Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki

No jaa, tuskin se kreatiini turvotuksen syypää on. Se on nyt ollut pois kuvioista, mutta silti vaan on kumman nesteinen olo. Huomenna palaan töihin ja normaaleihin arkirutiineihin, ehkäpä ne nesteetkin sitten hulahtaa liikkeelle? Olen vieläpä syönyt todella esimerkillisesti, ja juonut paljon vettä, joten pohdituttaa vain, mistä tämä yhtäkkinen turpoaminen johtuu. Muistelen hämärästi, että joskus viime vuonnakin oli jossain kohtaa sellainen viikon pätkä, että imin kaiken nesteen itseeni kuin sieni, ja sitten yhtäkkiä vain hulahti ulos.

Nyt olen pitänyt ruokapäiväkirjaa muutaman päivän, mutta ei sieltä oikein syy löydy, kun turvottelu alkoi jo viime viikon lopulla. Hm.. Nyt tätä kirjoittaessani yhtäkkiä muistin, että sinä päivänä, kun turpoaminen alkoi, olin syönyt aamiaiseksi sen tuorepuuron, jossa oli leseitä noin 1,5 desilitraa. Ja en ole siis leseitä käyttänyt varmaan vuoteen, kuidun saanti on muutenkin niin suurta, ettei kaipaa mitään ekstrabuustia. Leseissäkö se syyllinen olisi?

Tällä viikolla treenit ovat menneet hyvin. Tiistaina kävin tekemässä B-ohjelman, eli ensin askelkyykkyä smithissä ja sen jälkeen neljä vuorosarjaa, eli kuusi liikettä yläkropalle ja pari vatsalihasliikettä. Oli mukavaa, kun treeni oli reipastempoinen ja ohi 45 minuutissa. Kulmasoutu ja punnerrus olivat mukana ohjelmassa pitkästä aikaa, ja tuli kyllä tiukka jumitus latseihin ja rintalihaksiin.

Niinpä eilen keskiviikkona sitten venyttelin oikein huolellisesti puoli tuntia; lähinnä yläkroppaa, mutta myös vakiojumituksiani lonkankoukistajia ja pakaroita. Tein venyttelyn heti herättyäni aamulla. Ensin herättelin vähän kroppaa kevyillä pyörityksillä ja selän alasrullauksilla. Kun on niin kankea kuin minä, niin venyttelykin vaatii alkulämmittelyn :D. Sitten tein sekä dynaamisia että pitkiä venytyksiä oikein varovasti kroppaa kuunnellen. Ei mitään ääriasentoja tai pakotuksia, jottei olla taas kohta saikulla.

Tänään torstaina aamulla kävin sitten tekemässä A-ohjelman, joka on henkisesti vaativampi. Treeni polkaistaan käyntiin sumomavella, jonka jälkeen vuorosarjoja taas kolme. Niistä ensimmäinen on kulmasoutu + penkki. Sitten leuanvetoa + pystypunnerrusta. Leuanveto on kyllä tällä hetkellä sellaista räpiköintiä, että huhhuh. Itsepäisesti en aio turvautua kuminauhaan, vaikka sellaiset on näemmä salille hankittukin. Pompulla ylös ja jarrulla alas. Vika pomppu on kyllä sellainen, että silmät juuri ja juuri kurkistaa tangon yli, leuanvedosta ei voi oikein puhua. Mutta tällaista se leuanvedon harjoittelu oli viime keväänäkin, ja nyt kun turvotuksen vuoksi on vielä elopainoa sellainen +1,5 kg, niin raskasta on!  

Kuvituksena arkiruokaa tältä viikolta: meksikolaista papupataa. Porkkanaa, sipulia,
kidneypapuja, tomaattimurskaa ja oreganoa. Pilkotaan, paistetaan ja syödään vaikka riisin kanssa

Palatakseni vielä eiliseen venyttelyyn: sen jälkeen olo oli aivan ihmeellisen ihana. Mietin siinä, että miksi se venyttely on niin pakkopullaa, kun sen jälkeen olo on noin hyvä? Lähdin sen jälkeen koirien kanssa aamulenkille, ja kroppa tuntui joustavalta, kevyeltä ja vetreältä. Miksei tällaista oloa haluaisi itselleen useamminkin? Minulla on venyttelyn kanssa vähän se suoritusongelma. Tuntuu, että ei voi vaan venyttää paria lihasta, vaan pitäisi käydä kroppa läpi ja venytellä se puoli tuntia ainakin kerrallaan. Ja sitten heti tietysti suoritus Heiaheiaan. Olen koko elämäni kyllä ollut sellainen suorittaja, ja sellaiseen minua on rohkaistu. Mieleen tulee paljon asioita, missä on kannustettu juuri siihen suoritukseen itsessään, eikä varsinaiseen tavoitteeseen.  
- Kun siivoaa pulpetin, saa leiman pulpetin kannen sisäpuolella olevaan teippiin. 
- Kun soittotunti sujuu hyvin, pianonsoitonopettaja piirtää perhosia soittovihkoon; kolme oli nappisuoritus ja kaksi ihan ok.
- Kun kesälomalla lukee vähintään kymmenen klassikkoteosta ja tekee niistä esseen, saa puolikkaan opintoviikon (lukiossa)

Kun olin 11-12 -vuotias, kotikaupunkimme jakoi urheilukortteja kesäksi. Niihin merkittiin kaikki urheilusuoritukset ja palautettiin kesän jälkeen liikuntatoimistoon. Niillä kai osallistui sitten jonkun uimahallin kausikortin arvontaan tms., mutta minua palkitsi jo se, että sain ruksia kortista ruutuja. Crazy little thing called me.

Nyt ei sitten maksa vaivaa venytellä muutamaa minuuttia esim. tiukassa olevia rintalihaksia, koska c'mon, eihän sitä nyt voi merkata kolmen minuutin suoritusta Heiaheiaan. Pähkähullua. Nykyisin olen sentään sen verran fiksumpi, että ymmärrän lopullisen päämäärän, toisin kuin lapsena. Soittotunnin tavoitteena olisi ollut kehittyä soittamaan paremmin, mutta minä harjoittelin vain perhosen kuvat silmissä. Pulpetin siivouksen piti opettaa järjestelmällisyyttä ja siisteyttä, mutta jos ei saanut leimaa, niin päivä pilalla. Vaikka sen viivottimen olisikin löytänyt sieltä helpommin.

Mutta mitä se ymmärtäminen auttaa, jos se ei motivoi kuitenkaan tarpeeksi? Olisipa ihanaa olla elastinen ja vetreä, mutta plaah. Toisaalta en taida olla venyttelylaiskuuteni kanssa yksin, mitä olen muita blogeja lukenut. Venyttely tuntuu olevan aina blogimerkinnän tai jopa otsikon arvoinen suoritus :D.

Mutta tämä suorituskeskeisyys on kyllä hyvin läheistenikin tiedossa. Mies välillä yrittääkin ehdottaa toiveikkaasti, että jos käyt kaupassa, niin saat erikoisleiman! Mitään tasopelejä minun on turha pelata; opiskeluaikoina välttelin tehokkaasti tenttiin lukemista hakkaamalla jotain konsoli- tai pc-pelejä aivan addiktoituneena pisteistä ja kerätyistä bonuksista, yksi vielä ja sitten menen lukemaan. Tuntuu siltä, että olen kyllä hieman vinksahtanut, ja haluaisin tästä suorituspaineesta jollain tapaa eroon. Että nyt kun olen jo vuosia urheillut lukujen, määrien jne. motivoimana, niin olisi mukavaa löytää se motivaatio jostain muualta. Aiemmin seurasin määriä enemmän, ja pyrin aina tiettyyn pisteeseen. Nykyisin en enää sentään lähde kävelemään korttelin ympäri, jos päivän askelmäärä on vajaa. Tai no, en aina. Joskus edelleen.. Mutta kuitenkin seuraan lukemia ja tavoittelen tiettyä määrää.

En minä tästä suorittajan olemuksesta kyllä mitenkään varsinaisesti kärsi. Mielestäni osaan ottaa aika rennosti elämän noin yleensäkin. Mutta haluaisin tietää, miltä tuntuu jonkinlainen toinen motivaation lähde, ja onko minun edes mahdollista saavuttaa sellaista? Vai pitääkö vain hyväksyä, että olen tällainen numerokahjo?

Viikon ensimmäinen maanantai

Vähän ounastelen näin ennakkoon, että tälle viikolle pakkautuu kolme maanantaita. Ensimmäinen on tänään, ja toinen huomenna, kun arki oikeasti alkaa pyöriä. Ympärillä siis, koska minähän olen lomalla, hähää. Mutta se kolmas maanantai on varmaan sitten perjantaina, kun palaan töihin loman jälkeen.  Ihana aurinkoinen sää on kyllä hellinyt lomalaista.

Parveke on ollut pop näinä päivinä. Ja tämä sininen lurjus on turkasen kuuma aina sieltä sisälle tullessaan.

Kävin aamulla juoksemassa koiran kanssa. Tehtiin taas seitsemän kilometrin lenkkimme kirkonkylään päin. Aurinko häikäisi niin, että taas kerran pohdin vakavasti aurinkolasien hankkimista; sellaiset, joissa olisi vahvuudet. Olen siis sen verran likinäköinen, että tarvitsen laseja, ja arkisin käytän piilolinssejä. Mutta juoksulenkeille en niitä ole viitsinyt laittaa, ja aurinkolasit vahvuuksilla olisi varmaan helpoin vaihtoehto.

Aikaa meni nyt 46 minuuttia, mutta pysähdyttiin muutamaksi minuutiksi juttelemaan aamulenkeiltä tuttujen koiranomistajien kanssa, enkä huomannut pysäyttää sykemittaria siksi ajaksi. Kaksi ihanaa isoa ruskeaa nöffiä, niin pehmoisia nallekarhuja, että teki mieli vaan upottaa pää sinne turkkiin ja rutistaa ihan kunnolla. Vaikka toisella on ikää jo kymmenen vuotta, niin se oli niin leikkisä ja iloinen otus, että sitä jättikokoista koiraa tuntui olevan joka puolella, kun se pomppi ja hyppeli puolelta toiselle.

Juoksu kulki todella raskaasti. Mietin sitä, että jos joku aloitteleva juoksija luulee juoksemisen olevan aina sellaista, kun se oli minulla tänään, niin ei ihmekään, jos into lopahtaa ensimmäisen lenkin jälkeen. Olen jostain syystä kärsinyt muutaman päivän aika tykistä turvotuksesta. Tuntuu, että kaikki mitä otetaan sisään, pysyy myös siellä. Ja sitten kun tätä lastia raahaa tuolla lenkillä mukanaan, niin jippii. Nuorempana olisin ollut tosi ärtynyt tästä tukalasta olotilasta ja kiukutellut ympärillä oleville. Olisin hypännyt puntarissa tuon tuosta, valittanut "lihoamistani" ja ryhtynyt "en syö mitään" -dieetille pariksi päiväksi.

Nyt kun olen seesteinen (ehe) aikuinen, niin laitoin tänään vain vähän löysempää ja mukavampaa vaatetta päälle, kun lähdettiin leffaan. Ei kriisiä tai kiukuttelua, tämä on ohimenevää. Sen verran kuitenkin halusin olla pahentamatta oloani, että en ostanut mitään naposteltavaa mukaan. Suolainen popcorn ja irtokarkit eivät varmaan olisi toimineet nesteenpoistajina.. Käytiin katsomassa Spike Jonzen "Her", ihan kelvollinen pätkä. Huomasin taannoin, että meillä on kahdeksan leffalippua menossa vanhaksi ensi kuun lopussa, joten niitä piti nyt sitten käyttää pois.

Torstaina menen siskon kanssa katsomaan Saving Mr. Banks, ihan vain siksi, että Maija Poppanen oli lapsuudessani minulle tärkeä kirja. Olin sairaalassa, kun sain jonkinlaisen myrkytyksen munuaisiini. Olin monta päivää korkeassa kuumeessa ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että sairaalan sänkyni viereisellä pöydällä oli kirja. Kysyin hoitajilta, kenen se on, ja sanoivat äitini jättäneen sen siihen. Luin paksun, Maija Poppasesta kertovan kirjan sairaalassa kokonaan, ja tykkäsin siitä niin paljon, että luin sen kotiin päästyäni uudelleen. Kirja on vieläkin hyllyssäni, ja neljä vuotta sitten edesmennyt koirani nakerteli sitä pentuna, joten siinä näkyy myös meidän yhteiselon jäljet <3. Minulla ei ole elokuvalle mitään odotuksia; olkoonkin Disney-hömppää, haluan nähdä sen silti.

Leffan jälkeen piipahdimme thai-buffassa syömässä. Lautaselle kasasin salaattia, riisiä ja curry-tofua. Tänään teki hirmuisesti tuollaista ruokaa mieli, mutta tosi moni paikka oli pääsiäisen vuoksi suljettu.

Tofupalat olivat mukavan isokokoisia ja niitä oli runsaasti. Välillä saa buffet-paikkojen tofukastikkeista etsiä palaa sieltä, toista täältä.

Palatakseni tuohon turvotukseen, niin epäilen sen aiheuttajaksi kreatiinia. Vaikka en ole siinä aiemmin huomannut mitään sivuvaikutuksia, niin nyt kun taas salille palasin ja kreaa maltillisesti olen palkkariin laittanut, niin sillä saattaa olla sormensa pelissä. Jätän sen nyt pois muutenkin, kun en ole mitään positiivista buustiakaan huomannut.

Pääsiäistreenejä: sulkista ja salia

Kävin tänä aamuna kaverin kanssa pelaamassa sulkista. Merihaan "retro" urheilutalo oli lähestulkoon pimeänä, ja saatiin olla hallissa aivan omin nokkinemme. 15 euron ryöstöhinnan maksettuamme (olisi kyllä voinut olla joku pääsiäisalennus, kun 90% helsinkiläisistä on poissa kaupungista) siirryimme hallin puolelle, pallottelimme jonkun aikaa ja aloimme sitten pelata ihan kunnon matsia pisteistä.

Matsin jälkeen pukkarissa

Neljästä erästä hävisin kolme.. Mutta en nyt aivan hirvittäviä murskatappioita ottanut; häviöerät päättyivät 21-16, 21-14 ja 21-18. Sen neljännen erän sitten voitinkin 21-18 johtaen pitkään yli kahdeksalla pisteellä. Taktiikkani oli harhauttaa vastustajan huomio kyselemällä kuulumisia. Itse pelasin silloin paremmin ja huolettomammin, kun juttelin. Vastustaja puolestaan pelasi silloin huonommin, eli win-win, molemmat winit minulle! Yhteensä tuli pelattua tunti ja vartti. Minä olisin jaksanut vielä pidempäänkin, mutta kaveri ei, ja kun oltiin maksettu kuitenkin vain tunnista, niin ei siellä kehdannut loputtomiin notkua, vaikka tyhjä halli olikin.

Sulkiksen pelaaminen on kyllä kivaa. Joka kerta kun käyn, tulee hyvä mieli. Ajattelen aina, että pitäisi mennä useammin, mutta pelikavereita on vähän niukassa. Taidanpa yrittää houkutella tuon miekkosen mukaani joku kerta. Meillä on vain vähän erilainen vuorokausirytmi; minä aamusirkkuna olisin valmis matsiin sunnuntaiaamuna jo vaikka kahdeksalta, kun hän kiskaisee vielä peittoa korviin muutaman tunnin ajan.. Olemme yhdessä käyneet kokeilemassa ju-jutsua aikoinaan, hänellä on siinä (Hokutoryu ju-jutsu) suoritettuna sininen vyö ja vei minut sitten myöskin pari kertaa treenailemaan. Inhosin sydämeni pohjasta :D. Kontaktilajit eivät todellakaan ole minua varten. Keilaamassa olemme myös käyneet, mutta ei se nyt oikein ole sellaista urheilua, ainakaan tällaisille amatöörikeilaajille. Kyllä siinä aina kyykkäävä pakara kipeytyy, mutta siinäpä se. Ihan mukavaa ajanvietettä kuitenkin. Mutta sulkista voisimme tosiaan käydä yhdessä kokeilemassa. Siinäpä tavoite tälle keväälle :).

Nyt pääsiäisen aikaan on ollut aivan ihanat ilmat ja täällä on ollut tosi rauhallista, kun ihmiset ovat tehneet joukkopaon mökeille ja maalle. Eilen meninkin salille siinä uskossa, että yksinäni saan treenailla, mutta mitä vielä. Onneksi oli tarkoitus treenata yläkroppaa, niin siihen löytyy suorituspaikkoja ja variaatioita. Lämmittelyn jälkeen aloitin penkillä, ja tein neljä sarjaa. Taannoin taisin mainitakin, että penkissä minulla usein loppuu voimat tosi nopeasti. Ensimmäisen sarjan paukutan helposti 15 toistoa ja jää vaikka pari vielä varastoonkin. Mutta toistomäärät hupenevat nopeasti seuraavissa sarjoissa. Eilen toistot olivat sen ensimmäisen kevyeltä tuntuneen sarjan jälkeen 13, 9, 8. Eli viimeinen neljästä sarjasta on toistoiltaan puolet siitä, mitä jaksan ensimmäisessä sarjassa.

Penkin jälkeen psyykkasin itseäni hetken leuanvetotelineen edessä ja tein kaksi sarjaa, 5 ja 3, pompun kautta ja jarruttaen taas. Pikkuisen enemmän meni siis kuin edellisellä kerralla. Kyllä se tästä! Ja siitä jatkoin ylätaljaan. Tuntuma on sitä tehdessä aina hieman parempi, kun on käynyt tekemässä edes pari leuanvetoa alle. Ylätaljan jälkeen tein ojentajille ranskalaista punnerrusta maaten käsipainoilla, hauiskääntöä taljassa kyykyssä ja loppuun vielä vatsarutistuksia taljassa. Olenkohan ainoa, jolla tuo liike tuntuu aina menevän enemmän etureisille(!) kuin vatsalihaksiin? Kyseessä on siis tämä liike:

Kuva: Bodybuilding.com

Nyt kuitenkin kun googlailin, huomasin, että suurimmassa osassa kuvia ihmiset tekevät sen kasvot taljaan päin. Itse olen aina ollut selin taljaan, kun se vie vähemmän tilaa, ja sitten siinä vastapäisessä taljapakassa mahtuu joku muu paremmin tekemään jotain liikettä. Ehkäpä pitääkin seuraavaksi kokeilla kasvot taljaan päin olemista.

Tyytyväisyys treeniin ei ehkä ollut ihan kaikkein paras. Pari viikkoa sittenhän meinasin, että alan tehdä uusimman Fit-lehden mukana tulleen ohjelman mukaisesti. Eka viikko ei mennyt kiireiden ja huonon palautumisen vuoksi ihan putkeen, tein kaksi treeniä kolmesta. Toka viikkokaan ei nyt ole mennyt ihan suunnitellusti, sen keskiviikkoisen tiltin johdosta jaoin yläkropan nyt eri päivälle. Ja sitten kun huvittaa juostakin.. Ää-ä! Olen tosi huono pysymään missään ohjelmissa, jos en ole niistä vastuussa kenellekään muulle kuin itselleni! Tosin en tiedä, miksi pitäisi pysyä ohjelmassa, jos se ei nappaa? Ei tässä kuitenkaan avaudu mitään bonussisältöä tähän elämään, kun noudatan x ajan x ohjelmaa.

Kaivelin nyt viime kevään treeniohjelmia, joita sain Haikaraiselta. Aloitimme silloin kahdella erilaisella saliohjelmalla, jotka vuorottelivat. Kolme kertaa viikossa salitreenit ja tosiaan aina vuoronperään ohjelma A ja ohjelma B. Jospa jaksaisin noita noudattaa edes pari viikkoa :P.

Ohjelma A menee näin:

- sumomave 4*8
loput liikkeet vuorosarjana:
- kulmasoutu tangolla 3*8 + penkkipunnerrus 3*8
- leuanveto jarruttaen 3*3 + pystypunnerrus käsipainoilla 3*8
- ojentajarutistus taljassa 3*8 + hauiskääntö käsipainoilla 3*8

Ja loppuun pari erilaista vatsalihasliikettä.

Ohjelma B menee seuraavasti:

- askelkyykky 3*12/puoli
loput liikkeet vuorosarjana:
- kulmasoutu käsipainoilla 3*12 +  etunojapunnerrus 3*12
- ylätalja leveällä otteella 3*12 + vipunostot sivulle 3*12
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla 3*12 + vasarakääntö hauiksille 3*12

Nyt jo, kun kirjoitin sen tähän ylös, hotsittaa hirveästi päästä ohjelman kimppuun! Itseni tuntien saatan hyvinkin olla kyllä parin viikon päästä jo taas tässä miettimässä vaihtelua.. Mies sanookin aina, että olen hemmetin hyvä aloittamaan asioita (kääntäen: jätän projektit levälleen kuin Jokisen Ellun kanojen eväät..).

Loppuun vähän viime päivien sapuskoja. Tuunasin tofusalaattia lisäämällä siihen purkillisen valkoisia jättipapuja tomaattikastikkeessa. Nämä Palirrian jättipavut ovat tosi hyviä, joskus lykkään niitä vain leivän päälle ja syön sellaisenaan.

Mutta siis jääsalaattia, kurkkua, paprikaa ja maustekurkkua on salaatin pohjana ja siihen lisäksi marinoitua tofua kuutioituna ja tuo purkki papuja. Tuossa papupurkin kastikkeessa on mausteita; persiljaa, tilliä ja pippuria, joten salaatti saa siitä lisää makua. Tosi hyvää ja tarpeeksi nopea valmistaa tällaiselle kärsimättömälle kokillekin.

Täksi viikonlopuksi valmistettiin iso kattilallinen perunasosetta, siihen tulee aina puntti persiljaa pieneksi hakattuna. Sen lisukkeena syödään sitten milloin mitäkin; tänä viikonloppuna eilen porkkana-kikhernepihvejä ja tänään Anamman kasvispyöryköitä.

Lopuksi laitan tähän vielä tuorepuuron ohjeen. Tässä on tuhti annos, jota voi tuunailla oman makunsa mukaan paljonkin. Alla olevassa annoksessa on banaani, 3 dl maustamatonta soijajogurttia, reilu desilitra kauraleseitä ja mustikoita. Mustikoiden tilalla voi käyttää puolukoita, ne tuovat mukavaa kirpakkuutta. Pakastimestani löysin pari rasiaa puolukoita, mutta ne olivat vuodelta 2008, joten en enää uskaltanut niitä käyttää.. Muutenkin tuolla on vielä marjoja sen verran, että alkaa tulla kiire, että ehtii seuraavien marjojen kypsymiseen mennessä ne syödä pois.

Puuro laitetaan vähintään pariksi tunniksi jääkaappiin turpoamaan. Itse annan yleensä olla yön yli ja se on sitten seuraavana aamuna juuri sopivaa.

Blogilistani

Monissa blogeissa olen nähnyt tällaisen postauksen ja päätin tehdä sellaisen nyt sitten myös itse. Mitä blogeja luen?

Luen blogeja feedly-readerin kautta, joten minua ei haittaa, vaikka blogi päivittyisikin harvemmin. Uudet postaukset tulevat, kun tulevat. Ja koska lukulistalla on useampia blogeja, niin siellä on aina luettavaa. Jos omalta listalta lukeminen loppuu kesken, surffailen Lilyssä ja Fitfashionissa. Listalla on treeniblogeja 26 ja parikymmentä muihin aiheisiin keskittyviä blogeja.

Treeniblogeista mainittakoon seuraavat:

Endorfiinikoukussa

• Löysin tämän blogin Fitfashionilta ja aluksi selailin satunnaisesti, mutta kun huomasin, että kävin varta vasten katsomassa, onko tullut uusia postauksia, niin kirjasin blogin feedlyyni. Tämä on jotenkin mukavan maanläheinen blogi, missä keskitytään nimenomaan siihen liikkumisen iloon, eikä liikuta fitness-/ulkonäkö-/kalorit -akselilla.

You either want it or you don't

• Olin viime vuonna niin iloinen, ettei tämä blogi lähtenyt Fitfashionille. Vaikka olenkin jo tottunut FF:n ulkoasuun ja hyväksynyt sen olemassaolon (:D), niin silti blogspotissa blogit säilyttävät paremmin persoonallisuutensa. Jättisuuri plussa on se, että tässä blogissa ei ole mainoksia! Heidi kirjoittaa hyvin ja postaukset tuntuvat aina hyvin jäsennellyiltä. Sopivasti kuvia, jotka tukevat tekstiä, eivätkä nouse postauksen ainoaksi anniksi. Koukuttava yhdistelmä fiksua pohdintaa ja ärsyttävää itsepäisyyttä :D.

Keppijumppaa ja porkkanaa

• Elina pitää nyt taukoa keittokirjakiireiden vuoksi, mutta ei haittaa. Luen myös Chocochiliä, ja kyllähän toisen vegaanikuntoilijan kuulumiset aina kiinnostavat. Elina on tavallaan tuttu jo vuosien takaa eläinoikeusaiheiselta keskustelupalstalta ja monet lempiruokaresepteistäni ovat Chocochilin tuotoksia. Keppiksessä on myös tosi maanläheinen ote ja Elina kirjoittaa hyvin. 

Anu treenaa

• Olin tosi hämmästynyt, kun jostain kävi ilmi Anun ikä. Vaikuttaa tosi paljon ikäistään vanhemmalta / kypsemmältä. Treenaaminen vaikuttaa pitkäjänteiseltä, järkevältä ja sellaiselta, että siitä on turha hössötys kaukana. Anu on rakentanut kropastaan mahtavan lihaksikkaan! Tässä esimerkkipostaus, joka vakuutti minut lopullisesti blogin erinomaisuudesta :).

My project is me

• Jennien blogi oli ihan ensimmäinen treeniblogi, jota aloin pari vuotta sitten lueskella. Joskus 2000-luvun alussa olin lukenut blogeja edellisen kerran ja silloin lähinnä aika vakavista ja yhteiskunnallisista aiheista. Sitten blogien lueskelu jäi, ja uusi aalto tuli nyt pari vuotta sitten. Iltalehden sivuilta bongasin Jennien viikon laihduttajana, ja työn jäljestä vakuuttuneena luin koko blogin melkein yhdeltä istumalta. Sieltä sitten kommenteista löysin jo mainitun Heidinkin blogin :). Ja siitä avautui kokonainen treeniblogien maailma, ja aloin itsekin kirjoittaa tätä omaani.
  
  Jennie asuu täällä samoilla seuduilla ja on hauska bongailla tuttuja kulmia kuvista välillä. Tämäkin blogi on eräänlainen raikas tuulahdus Fitfashionilla. Mielenkiintoisia pohdintoja ja realistisia ajatuksia kehityksestä, takkuamisesta ja erilaisista pinnalla olevista asioista (maidoton kokeilu, gluteeniton kokeilu jne.). 

Rahkamuija

• Kukapa ei Rahkiksesta tykkäisi? Miten voi yhtä aikaa olla niin hauska ja hyvä kirjoittamaan? Kuvatekstit kutkuttelevat nauruhermoja ja paintin käyttö on opeteltu jossain komediakurssilla. Täälläkään ei tarvitse pelätä "saimme kokeiltavaksi ihanan huikean värikkään rahkapurkinavaajan! Kommentoi tänne, niin arvon kaikkien kesken sellaisen. Jatkossa avaan kaikki rahkapurkkini tällä.." -mainospostauksia.
  
  Jos blogia täytyisi kuvata yhdellä sanalla, niin se olisi leikkisä. Tai kujeileva. Joka tapauksessa se on iloinen ja ilahduttava, hyvän mielen blogi. Kommentteja myöten!

Juoksemattomuusblogi

• Suvin kanssa tunnun usein olevan samaa mieltä asioista, ja löydän itseni nyökyttelemästä blogissa esiintyville ajatuksille. Kantapään kautta, jos silloinkaan, eli meitä yhdistää vammojen harrastaminen, ja on mielenkiintoista lukea, millaisilla vaikutuksia eri hoitomuodoilla on.

Pidän tärkeänä, että kirjoittaja vastaa kommentteihin, etenkin jos niitä ei ole kymmeniä. Vastavuoroisuus on minulle blogien parasta antia, ja kun kommentteihin vastataan oikeasti ajatuksella, niin siitä tulee sellainen olo, että kirjoittaja oikeasti haluaa keskustella, eikä vain räiskiä ajatuksiaan muiden luettavaksi. Toki joihinkin "onnea", "ihana kroppa" tai "<3" -kommentteihin nyt on vaikea vastata mitään hirveän syvällistä, mutta siis muuten.

Näiden treenaamiseen tai liikkumiseen liittyvien blogien lisäksi luen tietysti Pöperöproffaa, Lihastohtoria, Sami Sundvikia (vaikka osaakin olla jotenkin tosi ärsyttävä :D), TH-valmennuksen blogia ja silloin tällöin Kukka Laakson blogia. Kukan blogia ei saa readeriin, joten siellä tulee käytyä harvemmin.

Ja satunnaisesti tosiaan luen Fitfashionin muitakin blogeja ja käyn välillä kommentoimassakin. Mutta välillä puuduttaa, kun huomaa jonkun kamppiksen olevan käynnissä ja kaikkien postaukset ovat jostain kahvinkeittimestä tai vedenkeittimestä tai munankeittimestä tai protskujauhekeittimestä tms. Tai nyt viime viikonlopun jäljiltä sen ziljardi postausta Fitness-kisoista. En oikein edes erota monia FF:n blogeja toisistaan, kun ovat niin samanlaisia keskenään. Kun blogissa on jotain särmää, se houkuttelee lukemaan ja palaamaan uudestaan.

Hyvää ja huonoa tyytymättömyyttä

Keskiviikkona jäin talvilomalle ja töihin palaan ensi viikon perjantaina. Tykkään sijoitella lomani niin, että ne päättyvät keskelle viikkoa. Tulee pehmeä lasku töihin, kun ei tarvitse heti loman jälkeen puskea viittä päivää putkeen ;).

Heti ensimmäisen lomapäivän aamuna heräsin kuudelta ja olo oli tosi energinen. Ruokin kissat, söin yhden banaanin, laitoin palkkarin valmiiksi ja lähdin salille. Olin aivan innoissani siitä, että olen vapaapäivänä näin aikaisin liikkeellä ja mietin jo, miten ihanan tehokas päivä tästä tulee! Suunnitelmissa oli salitreeni, koirien lenkitys, siivoamista, kaupassa käyntiä, siskonpojan tapaamista ja ehkä leffaan.

Alkulämmittelyn jälkeen suuntasin kyykkäämään. Boksikyykky ja 42,5 kg lastia. Tein 3x12, ja viimeiset toistot olivat kyllä niin paljon tahdonvoimalla puskemista, että ei ollut epäilystäkään siitä, oliko painoa riittävästi. Olo oli kuitenkin edelleen hyvä ja energinen. Siitä sitten smithiin tekemään juoksijan askelkyykkyä. Siinähän minulla sykkeet nousevat aina lähelle kahtasataa (tänään 193). Ensimmäisen sarjan jälkeen keräilin itseäni hetken, join, kirjasin sarjan ylös, ja aloin tehdä toista. Oikea jalka kykkää, vasen käy takana. Huimaa, kylläpä huippaa tosiaan päästä. Mietin, puuskutanko liikaa ja aiheutan itse itselleni kohta pyörtymisen.

Pieni tauko ennen toista jalkaa, annoin hengityksen tasaantua. Sitten jatkoin, ja yritin sitkeästi tehdä sarjan loppuun, vaikka silmissä alkoi jo mustua. Sain juuri ja juuri tangon lukittua paikoilleen, kun jalat pettivät alta. Jollain konstilla onnistuin kierähtämään telineen toiselle puolelle, missä oli penkki, ja pääsin istumaan. Korvissa humisi. Tuttu aamutreenari oli vastapäätä tekemässä ristitaljaa ja sain sanotuksi, että pyörryttää. Mies tuli lähemmäksi ja kysyi jotain, mutta en oikein kuullut.

Pikkuhiljaa aloin palautua normaalien kirjoihin, ja sain sanottua, että eiköhän tämä tästä. Mies kysyi, olinko syönyt mitään ja mikä on olo. Vilkaisin itseäni peilistä ja olin aivan vitivalkoinen. (Höh, olisi pitänyt ottaa saliselfie siitä!). Istuin muutaman minuutin, hörpin vettä ja tuntui siltä, että jalat kantavat taas. Vähensin painoja telineestä ja mietin, että teen kevyttä yhden jalan maastavetoa. Kaksi sarjaa sain tehtyä, mutta huono olo paheni koko ajan, enkä nähnyt mitään järkeä jatkaa treeniä. Vuorossa olisi ollut penkkipunnerrusta, leuanvetoja/ylätaljaa, ja lopuksi pystypunnerrusta ja vatsalihastreeniä. Ei paljon huvittanut kokeilla, jäänkö penkissä tangon alle tai tipahdanko leuanvetotelineestä.

Lähdin pois ja harmitti, että hyvä aamupössis sai tuollaisen kolauksen. Join palkkaria matkalla kotiin ja huono olo hälveni pikkuhiljaa. Oliko se sitten vain yhdistelmä liian alhaiset verensokerit + alhaiset verenpaineet, jotka aiheuttivat moisen..? En halunnut jäädä murehtimaan tyngäksi jäänyttä treeniä sen enempää ja löysinkin hopeareunan: seuraavana päivänä voisin mennä uudestaan salille, tällä kertaa tekemään yläkropan!

Narukädet naruolkaimissa kaipaavat lihaa tositarkoituksella

Torstain statseja Fitbitistä

Lenkitin koirat ja kävin kaupassa. Samalla vireellä ostin leffaliput illaksi (Miyazakin Tuuli nousee - oli tylsä tarina, mutta kaunis katsella) ja lähdin puistoilemaan pienen siskonpoikani kanssa.

Eilen torstaina olin pakannut päivän niin täyteen ohjelmaa, että salikäyntiin ei riittänyt enää energiaa. Kävin aamupäivällä isosiskon luona Keravalla ja otin siskonpojan mukaan. Sitä ennen olin lenkittänyt ensin omat koirat ja sitten siskon koiran (sisko, sisko, sisko.. sana alkaa näyttää jo omituiselta). Eiliselle kävelyä tuli niin runsaasti, että Keravalta palattuani klo 13 aikaan olin jo aivan sippi ja painuin päiväunille. Heräsin parin tunnin kuluttua siihen, että kissanhiekkalähetys tuli, ja kannoin 168 kiloa kissanhiekkaa alaovelta tänne asuntoon sisälle (edit: luku korjattu, 12 x 14kg..). Asumme ensimmäisessä kerroksessa, eli vain yhdet portaat (tai kolmet välitasanteineen) oli noustavana, niin en viitsinyt hissiä käyttää, kun olisi vaan kestänyt kauemmin, ja turhaan pitänyt hissiä varattuna juuri siihen aikaan, kun naapurit tulevat töistä. Tulipahan tehtyä eräänlaista maastavetoa ja taakankantoa + porrasnousua. Tällaisissa tilanteissa sitä kiittelee itseään, että on edes jonkinlainen peruskunto, eikä tarvitse nostaa käsiä pystyyn avuttomana.

Salille menon sijaan kävin sitten illalla vielä koiran kanssa juoksemassa/hölkkäilemässä seitsemän kilometrin lenkin. Aikaa hurahti 43 minuuttia, koiralla oli taas kevättä rinnassa ja sen piti tuon tuosta  jäädä tutkailemaan tyttökoirien viestejä huulet väpättäen. Tosi kylmä vastatuuli oli menosuunnassa, vaikka ilta-aurinko paistoikin ja oli muuten kaunis ilma.

Juoksulenkillä mietin paljon tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä treenitavoitteisiin liittyen. Olen sitä joskus aiemminkin blogissa pohdiskellut ja tullut siihen tulokseen, että lausahdukset kuten kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen ovat jotenkin ärsyttävän idioottimaisia. Tavallaan olen sitä mieltä, että jos koko ajan elää pienessä tyytymättömyydessä, elää jonkinlaista sitku-elämää. Mutta nyt kun omat treenini ovat lähteneet vähän yskien käyntiin, niin ajatukset tästä ovat jatkojalostuneet. Tällä hetkellä näen asian niin, että on hyvää ja huonoa tyytymättömyyttä. Hyvä tyytymättömyys on sellainen pieni motivaation lähde. Se ei ammenna siitä, mikä nyt on huonosti / heikkoa, vaan mitä voi kehittää. Sama asia kenties, mutta eri näkökulmasta. Hyvä tyytymättömyys työntää tavoittelemaan parannuksia keskittyen siihen, miten asiat voisivat olla. Olen ehkä tähän asti ajatellut asiaa niin, että jos on tyytymätön, niin sitä vaan märehtii heikkouksia ja katsoo peilikuvaansa harmistuneen kriittisesti. Se on sitä huonoa tyytymättömyyttä, joka ei johda mihinkään.

Olen nyt siis päätynyt siihen lopputulokseen ainakin omalla kohdallani, että kehitys tosiaan pysähtyy tyytyväisyyteen. Olen antanut itselleni vähän ehkä liikaakin armoa, ja ajatellut, että tämä on vain vaihe (kun treenit takkuilevat ja laiskottaa). Ja yhtäkkiä vaihe onkin muuttunut uudeksi normiksi. Koko ajan taustalla kuitenkin nakertaa tyytymättömyys vallitsevaan olotilaan, vaikka kuinka mutisisi itselleen, että kyllä se tästä vielä lähtee sujumaan. Ei se välttämättä lähde ihan itsestään, vaan joskus sitä pitää hieman pakottaa. Työntää vanha auto käyntiin..

Tällä hetkellä en ole tyytyväinen ajankäyttööni. Tälle viikolle on kertynyt vasta kaksi treeniä ja ollaan jo perjantaissa. Tiedän pystyväni parempaan, vaikka en haluakaan mennä takaisin niihin aikoihin (2008-2010), kun sain kicksejä pelkästään suurista treenimääristä. Juoksin kymmenen tuntia viikossa, joskus enemmänkin, ja olin tyytyväinen, kun sykemittarin aktiivisuustaso näytti koko ajan kasvavia lukemia. Fitbitin kanssa ei onneksi ole enää samanlaista pakkomielteisyyttä, eli ei haittaa yhtään, jos joku päivä tai viikko jää rennommaksi.

Aiemmin on toiminut sellainen, että olen merkinnyt parin viikon treenit valmiiksi kalenteriin, ja sitten sijoittanut aina muut menot ja tapaamiset sen mukaan. Otan sen nyt taas tavaksi, jotta saan vähennettyä fiilispohjalta menoa ja lisättyä suunnitelmallisuutta. Hyvä viikko on sellainen, johon mahtuu 2-3 salitreeniä ja 2-3 juoksulenkkiä, joten tavoitteena sellainen ensi viikosta. Eikä tämäkään viikko ole vielä menetetty tapaus. Tänään on treenitauko, mutta la + su ehtii oikein hyvin vielä salille ja juoksemaan.

Uuden puhelimen selfie-testailua..

Sisäinen valmentaja ja henkistä kanttia hakemassa

Huh, on ollut sellainen viikko, että on pää ihan pökkeryksissä. Tiiminvetäjien kanssa pakkasimme tämän viikon niin täyteen, että tilaa yllätyksille ei olisi ollut ja silti niitä tuli. Tuli mm. kutsu poliisikuulusteluihin, olen silminnäkijätodistajana koiran pahoinpitelyssä. Töissä oli selviteltäviä hr-asioita ja jatkoin työpäivää tällä viikolla kotonakin moneen otteeseen, kun tunnit vain loppuivat kesken ja päivät olivat pirstaleisia.

Torstai-aamuna kävin kuuntelemassa Ben Furmanin (Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus -kirjan kirjoittanut psykologi) ja hänen serkkunsa, yritysvalmentaja Mika Rubanovitshin luennon itsensä valmentamisesta. Kävin marraskuussa kuuntelemassa heidän edellisen luentonsa. Nämä molemmat olivat maksuttomia tilaisuuksia Tennispalatsissa, ja aivan tosi innostavaa ja henkisesti eteenpäin potkivaa puhetta. Molemmilla on positiivinen asenne ja elämänkatsomus, ja tämänkertaisessa tilaisuudessa Mika painotti paljon sitä, miten onnistuminen muissa elämänalueilla on kiinni hyvästä fyysisestä kunnosta. Kun kehostaan pitää huolta, se on jaksamisen lähde. Tilaisuuteen osallistuneet saivat ladata Mikan kirjan "Bisnesatleetti" (hirveä nimi, mutta anyway), jossa käsitellään uran ja fyysisen kunnon yhdistämistä.

Tilaisuudessa Mika puhui ajankäytön hallinnasta ja siitä, kuinka usein tingitään väärästä paikasta. Karkeasti arvioituna on perhe, minä ja työ, joiden kesken pitäisi aika jakaa. Ja välillä kun työelämässä on vaativa projekti, se syö joltain aikaa. Silloin on ihan ok ja pitääkin hellittää ja joustaa muilla osa-alueilla. Mutta pitää nähdä myös se väliaikaisuus. Pitkällä tähtäimellä näiden osa-alueiden tulisi toki olla tasapainossa. Mutta hän mainitsi esimerkkinä ylisuorittamisen, johon jotkut sortuvat. Kun töissä tosiaan on hektistä ja vaativaa, niin silti yritetään mahduttaa kalenteriin se sama treeniohjelma, mihin pystytään hyvin silloin, kun on aikaa. Ja sitten aivan piipussa tunnetaan syyllisyyttä siitä, ettei ole laatuaikaa perheen kanssa.

Itse olen sitä mieltä, että kun töissä on kiireistä, niin silloin hyvän fyysisen kunnon merkitys korostuu. Mutta se on perusta, joka on hankittu silloin, kun työ ei vie ylimääräistä aikaa. Niitä ajanjaksoja on paljon enemmän. Ja sitten kun tulee ne hektiset kiireiset viikot, niin treeniohjelma joustaa. Kunto ei silloin rapise pohjalukemiin. Omassa työssäni on useimmiten onneksi niin, että se on joku yksittäinen viikko, mikä on paha, eikä jatku yleensä sen pidempään. Näitä kiireviikkoja on minulla karkeasti arvioituna noin 6-7 vuodessa, eli ei edes joka kuukausi. Suurimpaan osaan pystyn varautumaan ennalta, ja tuollakin seminaarissa opin lisää ajankäytön hallinnasta. Kalenteriin on vain raivattava tilaa niille yllätyksillekin.

Tähän viikkoon tämä liittyy siten, että treeniohjelma tosiaan jousti. Ohjelman aerobisia en tehnyt, koska kävelyä tuli tähän viikkoon jopa normaaliakin enemmän; oli sen verran paikasta toiseen siirtymistä, mikä oli tehokkaampaa hoitaa jalan. Lisäksi koirien lenkitykset tietysti päivittäin. Koin, että on tärkeämpää pitää kiinni salitreenistä. Tiistaina tein ohjelman mukaisen ensimmäisen treenin.  Tässähän treenataan siis koko kropan isot lihasryhmät läpi kolme kertaa viikossa.

Tofusalaatti on ollut tämän viikon vakioruoka

Aloitin kyykkäämällä, jonka jälkeen tein haasteliikkeinä juoksijan askelkyykyn ja yhden jalan maastavedon smithissä. Sitten penkkiä, leuanvetoa (josta siirryinkin ensimmäisen sarjan jälkeen ylätaljaan) ja pystypunnerrusta. Leuanveto oli aivan järkyttävää räpiköintiä. Kaiholla muistelin viime vuoden loppukesää, kun sujuvasti meni viisi leukaa. Nyt on elopainoa muutama kilo enemmän, kehonkoostumus hieman pehmeämpi, ja takana pitkä harjoittelematon kausi. En edes muista, koska vedin viimeksi leukoja, varmaan joskus joulukuussa? Mutta tästä se taas lähtee! Viisi leukaa vedin pompun kautta ja alastullessa jarruttaen. Sitten tein kolme sarjaa ylätaljassa. Siinäkin painot ovat tulleet roimasti alaspäin.

Vaikka sarjapainot ja suorituskyky on laskenut, niin minua potkii eteenpäin se, että tiedän, mihin olen pystynyt ja että pystyn siihen edelleenkin, kun vain sitkeästi harjoittelen. Tiistain treenin jälkeen olin niin kipeä joka paikasta, että jouduin pitämään kaksi välipäivää, ennen kuin olin riittävän palautunut uuteen treeniin. Perjantaina treeni sujuikin jo jouhevammin. Penkissä sain enemmän toistoja ja leuanveto meni pikkuisen paremmin.

Viikon viimeinen treeni oli tarkoitus tehdä tänään, mutta salin tyhmät aukioloajat eivät sopineet yhteen päivän muiden suunnitelmien (työnteon ohella mm. lapsimessut, kyllä vain.. ) kanssa. Toisaalta selkä ja hauikset ovat edelleen perjantain jäljiltä kipeät, niin eipä olisi ollut niitä järkeä käydä rasittamassakaan. Toivon, että palautuminen vähän nopeutuisi tässä nyt, kunhan kroppa alkaa taas tottua treenaamiseen.

Sitä olen miettinyt, että miksi jotkut liikkeet vaativat henkisesti niin paljon? Maastaveto ja leuanveto ovat minulla tällaisia. Ennen suoritusta joudun tekemään itselleni huolellisen pikapsyykkauksen ja tsempin. En tarvitse sellaista missään muissa liikkeissä. Ylätalja, pystypunnerrus jne., siitä vaan suorittamaan. Penkissäkin on vielä niin pienet painot, että ei sen tekemisessä ole mitään epävarmuutta. Mutta leuanvetotelineen äärellä on pakko aina hetkeksi sulkea silmänsä ja tehdä edes yksi onnistunut veto pään sisällä. Samoin maastavedossa. Se hetki ei kestä kuin muutaman sekunnin, mutta sinä aikana vilisee filminä se suoritus mielessä: tarttuminen, nosto, puristus, lasku. Ikään kuin sanoisin itse itselleni, että näin yksinkertaista se on, älä ole huolissasi.

Palaan vielä Benin ja Mikan luentoon, jossa he puhuivat sisäisestä valmentajasta. Sisäinen valmentaja osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Niitä, joita ehkä oikeakin valmentaja kysyisi. Sellaisia, kuten missä asioissa olet hyvä? Ja kun olet saanut muutaman kohdan mietittyä, et lopetakaan siihen. Lopeta vasta, kun sinulla on oikeasti listattuna vaikkapa kolmekymmentä asiaa, joissa olet hyvä. Luennon tärkein anti oli ehkä juuri tämä, miten omaa sisäistä valmentajaa voi hyödyntää. Usein kysymme itseltämme kysymyksiä, mutta emme tarpeeksi. Luovutamme ensimmäiseen vastaukseen.

Kun kymmenien vahvuuksien lista on valmiina, kysy seuraavaksi itseltäsi, mitä haluat oppia. Ja viimeiseksi: miten voisit hyödyntää niitä vahvuuksiasi uuden asian oppimisessa? Mikan esimerkki oli se, että hän on hyvä kestävyysjuoksija. Mitä hän sitten haluaisi oppia? Pianonsoittoa. Mitä hyvän kestävyysjuoksijan ominaisuuksia voisi hyödyntää pianonsoiton opiskelussa? Itse ajattelin heti rytmitajua. Mutta myös ja ennen kaikkea kestävyyttä, sitkeyttä, pitkäjänteisyyttä. Sitä kaikkea tarvitaan minkä tahansa uuden asian opettelussa.

(Mika oli muuten taannoin saanut jonkun rasitusvamman jalkaansa juuri ennen maratonia, mutta kolmen kuukauden liikuntakiellon aikana hän oli opetellut uimaan ja pyöräilemään ja suunnittelee nyt ilmeisesti triathonia. Ja oli sitten myöhemmin juossut muuten sen maratoninkin alle kolmeen tuntiin.)

Ihana Orchid

Eilen olimme siis Lönnrotinkadun Orchidissa syömässä kasvismaistelumenua. Lähdin vähän sillä fiiliksellä liikenteeseen, että mennään nyt kokeilemaan, mutta en odottanut mitään rakkautta ensilusikallisella. Mutta vaikka pöytäseurueessa oli myös kaksi muuta skeptikkoa, niin lähdimme kaikki pois niin hyvillä mielin, että melkein jo sovittiin seuraavasta kerrasta.

Ravintola oli hyvin harmoninen paikka, thaimaalaisittain sisustettu, mutta ei todellakaan mitään kitschiä. Jouluvaloissa vilkkuvat Mount Everest-taulut eivät tähän paikkaan kuuluneet. Palvelu oli lämmintä ja ystävällistä, ja pöytäseurueemme nuorin, kesällä kaksi täyttävä siskonpoika otettiin iloisena vastaan. Se, mikä kielitaidossa hävittiin, korvattiin moninkerroin ystävällisyydellä.

Menu oli taidokkaasti valmistettu ja ruokaa oli niin paljon, että teki jo vähän tiukkaa lopussa. Tottakai unohdin ottaa alkupaloista kuvia.. Alkuun tuli siis jokaiselle yksi kevätrulla pienessä ja söpössä friteerauskorissa, ja sen kanssa jotakin aivan älyttömän hyvää salaattia pienestä ruukusta. Siinä oli varmaan kymmeniä eri makuja, jotka sopivat niin hyvin yhteen. Siemeniä ja pähkinärouhetta oli käytetty varoen, ja pääosassa oli enemmänkin vihreät versot ja lehdet, joista en edes yrittänyt arvailla mitä ne olivat, lappasin vain suuhuni nautiskellen. Jälkikäteen tarkistin, että se oli Meang Tauhu Tod: "Cha-Plu lehtiä ja rapeaa bataattia, tofua, paahdettua kookospähkinää, maapähkinää, chiliä, limeä ja salottisipulia erityisessä kotitekoisessa tamarindi-inkivääri-chili –siirapissa."

Sen jälkeen tulleista alkuruoista toinen oli aivan järkyttävän tulinen raaste, jossa oli myös pähkinöitä. Som Tam Thai: Vihreää papaijaa, chiliä, minttu, palmusokeria, lime-mehua ja paahdettua maapähkinää. En pystynyt ensimmäisen haarukallisen jälkeen syömään kuin pähkinät, kun poltteli niin :D. Toinen oli sienikeitto. Sekin oli melko tulinen, joten jäi vähemmälle. Sienet noukin suuhuni ja mies hoiteli liemen.

Mutta sitten alkoi tulla pääruokia, kolmea erilaista. Tässä alla yksi niistä, Phad Thai Phak: Pad thai riisinuudeleita, kasviksia, ituja, murskattua maapähkinää, ruohosipulia, tofua ja tamarinkastiketta. Siihen olisi kuulunut myös kananmunaa, mutta pyysimme sen ilman, eikä ollut mikään ongelma.


Tofupalat olivat isoja, porkkanat, pavut ja sokeriherneet rapsakoita ja kastikkeet ihanan makuisia. Puristin limestä vielä vähän mehua nuudeleiden päälle.

Toinen pääruoka oli Tauhu Tod Samunprai Krop Raad Nammakam: rapeaa tofua ja yrttejä tamarindikastikkeessa. Tämä oli ehkä suosikkini koko illan annoksista, tamarindikastike oli tosi hyvää. Hieman suolaista ja makeaa yhtä aikaa. Tässäkin oli isokokoiset tofupalat ja kaikki päällä olevat yrtit olivat freesejä.

Ja sitten oli vielä kolmas pääruoka, josta en pystynyt kovin paljon syömään, olin jo niin täynnä. Grillattua tofua ja vihreää nuorta parsaa punaisessa Panang-currykastikkeessa. Kastike oli ehkä aavistuksen liian makeaa minun makuuni, mutta muut tykkäsivät tosi paljon.

Jälkiruoka-annokset olivat onneksi niin pieniä ja muutenkin tarjoilussa oli mukavasti väljyyttä. Koko aterian syömiseen oli varattu 2,5 tuntia, joten siinä ehti vähän sulatella aina edellistä settiä, ennen kuin piti käydä seuraavaan käsiksi. Jälkiruokana oli raikasta litsi-sitruunaruohosorbettia, marjoja ja hedelmiä tämännäköisessä annoksessa:

Oli niin kauniisti laitettu esille, että juuri ja juuri raaski syödä sen. Mutta se oli tosiaan niin pikkuinen annos, että se kruunasi koko aterian kuin piste i-kirjaimen päälle.

Nyt koirien kanssa iltalenkille, palasivat tänään isän luota. Ja huomenna uusi viikko, uusi treeniohjelma starttaa!

Korvat lukkoon treenatessa

Tiistaisen salikäynnin jälkeen toinen korva meni lukkoon ja sitä kesti kolme päivää. Eilen aamulla vasta kuulo oli palautunut normaaliksi. Oli aika ärsyttävää, kun olin käytännössä puolikuuro. Jos laitoin kuulevan korvan kiinni, niin en kuullut juuri mitään. Eilen sitten menin tekemäään aamulla jalkatreenin ja taas se sama korva pamahti lukkoon. Johan se oli ehtinyt ollakin tunnin verran normaali..

Tällä kertaa ei näemmä kestä niin kauan, eli nyt eilisen treenin jälkeen se on tänä aamuna enää kevyesti lukossa. Mutta harvinaisen ärsyttävää. Huppu päässä kun kävelin ulkona ja juttelin miehelle, niin oma puhe kaikui omituisesti. Näppärästi sitten googlailin eilen tällaista vaivaa, ja ilmeisesti se on ihan joku juttu, että korvat voivat mennä treenatessa lukkoon. Nenänielusta menee pieni "ilmastointiputki" korviin ja siinä putkessa saattaa treenatessa esiintyä limakalvoturvotusta ja tämän seurauksena korva lukkiintuu. Toivottavasti on ohimenevää. On ollut ihan lievästi flunssainen olo tällä viikolla. Haju- ja makuaisti tiessään, hieman palelee ja nieluun kertyy limaa. Mutta ei mitään muita perinteisiä flunssaoireita; nuhaa tai yskää. Sellainen 99%:sti terve olo kuitenkin, ei edes treeniä tule mieleen jättää väliin.

Ja kevyesti on nyt treenattukin. Eilen siis kävin alakropan treenaamassa, ja alkulämmittelyissä oli pakko ottaa varovasti, kun olin aivan hemmetin kankea. Puuttui vain narisevan ladonoven äänitehosteet, kun liikuttelin raajojani ja kääntelin päätä ja kylkiä. Otin lämmittelyyn kunnolla aikaa ja aloitin aika varovaisilla liikeradoilla. Siitä sitten kropan lämmetessä vähän lisää venytystä ja kiertoa. Olo oli kuin vanhalla kuplavolkkarilla, jota käynnistellään 20 asteen pakkasessa. Alkuverryttelyliikkeistä suosikkini on ehdottomasti venyttävä askelkyykky. Lonkankoukistajani ovat harvoin täysin vetreät, ja tuossa niihin tulee mukavasti liikettä ja venytystä.

Tämmöisellä suunnittelemattomalla setillä mentiin alkulämmittelyiden jälkeen:
- kyykky
- sjmv
- hip thrust
- askelkyykkykävely
- "hip extension"
- takareidet pallolla; leg curl on ball

Alkuun siis vähän raskaampia liikkeitä ja loppua kohden kehon painolla. Kyykkyä tein vain 30(!) kilolla, koska edellisestä treenistä on tosiaan aikaa, ja halusin mennä kevyesti. Äsken vasta sain muuten aikaiseksi lukea jo aikoja sitten tulleen uusimman Fit-lehden, ja siinä tuo 30 kg oli aloittelijan paino :D. No aloittelijoitahan tässä tauon jälkeen taas ollaankin. Mavea suorin jaloin tehdessä se "otetaan kevyesti" ajatus sitten unohtui vähän ja tein lämmittelysarjan jälkeen työsarjat 50 kilolla, mikä oli kyllä ihan liikaa. Tuntuma oli aivan kateissa ja liikerata niin pieni, että joku olisi saattanut mun luulla treenaavan staattista tangon pitelyä.. En kuitenkaan jaksanut purkaa lastia, seuraavalla kerralla fiksummin.

Hip thrust tuli ohjelmaan, kun joku tyttö sitä teki ja jätti kaikki systeemit lojumaan ja purkamatta. Kun ne siinä nyt olivat valmiiksi, niin iskin itseni penkkiä vasten ja tein muutaman sarjan. Tangon alta poistuminen on kyllä aina omaa luokkaansa olevaa ähellystä, onneksi oli tyhjä sali. En ole tuota hip thrustia kyllä tehnytkään kuin ihan muutamia kertoja joskus syksyllä. Mitenkään säännöllisesti se ei ole ohjelmassa. Se on aina sellaista säätöä ja rakentelua, että tuntuu kaikkiin valmisteluihin ja purkamisiin menevän kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa itse liikkeen suorittamiseen nähden.

Askelkyykkykävely sujui perinteiseen tapaan 12 kilon kahvakuulat käsissä ja pari pientä pumppausta aina liikkeen pysähdysvaiheessa. Mutta kyllä tuossakin huomasi, että on vahvempia aikoja ollut. Sykkeet nousivat lähelle kahtasataa viimeisessä sarjassa ja puristusvoimassa oli toivomisen varaa loppua kohden.

Noiden neljän liikkeen jälkeen alkoi olla tehot jo sen verran vähissä, että improvisoin loppuun pari liikettä. Toinen oli hip extension, josta saa ehkä käsityksen alla olevasta vasemmanpuoleisesta kuvasta, ja toinen sitten takareisien rullausta pallolla.




Kevyitä liikkeitä sinänsä, mutta kun oli jo väsytetty kroppaa raskaammalla työllä, niin tuohon loppuun tuollainen pumppailu sopi kuin nenä päähän. Varsinkin kun oikein keskittyy pitämään kropan tiukkana pakettina, eikä anna lantion laskeutua, niin käy ihan työstä.

Tyytyväinen olo treenin jälkeen

Nyt on tarkoitus lisätä pikkuhiljaa tahtia salilla, mutta tosiaan varovasti etenen, etten taas hajota itseäni jostain kohtaa uudelleen. Kieltämättä on tullut hieman rimakauhua ja kammoa joihinkin liikkeisiin, kun on niin monta kertaa jo itsensä rikkonut. Pelottaa, että ei ole mitään kontrollia siihen, että jotain vammautuu. Toki voin aina keskittyä puhtaaseen tekniikkaan ja varovaiseen harjoitteluun, mutta tuntuu siltä, että kaikesta huolimatta voi jotain tapahtua ja olen taas rikki. En toki anna pelon estää harjoittelua, koska voin vaikka kaatua ihan kadulla kävellessä ja rikkoa jotain, mutta kyllä se siellä taka-alalla koko ajan nakertaa. Toissapäivänä, kun talutin siskon koiria, ja toinen säntäsi sorsan/rusakon/minkälieriistan perään, niin treenistä kipeä ojentaja ei yhtään tykännyt siitä ja olin heti aivan varma, että nyt se revähti!!! No, säikähdyksellä selvittiin, mutta tällainen vammautumisen pelko on koko ajan enemmän tai vähemmän kaikessa liikkumisessa mukana.

On ollut vähän mietinnässä, minkälaisella ohjelmalla tässä nyt ryhtyisi treenaamaan. Viime vuonna pt:n kanssa treenatessa ohjelma vaihtui sopivin väliajoin. Tuossa aamulla luin tosiaan uusimman Fit-lehden ja siinä oli aika alussa 8 viikon "tehokuuri", jonka treeniohjelman voisin ottaa testattavakseni. Ohjelma näytti mukavan tiiviiltä ja napakalta. Perusrunkoon sisältyi seuraavat liikkeet:

- prässi tai kyykky
- punnerrus tai penkkipunnerrus
- ylätalja tai leuanveto
- pystypunnerrus kp
- lankku

Ja lisäksi oli muutama lisäliike hauiksille, vatsalle ja reisille&pakaroille, jotka tuovat ohjelmaan vähän maustetta. Neljän viikon päästä toistomäärät muuttuvat, mutta muuten sama paketti. Aika samanlainen viikko-ohjelma kuin Haikaraisen valmennuksessa oli; kolme salitreeniä, yksi intervalli ja yksi matalatehoinen aerobinen. Mennään nyt ainakin seuraavat kahdeksan viikkoa tuolla, joskin tosiaan alkuun varoen ja pikkuhiljaa intensiteettiä nostaen.

Tänään menemme syömään thaimaalaisen maistelumenun ravintola Orchidiin, juhlistetaan miehen syntymäpäivää. Thaikkuruoka on yleensä minun makuuni liian tulista, mutta tuo kuulosti niin herkulliselta, että haluan kyllä kokeilla. Ruokalistalla on mm.
- Cha-Plu lehtiä ja rapeaa bataattia, tofua, paahdettua kookospähkinää, maapähkinää, chiliä, limeä ja salottisipulia erityisessä kotitekoisessa tamarindi-inkivääri-chili –siirapissa.               
- Rapeaa tofua ja yrttejä tamarindikastikkeessa.                   
- Wokattua vesipinaattia chili ja valkosipuli soija-papu kastikkeessa     

Ja oli monia muitakin ruokalajeja. Käsittääkseni nuo tulevat pöytään (meitä on neljän aikuisen ja yhden innokkaan 1,5 -vuotiaan seurue) isoilla lautasilla ja niistä saa sitten jokainen maistella. Tai sitten ne tulevat omina annoksinaan. Alkuruokia on neljä, pääruokia kolme, lisukkeita kaksi ja jälkiruokia kaksi. Yritän nyt kerrankin muistaa ottaa kuvia pöperöistä!

Aurinkoista viikonloppua!

Let's go to the gym, today!

Voihan kuntosali, kuinka olinkaan sinua kaivannut, vai olinko? Tänä aamuna kipitin klo 6.30 Elixialle, jossa oli hyyyyvin hiljaista ja rauhallista. "Sairaslomani" aikana näemmä kaikki alkuvuoden kiireet ovat kaikonneet. Paikalla oli 2-4 treenaria minun lisäkseni, jakaantuneena eri saleihin ja lämmittelylaitteisiin. Yhden vakkarikävijän kanssa oltiin samassa salissa ja mikä rauha oli tehdä treeniä!

Alkulämmittelyt tein perinteiseen tyyliin. Kuitenkin rintarangan kierto tuntui sen verran inhottavalta, että tein sen aika pienellä liikeradalla.

Vielä hymyilyttää, kun ei ole tehnyt yhtään hauisposea

Kyljen ja rintakehän tuntemuksia kuunnellen tein treenin ja painot olivat noin 60-80 % normaalista, ennen kaikkia vammautumisia tehdyillä painoista laskettuna. Tein jokaista liikettä 3x15; tai siihen tähtäsin, mutta parissa liikkeessä kävi niin, että kolmannen sarjan alussa tuli uupumus kuin kirkkaalta taivaalta ja toistot jäivät esim. kahdeksaan (penkki) tai yhteentoista (pystypunnerrus).

Tällaisella set-upilla mentiin tänään:

Ylätalja 3 x15
Penkki 15,15,8
Vasarakääntö hauiksille 15,15,15/14 (vasen jaksoi yhden vähemmän)
Ranskalainen punnerrus maate käsipainoilla 12,12,12
Pystypunnerrus käsipainoilla 15,15,11

Lopuksi yritin tehdä vatsarutistuksia, mutta siinä kohtaa kylki alkoi jo kiukutella sen verran pahasti, että olivat vähän sinnepäin -vatsoja. Tein kaksi viidentoista sarjaa jalkojen nostoa ja kaksi viidentoista sarjaa kummallekin kyljelle nostoja lattiasta kylkimakuulla.

Treenin tehokkuus oli arvioituna sellaista 70-75% luokkaa. Lämmin tuli, vaikka hiki ei virtana valunutkaan. Voimatasojen laskun huomasi selvästi. Ei ollut sellainen heikottava olo, mikä oli joskus syksyllä, kun treeni joskus takkusi esim. huonon syömisen vuoksi. Nyt oli vain sellainen yleisesti ei-vahva -olo. Että tämän parempaan minusta ei tällä hetkellä olisi, vaikka kuinka olisin syönyt ja nukkunut hyvin ja tankannut kaikki maailman doupit. Mutta en antanut sen häiritä itseäni. Ohimeneväähän tämä on, kun treenaan maltilla ja pääsen taas vähitellen vauhtiin.

Kotiin päästyä kyllä kädet tuntuivat kaikkensa antaneelta. Nostaessani puurolautasta mikroon (joka on noin pääni korkeudella) oli sellainen fiilis, että viimeisiä energianrippeitä viedään. Kuten viimeksi mainitsin, aloitan tämän treenaamisen nyt kevyellä viikolla, eli tällä viikolla mennään todella varovasti ja kevyesti. Tänään tuntui siltä, että pääsin tavoitteeseen. Treeni oli kehittävää, mutta ei liian raskasta toipuvalle fysiikalleni. Ranne oli täysin kunnossa, ei haitannut treeniä yhtään! Mutta tosiaan se kylki/rintakehä irvisteli vatsan pitoa tai rutistuksia vaativissa liikkeissä. Penkkipunnerruksessa rintarangan selän puolella tuntui pientä ikävää juilimista, mutta pahinta oli lopulta kuitenkin vain nousta siitä penkiltä ylös. Olisi vain pitänyt kierähtää lattialle kaikkensa antaneen näköisenä :D.

Nyt tavoitteena on takoa tähän kroppaan lisää lihasta kesään mennessä ja kasvatella voimatasot ennalleen.

Vain muisto entisestään :/

p.s. otsikko (kuten koko blogin nimikin) mukailee tänään/eilen päättynyttä lempisarjaani, johon uskoin loppuun saakka, enkä pettynyt!