oli kaksi lautasellista, eli tuolla taaempana on tuoretta ananasta muutama viipale ja siinä keskellä raakakakkua. Silvopleessä annokset punnitaan painon mukaan, ja tällä hetkellä keitot ovat n. 16 euroa/kilo ja muut ruoat 20,48 kg. Kakun hintaa en muista. Koko annokseni teki kuitenkin melkein 19 euroa, joten olihan sitä ruokaa siinä.

Tällaisista ravintola-annoksista en ota mitään paineita tai koe huonoa omatuntoa, vaan olin tuolloinkin ihan tarkoituksella suunnitellut syöväni paljon ja kunnolla. Hyvä kun sain kaiken kannettua pöytään, ja erittäin onnellisena lappasin annoksen nassuuni. Mutta sitten se muu napostelu ärsyttää, kun siitä tulee tapa. Nyt palauttelen itseäni kuriin ja nuhteeseen, ja olen loppukuun (on tätä vielä viisi päivää jäljellä!) herkuttomalla linjalla. Jotenkin noiden kotona olevien karkkien suhteen ajatukseni on välillä sellainen, että "no syödään nämä nyt pois, niin sitten on helpompaa olla ilman". Pyh. Turhaa itsepetosta ajatella, että juuri näistä karkeista se napostelu johtuu. Jos aion jatkossakin jotain hyvää kotikaapeissa pitää, niin täytyy vaan nyt taas totutella siihen, ettei niitä joka päivä sieltä syödä.

Jossain vaiheessa (pari vuotta sitten) minulla oli tapana ruoan päätteeksi aina syödä pari palaa jotakin herkkua, esim. kaksi Wiener Nougatia tai kolme Marianne-karkkia. Se oli jälkiruoka ja riitti hyvin. Tai vielä esim. viime talvena saatoin teekupin kanssa syödä pari keksiä ja se oli sellainen oma hiljainen herkkuhetki, josta oikeasti nautin ajatuksella. En tiedä, mihin selkärankani on murentunut, kun nykyisin tuntuu siltä, että 2-3 palaahan on vain alkusoittoa. Nyt on mennyt koneen ääressä istuskellessa suklaapatukka, jättilakupatukka ja sen päälle vielä 2-3 6-8 karkkia (kuka näitä laskee). Herkkuja syödessäkin olisi viisainta keskittyä siihen, eikä samalla lueskella blogeja/lehtiä tai katsella telkkaria. Siinähän sitä sitten huomaamatta tulee napsittua enemmän kuin pitäisi, eikä ajatukset prosessoi millään tavalla herkuttelua.

Kyllä, käyn itseni kanssa pienen keskustelun ennen jokaista herkkuhetkeä ja useimmiten päätän, että nyt syön tämän, enkä tunne siitä syyllisyyttä. Koska itsehän tämän päätöksen teen, eikä kukaan ase ohimolla lakritsia suuhuni työnnä. SILTI taka-alalla välkkyy "no huomenna en sitten syö mitään herkkuja" tai jokin muu oikeutus. Ja siltikin syömisen jälkeen on sellainen "no oliko tämä nyt sen arvoista" -plääh -olo.

Nyt on siis käynnissä viiden päivän totaalikieltäytyminen (niitä, mitkä aina tuomitaan epäonnistumaan) ja katsotaan sen jälkeen, mikä on suunta. Oma toiveeni on, että pääsisin sellaiseen tilanteeseen, jossa nauttisin herkkuja korkeintaan pari kolme kertaa viikossa ja nimenomaan niihin keskittyen ja annoskoot kohtuullisina pitäen. Eikä niin, että käsi mättää suuhun jotain, mitä aivot eivät ehdi edes rekisteröimään kaiken muun toiminnan ohella. En osaa sanoa, olisiko itselleni parempi joku viikottainen herkkupäivä vai joka päivä jotakin ihan pientä.

Ärsyttää muutenkin tuntea tällaisesta syyllisyyttä ja tehdä herkuttelusta varta vasten ongelmaa. Jokin pieni versio minusta istuu olkapäälläni ja ivaa, että "jopas sulla on todellinen 1st world problem". Että siinähän syöt, jos haluat, mitä sitä sen kummemmin tilittää. Olen miettinyt, että teenkö tästä tosiaan itselleni ongelman; mitä enemmän ajattelen, analysoin, rajoitan ja pohdin, missä menee kohtuus, sen suuremmaksi ongelma kasvaa. Haluaisin nyt vain jollain ajatuksen tasolla tehdä ratkaisun tai jonkinlaisen periaatepäätöksen itselleni ja pysyä siinä. Mutta sitten taas mietin, että ratkaisun tulisi olla jollain tapaa joustava, koska muuten taas tunnen syyllisyyttä, jos en pysy itse itselleni laatimissa säännöissä. Häiriintynyttä?

Vaikka en nyt laihdutakaan, niin tämä Tiede-lehden artikkeli oli mielenkiintoinen: Laihduttajan seitsemän sudenkuoppaa. Bongasin sieltä mm. tällaisia viisauksia:

Esimerkiksi M&M-suklaarakeet maistuvat samalta, mutta ne on värjätty eri väreillä. Jos ihmisille tarjotaan vain yhtä väriä, he syövät paljon vähemmän kuin ne, joille tarjoaan monivärisiä rakeita. Tutkimuksissa on lisäksi osoitettu, että mitä useampia värejä on tarjolla, sitä enemmän ihmiset syövät. Esimerkiksi vuonna 2004 havaittiin, että jos M&M-astiassa on kymmentä eri väriä, ihmiset syövät karkkeja 43 prosenttia enemmän kuin jos värejä on vain seitsemän.

Niinpä niin, minullakin noita avattuja karkkipusseja on muutamaa eri sorttia: ja sitten vähän tuosta ja pari tuollaista ja ehkä noita huonompiakin voisi ottaa muutaman tasapainottamaan tätä kourallista..

Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat ovat osoittaneet monissa kokeissa, että kylläisyydentunteemme on enemmän kiinni nähdystä määrästä kuin kaloreista. He ovat muokanneet pieniä annoksia ison näköisiksi esimerkiksi vatkaamalla pirtelöön ilmaa ja lisäämällä hampurilaisen väliin salaattia ja sipulia.

Pirtelötutkimuksessa koehenkilöt saivat puolikkaan tai täyden lasin pirtelöä. Täysi lasi sisälsi kuitenkin yhtä vähän kaloreita kuin puolikas, sillä loppu oli ilmaa. Silti täyden lasin nauttineet tulivat kylläisemmiksi kuin ne, jotka saivat puoli lasia.

Tosiaankin äsken söin ison pastalautasellisen salaattia ja vaikkei siinä energiaa ollut juuri nimeksikään, niin syömisen jälkeen tuntui olo todella kylläiseltä. Lisäksi salaatissa on paljon pureskeltavaa ja syöminen käy hitaasti, niin senkin myötä vatsa tuntui tulleen täyteen.

Minulla nämä herkuttelukaudet tuntuvat menevän ja tulevan, välillä olen ollut kuukausiakin herkkulakossa ja alun jälkeen se tuntuu sujuvan kuin itsestään. Mutta aina tässä vaiheessa, kun se herkuttelu on ns. päällä, turhaudun itseeni ja saamattomuuteeni. Kai siinä on jonkinlainen halu saada kontrolli takaisin päälle niin, että minä ohjaan mielihalujani, eikä toisinpäin.

Lomamerkintöjä

Loma on alkanut vähän alavireisissä tunnelmissa. Meillähän on ollut pieni coton-tyttö hoidossa tammikuun alusta lähtien ja nyt viime perjantaina se lähti takaisin omalle omistajalleen. Melkoinen parkuhan siitä itselleni tuli, vaikka tietysti olen koko ajan tiennyt, mitä tuleman pitää. Sovittiin omistajan kanssa, että nyt jouluun saakka koira olisi meillä aina n. puolet kuukaudesta, koska hänelläkin on elämäntilanne muuttumassa (aloittaa opiskelut), niin saa sitten vähän hengähtää aina koiran hoitovastuusta.

Tuo pikkukoira on kyllä aivan älyttömän kiintynyt meihin molempiin ja se on ollut niin tottelevainen ja kiltti, että sitä on voinut pitää vapaana aina lenkeillä. Remmissä se ei ole siis ollut puoleen vuoteen. Kaikki vastaantulijat ovat olleet ihan myytyjä tavatessaan pikkiksen ja se on hurmannut massoittain turisteja Heurekalla, jonka kautta kaikki vakiolenkkireittimme kulkevat.

hei hei pikkis :(

Isäni koirakaksikosta juniori jäi meille ja mammakoira olikin heinäkuun alussa lähtenyt jo isän luokse. Nyt isä halusi tehdä vaihdon ja yhden iltapäivän oli talo ihan tyhjänä ilman koiraa. Koiraton koti on kolkko! Kun tulee sisälle, eikä kukaan ole innokkaana häntä heiluen tervehtimässä, tulee sellainen olo, että itse Ikävä on asettautunut taloksi. Kissammekin ovat jo niin vanhoja, että ne eivät ovelle tule vastaan, ellei satu tulemaan sisään juuri ruoka-aikaan.

Luto - vauhdin hurmaa jo vuodesta 2008

Nyt mammakoira Kuti nukkuu tuossa jaloissa, se on aivan erilainen kuin jälkeläisensä. Luto (5-vuotias uros) on Hessu Hopo, iloinen höseltäjä ja valmis lenkille mihin vuorokauden aikaan tahansa. Mitä reippaampi lenkki sen parempi! Parasta on, kun laitetaan juoksuvyö, se tietää rapsakkaa menoa. Tänä aamuna puolestaan, kun laitoin juoksukamoja ylle, Kuti vilkaisi minua ja tassutteli makuuhuoneeseen. Sitä ei juokseminen nappaa laisinkaan. Se on muutenkin rauhallisempi - jo ikänsäkin puolesta - ja jotenkin aina vähän surumielisen oloinen. Lutollakin on blues-hetkensä, mutta ne kestävät noin puolitoista sekuntia.

Yhden koiran kanssa elämä on liian helppoa, kaipaan vähän enemmän haastetta. Olen kuin lapsi, jolle on annettu ihan liian helppo palapeli kasattavaksi. Hihnat lenkillä solmuun vaan!

Tänään vietin siskon kanssa Helsinki-päivää ja huonona bloggarina en tullut ottaneeksi yhden yhtä kuvaa. Aluksi seikkailtiin vähän Konalassa varuste.netissä ja sen jälkeen kävimme Sinebrychoffin taidemuseossa katsomassa Puut ovat runoja -näyttelyn. Jännä, miten paljon kauniita kuvia voi saada puista. Suosikkejani olivat Pentti Sammallahden kuvat; aavistelin joistain kuvista, että kyseessä on koiraihminen, ja niinpä taitaa olla, sillä hänellä on ihan kokonainen koira-aiheinen kokoelma. Tämän sivun ensimmäinen kuva, awww!!!!

Lounaalla kävimme Silvopleessä. Söin ihanan raikasta salaattia, jossa oli tumman lehtisalaatin lisäksi herneenversoja, appelsiinilohkoja, rypäleitä, minitomaatteja ja mitä vielä.. Muita lisukkeita lautasellani oli kylmä perunasalaatti ja omena-sipulisalaatti. Lämpimänä ruokana söin tempeh-tandoria, hirssiä ja curry-perunoita, nam! Jälkiruoaksi tuoretta ananasta, mansikoita ja kiiviä. Hyvää oli, oijoi. Sieltä siirryimme seuraavalle ovelle Ekoloon, jossa päätin kerrankin törsätä ja ostin mm. kurpitsansiemenlevitettä ja tummaa appelsiini-suklaalevitettä (jälkimmäistä kun maistoin, niin tuli ihan joulusuklaakonvehdit mieleen).

Ekolosta mentiin Kipon kautta kirjakauppaan, josta tarttui kaksi kasviskeittokirjaa mukaani: Vegeherkut ja Maailman parhaat kasvisruoat. Kaupassa oli alennusmyynti, joten nämä maksoivat yhteensä vain 28 euroa. Tuossa jälkimmäisessä on ohjeiden lisäksi runsaasti luettavaa eri maiden ruokakulttuurista ja ruoanvalmistustavoista. Mausteita käytetään reippaasti, ja nopean selailun perusteella bataattia, kurpitsaa, linssejä, papuja ja tempehiä on monissa ohjeissa. Olen lomallani ajatellut nyt testailla erilaisia reseptejä, kun on kerrankin aikaa kokkailla, niin tuosta lähtee kyllä joku ohje kokeiluun saman tien.

Treenit kulkevat entiseen malliin. Eilen aamulla oli vähän kurkku kipeä, joten melkein skippasin salin koko päivältä. Ajattelin kuitenkin vielä katsoa päivän mittaan, mihin suuntaan se lähtee, ja illalla näyttikin siltä jo, että ei se treeniä estä, joten salille vaan. Pahimpaan ruuhkaan, tottakai.. Alatalja jäi tekemättä, kun se oli aivan jatkuvasti varattu. Ensin siirsin sitä ohjelmassa eteenpäin ja kun näin tilaisuuteni tulleen, käännyin ottamaan treenikassiani, ja eikös siinä taas istunut joku. Ohjelmassa oli yhden käden alatalja, niin en jotenkin rohjennut mennä kysymään, voinko tehdä välissä, kun molempien käsien treenaaminen erikseen ottaa aikaa. Ja kun joku odottaa koko ajan vieressä, keskittyminen häiriintyy. Nyt tätä kirjoittaessani hakkaan itseäni otsaan - olisin varmaan voinut tehdä molemmilla käsillä mieluummin kuin skipata kokonaan..

Painoja en eilen nostanut kuin kapeassa penkissä, jossa nyt oli 9 kilon tangon lisäksi 15 kiloa lastia. Viimeinen sarja jäi sitten pari toistoa vajaaksi, kun ei vain enää noussut. Muissa liikkeissä - ylätalja, ojentajarutistus, vasarakäännöt, viparit, takaolkapäät ja sivutaivutukset - mentiin samoilla kuin viimeksikin, kun ei nostonvaraa vielä ollut.

Mustikkaan pitäisi nyt päästä, polttelee mielessä koko ajan. Huomenna on hieronta, varasin kahden tunnin ajan, kun olen niin kauttaaltaan juminen. Mutta jos illemmalla saisin aikaiseksi lähteä metsään, nappaisin tuon mammakoiran mukaani ja mentäisiin marjaan..

Sunnuntaiaamun pyöräilylenkki

Huomenna starttaan uuden saliohjelman kanssa, joten tänään pidän salista välipäivän. Huomisessa ohjelmassa kun on voimaliikkeitä sekä ylä- että alakropalle, niin ei parane mennä tänään podailemaan itseään kipeäksi mistään kohtaa.

Jotain kuitenkin halusin tehdä, ja kun olen jo pitkään tuntenut huonoa omatuntoa siitä, että pyöräkellarissa lojuu kolme vuotta sitten hankittu kallis fillari lähes käyttämättömänä, niin päätin ottaa sen alleni ja lähteä ajelemaan jonnekin. Ei ollut mitään suunnitelmaa, minne päin lähtisin, mutta ajatuksena oli pyöräillä jotakin tunnin ja puolentoista välillä. Tikkurilasta starttasin ja lähdin ajelemaan kohti vanhaa Lahdentietä, koska siellä päin on ihan kelvolliset pyöräilyreitit. Sitä pitkin ajellessa päätin, etten ihan Keravalle asti kuitenkaan fillaroi, ja käännyin Nikinmäen jälkeen Korson suuntaan. Sain päähäni käydä katsomassa vanhaa lapsuudenkotiani, jossa asuin neljä ensimmäistä elinvuotta 1980-luvun alussa, Korson Mikkolassa Marsinkujalla.

Tuo punainen katos on rakennettu myöhemmin. Lapsuuden-
kotini on tuossa ensimmäisessä kerroksessa aivan päädyssä.

Täältä ajelin pikkuteitä pitkin kohti Rekolaa, olin hetken hieman eksyksissä, kunnes tajusin tulleeni Koivukylään ja jatkoin siitä Jokiniemen kautta Tikkurilaan. Mikkolan ja Rekolan välisellä alueella - jossa kaikki tiety oli nimetty naisten nimillä, tyyliin Pirjontie, Leenantie jne. - oleva asuinalue oli erikoisella tavalla viehättävä. Talot eivät olleet jotenkin yhtään suomalaisia, joistakin tuli vähän Sveitsiläiset alppiasunnot mieleen. En kehdannut jäädä näppäilemään kuvia, mutta hetken aikaa oli kuin olisi ollut tosiaan kauempanakin kuin kymmenen kilometrin päässä kotoa.

Oli ihanan aurinkoinen sää pyöräillä, eikä liian hiostava. Pieni tuulenvire oli koko ajan ja eilisen iltapäivän sateet olivat puhdistaneet ilman raikkaaksi. Muita pyöräilijöitä tuli välillä vastaan, etenkin Lahdentiellä, mutta panin merkille, että vain yksi kymmenestä oli nainen. Miehet olivat yliedustettuina ja lähes kaikki jotain tosiharrastajia / puoliammattilaisia varustetasosta ja vaatetuksesta päätellen.

 Opiskeluaikojen kotikulmilta

Kaiken kaikkiaan matkaa kertyi hieman alle 22 kilometriä, ja ajelin todella rauhallisesti. Ylämäissä puskin hieman enemmän, mutta korkeimmillaan sykkeet kävivät 173:ssa, mikä on hyvän matkan päässä omista maksimeistani. Tältä reitti kartalla näytti, aikaa kului 1h 15min, kun pysähtelin juomaan välillä ja nappaamaan kuvia.

Tänään tehtiin lounaaksi pizzaa kotona pitkästä aikaa. Tällä kertaa oltiin laiskoja ja kokeiltiin kaupan valmiita pizzapohjia. Päälle sipulia, paprikaa, ananasta, savutofua, tomaattia ja Cheezlyn Mozzarella-juustoa. Hyvää oli! Halusin tietää, paljonko tuossa on energiaa, ja miten se jakautuu, joten syötin ainekset kalorilaskuriin. Yhdessä kuvassa näkyvässä pizzapuolikkaassa on energiaa noin 238 kcal; proteiinia 10 g, hiilareita 28 g ja rasvaa 9 grammaa. 

Jään kahden viikon kuluttua parin viikon kesälomalle ja koska lomailen nyt yksin, niin olen jo tehnyt alustavia suunnitelmia kyykkiä kaikki päivät metsässä poimimassa pakastimen täydeltä mustikkaa. Mansikoita olen jo 7-8 kiloa pakastanut, mutta saan kyllä kaikki marjat kulumaan talven aikana, mitä pakastimeen mahtuu, joten laitan poimurin laulamaan lomallani. Aiemmilta vuosilta muistan, että ilman poimuria poimin noin litran tunnissa, ja nelisen tuntia jaksoi metsässä olla yhtä soittoa, ainakin ensimmäisinä päivinä. Kunnianhimoinen tavoitteeni on poimia 30 litraa mustikkaa noilla kahdella lomaviikolla. Jos noita edellämainittuja laskelmia katsoo, niin voisi poimia reilusti enemmänkin, mutta ounastelen vähän, että lomalla voisin tehdä muutakin kuin treenata salilla ja poimia marjoja. 30 litraa on kuitenkin jo melko mukava marjasaalis ja pakastustilatkin ovat rajalliset.