Vuosikatsaus

Ensi vuodesta toivon kovasti niin paljon parempaa kuin tästä vuodesta. Roppakaupalla terveyttä sekä itselleni että lemmikeilleni. Voisi olla välivuosi myös kaikesta kuolemisesta lähipiirissä. Pari viikkoa sitten lounastauolla sanoin kollegalle synkkänä, että on ollut raskas vuosi, kun muistelee, mitä kaikkea on tapahtunut. Hän sirkutti iloisena, että "muistitko kiinnittää huomiota niihin positiivisiin juttuihin?" Argh. En pidä itseäni mitenkään erityisen negatiivisena, joskaan en kyllä myöskään yltiöpositiivisena asenne ratkaisee-ihmisenä. Asenne ratkaisee monessa asiassa, kuten siinä että kun lähden lenkille superkurjaan säähän, niin millaiset varusteet sinne laitan. Turha valittaa, jos on valinnut tossut sellaiseen keliin, missä on polvia myöten loskaa. Asenne ratkaisee varmaan myös silloin, jos on joku yksittäinen vamma, joka estää treenaamisen täysipainoisesti. Että löytää ne vaihtoehtoiset tavat.

Mutta entä jos ei nauti niistä vaihtoehtoisista tavoista samalla tavalla kuin siitä omasta jutustaan? Jos rakastaa juoksemista ja siihen ei vaan kykene, niin ainakin itseäni ottaisi suunnattomasti päähän kuunnella mitään "mee vesijuoksemaan, asenne ratkaisee" -tsemppauksia. Kun ei ole kyse siitä, etteikö pystyisi liikkumaan jollain tavalla, vaihtoehtoja löytyy vaikka kuinka paljon. Mutta ei se ole sama asia! Minulle se on vähän kuin todettaisiin "ai höh, sun koira kuoli. No nyt sun pitää ottaa uus!". Ymmärtämättömyys turhauttaa.

Sitten kun lukee vaikka treeniblogeista ja lehdistä onnistumistarinoita, joissa joku on suurinpiirtein ollut neliraajahalvautunut ja kuntoutunut siitä piirimestaruustason urheilijaksi jossain muussa lajissa kuin alkuperäisessään, niin väkisinkin tulee mietittyä omaa asennettaan. Olenko vain nyrpeä kitisijä, "yhyy, noi ei ymmärrä" -tyyliin. Vaikea sanoa.

Uskon, että siihen omaan asenteeseen vaikuttaa paljon ympäristöstä saatu tuki. Kun itselläni oli alkuvuodesta ranne ja kyynärvarsi rikki, eikä kunnollisesta salitreenistä tullut mitään, niin turha siitä oli lähipiirille avautua. Ei niin, etteivätkö he olisi tarvittaessa kuunnelleet, mikä sekin on arvokasta. Mutta käytännönläheisenä ihmisenä kaipaan kuitenkin jotain oikeita ratkaisuehdotuksia. Enemmänkin jotain sellaista tukea, mitä joku varsinainen valmentaja voisi antaa. En voi kuitenkaan odottaa lähimmäisteni olevan mitään koutseja vaikeissa elämäntilanteissa.

TH-valmennuksen joulukalenterin viimeisessä luukussa kerrottiinkin treenaajasta, jolla oli rannevamma, ja harjoittelu hetken aikaa hyvin haasteellista. Tässä valmentajan merkitys oli suuri, koska tuollaisessa elämäntilanteessa ei itsellä ole (välttämättä) resursseja tai edes aikaa lähteä selvittämään kaikkia mahdollisia vaihtoehtoisia harjoitustapoja niin, että treenaaminen olisi kehittävää ja haastavaa. Itsekin surffasin kaikkia mahdollisia saitteja läpi etsien vinkkejä treeniin rikkinäisellä kädellä. Joko ne vaativat jonkinlaisia sci-fi -välineitä, tai laitteita, joita salilla ei ole. Suurimmaksi osaksi ehdotukset olivat vain "harrasta enemmän aerobista nyt, kun et voi treenata salilla" tai "kannattaa nyt levätä, eikä miettiä mitään salitreenejä". Ammattitaitoinen valmentaja etsii ja tietää jo valmiiksi treenaajan puolesta ne keinot ja tavat, joilla saadaan treeni kulkemaan vammoista huolimatta.

Tammi-helmikuun siis kärsin rannevammasta ja sen aiheuttamasta tauosta yläkropan treeneihin. Kävin enimmäkseen juoksemassa ja treenaamassa alakroppaa salilla. Kävin fyssarilla teippauttamassa ja avaamassa forkkuja, mutta lopulta jouduin ottamaan ranteeseen kortisonipistoksen 26.2. Sen jälkeen piti pitää lepoa niin kauan, että käsi on kunnolla tervehtynyt. Lepo pitkittyi, sillä maaliskuu meni lähes kokonaan sairasvuoteella.

Maaliskuun alussa sairastuin vatsatautiin ja pyörtyä kupsahdin tuohon kodin lähelle juna-asemalle, josta sisko kävi minut noukkimassa Jehovan todistajien antamasta ensiavusta. Joku muukin ohikulkija tarjosi kuljetusapua. Hienoa, että ihmiset välittivät. Vatsatauti muuttui parissa päivässä pahaksi ja sitkeäksi flunssaksi. Yskä oli niin kova, että mursin kylkiluuni. Ja siinähän se kuukausi sitten kuluikin sitä parannellessa..

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä pääsin salille treenaamaan yläkroppaa. Pari viikkoa meni varovaisesti kahden viikottaisen treenikerran kanssa ja sitten kuun puolivälistä lähtien näkyy Heiaheiasta, että liikkuminen alkoi monipuolistua. Kävin pelaamassa sulkista, venyttelin, juoksin, treenasin pari kertaa viikossa salilla, tein intervalleja kuntopyörällä ja kävin kävelemässä yksinäni koirien ollessa Forssassa isän luona.

Toukokuussa teki mieli juosta enemmänkin ja tein pari pidempääkin lenkkiä; nyt puhutaan siis jostain 10-12 kilometrin pituisista. Toisen niistä kipitin Tukholmassa kuun lopulla ja piriformis hermostui siitä lopullisesti. Se ei ole vieläkään terve. Istun parhaillaan koiran kongi-lelu pakaran alla :D, sillä tennispallo on kadonnut jonnekin. En ole saanut tähän kipuun oikein apua fysioterapiasta. Jotenkin lantion alueen jäykkyys siihen kai vaikuttaa, koska venyttely tuo ainakin hetkellisen avun. En oikein tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Kävely, juokseminen ja istuminen hermostuttaa sen. Mutta salitreeni ei oikeastaan. Sitten vaan kotona sitä yritän aukoa noilla kovilla palloilla. Ihan kuin siellä olisi joku sitkeä kramppi tai solmu, joka ei aukene.

Piriformis-syndroomaksi olen tämän itse diagnosoinut, ja kävin itse asiassa tänään työterveyslääkärin luona kyselemässä lähetettä magneettiin. Hän oli sitä mieltä, ettei siellä ole mitään jännerepeämää tms., koska muuten kipu vaivaisi koko ajan. Ja sanoi, että diagnoosini on todennäköisesti oikea. Kehotti syömään kipulääkettä (Sirdalud) ja venyttelemään. En nyt rupea mitään kipulääkettä syömään, kun ei tämä niin paljon kipuile.

Toukokuussa vaihdoin myös salia Easyfitille, ja treenasin siellä koko kesän. Mukava sali muuten, mutta vähän heikosti oli vapaapainoja. Kesäkuussa kävin muutaman kerran hatha-joogassa ja treenasin kuntosalilla pt:ltä viime vuoden keväänä saamallani ohjelmalla. Salin varustelu vaati sen verran improvisointia ja säätöä, että heinäkuun alusta ryhdyin tekemään bikini body bootcamp-treenejä, johon ei tarvittu juuri muuta kuin matto, steppilauta ja pieniä painoja. Ehdin tehdä niitä treenejä reilu kolme viikkoa (10 kertaa), kun jalkapohja alkoi oireilla pohkeen kireyttä. Bootcamp-treeneissä oli sen verran hyppyjä, että pohkeet olivat tosi koetuksella, enkä tajunnut niitä sitten venytellä tarpeeksi (ollenkaan). Viikon lepo ja kotivenyttelyt eivät auttaneet, vaan ongelma korjautui vasta urheiluhierojan rusikoinnin jälkeen.

Elokuun vielä treenasin Easyfitillä, ja tiedossa oli, että sali sulkeutuu. Etsiskelin vaihtoehtoja ja kävinkin Fressillä esittelyssä, mutta en vakuuttunut. Ystäväni FB:stä bongasin Ryhdin salin, jonka olemassaolosta en ollut edes tiennyt. Ja siellä aloitin sitten syyskuun alusta treenit. Käytiin myös miehen kanssa pelaamassa squashia, ja saatiin melkein koko kymmenen kerran kortti käytettyä :P (taisi jäädä yksi kerta käyttämättä). Syyskuun alussa olin flunssassa ja kuun loppupuolella jouduin silittelemään vanhan kissani ikuiseen uneen, joten syöminen ja treenit olivat hetken aikaa jäähyllä surutyötä tehdessä.

Lokakuussa ostin Fitfarmilta Bikini Challenge-treeniohjelman. Ohjelmaan kuului myös ruokavalio, mutta pidin mieluummin omat syömiseni, kun ei oikein houkutellut mikään kiristely tai muutenkaan alkaa kikkailla ylimääräistä syömisten kanssa. Tuo treeniohjelma on ollut näihin päiviin asti ihan käytössä, nyt olen alkanut jo vähän soveltaakin. Loka- ja marraskuu ovat olleet tänä vuonna harvoja ehjiä kuukausia. Lokakuussa treenasin salilla viidesti viikossa ja marraskuussakin 4-5 krt/viikko. Marraskuussa työmatkat sotkivat vähän treenirutiineja, mutta treenit sujuivat kuitenkin hyvin, aina joulukuun alkuun saakka.

Reissattu on

Monien työmatkojen vuoksi koirat olivat marraskuun alusta lähtien Forssassa isän luona, ja tarkoitus oli, että ne tulevat joulukuun alussa tänne. Itsenäisyyspäivän viikonloppuna sainkin sitten kuulla nuoremman, Luto-koiramme voinnin olevan huono ja jo samaa viikonloppua seuranneena tiistaina jouduin siitä lopullisesti luopumaan. Kaikki kävi niin nopeasti, että järkytys oli viedä omankin terveyteni, ja treenit olivat viimeinen asia mielessäni. Sain tällä viikolla viimein isältä Eviran paperit. Lutolla oli nopeasti levinnyt ja aggressiviinen lymfooma; pahanlaatuisia imusolmukasvaimia luuytimessä, maksassa ja pernassa. Ei sitä olisi siis pelastanut mikään kirurgia. En ollut enää hetkeen ajatellut, ettäkö sille olisi ollut vielä jotain tehtävissä, mutta onhan tässä silti pyörinyt päässä kaikenlaiset mitä jos -ajatukset. Ne kyllä aika lailla sammuivat noita papereita lukiessa. On vaan pohjaton ikävä. Ja joka päivä se ajatus Luto on poissa täytyy toistaa itselleen, kun ei sitä muuten käsitä. 

Pikkupennusta keski-ikään

Nyt joulun alla palasin salitreenien pariin, ja viime viikolla tuli taas käytyä viidesti salilla. Muuntelin vähän viikkojakoa ja tykkäsin paljon viime viikosta, joka meni näin:

- ma: selkä & hauis
- ti: alakroppa
- ke: olkapää, ojentaja, rinta
- to ja pe lepo
- la: koko yläkroppa
- su: jalat

Jotenkin tuntui mielekkäältä tehdä yläkropalle yksi kokonainen treeni ja sitten pilkoa vähän pienempään. En sitä siis alkuviikosta suunnitellut, mutta kun perjantaikin meni lepopäivänä, niin halusin sitten lauantaina treenata koko yläkropan. Lauantain ja sunnuntain treenit tein muuten Ryhdillä, koska kaipasin sittenkin enemmän sitä omaa rauhaa ja pientä tilaa. Elixia on sen verran iso paikka, että siellä on ripoteltu tarvitsemani harjoituspaikat niin laajalle alueelle kahteen kerrokseen, että siitä tulee jo turhaa ravaamista. Ja on vain yksinkertaisesti kivempi treenata omassa rauhassa, kun ei tarvitse ottaa ketään muuta huomioon.. Sunnuntaina olin lisäksi jo seitsemän jälkeen treenaamassa, kun Elixia olisi avautunut vasta kymmeneltä.

Mutta siis kokonaisuutena vuoteen on mahtunut paljon (ihan liikaa) henkistä ja fyysistä kipua. Paljon olen liikkunut, vaikka mitään erityisiä tavoitteita ei ole ollutkaan. Liikkumisen suhteen en oikein uskalla enää laittaa itselleni mitään tavoitteita. Tuntuu, että alan sitten satsaamaan siihen ihan liikaa ja väärillä tavoilla ja sitten joudunkin taas telakalle. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että tavoitteet enemmänkin ahdistaisivat ja rajoittaisivat kuin antaisivat.

Yhden tavoitteen ensi vuodelle voisin kuitenkin tässä ääneen sanoa: venytellä enemmän. Tänä vuonna olen Heiaheian mukaan venytellyt 14 kertaa (vuoden viimeisenä päivänä ehtisin vielä yhden kerran lisää)! Mutta tekeehän se yli yhden kerran per kuukausi.. En ole tuohon merkinnyt kaikkia muutaman minuutin mittaisia venyttelyjä ja rullailuja, vaan tuossa taitaa olla kaikki vähintään 30 minuutin venyttelysessiot. Joka tapauksessa: luulisi tuon tavoitteen olevan teoriassa helppo saavuttaa? Tärkeää minulle on pysyä mahdollisimman ehjänä ja venyttely varmaan edesauttaa siinä. Kun vaan saisin vain pidettyä tämän ajatuksen aina kirkkaana mielessäni, ja todella otettua sen ajan sille venyttelylle.

Toiveikkaana uuteen vuoteen.

Treenitauko

Jäykkärunko täällä hei. Viime viikko meni sellaista tahtia eteenpäin, että hyvä kun pysyin kyydissä. Maanantaina ja tiistaina ehdin salille, mutta en enää keskiviikkona. Palataan vielä viikon takaiseen tiistaihin..

Tiistaina 4.11. amulla tein suht hyvän selkätreenin. Aloitin leuanvedoilla ja tein kaikki selkäliikkeet 8-10 toistoilla, isommilla painoilla kun edelliskerralla. Normaalisti olen tehnyt siis toistoja pääsääntöisesti 12, mutta nyt tarkoituksella siis pienemmät sarjat ja isommat painot. Forkuissa tuntui ikävältä heti alusta lähtien ja kun lopussa olisi pitänyt tehdä pari liikettä hauiksille, niin teinkin vain pumppaavaa kääntöä myötäotteella forkuille, ja jätin viimeisen hauisliikkeen kokonaan tekemättä. Käsiä kirrasi kovasti ja mietin, että jätän keskiviikon aamun olkapää-ojentaja -treenin väliin. Varasin ajan salin seinällä mainostetulle fysioterapeutille/lihaskalvojen aukaisijalle, ja sain sen nyt tämän viikon maanantaille.

Samaisena tiistaina illalla oli tarkoitus ajella autolla Forssaan ja viedä koirat sinne, mutta kun tultiin töistä kotiin, niin toinen kollikissamme oli sairastunut virtsatietulehdukseen. Se yritti pissata ympäri kämppää. En tiedä, mikä etiäinen oli ollut, mutta kotimatkalla olin soittanut mattopesuun, ja saanut sovittua, että tulevat hakemaan matot pesuun. En siis tiennyt vielä kotona pissivästä kissasta siinä vaiheessa mitään.

Kaikki virtsatietulehdusta sairastaneet tietävät, mitä helvettiä se on. Ihan kuin yrittäisi kusta partateriä. Sain luottoeläinlääkärini kiinni, vaikka hän ei ollut töissä, ja kotona olevilla lääkevarastoilla päästiin saman tien douppaamaan kissan kivuilta pahin pois. Apteekista kävin hakemassa sitten puhelinreseptillä lisää kamaa. Lääkäri oli sitä mieltä, että ei välttämättä kannata aloittaa ab-kuuria samantien, vaan katsotaan, mihin päästään tulehduskipulääkkeellä, opiaatilla ja virtsaputkea relaksoivalla lääkkeellä. Kissojen vt-tulehduksista kun valtaosa on stressiperäisiä. Minä jäin siis kotiin lääkitsemään kissaa ja mies lähti yksinään ajamaan koiria isäni luokse. Seuraavan päivän työmatkakin alkoi ahdistaa, kun täytyi jättää mies kotiin lääkitsemään kaikkia kolmea kissaa (toisella kollilla kilpirauhasen liikatoiminta + kortisonikuuri ja tyttökissalla jatkuva lääkitys munuaisten vajaatoimintaan).

Ke-aamuna en olisi salille ehtinytkään, mutta olin tosiaan muutenkin päättänyt antaa käsille lepoa. Jouduin äkillisesti lähtemään työterveysasioissa (en omissani) työterveyshuoltoon, ja klo 14 aikaan oli tarkoitus olla jo laivalla kokoustamassa. Sinne päästiin ajallaan ja lähdettiin Tukholman risteilylle työmatkalle. Illallista söimme laivan italialaisessa ravintolassa ja minulle oli järjestetty oma vegaaninen kolmen ruokalajin menu, kun olin etukäteen ollut laivan keittiöön yhteydessä.

Alkupalaksi jonkinlainen leipä, päällä mm. mausteöljyä
(TODELLA valkosipulista) ja kirsikkatomaatteja

Pääruoka, ainakin kanttarelleja ja kesäkurpitsaa. Oli kovin mausteista ja hyvää.

Jälkiruoaksi minttusorbettia ja viipaloituja hedelmiä

Ennen puoltayötä menin jo nukkumaan ja aamulla heräsin kuuden aikaan. Luulin, että kello oli siirtynyt itsekseen oikealle aikavyöhykkeelle ja ajattelin sen olevan kuusi Ruotsin aikaa. Päätin tehdä hytissä pikaisen patteritreenin. Nousuja penkille, punnerruksia, vatsalihasliikkeitä, askelkyykkykävelyä jne. Tein neljä kappaletta seitsemän minuutin pattereita, ja kävin suihkussa. Kun olin valmis aamiaiselle, tajusin, että kello oli siinä kohtaa vasta kuusi Ruotsin aikaa, joten kävin vielä aamu-unille, josta kollega sitten parin tunnin päästä herätti aamupalaa syömään.

Ruotsissa päivä oli rentouttava. Ajoimme Yasuragi-kylpylään, joka osoittautui aivan ihanaksi paikaksi. Vastaanotosta saimme uimapuvut, tossut ja Yukatan, eräänlaisen puuvillaisen kylpytakin. Niissä varusteissa päivä sitten vietettiin.

Ensin suihkutiloissa istuttiin pienellä puisella jakkaralla, valutettiin lämmintä vettä puiseen koppaan, ja sillä sitten valeltiin kroppaa. Jo siinä kohtaa tuntui, että keho alkoi rentoutua. Naisporukoiden hiljainen puheensorina taustalla oli sekin oikein rauhoittavan oloista. Saunoihin emme menneet, en ole itse yhtään saunojatyyppiä (alhaisen verenpaineen takia on aina vähän tukalaa saunoissa), eivätkä muutkaan seurueestamme oikein niistä innostuneet.

Suihkutiloista siirryimme sitten kylpylän isoihin tiloihin. Kävin uimassa tuossa isossa altaassa ja totesin taas, kuinka surkea on uintikuntoni, ja kun en oikeastaan edes osaa uida. Räpiköin vaan. Olin aivan hengästynyt päästessäni altaan toiseen päähän :D. Pakko varmaan mennä jonnekin uimakouluun..

Ulkona oli katetun terassin alla lämminvesialtaat, joissa vesi oli 40-asteista. Kylpylä oli havumetsän keskellä ja ulkona satoi hiljalleen lunta. Lilluin lämpöisessä vedessä ja katselin vihreitä puita vasten satavaa lunta, ja tuntui kuin olisin vaipunut johonkin transsiin. Ei niissä pystynyt kuitenkaan kovin pitkään olemaan; sama ongelma kuin saunassa. Liian rentouttavaa :). Parinkymmenen minuutin jälkeen tuntui, että verenpaine laskee kovin alas ja kun nousin altaasta, jalat tuntuivat tosi painavilta ja silmissä vähän musteni, kun huimasi aika lailla.

Yksi syvästi rentouttava kokemus olivat myös makuuasentoon säädettävät isot tuolit, jotka keinuivat todella hiljaa. Siihen kun kiipesi, veti viltin päällensä ja taas katseli ulos isoista ikkunoista, niin ei mennyt montaa minuuttia, kun oli jo nukahtamassa. Tuollaisessa tuolissa vietin tunnin, kun odottelin hierontaani.

Työkaveri nappasi kuvan, kun pötköttelen tuossa (toinen vasemmalla). Vastapäätä olivat isot ikkunat ulos.

Lounasta söimme jossain paikan viidestä ravintolasta, ja listalla oli yksi valmiiksi vegaaninen annos; kevätrullia ja siitakesieniä sekä kasviksia. Lounaan jälkeen kävimme vielä raakakahvilassa syömässä "juustokakkua".

Raakakahvilan herkkuja

Sitten torkuin tosiaan tunnin verran siinä tuolissa ja menin hierontaan. Hieronta oli ihan ok, joskin turhan kevyet otteet. Sanoin kerran, että voi ottaa lujemminkin, mutta hieroja totesi "vasta lämmittelevänsä", ja kun otteet eivät siitä koko aikana juurikaan voimistuneet, niin en sitten viitsinyt enää toistamiseen sanoa.

Paluumatkalla laivalla kokoustettiin taas ensin muutama tunti ja syötiin sitten illallista. Tällä kertaa laivan äyriäisravintolassa, mutta tekivät minulle sitten oman kasvisannoksen; perunasosetta, uunijuureksia ja olikohan siinäkin sieniä.. En tullut ottaneeksi kuvaa, kun puhelin oli hytissä latautumassa. Näillä reissuilla jää proteiinin saanti aina aika olemattomaksi, eikä ollut mitään protskupatukoitakaan mukana. Taas menin nukkumaan jo 23 jälkeen, eikä muukaan porukka ollut ilmeisesti jäänyt viihteelle kovinkaan pitkäksi aikaa.

Aamulla hytissä venyttelin puolisen tuntia ennen aamiaista. Sitä kun nukkuu täysin vieraalla patjalla ja tyynyllä, niin on aina paikat jumissa enemmän tai vähemmän. Molempina aamuina söin muuten saman satsin; puuroa, leipää kasviksilla, soijamaitoa, kaurajogurttia ja hedelmän. Toimistolla en tainnut perjantaina syödä koko päivänä mitään. Ei ollut eväitä, eikä ollut nälkä. Oli jotenkin omituista, kun ei yhtään tehnyt mieli syödä mitään. Vasta iltaa kohden alkoi nälkä tulla.

En tiedä, missä mielenhäiriössä olin sopinut tärskyt ystäväni kanssa perjantaille töiden jälkeen. Olin jo peruuttamassa ne, mutta ei olla nähty aikoihin ja aikataulut tuntuvat menevän molemmilla kovin ristiin, joten en sitten raaskinut. Ja oli kyllä hauskaakin; käytiin keilaamassa ja syömässä sushia. Vasta illalla joskus 21 aikaan olin kotona ja nukahdin miehen kainaloon sohvalle.

Viikonlopun treenit jätin myöskin väliin ihan puhtaasti väsymyksestä. Nukuin pitkään molempina päivinä ja molempina iltoina meillä oli liput stand up-keikalle. Kummallakin keikalla kävi niin, että loppua kohden iski hirveä päänsärky. Sellainen jumissa olevasta selästä lähtöisin, ja kaikki miehen hierontayritykset saada veri kiertämään selkään alkoivat vain enemmän oksettaa. Lauantai-iltana turvauduin lihasrelaksanttiin ja Voltacare-lämpölaastariin. Sunnuntaina sisko muistutti Tens-laitteen olemassaolosta ja surrasin sillä tunnin verran. Niillä keinoilla pääsin pahimman yli ja tämän viikon maanantaille olikin sitten varattuna se fyssari, joka aukoi lihaskalvojani.

Lihaskalvojen käsittely forkuista ja selästä oli sen verran tuskallista, että hikoilin kuin jääkarhu tropiikissa. Hierontapöydän paperilakana oli läpimärkä, kun siitä nousin. Hieroja totesi, että oli korkea aika tulla, eikä kuulemma kyynärvarsissa "liiku mitään", kun olivat niin jumissa. Kädet olivat jääkylmät ja kämmensyrjässä on pidemmän aikaa ollut puutumista ja jäätymisen tunnetta. Aukaisusta oli kuitenkin välitöntä apua ja olen varaamassa uutta aikaa ensi viikolle. Hieroja käy siis tuolla salilla, joka on parempi vaihtoehto; nyt menin hänen kotivastaanotolleen jonnekin jumalan selän taakse. Sieltä kun lähdin pois, niin kuljin jotain pilkkopimeää metsäpolkua pitkin juna-asemalle, ja valaisin tietä kännykän led light -sovelluksella, jotta näin yhtään, mihin astun.

Tiistai-aamuna ei voinut mennä treenaamaan, kun yläkroppa oli edellisillan kalvokäsittelystä niin hajalla. Verenpurkaumia ja kosketusarkuutta siellä täällä, eikä alakropan treenaaminenkaan napannut niin kipeänä. Tänä aamuna puhtaasti väsytti/laiskotti. Heräsin kuudelta ja sain tunnin tuhrattua kaikkeen maleksimiseen. Huomenna en mene treenaamaan, koska lähden aikaisella aamulaivalla päiväksi Tallinnaan; satamassa pitää olla jo 6.30 jälkeen. Perjantaina en varmaan jaksa mennä treenaamaan, kun olen edellisestä päivästä niin väsynyt.. Ja tätä rataa. Siis oikeasti yllätän itseni, jos vielä tällä viikolla salille raahaudun. Olen vaan jotenkin aivan puhkipoikki. Pimeys sai viimeinkin minustakin otteensa. Muistan viime vuonna näihin aikoihin ajatelleeni, että pitäisin seuraavana vuonna (eli tänä vuonna) yhden tai kaksi lomaviikkoa näillä tienoin ja vain nukkuisin. Mutta uupumus tuntuu taas olevan sitä luokkaa, ettei se lähde edes nukkumisella.

Kissan virtsatieinfektio vaati sitten kuitenkin ab-kuurin aloittamisen. Annoin sille tulehduskipulääkettä sunnuntaihin asti, ja maanantain se oli ilman. Viikonloppuna olin aloittanut sille myös Cystaid-ravintolisän syöttämisen ja nesteyttänyt ruiskulla juottamalla. Eilen tiistaina kun tultiin kotiin, sen vointi oli taas huono, ja virtsa oli veristä. Raasu oli pissinyt ympäri kämppää (onneksi matot ovat edelleen siellä pesulassa) :(. Aloitin sitten samantien antibioottikuurin ja annan nyt vielä muutaman päivän kipulääkettä. Tänään vointi on jo onneksi parempi, mutta eiköhän tämä jonkinlaisen kontrollikäynnin vaadi vielä. Hammashoitoon se oli menossa joka tapauksessa loppuvuodesta, niin samaan konkurssiin sitten otetaan nuo labrat..

Tulisipa pian lunta ja valoa.

Rannevamma ja ruokaonnea, koostetta viikon tapahtumista

Nyt ei sitten pariin viikkoon treenata salilla. Mikähän siinä on, että jos / kun vammaudun, se tapahtuu yleensä loma-aikaan? Joululomalla 2010 reväytin rintalihaksen, kun innostuin punnertelemaan. Kesällä 2011 olin mukana paikallisen kuntosalin treeniryhmässä ja onnistuin venäyttämään selkälihaksen leuanvetoja treenatessa liian innokkaasti. Talvilomalla 2012 sain välilevyn pullistuman kahvakuulatessa kotona.  Ja nyt jouluna 2013 ranne tulehtunut joogan seurauksena. En tiedä, olisiko täyslepo auttanut heti, olen nimittäin käynyt salilla tämän kipeän ranteen kanssa, kun ei se treenatessa häirinnyt. Ainoa, missä se tuntui, oli kapea penkki, ja siinäkin ihan viimeisissä toistoissa vaan. Mutta kun siirtää ja puristaa raskaita tankoja, niin ranne ei ole päässyt lepäämään.

Oma teoriani on, että forkut ovat olleet niin kireät, että kun väkisin väänsin kämmenet selän taakse vastakkain, jollain jänteillä/nivelillä ei ollut tilaa taipua ja sain vamman aikaiseksi. Se ei ihan samana päivänä tuntunut, vaan vasta seuraavana päivänä vähän. Siten, että tiesi tehneensä ja ajattelin sen olevan ihan normaalia. Sitten päivä päivältä se kipeytyi yhä enemmän ja viime viikon lopulla alkoi häiritä jo yöunia. Aamut olivat pahimpia, ja pelkäsin jo nivelrikkoa. Pukeminen sattui, pelkästään jo paidan laittaminen päälle, kun hiha osui ranteeseen. Torstaina aamulla katselin, kuinka vasen käsi oli ranteen kohdalta tuplasti sen, mitä oikea käsi ja mietin, että nyt ei ehkä enää kannata odotella sen paranemista. Varasin ajan työterveyslääkärille, joka totesi, että käsi tarvitsee rannetuen ja tulehduskipulääkettä geelinä. Tuo ranne kun on niin ohkainen, niin siitä kipulääke imeytyisi geelinä hyvin, toisin kuin vaikkapa pakaraan laitettuna. Hoitajalta sain rannetuen, jota olen pitänyt nyt päivin ja öin. Ainoastaan koirien kanssa lenkkeillessä olen jättänyt sen kotiin, kun ei siihen päälle mahdu mikään lapanen.

Sain myös lähetteen käsikirurgille, joka tuntui mielestäni hieman liioittelulta. Mutta tarkoitus oli, että jos nämä toimenpiteet eivät auta, niin hän sitten laittaisi kortisonipistoksen ranteeseen. Se tuntuu ajatuksena niin kammottavalta, että riitti jo yksistään motivoimaan olemaan rasittamatta kättä yhtään enempää. Kipugeeliä en ehtinyt vielä apteekista hakemaankaan, kun tuo rannetuki (ja lepo salitreeneistä) auttoi saman tien. Heti ensimmäisen yön jälkeen tuntui käsi paljon paremmalta, ja nyt ollaan sunnuntaissa, ja pientä edistystä on tapahtunut koko ajan. Turvotus on laskenut lähes kokonaan. Ei se täysin kivuton vielä ole, mutta kipua on vain tietyissä liikkeissä ja esim. koiria kun ulkoilutin ja siirsin taluttimia kädestä toiseen hieman kiertäen, niin siinä tuntuu vihlontaa.

Työterveyslääkäriltä tullessani kävin siinä lähistöllä olevassa lounasruokalassa syömässä, ja huomasin, että meidän työpaikalta siihen ripeästi kävelee noin 10 minuuttia, joten hyvällä säällä tuolla voisi käydä useamminkin syömässä, niin ei tarvitsisi aina kantaa omia eväitä. Edellyttäen tietysti, että tarjolla on jotain syötäväksi kelpaavaa. Tällä kertaa oli tofu-wokkia ja riisiä. Riisiä en juuri koskaan itse keitä. Kavahdan hieman sen epäekologisuutta, mutta suurempi syy on kyllä laiskuuteni. Kestää niin kauan.. Miehen tekemässä "festariruoassa" sitä kyllä syön aina silloin tällöin. Nytkin mietin jälkikäteen, että olisin voinut jättää koko riisin ottamatta, sillä wokki oli itsessään oikein hyvää koostumukseltaan. Ikään kuin pataa, olisi voinut syödä sellaisenaan. Se oli myös tosi hyvää, oikein hyvin maustettua.

Lounasta Sodexholla

Treeneistä sen verran, että tälle viikolle ehdin tehdä olkapää-ojentaja -treenin ja jalkatreenin. Maanantaina ja eilen kävin juoksemassa vakkarini, 10 kilsan lenkin kirkonkylään ja takaisin. Tänään sunnuntaina ajattelin mennä sotkemaan kuntopyörällä intervallitreenin. Sain jopa venyteltyä alkuviikosta, ja pieniä venytyksiä olen tehnyt silloin tällöin pitkin viikkoa lähinnä lonkankoukistajille ja rintalihaksille, jotka minulla on ne ikuisesti kireät paikat. Tälle viikolle on siis tullut ihan mukavasti liikuntaa, ja vaikka sali nyt onkin ainakin osittain tauolla vielä pari viikkoa, niin juoksemassahan voin käydä.

Keskiviikkona aamulla vanhempi koira oli niin uninen ja haluton, että poikkeuksellisesti annoin sen jäädä kotiin nukkumaan. Kokeilin kaikki tavalliset “Lähdetkö mukaan?!” (innostuneesti). “Tänne nyt sieltä!” (käskevämmin) “No, me mennään sitten, heippa!” (päättäväisesti ja samalla vilkuilin, vaikuttaako mitenkään). Voin vaikka vannoa, että se työnsi kuononsa vain syvemmin hännän sisään, joten annoin olla ja lähdin vain juniorin kanssa lenkille. Tehtiin tosi reipastahtinen tunnin kävelylenkki; noin 5,5 kilometriä, mikä on tosi hyvin tuossa ajassa, etenkin kun rämmittiin paikoitellen vähän hankalissa maastoissa. Tultiin kotiin, missä vanhempi koira oli sitä mieltä, että "no nyt voisin ehkä käydä vähän oikomassa koipiani". Vein sen vartin pyrähdykselle tekemään tarpeensa ja lähdin sitten salille tekemään jalkatreeniä. Vähän mietin, että mitä siitä tulee, kun alla on jo sen verran lenkkeilyä, mutta ihan hyvinhän se sujui. Vähän horjuen tein askelkyykkyä 40 kilolla, mutta on se jo reilusti enemmän lastia kuin edellisellä kerralla, eli alkaa vähitellen kroppa tottua sen tangon kanssa tasapainoiluun.

"Ulos? Näytänkö siltä, että nappaa yhtään?"

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen hierojalla, ja yläselkä tuntuu vaan olevan ikuisesti jumissa. Kuinkahan usein sitä pitäisi hieroa, että se pysyisi auki? Silti nautin hieronnasta ja oli ihanaa, kun loppuilta kotona oli rentoutunut ja hieman pöhnäinen olo.

Torstaina oli ohjelmassa lepoa ja käden vuoksi sitten perjantain selkä-hauis -treeni jäi tekemättä. Eilen aamulla kävin juoksemassa koiran kanssa, ja sain pujotettua rannetuen juoksuhanskojeni päälle minimoimaan mahdollisen tärinän aiheuttamia haittoja. Juostessa ei kyllä ollut minkäänlaista oireilua. Ulkona oli jo sellainen lumisateen tuoksu aamulla, ja jostain syystä koirat alkavat aina pakkasella tuoksua vähän savulle. Iltapäivällä alkoikin lumisade ja nyt on maa valkoisena.

Pari postausta takaperin kerroin tehneeni energiapatukoita, joita teinkin sitten uudelleen heti toisen satsin, kun edellinen loppui ja tällä kertaa tein samantien kaksinkertaisen annoksen. Nuo säilyvät hyvin jääkaapissa, ja olen ottanut niitä mukaan evääksi työmatkalle. Usein kun käyn aamulla salilla, en ehdi syödä tarpeeksi tukevaa aamupalaa palkkarin päälle, joten junassa alkaa olla jo uudelleen nälkä. Noista saa helposti lisää energiaa, muutama tuollainen rasiaan mukaan. Ja sopivat tosi hyvin esim. lounaan päälle jälkkäriksi. Toissapäivänä söin viimeiset noin 30 kpl annoksesta, ja tänään ajattelin pyöräyttää uuden satsin. Alkuperäisissä Nakdeissahan on cashew-pähkinöitä, mutta olen itse tehnyt mantelijauhoon. Viime viikonloppuna ostin kokeeksi Nakdeja neljää eri makua ja täytyy kyllä sanoa, että omat “nakdini” ovat parempia! Ainoa, mikä pääsi lähelle oli cocoa & orange, ja jossain vaiheessa ehkä teenkin erän appelsiiniaromilla. Mutta toistaiseksi tuo piparminttu on vaan niin hyvä, että sillä mennään.

Kuin karkkia

Muita keittiöonnistumisia on viime aikoina ollut cashew-levite, jota tehtiin ensimmäisen kerran joskus ehkä vuosi tai puolitoista takaperin. Ei enää muistettu, mitä siihen tulee, joten nyt mentiin mutulla. Cashew-pähkinät runsaaseen veteen likoamaan vähintään 3-4 tunniksi, nyt annettiin olla työpäivän yli. Sitten laitettiin ne tehosekoittimeen (jonka tulee olla oikeasti tehokas), sinne sitruunamehua, valkosipulin kynsi, tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä. Halutessaan voi toki laittaa suolaa tai muita mausteita. Tästä tulee aivan ihanan paksua mössöä, jota olen syönyt leivän päällä ja “kastikkeena”. Yhtenä päivänä päivälliseni koostui porkkanatikuista, isosta palasta kylmäsavutofua ja tästä tahnasta. Dippailin porkkanoita ja tofukuutioita cashew-tahnaan, aivan järjettömän hyvää!

Purkki täynnä ruokarakkautta

Ensi viikon treenaamisista en oikein osaa sanoa. Toisaalta jotain kevyttä jalkatreeniä laitteissa voisi käydä tekemässä, pakarapotkua taljassa, porrasnousua tms., joka ei niin vaadi puristusotetta tai käsivoimaa. Mutta toisaalta voisin vaan käydä juoksemassa erilaisia lenkkejä. Taidan mennä ihan fiiliksen mukaan.

Olen tosi iloinen siitä, että kun nyt tuli tämä parin viikon tauko treenaamiseen, niin se ei aiheuttanut minkäänlaisia häiritseviä tunteita. Voisin lyödä vetoa, että syksyllä olisin vielä ollut kohtuullisen ärtynyt samanlaisessa tilanteessa. Nyt luulen sen johtuvan ainakin osittain siitä, että osasin jo odottaa tätä, ja jollain tapaa olin jo sopeutunut siihen ajatukseen alitajuisesti. Mutta silti sellaisesta on matkaa siihen, että nyt tunnen myös hyväksyväni tilanteen, eikä se aiheuta minulle mitään stressiä tai ahdistusta. Ennen olisi ollut heti sellainen “ääh, lihakset lähtee ja plösähdän saman tien” -nurina taustalla koko ajan enemmän tai vähemmän. Nyt en usko, että parin viikon tauko aiheuttaa mitään katastrofia, ja maltan parannella kättä rauhassa ennen kuin salille ryntään. En todellakaan halua jäädä käsipuoleksi, tai että tuo ranne tulee aina jatkossa reistailemaan jollain tavalla. Kunhan tämä akuutti vaihe on ohi kokonaan, varaan ajan fyssarille ja jatketaan noiden forkkujen työstämistä.

Aamulenkki Tallinnassa ja snobistista paheksuntaa juopottelusta

Kulunut viikko on ollut hurjan kiireinen, ja vielä parin viikon ajan jatkuu niin, että kalenteri on aivan tupaten täyteen bookattu. Joulua edeltävällä viikolla jään lomalle puolessa välin viikkoa ja sitä onkin odotettu!

Viime viikon lauantain tiukasta voimatreenistä hermostui taas kyynärvarsi. Kylmän tunne palasi kämmensyrjään, vaikka muuten ei mitään särkyä ollutkaan. Kävin maanantaina fysioterapiassa ja fyssari oli sitä mieltä, että jos haluan jatkaa näin kovaa treenaamista, on syytä alkaa käydä säännöllisesti hierojalla. Koko yläkroppa oli niin tiukka ja jumissa, että hyvä kun veri siellä kulki. Epäilin itse, että leuanvetotekniikassani on vikaa; että vedän liikaa hauiksilla ja liian vähän selällä ja kädet rasittuisivat siinä. Fyssari pyysi näyttämään, kuinka leukoja vedän ja niinpä mentiin Somatic Studion laitesaliin, jonka ovella vedin muutamat leuat. Fysioterapeutti sanoi, että tekniikka näyttää ihan siistiltä, eli nyt on sitten vain aloitettava säännölliset hierojakäynnit. Eilen jumitus oli jo niin pahana, että päätä särki ja oksetti.

Kuten viime postauksessa ounastelinkin, varsinaiset salitreenit jäivät nyt tähän loppuviikkoon. Maanantaina kävin salilla aamulla tekemässä intervallitreenin kuntopyörällä. Se menee samalla kaavalla kuin juostenkin: alkuun 10 minuuttia pk-sykkeillä, ja sen jälkeen kuusi kappaletta minuutin vetoja, välissä kahden minuutin palauttelut. Loppuun taas 10 minuuttia palauttelua.

Tiistaina laiva lähti kohti Tallinnaa aamulla klo 7:30 ja perille päästiin pari tuntia myöhemmin. Oli onneksi tyyntä, eikä keinuttanut juuri lainkaan. Kirjauduttiin hotelliin ja seminaari alkoi. Kahvitauolla ja lounaalla napsin hedelmiä ja teetä; toisen tauon aikana kävin huoneessani syömässä yhden protskupatukan. Kun päivä päättyi neljän aikaan, alkoi olla jo hervoton nälkä. Suurin osa porukasta lähti järjestetylle retkelle katsomaan Tallinnan TV-tornia, minä suuntasin vanhaan kaupunkiin Aed-ravintolaan, jossa kävin pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran. Söin saman annoksen muuten, mutta jätin jälkkärin syömättä, kun se ei enää mahtunut. Jouduin jättämään hieman pääruoastakin, kun olin niin täynnä.

Tämän myöhäisen lounaani jälkeen sompailin kaupungilla, ja kun aikaa oli, piipahdin hetken mielijohteesta kampaajalle. Kampaaja varmisti moneen kertaan, että halusin todella pätkäistä hiuksistani 15 senttiä pois, ja näytti, mihin asti hiukset sitten olisivat. Sanoin, että antaa mennä vaan. Hiuksissa oli kuitenkin sitä kuivaa ja surkeakuntoista latvaa ainakin viisi senttiä ja kun nyt kerran siellä olin, niin samalla pätkäisee vähän enemmän, niin ei tarvitse yhtenään rampata. Hintaa operaatiolle tuli 23 euroa, joten ihan kohtuullista.

Palattuani hotellille illan ohjelmassa oli buffet-illallinen. Vegaanille siellä oli perussalaattiainesten (salaatti, kurkku, tomaatti) lisäksi höyrytettyjä vihanneksia ja leipää ilman levitettä.. Perunatkin oli paistettu voissa. Onneksi olin tosiaan syönyt niin tuhdisti Aedissa, etten mitään oikeastaan kaivannut ja mutustin vain hieman salaattia seuran vuoksi. Ilta jatkui hotellin lobbyssa, josta suurin osa sitten hajaantui keskustan ravintoloihin viihteelle. Itse kun en alkoholia käytä, niin join yhden glögin, juttelin hetken aikaa työkavereiden kanssa ja menin nukkumaan.

Aamulla heräsin hieman ennen kuutta, ennen kellonsoittoa. Olin ottanut juoksukamat mukaan, joten en edes käynyt katsomassa hotellin kuntosalia, vaan lähdin juoksemaan. Olin hieman katsonut reittiä kartalta, mutta lopulta menin aika fiiliksen mukaan. Ajatuksena oli juosta puoli tuntia jonnekin suuntaan ja sitten kääntyä takaisin. En halunnut mennä vanhaan kaupunkiin juoksemaan pitkin mukulakivisiä mäkiä, vaan pysyttelin ihan normaaleilla kevyen liikenteen reiteillä. Oli pimeää ja paikoitellen katuvalotkin puuttuivat. Lisäksi tihkusade koristeli silmälasit niin, että piti välillä pysähtyä kuivailemaan niitä, että näin eteeni. Mutta hyvä lenkki tuli tehtyä; ohitin ainakin rautatieaseman, kansalliskirjaston, oikeusministeriön ja teknillisen korkeakoulun. Matkaa tuli kaikkiaan 9,2 kilometriä ja Tallinna tuli taas hieman tutummaksi. Olen käynyt siellä viime vuosina todella usein työasioissa ja ilmeisesti parin viikon päästä pitää taas mennä.

Vähän outolintuhan sitä on, kun työmatkoilla urheilee, ja jotenkin jopa pikkuisen nolottaa. Siksi en lenkkeilysuunnitelmistani kenellekään maininnut. Sosiaalisesti hyväksyttävämpää olisi mennä vetämään muiden kanssa perseet ja skipata suurin osa seuraavan päivän ohjelmasta. Mutta kun näki niitä paluulaivaan hiipineitä huonovointisia ja kalpeita kollegoja, niin ei siinä ollut mitään sellaista, mitä olisi kaivannut. Olen joskus 90-luvun lopulla juonut viimeksi, enkä enää oikein edes muista, miten sitä hyväksyi sen kokonaisen päivän hukkaanmenon, mikä seurasi yleensä viihdeiltoja. Elämässäni ei kai ollut tarpeeksi muuta sisältöä. Nyt tuntuu tosi pahalta jo pelkkä ajatus siitä, että joutuisi riekkumaan yömyöhään asti päissään ja kärsimään kaikki ne lieveilmiöt: taksiin jäänyt käsilaukku (heihei kännykkä ja lompakko), korkkareissa tai muuten vaan liukastuminen (käsi murtunut, tervetuloa viikkojen treenitauko), pahoinvointi ja krapula (jota hoidetaan roskaruoalla), morkkis kaikesta, mitä tuli sanottua ja tehtyä.. (Esimerkit oikeasta elämästä; ei omastani). Mielestäni on ihan ok, jos joku ottaa ruoan kanssa lasillisen viiniä tai olutta, mutta humalahakuinen juominen ja siitä aiheutuva kännisekoilu on vain todella idioottimaista.

Reissusta olin niin väsynyt, että menin jo kahdeksan aikaan nukkumaan. Torstai oli palaveria aamusta iltaan, ja mojova päänsärky heitti sänkyyn jo 19 jälkeen. Tänä aamuna olin ehtinyt palautua, kun untakin oli takana lähes 10 tunnin verran. Menin salille tekemään jalkatreenin (sjmv vaihtui ham raise-penkkiin, kun hartianseutu on edelleen kireän ja kipeän oloinen) ja viikonloppuna on tarkoitus treenata sitten yläkroppaa. Koska ensi viikkokin on yhtä täyteen pakattu, niin teen hieman töitä pois alta viikonloppuna, jotta pääsen viikolla treenailemaankin. Onneksi perjantai on vapaapäivä! Nyt viikonlopun aikana teen ensi viikon treenisuunnitelman valmiiksi kokonaan ja mietin myös eväät ja lounastaukojen paikat, jotta korttitalo pysyy kasassa. Parempi valmistautua huolella; kokemus on osoittanut, että kun jätän jotkut asiat vain epämääräisiksi lillukanvarsiksi mielen päälle roikkumaan, niin eivät ne sieltä sitten useinkaan konkretisoidu teoiksi.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin Grouponissa on vielä parin vuorokauden ajan Elixiaan kk-kortti 25 eurolla. Sisko osti tuollaisen, joten päästään yhdessä treenailemaan kuukauden ajan, jee!

Tankki täyteen

Tiesittekö että sana marras tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan? Sivistin itseäni lyhyesti Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilla. Nyt on ollut ihan pari päivää, kun aurinko on paistanut vuodenaikaan nähden melko kirkkaasti ja onneksi toimistossani on iso ikkuna merelle päin. Mutta pääsääntöisesti on ollut niin pimeää, että olen oikeasti välillä vähän sekaisin siitä, mitä kello on. Joinain päivinä olen mennyt työpaikan keittiöön, jossa mikrojen kellot näyttävät puoltapäivää ja olen ollut siinä käsityksessä, että kello on vasta kymmenen.

Saamelaisten entistä elämää tutkinut T. I. Itkonen kertoo, että pimeimpään aikaan saattoi pysyä ajan tasalla vaikkapa seuraamalla porojen syönti- ja  lepohetkiä, sillä ne toistuivat säännöllisin väliajoin.

Fiksuja eläimiä nuo porot. Omat hiilihydraattihimot ovat nyt tähän aikaan vuodesta niin voimakkaat, että onneksi kukaan ei yritä pysyä ajasta perillä seuraamalla minun syöntihetkiäni. Sen verran tiheät ja epäsäännölliset ne tällä hetkellä ovat. Lepohetket ehkä antaisivatkin vielä jotain osviittaa; olen herännyt päivittäin noin viiden aikaan ja nukahtanut 21-22 aikaan. Viiden aikaan heräämisessä on se ongelma, että sali avautuu vasta 6.30, joten olen tällä viikolla käynytkin kolmesti juoksemassa ja pari kertaa salilla.

Syömisistä sen verran, että pahimmat hiilarihimot ajoittuvat aamuun, päivään ja iltaan. Eli siis käytännössä koko ajan tekee mieli jotain. Onneksi olen työssäkäyvä ihminen! Kotiäitinä tai työttömänä söisin itseni varmaan satakiloiseksi parissa kuukaudessa. Toisaalta olisin hyväkuntoinen satakiloinen, koska varmasti saisin liikuttuakin paljon enemmän kuin nyt :P. Herkkuihin en kuitenkaan ole sortunut mitenkään älyttömissä määrin. Tällä viikolla söin torstaina pari pientä täytelakupatukkaa (Pandan Pepe-patukat ovat vegaanisia) ja eilen pari annosta vaniljavanukasta. Mutta muuten olen kyllä mättänyt itseeni ihan huoletta perusruokaa; perunasosetta, ruisleipää, kaurapuuroa, hedelmiä jne. Päivittäinen kulutus on tällä hetkellä tavallista pienempi, kun koiria ei tule lenkitettyä, joten energiansaanti on varmasti reippaasti plussan puolella.

Ylenmääräisen herkuttelun ehkäisyyn on itsellä tällä viikolla auttanut seuraavat keinot:

• isokokoisen omenan syönti päivällä. Kun vetäisee tuollaisen 300 gramman Jonagoldin, saa makeutta riittävästi, eikä vähään aikaan tarvitse muutenkaan syödä mitään.
• reipas vedenjuonti. Itse olen nyt vaivoin saanut nostettua päivittäisen vesimääräni kahteen litraan.
• kaupasta ei tuoda kotiin mitään herkkuja. Kuinka ollakaan, torstaina tuotiin nuo lakupatukat. Mutta en minä niiden syömistä todellakaan kadu tai murehdi. Pointti vaan on se, että kun kotona ei ole mitään karkkeja tai leivoksia, niin niitä ei sitten tule syötyäkään. Heti kun niitä on, niin katoavat nopeasti. Ja kyllä: olen ainakin jossain vaiheessa ollut juuri niitä ihmisiä, jotka pahimmassa herkkuhorkassa ratsaavat koko kaapin ja ryhtyvät tarvittaessa vaikka leipomaan jotain pientä. Nyttemmin olen laiskistunut huomattavasti. Tuntuu, ettei se herkkuhetki ole vaivan arvoista.

Paras ulkomainen omena! Kuva wikipediasta.

Tänään taitaa olla ravintolapäivä. Pitkästä aikaa en ole yhtään tutustunut tarjontaan, eikä taideta kyllä lähteä liikenteeseenkään, sillä pikkukoira tuli tosiaan viikonloppuhoitoon ja ei sitä raaski tänne yksin jättää. Silloin kun koko koirajengi on paikalla, niiden kotiin jättäminen ei ole niin raskasta, koska niillä on kuitenkin toisensa seuranaan. Mutta ruoka pyörii mielessä, mitä sitä söisi tänään? Tekee mieli jotain lämmintä ja raskaampaa mättöä tyyliin Shepherds Pie. Tai anarko pie, senkin tekemisestä on jo hieman aikaa vierähtänyt. Anarko pien väliin laitamme yleensä soijarouhetta, vihreää paprikaa ja kesäkurpitsaa. Välillä voisi ehkä kokeilla muitakin täytteitä, mutta kun tuo on niin onnistunut kombinaatio, niin ei ole raaskinut.

Kaikesta syömisestä huolimatta en ole onneksi mitenkään erityisen turvonneessa kunnossa. Tietenkin tämän hetkisessä ulkomuodossa on selkeä ero siihen, miltä kroppa näytti kesällä kuivassa kunnossa. Nyt on hieman lisää pyöreyttä lihaksissa ja tissitkin taas kasvaneet takaisin :D. Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä tyytyväisempi ulkoiseen olemukseeni, vaikka rasvaa onkin hieman kertynyt. Treenitehot ovat erinomaiset ja suhde syömiseen on rennompi.

Kaukana ratakireästä, mutta kelpaa itselleni.

Palautuminenkin on taas normaalia, ehkä jopa normaalia nopeampaa. Kyllä se saliohjelman rukkaaminen oli oikea ratkaisu tähän väliin. Kyynärvarret ovat nyt kivuttomat, ja lihaskalvot paljon rennommat. Luin jostain, että lihaskalvojen palautuminen voi kestää jopa 3-4 vuorokautta, mitä nyt näin jälkeenpäin ajateltuna olisi tarvittu voimatreenien perään, vaikka en mitään ykkösiä kiskonutkaan. Fysioterapeutti totesikin viime käynnillä (nyt en jaksa tarkistaa, kirjoitinko jo tästä), että kädenpuristukseen (tervehdittäessä) oli tullut kunnolla lujuutta. Hävetti oikein, että aiemmilla kerroilla puristukseni on siis ollut tietämättäni aivan voimaton; inhoan itse sellaisia kättelyjä yli kaiken, kun toisen puristus tuntuu löyhältä ja löperöltä. Siihen jos vielä yhdistyy kylmä tai hikinen käsi, niin yäk! Mutta onpa mielenkiintoista, miten arkiseen asiaan tuollainenkin lihaskalvon tiukkuus ja jumi vaikuttaa, kun ei saa edes normaalia puristusotetta tehtyä. Vielä yksi kontrollikerta on sovittu fyssarin kanssa.

Lähdössä aamulenkille Vihulassa viime viikonloppuna.
Heikkojen kyynärvarsien kaikki voimat menivät kameran
pitelyyn, joten keskittyminen ei ilmeisesti enää riittänyt
kasvojen ilmeen kurissapitoon. Tyhmä virne siis sensuroitu :P

Mustaakin mustempi marraskuu

Huh, nyt on eletty kyllä ihan vuoden raskainta aikaa. Oma jaksaminen on ollut viimeisen viikon ajan todella pahasti koetuksella. Treenaaminen sujuu kyllä, mutta kaikki muu, ihan kaikki muu, on monotonista suorittamista, jonka taustalla kaikuu laimeasti kannustava "jaksaa jaksaa". Normaalisti kannustus kuuluu salille ja treenaamiseen, nyt yritetään vain selviytyä normaalista arjesta päivä kerrallaan. Olen ollut tavallista kiukkuisempikin, ja turhaudun omasta kiukuttelustani vielä lisää. Ehkä senkin vuoksi on ruokavaliossa normaalin ruoan lisäksi aika paljon herkkuja, ihan päivittäin. Iltapalan kylkeen olen tällä viikolla juonut kupin lakritsiteetä ja syönyt suklaakeksejä, ja kyllä se vaan helpottaa palautumista päivän koettelemuksista.

Jaksamista on verottanut mm. jatkuva sade, joka on syypää siihen, että koirien kanssa lenkkeily on tahmannut. Tyttökoirat inhoavat sadetta ja pienempi myös sadehaalariaan. Jos sitä ei sille laita päälle, on se aivan kuin uitettu rotta, ja saattaa jopa vilustua alusvillan puutteessa. Kun sen laittaa sille päälle, se laahustaa parikymmentä metriä takana koko ajan. Lisäksi sisälle kantautuu -sadevaatteista huolimatta- melkoinen määrä rapaa ja hiekkaa, joten saisi olla koko ajan siivoamassa. Siis jos jaksaisi.

Lisäksi tässä on nyt ollut lyhyen ajan sisään pari eläinlääkärikäyntiä; kolmen kissan huoltoon on uponnut parissa viikossa 1700 euroa ja joulukuulle on vielä yksi keikka luvassa. Vein siis pari viikkoa sitten tyttökissat lääkäriin, koska toisella oli ollut yskää ja se nuoli vatsaansa. Toisen vein siinä samalla, koska se on kroonisella maksa-, sydän- ja munuaislääkityksellä, ja veriarvot pitää vuosittain kontrolloida (ihan jo sen vuoksi, että eläinlääkäri ei voi eläintä tarkastamatta luovuttaa lääkkeitä kuin vuodeksi eteenpäin). Yskivä kissamme joutui nyt sitten säännölliselle astmalääkitykselle. Pienestä astmapiipusta se saa kuukauden ajan kortisonia kahdesti päivässä ja sen jälkeen kerran päivässä.

Pieni maski naamalle ja kymmenen hengitystä.

Lisäksi astmakissalla on nyt myös jatkuva verenpaine- ja munuaislääkitys, ja nyt vielä viikon ajan antibiootit virtsatulehdukseen.. Sen sisar puolestaan saa päivittäin kortisonia tablettina, sekä sydänlääkkeen (joka on samalla myös munuaislääke). Ensi kuussa sydän ultrataan, koska edellisestä ultrasta on jo muutama vuosi. Sitten tiedetään, pitääkö sille ruveta syöttämään vielä stydimpiä lääkkeitä. Sen sydämessä oleva sivuääni (hauskalta tieteelliseltä nimeltään murmur) on luokkaa 6/6, eli ääni kuuluu voimakkaasti ja suhisten. Joku sydämessä falskaa siis.

Kun tytöt kotiutuivat lääkäristä, sairastui toinen kolleista. Se alkoi oksennella voimakkaasti ja sen suoli meni tukkoon. Onni on eläinlääkäri, jolle saa viideltä yöllä tekstarilla ilmoittaa, että tuon kissan aamulla klinikalle! Näinä hetkinä ei lääkäriin käytetty raha tunnu lainkaan liian suurelta. Pelkäsin siis, että sillä on suolitukos, ja että suoli on suunnilleen poksahtamaisillaan. Kissaparka yritti useaan otteeseen käydä laatikolla, mutta mitään ei tullut. Se mourusi onnettomana ja minä laskin minuutteja aamuun. Vein kissan klinikalle ja sanoin lääkärille, että on vapaat kädet, ei tarvitse soittaa ja kysyä varmistuksia toimenpiteitä varten, vaan voi ottaa röntgenit, ultrat, labrat yms., mitä katsoo tarpeelliseksi. Lopputulos oli se, että mitään isompaa syytä ei löytynyt. Haima-arvo on alhainen (vai korkea? nyt en muista), mikä viittaa tulehdukseen. Sitä ei kuitenkaan hoideta lääkityksellä heti, vaan katsotaan mihin suuntaan se lähtee.

Kaikkein erikoisinta tässä eläinlääkärirumbassa on se, että täsmälleen sama tapahtui viime vuonna. Vein tyttökissat lääkäriin ja siitä viikon kuluttua piti viedä kolli, sillä oli silloin voimakasta oksentelua ja käynnin tuloksena alhainen haima-arvo. Käytännössä siis se stressaa muiden eläinlääkärireissuja niin paljon, että sairastuu itsekin, nice. Se on muutenkin ollut aina hieman erikoinen kissa; toisaalta villikilari energinen ja vilkas, mutta toisaalta hyvin herkkä. Se rakastaa ihmisiä ja on seurallinen kuin koira. Kaikki vieraat se aina tervehtii perinpohjaisesti ja tekee itseään tykö. Eläinlääkäriasemalla se tepastelee valjaissa ja tutkii uteliaasti jokaisen esineen ja ihmisen. Kuitenkin se on myös hemmetin raivostuttava; kaaputtaa hereille aamuyöstä neljältä, syö johtoja ja nakertelee välillä vähän muitakin esineitä, varastaa ruokaa lautaselta ja levittelee hiekat hiekkalaatikosta pitkin kylpyhuoneen lattiaa..

No, mutta se kissoista. Vaikka sateista ja synkkää on ollutkin, niin eilen kuitenkin onnistuin kaikki koiralenkit ajoittamaan sateiden väliin. Huhu kertoo, että päivällä olisi ollut jopa aurinkoista. Totta kai, kun oli ruotsalaisuuden päivä.. Niillä onnenmyyrillä päivä paistaa aina! Tuosta hetkellisestä kuivuudesta ilahtuneena ja ruotsalaisten Hannu Hanhien kunniaksi sain siivottua koko kämpän, tehtyä pellillisen tofu-pinaattipiirakkaa ja jopa mentyä illalla salille tekemään jalkatreenin; se oli päivän toinen treeni, sillä kävin eilen aamulla myös koiran kanssa heittämässä seitsemän kilometrin hölkkälenkin, jossa tein myös kuusi loikkapyrähdystä. Näin jälkikäteen pohdin hieman, olenko nähnyt unta, mutta iltapäivän mittaan alakertaan hiipineet muikeat lihaskivut ovat todellisia.

Tofu-pinaatti -piirakan ohje on yksinkertainen.

Pohja (tästä tulee uunipellillinen)
- 9 dl jauhoja (käytin hiivaleipäjauhoja, jotka olivat kompromissiratkaisu: mies käyttäisi täysin valkoisia jauhoja ja itse käyttäisin spelttijauhoja)
- 3 tl leivinjauhetta
- 3/4 tl suolaa
- 300 g sinistä Keijua 70% (alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta n. 250 g on ihan riittävä jos haluaa vähentää rasvaa. Yleensä vähennän, tällä kertaa en, kun ennalta oli tiedossa, että mies tulee olemaan piirakan tuhoamisessa se aktiivisempi osapuoli. Joten mentiin hänen mieltymystensä mukaan.)
edit: rasvan määrä korjattu! tämä ohje on 3-kertainen alkuperäiseen, mutta rasva unohtui muuntaa..

Kuivat aineet keskenään sekaisin ja sitten ne nypitään rasvan kanssa muruksi. Sen jälkeen lisään joukkoon hieman vettä, noin puoli desiä ja sekoitan tasaiseksi taikinaksi.

Täyte
- 3 pakettia Alpron maustamatonta luomutofua (á 250 g)
- 3 pussia pakastepinaattia (á 150g)
- paistamiseen öljyä + maustamiseen yrttisuolaa

Tofut ja pinaatit paistellaan niin, että pinaatit ovat sulaneet. Sillä aikaa, kun ne paistuvat, taputtelen taikinan pellille ja kun paistos alkaa olla valmista, kippaan sen taikinalevyn päälle ja levitän tasaiseksi. Päälle noin desin verran soijamaitoa "hyydykkeeksi" ja 225-asteiseen uuniin 25 minuutiksi.

Tofu-pinaattipiirakka

Koska mies oli ollut päivän kotona ja tehnyt koirien kanssa päiväkävelyn, niitä ei ollut kiire ulkoiluttamaan. Joten ajatus oli, että ehdin tehdä jalkatreenin ja saan hyvän palauttavan lenkin  koirien kanssa kävelystä. Salille lähdin tekemään sillä mielellä, että jos siellä on ruuhkaista (oli), vaihdan liikkeitä tarvittaessa täysin mieleni mukaan (ei tarvinnut). Alkuun tein kyykkyä, ja oma takakyykkyni vastaa siis syvyydeltään boxi-kyykkyä, eli en ole koskaan syväkyykännyt. Eilen viereisessä kyykkyhäkissä tekikin joku mies boxi-kyykkyä, ja yhtä syvälle mentiin, vaikka minulla ei ollutkaan mitään penkkiä ottamassa pakaroita vastaan.

Kyykkyjä tein lämmittelyn päälle kolme sarjaa, 15 toistolla ja 40 kilolla. Kyykyn kanssa olen tosi arka tekemään sellaisilla painoilla, millä oikeasti jaksaisin, jos luottaisin itseeni tarpeeksi. Tasapaino horjuu ja pelkään, etten pääse ylös :). Jotenkin ihan tyhmää ja turhaa pelätä sitä, että sarjat jäisivät vajaaksi, joten täytyy nyt tuon suhteen skarpata tai junnaan koko loppuelämäni samoilla painoilla.

Kyykyn jälkeen juoksijan askelkyykkyjä smithissä pari sarjaa sykkeet tapissa (tai no, 194:ssä kävi) ja sen jälkeen suorin jaloin maastavetoa neljä sarjaa. Tällä kertaa muistin keskittyä pitämään lavat tiukasti paketissa ja sain oikein hyvin tuntuman pois selästä kokonaan takareisiin ja lantion seudulle. Takareisille kaipaisin kyllä sellaista omaa ham raise-penkkiä, aikoinaan jopa opiskelija-asuntomme kuntosalilla oli sellainen.

Askelkyykkykävelyä tein kahvakuulien kanssa pari sarjaa ja lopuksi reiden ojennus + koukistus. Oikein hyvä kuuden liikkeen setti; ja tykkään noista erilaisista askelkyykyistä tuolla joukossa, kun ne nostavat kunnolla sykettä kaikessa kamaluudessaan. Jalkojen päälle tein vielä lyhyen väsytystreenin vatsalihaksille; perinteisiä rutistuksia/istumaannousuja 3 x 20 ja aina sarjan päätteeksi heti hooveriin minuutiksi. Vapinaa!

Salitreenin jälkeen lähdin koirien kanssa iltakävelylle, ja rauhallinen kävely tosiaan tuntui mukavan palauttelevalta, koivet saivat verryttelyä treenin päätteeksi. Tänään isän koirat lähtivätkin isän luokse muutamaksi viikoksi, ja pikkuinen hoito-coton omistajalleen huomenna. Joten pitkästä aikaa täysin koiraton aika odottaa. Tähän väliin tuleekin kaksi (työ)reissua, molemmat Viron suuntaan. Tänä viikonloppuna lähden Vihulan kartanoon yhdeksi yöksi; meitä on sekalainen porukka, joka koostuu tiimiläisistäni ja heidän perheenjäsenistään, myös oma siskoni perheensä kanssa tulee mukaan. Aikomus on käydä ainakin patikoimassa läheisessä kansallispuistossa ja siellä on myös joku ekomaatila, jossa haluaisin vierailla. Parin viikon päästä onkin sitten ihan varsinainen työmatka yhdeksi yöksi Tallinnaan, luvassa bisnespuheita ja workshopeja ja kaikkea sitä, mikä pistää tervejärkiset ihmiset haukottelemaan.

Jotain ilonaiheita tähän alkukuuhunkin on ehtinyt jo mahtua. Tiistaina kävin fysioterapeutilla jälleen forkkuja avaamassa, ja se lihaskalvojen avaaminen veitsellä ei sattunut lainkaan niin paljon kuin aiemmin. Oikein ihmettelin sitä. Ei se vieläkään kivutonta ollut, mutta nyt sen kesti oikein hyvinkin. Fyssari kysyi, että onko ollut vielä jäätymisen tai puutumisen tunnetta kädessä ja muistin vasta siinä kohtaa, että tosiaan, mennessäni fysioterapiaan sellaisiakin oireita on ollut! Jäätymisen tunne kädessä oli jo niin tuttu, että luulin sen vain johtuvan heikosta verenkierrosta. Nyt kun sitä ei ole muutamaan viikkoon enää ollut, niin olin jo unohtanut koko vuosikausia jatkuneen oireen, tuosta noin vain. Hieman hämmentävää. Mutta samalla aivan mahtavaa! Hermotus kädessä alkaa siis toimia normaalisti. Fyssari laittoi vielä kinesioteipit käteen ja neuvoi, miten voin niitä itsekin jatkossa laittaa. Leposärkyä ei ole ollut enää ensimmäisen käynnin jälkeen (tämä taisi olla nyt kolmas vai neljäs käynti), eikä esim. tällä viikolla salilla ole ollut mitään särkyä käsissä. Luulin jo olevani toivoton tapaus, ja että tuollainen kremppa nyt on vain tullut jäädäkseen. Mutta kannatti mennä hyvälle fysioterapeutille ja saada homma hoidettua kuntoon!

Patukkatrilogian toinen osa

Trilogia siksi, että toinen kerta onnistui niin hyvin, että kolmannella kerralla tuotekehittelyn on pakko huipentua. Nyt olin vain sen verran spontaanilla tuulella, etten juurikaan mittaillut aineksia, vaan heitin ne sekoituskulhoon aika lailla mutu-tuntumalla. Tällä kertaa aineksina olivat:

- maustamaton soijaproteiinijauho
- mantelijauho
- mantelitahna
- mantelimaito
- piparkakkumauste
- taatelit
- rusinat

Laitoin kaikki ainekset piparkakkumaustetta lukuunottamatta monitoimikoneen kulhoon, jossa on s-terä ja sillä hurrautin sekaisin. Kun maistoin taikinaa, huomasin, että se maistuu ihan piparitaikinalle, joten päätin voimistaa vielä makua ja lisäsin joukkoon piparkakkumaustetta. Sitten muotoilin niistä tällä kertaa littanoita patukoita (vähentääkseni koirankakkamaista fiilistä patukoiden ulkonäössä) ja laitoin pakastimeen muutamaksi tunniksi. Näistä tuli oikeasti maukkaita ja tosiaan aivan kuin piparitaikinaa söisi.

Arvion pohjalta tein kuitenkin jonkinlaisen laskelman näiden ravintoarvoista ja päädyin siihen, että ovat enempi energiapatukoita kuin proteiinipatukoita; sen verran taatelit ja rusinat kuitenkin toivat hiilaria. Joten siksi tuotekehittely vielä jatkuu. Näissä nimittäin on sitä protskua vain arviolta viitisen grammaa per pieni pötkylä. Mutta esim. eilen aamulla söin yhden tällaisen ennen kuin lähdin koiria viemään lenkille ja sen jälkeen suoraan salille, niin se oli tosi näppärä pika-aamiainen. Ei tullut mentyä salille tyhjällä vatsalla ja toisaalta tuossa sai tiiviissä muodossa hyvin energiaa.

Pääkaupunkiseudun junaliikenne oli eilen pysähdyksissä lakon vuoksi, joten viestittelin pomolle salikäynnin jälkeen, että en taida lähteä sompailemaan töihin, vaan teen etäpäivän. Työpäivä kotona sujuikin rattoisasti ja tehokkaasti. Aika harvakseltaan teen etätöitä, ehkä maksimissaan kymmenen päivää vuodessa (+ joskus teen viikonloppuisin ihan vain tunteja sisään ja pidän sitten tarvittaessa arkivapaata), sillä työni luonne on kuitenkin sellainen, että toimistolla on parempi olla.

Lounaaksi paistoin itselleni "festariruokaa", niin kuin tätä miehen bravuuria kutsun. Pilkoin tofun ja paistoin tofukuutioita seesamiöljyssä. Lorautin niiden päälle hieman (gluteenitonta) soijakastiketta ja sen jälkeen pakastekasviksia. Tällä kertaa Apetitin aurinkokasviksia, joissa oli porkkanaa, vihreitä papuja ja keltaista porkkanaa. Kun pussi oli hieman vajaa, jatkoin vielä herne-maissi-paprikalla. Taas paistoin hetken ja lopuksi lisäsin vielä joukkoon keitettyä riisiä. Kaiken tämän vielä maustoin ketjap manis -kastikkeella, eli vähän paksumpaa ja makeampaa soijakastiketta joukkoon pieni tujaus. Valmista!

Enää oli puolet jäljellä siinä vaiheessa kun muistin ottaa kuvan

Tuo oli oikein hyvä tankkaussatsi, sillä aamun salitreeni oli ollut melko tyhjentävä. Eilen oli koko päivän nälkäinen olo ja vierailin keittiössä melkoisen tiheään. Yksi varteenotettava syy välttää etäpäiviä; liian helppo pääsy ruoan pariin. Aamulla salilla tein maastavetoa, dippejä, leuanvetoja, vauhtipunnerrusta ja vipareita. Nyt on etenkin hauislihaksen kiinnityskohta olkapäässä kipeä ja kireä, ja pitkästä aikaa peräti hauiskin on kosketusarka. Sinänsä hassua, koska yhtään eristävää liikettä en hauiksille tehnyt, mutta kyllä ne leuanvedossa ottavat ihan hyvin osumaa ja tekevät toki töitä vauhtipunnerruksessakin.

Hieman harmittaa, kun kesällä tein hyvinkin viisi leukaa putkeen ja nyt tällä hetkellä menee vain kolme, eli jossain nyt mättää. En tiedä sitten, voiko tuo kyynärvarren kipuilu heikentää suoritusta, mutta luulen kyllä, että ei se ole ainoa syyllinen. Pidin fyssarin laittamaa kinesioteippiä kädessä koko viikon ja oikea käsi ei olekaan ollut yhtään kipeä. Sen sijaan vasen forkku on rasittunut, kipukohdat löytyvät hakemattakin, kun vähän painelee. Onneksi ei kuitenkaan leposärkyä ole, eli olen noita fyssarin venyttely- ja harjoitusohjeita kuitenkin jonkun verran malttanut noudattaa. Vielä pitäisi muistaa salitreenin yhteydessä tehdä forkuille erikseen pumppaavaa treeniä, se tuppaa aina unohtumaan.

Tänään kävin aamusta heittämässä kuntopyörällä intervallitreenin ja eilisen tankkauksen ansiosta syke nousi viimeisissä vedoissa vain 190:een, normaalistihan siis hätyyttelee kahtasataa. Muutenkin varsinkin ensimmäiset vedot tuntuivat alkuun jopa hieman (mutta vain ihan inasen!) kevyiltä, eli oli oikein energinen olo.

Tänään olen menossa illalla kaverini tupareihin, jotka ovat myös yhdistetyt naamiaisbileet. Tyypillisenä alisuorittajana minulla ei ole mitään asua.. Olin miettinyt Marioksi pukeutumista ja ajatus oli koko viikon käydä jostain kirpparilta hakemassa siniset lappuhaalarit ja punainen paita + lippis, mutta enpä tietysti saanut aikaiseksi. Äsken googlailin "simple halloween costumes" ja jossain ehdotettiin Britney Spearsiksi pukeutumista Baby One More Time -biisin videon tyyliin. Harmaa neuletakki, valkoinen paita ja lyhyt hame ainakin löytyisi vaatekaapista..

Yrityksen ja erehdyksen kautta (tee-se-itse -protskupatukat)

Olen jo jonkun aikaa miettinyt tekeväni itse proteiinipatukoita, kuinka vaikeaa se muka voisi olla? I Love Me -messuilta ostin Biokian marjajauheita, joita ajattelin niissä käyttää, mutta muuten oli vielä ihan jäsentelemättömän ajatuksen tasolla koko patukka-asia, kun eilen päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Minun tyylini on googlata pikaisesti aiheeseen liittyvää, silmäillä muutama sivu ja alkaa askarrella. Nyt olin sen verran perehtynyt, että olin ehtinyt hankkia jo muitakin aineksia.

Bodybuilding.com -sivuilta löysin hyvän perusohjeen. Valitaan proteiinijauho, jokin "raakajauho" (jauho, jonka käyttö ei edellytä kypsentämistä) ja jokin maito. Näitä sitten sotketaan keskenään, että saa taikinan, taikinasta muotoillaan patukoita ja pakastetaan. Taikinaan voi toki sekoittaa muitakin aineksia, esim. pähkinävoita tms.

Patukka-aineksia

Ajattelin lähteä kokeilemaan ensimmäistä patukkaerääni "suklaan"makuisella Fastin soijajauholla, mantelijauholla ja Biokian sinisellä marjajauheella. Punnitse ja Säästä -kaupasta kävin ostamassa mantelijauhoa sikamaiseen 30 euron kilohintaan. Sikamainen siksi, että tänään ihan paikallisessa ruokakaupassani törmäsin siihen alle 13 euron kilohintaan. Olin skipannut paikallisen kaupan jo valmiiksi, koska en uskonut sieltä löytyvän mantelijauhoa kuin pienissä, leivontaan tarkoitetuissa maustepussin kokoluokkaa olevissa pakkauksissa. Mutta tietenkin kauppaan oli nyt tullut sitä kilon pakkauksissa. No, seuraavalla kerralla olen viisaampi.

Tässä kohtaa vielä hyräilin..

Aineksista sekoittuikin oikein mukava taikina koostumukseltaan, mutta violetti väri ei näyttänyt kovin houkuttelevalta. Jotenkin tuossa punaisessa leivontakulhossa se vielä näytti tosi epäilyttävältä.

Tässä kohtaa en enää niinkään..

Heitin vielä joukkoon muutaman rusinan ja veivasin taikinan tasaiseksi. Maistoin sitä hieman epäluuloisena ja voi hemmetti se oli tunkkaisen makuista, umpfh. Mietin, että se ei ehkä vielä ole tekeytynyt ja pyörittelin siitä patukoita ja laitoin pakastimeen. Pakastuksen jälkeen ne olivat kivikovia, koska jätin ne sinne loppupäiväksi. Nyt ne ovat olleet jääkaapissa vuorokauden, ja tarpeeksi pehmeitä syötäväksi, mutta ei tee mieli muuta kuin kipata ne biojäteastiaan. Haju on tosi tunkkainen ja kellarimainen. Siskokin sanoi, että ihan kuin homeisia olisivat.

Tässä nämä kaunottaret! Maistuvat yhtä hyvälle kuin miltä
näyttävätkin..

Höh. En nyt kuitenkaan aio lannistua tästä. Veikkaan, etteivät Sacher-kakku, Tarte Tatin, Schwarzwaldin kakku tai vaikka Sans Rivalkaan olleet menestyksiä heti ensimmäisellä valmistumisellaan. Seuraavalla kerralla taidan valita maustamattoman proteiinijauhon, jättää marjajauhot käyttämättä ja hakea makeutusta taateleista/rusinoista tms. Ja taidanpa myös tutustua jo hieman valmiisiin ohjeisiin, jos jostain löytyisi herkullinen ja käyttökelpoinen resepti. Tämä ei ole niin työlästä, että kokeileminen on vielä kivaa. Mutta tässä tapauksessa raaka-aineet kun eivät ole ihan edullisimmasta päästä, niin ei viitsisi turhan monta kertaa hakata päätään seinään.

Tällä viikolla en ole paljon urheillut. (Tuo lause kuului alunperin: ei ole paljon urheiltu, mutta yritän nyt välttää passiivin käyttöä. Siitä tulee jotenkin valheellinen ulkoistuksen tunne, ikään kuin minä en olisi se, joka on jättänyt treenit väliin, vaan joku muu, paheellisempi.) Kaksi juoksulenkkiä tein ja sen alle puolen tunnin salitreeni, joka meni penkin alle. Päätin, että pidän loppuviikon pakkotaukoa salista. Menen sinne vasta ensi viikolla, kun oikein polttelee. Tänään jo teki mieli mennä, mutta en mennyt. Jätin tietoisesti väliin ja tiedän, että huomenna hinku on vielä suurempi. Mutta nyt on ollut niin hidasta tuon palautumisen kanssa, että haluan ikään kuin resetoida itseni ja lähteä puhtaalta pöydältä hitaasti taas rakentelemaan. Haluan olla täysin kunnossa, kun salille menen seuraavan kerran.

Kinesioteippiä kädessä

Eilen kävin fyssarilla ja kyynärvarsi sai taas oikein täysipainoisen kidutuskäsittelyn. Lihaskalvon käsittely veitsellä on sellaista, että jaloilla oli pakko liikehtiä ja toisella kädellä puristella vyötä, hierontapöytää, paitaa, jalkaa, mitä tahansa. Nyt käteen ei noussut niin ärhäkän näköisiä ja valtavia mustelmia kuin viimeksi, mutta vähän kuitenkin. Lisäksi siihen laitettiin kinesioteippiä, jota minulla ei olekaan aiemmin ollut. Teipin teho kai perustuu jotenkin siihen, että se nostaa lihaskalvoa, jolloin sen alla pääsee veri kiertämään paremmin. Kädessä on ollut kevyt olo, ja annan sen nyt toipua viikonlopun yli, ennen kuin kosken yhteenkään käsipainoon, kahvakuulaan tai tankoon. Viimeksi menin heti fyssaria seuraavana päivänä salille, mikä ei ehkä ollut ihan viisasta, joskaan sitä ei myöskään oltu mitenkään kielletty.

Niin joo, ja sokeriton lokakuu päättyi sitten tällä viikolla. Kolme neljäsosaa kuukaudesta sujui hyvin, mutta sitten yhtenä päivänä töissä söin protskupatukan, kun olin huonosti varustautunut eväillä. Ja siitäpä se sokerin mussuttaminen sitten lähti taas. Minulle on aika tyypillistä se, että kun en pääse treenaamaan, niin ruokavaliokin menee rempalleen. Tällä viikolla en ole yhtään katsonut, mitä syön ja olen muutenkin antanut ihan tietoisesti kontrollin päästä irti kokonaan. Perusruokailut (terveellinen aamiainen, lounas ja joka päivä sen puolisen kiloa tuoreita kasviksia) nyt ovat luonnostaan kunnossa, eli kontrollin irtipäästö ei tarkoita, ettäkö vetäisin jotain rasva-suola-sokeri -mättöä kaikilla aterioillani. Mutta en ole suostunut tuntemaan huonoa omatuntoa mistään ylimääräisestä, olen syönyt tarkoituksella yli oman kulutukseni ja jos joku syyllistävä ääni takaraivossa yrittää vähän inistä, että nyt on hei tosi epäterveellistä, niin olen vaientanut sen samantien. Urheilija ei voi syödä sataprosenttisen terveellisesti, sanoo pöperöproffakin :).

Tyttökissat kävivät eilen vuosihuollossa. Toiselta putsattiin hampaita, joten jouduin odottelemaan pari tuntia, ja soitin miehen lounasseuraksi. Kävimme New Bamboo Centerissä, jossa tuli aikoinaan rampattua tiheäänkin. Nykyisin käyn siellä muutaman kerran vuodessa ja olen viimeiset viisi vuotta varmaan aina syönyt Satay-tofun, koska rakastan maapähkinän ja ananaksen makuista satay-kastiketta. Eilen kuitenkin päätettiin ottaa Kung Po -tofu ja friteerattu tofu -annokset ja jakaa ne. Nuo alla olevat kasvispihvin näköiset kiekot ovat siis uppopaistettua tofua. Jos tykkää tämäntyyppisestä ruoasta, niin suosittelen Bamboo Centeriä lämpimästi ihan jo hauskan persoonallisen palvelunsa vuoksi. Ravintolassa ei myydä lainkaan alkoholia, sillä liikehuoneiston omistaa muistaakseni joku raittiusseura. Hinnat ovat helsinkiläisittäin kohtuulliset, eli allaolevat annokset olivat alle 10 euroa kumpainenkin. Todella hyvää, mutta taidan seuraavalla kerralla kuitenkin tilata vakkariannokseni.

Viikkotreenejä pitkästä aikaa

Juuri kun pari postausta takaperin valittelin, etten palaudu kunnolla neljää viikkotreeniä varten, niin tälle viikolle tuli vahingossa viisi salikertaa. Kirjoittaessani edellistä lausetta olin vielä siinä käsityksessä että kävin neljästi salilla, mutta tuli tunne, että pitää tarkistaa ja niinhän tuo heiaheia näyttää viittä kertaa.

Maanantaina: selkä+rinta. Tein vähän varovasti, kun oli vielä vähän tukkoinen olo, mutta sarjapainoissa ei muutoksia flunssaa edeltäneeseen aikaan.

Tiistaina ja keskiviikkona piti olla aikaisin töissä. Kävi mielessä mennä töiden jälkeen salille, mutta puhti oli kateissa ja ajattelin, että voisi olla hyväkin tehdä paluu salille vähän rauhallisemmin, eli pari lepopäivää koin ihan tarpeelliseksi.

Torstaina kävin tekemässä jalkatreenin. Yksi liike (juoksijan askelkyykky) jäi uupumaan kokonaan ja muutenkin oli todella heikko olo. Takareisikoukistukset aloitin 35 kilolla, kun ennen flunssaa tein jo 37,5-40 kilolla. Tuo 35 kiloakin oli ihan hirveän raskas ja viimeiset toistot menivät täysin epäpuhtaasti. Masensi ja kaksi viimeistä sarjaa tein vain 25 kilolla. Etureiden ojennuksissa puolestaan ei ollut kuin yhden painolevyn verran pudotusta, eli 55 kilolla tein. Ennen flunssaa sarjapainot tuossa olivat 55-57,5 kg päivästä riippuen.

Prässissäkin tuntui, että kelkka romahtaa päälle, ei vaan jaksa. Sykkeen kohoaminen tuntui epämiellyttävältä ja tässä kohtaa aloin jo hieman pelätä, että kroppa ei ole vielä ihan treenikunnossa. Flunssa oli jotenkin tavallista sitkeämpi ja ärsyttävämpi.

Perjantain salipäiväkirjan kohdalla onkin iso surullinen naama. Treenasin käsiä & olkapäitä ja osassa liikkeitä jouduin pudottamaan sarjapainoja 3-5 kiloa, kun ei vaan millään lähtenyt. Otti oikeasti päähän niin paljon, että meinasin jossain vaiheessa pakata kamat kasaan ja lähteä kotiin. Hauiskääntöjä taljassa tein syyskuussa 21 kilolla ja nyt 16 kilolla! Ojentajilla sarjapainot putosivat kolmisen kiloa.

Siinä kohtaa alkoi jo mietityttää, mistä yleinen heikko olo johtuu. Olin treenaamassa poikkeuksellisesti ilta-aikaan, kello oli lähempänä kahdeksaa, mutta olin ihan virkeä ja mielestäni myös ihan hyvin syönyt tuona päivänä. Toisaalta nyt kun olen pitänyt noita gluteenittomia päiviä, niin en ole ihan jaksanut panostaa vaihtoehtoihin, eli hiilarin saanti ei ole ollut aivan optimaalista. Nyt olen viikonloppuna syönyt ruisleipää ja muutenkin tankannut hiilaria enemmän; pottua ja punajuurta, puuroa ja hedelmiä. Ensi viikolla on parempi lähteä taas sarjapainot nousuun tai ainakin palautua pikkuhiljaa flunssailua edeltävälle tasolle!

Eilen lauantaina mieli poltteli salille, mutta kun jalat olivat palautumatta torstain treeneistä ja käsiä oli rääkätty edellisenä päivänä, niin mietin, että menen salille venyttelemään kun ei siitä kotona mitään tule. Salille päästyäni suunnitelma oli jo hieman jalostunut, ja otinkin venyttelyn alle puoli tuntia kestävän intervallitreenin pyöräilemällä. Olin jo kahden vedon jälkeen valmis luovuttamaan, mutta psyykkasin itseäni samaan tapaan kuin yleensäkin: annan itselleni luvan lopettaa koska vaan, mutta "katsotaan nyt ainakin yksi veto vielä". Ja sittenhän niitä on jo kolme, niin kyllä nyt neljännenkin pystyy vielä tekemään. Psyykkaus jatkuu niin, että neljähän on tosi hyvä määrä, mutta intervallitreeniohjeissani on 5-6 vetoa. Joten nyt ollaan jo näin pitkällä, että se viides kyllä rutistetaan vaikka väkisin. Ja kun viides on tehty, niin voi vitsi, irtoaiskohan tästä vielä se kuudeskin, kokeillaan ainakin! Jos ei loppuun saakka niin ainakin puolikas veto (30 sekkaa)! Oho, menee se toinenkin puolikas, ei voi jäädä näin vähästä kiinni.

Tuollaiset välitavoitteet ovat minulle tuttuja jo lapsesta saakka. Muistan, kuinka luin joskus 90-luvun alussa Tuuli Matinsalon haastattelun jostain ja hän kertoi psyykkaavansa itseään vähän samaan tyyliin; "tuolle lampputolpalle nyt ainakin jaksaa juosta vielä", ja kuin huomaamatta tuosta ajattelusta tuli myös osa minun treenaamistani jo lapsena. Aina en jaksanut lähteä juoksemaan, mutta mietin, että pyrähdän nyt ainakin kerran tuon pururadan ympäri (1,83 km), niin saan vähän happea ja hien pintaan. Ja kun oli kerran mennyt, niin ei sitä nyt viitsinyt yhteen kierrokseen jättää. Viisi kierrosta oli vakiomittani lukioaikoina ja lopussa juoksin täysillä kotiin n. 300-400 metrin matkan. Kun on itsellä lupa lopettaa koska vaan, kunhan vaan x-määrä (joka on tosi helppo ja saavutettavissa ilman mitään hirveitä ponnistuksia) on suoritettu, niin kaikki sen ensimmäisen jälkeen on plussaa.

No mutta, kuntopyörän selässä keksin, että voisin tehdä sen perään tiukan vatsalihastreenin ja näin siinä kävi, että löysin itseni tekemästä vatsoja:

- kierto taljassa (ns. halonhakkaajaliike) 3 x 12/puoli
- rutistus taljassa (köysi niskassa) 3 x 12
- jalkojen nosto dippitelineessä 3 x 15
- vatsarutistukset matolla ja jalkojen potku eteen vuorosarjana 3 x 12/15
- kylkilankkurutistukset 3 x 15/puoli
- hoover loppuun 2 x 60 sek

Ja tämän päälle jaksoin vielä venytellä 20 minuuttia, hihhei! Oli aika sankariolo, kun tulin takaisin kotiin. Mentiin sitten leffaan ja siellä söin tavoistani poiketen popcornia. Yleensä nappaan mieheltä pari kourallista, mutta se jää siihen. Nyt taisin tuhota kolmasosan koko sammiosta.

Tänään sitten aamulenkillä mietin, että miten hitossa teen viikon voimatreenini, kun takareidet ovat edelleen ihan hemmetin kipeät ja samoin ojentajat. Googlailin vähän kaksijakoisia ohjelmia, joissa olisi jonkinlainen etukroppa/takakroppa -jako, mutta en jaksanut sitten syventyä niihin, vaan päätin, että menen ja teen sen, minkä pystyn.

Eli tänään sunnuntaina treenasin viidennen kerran tällä viikolla. Molemmat kyykkyhäkit olivat alkuun varattuja, joten aloitin penkki/leuanveto -kombolla. Penkki meni odotetusti, mutta leuanvedoissa iski taas päälle heikko olo ja sen myötä vitutus. Kolme ensimmäistä sarjaa meni ok, mutta sen jälkeen oli pakko turvautua pomppuihin; parissa sarjassa viimeiseen toistoon ja viimeisissä sarjoissa kaikkiin :/. No, jarruttamalla alas ja jarruissahan sen huomasi, että ojentajat eivät tykkää ollenkaan, kipu ei ollut erityisen lievää. Hassua kyllä, penkatessa en juuri kipua huomannut, eli sain liikkeen aika hyvin kohdistettua rintalihoille. Penkissä tosin painoa oli vain 30 kiloa, eli pari kiloa jouduin siitäkin pudottamaan. Mutta siis arvelen, että ojentajien puutteellinen palautus oli ainakin osasyy kehnosti menneisiin leuanvetoihin.

Koska romanialainen mave olisi ollut liikaa takareisille, tein mavea perinteiseen tyyliin viisi sarjaa. Siinä takareidet eivät kuormitu niin pahasti ja muutenkin tuntui siltä, että sain lantiolla työnnettyä tavallista paremmin kuorman liikkeelle. Maven lisäksi vauhtipunnerrus ja hauiskäännöt menivät ihan hyvin, dipit jätin tekemättä kokonaan. Forkut ovat kyllä nyt kovin kipeät.

Mutta venyttelin tämänkin treenin päätteeksi parikymmentä minuuttia, tästä saattaa tulla jopa tapa - tosin vain viikonloppuisin tai vapaapäivinä tehtyihin treeneihin. Tai iltatreeneihin. Arkiaamuina venyttelylle ei vaan jää aikaa, ja illalla en useinkaan muista enää.

Outo viikko, ei yhtään minun tyylinen. On treenattu illalla ja venytelty kahdesti ja salille on menty, vaikka treenit ovat menneet kehnosti. Ja viisi treeniä koko viikon aikana, enkä edes tajunnut sitä ennen kuin aloitin tämän postauksen.

Kuukausi, viikko ja (käsien) toipuminen kesken

Tänään on olo on ollut vähän apea ja makeaa tehnyt mieli. Lähipiirissä ja tiimiläisillä on nyt liikaa murheita ja ongelmia. Lisäksi ensimmäisen koirani kuoleman vuosipäivä on käsillä. Kolme vuotta sitten olin juuri soittanut elämäni raskaimman puhelun, eläinlääkäriasemalle, josta pyysin eläinlääkärin tulemaan seuraavana päivänä kotiin lopettamaan vanhuskoirani. Kaikkea tällaista on nyt synkkänä pilvenä pään päällä. Normaalisti nukkuisin murheita pois, mutta nyt ei edes nukuta, gluteenittomuuden syytä se kai.

Makeannälkääni hillitsin syömällä hieman rusinoita ja pähkinöitä, eikä tämä ole ylitsepääsemätön kiusa, pieni ärsytys vain. Muuten olen kyllä ylpeä itsestäni ja siitä, miten hyvin tämä puolikas kulunut kuukausi on sujunut ilman sokeria ja suurimmaksi osaksi myös ilman gluteenia. Taisin aiemmin mainita, etten ole huomannut energiatasoissa mitään eroa, syönkö gluteenia tai en. Kuitenkin nyt viime viikonloppuna söin kolmen viljan leipää useamman palan sekä lauantaina että sunnuntaina, ja molempina päivinä otin myös sellaiset kolmen tunnin koomapäikkärit, joten pistikö gluteeni sitten väsyttämään niin paljon? Vai pelkkä hiilaritankkaus? En tiedä, mutta nyt olen taas ollut ilman gluteenia, eikä ole tosiaan ollut päikkäreiden tai normaalien iltaunien tarvetta. En ihan vielä tiedä, mitä tekisin kaikella tällä lisääntyneellä ajalla, mikä normaalisti menisi nukkumiseen. Tällä viikolla olen siivoillut ja käynyt kaupassa (en yleensä IKINÄ jaksa lähteä kauppaan työpäivän jälkeen, mies menee), eli kyllä kai se aika menee arkisiin tehtäviin. Voisin pitkästä aikaa myös ottaa jonkun kirjan työn alle.

Tänään kävin fysioterapiassa. Nyt oli pidempi aika varattuna ja fyssari työsti ihan huolella oikeaa kyynärvartta:

Kidutettu forkku

Käsittelyn jälkeen käsi olikin hyvin vauhdikkaan näköinen ja pahemmaksi menee koko ajan näin iltaa kohden; tuon kuvan otin päivällä töissä. Fyssari aukoi lihaskalvoja tällä kertaa metallisella "veitsellä" ja se oli niin hirveää kidutusta, että silmissä melkein musteni. Hän totesi, että pienet hiusverisuonet repeävät helposti tuossa käsittelyssä, ja jotainjotainjotain - en pystynyt keskittymään kuuntelemaan, koska sattui niin helvetisti. Kuitenkin käsi avautui nopeammin kuin viime käynnillä, eli lepo on tehnyt hyvää. Olen myös venytellyt forkkuja viime viikon aikana useampaan otteeseen, joten sekin on todennäköisesti edistänyt niiden paranemista.

Syyskuun puolivälissä sain tämän nykyisen saliohjelmani, enkä ole yhtenäkään viikkona saanut sitä toteutettua ohjelman mukaisesti neljänä kertana viikossa. Kolme ensimmäistä viikkoa meni kolmella treenillä ja viime viikko tosiaan sairastellessa. Se hyvä puoli on kuitenkin, että koko kroppa on tullut treenattua kahdesti läpi, eli noilla kolmella käynnillä on ollut ylä- ja alakroppa sekä koko kehon päivä. Tämä nykyinen ohjelma on sen verran vaativa, että neljä treenipäivää on tällä hetkellä liikaa: en ehdi palautua riittävästi, sillä ohjelmassa on sen verran raskaita liikkeitä: mavea kahtena päivänä, penkkiä, leuanvetoja, kulmasoutua, pystypunnerrusta jne. Paljon tankoliikkeitä, joissa forkut ovat staattisessa puristuksessa koko ajan. Laitoinkin nyt pt:lle postia ja pyydän ohjelman rukkaamista tätä palautumista ajatellen. Keväällä ja osittain kesälläkin ei ollut mitään ongelmaa tehdä 4-5 salitreeniä viikossa, kun ne olivat kaikki bodytyyppisiä pumppailuja. Nyt kun pitää siirrellä raskaita kuormia joka treenissä, niin tulee tosiaan palautumisen rajat vastaan.

Huomenna on jalkatreenipäivä. Maanantain selkä-/rintatreenistä forkut eivät onneksi kipeytyneet, mutta jumissa ne kyllä olivat, samoin koko yläkroppa muuten. Fyssari hieroi tänään myös rintalihaksia ja kyllä siinäkin itku oli lähellä. Olen kyllä rintalihaksia venytellyt lähes joka päivä, mutta ahkeramminkin vielä voisin. Pienille rintalihaksille hyvä venytysohje, jonka sain jo edellisellä kerralla: ota venytettävän puolen kädellä kiinni esim. oven tai hyllyn päältä, johon yletät niin, että käsi on suorana. Nojaa hieman eteen ja hengitä syvään. Siinäpä se venytys. Tuossa asennossa sitten hengitellään sen aikaa kun haluaa venyttää, itselläni perusvenytys on yleensä minuutin pituinen.