lauantai 16. marraskuuta 2013

Tankki täyteen

Tiesittekö että sana marras tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan? Sivistin itseäni lyhyesti Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilla. Nyt on ollut ihan pari päivää, kun aurinko on paistanut vuodenaikaan nähden melko kirkkaasti ja onneksi toimistossani on iso ikkuna merelle päin. Mutta pääsääntöisesti on ollut niin pimeää, että olen oikeasti välillä vähän sekaisin siitä, mitä kello on. Joinain päivinä olen mennyt työpaikan keittiöön, jossa mikrojen kellot näyttävät puoltapäivää ja olen ollut siinä käsityksessä, että kello on vasta kymmenen.
Saamelaisten entistä elämää tutkinut T. I. Itkonen kertoo, että pimeimpään aikaan saattoi pysyä ajan tasalla vaikkapa seuraamalla porojen syönti- ja  lepohetkiä, sillä ne toistuivat säännöllisin väliajoin.
Fiksuja eläimiä nuo porot. Omat hiilihydraattihimot ovat nyt tähän aikaan vuodesta niin voimakkaat, että onneksi kukaan ei yritä pysyä ajasta perillä seuraamalla minun syöntihetkiäni. Sen verran tiheät ja epäsäännölliset ne tällä hetkellä ovat. Lepohetket ehkä antaisivatkin vielä jotain osviittaa; olen herännyt päivittäin noin viiden aikaan ja nukahtanut 21-22 aikaan. Viiden aikaan heräämisessä on se ongelma, että sali avautuu vasta 6.30, joten olen tällä viikolla käynytkin kolmesti juoksemassa ja pari kertaa salilla.

Syömisistä sen verran, että pahimmat hiilarihimot ajoittuvat aamuun, päivään ja iltaan. Eli siis käytännössä koko ajan tekee mieli jotain. Onneksi olen työssäkäyvä ihminen! Kotiäitinä tai työttömänä söisin itseni varmaan satakiloiseksi parissa kuukaudessa. Toisaalta olisin hyväkuntoinen satakiloinen, koska varmasti saisin liikuttuakin paljon enemmän kuin nyt :P. Herkkuihin en kuitenkaan ole sortunut mitenkään älyttömissä määrin. Tällä viikolla söin torstaina pari pientä täytelakupatukkaa (Pandan Pepe-patukat ovat vegaanisia) ja eilen pari annosta vaniljavanukasta. Mutta muuten olen kyllä mättänyt itseeni ihan huoletta perusruokaa; perunasosetta, ruisleipää, kaurapuuroa, hedelmiä jne. Päivittäinen kulutus on tällä hetkellä tavallista pienempi, kun koiria ei tule lenkitettyä, joten energiansaanti on varmasti reippaasti plussan puolella.

Ylenmääräisen herkuttelun ehkäisyyn on itsellä tällä viikolla auttanut seuraavat keinot:
  • isokokoisen omenan syönti päivällä. Kun vetäisee tuollaisen 300 gramman Jonagoldin, saa makeutta riittävästi, eikä vähään aikaan tarvitse muutenkaan syödä mitään.
  • reipas vedenjuonti. Itse olen nyt vaivoin saanut nostettua päivittäisen vesimääräni kahteen litraan.
  • kaupasta ei tuoda kotiin mitään herkkuja. Kuinka ollakaan, torstaina tuotiin nuo lakupatukat. Mutta en minä niiden syömistä todellakaan kadu tai murehdi. Pointti vaan on se, että kun kotona ei ole mitään karkkeja tai leivoksia, niin niitä ei sitten tule syötyäkään. Heti kun niitä on, niin katoavat nopeasti. Ja kyllä: olen ainakin jossain vaiheessa ollut juuri niitä ihmisiä, jotka pahimmassa herkkuhorkassa ratsaavat koko kaapin ja ryhtyvät tarvittaessa vaikka leipomaan jotain pientä. Nyttemmin olen laiskistunut huomattavasti. Tuntuu, ettei se herkkuhetki ole vaivan arvoista.
Paras ulkomainen omena! Kuva wikipediasta.
Tänään taitaa olla ravintolapäivä. Pitkästä aikaa en ole yhtään tutustunut tarjontaan, eikä taideta kyllä lähteä liikenteeseenkään, sillä pikkukoira tuli tosiaan viikonloppuhoitoon ja ei sitä raaski tänne yksin jättää. Silloin kun koko koirajengi on paikalla, niiden kotiin jättäminen ei ole niin raskasta, koska niillä on kuitenkin toisensa seuranaan. Mutta ruoka pyörii mielessä, mitä sitä söisi tänään? Tekee mieli jotain lämmintä ja raskaampaa mättöä tyyliin Shepherds Pie. Tai anarko pie, senkin tekemisestä on jo hieman aikaa vierähtänyt. Anarko pien väliin laitamme yleensä soijarouhetta, vihreää paprikaa ja kesäkurpitsaa. Välillä voisi ehkä kokeilla muitakin täytteitä, mutta kun tuo on niin onnistunut kombinaatio, niin ei ole raaskinut.

Kaikesta syömisestä huolimatta en ole onneksi mitenkään erityisen turvonneessa kunnossa. Tietenkin tämän hetkisessä ulkomuodossa on selkeä ero siihen, miltä kroppa näytti kesällä kuivassa kunnossa. Nyt on hieman lisää pyöreyttä lihaksissa ja tissitkin taas kasvaneet takaisin :D. Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä tyytyväisempi ulkoiseen olemukseeni, vaikka rasvaa onkin hieman kertynyt. Treenitehot ovat erinomaiset ja suhde syömiseen on rennompi.

marraskondis
Kaukana ratakireästä, mutta kelpaa itselleni.
Palautuminenkin on taas normaalia, ehkä jopa normaalia nopeampaa. Kyllä se saliohjelman rukkaaminen oli oikea ratkaisu tähän väliin. Kyynärvarret ovat nyt kivuttomat, ja lihaskalvot paljon rennommat. Luin jostain, että lihaskalvojen palautuminen voi kestää jopa 3-4 vuorokautta, mitä nyt näin jälkeenpäin ajateltuna olisi tarvittu voimatreenien perään, vaikka en mitään ykkösiä kiskonutkaan. Fysioterapeutti totesikin viime käynnillä (nyt en jaksa tarkistaa, kirjoitinko jo tästä), että kädenpuristukseen (tervehdittäessä) oli tullut kunnolla lujuutta. Hävetti oikein, että aiemmilla kerroilla puristukseni on siis ollut tietämättäni aivan voimaton; inhoan itse sellaisia kättelyjä yli kaiken, kun toisen puristus tuntuu löyhältä ja löperöltä. Siihen jos vielä yhdistyy kylmä tai hikinen käsi, niin yäk! Mutta onpa mielenkiintoista, miten arkiseen asiaan tuollainenkin lihaskalvon tiukkuus ja jumi vaikuttaa, kun ei saa edes normaalia puristusotetta tehtyä. Vielä yksi kontrollikerta on sovittu fyssarin kanssa.

vihulassapose
Lähdössä aamulenkille Vihulassa viime viikonloppuna.
Heikkojen kyynärvarsien kaikki voimat menivät kameran
pitelyyn, joten keskittyminen ei ilmeisesti enää riittänyt
kasvojen ilmeen kurissapitoon. Tyhmä virne siis sensuroitu :P

tiistai 12. marraskuuta 2013

Viron reissu ja pari sanaa treeneistäkin

Viime viikolla pidin kolme kokonaista lepopäivää, mutta varsinaista aktiivista liikuntaa ("heiaheia-liikuntaa") silti viidesti. Kolmesti kävin kuntosalilla, kerran juoksemassa ja viikonloppuna Vihulassa lähdin aamulla lenkille hiljaisissa länsi-Viron maalaismaisemissa. Se oli ihan vain kävelylenkki, sillä en ollut pakannut juoksukamoja mukaan.

Lepopäiviinhän minulla normaalisti sisältyy kuitenkin parin tunnin verran kävelyä koirien kanssa, eli täysin liikkumattomia päiviä minulla ei ole kuin hyvin sairaana ollessani, en edes muista koska viimeksi. Nyt koirat lähtivät isäni luokse muutamaksi viikoksi ja pikkukoirakin lähti omalle omistajalleen. Se sentään tulee jo nyt viikonloppuna parin päivän visiitille ja muuten tällä viikolla todennäköisesti käyn lenkittämässä siskon koiria. Eilen jo tehtiinkin kevyt kolmen vartin iltalenkki.

Vaikka rapasäällä ja sateessa lenkkeily välillä onkin melkoista kärvistelyä, niin sen sijaan kuivalla säällä tallustelu suorastaan hoitaa mieltä ja fysiikkaa. Eilenkin lähtiessäni oli niin kova päänsärky, että paine tuntui päässä pahalta ja oksetti. Sanoinkin miehelle, että jos ei ala kuulua, olen tuupertunut joenrantaan. Mies kehotti laittamaan gps:n päälle, että löytävät helpommin.. :D. Mutta kävellessä olo helpottui huomattavasti, hengitin syvään raikasta ilmaa ja koirat teputtivat tavallista kiltimmin aivan lähellä. Särky ei kadonnut, mutta siirtyi paljon pienemmälle alueelle, ja puristava tunne lieveni hieman. Pahoinvointi katosi kokonaan lenkin aikana.

Mutta takaisin viime viikkoon. Salitreeneistä en enää muista mitään mainittavaa, eli menivät ilmeisesti aika lailla normaalisti. Se jäi mieleen, että painoja sai taas nostaa joissain liikkeissä: alataljaa yhdellä kädellä tein jo 28 kilolla ja viparit kylkimakuulla nousivat jopa kahdeksaan kiloon (15 toiston sarjoja). Tarkoitus ei ole noin pitkiä sarjoja tehdä, joten tänään sitten otin yhdeksän kilon puntin ja heiluttelin sillä kasin sarjat vipareissa. Noin 40 asteen kylkimakuulla ja yhdellä kädellä kerrallaan siis. Tänään myös ylätaljassa sarjat tehtiin 47 kilolla, niissäkin on nousua tullut tasaisesti ja varmasti.

Ja taas takaisin viime viikkoon.. vaikea pysyä kronologisessa järjestyksessä, kun oma mieli ei tunnu kulkevan siten :). Salitreenit tein kaikki viikolla, koska viikonlopuksi oli varattu reissu Vihulan Country Club & Spa- hotelliin länsi-Viroon. Sekalainen porukka koostui enimmäkseen työkavereista ja heidän perheenjäsenistään, ja itse olin liikenteessä siskoni perheen kanssa. Matka taitettiin ensin pika-aluksella Tallinnaan, kahdessa tunnissa ja onneksi oli tyyntä. Siitä sitten bussilla Vihulaan, ja se kesti tunnin ja 20 minuuttia. Perille päästyämme majoittauduimme vanhoihin kivirakennuksiin, joihin on 2000-luvun lopussa rempattu hotellihuoneet, ja kaikki huoneet olivat hieman erilaisia. Osassa oli lankkulattia, osassa kokolattiamatto, toisissa puukatto tai -seinät ja toisissa rapatut.

Vihula
Vihulan kartanoaluetta
Paikka on keskellä ei-mitään. Lähistöllä on metsästysmaja ja siinäpä se. Tuolla voisi hyvin pitää esimerkiksi jonkun joogaretriitin tai muun vastaavan rentoutumisjutun. Omalle aktiiviselle luonteelleni yksi yö siellä oli ihan riittävä. Etenkin kun vegaaniruoka oli käytännössä liharuokaa ilman lihaa. Siis ihan hyvänmakuistahan se lihakeitto ilman lihaa on, osasivat maustaa kasvikset hyvin ja käyttivät paikallisia luomuaineksia. Mutta aika köyhää noin proteiinipitoisuutta ajatellen. Lisäksi en ihan uskaltanut juoda hanavettä, joten olin hieman janoinen koko viikonlopun.

Vihula
Kartanoalueen rakennuksia: kylpylä, karjasuoja ja saunapaja
Kartanoalue on kuitenkin aika kaunis, iltaisin todella kauniisti valaistettu. Ja voisin kuvitella, että tuo on aivan ihana lomailupaikka esim. heinä-elokuussa kun illat alkavat jo olla vähän hämärämpiä, mutta on kuitenkin vielä lämmintä. Muu seurue viihtyi hyvin, kävivät erilaisissa spa-hoidoissa ja hieronnoissa. Itse kävin tosiaan pariin otteeseen kävelylenkillä, ja muu viihdyke rajoittuikin sitten kartanon omaan "eco-farmin" eläimiin: kanoja, kaneja ja lampaita.

Vihula

Toisella kävelylenkillä tuli ohitettua metsästysmaja, jossa hirvestyksen päättymistä skoolanneet miehet istuivat iltaa. Neljä hirveä roikkui ulkovajan katosta valumassa verta ja ukot ryyppäsivät majalla, vaikka olivat autoilla reissuissa. Ei se niin tarkkaa ole..?

Vihula
Tuulimylly iltavalaistuksessa
Hotellin aamiaisella söin tummaa siemenpatonkileipää kasviksilla ja tuoremehua, muuta vegaanista ei ollut. Muroja ja myslejä olisi ollut, mutta ei oikein mitään niiden kanssa. Puurokin oli tehty maitoon. Lounaalla oli tarkoitus syödä hummus-kvinoa -salaattia, mutta paikan menu olikin vaihtunut, eikä listalla ollut mitään vegaanista. Söin sitten ankkarisottoa ilman ankkaa.. ei se annos varmaan vegaaninen siltikään ollut, mutta jotain piti saada syötäväksi.

Huoneiden luovutuksen jälkeen nokka kohti Tallinnaa, jossa oli aikaa muutama tunti. Bussi vei meidät satamaan, josta otettiin taksi parin kilometrin päähän vanhaan kaupunkiin Von Krahli Aed-ravintolaan (ei tiedetty tarkalleen missä se on, joten ei haluttu tärvätä pienen lapsen kanssa aikaa etsimällä sitä; käveltiin kyllä takaisin satamaan). Bongasin ravintolan tämän bloggauksen kautta aikoinaan ja nyt pääsin viimein testaamaan. Paikassa oli ihana tunnelma, tarjoilijat olivat ystävällisiä ja musiikkikin oli erinomaista, Kings of Conveniencen levy soi taustalla. Se oli oikea vanhan kaupungin paikka parhaimmillaan. Söin alkuruoaksi kurpitsa-linssikeittoa ja pääruoaksi kikherne-linssipihvit. Jälkiruokana oli tummasuklaakakkua piparminttujäätelöllä. Koko hoito kustansi 13,50 euroa eli tuonne melkein kannattaa lähteä Helsingistä varta vasten!

Aed
Von Krahli Aed: ihana valaistus, musiikki, palvelu, ruoka ja tunnelma!
Nappivalinta sateisena sunnuntai-iltana Vanhassa Kaupungissa
 
Aed


Aed
Alkuruoka: kurpitsalinssikeitto

Aed
Pääruoka: kikherne-linssipihvit, "kermaisa" kastike ja uunijuureksia

Aed
Jälkiruoka: tummasuklaakakku ja piparminttusoijajäätelö

Kotona olin sunnuntaina vasta 22.30 aikaan ja aika uupunut. Merenkäynti oli paluumatkalla melkoista, onneksi matka kesti tosiaan vain kaksi tuntia ja sen vietin tiiviisti hytissä istumalla. Kotiin päästyäni menin melkein suoriltaan nukkumaan, ja matkalaukku on edelleen purkamatta.. Maanantaiaamuna lähdin kyllä puoli kuuden jälkeen juoksemaan. Kymmenen kilometrin lenkki meni suht kevyesti, vaikka koira ei ollutkaan veturina mukana. Kuiva keli, parin asteen lämpötila ja tyyni sää, eli oikein otolliset juoksuolosuhteet. Vaikka toisaalta odotan lumen tuloa, niin toisaalta toivon, että ulkona voi juosta mahdollisimman pitkään. Mieluiten koko marraskuun ainakin. En käsitä, miten olen vielä jokin aika sitten juossut lähes ympärivuotisesti juoksumatolla.

Tänä aamuna salilla yläkroppa sai kyytiä jälleen. Tällainen oli tämän päivän treeni:

- alkulämmittely 5 min aerobinen + 5 min verryttely
- ylätalja: yksi kevyt lämmittelysarja ja työsarjat: 44,4 kg * 12,   47 kg * 8, 8
- leveä penkki: 27 ½ kg * 10, 8, 8, 8
- yhden käden alatalja 28,2 kg * 12/puoli  x3 sarjaa
- vasarakääntö käsipainoilla 2 x 9 kg * 12, 10, 10
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla 2 x 7 kg * 12, 12, 12
- pystypunnerrus istuen käsipainoilla 2 x 9 kg * 12, 10, 10
- face pull -> tässä pudotin painot 23 kilosta 18 kiloon, koska halusin seistä suoremmassa. Sarjat 3*12
- viparit kylkimakuulla käsi kerrallaan 9 kg * 8/puoli * 3 sarjaa

Olkapäät olivat aivan muussina kun lähdin kotiin. Hauiksille olikin vain yksi eristävä liike, kun ne ottavat ylä- ja alataljassa osumaa ihan riittävästi. Samoin ojentajat tekevät töitä penkatessa sen verran, että yksi oma liike niille saa riittää.

Huomenna aamulla on tarkoitus käydä tekemässä jalkatreeni. Kyykkäämistä luvassa!

torstai 7. marraskuuta 2013

Mustaakin mustempi marraskuu

Huh, nyt on eletty kyllä ihan vuoden raskainta aikaa. Oma jaksaminen on ollut viimeisen viikon ajan todella pahasti koetuksella. Treenaaminen sujuu kyllä, mutta kaikki muu, ihan kaikki muu, on monotonista suorittamista, jonka taustalla kaikuu laimeasti kannustava "jaksaa jaksaa". Normaalisti kannustus kuuluu salille ja treenaamiseen, nyt yritetään vain selviytyä normaalista arjesta päivä kerrallaan. Olen ollut tavallista kiukkuisempikin, ja turhaudun omasta kiukuttelustani vielä lisää. Ehkä senkin vuoksi on ruokavaliossa normaalin ruoan lisäksi aika paljon herkkuja, ihan päivittäin. Iltapalan kylkeen olen tällä viikolla juonut kupin lakritsiteetä ja syönyt suklaakeksejä, ja kyllä se vaan helpottaa palautumista päivän koettelemuksista.

Jaksamista on verottanut mm. jatkuva sade, joka on syypää siihen, että koirien kanssa lenkkeily on tahmannut. Tyttökoirat inhoavat sadetta ja pienempi myös sadehaalariaan. Jos sitä ei sille laita päälle, on se aivan kuin uitettu rotta, ja saattaa jopa vilustua alusvillan puutteessa. Kun sen laittaa sille päälle, se laahustaa parikymmentä metriä takana koko ajan. Lisäksi sisälle kantautuu -sadevaatteista huolimatta- melkoinen määrä rapaa ja hiekkaa, joten saisi olla koko ajan siivoamassa. Siis jos jaksaisi.

Lisäksi tässä on nyt ollut lyhyen ajan sisään pari eläinlääkärikäyntiä; kolmen kissan huoltoon on uponnut parissa viikossa 1700 euroa ja joulukuulle on vielä yksi keikka luvassa. Vein siis pari viikkoa sitten tyttökissat lääkäriin, koska toisella oli ollut yskää ja se nuoli vatsaansa. Toisen vein siinä samalla, koska se on kroonisella maksa-, sydän- ja munuaislääkityksellä, ja veriarvot pitää vuosittain kontrolloida (ihan jo sen vuoksi, että eläinlääkäri ei voi eläintä tarkastamatta luovuttaa lääkkeitä kuin vuodeksi eteenpäin). Yskivä kissamme joutui nyt sitten säännölliselle astmalääkitykselle. Pienestä astmapiipusta se saa kuukauden ajan kortisonia kahdesti päivässä ja sen jälkeen kerran päivässä.

kissan astmapiippu
Pieni maski naamalle ja kymmenen hengitystä.

Lisäksi astmakissalla on nyt myös jatkuva verenpaine- ja munuaislääkitys, ja nyt vielä viikon ajan antibiootit virtsatulehdukseen.. Sen sisar puolestaan saa päivittäin kortisonia tablettina, sekä sydänlääkkeen (joka on samalla myös munuaislääke). Ensi kuussa sydän ultrataan, koska edellisestä ultrasta on jo muutama vuosi. Sitten tiedetään, pitääkö sille ruveta syöttämään vielä stydimpiä lääkkeitä. Sen sydämessä oleva sivuääni (hauskalta tieteelliseltä nimeltään murmur) on luokkaa 6/6, eli ääni kuuluu voimakkaasti ja suhisten. Joku sydämessä falskaa siis.

Kun tytöt kotiutuivat lääkäristä, sairastui toinen kolleista. Se alkoi oksennella voimakkaasti ja sen suoli meni tukkoon. Onni on eläinlääkäri, jolle saa viideltä yöllä tekstarilla ilmoittaa, että tuon kissan aamulla klinikalle! Näinä hetkinä ei lääkäriin käytetty raha tunnu lainkaan liian suurelta. Pelkäsin siis, että sillä on suolitukos, ja että suoli on suunnilleen poksahtamaisillaan. Kissaparka yritti useaan otteeseen käydä laatikolla, mutta mitään ei tullut. Se mourusi onnettomana ja minä laskin minuutteja aamuun. Vein kissan klinikalle ja sanoin lääkärille, että on vapaat kädet, ei tarvitse soittaa ja kysyä varmistuksia toimenpiteitä varten, vaan voi ottaa röntgenit, ultrat, labrat yms., mitä katsoo tarpeelliseksi. Lopputulos oli se, että mitään isompaa syytä ei löytynyt. Haima-arvo on alhainen (vai korkea? nyt en muista), mikä viittaa tulehdukseen. Sitä ei kuitenkaan hoideta lääkityksellä heti, vaan katsotaan mihin suuntaan se lähtee.

ViiruCm ViukkisPartsi ViiruCm2

Kaikkein erikoisinta tässä eläinlääkärirumbassa on se, että täsmälleen sama tapahtui viime vuonna. Vein tyttökissat lääkäriin ja siitä viikon kuluttua piti viedä kolli, sillä oli silloin voimakasta oksentelua ja käynnin tuloksena alhainen haima-arvo. Käytännössä siis se stressaa muiden eläinlääkärireissuja niin paljon, että sairastuu itsekin, nice. Se on muutenkin ollut aina hieman erikoinen kissa; toisaalta villikilari energinen ja vilkas, mutta toisaalta hyvin herkkä. Se rakastaa ihmisiä ja on seurallinen kuin koira. Kaikki vieraat se aina tervehtii perinpohjaisesti ja tekee itseään tykö. Eläinlääkäriasemalla se tepastelee valjaissa ja tutkii uteliaasti jokaisen esineen ja ihmisen. Kuitenkin se on myös hemmetin raivostuttava; kaaputtaa hereille aamuyöstä neljältä, syö johtoja ja nakertelee välillä vähän muitakin esineitä, varastaa ruokaa lautaselta ja levittelee hiekat hiekkalaatikosta pitkin kylpyhuoneen lattiaa..

No, mutta se kissoista. Vaikka sateista ja synkkää on ollutkin, niin eilen kuitenkin onnistuin kaikki koiralenkit ajoittamaan sateiden väliin. Huhu kertoo, että päivällä olisi ollut jopa aurinkoista. Totta kai, kun oli ruotsalaisuuden päivä.. Niillä onnenmyyrillä päivä paistaa aina! Tuosta hetkellisestä kuivuudesta ilahtuneena ja ruotsalaisten Hannu Hanhien kunniaksi sain siivottua koko kämpän, tehtyä pellillisen tofu-pinaattipiirakkaa ja jopa mentyä illalla salille tekemään jalkatreenin; se oli päivän toinen treeni, sillä kävin eilen aamulla myös koiran kanssa heittämässä seitsemän kilometrin hölkkälenkin, jossa tein myös kuusi loikkapyrähdystä. Näin jälkikäteen pohdin hieman, olenko nähnyt unta, mutta iltapäivän mittaan alakertaan hiipineet muikeat lihaskivut ovat todellisia.

Tofu-pinaatti -piirakan ohje on yksinkertainen.

Pohja (tästä tulee uunipellillinen)
- 9 dl jauhoja (käytin hiivaleipäjauhoja, jotka olivat kompromissiratkaisu: mies käyttäisi täysin valkoisia jauhoja ja itse käyttäisin spelttijauhoja)
- 3 tl leivinjauhetta
- 3/4 tl suolaa
- 300 g sinistä Keijua 70% (alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta n. 250 g on ihan riittävä jos haluaa vähentää rasvaa. Yleensä vähennän, tällä kertaa en, kun ennalta oli tiedossa, että mies tulee olemaan piirakan tuhoamisessa se aktiivisempi osapuoli. Joten mentiin hänen mieltymystensä mukaan.)
edit: rasvan määrä korjattu! tämä ohje on 3-kertainen alkuperäiseen, mutta rasva unohtui muuntaa..

Kuivat aineet keskenään sekaisin ja sitten ne nypitään rasvan kanssa muruksi. Sen jälkeen lisään joukkoon hieman vettä, noin puoli desiä ja sekoitan tasaiseksi taikinaksi.

Täyte
- 3 pakettia Alpron maustamatonta luomutofua (á 250 g)
- 3 pussia pakastepinaattia (á 150g)
- paistamiseen öljyä + maustamiseen yrttisuolaa

Tofut ja pinaatit paistellaan niin, että pinaatit ovat sulaneet. Sillä aikaa, kun ne paistuvat, taputtelen taikinan pellille ja kun paistos alkaa olla valmista, kippaan sen taikinalevyn päälle ja levitän tasaiseksi. Päälle noin desin verran soijamaitoa "hyydykkeeksi" ja 225-asteiseen uuniin 25 minuutiksi.

tofupiiras
Tofu-pinaattipiirakka
Koska mies oli ollut päivän kotona ja tehnyt koirien kanssa päiväkävelyn, niitä ei ollut kiire ulkoiluttamaan. Joten ajatus oli, että ehdin tehdä jalkatreenin ja saan hyvän palauttavan lenkin  koirien kanssa kävelystä. Salille lähdin tekemään sillä mielellä, että jos siellä on ruuhkaista (oli), vaihdan liikkeitä tarvittaessa täysin mieleni mukaan (ei tarvinnut). Alkuun tein kyykkyä, ja oma takakyykkyni vastaa siis syvyydeltään boxi-kyykkyä, eli en ole koskaan syväkyykännyt. Eilen viereisessä kyykkyhäkissä tekikin joku mies boxi-kyykkyä, ja yhtä syvälle mentiin, vaikka minulla ei ollutkaan mitään penkkiä ottamassa pakaroita vastaan.

Kyykkyjä tein lämmittelyn päälle kolme sarjaa, 15 toistolla ja 40 kilolla. Kyykyn kanssa olen tosi arka tekemään sellaisilla painoilla, millä oikeasti jaksaisin, jos luottaisin itseeni tarpeeksi. Tasapaino horjuu ja pelkään, etten pääse ylös :). Jotenkin ihan tyhmää ja turhaa pelätä sitä, että sarjat jäisivät vajaaksi, joten täytyy nyt tuon suhteen skarpata tai junnaan koko loppuelämäni samoilla painoilla.

Kyykyn jälkeen juoksijan askelkyykkyjä smithissä pari sarjaa sykkeet tapissa (tai no, 194:ssä kävi) ja sen jälkeen suorin jaloin maastavetoa neljä sarjaa. Tällä kertaa muistin keskittyä pitämään lavat tiukasti paketissa ja sain oikein hyvin tuntuman pois selästä kokonaan takareisiin ja lantion seudulle. Takareisille kaipaisin kyllä sellaista omaa ham raise-penkkiä, aikoinaan jopa opiskelija-asuntomme kuntosalilla oli sellainen.

Askelkyykkykävelyä tein kahvakuulien kanssa pari sarjaa ja lopuksi reiden ojennus + koukistus. Oikein hyvä kuuden liikkeen setti; ja tykkään noista erilaisista askelkyykyistä tuolla joukossa, kun ne nostavat kunnolla sykettä kaikessa kamaluudessaan. Jalkojen päälle tein vielä lyhyen väsytystreenin vatsalihaksille; perinteisiä rutistuksia/istumaannousuja 3 x 20 ja aina sarjan päätteeksi heti hooveriin minuutiksi. Vapinaa!

Salitreenin jälkeen lähdin koirien kanssa iltakävelylle, ja rauhallinen kävely tosiaan tuntui mukavan palauttelevalta, koivet saivat verryttelyä treenin päätteeksi. Tänään isän koirat lähtivätkin isän luokse muutamaksi viikoksi, ja pikkuinen hoito-coton omistajalleen huomenna. Joten pitkästä aikaa täysin koiraton aika odottaa. Tähän väliin tuleekin kaksi (työ)reissua, molemmat Viron suuntaan. Tänä viikonloppuna lähden Vihulan kartanoon yhdeksi yöksi; meitä on sekalainen porukka, joka koostuu tiimiläisistäni ja heidän perheenjäsenistään, myös oma siskoni perheensä kanssa tulee mukaan. Aikomus on käydä ainakin patikoimassa läheisessä kansallispuistossa ja siellä on myös joku ekomaatila, jossa haluaisin vierailla. Parin viikon päästä onkin sitten ihan varsinainen työmatka yhdeksi yöksi Tallinnaan, luvassa bisnespuheita ja workshopeja ja kaikkea sitä, mikä pistää tervejärkiset ihmiset haukottelemaan.

Jotain ilonaiheita tähän alkukuuhunkin on ehtinyt jo mahtua. Tiistaina kävin fysioterapeutilla jälleen forkkuja avaamassa, ja se lihaskalvojen avaaminen veitsellä ei sattunut lainkaan niin paljon kuin aiemmin. Oikein ihmettelin sitä. Ei se vieläkään kivutonta ollut, mutta nyt sen kesti oikein hyvinkin. Fyssari kysyi, että onko ollut vielä jäätymisen tai puutumisen tunnetta kädessä ja muistin vasta siinä kohtaa, että tosiaan, mennessäni fysioterapiaan sellaisiakin oireita on ollut! Jäätymisen tunne kädessä oli jo niin tuttu, että luulin sen vain johtuvan heikosta verenkierrosta. Nyt kun sitä ei ole muutamaan viikkoon enää ollut, niin olin jo unohtanut koko vuosikausia jatkuneen oireen, tuosta noin vain. Hieman hämmentävää. Mutta samalla aivan mahtavaa! Hermotus kädessä alkaa siis toimia normaalisti. Fyssari laittoi vielä kinesioteipit käteen ja neuvoi, miten voin niitä itsekin jatkossa laittaa. Leposärkyä ei ole ollut enää ensimmäisen käynnin jälkeen (tämä taisi olla nyt kolmas vai neljäs käynti), eikä esim. tällä viikolla salilla ole ollut mitään särkyä käsissä. Luulin jo olevani toivoton tapaus, ja että tuollainen kremppa nyt on vain tullut jäädäkseen. Mutta kannatti mennä hyvälle fysioterapeutille ja saada homma hoidettua kuntoon!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Leikkisämpää liikkumista

Mies linkkasi minulle tämän videon. Ärsyttävän mahtipontisesta Hollywood-sankari-pelastaa-maailman -musiikista huolimatta video on omalla tavallaan kiehtova. Pieni 1-vuotias sisarenpoikanikin innostui siitä ja alkoi välittömästi äitinsä ohjauksessa harjoitella hyppyjä jakkaralta lattialle nauttien siitä silminnähtävän paljon. Sen verran jännät paikat oli, että hypätessä piti kuitenkin pitää silmiä hieman kiinni, kunnes jännitys purkautui hersyvään kikatukseen.

Tuossa videolla näkyy hyvin se, miten lapset nauttivat liikkumisesta ja miten loppujen lopuksi yksinkertaisilla tavoilla sitä pystyy heille järjestämään. Kadehdittavaa ja kunnioitettavaa. Tulee sellainen olo, että voisin vaihtaa saman tien tämän tylsän aikuisuuden kuntosalilla käyntien kanssa tuollaiseen riemukkaaseen temppuiluun. 

En ollut itse lapsena mitenkään erikoisen villi tai kokeilunhaluinen, mutta muistan kuitenkin jonkun verran kiipeilleeni puissa, kallioilla ja olleeni aina välillä koulun pihan rekkitangoilla kieppumassa ihan muuten vaan. Jotenkin harmi, että se jää sinne lapsuuteen, ja aikuiseksi kasvaessaan muuttuu jopa turhan varovaiseksi. Kesällä ystäväni 8-vuotias poika oli meillä yökylässä, ja kävimme  kiertelemässä paikallisia leikkipuistoja ja koulun pihoja. Hänen "siivellään" sitten itsekin vedin leukoja koulun pihan tangossa ja kiipeilin leikkipuiston kiipeilyseinää pitkin. Mutta että menisin yksin sinne.. hm.

Jäi kuitenkin pieni kipinä tuosta videosta siihen, että liikkumisen ei tarvitsisi aina olla niin ryppyotsaista ja aikuismaista suorittamista. Lasketaan minuutteja, kulutettuja kaloreita, kilometrejä, sykkeitä, korkeuksia ja niin edelleen. Voisi vaan lähteä temppuilemaan ulos. Tai edes opetella kotona vaikkapa käsilläseisontaa. Seinäkiipeily on ehkä toistaiseksi lähinnä sellaista suoritusvapaata liikkumista, sillä siinä en ole koskaan nähnyt mitään järkeä laskea käytettyä aikaa, kun osa ajasta menee aina seisoskeluun, uusien reittien pohtimiseen tai varmistamiseen. Sykemittaria ei voi käyttää, kun kello naarmuuntuisi seinällä. Voisihan sitä varmaan ottaa aikaa siitä, miten nopeasti jonkun reitin kiipeää, mutta kun on tällainen aloittelija kuin minä, niin haasteita riittää jo ihan tarpeeksi seinälle kapuamisessa.

Ennen joulua täytyy kyllä käydä vielä kiipeilemässä! Ja muutenkin loppuvuoden haasteeksi tai tavoitteeksi voisin itselleni asettaa sen, että kaikki urheileminen ei olisi treenaamista / mitattavaa suorittamista, vaan voisin liikkua rennommin ja vapautuneemmin. Kuin lapsi.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Patukkatrilogian toinen osa

Trilogia siksi, että toinen kerta onnistui niin hyvin, että kolmannella kerralla tuotekehittelyn on pakko huipentua. Nyt olin vain sen verran spontaanilla tuulella, etten juurikaan mittaillut aineksia, vaan heitin ne sekoituskulhoon aika lailla mutu-tuntumalla. Tällä kertaa aineksina olivat:

- maustamaton soijaproteiinijauho
- mantelijauho
- mantelitahna
- mantelimaito
- piparkakkumauste
- taatelit
- rusinat

Laitoin kaikki ainekset piparkakkumaustetta lukuunottamatta monitoimikoneen kulhoon, jossa on s-terä ja sillä hurrautin sekaisin. Kun maistoin taikinaa, huomasin, että se maistuu ihan piparitaikinalle, joten päätin voimistaa vielä makua ja lisäsin joukkoon piparkakkumaustetta. Sitten muotoilin niistä tällä kertaa littanoita patukoita (vähentääkseni koirankakkamaista fiilistä patukoiden ulkonäössä) ja laitoin pakastimeen muutamaksi tunniksi. Näistä tuli oikeasti maukkaita ja tosiaan aivan kuin piparitaikinaa söisi.

piparipatukat

Arvion pohjalta tein kuitenkin jonkinlaisen laskelman näiden ravintoarvoista ja päädyin siihen, että ovat enempi energiapatukoita kuin proteiinipatukoita; sen verran taatelit ja rusinat kuitenkin toivat hiilaria. Joten siksi tuotekehittely vielä jatkuu. Näissä nimittäin on sitä protskua vain arviolta viitisen grammaa per pieni pötkylä. Mutta esim. eilen aamulla söin yhden tällaisen ennen kuin lähdin koiria viemään lenkille ja sen jälkeen suoraan salille, niin se oli tosi näppärä pika-aamiainen. Ei tullut mentyä salille tyhjällä vatsalla ja toisaalta tuossa sai tiiviissä muodossa hyvin energiaa.

Pääkaupunkiseudun junaliikenne oli eilen pysähdyksissä lakon vuoksi, joten viestittelin pomolle salikäynnin jälkeen, että en taida lähteä sompailemaan töihin, vaan teen etäpäivän. Työpäivä kotona sujuikin rattoisasti ja tehokkaasti. Aika harvakseltaan teen etätöitä, ehkä maksimissaan kymmenen päivää vuodessa (+ joskus teen viikonloppuisin ihan vain tunteja sisään ja pidän sitten tarvittaessa arkivapaata), sillä työni luonne on kuitenkin sellainen, että toimistolla on parempi olla.

Lounaaksi paistoin itselleni "festariruokaa", niin kuin tätä miehen bravuuria kutsun. Pilkoin tofun ja paistoin tofukuutioita seesamiöljyssä. Lorautin niiden päälle hieman (gluteenitonta) soijakastiketta ja sen jälkeen pakastekasviksia. Tällä kertaa Apetitin aurinkokasviksia, joissa oli porkkanaa, vihreitä papuja ja keltaista porkkanaa. Kun pussi oli hieman vajaa, jatkoin vielä herne-maissi-paprikalla. Taas paistoin hetken ja lopuksi lisäsin vielä joukkoon keitettyä riisiä. Kaiken tämän vielä maustoin ketjap manis -kastikkeella, eli vähän paksumpaa ja makeampaa soijakastiketta joukkoon pieni tujaus. Valmista!

festariruoka
Enää oli puolet jäljellä siinä vaiheessa kun muistin ottaa kuvan
Tuo oli oikein hyvä tankkaussatsi, sillä aamun salitreeni oli ollut melko tyhjentävä. Eilen oli koko päivän nälkäinen olo ja vierailin keittiössä melkoisen tiheään. Yksi varteenotettava syy välttää etäpäiviä; liian helppo pääsy ruoan pariin. Aamulla salilla tein maastavetoa, dippejä, leuanvetoja, vauhtipunnerrusta ja vipareita. Nyt on etenkin hauislihaksen kiinnityskohta olkapäässä kipeä ja kireä, ja pitkästä aikaa peräti hauiskin on kosketusarka. Sinänsä hassua, koska yhtään eristävää liikettä en hauiksille tehnyt, mutta kyllä ne leuanvedossa ottavat ihan hyvin osumaa ja tekevät toki töitä vauhtipunnerruksessakin.

Hieman harmittaa, kun kesällä tein hyvinkin viisi leukaa putkeen ja nyt tällä hetkellä menee vain kolme, eli jossain nyt mättää. En tiedä sitten, voiko tuo kyynärvarren kipuilu heikentää suoritusta, mutta luulen kyllä, että ei se ole ainoa syyllinen. Pidin fyssarin laittamaa kinesioteippiä kädessä koko viikon ja oikea käsi ei olekaan ollut yhtään kipeä. Sen sijaan vasen forkku on rasittunut, kipukohdat löytyvät hakemattakin, kun vähän painelee. Onneksi ei kuitenkaan leposärkyä ole, eli olen noita fyssarin venyttely- ja harjoitusohjeita kuitenkin jonkun verran malttanut noudattaa. Vielä pitäisi muistaa salitreenin yhteydessä tehdä forkuille erikseen pumppaavaa treeniä, se tuppaa aina unohtumaan.

Tänään kävin aamusta heittämässä kuntopyörällä intervallitreenin ja eilisen tankkauksen ansiosta syke nousi viimeisissä vedoissa vain 190:een, normaalistihan siis hätyyttelee kahtasataa. Muutenkin varsinkin ensimmäiset vedot tuntuivat alkuun jopa hieman (mutta vain ihan inasen!) kevyiltä, eli oli oikein energinen olo.

Tänään olen menossa illalla kaverini tupareihin, jotka ovat myös yhdistetyt naamiaisbileet. Tyypillisenä alisuorittajana minulla ei ole mitään asua.. Olin miettinyt Marioksi pukeutumista ja ajatus oli koko viikon käydä jostain kirpparilta hakemassa siniset lappuhaalarit ja punainen paita + lippis, mutta enpä tietysti saanut aikaiseksi. Äsken googlailin "simple halloween costumes" ja jossain ehdotettiin Britney Spearsiksi pukeutumista Baby One More Time -biisin videon tyyliin. Harmaa neuletakki, valkoinen paita ja lyhyt hame ainakin löytyisi vaatekaapista..