tiistai 9. heinäkuuta 2013

Heinäkuun tavoitteita

Uuden saliohjelman kunniaksi hankin uuden treenipäiväkirjankin. Vanha oli kastunut jo niin moneen kertaan, kun juomapullosta oli tippunut vettä päälle, että sivut olivat aivan suttuiset ja toisiinsa kiinni liimautuneet. Uusi vihko on kunnollisen kokoinen ja kierrekansilla, joten siihen on helpompi kirjoitellakin.

Maanantain salitreeniin valmistauduin huolellisesti. Kävin ohjelman läpi mielessäni, vaikka se olikin yksinkertainen. Päätin ottaa heinäkuun ajan kaikkien treenien tavoitteeksi keskittyä kunnolla jarruttavaan lihastyöhön. Leuanvedoissa se on ollut mukana koko ajan ja siksi niitä varmaan viimein opin tekemäänkin. Mutta nyt keskityn jarruttelemaan myös kyykyssä, rintaprässissä, reidenojennuksissa, vauhtipunnerruksissa jne. ja tietysti vastapainoksi yritän tehdä suorituksen napakasti ja nopeasti.

Toinen tavoitteeni heinäkuulle on juoda paljon vettä. Olen aina ollut huono juomaan, mutta erityisen hyvä toistelemaan tuota, kuinka olen huono juomaan. Nyt keskityn siihen, että vedenjuonti ei ole mitään astrofysiikkaa, jota en voisi oppia. Ja kas, vesipullon täyttäminen aamulla ja sen tuominen työpisteelle edistää kummasti sen juoduksi tulemista. Nestevajauksessa treenaaminen laskee treenitehoja ja heikommat treenit tietysti kehittävät vähemmän kuin tehokkaammat.

Kolmas tavoitteeni on vaimentaa salitreeniin liittyvä sisäinen itsekritiikki, joka lähentelee paikoitellen lannistamista. Tähän asti olen pitänyt itseäni realistina, mutta on siinä ja siinä, onko se realismia vai pessimismiä, kun tuijotan synkkänä rintaprässiä ja ajatukset junnaa siinä, kuinka rintaranka on niin jäykkä ja se on syynä heikkoon edistymiseen ja mussunmussun. Tänään maanantaina muutin tietoisesti sisäistä puhetta positiivisempaan ja rohkaisevampaan suuntaan. Muistutin itseäni viime viikon hiilaritankkauksesta ja lepopäivistä, joten fyysiset edellytykset olivat kunnossa. Niinpä rintaprässin kolmessa viimeisessä sarjassa nostin painoja 2,5 kilolla, joten uusi sarjapaino (vitosen toistoilla) on 35,7 kiloa, josta painot siis 32,5 kg ja kelkka 3,2 kg. Fiilis oli aika mukava, kun tajusin, että sehän nousee!

Myös reidenojennuksissa nostin painoja ja 12 toiston sarjaa tehdessä pakassa on nyt 42,5 kiloa. Tiukka puristus ylös ja hitaasti kiduttaen alas. Jostain syystä vasen polvi kuitenkin kipeytyy tuossa jonkun verran. Asento hieman vaikuttaa, eli en voi avata jalkateriä auki sivuille. Mutta kun pidän varpaat kohti kattoa, niin kipu pysyy kurissa.

Nämä kolme tavoitetta aion käydä mielessäni läpi joka päivä, jotta saan ne todella omaksuttua osaksi toimintaani. Tässä samalla yritän työstää mielessäni myös selkeitä ja mitattavia tavoitteita loppuvuodelle, ja palaan niihin vielä myöhemmin.

5898659124671151570

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Sunnuntaiaamun pyöräilylenkki

Huomenna starttaan uuden saliohjelman kanssa, joten tänään pidän salista välipäivän. Huomisessa ohjelmassa kun on voimaliikkeitä sekä ylä- että alakropalle, niin ei parane mennä tänään podailemaan itseään kipeäksi mistään kohtaa.

Jotain kuitenkin halusin tehdä, ja kun olen jo pitkään tuntenut huonoa omatuntoa siitä, että pyöräkellarissa lojuu kolme vuotta sitten hankittu kallis fillari lähes käyttämättömänä, niin päätin ottaa sen alleni ja lähteä ajelemaan jonnekin. Ei ollut mitään suunnitelmaa, minne päin lähtisin, mutta ajatuksena oli pyöräillä jotakin tunnin ja puolentoista välillä. Tikkurilasta starttasin ja lähdin ajelemaan kohti vanhaa Lahdentietä, koska siellä päin on ihan kelvolliset pyöräilyreitit. Sitä pitkin ajellessa päätin, etten ihan Keravalle asti kuitenkaan fillaroi, ja käännyin Nikinmäen jälkeen Korson suuntaan. Sain päähäni käydä katsomassa vanhaa lapsuudenkotiani, jossa asuin neljä ensimmäistä elinvuotta 1980-luvun alussa, Korson Mikkolassa Marsinkujalla.

5897789200230262770
Tuo punainen katos on rakennettu myöhemmin. Lapsuuden-
kotini on tuossa ensimmäisessä kerroksessa aivan päädyssä.



Täältä ajelin pikkuteitä pitkin kohti Rekolaa, olin hetken hieman eksyksissä, kunnes tajusin tulleeni Koivukylään ja jatkoin siitä Jokiniemen kautta Tikkurilaan. Mikkolan ja Rekolan välisellä alueella - jossa kaikki tiety oli nimetty naisten nimillä, tyyliin Pirjontie, Leenantie jne. - oleva asuinalue oli erikoisella tavalla viehättävä. Talot eivät olleet jotenkin yhtään suomalaisia, joistakin tuli vähän Sveitsiläiset alppiasunnot mieleen. En kehdannut jäädä näppäilemään kuvia, mutta hetken aikaa oli kuin olisi ollut tosiaan kauempanakin kuin kymmenen kilometrin päässä kotoa.

5897791693428495170

Oli ihanan aurinkoinen sää pyöräillä, eikä liian hiostava. Pieni tuulenvire oli koko ajan ja eilisen iltapäivän sateet olivat puhdistaneet ilman raikkaaksi. Muita pyöräilijöitä tuli välillä vastaan, etenkin Lahdentiellä, mutta panin merkille, että vain yksi kymmenestä oli nainen. Miehet olivat yliedustettuina ja lähes kaikki jotain tosiharrastajia / puoliammattilaisia varustetasosta ja vaatetuksesta päätellen.

5897792482340736114
 Opiskeluaikojen kotikulmilta
Kaiken kaikkiaan matkaa kertyi hieman alle 22 kilometriä, ja ajelin todella rauhallisesti. Ylämäissä puskin hieman enemmän, mutta korkeimmillaan sykkeet kävivät 173:ssa, mikä on hyvän matkan päässä omista maksimeistani. Tältä reitti kartalla näytti, aikaa kului 1h 15min, kun pysähtelin juomaan välillä ja nappaamaan kuvia.

5897793029966939442

Tänään tehtiin lounaaksi pizzaa kotona pitkästä aikaa. Tällä kertaa oltiin laiskoja ja kokeiltiin kaupan valmiita pizzapohjia. Päälle sipulia, paprikaa, ananasta, savutofua, tomaattia ja Cheezlyn Mozzarella-juustoa. Hyvää oli! Halusin tietää, paljonko tuossa on energiaa, ja miten se jakautuu, joten syötin ainekset kalorilaskuriin. Yhdessä kuvassa näkyvässä pizzapuolikkaassa on energiaa noin 238 kcal; proteiinia 10 g, hiilareita 28 g ja rasvaa 9 grammaa. 

5897854393741816834

Jään kahden viikon kuluttua parin viikon kesälomalle ja koska lomailen nyt yksin, niin olen jo tehnyt alustavia suunnitelmia kyykkiä kaikki päivät metsässä poimimassa pakastimen täydeltä mustikkaa. Mansikoita olen jo 7-8 kiloa pakastanut, mutta saan kyllä kaikki marjat kulumaan talven aikana, mitä pakastimeen mahtuu, joten laitan poimurin laulamaan lomallani. Aiemmilta vuosilta muistan, että ilman poimuria poimin noin litran tunnissa, ja nelisen tuntia jaksoi metsässä olla yhtä soittoa, ainakin ensimmäisinä päivinä. Kunnianhimoinen tavoitteeni on poimia 30 litraa mustikkaa noilla kahdella lomaviikolla. Jos noita edellämainittuja laskelmia katsoo, niin voisi poimia reilusti enemmänkin, mutta ounastelen vähän, että lomalla voisin tehdä muutakin kuin treenata salilla ja poimia marjoja. 30 litraa on kuitenkin jo melko mukava marjasaalis ja pakastustilatkin ovat rajalliset.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Itsekurista ja riskienhallinnasta

Välillä olen sitä mieltä, että minulla on keskimääräistä parempi itsekuri. Työpäivän aikana ja yleensäkään päiväsaikaan ei tee mieli herkutella, lähes koskaan. Nyt kesälomakaudella tämä tuntuu vielä korostuvan, kun aivan jatkuvasti on jonkun lomapullat tarjolla. Jotenkin nämä "loma lähestyy" -tarjoilut tuntuvat koko ajan muuttuvan vain älyttömämmäksi. Jos lomalle lähtijöitä on samalta osastolta useita, kuten meillä taannoin, lomapulla on muuttunut buffetiksi, joka vetää vertoja kakkugallerialle. Viimeksi osaston herkkupöydällä (jep, siellä on sellainen) oli tarjolla prinsessakakkua, jotain toista kakkua, korvapuusteja, mokkapaloja, erilaisia karkkeja, sipsejä ja popcornia.

Osatekijä itsekurissani on luonnollisesti vegaaniruokavalio. Lomatarjoiluissa kun on lähes poikkeuksetta maitotuotteita ja kananmunia, niin en niitä tule edes maistelleeksi. Mutta vaikka leivonnaiset tänäänkin näyttivät "ihan kivoilta", ne eivät herättäneet mitään fiiliksiä. Ei mitään. Työpäivän aikana tarjolla voi olla vaikka mitä ihmeellisimpiä vegaaniherkkuja, eikä tee tiukkaa kieltäytyä.

Mutta mitä hittoa sitten tapahtuu klo 16 jälkeen? Kotiin saavuttuani rautainen itsekuri on muuttunut höttöpumpuliksi, jota koetellaan ihan kaikin mahdollisin tavoin. Meillä on tälläkin hetkellä herkkukaapissa (jep, meillä on sellainen) jos jonkin sortin karkkeja ja keksejä. Useimmiten olen kohtuukäyttäjä ja saatan syödä jälkiruoaksi yhden keksin tai pari karkkia. Useimpina päivinä en syö mitään herkkuja. Mutta joskus tapahtuu niin, että lappaan lautaselle kaikkia laatuja ja homma jos ei nyt ihan riistäydy käsistä, niin etenee aika villisti kuitenkin.

Eilen oli tällainen miserable failure -päivä. Double failure, sanoisinko, koska mätön lisäksi myös salitreeni jäi välistä. 
5897198881635727698

Olen yrittänyt analysoida syitä, miksi näin oikein tapahtui, jotta voisin eliminoida riskit jatkossa.
  • aamiainen oli hyvä ja ravitseva; kaurapuuroa mansikoilla ja sen lisäksi söin aamurahkani (maustamatonta soijajogurttia, mansikkaprodejauhoa, mantelitahnaa). Aamiaisen söin 6.30 aikaan
  • ensimmäinen "error" tapahtui siinä, että minulla ei ollut eväitä töissä mukanani. Vähän 11 jälkeen söin protskupatukan. Tässä kohtaa tapahtui toinen error, sillä aamiaisesta oli kulunut jo yli 4,5 tuntia, joten ateriaväli oli venynyt aivan liian pitkäksi
  • puolenpäivän jälkeen kärvistelin jo ihan tosi kovassa nälässä ja menin Subwayhin. Ostin puolikkaan kokojyväpatongin vegetäytteellä, eli 15 cm patonki sisältäen kaikki kasvikset lukuunottamatta oliiveja ja jalapenoja. En käytä mitään kastikkeita, mutta öljyä ja etikkaa pyydän aina vähän. Tämän väliin viipaloin työpaikan jääkaapista kylmäsavutofua (noin viidesosan paketista, eli n. 50 g). Patongin söin n. 12.30 aikaan. Patonki itsessään ei ollut ehkä niinkään järkyttävä virhesiirto, mutta olisivat omat evääni olleet huomattavasti parempi vaihtoehto.
  • lähdin töistä hieman aiemmin ja olin kotona neljän jälkeen. Tein koirien kanssa lenkin ja nälkä oli taas melkoinen, kun pääsin syömään n. 17 aikaan. Laiskana ruoanlaittajana päädyin taas keittelemään pastaa ja soijarouhetta. Tällä kertaa mukaan pääsi myös puolikas kasvisliemikuutio, mutta edelleen tuo seos oli aika mautonta, eli ensi kerralla tuhdimmin mausteita joukkoon. Ruokailuväli "lounaaseen" oli kuitenkin venähtänyt taas 4,5 tuntiin ja hotkin ruoan hirmuisella vauhdilla. Nälkähän sen päätteeksi vielä oli ja tein ruisleipävoikkarin; päälle hummusta, kurkkua ja savutofua.
  • sisko pyysi mukaansa luomumansikkatilalle mansikanpoimintaan ja lähdin ruokailun päätteeksi sinne. Ennen lähtöäni mies mainitsi ohimennen avanneensa herkkukaapissa olleen salmiakkimakeisrasian, ja napsin niitä pari kourallista mukaani. Olin hotkinut päivällisen ja ruokailuvälit olivat olleet niin pitkät, että mieliteot tässä vaiheessa päivää olivat jo melkoiset.
  • mansikoita tuli syötyä poimiessa, mutta se nyt kuului asiaan, enkä pidä minkäänkokoisena katastrofina, kunhan mainitsen. 
  • siskolla oli mukanaan mini-Oreo -keksejä, joita mussutin autossa
  • kotiin päästyäni olinkin jo päässyt vauhtiin ja korkkasin normaalikokoisen Oreo-paketin, ja napostelin keksejä tyytyväisenä vaniljajäätelön (Tofuline Smooth vanilla) ja salmiakkikarkkien kanssa. 
Kyllä, ilmaantui juuri se klassinen "what the hell" -fiilis. Eli kun nyt on jo aloitettu, niin mennään sitten loppuun saakka.

Pitkien ruokailuvälien lisäksi eilisessä päivässä oli se herkuttelulle ja nälkäiselle ololle altistava seikka, että en ollut syönyt tarpeeksi tuoreita kasviksia. Subin välissä niitä on kourallinen, aamiaisella ja luomutilalla söin mansikoita, ja päivällisen yhteydessä hieman kurkkuviipaleita leivän päällä. Kaiken kaikkiaan kasviksia ja marjoja+hedelmiä tuli eilen alle 300 grammaa, alle puolet päivän saantisuosituksesta.

En ole kuitenkaan niitä ihmisiä, jotka heittävät läskiksi useana päivänä peräkkäin. Tuollaisen sokeritankkauksen jälkeen olo on niin turpea, että se toimii jo itsessään vastalääkkeenä cheattailun jatkamiseen. Tänään on siis palattu täysin ruotuun ja tosiaan mietitty näitä asioita ehkä aiempaa enemmän. Halusin myös kirjoittaa näistä blogiini, koska tuntuu siltä, että muissa treeniblogeissa aiheesta ei juurikaan puhuta, tai sitten "mässypäivästä" puhutaan ohimennen ja saa sen käsityksen, että okei, kirjoittaja on syönyt yhden munkin, hui kauhistus. Ehkä omista epäonnistumisistaan ei sitten haluta hirveästi julkisesti puhua? Tai sitten muilla bloggareilla ei tällaista vain tapahdu. En kuitenkaan koe, että minulla olisi jokin ahmimishäiriö tai ongelma sen vuoksi, että joskus tulee sorruttua ylilyönteihin.

Harmittaako? No kyllä vain, vaikka tiedänkin, että muutaman päivän päästä olo on täysin normalisoitunut. Harmittaa se, että viritin itselleni tuollaisen ansan suunnittelemalla päivän syömiset huonosti. Tai siis jättämällä ne suunnittelematta kokonaan. Ja kun tultiin mansikkatilalta, selkää ja jalkoja tietysti väsytti se kyykkiminen, niin sehän oli hyvä syy jättää salitreeni välistä. Vuorossa olisi ollut kädet ja olkapäät, jotka kävin sitten treenaamassa tänään. Lisäsin treeniin myös selkä- ja rintalihasliikkeitä, sillä hiilaritankkauksesta oli nyt otettava kaikki ilo irti ja leuanvedot eivät olekaan vähään aikaan tuntuneet yhtä kevyiltä. Niin, ja aamulla tein katumusharjoituksia hyödynsin tankkausta myös käymällä juoksemassa koiran kanssa. Heitettiin vajaa kymmenen kilometrin lenkki ja olin kyllä hyvillä mielin siitä, että juoksukunto ei ole romahtanut, vaikka nyt on niin harvakseltaan tullut käytyä lenkillä ja pidemmät lenkit jääneet liki kokonaan.

Tällaisten mättöpäivien jälkeen on kyllä aina jonkinasteinen morkkis. Koska pystyn herkuttelemaan myös kohtuudella, niin tällaisista päivistä tulee itseensä pettynyt olo. Mielessä käy, pitäisikö lopettaa kokonaan ns. herkkujen syönti, koska en kohtuukäytöstäkään saa oikein mitään iloa irti. Plussakaloreita en sinänsä kavahda, sillä tietenkin toivon, että lihaksilleni on rakennusmateriaalia, mutta puhtaasta ruoastahan ne saadaan, eikä mistä tahansa sokeribulkista.

Olen karsinut elämästäni jo 90-luvun puolella alkoholin ja eläinkunnan tuotteet, niin ehkäpä tämä ei olisi sen kummallisempi juttu? Aikoinani lopetin alkoholin käytönkin juuri siksi, että en saanut siitä mitään iloa. Tuntui turhalta tuhlata rahaa ja kiusata elimistöään jollain "nautintoaineella", josta ei saa mitään nautintoa. Tällä hetkellä tuntuu hieman samalta kuin hirvittävässä krapulassa kuulee vannottavan: "yhyy, mä en juo enää ikinä". Äitini on tavannut sanoa, että juopon itku ja huoran nauru ovat kaksi yhtä uskottavaa asiaa. Eli sokerikrapulassa tehty päätös herkkujen syömättä jättämisestä ei välttämättä ole kovin vankka.

Mutta herkutellahan voi niin monin eri tavoin ja ehkä hyvä ruoka olisi se, millä voisin jatkossa korvata herkutteluntarpeeni? Tavoite on kuitenkin pitää nyt ruokailuvälit säännöllisinä ja kiinnittää huomiota tuoreiden kasvisten syöntiin, jotta en altista itseäni mieliteoille.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Saisiko olla hiilihydraatteja?

Kalorien lisäyksen jälkeen treenitehot salilla ovat odotetusti nousseet, ja tänään huomasin sen myös tehdessäni kuntopyörällä intervallitreeniä. Vedot eivät tuntuneet siltä, että kuolema korjaa viimeisen jälkeen, vaan siltä, että olisi mennyt seitsemäskin piikki vielä ihan mukavasti. Sykkeetkin olivat vedoissa muutaman pykälän alempana kuin aiemmin.

Paino ei ole vielä lähtenyt nousuun, vaikka tällä hetkellä syön n. 2300 kcal päivässä ja se sisältää usein pari lämmintä ateriaa. Paino nousi heti silloin kiristelyn päätyttyä puoli kiloa ja on jäänyt siihen viiteenkymppiin pyörimään. Odottelen nyt tovin vielä, ennen kuin lähden mahdollisesti nostamaan kalorimäärää, sillä ensi viikolla treeniohjelma muuttuu. Nyt on viimeisen kahdeksan viikon aikana salikertoja ollut 4-5/viikko + intervallitreeni ja palautteleva hölkkä viikko-ohjelmassa. Ensi viikosta lähtien salitreenejä on kolmesti viikossa, ja treeni on muutenkin erilaista, niin tehdään sen pohjalta sitten tarvittavat muokkaukset energiansaantiin.

Vajaa puolet päivän kaloreista tulee hiilihydraateista ja protskujen + rasvojen osuus on kumpikin 26-27%. Hiilarit saan puurosta, weetabixeistä, myslistä (syön usein jopa kaikkia kolmea samana päivänä, vaikka ovatkin ns. aamiaisruokaa), hedelmistä (omena, banaani), rusinoista, ruisleivästä (pari palaa päivässä), ja pastasta (täysjyvä-/protskupastat). Niin joo, ja nyt kesällä varsinkin uusia perunoita tulee popsittua usein. Mutta kyllä perunat, bataatit ja muut juurekset sisältyvät ympäri vuoden muutenkin ruokavaliooni.
Mysliin kuuluvat rusinat! Mutta voisin
kokeilla vaikka mulpereitakin.. Kuva täältä.

Kaurapuuron syön jäisillä mansikoilla ja/tai mustikoilla terästettynä, mutta sitä voisi jatkossa tuunailla vielä vähän lisää. Voisilmää puurossa en ole ikinä tajunnut, hyi olkoon. Puuron "keitän" aina mikrossa, kolme minuuttia 700 watilla (koska 850 w:ssä se räjähtelee pitkin mikroa) ja isolla pastalautasella (koska pienestä kulhosta se kiehuu yli). Hiutaleet ovat jotain kaupan halvimpia luomuhiutaleita. Myslin voisin yrittää ainakin joskus koostaa itse, täytyy tehdä tutkimusmatka  vaikkapa Punnitse&Säästä-myymälään.

Puuroon voisi rouhia pähkinöitäkin. Kuva täältä.
Eilen saavutin laiskuuteni tähänastisen huipun ruoanlaitossa, kun keittelin pastaa. Tarkoitus oli syödä se kylmäsavutofun kanssa, mutta en jaksanut pilkkoa tofua ja olin sitä paitsi syönyt sitä jo töissä. Niinpä heitin pastakattilaan soijarouhetta ja keittelin sen yhdessä pastojen kanssa. Hyvin upposi, kun laittoi vielä vähän ketsuppia päälle.

Hiilarien mussuttaminen on kyllä mukavaa, etenkin, kun kaikki tuntuu menevän suoraan kulutukseen, eivätkä jää turvottelemaan mihinkään kohtaan kroppaa. Hiilareita tulee tällä hetkellä semmoinen n. 270 g päivässä, kun kiristellessä jäi päivästä riippuen jopa 150 grammaan. Nyt on pitänyt omaksua ihan uusi linja, ja aluksi rasvojen + protskun osuus tuppasi edelleen nousemaan siihen lähelle 30 pinnaa, mutta nyt olen jo oppinut lisäämään hiilarin osuutta. Uni on ollut nyt sikeämpää, sillä illan viimeisillä aterioilla tulee syötyä hiilaria ihan yhtä lailla kuin aamullakin. 

Karppaushysteria alkaa olla jo takanapäin, ja olenkin aina ollut antikarppaajan perikuva. Nyt puskee paleota sieltä sun täältä, eikä minusta kyllä mihinkään luolamiesdieettiinkään olisi. Viljat <3.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Paranee loppua kohden

Tänään salilta poistuessani oli hetken olo, että saatan jopa hieman tulla kaipaamaan tätä nykyistä ohjelmaa. Sen verran loistokkaasti jalkatreeni tänään meni. Paikat ja laitteet vapautuivat sitä mukaa, kun niitä tarvitsin ja sarjoissa puskin itseäni eteenpäin sinnikkäästi. Sumo-mavea tehdessä ärisin kuin pieni karhu. En ole vielä täsmälleen selvittänyt, millainen sisäinen ääni minua motivoi ja auttaa jaksamaan, mutta ei ainakaan sellainen tsemppaava "kyllä jaksat vielä, jaksat jaksat". Ehkä jonkun muun sanomana se tsemppaisikin, mutta oma sisäinen ääneni on liian kyyninen siihen. Tällä kertaa sumo-mavessa puhisin mielessäni, että seuraava kerta on helpompi, jos en nyt luovuta.

Juoksijan askelkyykyssä pudotin painoja 40 kiloon, jotta sain askelluksesta terävän ja napakan. Askelkyykkykävelyt pumppauksineen tein 12 kilon kahvakuulat käsissä ja olin oikein tyytyväinen jaksamiseen. Tuntui jopa siltä, että ensi kerralla voisi olla painavammatkin kuulat käsissä, mutta salilla ei ole 14 kilon kuulia ja 16 kiloon on turhan suuri harppaus. Ehkä jos laittaisi toiseen käteen 16 ja toiseen 12 kilon kuulan? Ja sitten vaihtelisi niitä aina kääntöpaikalla (teen aina 12 askellusta yhteen suuntaan ja 12 takaisin).

Jalkaprässissä viimeinen sarja meni 153 kilolla (20 toistoa), joskin viiden viimeisen toiston joukossa oli kyllä jokunen "niiaus". Ja kun siirryin ojennus/koukistuslaitteille tekemään viimeiset eristävät hapotukset, ne vapautuivat juuri sopivasti niin, että pääsin tekemään niissä vuoron perään, eikä kukaan edes ollut lähistöllä jonottamassa niihin. Huippua! Salilla oli ruuhkaista, mutta virtaus meni sopivasti omaa treeniäni mukaillen.

Vaikka ohjelma vaihtuukin, niin voihan näihin vanhoihin ohjelmiin tulevaisuudessa palata, jos tarvitsee ja haluaa. Odotan jo voimaohjelman käyttöönottoa innolla, mutta oli mukava huomata tänään, että jaksoin silti keskittyä poistuvaan ohjelmaan.

Tämän päivän lounaan virkaa toimitti kukkakaali-kookoskeitto, jonka ohjeen nappasin viimeisimmän Yhteishyvä (kahteispaha)-lehden välissä tulleesta ruokaliitteestä. Ensimmäisellä kerralla tein täsmälleen ohjeen mukaan, mutta ohjeessa ei ole suolan lisäksi mitään mausteita (no, kasviliemikuutio). Silloinkin siitä tuli ihanan kermaista ja paksua, mutta tosiaan hieman laimeaa maultaan. Eilen lisäsin keittoon kurkumaa, korianteria, jeeraa ja mustapippuria ja siihen tuli lievä curryn vivahde. Värikin muuttui kellertävämmäksi. Keiton rinnalla vetelin savutofua ja hillittömän kokoisia miniluumutomaatteja.

Resepti oli todella helppo, joten kirjoitan sen tähänkin: kukkakaalia (yksi pieni/keskikokoinen), yksi jauhoinen peruna, sipulia, valkosipulia, 4 dl kasvilientä ja 2dl kookosmaitoa. Sipulit kuullotetaan ja joukkoon heitetään paloiteltu kukkakaali ja peruna sekä kasviliemi ja kookosmaito. Keitetään pehmeäksi ja soseutetaan lopuksi. Valmiista keitosta ei tullut näpättyä kuvaa, joten tässä keittelyvaiheesta. Seuraavalla kerralla taidan laittaa runsaasti pippuria jo sipulin kuullotusvaiheessa ja ehkä maustan tulisella currytahnalla.

5895727588620601506