Viikkotreenejä pitkästä aikaa

Juuri kun pari postausta takaperin valittelin, etten palaudu kunnolla neljää viikkotreeniä varten, niin tälle viikolle tuli vahingossa viisi salikertaa. Kirjoittaessani edellistä lausetta olin vielä siinä käsityksessä että kävin neljästi salilla, mutta tuli tunne, että pitää tarkistaa ja niinhän tuo heiaheia näyttää viittä kertaa.

Maanantaina: selkä+rinta. Tein vähän varovasti, kun oli vielä vähän tukkoinen olo, mutta sarjapainoissa ei muutoksia flunssaa edeltäneeseen aikaan.

Tiistaina ja keskiviikkona piti olla aikaisin töissä. Kävi mielessä mennä töiden jälkeen salille, mutta puhti oli kateissa ja ajattelin, että voisi olla hyväkin tehdä paluu salille vähän rauhallisemmin, eli pari lepopäivää koin ihan tarpeelliseksi.

Torstaina kävin tekemässä jalkatreenin. Yksi liike (juoksijan askelkyykky) jäi uupumaan kokonaan ja muutenkin oli todella heikko olo. Takareisikoukistukset aloitin 35 kilolla, kun ennen flunssaa tein jo 37,5-40 kilolla. Tuo 35 kiloakin oli ihan hirveän raskas ja viimeiset toistot menivät täysin epäpuhtaasti. Masensi ja kaksi viimeistä sarjaa tein vain 25 kilolla. Etureiden ojennuksissa puolestaan ei ollut kuin yhden painolevyn verran pudotusta, eli 55 kilolla tein. Ennen flunssaa sarjapainot tuossa olivat 55-57,5 kg päivästä riippuen.

Prässissäkin tuntui, että kelkka romahtaa päälle, ei vaan jaksa. Sykkeen kohoaminen tuntui epämiellyttävältä ja tässä kohtaa aloin jo hieman pelätä, että kroppa ei ole vielä ihan treenikunnossa. Flunssa oli jotenkin tavallista sitkeämpi ja ärsyttävämpi.

Perjantain salipäiväkirjan kohdalla onkin iso surullinen naama. Treenasin käsiä & olkapäitä ja osassa liikkeitä jouduin pudottamaan sarjapainoja 3-5 kiloa, kun ei vaan millään lähtenyt. Otti oikeasti päähän niin paljon, että meinasin jossain vaiheessa pakata kamat kasaan ja lähteä kotiin. Hauiskääntöjä taljassa tein syyskuussa 21 kilolla ja nyt 16 kilolla! Ojentajilla sarjapainot putosivat kolmisen kiloa.

Siinä kohtaa alkoi jo mietityttää, mistä yleinen heikko olo johtuu. Olin treenaamassa poikkeuksellisesti ilta-aikaan, kello oli lähempänä kahdeksaa, mutta olin ihan virkeä ja mielestäni myös ihan hyvin syönyt tuona päivänä. Toisaalta nyt kun olen pitänyt noita gluteenittomia päiviä, niin en ole ihan jaksanut panostaa vaihtoehtoihin, eli hiilarin saanti ei ole ollut aivan optimaalista. Nyt olen viikonloppuna syönyt ruisleipää ja muutenkin tankannut hiilaria enemmän; pottua ja punajuurta, puuroa ja hedelmiä. Ensi viikolla on parempi lähteä taas sarjapainot nousuun tai ainakin palautua pikkuhiljaa flunssailua edeltävälle tasolle!

Eilen lauantaina mieli poltteli salille, mutta kun jalat olivat palautumatta torstain treeneistä ja käsiä oli rääkätty edellisenä päivänä, niin mietin, että menen salille venyttelemään kun ei siitä kotona mitään tule. Salille päästyäni suunnitelma oli jo hieman jalostunut, ja otinkin venyttelyn alle puoli tuntia kestävän intervallitreenin pyöräilemällä. Olin jo kahden vedon jälkeen valmis luovuttamaan, mutta psyykkasin itseäni samaan tapaan kuin yleensäkin: annan itselleni luvan lopettaa koska vaan, mutta "katsotaan nyt ainakin yksi veto vielä". Ja sittenhän niitä on jo kolme, niin kyllä nyt neljännenkin pystyy vielä tekemään. Psyykkaus jatkuu niin, että neljähän on tosi hyvä määrä, mutta intervallitreeniohjeissani on 5-6 vetoa. Joten nyt ollaan jo näin pitkällä, että se viides kyllä rutistetaan vaikka väkisin. Ja kun viides on tehty, niin voi vitsi, irtoaiskohan tästä vielä se kuudeskin, kokeillaan ainakin! Jos ei loppuun saakka niin ainakin puolikas veto (30 sekkaa)! Oho, menee se toinenkin puolikas, ei voi jäädä näin vähästä kiinni.

Tuollaiset välitavoitteet ovat minulle tuttuja jo lapsesta saakka. Muistan, kuinka luin joskus 90-luvun alussa Tuuli Matinsalon haastattelun jostain ja hän kertoi psyykkaavansa itseään vähän samaan tyyliin; "tuolle lampputolpalle nyt ainakin jaksaa juosta vielä", ja kuin huomaamatta tuosta ajattelusta tuli myös osa minun treenaamistani jo lapsena. Aina en jaksanut lähteä juoksemaan, mutta mietin, että pyrähdän nyt ainakin kerran tuon pururadan ympäri (1,83 km), niin saan vähän happea ja hien pintaan. Ja kun oli kerran mennyt, niin ei sitä nyt viitsinyt yhteen kierrokseen jättää. Viisi kierrosta oli vakiomittani lukioaikoina ja lopussa juoksin täysillä kotiin n. 300-400 metrin matkan. Kun on itsellä lupa lopettaa koska vaan, kunhan vaan x-määrä (joka on tosi helppo ja saavutettavissa ilman mitään hirveitä ponnistuksia) on suoritettu, niin kaikki sen ensimmäisen jälkeen on plussaa.

No mutta, kuntopyörän selässä keksin, että voisin tehdä sen perään tiukan vatsalihastreenin ja näin siinä kävi, että löysin itseni tekemästä vatsoja:

- kierto taljassa (ns. halonhakkaajaliike) 3 x 12/puoli
- rutistus taljassa (köysi niskassa) 3 x 12
- jalkojen nosto dippitelineessä 3 x 15
- vatsarutistukset matolla ja jalkojen potku eteen vuorosarjana 3 x 12/15
- kylkilankkurutistukset 3 x 15/puoli
- hoover loppuun 2 x 60 sek

Ja tämän päälle jaksoin vielä venytellä 20 minuuttia, hihhei! Oli aika sankariolo, kun tulin takaisin kotiin. Mentiin sitten leffaan ja siellä söin tavoistani poiketen popcornia. Yleensä nappaan mieheltä pari kourallista, mutta se jää siihen. Nyt taisin tuhota kolmasosan koko sammiosta.

Tänään sitten aamulenkillä mietin, että miten hitossa teen viikon voimatreenini, kun takareidet ovat edelleen ihan hemmetin kipeät ja samoin ojentajat. Googlailin vähän kaksijakoisia ohjelmia, joissa olisi jonkinlainen etukroppa/takakroppa -jako, mutta en jaksanut sitten syventyä niihin, vaan päätin, että menen ja teen sen, minkä pystyn.

Eli tänään sunnuntaina treenasin viidennen kerran tällä viikolla. Molemmat kyykkyhäkit olivat alkuun varattuja, joten aloitin penkki/leuanveto -kombolla. Penkki meni odotetusti, mutta leuanvedoissa iski taas päälle heikko olo ja sen myötä vitutus. Kolme ensimmäistä sarjaa meni ok, mutta sen jälkeen oli pakko turvautua pomppuihin; parissa sarjassa viimeiseen toistoon ja viimeisissä sarjoissa kaikkiin :/. No, jarruttamalla alas ja jarruissahan sen huomasi, että ojentajat eivät tykkää ollenkaan, kipu ei ollut erityisen lievää. Hassua kyllä, penkatessa en juuri kipua huomannut, eli sain liikkeen aika hyvin kohdistettua rintalihoille. Penkissä tosin painoa oli vain 30 kiloa, eli pari kiloa jouduin siitäkin pudottamaan. Mutta siis arvelen, että ojentajien puutteellinen palautus oli ainakin osasyy kehnosti menneisiin leuanvetoihin.

Koska romanialainen mave olisi ollut liikaa takareisille, tein mavea perinteiseen tyyliin viisi sarjaa. Siinä takareidet eivät kuormitu niin pahasti ja muutenkin tuntui siltä, että sain lantiolla työnnettyä tavallista paremmin kuorman liikkeelle. Maven lisäksi vauhtipunnerrus ja hauiskäännöt menivät ihan hyvin, dipit jätin tekemättä kokonaan. Forkut ovat kyllä nyt kovin kipeät.

Mutta venyttelin tämänkin treenin päätteeksi parikymmentä minuuttia, tästä saattaa tulla jopa tapa - tosin vain viikonloppuisin tai vapaapäivinä tehtyihin treeneihin. Tai iltatreeneihin. Arkiaamuina venyttelylle ei vaan jää aikaa, ja illalla en useinkaan muista enää.

Outo viikko, ei yhtään minun tyylinen. On treenattu illalla ja venytelty kahdesti ja salille on menty, vaikka treenit ovat menneet kehnosti. Ja viisi treeniä koko viikon aikana, enkä edes tajunnut sitä ennen kuin aloitin tämän postauksen.