Hiukan ilahduin jälkikäteen, kun huomasin edellisen postaukseni otsikon sukkeluuden itse postauksen sisällön kanssa. Eh heh, I kill me.
Mutta ilahduin myös, kun sain pt:ltä päivitetyn saliohjelman. Hiukan olin salaa haaveillut neljästä viikottaisesta salitreenistä ja ne sain nyt syys-lokakuuksi. Kaksi lenkkiä sen lisäksi, niin pääsee ravailemaankin. Tänä aamuna pimeässä hölköttelin koiran kanssa seitsemän kilometrin vakkarilenkkini, en mennytkään salille. Hämärässä bongattiin varmaan kahdeksan rusakkoa ja lisäksi yksi kissa, joka juoksi kuin tuli perseen alla. Häntä paksuna pötkönä se kaahasi pimeältä sivutieltä eteemme ja jatkoi matkaansa raketin lailla sadan metrin päässä sijaitsevan talon pihaan. Koira tuijotti hölmistyneenä sen perään, ja olisi mielellään pinkaissut samaan pihaan, mutta käskyn alla tyytyi sitten steppailemaan vierelläni. Mietin, että olikohan siellä kettu, vai mitä lie katti noin kamalasti säikähtänyt, tuskinpa meitä kuitenkaan.
Uusi ohjelma on hurjan mielenkiintoinen, niin kuin aina. Muutaman viikon kun sitä on runtannut, niin aamuisin alkaakin olla Malisen sanoin olo, että "ei saatana, taasko tätä sammoo". Mutta se on sen ajan murhe! Nyt odottelen ihan mukavassa vireessä huomisaamua ja jalkapäivää. Ohjelmassa on mm. romanialaista mavea, juoksijan askelkyykkyä, askelkyykkykävelyä, prässiä ja eristäviä liikkeitä. Hei hei takakyykkääminen vähäksi aikaa, en jää kaipaamaan.
Muuten on ohjelmassa sitten yksi selkeä koko kropan voimatreeni, ja kolme muuta treeniä ovat body-tyyppistä jaetumpaa hinkkausta selkä&rinta, kädet&olkapäät ja jalat. Dippejä varten pitäisi opetella käyttämään lisäpainovyötä, mutta haluaisin hankkia oman, enkä tiedä mistä! Yritin kesällä etsiä eri urheilualan liikkeistä, mutta en löytänyt. Vielä kun löytäisi sellaisen, joka ei ole nahkaa, niin olisi aina parempi.
maanantai 16. syyskuuta 2013
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Sisältö kateissa
Tämän viikon treenit jäivät määrällisesti vähäiseksi, mutta liikuntaa on tullut ihan reippaasti, kun koirat nyt viimeinkin saapuivat ja pääsen taas lenkkeilemään niiden kanssa. Mutta muuten tuli tehtyä kolme salitreeniä ja yksi juoksulenkki. Ja nolla venyttelyä.. (harmi kun jokapäiväisellä venyttelyn ajattelulla ei ole vaikutuksia venyvyyteen). Syyskuu on jo puolivälissä ja olen laiminlyönyt venyttelyn ihan kokonaan, vaikka se oli yksi tavoitteistani. Olen saanut siitä itselleni tehtyä nyt niin ison asian, etten tule venytelleeksi ollenkaan, jos en ehdi/jaksa venytellä vähintään puolta tuntia kerrallaan. Hmph. Löydän tähänkin kyllä ratkaisun ja motivointikeinon itselleni, mutta nyt en jaksa edes ajatella asiaa.
Into ja puhku on edelleen kateissa, vaikka toivoin loppuviikosta löytyvän inspiraatiota pt:n tapaamisen ja Helsinki Comedy-festareiden avulla, niin silti on edelleen tyhjä ja turhautunut olo. Enkä oikein tiedä miksi. Se nyt näkyy väistämättä tässä blogissakin, en oikein saa tännekään tuotettua mitään järkevää.
Tänään kokkailtiin, hernekeittoa ja porkkanasämpylöitä. Mies teki keiton, minä sämpylät. Sämpylätaikinaan laitoin kaurahiutaleita, vaaleaa soijarouhetta ja porkkanaa, oikein rouskuvia ja rapsakoita sämpylöitä tuli.
Viikonlopun olen vain lepäillyt. Mielessä kävi lähteä juoksemaan, mutta tyydyin sitten vain lenkkeilemään koirien kanssa. Jotenkin pitäisi saada vaan iskostettua mieleen, että voimatyyppisessä treenissä ei riehuta menemään pitkin viikkoa, vaan pitää malttaa mielensä ja todella antaa niille lepopäiville (monikossa!) paikkansa treeniohjelmassa. Pt sanoikin jossain vaiheessa, että minun kaltaisia ihmisiä valmennettaessa on usein kyse siitä, että mitä lähdetään karsimaan, eikä niinkään liikunnan lisäämisestä. Raskaiden voimatreenien jälkeen palautuminen voi vaatia jopa kolme vuorokautta, toki monet asiat vaikuttavat palautumiseen.
Viikonloppu meni hujauksessa ohi. Komediafestarit takana, kaksi näytöstä käytiin katsomassa. Tämä oli festarien viides vuosi ja ollaan oltu joka vuosi mukana, joka kerta taidettu käydä vähintään kahdessa näytöksessä, jonain vuonna useammassakin. Ilahduttavan monipuolista juttua oli tänä vuonna, vaikka kyllä turhan monia suomalaisia koomikoita vaivaa jonkinlainen laiskuus uuden matskun tuottamisessa. Tai vaikea se kai on laiskuudesta moittia, hyvän läpän hiominen esiintymiskelpoiseksi on varmaan ihan hemmetin vaikeaa. Tänä vuonna erityisesti Niko Kivelä ja Andre Wickström täytyy mainita siinä, että yhtään aiemmin kuultua juttua ei tullut. Jape Grönroosin näin ensimmäistä kertaa ja hänellä oli ihan hyvä tatsi, myös yleisöön.
Tuli ostettua myös uusi jääkaappi. Meni lopullisesti hermo tuohon nykyiseen, joka sirisee ja särisee. Tänään kiskoin sen kolostaan, imuroin hillittömät karvakerääntymät pois ja työnsin takaisin paikoilleen. Hetken se hurisi tyytyväisenä, kunnes alkoi taas särisemään. Mutta kaupat uudesta on jo tehty ja parin viikon päästä saadaan se. Ei ollut halvimmasta päästä, mutta kerranhan se vain kirpaisee ja kun se on saapunut, en tule muistelemaan sitä hintaa, mitä siitä maksettiin.
Treeneihinhän nuo edellämainitut jutut eivät liity sitten mitenkään, mutta näin ne lepopäivät vietettiin. Huomenna taas salille, toivottavasti takareidet alkaisivat olla jo toipuneet perjantain treeneistä.
Into ja puhku on edelleen kateissa, vaikka toivoin loppuviikosta löytyvän inspiraatiota pt:n tapaamisen ja Helsinki Comedy-festareiden avulla, niin silti on edelleen tyhjä ja turhautunut olo. Enkä oikein tiedä miksi. Se nyt näkyy väistämättä tässä blogissakin, en oikein saa tännekään tuotettua mitään järkevää.
Tänään kokkailtiin, hernekeittoa ja porkkanasämpylöitä. Mies teki keiton, minä sämpylät. Sämpylätaikinaan laitoin kaurahiutaleita, vaaleaa soijarouhetta ja porkkanaa, oikein rouskuvia ja rapsakoita sämpylöitä tuli.
Viikonlopun olen vain lepäillyt. Mielessä kävi lähteä juoksemaan, mutta tyydyin sitten vain lenkkeilemään koirien kanssa. Jotenkin pitäisi saada vaan iskostettua mieleen, että voimatyyppisessä treenissä ei riehuta menemään pitkin viikkoa, vaan pitää malttaa mielensä ja todella antaa niille lepopäiville (monikossa!) paikkansa treeniohjelmassa. Pt sanoikin jossain vaiheessa, että minun kaltaisia ihmisiä valmennettaessa on usein kyse siitä, että mitä lähdetään karsimaan, eikä niinkään liikunnan lisäämisestä. Raskaiden voimatreenien jälkeen palautuminen voi vaatia jopa kolme vuorokautta, toki monet asiat vaikuttavat palautumiseen.
 |
| Kissat, koska internet |
Tuli ostettua myös uusi jääkaappi. Meni lopullisesti hermo tuohon nykyiseen, joka sirisee ja särisee. Tänään kiskoin sen kolostaan, imuroin hillittömät karvakerääntymät pois ja työnsin takaisin paikoilleen. Hetken se hurisi tyytyväisenä, kunnes alkoi taas särisemään. Mutta kaupat uudesta on jo tehty ja parin viikon päästä saadaan se. Ei ollut halvimmasta päästä, mutta kerranhan se vain kirpaisee ja kun se on saapunut, en tule muistelemaan sitä hintaa, mitä siitä maksettiin.
Treeneihinhän nuo edellämainitut jutut eivät liity sitten mitenkään, mutta näin ne lepopäivät vietettiin. Huomenna taas salille, toivottavasti takareidet alkaisivat olla jo toipuneet perjantain treeneistä.
perjantai 13. syyskuuta 2013
Ainahan se on mielessä?
Onpa tänään ollut outo olo, kun aamulla tein pt:n kanssa suht raskaan treenin, mutta en ole ollut oikeastaan nälkäinen koko päivänä. Söin aamiaista jo ennen aamulenkkiä (= koirien kanssa rauhallinen tunnin kävely); banaania ja soijajogurttia soijaprotskulla. Treenin jälkeen join palkkarin ja kun pääsin toimistolle, söin aika pian kunnon ruoan: luomu-hernekeittoa, johon pilkoin reilusti savutofua päälle ja keiton kylkeen reissumiehen molemmat puolikkaat porkkanahummuksella päällystettynä.
Yhden aikaan söin protskupatukan ja kun tulin kotiin, kävin koirien kanssa kolmen vartin lenkillä. Tässä vaiheessa patukan syömisestä oli kulunut jo nelisen tuntia, eikä vieläkään nälättänyt. Söin sitten puuroa marjoilla. Kun ei oikein mitään tehnyt mieli, niin en viitsinyt alkaa kokkailemaankaan (eipä sillä, että muutenkaan sillä saralla erityisesti kunnostautuisin :D ).
Olen niin tottunut siihen, että treenipäivinä kroppa huutaa ruokaa, että olen aivan hämilläni. Treeni oli vielä tosiaan melko raskas, mavea kolmella eri tyylillä (perinteinen, sumo ja romanialainen), ja lisäksi penkkiä ja leuanvetoja superina 8 x 3 sarjoilla. Viimeisessä leuanvedoissa meni kyllä jo ihan koukkukäsillä ja niukin naukin leuka ylitti tangon.
Mavessa tsekattiin tekniikka ja sain tosi havainnollistavan selvityksen siitä, miltä sen pitäisi näyttää ja miltä se nyt näyttää. Pienillä romuilla (60 kg) lantion seutu ja takapuoli tekee töitä kuten pitää. 70 kilossa selkä lähtee liikaa aktivoitumaan. Se pysyy kyllä suorassa, eli ei köyristy sentään, mutta lähtee dominoimaan liikettä ja takapuoli laiskottelee. Mur! Sain tähän hyvän vahvistavan apuliikkeen tiedoksi, jota en osaa YHTÄÄN kuvailla, mutta taljassa köydellä kuitenkin tehtävä, takapuolta aika muikeasti aktivoiva liike. Teen sen maven sarjatauolla, joten saan heti tuntumaa oikeaan paikkaan. Pt lupaili, että aktivointiharjoitteiden ansiosta romut voisivat lähteä jo kuukauden sisällä nousuun. Mavea teen nyt sitten romanialaisella tyylillä (+ perinteisellä), ja se olikin ihan uusi liike.
Asiasta toiseen ja alkuperäiseen.. olen miettinyt, missä vaiheessa olen kehittänyt syömisestä itselleni näin ison ongelman. Tai no, iso ja iso, mutta kuitenkin se pyörii mielessä jatkuvasti. Yhtenä syynä olen pitänyt kevään kiristelyä, toisena syynä erilaisten blogien lukemista (en siis syytä blogeja, olen vain vaikutteille altis ja turhan spontaanisti hyppään kokeilemaan kaikenlaista, mikä näyttää jollain toimivan). Tänään kun olen mielestäni syönyt kunnollista ruokaa, eikä mitään mielitekoja ole, suhtaudun omaan hössötykseeni jopa vähän ihmetellen, ulkopuolisena. Tämän päivän aikana on tullut jotenkin sellainen rauhallinen olo, että ei mun tarvitse enää laskeskella kaloreita tai miettiä makroja.
Yhtenä taustavaikuttajana on kieltämättä Rahkamuijan taannoinen kirjoitus (niin, vaikutteille altis) ja yhtenä tekijänä se, että olen jo niin pitkään syömisiäni tarkkaillut, että eiköhän se terveellinen syöminen pitäisi tulla jo ilman kontrolliakin, suoraan jostain alitajunnasta. Kolmas tekijä (nämä eivät ole missään järjestyksessä) on se, että kun olen opetellut juomaan vettä, mulla on nykyisin jopa jano, mikä on outoa. Siis, että tunnistan janon muutenkin kuin jonkun 10 kilometrin hikilenkin jälkeen. Kaikkea sitä voi oppia näinkin vanhana ;). Juon aamulla herättyäni, juon ennen kuin lähden salille, juon ennen kuin lähden koirien kanssa lenkille, juon lenkiltä tultuani. Kyllä mulla puhelimen sovellus edelleen muistuttaa siitä ja logitan juomiseni, mutta olen viimeinkin oppinut kantapään kautta, että jano voi ilmetä myös mielitekoina. Tai olen oppinut toisinpäin; kun olen juonut riittävästi, mielitekoja ei ole yhtään niin paljon.
Neljäs tekijä on se, että ymmärsin hiljattain syöväni tylsyyteen. Koirat olivat lähes kolme viikkoa isäni luona, ja tuntui, ettei päivissä ole riittävästi mielekästä sisältöä. Kun tämän tunnesyömisen tajusin, niin olen pystynyt tekemään asialle jotain ja etsimään muuta tekemistä päiviini. Olen jopa päässyt lempiharrastukseni pariin, vienyt siskon koiraa eläinlääkäriin. Edesmenneen koiran kanssa rampattiin eläinlääkärissä aivan jatkuvasti ja se tiedon määrä, jonka niillä käynneillä sain, oli jotenkin addiktoivaa. Googlasin ja selvittelin, kyselin lääkäriltä lisää tietoja ja kun löysin hyvän ja perusteellisen eläinlääkärin, en enää muualle mennytkään.
No, sivupoluille eksyin, mutta kuitenkin. Tällä hetkellä on mukava sisäinen rauha näiden ravintoasioiden kanssa (voisin kuvitella, että uskoon tulleista tuntuu vähän tältä). Tänään pt otti mittoja ja rasvaprosentin pihdeillä, ja sanoi laittavansa ne meilillä vielä uuden ohjelman mukana. En siis tällä hetkellä vielä tiedä niitä, mutta kyllä itsekin näen, että rasvaa on tullut lisää, joskaan en ole ihan lähtömittoihin palannut. Tästäkään en kuitenkaan enää stressaa, sillä en halunnut niin pieneksi ja hinteläksi jäädäkään, etenkin kun yläkroppa oli jotenkin tosi luisevan oloinen. Haluan pehmustetta ja lihaa, jäntevän atleettisen kropan, mutta haluan ennen kaikkea voimaa. Sen sanoin tänään ykköstavoitteekseni. Kehonkoostumus on sivuseikka, enkä halua siihen enää keskittyä. Toki se on mukava bonus, kun kropasta näkyy, että on treenattu. Lihaserottuvuus on varmaan jatkossakin mukana jonkinlaisena sivutavoitteena, miksikään power bellyksi en sentään ajatellut ryhtyä. Eli ehkä jatkossakin tässä blogissa saattaa vilahtaa kuva tai pari kropastani.
Olin jotenkin ajatellut, että ruokien punnitseminen, puntarissa ramppaaminen ja kalorien laskeminen ehkäisee sen, että en kerryttäisi rasvaa tähän kroppaan liiemmälti, vaan mahdollistaisi painon kertymisen nimenomaan lihaksena. Kävi kuitenkin niin, että noista toimenpiteistä huolimatta (no, puntarissa käymisen lopetinkin jo loppukesästä) rasvaa kertyy silti, sillä joka tapauksessa söin tylsyyteeni liikaa. Nyt aion vain luottaa maalaisjärkeeni ja syödä sen, mitä hyvältä tuntuu. Keskityn puhtaaseen ruokaan, tuoreisiin kasviksiin ja riittävään veden juontiin ja luotan, että tulosta syntyy sillä.
Tuntuupa tämä postaus sekavalta.. no, ehkä tästä ajatuksesta saa silti kiinni.
(Helsinki Comedy Festivalin ensimmäinen setti nähty ja huomenna toinen. Ihana viikonloppu!)
Yhden aikaan söin protskupatukan ja kun tulin kotiin, kävin koirien kanssa kolmen vartin lenkillä. Tässä vaiheessa patukan syömisestä oli kulunut jo nelisen tuntia, eikä vieläkään nälättänyt. Söin sitten puuroa marjoilla. Kun ei oikein mitään tehnyt mieli, niin en viitsinyt alkaa kokkailemaankaan (eipä sillä, että muutenkaan sillä saralla erityisesti kunnostautuisin :D ).
 |
| Punaherukat ja mansikat, killeri-yhdistelmä! |
Olen niin tottunut siihen, että treenipäivinä kroppa huutaa ruokaa, että olen aivan hämilläni. Treeni oli vielä tosiaan melko raskas, mavea kolmella eri tyylillä (perinteinen, sumo ja romanialainen), ja lisäksi penkkiä ja leuanvetoja superina 8 x 3 sarjoilla. Viimeisessä leuanvedoissa meni kyllä jo ihan koukkukäsillä ja niukin naukin leuka ylitti tangon.
Mavessa tsekattiin tekniikka ja sain tosi havainnollistavan selvityksen siitä, miltä sen pitäisi näyttää ja miltä se nyt näyttää. Pienillä romuilla (60 kg) lantion seutu ja takapuoli tekee töitä kuten pitää. 70 kilossa selkä lähtee liikaa aktivoitumaan. Se pysyy kyllä suorassa, eli ei köyristy sentään, mutta lähtee dominoimaan liikettä ja takapuoli laiskottelee. Mur! Sain tähän hyvän vahvistavan apuliikkeen tiedoksi, jota en osaa YHTÄÄN kuvailla, mutta taljassa köydellä kuitenkin tehtävä, takapuolta aika muikeasti aktivoiva liike. Teen sen maven sarjatauolla, joten saan heti tuntumaa oikeaan paikkaan. Pt lupaili, että aktivointiharjoitteiden ansiosta romut voisivat lähteä jo kuukauden sisällä nousuun. Mavea teen nyt sitten romanialaisella tyylillä (+ perinteisellä), ja se olikin ihan uusi liike.
Asiasta toiseen ja alkuperäiseen.. olen miettinyt, missä vaiheessa olen kehittänyt syömisestä itselleni näin ison ongelman. Tai no, iso ja iso, mutta kuitenkin se pyörii mielessä jatkuvasti. Yhtenä syynä olen pitänyt kevään kiristelyä, toisena syynä erilaisten blogien lukemista (en siis syytä blogeja, olen vain vaikutteille altis ja turhan spontaanisti hyppään kokeilemaan kaikenlaista, mikä näyttää jollain toimivan). Tänään kun olen mielestäni syönyt kunnollista ruokaa, eikä mitään mielitekoja ole, suhtaudun omaan hössötykseeni jopa vähän ihmetellen, ulkopuolisena. Tämän päivän aikana on tullut jotenkin sellainen rauhallinen olo, että ei mun tarvitse enää laskeskella kaloreita tai miettiä makroja.
Yhtenä taustavaikuttajana on kieltämättä Rahkamuijan taannoinen kirjoitus (niin, vaikutteille altis) ja yhtenä tekijänä se, että olen jo niin pitkään syömisiäni tarkkaillut, että eiköhän se terveellinen syöminen pitäisi tulla jo ilman kontrolliakin, suoraan jostain alitajunnasta. Kolmas tekijä (nämä eivät ole missään järjestyksessä) on se, että kun olen opetellut juomaan vettä, mulla on nykyisin jopa jano, mikä on outoa. Siis, että tunnistan janon muutenkin kuin jonkun 10 kilometrin hikilenkin jälkeen. Kaikkea sitä voi oppia näinkin vanhana ;). Juon aamulla herättyäni, juon ennen kuin lähden salille, juon ennen kuin lähden koirien kanssa lenkille, juon lenkiltä tultuani. Kyllä mulla puhelimen sovellus edelleen muistuttaa siitä ja logitan juomiseni, mutta olen viimeinkin oppinut kantapään kautta, että jano voi ilmetä myös mielitekoina. Tai olen oppinut toisinpäin; kun olen juonut riittävästi, mielitekoja ei ole yhtään niin paljon.
Neljäs tekijä on se, että ymmärsin hiljattain syöväni tylsyyteen. Koirat olivat lähes kolme viikkoa isäni luona, ja tuntui, ettei päivissä ole riittävästi mielekästä sisältöä. Kun tämän tunnesyömisen tajusin, niin olen pystynyt tekemään asialle jotain ja etsimään muuta tekemistä päiviini. Olen jopa päässyt lempiharrastukseni pariin, vienyt siskon koiraa eläinlääkäriin. Edesmenneen koiran kanssa rampattiin eläinlääkärissä aivan jatkuvasti ja se tiedon määrä, jonka niillä käynneillä sain, oli jotenkin addiktoivaa. Googlasin ja selvittelin, kyselin lääkäriltä lisää tietoja ja kun löysin hyvän ja perusteellisen eläinlääkärin, en enää muualle mennytkään.
No, sivupoluille eksyin, mutta kuitenkin. Tällä hetkellä on mukava sisäinen rauha näiden ravintoasioiden kanssa (voisin kuvitella, että uskoon tulleista tuntuu vähän tältä). Tänään pt otti mittoja ja rasvaprosentin pihdeillä, ja sanoi laittavansa ne meilillä vielä uuden ohjelman mukana. En siis tällä hetkellä vielä tiedä niitä, mutta kyllä itsekin näen, että rasvaa on tullut lisää, joskaan en ole ihan lähtömittoihin palannut. Tästäkään en kuitenkaan enää stressaa, sillä en halunnut niin pieneksi ja hinteläksi jäädäkään, etenkin kun yläkroppa oli jotenkin tosi luisevan oloinen. Haluan pehmustetta ja lihaa, jäntevän atleettisen kropan, mutta haluan ennen kaikkea voimaa. Sen sanoin tänään ykköstavoitteekseni. Kehonkoostumus on sivuseikka, enkä halua siihen enää keskittyä. Toki se on mukava bonus, kun kropasta näkyy, että on treenattu. Lihaserottuvuus on varmaan jatkossakin mukana jonkinlaisena sivutavoitteena, miksikään power bellyksi en sentään ajatellut ryhtyä. Eli ehkä jatkossakin tässä blogissa saattaa vilahtaa kuva tai pari kropastani.
 | ||
| Kirsikka- tai luumutomaatteja menee nykyisin rasiallinen joka päivä |
Tuntuupa tämä postaus sekavalta.. no, ehkä tästä ajatuksesta saa silti kiinni.
(Helsinki Comedy Festivalin ensimmäinen setti nähty ja huomenna toinen. Ihana viikonloppu!)
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Santsaa rauhassa?
Lattea ja jopa hieman apea fiilis on jatkunut lähes koko viikon. Eilen kuitenkin tuli käytyä sarjisfestareilla ja ensi viikolla on Helsinki Comedy -festarit, niin alkoi jo vähän mieli piristyä. Tänään on tarkoitus mennä leffaan tsekkaamaan Woody Allenin Blue Jasmine (ihan sen takia, että siinä on Louis C.K., eikä Allenin leffat nyt muutenkaan ihan paskoja ole olleet).
Perjantaina aamulla erehdyin ennen salille menoa vilkaisemaan blogeja ja huomasin, että yhden seuraamani bloggarin kissa on kuollut. Siinä sitten hetken vetistelin, ja salille meno tuntui jotenkin ihan turhalta ja tuhoon tuomitulta reissulta jo ennakkoon. Kuka sitä nyt itku silmässä maastavetoa saa aikaiseksi. Sain koottua itseni ja menin sitten kuitenkin. Jalkatreeniä oli ohjelmassa.
Kiskoin 70 kiloa mavea kahdessa viitosen sarjassa lämmittelysarjojen jälkeen. Tuntui oudolta, kun olin sitä nostamassa, mutta se ei tuntunut millään lähtevän maasta. Uusi yritys, eikä vieläkään liikkunut. Jo nyt on prkl. Päätin, että vielä kerran yritän ja jostain taka-alalta mieleeni putkahti se, kun kiskoin taannoin sen sekakäyttäjän sieltä aamukasteiselta nurmikolta. Hassua, mutta whatever works ja niin se rauta lähti liikkeelle kolmannella yrityksellä. Ja nousi nätisti viisi kertaa putkeen. Seuraavassa työsarjassa ei tarvinnutkaan sitten mitään henkiä manata.
Maven jälkeen tein monotonisesti askelkyykkyä tangon kanssa. Ohjelmassa oli juoksijan askelkyykkyä, jonka teen kiskotangolla, kun se vaatii vähän enemmän tasapainoa. Mutta joku nainen oli siinä juuri tekemässä takaolkapäitä, joten suunnitelmaan tuli muutos. Askelkyykkykävelyt tein kahden 16 kilon kahvakuulan kanssa. Prässiin en latonut viime kertaista enempää, koska sarjat ovat aika pitkiä, 20 toistolla. Kelkka painaa sen 53 kiloa ja tein kolme sarjaa +60, +80 ja +90 kg. Jotenkin en jaksanut hirveästi laskeskella saati etsiä kiekkoja, joten ladoin siihen niitä painoja, mitä nyt läheltä löytyi.
Etu- ja takareisiä treenasin vielä lopuksi laitteessa ja molempiin sain lisätä painoja. Etureisillä nostin kaikki kolme sarjaa 55 kilolla, mutta en osannut oikein edes iloita siitä, kuten tavallisesti “JES!” kun saan tehtyä jotain isommilla painoilla. Nyt oli vain sellainen “aha, no hyvä kai näin.” -olo.
Mave-sarjojen loppupuolella huomasin, että selkä on aika jumissa, joten eilinen rinta+selkätreeni jää tekemättä. Selkä on oikeastaan kipeytynyt eilisen aikana vielä lisää, vasemman latsin alaosassa on kipeä pahkura, jota mies yritti eilen vähän hieroa. Kävin eilen aamulla sitten hölkkäilemässä perjantaina muussatut reiteni lämpöiseksi. Selkää ei parane yhtään liikarasittaa, ja nyt on juuri sellainen olo, että sen palautuminen on pahasti kesken. Tämä päivä meneekin siis lepopäivänä, ja se onkin sitten ensimmäinen kahteen viikkoon. Huomenna jatkuu voimatreenit ohjelman mukaisesti. Tällä viikolla olen venytellyt peräti 20 minuuttia, joten tänään on venyteltävä. Ei ole ihmekään, että tulee lihasjumeja ja kolotuksia, kun olen niin laiminlyönyt tuon kehonhuollon.
Kahden viikon runttaus on nyt sitten päättynyt. Ajatuksenahan oli alunperin olla ihan pienesti kevyemmillä kaloreilla, mutta ei siitä mitään tullut, kun kroppa vaatii sapuskaa. Olen varmaan nyt niin massiivinen lihaskimppu, että peruskulutuskin on kasvanut :D. Ei vaan, tuleehan tuota liikuntaa sen verran paljon ja kun voimanhankinta on tavoitteena, niin ei auta näemmä yhtään kevennellä. Naisena on muutenkin työlästä saada lihasmassaa ja kun kehoni on valmiiksi tällainen suht hintelänpuoleinen ja vegaaniruokavalio vielä siihen päälle, niin tällaisen sählärin pitää tuohon ravintopuoleen ihan oikeasti keskittyä.
On jotenkin sellainen olo, että vielä vähän hukassa olen noiden syömisteni kanssa. Että himmailen liikaa "kunnon ruoan" kanssa, kun olen tottunut kevyen toimistotyöläisen annoskokoihin. Kun valittelen syömisen vaikeutta tyyliin "pitää syödä niin paljon", niin ihmiset eivät meinaa aina ihan ymmärtää ongelmaani. Pitäisi ilmaista itseään tarkemmin, että "kun pitää syödä niin paljon puhdasta kunnon ruokaa". Nyt yritän opetella vetämään niitä rekkamiehen annoksia, eikä se oikeastaan ole ongelma silloin, kun on hyvää ruokaa ja seuraa. Viime viikolla siskon ja miehen laittamasta punajuuri-peruna-savutofusalaatista upposi varmasti yli neljännes meikäläisen ahneeseen napaan (meitä oli siis neljä kokonaista + yksi mini-ihminen jakamassa isoa satsia), joten kyllä minä syömisen osaan jos haluan osata. Taustalla vaan edelleen naputtaa sellainen pieni syyllisyydentuntoinen fitness-ihminen naputtamassa kaloreista. Kun saisin sen olemaan hiljaa silloin kun syön oikeaa ruokaa, niin se olisi jo edistysaskel.
Eilen ennen kaupungille lähtöä kokkailin ja sain viimein aikaiseksi testata Jonnan blogissa ollutta kukkakaali-"riisiä". Kukkikset mikroon, blenderiin ja pannulle. Helppoa ja nopeaa. Tuli hyvää, valkosipulin maku tuli mukavasti läpi. Mausteiksi heitin mustapippuria, basilikaa ja persiljaa. Sipulijauhetta ei ollut, mutta kävin eilen kokkailujen jälkeen ostamassa, joten seuraavalla kerralla on.
Tämän seuraksi tein sitten jälleen Chocochilin kesäkurpitsa-kikhernepihvejä, ja tyytyväisenä voin todeta, että olen kyllä oppinut paljon rohkeammaksi mausteiden kanssa. Noihinkin tuli heitettyä ohjeessa olleiden mausteiden lisäksi muitakin mausteita, esim. valkosipulijauhetta, valkopippuria sekä timjamia.
En oikeastaan mittaile muita aineksia kuin nuo gluteenijauhot ja korppujauhot sekä veden + soijakastikkeen. Kikherneitä heitän yhden purkin, raastan puolikkaan kesäkurpitsan ja mausteita laitan "sopivasti". Gluteenijauhot tekevät taikinasta sitkoisaa ja helppoa käsitellä ja valmiit pihvit ovat oikeasti pihvimäisiä, eli niihin tarvitsee jo vähän veistäkin. Pannulle laitoin rypsiöljyä ja pihveihin ripottelen grillausmaustetta.
Mies osti joskus reilu vuosi sitten kaksi tuollaista DeBuyerin hiiliteräspannua, syvän wokkimaisen "maalaispannun" (jossa kukkakaaliriisin paistoin) ja sitten tuollaisen vähän vähemmän syvän, jossa nuo pihvit paistuvat kuvassa. Tykkään laadukkaista tuotteista (no, kukapa ei) ja nuo pannut ovat kyllä vieneet ruoanlaiton ilon uudelle askeleelle. Nuo ovat käytännössä ikuisia, kunhan niistä pitää huolta. Mies on hommannut meille myös Macin veitsiä ja Kyoceran keraamisia veitsiä, enkä enää ikinä taatusti leikkaa millään perttiperusveitsellä. En edes tiennyt, miten kevyesti paksukuorisinkin tomaatti silpoutuu, ennen kuin olin kokeillut keraamista veistä. Näistä keittiön laatutyökaluista voisin joskus tehdä ihan oman postauksensa.
Kikhernepihvit söin sitten perunamuhennoksen ja kukkakaaliriisin kanssa. Tuo "riisi" on hyvä lisäke sellaisenaankin, mutta nyt pihvit kaipasivat kylkeensä perunaa ja sitä myös sitten syötiin.
Perjantaina aamulla erehdyin ennen salille menoa vilkaisemaan blogeja ja huomasin, että yhden seuraamani bloggarin kissa on kuollut. Siinä sitten hetken vetistelin, ja salille meno tuntui jotenkin ihan turhalta ja tuhoon tuomitulta reissulta jo ennakkoon. Kuka sitä nyt itku silmässä maastavetoa saa aikaiseksi. Sain koottua itseni ja menin sitten kuitenkin. Jalkatreeniä oli ohjelmassa.
Kiskoin 70 kiloa mavea kahdessa viitosen sarjassa lämmittelysarjojen jälkeen. Tuntui oudolta, kun olin sitä nostamassa, mutta se ei tuntunut millään lähtevän maasta. Uusi yritys, eikä vieläkään liikkunut. Jo nyt on prkl. Päätin, että vielä kerran yritän ja jostain taka-alalta mieleeni putkahti se, kun kiskoin taannoin sen sekakäyttäjän sieltä aamukasteiselta nurmikolta. Hassua, mutta whatever works ja niin se rauta lähti liikkeelle kolmannella yrityksellä. Ja nousi nätisti viisi kertaa putkeen. Seuraavassa työsarjassa ei tarvinnutkaan sitten mitään henkiä manata.
 |
| Maastavetoa sumotyyliin |
Etu- ja takareisiä treenasin vielä lopuksi laitteessa ja molempiin sain lisätä painoja. Etureisillä nostin kaikki kolme sarjaa 55 kilolla, mutta en osannut oikein edes iloita siitä, kuten tavallisesti “JES!” kun saan tehtyä jotain isommilla painoilla. Nyt oli vain sellainen “aha, no hyvä kai näin.” -olo.
Mave-sarjojen loppupuolella huomasin, että selkä on aika jumissa, joten eilinen rinta+selkätreeni jää tekemättä. Selkä on oikeastaan kipeytynyt eilisen aikana vielä lisää, vasemman latsin alaosassa on kipeä pahkura, jota mies yritti eilen vähän hieroa. Kävin eilen aamulla sitten hölkkäilemässä perjantaina muussatut reiteni lämpöiseksi. Selkää ei parane yhtään liikarasittaa, ja nyt on juuri sellainen olo, että sen palautuminen on pahasti kesken. Tämä päivä meneekin siis lepopäivänä, ja se onkin sitten ensimmäinen kahteen viikkoon. Huomenna jatkuu voimatreenit ohjelman mukaisesti. Tällä viikolla olen venytellyt peräti 20 minuuttia, joten tänään on venyteltävä. Ei ole ihmekään, että tulee lihasjumeja ja kolotuksia, kun olen niin laiminlyönyt tuon kehonhuollon.
Kahden viikon runttaus on nyt sitten päättynyt. Ajatuksenahan oli alunperin olla ihan pienesti kevyemmillä kaloreilla, mutta ei siitä mitään tullut, kun kroppa vaatii sapuskaa. Olen varmaan nyt niin massiivinen lihaskimppu, että peruskulutuskin on kasvanut :D. Ei vaan, tuleehan tuota liikuntaa sen verran paljon ja kun voimanhankinta on tavoitteena, niin ei auta näemmä yhtään kevennellä. Naisena on muutenkin työlästä saada lihasmassaa ja kun kehoni on valmiiksi tällainen suht hintelänpuoleinen ja vegaaniruokavalio vielä siihen päälle, niin tällaisen sählärin pitää tuohon ravintopuoleen ihan oikeasti keskittyä.
On jotenkin sellainen olo, että vielä vähän hukassa olen noiden syömisteni kanssa. Että himmailen liikaa "kunnon ruoan" kanssa, kun olen tottunut kevyen toimistotyöläisen annoskokoihin. Kun valittelen syömisen vaikeutta tyyliin "pitää syödä niin paljon", niin ihmiset eivät meinaa aina ihan ymmärtää ongelmaani. Pitäisi ilmaista itseään tarkemmin, että "kun pitää syödä niin paljon puhdasta kunnon ruokaa". Nyt yritän opetella vetämään niitä rekkamiehen annoksia, eikä se oikeastaan ole ongelma silloin, kun on hyvää ruokaa ja seuraa. Viime viikolla siskon ja miehen laittamasta punajuuri-peruna-savutofusalaatista upposi varmasti yli neljännes meikäläisen ahneeseen napaan (meitä oli siis neljä kokonaista + yksi mini-ihminen jakamassa isoa satsia), joten kyllä minä syömisen osaan jos haluan osata. Taustalla vaan edelleen naputtaa sellainen pieni syyllisyydentuntoinen fitness-ihminen naputtamassa kaloreista. Kun saisin sen olemaan hiljaa silloin kun syön oikeaa ruokaa, niin se olisi jo edistysaskel.
Eilen ennen kaupungille lähtöä kokkailin ja sain viimein aikaiseksi testata Jonnan blogissa ollutta kukkakaali-"riisiä". Kukkikset mikroon, blenderiin ja pannulle. Helppoa ja nopeaa. Tuli hyvää, valkosipulin maku tuli mukavasti läpi. Mausteiksi heitin mustapippuria, basilikaa ja persiljaa. Sipulijauhetta ei ollut, mutta kävin eilen kokkailujen jälkeen ostamassa, joten seuraavalla kerralla on.
Tämän seuraksi tein sitten jälleen Chocochilin kesäkurpitsa-kikhernepihvejä, ja tyytyväisenä voin todeta, että olen kyllä oppinut paljon rohkeammaksi mausteiden kanssa. Noihinkin tuli heitettyä ohjeessa olleiden mausteiden lisäksi muitakin mausteita, esim. valkosipulijauhetta, valkopippuria sekä timjamia.
En oikeastaan mittaile muita aineksia kuin nuo gluteenijauhot ja korppujauhot sekä veden + soijakastikkeen. Kikherneitä heitän yhden purkin, raastan puolikkaan kesäkurpitsan ja mausteita laitan "sopivasti". Gluteenijauhot tekevät taikinasta sitkoisaa ja helppoa käsitellä ja valmiit pihvit ovat oikeasti pihvimäisiä, eli niihin tarvitsee jo vähän veistäkin. Pannulle laitoin rypsiöljyä ja pihveihin ripottelen grillausmaustetta.
Mies osti joskus reilu vuosi sitten kaksi tuollaista DeBuyerin hiiliteräspannua, syvän wokkimaisen "maalaispannun" (jossa kukkakaaliriisin paistoin) ja sitten tuollaisen vähän vähemmän syvän, jossa nuo pihvit paistuvat kuvassa. Tykkään laadukkaista tuotteista (no, kukapa ei) ja nuo pannut ovat kyllä vieneet ruoanlaiton ilon uudelle askeleelle. Nuo ovat käytännössä ikuisia, kunhan niistä pitää huolta. Mies on hommannut meille myös Macin veitsiä ja Kyoceran keraamisia veitsiä, enkä enää ikinä taatusti leikkaa millään perttiperusveitsellä. En edes tiennyt, miten kevyesti paksukuorisinkin tomaatti silpoutuu, ennen kuin olin kokeillut keraamista veistä. Näistä keittiön laatutyökaluista voisin joskus tehdä ihan oman postauksensa.
Kikhernepihvit söin sitten perunamuhennoksen ja kukkakaaliriisin kanssa. Tuo "riisi" on hyvä lisäke sellaisenaankin, mutta nyt pihvit kaipasivat kylkeensä perunaa ja sitä myös sitten syötiin.
Taisin eilisen päivän aikana syödä viisi tuollaista pihviä kaiken kaikkiaan. Ruokaa kyllä uppoaa nykyisin melko paljon. Kikherneitä kannan tällä hetkellä kaupasta sellaista tahtia, että pitänee katsoa, josko tulisi halvemmaksi hakea kunnon säkki niitä jostain etno-/luomukaupasta ja keittää itse + pakastaa. Ajatuksenani on tässä syyskuun aikana kokeilla yksi päivä kokonaan ilman soijaproteiinia (ja laskea päivän proteiininsaanti); jos se menee helposti ja kivuttomasti, niin miksei myös useampi päivä. Mutta ensin pupellan nuo soijajogurtit kaapista pois, niin eivät mene hukkaan. Muutama resepti onkin jo mielessä ja raportoin sitten tänne blogiin kokeiluistani.
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Elämä kuin Espoon keskus
Jotenkin on ollut vähän tyhjä olo jonkin aikaa, ja tuntuu ettei ole mitään tuotettavaa tänne blogiin. Ehkä energiani lähti koirien mukana Forssan seudulle, sillä ne rytmittävät päiväni niin touhukkaaksi, että ilman niitä en saa oikein rutiineista otetta. Töistäkään en saa lähdettyä ajoissa pois, kun ei ole kiire ulkoiluttamaan rakkeja. Joten vastaan vielä yhteen meiliin ja toiseen, teen presiksen palaveriin, jotan raportteja, tutkin ja analysoin, kuuntelen puheluja, teen yhtä ja toista pientä iltatunneille asti.
Tylsyyteen, hormonaalisista syistä ja ties mistä välinpitämättömyydestä johtuen olen myös viime päivät syönyt mitä sattuu (äsken iltapalaksi kaksi munkkia). Tiedän, että tämä on ohimenevää, joten en ole jaksanut kauheasti skarpata, vaan annan tämän olotilan mennä ohi sen kummemmin stressaamatta. Pätkäpaastoilustahan kirjoittelin taannoin, alkuhuumaa kesti jonkin aikaa, mutta väsyin siihen, että katselin liikaa kelloa, ja pohdin syömisikkunoita yms. Tuo yön yli kestävä paasto on minulla aika luonnostaan 12-13 tuntia muutenkin, niin en jaksa sen kummemmin nyt kelloa kyttäillä.
Salitreenit kulkevat kyllä hyvin, ja koko ajan pientä kehitystä tapahtuu. Tänään tein vipareita 7 kilon käsipainoilla ja takaolkapäät menivät puhtaasti, ja ensimmäinen sarja jopa hieman kevyestikin 24,5 kilolla. Ja olisikin ihan hemmetin ikävää, jos kaikki tämä syöminen ja hiilarin pupeltaminen ei näkyisi lainkaan treeneissä.
Tämän viikon veivaan siis vielä kolmijakoisella ja ensi viikosta sitten palaan taas voimaharjoittelun pariin. Eilen ja tänään aamulla olen käynyt lenkillä siskon koirien kanssa, ja onkin tullut käveltyä aika paljon reippaampaa vauhtia kuin omien hoidokkieni kanssa. Tunnissa tehtävän kävelylenkin vedän tuon vauhtikaksikon kanssa kolmeen varttiin, joten se menee jo ihan urheilusta. Tänään kävin lenkillä salin jälkeen ja olkapäät oli niin hyvin muussattu salilla, että pelkkä talutushihnojen pitely tuntui aralta. Sellaisen huomion tein, että kun normaalisti teen koirien kanssa sen tunnin mittaisen aamulenkin ennen salille menoa, niin vaikka se onkin rauhallista köpöttelyä, on sillä silti hieman negatiivinen vaikutus salilla jaksamiseen. Ajankäyttösyistä ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä toisinpäin, kun sali aukeaa vasta 6.30. Toki voisin ajatella herääväni vasta kuudelta, käyväni salilla ja sen jälkeen koirien kanssa lenkillä ja lähtisin salipäivinä töihin vasta klo 10:ksi. Hm.
Viikon päästä perjantaina treenitreffit pt:n kanssa ja tämän kuun lopussa on Lihaskasvun optimointi -seminaari aivan tässä kotinurkilla, luvassa varmasti paljon hyvää tietoa.
Äh, pakko kai kinuta koirat isältä tänne viikonloppuna. Veli on menossa sinne, niin hän voisi ottaa piskit kyytiin ja toisi ne tänne. Eihän tästä ajelehtimisesta tule muuten loppua.
Tylsyyteen, hormonaalisista syistä ja ties mistä välinpitämättömyydestä johtuen olen myös viime päivät syönyt mitä sattuu (äsken iltapalaksi kaksi munkkia). Tiedän, että tämä on ohimenevää, joten en ole jaksanut kauheasti skarpata, vaan annan tämän olotilan mennä ohi sen kummemmin stressaamatta. Pätkäpaastoilustahan kirjoittelin taannoin, alkuhuumaa kesti jonkin aikaa, mutta väsyin siihen, että katselin liikaa kelloa, ja pohdin syömisikkunoita yms. Tuo yön yli kestävä paasto on minulla aika luonnostaan 12-13 tuntia muutenkin, niin en jaksa sen kummemmin nyt kelloa kyttäillä.
Salitreenit kulkevat kyllä hyvin, ja koko ajan pientä kehitystä tapahtuu. Tänään tein vipareita 7 kilon käsipainoilla ja takaolkapäät menivät puhtaasti, ja ensimmäinen sarja jopa hieman kevyestikin 24,5 kilolla. Ja olisikin ihan hemmetin ikävää, jos kaikki tämä syöminen ja hiilarin pupeltaminen ei näkyisi lainkaan treeneissä.
Tämän viikon veivaan siis vielä kolmijakoisella ja ensi viikosta sitten palaan taas voimaharjoittelun pariin. Eilen ja tänään aamulla olen käynyt lenkillä siskon koirien kanssa, ja onkin tullut käveltyä aika paljon reippaampaa vauhtia kuin omien hoidokkieni kanssa. Tunnissa tehtävän kävelylenkin vedän tuon vauhtikaksikon kanssa kolmeen varttiin, joten se menee jo ihan urheilusta. Tänään kävin lenkillä salin jälkeen ja olkapäät oli niin hyvin muussattu salilla, että pelkkä talutushihnojen pitely tuntui aralta. Sellaisen huomion tein, että kun normaalisti teen koirien kanssa sen tunnin mittaisen aamulenkin ennen salille menoa, niin vaikka se onkin rauhallista köpöttelyä, on sillä silti hieman negatiivinen vaikutus salilla jaksamiseen. Ajankäyttösyistä ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä toisinpäin, kun sali aukeaa vasta 6.30. Toki voisin ajatella herääväni vasta kuudelta, käyväni salilla ja sen jälkeen koirien kanssa lenkillä ja lähtisin salipäivinä töihin vasta klo 10:ksi. Hm.
Viikon päästä perjantaina treenitreffit pt:n kanssa ja tämän kuun lopussa on Lihaskasvun optimointi -seminaari aivan tässä kotinurkilla, luvassa varmasti paljon hyvää tietoa.
Äh, pakko kai kinuta koirat isältä tänne viikonloppuna. Veli on menossa sinne, niin hän voisi ottaa piskit kyytiin ja toisi ne tänne. Eihän tästä ajelehtimisesta tule muuten loppua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)