A niin kuin antibioottikuuri?

Viettelen ansaittua vapaapäivää. Syyskuun alkupuolella tuli tehtyä töitä illat ja viikonloput, kun koulutin tiimilleni uutta tiiminvetäjää, ja muut hommat kasautuivat sinä aikana. Tänään otin ajotunnin vuoksi vapaapäivän ja muutenkin ihan vain breikkiä töistä. Jätin jopa työkoneen töihin, jotta en sortuisi edes vilkaisemaan sähköposteja.

Nykyisin autokouluissa on harjoitteluvaiheen alkupuolella (suositus noin kuukauden kuluttua kortin saamisesta) käytävä yksi "palauteajotunti", jossa käydään läpi inssiajon heikkoja lenkkejä. Sen lisäksi on yksi teoriatunti ja yksi ryhmä(pari)ajotunti. Teoriatunti tarkoitti käytännössä sitä, että juteltiin ryhmässä kokemuksiamme kuljettajina. Palauteajotunti ei eronnut varsinaisen autokoulun ajotunneista mitenkään. Saman verran tuli palautetta ajon aikana kuin silloinkin.. Tämän viikon perjantaina on sitten ryhmäajo, jolloin ajan toisen oppilaan kanssa siten, että toinen ajaa noin 40 minuuttia yhteen suuntaan ja toinen hieman eri reittiä saman verran takaisin. Ja sitten kuunnellaan opettajan palautteet.

Treenaaminen on edelleen vähän laiskanpuoleista. Osasyy siihen on jälleen tämä kroppa, joka yskii pikkuvikojaan kuin ruosteinen datsun. Toissaviikon lopulla käytin pari päivää suutarissa korjattavina olleita nilkkureita, ja ne hiersivät vasempaan pikkuvarpaaseen mojovan rakkulan. Se oli jo kesän jäljiltä entisestään jotenkin paksuuntunut, vanha hiertymä ei kai koskaan kunnolla parantunut, ja nyt tulehtui ihan kunnolla. En pystynyt kävelemään kunnolla ja menin lääkäriin. Lääkäri kun koski varpaaseen, niin vedet tulivat silmiin kun sattui niin s&%**nasti. Neuvoksi tuli vetää ibuprofeenia 800 mg kolmesti päivässä ja antiseptisiä jalkakylpyjä. Ja ab-kuuri (kefaleksiiniä), jos punoitus ei laske. Miehen kenkää lainasin muutaman päivän ajan, kun ei mikään oma mahtunut jalkaan :D.

No laskihan se punoitus, mutta varvas on edelleen kipeä. Ei siis mitenkään pahasti, pystyn kävelemään ja treenaamaankin suht normaalisti. Mutta ei se siis kunnossa ole. Puristaminen sattuu. Kaapo on pari kertaa survaissut tassullaan siihen päälle, ja näen tähtiä. Harkitsen edelleen ab-kuurin aloittamista. En ole syönyt antibiootteja vuosiin: edellinen kerta taitaa olla 2009 tammikuussa, kun jouduin ison dogon puremaksi. Luulisin. Hämärästi muistelen, että tähän väliinkin olisi ehkä joku kuuri määrätty, mutta en ole varma. Odottelen nyt vielä jokusen päivän kuitenkin.

Sitten toinen murheenkryyni: ranne. Kyllä, se hemmetin jännetuppitulehdus yrittää taas tulla. Mutta vasta yrittää. Erehdyin taluttelemaan koiraa taas nahkahihnalla, kun se on fleksin päässä niin epäluotettava (pelkää esimerkiksi takaa tulevia pyöräilijöitä). Yritin talutella enimmäkseen oikealla kädellä, mutta aina välillä toki vasurilla autoin, ja eihän tuo tyhmä ranne kestä mitään. Saliharjoittelu kiristää forkut entisestään, joten voin vaan kuvitella, että ranteen lihakset on yhtä haperoa jäykkää solukkoa vaan.

Joten viime viikolla kävin kahdesti salilla ja kerran juoksemassa. Juokseminen taas kipeytti varpaan niin, etten tiedä, koska uskallan seuraavan kerran kokeilla. Tämän viikon treenit on korkattu tänä aamuna salilla. Mulla ei ole tällä hetkellä mitää saliohjelmaa, mitä seuraisin orjallisesti. Näin harvoilla käymisillä olen yrittänyt nyt treenata kropan mahdollisimman monipuolisesti läpi. Ja koska inhoan melkein kaikkia fiksuja liikkeitä (penkki, mave, takakyykky), niin semmoiseksi vemputtamiseksihan se treeni on mennyt. Tänään tein prässiä, loitontajia, sumokyykkyä, ylätaljaa, penkkiä, pystypunnerrusta kässäreillä ja selän ojennusta. Eikös tuossa nyt suurinpiirtein kaikkia lihasryhmiä vähän rasitettu?

Joku nainen kysyi, saako tehdä prässissä mun kanssa vuorotellen ja yllätyin, että joku uskaltaa tulla kysymään sellaista. Yritin vastata oikein reippaasti ja iloisesti, että ilman muuta. Jotenkin oma tunne ei aina välity äänestä. Joskus olen kuunnellut omia puheluitani (töissä) ja niinä hetkinä, kun olen yrittänyt kuulostaa oikein iloiselta ja/tai ystävälliseltä, niin sävy muuttuu hyvin vähän siitä rutiinirussutuksesta. En halua ihmisten kuvittelevan, että olen mikään mörökölli. Mutta niin siis sitä vaan tehtiin prässiä vuorotellen ja ihan sutjakkaasti se kävi. Ei omat sarjatauot venyneet, vaikka vähän painoja venkslattiinkin.

Nyt lähden Kaapon kanssa nauttimaan aurinkoisesta syyspäivästä.