Katson taaksepäin

Välillä tuntuu, että kehitys on niin hidasta, että junnaa paikoillaan. Ainakin itseäni vaivaa silloin tällöin ihan selkeä harhaluulo, etten ole edistynyt yhtään, ja “ainahan” teen näillä samoilla painoilla. Vaikka samalla tiedostankin, että jatkuvasti on nostettu painoja, niin jotenkin se tuntuu välillä vähän epätodelliselta. Vähän sellaiselta, että “olisin varmaan jaksanut tehdä näillä jo silloin, jos olisin vaan yrittänyt sitkeästi”. Vaikea selittää sen tarkemmin. Jotenkin sitä ei vaan usko omaan kehitykseensä. Pakko siis vähän listata tähän jotain saavutuksia, vaikka samalla tässä edelleen tuntuu siltä, että “en vaan aluksi tarpeeksi yrittänyt.”

Startti tähän treeniin oli siis 25.3.

• negatiivinen leuanveto: alkuun jarrutukset kestivät kuusi sekuntia, ja viimeisessä sarjassa sekin oli jo aivan tuskallista. Nyt jarrutukset kestävät 12-15 sekuntia ja saan pari puhdasta leukaa vedettyä (vasaraotteella)
• kulmasoutu käsipainoilla: sarjapainot ovat nousseet 14 kg:sta 18 kiloon
• sumomavessa sarjapainot ovat nousseet 45 kg:sta 60 kiloon (lauantaina tein 65 kilolla vitosen sarjoja)
• hauiskäännöt käsipainoilla: sarjapainot nousseet 6 kg:sta 8 kiloon (oikealla kädellä jaksan 9 kg:lla)

Penkkipunnerrus on kompastuskiveni, siinä kehitys on todella hidasta. Rintalihakseni ovat onnettoman heikot. Nyt sarjapainot ovat 27,5 kg. Uudessa ohjelmassa sarjat ovat penkissä lyhyempiä, 5-6 toistolla, mutta en saa sitä prkln 30 kg:a nousemaan puhtaasti kuin 1-2 toistoa. Enempää en uskalla edes yrittää ilman varmistajaa. Valmentaja totesikin (lohduttavasti?), että työntävissä liikkeissä kehitys on naisilla usein edestakaisin sahaamista.

Rintarankaa vetreyttämässä

Rasvaa on palanut, mikä on sinänsä ihan kiva bonus, mutta periaatteessa olen mielestäni ihan sopivankokoinen näinkin. Käytännössä varmaan aina löytää viilattavaa jostain kohtaa, mutta tässä projektin aikana on kyllä päätavoitteeksi kirkastunut entistä parempi lihaskunto. Nälkä on kasvanut etenkin noissa voimaa vaativissa liikkeissä, kuten leuanveto, punnerrukset ja penkkipunnerrus. Niissä haluan saada yhä parempia tuloksia ja välillä kärsimättömyys koettelee.

Tänään aamulla kävin taas vetämässä intervallitreenin juosten. Taas 10 minuutin pk-hölkkä alkuun ja loppuun. Kuusi minuutin vetoa, välissä 2 min palauttelut. Sykkeet eivät tällä kertaa nousseet kuin 193:een, ja kiinnitin juoksutekniikkaan parempaa huomiota, jotta lantio pysyi ylhäällä ja sain kunnolla työnnettyä vauhtia takareisillä. Lämmintä oli; lähdin 5.15 ja sortseissa painelin. Ihanat lämpimät päivät ovat viimein täällä!

(Ruokahaasteesta taitaa olla 5/7 valmis.. ehkä saan postauksen tehtyä jo tällä viikolla!)

Crowded house

Torstaina oli käsipäivä, ja se on siitä mukava, ettei vaadi salilla juuri säätämistä. Useampi liike tehdään taljassa ja melkein kaikki muut liikkeet käsipainoja käyttäen. Yhdessä liikkeessä tarvitsin tankoa, mutta salilla on valmiita painotankoja (7,5 kg, 10 kg, 12,5 kg, 15 kg, 17,5 kg ja 20 kg), joten ei tarvinnut levyjen kanssa kuluttaa aikaa. Rinta ja hauikset vaan olivat vielä kovin kipeät tiistain rinta/selkä -päivästä (selkäliikkeistä osa kun menee myös hauiksilla), niin treeni tuntui todella rankalta. Uusista liikkeistä pidin eniten vauhtipunnerruksesta tangolla, siinä sai sellaista räjähtävää fiilistä, mistä tykkään enemmän kuin hitaasta kidutuksesta.

Perjantaina aamulla kävin hölkkäilemässä hitaan palauttelevan 30 minuutin lenkin. Todella hitaan, koska matkaa kertyi vajaa neljä kilometriä. Sykkeet tuppasivat nousemaan pk-alueelta sen kovemmin mentäessä, sillä yöunet olivat jääneet kuuteen tuntiin, ja silmät sippurassa lähdin matkaan. Hörppäsin vähän appelsiinimehua alle, etten ihan tyhjällä mahalla liikenteeseen kuitenkaan lähtenyt. Oli ihana aamu, aurinkoinen, raikas ja lämmin, joten siinä sitten väkisinkin heräili. Joenrantaa pitkin on mukava juosta, silmät lepäävät rantapenkereen vihreydessä ja hiljaa virtaavassa joessa. Siellä kulkeminen on samalla virkistävää ja rentouttavaa.

Nyt on ensimmäinen “kierto” ohjelmaa takana, tänään starttasin toisen kierron, jalkapäivä. Lastasin sumomaveen viisi kiloa enemmän kuin maanantaina ja kolme ensimmäistä sarjaa menikin hyvin, neljännestä jouduin pudottamaan ne viisi kiloa pois, kun ei vaan enää noussut. Ei millään. Otin tuumaustauonkin ja yritin uudelleen, mutta puhti oli kadonnut alakerrasta. 60 kilolla tein viimeisen sarjan. Tuntui jotenkin omituiselta, että viisi kiloa vaikutti niin paljon. Tuossa sumomavessa muutenkin on ensimmäinen nosto jostain syystä aina järkytys (miten helvetissä tämä painaa näin paljon?!), mutta siitä sarja lähtee sitten aina kulkemaan. Mulla vaan pitäisi olla maassa jotkut merkit, että tulisi laitettua jalat aina yhtä leveään asentoon. Hmm.. Olisikohan se ihan toteuttamiskelpoinen idea, että iskisin siihen pienet teipinpätkät? Toki repisin ne irti aina sarjat tehtyäni.

Tänään en päässyt 45 asteen prässiin, kun se oli koko ajan varattu, ärsyttävää. Jouduin sitten tekemään nössöprässillä, mutta ehkä se on ihan hyvää vaihtelua tehdä välillä vähän eri asennoissa. Siihenkin tuli sitten joku vanhempi mies hoputtamaan “jaahas, on varmaan lämmitetty valmiiksi?” (tarkoittaen siis hänelle valmiiksi). Sanoin, että teen vielä kaksi sarjaa, mutta hän voi kyllä tehdä siinä välissä. “Ei kun mä teen neljä sarjaa putkeen”, mies sanoi tuijottaen minua, niin kuin mun pitäisi löytää ratkaisu hänen ongelmaansa. Jotenkin siinä sitten hyydyin ja totesin jonkinlaisena kompromissiratkaisuna, että jospa teen vielä yhden sarjan. WTF? Miksi ammuin itseäni jalkaan? Mitä hittoa minun pitää siinä kompromisseihin tyytyä, kun hänelle ei kerran kelpaa tehdä mun sarjojen välissä? Kotona kysyin mieheltäkin, että mitähän tuohon olisi pitänyt sanoa. Hän sanoi, että “no sit sun pitää vaan odottaa, että saan kaksi sarjaani tehtyä”. Niinpä kai.

No, tein sitten yhden sarjan ja siirryin tekemään superina etureidet ja takareidet laitteessa. Siinä huomasin sitten, mitä “neljä sarjaa putkeen” tarkoittaa. Sitä, että istutaan laitteessa se minuutti sarjojen välillä. Voi saatanan saatana.

Olisipa muuten ihan hirmuisen kätevää, jos jostain Elixian kotisivuilta vaikka näkisi jonkun salikävijälaskurin tyyliin "salillamme on tällä hetkellä 24 kirjautunutta kävijää". Tai jonkun graafin, mihin aikaan sali yleensä on kansoitetumpi ja mihin aikaan on rauhallisempaa. Jotenkin naiivisti odotin, että lauantaina puoliltapäivin porukka on vain jumpissa ja salipuolella on rauhallisempaa. Kanankakat. En hirveästi tykkää viikonloppuisin salilla käydä, koska se aukeaa myöhemmin. Lauantaisin klo 9 ja sunnuntaisin klo 10 ja se on riittävän myöhään aamu-unisillekin niin, että siellä on pukkarit täynnä heti aamusta. Ja tasainen ihmisvirta jatkuu iltapäivään saakka. Ehkä juuri tuntia ennen sulkemisaikaa saisi tehdä rauhassa, mutta sitten oma vireystaso iltaisin on jo niin huono, että treenaamaan lähteminen on tervanjuontia. Salille päästyäni treeni kyllä kulkee ihan mainiosti yleensä. Torstain käsipäivän tein illalla 20.30 aikaan ja siksi yöunet jäivätkin niin lyhyeksi.

Himputti. Sitten kun voitan lotossa, ostan talon ja sinne tulee kaksi hyvin äänieristettyä huonetta. Toiseen laitan kuntosalin, niin että voin treenata vaikka neljältä aamulla. Ja toiseen laitan pianon. Että voin soitella sitä vaikka neljältä aamulla.

I can haz bicep?

Tekniikka, ärrrhh

Seuraava postaus sisältää treenaukseen liittymätöntä ärinää.

1) Joukkoliikenne

Tänään ratikan ovet temppuilivat. Olin päässyt normaalisti sisään ratikkaan, ja jollain pysäkillä keskiovet lakkasivat toimimasta. Istuin siinä vieressä ja kuljettaja kävi ne tsekkaamassa, ja sai kuntoon. Kunnes tuli minun aikani jäädä pois ratikasta ja ne kirotut ovet eivät avautuneet. Kipitin nopeasti seuraaville oville, ja kun poistuin ratikasta, ne rikkinäiset ovet avautuivat kohdallani kuin sanoakseni "hä-hää!" (South Parkin Cartmanin äänellä)


No, jatkoin ratikkapysäkiltä junalle, ja valitsin kahdesta vierekkäisestä junasta juurikin sen väärän. Samaan aikaan tänne kotiasemalle oli nimittäin lähdössä kaksi junaa: nopea Z-juna ja K-juna, joka pysähtyy lähes jokaisella väliasemalla. Nuo nopeat junat, etenkin Z-tunnuksella olevat, tuntuvat olevan kovin epäluotettavia. Niissä on aina jotain ovivikaa tai lähtö viivästyy muuten vaan. No, vaikka hetken puntaroinkin K-junaan astumista, niin valitsin sitten Z-junan siinä toivossa, että olen hieman aiemmin kotona.

Väärin! Kotiasemalle tultaessa junan ovet eivät avautuneet. Edessäni oli valtava lössi ihmisiä, jotka alkoivat kilvan päivitellä ovien aukeamattomuutta, kun samaan aikaan seuraavasta vaunusta ihmiset pääsivät normaalisti ulos. Jollain raksutti ja massa alkoi valua hitaasti seuraaville oville valittaen samalla vaunussa olleelle junalipuntarkastajalle ovista. Tarkastajathan eivät junan kulkuun vaikuta, ja nyt sitten kävikin niin, että juna lähti liikkeelle, ennen kuin edessäni vaeltava hidas jäkättävä massa ehti sinne toisille oville. AARGH! Joten matka jatkui seuraavalle asemalle 15 kilometrin päähän. Sieltä onneksi lähti sitten juna samantien takaisin; tietenkin sellainen hidas, joka pysähtyy joka hemmetin pysäkillä.

Junaperseilyn jälkeen aikataulut onkin loppuillaksi päin hittoja. Nyt sulattelen päivällistä, että pääsen salille tekemään käsitreenin. No, ehkäpä siellä on rauhallista tunnin päästä..

2) Blogit ja readerit

Taannoin manasin Google Readerin lakkauttamista. Olen nyt vastahakoisesti etsinyt vaihtoehtoa, mutta hyvää ei vain löydy. Kokeilussa on tällä hetkellä Feedly, mutta se on liian kikkaileva ja juuri nyt se on alhaalla. Googlen reader on vain niin simppeli ja yksinkertainen, ei mitään liikaa. Yhyy, en löydä hyvää readeria enää ikinä :(. Taidan palata ajassa 10 vuotta taaksepäin ja siirtyä käyttämään selaimen bookmarkeja.

Ja nyt on moni seuraamistani blogeista siirtynyt Fitfashionin alle, ja tuo portaali tuntuu jotenkin kadottavan blogeista jotain niiden identiteetistä. Toki bloggarit kirjoittavat edelleen samaan tyyliin, mutta kommentointi tuolla on jotenkin tönkön näköistä ulkoisesti ja.. niin. Ehkä se suurin töks on tuossa ulkoasussa. Kaikki yritetään puristaa samaan piparkakkumuottiin.

Kolmas ärsytys on Lily, jossa on myös seuraamiani blogeja ja on nyt ollut kaatuneena pari päivää.

Pitkä pinnani on tänään koetuksella.

Fiiliksiä uudesta ohjelmasta

Uuden ohjelman treeniviikko on puolessavälissä. Nyt treenataan siis kolmijakoisella ohjelmalla, kierto on noin viisi päivää ja viikkoon mahtuu myös jonkin verran aerobista. Tänä aamuna tein pitkästä aikaa intervallitreenin juosten. Jos en väärin muista, niin viime syksystä lähtien olen tehnyt niitä ainoastaan kuntopyörällä. Aamulla hieman ennen kuutta lähdin siis, alkuun kymmenen minuuttia hölkkäilyä ja sen jälkeen kuusi kappaletta minuutin vetoja täysillä juosten, parin minuutin palautteluilla. Loppuun taas reilu 10 minuuttia hölkkäilyä kotiinpäin. Sykkeet olivat viimeisessä vedossa 199, mutta nopeasti ne sieltä alaskin tulivat.

Jalkatreenistä

Maanantain jalkapäivässä hain kyllä vielä vähän painoja, ensi kerralla tulee varmaan lisättyä joihinkin liikkeisiin, ainakin maveen (nyt tein 60 kg:lla). Hassua, kun olin tähän asti taas kuvitellut työntäväni 45 asteen prässissä 70-80 kg, enkä taas ollut ottanut kelkan painoa huomioon lainkaan, kuten aiemmin kävi smithin kanssa, kun en laskenut tangon painoa mukaan. Prässin kelkkapa onkin niin paljon kuin 53 kg, joten yhtäkkiä sarjapainoissa tapahtuikin melkoinen harppaus. Yhteensä kelkka + painot olivat tässä treenissä 133 kg, ja vaikka tuntui siltä, että enemmänkin olisi voinut mennä, niin jäin nyt kuitenkin miettimään liikeratojen puhtautta. Ehkäpä teen ensi kerralla ensimmäisen sarjan oikein huolella alas asti hitaasti ja mietitään sitten sitä painojen lisäämistä :D.

Olin kyllä treenin jälkeen puhkipoikki, ja pukkarissa teki tuskaa keräillä kamoja, piti oikein istahtaa alas pakkaamaan kuin mikäkin seniori.

Rinta + selkä

Vaikka viime postauksessa mainitsinkin, että “kukapa jalkapäiviä rakastaisi”, niin kyllä ne silti itselläni vievät voiton selkä/rintapäivästä. Selkään kun ei tunnu mikään menevän perille ja rintalihasten treenaus on muuten vaan ärsyttävää, kun kyseinen lihasryhmä on minulla niin heikko ja hintelä. Penkkiä pitäisi tehdä nyt 30 kilolla 5-6 toiston sarjoja, mutta en vaan pysty tekemään puhtaasti (tanko kiinni rintaan), kun en saa sitä sieltä enää ylös. Voisi tietysti kysyä, jos joku lähellä treenaava voisi varmistaa sarjatauollaan, mutta kaikki aamutreenaajat tuntuvat treenaavan napit korvissa, niin en ole raaskinut häiritä. Tai sitten ovat jo sen verran iäkkäämpiä, etten luota :).

Käsipainoilla vinopenkki on jotenkin turvallisemman oloinen. Nyt tein 10 kilon painoilla, mutta ottaisin 11-kiloiset, jos salilla semmoiset olisi. Taidan katsoa ensi kerralla, miten monta toistoa noilla 12-kiloisilla nousee. Ja en tiedä, kannattaako edes mainita ristikkäistaljasta.. voi hyvää päivää, miten säälittävää on tehdä sarjat pienimmillä mahdollisilla painoilla. Tein ensin 10 kilolla (siis vitoset molemmissa päissä), mutta ei niillä mene kuin 5-6 toistoa, kun 15 pitäisi tehdä. Joten jatkoin siitä sitten 7 kilolla (3,5 kg molemmissa päissä) niin monta kuin jaksoin ja aivan viimeiset sitten 2,5-kilon levyillä. En vaan tykkää rintalihastreenistä yhtään. En yhtään.

Selkätreeni on ihan ok, mutta varsinkaan ylätaljassa ei ole kehitystä juuri tapahtunut. Nyt uudessa ohjelmassa on alataljaa, eikä lainkaan kulmasoutua, byääh. Leuanvetoja on myös, ja niissä kyllä kehitystä on tapahtunut, mutta en osaa sanoa, mikä on hauisten ansiota ja mikä tekniikan. Selän osuus tuntuu olevan edelleen mitätön, kun leveällä myötäotteella roikun tangossa aivan yhtä ressukkana kuin aina ennenkin.. :D.

Näissä niitä leukoja vedetään.Vielä on lisäpainovyöt saaneet roikkua telineissään..

Huomenna on tiedossa käsipäivä, mutta tuo rinta-hartiaseutu on vielä eilisestä treenistä niin kovin kipeä, että saapa nähdä, mitä siitäkin tulee. Menen kyllä poikkeuksellisesti salille vasta illalla, niin ehkäpä ehtii vielä päivän aikana toeta. Ohjelma on kyllä lupaava, siinä on vauhtipunnerrusta tangolla, mistä saa jo vähän painonnostofiilistä. En hirveästi välitä tehdä salilla mitään kovin huomiotaherättäviä liikkeitä. Leuanvetojen kanssakin on vähän niin ja näin, kun se on sellainen voimaliike ja itse olen tällainen kirppu. Mikäs niitä leukoja on vedellessä, jos ne jo hallitsee, nih. Mutta tämmöinen amatöörimäinen räpistely ottaa itsetunnon päälle. (Tämä ei ole yhtään ristiriidassa edellisen postaukseni kanssa, ei!)

Ei kai kukaan nää..

Mainittakoon vielä lopuksi, että potkulautailusesonki on alkanut, eli kesä on nurkan takana! Viime kesän kuljin potkulaudalla töihin keskustasta muutaman kilometrin matkan joka päivä edestakaisin. Matka kesti noin 10 minuuttia ja varsinkin ekojen potkuttelupäivien jälkeen todella tunsi tehneensä “muutaman” kyykyn. Se potkuttelu teki myös viime vuonna hyvää piriformikselleni, joka oli keväisen välilevynpullistuman jäljiltä heikossa hapessa, kun olin kulkenut useamman kuukauden kaikkea tärähtävää varoen, enkä voinut oikein jalkaosastoa treenata kipujen vuoksi. Tänä keväänä/kesänä tilanne on eri, ja aerobista liikuntaa ei nyt oikein tarvitsisi lisätä yhtään, mutta en haluaisi uskoa, että nuo satunnaiset 2 x 10 minuutin potkuttelut päivän aikana kehitystäni kamppaavat. Ei kai?

Mun menopeli <3

Täytyy tässä joku päivä kirjoitella ajatuksiani palautumisesta, nyt kun on tällainen ohjelma, ettei lepopäiviä juurikaan ole. Palautumista käsitellään myös Lihastohtori-blogissa julkaistussa valmentajani todella mielenkiintoisessa vieraskynäkirjoituksessa, jonka seuraavaa osaa odotan innolla. Harmi, että tuota RecoAppia ei ole Androidille (oman puhelimeni käyttis), mutta kotona on kyllä iPad, joten taidan sen siihen ladata.

Aloittelevan (ja vähän kokeneemmankin) salikävijän kompastuskivet

Siitä alkaa olla kuusi vuotta, kun liityin paikallisen kuntosalin jäseneksi. Se oli silloin Finnbody-ketjua, ja nykyisin Elixian sali. En tiennyt ketjusalien toiminnasta mitään ja menin salille avoimien ovien päivänä, joiden luulin olevan oikeasti avoimet. Eli että voi mennä tutustumaan erilaisiin jumppiin ja saliin tuosta noin vain. No, jouduinkin esittelytilaisuuteen ja turhankin päällekäyvä jäsenyysmyyjä sai myytyä minulle vuoden sopimuksen. Vuoden päästä irtisanoin sen, mutta liityin uudelleen noin 4-5 kk:n kuluttua, kun tuli kesken talven ikävä juoksumattoa. Sain uuden jäsenyyden edullisemmin ja paremmilla ehdoilla, ja siirryin sitten vanhana asiakkaana Elixialle yrityskaupan myötä.

Vaikka aikaa on jo kulunut, muistan edelleen ne alkuaikojen epävarmat fiilikset, ja aina silloin tällöin näen salilla jonkun, joka on selvästi ensimmäisiä kertojaan salilla. Silloin tekee mieli aina jollain tapaa osoittaa tukea ja rohkaisua. Koska olen huono tekemään sitä livenä, teen sen näin bloggauksen muodossa.

Alla oleva listaus ei ole yleispätevä, eli kuvaavat aika pitkälti omia alkuaikojen fiiliksiäni. Mutta erilaisilla keskustelupalstoilla pyöriessäni ja salikammoisten kanssa jutellessani olen tullut siihen tulokseen, että näitä samoja asioita miettivät muutkin kuin meikäläinen vuonna 2007. Osa seikoista saattaa blokata salille menon kokonaan.

1) Luulet, että kaikki muut osaavat ja ovat kokeneita/nuorempia/urheilullisempia/parempia ihmisiä

No aika moni osaakin. Mutta jokaisella kuntosalilla on paljon niitä, jotka ovat käyneet salilla vuosia, eivätkä edelleenkään tajua harjoittelun perusperiaatteista yhtään mitään. Välillä mietin, miksi joku edes käy kuntosalilla. Joillekin on tehty saliohjelma 12 vuotta sitten, ja sillä samalla ohjelmallahan treenataan edelleen, painotkin ovat samat.

Omalla salillani käyvät ihmiset ovat aivan tavallisia kuntoilijoita. Hc-bodareita tai fitness-kissoja ei siellä juuri näy.

2) Luulet, että muut tuijottavat sinua

Joku joskus saattaa vilkaista tai pysähtyä katsomaan. Salilla on aika paljon peilejä, joten jos yrittäisi välttää katsomasta ketään, saisi tehdä jo vähän töitä. Itse keskityn enimmäkseen omaan treeniini. Sarjatauolla saatan joskus katsoa ihan mielenkiinnolla, jos joku tekee minulle ihan uutta/vierasta liikettä. Joskus joku treenaa eri tavalla kuin mitä itse olen oppinut, mutta heillä on varmaan siihen syynsä, enkä yleensä uhraa asialle sen enempää ajatuksia.

Olen kuullut, että jotkut ajattelevat salillakävijöiden jakautuvan osittain myös “tekstiilitreenaajiin”. Nykyisin tuota kuulee harvemmin, koska tekniset urheiluvaatteet alkavat olla joka halpahallin valikoimissa. Olen nähnyt salilla treenaajan farkuissakin. Mikään ei oikeastaan enää ihmetytä.

Salilla ollessa kannattaa keskittyä vain omaan suoritukseensa, jolloin ei oikeastaan jää aikaa murehtia, tuijottaako joku ja miksi mahdollisesti. Kyllä olen itsekin ujostellut ja nolostellut. Olen tehnyt liikkeitä aivan päin mäntyä, mutta kukaan ei ole tullut vierelle nauraa räkättämään.  Tai edes tirskunut kaukaa.

Viimeinen nolouden rippeeni karisi varmaankin eräänä kesäisenä aamuna joitain vuosia sitten, kun kävelin kuntosalin alakertaan ja ajattelin oikaista portaiden alta. Aurinko häikäisi isoista ikkunoista ja pamautin otsani portaikon alareunaan niin, että koko sali kumahti. Suusta pääsi niin voimakas manaus, että koko sali hiljeni katsomaan, mitä tapahtui. Istahdin hetkeksi näkemään tähtiä ja mietin, onko minusta treenaamaan. Hetken siinä tosiaan kokosin itseäni ja siirryin sitten lämmittelylaitteisiin tyynesti. Naama hehkui varmaan tulipunaisena, mutta treeniä en jättänyt väliin!

No niin. Nyt olet saanut itsesi psyykattua menemään salille ja uskot, että jokainen tekee siellä omaa juttuaan, etkä ole kenenkään silmätikkuna. Älä vain syyllisty sitten seuraaviin.

3) Jätät jonkun laitteen kokeilematta, koska sen säätäminen näyttää mutkikkaalta tai et tiedä, miten päin siinä istutaan

Opastusta kannattaa aina pyytää! Jos salilla on henkilökuntaa, se kuuluu heidän työhönsä. Ethän maksa salijäsenyydestä tai -käynnistä ja ota siitä täyttä hyötyä? Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Välillä sitä pohtii kysymään menemistä niin kauan, että siitä tulee tehtyä itsellensä jo elämää isompi asia. "Emmä nyt kehtaa, ja emmä nyt sit tee tolla". Voi kun olisin tajunnut paljon aikaisemmin pyytää itselleni perehdytyksen. Olisin saanut treenistä niin paljon enemmän irti. Eikä tarvitse edes pyytää mitään laajaa saliopastusta. Riittää, kun käy kysymässä, että "anteeksi, miten tuota laitetta käytetään?"

Katso myös seuraava kohta.

4) Et uskalla kysyä

Itse olen reippaasti kysynyt ihan kanssatreenajilta apua. Viimeksi tarvitsin apua 45 asteen jalkaprässin kanssa, kun en heti hokannut, miten lukitukset toimivat. Olin aina tehnyt sellaisella prässillä, jossa istutaan ja työnnetään eteenpäin. Kysäisin vieressä treenaavalta kaverilta, joka näytti siltä, että tietää, ja hän olikin todella ystävällinen ja neuvoi mukavasti.

Useimmiten ihmiset haluavat auttaa, se on oma kokemukseni. Toki joukkoon mahtuu niitäkin, jotka saattavat näyttää siltä, että ovat aivan liian kiireisiä auttaakseen. Tämänhän voi toki taklata kysymällä, ehtiikö toinen auttamaan. Jos joku huhkii supersarjoja hektisen oloisena, niin kannattaa ehkä kysäistä joltakin muulta.

5) Jätät alkulämmittelyn väliin

No, tämä ei ole vain amatöörimoka, vaan sitä tapahtuu kaikkialla, kaiken aikaa kokeneiden treenareidenkin keskuudessa. Kun ei ole ennenkään mitään sattunut, niin mitä väliä, right? Mutta etenkin treenaajien, joilla on pieniäkin fyysisiä vastoinkäymisiä tai haasteita, on ehdottoman kannattavaa lämmitellä ja verrytellä hyvin.

Olen täällä aiemminkin kirjoitellut ohimennen jäykästä rintarangastani, ja selkäpäivänä treeni ei varmasti menisi ollenkaan oikeaan osoitteeseen, jos en lämmittelisi rankaa. Aikoinaan harjoittelin leuanvetoja kylmiltään ja onnistuin reväyttämään selkälihakseni. Hemmetti, että oli kipeä monta viikkoa.

Tästä voisi saarnata vaikka kuinka, mutta tiedän, että tämä on niitä asioita, jotka suurin osa oppii vain kantapään kautta. Niinhän itsekin tein.

6) Jätät jonkun lihasryhmän kokonaan treenaamatta

Monet aloittelevat miehet varsinkin tuntuvat hylkivän jalkatreeniä. Penkataan vaan niin maan perkeleesti. Penaa penaa penaa! Lopputulos on pahimmillaan mallia lollipop, kun jalkojen lihakset ovat surkean pienet verrattuna yläkroppaan.

Kukapa jalkapäivää kovin rakastaisikaan, mutta onhan se nyt sulaa hölmöyttä jättää kehon suurimmat lihakset täysin vailla treeniä. Etenkin jos mielessä on rasvanpoltto ja se kuuluisa “kiinteytyminen”.

Rintalihasten treenausta laiminlyödään myös usein. Ensimmäisessä omassa yksijakoisessa saliohjelmassanikaan ei ollut yhtään rintalihasliikettä. Silloiselta ohjaajalta kysyin asiaa, niin hän vain totesi, että voithan vaikka punnertaa lopuksi. Boring! Arvaa, punnersinko ikinä.

Penkkipunnerrus on todella hyvä moninivelliike, jonka suoritustekniikka vain kannattaa opetella hyvin. Sen voi aloittaa vaikka käsipainoilla ja siirtyä vähitellen tangon kanssa punnertamaan. Penkatessa saavat kyytiä myös ojentajat ja hartiat. Mutta penkki ei tietenkään ole mikään yksi ainoa oikea tapa harjoittaa rintaa.

Vatsalihakset jäävät myös monilta treenaamatta. Tai sitten tusataan minuutin verran rutistuksia treenin päätteeksi velvollisuudentunnosta. Niiden vastapainoksi sitten onkin heitä, jotka tuntuvat kuvittelevan, että pelkkä päivittäinen 300 toistoa vatsarutistuksia on riittävä toimenpide kunnon siksarin hankkimiseksi.

Karkeasti yleistäen ongelmia alkaa helposti tulla, jos jättää jonkun lihasryhmän kokonaan treenaamatta. Etenkin, jos treenaa paljon kyseisen lihasryhmän vastalihaksia: treenataan esimerkiksi paljon selkää, muttei lainkaan rintaa. Tai toisinpäin. Tästä saattaa olla seurauksena lihasepätasapainoa, jonka seurauksena puolestaan kireyksiä, asentovirheitä ja kestokramppeja.

---

Mikäli saliharjoittelu kiinnostaa, niin käy tutustumassa paikallisiin saleihin rohkeasti! Pari vuotta sitten mietin salin vaihtoa, ja käväisin kysymässä toiselta lähistöltä olevalta salilta, voisinko vilkaista heidän tilansa. Sanoin ihan suoraan etsiväni itselleni uutta harjoittelupaikkaa. Ystävällinen tyttö vastaanotossa kehotti "ilman muuta" katsomaan ympärilleni. Aluksi ei välttämättä tiedä, mitä haluaa kuntosaliltaan, joten jos salilla on mahdollisuus ostaa kymmenen kerran kortteja tai kuukausikortteja, suosittelen niitä jäsenyyksien sijaan. Itselläni kävi kyllä tuuri siinä mielessä, että olen kasvanut kuntosalini mukana, ja vaikka ärsyttäviäkin muutoksia on tullut, olen oppinut hyväksymään ne ja soveltamaan omaan harjoitteluuni.

Jos et tiedä, mistä lähtisit liikkeelle treenaamisen kanssa; ahmit tietoa, mutta et oikein osaa sitä soveltaa käytäntöön, niin suosittelen lämpimästi jonkinlaisen omavalmentajan/personal trainerin puheille hankkiutumista. Tai vaikka et tietoa aktiivisesti etsisikään, mutta saliharjoittelu kiinnostaa, niin hyvä ja sinulle itsellesi omien tavoitteidesi mukaan laadittu ohjelma tekee treenaamisesta paljon mielekkäämpää. Toimiva vaihtoehto on usein myös aikuisopistojen ja kuntosalien omat treeniryhmät, joissa opetellaan saliharjoittelua ryhmässä.