Kun syöminen ei ole vaikeaa, mutta nukkuminen on

Viikko kului todella hitaasti, mutta tulivat ne läheiset ehjänä takaisin Rooman reissultaan, joka olikin ollut värikäs ja tapahtumarikas (mm. äidin lompakko pöllitty metrossa ja sinne meni puolet matkakassasta..) Hertta-koira nukkui autuaasti yöt meidän välissä sängyssä, ja siinä yksi syy, miksi itse nukuin aika huonosti menneellä viikolla. Mutta palataan siihen vielä.. Nyt ei ole talossa yhtään koiraa, koska isä vei Kutin mukanaan Forssaan. Ensi viikolla tulee varmaan tehtyä siis vähän pidempää päivää. Saan vähän tunteja sisään, kun sitten Kutin täällä ollessa on kivempi tehdä taas vähän lyhyempää päivää, ettei sen yksinolo ole niin pitkä.

Tämänkin viikon treeneihin ja itseeni olen tyytyväinen. Kävin salilla neljä kertaa:
ti: selkä & hauis
ke: alakroppa
to: olkapää + ojentaja + rinta
su: koko yläkroppa (oikein pitkän kaavan mukaan, meni n. tunti)

Eiiiikä siinä vielä kaikki: venyttelin puoli tuntia jokaisena salitreenipäivänä (en siis heti treenien jälkeen, mutta illalla töiden jälkeen). Siis neljä puolen tunnin venyttelyä tälle viikolle ja jotain pikkuisia venytyksiä aina silloin tällöin töissä ja kotona. Olen ihan älyttömän ylpeä itsestäni, ja kohtahan tässä on jo uuden vuoden lupaus/tavoite tehtynä, kun tarkoitus oli venytellä enemmän kuin viime vuonna. Mitenköhän elastiseksi tässä vielä päädytään?!

Takareiteni ovat aina olleet ihan superkankeat ja esimerkiksi 90 asteen kulmassa istuminen on minulle vaikeaa. Siis siinä perusasennossa, jossa istutaan lattialla jalat suoraan eteenpäin ja selkä suorassa. En tiedä, pitäisikö liikkuvuuden lisäämiseksi venytellä lyhyitä dynaamisia venytyksiä vai pitkäkestoisia useamman minuutin mittaisia. Työpaikallani käyvä osteopaatti-hieroja liputti pitkien venytysten puolesta ja neuvoi menemään lattialle makaamaan johonkin ovenrakoon niin, että toinen jalka on suoraan seinää vasten. Niitä olen nyt tehnyt, mutta takareisi kirraa älyttömästi ja jalkaterässä suorastaan kihelmöi.

Rintarangalle olen tehnyt tätä Jonnan blogista löytämääni venytystä, ja siitä on ollut tosi iso apu! Olen huomannut, että jos on alkamassa jännityspäänsärky, niin tuolla tavalla olen venyttänyt, ja päänsärkyä ei ole nyt tullut ollenkaan. Mahtavaa! Sen lisäksi olen rullaillut teres major-lihasta, joka on nyt ollut vähän arkana ahkerasta kulmasoudusta ja alataljan kiskomisesta.

Tältä se 55 kiloa nyt sitten näyttää

Hyppäsin pitkästä aikaa puntariin; edellinen kerta oli joskus reilu kuukausi sitten, kun kirjoittelin syömisistä. Silloin painoin 54 kiloa, ja nyt 55. Kuukaudessa oli tullut siis painoa lisää kilon verran. Luton kuoleman jälkeen paino heilahti jonkun verran alaspäin päätellen siitä, että vaatteet alkoivat vähän roikkua päällä ja pari viikkoa meni tosi nihkeillä syömisillä. Mutta pari päivää ennen joulua, kun jatkoin taas salilla käymistä, niin ruokaakin alkoi taas mennä alas. Nyt kun treenit luistavat ja ruoka maistuu, niin olisi kiva vähän lihasmassaa kasvatella, mutta toisaalta vähän ahdistaa, kun farkut kiristävät. Ei olisi varaa kuitenkaan uusia vaatteita ostella. Tuo paino tuppaa kertymään aika helposti reisiin, vaikka hartioihin ja selkäänkin kyllä on tullut jotain, kun kapeimmat puserotkin alkavat jo aivan aavistuksen verran kirrata.

Toisaalta tuntuisi tyhmältä nyt kiristelläkään kesken talvea, kun tiedän, että se on yksi kuukauden hujaus ja vaatteet taas istuvat entiseen malliin. Kun en oikein tiedä, mitä haluan. Olen oikeastaan aika tyytyväinen näin, toivoisin vaan vaatteideni mahtuvan päälle :P. Taisin tästä joskus jossain mainitakin, mutta jos vain saisin sormia napsauttamalla nykyisten vaatteideni päivittyvän kokoa suuremmaksi, niin olisi hyvä. Ehkä minä nyt vain syön ja treenaan, ja kaivelen kaapista niitä isoimpia ja/tai joustavampia releitä päälle.

Olen myös miettinyt, että pitäisi treenata enemmän voimaa tuonne yläkroppaan. Jonkinlaisia erillisiä voimaviikkoja voisi ohjelmaan ehkä sisällyttää. Nyt teen joitakin harvoja liikkeitä silloin tällöin kasin sarjoilla, mutta ehkä voisi vielä enemmän painottaa 5 x 5 tai sen tyyppisiin. Tuntuu vaan, että voimatyyppisistä treeneistä palaudun hirveän hitaasti ja rikon itseni helpommin. Mutta toisaalta silloin kun viimeksi voimaa enemmän treenasin (toissakesänä), niin venyttelyn laiminlöin aivan täysin, ja samaan aikaan taisin myös olla kevyesti miinuskaloreilla. Että ehkäpä kunnon syöminen ja venyttely + muu kehonhuolto poistaisi sen hitaan palautumisongelman. Leuanvetoja kokeilin taas pitkästä aikaa (no, olisiko kuukauden päivät kulunut edellisistä) ja viisi meni putkeen, mikä oli ihan kiva yllätys, kun kerran painoakin oli tullut lisää. Ja varmistin vielä, että kädet olivat suorana aina alhaalla, enkä sätkinyt itseäni jaloilla ylös. Leuanvetojen lisäksi haluaisin treenata punnerrusta ja vauhtipunnerrusta, mutta tuo sysipaska olkapääni kyllä on aika arvaamaton. Penkkiä olen tällä viikolla tehnyt pelkällä tangolla ja siinäkin se naksuu ja vähän juilii.
 

Eilen sain inspiraation kokkailla mung-linsseistä keittoa. Googlasin keltaista linssikeittoa, ja jostain syystä lähes kaikissa hakutuloksissa käytettiin punaisia linssejä? No, valkkasin hakutuloksista yhden , ja tein sen sitten vain noilla mung-linsseillä. Vai pavuilla? Ilmeisesti nuo mung dalit ovat vain mung-papujen se sisäinen osa. Keitosta tuli mukavan jauhoista ja sellaista oikein festarisoppaa. Sen kylkeen tein vielä porkkanasämpylöitä, ja laitoin taikinaan reilun teelusikallisen kurkumaa, niin sämpylöistä tuli hauskan keltaisia ja mausteisia.

Tällä viikolla tuli tosiaan nukuttua hieman huonosti, ja parina yönä oli sellainen outo sisäinen kylmyyden tunne. Lisäsin peittoja ja Hertta nukkui vieressä lämpöpatterina, ja silti oli kylmä. Uni oli kevyttä ja heräilin koko ajan. Nukahtaminen kesti ikuisuuden ja valvoin keskellä yötä pitkään, toista tuntia. Ajattelin, että huono uni johtuisi iltaunista, mutta olen niitä aina ottanut, joten miksi nyt yhtäkkiä valvottaisi. Sitten mietin, että ehkä Hertan sängyssäolo valvottaa. Mutta välillä se oli niin pienellä kerällä, ettei sitä edes huomannut. Ja olen kuitenkin tottunut nukkumaan siten, että pahimmillaan kymmenen kiloa kissaa röhnöttää jalkojeni päällä ja olen maailman epämukavimmassa koukkuasennossa. Pari yötä jatkui näin ja yhtäkkiä kolmantena yönä (keskiviikkoa taidettiin elää) säpsähdin hereille ajatukseen kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Oireet tuntuivat viittaavan siihen, tuo outo sisäinen palelu etenkin. Ja en nyt sano, että olisin sairastunut, mutta luulenpa olleeni hieman huoleton tuon kissan kilpirauhaslääkkeen käsittelyn kanssa.

Olli-kissallamme on siis lokakuussa diagnosoitu kilpirauhasen liikatoiminta, johon se saa kahdesti päivässä Tyrazol-lääkettä. Lääkkeen käsittelyn jälkeen pitäisi puhdistaa kädet huolellisesti ja, no, hm.. Täytän kerran viikossa Ollille valmiiksi annokset dosettiin, jottei tarvitse joka päivä purkin ja annosten kanssa pelata. Ja siinä noita on tullut pilkottua, puolitettu ja jaettua, enkä ole kyllä pessyt käsiäni sen jälkeen. En ottanut varoituksia jotenkin kovin vakavasti. Toki siis aina, kun työnnän kädet kissan suuhun, niin pesen jo sen vuoksi, että sormet ovat kuolassa sen jälkeen.

"Oon 15-vuotias, maukumaan innokas.." (lastenohjelma Kaapon tunnussävelellä..)

Voi olla kaukaa haettua, mutta siskokin tuumasi, että jos lokakuusta lähtien olen ollut noin huoleton, niin saattaa sillä pieni vaikutus kilpirauhasarvoihini olla. Ja että nyt sitten jatkossa tarkemmin. Nyt vältän koskemasta noita tabletteja paljain käsin ollenkaan. Pilkon ne hanskat kädessä ja siirrän suoraan liivatekapseliin sisään. Ja heti torstaista lähtien olen nukkunut yöni paremmin. Olkoon placeboa tai whatever. Vaan ei kai noista turhaan varoitella, en vaan tosiaan jotenkin ajatellut koko asiaa sen kummemmin. Pesen kädet, kun ne tuntuvat likaisilta, ja jotenkin kuivien lääkkeiden pilkkomisen jälkeen eivät vaan ole tuntuneet riittävän likaisilta. Ja samalla kuitenkin olen niin pöpökammoinen, että työpaikan vessassakin kosken kahvoihin vain paperilla tai hihalla suojaten. Hohhoijaa tätä epäjohdonmukaisuutta.

Ensi viikosta on tulossa mielenkiintoinen. On taas luvassa mm. työnohjausta, joka käy ihan terapiasta ja viimeksi annettu välitehtävä on ollut aika raadollistakin itsetutkiskelua. Veljeni lähtee perheensä kanssa kahdeksi (vai kolmeksi?) viikoksi Thaimaahan ja saan taas olla huolissani lennoista ja tsunameista ja ties mistä skootterionnettomuuksista. Pitäisi vain hyväksyä se, että minun murehtimisellani ei ole mitään vaikutusta siihen, mitä tapahtuu tai jää tapahtumatta.

Treenien puolesta odotan yhtä hyvää viikkoa kuin nyt kaksi kulunuttakin. Pitäisi muuten katsoa varmaan jo johonkin kohtaan kevyt viikko? Pitkään olen sairastellut, vammautunut, ollut kiireinen tai sitten surrut lemmikkejä niin, että kevyt viikko tai treenitauko on tullut olosuhteiden pakosta. Mutta sellainen systemaattinen kevyt viikko on ollut aikataulussa viimeksi ties milloin.

Tavoitetyhjiö ja treenaamisen tehokkuudesta

Lokakuun alkupuolella asetin itselleni treenitavoitteita, mutta rehellisesti sanottuna en ole hirveästi panostanut niihin. Penkkipunnerruksen sarjapainot ovat edelleen 32,5 - 35 kg (5 toistoa) ja maastavetoa treenailen harvakseltaan, noin joka toinen viikko. Viimeksi tein kaseja 65 kilolla: tekniikka pysyi puhtaana, mutta oli silti sen verran raskas, etten vielä raaski sarjapainoja nostaa.

Painoa on tullut lisää reilun kilon verran, mutta ei ole aavistustakaan, miten suurelta osin se on lihasta ja rasvaa, eikä oikeastaan hirveästi kiinnostakaan. Herkuttelu on ollut hyvin maltillista ja koostunut lähinnä itse tekemistäni leivonnaisista; omenapiirakkaa, mustikkapiirakkaa jne., ja ne on jaettu pienellä porukalla hyvässä seurassa. Irtokarkkien kanssa sanoin toistaiseksi sopimuksen irti, joulun aikaan tulee muutenkin syötyä hyvää ihan riittävästi. Kroppa tuntuu nyt oikein sopivan kokoiselta, ja se onkin saanut miettimään harjoitteluani ja tavoitteita aika ajoin. Tällä hetkellä elän sellaisessa tyytyväisyyden kuplassa, että on vaikea asettaa itseä motivoivia tavoitteita. Voiko tavoite olla yksinkertaisesti se, että haluan mahdollisimman monen treenin sujuvan niin, että olen itse niihin tyytyväinen? Minulla on sellainen käsitys, että suurin osa treeneistä on onnistuneita, mutta ajattelin ryhtyä merkitsemään jollain hymiöllä tai vastaavalla sen fiiliksen ihan treenipäiväkirjaan treenin jälkeen, jotta saisin siitä jotain faktaakin.

Välillä luen eri blogeista, kuinka kirjoittaja on tavannut personal trainerinsa, ja sitten on vedetty sellaiset treenit, että itku ja oksennus tulee, ja kuolemakin on lähellä. Suhtaudun hieman kyynisesti noihin kirjoituksiin. On vähän sellainen olo, että joko kirjoittajan omat treenit ovat nössöjä tai sitten valmentaja on joku egoilija, jonka pitää todistella maksavalle asiakkaalleen jotakin. Kyllä, omat treenit pt:n kanssa olivat myös raskaita, mutta eivät mitään sotilasleirejä. Joissain liikkeissä ehkä tehtiin ne pari rutistusta enemmän, mitä itse suorittaessa saattaisi jäädä vajaaksi, mutta suureksi osaksi treeni oli yhtä tehokasta, kuin mitä itse treenatessakin saan parhaimmillaan aikaiseksi. Pt:n kanssa tavatessa käytiin läpi tekniikkaa, uuden ohjelman rakennetta ja mikä merkitys milläkin liikkeellä ja ohjelmalla kokonaisuudessaan on. Treeni ja analyysi samassa paketissa; jouduin itse pohtimaan paljon vastauksia pt:n asettamiin kysymyksiin. Olin kovin kovin tyytyväinen. (Valmennus on päättynyt, joten olen tällä hetkellä omillani, mutta jos jokin askarruttaisi, en epäröisi ottaa häneen yhteyttä ja sopia yhteistreenit johonkin kohtaan.)

Nyt tällä hetkellä olen tosiaan jonkinlaisessa tavoitetyhjiössä. En hae treeniltäni suurensuurta lihaskasvua, enkä kropan kiristymistäkään. Voimaa saa tulla lisää, eli nuo lokakuussa asettamani tavoitteet ovat taustalla edelleen, mutta tärkeämpää on se, että kroppa pysyy terveenä ja että itse pysyn terveenä. Olen hyvässä kunnossa ja haluan pysyäkin siinä. Tänä syksynä olen onnistunut torjumaan useampia mahdollisuuksia saada flunssa, vaikka ympärillä on koko ajan joku pärskimässä ja yskimässä. Ehkä se yksi flunssa lokakuussa oli sitten riittävä. Uskon, että kun treenaaminen, lepo ja ravinto ovat olleet melko hyvällä mallilla, niin ajoittainen työstressikään ei ole saanut vastustuskykyä liian alas. Sen sijaan kroppahan on ilmoitellut nyt itsestään: kireä ja juminen olo sekä erilaiset tiukat krampit ovat haitanneet etenkin yläkropan treenaamista.

Lapsena harrastin pianonsoittoa. Ei minulla silloin mitään tavoitteita ollut, paitsi ehkä soittaa läksyksi saatu kappale sen verran hyvin, ettei soitonopettajalta tullut moitteita = rangaistuksen pelko (soitonopettaja ei ollut siis mikään hirviö, mutta kukapa haluaa kuulla nuhteita). Hiljalleen mentiin eteenpäin harrastuksessa ja edettiin vaikeampiin kappaleisiin. Muistan edelleen, että hyvin menneen soittotunnin jälkeen into harjoitella kotona oli paljon suurempi kuin silloin, kun soittotunti meni täysin mönkään. Odotellessani bussia kotiin haaveilin soittavani jonain päivänä suurella konserttilavalla ja kotiin päästyäni olisin saman tien halunnut alkaa treenata. No, muu perhe oli vähän eri mieltä asiasta.. Saman fiiliksen tunnistan itsessäni edelleen: kun treeni sujuu salilla hyvin ja napakasti, jään jo odottamaan seuraavaa treeniä. Kun taas johonkin särkee ja joutuu sumplimaan hirveästi tai on heikko olo, niin lannistaa, ja saan tosissani psyykata, että teen treenin loppuun.

Nyt kun yläkroppa on jumissa, niin alakroppaa olen sitten treenannut senkin edestä. Tämän viikon saldoiksi jäi kaksi jalkatreeniä ja yksi yläkroppatreeni (+ aerobisina intervallitreeni kuntopyörällä, yksi juoksulenkki ja lukuisat lenkit koirien kanssa).  Alakroppa tuntuu vahvalta ja suorituskykyiseltä. Kyykyt, askelkyykyt ja eristävät liikkeet tuntuvat sujuvan puhtaasti ja raskaasti. Tunnen ja tiedän, että viimeinen toisto oli nyt tässä, ja enempää ei olisi puhtaasti tullut.

Sen sijaan yläkroppaa treenatessa on lähes jokaisen liikkeen kohdalla olo, että eikö tämä takkuaminen koskaan lopu?? Koko ajan mietityttää tekniikka, ja kireydet varmasti vaikuttavat sen puhtauteen. Ylätalja otti viimeksi sen verran kivuliaasti suurten selkälihasten sivuihin, että jouduin lopettamaan kesken ja vaihtamaan alataljaan. Leuanvedot ovat samasta syystä pois laskuista. Hauiskääntöjä en ole koskaan erityisesti rakastanut, ja melkein kaikki ojentajaliikkeet ovat perseestä :D (dipit ja ranskalainen punnerrus maaten ihan ok). Ojentajat minulla vielä palautuvat tosi hitaasti, joten yläkropan treenissä joudun silloin tällöin jättämään erilliset ojentajaliikkeet kokonaan pois ihan sen vuoksi, että palautuminen on kesken. Ainoastaan olkapäiden treenaaminen on tällä hetkellä mielekästä, mutta siinäkin alkaa jo liikepankin suppeus tylsistyttää. Aina sitä samaa viparia, pystypunnerrusta, pystysoutua, face pullia.. plaah. Mutta tuntuma on ainakin hyvä ja toistaiseksi olen onnistunut treenaamaan olkapäitä niin, etteivät lihaskireydet erityisesti haittaa suoritusta.

Kävin torstaina työpaikan osteopaatti-hierojalla, kun sain peruutusajan. Hänkin marmatti kireydestä ja sai kyllä sille jotain tehtyä, mutta en ollut ihan tyytyväinen käyntiin. Hän tuntui hieman poissaolevalta ja otteet olivat jotenkin hutiloivia; ihan kuin hän ei oikein olisi tiennyt, mistä aloittaa, kun työstettävää oli niin paljon. Vähän sieltä täältä paineli ja hieroi, ja siirtyi muutaman painalluksen jälkeen hakemaan uutta kohtaa. Omalle hierojalle sain ajan vasta 18.12., joten siihen asti kärvistelen, ja mies onneksi hieroo tässä välillä sen, minkä osaa ja pystyy.

Mutta joka tapauksessa: tällä hetkellä tavoitteena on ainoastaan se, että salitreeneistä jää hyvä fiilis (= olen tyytyväinen suoritukseeni), ja katsotaan niitä konkreettisempia tavoitteita sitten myöhemmin, jos/kun taas jostain erityisesti innostun.

Muuttuuko mikään?

Kesäkuun lopulla, tarkalleen ottaen 28.6. tapasin valmentajani edellisen kerran. Sain uuden ohjelman ja nostettiin kalorit normaalitilaan, vähän plussallekin. Pari viikkoa kului, ja koko ajan oli takaraivossa vähän sellainen pieni jännityksen aihe, että näinköhän vain kerään itselleni rasvaa. Heinäkuun puolivälissä otinkin sitten kotona itselleni ylös hieman mittoja, ja päätin ruveta seuraamaan niitä säännöllisin väliajoin. Jossain vaiheessa tämä aika sitten muotoutui mielessäni yhdeksi kuukaudeksi, Jennien puolentoistavuoden takaisesta projektista inspiroituneena.

Lopetin siis joka-aamuisen puntarissa ramppaamisen, koska se sai minut selvästikin himmaamaan syömisten kanssa. Vähäksi aikaa lopetin myös kalorien laskemisen kokonaan. Nyt taas lasken niitä, mutta en joka päivä, ja vaikka laskenkin, niin en välttämättä punnitse ruokiani, vaan heitän arviolta. Se saa riittää ja toivon sen kehittävän myös vähän annoskokosilmääni. Jos jossain vaiheessa pääsisin siihen, että osaisin arvioida suurinpiirtein päivän energiasaantini ilman apuvälineitä.

Kevyimmillään tänä vuonna paino on ollut 49,2 kg ja painavimmillaan varmaankin jotain päälle 53 kiloa (keväällä joskus ennen pt:n kanssa starttaamista hyvässä turvotuksessa). Niinsanottuna normaalipainonani olen pitkään pitänyt 51-52 kiloa, koska siihen tämä keho tuntuu hakeutuvan aika lailla luonnostaan, jos en mitenkään erityisesti tilannetta yritä mihinkään suuntaan muuttaa. Ihan koko aikuisikäni suurin kehonpaino oli viime vuoden kesällä kolmen kuukauden liikuntatauon jäljiltä. Sain ärhäkän välilevyn pullistuman huhtikuun alussa, ja sen seurauksena jopa kävely oli tuskallista, kun jokainen tärähtävä askel iski kuin tuhat miekkaa pitkin vasenta raajaa. Kun en päässyt juoksemaan enkä salille, mutta en muuttanut energiansaantianikaan, niin paino nousi 55 kiloon, siinäkin taisi olla kilon verran nesteitä, koska kun se lähti liikkeelle, niin se tipahti aika isolla harppauksella. Heinäkuussa pääsin aloittamaan juoksemisen ja jossain vaiheessa alkusyksyä palasin salille. Paino putosi sitten syksyn aikana takaisin tuohon normaaliin lukemaan ilman sen kummempia toimenpiteitä (no taisin vähän herkkujen saantia rajoittaa, mutten mitään totaalikieltoja harrastanut).

Mutta tosiaankin, 15.7. kävin puntarissani, Omronin kehonkoostumusvaa'alla, joka näyttää myös rasvaprosentin. Se on tietenkin hyvin epäluotettava lukema, ja käytän sitä vain suuntaa-antavana. Otin siitä syystä käyttöön myös mittanauhan. Tänään 15.8. otin sitten vertailulukemat. Takana on viime viikonlopun Flow ja torstaina alkoi jo herkuttelu sisarenpoikani syntymäpäivillä. Eli sellaiset neljä päivää tuli syötyä kuin Hulda Huoleton, nautiskellen ja kaloreita laskematta. Mutta ei se nyt ihan överiksi kalorien puolesta tainnut mennä kuitenkaan, vaikka makeaa (cupcake, raakasuklaa-smoothie, lakritsia) tulikin syötyä tavallista enemmän. Maanantaina palasin normaalisti arkeen ja rutiineihin, ja tänään sitten otin nuo mitat.

pvm	15.7.2013	15.8.2013
paino	51.4 kg	51.9 kg
rasva% (rasvamassan määrä)	21.3 (10.95 kg)	20.4 (10.59 kg)
vyötärö kapein/levein	64 cm/74cm	65cm/74cm
reisi	53 cm	53 cm

Hieman eroa tuossa lähtötilanteessa on tietysti siihen kesäkuiseen valmentajan tekemään mittaustulokseen, (saman taulukon maaliskuun lukemat ovat myös hänen mittaamiaan) mutta hän mittaa pihdeillä ja en oikein koskaan huomannut katsoa, mistä kohtaa hän otti reiden ympärysmitan, koska oma mittaustulokseni on aina ollut tuota 53 cm luokkaa kuivimmillanikin. Mutta pari senttiä sinne tänne.

Ensisilmäyshän tässä on tuo, että paino on noussut, mutta se ei ympärysmittaustuloksissa näy juurikaan. Jos nyt realistisia ollaan, niin painohan voi tuon puoli kiloa (ja paljon enemmänkin) heitellä päivästä toiseen. Kylmintä faktaa varmaan saisi niin, että kävisi joka aamu puntarissa ja katsoisi vaikka kuluneen kuukauden keskiarvon. Ja kun laitteen antamaan rasvaprosentti-lukemaankaan ei voi oikein luottaa, niin en tiedä oikein, muuttuuko tässä kropassa mikään? Jäljelle jää vain tulosnäyttö salilta, joka kertoo, että suuremmilla painoilla tehdään kuin kuukausi sitten. Lähes kaikissa isoissa liikkeissä teen vähintään viisi kiloa suuremmilla painoilla kuin heinäkuussa:

Ylätalja 35 -> 42 kg
Kyykky 40 -> 45 kg
Rintaprässi 32,5 -> 37,5 kg (+ kelkan paino 3,2 kg)
Vauhtipunnerrus 20 -> 25 kg
Maastaveto 60 -> 65 kg (70 kilolla nousee kolmonen)
Reiden ojennus 42,5 kg -> 47,5 kg (ja tarkoitus nostaa 50 kiloon ensi kerralla)
Yhden käden alatalja 19 kg -> 23,4 kg

Hauiksissa kehitys junnaa, en ole vasarakääntöihin painoja nostanut, koska kaseilla tekee tiukkaa. Kerran taisi hyvänä päivänä (lue: hyvin tankattuna) mennä yseillä, mutta muuten kasit ovat toistaiseksi riittäneet. Hauiskäännöt tangolla teen koko ajan 20 kilon valmistangolla, koska nuo kyykkytangot (joihin saisi siis lisäkiekkoja) ovat liian pitkiä minun makuuni ja koska en tiedä mutkatangon painoa, en ole sitten tullut käyttäneeksi sitäkään. Ehkä pitää raahata se salilla naisten pukkariin ja katsoa, kuinka paljon se painaa..

Tulosten perusteella voisi siis kuvitella, että johonkin kohtaan kroppaa on tullut lisää lihasta. Ja yhden kuukauden mittailun perusteella on vielä paha arvailla enempää, pidemmän ajan seuranta antaa sitten lisää tietoa, toivottavasti. Valmentajanikin on nyt palannut kesälomalta ja tarkoitus on tästä jatkaa voimailua. Vaikka voimansaanti onkin ykköstavoitteeni, niin haluan silti seurata myös ulkomuodon kehitystä, olkoot turhamaisuutta tai mitä lie. En pelkää, että saan yhtäkkiä "liian isot lihakset", enkä myöskään pelkää, että kerryttäisin jotenkin huomaamattani itselleni kasan rasvaa, jota sitten taas kiristelisin pois. Vaikka salitreeni olisikin nousujohteista ja kertoisi sitä kautta, että lihasvoimaa tulee lisää, niin ehkä jonkinmoisena kontrollifriikkinä sitten haluan myös tarkistaa asian kroppaani analysoiden.

Jumissa

Olin sunnuntaiaamuna reippaana metsässä puoli kymmenen aikaan ja poimin mustikoita kolme ja puoli tuntia. Saalis oli reilu kolme litraa, eli 10% tavoitteesta täynnä. Tosin tutkiessani pakastustilojamme totesin, että 30 litraa mustikkaa ei todennäköisesti tule mahtumaan minnekään. Meillä on arkkupakastin jääkaapin alla olevan pienen pakastimen lisäksi, mutta koirien lihat ja luut vievät tilaa sieltä ja toki pakastimessa on koko ajan kaikkea muutakin; pakastekasviksia, ruokapakasteita (keittoja yms.), ja leipää. Joten kerään nyt sen verran kuin sinne mahtuu.

Kävipä kuitenkin niin, että mustikanpoiminnan seurauksena yläkroppa meni vasemmalta puolelta aivan jumiin ja sen seurauksena eilen maanantaina alkoi puoliltapäivin hiipiä päänsärky, joka paheni iltapäivää kohden. Töistä kotiin lähtiessäni särky oli jo niin voimakas, että kuvotti ja voin pahoin. Jokainen askel tuntui moukaroivan pääparkaa ja kotiin päästyäni vein vain nopeasti koirat lyhyelle lenkille ja painuin nukkumaan.

Toivoin, että särky olisi herätessä ohi, mutta katin kontit. Meillä on kotona jotakin lihasrelaksantteja, joita sain pari vuotta sitten, kun reväytin selkälihakseni, mutta ne alkavat auttaa vasta kun pitoisuus on tietyllä tasolla elimistössä ja muistaakseni siihen meni pari kolme päivää. Akuuttiin hätään niistä ei oikein ole. Sen sijaan turvauduin vuosi sitten hankkimaani Omronin Tens-laitteeseen. Lätyskät selkään ja sähköä lihakseen. Yksi hoito-ohjelma kestää aina 15 minuuttia, ja annoin laitteen surrata viisi ohjelmaa putkeen, sillä se tuntui auttavan niin paljon. Tuntuu hassulta, kun lihas nytkähtelee aivan kuin siellä olisi maailman vahvin elohiiri. Laite lähettää siis erilaisia impulsseja; sykäyksiä ja aaltomaista värinää eri tiheyksillä. Isompiin lihasryhmiin (reidet, pakarat) sillä ei ole niin hyvää tehoa, mutta niska-hartia -jumituksiin aion käyttää sitä jatkossakin.

Nyt on ensimmäinen viikko voimapainotteista ohjelmaa takana ja olen tyytyväinen. Viime viikolla tuli jopa venyteltyä useampaan otteeseen. Merkitsin heiaheiaan myös marjojenpoiminnan, vaikkei se hikiliikuntaa olekaan. Tuo berry picking -kuvake on oikein havainnollistava yläkropan jumitusta ajatellen :).

Tällä hetkellä paino on tasan kilon enemmän kuin kuukausi sitten, kun laitoin kuntokuvia kiristelyn jäljiltä. Ajattelin jatkossa seurailla painoa vain kk-tasolla, koska tuntuu siltä, että alan himmailla syömisten kanssa, kun vaaka alkaa näyttää isompia lukemia. Tarkoitushan on kuitenkin saada lihasmassaa, joten ei sitä voi oikein 50 kilon tuntumaan jäädä. Uskaltaisiko sitä tavoitella sellaista, että vuoden lopussa painoa olisi jo 55 kiloa..?

Kevätpumppi

Ihanan aurinkoinen vapun päivä! Aamulla kävin tunnin kävelyllä tyttöjen kanssa, seurana oli myös sisko ja hänen koiransa Hertta. Melkoista laahustamista oli nyt, kun tahdinmäärääjät ovat isän luona - juniori ja siskon toinen koira, Kreikasta kuusi vuotta sitten tuotu katurakki Nelli. Joku sanoisi rentoa ja mukavaa käppäilyä, mutta minun makuuni turhankin rauhallista menoa. Mutta tähän on totutteleminen, mammakoiralla alkaa olla ikää ja kohta sen kanssa köpötellään samalla tavalla kuin edesmenneen papparaiseni kanssa.

Maanantaina lepäsin ja syömisetkin jäivät aika kevyeksi. Viikonlopun tankkaus oli edelleen tukkeena olossa, eikä oikein maistunut ruoka. Lauantaina aamulla paino oli 50 kiloa ja mässypäivän jälkeen paino oli sunnuntaina 51 kiloa. Maanantaina aamulla hiilariturvotus saavutti huippukohtansa, kun vaaka näytti 52 kiloa. Melkoinen nestepumppi. No, siitäpä se paino on sitten yhtä nopeasti nyt laskenut alkuperäistilanteeseen, kun syömiset normalisoitui. Mutta sunnuntain ja tiistain salitreenit kulkivat tankkauksen ansiosta ennennäkemättömän hyvin. Puntti nousi kevyesti ja tosiaan tuli se leukakin vedettyä.

Olen nyt zoomaillut ulkona kulkiessani mahdollisuuksia käydä vetämässä leukaa ja tänään päivällä koirien kanssa kävellessä kävinkin yhdessä leikkipuistossa kaksi leukaa vetämässä. Se toinen leuka meni tosin ensimmäisen lämmöillä, eli kädet ei menneet ihan suoraksi siinä välissä. Äsken kävin hölkkäilemässä seitsemän kilometrin pk-lenkkini ja sielläkin loppupuolella käväisin heittämässä yhden melkein-leuan: jouduin hyppäämään, että yleensä yletyin puolaan, joten siinä tuli sitten otettua hieman vauhtiakin.

500 grammaa hiilaria on päiväannoksein..

Your earworm for the day (sanat: meizi, sävel: Ismo Alangon Taiteilijaelämää -biisin melodia):

500 grammaa hiilaria on päiväannoksein
150 grammaa rasvaa myöskin hulahtaapi yksin tein
Lähdenpä tästä haukkaamaan
proteiinipatukkaa
Palkkari mua odottaa jo salitreenin lopulla

Liikaa, vain vähän liikaa on riittävä annokseni
Liikaa, vain vähän liikaa mä tartten ravinnokseni
taas kohtuuttomasti täytyy pian tankata

Diettaajan elämää
Mitä sellainen siis muka on?
Diettaajan elämää
Nimesi hautakivessä pian on
Diettaajan elämää
Kai tää vesi on siis kaloriton?
Diettaajan elämää..
Nälkään tuskin kuolet, mutta vitutukseen syvään eikä vaaka lohduta

No niin, eilen siis tuli hiukan mässättyä. En laskenut eilen kaloreita, eikä ajatuksena ollut edes haluta tietää niitä, mutta päätinkin sitten tänä aamuna puhtaasta tilastollisesta mielenkiinnosta kirjata eiliset syömiseni ylös, kun vielä muistin kaiken tarkasti. Numeromuistini kun on sitä luokkaa, että menestyisin valtiollisissa kirjanpitotehtävissä, jos en olisi niin huoleton. Jotenka kun julmasti lykkäsin syömiset kalorilaskuriin, sain tulokseksi: 3723 kcal; 484 grammaa hiilaria, 147 grammaa rasvaa, ja 106 grammaa proteiinia. Hah, pankaapa paremmaksi! (Tai älkää, olo oli aika tukkoinen tänä aamuna..)

Takana on viikko, kun uni on jäänyt töiden vuoksi vähän vähäiseksi ja suunnilleen joka päivä on vituttanut edellispäivää enemmän. Muiden treeniblogeja kun lukee, niin tuntuu, että jokainen vilisee sydämiä ja elämän ihanuutta, treenaus on pelkkää päivänpaistetta ja nousujohteista kehitystä ja miinuskalorit vain vetävät ajatuksen kirkkaaksi ja teräväksi. No täällä ei, perkele. Kieltämättä treenaukseen olen tällä viikolla ollut todella todella tyytyväinen, mutta syömisiin en. Henkinen jaksaminenkin on ollut vähän niin ja näin, kun pipo on ollut kireällä heti aamusta lähtien.

No eipä tuolla yhden päivän mässäyksellä nyt sabotoida mitään pysyvästi, enkä aio jäädä itkemään kun maito on jo maassa. Katse eteenpäin! Vaikka tuossa menikin 2,5 päivän kalorit, niin en ole vetämässä ranteitani auki sen vuoksi. Tästä jatketaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. No, aamulla kävin kyllä hölkkäilemässä juniorikoiran kanssa n. 7 kilometrin lenkin, ylimääräinen pk-lenkki tälle viikolle.

Aamulenkki joenrantaa pitkin

Mutta eipä tuosta eilisestä pelkkää haittaa ollut: VEDIN SALILLA ELÄMÄNI ENSIMMÄISEN LEUAN TÄNÄÄN!!!!! En tiedä, tuliko se eilisen morkkiksen seurauksena, vai kaverin antamilla ohjeilla, vai siitä, kun olen nyt niin helvetin vahva noin yleensäkin kaiken tämän treenauksen seurauksena, vai mitä, mutta yksi puhdas leuka tuli vedettyä! Sitä todisti vielä huoneellinen Xycling-tuntilaisia lasin takaa, joten silminnäkijöitä löytyy! Oli aivan epätodellinen olo, mutta kun alas pääsin, niin olin sellaisessa euforiassa, että harva asia maailmassa vetää sille vertoja. Sanoinkin tutulle aamutreenaajalle, että "vedin juuri elämäni ensimmäisen leuan", johon mies hörähti oikein hyväksyvästi. Jee!! Ja siis olin vähällä vetää toisenkin, nenä oli jo aivan tangon korkeudella, mutta ei sitten enää liikahtanut siitä ylemmäs. Merkitään siis historiankirjoihin, että Eikku veti tänään 1,85 leukaa. Vuoden lopussahan kiskon niitä jo lisäpainovyön kanssa, jos tämä kehitys jatkuu.

Muukin salitreeni meni ihan mukavasti, painoja lisäilin tohkeissani vähän joka liikkeeseen. Nyt meni penkkipunnerruskin 27,5 kilolla niin, että jokainen toisto tuli rintaan kiinni ja lähti hitaasti ylös ja alas. Huolellista tekemisen meininkiä siis.

Aijai, tuntui niin makealta tuo leuka, että eilisestä aiheutunut morkkis tussahti savuna ilmaan. *puf*. Jos ketä kiinnostaa, niin ne eiliset kalorit kertyivät:

- focacciasta (söin valehtelematta ainakin 400 grammaa)
- siskon luona olleista salmiakkikarkeista
- siskon luona syödystä Oatlyn uudesta suklaakaurajäätelöstä: meitä oli neljä jakamassa 0,5 litran jäätelöä, arvioisin oikeasti syöneeni siitä purkista valtaosan, ehkä 3/5
- vadelma-Flapjackista
- maissi-maapähkinänaksuista    
- Choco Pepestä
- vanukkaasta
- ja kaikesta muusta ruoasta, aamiaisesta yms.

Mutta johan tässä menikin yli kuukausi herkuttelematta. Tukholmassa syötiin edellisen kerran kaikkea mättöä. Maanantaina 25.3. starttasin vajakkikaloreilla, eikä ole hirveästi mitään mielitekoja kyllä tänä koko aikana ollutkaan.

Nyt lähden koirien kanssa sunnuntaikävelylle, aurinko porottaa taivaan täydeltä ja kevät on täydessä rähinässä päällä (montakohan parittelevaa otusta sitä on tullut menneellä viikolla nähtyä..? Julkeaa menoa kerma kaikkiaan)

Depiksen nujerrusta ja lisäravinteista

Kurkkukipua ei tällä hetkellä ole, tai se on hyvin vaimeaa. Tajusin juuri tätä kirjoittaessani, että olen taas juonut todella huonosti ja näin toipilaana kai nesteen saanti olisi entistä tärkeämpää. Kävinkin hakemassa nyt ison lasin vettä ja yritän tänään juoda oikein urakalla vauhdittaakseni paranemistani. Nuhainen olen edelleen, mutta toivottavasti huomenna voisi jo salilla käydä tekemässä edes kevyen treenin. Liikunnan puute vaikuttaa hurjasti mielialaan, tulee lähes masentunut olo, kun ei pääse liikkumaan siten, kuin haluaisi.

Tänne piti kuulemma saada täytettä..
ja tuossa vain osa miehen levyistä.

Eilen lähdin miehen kanssa kaupungille. Hänellä oli suunnitelmissa viettää Record Store Day:ta shoppaillen ja lähdin hoitelemaan omia asioitani; piti ostaa muutama peruspusero ja leusiinia.

Paidat löytyivätkin saman tien ja koska mies vielä liikkui levykaupoilla, niin kiertelin muita vaatekauppoja ajatuksena ostaa jokin vähän parempi pusero tai tunika, joka saisi maksaakin vähän enemmän, jos löytyisi joku oikein kiva, jota varmasti tulisi pidettyä ja joka olisi laadukas. Kävin mm. Gantin, Benettonin ja Guessin myymälät läpi, mutta en minä mitään kivaa löytänyt. Espritillä oli alerekissä muutama paita, joita sovitin, mutta ei niistä tullut sellaista "pakko saada" -tunnetta, joka joskus jostain vaatteesta vaan saman tien kolahtaa.

Neljä ihan tavallista trikoopuseroa lyhyillä hihoilla.
Täsmäshoppausta!

Päällä oleva nuha, alhainen aamupaino, shoppailun tuloksettomuus ja pari muuta taustalla olevaa asiaa (kirjoittelin niistä toiseen blogiini, joka täytti hiljattain 9 vuotta!!) painoivat mieltä alas ja laahustin Forumin käytävää eteenpäin. Tamarin-ravintolan kohdalla pysähdyin lukemaan ruokalistaa ja totesin, että edellisestä ruokailusta alkaa olla sen verran aikaa, että jotain voisi syödäkin. Arvoin hetken salaatin ja curryruokien välillä, ja tulin siihen tulokseen, että törsään päivän loput kalorit tofu-kookoscurryyn. Soitin miehen seuraksi ja menimme syömään. Kuvaa annoksesta ei tullut räpsäistyä, mutta söin melko maltilla riisiä ja sen seuraksi tosiaan kookoscurrya, jossa oli sipulia, perunaa, kookosmaitoa ja tofua. Rasvan määrää en halua edes ajatella, mutta ruoka oli älyttömän hyvää ja mieliala kohosi noin 120%. Vaikka en ollut lähelläkään mitään ähkyä, niin kylläinen kuitenkin ja varmaan rasvan määrän vuoksi ei sitten ollut edes iltaa kohti nälkäkään, tuli syötyä enää iltapala"rahka". Kasvisten osuus jäi eilen todella minimaaliseksi, mutta enpä tuota jaksa nyt stressata. Niin, ja illalla tuli juotua vielä pieni lasillinen colaa, ihan vain varmistaakseni päivän hiilarit :D.

Tänä aamuna paino olikin sitten tasan 50 kiloa. Ehkä jossain kohtaa olen maininnutkin, että tavoite on pysyä verenluovuttajakelpoisena, eli tuon viidenkympin paremmalla puolella kuitenkin. Muistan, kuinka joskus parikymppisenä painoa tuli lukion jälkeisenä vuotena muutama kilo lisää: lakkiaisissa olin mallia tikku47kg ja vuoden päästä oli tullut painoa 2-3 kiloa lisää. Silloin alkoi tulla kriisinpoikasta, että ei voi paino alkaa vitosella, apuaargh! Kuusi vuotta vanhempi kämppikseni oli onneksi järjen äänenä tuolloin, kun yritin noita "liikakiloja" laihduttaa pois jollain törkeän pahanmakuisilla dieettijuomilla. Ja nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että "ei voi paino alkaa nelosella, apuaargh!".

Valmentajalle eilen aamulla meilasinkin, kun hän oli pyytänyt pitämään ajan tasalla painon kehityksen kanssa. Hän vastasi, ettei ole aihetta paniikkiin, sillä alussa kreatiini nostaa nestevarastoja ja nyt rasvan häviäminen alkaa näkyä. Ja että jos painon putoaminen jatkuu yhtä rivakkana, niin katsotaan tilannetta uudelleen. Huomaan kyllä, että vaikka en varsinaisesti panikoi, niin on silti levoton olo ja kaipuu normaaliolotilaan. Ja mitä enemmän sitä tässä blogissakin vatvon, niin sen pahempi varmaan. Pitäisi keskittää nyt ajatukset ihan muuhun.

Lisägrammat eivät olisi haitaksi Nekullekaan

Eilen kaupungilta tarttui paitojen lisäksi mukaan myös leusiinia (tai tarkemmin BCAA:ta), jota valmentaja ehdotti, että voisin kokeilla. Kasvisruokavaliolla tätä ei saa samalla tavalla kuin sekaruokavaliosta. Nyt tietysti kun tulin jo ostaneeksi ensimmäisen vastaantulevan tuotteen hyväuskoisena luottaen siihen, että synteettistähän tuo on, niin netissä liikkuu kahta tietoa siitä, onko Fastin BCAA sopiva vegaaniruokavalioon. Laitoin Fastille suoraan kysymystä, katsotaan sitten sen pohjalta. Vegaanisiakin BCAA-valmisteita on, että täytyy sitten etsiä sellainen.

Makes you stronger, eh? Soijaprotskujauhe-pussikin kurkkii taustalla.

Lihastohtorin taannoisessa bloggauksessa on hyvin kerrottu näiden lisäravinteiden hyödyistä kasvissyöjätreenarille:

Aminohapoista leusiini on ainoa, joka pystyy suoraan viestittämään lihaksille, että “kasva”.[---] Kasvissyöjän ei ole pakko katsella lihaksikkaampia lihansyöjiä kateudesta VIHREINÄ. Esimerkiksi soija on melko hyvä proteiininlähde. Optimitilannetta hakiessa suosittelemme kuitenkin rikastamaan soijaa tai muuta kasviproteiinia esimerkiksi palautusjuomassa haaraketjuisilla aminohapoilla (BCAA) tai leusiinilla.

Tämän yksinkertaisen leusiinirikastuksen avulla on mahdollisuus saada kasvikunnan proteiini lähelle eläinkunnan proteiinin kykyä stimuloida lihasproteiinisynteesiä [---] Kasvissyöjän kannattaa myös rikastaa ruokavaliotaan ainakin kreatiinilla [---] Kreatiini, joka siis tehostaa lihasmassan, maksimi-, nopeus- ja kestovoiman kehittymistä, on lihaksissa havaittu olevan vähemmän vegaaneilla.

Kreatiinia olenkin nyt muutaman viikon syönyt, ja sovittiin valmentajan kanssa viime tapaamisessa, että otan sitä päivittäin. Sekaravinnolla olevat saavat ilmeisesti näitä (kreatiini ja leusiini esim.) niin hyvin ilmankin - ainakin, jos koostavat ruokavalionsa suht optimaalisesti - että heillä lisäravinteiden hyödyt eivät välttämättä ole niin merkittäviä. Nyt on sitten päivittäinen pilleriarsenaali taas ainakin jonkin aikaa melkoinen: d-vitamiinia, sinkkiä, rautaa, b-vitamiinia (no okei, b:tä nappailen laiskanlaisesti) ja sitten tuota BCAA:ta. Se saattanee tässä muuttua vielä jauhemaiseksi, kuten käytössä oleva kreatiinikin, kunhan selvitän vielä tuon vegaanisuuden. Mielenkiintoista kyllä nähdä, miten nuo lisäravinteet treeniä tehostavat, kunhan tämän flunssan selätän ja salille taas pääsen.

Kurkussani asuu siili

Sunnuntain yhteistreenien jälkeen pääsin työkiireiden vuoksi salille vasta keskiviikkona, mutta laskeskelin, että ehdin silti tehdä sen kolme salitreeniä tällä viikolla. Ajatuksena oli siis tehdä kaksi muuta treeniä perjantaina ja sunnuntaina. Keskiviikon treeni kulki jotenkin tahmeasti, oli heikko olo etenkin kulmasoutua tehdessä. Kaksi ensimmäistä sarjaa tein 18 kilon painoilla ja kolmanteen luovutin ja otin 16 kg:n painot. Vasurin sarja jäi vajaaksi, kun tuntui siltä, ettei voimat enää vain yksinkertaisesti riitä. Heikotti. Punnerruksissa yritin vähän leveämpää otetta ja lisätä syvyyttä niin, että nenä käy aivan maassa kiinni. No, ei mennyt ihan suunnitellusti. Ihan sellaisia meikäläisen peruspunnerruksia, plääh.

Torstaina aamulla tein vielä kuntopyörällä intervallitreenin. Kymmenen minuuttia lämmittelyä ja sen jälkeen vastusta kunnolla lisää ja 6 x 30 sek vedot, joihin väliin aina 1,5 minuutin palauttelua. Sykkeet huitelivat siellä 196 tietämillä parissa viimeisessä vedossa, eli pusersin kyllä itsestäni irti aika lailla kaiken.

Menin töihin ja totesin viikkopalaverissä tiimiläisille, että mahtava viikko, kun kukaan (noin 40:stä) ei ole ollut sairaana, tai kenenkään lapsi ei ole ollut sairaana. Joten enkös vain sitten oikein kerjäämällä kerjännyt ikävyyksiä, ja samana iltana kurkkuuni muutti siili. Nyt on karhea kurkku, vuotava nokka ja veto pois. Stressi lienee suurin syyllinen, sillä toinen tiiminvetäjistäni on tällä viikolla ollut lomalla, joten olen joutunut tekemään hänenkin työnsä. Lisäksi toinen tiiminvetäjä aloitti vasta ja olen häntä siinä sivussa kouluttanut. Toissaviikolla tuli 50 h töitä ja tällekin viikolle kyllä reippaasti yli 40. Onneksi ensi viikolla pitäisi hellittää ja alan jo merkkailla itselleni vapaita touko-kesäkuulle, jotta pääsen noista ylityötunneista eroon.

Salitreenin vähäisyys tällä viikolla on todennäköisin syy siihen, että puntari heilahti tänä aamuna alle 50 kilon :( . Tuli jo sellainen olo, että lihakset lähtee ja olen pian vain heiveröinen hiiri!! Mutta lepäilen nyt sovinnolla pari päivää, enkä anna paniikkimielialan vallata. Ensi viikolla on tiedossa päivän työreissu Tallinnaan tiistaina, joten salitreenit ajattelin tehdä ma, ke ja la. Nyt vedän ekstra-annoksia d-vitamiinia ja sinkkiä, jotta nujerran tämän - onneksi vielä suht lievän - räkätaudin.

Hirveän vähän olen laittanut itsestäni kuvia tänne blogiin. Mutta menköön tämän kerran tällainen torsofoto, kun kokeilin tätä koneen kameraa. Sisko vei kamerani Japaniin mukaan ja kännykkäkameralla en jaksa leikkiä. Voin sitten kauhistella joskus isona ja muskelikkaana, että olinpa joskus melkoinen sintti.

Friikkikäsi hamuaa selän takaa toista kättä..*psykomusiikkia*

Lepään

Lepopäivä. Piti ihan tarkistaa ohjelmasta, että tänään ei siis tehdä mitään.

scary kettlebells

Lepopäivä on siinä mielessä tervetullut, että selkäni on aivan jumissa. Ei ikävä kyllä mitään salitreenijumitusta, vaan jokin lievä venähdys todennäköisesti. Tiistai-iltana olin lähdössä pikkukoiran kanssa kävelylle ja nostin lattialle pudonneen puseron, kun tunsin kevyen muljahduksen alaselässä oikealla puolella. Säikähdin aika lailla, vaikka kivuntunne oli todella lievä. Juuri tältä se nimittäin tuntui vuosi sitten, kun nostin kahvakuulaa lattialta. Silloin menin hierojalle samana päivänä, ja sieltä pöydältä lähdinkin sitten kaksinkerroin, enkä voinut juosta/kävellä normaalisti pariin kuukauteen.

Nyt en mennyt hierojalle, mutta hieman pelottaa, että välilevy olisi taas vähän pullahtanut. Kipu ei onneksi säteile alaraajoihin, eli toivoa on, jos se olisi sittenkin vain venähdys. Eilen pystyin normaalisti salitreenin tekemään, koska ohjelmassa oli askelkyykkyä smithissä. Huomisen saliohjelmassa on sumo-maastavetoa , jonka kanssa mun täytyy olla äärimmäisen varovainen, etten lähde nostamaan yhtään selällä. Maanantaina sumomavea oli siis ohjelmassani, ja mietin, että oliko tekniikkani ihan kohdillaan kuitenkaan? Jospa kuitenkin vähän rasitin alaselkää turhaan ja se ei sitten enää tiistaina vaatinut kuin puseron nostamisen lattialta ja naps? Tai jos takareidet olivat niin tiukat, että kumartuminen meni liikaa selälle, kun takareidet totesivat, että "ei pysty venymään"? Toisaalta oikea lonkankoukistaja tuntuu nyt hieman tiukalta, että sitä voisin kyllä availla. Eilen istuin toista tuntia Omronin Tens -laite selässäni (siirtelin vähän padien paikkoja vartin välein) ja se hieman helpotti.

Ottaa päähän, mutta onneksi vielä pystyn treenaamaan.

Paino on tullut alas 700g viikossa, mikä oli kyllä odotettavissakin näin alhaisilla kalorimäärillä. Odotin kyllä pienempää pudotusta, koska viime viikonloppuna Tukholmassa en todellakaan kaloreita laskenut, joskaan en kyllä sairaalloisesti mässännytkään. Tällä hetkellä painoa on 50,8 kg ja otinpa mittanauhan mielenkiinnosta käteen ja reidestä (!!!!) on kadonnut yksi sentti. Huutomerkit siksi, että tuo reisi-perse-lantio -osasto tuntuu olleen vuosia se, joka pysyy samankokoisena, vaikka paino heittelisi mihin suuntaan. Mietinkin eilen salilla, että ihan kuin uudet salihousut tuntuisivat väljemmiltä. Tunsin sen kadonneen sentin jo siinä, varmasti! Vyötärö-lantio -akseli on ilmeisesti myös hieman kutistunut, koska farkkujen kanssa käyttämäni (20 vuotta vanha, mutta silti iskemättömässä kunnossa oleva) vyö siirtyi yhden reiän melkein huomaamattani. Normaali vyönkiinnivetoliikerata ei loppunutkaan siihen kohtaan kuin odotin ja piti ihan kurkata, että mitä siellä alakropan puolella oikein tapahtuu. Vyönreikä tuijotti ilmeettömänä takaisin, että "so?"

Vähän on ristiriitaiset fiilikset tästä kyllä. Toisaalta valmentaja sanoi, että paino saattaa liikkua kilon, kaksi suuntaan tai toiseen. Tottakai olisi ollut hienompaa, jos paino olisi noussut JA silti sentti olisi kadonnut. Tuntuisi siltä, että tässä ollaan ihan kuivan lihaksikkaassa kunnossa tuota pikaa. Kovin paljon alle viidenkympin en haluaisi välttämättä mennä, kun ihanteellinen naisvartalo on enemmänkin Mel B kuin Courteney Cox.

Muutosta

Tjaa, muistaakseni olin päivittänyt blogin aika-asetukset alussa oikein, mutta nyt huomasin vasta, että edellinen postaus oli merkitty torstai-illaksi, vaikka kirjoitin sen eilen perjantaina aamulla ennen puoli kuutta. Korjasin nyt aika-asetukset kohdalleen.

Tosiaan kaksi salitreeniä on tällä viikolla takana (ja kaksi edessä) ja eilinen tunnin juoksulenkki matolla. Viikonlopun aerobiset ovat vielä pilkkeenä silmäkulmassa. Ulkona on nyt 22 astetta pakkasta, joten ulkojuoksu on poissa laskuista ja odottelen tässä muutenkin vielä ennen kuin lähden viemään edes pikkukoiraa pihalle.

Kävin tänä aamuna pitkästä aikaa Omronin puntarissa, joka näyttää myös rasvaprosentin. Tiedän kyllä, että nuo eivät totuutta kerro rasvattomasta tai rasvaisesta kehonpainosta, mutta uskon, että muutoksen seuraamisessa niillä on jonkinlainen vainu. Tällä viikolla syömiset ovat olleet aivan liian epäsäännöllisiä kiireestä ja stressistä johtuen, ja ajattelinkin jo, että paino saattaisi olla pudonnut. Housutkin ovat tuntuneet vyötäröstä melko väljiltä. Puntari näytti kuitenkin 900 g enemmän kuin edellisellä mittauksella, joka oli varmaan joskus loka-marraskuussa. Ja rasvaprosentiksi se näytti 21.9, edellisessä punnituksessa se oli ollut 23.6.

Mieskin on kyllä todennut, että hauis -etenkin oikean käden- ja vatsalihakset erottuvat entistä selkeämmin. Olen aina ollut yläkropasta sen verran hintelä, että vatsalihasten äärirajat ovat ollut selkeät, mutta nyt alkaa jo hieman pilkottaa ylempien vatsalihasten palasia. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että se ei ole tapahtunut painon putoamisen kustannuksella.

Salitreenaukseen olen ottanut sillä tavalla rennomman otteen, että en yritä puskea samaa treeniä läpi kehityksen seurannan vuoksi, vaan vaihtelen liikkeitä nykyisin enemmän. Tänään on taas jalkapäivä, joten luvassa ainakin prässiä ja kyykkäystä sekä kidutusta takareisille. Mutta sitä ennen tuonne pakkaseen, hrrh.