Milloin minusta tuli näin murheinen?

Pari vuotta sitten olin niin innoissani. Treenit oli aloitettu personal trainerin kanssa, kevät tuntui olevan virtaa täynnä ja urheileminen oli helppoa. Koti oli täynnä iloisia lemmikkejä, vanhoja ja vähän nuorempia.

Hyppy kaksi vuotta eteenpäin ja olen raihnainen raato, joka on koko ajan väsynyt ja huolia täynnä. Rakkaista lemmikeistä on kaksi mennyt manan majoille, pikkukoira lähti takaisin omistajalleen ja jäljelle jääneet alkavat näyttää jo ehtoopuolen merkkejä. No, Kaapo poislukien. Olli-kissamme odottaa lisäkilpirauhasleikkaukseen menoa, mutta en tiedä, toteutuuko se, sillä munuaisetkin taitavat olla jo niin loppupuolella, että leikkauksella ei ehkä saavuteta mitään laadukasta elinaikaa. Kuti-koira on mummoiässä, aamukankeutta ja minun mielestäni myös ontumista, mutta kukaan muu ei sitä näe? Annoin sille parina päivänä tulehduskipulääkkeen, mutta säikähdin, kun se kolmantena päivänä syöksäytti ilmoille sellaisen veriripulin, että olin jo siltä lenkkirupeamalta menossa eläinlääkäriin. Sisko epäili, että sillä olisi voinut joku peräpukama tms. puhjeta. Ja se oli vain tuo yksi ainoa kerta, sitä ennen ja sen jälkeen se on puskenut ulos ihan normaalia tavaraa.

Muutama viikko sitten, nyt ei ole enää lunta maassa.

Ranteen kunto ei etene suuntaan tai toiseen. Välillä kipeä, välillä ei. Ei sitä kättä voi treeniin käyttää. Nyt on sitten myös oikea olkapää alkanut juilia. Tuntuu, että yksi toisensa jälkeen ruumiinosat vain sanovat sopimuksia irti. Eilen kävin toistamiseen fysioterapiassa. Gluteus mediuksiin oli sentään tullut voimaa huomattavasti edelliskerrasta. Mutta jalkaterän etuosat ovat edelleen täysin passiiviset. Varpaat eivät vain tottele mieltä. Tuntuu tyhmältä, kun laittaa päästä käskyn nostaa tai laskea, ja mitään ei tapahdu. Sanoin fyssarille, etten tiedä, mikä on nilkan oikea tai väärä asento ja hän sanoi, että voidaan ottaa kuva, jos minulla on kamera kännykässä. Ja niinpä hän räpsäisi kuvan molemmista asennoista ja kyllähän minä nyt sen eron hahmotan. Kun päivässä tulee 20t-30t askelta virheellisellä nilkan asennolla, niin ei ihme, että alakropassa on vammoja ja kipuja.

räpylä virheasennossa

oikea asento

Olen tällä viikolla käynyt kolmesti juoksemassa Kaapon kanssa. Se on tuntunut monotoniselta ravaamiselta, ei ole tuottanut oikein mitään mielihyvää. Kipu pakarassa on kuitenkin ehkä alkanut tulla myöhemmin esiin. Kun juoksee samaa reittiä, niin tulee pantua merkille, missä kohtaa kipu yleensä alkaa häiritä, ja nyt se ei ole tullut vielä siinä pisteessä, missä aiemmin. Olisipa hienoa, jos jotain edistystä alkaisi siellä tapahtua. Ensi viikolla saan viimein sähköpöydän työpisteeseeni.

Tänään pyöräilin Kaapon kanssa muutaman kilometrin matkan meiltä Porttipuistoon, sinne Vantaan Ikean viereen. Käytiin hakemassa vähän puruluita ja maitohappobakteereja. Hullu koira kiskoi ylämäkeenkin minua ja pyörää. Alamäissä en uskaltanut ajaa, enkä ihmisten ohikaan, koska oli eka pyörälenkkimme, ja sillä oli selvästi hakusessa se vielä. Kerran se pomppasikin etupyörän eteen ja sai vähän osumaa. Säikähdettiin kumpikin aika lailla. Mutta siis jos olisin antanut sen laukata suitsimatta, niin se meno olisi ollut käsittämättömän kovaa. Koirapuistossakin ihmiset päivittelevät Kaapon vauhtia ja kestävyyttä. Muut koirat usein luovuttavat ja käyvät pitkäkseen läähättämään, kun tuo vaan jaksaa, jaksaa, jaksaa..

Täytyy myöntää, ettei se ihan vieläkään tunnu omalta koiralta. Sellaiselta vain, joka on lainassa, ja lähtee kohta pois. Ihan liian nopeasti tuli otettua uusi koira. Tiedän ja uskon, että tämä suhde Kaapoon koko ajan kehittyy, mutta se vie aikaa. Tämän kanssa enemmän kuin kenenkään muun (oman tai hoito-)koirani kanssa aiemmin, ja sen myöntäminen itselleni on vaatinut vähän hyväksyntää. Luulin, että kiinnyn jokaikiseen elukkaan nanosekunnissa. Ja olenkin kiintynyt siihen, mutta joku sellainen klikki vain puuttuu. En tiedä, johtuuko se siitä, että se on niin itsenäinen koira, ja olen tähän asti ollut vaan perässä hiihtävien paimenten kanssa tekemisissä. Kaikki muut koirani ovat olleet sellaisia mammanpoikia, ja tuo taas mennä rällättelee kenen matkaan hyvänsä.

Mutta niin; vammoista vielä.. kun juttelee ihmisten kanssa, niin lähes kaikilla on jotain vaivoja ja vammoja kropassaan, jotka häiritsevät eri tavoin elämää. Paljon liikkuvilla se tietysti korostuu, kun ei voi tehdä sitä, mitä haluaisi, sillä tavalla kun haluaisi. Vesijuoksu ei vaan korvaa juoksua, eikä kotijumppailu salitreenejä. Epätietoisuus kalvaa, kun ei tiedä, onko tällaista nyt vaan koko loppuelämä, että kroppa on tällainen paska ja helposti rikkoutuva. Vai voiko tässä vielä joskus kivuttomasti harrastaa. Mikä olisi oikea ammattilaisauttaja, ja onko näistä ja noista harjoituksista apua. Voisiko olla joku korvaava liikuntaharrastus, joka tuottaisi mielihyvää, ja mitenhän sen löytäisi (no, kokeilemalla. mutku..)

Aamupäivän välipalaa töissä: mysliä ja omenaa

Arvata saattaa, että kun treenit ei suju, niin ei oikein ruokintapuolikaan. Nyt kun päätin jättää herkut vähemmälle, energiansaanti väheni oleellisesti ja viikossa hulahti pois nesteitä tai mitä lie, melkein kaksi kiloa. Juoksulenkit + herkkujen eliminointi toi taas vyötäröäkin vähän soukemmalle. Olen yrittänyt siitä pitää kiinni, että tuoreita kasviksia ja hedelmiä tulisi syötyä. Ihan vain sen vuoksi, että kaipaan sitä raikkautta. Jotenkin olen ajautunut taas siihen, että työpäivän aikana tulee juotua vain pari lasillista vettä ja koko ajan on kuiva olo, ja se näkyy ihossakin. Ja vaikka janottaa, en siltikään jaksa mennä hakemaan vettä pulloon tai lasiin!

Tofupyttipannua ja porkkana-appelsiiniraastetta
(jälkiruoaksi söin vielä melkein toisen lautasellisen pelkkää raastetta, oli niin hyvää)

Kasviksista onneksi saa jonkun verran nestettä. Porkkana-appelsiiniraastetta olen tehnyt lähes jatkuvasti ja rouskutellut omenoita. Banaania ja marjoja menee päivittäin, ja sitten jotain pieniä määriä salaattia, kurkkua, mastekurkkuja. Varmaan niukasti se puoli kiloa päivässä, kun parhaimmillaan on mennyt kilonkin verran. Käsittämätöntä oman hyvinvoinnin sabotointia juuri silloin, kun siitä pitäisi pitää erityisen hyvin huolta. "Jos sinulla ei ole aikaa hoitaa itseäsi nyt, niin plaaplaaplaa.."

Sori angstipostaus.