Taidonsiirtoa

Kun pari vuotta sitten treenasin Timo Haikaraisen PT-valmennuksessa, hän puhui muutamaankin kertaan siitä, kuinka salilla opitut kognitiiviset taidot voivat siirtyä osaksi muuta elämää. Salitreenit vaativat esimerkiksi vahvaa keskittyneisyyttä, jotta kehitystä voi syntyä. Paljon näkee sellaista heiluttelua, että treenaaja katselee samalla ympärilleen ja koko sali on ikään kuin hänen telkkarinaan. Mutta ihan yhtä paljon - ellei enemmänkin - näkee sitä, kuinka suoritusta tehdään keskittyneesti: silmät kiinni puristaen, naama irveessä, tai totinen ilme tyhjyyteen tuijottaen. Kuinka jokainen ajatuksen murunenkin on kiinni siinä, miten suorituksen saa tehtyä.

Itse huomasin nopeasti, että kun keskityin keskittymään, ja harjoittelin nimenomaan keskittymistä (vaikka en toki aiemminkaan ollut mikään ympäristöön tuijottelija), niin treenin lopussa oli tyhjempi olo. Treeni oli kuormittanut myös henkisesti. Vähitellen kuormitus tasaantui, eikä vienyt enää samalla tavalla väsymykseen. Olin oppinut keskittymään optimaalisesti. Huomasin sen myös silloin työelämässä ja kotonakin; jaksoin keskittyä aiempaa paremmin. Vaikkapa joku nettisivu, jossa oli pitkät jorinat sinänsä ihan kiinnostavasta aiheesta. Muistan kuinka huomasin, että sen kahlaaminen loppuun ei ollut enää niin ponnisteluja vaativaa kuin aiemmin. Töissä luin pitkiä raportteja yhdeltä istumalta, kun aiemmin pompin kaikkien eri ohjelmien välillä katsomassa, olisiko tullut jotain mielenkiintoisempaa tekemistä.

Nyt kun olen vajaat kaksi kuukautta käynyt autokoulua, jossa puhutaan koko ajan ennakoinnista (välillä tuntuu, ettei mistään muusta puhutakaan..), olen alkanut siirtää sitä ensin myös muuhun liikennekäyttäytymiseeni - jalankulkijana, koirien taluttajana, pyöräilijänä - ja nyt pikkuhiljaa nähtävästi myös työelämään. Olen huomannut ilokseni tässä muutaman viikon ajan, että tutkin kalenteriani yhä pidemmälle, presikset ja palaverit ovat aiempaa aikaisemmin valmisteltuja, bongaan porsaan mentäviä reikiä tulevaisuudesta ja ehdin tilkitä ne.

Toki elämässä on nyt paljon muutakin, että on ollut pakko tehostaa omaa toimintaansa, jotta arki yleensä rullaa. Yksi asia sakkaa vielä, ja se on ruokien tekeminen. Tässäkin istun nyt, kello on 21.22 ja ei ole mitään tietoa siitä, mitä söisin huomenna töissä evääksi. Koko päivän olen sitä jahkaillut, ja sitten taas tehnyt jotain muuta. Harjoittelin jopa autokoulun teoriakokeeseen sitkeästi ja tein puolen tunnin kahvakuulatreenin, kun vetkuttelin ajatusta ruoanlaitosta. Plääh. Tänään syötiin hampurilaisia itse tekemästäni soijarouhepihvitaikinasta, ja niistä ei oikein mukana kannettavaksi evääksi ole. Salaatit, kurkut ja tomaatit liiskaantuvat ja se pakkaaminen olisi turhan työlästä. Ehkä tästä nyt tämän kirjoituksen myötä ryhdistäydyn ja teen huomiseksi jotakin. Pakko. Aamulla menen kuitenkin Kaapon kanssa juoksemaan, joten töissä on oltava murkinaa mukana.

Tässä vielä kuva juoksulenkkini varrelta. Tuolla ulkona on kevät kauneimmillaan!