Varovainen paluu treenien pariin

Tämän viikon alussa sain ilokseni todeta, että ranne on täysin oireeton. Kävelin aamulla töihin ja tein tapani mukaan, vähän ajatuksissani, jokapäiväisen testin kädelle. Painoin peukaloa alaspäin kohti kämmentä ja odotin, missä kohtaa kipu tuli. Havahduin siihen, ettei sitä tullut ollenkaan. Painelin innoissani sitä yhä uudelleen ja varovasti vähän eri suuntiinkin ja käsi oli täysin kivuton! Melkein otin pari hyppyaskelta siinä keskellä tietä, kun innostuin niin paljon. Salille paluu alkaa olla ajankohtaista ihan näillä näppäimillä! Tasan neljä viikkoa kortisonin pistämisestä käsi oli siis korjaantunut. Nyt vain harmittaa, etten mennyt ottamaan pistosta ajoissa, jo heti tammikuussa. No, ajassa en voi palata taaksepäin, joten jääköön harmitus tuohon lauseeseen.

Keskiviikkona olin hierojalla, ja todettiin, että yläselkä on niin jumissa, että on parempi kuitenkin olla ihan normaalisti hierojan pöydällä makuulla, eikä istuvassa asennossa. Sain tyynyn rintakehän alle ja hieroja otti hieman kevyemmin tuolta oikealta puolelta, jossa ruhjoutunut kylkiluu on. Selässä ja niskassa oli aivan hirvittäviä kipupisteitä, eikä yhtään ihme, että oli sitä voimakasta päänsärkyä. Vaikutti siltä, että päänsärky uhkasi tulla myös torstaina, hieronnan jälkeisenä päivänä, mutta tein niitä hölmön näköisiä rintauintiliikkeitä pitkin päivää, ja selvisin vain lievällä jomotuksella.

Mutta niin, se kylkiluu. Ensi viikolla tulee neljä viikkoa sen ruhjoutumisesta ja tällä viikolla kipu on tuntunut hälvenevän päivä päivältä. Koirat lähtivät isän luokse, joten tänään aamulla pohdin, että lähden vähän pidemmälle kävelylenkille, ja hölkkäilen siellä varovasti tuntemusten mukaan. Jos kylki alkaa antaa merkkejä kivusta, niin vaihdan heti kävelyyn.

Ihana aurinkoinen ilma oli, joskin vähän kylmä tuuli. Alkuun hölkkäilin harvakseltaan puolen minuutin pätkiä, kun kylki vierasti vähän tärinää. Mutta mitä useampi hölkkäpätkä oli takana, sen helpommaksi se muuttui. Joko totuin siihen lievään "mustelmaiseen" oloon tai sitten se oikeasti muuttui hieman kivuttomammaksi, ehkä lämpenemisen myötä? Puoliväliä kohden hölkkäilin jo enemmän kuin kävelin ja varmaan loppujen lopuksi koko lenkistä noin puolet sitten oli reipasta kävelyä.

Satelliittikuvaa lenkistä

Pituutta oli se kymmenisen kilometriä ja aikaa meni kaikkiaan 1h 21 min. Sykemittaria ei ollut käytössä, mutta ei tuo mikään hengästyttävä suoritus ollut, enemmänkin sellaista tunnustelua ja pääkopan tuulettamista. Valoisa sää, lintujen laulu, bongatut leskenlehdet ja lukuisat vastaantulleet ja ohitetut koirat nostattivat mielialan kattoon ja tuntui, kuin olisin käynyt tankkaamassa jotain onnikaasua; niin hyvä mieli lenkistä jäi.

Ruokana tänään oli hernesosekeittoa. Lenkin jälkeen olin tankannut niin tukevan aamiaisen, ettei nälkä tullut ennen kuin vasta nyt illalla. Tähän väliin mahtui kaupassakäyntiä, päikkärit ja kummilapsen kanssa ulkoilua. Sieltä palattuani teki mieli jotain lämmintä mutta kevyttä. Niinpä googlasin vähän pakasteherneistä tehtyjen hernekeittojen ohjeita, ja löysin yhden, jota pikkasen muuntelin, ja loppuresepti oli tällainen:

2 pss pakasteherneitä
1 iso jauhoinen peruna
1 sipuli
litra vettä
2 kasviliemikuutiota
mausteita; tällä kertaa timjamia, meiramia, suolaa, mustapippuria

Sipuli kuullotettiin, joukkoon pieneksi paloiteltu peruna ja herneet sekä vesi + kasviliemikuutiot. Annoin kiehua noin vartin ja sitten soseutin ja lisäsin mausteet. Oli nopea tehdä ja maukas. Tuntui kuitenkin, että ei ole tarpeeksi suolaa, joten ripottelin sitä vielä vähän keiton päälle :P. Mulla on verenpaineet sen verran alhaalla, että läträän suolan kanssa ihan huoletta (alin mitattu 90/60, äsken mitattu 107/65). Tosin kyllä kai tuollaisella tavallisella pöytäsuolalla on muitakin haitallisia vaikutuksia kuin verenpaineen nosto, voisin ehkä perehtyä asiaan. Ostin I love me-messuilta syksyllä jotakin Ruususuolaa, mutta en ole tullut käyttäneeksi sitä mihinkään, taitaa olla kaapin perällä..

Ensi viikolla aion käydä kokeilemassa salitreeniä. Mitään kovin paljon painetta rintakehään aiheuttavia liikkeitä en aio tehdä, eli kyykkytanko niskaan tai prässi saa vielä odottaa. Mutta kyllä tässä jo varovaisen salitreenin saa tehtyä, aloitetaan kevyempääkin kevyellä viikolla!

Hei hei herkuttelu

Aamulla keitin itselleni pannullisen teetä ja ajattelin ehtiä ainakin aloittamaan tämän postauksen, ennen kuin lähdin siskon kanssa tunnin päästä lenkittämään koiria. No, koko päivän olen tätä pätkissä kirjoitellut, ja tekstistäkin saattaa huomata, että sen pariin on palattu silloin tällöin, kun on ollut hetki aikaa.

Takana on viikko, jolloin flunssa ei enää vaivannut, mutta rintakehän kipu estää edelleen tekemästä treeniä. Se hajosi siis 5.-6.3. välisenä yönä (edit: päivä korjattu yhtä aiemmaksi), eli nyt on kulunut reilut kaksi viikkoa tapahtuneesta. Erilaisten arvioiden mukaan korjaantuminen vie vähintään nelisen viikkoa. Toivon, että kahden viikon päästä pääsen jo kokeilemaan varovaista lihaskuntotreeniä. Tulevalla viikolla aion kokeilla sen verran kevyttä pyöräilyä, että se ei hengästytä. Aamulla tein ihan kokeeksi omalla painolla kyykkyjä. Askelkyykkyjäkin yritin, mutta en voinut jatkaa, sillä askeleen tärähdys ja paluu takaisin lähtöasentoon tuntuivat kivuliailta; jälkimmäisessä kun syvät vatsalihakset aktivoituvat tiukasti, niin se tuotti kipua ruhjoutuneen luun alueella.

Kolmen viikon kuluttua olen talvilomalla, pääsiäisen ympärillä. Mitään ohjelmaa en ole vielä loman ajaksi suunnitellut, mutta jos silloin pääsen jo normaalisti treenaamaan, se olisi parasta lomailua. Nyt on kulunut 3,5 viikkoa siitä, kun ranteeseen laitettiin kortisonipistos, ja jos rintakehä/kylki ei olisi kipeä, niin ensi viikolla olisin ranteen puolesta lähtenyt kokeilemaan treeniä. Nyt ilmeisesti odotellaan vielä pari viikkoa. Mutta sitä pyöräilyä ajattelin tosiaan kokeilla, eli huomenaamulla pitkästä aikaa salille.

Siitä puheen ollen, kävin nyt sitten irtisanomassa salijäsenyyteni. Nyt on aikaa treenata siellä vielä ensi kuun loppuun saakka, ja toukokuusta lähtien ajattelin kokeilla tuota toista salia, jonne pääsen sitten halutessani jo aamuviidestä treenaamaan. Joka päivä, vaikka viikonloppuna! Nykyinen salihan aukeaa sunnuntaisin vasta klo 10. Toukokuussa varmaan alkuvuoden ruuhkatkin ovat jo hellittäneet? ;) Toisaalta biitsikunnon metsästäjät saattavat vielä aiheuttaa kävijäpiikkejä, mutta tuskinpa tosiaan niin aikaisin aamulla?

Viime viikon tapahtumiin kirjattakoon myös hirvittävä jännityspäänsärky keskiviikko-iltapäivällä. Se antoi itsestään ennakkovaroituksen jo tiistaina, mutta en tajunnut noteerata sitä ja varautua. Olin tiistaina palaverissa, jossa näyttö on pitkän pöydän päässä. Vaihdoin kesken palaveria pöydän toiselle puolelle, koska niska tuntui ikävän kireältä. Siinä pitkin päivää sitä ajatuksissani sitten itse hieroin. Seuraavana päivänä kireyttä olikin jo enemmän, ja verryttelin töissä kepin kanssa. Kuitenkin iltapäivää kohden alkoi särky, ja kotimatkalla se yltyi todella voimakkaaksi. Oksetti, ja kasvojen toista puolta kihelmöi, ikään kuin puolet kasvoista olisi puutunut. Selvisin kotiin, vein koirat nopeasti ulos ja suoraan sänkyyn pimeään makuuhuoneeseen. Otin yhden 500 mg:n parasetamolin, mutta eipä se oikeastaan auttanut mitään. Kun mies tuli kotiin, hän alkoi hieroa hartioita ja niskaa, ja kipeät kohdat laittoivat melkein itkua vääntämään.

Hieronnastakaan ei ollut apua särkyyn, joka vaan moukaroi päätä. Mitään en pystynyt syömäänkään kuvotuksen ja säryn vuoksi, mikä pahensi tilannetta. Pitkään jatkunut nälkä nimittäin jo yksistään laukaisee minulla usein päänsäryn. Siskon neuvosta uskalsin ottaa vielä kaksi buranaa (400 mg), joten särkylääkkeitä tuli siis illan aikana syötyä yli gramman edestä, kun se aiemmin napsaistu parasetamoli lasketaan mukaan. Olen vähän arka ottamaan paljon tai vahvoja lääkkeitä, vaikka ei kai siitä päänsäryn kärsimisestäkään mitään hyötyä ole. Buranat otettuani menin nukkumaan ja kun aamuyöstä heräsin, niin oli vain enää sellainen “muistosärky”: tietää, että on ollut päänsärkyä, mutta sitä ei enää tunne varsinaisesti. Jos se jättäisi arven, niin se näkyisi, mutta ei olisi enää kipua.

Ensi viikolle minulla on varattuna hieronta, ja laitoin hierojalle kyselyä, onko hänellä sellaista pöytää, mitä käytetään raskaana olevia hierottaessa. Siinä voi siis istua etukenossa. Kun tuo kylki ei oikein salli vatsamakuulla olemista, mutta hartioiden, niskan ja yläselän kireyden vuoksi en haluaisi hierontaa siirtää eteenpäinkään. Hän vastasi, että sellainen löytyy, ja voidaan katsoa sitten tilanteen mukaan. Työkaveri kävi kertomassa, että oli joskus saanut kuulla toimivan jännityspäänsäryn ehkäisijän: heti, kun alkaa tuntua siltä, että on kireyttä hartioissa, niskassa tms., ja se saattaa johtaa päänsärkyyn, niin tulee kuulemma tehdä 2 x 25 "rintauintiliikettä" käsillä :D. No, enpä siinä mitään menettänyt, kun torstaina työhuoneessani kauhoin menemään. Kyllähän tuo määrä yksistään jo laittaa lavat lämpimäksi, ja ainakaan tuona päivänä jännityspäänsärkyä ei tullut, vaikka kireyttä ja lukkoja on edelleen. Onneksi on tosiaan hieronta muutaman päivän vastassa.

Asiasta toiseen: nyt mun on PAKKO ryhdistäytyä syömisten kanssa. Ei huvita edes käydä puntarissa tsekkaamassa, missä mennään. Joo, vaatteet mahtuu päälle, mutta ei mulla nyt niin tiukkoja vaatteita olekaan, etteikö ne antaisi anteeksi muutaman lisäkilon. Onhan se nyt tosi tyhmää, että kun ei pääse liikkumaan, niin sitten millään syömisilläkään ei muka olisi mitään väliä. Töihin vein edelleen viime viikolla tosi köykäiset eväät ja aina illan mittaan taas ratsasin kaikki kaapit kotona ja laitoin miehelle torstaina viestiä: “tuo keksejä”. Ja sehän toi, kolme erilaista pakettia, jotka olen jo syönyt. Ja paketin jäätelöä.  Eilen leivottiin korvapuusteja siskon synttäreiden kunniaksi, ja niitä mussutin hartaudella. Niin, ja eilen kävin myös Kippo:ssa syömässä kaksi isoa pestoleipää.

Tänä aamuna heräsin sellaiseen päättäväisyyden tunteeseen, jota en ole pitkään aikaan kokenut. Sellaiseen “usko siirtää vuoria” –järkähtämättömyyteen. Kai tuo lähenevä toipuminen (tai lähitulevaisuudessa siintävä) ja pitkään jatkunut “syön mitä sattuu” –kierre yhdessä saavuttivat jonkinlaisen maksimipisteen, ja päässä kuului vain iso KLANGGGGGGGggggggg! Nautin tästä fiiliksestä, sillä olen kokenut sen ennenkin ja sen taika on siinä itsepintaisuudessa ja tahdonvoimassa, jonka se tuo mukanaan. Sen avulla vältän ne karilleajot, joita syntyy, kun olen ollut muutamia päiviä herkuttelematta ja mieleen alkaa hiipiä kaikennäköisiä “mutta kyllähän elämästä pitää nauttia silloin tällöin..” –ajatuksia. Eli nyt herkut sivuun joksikin aikaa tyystin.

Tänään jo harjoittelin ruotuun palaamista syömisten osalta, vakioin sapuskat terveelliseksi ja säännölliseksi ja suunnittelin ensi viikon eväät töihin. Kun syön kunnolla, niin herkuttelun tarve vähenee. Näin se varmaan menee suurimmalla osalla meistä. Oma kompastuskiveni on laiskuus. En millään jaksaisi tehdä ja valmistella ruokia työpäiviksi. Työpäivän jälkeen varsinkin on ihan turha toivo. Viikonloppuna se on tehtävä, jos aikoo saada tehdyksi.

Joten tänään teinkin miehen kanssa kolmea eri ruokaa. Parissa tunnissa kokkailtiin peruna-purjo-linssisosekeittoa, pinaatti-tofupiirakkaa, ja “tofuronia” (Torinon kalsium-pastaa, tofua ja sipulia: vähän kuin makaronilaatikon ainekset ennen uuniin menoa). Kunhan sapuskat jäähtyvät, niin pakkailen ne pakastimeen ja sieltä otan sitten mukaan töihin evääksi. Keittoakin tehtiin seitsemän litran kattilallinen, hetkeksi riittää.

Kaikki tekemäni sosekeitot näyttää aina samalta..

Spelttijauhoihin tehty pohja = terveyspiirakka

Mitenkään erityisen kauniiltahan nuo sapuskat eivät kuvissa näytä. Ehkä joskus voisin oikein panostaa esillepanoon ja näpsiä kuvia järkkärillä jalustan kanssa. Mutta toistaiseksi kännykkäräpsyt saavat havainnollistaa tuotoksia.

Iltaunet kutsuvat!

Nukkuu koirien kanssa

Pieniä edistysaskeleita

Toista viikkoa jatkunut kevätsää vaihtui eilen taas talviseksi. Aamulla herätessä lunta oli tullut jo sen verran, että lumiaurat lähtivät liikenteeseen. Tänä aamuna lenkillä oli niin liukasta, että pelkäsin kaatuvani ja rikkovani taas jotain. Tällä tuurilla se olisi ollut varmaan vain ihan odotettavissa. Selvisin ehjänä takaisin kotiin, vaikkakin kylkiluun alue otti hittiä, kun pari kertaa oli ihan kunnolla tasapainoilua. Tuollaisissa tilanteissa sitä aina huomaa syvien vatsalihasten ja ns. korsetin merkityksen; normaalistihan sitä ei sillä tavalla tunne, mutta nyt kun on kipua kylkiluussa, niin coren olemassaolon todellakin huomaa tuolla liukastellessa!

Aamuinen näkymä

Tällä viikolla olen alkanut toipua flunssasta vauhdikkaammin. Jokainen päivä on ollut selvästi edellistä parempi. Mutta siis kylkiluu on kuitenkin tosi kipeä vieläkin. Särkylääkkeet jätin viikolla pois, mutta alkuviikosta ei oikein unikaan olisi tullut ilman, kun pelkkä paikallaan makaaminen teki kipeää. Tajusin onneksi iltaisin ruveta hautomaan tuota kipeää aluetta kylmäpussilla, ja se auttoi niin hyvin, että särkylääkkeet sain jätettyä pois. Nyt ollaan siinä pisteessä, että hengästyminen ja yskiminen sattuu, etenkin yskiminen aivan hirvittävästi. Mutta muuten esimerkiksi juuri nukkuminen on vaivatonta - kunhan en kääntyile. Herään heti kivun vuoksi, jos yritän kääntyä. Olen siis pääsääntöisesti nukkunut yhdessä asennossa koko yön ja aamulla olenkin vähän puuduksissa. En tiedä, johtuuko tuosta, vai mistä, mutta olen nähnyt aivan käsittämättömiä unia joka yö, ja jotenkin todella selkeitä. Muistan ne kirkkaasti vielä pitkälle seuraavaan päivään.

Olen miettinyt tätä tässä viikon aikana useamminkin, mutta viimeksi eilen, että luultavasti tämä kylkiluun särky on minulle vain hyväksi. Ranne on nimittäin hyvää vauhtia toipumassa, enkä saa siihen enää kipua tuntumaan muuten kuin painamalla peukaloa rystysestä alaspäin, ja siis aivan siellä loppuasennossa. Mutta, kun siskonpoika oli täällä perjantaina kylässä, ja häntä nostelin syliin useampaan otteeseen, niin iltaa kohden rannetta alkoi taas särkeä. Yön yli lepo kuitenkin auttoi ja eilen käsi oli taas oireetoon. Eilen sisko kävi tässä pikaisesti hakemassa pesukoneen ja nostin pikkupoikaa ihan vain pari kertaa syliin, ja kiinnitin samalla huomiota ranteen asentoon, niin eipä tuosta käsi hermostunut. (Olen iloinen kun päästiin pesukoneesta eroon: meillä kun on ihan huippu pyykkitupa, niin oma kone on viimeiset 10 vuotta ollut lähes käyttämättä.)

Mutta siis särky hyväksi siksi, että jos kylkiluukipua ei olisi, niin olisin varmaan ensi viikolla jo salilla kokeilemassa kevyttä treeniä. Se voisi olla liian aikaista ranteelle. Nyt ei voi edes juosta, koska se tärinä ja hengästyminen sattuu. Joten odotellaan vielä tovi treenauksen kanssa. Kurjaa on pitää näin pitkiä taukoja, mutta muistuttelen itseäni siitä parin vuoden takaisesta puolen vuoden liikuntatauosta. Selvisin siitäkin, niin kyllä tästäkin.

Syömiset kyllä ovat vähän turhankin rentoja. Flunssasta johtuen ei ole ollut oikein ruokahalua, joten en ole töihin ottanut eväitä kuin pari kertaa viime viikolla. Ja sitten illalla nälkäisenä olen syönyt tyyliin ruisleipää ja karkkia.. Varsinkin kipeänä pitäisi nimenomaan panostaa siihen, että ruoka olisi mahdollisimman ravinnetiheää ja puolustuskyvyn toimintaa boostaavaa, niin mitä tekee tyhmä ihminen? Viime viikon tuoreiksi kasviksiksi laskettakoon muutamana aamuna syödyt mustikat ja banaanit, sekä pari hassua tomaattia. Pyh.

Eilen jatkettiin rentoilua ja tehtiin pizzaa. Ei muistettu ostaa kaupasta hiivaa, ja olen muutenkin aina vähän vieroksunut hiivan makua pizzapohjassa (lienenkö laittanut sitten liikaa), joten tein tällä kertaa leivinjauheeseen pohjan:

6 dl hiivaleipäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl merisuolaa (lipesi vähän enemmän, joten oli oikeasti varmaan 1,5 tl, joten pohjasta tuli minun makuuni turhan suolainen, mutta miehen makuun se oli kuulemma juuri sopiva)
1 dl oliiviöljyä
2 dl vettä

Mies tekee aina jonkun spesiaali tomaattikastikkeen, johon tulee sekalainen joukko mausteita ja eilen myös sipulit pilkottiin sinne joukkoon. Sen levitin ohuen pohjan päälle ja sitten muut täytteet: kylmäsavutofua, paprikaa ja ananasta. Juustona käytimme Cheezlyn Mozzarellaa, joka sulaa ihan kivasti siihen päälle.

Vegaanipizzan jämät

Oli tosi hyvää, vaikka niinhän se kotona tehty pizza aina on. Suurin osa syötiin jo eilen illalla ja tänään söin kakkosaamupalaksi loput. Mulla on viikonloppuisin tapana jakaa aamiainen kahteen osaan: ennen kuin vien koirat lenkille, syön osan ja sieltä palatessani pienen ajan kuluttua toisen osan. Nälkähän tuolla ulkona raittiissa ilmassa aina tulee. Tosin treeniaamuinahan syön myös kahdesti, kotona ja töihin päästyäni. 

Paikoitellen mieli on ollut vähän alakuloinen, kun ei pääse kunnolla hikiliikkumaan ja hengästymään, mutta toisaalta kaikki sairastelu on nyt vienyt niin paljon voimia, että olen vain nukkunut paljon ja keskittynyt odottelemaan sitä, että olen taas terve. Eilen tajusin, että nyt kun ei muuta pysty oikein tekemään, niin voisin sentään venytellä. Lonkankoukistajat tuttuun tapaan vähän ilmoittelevat itsestään, ja koirien kanssa lenkkeillessä olen pysähtynyt niitä vähän pumppailemaan auki sillä aikaa kun rakit haistelevat. Tälle päivälle ohjelmassa on siis venyttelyä, ja tällä kertaa vältetään kaikkea hampaat irvessä vääntöä :P.

Kuinkahan romuksi sitä voi mennä?

Kun hyvää tuuria jaettiin, niin meikäläinen oli varmaan sairaana silloinkin, joten missasin sen jonon..

Kävin flunssan takia lääkärissä maanantaina ja lääkäri sanoi, että nyt on hyvin sitkeää virusta liikkeellä. Minulla yleensä flunssassa vuotaa nokka ja kun tauti alkaa olla ohi, sellainen kuiva yskä jää joksikin aikaa. Nyt on ollut riesana niin kamala yskä, että se vie voimat. Sain keskiviikkoon asti sairaslomaa, mutta en oikein sitä pystynyt pitämään. Tein kevennetysti kyllä töitä oman jaksamiseni mukaan, osittain kotoa käsin.

Keskiviikkona lähdimme työmatkalle Tukholmaan. Illalla kokoustimme laivan kokoustiloissa ja olin varustautunut pakkauksella Strepsilsejä ja Codemaxia. Ne auttoivat aina vain oikeastaan sen aikaa, kun niitä imeskeli. Sen jälkeen aina ärsyttäviä yskänkohtauksia, ja oli pakko välillä poistua kokouksesta. Illallisen aikana olo hieman helpottui kai sen vuoksi, että lähes koko ajan oli kurkussa liikettä ruoan ja juomisen vuoksi.

Illalliselle lähdössä

Vegaanin alkuruoka: grillattua munakoisoa, ak-tomaattia,
artisokkaa, oliiveja

Illallisella en tullut räpsäisseeksi kuvan kuin alkuruoasta. Söimme Tavolata-ravintolassa neljän ruokalajin menun. Tuon alkuruon jälkeen sain ihan hemmetin ison annoksen pastaa, jonka seassa oli tankoparsaa ja jotakin valkoisia pitkiä pavuntyyppisiä. Puolet jäi syömättä ihan vain siksi, että sitä oli niin paljon. Sitten tuli toinen pääruoka, jossa oli grillattuja mausteisia vihanneksia, sekä kaksi isoa portobellosientä. Se oli ihan hyvää, joskin tosi suolaista ja rasvaista. Jälkiruoaksi oli jäätelöä, ja ihana yllätys oli, kun en saanut sitä iänikuista sorbettia vaan vaniljariisijäätelöä. Sen kanssa oli raparperikastiketta ja pistaasirouhetta. Illallisen jälkeen kävimme katsomassa illan show:n ja sen jälkeen lähdin hyttiin nukkumaan, muut jäivät vielä bilettämään.

Aamuyöstä heräsin kauheaan yskänkohtaukseen. Yskin niin paljon, että alkoi jo oksettaa. Olin kaksinkerroin kumarassa kun yhtäkkiä tuntui/kuului rusahdus tai jonkinlainen napsaus kyljessä, ja pelästyin aika lailla. Yritin suoristaa itseni ja sattui aivan valtavasti. Hengittäminen sattui, ja yskiminen vasta sattuikin. Kylkiluu tuolta oikean rinnan alta taisi murtua siinä yskimisen aiheuttaman paineen seurauksena. Otin yhden Panadolin ja join vettä. Istuskelin jonkin aikaa, että pahin kurkun ärsytys lakkaisi ja vähitellen uni alkoi taas painaa silmiä. Hyvää asentoa vaan oli vaikeaa löytää, kun rintakehään sattui niin kovasti. Jossain vaiheessa sitten taas nukahdin. Seuraavana päivänä kysyin naapurihytissä olleelta kollegalta, oliko häirinnyt, mutta ei ollut kuullut mitään. Ehkä hyttini ylä- tai alapuolella majoittuneet olivat sitten häiriintyneet senkin edestä..

Aamulla herätessä mojova verenpurkaus / mustelma oli ilmaantunut rinnan luona olevan luun päälle. Kipu oli jomottavaa ja kaikenlainen rintakehään kohdistuva liike tosiaan sattui. Oli mielenkiintoista yrittää pukea, kun oikean käden nostaminenkin ja kaikki kurottelu vihloi. Meillä oli ohjelmassa vierailu ABBA-museoon, ja vaikka Tukholmassa oli kaunis sää ja museo oli hauska, niin mieli oli aika maassa jatkuvan kivun vuoksi. Onneksi työkaverit olivat ymmärtäväisiä, ja jättivät rauhaan. Tosin heilläkin monella oli itsellään krapula, joten kukaan ei ollut mikään ärsyttävä ilopirteä peipponen. Lohdutinkin yhtä darrasta kärsivää, että olipa hänen olonsa kuinka kamala tahansa, niin se menee päivän aikana pois.

Museo oli tosiaan hauska, ja siellä kannattaa käydä, vaikkei mikään fani olisikaan. Ainakin itse koin, että siellä vasta tajusi, miten suuri ilmiö yhtye oli aikoinaan ollut. Museo on myös tosi interaktiivinen: siellä voi tehdä oman äänitteen Abban musiikin tahdissa, esiintyä hologrammibändin kanssa, ja näistä saa sitten käynnin jälkeen museon sivuilta pääsylippua vastaan katsoa ja kuunnella omat suorituksensa. Osa kollegoista riehui ja kokeili jokaisen pisteen, ja olihan sitä hauska sivusta seurata. Museon henkilökunta oli myös tosi iloista ja tsemppasi lavalle uskaltautuneita. Museo on aivan Gröna Lund-huvipuiston vieressä Djurgårdenilla, eli varsinkin kesällä tuo saari on tosi kiva kohde muutenkin. Nyt sää oli aivan kuin Suomen vappu; aurinkoinen mutta hieman kolea.

Lounaan alkuruoka

Museokäynnin jälkeen kävimme syömässä siinä aivan vieressä olevan Melody-hotellin ravintolassa. Muilla oli jotakin lohta tms., minulle oli tehty maidoton risotto. Tyypilliseen tapaani jaksoin taas näppäistä kuvan vain alkuruoasta, jossa on erilaisia vihreitä versoja ja salaattia sekä kidneypapuja, mustia papuja ja jotenkin jännästi käsiteltyä palsternakkaa. Se oli jotenkin paahdettu ja grillattu. Hyvää se oli, vaikka ruokahalu olikin aivan nollassa. Kun ei juuri liiku ja on kipeä, niin eipä tee kauheasti mieli syödä versus joku terveenä ja vahvana suoritettu tappava aamutreeni jaloille, kun koko päivän voisi vaan viettää syömällä..

Laivalle päästyäni olin aika väsynyt, ja olo tuntui hieman kuumeiselta. Parin tunnin päiväunet kuitenkin taas tekivät terää ja illan kokouksessa yskä tuntui jo olevan aika paljon vaimeampaa kuin edellispäivänä. Illallisen jälkeen tein nopeat tuliaisostokset, katsoin shown ja menin nukkumaan. Vuosiin en ole nukkunut laivalla noin hyvin kuin tällä reissulla paluuiltana. Laiva keinahteli lievästä ja tuuditti uneen nopsasti. Aamulla heräsin kahdeksan tunnin unien jälkeen kylki särkevänä, mutta mieliala jo selkeästi parempana.

Ranteen toipuminen on selvästi edistynyt. Leposärkyä ei ole ollut enää ollenkaan, ja se kipeä alue, jota painan peukalolla ranteessa, on pienentynyt huomattavasti ja painunut syvemmälle. Ehkä kerran tai kahdesti päivässä on nyt tullut joku sellainen tilanne, missä on tuntunut vihlaisevaa kipua; ranne on kääntynyt jotenkin eri suuntaan kuin peukalo tms. Kyllä tämä tästä!

Mutta miten huono tuuri voi olla, että tähän samaan tuli nyt tämä kylkiluun murtuma? Tosin, eihän sitä ole diagnosoitu, kun en viitsi mennä säteilyttämään itseäni turhaan. Ei sille kuitenkaan mitään hoitoa ole. Tuo verenpurkaus, kipeääkin kipeämpi rintakehä, hengittäminen yms. sattuminen tosin viittaisi siihen. Olen jutellut monen kanssa, ja jokainen tuntee jonkun, jolle on käynyt samalla tavalla, ja se on ilmeisesti aika tavallistakin. Tuon täytyy nyt vain antaa parantua rauhassa.

Tällä hetkellä kaikenlainen urheilu tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta. Flunssasta toipuminen vie vielä varmaan viikon päivät, rannetta en uskalla rasittaa ainakaan pariin viikkoon ja aika näyttää, koska tuo kylki hellittää.

"Oireet edelleen lievittyneet mutta edelleen ajoittain oireita"

.. ja lisää muita sanelukukkasia.

Optimistina toivoin, että olisin tänään ollut jo edes työkunnossa, vaikka en urheilukunnossa olekaan. Mutta eilen oli vielä kuumetta ja tänä aamulla vointi edelleen tukkoinen ja yskittää niin, että kylkiluut ovat kovilla. Minulle ei juuri koskaan nouse kuume, aina vaan mittaan jotain 36,5 astetta, vaikka kuinka olisi kuumeen oireita; palelee jne. Tai ehkä se 36,5 astettakin on minulle kuumetta, kun en tiedä, mikä on sellainen normaali ruumiinlämpö minulle. Mutta nyt on lämpö siis ollut 38 asteen tuntumassa ja olen nukkunut paljon ja yrittänyt juoda paljon. Olen myös käynyt tekemässä hyvin lyhyitä kävelylenkkejä koirien kanssa, kun en jaksa/raaski siskoa niillä työllistää ja muutenkin seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Sydän jyskyttää ja päässä huimaa.

Tänään iltapäivällä menen lääkäriin. Mies oli siellä juuri ja sai antibioottikuurin hengitystieinfektioon. Odottelen häntä kotiin, niin voidaan sitten vertailla, että kummalla on tulehdusarvot korkeammalla. Romanttista <3.

Eikös olekin mielenkiintoista lukea näistä sairasteluista? Toivon ja uskon, että tämä vuosi kääntyy vielä parempaan suuntaan kurjasta alusta huolimatta. Näen jo mielessäni, kuinka keväällä treeni kulkee ja vastoinkäymiset ovat jääneet taakse. Siitäkin huolimatta, että tällä hetkellä on T-Y-L-S-Ä-Ä.

Tutkielma tylsästä päivästä

Viime aikojen ruokailut ovat olleet lähinnä nestemäisiä. Aluksi vain vettä ja Jaffaa, sitten mukaan tuli maustamatonta soijajogurttia ja mehukeittoa. Sain syötyä muroja ja hieman leipää viikonloppuna. Olen juonut kohta pullollisen glögiä, jonka kaivoin kaapin perukoilta. Kuuma glögi on rauhoittanut hieman kurkkua ja tätä hakkaavaa yskää. Luin tänään, että joidenkin tutkimusten mukaan suklaan sisältämä teobromiini "tukahduttaa kurkun takaosassa olevan hermon kutinaa aiheuttavan signaalin, joka aiheuttaa yskärefleksin". Niinpä pilkoin aamulla hemmetin pahanmakuisen ja kitkerän tumman suklaan (71%) palasiksi, kaadoin vedenkeittimestä kuumaa vettä päälle ja join sitä. Plaseboa tai ei, niin tuntuu pikkuisen rauhoittaneen.

Ranteen kuulumisia voisin kertoa tässä samaan syssyyn myös. Mutta mennään muutkin kuulumiset, ajallisessa järjestyksessä. Viime keskiviikkona vietin ensin aamupäivän kanien seurassa eläinlääkärissä. Omaiseni ei itsekään tiennyt, montako kania hänellä oli, ja oli arvellut, että 6-8 kpl. Oikea luku oli yksitoista.. Laumassa oli edelleen yksi lisääntymiskykyinen uros, joka olikin oikea kiukkuinen macho; etenkin siinä vaiheessa, kun se oli eristetty hemaisevista tyttöpupuista omaan koppaansa. Se rummutti takajalalla koppaa ja protestoi äänekkäästi puhisten. Muut olivat naaraita ja leikattuja uroksia. Nyt omistajalle jäi kuusi kania: kolme eunukkia ja kolme tyttöä. Pidetään peukut pystyssä, ettei lauma tuosta enää kasvaisi. Eläinlääkärin mukaan yhdellä oli nisät hieman turvoksissa, mutta se saattoi johtua siitä, että laumassa oli ollut pari viikkoa sitten poikaset, eli että se olisi ollut emo. Kani kantaa kuulemma noin kuukauden, eli jos tässä kuukauden sisään ei mitään tapahdu, niin voidaan huokaista helpotuksesta.

Mutta täytyy sanoa, että Tuusulassa ollut Keski-Uudenmaan kuntien eläinlääkäri oli aivan mielettömän sympaattinen. Tässä siis kehut Einar Erikssonille, joka oli kuin James Herriotin ruumiillistuma. Sellainen villaliivissä ja lantsareissa kulkeva maalaislääkäri, joka oli juuri ennen vastaanotolle tultuaan käynyt tsekkaamassa vastasyntyneitä karitsoja. Iso mies, joka käsitteli pieniä kaneja niin lämpimästi ja ystävällisesti, jutteli niille rauhoittavasti ja teki hauskoja sekä teräviä huomioita niiden käyttäytymisestä. Ja se koko eläinlääkäriasemakin oli niin maanläheinen, ihan toista kuin nämä isot megaketjut tyyliin Animagi, jotka ovat huipputeknisiä (missä ei sinänsä mitään pahaa, mutta kyllä se vähän herättää epäilystä, kun vastaanottohuoneessa on kahviautomaatti, josta asiakkaat voivat ottaa maksutta erikoiskahveja..) ja hinnoitelleet itsensä taivaisiin.

No, sieltä kotiuduttuani sitten lähdin käsikirurgin vastaanotolle. Siellä lääkäri piirteli kuvia jännetupesta, turvonneista säikeistä ja leikkauksesta jne. Lopuksi laitettiin ranteeseen kortisonipistos, enkä voinut katsoa sitä. Normaalisti kestän kaikki pistokset hyvin, mutta tuo teki vaan ajatuksenakin jo jotenkin pahaa. Itse kipu ei ollut mitenkään erityinen, nipsaisi vaan vähän, kuten kuuluukin.

Aivan aavistuksen verran käsi on nyt parempi. Sellaiset asennot ja/tai liikkeet, jotka vielä alkuviikosta vihlaisivat inhottavasti, eivät nyt välttämättä satu ollenkaan tai aivan lievästi. Mutta ei se vielä kunnossa ole, on paljon tilanteita, joissa särkyä esiintyy. Turvotus on laskenut pikkuisen, ja näen sen varmaan vain itse. Yritän käyttää kättä edelleen mahdollisimman vähän. Olo on vähän optimistisempi, mutta jos toipuminen jatkuu näin hitaasti, niin kättä voi salilla rasittaa varmaan joskus toukokuussa..

Speaking of which.. Irtisanouduin salilta. Tai siis laitoin sinne kyselyä, että miten irtisanoutuminen hoidetaan. Olen ollut jäsen kohta seitsemän vuotta, ensin Finnbodylla (kahteen otteeseen, kun pidin vuoden taukoa välissä) ja sitten Elixialla, joka osti osan Finnbodyn liiketoiminnoista. Tämä jatkuva sairastelu ottaa päähän, salin huonot aukioloajat ottaa päähän, Elixian huono maine (joka on yrityksen itsensä aikaansaama) ottaa päähän. Viime viikolla Elixian toimari puolusteli Helsingin Sanomissa sitä, ettei alalla ole työehtosopimusta: "Työehtosopimus toisi mukanaan lisää kankeutta, ja tämä kaikki on poissa liiketoiminnan kehittämisestä." AAARGH! Miten johtajatasolta voidaan laukoa jotain noin typerää?? Tai no, rehellistähän se on. Kankeutta se toisi varmaan sinne työnantajapuolelle, kun työsuhteita ei voisikaan enää niin vain vallattomasti pyöritellä. Olisi tosi mielenkiintoista tietää, miten huonossa kunnossa se liiketoiminta voisi olla työehtosopimuksen myötä, kun se nytkin on jo asiakkaan näkökulmasta aika nolossa jamassa. Omalla salilla kävi tuossa vuodenvaihteen tienoilla useamman kerran niin, että sali ei avautunut aamulla, kun paikalle ei tullut henkilökuntaa. Kyseessä ei ollut varmaan useampi pommiin nukkuminen vaan ihan vain perseellään oleva organisaatio. Oman salini henkilökunta on pääsääntöisesti ihan mukavaa sakkia, joskin tämä havainto pohjautuu ihan vain "hei/huomenta/moikka" -toivotuksiin. Sen enempää kun ei ole ollut tarvetta asioida.

Kunhan toivun treenikuntoon, ryhdyn luultavasti treenaamaan EasyFitissä. Kartoitan tässä muitakin mahdollisuuksia, mutta tuo EasyFit on lähin, ja sijainti on minulle yksi tärkeimpiä syitä salin valinnassa. Yhtä lähellä olisi myös Liikuntakeskus, mutta siellä nuo aukioloajat ovat lähes yhtä huonot kuin Elixiassakin.

Nyt alan valmistautua lääkärille lähtöön. Mukavaa alkanutta viikkoa!

Sairasvuoteelta pikainen päivitys

Mies sairastui vatsatautiin tiistaina illalla ja oksensi koko yön. Keskiviikkona hänelle nousi melkein 40 asteen kuume ja on ollut vuoteen omana siitä lähtien. Toivoin säästyväni samalta, mutta aika mahdotontahan se on, kun samassa taloudessa ollaan. Torstai-iltapäivänä tulin töistä ja pyörtyä kopahdin tuohon kotiasemalle päästyäni. Junassa chattasin miehen kanssa ja sanoin, että on tosi paha olo. Töistä lähtiessä oli siis vielä aivan normaali, mutta junamatkalla vatsaan alkoi koskea niin, että jouduin puhaltelemaan ja hengittelemään syvään, kun sattui niin paljon.

Junan tullessa kotiasemalle olin juuri kirjoittanut miehelle chatissa, että "pyörrytt" ja sitten alkoi jo näkö hämärtyä ja pakotin itseni selviämään junasta ulos. Joku kanssamatkustajista kysyi jotain, mutta en saanut enää selvää. Menin portaat alas kaiteesta tukien ja hoipertelin tunnelissa vastakkaiselle seinälle. Siinä oli vieressä kaksi Jehovan todistaja-naista, jotka sanoivat minulle jotain ja sen jälkeen en enää sitten muistakaan, mitä tapahtui. Havahduin siihen, että olin maassa, ja toinen naisista piti jalkojani ylhäällä. Ympärillä oli muitakin ihmisiä, joku tarjoutui viemään kotiin tai sairaalaan ja toinen neuvoi naisia tekemään jotain. Puhekyky alkoi palautua ja pystyin soittamaan siskolleni, joka asuu aivan aseman vieressä. Sisko tuli juoksujalkaa hakemaan minua ja pääsin hänen luokseen hetkeksi. Siitä oli tarkoitus lähteä vielä käymään Keski-Uudellamaalla kuljettamaan yhtä kania paikasta toiseen ja lähdettiin reissuun, vaikka vatsa oli kipeä ja naama valkoinen kuin lakana. En ole koskaan nähnyt itseäni niin kalpeana, silmätkin aivan mustat rinkulat kuin pandalla.

Reissun aikana sitten alkoi kuvotus ja kotiin palatessa veli joutuikin pysäyttämään auton, kun oksensin lounaan ulos. Oksentelu jatkui koko illan ja yön, kunnes mitään ei enää voinut tulla ulos. Välillä pelkäsin tukehtuvani, kun en saanut happea vedettyä oksennusten välillä. Kouristeli niin, että napa tuntui menevän selkärangasta läpi.

Nyt vatsatauti on sitten kääntymässä ankaraksi flunssaksi, ja olo on kyllä heikko. Palailen kun jaksan taas paremmin kirjoitella.

ps. tuo pyörtyminen ei sillä tavalla ole ihmeellistä, minulla on sen kanssa historiaa muutenkin. Ensimmäisen kerran pyörryin jo joskus 7-vuotiaana ja useamman kerran nyt aikuisiälläkin. Matala verenpaine ja joku voimat vievä sairaus, niin ei siihen muuta tarvita.