Kun syöminen ei ole vaikeaa, mutta nukkuminen on

Viikko kului todella hitaasti, mutta tulivat ne läheiset ehjänä takaisin Rooman reissultaan, joka olikin ollut värikäs ja tapahtumarikas (mm. äidin lompakko pöllitty metrossa ja sinne meni puolet matkakassasta..) Hertta-koira nukkui autuaasti yöt meidän välissä sängyssä, ja siinä yksi syy, miksi itse nukuin aika huonosti menneellä viikolla. Mutta palataan siihen vielä.. Nyt ei ole talossa yhtään koiraa, koska isä vei Kutin mukanaan Forssaan. Ensi viikolla tulee varmaan tehtyä siis vähän pidempää päivää. Saan vähän tunteja sisään, kun sitten Kutin täällä ollessa on kivempi tehdä taas vähän lyhyempää päivää, ettei sen yksinolo ole niin pitkä.

Tämänkin viikon treeneihin ja itseeni olen tyytyväinen. Kävin salilla neljä kertaa:
ti: selkä & hauis
ke: alakroppa
to: olkapää + ojentaja + rinta
su: koko yläkroppa (oikein pitkän kaavan mukaan, meni n. tunti)

Eiiiikä siinä vielä kaikki: venyttelin puoli tuntia jokaisena salitreenipäivänä (en siis heti treenien jälkeen, mutta illalla töiden jälkeen). Siis neljä puolen tunnin venyttelyä tälle viikolle ja jotain pikkuisia venytyksiä aina silloin tällöin töissä ja kotona. Olen ihan älyttömän ylpeä itsestäni, ja kohtahan tässä on jo uuden vuoden lupaus/tavoite tehtynä, kun tarkoitus oli venytellä enemmän kuin viime vuonna. Mitenköhän elastiseksi tässä vielä päädytään?!

Takareiteni ovat aina olleet ihan superkankeat ja esimerkiksi 90 asteen kulmassa istuminen on minulle vaikeaa. Siis siinä perusasennossa, jossa istutaan lattialla jalat suoraan eteenpäin ja selkä suorassa. En tiedä, pitäisikö liikkuvuuden lisäämiseksi venytellä lyhyitä dynaamisia venytyksiä vai pitkäkestoisia useamman minuutin mittaisia. Työpaikallani käyvä osteopaatti-hieroja liputti pitkien venytysten puolesta ja neuvoi menemään lattialle makaamaan johonkin ovenrakoon niin, että toinen jalka on suoraan seinää vasten. Niitä olen nyt tehnyt, mutta takareisi kirraa älyttömästi ja jalkaterässä suorastaan kihelmöi.

Rintarangalle olen tehnyt tätä Jonnan blogista löytämääni venytystä, ja siitä on ollut tosi iso apu! Olen huomannut, että jos on alkamassa jännityspäänsärky, niin tuolla tavalla olen venyttänyt, ja päänsärkyä ei ole nyt tullut ollenkaan. Mahtavaa! Sen lisäksi olen rullaillut teres major-lihasta, joka on nyt ollut vähän arkana ahkerasta kulmasoudusta ja alataljan kiskomisesta.

Tältä se 55 kiloa nyt sitten näyttää

Hyppäsin pitkästä aikaa puntariin; edellinen kerta oli joskus reilu kuukausi sitten, kun kirjoittelin syömisistä. Silloin painoin 54 kiloa, ja nyt 55. Kuukaudessa oli tullut siis painoa lisää kilon verran. Luton kuoleman jälkeen paino heilahti jonkun verran alaspäin päätellen siitä, että vaatteet alkoivat vähän roikkua päällä ja pari viikkoa meni tosi nihkeillä syömisillä. Mutta pari päivää ennen joulua, kun jatkoin taas salilla käymistä, niin ruokaakin alkoi taas mennä alas. Nyt kun treenit luistavat ja ruoka maistuu, niin olisi kiva vähän lihasmassaa kasvatella, mutta toisaalta vähän ahdistaa, kun farkut kiristävät. Ei olisi varaa kuitenkaan uusia vaatteita ostella. Tuo paino tuppaa kertymään aika helposti reisiin, vaikka hartioihin ja selkäänkin kyllä on tullut jotain, kun kapeimmat puserotkin alkavat jo aivan aavistuksen verran kirrata.

Toisaalta tuntuisi tyhmältä nyt kiristelläkään kesken talvea, kun tiedän, että se on yksi kuukauden hujaus ja vaatteet taas istuvat entiseen malliin. Kun en oikein tiedä, mitä haluan. Olen oikeastaan aika tyytyväinen näin, toivoisin vaan vaatteideni mahtuvan päälle :P. Taisin tästä joskus jossain mainitakin, mutta jos vain saisin sormia napsauttamalla nykyisten vaatteideni päivittyvän kokoa suuremmaksi, niin olisi hyvä. Ehkä minä nyt vain syön ja treenaan, ja kaivelen kaapista niitä isoimpia ja/tai joustavampia releitä päälle.

Olen myös miettinyt, että pitäisi treenata enemmän voimaa tuonne yläkroppaan. Jonkinlaisia erillisiä voimaviikkoja voisi ohjelmaan ehkä sisällyttää. Nyt teen joitakin harvoja liikkeitä silloin tällöin kasin sarjoilla, mutta ehkä voisi vielä enemmän painottaa 5 x 5 tai sen tyyppisiin. Tuntuu vaan, että voimatyyppisistä treeneistä palaudun hirveän hitaasti ja rikon itseni helpommin. Mutta toisaalta silloin kun viimeksi voimaa enemmän treenasin (toissakesänä), niin venyttelyn laiminlöin aivan täysin, ja samaan aikaan taisin myös olla kevyesti miinuskaloreilla. Että ehkäpä kunnon syöminen ja venyttely + muu kehonhuolto poistaisi sen hitaan palautumisongelman. Leuanvetoja kokeilin taas pitkästä aikaa (no, olisiko kuukauden päivät kulunut edellisistä) ja viisi meni putkeen, mikä oli ihan kiva yllätys, kun kerran painoakin oli tullut lisää. Ja varmistin vielä, että kädet olivat suorana aina alhaalla, enkä sätkinyt itseäni jaloilla ylös. Leuanvetojen lisäksi haluaisin treenata punnerrusta ja vauhtipunnerrusta, mutta tuo sysipaska olkapääni kyllä on aika arvaamaton. Penkkiä olen tällä viikolla tehnyt pelkällä tangolla ja siinäkin se naksuu ja vähän juilii.
 

Eilen sain inspiraation kokkailla mung-linsseistä keittoa. Googlasin keltaista linssikeittoa, ja jostain syystä lähes kaikissa hakutuloksissa käytettiin punaisia linssejä? No, valkkasin hakutuloksista yhden , ja tein sen sitten vain noilla mung-linsseillä. Vai pavuilla? Ilmeisesti nuo mung dalit ovat vain mung-papujen se sisäinen osa. Keitosta tuli mukavan jauhoista ja sellaista oikein festarisoppaa. Sen kylkeen tein vielä porkkanasämpylöitä, ja laitoin taikinaan reilun teelusikallisen kurkumaa, niin sämpylöistä tuli hauskan keltaisia ja mausteisia.

Tällä viikolla tuli tosiaan nukuttua hieman huonosti, ja parina yönä oli sellainen outo sisäinen kylmyyden tunne. Lisäsin peittoja ja Hertta nukkui vieressä lämpöpatterina, ja silti oli kylmä. Uni oli kevyttä ja heräilin koko ajan. Nukahtaminen kesti ikuisuuden ja valvoin keskellä yötä pitkään, toista tuntia. Ajattelin, että huono uni johtuisi iltaunista, mutta olen niitä aina ottanut, joten miksi nyt yhtäkkiä valvottaisi. Sitten mietin, että ehkä Hertan sängyssäolo valvottaa. Mutta välillä se oli niin pienellä kerällä, ettei sitä edes huomannut. Ja olen kuitenkin tottunut nukkumaan siten, että pahimmillaan kymmenen kiloa kissaa röhnöttää jalkojeni päällä ja olen maailman epämukavimmassa koukkuasennossa. Pari yötä jatkui näin ja yhtäkkiä kolmantena yönä (keskiviikkoa taidettiin elää) säpsähdin hereille ajatukseen kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Oireet tuntuivat viittaavan siihen, tuo outo sisäinen palelu etenkin. Ja en nyt sano, että olisin sairastunut, mutta luulenpa olleeni hieman huoleton tuon kissan kilpirauhaslääkkeen käsittelyn kanssa.

Olli-kissallamme on siis lokakuussa diagnosoitu kilpirauhasen liikatoiminta, johon se saa kahdesti päivässä Tyrazol-lääkettä. Lääkkeen käsittelyn jälkeen pitäisi puhdistaa kädet huolellisesti ja, no, hm.. Täytän kerran viikossa Ollille valmiiksi annokset dosettiin, jottei tarvitse joka päivä purkin ja annosten kanssa pelata. Ja siinä noita on tullut pilkottua, puolitettu ja jaettua, enkä ole kyllä pessyt käsiäni sen jälkeen. En ottanut varoituksia jotenkin kovin vakavasti. Toki siis aina, kun työnnän kädet kissan suuhun, niin pesen jo sen vuoksi, että sormet ovat kuolassa sen jälkeen.

"Oon 15-vuotias, maukumaan innokas.." (lastenohjelma Kaapon tunnussävelellä..)

Voi olla kaukaa haettua, mutta siskokin tuumasi, että jos lokakuusta lähtien olen ollut noin huoleton, niin saattaa sillä pieni vaikutus kilpirauhasarvoihini olla. Ja että nyt sitten jatkossa tarkemmin. Nyt vältän koskemasta noita tabletteja paljain käsin ollenkaan. Pilkon ne hanskat kädessä ja siirrän suoraan liivatekapseliin sisään. Ja heti torstaista lähtien olen nukkunut yöni paremmin. Olkoon placeboa tai whatever. Vaan ei kai noista turhaan varoitella, en vaan tosiaan jotenkin ajatellut koko asiaa sen kummemmin. Pesen kädet, kun ne tuntuvat likaisilta, ja jotenkin kuivien lääkkeiden pilkkomisen jälkeen eivät vaan ole tuntuneet riittävän likaisilta. Ja samalla kuitenkin olen niin pöpökammoinen, että työpaikan vessassakin kosken kahvoihin vain paperilla tai hihalla suojaten. Hohhoijaa tätä epäjohdonmukaisuutta.

Ensi viikosta on tulossa mielenkiintoinen. On taas luvassa mm. työnohjausta, joka käy ihan terapiasta ja viimeksi annettu välitehtävä on ollut aika raadollistakin itsetutkiskelua. Veljeni lähtee perheensä kanssa kahdeksi (vai kolmeksi?) viikoksi Thaimaahan ja saan taas olla huolissani lennoista ja tsunameista ja ties mistä skootterionnettomuuksista. Pitäisi vain hyväksyä se, että minun murehtimisellani ei ole mitään vaikutusta siihen, mitä tapahtuu tai jää tapahtumatta.

Treenien puolesta odotan yhtä hyvää viikkoa kuin nyt kaksi kulunuttakin. Pitäisi muuten katsoa varmaan jo johonkin kohtaan kevyt viikko? Pitkään olen sairastellut, vammautunut, ollut kiireinen tai sitten surrut lemmikkejä niin, että kevyt viikko tai treenitauko on tullut olosuhteiden pakosta. Mutta sellainen systemaattinen kevyt viikko on ollut aikataulussa viimeksi ties milloin.