Mieli ja kroppa jumissa

Ehti vallan kuukausi vaihtumaan postauksien välissä; en ole sitä ihan vielä ehtinyt edes sisäistää, että vuoden viimeisiä päiviä mennään jo. Viime viikolla treenasin viidesti, joista kaksi kertaa tuli lauantaille. Kävin ensin aamulla hölkkäilemässä vähän jalkoja vetreämmäksi perjantain jalkatreenin jäljiltä. Sitten tein muutamia tunteja töitä ja menin salille tekemään yläkroppatreenin. Sepä ei sujunutkaan niin kuin Strömsön kuntosalilla. Voimat olivat kateissa ja niska-hartiaseudun jumitukset tuntuivat rajoittavan kaikkia liikeratoja. Mikään nosto ei tuntunut hyvältä mihinkään suuntaan. Neljänkymmenen minuutin räpistelyn jälkeen luovutin ja lähdin pois.

Sunnuntaina lepäsin, tein mustikkapiirakan (jota leipoessa toivoin, että minulla olisi Narrative-kamera blogiin otettavia kuvia varten), ja yritin availla tennispallolla tukkoisia hartioitani. Tuntuu muuten todella ilkeän ihanalta, kun käy pallon päälle makaamaan selinmakuulle, pallo johonkin oikein tiukkaan kipupisteeseen ja siitä käy nostelemaan käsiä kaaressa pään taakse ja takaisin kyljen viereen. Tähtiä näin!  Mieskin on yrittänyt näitä tiukimpia kohtia pariin otteeseen hieroa, mutta taitaa vaatia nyt ammattilaista. Olen käynyt paikallisessa Hierontaotteessa, mutta paikan nettivarausjärjestelmä oli muuttunut tosi kökön oloiseksi ja näköiseksi, ja hierojalleni ei ollut vapaita aikoja kuin vasta joskus joulua edeltävälle viikolle. Vaikka minulla ei muuten ole mitään puhelinkammoa, niin tuollaiset ajanvarausasiat tykkään hoitaa mieluiten netin kautta, kun voin rauhassa katsoa omaa kalenteria ja ajanvarausta vuorotellen ja miettiä eri vaihtoehtoja.

Kun en ole vielä hierojalle päässyt, on alkuviikko keskittynyt jalkoihin. Eilen maanantaina tein kuntopyörällä intervallitreenin ja tänään salin puolella jalkatreenin. Kiireen vuoksi oli tehtävä vähän vähemmän sarjoja ja toistoja: viime aikoina olen tehnyt esim. kyykyssä 4 x 15 ja nyt tänään 3 x 12. Huomenna haluaisin mennä treenaamaan yläkroppaa, mutta vähän huolestuttaa, että tuleeko siitä mitään. Tässä koneella istuessanikin vasen hartianseutu kirraa koko ajan.

Perusarkilookki tältä päivältä

Jumitukset eivät sinällään masenna, pitäisi nyt vain päästä pian sinne hierojalle, jotta saadaan hoito alkuun. Sen sijaan muuten on ollut vähän alakuloinen olo. Onneksi koirat tulevat torstaina, ja pikkukoirakin perjantaina. Luin Body Gossipin postauksesta tavasta miettiä jokaisesta päivästä muutama hyvä asia, josta on iloinen tai kiitollinen. Joskus olen sitä satunnaisesti tehnytkin. Tänään kun lähdin töistä, oli tosiaan apea mieli ja jostain syystä kyynelkin pyki vähän silmäkulmaan. Mitään varsinaista isompaa syytä ei ollut, oli ehkä ikävä koiria ja vähän väsyttää pitkät päivät töissä. Niinpä sitten kotimatkalla junassa ja ratikassa kirjoittelin kännykän päiväkirjaan asioita, joista olin tänään iloinen. Huomasin, että näinkin allapäin löysin kuitenkin useita asioita, jotka oikeasti olivat ilahduttaneet. Mm. sen, että töissä kävi vierailemassa  huumekoira, jota vällyytin hetken aikaa, ja se oli niin nuori ja elämäniloinen, että se oli kerrassaan päivän kohokohta. Menomatkalla töihin juttelin kivan työkaverin kanssa, joka on eri osastolla töissä, mutta jonka kanssa tehtiin aikoinaan aika paljon yhteistyötä. Lisäksi oli muutamia muita juttuja, joiden koin tuoneen parempaa mieltä. Yritän muistaa ottaa tuon nyt ihan tavaksi.

Kotona vielä ilahdutti kissa, josta on viime aikoina tullut kovin hellyyden- ja huomionkipeä. Se seurailee aamulla, tulee ovelle vastaan kun tulen töistä, pyörii jaloissa, tulee mukaan suihkuun ja nukkuu pesukoneen tai vessanpöntön kannen päällä, nukkuu kanssani päiväunet ja tulee sohvalle viereen polkemaan sohvatyynyjä pikku tassuillaan ja kehrää niin lujaa, että voisi luulla täällä hurisevan jonkun isommankin teknisen vempeleen.

You talking to me?

Aamulenkki Tallinnassa ja snobistista paheksuntaa juopottelusta

Kulunut viikko on ollut hurjan kiireinen, ja vielä parin viikon ajan jatkuu niin, että kalenteri on aivan tupaten täyteen bookattu. Joulua edeltävällä viikolla jään lomalle puolessa välin viikkoa ja sitä onkin odotettu!

Viime viikon lauantain tiukasta voimatreenistä hermostui taas kyynärvarsi. Kylmän tunne palasi kämmensyrjään, vaikka muuten ei mitään särkyä ollutkaan. Kävin maanantaina fysioterapiassa ja fyssari oli sitä mieltä, että jos haluan jatkaa näin kovaa treenaamista, on syytä alkaa käydä säännöllisesti hierojalla. Koko yläkroppa oli niin tiukka ja jumissa, että hyvä kun veri siellä kulki. Epäilin itse, että leuanvetotekniikassani on vikaa; että vedän liikaa hauiksilla ja liian vähän selällä ja kädet rasittuisivat siinä. Fyssari pyysi näyttämään, kuinka leukoja vedän ja niinpä mentiin Somatic Studion laitesaliin, jonka ovella vedin muutamat leuat. Fysioterapeutti sanoi, että tekniikka näyttää ihan siistiltä, eli nyt on sitten vain aloitettava säännölliset hierojakäynnit. Eilen jumitus oli jo niin pahana, että päätä särki ja oksetti.

Kuten viime postauksessa ounastelinkin, varsinaiset salitreenit jäivät nyt tähän loppuviikkoon. Maanantaina kävin salilla aamulla tekemässä intervallitreenin kuntopyörällä. Se menee samalla kaavalla kuin juostenkin: alkuun 10 minuuttia pk-sykkeillä, ja sen jälkeen kuusi kappaletta minuutin vetoja, välissä kahden minuutin palauttelut. Loppuun taas 10 minuuttia palauttelua.

Tiistaina laiva lähti kohti Tallinnaa aamulla klo 7:30 ja perille päästiin pari tuntia myöhemmin. Oli onneksi tyyntä, eikä keinuttanut juuri lainkaan. Kirjauduttiin hotelliin ja seminaari alkoi. Kahvitauolla ja lounaalla napsin hedelmiä ja teetä; toisen tauon aikana kävin huoneessani syömässä yhden protskupatukan. Kun päivä päättyi neljän aikaan, alkoi olla jo hervoton nälkä. Suurin osa porukasta lähti järjestetylle retkelle katsomaan Tallinnan TV-tornia, minä suuntasin vanhaan kaupunkiin Aed-ravintolaan, jossa kävin pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran. Söin saman annoksen muuten, mutta jätin jälkkärin syömättä, kun se ei enää mahtunut. Jouduin jättämään hieman pääruoastakin, kun olin niin täynnä.

Tämän myöhäisen lounaani jälkeen sompailin kaupungilla, ja kun aikaa oli, piipahdin hetken mielijohteesta kampaajalle. Kampaaja varmisti moneen kertaan, että halusin todella pätkäistä hiuksistani 15 senttiä pois, ja näytti, mihin asti hiukset sitten olisivat. Sanoin, että antaa mennä vaan. Hiuksissa oli kuitenkin sitä kuivaa ja surkeakuntoista latvaa ainakin viisi senttiä ja kun nyt kerran siellä olin, niin samalla pätkäisee vähän enemmän, niin ei tarvitse yhtenään rampata. Hintaa operaatiolle tuli 23 euroa, joten ihan kohtuullista.

Palattuani hotellille illan ohjelmassa oli buffet-illallinen. Vegaanille siellä oli perussalaattiainesten (salaatti, kurkku, tomaatti) lisäksi höyrytettyjä vihanneksia ja leipää ilman levitettä.. Perunatkin oli paistettu voissa. Onneksi olin tosiaan syönyt niin tuhdisti Aedissa, etten mitään oikeastaan kaivannut ja mutustin vain hieman salaattia seuran vuoksi. Ilta jatkui hotellin lobbyssa, josta suurin osa sitten hajaantui keskustan ravintoloihin viihteelle. Itse kun en alkoholia käytä, niin join yhden glögin, juttelin hetken aikaa työkavereiden kanssa ja menin nukkumaan.

Aamulla heräsin hieman ennen kuutta, ennen kellonsoittoa. Olin ottanut juoksukamat mukaan, joten en edes käynyt katsomassa hotellin kuntosalia, vaan lähdin juoksemaan. Olin hieman katsonut reittiä kartalta, mutta lopulta menin aika fiiliksen mukaan. Ajatuksena oli juosta puoli tuntia jonnekin suuntaan ja sitten kääntyä takaisin. En halunnut mennä vanhaan kaupunkiin juoksemaan pitkin mukulakivisiä mäkiä, vaan pysyttelin ihan normaaleilla kevyen liikenteen reiteillä. Oli pimeää ja paikoitellen katuvalotkin puuttuivat. Lisäksi tihkusade koristeli silmälasit niin, että piti välillä pysähtyä kuivailemaan niitä, että näin eteeni. Mutta hyvä lenkki tuli tehtyä; ohitin ainakin rautatieaseman, kansalliskirjaston, oikeusministeriön ja teknillisen korkeakoulun. Matkaa tuli kaikkiaan 9,2 kilometriä ja Tallinna tuli taas hieman tutummaksi. Olen käynyt siellä viime vuosina todella usein työasioissa ja ilmeisesti parin viikon päästä pitää taas mennä.

Vähän outolintuhan sitä on, kun työmatkoilla urheilee, ja jotenkin jopa pikkuisen nolottaa. Siksi en lenkkeilysuunnitelmistani kenellekään maininnut. Sosiaalisesti hyväksyttävämpää olisi mennä vetämään muiden kanssa perseet ja skipata suurin osa seuraavan päivän ohjelmasta. Mutta kun näki niitä paluulaivaan hiipineitä huonovointisia ja kalpeita kollegoja, niin ei siinä ollut mitään sellaista, mitä olisi kaivannut. Olen joskus 90-luvun lopulla juonut viimeksi, enkä enää oikein edes muista, miten sitä hyväksyi sen kokonaisen päivän hukkaanmenon, mikä seurasi yleensä viihdeiltoja. Elämässäni ei kai ollut tarpeeksi muuta sisältöä. Nyt tuntuu tosi pahalta jo pelkkä ajatus siitä, että joutuisi riekkumaan yömyöhään asti päissään ja kärsimään kaikki ne lieveilmiöt: taksiin jäänyt käsilaukku (heihei kännykkä ja lompakko), korkkareissa tai muuten vaan liukastuminen (käsi murtunut, tervetuloa viikkojen treenitauko), pahoinvointi ja krapula (jota hoidetaan roskaruoalla), morkkis kaikesta, mitä tuli sanottua ja tehtyä.. (Esimerkit oikeasta elämästä; ei omastani). Mielestäni on ihan ok, jos joku ottaa ruoan kanssa lasillisen viiniä tai olutta, mutta humalahakuinen juominen ja siitä aiheutuva kännisekoilu on vain todella idioottimaista.

Reissusta olin niin väsynyt, että menin jo kahdeksan aikaan nukkumaan. Torstai oli palaveria aamusta iltaan, ja mojova päänsärky heitti sänkyyn jo 19 jälkeen. Tänä aamuna olin ehtinyt palautua, kun untakin oli takana lähes 10 tunnin verran. Menin salille tekemään jalkatreenin (sjmv vaihtui ham raise-penkkiin, kun hartianseutu on edelleen kireän ja kipeän oloinen) ja viikonloppuna on tarkoitus treenata sitten yläkroppaa. Koska ensi viikkokin on yhtä täyteen pakattu, niin teen hieman töitä pois alta viikonloppuna, jotta pääsen viikolla treenailemaankin. Onneksi perjantai on vapaapäivä! Nyt viikonlopun aikana teen ensi viikon treenisuunnitelman valmiiksi kokonaan ja mietin myös eväät ja lounastaukojen paikat, jotta korttitalo pysyy kasassa. Parempi valmistautua huolella; kokemus on osoittanut, että kun jätän jotkut asiat vain epämääräisiksi lillukanvarsiksi mielen päälle roikkumaan, niin eivät ne sieltä sitten useinkaan konkretisoidu teoiksi.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin Grouponissa on vielä parin vuorokauden ajan Elixiaan kk-kortti 25 eurolla. Sisko osti tuollaisen, joten päästään yhdessä treenailemaan kuukauden ajan, jee!

Koko kropan voimatreeni ja salin vaihto mielessä

Eilen aamulla oli nihkeää lähteä salille. Ärsyttää, kun pitää aamusta odotella, että pääsisi treenaamaan; vire ja into laskee sitä mukaa, kun aikaa kuluu. Mietin taas kerran salille kävellessäni, että hankkisin salikortin paikalliseen EasyFitiin, joka olisi auki päivittäin klo 5-23. Yritin katsoa paikan nettisivuilta saliesittelyä, ja vaikuttaa pahasti siltä, että salilla olisi vain laitteita, eikä oikein vapaita painoja lainkaan paria penkkipunnerruspaikkaa lukuunottamatta. Tiedän, että pelkällä yksittäisellä tutustumiskäynnillä en saa kunnon tuntumaa siellä treenaamiseen, joten ajatus oli, että tammikuun ajaksi ottaisin kortin sinne ja pitäisin silti vielä jäsenyyteni Elixiassa voimassa. Voisin treenata tammikuun EasyFitillä, ja jos treenit sujuvat ilman kummempia mutkia, niin vaihtaa sitten sinne kokonaan.

EasyFitissä maksetaan aina kuukausi kerrallaan, ja minulla on myös Elixiaan toistaiseksi voimassa oleva sopimus ihan hyvään hintaan. Siirryin sinne aikoinaan vanhana jäsenenä, kun Elixia osti Finnbodyn ja uudet sopparit ovat useamman kympin kalliimpia kuukaudessa kuin mitä itse maksan. Niinpä EasyFit tulisi yhden (ensimmäisen) kuukauden ajalta jopa kalliimmaksi, mutta sittenpähän sen näkisi. Jatkossa siellä käyminen maksaisi 29,90 euroa/kk ja ihan niin edullinen ei jäsenyyteni Elixiaan kuitenkaan ole. En kuitenkaan käytä ryhmäliikuntapalveluja, lapsiparkkia jne, niin maksaisin mielelläni vain pelkästä kuntosalista.

Toisaalta houkuttaisi jäädä odottamaan ja katsomaan, tuoko Elixian ja Satsin yhdistyminen jotain uutta tarjottavaa. Täällä Tikkurilassa on nimittäin molemmat salit, ja mahdollisuus treenata Satsillakin ei olisi yhtään paha. Mutta edelleen ne aukioloajat hiertävät. Lauantaisin molemmat salit avautuvat klo 9 ja sunnuntaisin Elixia klo 10 ja Sats vasta klo 11. En usko, että yhdistäminen (joka taitaa edelleen olla kilpailuviranomaisten tutkittavana) muuttaisi tilannetta mihinkään suuntaan. Tiedän, että meitä aamuvirkkuja on vähemmän, mutta olen joskus salilla jutellut parin aamutreenaajan kanssa, ja oltiin kaikki samaa mieltä siitä, että sali voisi etenkin viikonloppuna avautua aikaisemmin. On meitä siis muitakin.

Sain kuitenkin sitten itseni sinne salillekin, kun olin ensin käynyt siskon ja siskon koirien kanssa lenkillä. Sitten sitä oli jo liikkeellä muutenkin, niin jatkoin samalla draivilla salille suoraan. Tein seuraavanlaisen koko kropan voimatreenin:

maastaveto: lämmittelysarjoja kaksi, tangolla *12 ja 50 kg*12. Työsarjat 60 kg*8, ja 65 kg * 5,5,5,5
leuanveto: 5, 5, 5, 3+2, 3+2 (eli kolme suoraan ja kaksi pompun kautta)
leuanvetojen kanssa tein vuorosarjana dippiä: 8, 8, 7, 5, 5. Vuoronperään siis ensin yksi sarja leukoja, 40 sekunnin palautus ja yksi sarja dippejä.
ham raisea tein penkissä, ensin yhden lämppäsarjan 10 kilon painolla * 12 ja kolme 12 toiston työsarjaa 20 kilon painolla.
Lopuksi rullasin voimapyörällä 3 * 15 ja joka setin jälkeen minuutiksi hooveriin.

Tällä hetkellä oikein tunnen, kuinka palautuminen on kesken. Etenkin kropan takaosa on kireänä ja uupuneen oloinen, mutta vatsalihaksetkin ottivat voimapyörästä itseensä ja ovat ihan kosketusarkana. Tänään siis otetaan rauhassa. Kävin taas siskon & koiriensa kanssa heittämässä hieman yli tunnin kävelylenkin ja lupasin viedä koirat myös illalla lenkille. Päivemmällä voisi käydä muuten vaan ulkona valokuvailemassa ja kävelyllä miehen kanssa. Ei olla pitkään aikaan menty kunnolla järkkärin kanssa ulos kuvailemaan.

Ensi viikosta on tulossa melko kiireinen, kun olen tiistain ja keskiviikon Tallinnassa. Hotellissa on kuntosali, mutta en yhtään tiedä millainen ja mitä siellä saa tehtyä. Ajattelin joka tapauksessa käydä tsekkaamassa sen. Varaudun kuitenkin siihen, että salitreenit menevät loppuviikkoon, mikä on toisaalta hyväkin, koska ehdinpä ainakin kunnolla palautua eilisestä. Huomenna teen jotain aerobista, en ole vielä päättänyt mitä. Tällä hetkellä vaihtoehtoina ovat intervalli-juoksutreeni tai sitten kuntopyörällä. Tiistaina lähdemme niin aikaisin, etten edes minä lähde siihen aikaan aamuyöstä (klo 3-4) treenailemaan.

Jos tämän sunnuntain voi kiteyttää yhteen kuvaan, se olkoon tässä

Jalkatreeniä ja linssikeittoa

Mihin nämä viikot hujahtavat? Luulin, että olisi jotenkin enemmän aikaa, kun ei ole koiria talossa. Olen nyt tehnyt joka päivä tunteja sisään, kun ei ole kiire kotiin pissattamaan koiria, joten ehkä ne siihen sitten kuluvat. Olen yrittänyt paikata liikuntavajetta kävelemällä toimistolle ja/tai takaisin, noin 25 minuutin matka. Nyt on kyllä satanut niin paljon, että päivittäin on melkein mennyt toinen suunta ratikalla.

Tiistaina kävin viiden aikaan aamulla juoksemassa kympin, se meni hyvin hitaasti ja tahmeasti vastatuulessa ja sateessa aikaan 1h 6 min.

Väittävät tuollaista, mutta juoksulenkin aikana ja sen jälkeenkin oli kyllä sellainen olo, että tämä olisi voinut jäädä tekemättä. Että olisin ihan hyvin voinut vielä tunnin tuhista siellä lämpimässä sängyssä, enkä olisi katunut yhtään. Eikä ole tullut sellaista oloa tähän hetkeen mennessä, että no olipa hyvä että tuli mentyä kuitenkin.

Eilen tuli treenattua salilla alakroppaa tällaisella ohjelmalla:
- boxi-kyykky lämmittelysarja tangolla + työsarjat 45 kg: 15, 15, 15, 15
- juoksijan askelkyykky smithissä 39 kg: kaksi sarjaa, 12 toistoa/jalka
- sjmv: lämmittelysarja + työsarjat 50 kg: 12, 12, 12
- askelkyykkykävely: 12 kg:n kahvakuulat molemmissa käsissä, kaksi sarjaa * 24 askelta
- reiden ojennus + koukistus vuorosarjana: 3*12. Ojennuksessa 55 kg, koukistuksessa 30 kg.
- loppuun vatsarutistuksia ja hoovereita: aina 20 rutistusta ja sen perään minuutiksi lankkuun. Neuroottinen suorittaja iski loppuun, kun oli vielä 1,5 minuuttia aikaa siihen, että tuli täysi tunti treeniä täyteen, joten tein neljännen setin.

Jossain vaiheessa olin niin daiju yksinkertainen, etten ajatellut, että suorituskykyyn on aika lailla merkitystä, teenkö jonkun liikkeen heti treenin alussa vai vasta lopussa. Siis vielä joskus alkuvuodesta manailin sitä, etten jaksanut tehdä samoilla painoilla jotain liikettä, kuin edellisellä viikolla, enkä lainkaan huomioinut sitä, minkälainen rasitus on jo alla. Sittenkin, kun tajusin ajatella sitä, harmistuin silti välillä. Nyt olen ehkä päässyt siihen vaiheeseen, että pystyn hyväksymään oman suorituskapasiteettini vaihtelut. Tiedän esimerkiksi, että selkätreenin alkuun voin hyvin kiskoa viisi puhdasta leukaa, mutta lopussa menee ehkä yksi ja loput pompulla.

Tuo tuli mieleeni, kun reiden koukistuslaitteessa tuntui niin heikolta tehdä sarjat vain 30 kilolla. Muistelin, että olen kyllä tehnyt kesällä siinä isommillakin painoilla ja tein jo analyysiä, että johtuiko se siitä, että treenasin takareisiä muutenkin takareisinostoilla. Kunnes vasta nyt tajusin katsoa treenivihkoa ja totesin, että niinpä niin, ne kesän sarjat 40 kg:lla olivatkin 5-6 toiston sarjoja. Että ehkä sitä jaksaa vähän isompia painoja liikutella, kun ei tarvitse niin montaa kertaa heilutella. Jotenkin ärsyttää itsessäni tuo piirre, että ihan yksinkertaiset asiat menevät perille vähän viiveellä. Koen muutenkin elämässäni tosi usein ahaa-elämyksiä, kun on joku asia, jonka muka tiedän ja olen lukenut sataan kertaan siitä, ja osaisin ihan sujuvastikin asiasta varmaan puhua. Ja sitten jonain päivänä vasta ihan oikeasti tajuan sen käytännössä.

No mutta takaisin eiliseen treeniin: SJMV:a tehdessä tunsin selässä outoa jännitettä. Se tuntui oikean latsin ala-/sivulaidassa, ja eilen sekä tänään selkä on ollut kireän oloinen. Ei siis kipeä, mutta sellainen rasittunut. Muutenkin pitäisi löytää vaihtelua takareisiliikkeille, sillä tuolla sain ne ennen tosi hyvin kuritettua, mutta nykyisin en niinkään. Haluan kunnon kivun takareiskoille! Pitänee pitää vähän taukoa tuosta liikkeestä ja etsiä muuta. Tykkäisin myös koukistuslaitteessa enemmän sellaisesta versiosta, jossa maataan vatsallaan. Tuo istumaversio on jotenkin huono, olen niin heikko siinä.. :D.

Viime lauantaista lähtien olen syönyt joka päivä keittoa, jonka ohjeen bongasin Chocochilistä, mutta jota hieman muuttelin. Alkuperäinen ohje täällä: Linssi-porkkanakeitto, ja itse teen tuon seuraavasti:

• 5 porkkanaa
• 2 perunaa (Rosamunda!)
• pala inkivääriä (sellainen kookkaan peukalon kokoinen)
• 1,5 dl punaisia linssejä
• 1,5 litraa vettä
• kasviliemikuutio
• 1 tl suolaa
• 0,5 tl paprikajauhetta
• 0,5 tl korianteria 

Porkkanat ja perunat pilkon pieniksi, inkiväärin raastan ja linssit huuhtelen. Sitten kaikki kiehumaan kasviliemikuution ja suolan kanssa noin vartiksi. Keittoajan loppupuolella lisään paprikajauheen ja korianterin ja soseutan sauvasekoittimella. Niin hyvää! Olen jaksanut tehdä tuota töiden jälkeen, kun se valmistuu niin nopeasti. Sen kylkeen vielä pala Realia (päällä hummusta, kurkkua ja savutofua), niin yksinkertaisen täydellinen ateria on valmis.

Parasta kaupasta ostettavaa hummusta on ilman muuta Maxoksen hummus. Se on ihanan kuohkeaa ja sitä saa eri makuisina, mm. pinjansiemenillä maustettuna. Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla Chocochilin maapähkinävoihummusta ja nyt oli tullut jo uusi versio; paprikahummus. Rakastuin hummukseen syödessäni sitä ensimmäisen kerran Lontoossa vuonna 2005; elimme neljä päivää lähes yksinomaan Pret-a-Mangerin hummusleivillä, kun Pretejä oli lähes joka kulmassa ja ne hummusleivät olivat taivaallisen hyviä. Olen monesti tehnyt itse kotona hummusta, mutta aina perinteisellä reseptillä.

Hummuksen lisäksi kikherneet taipuvat myös naposteltavaksi. Käytiin tänään paikallisessa etnokaupassa, jossa myytiin mm. sokeroituja kikherneitä. Niitä en ostanut, mutta sen sijaan ostin nacho-maustettuja paahdettuja kikherneitä, jotka maistuvat hieman chilipähkinöille.

Kyllä noita napostelee, mutta ei niihin mitään himoa tule, tosin en muutenkaan ole niin suolaisen naposteltavan perään. Keiton valmistumista odotellessani söin pari kourallista alkupaloiksi.

Loppuun päivän jee-uutinen. Luin tänään, että pähkinöiden syöjät elävät pidempään. Itse syön pähkinöitä joka päivä. Oikeastaan ainoastaan pekaanipähkinöille en ole juurikaan lämmennyt, enkä macadamialle; tosin jälkimmäisiä en juurikaan ole maistanut. Hassel- ja cashewpähkinät ovat meitsin ykkösvalinta.

Jag gillar min fillar

Viime viikko heilahti hieman enemmän aerobisen puolella. En ollut suunnitellut sitä niin, mutta nyt on sellainen  vaihe, että harvoin suunnittelen mitään ihan tiukasti ja pitäydyn siinä. Sanon vaihe siksi, että tiedän (tai ainakin uskon) jossain edessäpäin olevan taas sellainen vaihe, kun teen tiukkaa viikko-ohjelmaa ja pitäydyn siinä. Ja palkitsen itseni henkisin papukaijamerkein, kun saan kaiken suoritettua.

Maanantai: juoksu-/hölkkälenkki, 10 kilometriä. 63 minuuttia kesto ja pk-sykkeillä mentiin
Tiistai: yläkroppatreeni salilla. Ylätaljaa, penkkiä ja niin pois päin.
Keskiviikko: alakroppatreeni salilla. Kyykkyjä, sjmv, askelkyykkykävelyä ja juoksijan askelkyykkyö, pari eristävää liikettä loppuun ja inhottava vatsalihastreeni loppuun: 20 perinteistä nousurutistusta, jonka jälkeen heti minuutiksi lankkuun.
Torstai: puolen tunnin palautteleva juoksulenkki. Sen jälkeen vein vielä siskon koirat noin tunnin kävelylenkille. Nähtiin kettu ja jänis, siinäpä tulikin sitten koirille kiire. Kettu sai vielä mennä menojaan, mutta rusakon perään tehtiin sellaista kuopimista ja ulvomista, että oli aikamoinen piteleminen. En ole varmaan koskaan nähnyt näitä koiria noin kimpaantuneina. Kaiketi se johtui siitä, että itsestään varma rusakko odotti, että pääsimme siihen 10 metrin päähän, ennen kuin se ampaisi liikkeelle.
Perjantai: Oli muistaakseni suunnitelmia mennä salille, mutta heräsin niin aikaisin, etten jaksanut odottaa salin avautumista ja lähdin taas juoksemaan. 43 minuutin intervalli-lenkki, jonka aikana matkaa ehti kertyä 7,2 kilometriä. Max-syke oli 198, eli lähes kaikkeni kyllä annoin.

Lauantaina oli tarkoitus pitää lepopäivä, illalla treffata ystäviä töistä ja ihastella kimpassa kolmen kuukauden ikäistä ystävän vauvaa. Mutta kun katselin kulkureittiä reittioppaasta, se näytti turhauttavalta. Olisi pitänyt mennä vähintään kahdella bussilla ja ärsyttää odotella vaihtoa. Muutenkin luottamus mennyt tähän julkisen liikenteen toimivuuteen, joten päätin fillaroida paikan päälle, sillä meiltä näytti olevan vain 11 kilometriä matkaa. Reitti oli karkeasti sanottuna sateenvarjon muotoinen, eli meiltä Kehä III:lle ja sieltä käännös Itäväylälle, jonka varrella ystävän koti on. Eli päivän liikkuminen oli vauhdikasta fillarointia 2 x 11 kilometriä. Menomatka taittui 45 minuutissa, kun pysähdyin vähän väliä tutkimaan karttaa, että olenko nyt oikealla reitillä. Lisäksi sinne päin mentäessä oli hemmetin paljon todella veemäisiä ylämäkiä. Olin jo paluumatkasta ihan innoissani, että pääsen huristelemaan alamäkiä.

Maisemaa Itäväylän varrelta

Kotiin lähtiessä oli kuitenkin jo pimeää, ja olen niin urpo-rebel, että minulla ei ole kypärää, eikä pyörässä myöskään valoja. Liikenneturvallisuuskäyttäytymiseni on muutenkin ajalta ennen syntymääni, mutta nyt riskitekijät (kypärän ja valojen puute) laittoivat arvioimaan omaa käyttäytymistäni hieman kriittisemmin. Kotimatkaan kului 36 minuuttia, kun en pistellyt mutkia suoriksi ylittäessäni esim. siltaa Kehä III yläpuolella tai ajaessani aivan vapaalla kaikkia hieman mutkaisia alamäkiä. Pelkäsin, että juuri kun vauhti on hurjimmillaan, tien yli päättää juosta joku kissa / kettu / supi / mäyrä, jonka kanssa sitten kolaroin, lennän Kehälle ja joku itärekka ajaa ylitseni, eikä edes huomaa.

Sunnuntaina jätin itseni kotiin. Houkutteli mennä salille, mutta tykkään aloittaa viikon (eli tänään maanantaina) aamulla salilla, ja en halunnut sitten mitään kahdeksan päivän treeniputkea, kun ei tuolla ollut kuin yksi vähän rennompi treenipäivä (torstai). Haluan reagoida ajoissa, ennen kuin palautuminen taas alkaa takkuilla ja flunssat iskevät. Liian usein kuuntelen jaksamistani, eli jos mitään paikkaa ei erityisemmin kolota tai särje, niin tulee sellainen olo, että miksipä ei salille tai juoksemaan? Ja sitten taas manailen omaa tyhmyyttäni, kun se liika urheilu kostautuu. Niinpä sunnuntaina ulkoilutin vain koiria. Aamulla kävelin pikkukoiran kanssa tunnin lenkki ja päivällä sen + siskon koirien kanssa reilun puolen tunnin ajan.

Viikon liikunnoista hauskimmaksi jäi mieleen pyöräily. Oli kiva liikkua siksi, että sillä oli oikeasti saavutettavissa välitön ja konkreettinen hyöty: pääsin nopeammin perille kuin julkisilla, vaikka matkaa oli tuonkin verran. Se vapauden hurma oli lievästi huumaavaa! En joutunut katsomaan aikatauluja tai pohtimaan, olisinko nopeammin perillä/kotona jollain toisella reittioppaan tarjoamalla vaihtoehdolla, tuleeko bussi vai jättikö pysäkille, tuleeko joku "elämän kovan koulun" käynyt heittämään läppää ja niin edelleen. Kotoa lähtiessäni mietin hetken, laittaisinko sykemittarin päälle, mutta onneksi en laittanut! Olisin tehnyt tästä vain suorittamista; yrittänyt saavuttaa jonkun tietyn ajan / energiankulutuksen / sykkeen tms. Nyt olin sellaisesta vapaa ja se tuntui mukavalta.

Tällä viikolla tarkoituksenani on käydä salilla kolmesti. Ehkä jopa neljästi, jos innostuisin taas menemään tekemään erillisen vatsalihastreenin. Tänään treenasin yläkroppaa, keskiviikkona aion käydä muussaamassa alakropan. Vihdoinkin sain viime viikolla aikaiseksi raahata penkin siihen kyykkypaikan ääreen varmistaakseni, että kyykky ei jää vajaaksi. Ja aloinpa siinä kyykkysarjojen aikana epäillä, että aiemmin on jäänyt ainakin jokunen toisto siellä sarjojen keskellä hieman pinnalliseksi niiaukseksi, sillä sen verran se penkille kyykkääminen otti perseeseen. Mitään syväkyykkyjä en aiokaan harrastaa kehnon liikkuvuuteni vuokse: huomaan jo pelkän kepin kanssa valakyykkyä tehdessäni, että selkä on siinä ja siinä pyöristymässä, kun käyn syvällä. Parempi pysytellä omalle keholle turvallisilla liikeradoilla.

Hiphei, marraskuu on yli puolenvälin!