Ensimmäistä kertaa urheiluhieronnassa

Tänään kävin aamulla salilla tekemässä intervallitreenin kuntopyörällä. Sen verran fuskasin, että kun vedot (6 x 1 min) olivat ohi, niin en enää pyöräillyt kuin muutaman minuutin, enkä sitä perinteistä kymmenen minsan loppujäähdyttelyä. Puoli tuntia meni siihen. Aamulla oli tosi nihkeää saada itsensä sängystä ylös klo 4:45. Ulkona satoi, joten ilma oli ihanan raikas, joten yöunet olivat oikein makeat ja sikeät. Muutenkin nukun jotenkin tosi hyvin sateenropinassa ja syksyisin on ihanaa, kun öisin sataa usein. Aluksi siirsinkin kelloa tunnilla eteenpäin, mutta sitten joku kissoista kävi levottomaksi, ja nousin kuitenkin jo vähän ennen viittä. Kissat söivät aamupalaa ja istuin pysähtyneenä ajatuksia kasaten. Olin jo lähes varma, etten enää mitään treeniä lähde tekemään, mutta jostain sain kuitenkin kaivettua sen halun mennä.

Nyt olen vähän tuuliajolla treenien suhteen. En tiedä, millaisella ohjelmalla lähtisin salitreeniä tekemään. Haluaisin jonkin muutaman kuukauden mittaisen ohjelman, jossa on riittävästi vaihtelua. Kerran viikkoon voisi olla joku enemmän sykettä nostattava kuntopiiri-/patterityyppinen treeni ja muuten 2-3 kertaa sitten kevyesti lihasmassan kasvattamiseen tähtäävää salitreeniä. Alakroppaan en ehkä niinkään kaipaa massaa, kun siellä on ihan riittävästi sellaista "ikirasvaa", että sen alle jos vielä lihasta tulee lisää niin ei mahdu enää mitkään housut kaapista päälle. Mutta yläkroppa voisi kyllä vielä muokkaantua lihaksikkaampaan suuntaan.

Tämän viikon otan kuitenkin kevyesti ja käyn vaan vähän pumppailemassa lihaksiin eloa edellisviikon treenitauon jäljiltä ja miettiessäni, mitä haluan. Välillä on käynyt PT-palvelut mielessä, mutta nyt olen rehellisesti sanottuna kaikkien eläinten sairastelujen jäljiltä sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, että on pakko laittaa jäihin kaikki ylimääräiset menot toistaiseksi.


Niistä (lemmikkien sairasteluista) puheenollen: koiran leikkaus meni hyvin. Eläinlääkäri sanoi poistaneensa sieltä vierestä myös toisen patin, jonka sanoi olleen harmiton. En tullut kysyneeksi, että miten se harmittomuus todettiin, mutta en pannut pahakseni. Koira ei suostunut ensimmäiseen vuorokauteen käymään ollenkaan pissalla, tuijotti vaan pihalla minua. Lopulta sitten kai oli pakko ja hassua kyllä, mutta se ensimmäinen pissi ei ollut mikään megalammikko, kuten odotin (kun leikkauksessa on kuitenkin nesteytetty). Vasta siitä puoli vuorokautta eteenpäin nesteet alkoivat kai tulla ulos ja koira lorotteli ulkona niin, että hieman jo huvitti ohikulkijoiden mahdolliset mietteet siitä, että eikö toi käytä sen koiraa ulkona riittävän usein?!

Leikkauksessa annetut kipulääkkeet lakkasivat vaikuttamasta lauantaina varhain aamulla, ja siinä oli sellainen puolen tunnin vähän kipeämpi hetki, kun antamani kipulääke ei vielä ehtinyt vaikuttaa. Sain koiran menemään oikealle kyljelle, jotta leikkaushaava tuli päälle, ja pitelin sen tassua ylhäällä, jotta turvotuksen aiheuttama olotila ei olisi ollut liian tukala. Siihen asentoon se sitten nukahti ja sain viriteltyä jonkun tyynyratkaisun tukemaan sen tassua, kun aloin olla jo ihan jumissa itse. Nyt on menty joka päivä parempaan suuntaan, huomenna on viimeinen päivä antibiootteja ja ensi viikolla saadaan tikit pois.

Niin joo, ja kuten kuvasta huomaa, liityin viimein Instagramiin. Olin pitkään nihkeillyt sitä, enkä oikein tiedä, mikä oli nyt se viimeinen silaus, miksi päätin liittyä. En ole sitä nyt edes hirveästi käyttänyt, lisännyt vain muutaman kuvan. Enkä tässä vaiheessa vielä ymmärrä, miten siihen voi jäädä koukkuun. Olen kyllä kuullut, että sieltä voi saada treeni-, ruoka- ja vaatevinkkejä, mutta olen kai vanhanaikainen, kun tykkään vaan ihan googlata ja lukea blogeja.. :P.  Ja kun olen itsekin aika laiska kuvailemaan, niin ehkä minusta ei tule instagramin suurkuluttajaa. Mutta joo, kuvassa koiralla "tyylikäs" väliaikaisratkaisu suojaamaan haavaa. Todettiin, että miehen t-paidat ovat liian isoja ja kävin omalla vaatekaapillani etsimässä istuvampaa puseroa ja sellainen onneksi löytyikin, niin ei ole raasu enää ihan yhtä dorkan näköinen kuin tuossa.

Omia jumituksia kävin tänään hoidattamassa Helsingin urheiluhieronnassa. Tähän asti olen siis vaan käynyt aina klassisessa hieronnassa, mutta se ei ole riittävän tehokasta. Hieroja oli sitä mieltä, että näillä treenimäärillä ja -tehoilla olisi optimaalista käydä ainakin alkuun jopa kerran viikossa hierottavana ja myöhemmin 1-2 krt/kk. Kahden tunnin ajan olin varannut ja se kyllä käytettiin kokonaisuudessaan alakropan työstämiseen. Kerroin alkuun, että oikea raaja on se ongelmatapaus, tukkoinen ja kipeä. Ja että välillä menee ihan ontumiseksi, kun lonkankoukistaja on niin jumissa ja juilii. No, kävi ilmi, ettei se vasen raaja ollut yhtään sen parempi. Olisi varmaan ollut vain ajan kysymys, milloin se olisi alkanut kipuilla yhtä lailla.

Ensin hierottiin niin, että olin selinmakuulla, ja hieroja käsitteli penikat ja nilkan lihakset etupuolelta. Sitten etureidet ja reiden sivuosat. Paikoitellen teki todella kipeää, mutta se ei ollut ihan tauotonta piinaa, joten kestin sen aika hyvin. Hikeä kyllä pukkasi pintaan ihan kuin olisin treenaamassa ollut. Mutta sitten kun käännyin vatsamakuulle ja vuorossa oli pohkeet, takareidet ja pakarat.. voi luoja. Onneksi sain rauhassa irvistellä hierontapöydän kasvoreikään. Oli varmaan sellaisia ilmeitä, että joku pikkulapsi olisi nähnyt painajaisia lopun elämäänsä, jos olisi sattunut konttaamaan siitä alta. Etenkin pohkeiden käsittely oli melkoista kärsimystä. Hieroja pyysi sanomaan, jos otteet on liian voimakkaat, mutta toisaalta totesi, että kovin hellästi ei voi ottaa, tai muuten ei saada oikein mitään edistystä. Joten puristin käsitukia ja irvistelin ja hikoilin.

Tykkäsin kovasti tuosta pelkistetystä vastaanotosta ja betonisesta pöydästä, jonka jalat olivat tukirautaa :)

Toinen oikein paha kohta oli nuo reisi- ja pakaralihasten kiinnityskohdat tuossa lantion sivussa. Mutta niihin on vaikea saada ihan samanlaista kidutusta kuin pohkeisiin, joten niiden hierominen oli lähempänä nautinnollista kuin tuskaa. Kipeäähän se teki, mutta hyvällä tavalla. Se on myös kohta, jota tykkään ehkä eniten myös rullailla.

Hieroja oli nuori ja ollut alalla vasta vähän aikaa, mutta otteet olivat silti erinomaiset ja minulle sopivat. Aion kyllä varata uuden käynnin lähiajoille, jotta saadaan tästä kropasta vähän vetreämpi. Nyt toivon, että tuo pohkeiden aukaisu laittaisi vähitellen myös päkiät kuntoon. Tavallisiin sneakers-tyyppisiin tossuihin palaaminen auttoi jo normalisoimaan kävelyä. Ensi viikolla on fyssarikäynti ja hieman huvittaa, kun menen sinne uuden vamman kanssa. Joo toi piriformis on aika ok tällä hetkellä (kyllä se satunnaisesti oireilee, mutta ei sanottavasti), mutta nyt mulla olis toi päkiä ja nilkka tiltissä.. Herättääköhän kaltaiseni potilaat fysioterapeuteissa mitään epätoivoa ja halua lyödä hanskat tiskiin? "Potilas on toivoton tapaus, ei edistystä edelliskerrasta, sen sijaan löytynyt uusi vamma tai kaksi."