Keholle ja mielelle jouluhuolto

Kävin taas tänä aamuna hierojalla ja seuraava aika on varattu viikon päähän maanantaille. Nyt en aio tehdä sitä virhettä, että ryykäisin heti huomenna salille treenaamaan selkää/hauista. Nautin hieronnasta kyllä aivan suunnattomasti. Niin kipeitä kohtia löytyi joka puolelta, mutta ihan tosi iso apu ja helpotus tästäkin kerrasta taas oli. Enkä ollut lainkaan niin pahassa kunnossa kuin viime keskiviikkona sinne mennessäni. Olen nyt rullaillut kroppaa eri puolilta ja venytellyt varsinkin rintalihaksia. Tällä hetkellä on ainakin sellainen paatoksellinen olo, että tämä kroppa on saatava nyt elastisemmaksi ja vetreämmäksi. En aio olla alle nelikymppisenä kumaraselkäinen ja olkapäistä kiero toimistotyöläinen, joka kärsii kaikenlaisista ongelmista, kun ei ole venytellyt ja huoltanut kroppaansa tarpeeksi.

Salitreeni on huomenna kyllä ohjelmassa, mutta jalkapäivä. Viime viikolla hieronta oli iltapäivällä 16-17 ja seuraavana aamuna olin salilla. Nyt hieronnasta ehtii kulua vuorokausi ja treenin pääpainopiste on alakropassa. Ajattelin kyllä ottaa huomiselle myös maastavetoharkat pitkästä aikaa, sillä edellinen kerta taisi olla alkukuussa. Nyt on kyynärvarretkin paremmassa hapessa, kun keksin niitä rullailla piikkipalloilla. Ongelmahan on osittain tuolla ylempänä tiukoissa rintalihaksissa ja olkapäissä. Hieroja availi tänään tehokkaasti etuolkapäitä ja hyvänen aika, miten tiukassa tuo hauislihakin oli.

Rintalihaksia hierottaessa tulee aina mieleen nainen, joka kävi kotona hieromassa edesmennyttä koiraani sen viimeiset 2-3 elinvuotta. Ilja-sakemannimix nautti hieromisesta ja lähestulkoon aina nukahtikin, kun sitä hierottiin. Se kuorsasi kevyesti ja hieroja veivasi sen selkälihaksia, lapoja ja takajalkojen isoja reisi- ja pakaralihaksia. Sain siitä itsekin niin hyvän mielen, kun näin, kuinka koira otti hieronnan niin hyvin vastaan. Jokaisen hieronnan jälkeen se oli vetreä, iloinen ja niin täynnä virtaa kuin vanha iso koira nyt vain voi olla. Juttelimme hierojan kanssa niitä näitä ja kerran hän kertoi, että pienin hänen asiakkaansa oli ollut chihuahua, ja että sitä hierottaessa oli kuulemma ollut hieman hölmö olo, kun koira oli ollut niin mini, joten sen suurimmat lihaksetkin olivat tyyliin aikuisen ihmisen etusormen kokoiset. Niinpä kun makaan itse siinä hierottavana, hieroja on kuitenkin aika isokokoinen mies ja itse taas olen tällainen pikkuisemman puoleinen, niin tulee aina mieleen, että näinköhän hänellä on hölmö olo, kun hieroo noita pieniä rintalihaksia (pectoralis minor), jotka ovat suurinpiirtein hänen etusormensa kokoiset..

Hieronta näin joulun alle on kyllä mahtava tapa rentoutua täysin ja hiljentyä joulun viettoon. Tästä voisi ottaa kyllä perinteen. Vietämme mieheni kanssa joulua kaksin, kuten yleensäkin. Lauantaina kyläilin veljen luona, ja siellä oli myös koko muu perheeni. Aiempina vuosina olemme tavanneet aattona päivällä ja matkanneet sitten omiin koteihimme illaksi. Eilen vierailtiin Kouvolan seudulle miehen vanhempia tapaamaan. Siinäpä ne joulun velvollisuudet sitten ovatkin. Lahjoja emme vaihda; miehen vanhemmat antoivat jotakin pientä ja yhdeltä ystävältäni sain myös pienen paketin. Itse ostin myös hänelle ja muutamille lähipiirin lapsille.

Meillä jouluruoat vaihtelevat vähän vuodesta toiseen. Perinteisestä suomalaisesta joulupöydästä en saa irti juuri mitään; en pidä laatikoista, piparit ja tortut ovat turhia, kasvissyöjänä en syö kinkkua tai kalaa, rosolli on vähän tylsää jne. Mutta karjalanpiirakat! Niitä teemme yhdessä joka joulu (ja joskus kesälläkin, jos innostutaan). Riisipuuron keitämme kauramaitoon ja yleensä minä pyörittelen piirakkapohjat ja mies täyttää ne. Sitten kun niitä on tarpeeksi paistettavaksi, mies siirtyy paistamishommiin ja dippailee piirakat rasvasulaan ja minä jatkan täyttämisellä ja rypyttämisellä. Muutama tunti tuossa yleensä vierähtää ja lopputulos on kaiken vaivan ja ajan arvoista. Nam!

Uuniin menossa

 

Valmista tuli

Tänä vuonna jouluksi tehdään tofu-pähkinämureke, jota tehtiin ensimmäisen kerran joskus melkein 10 vuotta sitten. Sitten se jäi pois, mutta teki nyt paluun joulupöytään, kun en oikein tuosta seitankinkusta nyt innostu. Sen kanssa syödään peruna-persiljasosetta ja punakaali-ananassalaattia. Pyöräytän tässä myös Sacher-kakun, jotta varmistan huolellisesti riittävän energiansaannin!

Hiljentyminen joulunviettoon ei tarkoita minulla sitä, että treenit jäisivät tauolle tai välttämättä edes kevyemmäksi. Treeni vie kuitenkin päivästä sen 1-2 tuntia, joten siinä ehtii möllötellä köllötellä ihan ylenpalttisesti, kun ei tarvitse käydä töissä, eikä ole mitään välttämätöntä menoa minnekään. Se on minulle sitä rauhoittumista, että ollaan vaan kotosalla ja koko kaupunki on muutenkin puolityhjillään ja hiljainen. Ulos tulee joka tapauksessa lähdettyä koirien kanssa, ja treenit sujuvat tuossa kodin lähettyvillä kuntosalilla, joka on joulupäivän suljettu, mutta muuten joka päivä jollain tavalla auki. Yksi kivoimmista joulumuistoistani onkin vuodelta 2005, kun molemmat vanhat koirat vielä elivät, ja lähdin niiden kanssa joulupäivän aamulla aikaisin lenkille. Lunta oli aivan polviin saakka, eikä tietysti mitkään aura-autot olleet vielä liikkeellä, ainakaan tuolla kevyen liikenteen väylillä ja lenkkipoluilla. Koirat aurasivat lunta ja puskivat eteenpäin kinoksissa ja ketään muuta ihmistä ei näkynyt missään koko tunnin lenkin aikana.

Rakkaat edesmenneet muffet

Viime vuonna kävin jouluaattona juoksemassa parin tunnin lenkin, mutta tänä vuonna tosiaan tarkoitus on tehdä rankempi salitreeni mavetteluineen kaikkineen. Luonnostelin tässä myös muuten treeniohjelmaa joulunpyhien ajaksi:

ma 23.12. eli tänään: lepo
ti 24.12. jalat + vatsat
ke 25.12. lepo
to 26.12. olkapäät + ojentaja
pe 27.12. intervalli kuntopyörällä
la 28.12. selkä + hauis
su 29.12. jalat + vatsat
ma 30.12. olkapäät + ojentaja
ti 31.12. juoksulenkki
ke 1.1. lepo

Kävin lauantaina tekemässä olkapää+ojentaja -treenin. Treeni alkoi dippimaksimeilla; 10, 10 ja 8 meni ilman lisäpainovyötä. En ole edelleenkään saanut hankituksi lisäpainovyötä enkä osaa käyttää sitä salilla olevaa. Pitää joskus pyytää jotain näyttämään, mutta nyt kun nuo lukemat ilman lisäpainovyötä ovat vielä noinkin pienet, niin tässä pärjätään vielä tovi. Dippihän on siitä mahtava liike, että siinä ottaa hyvin osumaa myös etuolkapäät ja rintalihakset. Ajattelin jatkossa vaihdella tuota ojentaja-olkapää -treeniä siten, että alkuun on vuorokertoina joko dippi tai penkkipunnerrus.

Dipin jälkeen tein pystysoutua ja -punnerrusta vuorosarjana, ranskalaista punnerrusta käsipainoilla makuuasennossa, face pullia takaolkapäille, ojentajarutistusta taljassa ja vipunostoja eteen+sivulle seisten sekä lopuksi vielä hapottavat viparisarjat kylkimakuulla.

Olen tänä vuonna tehnyt enimmäkseen 1- ja 2-jakoisella ohjelmalla. Loppukeväästä vaihdettiin kolmijakoiseen, mutta siinä selkä ja rinta tehtiin samana päivänä, ja sitten erikseen kädet + olkapäät. Tämä nykyinen jaottelu tuntuu mieluisammalta; tosin en tiedä, kuinka paljon siitä on pelkästään vaihtelun tuomaa mielekkyyttä. Ajattelin nyt mennä tällä jaolla seuraavat 10-12 viikkoa. Tiedän jo nyt, että kaikille viikoille en ehdi tekemään kuutta salitreeniä (kahta treenikertaa per lihasryhmä), mutta teen sen, minkä ehdin. Keväällä kolmijakoista tehdessä viikossa oli neljä tai viisi salitreeniä siten, että yksi lihasryhmä tuli treenatuksi aina viiden päivän välein. Jos oli jalkapäivä maanantaina, niin seuraavan kerran jalat treenattiin lauantaina. Se oli ihan toimiva kierto.

Varsinaisesta saliohjelmasta sen verran, että mavea aion jatkossa(kin) tehdä 2-4 kertaa kuussa, askelkyykkykävely saattaa joinain jalkapäivinä vaihtua prässiin, ja jotkut jalkapäivät aion keskittää ihan kunnolla takareisiin. Mutta jotta pysyn kärryllä kehityksestäni, niin tietyt perusliikkeet pysyvät pitkällä aikavälillä kuitenkin mukana, vaikka silloin tällöin yksittäiseltä päivältä vaihtuvatkin toiseen. Aion nyt kuitenkin luonnostella itselleni rungon tosiaan tälle koko ajanjaksolle, koska se vähentää sitten häsläystä ja tuo koko hommaan kaivattua ryhtiä. Nyt joulun aikaan on kiva suunnitella kaikenlaista, kun on kunnolla aikaa ajatella, pyöritellä ja pohtia asioita.

Hyvää Joulun aikaa kaikille!

edit: kuvat jäivät matkasta..

Raudan rutinaa, koiria ja kaalilaatikkoa

Ollakseen perjantaiaamu ennen joulua, oli salilla aika paljon porukkaa heti sen avauduttua. Ei nyt ruuhkaksi asti todellakaan, mutta kuitenkin sellaista pientä aamuhösseliä. Oma treenini sujui letkeästi, ei tarvinnut odotella paikkojen vapautumista tai muutenkaan väistellä ketään. Tänään oli siis jalkapäivä.

Räpsäisy ennen salin puolelle siirtymistä

Treenatessa todellakin huomasi, että edellinen jalkapäivä oli ollut 7.12.!! Järkytyin, kun vilkaisin salipäiväkirjaa. Siitä kiukustuneena päätin, että tänään ei himmata, vaan lähdetään vähintään samoilla painoilla ja toistomäärillä kuin viimeksikin. Olkoonkin takana stressin täyteinen ajanjakso ja syömiset jotainmitäsattuu. Lämmittelyt alkuun, eli kuntopyörä + verkka, yht. 12 minuuttia. Ja sitten kyykkäämään.

Boksikyykyissä 45 kiloa harteille ja neljä 15 toiston sarjaa. Eipä ollut olo yhtään niin suorituskykyinen ja vahva kuin taannoin leuhotin. Mutta muristen nousin viimeisetkin toistot ylös. Viimeisen sarjan 10 toiston jälkeen meni loput viisi ainoastaan julmasti psyykkaamalla ja tiksiläistä kurkkulaulantaa harjoittaen. Mutta meni silti.

Askelkyykyn olen nyt vaihtanut tangolla tehtäväksi, tein toista kertaa sillä. Aikaisemmin tein siis smithissä juoksijan askelkyykkyä, mutta smith tuppaa olemaan usein varattu, tai siinä on ärsyttävästi jonkun edellisen treenaajan jäljiltä penkit ja lastit, joita ei huvita ryhtyä purkamaan. Ja käteväähän se on jatkaa kyykkypaikalla. Koska en ole tasapainoilun mestari, ja liike on tosiaan vielä aika uusi, niin painot ovat aika varman päälle. Nyt nostin hieman lastia, ja tein 35 kilolla. Askelkyykyn teen takaa eteen, se on minulle jotenkin luontevampaa. Eli astun taakse ja sieltä tuon jalan toisen viereen.  Tangon kanssa en kikkaile juoksijatyylillä, vaan teen normaalia askelkyykkyä vaan.

Ham raise-penkkiin seuraavaksi, kun jaloissa alkoi jo tuntua tärinää. 25 kilon lisäpaino kyytiin ja ylös niin, että hanuri kutistuu rusinaksi :P. Kolme sarjaa, 12 toistoa per sarja ja sen jälkeen olikin mielenkiintoista kävellä portaat alas laitesaliin. Askelkyykkykävelyä pari sarjaa, käsissä 12 kilon kahvakuulat. Joskus olen tehnyt 16 kilon kuulillakin, mutta sittemmin olen nössöillyt. Noilla 12-kiloisillakin kun saa hyvän tuntuman, eikä tarvitse keskittyä puristusotteeseen.

Sitten vielä reidenojennus ja -koukistus vuorosarjana. Tässä tuli viimeisessä ojennussarjassa yksi toisto vähemmän kuin viimeksi, mutta annoin itselleni anteeksi, kun askelkyykyssä oli kuitenkin ollut painot isommat. Yritin tuoda sen viimeisen toiston edes vajaana, mutta ei lähtenyt niin ei.

Ja loppuun vielä kolme erilaista vatsalihasliikettä vuorotellen kiertona; ensin perusrutistuksia, siitä suoraan lankkuun ja sitten vielä selällään maaten jalkojen nostoja. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä lankkua suorilla käsillä ja se oli aivan turhaa! Olin kuvitellut, että se on haastavampaa?! En nähnyt sekkaria siinä ollessani, joten laskin mielessäni 40:een ennen kuin päätin katsoa kelloa. Olin ollut siinä jo 1,5 minuuttia kun luulin olleeni vasta minuutin. Hmph. Pysyn kyynärnoja-asennossa vastaisuudessakin. En edes merkannut tuota 1,5 minuutin suoritusta mihinkään, kun se ei tuntunut oikein missään muualla, paitsi eilisestä treenistä väsyneissä hauiksissa.

12,12,11 :(

Jalkatreenin vakkarikesto ja keskisyke. Maksimit tänään 194.

Tänään on ohjelmassa kodin siivoamista ja siinäpä se. Päikkärit aion ottaa ja koirien kanssa lenkkeillä. Aamulla satoi räntää niin paljon, että jätin varsinaisen pidemmän lenkin tehtäväksi nyt vasta päivällä siinä toivossa, että selkenee. Ja nythän siellä jopa puoliksi aurinko pilkahtelee pilvien lomasta.

Pikkukoira ei vielä tiedä, että ulkona on kehno sää

Isompi koirakaan ei tiedä, mutta sitä ei haittaisi muutenkaan. Säänkestävä otus <3

Koko jouluksi on ennustettu tällaista sateista, harmaata, +4 paikkeilla olevaa säätä tänne päin. Parturoinkin tuon pikkukoiran ensi töikseni, kun se tuli hoitoon pari päivää sitten. Tai minä otin lähinnä tassut ja pään, mies saksi torson alueen. Koira ei enää eteensä paljoa nähnyt, ja nyt kun on lyhyt turkki, niin sen mukana kantautuu sitten vähemmän kaikkea kuraakin ja on helpompi pitää koirakin puhtaana. Tosin se kyllä viilettää ulkona takki päällä, kun tuollaisella rodulla ei ole pohjavillaa lämpimänä pitämässä.

Kokkailin pari päivää sitten kaalilaatikkoa. Ohjeen nappasin Maijan makia-blogista ja sovelsin sitten hieman. Ei ollut ohrasuurimoja, niin käytin Myllärin luomu porkkanaohrattoa, jonka ostin syksyllä jostain, ehkä Punnitse&Säästä -myymälästä? Tai I Love Me-messuilta? En yhtään muista. Mutta hyvin se toimi tässä sapuskassa.

 

Kaalilaatikkohan ei mitään kaunista ruokaa ole, ja aika suuritöinenkin oli. Minulla oli muistikuva, että se olisi ollut helpompaa? Tai vähemmän työlästä ainakin. Ehkä viimeksi tehdessäni (reilu vuosi sitten) oli pienempi kaali. Nyt tuota oli 2,5 kiloa, joten silputtavaa riitti. Minulla on kaalilaatikon kanssa myös se ongelma, että sitä syödessä on koko ajan jotenkin nälkäinen olo. Ihan kuin se ei tekisi kylläiseksi ollenkaan. Eilenkin söin sitä yli puoli kiloa ja sain kyllä vatsani täyteen niin, että viimeiset haarukalliset olivat jo aivan hitusen hankalia. Mutta silti ei ollut mitenkään raskas tai tukala olo. Tuntui, että se vatsan täysi olokin hujahti pois hyvinkin sukkelasti. Ei jäänyt nälkä, eikä mitään mielitekoja, mutta ei myöskään sellainen olo, että vatsassa on niinkin paljon ruokaa.

Ja tätähän riittää vielä muutama kilo.. pakastimeen vaan pois
joulun alta.

Tähän loppuun täytyy vielä kertoa, kun tässä koneella istuessani alkoi yhtäkkiä ulkoa kuulua itkua. Koirat kuulostelivat ja sanoin, että ei mitään hätää, joku lapsi siellä vain itkee. Kuulosti siltä, että joku pieni poika itkee suuttuneena ja lohduttomana. Odotin itkun kaikkoavan, että ehkä ovat matkalla johonkin tuossa tiellä, mutta sepäs ei loppunutkaan vaan yltyi. Pakko oli katsoa ikkunasta, että itkeekö tuossa ikkunan alla joku apua tarvitseva lapsi.

Nyt istun alas, panen reppuni laulamaan

Koirahan se oli. Siinä se odotti isäntäänsä ja jodlasi murheellisena. Näytti niin erikoiselta paikalta jättää koira odottamaan, että kävi jo mielessä, että joku on sen siihen hylännyt. Mutta kuinka todennäköistä se nyt on..? No, kärsimätön kun olen, niin kävin tuossa paikallisessa putiikissa kysymässä, että onko koira jonkun asiakkaan. Sinne ovelle se tuijotti ja itki. Myyjä tiesi kertoa, että se on jonkun takahuoneessa olevan asiakkaan. Totesin vaan siihen, että ok, mietitytti vaan, kun se ulvoo niin sydäntäsärkevästi. Lähdin takaisin kotiin ja sanoin koiralle ohimennen, että kohta se isäntä tulee, istu vaan alas. Ihan kuin koira olisi ymmärtänyt, kun se hiljeni, istahti ja tuijotti minua kysyvästi. Sanoin vielä, että "hyvä poika, kohta isäntä tulee". Ja se oli hiljaa. Tulin takaisin asuntoomme ja koira istui edelleen hiljaa. Ihan hetken kuluttua sen isäntä tulikin. Kaiken kaikkiaan ulvomisen alkamisesta tähän loppupisteeseen meni ehkä 10-15 minuuttia, mutta koiran ajassahan se on 7x enemmän ;). (Ja meikäläisen eläinten asioihin liittyvällä kärsivällisyydellä ikuisuus.)

Olen kyllä tällainen hemmetin kukkahattutäti ja joka-asiaan-puuttuja, mutta saanpahan ainakin itselleni mielenrauhan. Harmittaa, kun ihmiset jättävät koiria odottamaan itseään, etenkin jos kyseessä on tuollainen, jolle se on selkeästi stressaava tilanne. Tuo tie, minkä varressa se odottaa, on ajoväylä liikekiinteistön parkkipaikalle/-lta, joten ei nyt niin kovin fiksu paikka muutenkaan. Täällä pääkaupunkiseudulla kauppojen ulkopuolelle jätettyjä koiria on varastettu ja muutenkin ne ovat alttiina kiusanteolle ja aika lailla onnettomat puolustautumismahdollisuudet on vaikka jotain kepeillä tai kivillä kiusaavia pikkupoikia vastaan. Eikö parasta olisi, että koirien kanssa tehdään lenkit ja asiointimatkat erikseen? [/avautuminen]

Optimismiharha ja paluu salille

Aika ajoin kärsin optimismiharhasta. Niin tosin kaikki muutkin ihmiset enemmän tai vähemmän. Tiedätkö sinä ne heikot hetket, milloin tulee sorruttua yltiöoptimistisiin odotuksiin itsensä ja oman käyttäytymisensä suhteen? Tässä kun on ollut kaikkea tätä stressiä, ja salitreenit jäivät hetkeksi syrjään, niin silti säilyi usko siihen, että tuossa kohtaa menen viimein salille (illalla, mukamas, kun en aamulla ehdi) ja teen kuuden treenin viikon + aamulenkit.

Yeah right. Maanantaina tein aamulla juoksulenkin. Illalla oli tarkoitus mennä treenaamaan selkää&hauista, mutta sitten päätä jomotteli sen verran, että salille ei ollut asiaa. Tiistaina en olisi aamulla ehtinytkään salille, ja silti säilyi usko siihen, että illalla menen. Niin varmaan. Kun en pääse sinne iltaisin silloinkaan, kun elämässä on hyvä draivi päällä, niin kyllä toki silloin sitten, kun on kunnolla pomppuja, töyssyjä ja mutkia matkassa.

Ehkä se on vain lopullisesti päästettävä tuosta optimismiharhasta irti, että illalla muka menisin treenaamaan. Illan minä ei vain jaksa eikä halua jaksaa. Jotenkin olen ajatellut sen niin, että en halua tehdä kielteistä päätöstä salille illalla menemisestä jo ennakkoon. Haluan antaa itselleni mahdollisuuden ja yritän uskoa itseeni päivän mittaan. Teen jo suunnitelmaa, että lähden sillä ja tällä junalla kotiin (töistä), vien koirat lenkille, syön ja annan ruoan laskeutua ja sitten! Todellisuudessa vien koirat lenkille, syön ja sen jälkeen istahdan sohvalle tai nojatuoliin koneen äärelle, ja siinähän sitten alkaakin jo nukuttaa, kun kello lähentelee kahdeksaa.

Tällainen samanlainen olo se on varmaan niillä, jotka uskovat aloittavansa laihduttamisen ensi maanantaina, joulun jälkeen tai vaikka loppiaisen jälkeen. Se ensi maanantain "minä" on niin paljon reippaampi ja jaksavampi; se käy aamuisin tekemässä aerobiset treenit ja syö vain bodyruokaa. Kunnes tulee ensi maanantai, ja kas: sama vanha tyyppihän sitä ollaan edelleen, aamuaerobiset ja bodyruoka kiinnostavat yhtä paljon vähän kuin aina ennenkin.

Eräs ystäväni tosiaan uhosi juhannuksen tienoilla, että "haluais laihduttaa 10 kiloa koulun alkuun mennessä" (koulut alkoivat elokuun puolivälissä). Jo käytetty ilmaisu paljasti, miten tosissaan sitä ollaan liikenteessä: "mä haluisin laihduttaa". Kun jotain halutaan tai "yritetään", niin päätökseen ei olle todella sitouduttu. Sanojen ja mielen voima on merkittävä, sitä ei välttämättä tule juurikaan ajatelleeksi. Luin jostain tutkimuksesta, jossa kahdelle ryhmälle opetettiin kieltäytymistä herkuista siten, että toinen ryhmä sanoi "en aio ottaa" ja toinen ryhmä kieltäytyi sanomalla "en voi syödä". Ryhmä, jonka päätös kuulostaa itse vakaasti tehdyltä, pärjäsi paljon paremmin. Toinen ryhmä ulkoisti jo sanoillaan vastuun herkuttelusta jollekin muulle taholle kuin itselleen. "Mä en voi syödä (mutta mieli tekee, ja kylhän mä oikeastaan voinkin, vai?)"

Työssäni mietin paljon sitä, miten asiat ilmaisen, ja millaisia sanamuotoja käytän. Ihan pienillä muutoksilla lauseet kuulostavat niin erilaisilta; yhtä tekijää tai teon sanaa muuttamalla voi asian sisältö muuttua todella negatiivisesta todella positiiviseen; käskystä kehotukseen, tsemppaavasta lannistavaan. Jokaisen, joka tavoittelee elämässään jotain, olisi hyödyllistä tunnistaa oman sisäisen puheensa ääni ja suunta. Ovatko tavoitteet vain jotain, mitä yritetään tai halutaan: "Mä yritän tässä nyt lopetella tupakointia" vai ovatko ne jämäköitä kiveen valettuja päätöksiä "Lopetin tänään tupakoinnin". Tuntuu siltä, että vahvojen päätösten tekemistä pelätään jo valmiiksi epäonnistumisen vuoksi. Vaikka epäonnistumisen riski on jo sillä suurempi, että päätös ei ole vahva! Ironista, eikö vain? Ja kun se epäonnistumisen hetki koittaa, sen jälkeiset teot ovat ratkaisevia: jääkö vellomaan luuserifiiliksissä vai tekeekö päätöksen uudelleen, nousee ylös ja taistelee?

On varmasti asioita, joita vastaan on hankalampi taistella. Itselläni se on tuo aamu-/iltatreeni. Kun nousen joka tapauksessa viideltä päivittäin, on illalla akku jo tyhjä siinä vaiheessa, kun salille ehtisin. Vireystila ja vuorokausirytmi ovat asioita, joille en oikeastaan voi mitään. On siis sopeuduttava elämään oman rytminsä mukaan. Joskus harvoinhan olen illalla salillekin päässyt menemään, mutta nyt en osaa suorilta käsin sanoa, mitä niissä päivissä on ollut erityistä, mikä on iltatreenin mahdollistanut.

Tänään kävin heti aamulla 6:30 treenaamassa, vaikka onkin lomapäivä. Selkää ja hauista viimein treenasin. Vähän piti tiputella painoja joissain liikkeissä, kun eilen illalla kävin hierojalla ja lihakset olivat vähän turhankin velton oloiset. Ehkä se ei ollut paras ratkaisu mennä heti seuraavana päivänä niitä treenaamaan? En halunnut kuitenkaan jalkatreeniäkään tehdä, koska halusin treenata selän + hauikset eri päivänä kuin olkapäät + ojentajat, joiden vuoro on ylihuomenna. Ja hauiksien palautumisaikana tässä välipäivänä eli huomenna siis treenaan jalat. Olihan tässä myös 1,5 viikon tauko, ja nyt hieman erilainen treenijako.

Hieman ihmeissäni olin viimeisissä hauisliikkeissä (vasarakäännöt käsipainoilla), kun ei noussut kasit millään (tai no, 4 toistoa), vaikka kuun alussa olen tehnyt niillä siis 10-12 toiston sarjoja. Mutta nyt oli alla jo kolme selkäliikettä ja kolme hauisliikettä, niin hauikset alkoivat olla aivan piipussa. Leuanvedot, ylätalja ja kulmasoutu tangolla kun ottavat hauksiin nekin aika lailla. Näin paljon hauikset eivät ole saaneet rasitusta aikoihin; yleensä on ollut yläkroppatreeni, jossa aluksi pari selkäliikettä ja sitten pari eri liikettä hauiksille. Aluksi tuntui siltä, että koko treeni sakkaa, mutta treenin jälkeen jäi sellainen varovainen odotus jo seuraavalle selkä/hauispäivälle.

Nyt koirat ulos ja sitten nukkumaan. Väsyttää tosi paljon, vaikka nukuin tänään päikkäritkin..

Huolenaiheiden vaikutuspiiri

Seuraa treeneihin suoranaisesti liittymätöntä avautumista. Kellokin on 3:08..

Viimeinen viikko on ollut raskas. Kerroinkin jo, että työpäivät olivat pitkiä ja stressaavia, ja tänään putki viimein päättyi. Odotin, että pääsen rauhoittumaan ja laittamaan joulua kotona. En ole erityisen jouluihminen päällisin puolin: en sisusta kämppää joulukrääsällä enkä soittele joululauluja, mutta se rauha ja pysähtyminen on sellaista, mitä joulussa kaipaan. Lahjoja ostan vain lähipiirin lapsille, joita on muutama. Heillekin vain jotain pientä, koska kaikilla on leluja aivan järkyttävät määrät ja lahjoja tulee muutenkin joka suunnasta.

Hain tänään työpäivän jälkeen pikkukoiran hoitoon ja tuon koiran omistajan (entinen koulukaveri) elämäntilanne veti mielen matalaksi. Syksyn aikana olen nähnyt merkkejä siitä, mutta olen nähnyt myös merkkejä paremmasta. Tai ainakin halunnut nähdä. En tiedä enää, oliko niitä alkuunkaan. Nyt valvon keskellä yötä, kun en saa unta. Otin jo yhteyttä viranomaisiin, mutta aika vähän on mitään, mitä voi tehdä auttaakseen toista. Onko teille tuttu huolenaiheiden vaikutuspiiri / ympyrä / kehä?

Huolenaiheiden vaikutuspiiri

Kehän uloimmalla reunalla on murheet ja huolet, joihin emme voi vaikuttaa, emmekä voi niistä päättää. Tällaisia ovat sää, luonnonmullistukset, maailman taloudellinen tilanne, lainsäädäntö jne. Eipä paljon voi vaikuttaa siihen, sataako vai paistaako. Kyllä kaikki nämä asiat silti vaikuttavat elämäämme, olemiseemme ja niitä tulee ainakin hetkellisesti vatvottua.

Keskikehällä on aiheet, joihin voimme vaikuttaa, mutta joista emme voi päättää. Käytännössä tässä ovat kaikki elämäsi ihmiset. Perhe, puoliso, lapset, ystävät, työkaverit, asiakkaat, muut salillakävijät, kanssamatkustajat joukkoliikenteessä, kaupan kassa jne. Voit vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi lapsesi viettää vapaa-aikaansa. Loppupeleissä et voi päättää sitä hänen puolestaan, ellet kirjaimellisesti kahlitse häntä kotiin ja valvo 24/7. Myyntityötä tekevä voi vaikuttaa asiakkaan ostopäätökseen, mutta ei päättää hänen puolestaan. Voit tarjota paikkaasi bussissa kanssamatkustajalle, mutta hän päättää itse, istuuko siihen vai ei.

Sisin kehä pitää sisällään kaiken sen, johon voit vaikuttaa, josta voit päättää, ja ne asiat, joita voit siis muuttaa. Oma asenne, teot, tulkinnat, ajatukset. Et voi vaikuttaa siihen, sataako ulkona vai onko aurinkoista. Mutta voit päättää, että et anna sadesään vaikuttaa mielialaasi ja voit vaikuttaa säänmukaiseen pukeutumiseesi. Tällä kehällä joutuu tekemään välillä enemmän töitä ja välillä asiat soljuvat kuin itsestään.

Mitä enemmän käyttää energiaa ulkokehän asioiden vatvomiseen, sen enemmän se kuluttaa resursseja pois niistä asioista, joihin voi vaikuttaa. Mielestäni hallitsen ulkokehän hyvin. Välillä ottaa päähän vaikka jatkuva sadekausi, kun koiria saa olla jatkuvasti kuivaamassa ja pesemässä tassuja hiekasta ja kurasta. Mutta noin pääsääntöisesti se ei vaikuta käyttäytymiseeni negatiivisesti: en pilaa muiden päivää kiukuttelemalla ja marmattamalla säästä. Siihen voisin helposti sortua, etenkin jos on muitakin ärsytyksenaiheita. Mutta omilla teoillani voin vaikuttaa siihen; kun tiedän, että lenkiltä palattuani on massiivinen tassupesu-/kuivausoperaatio edessä, järjestelen asiat valmiiksi niin, että se operaatio on mahdollisimman kivuton.

Keskikehällä onkin sitten heikko kohtani. Murehdin toisten ihmisten asioista niin, että yöunet menee. Elämässäni on pari ihmistä, joilla on ongelma alkoholin kanssa. He eivät ole perheenjäseniä, mutta kuitenkin eri yhteyksien kautta elämääni tulleita ihmisiä, joihin on muodostunut jonkinlainen sidos. En ole vastuussa heidän juomisestaan tai niiden seurauksista, mutta olen silti roolissa, jossa kannan huolta ja yritän auttaa; se on myös jollain tapaa velvollisuutenikin. Olen ollut tekemisissä viranomaisten ja terveydenhuollon kanssa, tehnyt yhteistyötä auttaakseni näitä henkilöitä. En voi kuitenkaan tehdä päätöksiä näiden ihmisten puolesta. Kummankin tapauksen kanssa olen paininut jo reilun vuoden verran. Välillä näkyy valonpilkahdusta ja sitten se taas sammuu.

Nyt taas tuntuu, että omat resurssit ovat aivan lopussa. En vain enää jaksa. Teen jonkinlaista surutyötä päästääkseni irti ainakin tästä toisesta tapauksesta. Murhe on vaihtunut kiukuksi, kiukku raivoksi, raivo alakuloksi ja se aaltoilee nyt näiden tunteiden välillä. Luultavasti vielä jonkinlainen purkaus on edessä. Mutta sen jälkeen - on vain annettava olla, hyväksyttävä tilanne.

jk. treenaamiseen tämä ei liity muuten kuin siten, että nämä asiat ovat vieneet kaikki, aivan kaikki voimavarat, ja salilla olen tosiaan käynyt viimeksi viikko sitten. Eilen aamulla kävin koiran kanssa juoksemassa ja huomenna yritän kasata ajatukseni, keskittyä ja mennä salille. Onneksi pääsen myös hierontaan viimein. Luultavasti kaikki tämä murhe ja stressi on kasautunut myös hartioihin. Istuessa huimaa, käsi on jäätynyt ja yläkroppa on kova, joustamaton ja kireä. Jos joku näppäisi minua rintalihaksiin, sieltä kuuluvan äänen kanssa voisi varmaan virittää jonkun soittimen.

Närästää?!!

En ole koskaan, siis oikeasti koskaan kärsinyt närästyksestä. En tiennyt, mitä se edes on. Ihmiset yrittivät selittää, että "no sillein kun tuntuu polttavalta tuolla nielussa / ruokatorvessa / rintakehässä". ?? Olin vaan aina yhtä ymmälläni. Ei mulla vaan sellaista.

Tämä viikko on ollut ihan super-stressaava. Töissä tapahtui isompi kriisitilanne, joka aiheutti pitkää päivää loppuviikkoon, joka oli muutenkin jo pakattu täyteen menoa. Alkuviikko oli jo ennestään muuten kiireinen Tallinnan reissuineen yms. Olen jo aiemmin oppinut, että kalenteri on hyvä pitää suht väljänä, eikä sopia liikaa yhteen päivään, mutta välillä tulee lipsuttua ja sitten huomaakin, että koko viikko on buukattu aivan täyteen niin, ettei edes lounastauolle ole aikaa. Mutta nyt kun vuosi lähenee loppuaan ja olen vielä jäämässä lomalle, niin kaikki haluavat hoitaa sen ziljardi asiaa "vielä ennen pyhiä". Ja sitten tosiaan asiaa pahentavat vielä tuollaiset yllättävät tilanteet, joiden vuoksi on pakko siirtää kaikki suunnitellut asiat sivuun.

Tällä viikolla syömiset ja urheilut ovat menneet aivan poskelleen. Yksi sali ja yksi juoksulenkki on vasta plakkarissa ja nyt ollaan jo sunnuntaissa. Eilen vain lepäsin palautuakseni tästä viikosta; en edes ajatellut treenailua, vaikka olisi ollut aikaa. Voimia ei ollut kerrassaan yhtään. Nukuin useaan otteeseen pätkissä ja söin, mitä kaapista löysin = appelsiinisuklaalevitettä. (No, söin keittoa ja leipääkin..)

Osasyyllinen!

Lähdin miehen kanssa iltapäivällä käymään kaupungilla tarkoituksena ostaa pari joululahjaa. Olo oli muuten ihan ok, mutta rintakehää alkoi poltella, eikä helpottanut, vaikka joi vettä. Yhtäkkiä melkein tunsin, kuinka pääni päälle syttyi hehkulamppu: onko TÄMÄ närästystä? Kuvailin oireita miehelle, joka sanoi, että sitähän tuo vaikuttaisi olevan. Illalla juttelin vielä siskon kanssa, ja hän sanoi, että suklaa on yleinen närästyksen aiheuttaja. Miten niin muka? Ei ole ikinä ennen suklaa minua närästänyt. Tai mikään muukaan! Mutta näemmä stressi + liikunnan puute + suklaa = toimiva kombo närästyksen luomiseksi. Kun en pääse liikkumaan, niin stressi kasaantuu entistä suuremmaksi. Tällä viikolla on koirien kanssa lenkkeilykin jäänyt parina päivänä muiden harteille, kun en ole töiden vuoksi ehtinyt käydä kotona kuin nukkumassa.

Olipa tuo närästys muuten niin inhottava tunne, että se toimi vallan jonkinlaisena herätyksenä. Nyt on suunniteltava ajankäyttö jatkossa entistä paremmin, eikä katsottava vaan kalenteria, että "tuossa on tyhjä kohta". On pakko pohtia, mitä sen ympärille on sovittu, ja mitkä niiden vaikutukset ovat. En halua saada mahahaavaa tai vetää itseäni piippuun töiden takia.

Tällä viikolla oli tosiaan jonkinlainen pikkujoulukin oman yksikköni ja eräänlaisen "rinnakkaisyksikön" kanssa. Meitä oli 40 henkilöä syömässä ja stand uppia katsomassa. Olihan muuten harvinaisen huono show! Jos voin jotain suomalaista koomikkoa epäsuositella, niin Ilari Johansson on ilman muuta number 1. Näin hänet ensimmäisen kerran vuonna 2008, ja tyypillä on edelleen aivan samat jutut! Olen siis nähnyt hänet ehkä noin 10+ kertaa ja joka kerta sama setti! Muistan jo hänen juttunsa niin hyvin, että voisin heittää ne hänen puolestaan. Ihmisen evoluutio, savolainen konduktööri, saisko teidän tyttöä saatille (jos se ei lähde, lähde sinä) jne.. Miten alta riman voi vetää? En siis todellakaan ole väen vängällä käynyt häntä katsomassa toistakymmentä kertaa. Syy, miksi olen nähnyt hänet niin monta kertaa, on lähinnä siinä, että hän on sitten ollut osa kokonaisuutta, jossa on ollut muita parempia koomikoita tai minulle entuudestaan tuntemattomia. Tuollakin piti olla alunperin täysin eri esiintyjät (mm. Anders Helenius), mutta muutoksia tulee ja tällä kertaa nyt sitten näin huonompaan suuntaan.

Ammattilaisen meikkaamana.
Tukka onkin sitten itse "laitettu" :D

Meille tarjoiltu buffet-illallinen oli tietysti kasvissyöjälle aika köyhä. Onneksi kasvikset olivat rapeita ja hyvin maustettuja; raikasta salaattia, erilaisia juurestikkuja ja marinoituja oliiveja / artisokkaa / paprikaa. Niiden kylkeen kun söi hieman leipää, niin sai siitä ihan lautasellisen kasattua, mutta eihän siinä tietysti mitään proteiinia ollut.

Tänään olen jo sen verran iskussa, että lähden kohta salille, kunhan se aukeaa. Ajattelin tehdä koko kropan treenin, koska huomenna ja tiistaina on oltava niin aikaisin töissä, että ainakin aamusali jää tekemättä. Mutta yritän ainakin toisena päivänä käydä sitten illalla (jos vaikka saisin siskosta seuraa, juhuu?), jos tämän päivän treenistä palaudun. Keskiviikosta alkaa parin viikon loma, ja se on enemmän kuin tervetullut.

Täytyy sanoa vielä näin negatiivissävyisen postauksen loppuun, että jokaisesta päivästä olen tälläkin viikolla löytänyt useita positiivisia asioita ihan ilman kaivamatta. Tavoite on, että päivän päätteeksi mietin vähintään kolme hyvää asiaa kuluneesta päivästä, mutta on käynyt niin, että jo aamulla matkalla junassa ilman kummempia miettimisiä on mieleen putkahtanut viisikin asiaa siitä kyseisestä päivästä. Ja siitä tulee jo itsessään hyvä mieli, että pystyy näkemään ne hyvät puolet, vaikka sitten olisi kuinka kiireinen ja stressaava päivä hyvänsä.