Ajatuksiani Lihastohtorin ja PT-Timpan semmasta

Eilinen päivä vierähti kamppailukeskus Vodassa järjestetyssä Optimoi lihaskasvu -seminaarissa, jonka vetivät "Lihastohtori" Juha Hulmi ja Personal Trainer, liikunta-alan asiantuntija Timo Haikarainen. Molemmat varmasti tuttuja nimiä aktiivikuntoilijoille blogikirjoitusten ja moniin muihin medioihin tuottamiensa sisältöjen pohjalta.

En yhtään osaa arvioida, paljonko osallistujia oli, mutta en varmaan paljon mene metsään jos sanon, että 60-70, ja suurin osa osallistujista oli personal trainereita ja liikunta-alan ammattilaisia. Itse osallistuin täysin puhtaasta mielenkiinnosta saada lisää tietoa, ja luottamus oli kova siihen, että se tulee sellaisessa muodossa, jonka myös ymmärrän. Olikin mukavaa jossain vaiheessa tajuta, että tiedän jo ennestään aika paljon, ja pystyin sujuvasti kuuntelemaan myös hifimmäksi menevää asiaa esim. lihassolujen rakentumisesta. Pari kysymystäkin uskalsin esittää.

Päivä oli jaettu kolmeen osaan. Aamulla aloitettiin pari tuntia kestävällä teoreettisella osuudella, jossa käytiin läpi rasvanpolttoon ja lihaskasvuun liittyviä faktoja ja myyttejä, tutkimustuloksia sekä luennoitsijoiden omia näkemyksiä (evidence based sekä mielipiteitä). Ennen lounasta ehdittiin vielä myös kuunnella erilaisista harjoitusmalleista, ja käytiin läpi niitä tekijöitä, mitkä ovat yleisimpiä syitä kehityksen jumittamiseen ja pysähtymiseen.


Kun kehitys jumittaa:
Etenkin tuo osio ns. "tasannevaiheesta" oli todella antoisa ja hyödyllinen. Haikarainen kertoi, että kun häneen ottaa yhteyttä asiakas, jolla kehitys on pysähtynyt, lähdetään aika usein siitä, että vaihdetaan ohjelma ns. perusasioihin. Muutama kuukausi lihaskuntoharjoittelua yksijakoisella ohjelmalla muutaman kerran viikossa saa kehitystä aikaan kokeneillakin harjoittelijoille. Treenaajilta puuttuu liian usein rohkeutta muuttaa harjoitusohjelmaa, vaan sokeasti jäpitetään siinä, että "tämä on toiminut ennenkin". Jotain yksittäisiä liikkeitä ehkä uskalletaan vaihtaa, mutta muuten junnataan tutulla 3-4 -jakoisella kaavalla, vaikka ei olisi tapahtunut todellista kehitystä aikoihin. Radikaali kehitys vaatii radikaaleja toimenpiteitä. Kun yksijakoisella on taas veivattu muutama kuukausi, voidaan vaihtaa kaksijakoiseen, edetä kolmijakoiseen jne.

Haikarainen kertoi itse valmistuttuaan ajatelleensa, että varmat ja yksinkertaiset harjoitusmallit tuntuivat tylsiltä, ja "internetistä löytyy paljon kaikkea mielenkiintoisempaa". Mutta ajan kanssa on tajunnut, että jopa olympiavoittajat treenaavat aika lailla yksinkertaisilla menetelmillä, niissä ei ole juuri mitään trendikästä. Lisäksi hän on kokemuksen myötä huomannut, että käytännössä koskaan ei uuden asiakkaan (jolla on aiempaa harjoitustaustaa) ohjelmaa tehdä monimutkaisemmaksi, vaan pääsääntöisesti aina yksinkertaistetaan ja karsitaan. Etenkin naisilla on yleistä, että harjoitellaan liikaa ja joillekin voi olla jopa hieman ahdistavaa luopua suurista viikottaisista harjoitusmääristä, vaikka se olisikin kehityksen blokkina.

Rasvaprosentista:
Lihastohtori ja PT vaikuttivat olevan yhtä mieltä siitä, että optimaalinen rasvaprosentti on hyvin yksilöllistä. Joillekin miehille 10 prosentin rasvoissa oleminen ympäri vuoden onnistuu, mutta (muistaakseni ihan tutkitusti havaittua) jonkinlainen raja-arvo on 8-10 %, ja sen alhaisemmilla rasvoilla lihasta on vaikeaa hankkia. Naisilla lukemat ovat noin kaksinkertaisia.

Lisäksi laihduttajan on hyvä muistaa, että jos on korkea rasvaprosentti, laihduttaminen on helpompaa, eli ylimääräisestä rasvasta keho luopuu suht yhteistyökykyisesti. Mitä pienempi rasvaprosentti on, sen vaikeampaa laihduttaminen on. Tämä saattaisi selittää myös ns. "uusiolaihduttajien" ongelmat osittain. Kun on kerran laihdutettu kroppa timmiksi ja lihottu uudelleen (mutta ei ehkä kuitenkaan rasvaa tullut samoja määriä), niin toisen kerran laihduttaminen on jo hankalampaa. Tässä osiossa puhuttiin myös Minnesota starvation-tutkimuksesta jonkun verran sekä lepoaineenvaihdunnan käyttäytymisestä.

Lisäravinteista:

Eturivissä, totta kai!

Lounaan jälkeen jakauduttiin kahteen ryhmään. Itse jäin ensin kuuntelemaan Hulmin luennointia lihaskasvun ja voimantuoton perusperiaatteista ja tässä kohtaa mentiin tosiaan pari kertaa ihan perusfysiikan käsitteisiin vipuvarsista ja voimantuoton mekaniikasta. Lisäksi käytiin läpi lisäravinteita ja itselleni ainakin tuli esimerkiksi se aivan uutena tietona, että lihaskuntoharjoittelun yhteydessä olisi syytä välttää C- ja E-vitamiineja. Ja vaikka leusiinia olenkin jo syönyt, niin Hulmin mukaan leusiini + soijaproteiini vastaa heraa aminohappokoostumukseltaan. Sekin oli uutta, että ei ole ihan sama, mitä hiilaria palautusjuomassa on: glukoosi menee lihassokerivarastoihin, mutta esim. fruktoosi kulkeutuu maksaan. Tottahan minä haluan palkkarini hiilarit sinne minne pitääkin! Lisäksi palkkarissa eivät nuo hiilarit niin välttämättömiä ole, jos kuitenkin aikoo treenin jälkeen syödä hiilaripitoisen aterian. Mutta jos käyttää kreatiinia (kuten minä, kasvissyöjälle hyödyllinen), niin sen imeytymistä hiilari auttaa, joten jatkossakin palkkarini sisältää hiilaria. Tavallinen taloussokeri on sakkaroosia, tulipa sitten opittua sekin. Varmaan nämä kaikki ovat jollekin itsestäänselvyyksiä, mutta minulle uutta ja jollain tapaa ehkä ohimennyttä tietoa.

Sokeria Lihastohtori ei tuominnut, vaan sanoi olevansa Pöperöproffa Patrik Borgin kanssa samoilla linjoilla, että jos 80% ruokavaliosta on kunnossa, niin 20% voi mennä vapaammin ja sisältää jopa sitä sokeria. Borg oli ollut Jyväskylässä pari päivää aiemmin luennoimassa ja Hulmi kertoi hänen maininneen, että lähes aina "liian" terveellisesti syövät kuntoilijat ja urheilijat syövät liian vähän. On tarpeeksi kasviksia, jopa reilusti yli suositusten ja syödään proteiinia riittävästi. Mutta puhdasta ja terveellistä ruokaa on normaalin ihmisen vaikea syödä jatkuvasti riittäviä määriä kehityksen varmistamiseksi, joten ruokapäiväkirja ja annosten vakiointi näyttää usein totuudenmukaisesti, että niitä kaloreita ei kerry tarpeeksi.

Harjoitustekniikoista
Hulmin osuuden jälkeen vaihdettiin ryhmiä ja siirryin tsekkaamaan Haikaraisen osuutta treenin tehokeinoista ja erilaisista nikseistä. Itselleni valkeni paljon uusia asioita, ja ymmärsin saliohjelmani nyt paljon syvällisemmin, mikä merkitys on esim. vauhtipunnerruksella ohjelmassani, mistä syystä toistomäärät ovat kuten ovat, miten tehostaa isometristä lihastyötä, miten ylikuormittaa eksentristä lihastyötä, miten aktivoida uinuvia lihaksia (etenkin pakaralihaksia), miten erilaiset lihaskireydet vaikuttavat treeniin ja mitä niille voidaan tehdä.

Haikarainen demoaa isometristä hauistreeniä

Alkuun puhuttiin alkuverryttelyn merkityksestä. Haikarainen puhui, kuinka monet (etenkin miehet) sabotoivat treeninsä sillä, että alkuverryttely jää muutamaan olkapäiden pyöritykseen ja muutamiin toistoihin penkillä ilman painoja. Silti salille mennään kolmen eri sheikkerin kanssa, on laturia ja buusteria jne. Eli keskitytään asiaan, jolla on minimaalisesti merkitystä ja laiminlyödään verryttely, jolla tutkitusti saadaan treeniin jopa 10% lisää tehoa. Alkuverryttelyn merkityshän ei ole vain loukkaantumisen minimointi, vaan kehon lämpötilan nostaminen ja treenattavien lihasten avaaminen. Itse kuulun siihen joukkoon, jota alkoi alkuverryttely kiinnostaa vasta ensimmäisten vammojen jälkeen, ikävä kyllä, eli kantapään kautta opittua. Vasta trainerin hommattuani tajusin kuitenkin sisällyttää alkulämmittelyyn myös dynaamisia verryttelyliikkeitä, kun olin siihen asti vain lähinnä polkenut kuntopyörää. Venyttävä askelkyykky ja valakyykky ovat ehdottomia lemppareita. Kun rintalihakset ovat jumissa, niin pari sarjaa valakyykkyä vetreyttää ne jo ihan mukavasti.

Alkuverryttelyn kanssa ei kuitenkaan pidä liioitella, eli 20 minuutin alkulämppä alkaa syödä jo tehoja itse treenistä. Itselläni on välillä (mutta siis vain tosiaan ihan pari kertaa) ollut kiusaus jättää alkuverryttely välistä, kun on ollut hieman kiireisempi aamu, mutta olen tehnyt sen sitten vain pari minuuttia lyhyempänä, ja jättänyt hieman toistoja pois verryttelyliikkeistä. Enkä kertaakaan ole katunut alkuverryttelyn tekemistä.

Lopuksi katsottiin vielä miten tosiaan pakaralihakset saa treenissä huutamaan hoosiannaa. Osa liikkeistä olikin jo itselleni tuttuja, kuten se läpiveto.. siitäkin tosin sain pari tekniikkavinkkiä, kun PT:t mainitsivat, että joillain asiakkailla on ollut vaikeuksia saada tuntumaa. Osa vaatii kaverin, kuten "Borzowin vastustettu loikka", ja kun kuulijat olivatkin pääosin trainereita, niin nämä liikkeet ovat varmasti mainioita yhteistreeneissä.

Borzowin vastustettu loikka starttaamassa

Päivän lopetus
Päivä lopetettiin hyvään kertaukseen, jossa tuli vielä hieman uusia asioita ja lisäksi saimme kysellä ja hyvää keskustelua heräsikin, joten mentiin vähän yliajalle. Itse en lähtenyt jatkoille, sillä aloin olla jo hieman heikossa hapessa; päätä särki nälän vuoksi, enkä ollut raaskinut juoda riittävästi, että en joutuisi juoksemaan vessassa. Monet osallistujat söivät eväitä vähän väliä, tyypillistä bodysafkaa; tonnikalasalaattia, manteleita jne.


Saamme koulutuksessa läpikäydyn materiaalin vielä sähköpostilla, ja siitä löytyy linkit myös tutkimustuloksiin ja tässä vielä mainio sivustovinkki: http://examine.com/ , kannattaa tsekata. Tuolla tulee varmasti vierähtämään aikaa. Toinen lukuvinkki oli Arto Pesolan kirjoittama Luomuliikunta, kuulostaa sekin mielenkiintoiselta ja tutustumisen arvoiselta.

Olen oikein tyytyväinen eilisen päivän sisältöön ja kouluttajien tapaan luennoida mukaansatempaavasti sekä todella ymmärrettävästi. Tiedejargonia tuli riittävästi (olisin kestänyt vielä hieman enemmänkin) ja osiot oli paloiteltu loogisesti. Informaatioähkystä en päässyt kärsimään, vaan päivän päätyttyä oli sellainen olo, että tiedonnälkä oli tyydytetty, mutta en ollut pää pyörälläni. Menen kyllä uudelleenkin, jos tulee vastaavantyyppisiä tilaisuuksia uusin aihein.

Sugar Pie, Honey Bunch

Facebookissa pyörii Docventuresin Lihaton lokakuu -haaste, johon hämmentävää kyllä moni kasvissyöjäkin on liittynyt. Syitä en tiedä, jotenkin tuntuu itselleni yhtä erikoiselta ajatukselta liittyä savuton syyskuu tai tipaton tammikuu -haasteeseen. Mikä haaste se on, jos se on jo normaaliarkeasi?

Vaikka lihaton lokakuu voi meistä kasvissyöjistä tuntua ajatuksena sellaiselta, että c'mon, kuka tahansa pystyy tuohon, niin ei se välttämättä ole sekaruokaa syövälle mikään yksinkertainen juttu. Tarkoitushan ei vain ole jättää lihaa syömättä, kuvittelisin, vaan syödä kunnon ruokaa, joka ei sisällä lihaa. Kun useimpien kasvisruokakäsitys on kaksi porkkanaa ja pala lanttua, niin ei siinä varmaan hirveästi houkuttele olla kokonaista kuukautta ilman lihaa. Vuosi sitten käytiin Helsingin koulujen kasvisruokapäivästä keskustelua, ja ymmärsin, että monet ihmiset eivät edes hahmota, mikä kaikki voidaan laskea kasvisruoaksi. Jos koulut olisivat päättäneet pitää kerran viikossa puuropäivän ja perustelleet sitä taloudellisilla syillä, niin samat tahot olisivat varmaankin vain hymisseet tyytyväisenä, että no niin, suomalaista lähiruokaa, höhhöh, nykyajan nuorille. Mutta että kasvisruoka, hippien hapatusta!

Joka tapauksessa ajattelin itse haastaa itseäni myös lokakuun ajaksi. Olen jo pitkään puntaroinut sokerin määrää ruokavaliossani ja ollut hieman tyytymätön itseeni, kun olen melkoinen sokerihiiri. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksien mukaan sokerista tulisi saada enintään kymmenen prosenttia ravinnon kokonaisenergiasta. (Lähde). Omalla kohdallani tämä tarkoittaisi noin kahtasataa kaloria päivässä, sokerista!! Eli sokeria voisi olla noin viitisenkymmentä grammaa, mikä tuntuu aika hurjalta määrältä, jos sen mittaisi kuppiin puhtaana sokerina. Desilitra sokeria painaa noin 85 g, eli hieman yli puoli desiä, huh! En ole kuitenkaan ongelmani kanssa yksin, alle 45-vuotiaat suomalaisnaiset yleisesti kuluttavat eniten sokeria.

Välipalavarasto työhuoneella

Olen suhtautunut sokerihössötykseen myös hieman tympääntyneenä, koska rakastan makeaa, pidän leipomisesta, ja syön silmilläni (myös epävegaanisia) kauniita leivoksia aina konditorioiden ikkunoissa ja vitriineissä. Tosin olen kyllä oppinut senkin, että moni kakku on todellakin päältä kaunis ja kun siitä haukkaa palasen, seuraa pettymys. Oma sokeriaddiktioni on aika lailla verrannollinen alkoholismiin. Olen läheltä seurannut erään ihmisen vastahakoista raitistumista, ja omat fiilikseni tuntuvat melko samanlaisilta. Uskon koko ajan, että voin oppia jonkinlaisen kohtuukäytön, enkä edes halua elää täysin sokerittomasti (ja tarkoitan tällä nyt siis ilman herkkuja jne. sokerisia tuotteita, lienee itsestäänselvyys lukijoille, mutta mainitaan nyt kuitenkin). Halutessani tai päättäessäni menee pitkiäkin aikoja ihan kohtuullisesti tai jopa kokonaan ilman, mutta sitten jonain päivänä helvetti repeää ja ratsaan kaapit etsien kaikkea makeaa. Nyt ei ole viime päivinä enää ollut oikein mitään kaapeissa, kun olen viisaasti jättänyt ostamatta, joten eilen sitten söin ainakin vuoden vanhoja virolaisia suklaakarkkeja (Kalev Oravake), jotka löysin, kun oikein kaappeja kaivelin. Huvittaa ja säälittää yhtä aikaa oma epätoivoni, joka tosin on selitettävissä ihan hormoneilla.

Minulla ei ole mitään ahmimishäiriöitä, eli en syö niin, että alkaisin voida pahoin. Mutta kyllä sitä makeaa silti menee aika paljon, kun sen pariin pääsen. Tuoreita korvapuusteja vaikka 3-4 jättimäistä, ei tuota ongelmaa! Ja kun olen jotain saanut päähäni, niin korvikkeet eivät kelpaa. Herkun voin yrittää korvata omenalla, mutta todennäköisesti päädyn sekä syömään omenan että vähän ajan päästä sen herkun.

Googlaillessani vähäsokerisesta ruokavaliosta löysin Facebook-eventin tällekin, tosin se oli jo mennyt: Vähäsokerinen tammikuu 2013. Mutta tuolta sain hyviä vinkkejä tähän omaan tempaukseeni, ja näillä ajattelin edetä:

Seuraavia tuotteita vältetään täysin:
• makeiset ja jäätelöt
• leivonnaiset ja keksit
• sokeroidut jälkiruoat
• virvoitusjuomat ja mehut

• makeat välipalat, eli myös proteiinipatukkani jätän nyt tauolle (jaix)
• sokeriset murot & myslit
• jogurtit, vanukkaat

Mietin, että voisin asettaa itselleni jonkinlaisen rajan, eli bannata lokakuun ajaksi esimerkiksi tuotteet, joissa on sokeria 5g/100g tai enemmän. Suoraan sanottuna en tässä kohtaa edes kunnolla hahmota, mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta sittenpähän näen. Voin kai itse luomiani sääntöjä tarvittaessa muuttaakin, kunhan alkuperäinen idea sokerin karsimisesta minimiin säilyy? Tavoitteeni on nyt päästä tämän riippuvuuden herraksi ja todennäköisesti se onnistuu vain, kun en ruoki addiktiotani pienilläkään määrillä.

Starttaan jo maanantaina, syyskuun puolella, joskaan en aio tätä viimeistä viikonloppuakaan viettää sokerilla mässäillen. Yritän purkaa tänne blogin puolelle fiiliksiäni, koska voin kuvitella, että ainakin jossain vaiheessa tulee tekemään tiukkaa.

Leipä miehen väittelyssä pitää

Vielä parikymmentä vuotta sitten erikoisruokavalioita oli yhden käden sormilla laskettava määrä, ja ne kaikki perustuivat sairauksiin. Oli keliakia, laktoosi-intoleranssi, diabetes, ja ehkä joku näiden yhdistelmä sekä lisäksi yksittäisille ruoka-aineille allergisia tai moniallergikkoja. Erityisruokavaliota noudattava oli aina vähän säälittävä, ja joutui (ainakin meidän koulussa) hakemaan ruokansa keittiöstä ja se oli usein jokin aneeminen versio siitä "normaalista" ruoasta.

Nykyisin ihmisten valinnanmahdollisuudet tuntuvat olevan rajattomat. Tietoa saa ihan eri tavalla kuin joskus ysärillä ja kun iltapäivälehden nettisivuilla kerrotaan jonkun julkkiksen noudattamasta dieetistä, se saa parissa päivässä kymmeniä ellei satoja kokeilijoita. Työpaikan illanvietossa 50 henkilöllä saattaa olla kaksikymmentä erilaista ruokavaliota. Eriasteisia karppaajia, eriasteisia kasvissyöjiä, gluteenia vältteleviä, sairauden vuoksi erikoisruokavaliota noudattavia, rasvakammoisia, veriryhmädieettiä noudattavia, uskonnollisista syistä tiettyä ruokavaliota noudattavia, jotain ihan omaa "en syö sitä enkä tätä, paitsi joskus ehkä seurassa tai jos oikein tekee mieli" -ruokavaliota noudattavia jne.

Erikoisruokavalio käsitteenä alkaa pikkuhiljaa kokea inflaation. Kun kaikilla on erikoisruokavalio, niin ei se kovin erikoista enää ole.Välillä ehkä jopa hieman hävettää olla yksi ruokavaliohössöttäjä. En siis häpeä ruokavaliotani, vaan yleensä sitä, että minulla on varaa valita, mitä syön. Erikoisruokavalio tuntuu turhalta ylellisyydeltä, kun "Afrikassakin lapset näkevät nälkää". Päähän on iskostettu, että pitäisi olla nöyrä ja syödä sitä, mitä on tarjolla.

Oma ruokavalioni tuntuu nykyisin olevan todella epätrendikäs. Se sisältää paljon sellaista, mitä esimerkiksi paleo-ruokavaliota noudattavat - mutta myös monet muut - pitävät hyvinkin epäterveellisenä ja jopa vahingollisena. Syön gluteenia (puhdasta gluteeniakin), soijaa (paljon soijaa!) sokeria (tätä menee ehkä vähän liikaa), viljoja (kaikkia), makeisia jne. Käytän rasvoja (margariinia! kasviöljyjä!) aika huoletta, mutta sitten taas en käytä kookosrasvaa. En siis periaatteesta ole käyttämättä, mutta ei vain ole ollut tarvetta laittaa sitä mihinkään. En käytä superfoodeja ja niitä kohtaan minulla alkaa kieltämättä olla jo vähän asennevastarintaa; olen saanut yliannostuksen macan, chian, chlorellan, gojin, raakakaakaon, mulperin jne. hehkutusta. Ja eihän se tietenkään keneltäkään pois ole, jos minä en tuohon rumbaan lähde mukaan. En ole tehnyt mitään periaatepäätöstä, tyyliin "ikinä en gojimarjoja syö", mutta ei nyt ainakaan toistaiseksi nappaa pistää rahaa kiinni tuollaiseen.

Etenkin gluteeni ja sen välttely on nyt pinnalla. Fanaattisten gluteenin vastustajien mielestä gluteeni tekee koko ajan tuhojaan terveenkin ihmisen suolistossa, suoli alkaa vuotaa, eivätkä ravintoaineet enää imeydy. Vehnää tai sen ainesosia on nykyisin niin monessa muussakin elintarvikkeessa kuin viljajalosteissa, esimerkiksi useissa soijakastikkeissa, että sitä vältelläkseen täytyy todella tutkiskella tuoteselosteita. Ja juuri sen yleistymisen vuoksi uskotaan, että se aiheuttaa ongelmia yhä useammalle.

Itse koen, että niin kauan, kun en kärsi mistään fyysisistä oireista, ei ole syytä rajoittaa ruokavaliota yhtään veganismia enempää. Minulla ei ole vatsakipuja, suolistovaivoja, ihottumaa, haavoja limakalvoissa, pahoinvointia, ruokahaluttomuutta jne. En ole väsynyt ja veriarvoni ovat oikein mallikkaat (D-vitamiinipitoisuus voisi olla korkeampi viime tammikuisen mittauksen perusteella, ja kiinnostaisikin nyt aurinkoisen kesän jälkeen käydä ottamassa välitsekkaus, mutta en ole saanut aikaiseksi). Satunnaista finniä leuassa en suostu laittamaan viljojen syönnin piikkiin, koska olen nähnyt finnejä fanaattisimmillakin karppaajilla ;). Toistaiseksi aion siis pupeltaa seitania ja leipää vailla huolen häivää.

Ymmärrän kyllä, että gluteeni voi aiheuttaa oireita muillakin kuin diagnosoiduilla keliaakikoilla. Silti vähän ärsyttää, että sen poistamista ruokavaliosta tarjoillaan nykyisin ratkaisuksi vähän vaivaan kuin vaivaan. Mitään muita vaihtoehtoja ei keskustelussa enää voi edes pyöritellä, kun gluteenifiksautunut pääsee ääneen. Mutta muistan itsekin aikoinaan, kun löysin koirani iho-ongelmiin avun raakaruokinnasta, niin sen jälkeen ehdotin sitä ratkaisuksi jokaiselle, jonka koiralla oli korvatulehdusta, mahavaivoja, iho-ongelmaa, kutinaa tai suurinpiirtein mitä tahansa. Tavallaan ymmärrän siis valaistuneita, jotka ovat saaneet avun ongelmiinsa yhden aineen eliminoinnilla.

Kieltämättä hieman huvittaa, kun "gluten-free" -merkinnän voi nyt löytää melkein mistä vaan roskaruoastakin, esim. uppopaistetuista ranskanperunoista. Jokaisella aikakaudella tuntuu olevan ne omat ruokademoninsa. Nykyisin sykli vain vaikuttaa olevan nopeampi, eli kun viimeisimmätkin mummot Näkkäläjärveltä alkavat vältellä gluteenia, niin kaupunkien ravintoloissa trendi on jo hiipunut. 80-luvulta lähtien välteltiin rasvaa, kunnes hiilarit pääsivät pahislistalle, ja nyt on sitten ensimmäinen valkuaisaine päässyt noitavainojen uhriksi. Ennustan, että lisää löytyy vielä..

Tätä postausta kirjoitettaessa tuhottiin yksi Vaasan ruispala (molemmat puoliskot) sekä 3,5 itse tehtyä suklaakeksiä.

Olet mitä syöt, siis suklaakeksi

Mitähän sitä kirjoittaisi tuosta uudesta saliohjelmasta.. Neljä treeniä tulee viikkoon seuraavalla jaolla:

- selkä + rinta
- jalat
- kädet ja olkapäät
- koko kehon voimaohjelma

Tiistaina starttasin jalkapäivällä, jossa sykkeet aina nousee lähelle kahtasataa. Juoksijan askelkyykky ja askelkyykkykävely etenkin laittavat hipomaan maksimeja. Alkuun teen köyden läpivetoa, jotta saisin aktivoitua pakaralihakset kunnolla maastavetoa varten. Lantion seutu ja pakarat pyrkivät laiskottelemaan, kun teen mavea, ja selkäparka tekee noiden luusereiden edestä töitä, joten ei ihmekään, että se on ollut hieman krampissa viime aikoina.

Juoksijan askelkyykkyä teen Smithissä ja sain jotenkin viriteltyä kameran siihen levossa olevien limppujen päälle. Sen verran tyhmä ilme oli tuossa ekassa kuvassa, että sensuuri iski :D.

Keskiviikkona ohjelmassa oli palauttava aerobinen, ja sitä tulee noiden koirien kanssa lenkkeillessä kyllä ihan riittävästi, joten en erikseen lähtenyt muuta tekemään. Aamulla tunnin kävelylenkki, ja töiden jälkeen toinen mokoma, tai olisiko siinä mennyt vain kolme varttia. No, joka tapauksessa siis käveltyä tulee ihan riittävästi ja se pysyy palauttavana. Jos haluan koirien kanssa tehdä ihan hikilenkkiä, niin on parempi jättää tytöt kotiin ja lähteä vain Luton kanssa. Sekin saattaa mennä sitten hoputteluksi, jos samaa lenkkiä on teputellut joku hemaiseva narttu, jonka jättämiä merkkejä pitää tuon tuosta jäädä lussuttamaan silmät kierossa.

Torstaina töissä piti olla ajoissa viikkopalaverin vuoksi, joten muussasin kädet ja olkapäät vauhdikkaasti vuorosarjoilla, 30 sekunnin lepo oli aina liikkeen välissä. Eli ensin esim. hauiskääntöä taljassa yksi sarja, puolen minuutin palautus ja ojentajille rutistusta sen perään. Puolen minuutin tauko ja uudelleen sama setti. Kolme erilaista vuorosarjaa tein hauiksille ja ojentajille. Loppuun sitten vielä olkapäille pystypunnerrusta, face pullia ja vipareita. Oli niin tehokas treeni, että samana päivänä oli aivan hienoista arkuutta hauiksissa, mitä ei yleensä juuri koskaan tapahdu. Pumppi niihin tulee, mutta eivät yleensä kipeydy. Sen sijaan ojentajat eivät ole vieläkään toipuneet, enkä saa edes taivutettua niitä kunnon venytykseen. Tänään olisi ohjelmassa koko kropan voimailua, sisältäen mm. penkkaamista, mutta näistä ojentajista ei kyllä ole tällä hetkellä mihinkään. Täytynee vähän rukata tuota ohjelmaa.

Arki on tällä viikolla ollut melko hektistä, töissä ei ole juuri normaalia päivää ollut. En muista kertoneeni työstäni täällä kovinkaan paljoa, mutta työskentelen siis esimiehenä myynti- ja asiakaspalvelutiimille. Tiimiini kuuluu kaksi tiiminvetäjää, pari taustatukihenkilöä ja reilu 30 tiimiläistä. Noin isoon joukkoon mahtuu aika lailla erilaisia ihmisiä, ja esim. tiimiläisteni työurien pituus vaihtelee alle vuodesta yli 40 vuoteen. Olin ennen asiantuntijatehtävissä, ja siirryin kaksi vuotta sitten esimiestehtäviin, kun sitä tarjottiin. Hetken jouduin asiaa miettimään, mutta olin jo asiantuntijatehtävissä joutunut eräänlaiseen auktoriteettiasemaan kouluttajana ja kehittäjänä, joten muutos ei tuntunut turhan dramaattiselta. Suurimmaksi haasteekseni arvelin HR-asiat ja ihmissuhdetaidot ovatkin tässä työssä jatkuvassa kehityksessä. Yhden ja saman henkilön kanssa voi esimies-alaissuhde olla pitkäänkin stabiilissa tilassa ja sitten tulee kausi, jolloin se on jatkuvaa muutosta. Yksityiselämän surut ja ilot näkyvät työsuorituksessa ja toiset avautuvat elämästään enemmän kuin toiset.

Tällä viikolla oli palaveriä palaverin perään, perhevapailla olevien henkilöiden työsuhdeasioiden läpikäymistä, koulutusta, workshoppia jne. Eilen molemmat tiiminvetäjät olivat poissa, ja tuntui että tiimiläisillä oli jonkinlainen joukkovirhepäivä, ja eteen kaatui sotkua jos jonkinmoista. Kaikesta toki selviää, kun asiat ottaa yksi kerrallaan, ja kyllä noita päiviä / hetkiä muutenkin tulee eteen silloin tällöin. Eilen kuitenkin aamu oli jo laittanut koville. Olin kaikessa nerokkuudessani tilannut suomalaisesta eläintarvikekaupasta 12 säkkiä kissanhiekkaa. Meillähän ei ole autoa, ja neljän kissan taloudessa hiekkaa kuluu sitä tahtia, etten jaksaisi rampata koko ajan sitä hakemassa säkki kerrallaan. Tässä aivan vieressä on yksi eläinkauppa, mutta siellä ei myydä tätä hiekkaa (ei, se ei ole ihan sama, mitä hiekkaa käytetään) ja lisäksi siellä myydään eläimiä, joten välttelen siellä asiointia. Tuo hiekka, mikä on kissoillamme käytössä, on hajustamatonta (ehdoton vaatimus!) ja tosi hyvin paakkuuntuvaa, eikä leviä ympäri kämppää noiden kauhakuormaajien tassuissa. Olen aina silloin tällöin käynyt hoitamassa ystäväni kissoja, joilla on käytössä jollain tavalla hajustettu hiekka, ja laatikon tyhjentäminen on aina ihan yhtä tuskaa, kun se “parfyymi” sekoittuu kitkerään kissanpissan hajuun.

Alkuviikosta eläintarvikeliike soitti, että tilaus on sen verran iso, että tulee rahtikuljetusyhtiöllä lavalla. Okei.. Eilen se sitten aamulla tulla tupsahti tuohon pihaan ja mies oli joutunut jo lähtemään töihin. Sellainen helvetin iso muoviin kääritty pahvikuutio puulavalla. Olisin ottanut kuvan, ellei olisi satanut koko ajan yhä voimakkaammin. Todettiin kuljetusyhtiön pojan kanssa, että kuutiota ei mitenkään saa rappuun, joten pakkohan se oli siinä pihalla purkaa. Poika ojensi mulle puukon, kun aloin repiä muoveja irti ja muutaman riuhtomisen jälkeen onnistuin iskemään sillä itseäni reiteen.. Jep. Ensimmäinen ajatukseni oli, että “voi vittu, taisi tulla parin kuukauden treenitauko”. ONNEKSI vain farkut menivät rikki, ja puukko oli sen verran tylsä, että reiteen tuli vain pieni kirvelevä haava, joka tihkui pari tippaa verta. Tämä on jotenkin toistuva stoori elämässäni, kun raivolla painan menemään jotain, että saan sen nopeasti suoritettua, niin vammautan aivan varmasti itseni. Aikoinaan veivasin pastakonetta niin voimallisesti, että kahva irtosi ja kosautin sillä itseäni otsaan aivan kunnolla. Sarvi päässä olin sitten pari viikkoa.

Ne 12 säkkiä (14 kg/säkki) piti sitten tietysti kantaa sieltä tänne asuntoonkin, jossa koirat huusivat kurkut suorina pihalta ja rapusta kantautuneelle metelille. Pinosin hiekkasäkit vaatehuoneeseen ja koko kuorman purkamisessa + asuntoon kantamisessa ja roskien viemisessä jäteastioihin kului vajaa puoli tuntia. Mutta tällaisia tilanteitahan varten siellä salilla käydään, eiks? On kai siitä hauiksen hinkkaamisesta oltava jotain hyötyä arjessakin. Mutta kun kaikki tuo tapahtui kaatosateessa, niin vitutus oli syvää ja jäätävää. No, onpahan ainakin kissanhiekkaa niin ettei tarvitse ehkä vuoteen siitä murehtia. Yksi tuollainen säkki kestää 3-4 viikkoa.

Sen verran kaikki eilinen otti päähän, että googlasin eilen “best chocolate chip cookie” -hakusanoilla reseptejä ja löysin sopivalta kuulostavan, jossa korvasin vain kananmunat No Eggillä. En laittanut noin paljon suklaata, “ainoastaan” kaksi levyä Brunbergin tummaa suklaata, eli 300g. Enkä sokeriakaan ihan noin paljon, noiden mittojen muuntamisessa saattoi tietysti tapahtua vähän lasku-/tulkintavirheitä.

Sokeria, rasvaa ja vielä vähän sokeria. Ja rasvaa.

Olisi pitänyt ottaa osa taikinasta sivuun ja lisätä siihen vielä rusinoita, mutta jäi tekemättä, ja vallan mainioita keksejä tuli joka tapauksessa. Niin ja jauhotkin loppuivat kesken, joten osa taikinasta meni sitten hiivaleipäjauhoilla, mutta eipä sitä huomannut mistään. Tässä siis ohje kaikille lohtukeksejä kaipaaville (laitan sen täsmälleen sellaisena kuin eilen tein, fiksummat muunnelkoot):

225 g tummansinistä (70%) Keijua (vegaaninen margariini)
125 g sokeria
230 g fariinisokeria
2 munan edestä No Eggiä
2 tl vanilja-aromia
230 g erikoisvehnäjauhoja
110 g hiivaleipäjauhoja
3/4 tl hienoa merisuolaa
1 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta
300 g tummaa suklaata

Sekoita vatkaimella margariini ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (itselläni meni tähän n. 5 min). Lisää vanilja-aromi ja No Egg ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sen jälkeen margariini-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi pieniksi paloiksi rouhittu tumma suklaa. Lusikoi pellille haluamasi kokoisia palloja ja paista 175 asteessa n. 14-15 minuuttia.

Noin, nyt löydän ohjeen itsekin tästä blogista.

Ja tällaisia niistä sitten paistui

Funtsailen vielä, mitä tuon tämän päivän salitreenin kanssa tekisi, vai annanko ojentajien levätä ja paukutan huomenna penkkienkat? Hm. Muutenkin on päivän ohjelma vielä auki. Kuudelta herätti kissa ja lähdin ne ruokittuani koirien kanssa lenkille. Oli hämärää ja todella sumuista, ei montaa metriä eteenpäin nähnyt. Rusakoita oli taas liikkeellä enemmän kuin pienet koiranpäät saattoivat ymmärtää ja suuri osa lenkistä menikin vihikoirien tapaan nenä maassa.

Ensi viikon lauantaina onkin Lihastohtorin ja PT-Timpan Lihaskasvun optimointi -seminaari tässä aivan vieressä ja olen menossa sinne. Luvassa on aivan varmasti tiukkaa asiaa niin selkokielellä, että olen tuon lauantain jälkeen salettiin tuhannesti fiksumpi. Käykäähän muuten tykkäämässä Lihastohtorin sivusta Facebookissa ja tässä ketjussa Juhani Pitkäsen kommentista ;). (Syy selviää ketjua lukemalla)


(Tätä blogausta kirjoitettiin kuunnellen Duffyn Rockferry-levyä ja Dusty Springfieldin Dusty in Memphis-levyä. Aakkosjärjestyksessä, toki, mutta hyviä levyjä molemmat!)

Edit: Äh, on pakko linkata tännekin mahtava kuva, joka eilisen kurjuuspäivän keskellä piristi oikein kunnolla.

Härskit kuntosaliliikkeet

Uudessa saliohjelmassa on köyden läpivetoa jalkojen välistä taljassa ja sitä tehdessä on kyllä jotenkin pieni puna kasvoilla. Tänään aamulla sitä tein ja pakaroihin sain hyvän tuntuman, mutta toivoin kyllä kovasti, että olisin ollut yksin salilla, enkä muutaman uteliaan äijän tuijotuksen kohteena.

Kävin sitten miettimään muitakin kuntosaliliikkeitä, joita tehdessä en itse ainakaan kovin kaipaisi yleisöä. Näitä ei ole nyt ohjelmassanikaan, mutta tuttuja kuitenkin.

Hip thrust. Lantio liikkuu ylös ja alas, ja vain pera pervessi näkee siinä mitään kaksimielistä, eikös vaan? Siihen kun vielä yhdistää hiestä kimmeltelevän kropan, "äänekkään" hengityksen ja muut kurkunpään ynähtelyt, niin kokonaisuus ei kaipaa enää ympärilleen juuri muuta kuin punaiset samettiverhot ja bow-chicka-wow-wow.

Reiden lähentäjälaite. Tätä en ole tehnyt kuin joskus muutamia kertoja, kun kuntoutin itseäni välilevynpullistuman jäljiltä. Omalla kotisalillani laite on häveliäästi sijoitettu nurkkaan siten, että laitteessa istuja voi tuijottaa vaikka seinää. Onneksi vieressä on ikkuna autotielle, joten oikein leikkisällä päällä ollessaan voi vaikka vinkata silmää valoissa jonottavalle autoilijalle, ja tehdä samalla oikein huolellista jarruttavaa lihastyötä.

Takakyykyt. Mitä piukemmat trikoot kyykkääjällä, sen varmemmin kyykkypaikalle jonottaa muutama kundi. Penkkaaminen voi odottaa, tänään treenataan alakertaa (vink vink)! Paitsi ei tuolla toisella, vapaana olevalla kyykkypaikalla. Se on jotenkin huono. Vinossa tai jotain. Don't you wish your girlfriend could squat like me?

Tällaisissa kuteissa mimmit AINA kyykkää. Aina.
Mitä muita vaatevaihtoehtoja edes on??

Kulmasoutu käsipainoilla. Mitenhän sen penkin asettelisi, pyllistäisikö peiliin päin vai salin suuntaan? Joo, katsopa oikein tarkkaan, kyllä nämä ovat 20 kilon käsipainot. Ai, mikä se pienellä präntätty teksti niissä painoissa on? SE SAMA, MIKÄ NIISSÄ VIERESSÄSI OLEVASSA TELINEESSÄ OLEVISSA PAINOISSAKIN! Note to self: kulmasoutupäivänä voisi käyttää pari hetkeä sen päälle laitettavan topinkin valintaan, jos ei halua ylimääräistä valvojaa liikkeen suoritukseen.

Pirkko, Ritva, Anja, Tuovi, Tyyne, Marjatta ja Kaisa
aikuisopiston kuntopiirissä

No joo, likainen mielikuvitushan on vain kuvittelijan mielessä, vai miten se nyt meneekään. Ne liikkeet suoritetaan, mitä on ohjelmassa, eikä välitetä siitä, vaikka taustalla tarkkailisi kokonainen komppania. Hieman kyllä saattaa ujostuttaa, mutta onneksi olen enimmäkseen välttynyt kaikenlaisilta innokkailta neuvojilta ja tarkkailijoilta. Tai sitten en vain likinäköisenä näe heitä, mikä on todennäköisempi selitys. Joskus olen saanut jonkun kiinni tuijotuksesta, mutta luulen sen johtuneen ihan vaan siitä, että käyttämäni treenipainot tekivät niin ison vaikutuksen, että treeniäni piti hetkeksi jäädä ihailemaan.

Uusi saliohjelma, uutta puhtia?

Hiukan ilahduin jälkikäteen, kun huomasin edellisen postaukseni otsikon sukkeluuden itse postauksen sisällön kanssa. Eh heh, I kill me.

Mutta ilahduin myös, kun sain pt:ltä päivitetyn saliohjelman. Hiukan olin salaa haaveillut neljästä viikottaisesta salitreenistä ja ne sain nyt syys-lokakuuksi. Kaksi lenkkiä sen lisäksi, niin pääsee ravailemaankin. Tänä aamuna pimeässä hölköttelin koiran kanssa seitsemän kilometrin vakkarilenkkini, en mennytkään salille. Hämärässä bongattiin varmaan kahdeksan rusakkoa ja lisäksi yksi kissa, joka juoksi kuin tuli perseen alla. Häntä paksuna pötkönä se kaahasi pimeältä sivutieltä eteemme ja jatkoi matkaansa raketin lailla sadan metrin päässä sijaitsevan talon pihaan. Koira tuijotti hölmistyneenä sen perään, ja olisi mielellään pinkaissut samaan pihaan, mutta käskyn alla tyytyi sitten steppailemaan vierelläni. Mietin, että olikohan siellä kettu, vai mitä lie katti noin kamalasti säikähtänyt, tuskinpa meitä kuitenkaan.

Uusi ohjelma on hurjan mielenkiintoinen, niin kuin aina. Muutaman viikon kun sitä on runtannut, niin aamuisin alkaakin olla Malisen sanoin olo, että "ei saatana, taasko tätä sammoo". Mutta se on sen ajan murhe! Nyt odottelen ihan mukavassa vireessä huomisaamua ja jalkapäivää. Ohjelmassa on mm. romanialaista mavea, juoksijan askelkyykkyä, askelkyykkykävelyä, prässiä ja eristäviä liikkeitä. Hei hei takakyykkääminen vähäksi aikaa, en jää kaipaamaan.

Muuten on ohjelmassa sitten yksi selkeä koko kropan voimatreeni, ja kolme muuta treeniä ovat body-tyyppistä jaetumpaa hinkkausta selkä&rinta, kädet&olkapäät ja jalat. Dippejä varten pitäisi opetella käyttämään lisäpainovyötä, mutta haluaisin hankkia oman, enkä tiedä mistä! Yritin kesällä etsiä eri urheilualan liikkeistä, mutta en löytänyt. Vielä kun löytäisi sellaisen, joka ei ole nahkaa, niin olisi aina parempi.

Sisältö kateissa

Tämän viikon treenit jäivät määrällisesti vähäiseksi, mutta liikuntaa on tullut ihan reippaasti, kun koirat nyt viimeinkin saapuivat ja pääsen taas lenkkeilemään niiden kanssa. Mutta muuten tuli tehtyä kolme salitreeniä ja yksi juoksulenkki. Ja nolla venyttelyä.. (harmi kun jokapäiväisellä venyttelyn ajattelulla ei ole vaikutuksia venyvyyteen). Syyskuu on jo puolivälissä ja olen laiminlyönyt venyttelyn ihan kokonaan, vaikka se oli yksi tavoitteistani. Olen saanut siitä itselleni tehtyä nyt niin ison asian, etten tule venytelleeksi ollenkaan, jos en ehdi/jaksa venytellä vähintään puolta tuntia kerrallaan. Hmph. Löydän tähänkin kyllä ratkaisun ja motivointikeinon itselleni, mutta nyt en jaksa edes ajatella asiaa.

Into ja puhku on edelleen kateissa, vaikka toivoin loppuviikosta löytyvän inspiraatiota pt:n tapaamisen ja Helsinki Comedy-festareiden avulla, niin silti on edelleen tyhjä ja turhautunut olo. Enkä oikein tiedä miksi. Se nyt näkyy väistämättä tässä blogissakin, en oikein saa tännekään tuotettua mitään järkevää.

Tänään kokkailtiin, hernekeittoa ja porkkanasämpylöitä. Mies teki keiton, minä sämpylät. Sämpylätaikinaan laitoin kaurahiutaleita, vaaleaa soijarouhetta ja porkkanaa, oikein rouskuvia ja rapsakoita sämpylöitä tuli.

Viikonlopun olen vain lepäillyt. Mielessä kävi lähteä juoksemaan, mutta tyydyin sitten vain lenkkeilemään koirien kanssa. Jotenkin pitäisi saada vaan iskostettua mieleen, että voimatyyppisessä treenissä ei riehuta menemään pitkin viikkoa, vaan pitää malttaa mielensä ja todella antaa niille lepopäiville (monikossa!) paikkansa treeniohjelmassa. Pt sanoikin jossain vaiheessa, että minun kaltaisia ihmisiä valmennettaessa on usein kyse siitä, että mitä lähdetään karsimaan, eikä niinkään liikunnan lisäämisestä. Raskaiden voimatreenien jälkeen palautuminen voi vaatia jopa kolme vuorokautta, toki monet asiat vaikuttavat palautumiseen.

Kissat, koska internet

Viikonloppu meni hujauksessa ohi. Komediafestarit takana, kaksi näytöstä käytiin katsomassa. Tämä oli festarien viides vuosi ja ollaan oltu joka vuosi mukana, joka kerta taidettu käydä vähintään kahdessa näytöksessä, jonain vuonna useammassakin. Ilahduttavan monipuolista juttua oli tänä vuonna, vaikka kyllä turhan monia suomalaisia koomikoita vaivaa jonkinlainen laiskuus uuden matskun tuottamisessa. Tai vaikea se kai on laiskuudesta moittia, hyvän läpän hiominen esiintymiskelpoiseksi on varmaan ihan hemmetin vaikeaa. Tänä vuonna erityisesti Niko Kivelä ja Andre Wickström täytyy mainita siinä, että yhtään aiemmin kuultua juttua ei tullut. Jape Grönroosin näin ensimmäistä kertaa ja hänellä oli ihan hyvä tatsi, myös yleisöön.

Tuli ostettua myös uusi jääkaappi. Meni lopullisesti hermo tuohon nykyiseen, joka sirisee ja särisee. Tänään kiskoin sen kolostaan, imuroin hillittömät karvakerääntymät pois ja työnsin takaisin paikoilleen. Hetken se hurisi tyytyväisenä, kunnes alkoi taas särisemään. Mutta kaupat uudesta on jo tehty ja parin viikon päästä saadaan se. Ei ollut halvimmasta päästä, mutta kerranhan se vain kirpaisee ja kun se on saapunut, en tule muistelemaan sitä hintaa, mitä siitä maksettiin.

Treeneihinhän nuo edellämainitut jutut eivät liity sitten mitenkään, mutta näin ne lepopäivät vietettiin. Huomenna taas salille, toivottavasti takareidet alkaisivat olla jo toipuneet perjantain treeneistä.

Ainahan se on mielessä?

Onpa tänään ollut outo olo, kun aamulla tein pt:n kanssa suht raskaan treenin, mutta en ole ollut oikeastaan nälkäinen koko päivänä. Söin aamiaista jo ennen aamulenkkiä (= koirien kanssa rauhallinen tunnin kävely); banaania ja soijajogurttia soijaprotskulla. Treenin jälkeen join palkkarin ja kun pääsin toimistolle, söin aika pian kunnon ruoan: luomu-hernekeittoa, johon pilkoin reilusti savutofua päälle ja keiton kylkeen reissumiehen molemmat puolikkaat porkkanahummuksella päällystettynä.

Yhden aikaan söin protskupatukan ja kun tulin kotiin, kävin koirien kanssa kolmen vartin lenkillä. Tässä vaiheessa patukan syömisestä oli kulunut jo nelisen tuntia, eikä vieläkään nälättänyt. Söin sitten puuroa marjoilla. Kun ei oikein mitään tehnyt mieli, niin en viitsinyt alkaa kokkailemaankaan (eipä sillä, että muutenkaan sillä saralla erityisesti kunnostautuisin :D ).

Punaherukat ja mansikat, killeri-yhdistelmä!

Olen niin tottunut siihen, että treenipäivinä kroppa huutaa ruokaa, että olen aivan hämilläni. Treeni oli vielä tosiaan melko raskas, mavea kolmella eri tyylillä (perinteinen, sumo ja romanialainen), ja lisäksi penkkiä ja leuanvetoja superina 8 x 3 sarjoilla.  Viimeisessä leuanvedoissa meni kyllä jo ihan koukkukäsillä ja niukin naukin leuka ylitti tangon.

Mavessa tsekattiin tekniikka ja sain tosi havainnollistavan selvityksen siitä, miltä sen pitäisi näyttää ja miltä se nyt näyttää. Pienillä romuilla (60 kg) lantion seutu ja takapuoli tekee töitä kuten pitää. 70 kilossa selkä lähtee liikaa aktivoitumaan. Se pysyy kyllä suorassa, eli ei köyristy sentään, mutta lähtee dominoimaan liikettä ja takapuoli laiskottelee. Mur! Sain tähän hyvän vahvistavan apuliikkeen tiedoksi, jota en osaa YHTÄÄN kuvailla, mutta taljassa köydellä kuitenkin tehtävä, takapuolta aika muikeasti aktivoiva liike. Teen sen maven sarjatauolla, joten saan heti tuntumaa oikeaan paikkaan. Pt lupaili, että aktivointiharjoitteiden ansiosta romut voisivat lähteä jo kuukauden sisällä nousuun. Mavea teen nyt sitten romanialaisella tyylillä (+ perinteisellä), ja se olikin ihan uusi liike.

Asiasta toiseen ja alkuperäiseen.. olen miettinyt, missä vaiheessa olen kehittänyt syömisestä itselleni näin ison ongelman. Tai no, iso ja iso, mutta kuitenkin se pyörii mielessä jatkuvasti. Yhtenä syynä olen pitänyt kevään kiristelyä, toisena syynä erilaisten blogien lukemista (en siis syytä blogeja, olen vain vaikutteille altis ja turhan spontaanisti hyppään kokeilemaan kaikenlaista, mikä näyttää jollain toimivan). Tänään kun olen mielestäni syönyt kunnollista ruokaa, eikä mitään mielitekoja ole, suhtaudun omaan hössötykseeni jopa vähän ihmetellen, ulkopuolisena. Tämän päivän aikana on tullut jotenkin sellainen rauhallinen olo, että ei mun tarvitse enää laskeskella kaloreita tai miettiä makroja.

Yhtenä taustavaikuttajana on kieltämättä Rahkamuijan taannoinen kirjoitus (niin, vaikutteille altis) ja yhtenä tekijänä se, että olen jo niin pitkään syömisiäni tarkkaillut, että eiköhän se terveellinen syöminen pitäisi tulla jo ilman kontrolliakin, suoraan jostain alitajunnasta. Kolmas tekijä (nämä eivät ole missään järjestyksessä) on se, että kun olen opetellut juomaan vettä, mulla on nykyisin jopa jano, mikä on outoa. Siis, että tunnistan janon muutenkin kuin jonkun 10 kilometrin hikilenkin jälkeen. Kaikkea sitä voi oppia näinkin vanhana ;). Juon aamulla herättyäni, juon ennen kuin lähden salille, juon ennen kuin lähden koirien kanssa lenkille, juon lenkiltä tultuani. Kyllä mulla puhelimen sovellus edelleen muistuttaa siitä ja logitan juomiseni, mutta olen viimeinkin oppinut kantapään kautta, että jano voi ilmetä myös mielitekoina. Tai olen oppinut toisinpäin; kun olen juonut riittävästi, mielitekoja ei ole yhtään niin paljon.

Neljäs tekijä on se, että ymmärsin hiljattain syöväni tylsyyteen. Koirat olivat lähes kolme viikkoa isäni luona, ja tuntui, ettei päivissä ole riittävästi mielekästä sisältöä. Kun tämän tunnesyömisen tajusin, niin olen pystynyt tekemään asialle jotain ja etsimään muuta tekemistä päiviini. Olen jopa päässyt lempiharrastukseni pariin, vienyt siskon koiraa eläinlääkäriin. Edesmenneen koiran kanssa rampattiin eläinlääkärissä aivan jatkuvasti ja se tiedon määrä, jonka niillä käynneillä sain, oli jotenkin addiktoivaa. Googlasin ja selvittelin, kyselin lääkäriltä lisää tietoja ja kun löysin hyvän ja perusteellisen eläinlääkärin, en enää muualle mennytkään.

No, sivupoluille eksyin, mutta kuitenkin. Tällä hetkellä on mukava sisäinen rauha näiden ravintoasioiden kanssa (voisin kuvitella, että uskoon tulleista tuntuu vähän tältä). Tänään pt otti mittoja ja rasvaprosentin pihdeillä, ja sanoi laittavansa ne meilillä vielä uuden ohjelman mukana. En siis tällä hetkellä vielä tiedä niitä, mutta kyllä itsekin näen, että rasvaa on tullut lisää, joskaan en ole ihan lähtömittoihin palannut. Tästäkään en kuitenkaan enää stressaa, sillä en halunnut niin pieneksi ja hinteläksi jäädäkään, etenkin kun yläkroppa oli jotenkin tosi luisevan oloinen. Haluan pehmustetta ja lihaa, jäntevän atleettisen kropan, mutta haluan ennen kaikkea voimaa. Sen sanoin tänään ykköstavoitteekseni. Kehonkoostumus on sivuseikka, enkä halua siihen enää keskittyä. Toki se on mukava bonus, kun kropasta näkyy, että on treenattu. Lihaserottuvuus on varmaan jatkossakin mukana jonkinlaisena sivutavoitteena, miksikään power bellyksi en sentään ajatellut ryhtyä. Eli ehkä jatkossakin tässä blogissa saattaa vilahtaa kuva tai pari kropastani.

Kirsikka- tai luumutomaatteja menee nykyisin rasiallinen joka päivä

Olin jotenkin ajatellut, että ruokien punnitseminen, puntarissa ramppaaminen ja kalorien laskeminen ehkäisee sen, että en kerryttäisi rasvaa tähän kroppaan liiemmälti, vaan mahdollistaisi painon kertymisen nimenomaan lihaksena. Kävi kuitenkin niin, että noista toimenpiteistä huolimatta (no, puntarissa käymisen lopetinkin jo loppukesästä) rasvaa kertyy silti, sillä joka tapauksessa söin tylsyyteeni liikaa. Nyt aion vain luottaa maalaisjärkeeni ja syödä sen, mitä hyvältä tuntuu. Keskityn puhtaaseen ruokaan, tuoreisiin kasviksiin ja riittävään veden juontiin ja luotan, että tulosta syntyy sillä.

Tuntuupa tämä postaus sekavalta.. no, ehkä tästä ajatuksesta saa silti kiinni.

(Helsinki Comedy Festivalin ensimmäinen setti nähty ja huomenna toinen. Ihana viikonloppu!)

Santsaa rauhassa?

Lattea ja jopa hieman apea fiilis on jatkunut lähes koko viikon. Eilen kuitenkin tuli käytyä sarjisfestareilla ja ensi viikolla on Helsinki Comedy -festarit, niin alkoi jo vähän mieli piristyä. Tänään on tarkoitus mennä leffaan tsekkaamaan Woody Allenin Blue Jasmine (ihan sen takia, että siinä on Louis C.K., eikä Allenin leffat nyt muutenkaan ihan paskoja ole olleet).

Perjantaina aamulla erehdyin ennen salille menoa vilkaisemaan blogeja ja huomasin, että yhden seuraamani bloggarin kissa on kuollut. Siinä sitten hetken vetistelin, ja salille meno tuntui jotenkin ihan turhalta ja tuhoon tuomitulta reissulta jo ennakkoon. Kuka sitä nyt itku silmässä maastavetoa saa aikaiseksi. Sain koottua itseni ja menin sitten kuitenkin. Jalkatreeniä oli ohjelmassa.

Kiskoin 70 kiloa mavea kahdessa viitosen sarjassa lämmittelysarjojen jälkeen. Tuntui oudolta, kun olin sitä nostamassa, mutta se ei tuntunut millään lähtevän maasta. Uusi yritys, eikä vieläkään liikkunut. Jo nyt on prkl. Päätin, että vielä kerran yritän ja jostain taka-alalta mieleeni putkahti se, kun kiskoin taannoin sen sekakäyttäjän sieltä aamukasteiselta nurmikolta. Hassua, mutta whatever works ja niin se rauta lähti liikkeelle kolmannella yrityksellä. Ja nousi nätisti viisi kertaa putkeen. Seuraavassa työsarjassa ei tarvinnutkaan sitten mitään henkiä manata.

Maastavetoa sumotyyliin

Maven jälkeen tein monotonisesti askelkyykkyä tangon kanssa. Ohjelmassa oli juoksijan askelkyykkyä, jonka teen kiskotangolla, kun se vaatii vähän enemmän tasapainoa. Mutta joku nainen oli siinä juuri tekemässä takaolkapäitä, joten suunnitelmaan tuli muutos. Askelkyykkykävelyt tein kahden 16 kilon kahvakuulan kanssa. Prässiin en latonut viime kertaista enempää, koska sarjat ovat aika pitkiä, 20 toistolla. Kelkka painaa sen 53 kiloa ja tein kolme sarjaa +60, +80 ja +90 kg. Jotenkin en jaksanut hirveästi laskeskella saati etsiä kiekkoja, joten ladoin siihen niitä painoja, mitä nyt läheltä löytyi.

Etu- ja takareisiä treenasin vielä lopuksi laitteessa ja molempiin sain lisätä painoja. Etureisillä nostin kaikki kolme sarjaa 55 kilolla, mutta en osannut oikein edes iloita siitä, kuten tavallisesti “JES!” kun saan tehtyä jotain isommilla painoilla. Nyt oli vain sellainen “aha, no hyvä kai näin.” -olo.

Mave-sarjojen loppupuolella huomasin, että selkä on aika jumissa, joten eilinen rinta+selkätreeni jää tekemättä. Selkä on oikeastaan kipeytynyt eilisen aikana vielä lisää, vasemman latsin alaosassa on kipeä pahkura, jota mies yritti eilen vähän hieroa. Kävin eilen aamulla sitten hölkkäilemässä  perjantaina muussatut reiteni lämpöiseksi. Selkää ei parane yhtään liikarasittaa, ja nyt on juuri sellainen olo, että sen palautuminen on pahasti kesken. Tämä päivä meneekin siis lepopäivänä, ja se onkin sitten ensimmäinen kahteen viikkoon. Huomenna jatkuu voimatreenit ohjelman mukaisesti. Tällä viikolla olen venytellyt peräti 20 minuuttia, joten tänään on venyteltävä. Ei ole ihmekään, että tulee lihasjumeja ja kolotuksia, kun olen niin laiminlyönyt tuon kehonhuollon.

Kahden viikon runttaus on nyt sitten päättynyt. Ajatuksenahan oli alunperin olla ihan pienesti kevyemmillä kaloreilla, mutta ei siitä mitään tullut, kun kroppa vaatii sapuskaa. Olen varmaan nyt niin massiivinen lihaskimppu, että peruskulutuskin on kasvanut :D. Ei vaan, tuleehan tuota liikuntaa sen verran paljon ja kun voimanhankinta on tavoitteena, niin ei auta näemmä yhtään kevennellä. Naisena on muutenkin työlästä saada lihasmassaa ja kun kehoni on valmiiksi tällainen suht hintelänpuoleinen ja vegaaniruokavalio vielä siihen päälle, niin tällaisen sählärin pitää tuohon ravintopuoleen ihan oikeasti keskittyä.

On jotenkin sellainen olo, että vielä vähän hukassa olen noiden syömisteni kanssa. Että himmailen liikaa "kunnon ruoan" kanssa, kun olen tottunut kevyen toimistotyöläisen annoskokoihin. Kun valittelen syömisen vaikeutta tyyliin "pitää syödä niin paljon", niin ihmiset eivät meinaa aina ihan ymmärtää ongelmaani. Pitäisi ilmaista itseään tarkemmin, että "kun pitää syödä niin paljon puhdasta kunnon ruokaa". Nyt yritän opetella vetämään niitä rekkamiehen annoksia, eikä se oikeastaan ole ongelma silloin, kun on hyvää ruokaa ja seuraa. Viime viikolla siskon ja miehen laittamasta punajuuri-peruna-savutofusalaatista upposi varmasti yli neljännes meikäläisen ahneeseen napaan (meitä oli siis neljä kokonaista + yksi mini-ihminen jakamassa isoa satsia), joten kyllä minä syömisen osaan jos haluan osata. Taustalla vaan edelleen naputtaa sellainen pieni syyllisyydentuntoinen fitness-ihminen naputtamassa kaloreista. Kun saisin sen olemaan hiljaa silloin kun syön oikeaa ruokaa, niin se olisi jo edistysaskel.

Eilen ennen kaupungille lähtöä kokkailin ja sain viimein aikaiseksi testata Jonnan blogissa ollutta kukkakaali-"riisiä". Kukkikset mikroon, blenderiin ja pannulle. Helppoa ja nopeaa. Tuli hyvää, valkosipulin maku tuli mukavasti läpi. Mausteiksi heitin mustapippuria, basilikaa ja persiljaa. Sipulijauhetta ei ollut, mutta kävin eilen kokkailujen jälkeen ostamassa, joten seuraavalla kerralla on.

Tämän seuraksi tein sitten jälleen Chocochilin kesäkurpitsa-kikhernepihvejä, ja tyytyväisenä voin todeta, että olen kyllä oppinut paljon rohkeammaksi mausteiden kanssa. Noihinkin tuli heitettyä ohjeessa olleiden mausteiden lisäksi muitakin mausteita, esim. valkosipulijauhetta, valkopippuria sekä timjamia.

En oikeastaan mittaile muita aineksia kuin nuo gluteenijauhot ja korppujauhot sekä veden + soijakastikkeen. Kikherneitä heitän yhden purkin, raastan puolikkaan kesäkurpitsan ja mausteita laitan "sopivasti". Gluteenijauhot tekevät taikinasta sitkoisaa ja helppoa käsitellä ja valmiit pihvit ovat oikeasti pihvimäisiä, eli niihin tarvitsee jo vähän veistäkin. Pannulle laitoin rypsiöljyä ja pihveihin ripottelen grillausmaustetta.

Mies osti joskus reilu vuosi sitten kaksi tuollaista DeBuyerin hiiliteräspannua, syvän wokkimaisen "maalaispannun" (jossa kukkakaaliriisin paistoin) ja sitten tuollaisen vähän vähemmän syvän, jossa nuo pihvit paistuvat kuvassa. Tykkään laadukkaista tuotteista (no, kukapa ei) ja nuo pannut ovat kyllä vieneet ruoanlaiton ilon uudelle askeleelle. Nuo ovat käytännössä ikuisia, kunhan niistä pitää huolta. Mies on hommannut meille myös Macin veitsiä ja Kyoceran keraamisia veitsiä, enkä enää ikinä taatusti leikkaa millään perttiperusveitsellä. En edes tiennyt, miten kevyesti paksukuorisinkin tomaatti silpoutuu, ennen kuin olin kokeillut keraamista veistä. Näistä keittiön laatutyökaluista voisin joskus tehdä ihan oman postauksensa.

Kikhernepihvit söin sitten perunamuhennoksen ja kukkakaaliriisin kanssa. Tuo "riisi" on hyvä lisäke sellaisenaankin, mutta nyt pihvit kaipasivat kylkeensä perunaa ja sitä myös sitten syötiin.

 

Taisin eilisen päivän aikana syödä viisi tuollaista pihviä kaiken kaikkiaan. Ruokaa kyllä uppoaa nykyisin melko paljon. Kikherneitä kannan tällä hetkellä kaupasta sellaista tahtia, että pitänee katsoa, josko tulisi halvemmaksi hakea kunnon säkki niitä jostain etno-/luomukaupasta ja keittää itse + pakastaa. Ajatuksenani on tässä syyskuun aikana kokeilla yksi päivä kokonaan ilman soijaproteiinia (ja laskea päivän proteiininsaanti); jos se menee helposti ja kivuttomasti, niin miksei myös useampi päivä. Mutta ensin pupellan nuo soijajogurtit kaapista pois, niin eivät mene hukkaan. Muutama resepti onkin jo mielessä ja raportoin sitten tänne blogiin kokeiluistani.

Elämä kuin Espoon keskus

Jotenkin on ollut vähän tyhjä olo jonkin aikaa, ja tuntuu ettei ole mitään tuotettavaa tänne blogiin. Ehkä energiani lähti koirien mukana Forssan seudulle, sillä ne rytmittävät päiväni niin touhukkaaksi, että ilman niitä en saa oikein rutiineista otetta. Töistäkään en saa lähdettyä ajoissa pois, kun ei ole kiire ulkoiluttamaan rakkeja. Joten vastaan vielä yhteen meiliin ja toiseen, teen presiksen palaveriin, jotan raportteja, tutkin ja analysoin, kuuntelen puheluja, teen yhtä ja toista pientä iltatunneille asti.

Tylsyyteen, hormonaalisista syistä ja ties mistä välinpitämättömyydestä johtuen olen myös viime päivät syönyt mitä sattuu (äsken iltapalaksi kaksi munkkia). Tiedän, että tämä on ohimenevää, joten en ole jaksanut kauheasti skarpata, vaan annan tämän olotilan mennä ohi sen kummemmin stressaamatta. Pätkäpaastoilustahan kirjoittelin taannoin, alkuhuumaa kesti jonkin aikaa, mutta väsyin siihen, että katselin liikaa kelloa, ja pohdin syömisikkunoita yms. Tuo yön yli kestävä paasto on minulla aika luonnostaan 12-13 tuntia muutenkin, niin en jaksa sen kummemmin nyt kelloa kyttäillä.

Salitreenit kulkevat kyllä hyvin, ja koko ajan pientä kehitystä tapahtuu. Tänään tein vipareita 7 kilon käsipainoilla ja takaolkapäät menivät puhtaasti, ja ensimmäinen sarja jopa hieman kevyestikin 24,5 kilolla. Ja olisikin ihan hemmetin ikävää, jos kaikki tämä syöminen ja hiilarin pupeltaminen ei näkyisi lainkaan treeneissä.

Tämän viikon veivaan siis vielä kolmijakoisella ja ensi viikosta sitten palaan taas voimaharjoittelun pariin. Eilen ja tänään aamulla olen käynyt lenkillä siskon koirien kanssa, ja onkin tullut käveltyä aika paljon reippaampaa vauhtia kuin omien hoidokkieni kanssa. Tunnissa tehtävän kävelylenkin vedän tuon vauhtikaksikon kanssa kolmeen varttiin, joten se menee jo ihan urheilusta. Tänään kävin lenkillä salin jälkeen ja olkapäät oli niin hyvin muussattu salilla, että pelkkä talutushihnojen pitely tuntui aralta. Sellaisen huomion tein, että kun normaalisti teen koirien kanssa sen tunnin mittaisen aamulenkin ennen salille menoa, niin vaikka se onkin rauhallista köpöttelyä, on sillä silti hieman negatiivinen vaikutus salilla jaksamiseen. Ajankäyttösyistä ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä toisinpäin, kun sali aukeaa vasta 6.30. Toki voisin ajatella herääväni vasta kuudelta, käyväni salilla ja sen jälkeen koirien kanssa lenkillä ja lähtisin salipäivinä töihin vasta klo 10:ksi. Hm.

Viikon päästä perjantaina treenitreffit pt:n kanssa ja tämän kuun lopussa on Lihaskasvun optimointi -seminaari aivan tässä kotinurkilla, luvassa varmasti paljon hyvää tietoa.

Äh, pakko kai kinuta koirat isältä tänne viikonloppuna. Veli on menossa sinne, niin hän voisi ottaa piskit kyytiin ja toisi ne tänne. Eihän tästä ajelehtimisesta tule muuten loppua.