Uupunut koiralapsen omistaja täällä hei.. Flunssahan se sieltä sitten kuitenkin pamahti päälle. Viime keskiviikkona olin jo niin räkäinen ja väsynyt, että kävin työterveyslääkärillä hakemassa sairaslomaa. Olin vuosilomalla, ja nykyisinhän nuo lomapäivät voi sitten pitää myöhemmin, jos on sairastunut. Melkoisen keskustelun itseni kanssa kävin, että kehtaanko hakea saikkua lomalla, mutta hittovie: en minä sillä olisi mitään saavuttanut, että olisin jättänyt saavutetun edun käyttämättä.
Koko viikko meni Kaapoa kouluttaessa talon tavoille. Kissat kiinnostivat aluksi ihan luvattoman paljon, mutta joka päivä edistyttiin mukavasti. Viirukin taitaa jo ymmärtää naksautuksen merkityksen. Nanna muutti viikoksi työhuoneemme vaatekaappiin murjottamaan, mutta on nyt alkanut jälleen hengailla kanssamme samoissa tiloissa. Alkuviikosta jo väsyneenä itkua tihrustinkin Jannelle, että mitä olen mennyt tekemään, kun näin pilaan kissojen rauhalliset eläkepäivät. Oli myös muutenkin vähän puppy bluesia ilmassa. Ahdisti taas yhtäkkiä olla sidottu koiraan kokoaikaisesti. Olin jo niin tottunut mukavaan koirallisen elämään, missä isän kanssa jaetaan vastuuta, ja on myös sitä omaa aikaa. Mutta kääntöpuolensa silläkin oli. Nyt alkaa blues jo helpottaa. Silti odotan kovasti, että tuo rekku kasvaa ja aikuistuu.
Kaapo on nyt päivät koirien päiväkodissa. Laitoin oman alueemme FB-kirppikselle työilmoituksen, jonka pohjalta muutamakin yksityinen henkilö otti yhteyttä ja tarjosi apua, mutta ne sitten kuivuivat kasaan syystä tai toisesta. Jannen mielestä oli turvallisempaa laittaa koira ammattilaisten hoiviin, joten nyt sitten kuljen sen kanssa tuolla aamu- ja iltapäiväjunissa :D. Päiväkoti on Helsingin Eirassa, ja arki on nyt mennyt niin, että aamulla tehdään pieni lenkki, jonka päätteeksi suunnataan suoraan junalle, sieltä n. 1,5 kilometrin matka päiväkotiin, ja sieltä kävelen reilun parin kilometrin matkan töihin. Ja sama toisinpäin iltapäivällä. Kuulostaako hullun hommalta..? Välillä kyllä itse henkisesti puistelen päätä itselleni, kuinka hankalaksi elämäni teen, mutta kaikkeen tottuu. Enkä siis todellakaan halua ottaa mitään riskiä siitä, että kissat olisivat täällä yhtään stressissä, tai että joku Jannen ziljardi euroa maksanut hifi-kaapeli on pureskeltu päivän aikana tuhannen päreiksi.
Täytyy vielä sanoa siitä päiväkodista, että aika hauska paikka: iso avara tila, missä on sohvia koirille köllötellä. Päiväohjelmaan kuuluu aktivointia, rauhoittumista ja lenkki. Koiria on päivästä riippuen 10-20. Siellä on lisäksi oma "senioriosasto" ikääntyneille, jotka haluavat enemmän tarkkailla kuin osallistua. Koirat saavat siis olla vapaana keskenään, joten edellytys on, että hurtta tulee toisten kanssa toimeen. Kaapo kävi lomani aikana yhden päivän kokeilemassa päivähoidossa olemista, ja kaikki oli mennyt hyvin, joten se kelpasi asiakkaaksi.
Flunssa alkaa olla loppusuoralla. Vaikka ei olisi koiraakaan, niin en vielä ihan salille palaisi. Mutta jos toipuminen edistyy suotuisasti, niin viikonloppuna on tarkoitus treenaamaan mennä. Nyt on tullut ihan tuhoton määrä aerobista tuon kävelyn vuoksi. Noiden työmatkojen lisäksi kävelyä tulee tietysti koiran kanssa lenkkeilystä, ja nuo noin 30 000 askeleen päivät ovat nyt olleet ihan jokapäiväisiä, ja jaloissa kyllä tuntuu päivän päätteeksi. Tuolta dagikselta ei mene mitään järkevää julkista yhteyttä työpaikalle. Siinä on silti sen verran käveltävää, että ajallisesti en voittaisi mitään; todennäköisesti jopa häviäisin, jos rupeaisin sompailemaan ratikoilla. Mietin, että hommaisin kevättä kohden jonkun halvan mummokonkelin, jolla pyöräilisin nuo välit, mutta on jo valmiiksi vähän lannistunut olo, että joku urpo sen kuitenkin pöllii. Ehkä kuitenkin annan sille ajatukselle mahdollisuuden.
Hah, ja syömisetkin on menneet aika lailla huolettomasti. Kaikki resurssit tuntuvat nyt olevan muussa käytössä, eikä ruoanlaitolle ole tullut uhrattua ajatuksia sitäkään vähää, mitä normaalisti. Olen elänyt energia- ja protskupatukoilla (sain Buildereita synttärilahjaksi <3) sekä muroilla, myslillä ja maustamattomalla jogurtilla.. Tuoreiden kasvisten käyttö on ollut lähellä nollaa, kipeänä ei jaksanut yhtään panostaa. Vaikka silloin olisi ehkä nimenomaan pitänyt syödä mahdollisimman ravinnerikkaasti. Viikonloppuna jaksoin tehdä linssikeittoa ja sämpylöitä, mutta sämpylöistä unohtui kokonaan suola! Byhyy. Suolaton leipä on plääh.
Sain labratuloksetkin. Tyreotropiini-arvo on täysin viitearvojen keskellä, eikä nyt ole muutenkaan ollut mitään oireita, mitkä viittaisivat kilpirauhasen toimintahäiriöön, joten saattaa olla, että koko juttu oli ihan omaa kuvitelmaani.. D-vitamiinin arvo oli 78, ja työterveyshoitaja oli kirjoittanut kommentin, että "Luuston hyvinvoinnin kannalta suosituspitoisuus on yli 80 nmol/l." Syön D-vitamiinia 20 mikrogrammaa päivässä, ja olen kyllä ajatellut, että se on aika vähän. Tuo veriarvo on kuitenkin aika hyvä odotuksiini nähden näin keskellä talvea. Ehkäpä nyt nappaan jonkin aikaa toisenkin kaksikymppisen.
Hemoglobiini oli hyvä, 131. Ja B12-vitamiinin pitoisuus 955! Hihhei! Siinä viiteväli on 138 - 652 pmol/l. Eipä se ole minulla koko vegaanielämäni aikana kovin alas laskenut, olisiko ollut jossain vajaan 400 tuntumassa joskus alimmillaan. Mutta: ferritiini oli 44, ja labrahoitaja sanoi, että infektio nostaa sitä usein huomattavasti (olin flunssassa, kun verikoe otettiin). Viitearvot ovat 13-150, eli tämän tuloksen valossa jatkan siis raudan syömistä. Olen nyt syksystä lähtien syönyt rautaa päivittäin, eikä hemoglobiinikaan ole tuon korkeammalle näköjään noussut.
Tällä viikolla on vielä ohjelmassa oikeudenkäynti (melkein kaksi vuotta sitten tapahtuneesta eläinrääkkäystapauksesta, josta alkaa kyllä olla muistikuvat jo hiukan haaleat..) ja kissojen eläinlääkäri (veriarvojen kontrollia heiltäkin). Ei tässä siis salille ehtisi ennen viikonloppua terveiden kirjoissakaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste veriarvot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste veriarvot. Näytä kaikki tekstit
tiistai 27. tammikuuta 2015
perjantai 17. tammikuuta 2014
Pakkanen kipristelee ja vatsani myös
Tämän blogin nimen voi kai kohta muuttaa "How I said goodbye to my muscles". Seuraa ikävä tilannekatsaus paskaan fysiikkaani.
Ranne on edelleen kipeä. Tänään vasta kävin ostamassa kipugeeliä, kun muutenkin jouduin apteekissa käymään. Keskiviikkona vein kissat eläinlääkäriin (toisella sydänkontrolli ja toiselta lähti kolme hammasta), ja niitä kantokoppia kantaessahan se ranne sitten hermostui lisää. Otin jopa vetoremmit mukaan :D, mutta ei niistä oikein ollut apua. Miehen sain avuksi viimeiselle pätkälle kantamaan koppia, mutta siinä vaiheessa kättä jomotteli jo ihan kunnolla. Takapakkia otettiin siis. No, mutta ostin tuota kipugeeliä ja rannetuki on nyt ahkerassa käytössä. Ehkä parin viikon päästä uskaltaisi varovaista treeniä jo aloitella. Ensi viikolla tuskin vielä :(.
Työpaikalla on tällä viikolla ollut vaikea poikkeustilanne, ja vaikka kuinka joka aamu (ja päivän mittaan) puhuin itselleni, että "tästä selvitään, asia kerrallaan", niin kroppa ilmeisesti oli eri mieltä. Eilen söin töissä tosi epäsäännöllisesti ja köykäisesti; eväänä oli vain reissumiestä tofulla ja Yosan Sport-jogurtti sekä parin tunnin päästä protskupatukka. Kotiin päästyäni nälkä oli jo niin järkyttävä, että vatsa tuntui kipristyvän koveraksi. Nappasin kaapista yhden syntymäpäivälahjaksi saamistani Nakdeista mukaan ja lähdin viemään koiria lenkille. Tunnin lenkiksi tarkoitettu matka typistyi puoleen tuntiin, kun oli niin heikko olo. Kotona en enää jaksanut laittaa mitään ruokaa vaan söin yhden kotitekoisen sämpylän ja hieman soijajogurttia soijaprotskulla. Pahin nälkä helpotti. Ajatuksena oli syödä kunnollinen ruoka, kun mies tulee kotiin. Siihen asti ei ikinä päästy.
Olisiko mennyt vartti tai hieman päälle, kun tuli todella huono olo, kuvotti. Sanoin juuri kotiin saapuneelle miehelle miehelle, että menen hetkeksi lepäämään. Kello oli varmaan jotain puoli kahdeksan aikaan. Nukahdin ja heräsin parin tunnin päästä aivan hirvittävään ylävatsakipuun. Koko yläkroppa jomotti niin, että särky säteili lapojen väliin saakka. En yhtään tiennyt mistä on kyse, ja olin aivan kaksinkerroin kivusta. Mies huolestui, mutta itsepintaisesti kiskoin ulkovaatteet päälle ja lähdin viemään koiria pikaiselle iltapissalle. Sanoin, että jos ei tulla kymmeneen minuuttiin takaisin, niin lähtee perään.
[Sivuraide]Mun on äärimmäisen vaikea pyytää minkäänlaista apua pahasti sairaanakaan, jos ihmettelette, miksi mies ei lähtenyt koiria ulkoiluttamaan. Joskus vuosia sitten, kun vanhat koirat vielä elivät, oltiin lähdössä illalla viemään niitä ulos, ja pyörtyä kosahdin eteisen lattialle niin, että löin pääni kynnykseen. Siitä taas tolkkuihin tullessani olisin siitä vaan jatkanut lenkityspuuhia normaalisti, mutta mies laittoi niille ajatuksille jyrkän stopin. Tuohon liittyy myös yksi hellyttävimmistä muistoista noista koirista, kun ne eivät olisi millään halunneet lähteä ja jättää minua. Parkittivat peppunsa siihen mun viereen (jäin siis makuuhuoneen lattialle hengittelemään jalat nostettuna sängylle) ja tapittivat minua huolestuneena (tai näin ainakin tulkitsin niiden ilmeet..). [/Sivuraide]
No eilen iltakävelylle kuitenkin päättäväisesti lähdin ja sieltä ihan ajallani takaisin tulin. Kylmä ulkoilma tuntui jopa ihan snadisti helpottavan. Mutta sisälle päästyäni kivut taas pahenivat. Sisuskaluja kärvensi ja korvensi ja tuntui siltä, että jos juon tai syön jotain, se tulee saman tien ulos. Kävin makuulle ja hengittelin syvään. Mikään asento ei tuntunut hyvältä. Lopulta keksin, että kyseessä voisi olla närästys. Hain yhden Antepsinin (jota talossa on koiran vuoksi), ja otin sen. Lumevaikutus vai mikä lie, mutta se vei poltteelta pahimman terän. Kivut jäivät kyllä.
Koko yö meni vaikeasti, heräilin särkyyn vähän väliä, enkä uskaltanut ottaa mitään särkylääkettä, kun ajattelin sen pahentavan vatsan oireilua. Oli nälkä, mutta en pystynyt syömään; ruokahalu oli pahasti pakkasen puolella kuvotuksen vuoksi. Samalla kuitenkin ajattelin, että syömättömyys todennäköisesti vaan pahentaa tilannetta. Aamuyöstä otin toisen Antepsinin ja join lasin vettä. Ajattelin että noin tunnin kuluttua syön jotain. En laittanut mitään herätyskelloa soimaan, kun kuitenkin kivut estivät syvään uneen vaipumisen. Heräsinkin sitten reilun tunnin päästä ja yritin syödä hieman muroja, mutta en pystynyt kahta lusikallista enempää. Se taisi kuitenkin riittää, koska herätessni uudelleen seuraavan kerran alkoi olla jo hieman parempi olo.
Työkunnossa en kuitenkaan ollut, joten soitto töihin ja toisen osaston esimiehet lupasivat ottaa vastuulleen meidänkin jengin tältä päivältä. Varasin ajan lääkäriin, ja onpa onni asua näin keskustassa, että kaikki lääkäriasemat ovat tuossa parin minuutin matkan päässä. Meillä on Diacorissa työterveyshuolto, ja se on todella kattava. Lääkäri palpoi vatsan alueen ja vedet nousivat silmiin kun teki niin kipeää. Sain lähetteen labraan, pieni verenkuva ja crp. Muuten arvot olivat ihan ok, mutta crp oli 12, joka lääkärin mukaan viittasi lievään tulehdustilaan. Helikobakteeri tai muu ärtsympi nostaisi sen kuulemma lukemiin 60-70. Lääkäri mainitsi, että stressi saattaa nostaa arvoa myös, ja sitähän tässä nyt on ollut. Nyt kuukauden sisään jo toisen kerran närästystä, tällä kertaa noin voimakkaana.
Sain reseptillä Somac-nimistä vatsansuojalääkettä kuukauden kuurin. Sen päätyttyä pitäisi kuulemma tarkkailla, palaavatko oireet. Jos palaavat, niin sitten tähystykseen.
Itse mietin tässä jo, josko sijoittaisin tuollaiseen Gastropanel-tutkimukseen. Kun kerran eläintenkin terveydenhoitoon laitan niin surutta rahaa, niin voisin kai tuonkin käydä teettämässä ja ostamassa itselleni mielenrauhaa.
Mutta joka tapauksessa taas kerran: liikunnan puute + stressi = kammottava närästys. Jokohan tästä tällä kertaa opittiin? Pakko käydä nyt sitten vaikka iltaisin hölkällä, että saan johonkin purettua tuota (todennäköisesti puhtaasti työperäistä) stressiä. Viime yö oli kyllä sellainen kauhukokemus, etten halua toistuvan. Hikoilutti, paleli, sattui, kuvotti.. Yöllä asioilla on vielä taipumus suurentua omassa mielessä moninkertaiseksi. Lieväkin vatsakipu on vähintään mahahaava, ja noin voimakkaat kivut on tottakai osoitus kasvaimesta jossain sisäelimissä. Päänsärky on ilman muuta aivokasvain ja jos jotain raajaa särkee, niin amputointiinhan se todennäköisesti menee.. Oma mieli on pahin vihollinen. Ja kun on itse päättänyt, että pahin on kyseessä, niin toisten lohdutukset kuulostavat vain vähättelyltä ja mitätöinniltä. EIKÖ TOI TIEDÄ, MITEN VAKAVAA TÄÄ ON?! No, mies ei onneksi yrittänyt lohduttaa, vaan myötäeli vaan kipujeni kanssa ja oli valmis lähtemään sairaalaan, jos tarve tulee.
Nyt toivutaan viikonloppu. Tätä kirjoitettaessa vatsaa kipristelee inhottavasti, ja pientä poltetta on nielussa. Ostin kaupasta kaurajuomaa (mango-appelsiini) ja riisiproteiinijauhoa. En nyt uskalla syödä mitään soijavalmisteitakaan, ettei vatsa ärsyynny. Inhottavan heikko olo, haluan voimani ja toimivan, kivuttoman kroppani takaisin!
Ranne on edelleen kipeä. Tänään vasta kävin ostamassa kipugeeliä, kun muutenkin jouduin apteekissa käymään. Keskiviikkona vein kissat eläinlääkäriin (toisella sydänkontrolli ja toiselta lähti kolme hammasta), ja niitä kantokoppia kantaessahan se ranne sitten hermostui lisää. Otin jopa vetoremmit mukaan :D, mutta ei niistä oikein ollut apua. Miehen sain avuksi viimeiselle pätkälle kantamaan koppia, mutta siinä vaiheessa kättä jomotteli jo ihan kunnolla. Takapakkia otettiin siis. No, mutta ostin tuota kipugeeliä ja rannetuki on nyt ahkerassa käytössä. Ehkä parin viikon päästä uskaltaisi varovaista treeniä jo aloitella. Ensi viikolla tuskin vielä :(.
Työpaikalla on tällä viikolla ollut vaikea poikkeustilanne, ja vaikka kuinka joka aamu (ja päivän mittaan) puhuin itselleni, että "tästä selvitään, asia kerrallaan", niin kroppa ilmeisesti oli eri mieltä. Eilen söin töissä tosi epäsäännöllisesti ja köykäisesti; eväänä oli vain reissumiestä tofulla ja Yosan Sport-jogurtti sekä parin tunnin päästä protskupatukka. Kotiin päästyäni nälkä oli jo niin järkyttävä, että vatsa tuntui kipristyvän koveraksi. Nappasin kaapista yhden syntymäpäivälahjaksi saamistani Nakdeista mukaan ja lähdin viemään koiria lenkille. Tunnin lenkiksi tarkoitettu matka typistyi puoleen tuntiin, kun oli niin heikko olo. Kotona en enää jaksanut laittaa mitään ruokaa vaan söin yhden kotitekoisen sämpylän ja hieman soijajogurttia soijaprotskulla. Pahin nälkä helpotti. Ajatuksena oli syödä kunnollinen ruoka, kun mies tulee kotiin. Siihen asti ei ikinä päästy.
Olisiko mennyt vartti tai hieman päälle, kun tuli todella huono olo, kuvotti. Sanoin juuri kotiin saapuneelle miehelle miehelle, että menen hetkeksi lepäämään. Kello oli varmaan jotain puoli kahdeksan aikaan. Nukahdin ja heräsin parin tunnin päästä aivan hirvittävään ylävatsakipuun. Koko yläkroppa jomotti niin, että särky säteili lapojen väliin saakka. En yhtään tiennyt mistä on kyse, ja olin aivan kaksinkerroin kivusta. Mies huolestui, mutta itsepintaisesti kiskoin ulkovaatteet päälle ja lähdin viemään koiria pikaiselle iltapissalle. Sanoin, että jos ei tulla kymmeneen minuuttiin takaisin, niin lähtee perään.
[Sivuraide]Mun on äärimmäisen vaikea pyytää minkäänlaista apua pahasti sairaanakaan, jos ihmettelette, miksi mies ei lähtenyt koiria ulkoiluttamaan. Joskus vuosia sitten, kun vanhat koirat vielä elivät, oltiin lähdössä illalla viemään niitä ulos, ja pyörtyä kosahdin eteisen lattialle niin, että löin pääni kynnykseen. Siitä taas tolkkuihin tullessani olisin siitä vaan jatkanut lenkityspuuhia normaalisti, mutta mies laittoi niille ajatuksille jyrkän stopin. Tuohon liittyy myös yksi hellyttävimmistä muistoista noista koirista, kun ne eivät olisi millään halunneet lähteä ja jättää minua. Parkittivat peppunsa siihen mun viereen (jäin siis makuuhuoneen lattialle hengittelemään jalat nostettuna sängylle) ja tapittivat minua huolestuneena (tai näin ainakin tulkitsin niiden ilmeet..). [/Sivuraide]
No eilen iltakävelylle kuitenkin päättäväisesti lähdin ja sieltä ihan ajallani takaisin tulin. Kylmä ulkoilma tuntui jopa ihan snadisti helpottavan. Mutta sisälle päästyäni kivut taas pahenivat. Sisuskaluja kärvensi ja korvensi ja tuntui siltä, että jos juon tai syön jotain, se tulee saman tien ulos. Kävin makuulle ja hengittelin syvään. Mikään asento ei tuntunut hyvältä. Lopulta keksin, että kyseessä voisi olla närästys. Hain yhden Antepsinin (jota talossa on koiran vuoksi), ja otin sen. Lumevaikutus vai mikä lie, mutta se vei poltteelta pahimman terän. Kivut jäivät kyllä.
Koko yö meni vaikeasti, heräilin särkyyn vähän väliä, enkä uskaltanut ottaa mitään särkylääkettä, kun ajattelin sen pahentavan vatsan oireilua. Oli nälkä, mutta en pystynyt syömään; ruokahalu oli pahasti pakkasen puolella kuvotuksen vuoksi. Samalla kuitenkin ajattelin, että syömättömyys todennäköisesti vaan pahentaa tilannetta. Aamuyöstä otin toisen Antepsinin ja join lasin vettä. Ajattelin että noin tunnin kuluttua syön jotain. En laittanut mitään herätyskelloa soimaan, kun kuitenkin kivut estivät syvään uneen vaipumisen. Heräsinkin sitten reilun tunnin päästä ja yritin syödä hieman muroja, mutta en pystynyt kahta lusikallista enempää. Se taisi kuitenkin riittää, koska herätessni uudelleen seuraavan kerran alkoi olla jo hieman parempi olo.
Työkunnossa en kuitenkaan ollut, joten soitto töihin ja toisen osaston esimiehet lupasivat ottaa vastuulleen meidänkin jengin tältä päivältä. Varasin ajan lääkäriin, ja onpa onni asua näin keskustassa, että kaikki lääkäriasemat ovat tuossa parin minuutin matkan päässä. Meillä on Diacorissa työterveyshuolto, ja se on todella kattava. Lääkäri palpoi vatsan alueen ja vedet nousivat silmiin kun teki niin kipeää. Sain lähetteen labraan, pieni verenkuva ja crp. Muuten arvot olivat ihan ok, mutta crp oli 12, joka lääkärin mukaan viittasi lievään tulehdustilaan. Helikobakteeri tai muu ärtsympi nostaisi sen kuulemma lukemiin 60-70. Lääkäri mainitsi, että stressi saattaa nostaa arvoa myös, ja sitähän tässä nyt on ollut. Nyt kuukauden sisään jo toisen kerran närästystä, tällä kertaa noin voimakkaana.
 |
| Hemoglobiini on noin hyvä varmaan vain siksi, että olin ihan kuivunut |
 |
| Kokeeksi tämmöistä |
Itse mietin tässä jo, josko sijoittaisin tuollaiseen Gastropanel-tutkimukseen. Kun kerran eläintenkin terveydenhoitoon laitan niin surutta rahaa, niin voisin kai tuonkin käydä teettämässä ja ostamassa itselleni mielenrauhaa.
Mutta joka tapauksessa taas kerran: liikunnan puute + stressi = kammottava närästys. Jokohan tästä tällä kertaa opittiin? Pakko käydä nyt sitten vaikka iltaisin hölkällä, että saan johonkin purettua tuota (todennäköisesti puhtaasti työperäistä) stressiä. Viime yö oli kyllä sellainen kauhukokemus, etten halua toistuvan. Hikoilutti, paleli, sattui, kuvotti.. Yöllä asioilla on vielä taipumus suurentua omassa mielessä moninkertaiseksi. Lieväkin vatsakipu on vähintään mahahaava, ja noin voimakkaat kivut on tottakai osoitus kasvaimesta jossain sisäelimissä. Päänsärky on ilman muuta aivokasvain ja jos jotain raajaa särkee, niin amputointiinhan se todennäköisesti menee.. Oma mieli on pahin vihollinen. Ja kun on itse päättänyt, että pahin on kyseessä, niin toisten lohdutukset kuulostavat vain vähättelyltä ja mitätöinniltä. EIKÖ TOI TIEDÄ, MITEN VAKAVAA TÄÄ ON?! No, mies ei onneksi yrittänyt lohduttaa, vaan myötäeli vaan kipujeni kanssa ja oli valmis lähtemään sairaalaan, jos tarve tulee.
Nyt toivutaan viikonloppu. Tätä kirjoitettaessa vatsaa kipristelee inhottavasti, ja pientä poltetta on nielussa. Ostin kaupasta kaurajuomaa (mango-appelsiini) ja riisiproteiinijauhoa. En nyt uskalla syödä mitään soijavalmisteitakaan, ettei vatsa ärsyynny. Inhottavan heikko olo, haluan voimani ja toimivan, kivuttoman kroppani takaisin!
tiistai 8. lokakuuta 2013
Labra-arvoja ja pähkinöitä
Tein tänään flunssaista oloani helpottamaan yksinkertaista kasvissosekeittoa, josta jo edellisessä postauksessa mainitsinkin. Kaksi perunaa, kolme porkkanaa, vettä ja kasvisliemikuutio. Mausteina rosepippuri ja jeera. Keitto valmistui supernopeasti, mikä on aina plussaa ruoanlaitossa. Keitin veden vedenkeittimellä valmiiksi, pilkoin potut ja porkkanat pieniksi, joten varsinainen keittoaika oli lopulta todella lyhyt.
Ilmeisesti flunssa blokkaa ajattelultani sen terävimmän kärjen, sillä yritin soseuttaa keittoa sähkövatkaimella hyvän tovin, ennen kuin tajusin vaihtaa puuhaan sauvasekoittimen, jolla normaalistikin keitot soseutan. Siinä ihmettelin vain mielessäni, että onko porkkanoiden soseuttaminen aina näin hankalaa ja pitäisiköhän vaihtaa vatkaimeen taikinakoukut, menisikö niillä nopeammin.. :D. Taikinakoukku-ajatuksen kohdalla tajusin, että heeetkinen... No, loppusoseutus sujui mallikkaasti ja keitosta tuli hyvää. Ja ei, siinä ei ole proteiinia eikä rasvaa nimeksikään, eikä se edusta tyypillistä kasvisateriaani. Hyvää se teki mielelle ja kurkulle, kuuma keitto tuulisena ja sateisena syyspäivänä.
Kun en nyt syö viljatuotteita enkä sokeria, niin onpa muuten hankala saada kalorit täyteen. Etenkin tällaisena päivänä, kun ruoka ei muutenkaan maistu, ja sitten vatsan täyttää keitolla, jossa ei juuri energiaa ole. Olen nyt tänään käynyt tuolla pähkinäpurkilla vähän tavallista tiheämmin. Hasselpähkinät ja rusinat yhdistelmänä on tällä hetkellä suosikkini. Saksanpähkinät ovat edelleen kuivaa pahvia, ja ne syönkin mieluiten murskattuna. Parapähkinät tökkivät, ja ne annoinkin äsken koirille, kun niitä ei ollut kuin muutama. Saksanpähkinöitä aina hehkutetaan KuntoPlus -tyyppisissä lehdissä otsikoilla "10 ruokaa, jota jokaisen terveydestään/aivoistaan/hiuksistaan/ihostaan jne. huolehtivan pitäisi syödä". Mutta ne ovat kyllä harvinaisen rumia ja pahvisen makuisia. Pekaanipähkinät näyttävät aivoilta, saksanpähkinät keuhkoilta. Manteleita ja cashew-pähkinöitä voisin syödä enemmänkin.
Pähkinöissä on paljon rasvoja, hyviä rasvoja, mutta rasvoja anyway. Siksi en niitä nyt kuitenkaan kilokaupalla mussuta.
Ilmeisesti flunssa blokkaa ajattelultani sen terävimmän kärjen, sillä yritin soseuttaa keittoa sähkövatkaimella hyvän tovin, ennen kuin tajusin vaihtaa puuhaan sauvasekoittimen, jolla normaalistikin keitot soseutan. Siinä ihmettelin vain mielessäni, että onko porkkanoiden soseuttaminen aina näin hankalaa ja pitäisiköhän vaihtaa vatkaimeen taikinakoukut, menisikö niillä nopeammin.. :D. Taikinakoukku-ajatuksen kohdalla tajusin, että heeetkinen... No, loppusoseutus sujui mallikkaasti ja keitosta tuli hyvää. Ja ei, siinä ei ole proteiinia eikä rasvaa nimeksikään, eikä se edusta tyypillistä kasvisateriaani. Hyvää se teki mielelle ja kurkulle, kuuma keitto tuulisena ja sateisena syyspäivänä.
Kun en nyt syö viljatuotteita enkä sokeria, niin onpa muuten hankala saada kalorit täyteen. Etenkin tällaisena päivänä, kun ruoka ei muutenkaan maistu, ja sitten vatsan täyttää keitolla, jossa ei juuri energiaa ole. Olen nyt tänään käynyt tuolla pähkinäpurkilla vähän tavallista tiheämmin. Hasselpähkinät ja rusinat yhdistelmänä on tällä hetkellä suosikkini. Saksanpähkinät ovat edelleen kuivaa pahvia, ja ne syönkin mieluiten murskattuna. Parapähkinät tökkivät, ja ne annoinkin äsken koirille, kun niitä ei ollut kuin muutama. Saksanpähkinöitä aina hehkutetaan KuntoPlus -tyyppisissä lehdissä otsikoilla "10 ruokaa, jota jokaisen terveydestään/aivoistaan/hiuksistaan/ihostaan jne. huolehtivan pitäisi syödä". Mutta ne ovat kyllä harvinaisen rumia ja pahvisen makuisia. Pekaanipähkinät näyttävät aivoilta, saksanpähkinät keuhkoilta. Manteleita ja cashew-pähkinöitä voisin syödä enemmänkin.
Pähkinöissä on paljon rasvoja, hyviä rasvoja, mutta rasvoja anyway. Siksi en niitä nyt kuitenkaan kilokaupalla mussuta.
Everyone talks about “good fats and bad fats”. I like to think of myself as good fat.
— Jim Gaffigan (@JimGaffigan) July 27, 2013
Pähkinöissä on myös sinkkiä, joka on hyvä vastustuskyvylle ja vaikka nautinkin sitä hivenainelisänä tällä hetkellä jopa 30 mg päivässä, niin eipä se haittaa saada sitä ravinnostakaan, en usko yliannostuksen vaaraan omalla kohdallani. Ajattelin nyt myös ottaa pienen rautakuurin, mutta käyn ensin mittauttamassa hemoglobiinin ja varastoraudan pitoisuudet. Samalla sitä tulee sitten tsekattua myös d-vitamiinipitoisuuskin.
Manteleista opin tänään (lähteitä tarkistamatta), että "säännöllisen manteleiden käytön on todettu alentavan veren LDL kolesterolipitoisuuksia. Vaikka rasvan määrä manteleissa, kuten kaikissa pähkinöissä, vaikuttaa hurjalta, on kuitenkin todettu, että runsaampikaan mateleiden mussuttelu ei aiheuta painon nousua, pikemminkin päin vastoin! Tämän oletetaan johtuvan manteleiden sisältämästä kuidusta ja proteiinista, jotka ehkäisevät elimistöä ottamasta kaikkea mantelin sisältämää rasvaa ja energiaa käyttöönsä." (lähde: KitchenCameleon)
Omat kolesteroliarvoni ovat aina olleet ihan viitearvoissa, joten en niistä ole huolissani, enkä pyri ruokailuillani muuttamaan tilannetta mihinkään suuntaan. Tässä tilanne alkuvuoden verikokeista:
fS-Kol-LDL = 1.7 mmol/l (<3)
fS-Kol-HDL = 1.90 mmol/l (>1)
fS-Kol = 3.9 mmol/l (<5)
Kolesteroliarvoista ei sen enempää, tuntuu olevan aika kiistelty aihe nykypäivänä. Karppaajat hehkuttavat tutkimuksia, joiden mukaan alhainen LDL aiheuttaa syöpää ja niin pois päin.
Kun tuolla Diacorin palvelussa kävin labratuloksiani kurkkimassa, niin tsekkasin samalla myös sokeriarvoni, kun nekin oli viimeksi otettu. 4.8 näytti olevan verikokeen tulos, ja se on aamulla otettu siis ennen aamiaista, muistaakseni 10 tunnin paaston jälkeen. Tuostakaan en ole huolissani, kun näytti sekin olevan ihan suosituksissa. Rauta-arvot ja d-vitamiinipitoisuus ovatkin sitten sellaisia, joihin pitää kiinnittää huomiota, ja ne haluan nyt siis tosiaan mennä mittauttamaan uudelleen. Nyt ehdin jo sulkea tuon palvelun, enkä jaksa loggautua uudelleen (vaatii pankin tunnusluvun), mutta d-vitamiinipitoisuus taisi olla jossain 45-50 lukemissa, kun luuston kannalta optimaalinen olisi 80. Tuo on siis tosiaan tammikuussa mitattu, joten nyt olisi hyvä käydä tsekkaamassa, mitä arvo on kesän jäljiltä.
Nyt lähden koirien kanssa tuonne tihkusateeseen rauhalliselle kävelylenkille.
torstai 31. tammikuuta 2013
Hierontaa ja herkuttelua
Tänään on kuun viimeinen päivä ja lepopäivä. Tällä viikolla olen käynyt kahdesti aamulla juoksemassa ja eilen aamulla salilla tekemässä jalkatreenin.
Matalasta prässistä on tullut ihan suosikkini. Teen sen käytännön syistä aika treenin loppuun: sali on kahdessa kerroksessa ja lämmittelylaitteet yläkerrassa. Lämmittelen ensin ja siirryn kyykkypaikalle. Sieltä alakerran toiseen siipeen, jossa teen askelkyykkyjä kahvakuulien kanssa tyhjässä isossa ryhmäliikuntasalissa ja takareisilaitteen kanssa treenaan siinä salin vieressä. Väliin olen ripotellut hoovereita. Tein myös hip thrustia smithissä. Vähän oli hankalaa, kun tankoa ei saanut tarpeeksi matalalle, joten nostoa tuli vain hieman. Tein 50 kilolla, jossa saattoi olla vähän liikaa. Liike oli pieni, mutta tappava. Ja nyt sitten kun googlailin, niin löytyi parempi tapa tehdä tuo liike, tässä videossa. Itsehän olin siis lattialla selinmakuulla..
Lopuksi tosiaan vielä selän ojennusta ja prässiä, hoovereita taas väliin. Olisin myös tehnyt jalkojen nostoa dippitelineessä, mutta siihen tuli sitten joku tekemään dippejä ja leuanvetoja, niin en viitsinyt kolmea paikkaa itselläni pitää (prässi, selän ojennusteline ja se dippiteline). Ehdin yhden kolmenkympin sarjan tehdä ja tein sitten vähän säälittävästi jalkojen työntöä eteen makuulta. Ei oikein tuntunut missään 30 toistoa, eikä huvittanut jäädä veivaamaan pidemmäksi aikaa. Onneksi hoovereita oli tullut tehtyä jo 5 x 1 min, niin se vähän korvasi.
Huomenna ajattelin mennä tekemään yläkroppatreenin ja toivon, että ehdin palautua sunnuntaiksi koko kropan treeniä varten. Treenaan sitten ne lihakset, jotka ovat palautuneet. Ojentajat eivät todennäköisesti ehdi palautua, meinasin huomenna taas mutkatangolla skull crusheria vääntää.
Tänään kävin taas hierottavana ja kylläpä yläkropassa on kireyksiä. Olisin voinut maata tuntikaupalla siinä lopussa selinmakuulla, kun hieroja käsitteli niskaa. Kallista lystiä, mutta tarpeeseen tulee.
Hieronnan jälkeen söin sitten hieman herkkuja; Choco Pepen ja glögiä sekä Marianne-karkkeja kourallisen. En nyt kyllä suoraan sanottuna niistä juurikaan nauttinut. Mieliteko oli näemmä huijausta. Seuraavana herkkupäivänä kuukauden kuluttua panostan kyllä hieman enemmän ja teen jotain itse.
Verikokeiden tulokset muuten tulivat. Työterveyshoitaja jaksaa aina ihastella matalia kolesteroliarvojani (tällä kertaa kokonaiskolesteroli 3.9, LDL 1.7 ja HDL 1.9). Vähän huolettaa varastorauta; 22 ja d-vitamiini (55), mutta B12-vitamiinipitoisuus on sentään 537! Ja niin satunnaisesti kun todellakin sitä syön, Beko-Strongin muistan silloin tällöin ottaa. Pääasiassa sen lähde minulla on rikastetut tuotteet ja Builders Bar -patukat ;). Go, me!
Matalasta prässistä on tullut ihan suosikkini. Teen sen käytännön syistä aika treenin loppuun: sali on kahdessa kerroksessa ja lämmittelylaitteet yläkerrassa. Lämmittelen ensin ja siirryn kyykkypaikalle. Sieltä alakerran toiseen siipeen, jossa teen askelkyykkyjä kahvakuulien kanssa tyhjässä isossa ryhmäliikuntasalissa ja takareisilaitteen kanssa treenaan siinä salin vieressä. Väliin olen ripotellut hoovereita. Tein myös hip thrustia smithissä. Vähän oli hankalaa, kun tankoa ei saanut tarpeeksi matalalle, joten nostoa tuli vain hieman. Tein 50 kilolla, jossa saattoi olla vähän liikaa. Liike oli pieni, mutta tappava. Ja nyt sitten kun googlailin, niin löytyi parempi tapa tehdä tuo liike, tässä videossa. Itsehän olin siis lattialla selinmakuulla..
Lopuksi tosiaan vielä selän ojennusta ja prässiä, hoovereita taas väliin. Olisin myös tehnyt jalkojen nostoa dippitelineessä, mutta siihen tuli sitten joku tekemään dippejä ja leuanvetoja, niin en viitsinyt kolmea paikkaa itselläni pitää (prässi, selän ojennusteline ja se dippiteline). Ehdin yhden kolmenkympin sarjan tehdä ja tein sitten vähän säälittävästi jalkojen työntöä eteen makuulta. Ei oikein tuntunut missään 30 toistoa, eikä huvittanut jäädä veivaamaan pidemmäksi aikaa. Onneksi hoovereita oli tullut tehtyä jo 5 x 1 min, niin se vähän korvasi.
Huomenna ajattelin mennä tekemään yläkroppatreenin ja toivon, että ehdin palautua sunnuntaiksi koko kropan treeniä varten. Treenaan sitten ne lihakset, jotka ovat palautuneet. Ojentajat eivät todennäköisesti ehdi palautua, meinasin huomenna taas mutkatangolla skull crusheria vääntää.
Tänään kävin taas hierottavana ja kylläpä yläkropassa on kireyksiä. Olisin voinut maata tuntikaupalla siinä lopussa selinmakuulla, kun hieroja käsitteli niskaa. Kallista lystiä, mutta tarpeeseen tulee.
Hieronnan jälkeen söin sitten hieman herkkuja; Choco Pepen ja glögiä sekä Marianne-karkkeja kourallisen. En nyt kyllä suoraan sanottuna niistä juurikaan nauttinut. Mieliteko oli näemmä huijausta. Seuraavana herkkupäivänä kuukauden kuluttua panostan kyllä hieman enemmän ja teen jotain itse.
Verikokeiden tulokset muuten tulivat. Työterveyshoitaja jaksaa aina ihastella matalia kolesteroliarvojani (tällä kertaa kokonaiskolesteroli 3.9, LDL 1.7 ja HDL 1.9). Vähän huolettaa varastorauta; 22 ja d-vitamiini (55), mutta B12-vitamiinipitoisuus on sentään 537! Ja niin satunnaisesti kun todellakin sitä syön, Beko-Strongin muistan silloin tällöin ottaa. Pääasiassa sen lähde minulla on rikastetut tuotteet ja Builders Bar -patukat ;). Go, me!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)