Raskas treeni vaatii raskaat ruoat ja vähän vappupurnausta

Tänään on ensimmäinen päivä, kun jäsenyyteni Elixialle ei ole enää voimassa. Tuntuu oudolta olla nyt "saliton". Toissapäivänä kävin tekemässä siellä viimeiset treenit ja palautin kortin vastaanottoon. Eilen oli lepopäivä ja tänään kävin koiran kanssa aamulla juoksemassa.

Mutta jos palataan vielä viime kirjoituksen jälkeisiin tapahtumiin kronologisessa järjestyksessä.. Perjantaina 25.4. palasin siis töihin ja pidin treeneistä lepopäivää. Samoin lauantaina, sillä olinkin yllättävän rikki torstain treeneistä. Sumomaven tekniikka tuntuu olevan aina hakusessa ja välillä näemmä fuskaan ihan tarkoituksella, eli en vaan jaksa/viitsi työntää liikettä käyntiin niin alhaalta kuin pitäisi. Jokunen toisto siellä välissä siis lähtee vähän turhan pystyasennosta. Kipeimmin treeni otti kuitenkin olkapäihin, joita tuli treenattua penkissä ja pystypunnerruksissa. Koska A-ohjelmassa toistot ovat kaseja, otin pystypunnerrukseenkin isommat painot kuin aiemmin 12 toistoja tehdessäni. Vielä lauantaina olkapäät olivat aivan kosketusarat. Eipä näemmä tosiaan tarvitse vaihtaa kuin toistojen määrää (+ taakkaa siinä sivussa), niin lihas saa uutta ärsykettä. Tarkoitan siis, että vaikka liike on sama, niin silti sieltä on saatavissa uudenlaista tuntumaa.

Viimeisiä alkulämmittelyjä Elixialla

 Sunnuntaina oli taas B-ohjelman vuoro ja kieltämättä mukavuudenhaluinen mieleni pitää siitä enemmän. Siitä palautuminenkin on nopeampaa. Askelkyykky smithissä on henkisesti lastenleikkiä maveen verrattuna. Mutta kyllä tuossakin ohjelmassa on hetkiä, kun askarruttaa, teenkö oikein. Meneekö punnerrukset riittävän syvälle? Entä onko kroppa tarpeeksi suorana? Ja vipareissa sorrun usein ottamaan liian isot painot tekniikan kustannuksella.

Sunnuntaina tehtiin Chocochilin ohjeella Italialaista pastavuokaa. Siskon perhe oli päivällisvieraana ja sai kyllä aikamoisia ylistyksiä tämä ruoka, se oli niin hyvää. Tosin cashew-ricottaa tehdessä pääsi pari ärräpäätä, kun itsepintaisesti sotkin sitä sauvasekoittimella, vaikka se olisi ehkä meidän tehosekoittimessa tullut helpommin.

Itse tehty tomaattikastike, Setaron pasta ja cashew-ricotta tekivät tästä kyllä aivan verrattoman hyvää. Tehtiin ohje puolitoistakertaisena, joten siitä jäi vieraista huolimatta vielä evästäkin töihin seuraavaksi päiväksi. Työkaveri oli aivan varma, että vetelen jotain gourmet-lasagnea, kun lämmitin sitä mikrossa ja tuoksu valtasi taukotilan. Vakuuttelin sitten siinä, että ei tosiaan ole maitotuotteita tässä. Hassua, miten cashew-pähkinöistä ja tofusta voi saada niin juustoista :).

Tähän aikaan vuodesta alkaa normaalisti tehdä mieli kaikkia perunasalaatteja, varhaiskaaliwokkeja ja yleensäkin raikkaampaa ruokaa. Mutta nyt on ollut niin koleita päiviä, että mieli on tehnyt raskaampaa ja lämpimämpää ruokaa. Kulutuskin tuntuu olevan tällä hetkellä aika suurta, vaikka olen vähän leikannut aerobista puolta pois palautuakseni riittävästi salitreeneistä. Nyt uuden ohjelman alkuun palautuminen taas tuntuu ottavan aikansa ja etenkin mavepäivinä nälkää puskee tuon tuosta. Juoksulenkeille on tehnyt mieli, mutta olen yllättävän hyvin pystynyt nyt keskittymään riittävään lepoon varmistaakseni palautumisen. Ehkä monet rikkoontumiset ja ylilyönnit treeneissä ovat sittenkin opettaneet jotain.

Tiistaina tein siis viimeiset treenit Elixialla, ja ei se mave ehkä arkiaamuna klo 6.30 aikaan ihan yhtä vaivatonta ole kuin viikonloppuna klo 10-11 aikaan.. Tiistaina lounaan virkaa toimitti puolikas Subin patonki tofulla tuunattuna. Ei se nyt ihan riittänyt nälkää pitämään loitolla, mutta mukana oli onneksi välipaloja, nakdeja, omenaa jne. Ai niin! Sovittiin miehen kanssa, että nyt syödään herkkuja vain sunnuntaisin. Ja onpa muuten älyttömän paljon helpompaa pysyä itse ruodussa, kun mies on mukana tässä. Hän on vielä niin itsepintainen ja ehdoton, että kun jotain päättää, niin sen myös toteuttaa. Eihän siinä itsekään kehtaa sitten napostella töiden jälkeen edes sitä jotain pientä hyvää ruoan päätteeksi, kun toisen itsekuri on noin rautainen.

Tähän toki lähdettiin minun aloitteestani ja jouduin sitä vähän hänen kanssaan työstämäänkin, mutta kun totuus on se, että hänellä se herkuttelu oli alkanut muuttua jokapäiväiseksi ja näkyä jo fysiikassa, niin lähti mukaan. Ensin mutisten ja sitten se muuttui ehdottomaksi. Aloitettiin tämä siis ennen pääsiäistä, eli nyt on pari sunnuntaita takana. Viime sunnuntaina tuon pastavuoan päätteeksi syötiin korvapuustit, ja kyllä pulla maistui ansaitulta :). Mennään nyt näin ainakin kuukauden verran. Toukokuun lopussa vietetään viikonloppu Tukholmassa, joten siellä kyllä varmaan tulee höllättyä tästä. Mutta ei se sunnuntaisin ja matkoilla olisi lainkaan paha linjaus pysyvästi!

Nyt näiden parin sunnuntain pohjalta olen huomannut, että se herkuttelu ei jää päälle, vaikka aluksi sitä vähän pelkäsinkin. Että sitten sitä sunnuntaita valmistelee suurinpiirtein koko viikon ja kasaan kauheat odotukset ja herkut kaappiin odottamaan. Mutta eipä nyt ole ainakaan niin käynyt. Ehdotin miehelle vielä, että pyritään siihen, että herkutellaan jollain itse tehdyllä. Että ei kannettaisi mitään irttarisäkkejä joka sunnuntai tänne. Itse tehdyt korvapuustit tai marjapiirakka on jotenkin ajatuksena kivempi; sen eteen on nähnyt hieman vaivaa ja onhan se nyt hyvänen aika paljon parempaakin ihan heittämällä! Tai riippuu tietysti, mitä tekee mieli, mutta itsellä aika harvoin on nimenomaan irtokarkkimielitekoja, vaan yleensä vain jotain makeaa. Mutta ei nyt tehty siitä mitään päätöstä, enkä ole tässä suunnitellut ensi sunnuntaiksi yhtään mitään. Onneksi olen spontaani luonne, eli katson sitten sunnuntaina, tekeekö mieli mitään ja jos tekee, niin mitä. Ei ole tarvetta käydä hamstraamassa herkkuvarastoja. Niin, ja ensi sunnuntain olenkin hoitamassa parin kuukauden ikäistä veljentytärtäni koko päivän, eli siitä tulee vähän erilainen sunnuntai muutenkin.

Eilen oli taas välipäivä treeneistä ja tänään kävin aamulla koiran kanssa juoksemassa seitsemän kilsan lenkkimme. Oli aika kolea ilma, ja aamupuuron ohella piti juoda iso muki teetä, jotta sulaisin. Ei sentään satanut ja aurinkokin vielä silloin vähän pilkahteli. Kyllä kulki askel kevyemmin kuin edellisellä juoksulenkillä, josta olikin jo yli viikko. Loman päättyessä olivat nimittäin viimein nytkähtäneet nesteet tästä kropasta liikkeelle, niin kuin ounastelinkin. Paino hulahti alas pari kiloa kahdessa vuorokaudessa. Erikoinen tuollainen yli viikon kestänyt tiukka nestejumi. Tänään tein hieman omasta päästä soveltaen suolaisen piirakan. Keskustassa jakoivat pääsiäisen alla Alpron soijapohjaisia kasvis"kermoja", ja niitä oli kaapissa muutama, niin käytin tällaiseen piirakkaan.

Täytteenä on purjoa, paprikaa ja savutofua ja tuo päällä oleva mössö on siis Cheezlyn mozzarella-soijajuustoa ja soijakermaa. Mies sai tästä hieman kuulemma kinkkupiirakkaviboja, mutta minua se ei haitannut (en koskaan lopettanut lihansyöntiä siksi, että se olisi pahaa. Päinvastoin, söin vaikka raakaa jaukkista suoraan paketista.. ).

Mausteena tuossa on mustapippuria, timjamia ja persiljaa, jotka sopivat kaikki oikein hyvin. Paprikaa olisi saanut olla enemmänkin, mutta vaikka ei sitä tuossa kuvassa kauheasti näy, niin kyllä sitä tasaisesti ympäri piirakkaa kuitenkin oli. Ehkä voisi seuraavalla kerralla laittaa kaikkia erivärisiä paprikoita, vihreää, keltaista ja punaista. Hyvää tuosta joka tapauksessa tuli meidän molempien mielestä ja siitä voisi tulla vaikka vappuperinne.

Eipä me juuri vappua juhlisteta mitenkään. Juuri sitä itsekseni tuossa mietin, kuinka turha juhla se on nykyisin. On tietysti kiva, että on erilaisia arkipyhiä ja niihin liittyy varmaan ihmisillä erilaisia perinteitä ja fiiliksiä. Mutta sanotaanko nyt näin, että vappu on minun makuuni aivan liian kostea juhla, ja tuntuu kurjalta ajatella kaikkia niitä lapsia (ja myös lemmikkejä), joille vappu on vain yksi ahdistava päivä kun isä/äiti juo liikaa ja käyttäytyy oudosti tai jopa aggressiivisesti. Sorry, ei ole tarkoitus kenenkään vappufiiliksiä tässä latistaa, mutta itse tosiaan suhtaudun tällaisiin alkoholinhuuruisiin juhliin vähän varauksella. Toki mikä tahansa muukin juhlapyhä tai viikonloppu on aivan yhtä hyvä syy juoda, mutta kyllähän vappu ja juhannus ovat suomalaisille ne isoimmat ryyppäysbileet. Olisi kiva, jos oikeasti juhlistettaisiin kevään alkua ja keskikesää ja perinteet olisivat tervehenkisiä ja positiivisia.

Mutta se siitä angstista.. Kuten mainitsin, niin olen vähän aerobisia karsinut. Olen ajatellut, että yksi pk-lenkki ja yksi intervallitreeni viikossa voisi olla ihan maksimi nyt kun haluan salitreenien kulkevan jouhevasti. Toistan itseäni, mutta hyötyliikunta ja koirien kanssa lenkkeily kuluttaa niin paljon, että siihen päälle useampi aerobinen harjoitus viikossa söisi kehitystä liikaa. Viime vuonna PT-Timpan valmennuksessa kiristellessänihän tein sen virheen, että en huomioinut tuota koirien kanssa liikkumista lainkaan, joten dieetti oli aivan liian ankara, vaikka sitä paria yksittäistä repsahdusta lukuunottamatta tunnollisesti noudatinkin. Rasvaprosentti oli viimeisessä mittauksessamme alle 19, ja se oli minulle liian alhainen. On hämmentävää lukea välillä joidenkin bloggareiden Inbody-tuloksia, kun rasvat ovat jossain 15 tuntumassa ja silti kaikki pelaa ihan normaalisti. Kyllä on ihmisten kropat erilaisia..

Minullahan siis hormonitoiminta alkoi kiukutella jo siinä vaiheessa, kun olin kiristellyt kuusi viikkoa ja paino oli hieman alle 50 kiloa. Lopulta kesti syksyyn asti, ennen kuin se normalisoitu. Vain yhdet menkat jäivät pois, mutta kesti siis puolisen vuotta, ennen kuin kierto palautui säännölliseksi. Se vähän herätti. Etenkin kun kiristelyn lopputulos ei ollut oikeasti mikään kisakunto tai tiukka lihapaketti. Olo oli enemmänkin sellainen kuiva ja hintelä "suonet-näkyy-ja-pari-vatsapalaa". Nyt en pidä tiukkaa kalorivajetta, vaan yritän vain syödä puhtaasti suurinpiirtein kulutuksen mukaan ja jättää ne herkut sunnuntaihin. Tavoitteenani on maltillinen kropan muokkaus, eli jos vaikka puolen vuoden päästä olisi jo jonkin verran enemmän lihasta tässä rungossa ja rasvat voisivat pysyä nykytasolla. En siis tiedä rasvaprosenttiani, eikä ole tarkoitus sitä mittauttaakaan, vaan ajattelin ihan peilistä seurata kropan muuttumista. Tällä hetkellä painan 53 kiloa, eikä ole minkäänlaisia aikeita pudottaa siitä yhtään pois.

Tarkoitus on pitää erillinen 1-2 viikon pituinen voimajakso aina silloin tällöin ohjelmaa vaihtaessa. Viime loppukesän ja syksyn voimaharjoittelusta jäi vähän pelko oman fysiikan kanssa. Tuntui, ettei kroppa kestänyt voimaharjoittelua ihan odotetusti ja forkut alkoivat reistailla. Joten nyt en ainakaan alkuun ota sen pidempiä voimajaksoja, ja noilla viikoillakin taidan pitää treenimäärät maltillisina, esim. kaksi treeniä viikkoon ja kunnolla ruokaa tankkiin. Kropan muokkauksen ohella ja/tai oikeastaan ensisijainen tavoitteni onkin pysyä vain terveenä.

Hei, ja olen tänään venytellyt kelloon katsomatta alakropan lihaksia! Pieni askel minulle (tosi pieni, koska olen niin jumissa), mutta iso henkisesti. Huomenna olen vapaalla ja lähden etsimään itselleni uutta salia, toivottavasti löydän hyvän ratkaisun.

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki

No jaa, tuskin se kreatiini turvotuksen syypää on. Se on nyt ollut pois kuvioista, mutta silti vaan on kumman nesteinen olo. Huomenna palaan töihin ja normaaleihin arkirutiineihin, ehkäpä ne nesteetkin sitten hulahtaa liikkeelle? Olen vieläpä syönyt todella esimerkillisesti, ja juonut paljon vettä, joten pohdituttaa vain, mistä tämä yhtäkkinen turpoaminen johtuu. Muistelen hämärästi, että joskus viime vuonnakin oli jossain kohtaa sellainen viikon pätkä, että imin kaiken nesteen itseeni kuin sieni, ja sitten yhtäkkiä vain hulahti ulos.

Nyt olen pitänyt ruokapäiväkirjaa muutaman päivän, mutta ei sieltä oikein syy löydy, kun turvottelu alkoi jo viime viikon lopulla. Hm.. Nyt tätä kirjoittaessani yhtäkkiä muistin, että sinä päivänä, kun turpoaminen alkoi, olin syönyt aamiaiseksi sen tuorepuuron, jossa oli leseitä noin 1,5 desilitraa. Ja en ole siis leseitä käyttänyt varmaan vuoteen, kuidun saanti on muutenkin niin suurta, ettei kaipaa mitään ekstrabuustia. Leseissäkö se syyllinen olisi?

Tällä viikolla treenit ovat menneet hyvin. Tiistaina kävin tekemässä B-ohjelman, eli ensin askelkyykkyä smithissä ja sen jälkeen neljä vuorosarjaa, eli kuusi liikettä yläkropalle ja pari vatsalihasliikettä. Oli mukavaa, kun treeni oli reipastempoinen ja ohi 45 minuutissa. Kulmasoutu ja punnerrus olivat mukana ohjelmassa pitkästä aikaa, ja tuli kyllä tiukka jumitus latseihin ja rintalihaksiin.

Niinpä eilen keskiviikkona sitten venyttelin oikein huolellisesti puoli tuntia; lähinnä yläkroppaa, mutta myös vakiojumituksiani lonkankoukistajia ja pakaroita. Tein venyttelyn heti herättyäni aamulla. Ensin herättelin vähän kroppaa kevyillä pyörityksillä ja selän alasrullauksilla. Kun on niin kankea kuin minä, niin venyttelykin vaatii alkulämmittelyn :D. Sitten tein sekä dynaamisia että pitkiä venytyksiä oikein varovasti kroppaa kuunnellen. Ei mitään ääriasentoja tai pakotuksia, jottei olla taas kohta saikulla.

Tänään torstaina aamulla kävin sitten tekemässä A-ohjelman, joka on henkisesti vaativampi. Treeni polkaistaan käyntiin sumomavella, jonka jälkeen vuorosarjoja taas kolme. Niistä ensimmäinen on kulmasoutu + penkki. Sitten leuanvetoa + pystypunnerrusta. Leuanveto on kyllä tällä hetkellä sellaista räpiköintiä, että huhhuh. Itsepäisesti en aio turvautua kuminauhaan, vaikka sellaiset on näemmä salille hankittukin. Pompulla ylös ja jarrulla alas. Vika pomppu on kyllä sellainen, että silmät juuri ja juuri kurkistaa tangon yli, leuanvedosta ei voi oikein puhua. Mutta tällaista se leuanvedon harjoittelu oli viime keväänäkin, ja nyt kun turvotuksen vuoksi on vielä elopainoa sellainen +1,5 kg, niin raskasta on!  

Kuvituksena arkiruokaa tältä viikolta: meksikolaista papupataa. Porkkanaa, sipulia,
kidneypapuja, tomaattimurskaa ja oreganoa. Pilkotaan, paistetaan ja syödään vaikka riisin kanssa

Palatakseni vielä eiliseen venyttelyyn: sen jälkeen olo oli aivan ihmeellisen ihana. Mietin siinä, että miksi se venyttely on niin pakkopullaa, kun sen jälkeen olo on noin hyvä? Lähdin sen jälkeen koirien kanssa aamulenkille, ja kroppa tuntui joustavalta, kevyeltä ja vetreältä. Miksei tällaista oloa haluaisi itselleen useamminkin? Minulla on venyttelyn kanssa vähän se suoritusongelma. Tuntuu, että ei voi vaan venyttää paria lihasta, vaan pitäisi käydä kroppa läpi ja venytellä se puoli tuntia ainakin kerrallaan. Ja sitten heti tietysti suoritus Heiaheiaan. Olen koko elämäni kyllä ollut sellainen suorittaja, ja sellaiseen minua on rohkaistu. Mieleen tulee paljon asioita, missä on kannustettu juuri siihen suoritukseen itsessään, eikä varsinaiseen tavoitteeseen.  
- Kun siivoaa pulpetin, saa leiman pulpetin kannen sisäpuolella olevaan teippiin. 
- Kun soittotunti sujuu hyvin, pianonsoitonopettaja piirtää perhosia soittovihkoon; kolme oli nappisuoritus ja kaksi ihan ok.
- Kun kesälomalla lukee vähintään kymmenen klassikkoteosta ja tekee niistä esseen, saa puolikkaan opintoviikon (lukiossa)

Kun olin 11-12 -vuotias, kotikaupunkimme jakoi urheilukortteja kesäksi. Niihin merkittiin kaikki urheilusuoritukset ja palautettiin kesän jälkeen liikuntatoimistoon. Niillä kai osallistui sitten jonkun uimahallin kausikortin arvontaan tms., mutta minua palkitsi jo se, että sain ruksia kortista ruutuja. Crazy little thing called me.

Nyt ei sitten maksa vaivaa venytellä muutamaa minuuttia esim. tiukassa olevia rintalihaksia, koska c'mon, eihän sitä nyt voi merkata kolmen minuutin suoritusta Heiaheiaan. Pähkähullua. Nykyisin olen sentään sen verran fiksumpi, että ymmärrän lopullisen päämäärän, toisin kuin lapsena. Soittotunnin tavoitteena olisi ollut kehittyä soittamaan paremmin, mutta minä harjoittelin vain perhosen kuvat silmissä. Pulpetin siivouksen piti opettaa järjestelmällisyyttä ja siisteyttä, mutta jos ei saanut leimaa, niin päivä pilalla. Vaikka sen viivottimen olisikin löytänyt sieltä helpommin.

Mutta mitä se ymmärtäminen auttaa, jos se ei motivoi kuitenkaan tarpeeksi? Olisipa ihanaa olla elastinen ja vetreä, mutta plaah. Toisaalta en taida olla venyttelylaiskuuteni kanssa yksin, mitä olen muita blogeja lukenut. Venyttely tuntuu olevan aina blogimerkinnän tai jopa otsikon arvoinen suoritus :D.

Mutta tämä suorituskeskeisyys on kyllä hyvin läheistenikin tiedossa. Mies välillä yrittääkin ehdottaa toiveikkaasti, että jos käyt kaupassa, niin saat erikoisleiman! Mitään tasopelejä minun on turha pelata; opiskeluaikoina välttelin tehokkaasti tenttiin lukemista hakkaamalla jotain konsoli- tai pc-pelejä aivan addiktoituneena pisteistä ja kerätyistä bonuksista, yksi vielä ja sitten menen lukemaan. Tuntuu siltä, että olen kyllä hieman vinksahtanut, ja haluaisin tästä suorituspaineesta jollain tapaa eroon. Että nyt kun olen jo vuosia urheillut lukujen, määrien jne. motivoimana, niin olisi mukavaa löytää se motivaatio jostain muualta. Aiemmin seurasin määriä enemmän, ja pyrin aina tiettyyn pisteeseen. Nykyisin en enää sentään lähde kävelemään korttelin ympäri, jos päivän askelmäärä on vajaa. Tai no, en aina. Joskus edelleen.. Mutta kuitenkin seuraan lukemia ja tavoittelen tiettyä määrää.

En minä tästä suorittajan olemuksesta kyllä mitenkään varsinaisesti kärsi. Mielestäni osaan ottaa aika rennosti elämän noin yleensäkin. Mutta haluaisin tietää, miltä tuntuu jonkinlainen toinen motivaation lähde, ja onko minun edes mahdollista saavuttaa sellaista? Vai pitääkö vain hyväksyä, että olen tällainen numerokahjo?

Viikon ensimmäinen maanantai

Vähän ounastelen näin ennakkoon, että tälle viikolle pakkautuu kolme maanantaita. Ensimmäinen on tänään, ja toinen huomenna, kun arki oikeasti alkaa pyöriä. Ympärillä siis, koska minähän olen lomalla, hähää. Mutta se kolmas maanantai on varmaan sitten perjantaina, kun palaan töihin loman jälkeen.  Ihana aurinkoinen sää on kyllä hellinyt lomalaista.

Parveke on ollut pop näinä päivinä. Ja tämä sininen lurjus on turkasen kuuma aina sieltä sisälle tullessaan.

Kävin aamulla juoksemassa koiran kanssa. Tehtiin taas seitsemän kilometrin lenkkimme kirkonkylään päin. Aurinko häikäisi niin, että taas kerran pohdin vakavasti aurinkolasien hankkimista; sellaiset, joissa olisi vahvuudet. Olen siis sen verran likinäköinen, että tarvitsen laseja, ja arkisin käytän piilolinssejä. Mutta juoksulenkeille en niitä ole viitsinyt laittaa, ja aurinkolasit vahvuuksilla olisi varmaan helpoin vaihtoehto.

Aikaa meni nyt 46 minuuttia, mutta pysähdyttiin muutamaksi minuutiksi juttelemaan aamulenkeiltä tuttujen koiranomistajien kanssa, enkä huomannut pysäyttää sykemittaria siksi ajaksi. Kaksi ihanaa isoa ruskeaa nöffiä, niin pehmoisia nallekarhuja, että teki mieli vaan upottaa pää sinne turkkiin ja rutistaa ihan kunnolla. Vaikka toisella on ikää jo kymmenen vuotta, niin se oli niin leikkisä ja iloinen otus, että sitä jättikokoista koiraa tuntui olevan joka puolella, kun se pomppi ja hyppeli puolelta toiselle.

Juoksu kulki todella raskaasti. Mietin sitä, että jos joku aloitteleva juoksija luulee juoksemisen olevan aina sellaista, kun se oli minulla tänään, niin ei ihmekään, jos into lopahtaa ensimmäisen lenkin jälkeen. Olen jostain syystä kärsinyt muutaman päivän aika tykistä turvotuksesta. Tuntuu, että kaikki mitä otetaan sisään, pysyy myös siellä. Ja sitten kun tätä lastia raahaa tuolla lenkillä mukanaan, niin jippii. Nuorempana olisin ollut tosi ärtynyt tästä tukalasta olotilasta ja kiukutellut ympärillä oleville. Olisin hypännyt puntarissa tuon tuosta, valittanut "lihoamistani" ja ryhtynyt "en syö mitään" -dieetille pariksi päiväksi.

Nyt kun olen seesteinen (ehe) aikuinen, niin laitoin tänään vain vähän löysempää ja mukavampaa vaatetta päälle, kun lähdettiin leffaan. Ei kriisiä tai kiukuttelua, tämä on ohimenevää. Sen verran kuitenkin halusin olla pahentamatta oloani, että en ostanut mitään naposteltavaa mukaan. Suolainen popcorn ja irtokarkit eivät varmaan olisi toimineet nesteenpoistajina.. Käytiin katsomassa Spike Jonzen "Her", ihan kelvollinen pätkä. Huomasin taannoin, että meillä on kahdeksan leffalippua menossa vanhaksi ensi kuun lopussa, joten niitä piti nyt sitten käyttää pois.

Torstaina menen siskon kanssa katsomaan Saving Mr. Banks, ihan vain siksi, että Maija Poppanen oli lapsuudessani minulle tärkeä kirja. Olin sairaalassa, kun sain jonkinlaisen myrkytyksen munuaisiini. Olin monta päivää korkeassa kuumeessa ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että sairaalan sänkyni viereisellä pöydällä oli kirja. Kysyin hoitajilta, kenen se on, ja sanoivat äitini jättäneen sen siihen. Luin paksun, Maija Poppasesta kertovan kirjan sairaalassa kokonaan, ja tykkäsin siitä niin paljon, että luin sen kotiin päästyäni uudelleen. Kirja on vieläkin hyllyssäni, ja neljä vuotta sitten edesmennyt koirani nakerteli sitä pentuna, joten siinä näkyy myös meidän yhteiselon jäljet <3. Minulla ei ole elokuvalle mitään odotuksia; olkoonkin Disney-hömppää, haluan nähdä sen silti.

Leffan jälkeen piipahdimme thai-buffassa syömässä. Lautaselle kasasin salaattia, riisiä ja curry-tofua. Tänään teki hirmuisesti tuollaista ruokaa mieli, mutta tosi moni paikka oli pääsiäisen vuoksi suljettu.

Tofupalat olivat mukavan isokokoisia ja niitä oli runsaasti. Välillä saa buffet-paikkojen tofukastikkeista etsiä palaa sieltä, toista täältä.

Palatakseni tuohon turvotukseen, niin epäilen sen aiheuttajaksi kreatiinia. Vaikka en ole siinä aiemmin huomannut mitään sivuvaikutuksia, niin nyt kun taas salille palasin ja kreaa maltillisesti olen palkkariin laittanut, niin sillä saattaa olla sormensa pelissä. Jätän sen nyt pois muutenkin, kun en ole mitään positiivista buustiakaan huomannut.

Pääsiäistreenejä: sulkista ja salia

Kävin tänä aamuna kaverin kanssa pelaamassa sulkista. Merihaan "retro" urheilutalo oli lähestulkoon pimeänä, ja saatiin olla hallissa aivan omin nokkinemme. 15 euron ryöstöhinnan maksettuamme (olisi kyllä voinut olla joku pääsiäisalennus, kun 90% helsinkiläisistä on poissa kaupungista) siirryimme hallin puolelle, pallottelimme jonkun aikaa ja aloimme sitten pelata ihan kunnon matsia pisteistä.

Matsin jälkeen pukkarissa

Neljästä erästä hävisin kolme.. Mutta en nyt aivan hirvittäviä murskatappioita ottanut; häviöerät päättyivät 21-16, 21-14 ja 21-18. Sen neljännen erän sitten voitinkin 21-18 johtaen pitkään yli kahdeksalla pisteellä. Taktiikkani oli harhauttaa vastustajan huomio kyselemällä kuulumisia. Itse pelasin silloin paremmin ja huolettomammin, kun juttelin. Vastustaja puolestaan pelasi silloin huonommin, eli win-win, molemmat winit minulle! Yhteensä tuli pelattua tunti ja vartti. Minä olisin jaksanut vielä pidempäänkin, mutta kaveri ei, ja kun oltiin maksettu kuitenkin vain tunnista, niin ei siellä kehdannut loputtomiin notkua, vaikka tyhjä halli olikin.

Sulkiksen pelaaminen on kyllä kivaa. Joka kerta kun käyn, tulee hyvä mieli. Ajattelen aina, että pitäisi mennä useammin, mutta pelikavereita on vähän niukassa. Taidanpa yrittää houkutella tuon miekkosen mukaani joku kerta. Meillä on vain vähän erilainen vuorokausirytmi; minä aamusirkkuna olisin valmis matsiin sunnuntaiaamuna jo vaikka kahdeksalta, kun hän kiskaisee vielä peittoa korviin muutaman tunnin ajan.. Olemme yhdessä käyneet kokeilemassa ju-jutsua aikoinaan, hänellä on siinä (Hokutoryu ju-jutsu) suoritettuna sininen vyö ja vei minut sitten myöskin pari kertaa treenailemaan. Inhosin sydämeni pohjasta :D. Kontaktilajit eivät todellakaan ole minua varten. Keilaamassa olemme myös käyneet, mutta ei se nyt oikein ole sellaista urheilua, ainakaan tällaisille amatöörikeilaajille. Kyllä siinä aina kyykkäävä pakara kipeytyy, mutta siinäpä se. Ihan mukavaa ajanvietettä kuitenkin. Mutta sulkista voisimme tosiaan käydä yhdessä kokeilemassa. Siinäpä tavoite tälle keväälle :).

Nyt pääsiäisen aikaan on ollut aivan ihanat ilmat ja täällä on ollut tosi rauhallista, kun ihmiset ovat tehneet joukkopaon mökeille ja maalle. Eilen meninkin salille siinä uskossa, että yksinäni saan treenailla, mutta mitä vielä. Onneksi oli tarkoitus treenata yläkroppaa, niin siihen löytyy suorituspaikkoja ja variaatioita. Lämmittelyn jälkeen aloitin penkillä, ja tein neljä sarjaa. Taannoin taisin mainitakin, että penkissä minulla usein loppuu voimat tosi nopeasti. Ensimmäisen sarjan paukutan helposti 15 toistoa ja jää vaikka pari vielä varastoonkin. Mutta toistomäärät hupenevat nopeasti seuraavissa sarjoissa. Eilen toistot olivat sen ensimmäisen kevyeltä tuntuneen sarjan jälkeen 13, 9, 8. Eli viimeinen neljästä sarjasta on toistoiltaan puolet siitä, mitä jaksan ensimmäisessä sarjassa.

Penkin jälkeen psyykkasin itseäni hetken leuanvetotelineen edessä ja tein kaksi sarjaa, 5 ja 3, pompun kautta ja jarruttaen taas. Pikkuisen enemmän meni siis kuin edellisellä kerralla. Kyllä se tästä! Ja siitä jatkoin ylätaljaan. Tuntuma on sitä tehdessä aina hieman parempi, kun on käynyt tekemässä edes pari leuanvetoa alle. Ylätaljan jälkeen tein ojentajille ranskalaista punnerrusta maaten käsipainoilla, hauiskääntöä taljassa kyykyssä ja loppuun vielä vatsarutistuksia taljassa. Olenkohan ainoa, jolla tuo liike tuntuu aina menevän enemmän etureisille(!) kuin vatsalihaksiin? Kyseessä on siis tämä liike:

Kuva: Bodybuilding.com

Nyt kuitenkin kun googlailin, huomasin, että suurimmassa osassa kuvia ihmiset tekevät sen kasvot taljaan päin. Itse olen aina ollut selin taljaan, kun se vie vähemmän tilaa, ja sitten siinä vastapäisessä taljapakassa mahtuu joku muu paremmin tekemään jotain liikettä. Ehkäpä pitääkin seuraavaksi kokeilla kasvot taljaan päin olemista.

Tyytyväisyys treeniin ei ehkä ollut ihan kaikkein paras. Pari viikkoa sittenhän meinasin, että alan tehdä uusimman Fit-lehden mukana tulleen ohjelman mukaisesti. Eka viikko ei mennyt kiireiden ja huonon palautumisen vuoksi ihan putkeen, tein kaksi treeniä kolmesta. Toka viikkokaan ei nyt ole mennyt ihan suunnitellusti, sen keskiviikkoisen tiltin johdosta jaoin yläkropan nyt eri päivälle. Ja sitten kun huvittaa juostakin.. Ää-ä! Olen tosi huono pysymään missään ohjelmissa, jos en ole niistä vastuussa kenellekään muulle kuin itselleni! Tosin en tiedä, miksi pitäisi pysyä ohjelmassa, jos se ei nappaa? Ei tässä kuitenkaan avaudu mitään bonussisältöä tähän elämään, kun noudatan x ajan x ohjelmaa.

Kaivelin nyt viime kevään treeniohjelmia, joita sain Haikaraiselta. Aloitimme silloin kahdella erilaisella saliohjelmalla, jotka vuorottelivat. Kolme kertaa viikossa salitreenit ja tosiaan aina vuoronperään ohjelma A ja ohjelma B. Jospa jaksaisin noita noudattaa edes pari viikkoa :P.

Ohjelma A menee näin:

- sumomave 4*8
loput liikkeet vuorosarjana:
- kulmasoutu tangolla 3*8 + penkkipunnerrus 3*8
- leuanveto jarruttaen 3*3 + pystypunnerrus käsipainoilla 3*8
- ojentajarutistus taljassa 3*8 + hauiskääntö käsipainoilla 3*8

Ja loppuun pari erilaista vatsalihasliikettä.

Ohjelma B menee seuraavasti:

- askelkyykky 3*12/puoli
loput liikkeet vuorosarjana:
- kulmasoutu käsipainoilla 3*12 +  etunojapunnerrus 3*12
- ylätalja leveällä otteella 3*12 + vipunostot sivulle 3*12
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla 3*12 + vasarakääntö hauiksille 3*12

Nyt jo, kun kirjoitin sen tähän ylös, hotsittaa hirveästi päästä ohjelman kimppuun! Itseni tuntien saatan hyvinkin olla kyllä parin viikon päästä jo taas tässä miettimässä vaihtelua.. Mies sanookin aina, että olen hemmetin hyvä aloittamaan asioita (kääntäen: jätän projektit levälleen kuin Jokisen Ellun kanojen eväät..).

Loppuun vähän viime päivien sapuskoja. Tuunasin tofusalaattia lisäämällä siihen purkillisen valkoisia jättipapuja tomaattikastikkeessa. Nämä Palirrian jättipavut ovat tosi hyviä, joskus lykkään niitä vain leivän päälle ja syön sellaisenaan.

Mutta siis jääsalaattia, kurkkua, paprikaa ja maustekurkkua on salaatin pohjana ja siihen lisäksi marinoitua tofua kuutioituna ja tuo purkki papuja. Tuossa papupurkin kastikkeessa on mausteita; persiljaa, tilliä ja pippuria, joten salaatti saa siitä lisää makua. Tosi hyvää ja tarpeeksi nopea valmistaa tällaiselle kärsimättömälle kokillekin.

Täksi viikonlopuksi valmistettiin iso kattilallinen perunasosetta, siihen tulee aina puntti persiljaa pieneksi hakattuna. Sen lisukkeena syödään sitten milloin mitäkin; tänä viikonloppuna eilen porkkana-kikhernepihvejä ja tänään Anamman kasvispyöryköitä.

Lopuksi laitan tähän vielä tuorepuuron ohjeen. Tässä on tuhti annos, jota voi tuunailla oman makunsa mukaan paljonkin. Alla olevassa annoksessa on banaani, 3 dl maustamatonta soijajogurttia, reilu desilitra kauraleseitä ja mustikoita. Mustikoiden tilalla voi käyttää puolukoita, ne tuovat mukavaa kirpakkuutta. Pakastimestani löysin pari rasiaa puolukoita, mutta ne olivat vuodelta 2008, joten en enää uskaltanut niitä käyttää.. Muutenkin tuolla on vielä marjoja sen verran, että alkaa tulla kiire, että ehtii seuraavien marjojen kypsymiseen mennessä ne syödä pois.

Puuro laitetaan vähintään pariksi tunniksi jääkaappiin turpoamaan. Itse annan yleensä olla yön yli ja se on sitten seuraavana aamuna juuri sopivaa.

Blogilistani

Monissa blogeissa olen nähnyt tällaisen postauksen ja päätin tehdä sellaisen nyt sitten myös itse. Mitä blogeja luen?

Luen blogeja feedly-readerin kautta, joten minua ei haittaa, vaikka blogi päivittyisikin harvemmin. Uudet postaukset tulevat, kun tulevat. Ja koska lukulistalla on useampia blogeja, niin siellä on aina luettavaa. Jos omalta listalta lukeminen loppuu kesken, surffailen Lilyssä ja Fitfashionissa. Listalla on treeniblogeja 26 ja parikymmentä muihin aiheisiin keskittyviä blogeja.

Treeniblogeista mainittakoon seuraavat:

Endorfiinikoukussa

• Löysin tämän blogin Fitfashionilta ja aluksi selailin satunnaisesti, mutta kun huomasin, että kävin varta vasten katsomassa, onko tullut uusia postauksia, niin kirjasin blogin feedlyyni. Tämä on jotenkin mukavan maanläheinen blogi, missä keskitytään nimenomaan siihen liikkumisen iloon, eikä liikuta fitness-/ulkonäkö-/kalorit -akselilla.

You either want it or you don't

• Olin viime vuonna niin iloinen, ettei tämä blogi lähtenyt Fitfashionille. Vaikka olenkin jo tottunut FF:n ulkoasuun ja hyväksynyt sen olemassaolon (:D), niin silti blogspotissa blogit säilyttävät paremmin persoonallisuutensa. Jättisuuri plussa on se, että tässä blogissa ei ole mainoksia! Heidi kirjoittaa hyvin ja postaukset tuntuvat aina hyvin jäsennellyiltä. Sopivasti kuvia, jotka tukevat tekstiä, eivätkä nouse postauksen ainoaksi anniksi. Koukuttava yhdistelmä fiksua pohdintaa ja ärsyttävää itsepäisyyttä :D.

Keppijumppaa ja porkkanaa

• Elina pitää nyt taukoa keittokirjakiireiden vuoksi, mutta ei haittaa. Luen myös Chocochiliä, ja kyllähän toisen vegaanikuntoilijan kuulumiset aina kiinnostavat. Elina on tavallaan tuttu jo vuosien takaa eläinoikeusaiheiselta keskustelupalstalta ja monet lempiruokaresepteistäni ovat Chocochilin tuotoksia. Keppiksessä on myös tosi maanläheinen ote ja Elina kirjoittaa hyvin. 

Anu treenaa

• Olin tosi hämmästynyt, kun jostain kävi ilmi Anun ikä. Vaikuttaa tosi paljon ikäistään vanhemmalta / kypsemmältä. Treenaaminen vaikuttaa pitkäjänteiseltä, järkevältä ja sellaiselta, että siitä on turha hössötys kaukana. Anu on rakentanut kropastaan mahtavan lihaksikkaan! Tässä esimerkkipostaus, joka vakuutti minut lopullisesti blogin erinomaisuudesta :).

My project is me

• Jennien blogi oli ihan ensimmäinen treeniblogi, jota aloin pari vuotta sitten lueskella. Joskus 2000-luvun alussa olin lukenut blogeja edellisen kerran ja silloin lähinnä aika vakavista ja yhteiskunnallisista aiheista. Sitten blogien lueskelu jäi, ja uusi aalto tuli nyt pari vuotta sitten. Iltalehden sivuilta bongasin Jennien viikon laihduttajana, ja työn jäljestä vakuuttuneena luin koko blogin melkein yhdeltä istumalta. Sieltä sitten kommenteista löysin jo mainitun Heidinkin blogin :). Ja siitä avautui kokonainen treeniblogien maailma, ja aloin itsekin kirjoittaa tätä omaani.
  
  Jennie asuu täällä samoilla seuduilla ja on hauska bongailla tuttuja kulmia kuvista välillä. Tämäkin blogi on eräänlainen raikas tuulahdus Fitfashionilla. Mielenkiintoisia pohdintoja ja realistisia ajatuksia kehityksestä, takkuamisesta ja erilaisista pinnalla olevista asioista (maidoton kokeilu, gluteeniton kokeilu jne.). 

Rahkamuija

• Kukapa ei Rahkiksesta tykkäisi? Miten voi yhtä aikaa olla niin hauska ja hyvä kirjoittamaan? Kuvatekstit kutkuttelevat nauruhermoja ja paintin käyttö on opeteltu jossain komediakurssilla. Täälläkään ei tarvitse pelätä "saimme kokeiltavaksi ihanan huikean värikkään rahkapurkinavaajan! Kommentoi tänne, niin arvon kaikkien kesken sellaisen. Jatkossa avaan kaikki rahkapurkkini tällä.." -mainospostauksia.
  
  Jos blogia täytyisi kuvata yhdellä sanalla, niin se olisi leikkisä. Tai kujeileva. Joka tapauksessa se on iloinen ja ilahduttava, hyvän mielen blogi. Kommentteja myöten!

Juoksemattomuusblogi

• Suvin kanssa tunnun usein olevan samaa mieltä asioista, ja löydän itseni nyökyttelemästä blogissa esiintyville ajatuksille. Kantapään kautta, jos silloinkaan, eli meitä yhdistää vammojen harrastaminen, ja on mielenkiintoista lukea, millaisilla vaikutuksia eri hoitomuodoilla on.

Pidän tärkeänä, että kirjoittaja vastaa kommentteihin, etenkin jos niitä ei ole kymmeniä. Vastavuoroisuus on minulle blogien parasta antia, ja kun kommentteihin vastataan oikeasti ajatuksella, niin siitä tulee sellainen olo, että kirjoittaja oikeasti haluaa keskustella, eikä vain räiskiä ajatuksiaan muiden luettavaksi. Toki joihinkin "onnea", "ihana kroppa" tai "<3" -kommentteihin nyt on vaikea vastata mitään hirveän syvällistä, mutta siis muuten.

Näiden treenaamiseen tai liikkumiseen liittyvien blogien lisäksi luen tietysti Pöperöproffaa, Lihastohtoria, Sami Sundvikia (vaikka osaakin olla jotenkin tosi ärsyttävä :D), TH-valmennuksen blogia ja silloin tällöin Kukka Laakson blogia. Kukan blogia ei saa readeriin, joten siellä tulee käytyä harvemmin.

Ja satunnaisesti tosiaan luen Fitfashionin muitakin blogeja ja käyn välillä kommentoimassakin. Mutta välillä puuduttaa, kun huomaa jonkun kamppiksen olevan käynnissä ja kaikkien postaukset ovat jostain kahvinkeittimestä tai vedenkeittimestä tai munankeittimestä tai protskujauhekeittimestä tms. Tai nyt viime viikonlopun jäljiltä sen ziljardi postausta Fitness-kisoista. En oikein edes erota monia FF:n blogeja toisistaan, kun ovat niin samanlaisia keskenään. Kun blogissa on jotain särmää, se houkuttelee lukemaan ja palaamaan uudestaan.