Hei hei herkuttelu

Aamulla keitin itselleni pannullisen teetä ja ajattelin ehtiä ainakin aloittamaan tämän postauksen, ennen kuin lähdin siskon kanssa tunnin päästä lenkittämään koiria. No, koko päivän olen tätä pätkissä kirjoitellut, ja tekstistäkin saattaa huomata, että sen pariin on palattu silloin tällöin, kun on ollut hetki aikaa.

Takana on viikko, jolloin flunssa ei enää vaivannut, mutta rintakehän kipu estää edelleen tekemästä treeniä. Se hajosi siis 5.-6.3. välisenä yönä (edit: päivä korjattu yhtä aiemmaksi), eli nyt on kulunut reilut kaksi viikkoa tapahtuneesta. Erilaisten arvioiden mukaan korjaantuminen vie vähintään nelisen viikkoa. Toivon, että kahden viikon päästä pääsen jo kokeilemaan varovaista lihaskuntotreeniä. Tulevalla viikolla aion kokeilla sen verran kevyttä pyöräilyä, että se ei hengästytä. Aamulla tein ihan kokeeksi omalla painolla kyykkyjä. Askelkyykkyjäkin yritin, mutta en voinut jatkaa, sillä askeleen tärähdys ja paluu takaisin lähtöasentoon tuntuivat kivuliailta; jälkimmäisessä kun syvät vatsalihakset aktivoituvat tiukasti, niin se tuotti kipua ruhjoutuneen luun alueella.

Kolmen viikon kuluttua olen talvilomalla, pääsiäisen ympärillä. Mitään ohjelmaa en ole vielä loman ajaksi suunnitellut, mutta jos silloin pääsen jo normaalisti treenaamaan, se olisi parasta lomailua. Nyt on kulunut 3,5 viikkoa siitä, kun ranteeseen laitettiin kortisonipistos, ja jos rintakehä/kylki ei olisi kipeä, niin ensi viikolla olisin ranteen puolesta lähtenyt kokeilemaan treeniä. Nyt ilmeisesti odotellaan vielä pari viikkoa. Mutta sitä pyöräilyä ajattelin tosiaan kokeilla, eli huomenaamulla pitkästä aikaa salille.

Siitä puheen ollen, kävin nyt sitten irtisanomassa salijäsenyyteni. Nyt on aikaa treenata siellä vielä ensi kuun loppuun saakka, ja toukokuusta lähtien ajattelin kokeilla tuota toista salia, jonne pääsen sitten halutessani jo aamuviidestä treenaamaan. Joka päivä, vaikka viikonloppuna! Nykyinen salihan aukeaa sunnuntaisin vasta klo 10. Toukokuussa varmaan alkuvuoden ruuhkatkin ovat jo hellittäneet? ;) Toisaalta biitsikunnon metsästäjät saattavat vielä aiheuttaa kävijäpiikkejä, mutta tuskinpa tosiaan niin aikaisin aamulla?

Viime viikon tapahtumiin kirjattakoon myös hirvittävä jännityspäänsärky keskiviikko-iltapäivällä. Se antoi itsestään ennakkovaroituksen jo tiistaina, mutta en tajunnut noteerata sitä ja varautua. Olin tiistaina palaverissa, jossa näyttö on pitkän pöydän päässä. Vaihdoin kesken palaveria pöydän toiselle puolelle, koska niska tuntui ikävän kireältä. Siinä pitkin päivää sitä ajatuksissani sitten itse hieroin. Seuraavana päivänä kireyttä olikin jo enemmän, ja verryttelin töissä kepin kanssa. Kuitenkin iltapäivää kohden alkoi särky, ja kotimatkalla se yltyi todella voimakkaaksi. Oksetti, ja kasvojen toista puolta kihelmöi, ikään kuin puolet kasvoista olisi puutunut. Selvisin kotiin, vein koirat nopeasti ulos ja suoraan sänkyyn pimeään makuuhuoneeseen. Otin yhden 500 mg:n parasetamolin, mutta eipä se oikeastaan auttanut mitään. Kun mies tuli kotiin, hän alkoi hieroa hartioita ja niskaa, ja kipeät kohdat laittoivat melkein itkua vääntämään.

Hieronnastakaan ei ollut apua särkyyn, joka vaan moukaroi päätä. Mitään en pystynyt syömäänkään kuvotuksen ja säryn vuoksi, mikä pahensi tilannetta. Pitkään jatkunut nälkä nimittäin jo yksistään laukaisee minulla usein päänsäryn. Siskon neuvosta uskalsin ottaa vielä kaksi buranaa (400 mg), joten särkylääkkeitä tuli siis illan aikana syötyä yli gramman edestä, kun se aiemmin napsaistu parasetamoli lasketaan mukaan. Olen vähän arka ottamaan paljon tai vahvoja lääkkeitä, vaikka ei kai siitä päänsäryn kärsimisestäkään mitään hyötyä ole. Buranat otettuani menin nukkumaan ja kun aamuyöstä heräsin, niin oli vain enää sellainen “muistosärky”: tietää, että on ollut päänsärkyä, mutta sitä ei enää tunne varsinaisesti. Jos se jättäisi arven, niin se näkyisi, mutta ei olisi enää kipua.

Ensi viikolle minulla on varattuna hieronta, ja laitoin hierojalle kyselyä, onko hänellä sellaista pöytää, mitä käytetään raskaana olevia hierottaessa. Siinä voi siis istua etukenossa. Kun tuo kylki ei oikein salli vatsamakuulla olemista, mutta hartioiden, niskan ja yläselän kireyden vuoksi en haluaisi hierontaa siirtää eteenpäinkään. Hän vastasi, että sellainen löytyy, ja voidaan katsoa sitten tilanteen mukaan. Työkaveri kävi kertomassa, että oli joskus saanut kuulla toimivan jännityspäänsäryn ehkäisijän: heti, kun alkaa tuntua siltä, että on kireyttä hartioissa, niskassa tms., ja se saattaa johtaa päänsärkyyn, niin tulee kuulemma tehdä 2 x 25 "rintauintiliikettä" käsillä :D. No, enpä siinä mitään menettänyt, kun torstaina työhuoneessani kauhoin menemään. Kyllähän tuo määrä yksistään jo laittaa lavat lämpimäksi, ja ainakaan tuona päivänä jännityspäänsärkyä ei tullut, vaikka kireyttä ja lukkoja on edelleen. Onneksi on tosiaan hieronta muutaman päivän vastassa.

Asiasta toiseen: nyt mun on PAKKO ryhdistäytyä syömisten kanssa. Ei huvita edes käydä puntarissa tsekkaamassa, missä mennään. Joo, vaatteet mahtuu päälle, mutta ei mulla nyt niin tiukkoja vaatteita olekaan, etteikö ne antaisi anteeksi muutaman lisäkilon. Onhan se nyt tosi tyhmää, että kun ei pääse liikkumaan, niin sitten millään syömisilläkään ei muka olisi mitään väliä. Töihin vein edelleen viime viikolla tosi köykäiset eväät ja aina illan mittaan taas ratsasin kaikki kaapit kotona ja laitoin miehelle torstaina viestiä: “tuo keksejä”. Ja sehän toi, kolme erilaista pakettia, jotka olen jo syönyt. Ja paketin jäätelöä.  Eilen leivottiin korvapuusteja siskon synttäreiden kunniaksi, ja niitä mussutin hartaudella. Niin, ja eilen kävin myös Kippo:ssa syömässä kaksi isoa pestoleipää.

Tänä aamuna heräsin sellaiseen päättäväisyyden tunteeseen, jota en ole pitkään aikaan kokenut. Sellaiseen “usko siirtää vuoria” –järkähtämättömyyteen. Kai tuo lähenevä toipuminen (tai lähitulevaisuudessa siintävä) ja pitkään jatkunut “syön mitä sattuu” –kierre yhdessä saavuttivat jonkinlaisen maksimipisteen, ja päässä kuului vain iso KLANGGGGGGGggggggg! Nautin tästä fiiliksestä, sillä olen kokenut sen ennenkin ja sen taika on siinä itsepintaisuudessa ja tahdonvoimassa, jonka se tuo mukanaan. Sen avulla vältän ne karilleajot, joita syntyy, kun olen ollut muutamia päiviä herkuttelematta ja mieleen alkaa hiipiä kaikennäköisiä “mutta kyllähän elämästä pitää nauttia silloin tällöin..” –ajatuksia. Eli nyt herkut sivuun joksikin aikaa tyystin.

Tänään jo harjoittelin ruotuun palaamista syömisten osalta, vakioin sapuskat terveelliseksi ja säännölliseksi ja suunnittelin ensi viikon eväät töihin. Kun syön kunnolla, niin herkuttelun tarve vähenee. Näin se varmaan menee suurimmalla osalla meistä. Oma kompastuskiveni on laiskuus. En millään jaksaisi tehdä ja valmistella ruokia työpäiviksi. Työpäivän jälkeen varsinkin on ihan turha toivo. Viikonloppuna se on tehtävä, jos aikoo saada tehdyksi.

Joten tänään teinkin miehen kanssa kolmea eri ruokaa. Parissa tunnissa kokkailtiin peruna-purjo-linssisosekeittoa, pinaatti-tofupiirakkaa, ja “tofuronia” (Torinon kalsium-pastaa, tofua ja sipulia: vähän kuin makaronilaatikon ainekset ennen uuniin menoa). Kunhan sapuskat jäähtyvät, niin pakkailen ne pakastimeen ja sieltä otan sitten mukaan töihin evääksi. Keittoakin tehtiin seitsemän litran kattilallinen, hetkeksi riittää.

Kaikki tekemäni sosekeitot näyttää aina samalta..

Spelttijauhoihin tehty pohja = terveyspiirakka

Mitenkään erityisen kauniiltahan nuo sapuskat eivät kuvissa näytä. Ehkä joskus voisin oikein panostaa esillepanoon ja näpsiä kuvia järkkärillä jalustan kanssa. Mutta toistaiseksi kännykkäräpsyt saavat havainnollistaa tuotoksia.

Iltaunet kutsuvat!

Nukkuu koirien kanssa

Yrityksen ja erehdyksen kautta (tee-se-itse -protskupatukat)

Olen jo jonkun aikaa miettinyt tekeväni itse proteiinipatukoita, kuinka vaikeaa se muka voisi olla? I Love Me -messuilta ostin Biokian marjajauheita, joita ajattelin niissä käyttää, mutta muuten oli vielä ihan jäsentelemättömän ajatuksen tasolla koko patukka-asia, kun eilen päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Minun tyylini on googlata pikaisesti aiheeseen liittyvää, silmäillä muutama sivu ja alkaa askarrella. Nyt olin sen verran perehtynyt, että olin ehtinyt hankkia jo muitakin aineksia.

Bodybuilding.com -sivuilta löysin hyvän perusohjeen. Valitaan proteiinijauho, jokin "raakajauho" (jauho, jonka käyttö ei edellytä kypsentämistä) ja jokin maito. Näitä sitten sotketaan keskenään, että saa taikinan, taikinasta muotoillaan patukoita ja pakastetaan. Taikinaan voi toki sekoittaa muitakin aineksia, esim. pähkinävoita tms.

Patukka-aineksia

Ajattelin lähteä kokeilemaan ensimmäistä patukkaerääni "suklaan"makuisella Fastin soijajauholla, mantelijauholla ja Biokian sinisellä marjajauheella. Punnitse ja Säästä -kaupasta kävin ostamassa mantelijauhoa sikamaiseen 30 euron kilohintaan. Sikamainen siksi, että tänään ihan paikallisessa ruokakaupassani törmäsin siihen alle 13 euron kilohintaan. Olin skipannut paikallisen kaupan jo valmiiksi, koska en uskonut sieltä löytyvän mantelijauhoa kuin pienissä, leivontaan tarkoitetuissa maustepussin kokoluokkaa olevissa pakkauksissa. Mutta tietenkin kauppaan oli nyt tullut sitä kilon pakkauksissa. No, seuraavalla kerralla olen viisaampi.

Tässä kohtaa vielä hyräilin..

Aineksista sekoittuikin oikein mukava taikina koostumukseltaan, mutta violetti väri ei näyttänyt kovin houkuttelevalta. Jotenkin tuossa punaisessa leivontakulhossa se vielä näytti tosi epäilyttävältä.

Tässä kohtaa en enää niinkään..

Heitin vielä joukkoon muutaman rusinan ja veivasin taikinan tasaiseksi. Maistoin sitä hieman epäluuloisena ja voi hemmetti se oli tunkkaisen makuista, umpfh. Mietin, että se ei ehkä vielä ole tekeytynyt ja pyörittelin siitä patukoita ja laitoin pakastimeen. Pakastuksen jälkeen ne olivat kivikovia, koska jätin ne sinne loppupäiväksi. Nyt ne ovat olleet jääkaapissa vuorokauden, ja tarpeeksi pehmeitä syötäväksi, mutta ei tee mieli muuta kuin kipata ne biojäteastiaan. Haju on tosi tunkkainen ja kellarimainen. Siskokin sanoi, että ihan kuin homeisia olisivat.

Tässä nämä kaunottaret! Maistuvat yhtä hyvälle kuin miltä
näyttävätkin..

Höh. En nyt kuitenkaan aio lannistua tästä. Veikkaan, etteivät Sacher-kakku, Tarte Tatin, Schwarzwaldin kakku tai vaikka Sans Rivalkaan olleet menestyksiä heti ensimmäisellä valmistumisellaan. Seuraavalla kerralla taidan valita maustamattoman proteiinijauhon, jättää marjajauhot käyttämättä ja hakea makeutusta taateleista/rusinoista tms. Ja taidanpa myös tutustua jo hieman valmiisiin ohjeisiin, jos jostain löytyisi herkullinen ja käyttökelpoinen resepti. Tämä ei ole niin työlästä, että kokeileminen on vielä kivaa. Mutta tässä tapauksessa raaka-aineet kun eivät ole ihan edullisimmasta päästä, niin ei viitsisi turhan monta kertaa hakata päätään seinään.

Tällä viikolla en ole paljon urheillut. (Tuo lause kuului alunperin: ei ole paljon urheiltu, mutta yritän nyt välttää passiivin käyttöä. Siitä tulee jotenkin valheellinen ulkoistuksen tunne, ikään kuin minä en olisi se, joka on jättänyt treenit väliin, vaan joku muu, paheellisempi.) Kaksi juoksulenkkiä tein ja sen alle puolen tunnin salitreeni, joka meni penkin alle. Päätin, että pidän loppuviikon pakkotaukoa salista. Menen sinne vasta ensi viikolla, kun oikein polttelee. Tänään jo teki mieli mennä, mutta en mennyt. Jätin tietoisesti väliin ja tiedän, että huomenna hinku on vielä suurempi. Mutta nyt on ollut niin hidasta tuon palautumisen kanssa, että haluan ikään kuin resetoida itseni ja lähteä puhtaalta pöydältä hitaasti taas rakentelemaan. Haluan olla täysin kunnossa, kun salille menen seuraavan kerran.

Kinesioteippiä kädessä

Eilen kävin fyssarilla ja kyynärvarsi sai taas oikein täysipainoisen kidutuskäsittelyn. Lihaskalvon käsittely veitsellä on sellaista, että jaloilla oli pakko liikehtiä ja toisella kädellä puristella vyötä, hierontapöytää, paitaa, jalkaa, mitä tahansa. Nyt käteen ei noussut niin ärhäkän näköisiä ja valtavia mustelmia kuin viimeksi, mutta vähän kuitenkin. Lisäksi siihen laitettiin kinesioteippiä, jota minulla ei olekaan aiemmin ollut. Teipin teho kai perustuu jotenkin siihen, että se nostaa lihaskalvoa, jolloin sen alla pääsee veri kiertämään paremmin. Kädessä on ollut kevyt olo, ja annan sen nyt toipua viikonlopun yli, ennen kuin kosken yhteenkään käsipainoon, kahvakuulaan tai tankoon. Viimeksi menin heti fyssaria seuraavana päivänä salille, mikä ei ehkä ollut ihan viisasta, joskaan sitä ei myöskään oltu mitenkään kielletty.

Niin joo, ja sokeriton lokakuu päättyi sitten tällä viikolla. Kolme neljäsosaa kuukaudesta sujui hyvin, mutta sitten yhtenä päivänä töissä söin protskupatukan, kun olin huonosti varustautunut eväillä. Ja siitäpä se sokerin mussuttaminen sitten lähti taas. Minulle on aika tyypillistä se, että kun en pääse treenaamaan, niin ruokavaliokin menee rempalleen. Tällä viikolla en ole yhtään katsonut, mitä syön ja olen muutenkin antanut ihan tietoisesti kontrollin päästä irti kokonaan. Perusruokailut (terveellinen aamiainen, lounas ja joka päivä sen puolisen kiloa tuoreita kasviksia) nyt ovat luonnostaan kunnossa, eli kontrollin irtipäästö ei tarkoita, ettäkö vetäisin jotain rasva-suola-sokeri -mättöä kaikilla aterioillani. Mutta en ole suostunut tuntemaan huonoa omatuntoa mistään ylimääräisestä, olen syönyt tarkoituksella yli oman kulutukseni ja jos joku syyllistävä ääni takaraivossa yrittää vähän inistä, että nyt on hei tosi epäterveellistä, niin olen vaientanut sen samantien. Urheilija ei voi syödä sataprosenttisen terveellisesti, sanoo pöperöproffakin :).

Tyttökissat kävivät eilen vuosihuollossa. Toiselta putsattiin hampaita, joten jouduin odottelemaan pari tuntia, ja soitin miehen lounasseuraksi. Kävimme New Bamboo Centerissä, jossa tuli aikoinaan rampattua tiheäänkin. Nykyisin käyn siellä muutaman kerran vuodessa ja olen viimeiset viisi vuotta varmaan aina syönyt Satay-tofun, koska rakastan maapähkinän ja ananaksen makuista satay-kastiketta. Eilen kuitenkin päätettiin ottaa Kung Po -tofu ja friteerattu tofu -annokset ja jakaa ne. Nuo alla olevat kasvispihvin näköiset kiekot ovat siis uppopaistettua tofua. Jos tykkää tämäntyyppisestä ruoasta, niin suosittelen Bamboo Centeriä lämpimästi ihan jo hauskan persoonallisen palvelunsa vuoksi. Ravintolassa ei myydä lainkaan alkoholia, sillä liikehuoneiston omistaa muistaakseni joku raittiusseura. Hinnat ovat helsinkiläisittäin kohtuulliset, eli allaolevat annokset olivat alle 10 euroa kumpainenkin. Todella hyvää, mutta taidan seuraavalla kerralla kuitenkin tilata vakkariannokseni.

Kuukausi, viikko ja (käsien) toipuminen kesken

Tänään on olo on ollut vähän apea ja makeaa tehnyt mieli. Lähipiirissä ja tiimiläisillä on nyt liikaa murheita ja ongelmia. Lisäksi ensimmäisen koirani kuoleman vuosipäivä on käsillä. Kolme vuotta sitten olin juuri soittanut elämäni raskaimman puhelun, eläinlääkäriasemalle, josta pyysin eläinlääkärin tulemaan seuraavana päivänä kotiin lopettamaan vanhuskoirani. Kaikkea tällaista on nyt synkkänä pilvenä pään päällä. Normaalisti nukkuisin murheita pois, mutta nyt ei edes nukuta, gluteenittomuuden syytä se kai.

Makeannälkääni hillitsin syömällä hieman rusinoita ja pähkinöitä, eikä tämä ole ylitsepääsemätön kiusa, pieni ärsytys vain. Muuten olen kyllä ylpeä itsestäni ja siitä, miten hyvin tämä puolikas kulunut kuukausi on sujunut ilman sokeria ja suurimmaksi osaksi myös ilman gluteenia. Taisin aiemmin mainita, etten ole huomannut energiatasoissa mitään eroa, syönkö gluteenia tai en. Kuitenkin nyt viime viikonloppuna söin kolmen viljan leipää useamman palan sekä lauantaina että sunnuntaina, ja molempina päivinä otin myös sellaiset kolmen tunnin koomapäikkärit, joten pistikö gluteeni sitten väsyttämään niin paljon? Vai pelkkä hiilaritankkaus? En tiedä, mutta nyt olen taas ollut ilman gluteenia, eikä ole tosiaan ollut päikkäreiden tai normaalien iltaunien tarvetta. En ihan vielä tiedä, mitä tekisin kaikella tällä lisääntyneellä ajalla, mikä normaalisti menisi nukkumiseen. Tällä viikolla olen siivoillut ja käynyt kaupassa (en yleensä IKINÄ jaksa lähteä kauppaan työpäivän jälkeen, mies menee), eli kyllä kai se aika menee arkisiin tehtäviin. Voisin pitkästä aikaa myös ottaa jonkun kirjan työn alle.

Tänään kävin fysioterapiassa. Nyt oli pidempi aika varattuna ja fyssari työsti ihan huolella oikeaa kyynärvartta:

Kidutettu forkku

Käsittelyn jälkeen käsi olikin hyvin vauhdikkaan näköinen ja pahemmaksi menee koko ajan näin iltaa kohden; tuon kuvan otin päivällä töissä. Fyssari aukoi lihaskalvoja tällä kertaa metallisella "veitsellä" ja se oli niin hirveää kidutusta, että silmissä melkein musteni. Hän totesi, että pienet hiusverisuonet repeävät helposti tuossa käsittelyssä, ja jotainjotainjotain - en pystynyt keskittymään kuuntelemaan, koska sattui niin helvetisti. Kuitenkin käsi avautui nopeammin kuin viime käynnillä, eli lepo on tehnyt hyvää. Olen myös venytellyt forkkuja viime viikon aikana useampaan otteeseen, joten sekin on todennäköisesti edistänyt niiden paranemista.

Syyskuun puolivälissä sain tämän nykyisen saliohjelmani, enkä ole yhtenäkään viikkona saanut sitä toteutettua ohjelman mukaisesti neljänä kertana viikossa. Kolme ensimmäistä viikkoa meni kolmella treenillä ja viime viikko tosiaan sairastellessa. Se hyvä puoli on kuitenkin, että koko kroppa on tullut treenattua kahdesti läpi, eli noilla kolmella käynnillä on ollut ylä- ja alakroppa sekä koko kehon päivä. Tämä nykyinen ohjelma on sen verran vaativa, että neljä treenipäivää on tällä hetkellä liikaa: en ehdi palautua riittävästi, sillä ohjelmassa on sen verran raskaita liikkeitä: mavea kahtena päivänä, penkkiä, leuanvetoja, kulmasoutua, pystypunnerrusta jne. Paljon tankoliikkeitä, joissa forkut ovat staattisessa puristuksessa koko ajan. Laitoinkin nyt pt:lle postia ja pyydän ohjelman rukkaamista tätä palautumista ajatellen. Keväällä ja osittain kesälläkin ei ollut mitään ongelmaa tehdä 4-5 salitreeniä viikossa, kun ne olivat kaikki bodytyyppisiä pumppailuja. Nyt kun pitää siirrellä raskaita kuormia joka treenissä, niin tulee tosiaan palautumisen rajat vastaan.

Huomenna on jalkatreenipäivä. Maanantain selkä-/rintatreenistä forkut eivät onneksi kipeytyneet, mutta jumissa ne kyllä olivat, samoin koko yläkroppa muuten. Fyssari hieroi tänään myös rintalihaksia ja kyllä siinäkin itku oli lähellä. Olen kyllä rintalihaksia venytellyt lähes joka päivä, mutta ahkeramminkin vielä voisin. Pienille rintalihaksille hyvä venytysohje, jonka sain jo edellisellä kerralla: ota venytettävän puolen kädellä kiinni esim. oven tai hyllyn päältä, johon yletät niin, että käsi on suorana. Nojaa hieman eteen ja hengitä syvään. Siinäpä se venytys. Tuossa asennossa sitten hengitellään sen aikaa kun haluaa venyttää, itselläni perusvenytys on yleensä minuutin pituinen.

Pärskii yskii aivastaa että raikuu taivas maa

Kuinka ollakaan, universumi aavisti, etten malttaisi pysyä pois salilta forkkuja parantelemassa, joten lykkäsi riesakseni flunssan. Tuttua kaavaa menee, eli eilen kova kurkkukipu, tänään ärsyttävän tukkoinen ja yhtäaikaa vuotava nokka, huomenna todennäköisesti yskä - nyt on jo pieni köhä alkanut. Uskon olevani jälleen iskussa loppuviikosta. Mutta levätään nyt sitten pakon edessä. Viime viikolla kävi mielessä ajatus, että nyt olisi sopiva sauma sairastaa flunssakin, ja "toiveeni" toteutui. Mielen voima?

Flunssa vie minulta joskus myös ruokahalun. Näin näköjään myös tällä kertaa. Mikään ei oikein maistu millekään, mutta kun jotain syö, niin mieluusti jotain kuumaa. Eilen Kouvolassa vieraillessa söin tosi yksinkertaista keittoa, joka oli aivan älyttömän hyvää. Resepti meni kuulemma jotakuinkin niin, että kolme isoa porkkanaa, kaksi perunaa, kasviliemikuutio, rose-pippuria ja jeeraa. Keitetään ja soseutetaan. Oli tosi hyvää ja kaikotti hetkeksi kurkkukivulta pahimman terän. Yritän itse kokkailla sitä tässä joku päivä, ei voi mennä pieleen noin helpolla ohjeella. Keiton ohella söin vadillisen salaattia, yksinäni melkein hoitelin sellaisen pari punttia lehtisalaattia+rucolaa, kirsikkatomaatteja (paikallisia, ja aivan älyttömän makeita!), cashew-pähkinöitä ja pinjansiemeniä. Ajattelin, että on saatava kunnolla suojaravintoaineita taisteluun flunssaa vastaan. Pääruoaksi oli sitten keitettyä riisiä ja tomaattikastiketta, jossa oli kasviksia, herkkusieniä ja soijarouhetta. Ihan ok setti, ei erityisen mieleenpainuva, mutta oikein kelpo lounas.

Mutta noin muuten ei ole oikein tänään missään vaiheessa ollut nälkä ja syöminen on tuntunut hyvin monotoniselta. Kun ei pääse treenaamaan ja sairastaa, niin ruokahalukin sammuu. Tämän viikon torstaina on tiedossa työpaikan porukan kanssa tiimi-ilta, jossa tarjolla pizzaa (punnitsen vielä, tilaanko itselleni gluteenittoman pizzan ilman juustoa vai en, kuulostaa niin aneemiselta että todennäköisesti en) ja kaikenlaista muuta mässyteltävää. Ajattelin pilkkoa sinne dippivihanneksia, niitä nyt vähän tekee mieli. En ole muutenkaan yhtään huolissani siitä, että "sortuisin" syömään jotain sokeripitoista siellä. Ainakin nyt tämä sokerin välttely menee ihan omalla painollaan ilman sen kummempaa yrittämistä.

Vaikka tällaiset kertaluontoiset "rutistukset", x-ajan kestävät herkkulakot yms. eivät ehkä pidemmän päälle opeta tervettä ja kohtuullista suhtautumista herkutteluun ja diipadaapapäläpälä, niin silti tämä tuntuu sopivan minulle paremmin kuin hyvin. Kontrollifriikkinä pidän tästä hallinnan tunteesta, mikä syntyy, kun huomaan taas yhden päivän kuluneen ja herkkujen jääneen syömättä. Vaikka olen monesti herkutellut enemmän kuin omaan tarpeeseen, en ole vajonnut epätoivoon ja ruoskinut itseäni päiväkausia. Kyllä minä itseäni moitin ja paheksun, mutta en vello tai kieriskele syytöksissä, vaan otan korjaavan liikkeen mahdollisimman nopeasti. Itsehän teen ne valinnat herkutella, joten itse valitsen myös, milloin päätän ryhdistäytyä.

Niin, ja tämän päivän Hesarissa oli taas yksi syy lisää vältellä sokeripitoisia tuotteita:

Köyhyyden kitkemiseen keskittyvä Oxfam-järjestö varoitti keskiviikkona ilmestyneessä raportissa, että maakaupat kääntyvät pahimmassa tapauksessa maa-alueen sieppauksiksi. Kärsijöinä ovat alueen asukkaat ja köyhät pienviljelijät, joiden oikeudet ovat vaarassa. Erityisesti naisten on usein mahdotonta todistaa omistus- tai käyttöoikeuttaan maahan. Kiistat maasta ovat johtaneet myös useihin konflikteihin.

Oxfam nostaa keskiöön sokerinviljelyn ja sokeria runsaasti käyttävän globaalin virvoitusjuoma- ja elinkeinoteollisuuden. Yhtiöt tarvitsevat halpaa sokeria. Suuret sokerimaakaupat liittyvät YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan lähinnä sokeriruokoon, jota kasvatetaan 26 miljoonalla hehtaarilla. (HS 7.10.2013)

Luomua, Reilun Kaupan sokeria ja erilaisten pientuottajien sokeria saa ainakin Ruohonjuuresta. Mutta elintarvikkeissa, makeissa herkuissa ja virvoitusjuomissa käytetty sokeri tuskin on mitään luomua tai eettisesti kestävää. Nyt ostan ainakin kuukauden ajaksi omatuntoni puhtaaksi..

Spontaanin kausiortorektikon kipeät forkut

Forkut ovat nyt niin arat, että heräsin viime yönä kipuun, kun käsi osui mieheen, kun käännyin unissani. Nämä ovat jo pidemmän aikaa oireilleet lievästi, lähinnä saliharjoittelun yhteydessä, kun olen tehnyt hauiskääntöjä tangolla. Torstaille varasin fysioterapia-ajan, ja pyysin puhelimessa, että fyssari avaa noita forkkujen lihaskalvoja. Tiedän jo etukäteen, että se tulee sattumaan aivan helvetisti, ja melkein jo sitä kuvitellessani tulee kylmät väreet ja vedet silmiin. Yritin itse niitä vähän availla äsken piikkipallolla ja tennispallolla, mutta kun ovat niin kipeät, en pysty painamaan niin kovasti, että siitä olisi hyötyä.

Huomisen selkä&rinta -treeni vaihtuu lepopäivään. Menisin muuten juoksemaan, mutta tein tänään tappotreenin alakropalle, joten kävely koirien kanssa saa riittää huomenna. Hetken ehdin jo miettiä, että pystyisinkö kuitenkin tekemään huomisen treenin, mutta sitten kyynärvarsi osui tuolin käsinojaan ja naama vääntyi sen verran irvistykselle, että ehkäpä siinä oli vastaukseni. Loppuviikon salitreeneistä en nyt osaa vielä sanoa sitten mitään, kun ei tiedä, miten pääsen treenaamaan näiden käsien kanssa.

Kävi mielessä, että forkkujen kireys saattaisi olla syynä siihen, että viime aikoina oikean käteni kämmensyrjä on koko ajan aivan kylmä ja tuntuu jollain tapaa jäätyneeltä. Aluksi luulin sen johtuvan uudesta läppäristäni, mutta kun töissäkin on sellainen jäätynyt olo, niin kotikone taitaa olla syytön. Mutta senhän näkee sitten, onko fyssarin käsittelyn jälkeen muutosta.

Jatkan vielä hieman ajatuksista, joita Hulmin ja Haikaraisen semmapäivä herätti. Hulmi mainitsi pariinkin otteeseen Patrik "Pöperöproffa" Borgin luennoineen Jyväskylässä viime viikolla, ja Borg oli luennolla puhunut rennosta sallivuudesta ruokavaliossa. Toisin sanoen toimiva ruokavalio (niin psyykkisesti kuin fyysisestikin) on sellainen, joka ei aseta liikaa kieltoja ja rajoituksia. Kun ruokavaliosta karsitaan yhtä sun toista, ihan vaikka varmuudeksi, niin syömiset muuttuvat helposti liian yksipuoliseksi ja energiansaanti alkaa olla haasteellista. Tästä on enää lyhyt askel ortoreksiaan. Ortorektikolle usein vain itse tehty ruoka on kelvollista, sillä mikäli ei tiedä täsmälleen, mitä ruoka sisältää, se aiheuttaa epävarmuutta ja jopa ahdistusta. Sosiaalinen elämä saattaa kärsiä ja arki pyörii ravitsemuksen ympärillä.

Huomaan itsessäni välillä lieviä ortorektisiä piirteitä. Ne tulevat ja menevät kausittain, ja ruokkivat itse itseään. Nytkin ehdin miettiä ja vatvoa sokerin poisjättämistä ja vähentämistä niin, että oma sisäinen ääneni alkoi jo kyllästyttää. Eilen oli siis ensimmäinen päivä kuukauden sokeri"lakosta", eikä sokerinhimo ole ehtinyt vielä iskeä. Kun innostun kyyläämään jotain kohtaa ruokavaliossani, niin sisäinen ääneni alkaa muistuttaa Ostos-TV:tä "Eikä siinä vielä kaikki! Nyt voit samalla vaivalla vähentää ruokavaliostasi myös tämän toisen, Myöskin Tosi Epäterveellisenä pidetyn jutun!" Ja siitä alkaakin sitten ortorektisyyttä lähentelevä arki, jossa tunnen syyllisyyttä, jos vähänkin rikon itse itselleni asettamia sääntöjä. Sitten jossain vaiheessa kyllästyn, palaan maltilliseen arkeen ja jossain vaiheessa heittäydyn sitten toiseen ääripäähän ja vedän suklaakeksejä monta päivää putkeen uhmakkaasti. Because I can.

Kävin siskon kanssa viikonloppuna lenkillä ja hän oli kokeillut gluteenitonta ruokavaliota toista viikkoa. Eikä ole kuulemma koskaan ollut niin energinen ja niin vähän väsynyt. Hänen ystävänsä oli imettäessään joutunut noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota, ja on todennut olleensa tuolloin elämänsä parhaassa vireystilassa, mikä on aika paljon sanottu ensimmäistä lastaan hoitavalta äidiltä. Muuallakin vouhkataan siitä, kuinka gluteenin poisjättäminen on tuonut energisen ja pirteän olon.

Minä olen mielestäni kohtuullisen energinen ihminen, ja joidenkin mielestä jopa ärsyttävän energinen. Nämä käsitykset varmaan pohjautuvat siihen, että olen hyvin aamuvirkku, joten minulle ei tuota ongelmaa herätä viideltä, lenkittää koiria tunnin verran, lähteä salille, mennä töihin ja lenkkeillä taas töiden jälkeen. Jos joutuisin tekemään tuon kaiken ilta-aikaan, vireystasoni olisi aivan toista luokkaa. Mutta tietysti jos menee nukkumaan 23 aikaan, niin töihin tullessa voi tuntua siltä, että se viideltä lenkille herännyt aamuvirkku kollega on ärsyttävän ylienerginen pirteäpeippo. Itsehän simahtelen pääsääntöisesti siinä klo 21 aikaan.

Takaisin gluteeniin: en siis tarvitse lisäenergiaa, mutta kenellepä se ei kelpaisi, jos sitä on tarjolla? Ja kuten olen aiemminkin maininnut, olen hyvin vaikutteille altis, ja tuon siskon mainospuheen jälkeen olin aika lailla valmis kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota. Ja tässä sitä nyt ollaan sitten toista päivää (lähes) gluteenittomalla ja sokerittomalla ruokavaliolla. Lähes gluteeniton siksi, että jotta elämä ei menisi ankeaksi kieltämiseksi ja korvikkeeksi, en sentään aamuista kaurapuuroani hylännyt. Kaupasta ostin jotain gluteenittomia näkkäreitä, jotka maksoivat pienen afrikkalaisen valtion bruttokansantuotteen verran ja maistuvat sille, mille näyttävätkin, haalealle aaltopahville. Reilusti kun laittoi porkkanahummusta päälle, niin meni ihan mukavasti alas. Mutta noin muuten olen syönyt sitä, mitä yleensäkin. Tänään lounaaksi hernekeittoa ja savutofua (+ niitä pahvinäkkäreitä), töiden jälkeen perunasosetta ja tofupihvin. Välipaloina omenaa ja kirsikkatomaatteja sekä maustamatonta jogurttia, jonka sekaan soijaprotskua, rusinoita ja pähkinöitä.

Eli tällainen tuuliviiri siis olen, hohhoijaa. Vähän kyllästyttää, kun olen näin "spontaani" (huomatkaa sävy). Mutta katsotaan nyt päivä kerrallaan. Ainakin toistaiseksi olen sitä mieltä, että ruisleipä ja korvapuustit ovat ruokavaliossani jatkossakin, eli kokonaan en aio kyllä gluteenittomalle heittäytyä. (Paitsi jos joku sen oikein hyvin saa myytyä minulle..) Kannattaisiko tätä nyt kuitenkin kokeilla ainakin viikon pari, että voi sanoa mitään vaikutuksista?

Kun jätin gluteenin ja sokerin pois, pienennyin parissa päivässä monta kokoa! True story.

Sokerista sen verran, että palkkaria varten hankin lähikaupasta puhdasta rypälesokeria, eli sitä glukoosia. Sen tehtävä palkkarissa on kuljettaa kreatiini perille, ja aloitin kyllä aika maltillisesti, eli ihan teelusikallisen vaan laitoin sitä. En vielä tsekannut, että millaisia määriä ihmiset yleensä käyttävät. Syön kuitenkin tunnin sisällä treenien päättymisestä hiilaripitoisen aterian, joten en viitsi palkkariin hirveitä määriä hiilaria ympätä. Palkkaria lukuunottamatta on sokerit jääneet nyt syömättä, eikä ole onneksi vielä mitään mielitekoja ollut, ja johan tässä on siis tosiaan jo kaksi (2!!!) päivää oltu ilman mitään makeaa.


ps. Nyt pitäisi mennä johonkin ravintolaan ja tilata vegaanista, sokeritonta sekä gluteenitonta syötävää. Miten niin rajoittunut??

Sugar Pie, Honey Bunch

Facebookissa pyörii Docventuresin Lihaton lokakuu -haaste, johon hämmentävää kyllä moni kasvissyöjäkin on liittynyt. Syitä en tiedä, jotenkin tuntuu itselleni yhtä erikoiselta ajatukselta liittyä savuton syyskuu tai tipaton tammikuu -haasteeseen. Mikä haaste se on, jos se on jo normaaliarkeasi?

Vaikka lihaton lokakuu voi meistä kasvissyöjistä tuntua ajatuksena sellaiselta, että c'mon, kuka tahansa pystyy tuohon, niin ei se välttämättä ole sekaruokaa syövälle mikään yksinkertainen juttu. Tarkoitushan ei vain ole jättää lihaa syömättä, kuvittelisin, vaan syödä kunnon ruokaa, joka ei sisällä lihaa. Kun useimpien kasvisruokakäsitys on kaksi porkkanaa ja pala lanttua, niin ei siinä varmaan hirveästi houkuttele olla kokonaista kuukautta ilman lihaa. Vuosi sitten käytiin Helsingin koulujen kasvisruokapäivästä keskustelua, ja ymmärsin, että monet ihmiset eivät edes hahmota, mikä kaikki voidaan laskea kasvisruoaksi. Jos koulut olisivat päättäneet pitää kerran viikossa puuropäivän ja perustelleet sitä taloudellisilla syillä, niin samat tahot olisivat varmaankin vain hymisseet tyytyväisenä, että no niin, suomalaista lähiruokaa, höhhöh, nykyajan nuorille. Mutta että kasvisruoka, hippien hapatusta!

Joka tapauksessa ajattelin itse haastaa itseäni myös lokakuun ajaksi. Olen jo pitkään puntaroinut sokerin määrää ruokavaliossani ja ollut hieman tyytymätön itseeni, kun olen melkoinen sokerihiiri. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksien mukaan sokerista tulisi saada enintään kymmenen prosenttia ravinnon kokonaisenergiasta. (Lähde). Omalla kohdallani tämä tarkoittaisi noin kahtasataa kaloria päivässä, sokerista!! Eli sokeria voisi olla noin viitisenkymmentä grammaa, mikä tuntuu aika hurjalta määrältä, jos sen mittaisi kuppiin puhtaana sokerina. Desilitra sokeria painaa noin 85 g, eli hieman yli puoli desiä, huh! En ole kuitenkaan ongelmani kanssa yksin, alle 45-vuotiaat suomalaisnaiset yleisesti kuluttavat eniten sokeria.

Välipalavarasto työhuoneella

Olen suhtautunut sokerihössötykseen myös hieman tympääntyneenä, koska rakastan makeaa, pidän leipomisesta, ja syön silmilläni (myös epävegaanisia) kauniita leivoksia aina konditorioiden ikkunoissa ja vitriineissä. Tosin olen kyllä oppinut senkin, että moni kakku on todellakin päältä kaunis ja kun siitä haukkaa palasen, seuraa pettymys. Oma sokeriaddiktioni on aika lailla verrannollinen alkoholismiin. Olen läheltä seurannut erään ihmisen vastahakoista raitistumista, ja omat fiilikseni tuntuvat melko samanlaisilta. Uskon koko ajan, että voin oppia jonkinlaisen kohtuukäytön, enkä edes halua elää täysin sokerittomasti (ja tarkoitan tällä nyt siis ilman herkkuja jne. sokerisia tuotteita, lienee itsestäänselvyys lukijoille, mutta mainitaan nyt kuitenkin). Halutessani tai päättäessäni menee pitkiäkin aikoja ihan kohtuullisesti tai jopa kokonaan ilman, mutta sitten jonain päivänä helvetti repeää ja ratsaan kaapit etsien kaikkea makeaa. Nyt ei ole viime päivinä enää ollut oikein mitään kaapeissa, kun olen viisaasti jättänyt ostamatta, joten eilen sitten söin ainakin vuoden vanhoja virolaisia suklaakarkkeja (Kalev Oravake), jotka löysin, kun oikein kaappeja kaivelin. Huvittaa ja säälittää yhtä aikaa oma epätoivoni, joka tosin on selitettävissä ihan hormoneilla.

Minulla ei ole mitään ahmimishäiriöitä, eli en syö niin, että alkaisin voida pahoin. Mutta kyllä sitä makeaa silti menee aika paljon, kun sen pariin pääsen. Tuoreita korvapuusteja vaikka 3-4 jättimäistä, ei tuota ongelmaa! Ja kun olen jotain saanut päähäni, niin korvikkeet eivät kelpaa. Herkun voin yrittää korvata omenalla, mutta todennäköisesti päädyn sekä syömään omenan että vähän ajan päästä sen herkun.

Googlaillessani vähäsokerisesta ruokavaliosta löysin Facebook-eventin tällekin, tosin se oli jo mennyt: Vähäsokerinen tammikuu 2013. Mutta tuolta sain hyviä vinkkejä tähän omaan tempaukseeni, ja näillä ajattelin edetä:

Seuraavia tuotteita vältetään täysin:
• makeiset ja jäätelöt
• leivonnaiset ja keksit
• sokeroidut jälkiruoat
• virvoitusjuomat ja mehut

• makeat välipalat, eli myös proteiinipatukkani jätän nyt tauolle (jaix)
• sokeriset murot & myslit
• jogurtit, vanukkaat

Mietin, että voisin asettaa itselleni jonkinlaisen rajan, eli bannata lokakuun ajaksi esimerkiksi tuotteet, joissa on sokeria 5g/100g tai enemmän. Suoraan sanottuna en tässä kohtaa edes kunnolla hahmota, mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta sittenpähän näen. Voin kai itse luomiani sääntöjä tarvittaessa muuttaakin, kunhan alkuperäinen idea sokerin karsimisesta minimiin säilyy? Tavoitteeni on nyt päästä tämän riippuvuuden herraksi ja todennäköisesti se onnistuu vain, kun en ruoki addiktiotani pienilläkään määrillä.

Starttaan jo maanantaina, syyskuun puolella, joskaan en aio tätä viimeistä viikonloppuakaan viettää sokerilla mässäillen. Yritän purkaa tänne blogin puolelle fiiliksiäni, koska voin kuvitella, että ainakin jossain vaiheessa tulee tekemään tiukkaa.

Pätkäpaastoilua ja herkuttelun hallintaa

Viikonloppu meni toipilaana. Jonkin verran aivastelin ja kun kurkku oli tosiaan kaktuksen karhea, niin enpä sitten urheillut mitään. Huomisesta lähtien ajattelin palata salitreenien pariin, otetaan kevyt treeni alkuun, kevyemmillä painoilla ja jos pari sarjaa per liike.

Sen sijaan jonkinlaista pätkäpaastoilua olen nyt toteuttanut lauantaista lähtien. Sisko oli meillä tuolloin päivällisellä miehensä ja pienen vuosikkaansa kanssa. Minä olin tehnyt alkuruoaksi / lisäkkeeksi kasvis-hedelmäsalaattia ja mies teki jättisatsin lasagnea, aineksista syntyi noin viiden kilon annos. Jälkiruoaksi syötiin riisivaniljajäätelöä mansikoiden ja lettujen kanssa. Saatte kuvitella nyt nuo herkut mielessänne, koska yhtäkään kuvaa en räpsinyt herkutellessani. Päivällisen jälkeen oli niin kylläinen massu, että 14 tunnin paasto ei tehnyt tiukkaa ja olisin varmaan voinut vielä jatkaakin sitä, mutta tulin sunnuntaina aamulla koirien kanssa aamulenkiltä ja siinä oli luonnollinen paikka syödä aamiaista, niin en viitsinyt pidentää sitten siitä 14 tunnista enää. Sunnuntaina syömiset eivät kuitenkaan mahtuneet siihen leangainsin suositeltuun 10 tuntiin, vaan söin viimeisen kerran 20 aikaan. Mutta siitä taas seurasi 14 tunnin paasto, sillä söin ensimmäisen kerran tänään vasta töissä 10.30 aikaan.

Tänään olen syönyt neljä ateriaa; töissä lounaan klo 10.30, välipalaa 13 ja 15 aikaan ja kotona ison illallisen klo 18 aikaan. Aamiainen jäi siis epäortodoksisesti kokonaan väliin! Olin normaaliin aamiaisaikaani klo 8-9 välillä kyllä hieman nälkäinen, mutta koska oli kiire töihin, niin ajattelin syödä aamiaista töihin päästyäni 9 aikaan. Loman jälkeinen ensimmäinen päivä on kuitenkin aina hieman silppuinen ja työntäyteinen, kun meiliboksi pullistelee, joten unohdin kokonaan nälkäni ja aamiaiseni, ja tosiaan menin sitten suoraan aikaiselle lounaalle. Äskeinen illallinen oli sitten mukavan runsas (iso lautasellinen keittoa ja isot tofu-hummus-kurkkusämpylät, sekä vielä pari tofulla päällystettyä näkkileipää), ja näillä tankkauksilla pitäisi sitten hoidella huominen aamutreeni. Treenin alle kyllä hörppään palkkaria, jossa on leusiinia, ja treenin jälkeinen ateria käynnistää sitten "syömisikkunani".

Tämä kokeilu alkoi siis vähän vahingossa, mutta eipä tunnu lainkaan vaikealta. Itse asiassa olin tänään aamulla jopa tyytyväinen siihen, ettei "tarvinnut kuluttaa aikaa" aamiaiseen, vaan pääsin lähtemään suoraan koirien kanssa tehdyltä kävelylenkiltä töihin. Tiedän, että tämä sotii kaikkia terveyssuosituksia ja fitness-traditioita vastaan; aamiainen on päivän tärkein ateria, syö 5-6 ateriaa päivässä muutaman tunnin välein jne jne. Mutta haluan silti kokeilla! En ole asettanut itselleni mitään järkyttävän tiukkoja sääntöjä. Pyrin tuohon 14 tunnin paastoon ja 10 tunnin syömisikkunaan, ja pyrin siihen, että olisivat suht samoihin kellonaikoihin (elimistö tottuu saamaan ruokaa tiettyyn aikaan). Jos nämä eivät helposti toteudu, niin sitten antaa olla. En halua vaikeuttaa elämääni turhaan. Voi olla, että palaan jo tällä viikolla normaaleihin ateriointirutiineihini aamiaisineen päivineen, mutta toistaiseksi näin. Jos kokeilu jää lyhyeksi, niin sen vaikutuksista lihasmassan lisäämiseen ilman mainittavaa rasvanlisäystä ei tietenkään voi sanoa mitään. Mutta nyt aluksi ajattelinkin vain tunnustella, miten tällainen ateriointi sopii omaan elämääni. Olenko nälkäinen, sorrunko ahmimaan, tuleeko päänsärkyjä, onko hankalaa toteuttaa, miten vaikuttaa sosiaalisiin tilanteisiin jne.

Sate Herkkutuotteen tummaa suklaata

Herkkulakosta sen verran, että lauantaina tosiaan söin jäätelöä ja mansikoita. Niin, ja kävimme Keravan kansainvälisillä markkinoilla, josta ostin neljää erilaista tummaa suklaata, kun sattui löytymään vegaanista, käsintehtyä salmiakki-, sitruuna-, minttu- ja pekaanipähkinäsuklaata. En ole tumman suklaan ylin ystävä, sillä saan pienistäkin määristä itselleni hyvin huonon olon, oksettaa ja päätä särkee. Mutta muutaman palan nyt voi kuitenkin syödä, ja noita kaikkia taisin maistaa.

Herkkulakko kesti siis seitsemän päivää ja ihan tyytyväinen olen. Sain ajatukset irti päivittäisestä herkuttelusta ja nyt jatkan taas, päivä kerrallaan. Seuraava tavoite on herkutella viikonloppuna, kun menemme Flow-festivaaleille. Luin Martin Berkhanin Leangains-blogista Marshmallow-tutkimuksesta, johon olen kyllä törmännyt aiemminkin. Tiivistetysti: ryhmälle pieniä nelivuotiaita lapsia annettiin yksi vaahtokarkki jokaiselle. Lapset istuivat huoneessa, ja jokaisen eteen laitettiin tuo karkki. Tutkija sanoi lapsille, että nämä voivat joko syödä karkkinsa nyt tai sitten odottaa jonkin aikaa, ja saada toisen karkin. Lasten itsehillintä oli siis koetuksella. Tutkija poistui huoneesta 20 minuutiksi. Jotkut lapset söivät karkkinsa melko pian, alle minuutissa, kun taas toiset pystyivät vastustamaan mielitekoa jopa 15 minuuttia.

Keravan kansainvälisillä markkinoilla oli
hedelmiä ja pähkinöitä myynnissä vaikka
kuinka monella eri tavalla kuivattuna ja maustettuna

Kun lapsia tarkkailtiin tuona aikana, niin nopeammin sortuivat ne, jotka vain tuijottivat karkkia. Ne, jotka pystyivät vastustamaan kiusausta pisimpään, keskittivät huomionsa muualle; peittivät silmänsä, leikkivät käsillään, ajattelivat jotain muuta. Huomasin itsekin herkkulakon alussa, että huomio pitää vain päättäväisesti suunnata muualle niistä kotona ja kaupassa olevista herkuista. Hyvin nopeasti se tulee rutiiniksi. Kieltäydyn yksinkertaisesti ajattelemasta. Kaupassa se vaati ihan sitä, etten edes jäänyt "syömään silmilläni" leivos- ja muiden herkkuhyllyjen eteen (vegaanille ei niin paljon herkkuja kaupasta edes löydy, mutta silmillään voi aina herkutella epävegaanisiakin tuotteita).

Tätä samaa taktiikkaa olen nyt onnistuneesti soveltanut muuhunkin elämään. Viime aikoina yksi kissoista on aloittanut yörallitukset, joihin herään aina ja joudun komentamaan sen pesäpuuhunsa nukkumaan. Se jääkin aina sinne, mutta kesken jääneet yöunet ovat välillä olleet vähän hakemisen takana. Niinpä olen vain hakenut mieleeni jonkun rentouttavan asian (mustikan poiminta, aaltojen ääni; nämä nyt ainakin ovat toimineet) ja keskityn miettimään vain sitä. Aluksi ajatukset harhailevat ja yrittävät käynnistää jotain aktiivisempaakin miettimistä, mutta haen ne joka kerta takaisin. Nukahtaminen on tapahtunut sitten kuin itsestään, en ole ehtinyt montaa kertaa harhailevia ajatuksiani paimentaa.

Ostin markkinoilta myös 10 metriä juuttiköyttä, tarkoituksena
paikata raapimatolppa. Kissa päätti kuitenkin pitää köyden muussa
käytössä. Pystyasennossa raapiminen on ilmeisesti yliarvostettua.

Sairastava marjastaja

Viimeisiä lomapäiviä viedään. Kävin eilen jälleen mustikassa, ja kun koiran tassu alkoi olla jo sen verran hyvä, niin sekin pääsi mukaan. Alunperin tarkoitukseni oli taittaa matka junalla + pyörällä, mutta koira oli tarkkana ja huomasi, että pakkaan marjastamisvälineet reppuun, ja alkoi ulvoa ja pyöriä innosta väkkärää. En hennonut jättää sitä kotiin ja kun se oli kerran ontumatta pärjännyt aamulenkinkin, niin annoin periksi.

Kuva täältä

Mustikkametsässä oli joku mummo minun lisäkseni. Kävelin polulla ohi, ja kysyin, oliko koira käynyt häntä häiritsemässä (se oli juoksennellut polkua edestakaisin, kun keräsin marjoja). Mummo oikein ilahtuneena selvitti, että "ei lainkaan, tästä se paineli ohi ja oli niin hyväkäytöksinen, aijai! Tuolla se vilkkaa, on kyllä mahdottoman kiltti koira!" Tuli hyvä mieli, kun pikkurakki sai vähän kehuja, sillä kilttihän se on kuin mikä, sydänkäpynen <3. Kolme litraa taas keräsin, joten nyt on pakastimessa kaikkiaan yhdeksän litraa mustikkaa, jos en tästä enää jaksa keräämään mennä. Tänään sataa (ja on muutenkin ihan synkkä, kolea ja harmaa päivä), joten metsä on varmaan huomennakin vielä ihan märkä, mutta viikonloppuna voisin vielä ehkä mahdollisesti mennä. Mustikkaa riittää ja eilen keräämäni olivat niin isoja - pensasmustikoiden kokoluokkaa - ja kypsiä, että melkein itsekseen tipahtelivat kämmenelle. Ne herukat pitäisi vielä jostain saada, ja ajattelinkin viikonloppuna käydä katsomassa torin tarjonnan. Keravalla on jotkut kansainväliset torimarkkinat, joten jos on hyvä sää, niin piipahdan sinne.

 photo credit: kahvikisu via photopin cc

Eilen mustikoita poimiessani ajatus virtasi taas vapaasti ja kevyesti. Marjastamisen huono puoli on mielestäni vain satunnainen puutuminen ja jäykistyminen ennen kuin vaihtaa asentoa. Kävi mielessä, että mustikanpoiminta on kyllä jonkinlaista mindfulnessia parhaimmillaan. Sitä keskittyy niin täydellisesti saamaan ne marjat sieltä varvikosta, ja koko ajan kevyesti havainnoi, miten niitä kannattaa riipiä. Luin juuri Tiede-lehdestä neurologi Kiti Mülleristä, joka työskentelee Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorina. Hän mainitsee haastattelussa keksineensä mustikassa, miten marjastus trimmaa aivojen toimintaa. Hän oli ensin opetellut käyttämään poimuria niin, ettei siihen tule roskia, ja kun se alkoi toimia, ajatus vapautui vaeltamaan ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Jos haluaa lisähaastetta, voi ottaa poimurin kumpaankin käteen. Itse en ole noin hc-poimija, mutta kieltämättä alkoi kiinnostaa kehitys marjastajana :).

Tänään on kurkku kovin kipeä, ja salipäivä olisi ohjelmassa. Harmittaa, mutta todennäköisesti jätän salin väliin, ellei olo kohene iltaan mennessä, kuten kävi viime viikon maanantaina. Nyt on kuitenkin kipeämpi olo kuin silloin, joten en uskalla toivoa parannusta ihan iltaan mennessä, mutta jos huomenna pääsisi salille, kun tänään fiksusti lepää? Tänään piti olla pienen sisarenpojan syntymäpäivätkin, mutta sekin raasu on kipeä, ja kekkerit siirtyvät. Tänään olin jo syntymäpäivien vuoksi katkaisemassa herkkulakkonikin, joka on kestänyt onnistuneet viisi päivää, mutta taidanpa jatkaa sitä nyt pieni askel kerrallaan. Otan tällaisia välietappeja, eli nyt tavoite on pysyä irti herkuista vielä tänään ja huomenna. Viikonloppuna on lupa herkutella kohtuudella, mutta vain jos olen terve. (Ja jos ei tee mieli herkutella, niin ei väkisin.)

Flunssaan meillä kaikilla taitaa liittyä uskomuksia siitä, mitkä itsellä altistavat sille ja mitkä taas tepsivät oireisiin. Itse olen sitä mieltä, että sokerin syönti pahentaa flunssaoireita. Näen mielessäni, kuinka nielun bakteerit juhlivat, kun saavat ravintoa. En tiedä, onko tällä yhtikäs mitään tieteellistä pohjaa, mutta tältä minusta tuntuu :). Samoin olen päättänyt, että sinkin syönti lieventää oireitani ja lyhentää oireilun kestoa, mutta tällä sentään on jonkinlaista tutkimuspohjaa. Mm. lääkäri Jan Sundell kirjoittaa siitä kirjassaan Hanki lihasta, polta rasvaa. Vegaanina minun on suositeltavaa syödä sinkkiä muutenkin, joten nykyisin napsin joka aamu 30 mg sinkkivalmisteen, jossa on myös B6-vitamiinia, joka edistää sinkin imeytymistä. Oli miten oli, olen mielestäni pari kertaa onnistuneesti katkaissut alkavan flunssan sinkin ansiosta. Eilen en aamulla sinkkiä muistanut ottaa, ja hetihän se flunssa pukkasi päälle ;).

Lasi on puoliksi täynnä (lomamerkintöjä, osa 2)

Viime viikon mustikkareissu tulikin sitten odotettua arvokkaammaksi, kun jouduttiin hakemaan apua eläinlääkäristä. Mustikkareissun päätteeksi koira pulahti kahlailemaan paikalliseen pikkulampeen ja nousi sieltä tassua ontuen. Se käveli kuitenkin ihan reippaasti asemalle sen parin kilometrin matkan sieltä metsästä. Sisko veikkaili sitä ensin hotspotiksi, kun seuraavana päivänä tassu oireili aina vedessä käytyä, mutta se kipeytyi vuorokauden aikana sen verran, että lääkärireissu oli tarpeen.

Tämmöiset pienet jutut tekee paikasta symppiksen:
kyltti kassapöydällä toteaa, että "kissasi on
mieluummin korkealla kuin lattialla. Tälle
penkille voit laskea kissa- ja jyrsijäboksin
asioinnin ajaksi"

Edesmenneen Ilja-koirani kanssa löysin aikoinani Vallilan eläinlääkäriaseman, kun etsittiin pääkaupunkiseudulta akupunktiohoitoa sen nivelrikkoon. Miellyin aseman ystävälliseen palveluun ja pk-seutulaisittain ihan kohtuulliseen hintatasoon, joten olen käynyt siellä myös muiden koirien kanssa sittemmin. Varsinkin Anne Markkola on todella hyvä lääkäri: perusteellinen (sekä hoitotoimenpiteissä että selvittäessään tilannetta asiakkaalle), empaattinen ja mukava ihminen. Hän tuli meille aikanaan myös kotiin hoitamaan Iljan eutanasian.

Siinä missä Ilja oli eläinlääkärien toiveasiakas, rauhallinen ja kiltti vaikka solmuun väännettäessä, niin nämä hoitokoirat ovat suhtautuneet eläinlääkäriasemiin kuin kauhujen taloon. Niinpä nytkin sitten odotushuoneessa kulutettu aika meni niin, että istuin penkillä ja koira hyppäsi taakseni yrittäen olla niin pieni ja huomaamaton kuin mahdollista. Sen hermostunut läähätys kyllä teki selväksi kaikille paikallaolijoille, että paikka on pelottava!

Tassussa ei ollut hotspottia, vaan viiltohaava polkuanturassa. Saatiin antibiootit, tulehduskipulääke ja sienilääke hillitsemään mahdollista kutinaa ja sieni-infektiota. Onneksi koira antaa aika kiltisti tassun olla rauhassa, eikä yritä sitä juurikaan nuolla (ja niillä harvoilla yrityksillä lopettaa heti nuolemisen, kun kieltää). Nyt ei ole päästy tekemään pidempää lenkkiä, koska haava on sen verran arka, että koira ontuu. Käynti eläinlääkärillä maksoi 61 euroa ja lääkkeet 83 euroa, joten tyyriiksi tuli marjareissu tällä kertaa. Tosin noista lääkkeistä kipulääkettä jää käyttämättä, ja se onkin hyvä, että sitä on jatkossa pieni varasto itsellä valmiiksi, jos tulee venähdyksiä tai jotakin selittämätöntä ontumista, jumituksia tms.

Jumituksista puheen ollen: kävin itse viime viikolla kahden tunnin kokovartalohieronnassa. Hieroja aloitti nilkoista ja pohkeista, joiden en edes tiennyt olevan niin jumissa. Sattui aivan hirmuisesti, mutta onneksi rentouttavaa hierontaa oli joukossa, joten kokonaisuus jäi kuitenkin miellyttävän puolelle. Takareidet ja reiden sivuosat ovat sen verran isompaa tavaraa, että sieltä hierottaessa ei sattunut aivan niin paljon. Sitten selän alaosa, selän isot lihakset ja niskahartiaseutu. Siinä kohtaa toivoin lähes, ettei hieronta ikinä loppuisi, oli aivan käsittämättömän ihanaa. Kun hieroja oli käsitellyt vartalon takapuolen, luulin että kaksi tuntia meni jo, mutta vielä olikin kolme varttia jäljellä etupuolta varten. Ja taas; nilkan ja säären etuosat aiheuttivat kylmiä väreitä kipeillä paikoillaan, ja mitä ylemmäs tultiin, sen miellyttävämpää hieronta oli.

Hierontapöydältä noustessa pohkeet olivat kuin hakatut. Toiseen pohkeeseen nousikin ihan näyttävä mustelma hieronnan jälkeen.

Kahden tunnin hieronta oli uusi kokemus, mutta aion mennä toistekin. Oli niin selkeä ero koko kropassa ennen ja jälkeen hieronnan; tai siinä vaiheessa kun tokenin hierontapökkeröstäni. Hierontaan mennessä tunsin olevani kauttaaltaan kireä ja tukkoinen, mutta hierontaa seuraavana päivänä olo oli kevyt ja raajatkin tuntuivat taas ylettyvän asentoihin, joista ennen hierontaa oli vain kalpea muistikuva, esimerkiksi ihan sellainen pieni juttu kuin oman selän raaputtaminen. Olka- ja rintalihakset olivat niin kireät, että käsi taipui kyllä selän taakse, mutta jäykästi ja matalalle. Hieronnan jälkeen tuntui, kuin olisi asennettu uusi olkanivel ja vaivattomasti rapsuttelin hyttysenpuremaa yläselän keskiosassa :).

Hieronta vaikutti kyllä seuraavan päivän salitreeniin, kun lihakset tuntuivat olevan vähän turhankin rennot ja paineettomat. Kyykyssä jouduin nöyrtymään 45 kiloon, eikä muissakaan liikkeissä ollut varaa lisäillä painoja. 

Sen sijaan viiden päivän herkkulakko etenee kuin rasvattu juna, nyt kolmatta päivää siis. Nyt onkin jo tiedossa, että se jää viiden päivän mittaiseksi, sillä torstaina juhlitaan pienen sisarenpoikani yksivuotispäiviä ja tiedossa on kakkua meikäläisellekin. Nyt olenkin jaksanut panostaa taas perusruokaan. Silvoplee-käynnin inspiroimana tein kotonakin salaattia, johon laitoin jääsalaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, herneenversoja, appelsiinia ja rypäleitä. Raikasta ja sopivan makeaa, toimi sekä lisäkkeenä että tofun kanssa ruokaisampana salaattina.

Perunasosetta persiljalla, salaattia ja savutofua

"SÄ olet herkkulakossa, mä en. Täytettä kuppiin, kiitos!"

Olen huomannut toimivaksi keinoksi kieltäytyä ajattelemasta herkkuja lainkaan. Pois silmistä ja pois mielestä. En kiusaa itseäni katselemalla kaupoissa karkkihyllyjä tai mieti, mitä sitten syön, kun herkkulakko on ohi. Ensimmäinen päivä meni itselleen muistutellessa, mistä olikaan kyse. Joku pikkuruinen ääni yritti puhua ympäri kaikilla mahdollisilla argumenteilla:
"nyt on loma, pitäähän siitä nauttia, c'mon!"
"ihan hyvin voit siirtää herkkulakon aloituksen huomiselle, neljäkin päivää on tosi hyvin!"
"entä jos opettelisit nyt taas sitä kohtuukäyttöä suoraan, eli tänään vain pari kolme karkkia?"

Lomasta on jo nautittu herkkujen osalta hieman liikaakin. Neljä päivää on joo hyvin, jos on itselleen sopinut neljästä päivästä. Mutta jos on sopinut viidestä ja se jää neljään, niin ei voi olla oikein tyytyväinen. Ja kohtuukäyttöä on tarkoitus opetella, mutta pitää myös palautella sitä rautaisempaa itsekuria ja sortumalla ensimmäisenä päivänä - vaikka sitten pariin kolmeen namuseen - ei voi oikein itsekuriaan kehua.

Lopuksi vain vaimensin houkuttelevat argumentit kieltäytymällä ajattelemasta koko asiaa ja keskitin huomioni ihan muuhun. Siihen kätevä apu tulikin koiraparan loukkaantuneesta tassusta. En ole nyt käynyt myöskään puntarissa turhautumassa, vaan keskitän ajatukseni puhtaan ruoan syömiseen ja kunnolla treenaamiseen.

Tänään salille mennessä olin hieman turhautunut paikallaolijoiden runsaaseen määrään, mutta päätin taas, etten anna sen häiritä omaa treeniäni ja pienellä improvisoinnilla sain tehtyä kaiken, mitä pitikin. Kotiin tultaessani huomasin vain, että nyt piti olla kevyt viikko, mutta lykkään sen vielä ensi viikolle, sillä tämän ohjelman ensimmäinen viikko meni suht koht kevyesti, kuten myös edellisen ohjelman viimeinen viikko muistaakseni. Tämä viikko paahdetaan täysillä!

Kapean penkin tein tänään ihan vapaalla tangolla smithin sijaan ja olipas outo tunne, kun 25 kg nousi niin kevyesti ojentajilla. Viimeksi olen keväällä penkkipunnerruspaikalla suurin piirtein itkua vääntänyt 27,5 kg:n kanssa, kun olen rintaa tehnyt. Pakkiksen gymlogeista löysinkin hyvän vinkin rintalihasten treenaamiseen penkissä tällaiselle ihmiselle kuin minä, jolla ojentajat tuppaavat tekemään kaiken työn. Tangon rinnaltalähtö takkuilee, mutta kun tanko pääsee tietyn rajan yli, niin ojentajien voima tempaisee loppuojennuksen kevyesti. Toisilla ihmisillä taas rintalihakset ovat suhteessa vahvemmat kuin ojentajat ja heillä rinnaltalähtö onnistuu räjähtävästi, mutta loppuojennus tahmaa. Minun tapauksessani rintalihaksiin saisi gymlogin mukaan lisää voimaa jarruttamalla koko alastulon, etenkin sen viimeiset 15 senttiä, joissa rintalihakset tekevät suurimman osan työstä. Jarruttavaa palautusta olenkin nyt rintaprässissä harjoittanut, sehän (jarruttelu) oli yksi heinäkuun tavoitteistani.

Päivän ilonaihe oli se, että otin salille mukaan keittiövaakamme ja punnitsin pakkapainojen lisäpainolevyn. Kyllä! Treenikassissa keittiövaaka kulki näpsäkästi, tosin en kehdannut sitä siinä muiden aikana punnailla, vaan alkuverryttelyä toisessa tilassa tehdessäni punnitsin sen. Olin luullut, että se on kilon, mutta vaaka näytti 2240 grammaa. Tämä tarkoitti, että aika monet tulokset treenivihkossani nousivat mukavasti saman tien :D. Kotisalillani on esim. ylätaljassa pakan painot 19 kg, 26 kg, 33 kg jne. aina seitsemän kilon välein. Noilla lisäpainoilla saa sitten tasoitettuja välejä, sillä harvempi nostaa sarjapainoja seitsemällä kilolla yks kaks. Olin tähän asti ajatellut tekeväni ylätaljaa 36 kilolla, kun pakassa oli 33 kg ja lisäsin siihen kolme lisäpainoa. Nyt sitten oikea lukema olikin lisäpainojen kanssa 39,7 kg, joten laitoin ne takaisin koukkuun ja siirsin hakasen suoraan 40 kiloon. Jippii! Ylätalja viimeinkin 40 kilossa! Olinkin välillä ihmetellyt, miten alataljassa teen niin paljon isommilla (47 kg) painoilla, mutta en ollut asiaa sen kummemmin jäänyt pohtimaan.

Tälle lomaviikolle on tarkoitus vielä joku päivä pujahtaa päiväseltään leffaan ja torstaina tuleekin pikkukoira jälleen hoitoon, pariksi viikoksi näillä näkymin <3.

Lomailijan ravintoa

Lomalla ollessani olen kieltämättä vähän höllännyt ja jos rehellisiä ollaan, niin koko heinäkuun ajan. Havahduin tällä viikolla siihen, että joka päivä menee jotain "pientä hyvää", ja on mennyt jo varmaan 2-3 viikkoa. On siellä jokunen ryhdikkäämpi päivä joukossa, mutta tosiaan vain jokunen. Mitä herkkuja sitä on sitten nautiskeltu?

- leffassa käydessä popcornia ja karkkeja
- Kipossa soijajogurttijäätelöä
- kotona pakastimesta miehen leipomia korvapuusteja
- kotona karkkeja, lakritsia ja keksejä kaapista
- ravintolassa jälkiruokaa (raakakakkua)

Silvopleessä, ja mikäs se siellä taustalla pilkottaa..

Kävin tällä viikolla torstaina raskaan punttitreenin jälkeen Silvopleessä syömässä ihan hervottoman nälkäisenä. Söinkin sitten oikein pitkän kaavan mukaan: alkuruoaksi keittoa, jossa oli kookosmaitoa/kermaa, currya, maissia, porkkanaa ja tofua. Siihen oli ihana dipata sämpylää. Pääruokalautaselle kasasin lähes kaikkea: kvinoaa, tandooritempehiä, lupiinitempehiä, papusalaattia, omena-sipulisalaattia, kasvis-hedelmäsalaattia ja timjamiperunoita. Jälkiruokia oli kaksi lautasellista, eli tuolla taaempana on tuoretta ananasta muutama viipale ja siinä keskellä raakakakkua. Silvopleessä annokset punnitaan painon mukaan, ja tällä hetkellä keitot ovat n. 16 euroa/kilo ja muut ruoat 20,48 kg. Kakun hintaa en muista. Koko annokseni teki kuitenkin melkein 19 euroa, joten olihan sitä ruokaa siinä.

Tällaisista ravintola-annoksista en ota mitään paineita tai koe huonoa omatuntoa, vaan olin tuolloinkin ihan tarkoituksella suunnitellut syöväni paljon ja kunnolla. Hyvä kun sain kaiken kannettua pöytään, ja erittäin onnellisena lappasin annoksen nassuuni. Mutta sitten se muu napostelu ärsyttää, kun siitä tulee tapa. Nyt palauttelen itseäni kuriin ja nuhteeseen, ja olen loppukuun (on tätä vielä viisi päivää jäljellä!) herkuttomalla linjalla. Jotenkin noiden kotona olevien karkkien suhteen ajatukseni on välillä sellainen, että "no syödään nämä nyt pois, niin sitten on helpompaa olla ilman". Pyh. Turhaa itsepetosta ajatella, että juuri näistä karkeista se napostelu johtuu. Jos aion jatkossakin jotain hyvää kotikaapeissa pitää, niin täytyy vaan nyt taas totutella siihen, ettei niitä joka päivä sieltä syödä.

Jossain vaiheessa (pari vuotta sitten) minulla oli tapana ruoan päätteeksi aina syödä pari palaa jotakin herkkua, esim. kaksi Wiener Nougatia tai kolme Marianne-karkkia. Se oli jälkiruoka ja riitti hyvin. Tai vielä esim. viime talvena saatoin teekupin kanssa syödä pari keksiä ja se oli sellainen oma hiljainen herkkuhetki, josta oikeasti nautin ajatuksella. En tiedä, mihin selkärankani on murentunut, kun nykyisin tuntuu siltä, että 2-3 palaahan on vain alkusoittoa. Nyt on mennyt koneen ääressä istuskellessa suklaapatukka, jättilakupatukka ja sen päälle vielä 2-3 6-8 karkkia (kuka näitä laskee). Herkkuja syödessäkin olisi viisainta keskittyä siihen, eikä samalla lueskella blogeja/lehtiä tai katsella telkkaria. Siinähän sitä sitten huomaamatta tulee napsittua enemmän kuin pitäisi, eikä ajatukset prosessoi millään tavalla herkuttelua.

Kyllä, käyn itseni kanssa pienen keskustelun ennen jokaista herkkuhetkeä ja useimmiten päätän, että nyt syön tämän, enkä tunne siitä syyllisyyttä. Koska itsehän tämän päätöksen teen, eikä kukaan ase ohimolla lakritsia suuhuni työnnä. SILTI taka-alalla välkkyy "no huomenna en sitten syö mitään herkkuja" tai jokin muu oikeutus. Ja siltikin syömisen jälkeen on sellainen "no oliko tämä nyt sen arvoista" -plääh -olo.

Nyt on siis käynnissä viiden päivän totaalikieltäytyminen (niitä, mitkä aina tuomitaan epäonnistumaan) ja katsotaan sen jälkeen, mikä on suunta. Oma toiveeni on, että pääsisin sellaiseen tilanteeseen, jossa nauttisin herkkuja korkeintaan pari kolme kertaa viikossa ja nimenomaan niihin keskittyen ja annoskoot kohtuullisina pitäen. Eikä niin, että käsi mättää suuhun jotain, mitä aivot eivät ehdi edes rekisteröimään kaiken muun toiminnan ohella. En osaa sanoa, olisiko itselleni parempi joku viikottainen herkkupäivä vai joka päivä jotakin ihan pientä.

Ärsyttää muutenkin tuntea tällaisesta syyllisyyttä ja tehdä herkuttelusta varta vasten ongelmaa. Jokin pieni versio minusta istuu olkapäälläni ja ivaa, että "jopas sulla on todellinen 1st world problem". Että siinähän syöt, jos haluat, mitä sitä sen kummemmin tilittää. Olen miettinyt, että teenkö tästä tosiaan itselleni ongelman; mitä enemmän ajattelen, analysoin, rajoitan ja pohdin, missä menee kohtuus, sen suuremmaksi ongelma kasvaa. Haluaisin nyt vain jollain ajatuksen tasolla tehdä ratkaisun tai jonkinlaisen periaatepäätöksen itselleni ja pysyä siinä. Mutta sitten taas mietin, että ratkaisun tulisi olla jollain tapaa joustava, koska muuten taas tunnen syyllisyyttä, jos en pysy itse itselleni laatimissa säännöissä. Häiriintynyttä?

Vaikka en nyt laihdutakaan, niin tämä Tiede-lehden artikkeli oli mielenkiintoinen: Laihduttajan seitsemän sudenkuoppaa. Bongasin sieltä mm. tällaisia viisauksia:

Esimerkiksi M&M-suklaarakeet maistuvat samalta, mutta ne on värjätty eri väreillä. Jos ihmisille tarjotaan vain yhtä väriä, he syövät paljon vähemmän kuin ne, joille tarjoaan monivärisiä rakeita. Tutkimuksissa on lisäksi osoitettu, että mitä useampia värejä on tarjolla, sitä enemmän ihmiset syövät. Esimerkiksi vuonna 2004 havaittiin, että jos M&M-astiassa on kymmentä eri väriä, ihmiset syövät karkkeja 43 prosenttia enemmän kuin jos värejä on vain seitsemän.

Niinpä niin, minullakin noita avattuja karkkipusseja on muutamaa eri sorttia: ja sitten vähän tuosta ja pari tuollaista ja ehkä noita huonompiakin voisi ottaa muutaman tasapainottamaan tätä kourallista..

Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat ovat osoittaneet monissa kokeissa, että kylläisyydentunteemme on enemmän kiinni nähdystä määrästä kuin kaloreista. He ovat muokanneet pieniä annoksia ison näköisiksi esimerkiksi vatkaamalla pirtelöön ilmaa ja lisäämällä hampurilaisen väliin salaattia ja sipulia.

Pirtelötutkimuksessa koehenkilöt saivat puolikkaan tai täyden lasin pirtelöä. Täysi lasi sisälsi kuitenkin yhtä vähän kaloreita kuin puolikas, sillä loppu oli ilmaa. Silti täyden lasin nauttineet tulivat kylläisemmiksi kuin ne, jotka saivat puoli lasia.

Tosiaankin äsken söin ison pastalautasellisen salaattia ja vaikkei siinä energiaa ollut juuri nimeksikään, niin syömisen jälkeen tuntui olo todella kylläiseltä. Lisäksi salaatissa on paljon pureskeltavaa ja syöminen käy hitaasti, niin senkin myötä vatsa tuntui tulleen täyteen.

Minulla nämä herkuttelukaudet tuntuvat menevän ja tulevan, välillä olen ollut kuukausiakin herkkulakossa ja alun jälkeen se tuntuu sujuvan kuin itsestään. Mutta aina tässä vaiheessa, kun se herkuttelu on ns. päällä, turhaudun itseeni ja saamattomuuteeni. Kai siinä on jonkinlainen halu saada kontrolli takaisin päälle niin, että minä ohjaan mielihalujani, eikä toisinpäin.