Kiristellessäni pyrin pitämään hiilarien saannin lähempänä 40 % päivittäisestä energiansaannistani, mutta nyt olen nostanut hiilarin määrää etenkin treenipäivinä, ja tällöin se muodostaakin noin puolet päivän energiansaannista. Perunaa, ruisleipää, kaurapuuroa, mysliä, banaania, marjoja.. Pastaa ja riisiä en ole syönyt vähään aikaan, mutta en niitä ole erityisesti pois karsinut. Paitsi tosiaan lasagne, sitä tehtiin nyt parina viikonloppuna putkeen sellainen satsi, että olisi riittänyt kaikille naapureillekin. Sitä olen töissä syönyt eväänä, pastaruokiinhan se menee. Mutta tuo 40% tuntuu yleisesti ottaen sopivan minulle paremmin ja vähentävän kaikenlaisia lisähiilarihimoja. Näin treenipäivinä tuntuu, että saisi lappaa kaksin käsin ruokaa ja mikään ei riitä.
Tämä viikonloppu on kulunut aika tiiviisti keittiön puolella. Eilen kokkasin kaksia erilaisia kasvispihvejä, joista kikherne-kesäkurpitsapihvit nousivat välittömästi suosikkiruokalistalleni. Sen sijaan kikherne-tofupihvit eivät olleen niin iso suksee, sillä käytin pestona Pirkan Arrabiataa, jossa olikin chiliä, eikä se ihan iskenyt. Nämä eivät pysyneet niin hyvin kasassakaan, gluteenijauhot olivat noiden toisien pihvien salaisuus ja tekivät niistä jopa sopivasti sitkeitä. Epämuodikkaasti en karttele gluteenia lainkaan, ja hieman jopa huvitti, kun eräällä keskustelupalstalla ennakoitiin, että kyllä siitä minulle vielä ongelmia koituu. Suolinukkani tulee tuhoutumaan ja ties mitä vielä. No, niitä ongelmia odotellessa nautin seitanistani ja muista gluteenipitoisista ruoista hyvällä ruokahalulla.
Lisäksi tein jälleen kerran bataatti-kookoskeittoa pakastimeen, joten nyt on eväät valmiina taas vähäksi aikaa. Mies keitteli illalla vielä kuusi litraa riisipuuroa (kauramaitoon), ja tehtiin tänään karjalanpiirakoita. Minä pyörittelen pohjat ja mies täyttää, rypyttää ja paistaa (+ käyttää rasvasulassa). Itse tehdyt karjalanpiirakat ovat kyllä jotain niin käsittämättömän hyviä. Niiden kanssa vielä pannu Jääomena-teetä, niin ei voi kuin vain huokaista syvään tyytyväisyydestä.
Nyt onkin sitten edessä arviolta parin viikon mittainen tyystin koiraton aika. Koirien kanssa tulee niin paljon oltua ulkona, että harmittaa jo ennalta se hyötyliikunnan määrä, minkä menetän. Sillä on ihan kunnon merkitys päivittäiseen energiankulutukseen. Tokihan voin lähteä itsekseni kävelemään tai käydä lainaamassa siskon koiria, tai täyttää vajeen muulla liikunnalla, mutta ei se nyt vaan ole yhtään niin kätevää, kuin tässä yks kaks kotona ollessa vaan päättää, että nyt kipaisen noiden kanssa lenkillä. Aamutkin alkavat niin hyvin kirpakassa loppukesän/alkusyksyn kuulaudessa, että on varmaan ihan pakko ottaa jonkinlainen oma aamulenkki nyt ohjelmaan täksi aikaa. Tuolla kypsien omenoiden tuoksussa on vain niin oma fiiliksensä kävellä.
Tänäänkin olen kävellyt koirien kanssa jo lähemmäs kolme tuntia (kaksi tunnin lenkkiä ja yksi reilun puolen tunnin) ja iltalenkki on vielä tekemättä. Tultiin puoli kuuden aikaan edelliseltä lenkiltä ja loppuiltapäivän aurinko paistoi vielä todella lämpimästi. Joku pikkupoika oli ongella pelkät uimahousut päällä ja istuessaan siinä aurinkoisella rantatörmällä ruskettuneena ja laihana tuli vain jotenkin nostalginen ja haikea fiilis lapsuuden kesistä, ja niistä ajoista kun oli vielä lämmintä ja illat valoisia, mutta koulupäivinä piti kuitenkin olla aikaisin nukkumassa.. Tämä aika on kyllä nyt just ihan parasta aikaa! Suomen vuodenajat ja ilmasto ovat minun makuuni. Kulunut kesä oli jotenkin aivan täydellinen; ei ollut pitkiä kärsimyshellejaksoja, mutta silti riittävän lämmintä ja helteitäkin oli sopivasti. Yöt olivat mukavan viileitä ja sain nukuttua hyvin. Ei ollut liian kuivaa (vaikkakin juuri siinä rajoilla), ja silloin tällöin tuli sadettakin. Mansikat kypsyivät nopeasti ja mustikallekin ehdin.
Tällä viikolla en ole ihan tyytyväinen hikiliikunnan määrään, vaikka ulkona on tullut oltua todella paljon. Kolme salitreeniäni suoritin ihan ohjelman mukaan ja siihen olen tyytyväinen. Palauttava lenkki jäi kuitenkin tekemättä ja venyttelyt (vielä ehtisin tänä iltana kyllä venytellä oikein hyvin!), ja siinä suhteessa annan itselleni sapiskaa. Ensi viikkoon lataan kaikki paukut: kun ei kerran ole koiriakaan täällä, niin on sitä suurempi syy latoa liikuntaa tiskiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti