Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiipeily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiipeily. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Leikkisämpää liikkumista

Mies linkkasi minulle tämän videon. Ärsyttävän mahtipontisesta Hollywood-sankari-pelastaa-maailman -musiikista huolimatta video on omalla tavallaan kiehtova. Pieni 1-vuotias sisarenpoikanikin innostui siitä ja alkoi välittömästi äitinsä ohjauksessa harjoitella hyppyjä jakkaralta lattialle nauttien siitä silminnähtävän paljon. Sen verran jännät paikat oli, että hypätessä piti kuitenkin pitää silmiä hieman kiinni, kunnes jännitys purkautui hersyvään kikatukseen.

Tuossa videolla näkyy hyvin se, miten lapset nauttivat liikkumisesta ja miten loppujen lopuksi yksinkertaisilla tavoilla sitä pystyy heille järjestämään. Kadehdittavaa ja kunnioitettavaa. Tulee sellainen olo, että voisin vaihtaa saman tien tämän tylsän aikuisuuden kuntosalilla käyntien kanssa tuollaiseen riemukkaaseen temppuiluun. 

En ollut itse lapsena mitenkään erikoisen villi tai kokeilunhaluinen, mutta muistan kuitenkin jonkun verran kiipeilleeni puissa, kallioilla ja olleeni aina välillä koulun pihan rekkitangoilla kieppumassa ihan muuten vaan. Jotenkin harmi, että se jää sinne lapsuuteen, ja aikuiseksi kasvaessaan muuttuu jopa turhan varovaiseksi. Kesällä ystäväni 8-vuotias poika oli meillä yökylässä, ja kävimme  kiertelemässä paikallisia leikkipuistoja ja koulun pihoja. Hänen "siivellään" sitten itsekin vedin leukoja koulun pihan tangossa ja kiipeilin leikkipuiston kiipeilyseinää pitkin. Mutta että menisin yksin sinne.. hm.

Jäi kuitenkin pieni kipinä tuosta videosta siihen, että liikkumisen ei tarvitsisi aina olla niin ryppyotsaista ja aikuismaista suorittamista. Lasketaan minuutteja, kulutettuja kaloreita, kilometrejä, sykkeitä, korkeuksia ja niin edelleen. Voisi vaan lähteä temppuilemaan ulos. Tai edes opetella kotona vaikkapa käsilläseisontaa. Seinäkiipeily on ehkä toistaiseksi lähinnä sellaista suoritusvapaata liikkumista, sillä siinä en ole koskaan nähnyt mitään järkeä laskea käytettyä aikaa, kun osa ajasta menee aina seisoskeluun, uusien reittien pohtimiseen tai varmistamiseen. Sykemittaria ei voi käyttää, kun kello naarmuuntuisi seinällä. Voisihan sitä varmaan ottaa aikaa siitä, miten nopeasti jonkun reitin kiipeää, mutta kun on tällainen aloittelija kuin minä, niin haasteita riittää jo ihan tarpeeksi seinälle kapuamisessa.

Ennen joulua täytyy kyllä käydä vielä kiipeilemässä! Ja muutenkin loppuvuoden haasteeksi tai tavoitteeksi voisin itselleni asettaa sen, että kaikki urheileminen ei olisi treenaamista / mitattavaa suorittamista, vaan voisin liikkua rennommin ja vapautuneemmin. Kuin lapsi.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Oliko viisasta?

No eipä ollut ei. Nimittäin boulderointi selkä-rintatreenin jälkeisenä päivänä. Boulderointipaikalle mennessä tunnustelin vähän latseja ja rintalihaksia. Vaikutti siltä, etteivät ne olleet kovin kipeät, ja jotenkin ajattelin, että pieni kiipeily menee vaan palauttavasta liikunnasta. Palauttava my ass.

Nyt on oikeassa latsissa kramppi, jota olen yrittänyt foam rollerilla, tennispallolla ja piikkipallolla aukoa. Hieman se on jo vetreytynytkin pahimmasta, mutta että osaa ihminen olla tyhmä. Kun kerran tiedän olevani kireä kuin vastaviritetty viulu, niin se tieto pitäisi osata siirtää myös käytäntöön ja toimia sen mukaisesti. Tämä kun ei ollut ensimmäinen kerta, kun lämmittelemättömillä lihaksilla kipeytän itseni. Olen oikea oppikirjaesimerkki siitä, miksi lihakset pitää lämmitellä ennen raskaampaa treeniä. Mikähän sai minut kuvittelemaan, että parin kuukauden/vuoden (riippuu, mistä laskee) tauon jälkeen minkäänlainen kiipeily toimisi missään määrin "palauttavana". Eh.

Kipukohta on aika tarkalleen tuossa, mihin nuoli osoittaa tässä kuvassa. Siinä mielessä sopivassa kohdassa, että saan tennispallon aseteltua siihen hyvin ja rullailtua sen päällä.

5885296389239963474
Ensiapuvälineet
No, tämän päivän selkä-rintatreeni jää pakostakin väliin, kun hengittäminenkin sattuu. En todellakaan lähde vetämään leukoja tai ylätaljaa tällä latsilla. Aamulla mietin vielä, että jos tekisin aivan kevyimmillä mahdollisilla painoilla verryttelevän treenin. Mutta nyt iltaa kohden olen tullut siihen tulokseen, että taidan hautoa tuota kramppia lämpimällä ja antaa pallojen tehdä tehtävänsä.

Tämän viikon ohjelma näyttää muuten tältä:
- huomenna aamulla intervallitreeni juosten: 10 min pk, jonka jälkeen 6*1min veto (2min palautukset välissä) ja loppuun taas 10 min pk.
- keskiviikkona käsi+olkapäätreeni
- torstaina palautteleva lenkki ja venyttelyä (jota yritän nyt taas tällä viikolla tehdä hieman joka päivä)
- perjantaina on vapaapäivä töistä ja treenit pt:n kanssa. Viikko-ohjelmassa on jalkatreeni, mutta en tiedä sitten, mitä pt keksii.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kesän ensimmäinen treeni

Kotona vallitsee unelias kesäiltapäivän tunnelma. Joka puolella lojuu nukkuvia eläimiä viileillä alustoilla ja pitkäksi venyneinä. Nyt on ollut niin lämmintä, että olen itsekin viimeiset kolme päivää liikkunut sortseissa ja t-paidassa, töissäkin. Vaikka toukokuun puolella oli jo helteitä, niin jotenkin kesä minulle virallisesti alkaa aina vasta koulujen päättäjäisviikonloppuna.

Eilen kävin kaverin kanssa boulderoimassa pitkästä aikaa. Viimeksi olin varmaan pari vuotta sitten, vaikka toki nyt keväällä kävin köysikiipeilemässä muutamaan otteeseen. Oltiin Konalassa, missä oli enemmän kuin riittävästi haasteellisia reittejä tällaiselle amatöörille. Hieman jo kiipeilyn edetessä huolestutti, että mitä tulee tämän päivän käsi+olkapäätreenistä, kun forkut olivat niin kireät ja rasittuneet. Mutta nyt sain vielä syödä eilen ja tänään hieman enemmän hiilareita, joten palautuminenkin oli tehokasta.

Tänään aamulla sitten reippaasti heti salille, sortseissa tietenkin, kuinkas muutenkaan (sentään eri sortsit kuin töissä). En tiedä, johtuiko eilisestä boulderoinnista, mutta kickbackia tehdessä oikea olka vähän kiukutteli. Itsepäisesti tein kuitenkin sarjat loppuun. Vielä on näkemättä, oliko se fiksu veto vai ei. Muissa ojentajaliikkeissä kipua ei tuntunut. Hiilareiden ansiosta - näin ainakin uskon - jaksoin nostaa painoja vauhtipunnerrukseen. Harmi, ettei tuolla salilla saa painotankoja paiskoa, vaan pitää käyttäytyä kuntokeskusjäsenen tavoin hyvin hillitysti. Välillä sitä tuntee itsensä ihan luolamieheksi, kun olen uskaltanut penkkipunnerruksessa tai sumomavessa hieman äristä. Etenkin, kun vieressä tekee joku 178/45 -mitoilla varustettu ballerina askelkyykkyä neljän kilon käsipainoilla.

5884512181202422386
Edustavia kuvakulmia, osa 1 ja
salipäiväkirjani harakanvarpaat tältä päivältä
Tänään olen sitten kerryttänyt hiilarivarastoja syömällä Soisoi:n "soippurilaisen", joka oli siis Reissumies, jossa välissä tukeva soijapihvi, hillitön määrä salaattia, tomaattia ja maustekurkkuja sekä mausteinen hampurilaiskastike. Ja jälkkäriksi Tofulinen päärynäpuikko. Tulihan noiden hiilarien kylkiäisinä hieman tavallista enemmän rasvaakin, mutta sen kanssa olenkin joutunut olemaan tarkkana, että saan riittävästi. Usein iltapalalla vedänkin lusikallisen mantelitahnaa, kun päivän rasvagrammat näyttävät hieman liian alhaisilta.

Tuosta kasvisravintola Soisoi:sta ei ole heidän omilla sivuillaan kovin paljon tietoa, mutta esim. tästä kirjoituksesta saa vähän kuvaa, millainen paikka on kyseessä. Reggae siellä soi ja jamaikalainen kokki tusasi annokset loivaliikkeisesti. Hieman hän paheksui sitä, kun en halunnut chiliä ja valkosipulia annokseeni, ja vaati, että seuraavalla kerralla hän laittaa "zaaaastö lidl bit, okei? okei!" Purilaisen maustekastike oli jo yksinään sen verran tujakka, että se riittää minulle mausteeksi. Valkosipulikastikkeiden päälle en ole ikinä ymmärtänyt ja chiliä on aina liikaa, jos en itse sitä laita.

Aurinkoista viikonloppua!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Raihnainen treenari

Onpa viikko kulunut nopeasti! Tällä viikolla on treenattu seuraavasti:
  • maanantaina salilla jalkatreeni
  • tiistaina seinäkiipeilyä
  • keskiviikkona salilla yläkroppaa
  • perjantaina salilla koko kroppa
  • tänään lauantaiaamuna taas pari tuntia seinäkiipeilyä
Maanantain jalkatreenissä annoin kyllä kaikkeni, ei epäilystäkään mukavuusalueen ylittämisestä. Alkoi jo työpäivän aikana vähän huolestuttaa, että näinköhän seuraavan päivän kiipeilystä tulee yhtään mitään, mutta hyvin se sujui!

Kurssi oli siis tiistai-iltana ja menin sinne siskon kanssa. Aluksi en uskaltautunut muutamaa metriä korkeammalle, mutta vähitellen kiipesin yhä korkeammalle. Tänään mentiin jo vaikeampia seiniä ja kun muutaman kerran olin päässyt yli siitä tunteesta, että "en pääse enää korkeammalle, en saa enää otetta mistään, nyt haluan pudottautua köyteen", niin tiesin voittaneeni itseni. Huomenna on forkut kipeät, se on varma. Varmistaminen sujuu jo aika hyvin, mutta solmun ja lukitusten kanssa on vähän hahmotusvaikeuksia. Välillä ne menevät kertalaakista oikein, ja välillä olen taas ihan pihalla, että miten päin mikäkin remmi tai lukko menee.

Perjantain salikäynnin jäljiltä on vielä hauikset kipeänä ja selässä on jokin tosi paha kipukramppi. Tein sekä ylätaljaa että alataljaa ja vähän otteita vaihdellen. Hauiksille tein vasarakääntöjä 9 kg:n käsipainoilla ja lopussa meni kyllä jo rumasti olkapää mukaan. Mies on tuota kipukramppia hieronut ja lisäksi makasin tennispallolla, mutta helpotus on hetkellinen. Osteopaatti sanoi torstaina, että selkäni on todella jäykkä ja toimistotyöläisten tapaan olkapäät ovat kiertyneet sisäänpäin. Triggerpisteiden painelusta olin taas vähällä mottaista turpaan, ellen olisi ollut niin pahasti alakynnessä siinä pöydällä; varsinkin tuossa kainalon ja selän puolimatkassa olevan pisteen painelusta aiheutunut kipu sai näkemään tähtiä ja kiroilemaan kuin turkkilainen.

Sain osteopaatilta hyvän ohjeen ns. shoulder saver-venytykseen, tarkoitus siis saada tuo olkapää kuntoon. Mutta koska hauikseni ovat niin jumissa, niin en saa tuntumaa olkapään takakapseliin. Mies kokeili samaa venytystä ja hän myhäili tyytyväisenä, kuinka se tuntuu juuri oikeassa paikassa. Hmph. No, voihan olla, että se kapseli siellä venyy, mutta tunnen enemmän kipua hauiksessa, koska se on niin pahasti jumissa. Tänään kiipeillessä kyllä kädet ja selkä lämpenivät sen verran, että unohdin hetkeksi koko romuisen fysiikkani. Pitääpä pyytää siskoa ottamaan seuraavalla kerralla pari kuvaa, kun olen seinällä. Siskon miehen varmistaessa uskalsin heittäytyä köyteenkin pariin otteeseen tuumailemaan seuraavaa siirtoa.

Ensi viikolla ajattelin painottaa juoksuun enemmän. Tällä viikolla en ole juoksulenkille ehtinyt ja alkaa jo vähän pipo kiristää sen puolesta. Koirien kanssa on kyllä liikuttu, joten onneksi edes sitä kautta saa raitista ulkoilmaa. Mutta eihän se toki juoksua korvaa noin muuten..