keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kevätpumppi

Ihanan aurinkoinen vapun päivä! Aamulla kävin tunnin kävelyllä tyttöjen kanssa, seurana oli myös sisko ja hänen koiransa Hertta. Melkoista laahustamista oli nyt, kun tahdinmäärääjät ovat isän luona - juniori ja siskon toinen koira, Kreikasta kuusi vuotta sitten tuotu katurakki Nelli. Joku sanoisi rentoa ja mukavaa käppäilyä, mutta minun makuuni turhankin rauhallista menoa. Mutta tähän on totutteleminen, mammakoiralla alkaa olla ikää ja kohta sen kanssa köpötellään samalla tavalla kuin edesmenneen papparaiseni kanssa.

Maanantaina lepäsin ja syömisetkin jäivät aika kevyeksi. Viikonlopun tankkaus oli edelleen tukkeena olossa, eikä oikein maistunut ruoka. Lauantaina aamulla paino oli 50 kiloa ja mässypäivän jälkeen paino oli sunnuntaina 51 kiloa. Maanantaina aamulla hiilariturvotus saavutti huippukohtansa, kun vaaka näytti 52 kiloa. Melkoinen nestepumppi. No, siitäpä se paino on sitten yhtä nopeasti nyt laskenut alkuperäistilanteeseen, kun syömiset normalisoitui. Mutta sunnuntain ja tiistain salitreenit kulkivat tankkauksen ansiosta ennennäkemättömän hyvin. Puntti nousi kevyesti ja tosiaan tuli se leukakin vedettyä.

Olen nyt zoomaillut ulkona kulkiessani mahdollisuuksia käydä vetämässä leukaa ja tänään päivällä koirien kanssa kävellessä kävinkin yhdessä leikkipuistossa kaksi leukaa vetämässä. Se toinen leuka meni tosin ensimmäisen lämmöillä, eli kädet ei menneet ihan suoraksi siinä välissä. Äsken kävin hölkkäilemässä seitsemän kilometrin pk-lenkkini ja sielläkin loppupuolella käväisin heittämässä yhden melkein-leuan: jouduin hyppäämään, että yleensä yletyin puolaan, joten siinä tuli sitten otettua hieman vauhtiakin.

chinup cat



sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

500 grammaa hiilaria on päiväannoksein..

Your earworm for the day (sanat: meizi, sävel: Ismo Alangon Taiteilijaelämää -biisin melodia):

500 grammaa hiilaria on päiväannoksein
150 grammaa rasvaa myöskin hulahtaapi yksin tein
Lähdenpä tästä haukkaamaan
proteiinipatukkaa
Palkkari mua odottaa jo salitreenin lopulla

Liikaa, vain vähän liikaa on riittävä annokseni
Liikaa, vain vähän liikaa mä tartten ravinnokseni
taas kohtuuttomasti täytyy pian tankata

Diettaajan elämää
Mitä sellainen siis muka on?
Diettaajan elämää
Nimesi hautakivessä pian on
Diettaajan elämää
Kai tää vesi on siis kaloriton?
Diettaajan elämää..
Nälkään tuskin kuolet, mutta vitutukseen syvään eikä vaaka lohduta


No niin, eilen siis tuli hiukan mässättyä. En laskenut eilen kaloreita, eikä ajatuksena ollut edes haluta tietää niitä, mutta päätinkin sitten tänä aamuna puhtaasta tilastollisesta mielenkiinnosta kirjata eiliset syömiseni ylös, kun vielä muistin kaiken tarkasti. Numeromuistini kun on sitä luokkaa, että menestyisin valtiollisissa kirjanpitotehtävissä, jos en olisi niin huoleton. Jotenka kun julmasti lykkäsin syömiset kalorilaskuriin, sain tulokseksi: 3723 kcal; 484 grammaa hiilaria, 147 grammaa rasvaa, ja 106 grammaa proteiinia. Hah, pankaapa paremmaksi! (Tai älkää, olo oli aika tukkoinen tänä aamuna..)

Takana on viikko, kun uni on jäänyt töiden vuoksi vähän vähäiseksi ja suunnilleen joka päivä on vituttanut edellispäivää enemmän. Muiden treeniblogeja kun lukee, niin tuntuu, että jokainen vilisee sydämiä ja elämän ihanuutta, treenaus on pelkkää päivänpaistetta ja nousujohteista kehitystä ja miinuskalorit vain vetävät ajatuksen kirkkaaksi ja teräväksi. No täällä ei, perkele. Kieltämättä treenaukseen olen tällä viikolla ollut todella todella tyytyväinen, mutta syömisiin en. Henkinen jaksaminenkin on ollut vähän niin ja näin, kun pipo on ollut kireällä heti aamusta lähtien.

No eipä tuolla yhden päivän mässäyksellä nyt sabotoida mitään pysyvästi, enkä aio jäädä itkemään kun maito on jo maassa. Katse eteenpäin! Vaikka tuossa menikin 2,5 päivän kalorit, niin en ole vetämässä ranteitani auki sen vuoksi. Tästä jatketaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. No, aamulla kävin kyllä hölkkäilemässä juniorikoiran kanssa n. 7 kilometrin lenkin, ylimääräinen pk-lenkki tälle viikolle.

mytracks
Aamulenkki joenrantaa pitkin

Mutta eipä tuosta eilisestä pelkkää haittaa ollut: VEDIN SALILLA ELÄMÄNI ENSIMMÄISEN LEUAN TÄNÄÄN!!!!! En tiedä, tuliko se eilisen morkkiksen seurauksena, vai kaverin antamilla ohjeilla, vai siitä, kun olen nyt niin helvetin vahva noin yleensäkin kaiken tämän treenauksen seurauksena, vai mitä, mutta yksi puhdas leuka tuli vedettyä! Sitä todisti vielä huoneellinen Xycling-tuntilaisia lasin takaa, joten silminnäkijöitä löytyy! Oli aivan epätodellinen olo, mutta kun alas pääsin, niin olin sellaisessa euforiassa, että harva asia maailmassa vetää sille vertoja. Sanoinkin tutulle aamutreenaajalle, että "vedin juuri elämäni ensimmäisen leuan", johon mies hörähti oikein hyväksyvästi. Jee!! Ja siis olin vähällä vetää toisenkin, nenä oli jo aivan tangon korkeudella, mutta ei sitten enää liikahtanut siitä ylemmäs. Merkitään siis historiankirjoihin, että Eikku veti tänään 1,85 leukaa. Vuoden lopussahan kiskon niitä jo lisäpainovyön kanssa, jos tämä kehitys jatkuu.

Muukin salitreeni meni ihan mukavasti, painoja lisäilin tohkeissani vähän joka liikkeeseen. Nyt meni penkkipunnerruskin 27,5 kilolla niin, että jokainen toisto tuli rintaan kiinni ja lähti hitaasti ylös ja alas. Huolellista tekemisen meininkiä siis.

Aijai, tuntui niin makealta tuo leuka, että eilisestä aiheutunut morkkis tussahti savuna ilmaan. *puf*. Jos ketä kiinnostaa, niin ne eiliset kalorit kertyivät:

foccaciaohje

- focacciasta (söin valehtelematta ainakin 400 grammaa)
- siskon luona olleista salmiakkikarkeista
- siskon luona syödystä Oatlyn uudesta suklaakaurajäätelöstä: meitä oli neljä jakamassa 0,5 litran jäätelöä, arvioisin oikeasti syöneeni siitä purkista valtaosan, ehkä 3/5
- vadelma-Flapjackista
- maissi-maapähkinänaksuista    
- Choco Pepestä
- vanukkaasta
- ja kaikesta muusta ruoasta, aamiaisesta yms.

Mutta johan tässä menikin yli kuukausi herkuttelematta. Tukholmassa syötiin edellisen kerran kaikkea mättöä. Maanantaina 25.3. starttasin vajakkikaloreilla, eikä ole hirveästi mitään mielitekoja kyllä tänä koko aikana ollutkaan.

Nyt lähden koirien kanssa sunnuntaikävelylle, aurinko porottaa taivaan täydeltä ja kevät on täydessä rähinässä päällä (montakohan parittelevaa otusta sitä on tullut menneellä viikolla nähtyä..? Julkeaa menoa kerma kaikkiaan)

torstai 25. huhtikuuta 2013

Punttikuvaa

Otinpa kerrankin kameran mukaan salille ihan blogin kuvittamista varten. Ennen salia oli kuitenkin vuorossa aamulenkki koirien kanssa. Tehtiin lyhyt 48 minuutin pyörähdys koirapuiston suuntaan pitkin joenrantaa. On muuten aika iso ero vastaantulijoiden määrässä, jos lähtee kotoa klo 5.30 tai vasta puoli tuntia myöhemmin. Nyt kun lähdettiin vasta kuudelta, niin jopas oli ruuhkaista paikoitellen. Ruuhkalla tässä tarkoitan yhtä vastaantullutta koiran ulkoiluttajaa per vartti, kun puoli tuntia aiemmin lähtemällä tulee hädin tuskin ketään vastaan koko lenkin aikana.

Mutta kaunis aamu oli tänäänkin, ja tiet kuivia. Pikkukoira kirmasi ilman kurapukua kuin kevätlaitumille päässyt karitsa.

aamukoirat aamukoirat2

Aamukävelyn jälkeen suunnistin salille, ja tein kuntopyöräilyn jälkeen alkulämpät trx-huoneessa aivan omassa rauhassani. En oikein tiennyt, miten sen kameran asettelisi, joten lopputuloskin on sitten sen mukainen; etuala kuvasta on stereoräkin pintaa. Tarvitseeko erikseen mainita, ettei minulla oikein ole avaruudellista hahmotuskykyä? 

valakyykky
Valakyykkyä aloittelemassa
Varsinaisessa saliohjelmassa oli tänään mm. askelkyykkyä smithissä. Teen edelleen 45 kilolla, mutta tämän päivän teemana oli jälleen hiiiiitaaasti alas ja hallittu liike. Tärinä vaan kävi, etenkin vasenta puolta kyykätessä, se on se heikompi raaja. Välillä ehkä hieman ärsyttää tämä puoliero, se on niin selkeä ja iso. Kaikissa käsipainoilla tehtävissä liikkeissä oikea tekisi puolentoista kertaa sen mitä vasen, ellei jopa enemmänkin.
kollaasi

Kulmasoutu käsipainoilla meni 18-kiloisilla edelliskertaa kevyemmin, mutta kyllä tässäkin vasen puoli oli hyytyä. Jollain "nyt prkl en luovuta" -asenteella kuitenkin nostin sarjat loppuun asti, vaikka etenkin viimeisen sarjan 3-4 viimeistä toistoa vasemmalla olivat niin rumia ja vajaita, että en tiedä, jos olisi ollut parempi jättää tekemättä..

Ylätaljaa tehdessä tuntui siltä, ettei rintaranka oikein liiku kaikesta verryttelystä huolimatta. Pyysinkin lähellä palloillutta pientä pappaa ottamaan kuvan, jotta näkisin, missä asennossa se ranka oikein on. Tuossa ylätaljan lähellä on peilikin, mutta sen verran sivussa, että en ole oikein saanut siitä katsottua hyvin sitä asentoa. Pappahan räpsäisi pari kuvaa ja katsottiin niitä yhdessä. Hän kysäisi kuvasta, että onko se hänen peukalonsa siinä, johon totesin, että taitaa vaan olla vähän tärähtänyt (todella vähän). Hänpä siihen tuumasi, että "niin kuin minäkin" ja hekotteli hyväntuulisesti. Iik, miten symppis tyyppi <3. Yksi aamujen vakkaritreenaajista, niistä harvoista.

ylätalja
Ei se ranka tässä tarpeeksi käänny :/
Kuva auttoi kuitenkin hahmottamaan paremmin sitä asentoa ja sain paremman tuntuman jälkimmäisissä sarjoissa, kun keskityin pitämään mielessäni valmentajan ohjeen työntää rintakehää enemmän kohti tankoa. Vipareissa mietin myös käsien asentoa ja sitä, miten niiden tulisi olla "kuin kahvia kaataisi". Vitosen painoilla niitä teen, ja kulunee vielä jonkin aikaa, ennen kuin voi nostaa painoja. Näissä painoissahan tosin prosentuaalinen nosto on niin suuri, että kehityskään ei tapahdu ihan yhdessä hujauksessa. Viidestä kilosta kuuteen on jo 20 prosentin nousu, pitäisi olla puolen kilon lisäpainoja tällaisille pikkutytöille. Hm.. jos siihen kehittelisi vaikka vetoremmeistä roikkumaan jonkun pienen lisäpainon.. *kuningasidea*

Tehokas treeni oli, meni 50 minuuttiin ja sen jälkeen kotia kohti ja töihin, jossa DHL:n kuriirin tuoma patukkalähetys jo odottelikin, jesjesjes!

Tällä viikolla tuli muutakin kivaa postin tuomana; alkuviikosta ilmestyi uusin FIT-lehti, jossa oli paljon mielenkiintoista knoppitietoa treenaamisesta. Esimerkiksi:

- uimahallin 27-asteisessa vedessä pelkkään lämmöntuottoon kuluu 40% enemmän energiaa kuin altaan reunalla, vaikka seisoisi paikallaan. Olenkin aina miettinyt, miten hemmetissä siellä uidessa tulee niin kova nälkä, vaikkei olisi omasta mielestään juuri mitään tehnyt. Tai siis, joku puolen tunnin vesijuoksu tuntuu niin heppoiselta treeniltä, mutta silti nälkä kurnii sisuskaluja.
- (vesijuoksussa) sydämen syke hidastuu 10-20 lyöntiä minuutissa maalla juoksemiseen verrattuna. En ole koskaan pitänyt sykemittaria uimahallissa, mutta olisipa tosiaan mielenkiintoista kokeilla, millaisia lukemia se näyttäisi.
- tutkimuksessa selvisi, että tyypit, jotka tekivät rauhallista aerobista verryttelyä 20 minuutin ajan, latasivat jalkaprässiin lähes 10 prosenttia enemmän rautaa kuin laiskemmin lämmitelleet. Tehot irti-jutussa ohjeistetaan tekemään aina ennen salitreeniä vartin alkuverryttely ja sehän meitsillä onkin jo ohjelmassa!
- Jos treenaat tiettyä lihasta, vastavaikuttaja lähettää lihastyötä estävää viestiä treenattavaan lihakseen. Jos venytät vastavaikuttajaa joko treenisarjojen välissä tai ennen harjoitusta, estävä viesti heikkenee ja saat lisätehoa liikkeeseen. Samassa Tehot irti-jutussa neuvotaan esim. yläselkää treenatessa venyttämään sarjojen välissä rintalihaksia puolisen minuuttia. Olen itse joskus venytellytkin etureisiä takareisitreenin sarjatauoilla. Nykyisin käytän sarjatauot kyllä aika tarkkaan rintarangan liikuttamiseen.

Huomenna ohjelmassa lepoa, mutta taidan myös venytellä huolella. Lepopäivänä sellainen treeni lienee enemmän kuin sallittua.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Uudessa iskussa

"Flunssa" selätetty! Se lässähti muutaman päivän pituiseen kurkkukipuun ja vuotavaan nokkaan, mistä olen tietysti vain hyvilläni. Edellinenkin flunssa jäi ihan poikaseksi, se oli muistaakseni syksyllä, ja tällainen samanlainen 3-4 päivän minisairastelu.

Maanantaina aamulla menin jo salille, koska oireet olivat niin lievät, pienellä niistämisellä selvisi ja kurkun karheuteen vähän nestettä. Huomasin, että olin pakannut juoksutossut salikengiksi, joten tein sumomavea sitten sukkasilleni. Se tuntui jopa mukavalta, joten saatanpa jatkossakin heittää kengät siinä kohtaa jaloistani pois. Treeni kulki muutenkin sutjakkaasti suurimmaksi osaksi, vaikka vähän välillä tuntui, että on heikko olo. Se taisi kuitenkin olla enemmän psyykkistä. Salilla ei ollut alkutreenini jälkeen ketään (no, joku tyttö juoksi kauempana juoksumatolla, eli sitä ei lasketa) ja sain ihan yksinäni treenata. Toiveikkaana ajattelenkin nyt treenaajien siirtyneen jo kevätlaitumille, ja tästä ne kävijämäärät vaan pienenevät kesää kohden. Saa treenata ihan omassa rauhassa, etenkin aamulla 6.30 aikaan.

Mitään radikaaleja lisäyksiä ei painoihin tullut: penkkiä tein 25 kilolla, mutta tein huolellista ja syvää liikerataa ja jarruttelin alastuloa. Onpa edelleen rintalihaksissa tunne maanantailta. Pystypunnerrukset tein 9 kilon käsipainoilla ja kuvittelin olevani supervahva, kunnes luin pari tuntia myöhemmin lihastohtorin blogista 22-vuotiaan Eveliina Tistelgrenin tekevän niitä 20 kilon käsipainoilla.. Asiat mittasuhteisiin :D. On muuten aika huippua katsottavaa tuo Eveliinan voittovideo; vahva, notkea, sopusuhtainen kroppa!

Eilen oli työreissu Tallinnaan, ja syömiset menivät niin hyvin kuin ne nyt noissa olosuhteissa voivat mennä. Aamulla söin kotona proskujauherahkani ja laivalla puuroa + pienen sämpylän kasvispäällysteillä. Protskupatukka oli pakattuna mukaan välipalaksi ja paluumatkalla sitten jonkinlaista "vihannesragouta" = tomaattikastikkeessa sipulia, paprikaa ja tomaattia. Tosi protskuköyhäähän se oli. Jälkikäteen ajateltuna fiksumpi vaihtoehto olisi ollut toisessa laivan ravintolassa tarjoiltu soijaburgeri, josta olisin tietysti voinut jättää höttöleivän syömättä. No, näillä mentiin. Kotiin päästyäni nukuin kolmen tunnin iltaunet n. 18.30-21.30, jonka jälkeen käytiin koirien kanssa lenkillä. Jaksoin vielä illalla venytellä huolella reilu puoli tuntia. Yöunille kampesin puoliltaöin ja tänään aamulla viiden aikaan heräilin.

Oon itse rustannut venyttelyohjelmani, jossa on aika perusvenytyksiä. Käyn aina ensin läpi alakropan, josta keskityn erityisesti takareisiin ja lonkankoukistajiin. Myös pakarat venyttelen  huolellisesti. Etureidet ja pohkeetkin toki venyttelen, mutta jotenkin kuitenkin enemmän suoritusmielessä kuin varsinaisesti liikkuvuutta mielessä pitäen. Yläkropasta venyttelen rintalihakset, selkälihakset ja olkapään kalvosinkiertäjät huolella ja hartaasti. Niiden jälkeen ohjelmassa on hauikset, ojentajat, kyljet, niska ja vatsalihakset sekalaisessa järjestyksessä. Yleensä keskityn niihin, joissa tuntuu olevan eniten jäykkyyttä. Teen sekä pitkiä venytyksiä 1-3 minuuttia että lyhyempiä venytyksiä, joissa ollaan venyttävässä asennossa 4-8 sek ja sitten rauhallinen 4-8 sek palautus lähtöasentoon ja taas uudelleen. Tämä on ollut kaikkein tehokkainta nimenomaan lonkankoukistajia ajatellen.

Tänään aamulla kävin juniorisessen kanssa hölkkäilemässä 40 minuutin lenkin, 5.6 km, eli todella hissutellen mentiin, jotta syke pysyi matalalla. Keskisyke olikin 138 ja maksimi 162, eli oikein rentoa tahtia. Annoin koiran pysähtyä haistelemaan (ja vähän maistelemaankin) tyttökoirien keväisiä viestejä ja pari kertaa pysähdyttiin katsomaan oravaa ja rusakkoa. Kotona aamupala, suihku ja sitten koko jengin (kolme koiraa) kanssa kävelylle, reilu kolme varttia rauhallista tepastelua ihanassa auringonpaisteessa.

Töistä päästyä pitikin hetki istua parvekkeella tankkaamassa valoa. Kissakin ampaisi sinne samantien, kun partsin ovi avautui. Siellä se pötköttelee mustalla viltillä, joka on kerännyt lämpösäteitä koko päivän niin, että tuntuu käteen jo melkein kuumalta.

ilta-auringossa
Tähän voi halutessaan kuvitella
sen enkelikuoron kajahduksen
Huomenna aamulla onkin sitten vuorossa viikon toinen salitreeni. Sain FAST:lta vastauksen kyselyyni, että heidän BCAA:ssa on kuin onkin leusiinin valmistuksessa lähtöaineena ankan höyhenet, jotenka se siitä vegaanisuudesta. Aion nyt tuon purkin vetäistä loppuun, kun se tuli korkattuakin, mutta jatkoa ajatellen selvittelin jo pari vegaanista valmistetta. Eräs blogin lukija(?) tosin laittoi sähköpostia ja kysyi tuosta edellisen postauksen kuvassa olleesta D-vitamiinipurkista. Sekin on kyllä eläinperäistä D3-vitamiinia, jota eristetään yleensä lanoliinista (lampaan villarasvasta). En ole ihan hc-vegaani ja välillä mietinkin, pitäisikö kutsua itseään vain kasvissyöjäksi. Mutta toisaalta en käytä myöskään villa- ja nahkavaatteita, joten mottoni onkin, että olen "excellent vegetarian but an average vegan".

Ja lopuksi jee, paino ei ole nyt pudonnut, eli se pysyy siinä viidessäkympissä, ainakin toistaiseksi. *kop kop*

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Depiksen nujerrusta ja lisäravinteista

Kurkkukipua ei tällä hetkellä ole, tai se on hyvin vaimeaa. Tajusin juuri tätä kirjoittaessani, että olen taas juonut todella huonosti ja näin toipilaana kai nesteen saanti olisi entistä tärkeämpää. Kävinkin hakemassa nyt ison lasin vettä ja yritän tänään juoda oikein urakalla vauhdittaakseni paranemistani. Nuhainen olen edelleen, mutta toivottavasti huomenna voisi jo salilla käydä tekemässä edes kevyen treenin. Liikunnan puute vaikuttaa hurjasti mielialaan, tulee lähes masentunut olo, kun ei pääse liikkumaan siten, kuin haluaisi.

levyhylly
Tänne piti kuulemma saada täytettä..
ja tuossa vain osa miehen levyistä.
Eilen lähdin miehen kanssa kaupungille. Hänellä oli suunnitelmissa viettää Record Store Day:ta shoppaillen ja lähdin hoitelemaan omia asioitani; piti ostaa muutama peruspusero ja leusiinia.

Paidat löytyivätkin saman tien ja koska mies vielä liikkui levykaupoilla, niin kiertelin muita vaatekauppoja ajatuksena ostaa jokin vähän parempi pusero tai tunika, joka saisi maksaakin vähän enemmän, jos löytyisi joku oikein kiva, jota varmasti tulisi pidettyä ja joka olisi laadukas. Kävin mm. Gantin, Benettonin ja Guessin myymälät läpi, mutta en minä mitään kivaa löytänyt. Espritillä oli alerekissä muutama paita, joita sovitin, mutta ei niistä tullut sellaista "pakko saada" -tunnetta, joka joskus jostain vaatteesta vaan saman tien kolahtaa.

puserot
Neljä ihan tavallista trikoopuseroa lyhyillä hihoilla.
Täsmäshoppausta!
Päällä oleva nuha, alhainen aamupaino, shoppailun tuloksettomuus ja pari muuta taustalla olevaa asiaa (kirjoittelin niistä toiseen blogiini, joka täytti hiljattain 9 vuotta!!) painoivat mieltä alas ja laahustin Forumin käytävää eteenpäin. Tamarin-ravintolan kohdalla pysähdyin lukemaan ruokalistaa ja totesin, että edellisestä ruokailusta alkaa olla sen verran aikaa, että jotain voisi syödäkin. Arvoin hetken salaatin ja curryruokien välillä, ja tulin siihen tulokseen, että törsään päivän loput kalorit tofu-kookoscurryyn. Soitin miehen seuraksi ja menimme syömään. Kuvaa annoksesta ei tullut räpsäistyä, mutta söin melko maltilla riisiä ja sen seuraksi tosiaan kookoscurrya, jossa oli sipulia, perunaa, kookosmaitoa ja tofua. Rasvan määrää en halua edes ajatella, mutta ruoka oli älyttömän hyvää ja mieliala kohosi noin 120%. Vaikka en ollut lähelläkään mitään ähkyä, niin kylläinen kuitenkin ja varmaan rasvan määrän vuoksi ei sitten ollut edes iltaa kohti nälkäkään, tuli syötyä enää iltapala"rahka". Kasvisten osuus jäi eilen todella minimaaliseksi, mutta enpä tuota jaksa nyt stressata. Niin, ja illalla tuli juotua vielä pieni lasillinen colaa, ihan vain varmistaakseni päivän hiilarit :D.

Tänä aamuna paino olikin sitten tasan 50 kiloa. Ehkä jossain kohtaa olen maininnutkin, että tavoite on pysyä verenluovuttajakelpoisena, eli tuon viidenkympin paremmalla puolella kuitenkin. Muistan, kuinka joskus parikymppisenä painoa tuli lukion jälkeisenä vuotena muutama kilo lisää: lakkiaisissa olin mallia tikku47kg ja vuoden päästä oli tullut painoa 2-3 kiloa lisää. Silloin alkoi tulla kriisinpoikasta, että ei voi paino alkaa vitosella, apuaargh! Kuusi vuotta vanhempi kämppikseni oli onneksi järjen äänenä tuolloin, kun yritin noita "liikakiloja" laihduttaa pois jollain törkeän pahanmakuisilla dieettijuomilla. Ja nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että "ei voi paino alkaa nelosella, apuaargh!".

Valmentajalle eilen aamulla meilasinkin, kun hän oli pyytänyt pitämään ajan tasalla painon kehityksen kanssa. Hän vastasi, ettei ole aihetta paniikkiin, sillä alussa kreatiini nostaa nestevarastoja ja nyt rasvan häviäminen alkaa näkyä. Ja että jos painon putoaminen jatkuu yhtä rivakkana, niin katsotaan tilannetta uudelleen. Huomaan kyllä, että vaikka en varsinaisesti panikoi, niin on silti levoton olo ja kaipuu normaaliolotilaan. Ja mitä enemmän sitä tässä blogissakin vatvon, niin sen pahempi varmaan. Pitäisi keskittää nyt ajatukset ihan muuhun.

Nekku
Lisägrammat eivät olisi haitaksi Nekullekaan
Eilen kaupungilta tarttui paitojen lisäksi mukaan myös leusiinia (tai tarkemmin BCAA:ta), jota valmentaja ehdotti, että voisin kokeilla. Kasvisruokavaliolla tätä ei saa samalla tavalla kuin sekaruokavaliosta. Nyt tietysti kun tulin jo ostaneeksi ensimmäisen vastaantulevan tuotteen hyväuskoisena luottaen siihen, että synteettistähän tuo on, niin netissä liikkuu kahta tietoa siitä, onko Fastin BCAA sopiva vegaaniruokavalioon. Laitoin Fastille suoraan kysymystä, katsotaan sitten sen pohjalta. Vegaanisiakin BCAA-valmisteita on, että täytyy sitten etsiä sellainen.

vitamiinit
Makes you stronger, eh? Soijaprotskujauhe-pussikin kurkkii taustalla.
Lihastohtorin taannoisessa bloggauksessa on hyvin kerrottu näiden lisäravinteiden hyödyistä kasvissyöjätreenarille:

Aminohapoista leusiini on ainoa, joka pystyy suoraan viestittämään lihaksille, että “kasva”.[---] Kasvissyöjän ei ole pakko katsella lihaksikkaampia lihansyöjiä kateudesta VIHREINÄ. Esimerkiksi soija on melko hyvä proteiininlähde. Optimitilannetta hakiessa suosittelemme kuitenkin rikastamaan soijaa tai muuta kasviproteiinia esimerkiksi palautusjuomassa haaraketjuisilla aminohapoilla (BCAA) tai leusiinilla.
Tämän yksinkertaisen leusiinirikastuksen avulla on mahdollisuus saada kasvikunnan proteiini lähelle eläinkunnan proteiinin kykyä stimuloida lihasproteiinisynteesiä [---] Kasvissyöjän kannattaa myös rikastaa ruokavaliotaan ainakin kreatiinilla [---] Kreatiini, joka siis tehostaa lihasmassan, maksimi-, nopeus- ja kestovoiman kehittymistä, on lihaksissa havaittu olevan vähemmän vegaaneilla.
Kreatiinia olenkin nyt muutaman viikon syönyt, ja sovittiin valmentajan kanssa viime tapaamisessa, että otan sitä päivittäin. Sekaravinnolla olevat saavat ilmeisesti näitä (kreatiini ja leusiini esim.) niin hyvin ilmankin - ainakin, jos koostavat ruokavalionsa suht optimaalisesti - että heillä lisäravinteiden hyödyt eivät välttämättä ole niin merkittäviä. Nyt on sitten päivittäinen pilleriarsenaali taas ainakin jonkin aikaa melkoinen: d-vitamiinia, sinkkiä, rautaa, b-vitamiinia (no okei, b:tä nappailen laiskanlaisesti) ja sitten tuota BCAA:ta. Se saattanee tässä muuttua vielä jauhemaiseksi, kuten käytössä oleva kreatiinikin, kunhan selvitän vielä tuon vegaanisuuden. Mielenkiintoista kyllä nähdä, miten nuo lisäravinteet treeniä tehostavat, kunhan tämän flunssan selätän ja salille taas pääsen.