Valoa näkyvissä

Kevät on pikkuhiljaa hiipimässä tänne. Vielä pari viikkoa sitten toivottelin asiakkaille sähköpostien lopussa mukavia kevättalven päiviä ja nyt toivotuksia voisi rukata kevään odotteluun päin. Parasta tässä on valon lisääntyminen, joka vaikuttaa omaan jaksamiseeni ihan hirmuisen paljon. Ihanaa lähteä töiden jälkeen lenkille Kaapon kanssa, kun on vielä valoisaa ainakin lähtiessä. Viimeisen parin viikon aikana on vielä ollut useampia ihan aurinkoisia päiviä; viime viikonloppuna harmittelin lenkillä jo aurinkolasien puuttumista, kun oli niin kirkasta, että tunsin olevani luolasta noussut mörrimöykky siristellessäni jatkuvasti.

Valoa on myös mielessä. Noin kuukauden ajan, ehkä parinkin, on tuntunut siltä, kuin jotain pieniä onnellisuuden pilkahduksia aina silloin tällöin tulisi. Olen tuntenut itseni ikään kuin kuivaksi ja kuolleeksi multaruukuksi, jossa nyt yhtäkkiä vähän pilkottaakin jotain vihreää verson tynkää. Ei mitään isoa, eikä nopeasti esiin kasvavaa kukoistusta. Mutta muutaman kerran on tullut välähdyksiä siitä normaalista olosta, joka oli ennen kuin kaikki tämä suru ja painava olo alkoi. Ja kamalaa myöntää, mutta vasta nyt on alkanut tuntua siltä, että Kaapoakin kohtaan osoittamani hellyys ja kiintymys alkaa tuntua aidolta. Viime vuonna rapsuttelut ja hellittely tuntuivat mekaaniselta ja rutiininomaiselta; tein sitä, koska olin tottunut rapsuttelemaan lemmikkejäni ja koska koira haki huomionosoituksia itsekin. Kaivautui kylkeen kiinni sohvalla ja työnsi päätä syliin jne. Vasta nyt on alkanut tulla lämpimiä läikähdyksiä sydämeen, kun vastaan sen huomionkaipuuseen ja rapsuttelen sitä.

Tällä viikolla yllätin itseni ja kävin neljästi salilla. Tein kahdesti yläkropan treenin, yhden kerran alakropan treenin ja tänään koko kropan treenin. Tänään huomasin viimein nyt parin kuukauden harjoittelun tuloksena, että leuanvedot alkavat taas sujua. Kaksi puhdasta leukaa vedin melko kevyestikin, mutta sen jälkeen en enää uskaltanut kokeillakaan, vaan jatkoin pomppujen kautta jarruttavilla alastuloilla. Kolme vuotta sitten Haikaraisen pt-ohjauksessa vedin parhaimmillani 5-6 puhdasta leukaa, mutta sitten harjoittelu muuttui epäsäännöllisemmäksi ja jossain vaiheessa yläkropan voimatasot olivat niin kehnot, että pomppujenkin kautta oli ihan hemmetin raskasta ja jarrutukset kestivät max viisi sekuntia.

Tänään oli muutenkin voimakas ja suorituskykyinen olo, vaikka en ole edes erityisesti tankannut, vaan syönyt ihan normaalisti. Mavessa tein neljä siistiä sarjaa, ja kokeilin ensimmäistä kertaa vyötäkin. Ei ole omaa vyötä, mutta salilla oli useampia, ja testasin sitten sellaista. En osaa sanoa, oliko siitä mitään hyötyä, mutta ei ainakaan haittaakaan. Mutta oli kuitenkin sellainen olo, että seuraavalla kerralla maveenkin voi jo lastata taas vähän lisää painoa. Tosin nyt kun kirjoitan tämän ja ajattelen näin toiveikkaasti, niin ensi kerralla olen tietysti heikoin ikinä, eikä nouse edes normaalit painot.

Keittelin tässä kirjoitellessani ensi viikon lounaille bataattikeiton Chocochilin hyväksihavaitulla ohjeella, jota tuunasin nyt punaisilla linsseillä. Paprikankin jätin pois ja korvasin mausteet keltaisella currytahnalla. Tällaista linsseillä voimistettua ohjetta näkyi nyt menneen parin viikon ajan muutamissa eri blogeissa ja ihmettelenkin, kun en ole aiemmin kokeillut laittaa linssejä joukkoon. Niiden avulla saa keitosta vähän ravitsevampaa, mutta makuun ne eivät vaikuta oikeastaan yhtään. Koko viime viikon söin sitä töissä ja taidan syödä koko seuraavankin. Sen kyljessä syön avokadolla päällystettyä realia ja lounas on todellakin päivän kohokohta.

Nyt unten maille, johan se kello on jo 20.20...