Leikkisämpää liikkumista

Mies linkkasi minulle tämän videon. Ärsyttävän mahtipontisesta Hollywood-sankari-pelastaa-maailman -musiikista huolimatta video on omalla tavallaan kiehtova. Pieni 1-vuotias sisarenpoikanikin innostui siitä ja alkoi välittömästi äitinsä ohjauksessa harjoitella hyppyjä jakkaralta lattialle nauttien siitä silminnähtävän paljon. Sen verran jännät paikat oli, että hypätessä piti kuitenkin pitää silmiä hieman kiinni, kunnes jännitys purkautui hersyvään kikatukseen.

Tuossa videolla näkyy hyvin se, miten lapset nauttivat liikkumisesta ja miten loppujen lopuksi yksinkertaisilla tavoilla sitä pystyy heille järjestämään. Kadehdittavaa ja kunnioitettavaa. Tulee sellainen olo, että voisin vaihtaa saman tien tämän tylsän aikuisuuden kuntosalilla käyntien kanssa tuollaiseen riemukkaaseen temppuiluun. 

En ollut itse lapsena mitenkään erikoisen villi tai kokeilunhaluinen, mutta muistan kuitenkin jonkun verran kiipeilleeni puissa, kallioilla ja olleeni aina välillä koulun pihan rekkitangoilla kieppumassa ihan muuten vaan. Jotenkin harmi, että se jää sinne lapsuuteen, ja aikuiseksi kasvaessaan muuttuu jopa turhan varovaiseksi. Kesällä ystäväni 8-vuotias poika oli meillä yökylässä, ja kävimme  kiertelemässä paikallisia leikkipuistoja ja koulun pihoja. Hänen "siivellään" sitten itsekin vedin leukoja koulun pihan tangossa ja kiipeilin leikkipuiston kiipeilyseinää pitkin. Mutta että menisin yksin sinne.. hm.

Jäi kuitenkin pieni kipinä tuosta videosta siihen, että liikkumisen ei tarvitsisi aina olla niin ryppyotsaista ja aikuismaista suorittamista. Lasketaan minuutteja, kulutettuja kaloreita, kilometrejä, sykkeitä, korkeuksia ja niin edelleen. Voisi vaan lähteä temppuilemaan ulos. Tai edes opetella kotona vaikkapa käsilläseisontaa. Seinäkiipeily on ehkä toistaiseksi lähinnä sellaista suoritusvapaata liikkumista, sillä siinä en ole koskaan nähnyt mitään järkeä laskea käytettyä aikaa, kun osa ajasta menee aina seisoskeluun, uusien reittien pohtimiseen tai varmistamiseen. Sykemittaria ei voi käyttää, kun kello naarmuuntuisi seinällä. Voisihan sitä varmaan ottaa aikaa siitä, miten nopeasti jonkun reitin kiipeää, mutta kun on tällainen aloittelija kuin minä, niin haasteita riittää jo ihan tarpeeksi seinälle kapuamisessa.

Ennen joulua täytyy kyllä käydä vielä kiipeilemässä! Ja muutenkin loppuvuoden haasteeksi tai tavoitteeksi voisin itselleni asettaa sen, että kaikki urheileminen ei olisi treenaamista / mitattavaa suorittamista, vaan voisin liikkua rennommin ja vapautuneemmin. Kuin lapsi.