Tavoitteiden asettamisesta

Tämä on nyt toistaiseksi näköjään ollut enemmänkin syömisiäni ruotiva blogi, kun en salille pääse ja juokseminenkin on pannassa. Typerä flunssa. On tämä vointini jo huomattavasti parempi, joten elättelen toivoa, että viimeistään viikonloppuna pääsen tekemään edes kevyen salitreenin. Flunssapäiviähän voisi tietysti hyödyntää venyttelemällä huolellisesti tai jopa jossain salin joogatunnilla voisi käydä, mutta eipä ole tullut mieleen aiemmin. Tänään en mihinkään päässyt työpaikan illanistujaisten vuoksi, ja juuri tänään salilla olisi tietenkin ollut pilatesta.

Olen sen sijaan käyttänyt aikaani miettimällä treenaukseni tavoitteita. Tuntuu, että olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut hurjasti treenaamisesta ja ravitsemuksesta, ja tietoa on syytä siirtää jo käytäntöön. Oma salillakäyntini on ollut jotakin tavoitteellisen ja kuntoilun välimaastossa haahuilua. Lähes jokaista yksittäistä salikertaa kohden olen asettanut kyllä tavoitteen viimeistään siinä vaiheessa, kun pukukoppia lukitsen. Tavoite on useimmiten ollut jonkin liikkeen tekniikan puhtauteen keskittyminen tai sarjapainojen nostaminen jossain kohtaa. Tällaiset "täsmätavoitteet" ovat minulle sopivia, saan tulokset heti ja voin itse antaa itselleni palautetta onnistumisesta saman tien. Mutta en ole niitä mihinkään laittanut ylös, saati sitten seurannut jotakin tavoitetta ja siihen pääsyä / pääsemättömyyttä + niihin johtaneita seikkoja useamman kerran. Pitäisi melkein pitää ihan salipäiväkirjaa, tai kirjoittaa enemmänkin treenivihkoon muistiinpanoja treenin kulkemisesta ja omasta olosta.

Mutta pidemmän ajan tavoitteita en ole kauheasti asetellut, tai ne ovat olleet vain takaraivossa epämääräisenä. PT-Timppa blogissaan kirjoitteli tässä jokin aika sitten, että tavoite on hyvä kirjoittaa ylös. Mietin ensin, että kirjoitan tavoitteistani tänne blogiin. Sitten iski ujous. Mutta nyt sitten taas päätin, että what the hell, miksi en kirjoittaisi? Ehkä epäröin siksi, että jos en tavoitteita saavuta, niin kuvitteellinen lukijani siellä ruudun toisella puolella on sitä mieltä, että “no niin, taas yksi tollanen luuseri, en odottanutkaan että se pääsee tavoitteeseensa". No, enää moinen ajatus ei estä minua tavoitteitani kirjoittamasta tänne, ja jos en niihin pääse, niin en ole siitä kenellekään velkaa.

Luin jostain, että tavoitteet voi ja kannattaa asettaa korkealle. Vaikka tavoitetta ei saavuttaisikaan, pääsee silti pidemmälle, kuin sellainen joka asettaa tavoitteen varman päälle. Kyseessä oli siis jokin pidemmän ajan lihaskuntoharjoittelututkimus, jossa kaksi ryhmää treenasi tavoitteellisesti, ja sieltä saatiin tällainen havainto. Usein kuulee varoiteltavan päinvastaista: että jos asettaa tavoitteen liian rajuksi, se lannistaa ja koko projekti kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Näin olen itsekin ajatellut, mutta nyt olen sitä mieltä, että se pätee vain tietynlaisiin ihmisiin ja/tai sellaisiin, joille tavoitteenasettelu ei vielä ole tuttua. Eräs tuttuni on esimerkiksi parikymmentä kiloa ylipainoinen, ollut jo viimeiset 10 vuotta suurinpiirtein. Kesällä juhannuksen aikaan hän sanoi haluavansa laihtua 10 kiloa elokuun puoliväliin mennessä. No kukapa ei haluaisi laihtua 10 kiloa kuudessa viikossa. Joidenkin kohdalla jopa uskon sen olevan mahdollista, ja olen kuullut ja lukenut näitä viikon laihduttaja -tarinoita, joissa reilusti ylipainoisella alkuvauhti on todella hirmuinen.

Tuttuni kohdalla en uskonut hetkeäkään, että paino tulee putoamaan, ja näinhän asia ikävä kyllä olikin. Hommasta puuttui täysin suunnitelmallisuus, pitkäjänteisyys ja päättäväisyys karistaa kilot lopullisesti. Oli vain epämääräinen halu, jonka tueksi etsittiin ratkaisuja Dukan-dieetistä tai jostain sen tyyppisestä "syön vain proteiinia" -ruokavaliosta. Tällä keinolla oli kuulemma aiemminkin joitain kiloja lähtenyt. Enemmän kuin mielelläni olisin häntä jeesannut ja teinkin kahvakuulaohjelman, jolla olisi voinut kotonaan kuntoilun aloittaa, mutta kun en voi tehdä hommia toisen puolesta..

Olisiko hän päässyt tavoitteeseen kirjoittamalla sen ylös, laittamalla näkyvälle paikalle esim. jääkaapin oveen, ja tekemällä siitä konkreettisen miettimällä keinoja, miten tavoitteeseen päästään? Ehkä. Varmaksi ei voi sanoa, mutta kuitenkin hommassa olisi ollut jo tehokasta tekemisen makua. Takapakkia ja mutkia tulee kaikissa projekteissa, mutta kun jaksaa tarkastella tavoitettaan pitkällä tähtäimellä, niin takaiskuihinkin suhtautuu rennommin.

Omista tavoitteistani yleisesti sen verran, että treenaan ensisijaisesti saadakseni lisää voimaa ja lisää lihasta. Olen tyytyväinen kroppaani, ja tämä tyytyväisyys saattaa jonkin verran kehitystäni hidastaa. Kyllä, saatan ihaillen katsoa jonkun takareisien kaarta ja toivoa itselleni samanlaista, mutta en kuitenkaan ole tyytymätön omiini. En osaa arvioida, kuinka paljon treenauksestani on ulkonäkökeskeistä; se (kropan muokkaus) on yksi treenimotivaattori, mutta sen lähteenä ei ole tyytymättömyys. En tiedä, voiko samaan aikaan olla täysin sinut itsensä kanssa ja silti toivoa isompaa selkää ja hauista, pystympää pyrstöä ja kaarretta takareiteen. Näin minusta kuitenkin tuntuu. Toisin sanoen, jos kroppani ei vastaisi treeniin sillä tavalla kuin toivon, ei se aiheuttaisi minussa valtavia masennuksen tunteita. Olen lisäksi melko huono huomaamaan muutoksia ja kun en jaksa itseäni valokuvatakaan, niin puhtaasti kropan ulkonäköön pohjautuva treeni ei jaksaisi motivoida pidemmän päälle. Mutta kehonkoostumukseen liittyvät tavoitteet ovat kuitenkin mittaamalla seurattavia ja lihasmassan kasvu tukee tavoitetta saada lisää voimaa. Joten haluan asettaa tavoitteen myös kehonkoostumukseen liittyen.

Vaikka kropan muutoksia en niin huomaisikaan, niin sen sijaan olen (useimmiten) hurjan iloinen, kun jaksan tehdä saman liikkeen raskaammilla painoilla ja yhtä puhtaasti kuin ennenkin. SE masentaa, jos menen salille, ja treeni sujuu edelliskertaa huonommin: joudun pudottamaan painoja jostain liikkeestä tai saankin tehtyä vain kuusi toistoa samoilla painoilla, joilla edelliskerralla meni kahdeksan. Samaan aikaan tiedostan, että treeni ei voi koko ajan olla nousujohteista ja etenkin siellä omissa maksimisarjapainoissa eteneminen on usein aaltomaista ja siihen vaikuttaa paljon olosuhteet; olenko nukkunut riittävästi, onko hiilaria tankissa tarpeeksi, toinko salille mukaani muut murheet, millainen päivä on edessä ja miten kiire on vetää treeni. Kun katson kevään sarjapainoja ja vertaan niitä nykyiseen, niin onhan kehitystä tapahtunut tosi paljon. Mutta koska oma muisti kantaa vain parin viimeisen viikon ajan, niin tuntuu, ettei kehity sitten yhtään. Edelleen vaan junnaan näissä samoissa penkkipunnerruspainoissa, on ajatukseni useimmiten, vaikka penkkitulos on kasvanut 10 kiloa vuodessa. Ja se on ISO kehitys tämän kokoiselle sintille, kun treenin pääpainopiste ei edes ole ollut penkkipunnerruksessa.

Joten asetan tavoitteeni seuraavasti:

- 2,5 kiloa (tarkka :D ) lisää lihasmassaa maaliskuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä painan edelleen 51,5 kg ja pyrin siis maaliskuun loppuun mennessä saavuttavani 54 kilon painon.

Lihaskasvuseminaarissa opin, että naisilla 0,5-0,8 kg/kk lihaskasvuvauhti on realistinen. Mahdollisuus siis voisi olla jopa neljän kilon lihaskasvuun tässä ajassa (en laske lokakuuta enää kokonaiseksi kuukaudeksi, eli 5*0,8 kg). Kuitenkin on otettava huomioon se, että olen vegaani ja päivääni sisältyy runsaasti muutakin liikuntaa kuin saliharjoittelu, joten ruokavalio ja syömisten määrä on haasteena tavoitteeseen pääsyssä. Uskon, että olisi mahdollista saavuttaa tuo neljäkin kiloa, jos keskittyisin syömiseen täydellisesti, ja vaikka olenkin välillä tyhmä optimisti, niin tässä kohtaa pidän mielessä normaaliarkeni vaihtelevine työpäivineen ja -matkoineen.

Olen kuitenkin pikkuhiljaa tässä syksyn aikana skarpannut syömisteni kanssa. Leusiinia otan nykyisin myös lepopäivinä, ja tämän hetkinen “rahkakomboni” sisältää tyypillisesti soijajogurttia, soijaprodejauhoa, leusiinia ja vaihtelevan setin muuta. Tänä aamuna esim. banaani, mustikoita, manteleita ja tilkka soijamaitoa notkistamaan koko mössö. Tuontyyppisen setin syön aamulla ja illalla, sisältää protskua 25-30 grammaa ja hedelmiä + marjoja sekä pähkinää. Tosi terveellistä siis ja tositosi hyvää. Pyrin nyt tällä hetkellä huolehtimaan siitä, että ainakin kolmella päivän aterialla proteiinia tulee vähintään 25 grammaa ja loput päivän protskusta saa tulla miten sitten tuleekaan.

- varsinainen voimatavoite on hankalampi asettaa. Mutta lähdetään siitä, että maaliskuun lopussa penkkipunnerruksen sarjapaino on 40 kiloa (sarja = vähintään 5 puhdasta toistoa). Maastavetopaino 80 kiloa ja puhtaita leukoja kuusi kappaletta putkeen.

Kehityksen haasteena on oman kroppani reagoiminen treeniin ja kehonhuolto. Miten forkut kestävät, ja saanko olkapääni oikenemaan? Rintarangan liikkuvuus on kehittynyt hurjasti viimeisen puolen vuoden aikana. En sitä muusta huomaa kuin ihan treenin yhteydessä liikutellessa ja vetreyttäessä; se on paljon taipuisampi ja liikkuvampi kuin keväällä. Näin ollen leuanvedoissakin menee nykyisin vähemmän hauiksilla kuin aiemmin. En ole vielä kuitenkaan rohjennut kokeilla myötäotteella, jotenkin pelottaa, että kiertäjäkalvosin revähtää tms., koska siellä tuntuu aina hieman ikävältä, mitä laajempi ote on. Ja nyt tätä kirjoittaessa tietysti tajusin, että voinhan tehdä kapeammallakin myötäotteella.. Näin sitä tajuaa asioita kirjoittaessaan.

Ovatko tavoitteet korkealla, varman päälle asetettuja vai jopa liian helppoja? Mielestäni ne ovat aika realistisia: töitä pitää tehdä, mutta hetkessä en noihin tule pääsemään. Kroppaa pitää huoltaa ja kuntouttaa, liikkeissä pitää oppia aktivoimaan oikeita lihaksia ja tässä tulisi myös olla vammautumatta + sairastelematta. Uskon siihen, että nyt kun olen kirjoittanut tavoitteeni ylös, se on kirkkaampana mielessä. Seuraava askel on pitää tavoite mielessä joka päivä, uudelleen ja uudelleen. Näin muun elämän ja arjen toimenpiteet asettuvat tukemaan tavoitteita. Venyttely, putkirullaus, kehonhuolto: niiden pitäisi sujua helpommin, kun ne tähtäävät johonkin tavoitteeseen.

Riittävä ja terveellinen syöminen on ainakin tällä hetkellä oikein mukavassa kehityksessä. Tänään työpaikan illanistujaisissa muut söivät pizzaa, minä söin kuusi palaa sushia: kurkku- ja salaattimakeja sekä kaksi inari(tofu)rullaa. Tein tietoisen valinnan lipsua sokerittomasta lokakuusta sen verran, että skoolasin Pommacilla, kun muut nostivat kuoharimaljat. Mutta kaikki karkkikulhot ja sipsiastiat pysyivät minulta koskemattomina, enkä Pommaciinkaan mitenkään sortunut - en muutenkaan juuri limuja juo - vaan halusin vain yhteisen tunnelman vuoksi tosiaan skoolata yhdessä muiden kanssa. Oli muuten mukava huomata, että omassa tiimissänikin oli muutama Lihatonta lokakuuta viettävä, ja työpaikan keittiössä siitä on viime päivinä ollut puhetta aika lailla. Tämä on varmaan suurin kasvissyöntitempaus Suomessa ikinä.

Kohta saapuu juna kotiasemalle, ja lähetän postauksen kotiin päästyäni. Alkaa olla jo nukkumaanmenoaika..

Labra-arvoja ja pähkinöitä

Tein tänään flunssaista oloani helpottamaan yksinkertaista kasvissosekeittoa, josta jo edellisessä postauksessa mainitsinkin. Kaksi perunaa, kolme porkkanaa, vettä ja kasvisliemikuutio. Mausteina rosepippuri ja jeera. Keitto valmistui supernopeasti, mikä on aina plussaa ruoanlaitossa. Keitin veden vedenkeittimellä valmiiksi, pilkoin potut ja porkkanat pieniksi, joten varsinainen keittoaika oli lopulta todella lyhyt.

Ilmeisesti flunssa blokkaa ajattelultani sen terävimmän kärjen, sillä yritin soseuttaa keittoa sähkövatkaimella hyvän tovin, ennen kuin tajusin vaihtaa puuhaan sauvasekoittimen, jolla normaalistikin keitot soseutan. Siinä ihmettelin vain mielessäni, että onko porkkanoiden soseuttaminen aina näin hankalaa ja pitäisiköhän vaihtaa vatkaimeen taikinakoukut, menisikö niillä nopeammin.. :D. Taikinakoukku-ajatuksen kohdalla tajusin, että heeetkinen... No, loppusoseutus sujui mallikkaasti ja keitosta tuli hyvää. Ja ei, siinä ei ole proteiinia eikä rasvaa nimeksikään, eikä se edusta tyypillistä kasvisateriaani. Hyvää se teki mielelle ja kurkulle, kuuma keitto tuulisena ja sateisena syyspäivänä.

Kun en nyt syö viljatuotteita enkä sokeria, niin onpa muuten hankala saada kalorit täyteen. Etenkin tällaisena päivänä, kun ruoka ei muutenkaan maistu, ja sitten vatsan täyttää keitolla, jossa ei juuri energiaa ole. Olen nyt tänään käynyt tuolla pähkinäpurkilla vähän tavallista tiheämmin. Hasselpähkinät ja rusinat yhdistelmänä on tällä hetkellä suosikkini. Saksanpähkinät ovat edelleen kuivaa pahvia, ja ne syönkin mieluiten murskattuna. Parapähkinät tökkivät, ja ne annoinkin äsken koirille, kun niitä ei ollut kuin muutama. Saksanpähkinöitä aina hehkutetaan KuntoPlus -tyyppisissä lehdissä otsikoilla "10 ruokaa, jota jokaisen terveydestään/aivoistaan/hiuksistaan/ihostaan jne. huolehtivan pitäisi syödä". Mutta ne ovat kyllä harvinaisen rumia ja pahvisen makuisia. Pekaanipähkinät näyttävät aivoilta, saksanpähkinät keuhkoilta. Manteleita ja cashew-pähkinöitä voisin syödä enemmänkin.

Pähkinöissä on paljon rasvoja, hyviä rasvoja, mutta rasvoja anyway. Siksi en niitä nyt kuitenkaan kilokaupalla mussuta.

Everyone talks about “good fats and bad fats”. I like to think of myself as good fat.
— Jim Gaffigan (@JimGaffigan) July 27, 2013

Pähkinöissä on myös sinkkiä, joka on hyvä vastustuskyvylle ja vaikka nautinkin sitä hivenainelisänä tällä hetkellä jopa 30 mg päivässä, niin eipä se haittaa saada sitä ravinnostakaan, en usko yliannostuksen vaaraan omalla kohdallani. Ajattelin nyt myös ottaa pienen rautakuurin, mutta käyn ensin mittauttamassa hemoglobiinin ja varastoraudan pitoisuudet. Samalla sitä tulee sitten tsekattua myös d-vitamiinipitoisuuskin.

Manteleista opin tänään (lähteitä tarkistamatta), että "säännöllisen manteleiden käytön on todettu alentavan veren LDL kolesterolipitoisuuksia. Vaikka rasvan määrä manteleissa, kuten kaikissa pähkinöissä, vaikuttaa hurjalta, on kuitenkin todettu, että runsaampikaan mateleiden mussuttelu ei aiheuta painon nousua, pikemminkin päin vastoin! Tämän oletetaan johtuvan manteleiden sisältämästä kuidusta ja proteiinista, jotka ehkäisevät elimistöä ottamasta kaikkea mantelin sisältämää rasvaa ja energiaa käyttöönsä." (lähde: KitchenCameleon)

Omat kolesteroliarvoni ovat aina olleet ihan viitearvoissa, joten en niistä ole huolissani, enkä pyri ruokailuillani muuttamaan tilannetta mihinkään suuntaan. Tässä tilanne alkuvuoden verikokeista:

fS-Kol-LDL = 1.7 mmol/l (<3) 

fS-Kol-HDL = 1.90 mmol/l (>1) 

fS-Kol = 3.9 mmol/l (<5) 

Kolesteroliarvoista ei sen enempää, tuntuu olevan aika kiistelty aihe nykypäivänä. Karppaajat hehkuttavat tutkimuksia, joiden mukaan alhainen LDL aiheuttaa syöpää ja niin pois päin. 

Kun tuolla Diacorin palvelussa kävin labratuloksiani kurkkimassa, niin tsekkasin samalla myös sokeriarvoni, kun nekin oli viimeksi otettu. 4.8 näytti olevan verikokeen tulos, ja se on aamulla otettu siis ennen aamiaista, muistaakseni 10 tunnin paaston jälkeen. Tuostakaan en ole huolissani, kun näytti sekin olevan ihan suosituksissa. Rauta-arvot ja d-vitamiinipitoisuus ovatkin sitten sellaisia, joihin pitää kiinnittää huomiota, ja ne haluan nyt siis tosiaan mennä mittauttamaan uudelleen. Nyt ehdin jo sulkea tuon palvelun, enkä jaksa loggautua uudelleen (vaatii pankin tunnusluvun), mutta d-vitamiinipitoisuus taisi olla jossain 45-50 lukemissa, kun luuston kannalta optimaalinen olisi 80. Tuo on siis tosiaan tammikuussa mitattu, joten nyt olisi hyvä käydä tsekkaamassa, mitä arvo on kesän jäljiltä. 

Nyt lähden koirien kanssa tuonne tihkusateeseen rauhalliselle kävelylenkille.

Pärskii yskii aivastaa että raikuu taivas maa

Kuinka ollakaan, universumi aavisti, etten malttaisi pysyä pois salilta forkkuja parantelemassa, joten lykkäsi riesakseni flunssan. Tuttua kaavaa menee, eli eilen kova kurkkukipu, tänään ärsyttävän tukkoinen ja yhtäaikaa vuotava nokka, huomenna todennäköisesti yskä - nyt on jo pieni köhä alkanut. Uskon olevani jälleen iskussa loppuviikosta. Mutta levätään nyt sitten pakon edessä. Viime viikolla kävi mielessä ajatus, että nyt olisi sopiva sauma sairastaa flunssakin, ja "toiveeni" toteutui. Mielen voima?

Flunssa vie minulta joskus myös ruokahalun. Näin näköjään myös tällä kertaa. Mikään ei oikein maistu millekään, mutta kun jotain syö, niin mieluusti jotain kuumaa. Eilen Kouvolassa vieraillessa söin tosi yksinkertaista keittoa, joka oli aivan älyttömän hyvää. Resepti meni kuulemma jotakuinkin niin, että kolme isoa porkkanaa, kaksi perunaa, kasviliemikuutio, rose-pippuria ja jeeraa. Keitetään ja soseutetaan. Oli tosi hyvää ja kaikotti hetkeksi kurkkukivulta pahimman terän. Yritän itse kokkailla sitä tässä joku päivä, ei voi mennä pieleen noin helpolla ohjeella. Keiton ohella söin vadillisen salaattia, yksinäni melkein hoitelin sellaisen pari punttia lehtisalaattia+rucolaa, kirsikkatomaatteja (paikallisia, ja aivan älyttömän makeita!), cashew-pähkinöitä ja pinjansiemeniä. Ajattelin, että on saatava kunnolla suojaravintoaineita taisteluun flunssaa vastaan. Pääruoaksi oli sitten keitettyä riisiä ja tomaattikastiketta, jossa oli kasviksia, herkkusieniä ja soijarouhetta. Ihan ok setti, ei erityisen mieleenpainuva, mutta oikein kelpo lounas.

Mutta noin muuten ei ole oikein tänään missään vaiheessa ollut nälkä ja syöminen on tuntunut hyvin monotoniselta. Kun ei pääse treenaamaan ja sairastaa, niin ruokahalukin sammuu. Tämän viikon torstaina on tiedossa työpaikan porukan kanssa tiimi-ilta, jossa tarjolla pizzaa (punnitsen vielä, tilaanko itselleni gluteenittoman pizzan ilman juustoa vai en, kuulostaa niin aneemiselta että todennäköisesti en) ja kaikenlaista muuta mässyteltävää. Ajattelin pilkkoa sinne dippivihanneksia, niitä nyt vähän tekee mieli. En ole muutenkaan yhtään huolissani siitä, että "sortuisin" syömään jotain sokeripitoista siellä. Ainakin nyt tämä sokerin välttely menee ihan omalla painollaan ilman sen kummempaa yrittämistä.

Vaikka tällaiset kertaluontoiset "rutistukset", x-ajan kestävät herkkulakot yms. eivät ehkä pidemmän päälle opeta tervettä ja kohtuullista suhtautumista herkutteluun ja diipadaapapäläpälä, niin silti tämä tuntuu sopivan minulle paremmin kuin hyvin. Kontrollifriikkinä pidän tästä hallinnan tunteesta, mikä syntyy, kun huomaan taas yhden päivän kuluneen ja herkkujen jääneen syömättä. Vaikka olen monesti herkutellut enemmän kuin omaan tarpeeseen, en ole vajonnut epätoivoon ja ruoskinut itseäni päiväkausia. Kyllä minä itseäni moitin ja paheksun, mutta en vello tai kieriskele syytöksissä, vaan otan korjaavan liikkeen mahdollisimman nopeasti. Itsehän teen ne valinnat herkutella, joten itse valitsen myös, milloin päätän ryhdistäytyä.

Niin, ja tämän päivän Hesarissa oli taas yksi syy lisää vältellä sokeripitoisia tuotteita:

Köyhyyden kitkemiseen keskittyvä Oxfam-järjestö varoitti keskiviikkona ilmestyneessä raportissa, että maakaupat kääntyvät pahimmassa tapauksessa maa-alueen sieppauksiksi. Kärsijöinä ovat alueen asukkaat ja köyhät pienviljelijät, joiden oikeudet ovat vaarassa. Erityisesti naisten on usein mahdotonta todistaa omistus- tai käyttöoikeuttaan maahan. Kiistat maasta ovat johtaneet myös useihin konflikteihin.

Oxfam nostaa keskiöön sokerinviljelyn ja sokeria runsaasti käyttävän globaalin virvoitusjuoma- ja elinkeinoteollisuuden. Yhtiöt tarvitsevat halpaa sokeria. Suuret sokerimaakaupat liittyvät YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan lähinnä sokeriruokoon, jota kasvatetaan 26 miljoonalla hehtaarilla. (HS 7.10.2013)

Luomua, Reilun Kaupan sokeria ja erilaisten pientuottajien sokeria saa ainakin Ruohonjuuresta. Mutta elintarvikkeissa, makeissa herkuissa ja virvoitusjuomissa käytetty sokeri tuskin on mitään luomua tai eettisesti kestävää. Nyt ostan ainakin kuukauden ajaksi omatuntoni puhtaaksi..

Ei kädet kivuitta vahvoiksi tulla

Kävin pari päivää sitten fysioterapiassa Art-Fysiossa. Vakkarifyssarini Filippa on perhevapaalla, joten päädyin Joni Honkaniemeen ihan vain nettisivujensa perusteella. Vastaanotolla Joni totesi, että tekemäni diagnoosi oli oikea, eli kyynärvarren lihaskalvot olivat todella tiukat ja tosiaankin aiheuttavat osittain myös tuon jäätymisen tunteen kämmenen ulkosyrjässä. Suuri syypää on kuitenkin edelleen sisäänpäin kiertynyt olkapää, jonka vuoksi rintalihakset ovat jumissa, eikä hermotus toimi kunnolla käsivarressa.

Fyssari aukoi lihaskalvoja forkuista, ja pukkasi oikein nestettä silmäkulmaan kun sattui niin paljon. Mutta sen jälkeen kädet tuntuivat koko päivän kevyiltä ja rennoilta. Lisäksi hän hieroi rintalihaksia ja totesi, että kun penkkitreenin jälkeen menee toimistoon koko päiväksi etukumarassa istumaan, niin eiväthän ne lihakset sieltä pääse palautumaan, kun ovat koko ajan pienessä supistuneessa tilassa. Prkl. Suivaantuneena tuosta ajatuksesta venyttelin eilen toimistolla peräti kolmesti, 5-10 minuuttia kerrallaan. Kauankohan tätäkin innostusta taas kestää? Onkohan mitään toivoa, että tuo olkapää tuosta joskus oikenisi? Pitäisi päästä johonkin liikkuvampaan työhön. Venytellessäni keksin köyhän miehen ratkaisun seisovaan työasentoon. Työpöytäni on siis sellainen, että sen korkeuden säätämiseen vaatii kaksi henkilöä ja työkalut, joten sitä ei noin vain työpäivän aikana nostella eri korkeuksille. Joten yritänpä nikkaroida kehitellä jonkun irtotason, jonka päälle isken läppärin, jos haluan seistä päivän aikana.

Uuden fysioterapia-ajan varasin parin viikon päähän. Kotiohjeeksi tuli parit tutut rintalihaksen venytykset ja yksi uudempi pienille rintalihaksille, lisäksi kyynärvarsien venytyksiä ja ranteille pumppaavaa lihaskuntotreeniä esim. tangolla. Fyssari näytti myös perin omituisen hermotusta parantavan käden kiertoliikkeen, jota en kyllä vielä vastaanotolla ollessani saanut tehtyä yhtään samalla tavalla kuin hän itse, mutta eilen alkoi jo sujua paremmin. Alla olevassa kuvassa teen sitä, eli etusormi ja peukalo laitetaan vastakkain ja koko käsi kierretään niin, että ikään kuin kurkistan siitä sormien muodostamasta aukosta. Kolme muuta sormea käyvät kasvoilla. Liikettä siis vain tehdään muutamia kertoja edes takaisin, eli ei jätetä mihinkään venytysasentoon.

Nyt pitäisi jonkin aikaa malttaa raskaiden puristusvoimaa vaativien liikkeiden kanssa, eli mave, hauiskääntö tangolla, leuanvedot ja penkki on ainakin nyt muutaman päivän pannassa. Eilen vielä tein voimatreenin ja mavessa onneksi vetoremmit pelastavat paljon. Läpivedossa puristus tuntui aika ikävältä; etenkin loppuvaiheessa, kun irrotin kädet köysistä, niin tuntui siltä, että kipeä sähköisku juoksee läpi kyynärvarsien.

Sain tuossa romanialaisessa mavessa painot nostettua 55 kiloon. Painavampiakin menisi, mutta se liike vaan lähtee sitten enemmän selälle. Tästä kuvastakin huomaa, että lavat eivät pysy nätisti ylhäällä, mutta näissä painoissa nyt joka tapauksessa mennään ja tuntuma on onneksi pakaroissa ja takareisissä. Jotenkin ottaa vähän itsetunnon päälle pudottaa painoja, jotta saa tuntuman oikean paikkaan. Ja tuo edellinen taas tuntuu tyhmältä ajatellakin, ideahan on tottakai saada se tuntuma sinne minne pitääkin. Ääh! Kärsimättömyys meinaa välillä hyökyä päälle tämän hitaan kehittymisen kanssa.

No mutta sokeriton lokakuu rullaa kuitenkin edelleen ihan mallikkaasti. Nyt on kuudes päivä menossa, eikä vielä ole ollut yhtään kunnolla tiukkoja tilanteita. Pari päivää sitten sisko kävi kylässä ja nuo rennot sosiaaliset tilanteet ovat itselleni vähän haastavia, kun  hyvässä seurassa syöminen on niin mukavaa. Mutta tilanne ratkesi parilla kourallisella sipsejä (niitä ei tule mussuteltua yli tarpeen, kun en ole niin sipsien ystävä) ja illalliskeitolla. Gluteeniakaan en ole syönyt aamukaurapuuroa enempää. Huomenna vielä vedän viimeiset gluteenikaurapuurot, ja sisko toikin Provenan gluteenittomia hiutaleita, jotka menevät maanantaista lähtien kokeiluun.

Huomenna ollaan myös menossa miehen äidin luokse kylään. Siellä en ajatellut nirsoilla, että "onhan tää nyt sit gluteenitonta", vaan syön sitä mitä tarjotaan. Käydään siellä pari kolme kertaa vuodessa, kun välimatkaa kuitenkin on parisataa kilometriä. Miehen äiti on koko 13-vuotisen yhdessäolomme ajan todella panostanut kasvisruoan laittamiseen ja kehittynyt siinä oikein hyvin. Yleensä hän bongaa jostain sanomalehdestä tai ruokaliitteestä jonkun reseptin, jonka sitten muuntaa vegaaniseksi. Takavuosina hän saattoi vielä soitella kaupasta varmistaakseen, oliko joku tietty valmiste sellainen, mikä meille sopii, mutta nykyisin jo muistaa ne kaurakermat, tartexit sun muut.

Tällä hetkellä on edelleen sellainen fiilis, että ei tuo gluteenin pois jättäminen ole vaikuttanut mitenkään vointiini, mutta on kyllä laittanut ajattelemaan leivän pupellustani taas kerran. Helposti on tullut korvattua päivällistä leivällä, vaikka olen kyllä ruisleivän päälle kasannut salaattia, kurkkua, tomaattia ja tofua, ettei se sinänsä hirveästi häviä ravintoarvoissa niille lämpimille aterioille, joita olen syönyt. Farkut tuntuivat tänä aamuna hivenen väljemmiltä, mutta se on odotettavissakin, kun sokerin määrä vähenee. Energiansaanti on kyllä ollut ihan kohdillaan, olen heittänyt kunnon kourallisen pähkinöitä ja rusinoita aamu- ja välipala"rahkani" joukkoon.

Tällä hetkellä siis syömispuoli kohdallaan, mutta treenaaminen takkuaa kipeiden käsien vuoksi. Kun taas pääsen siihen tilanteeseen, että molemmat asiat ovat reilassa, pysähdyn nautiskelemaan siitä tunteesta kunnolla.

”Pyri löytämään ne osa-alueet suuremmasta kokonaisuudesta, joissa homma toimii ja kopio sitä konseptia ja siinä käytettyjä yksityiskohtia sinne missä tekeminen ja tulokset sakkaavat.” - See more at: http://joni.optimalperformance.fi/bright-spots/#sthash.VrT3v5by.dpuf

”Pyri löytämään ne osa-alueet suuremmasta kokonaisuudesta, joissa homma toimii ja kopio sitä konseptia ja siinä käytettyjä yksityiskohtia sinne missä tekeminen ja tulokset sakkaavat.” - See more at: http://joni.optimalperformance.fi/bright-spots/#sthash.VrT3v5by.dpuf

Spontaanin kausiortorektikon kipeät forkut

Forkut ovat nyt niin arat, että heräsin viime yönä kipuun, kun käsi osui mieheen, kun käännyin unissani. Nämä ovat jo pidemmän aikaa oireilleet lievästi, lähinnä saliharjoittelun yhteydessä, kun olen tehnyt hauiskääntöjä tangolla. Torstaille varasin fysioterapia-ajan, ja pyysin puhelimessa, että fyssari avaa noita forkkujen lihaskalvoja. Tiedän jo etukäteen, että se tulee sattumaan aivan helvetisti, ja melkein jo sitä kuvitellessani tulee kylmät väreet ja vedet silmiin. Yritin itse niitä vähän availla äsken piikkipallolla ja tennispallolla, mutta kun ovat niin kipeät, en pysty painamaan niin kovasti, että siitä olisi hyötyä.

Huomisen selkä&rinta -treeni vaihtuu lepopäivään. Menisin muuten juoksemaan, mutta tein tänään tappotreenin alakropalle, joten kävely koirien kanssa saa riittää huomenna. Hetken ehdin jo miettiä, että pystyisinkö kuitenkin tekemään huomisen treenin, mutta sitten kyynärvarsi osui tuolin käsinojaan ja naama vääntyi sen verran irvistykselle, että ehkäpä siinä oli vastaukseni. Loppuviikon salitreeneistä en nyt osaa vielä sanoa sitten mitään, kun ei tiedä, miten pääsen treenaamaan näiden käsien kanssa.

Kävi mielessä, että forkkujen kireys saattaisi olla syynä siihen, että viime aikoina oikean käteni kämmensyrjä on koko ajan aivan kylmä ja tuntuu jollain tapaa jäätyneeltä. Aluksi luulin sen johtuvan uudesta läppäristäni, mutta kun töissäkin on sellainen jäätynyt olo, niin kotikone taitaa olla syytön. Mutta senhän näkee sitten, onko fyssarin käsittelyn jälkeen muutosta.

Jatkan vielä hieman ajatuksista, joita Hulmin ja Haikaraisen semmapäivä herätti. Hulmi mainitsi pariinkin otteeseen Patrik "Pöperöproffa" Borgin luennoineen Jyväskylässä viime viikolla, ja Borg oli luennolla puhunut rennosta sallivuudesta ruokavaliossa. Toisin sanoen toimiva ruokavalio (niin psyykkisesti kuin fyysisestikin) on sellainen, joka ei aseta liikaa kieltoja ja rajoituksia. Kun ruokavaliosta karsitaan yhtä sun toista, ihan vaikka varmuudeksi, niin syömiset muuttuvat helposti liian yksipuoliseksi ja energiansaanti alkaa olla haasteellista. Tästä on enää lyhyt askel ortoreksiaan. Ortorektikolle usein vain itse tehty ruoka on kelvollista, sillä mikäli ei tiedä täsmälleen, mitä ruoka sisältää, se aiheuttaa epävarmuutta ja jopa ahdistusta. Sosiaalinen elämä saattaa kärsiä ja arki pyörii ravitsemuksen ympärillä.

Huomaan itsessäni välillä lieviä ortorektisiä piirteitä. Ne tulevat ja menevät kausittain, ja ruokkivat itse itseään. Nytkin ehdin miettiä ja vatvoa sokerin poisjättämistä ja vähentämistä niin, että oma sisäinen ääneni alkoi jo kyllästyttää. Eilen oli siis ensimmäinen päivä kuukauden sokeri"lakosta", eikä sokerinhimo ole ehtinyt vielä iskeä. Kun innostun kyyläämään jotain kohtaa ruokavaliossani, niin sisäinen ääneni alkaa muistuttaa Ostos-TV:tä "Eikä siinä vielä kaikki! Nyt voit samalla vaivalla vähentää ruokavaliostasi myös tämän toisen, Myöskin Tosi Epäterveellisenä pidetyn jutun!" Ja siitä alkaakin sitten ortorektisyyttä lähentelevä arki, jossa tunnen syyllisyyttä, jos vähänkin rikon itse itselleni asettamia sääntöjä. Sitten jossain vaiheessa kyllästyn, palaan maltilliseen arkeen ja jossain vaiheessa heittäydyn sitten toiseen ääripäähän ja vedän suklaakeksejä monta päivää putkeen uhmakkaasti. Because I can.

Kävin siskon kanssa viikonloppuna lenkillä ja hän oli kokeillut gluteenitonta ruokavaliota toista viikkoa. Eikä ole kuulemma koskaan ollut niin energinen ja niin vähän väsynyt. Hänen ystävänsä oli imettäessään joutunut noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota, ja on todennut olleensa tuolloin elämänsä parhaassa vireystilassa, mikä on aika paljon sanottu ensimmäistä lastaan hoitavalta äidiltä. Muuallakin vouhkataan siitä, kuinka gluteenin poisjättäminen on tuonut energisen ja pirteän olon.

Minä olen mielestäni kohtuullisen energinen ihminen, ja joidenkin mielestä jopa ärsyttävän energinen. Nämä käsitykset varmaan pohjautuvat siihen, että olen hyvin aamuvirkku, joten minulle ei tuota ongelmaa herätä viideltä, lenkittää koiria tunnin verran, lähteä salille, mennä töihin ja lenkkeillä taas töiden jälkeen. Jos joutuisin tekemään tuon kaiken ilta-aikaan, vireystasoni olisi aivan toista luokkaa. Mutta tietysti jos menee nukkumaan 23 aikaan, niin töihin tullessa voi tuntua siltä, että se viideltä lenkille herännyt aamuvirkku kollega on ärsyttävän ylienerginen pirteäpeippo. Itsehän simahtelen pääsääntöisesti siinä klo 21 aikaan.

Takaisin gluteeniin: en siis tarvitse lisäenergiaa, mutta kenellepä se ei kelpaisi, jos sitä on tarjolla? Ja kuten olen aiemminkin maininnut, olen hyvin vaikutteille altis, ja tuon siskon mainospuheen jälkeen olin aika lailla valmis kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota. Ja tässä sitä nyt ollaan sitten toista päivää (lähes) gluteenittomalla ja sokerittomalla ruokavaliolla. Lähes gluteeniton siksi, että jotta elämä ei menisi ankeaksi kieltämiseksi ja korvikkeeksi, en sentään aamuista kaurapuuroani hylännyt. Kaupasta ostin jotain gluteenittomia näkkäreitä, jotka maksoivat pienen afrikkalaisen valtion bruttokansantuotteen verran ja maistuvat sille, mille näyttävätkin, haalealle aaltopahville. Reilusti kun laittoi porkkanahummusta päälle, niin meni ihan mukavasti alas. Mutta noin muuten olen syönyt sitä, mitä yleensäkin. Tänään lounaaksi hernekeittoa ja savutofua (+ niitä pahvinäkkäreitä), töiden jälkeen perunasosetta ja tofupihvin. Välipaloina omenaa ja kirsikkatomaatteja sekä maustamatonta jogurttia, jonka sekaan soijaprotskua, rusinoita ja pähkinöitä.

Eli tällainen tuuliviiri siis olen, hohhoijaa. Vähän kyllästyttää, kun olen näin "spontaani" (huomatkaa sävy). Mutta katsotaan nyt päivä kerrallaan. Ainakin toistaiseksi olen sitä mieltä, että ruisleipä ja korvapuustit ovat ruokavaliossani jatkossakin, eli kokonaan en aio kyllä gluteenittomalle heittäytyä. (Paitsi jos joku sen oikein hyvin saa myytyä minulle..) Kannattaisiko tätä nyt kuitenkin kokeilla ainakin viikon pari, että voi sanoa mitään vaikutuksista?

Kun jätin gluteenin ja sokerin pois, pienennyin parissa päivässä monta kokoa! True story.

Sokerista sen verran, että palkkaria varten hankin lähikaupasta puhdasta rypälesokeria, eli sitä glukoosia. Sen tehtävä palkkarissa on kuljettaa kreatiini perille, ja aloitin kyllä aika maltillisesti, eli ihan teelusikallisen vaan laitoin sitä. En vielä tsekannut, että millaisia määriä ihmiset yleensä käyttävät. Syön kuitenkin tunnin sisällä treenien päättymisestä hiilaripitoisen aterian, joten en viitsi palkkariin hirveitä määriä hiilaria ympätä. Palkkaria lukuunottamatta on sokerit jääneet nyt syömättä, eikä ole onneksi vielä mitään mielitekoja ollut, ja johan tässä on siis tosiaan jo kaksi (2!!!) päivää oltu ilman mitään makeaa.


ps. Nyt pitäisi mennä johonkin ravintolaan ja tilata vegaanista, sokeritonta sekä gluteenitonta syötävää. Miten niin rajoittunut??